Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut"

Transkriptio

1 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan talousarvio/palvelusopimus on laadittu kunnanhallituksen antamien ohjeiden mukaan. Ohjeessa todetaan, että talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja ta loudelliset tavoitteet. Talousarvio on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Palvelualueiden on vuoden 2012 talousarvion laadinnassa otettava huomioon Iin kunnan talouden ta sapainottamissopimus. Palvelujen järjestämissuunnitelman mukaisesti kansalaiskunta tekee vuosittain palvelusopimuksen sisäisten ja ulkoisten tuotanto-organisaatioiden kanssa. Sopimuksessa määritellään mitä aplveluja tuotetaan, kuinka paljon ja millä laatu- ja kustannustasolla tilataan. Lautakuntien tehtävänä uudessa kansalaiskunta-palvelukunta mallissa on toimia kunnanvaltuuston päätösten mukaan sekä tilaajana että oman tuotantonsa osalta tuotannon johtoeli menä. Lautakuntien ja johtokuntien tehtävänä on: - vastata, että kansalaiskunnan ilmaisema tahto palvelusopimuksessa toteutuuu - arvioida, onko halutut vaikutukset saatu aikaan - vastata, että asiakkaille luvatut palvelut tuotetaan sovitulla laatutasolla ja kustannukset pysyvät sopi muksen mukaisina - kehittää ja seurata palveluprosesseja asiakasnäkökulmasta ja - vastata palveluprosessin eri osien toiminnan yhteensovittamisesta ja määrätä eri palveluyksiköiden roolit ja keskinäiset työnjaot. I OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUJEN SOPIMUSVUOTTA KOSKE- VAT TAVOITTEET A) Perusopetus 1) Uuden opetusaluejaon käyttöönotto ja kehittäminen alkaen 2) Erityisopetuksen ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen kehittäminen KELPO -hankkeen avulla. 3) Jokainen perusopetuksen päättävä oppilas saa jatko-opiskelupaikan 4) Uuden hallinto-ohjelman käyttöönotto ja ohjelman mahdollistamat kehittämistoimet B) Iin lukio 1) Lukion oppilashuollon kehittäminen 2) Lukion opiskelijoiden opinto-ohjauksen kehittäminen henkilökohtaisen opintosuunnitelman avulla 3) Uuden hallinto-ohjelman käyttöönotto kurssivalintojen ja lukion hallinnon kehittämiseksi 4) Lukion opiskelijamäärän kasvattaminen 5) Jokainen ylioppilaskirjoituksiin osallistuva opiskelija saa ylioppilastodistuksen ja lukion päättötodistuksen

2 C) Päi vähoito ja var haiskasvatus 1) Päivähoidon uuden aluejaon ja johtamisjärjestelmän täytäntöönpano 2) Päivähoidon henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämistoimien käynnistäminen 3) Avustajapankkitoiminnan käynnistäminen vuoden 2012 aikana 4) Varhaiserityiskasvatuksen laadusta huolehtiminen ja määrälliseen kasvuun vastaaminen II TALOUSARVIO 2012 TULOSALUE TA2011 TA2012 MUUTOS-% HALLINTO- JA TUKIPALV Toimintakulut/ulkoiset ,9 Toimintakate/jäämä ,6 PERUSOPETUS ALUE Toimintakulut/ulkoiset ,7 Toimintakate/jäämä ,8 ALUE Toimintakulut/ulkoiset ,6 Toimintakate/jäämä ,6 ALUE Toimintakulut/ulkoiset Toimintakate/jäämä VALTARI Toimintakulut/ulkoiset ,40 Toimintakate/jäämä ,40 *)PERUSOPETUS YHT ,8 Toimintakulut/ulkoiset ,30 Toimintakate/jäämä ,4 LUKIO ,50 Toimintakulut/ulkoiset ,7 Toimintakate/jäämä ,7 AMMATILLINEN KOULUTUS Toimintakulut/ulkoiset ,5 Toimintakate/jäämä ,5 OPETUSPALVELUT ,16

3 Toimintakulut/ulkoiset ,4 Toimintakate/jäämä ,52 PÄIVÄHOITOPALVELUT HALLINTO Toimintakulut/ulkoiset ,9 Toimintakate/jäämä ,9 HAMINAN ALUEEN PÄI VÄH Toimintakulut/ulkoiset ,7 Toimintakate/jäämä ,7 LAKSON ALUEEN PÄIVÄ HOITO Toimintakulut/ulkoiset ,49 Toimintakate/jäämä ,58 ASEMAN ALUEEN PV-HOI TO Toimintakulut/ulkoiset ,7 Toimintakate/jäämä ,3 KUIVANIEMEN ALUEEN PV-HOI TO Toimintakulut/ulkoiset Toimintakate/jäämä ,2 ALARANNAN ALUEEN PV-HOI- TO Toimintakulut/ulkoiset ,9 Toimintakate/jäämä ,8 ERITYISVARHAISKASVATUS Toimintakulut/ulkoiset ,9 Toimintakate/jäämä ,9 VARHAISKASV. JA PV-HOITO YHT ,9 Toimintakulut/ulkoiset ,6 Toimintakate/jäämä ,9 *) Perusopetukseen sisältyvät kerhotoiminnan kehittäminen ja kotikuntakorvaukset yhteensä menoja ja tuloja Hallinnon ja tukipalvelujen menoihin sisältyy koululaisten aamu- ja iltapäivätoimin ta. Talousarvioluvut täsmentyvät budjetin laadinnan edetessä. III TALOUSARVIOON VAIKUTTAVAT TOIMINNALLISET MUUTOKSET 1) Hallinto- ja tukipalvelut

