LAPIN KORKEAKOULUKONSERNIN TUKIPALVELUKESKUKSEN PERUSTAMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPIN KORKEAKOULUKONSERNIN TUKIPALVELUKESKUKSEN PERUSTAMINEN"

Transkriptio

1 VALMISTELURYHMÄN PERUSTELUMUISTIO LAPIN KORKEAKOULUKONSERNIN TUKIPALVELUKESKUKSEN PERUSTAMINEN 1. Tausta Tukipalvelutoiminnassa tehtävä yhteistyö ja yhteisen tukipalvelukeskuksen perustaminen ovat keskeinen osa Lapin korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen suunnitelmaa. Korkeakoulukonsernin voimassa olevaan strategiaan on kirjattu, että korkeakoulukonsernin ja soveltuvin osin toisen asteen tukipalvelut järjestetään pääosin yhteisesti. Lisäksi korkeakoulukonserni ja ylläpitäjät ovat sopineet opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa yhteisen tukipalveluksen perustamisesta vuoden 2011 alusta. Tukipalvelutoiminnan tehostamiselle on myös vahvat taloudelliset ja toiminnalliset perusteet. Lapin korkeakoulujen voimavaroista tukipalveluiden tuottamiseen käytetään enemmän resursseja kuin valtakunnassa keskimäärin. Mikäli korkeakoulut voivat yhteistyöllä tehostaa tukipalveluiden tuottamista, vapautuvia voimavaroja voidaan jatkossa suunnata korkeakoulujen ydintoimintojen - tutkimuksen, koulutuksen ja aluetta palvelevan toiminnan vahvistamiseen. Lapin korkeakoulukonsernin johtoryhmän asettaman valmisteluryhmän toimesta on selvitetty tukipalvelukeskuksen vaihtoehtoisia palvelu- ja hallintomalleja. Selvityksen kohteena ovat olleet osakeyhtiö, osuuskunta- ja sopimuspohjaiset palvelukeskusmallit. Selvityksen tuloksia käsitellyt korkeakoulukonsernin johtoryhmä totesi osakeyhtiö- ja osuuskuntamalleihin liittyvän niin monia ongelmia ja riskejä, että palvelukeskus päätettiin perustaa sopimuspohjaisena. 2. Sopimuksiin perustuvan tukipalvelukeskuksen etuja ja haittoja Etuja - Täyttää sitoumukset OPM:lle, turvaa korkeakoulujen asemaa - Ei vaadi eritysjärjestelyjä henkilöstösiirroissa (työnantajavaihdokset) - Mahdollistaa keskeytymättömän toiminnan pk:n käynnistämisvaiheessa - Palvelukeskuksen purkaminen tarvittaessa on helppoa - Työnantajavelvoitteet pysyvät entisellään, toiminnan vastuut säilyvät - Hanketoiminnan riskitön jatkuminen - Ei tarvetta käyttöpääoman lisäämiseen (Lapin yliopisto) - Ei ALV-velvollisuutta sisäisistä palveluhankinnoista (Inhouse-asema) - Ei merkittäviä taloudellisia riskejä - Taloudelliset hyödyt realisoituvat nopeammassa rytmissä kuin yhtiömuodossa. - Toiminnallinen yhteistyö korostuu Haittoja - Osapuolten vetäytyminen verraten helppoa - Johdon toimivallan varmistaminen edellyttää delegointeja ja työsuhteita kaikkiin taustayhteisöihin

2 - Talouden seuranta ja hallinta monimutkaista - Yhteisen henkilöstöpolitiikan synnyttäminen vaikeaa - Tuottaa vain osan tukipalveluista kaksoisorganisoitumisen riski - Toiminnalliset riskit merkittäviä (esimerkkejä riskeistä) - pidetään kiinni vanhoista oppilaitoskohtaisista tehtävistä ja generoidaan uusia yhteisiä tehtäviä - palvelussuhde-esimies ohittaa työnjohdollisen esimiehen 3. Tukipalvelukeskuksen kuvaus (palvelut, henkilöstö, talous ja toimipisteet) Palvelut Tukipalvelukeskus tuottaa (1) TKI- tukipalveluita ja hankkeiden tieto- ja taloushallinnon palveluita - hankkeiden tieto- ja taloushallinnon palvelut - hanketoimintaa tukevat lakiasiainpalvelut (2) avoimen korkeakouluopetuksen koulutuksen tuki- ja asiakaspalveluita - koulutuksen toteutussuunnittelu - markkinointi ja hankinta - ohjaus-, neuvonta- ja opiskelijahallinnan palvelut (3) opetuksen ja opiskelun tukipalveluita - opetussuunnitelmatyön ja opetuksen kehittämisen tukipalvelut - etä- ja verkko-opintojen tukipalvelut - opiskelijapalveluita (opintotuki-, ura- ja rekrytointi-, liikunta- ja vapaa-ajan palvelut, psykologi- ja kuraattoripalvelut) (4) konsernin yhteisiä kv-toiminnan tukipalveluita - saapuvien, lähtevien ja vaihtoon tulevien opiskelijoiden ja henkilöstön palvelut - kv-opiskelijarekrytoinnin tuki - kotikansainvälistymiseen liittyvät palvelut - henkilöstölle suunnatut muut kv-palvelut (5) IT-palveluita - tietoverkon käyttöön ja kehittämiseen liittyvät palvelut - käyttäjähallintaan ja käyttäjätukeen sekä työasemiin liittyvät palvelut - sähköpostit ja kalenterit - tulostuspalvelut - verkkolevypalvelu - tietoturvapalvelut - hankintapalvelut - kehittämistoiminta (6) konserniviestinnän palveluita - konsernin viestinnän suunnittelu ja toteuttaminen - yhteisten yksiköiden viestinnän koordinointi - konsernin yhteiset kansalliset ja kansainväliset markkinointiviestinnän palvelut

3 (7) muita palvelusopimusmenettelyssä sovittavia palveluita. 4. Tukipalvelukeskuksen henkilöstö Keskukseen siirtyvä henkilöstö Kk:n jäävä henkilöstö (ei sisällä tilaajaosaamista) LY Ramk/ RKK Ktamk Yht LY Ramk RKK Ktamk Lappia yht Kaikki yhteensä Tki-hankepalvelu Avoin kk-opetus 8 1 1,25 10, ,25 Markkinointi ja tiedotus Opetuksen ja opiskelun tukipalv Kv-palvelut Tietohallintopalvelut * Yhteensä ,25 141, ,25 *Lapin yliopiston tietohallinnon henkilöstömäärässä ennakoitu yliopiston erityisprojektiin sidottujen henkilöiden siirtyminen palvelukeskukseen v *Kemi-Tornionlaakson ky Lappian johtoon jäävä th-henkilöstö sisältää Kannettavat kaikille-projektin määräaikaisen henkilöstön (5 hlöä) sekä opetustoiminnan tukena toimivat aluevastaavat (2 hlöä) 5. Tukipalvelukeskuksen talous Palvelukeskuksen kustannukset Keskukseen siirtyvä kustannus Kk:n jäävä kustannus (ei sisällä tilaajaosaamista) LY Ramk/ RKK Ktamk Yht LY Ramk RKK Ktamk Lappia yht Kaikki yhteensä Tki-hankepalvelu Avoin kk-opetus Markkinointi ja tiedotus Opetuksen ja opiskelun tukipalv Kv-palvelut Tietohallintopalvelut henkilöstömenot Tietohallintopalvelut muut menot (lis, tietoliik, laitteet, palvelujen ostot) Yhteensä Tukipalvelukeskuksen taloushallinto hoidetaan keskitetysti yhden osapuolen toimesta, joka laskuttaa kuukausittain kumppaneita. Osapuolet vastaavat oman henkilöstönsä henkilöstöhallinnosta ja palvelusopimuksissa sovitun rahoitusosuuden taloushallinnosta. Tukipalvelukeskuksen toiminnan ja talouden kokonaisseurannasta ja raportoinnista vastaa osapuolten sopimuksen mukaisesti Kemi- Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia

4 6. Toimipisteet ja palvelutarjontaverkosto Tukipalvelukeskus toimii ja tuottaa palveluita verkostomaisesti Rovaniemellä, Kemissä ja Torniossa. IT-palveluita tuotetaan mukana olevien organisaatioiden kaikkiin toimipaikkoihin. 7. Ohjaus, johtaminen ja hallinto Tukipalvelukeskuksen ohjauksesta, johtamisesta ja hallinnosta säädetään johtosäännössä. Tukipalvelukeskuksen palvelutuotannosta sovitaan osapuolten ja keskuksen välille vuosittain tehtävässä palvelusopimuksessa. Palvelusopimuksessa sovitaan tuotettavista palveluista, niiden laadullisesta ja määrällisistä tavoitteista, palveluiden tuottamisen edellyttämistä resursseista, osapuolten vastuista sekä toiminnan ja talouden seurannasta. Ensimmäinen palvelusopimus tehdään vuodelle Tukipalvelukeskuksen sisäistä toimintaa ohjataan ja yhteyttä konsernikokonaisuuteen vahvistetaan korkeakoulukonsernin yhteisiä yksiköitä koskevalla konserniohjeella. Konserniohje sisältää mm. henkilöstöhallintoon sekä hankintoihin liittyviä periaatteita ja menettelytapoja. Konserniohje laaditaan kesän 2011 aikana. Tukipalvelukeskuksella on kolme palvelualuetta, TKI-tukipalvelut, opetuksen tukipalvelut ja ITpalvelut. Tukipalvelukeskuksella on johtoryhmä, joka muodostuu johtajasta, sisäisten palvelualueiden päälliköistä sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan edustajista. Tukipalvelukeskuksen johtajan tehtävänä on vastata keskuksen toiminnasta, laadusta, kehittämisestä ja tuloksellisuudesta osapuolille. Päälliköt johtavat sisäisten palvelualueiden toimintaa ja taloutta. 8. Käynnistämisvalmistelu ja aikataulu I perustamissopimus, johtosääntö helmi-huhtikuu 2011 (strategiaryhmä, johtoryhmä, hallitukset) II käynnistämissuunnitelma huhti-toukokuu2011 (johtoryhmä) III palvelualueiden päällikkövalinnat touko-kesäkuu 2011 (rehtorit ja kuntayhtymien johtajat) IV tukipalvelukeskuksen käynnistäminen Ennakoituja vaikutuksia Palvelukeskusmuodossa tapahtuva palveluiden tuottamisella ja tarjoamisella saavutetaan seuraavia positiivisia vaikutuksia: Palveluvarmuus paranee Yhden henkilön varassa tuotetut palveluiden tuotetaan jatkossa eri yksiköiden asiantuntijoiden tiimivastuulla. Palvelupyyntöjen vastaanotosta, käsittelyn seurannasta tehdään hallittu ja läpinäkyvä prosessi.

5 Palveluiden laatu paranee Laajemmissa asiantuntijatiimeissä voidaan paremmin erikoistua ja syventää asiantuntijuutta. Uuden palvelun tuotanto- ja resursointitapa edellyttää palveluprosessien kehittämistä ja palvelun laatutekijöiden huomiointi. Tukipalvelutoiminnan kustannukset alenevat pitkällä aikavälillä Tukipalvelutuotannon laajempi asiakaspohja tekee konsernin tukipalvelukeskuksesta yksittäistä toimijaa vahvemman neuvotteluosapuolen aineellisissa ja aineettomissa hankinnoissa. Sähköisten palveluiden kohdalla palveluiden tuottaminen suuremmalle asiakaskunnalle alentaa yksikkökustannuksia. Konsernimainen, focusoitu kansainvälinen toiminta säästää yksiköiden resursseja. 10. Muita palvelukeskukseen siirtymisessä huomioitavia asioita - Vuotta 2012 koskevassa palvelusopimusvalmistelussa ratkaistaan yhteisen työsuojelupäällikön, kongressipalvelun, yliopistopainon, AV-palveluiden siirtyminen yhteisiksi palveluiksi/palvelukeskukseen. - Tavoitteena on puhepalveluiden siirtyminen konsernin yhteisiksi palveluiksi. Yhteisten palveluiden (vastauspalveluiden) määrittelyt, rajaukset ja toimintamalli sekä yhteisen operaattorisopimuksen edut ja mahdollisuudet selvitetään mennessä. - Tukipalvelukeskuksen tilakustannukset 1) Vuosi 2011: tilakustannukset ja niitä vastaavat resurssit on budjetoitu palvelukeskukseen siirtyvien toimintojen resursseihin/määrärahoihin 2) Vuosi 2012 : tilakustannukset ja niiden kattaminen sovitaan palvelusopimusmenettelyssä - Tieto- ja muissa järjestelmähankinnoissa pyritään aina konsernitasoisiin, yhteisiin järjestelmähankintoihin. - Palvelusopimuksissa varmistetaan, että tukipalvelukeskuksen palvelut ja osapuolten johtoon jäävät palvelut muodostavat tukipalvelukokonaisuuden ja ettei synny kaksoisorganisoitumista.

Avoimen yliopisto-opetuksen uudelleen organisointi yliopistoissa - strategiana maakunnallinen yhteistyö

Avoimen yliopisto-opetuksen uudelleen organisointi yliopistoissa - strategiana maakunnallinen yhteistyö Avoimen yliopisto-opetuksen uudelleen organisointi yliopistoissa - strategiana maakunnallinen yhteistyö Ari Konu kehitysjohtaja Lapin korkeakoulukonserni Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät 29.-30.9.2010

Lisätiedot

Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta

Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta AMK-kirjastopäivät 10.6.2010 Maija Koponen ja Marjatta Puustinen Lapin korkeakoulukirjasto Lapin korkeakoulukonserni Korkeakouluyhteisö, jossa mukana

Lisätiedot

LUC Tietohallinto & Kokonaisarkkitehtuuri. IT2010 Joensuu 12-13 Lokakuuta 2010 Kauko Karppinen

LUC Tietohallinto & Kokonaisarkkitehtuuri. IT2010 Joensuu 12-13 Lokakuuta 2010 Kauko Karppinen LUC Tietohallinto & Kokonaisarkkitehtuuri IT2010 Joensuu 12-13 Lokakuuta 2010 Kauko Karppinen ASIALISTA Lapin Korkeakoulukonserni (LUC) Konsernin tietohallinnon kehitys Kokonaisarkkitehtuuri - pilotti

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukirjastojen yhteistyöhanke. hanke. Maakuntakirjastokokous 6.10.2008 Maija Koponen Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Lapin korkeakoulukirjastojen yhteistyöhanke. hanke. Maakuntakirjastokokous 6.10.2008 Maija Koponen Rovaniemen ammattikorkeakoulu Lapin korkeakoulukirjastojen yhteistyöhanke hanke Maakuntakirjastokokous 6.10.2008 Maija Koponen Rovaniemen ammattikorkeakoulu Taustaa Lapin korkeakouluyhteisön kehittäminen (työryhm ryhmät t 11 / 2006)

Lisätiedot

Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan

Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan 2008 Lapin korkeakoulukonserni perustetaan 2009 Perustetaan korkeakoulujen yhteinen neuvottelukunta Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti aloittaa toimintansa

Lisätiedot

I Lapin korkeakoulukonsernin sopimus

I Lapin korkeakoulukonsernin sopimus I Lapin korkeakoulukonsernin sopimus 1. Korkeakoululaitoksen yhteiset tavoitteet Lapin korkeakoulukonsernissa Lapin korkeakoulukonserni ja sen korkeakoulut, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni Kv-hanketoiminnan kehittämispäivät 2012 Microsoft Office PowerPoint 2007.lnk Markku Tarvainen Kv toimintaohjelman pääteemat Aidosti kansainvälisen korkeakouluyhteisö Korkeakoulujen

Lisätiedot

Tukipalveluiden kehittämisohjelma. Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola

Tukipalveluiden kehittämisohjelma. Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola Tukipalveluiden kehittämisohjelma Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola Lähtötilanne Tukipalveluita kolmessa organisaation osassa 2 27.9.2013 Vaiheet Tukipalveluiden esiselvitys

Lisätiedot

1) Muistio 3.6.2004: PALVO I hankkeen toteuttaminen oikeusministeriössä, jonka liitteenä:

1) Muistio 3.6.2004: PALVO I hankkeen toteuttaminen oikeusministeriössä, jonka liitteenä: PÄÄTÖS 4.6.2004 dnro 4/011/2003 OM TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUSTA VALMISTELEVAN SUUNNITTELUHANKKEEN ASETTAMINEN Tausta ja tavoitteet Oikeusministeriö päätti asettaa hankkeen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonsernin kokemuksia yhteisestä ICT-palvelutuotannosta. Manu Pajuluoma Tietohallintojohtaja, Lapin yliopisto

Lapin korkeakoulukonsernin kokemuksia yhteisestä ICT-palvelutuotannosta. Manu Pajuluoma Tietohallintojohtaja, Lapin yliopisto Lapin korkeakoulukonsernin kokemuksia yhteisestä ICT-palvelutuotannosta Manu Pajuluoma Tietohallintojohtaja, Lapin yliopisto Strateginen liittouma Lapin korkeakoulukonserni on Lapin yliopiston ja Lapin

Lisätiedot

Liite 3 TAHE-palvelukeskuksen osaprojektien yhteenvedot ja ylätason aikataulut. Teemu Seppälä

Liite 3 TAHE-palvelukeskuksen osaprojektien yhteenvedot ja ylätason aikataulut. Teemu Seppälä Liite TAHE-palvelukeskuksen osaprojektien yhteenvedot ylätason aikataulut.5.08 TAHE-palvelukeskuksen perustamisen aikataulu Määrittelyvaihe 08 TAHEpalvelukeskus Taloushallinnon järjestelmät 5 Esiselvitys

Lisätiedot

Uudenmaan TAHE-palvelukeskuksen liiketoiminta- ja toteutussuunnitelma

Uudenmaan TAHE-palvelukeskuksen liiketoiminta- ja toteutussuunnitelma Taloushallinnon palveluiden toteutussuunnitelma Palveluiden tuotantomallien ja prosessien suunnittelu 1.9.2018-31.12.2018 Palvelukohtaisten tuotantomallien ja prosessien toteutussuunnitelmat Ostolaskut,

Lisätiedot

Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos

Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos Kieku käyttäjäfoorumi 6.5.2015 Maileena Tervaportti ja Mari Näätsaari Taustaa

Lisätiedot

Palvelukeskusvalmistelun tilanne

Palvelukeskusvalmistelun tilanne Palvelukeskusvalmistelun tilanne Sähköisen tietohallinnon neuvottelukunta 23.2.2017 Urpo Karjalainen 1 13.12.2016 ICT palvelukeskus maakunnille 2 13.12.2016 Lähtökohdat ja tavoitteet Palvelukeskusten perustamisella

Lisätiedot

40,2 14,6 30,8 57,1 33,3 49,3 16,7 45,8 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

40,2 14,6 30,8 57,1 33,3 49,3 16,7 45,8 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 1 Opettajien tyytyväisyys IT palveluihin IT palveluiden palautekysely henkilökunnalle helmikuussa 213. Lapin ammattiopiston, Rovaniemen ammattikorkeakoulun, Kemi Tornion ammattikorkeakoulun, Ammattiopisto

Lisätiedot

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojektin tietojärjestelmäperiaatteet Johdon IT-Strategiaseminaari 30.10.2007 Projektipäällikkö

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma

Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Yhdessä ja/vai erikseen ICT:n eri osa-alueilla

Lisätiedot

Kansainvälistymisen valtavirtaistuminen: nousu vai tuho? Francesca Cucinotta Minna Koutaniemi, pj Irinja Paakkanen

Kansainvälistymisen valtavirtaistuminen: nousu vai tuho? Francesca Cucinotta Minna Koutaniemi, pj Irinja Paakkanen Kansainvälistymisen valtavirtaistuminen: nousu vai tuho? Francesca Cucinotta Minna Koutaniemi, pj Irinja Paakkanen Kansainvälisten palveluiden rooli ja tehtävät muutoksessa Maisteriohjelmien palvelut,

Lisätiedot

LUC-palvelupiste. Käyttöönoton vaiheet ja tulevaisuuden tavoitteet Sakari Tarvainen

LUC-palvelupiste. Käyttöönoton vaiheet ja tulevaisuuden tavoitteet Sakari Tarvainen LUC-palvelupiste Käyttöönoton vaiheet ja tulevaisuuden tavoitteet Sakari Tarvainen Taustat - Konsernin strategiasta (2009) löytyy toiminta-ajatus Palvelut tuotettava pääosin yhdessä - Yhdeksi kehityskohteeksi

Lisätiedot

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Kohti tavoitetilaa Valtio Expo 2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Agenda Johdanto Kohti tavoitetilaa: 1. Valtion taloushallinnon ohjaus 2. Valtion talous- ja

Lisätiedot

Integral Reactive PALVELUKUVAUS

Integral Reactive PALVELUKUVAUS 2016 Integral Reactive PALVELUKUVAUS Helpdesk 09 4247 5858 PALVELUKUVAUS, INTEGRAL PROACTIVE 1 (6) Sisällys 1 YLEISTÄ... 2 2 PALVELUN SISÄLTÖ... 2 3 PALVELUN TOTEUTTAMINEN... 2 3.1 Palvelupyyntöjen vastaanottaminen...

Lisätiedot

Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat. Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020

Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat. Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020 Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020 Miksi tämä työ tehtiin? Henkilöstöhallinto on osa henkilöstöjohtamisen kokonaisuutta. Valtion henkilöstöjohtamisessa

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut

Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle

Lisätiedot

Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista

Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista Johtavien viranhaltijoiden kokous 16.5.2017 KUNTIEN TIETOHALLINTO- JA ICT-PALVELUT MAAKUNNAN TIETOHALLINTO JA ICT- PALVELUT Hankkeen päävaiheet

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON HALLINTOYKSIKÖN TYÖJÄRJESTYS

LAPIN YLIOPISTON HALLINTOYKSIKÖN TYÖJÄRJESTYS LAPIN YLIOPISTON HALLINTOYKSIKÖN TYÖJÄRJESTYS Annettu Rovaniemellä 30 päivänä lokakuuta 2009 Lapin yliopiston rehtori, kuultuaan yliopiston yhteistyöneuvostoa, on 5 päivänä lokakuuta 2009 annetun Lapin

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus VALTIOVARAINMINISTERIÖ Luonnos 28.1.2014 TORI-hankkeen lainsäädäntötyöryhmä Lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara Asiantunti, lainsäädäntöasiat Antti Ristimäki Valtioneuvoston asetus valtion yhteisten tieto-

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 87 19.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys-

Lisätiedot

Juankosken, Kuopion ja Nilsiän kaupungit sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen kunnat.

Juankosken, Kuopion ja Nilsiän kaupungit sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen kunnat. SOPIMUS TUKIPALVELUIDEN KUSTANNUSTEN JAKO- JA LASKUTUSPERUSTEISTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA JA ELÄINLÄÄKINTÄHUOLLON SOPIMUKSEN MUKAISESTI KUOPIOSSA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Juankosken,

Lisätiedot

Savonia-ammattikorkeakoulun rakenne, organisaatio ja johtamisjärjestelmä Rehtori Veli-Matti Tolppi

Savonia-ammattikorkeakoulun rakenne, organisaatio ja johtamisjärjestelmä Rehtori Veli-Matti Tolppi Savonia-ammattikorkeakoulun rakenne, organisaatio ja johtamisjärjestelmä 15.10.2008 Rehtori Veli-Matti Tolppi päivitetty 29.3.2011 Yhtymähallituksen käsittely 12.4.2011 Savonia-ammattikorkeakoulun osaamislähtöinen

Lisätiedot

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila Valtion taloushallintopäivä 18.11.2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Sisällys Johdanto Visio ja tavoitteet 1. Toiminta-arkkitehtuuri - Palvelut -

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus VALTIOVARAINMINISTERIÖ Luonnos 10.12.2013 TORI-hankkeen lainsäädäntötyöryhmä Lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara Valtioneuvoston asetus valtion yhteisten tieto- viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä

Lisätiedot

Siilinjärven kunta, Kasurilantie 1, Siilinjärvi

Siilinjärven kunta, Kasurilantie 1, Siilinjärvi SOPIMUS OSAKASKUNTIEN MAHDOLLISESTI JÄRJESTÄMIEN TUKIPALVELUIDEN KUSTANNUSTEN JAKO- JA LASKUTUSPERUSTEISTA MAANINGAN KUNNAN, NILSIÄN KAUPUNGIN JA SIILINJÄRVEN KUNNAN YHTEISTOIMINNASSA JÄRJESTÄMISSÄ SOSIAALI-

Lisätiedot

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ.

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ. Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON HALLINTOYKSIKÖN TYÖJÄRJESTYS

LAPIN YLIOPISTON HALLINTOYKSIKÖN TYÖJÄRJESTYS LAPIN YLIOPISTON HALLINTOYKSIKÖN TYÖJÄRJESTYS Annettu Rovaniemellä 30 päivänä lokakuuta 2009 Lapin yliopiston rehtori, kuultuaan yliopiston yhteistyöneuvostoa, on 5 päivänä lokakuuta 2009 annetun Lapin

Lisätiedot

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) hyödyt valtiokonsernille. Valtio Expo 7.5.2009 Anna-Maija Karjalainen

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) hyödyt valtiokonsernille. Valtio Expo 7.5.2009 Anna-Maija Karjalainen Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) hyödyt valtiokonsernille Valtio Expo 7.5.2009 Anna-Maija Karjalainen Sisältö > VIP:n toimintamalli > Hyödyt > Tilanne tänään Anna-Maija Karjalainen 1992-1996 Tietohallintopäällikkö

Lisätiedot

SSTL, puhtausalan kehityspäivä Tuija Silván, tuotantopäällikkö,tampereen Voimia Liikelaitos 11/11/ Tampereen Voimia

SSTL, puhtausalan kehityspäivä Tuija Silván, tuotantopäällikkö,tampereen Voimia Liikelaitos 11/11/ Tampereen Voimia Ateria- ja puhtauspalvelut yhdessä vai erikseen Case Tampereen Voimia Liikelaitos Tampereen Voimian muutosprosessi ateria- ja puhtauspalveluja tuottavaksi liikelaitokseksi. 20.10.2017 SSTL, puhtausalan

Lisätiedot

Palkka-, hankinta-, talous-, tietohallintoyhteistyö. 11-3-2015/tl

Palkka-, hankinta-, talous-, tietohallintoyhteistyö. 11-3-2015/tl Palkka-, hankinta-, talous-, tietohallintoyhteistyö 11-3-2015/tl Kurikka-Jalasjärvi palvelujen järjestämissuunnitelman ja myöhemmin tehdyn päätöksen mukaan yhdistyneen kaupungin konsernitalous, palkkahallinto,

Lisätiedot

Käyttöönottosuunnitelma, versio Asiakaskäyttöönotto

Käyttöönottosuunnitelma, versio Asiakaskäyttöönotto Ulla, Anu, Anita, Arja Käyttöönottosuunnitelma, versio 0.5 - Asiakaskäyttöönotto Kehittämisjaoksen kokous 11.6.2012 Sisällölliset tavoitteet ottaa toteutettava palvelukokonaisuus käyttöön vaiheittain ja

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma M A A K U N TA U U D I S T U S Väliaikaishallinnon kokous 15.6.2017 15.6.2017 Eija-Liisa Heikkilä 13.9.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 M A A K U N TA U U D I S T U S MUUTOSJOHTAJIEN JORY Valmistelusuunnitelma

Lisätiedot

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus

Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Maakuntien talous ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 1 25.1.2017 Mikko Salmenoja Mitä on hyvä oivaltaa? Kunkin maakunnan oma taloushallinto ja HR on keskeinen toiminnallinen kokonaisuus, joille yhteinen

Lisätiedot

Pöytäkirja 8/2012. Kokouspäivä 1(32) KOKOUSAIKA: 23.10.2012, klo 10.00 11.40, lounas 11.40 12.45

Pöytäkirja 8/2012. Kokouspäivä 1(32) KOKOUSAIKA: 23.10.2012, klo 10.00 11.40, lounas 11.40 12.45 Pöytäkirja 8/2012 Kokouspäivä 1(32) KOKOUSAIKA: 23.10.2012, klo 10.00 11.40, lounas 11.40 12.45 KOKOUSPAIKKA: Tornio, Urheilukatu 6, valtuustosali Asiakohta: 197 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014

Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014 Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014 Talousvastaavien työ, tilannekatsaus Yhdistymisavustuksen käyttö Työryhmätyöskentely: hyödyt ja haitat + yhdistymisavustus + muut linjaukset Talousvastaavien työ

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden

Lisätiedot

Valtiokonttorin hankkeiden esittely - erityisesti KIEKU-ohjelma. ValtIT:n tilaisuus 22.5.2007

Valtiokonttorin hankkeiden esittely - erityisesti KIEKU-ohjelma. ValtIT:n tilaisuus 22.5.2007 Valtiokonttorin hankkeiden esittely - erityisesti KIEKU-ohjelma ValtIT:n tilaisuus 22.5.2007 Valtiokonttori ja Hallinnon ohjaus toimiala valtiotasoisten hankkeiden toteuttajana Valtiokonttori on palveluvirasto,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki. Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki. Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen päämäärä ja tavoitteet Päämääränä väestön

Lisätiedot

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli 29.5.2006 Heikki Lunnas KuntaTIMEn keihäänkärjet 1. Julkisen hallinnon tietohallinnon ohjausmekanismien kehittäminen 2.

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

< Projekti > ICT ympäristön yleiskuvaus 11.10.2013

< Projekti > ICT ympäristön yleiskuvaus 11.10.2013 < Projekti > ICT ympäristön yleiskuvaus 11.10.2013 ICT ympäristön yleiskuvaus Esityspohjien sisältö 1. ICT ympäristön yleiskuvauspohja: toimijat, henkilöstömäärät, budjetit 2. Tietohallinnon / ICT:n hallintomalli

Lisätiedot

TORI-palvelukeskuksen suunnittelun status 27.2.2013

TORI-palvelukeskuksen suunnittelun status 27.2.2013 TORI-palvelukeskuksen suunnittelun status 27.2.2013 Ajankohtaista TORI-palvelukeskuksen strategiakarttaa työstettiin työpajassa 5.2.2013 TORI-palvelukeskuksen ja asiakkaan rooleja, tehtäviä ja vastuita

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Arto Ylitalo Kuntayhtymän johtaja Luottamushenkilöiden koulutus- ja perehdytysohjelma Rovaniemen kaupunki 11.4.2013 Omistajat - koko Lapin asialla Organisaation tehtävät

Lisätiedot

- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija -

- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija - - Kuntakentän tehostamisen asiantuntija - TEE YHTEISTYÖTÄ Kuntien palvelukeskukset monistavat parhaita toimintatapoja ja ratkaisuja ARKI SUJUVAKSI KuntaPron osakkaana voit ulkoistaa palveluja joustavasti

Lisätiedot

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus 22.10.2015 K-S sote kehittämisrakenne: kehittämisyksikkö ja verkosto STM, THL, KV-KUMPPANIT

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänhallinnan ja

Ikäihmisten elämänhallinnan ja Ikäihmisten elämänhallinnan ja hyvinvoinnin tukeminen (IKÄEHYT) 1.3.2011 31.8.2013 Hyvinvoinnin Lappi http://some.lappia.fi/blogs/ikaehyt/ Esitys päivitetty 30.1.2012 Hankkeen tausta Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Koulutuksen tietojärjestelmien kehittäminen JY:ssä. IT-palvelut Markku Närhi

Koulutuksen tietojärjestelmien kehittäminen JY:ssä. IT-palvelut Markku Närhi Koulutuksen tietojärjestelmien kehittäminen JY:ssä IT-palvelut Markku Närhi Koulutuksen tietojärjestelmien kehittäminen - taustaa Modernit verkkopalvelut ovat osa korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen

Lisätiedot

LSHP VALTUUSTOSEMINAARI LAPIN SOTE-SAVOTTA

LSHP VALTUUSTOSEMINAARI LAPIN SOTE-SAVOTTA LSHP VALTUUSTOSEMINAARI 25.11.2015 LAPIN SOTE-SAVOTTA A) Tilannekuva - Kuntien johto on uudistuksen ulkokehällä tällä hetkellä, palveluiden uudistamisen ja hallinnollisten asioiden yhteensovittamista ei

Lisätiedot

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Road Show tiedotustilaisuus Joensuussa 14.5.2007 Hallintojohtaja Petri Lintunen, Joensuun yliopisto 1 Taustaa

Lisätiedot

Seutuyhteistyö ja ICT-Kilpailutus. Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 Rami Nurmi

Seutuyhteistyö ja ICT-Kilpailutus. Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 Rami Nurmi Seutuyhteistyö ja ICT-Kilpailutus Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 Rami Nurmi Seutuyhteistyö ja ICT-Kilpailutus 1. Tampereen seutukunta 2. Volyymit 3. Miksi hankkia yhdessä 4. Seudullinen tietohallintoyhteistyö

Lisätiedot

Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015. Tampereen kaupunki

Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015. Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015 Tampereen kaupunki 28.3.2013 TAMPERE Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 1 PAIKKATIETO JA PAIKKATIETOINFRASTRUKTUURI KÄSITTEENÄ Paikkatiedolla tarkoitetaan

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. Valtio Expo 2009 Helsinki Ylijohtaja Silja Hiironniemi

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. Valtio Expo 2009 Helsinki Ylijohtaja Silja Hiironniemi Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma Valtio Expo 2009 Helsinki 7.5.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonsernin KV seminaari

Lapin korkeakoulukonsernin KV seminaari Lapin korkeakoulukonsernin KV seminaari Kansainvälinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta Kaj Kostiander KTAMK TKI Sisältö 1. Miksi KV TKI? Eli miksi kansainväliseen tutkimus-, kehitys, ja innovaatiotoimintaan

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Lapin korkeakoulukonserni 22.9.2010 Markku Tarvainen LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI MIKSI? Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen vuosi 2020: enintään 15 yliopistoa

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2009 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN KONSERNIPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Kaupunginjohtajan päätös nro 15/5.2.2009 Konsernipalvelujen toimintasääntö

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus TAVOITE:

Lisätiedot

Liikeidea. Etunimi Sukunimi

Liikeidea. Etunimi Sukunimi Liikeidea Funidata Oy on perustettu maaliskuussa 2016 Tampereen yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteisen Opintohallinnon tietojärjestelmän modernisointi OTM-hankkeen

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA 2030 Luonnos 1.3.2018 Kuntalaki 1 : Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti

Lisätiedot

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä

Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme

Lisätiedot

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala 19.5.2009 1 Julkisen palvelutuotannon tehostaminen Resurssit Tarpeet, Vaateet, Odotukset Julkista kehittämällä johtaminen,

Lisätiedot

Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Hallinto ja tukipalvelut

Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Hallinto ja tukipalvelut Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Enter näyttäytyy opiskelijalle yhtenä kokonaisuutena, jossa laadukkaan opiskelun etenemiselle

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTAKONSERNI Valtuustoinfo 25.8.2014

MÄNTSÄLÄN KUNTAKONSERNI Valtuustoinfo 25.8.2014 MÄNTSÄLÄN KUNTAKONSERNI Valtuustoinfo 25.8.2014 1 Hankkeen tausta ja organisoituminen Mäntsälän kunnanvaltuusto 20.6.2012 hyväksyi kuntastrategian tarkennuksen, jossa asetettiin tavoitteet 2012. Strategiassa

Lisätiedot

Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi

Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu Siilinjärvi 11.04.2013 Veli-Matti Karppinen Lähtökohtia 1. Miten kansainvälisten hyvien käytäntöjen juurruttaminen 2. Nopeisiin verkkoihin

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan talousarvio/palvelusopimus

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ

YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ Tampere 1.3.2007 Opetusneuvos Juhani Dammert Opetusministeriö 1 Taustaa palvelukeskushankkeelle Palvelukeskushanke on osa tuottavuusohjelmaa

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019 Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019 Vuosi 2015 Vaikutus toimintaan Säästötavoite / Toteutuksen eteneminen Henkilöstömäärän vähentäminen valtuusto-sopimuksessa linjatun

Lisätiedot

SOPIVA-hankeryhmä, Kari Wirman

SOPIVA-hankeryhmä, Kari Wirman Toiminnan jatkuvuuden hallinta verkostoituneessa toimintaympäristössä SOPIVA-hankeryhmä, Haasteena koko verkoston toimintavarmuuden kehittäminen 10.5.2010 2 Tuotantotoiminta Tuotantoprosessi Tuotannontekijät

Lisätiedot

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Kunnan konserniohjaus Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Omistajapolitiikka ja konserniohjaus Omistajapolitiikka Omistajastrategia - mitä omistetaan Konsernisohjaus - miten omistetaan Strategegisten tavoitteiden

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Maakunnan hallintosääntö Maku verkostotapaaminen 18.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Hallintosäännön valmistelu Hallinto- verkosto» Kokoukset helmi- ja maaliskuussa» Lausuntokierros /nettiin kommentoitavaksi»

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

LUC Service Desk. Käyttöönottoprojektin taustat ja kokemukset Sakari Tarvainen

LUC Service Desk. Käyttöönottoprojektin taustat ja kokemukset Sakari Tarvainen LUC Service Desk Käyttöönottoprojektin taustat ja kokemukset Sakari Tarvainen Taustaa IT-palvelut ovat osa konsernin tukipalvelukeskusta IT-henkilöstöä noin 70 IT-palveluja tarjotaan seuraaville asiakkaille

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Luonnos 1 26.3.2014

OSAKASSOPIMUS. Luonnos 1 26.3.2014 OSAKASSOPIMUS Luonnos 1 26.3.2014 Sisällys 1. Sopijapuolet... 2 2. Osakassopimuksen tarkoitus ja omistajatahto... 2 3. Yhtiön tarkoitus ja tehtävät... 3 4. Osakkeenomistajien keskinäiset suhteet... 3 5.

Lisätiedot

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku numeroina Yhteinen Kieku-tietojärjestelmä korvaa vanhat (yli 100 kpl) talousja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelmaan osallistuvat kaikki Pirkanmaan toisen asteen oppilaitokset, lukiot ja ammatillinen koulutus, nuorisoasteen- ja aikuiskoulutus.

Lisätiedot

Digitaalisen kehittämisen kärkihankkeet. Petri Pekkala, Tuomas Otala

Digitaalisen kehittämisen kärkihankkeet. Petri Pekkala, Tuomas Otala Digitaalisen kehittämisen kärkihankkeet Petri Pekkala, Tuomas Otala 29.8.2018 ICT-valmisteluun liittyviä taustatietoja Päijät-Hämeen maakuntavalmistelun ICTmuutoskustannusarvio 18M Eur Projektitoimistoon

Lisätiedot

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012 Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa Valtioneuvostossa tehtävä politiikka-, lainsäädäntöja resurssiohjaus yhtenäiseksi Hallituksen strategisen näkemyksen nykyistä parempi toimeenpano

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) KYMENLAAKSOSSA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) KYMENLAAKSOSSA YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) KYMENLAAKSOSSA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP)

Lisätiedot

Toimintasääntö. Hyväksytty Savonia-ammattikorkeakoulun hallituksessa 24.3.2010 (6 )

Toimintasääntö. Hyväksytty Savonia-ammattikorkeakoulun hallituksessa 24.3.2010 (6 ) Toimintasääntö Hyväksytty Savonia-ammattikorkeakoulun hallituksessa (6 ) Toimintasääntö 1 / 14 Sisällys 1 Toimintasäännön soveltaminen ja ammattikorkeakoulua koskevat muut säännöt... 2 2 Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti Palvelutuotannon tietojärjestelmäratkaisut Uudenmuotoiset yliopistot ja tietohallinto

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015

TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito ja -peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos JYTA Peruspalvelulautakunta TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015 1. Sopimuksen

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI ICT TYÖRYHMÄ

VÄLIRAPORTTI ICT TYÖRYHMÄ VÄLIRAPORTTI ICT TYÖRYHMÄ 30.11.2016 www.ekarjala.fi 1 TYÖRYHMÄ JA SEN TYÖSKENTELY / Osallistujat: / Mia Hokkanen, Saita, puheenjohtaja / Toni Suihko, Eksote / Kari Perälä, Imatra / Matti Backman, Ruokolahti

Lisätiedot

Valtorin asiakasyhteistyö

Valtorin asiakasyhteistyö Valtorin asiakasyhteistyö Asiakaspalvelujohtaja Jukka Rautanen Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Valtio Expo 2014 Esityksen sisältö Asiakasyhteistyön käynnistyminen Asiakasyhteistyön toimintamalli

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTAMISJÄRJESTELMÄ

SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTAMISJÄRJESTELMÄ SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTAMISJÄRJESTELMÄ Syyskuu 2015 Rehtori Taina Saarinen 1 Johtaminen Mihin suuntaan ja mihin ei? Onko onnistuttu vai ei? Tavoiteasetanta ja vaikuttavuusarviointi Missä päätetään

Lisätiedot

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU Sopimuksen tausta Päijät-Hämeen seudullisen kehittämisyhtiörakenteen muuttuminen 1.1.2013 aiheuttaa muutoksia myös Seudullisten yrityspalvelujen

Lisätiedot

Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet

Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet Ilomantsi 17.11.2012 Veli-Matti Karppinen Kainuun Nuotta ry Taustaa Kuntatalouden tarve Kasvava palvelukysyntä ja niukkenet resurssit Kuntarakenneuudistus Pitkät

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKIN SOPIMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

YLÖJÄRVEN KAUPUNKIN SOPIMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ YLÖJÄRVEN KAUPUNKIN SOPIMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ puiteosa 1.4.2009 tarkistusosa 1.4.2009-31.12.2009 PUITEOSA 3 1. Sopimusosapuolet 3 2. Määritelmät 3 3. Sopimuksen

Lisätiedot

Sopimuksiin perustuva toiminnan jatkuvuuden hallinta

Sopimuksiin perustuva toiminnan jatkuvuuden hallinta Sopimuksiin perustuva toiminnan jatkuvuuden hallinta Haasteena verkoston toimintavarmuuden kehittäminen Ohjaus heikkenee Häiriö toimijan toiminnassa vaikuttaa verkoston toiminnan jatkuvuuteen 2 Vaatimuksia

Lisätiedot

Valtion ympärivuorokautisen tietoturvatoiminnan kehittämishanke (SecICT) Kimmo Janhunen SecICT-hankepäällikkö

Valtion ympärivuorokautisen tietoturvatoiminnan kehittämishanke (SecICT) Kimmo Janhunen SecICT-hankepäällikkö Valtion ympärivuorokautisen tietoturvatoiminnan kehittämishanke (SecICT) 20.5.2014 Kimmo Janhunen SecICT-hankepäällikkö Hankkeen tausta Esityksen sisältö Valtion ympärivuorokautinen tietoturvatoiminto

Lisätiedot

Konsernipalvelun toimintasääntö

Konsernipalvelun toimintasääntö Kuopion kaupunki Sääntö 1 (9) Konsernipalvelun toimintasääntö 1 Toiminta-ajatus Konsernipalvelu tukee ja ohjaa palvelualueita ja muita toimintayksiköitä kaupungin tavoitteiden saavuttamisessa. Konsernipalvelun

Lisätiedot

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI 1 SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI 30.4.2008 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALVELUALUE/TULOSALUE: TEKNISET PALVELUT PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit

Lisätiedot