4 - Uuden hallinto-ohjelman käyttöönotto. - Yhteisen avustajapankin käyttöönotto ope tus- ja varhaiskasvatuspalveluissa. - Uudet päivähoito- ja opetusalueet. 2) Perusopetus Henkilöstömuutokset: +2 luokanopettajaa Alarannan koulu -1 aluerehtori Toimintaan vaikuttava muutos: Uusi opetusaluejako otetaan käyttöön alkaen. Harjaantumisopetuksen järjestämistä päivähoi don yh tey des sä esi opetuksen osalta kehitetään. Kuivaniemen ja Valtarin koulujen aineenopettajien yhteiskäyttöä lisätään 3) Päivähoito Henkilöstömuutokset: + kolme (3) alue-esimiestä neljä (4) lastentarhanopettajaa viisi (5) aluevastaavaa päivähoidon vastuuhenkilö - 6,5 ryhmäavustajaa perhepäivähoitajaa ja Toimintaan vaikuttavat muutokset: Suunnitteluvuoden elokuussa avataan uusi päiväkoti Avopalvelukeskuksessa. Tämän seurauksena voidaan joistakin päivähoidon käytössä olevista kiinteistöstä luopua. Vuokrakulut eur. Yksityisen päi vä hoi don li sää mi sen tar ve tu lee huo mioi da Lieshar jun kaa voi tukses sa. 4) Investoinnit Ojakylän koulun laajennus otetaan käyttöön tammikuussa. Rakennuksen kalustaminen. Alarannan vanhan koulun peruskorjaus. Haminan koulun perusparannuksen ja laajennuksen suunnittelu Esityslistan liitteinä ovat osastotasoiset talousarvioesitykset ja opetuspalveluiden sekä päivä hoidon riskienhallintasuunnitelmat. Olhavan Tenavatuvan remontti valmistuu helmikuussa. Päätösesitys (vt. opetus- ja varh.kasv.pääll.): Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää 1) hyväksyä palvelualueensa hallinnon ja tukipalveluiden, opetuspalveluiden sekä päivähoidon ja varhaiskasvatuspalveluiden talousarvioesitykset vuodelle

5 ) merkitä tiedoksi opetuspalveluiden sekä päivähoito- ja varhaiskasvatuspalveluien riskienhallintasuunnitelmat Päätös: Merkittiin tiedoksi tämänhetkinen valmistelutilanne ja asioiden käsittely jatkuu kokouksessa. Merkittiin, että päivähoidon lisäämi sen tarve tulee huomioida Liesharjun kaavoituksessa.

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 87 19.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys-

Lisätiedot

113 21.11.2012 varhaiskasvatuslautakunta Vuoden 2013 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

113 21.11.2012 varhaiskasvatuslautakunta Vuoden 2013 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja 109 17.10.2012 varhaiskasvatuslautakunta Opetus- ja 113 21.11.2012 varhaiskasvatuslautakunta Vuoden 2013 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut // Opetvarh 109 Sivistys-

Lisätiedot

Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden talousarvion toteutuman väliraportti tammi-heinäkuulta 2014

Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden talousarvion toteutuman väliraportti tammi-heinäkuulta 2014 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 70 18.09.2014 Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden talousarvion toteutuman väliraportti tammi-heinäkuulta 2014 Opetvarh 70 1. Valtuuston hyväksymät sitovat tavoitteet,

Lisätiedot

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI PALVELUALUE: SIVISTYSPALVELUT TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit I) 30.4. II) 30.8.

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

Opetusviraston 2015 tulosbudjetin vastuuhenkilöt ja määrärahat Liite 2/4.2.2015. Tulot yhteensä 13 486 000 Perusopetuslinja linjanjohtaja

Opetusviraston 2015 tulosbudjetin vastuuhenkilöt ja määrärahat Liite 2/4.2.2015. Tulot yhteensä 13 486 000 Perusopetuslinja linjanjohtaja KÄYTTÖTALOUS 2015 4 02 OPETUSVIRASTO Tulot yhteensä 26 839 000 Menot yhteensä 671 863 000 4 02 02 KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT Tulot yhteensä 26 369 000 Menot yhteensä 587 251 000 SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS

Lisätiedot

TAUSTAA IIN OPETUSALUEJAON NYKYMALLI TARKASTELUNÄKÖKULMAT

TAUSTAA IIN OPETUSALUEJAON NYKYMALLI TARKASTELUNÄKÖKULMAT Iin kunta SELVITYS UUDESTA OPETUSALUEJAOSTA 1.8.2012 TAUSTAA Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 21.12.2009 päättänyt Iin kunnan talouden tasapainottamissuunnitelmasta. Vuoden 2010 aikana laadittiin edelliseen

Lisätiedot

TB 2014 vastuuhenkilöt ja määrärahat Liite 1/30.1.2014

TB 2014 vastuuhenkilöt ja määrärahat Liite 1/30.1.2014 KÄYTTÖTALOUS 2014 4 02 02 KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tulot yhteensä 9 023 000 Perusopetuslinja Menot yhteensä 326 722 000 Perusopetuslinja - Henkilöstön

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT 1 OPETUS- JA VARHAISKASVASTUSPALVELUT YHTEENSÄ 2 3 Päävastuualueen johtajan katsaus Laskennallisella tasaisella kertymällä tammi-huhtikuun

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/Koulutus Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2012 2013 2014

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 1 4 / 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULUTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 88 29.09.2015 LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 29.09.2015 88 Lasten ja nuorten lautakunnan talousarviota on valmisteltu

Lisätiedot

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä 1 IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut Ohjausryhmän seminaari 4.2.2014 Nykytilan kuvaus / Varhaiskasvatus Kunta Päivähoidossa olevien lasten määrä / Päiväkodit

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS OPETUSVIRASTO KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT SUOMENKIELINEN LUKIOKOULUTUS

KÄYTTÖTALOUS OPETUSVIRASTO KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT SUOMENKIELINEN LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖTALOUS 2017 4 02 OPETUSVIRASTO 22 591 000 697 011 000 4 02 02 KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT 22 121 000 602 720 000 SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA 10 517 000 341 520 500 93 301 500

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

IIN KUNTA OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT TOIMINTAKERTOMUS 2011

IIN KUNTA OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT TOIMINTAKERTOMUS 2011 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 21.3.2012 1 IIN KUNTA OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT OPETUS- JA VARHAISKASVATUSLTK:N ALAINEN TOIMINTA TOIMINTAKERTOMUS 2011 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Opetus ja varhaiskasvatuslautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala

Lisätiedot

TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT

TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT OPETUSPALVELUT OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2017 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 10.8.2017 0 371 383 397 403 402 412 1 351 376 380 395 389 402 2 327 355 384 382 395 393

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 360 TP2013 TA2014 + Toimintatulot 886 574 678 000 793 000 793 000 793 000 Toimintamenot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (1) Opetusvirasto. 16 Opetusviraston vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman vastuuhenkilöt,

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (1) Opetusvirasto. 16 Opetusviraston vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman vastuuhenkilöt, Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (1) Opetusvirasto Opetustoimen johtaja 27.02.2016 Timo Ylönen 16 Opetusviraston vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman vastuuhenkilöt, määrärahat ja tuloarviot

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Sivistystoimen toimialan toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimien

Lisätiedot

Yhteistoiminnat opetuspalveluissa

Yhteistoiminnat opetuspalveluissa Yhteistoiminnat opetuspalveluissa Taulukko 41 jne. Mikko Mehtonen Erityisasiantuntija Kuntaliitto - kuntatalous Esi- ja perusopetus Esi- ja perusopetus (taulukot 01, 41 ja 51) valtionosuudet maksetaan

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari Koulutuslautakunta Valtuustoseminaari 16.9.2013 VARHAISKASVATUS Kaupungin päiväkoteja 32 Ostopalvelupäiväkoteja 13 Perhepäivähoitajia 45 Kaupungin ryhmäperhepäiväkoteja 3 Avointa päiväkotitoimintaa 6 toimipisteessä

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Taloustilanne lokakuun lopussa Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti.

Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti. oppimisen lautakunta 66 29.09.2016 oppimisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2017 KASVOPPI 66 oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Huittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma

Huittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma 1 Huittisten kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Arviointisuunnitelma 2019 2021 2 Sisällysluettelo 1. Taustaa... 3 2. Laatutyön organisointi... 3 3. Arvioinnin vuosikello... 4 4. Arvioinnin tasot... 6

Lisätiedot

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos Päiväkoti- ja Kouluverkko Toinen luonnos 6.11.2009 Sipoon kunnan kasvustrategiassa varaudutaan 35 000 uuteen asukkaaseen vuoteen 2025 mennessä. Kaavoitusohjelman mukaiset asukasmäärälisäykset ja palveluiden

Lisätiedot

KÄSITYÖNOPETUKSEN TYÖTURVALLISUUS TILAAJA-TUOTTAJA -MALLISSA

KÄSITYÖNOPETUKSEN TYÖTURVALLISUUS TILAAJA-TUOTTAJA -MALLISSA KÄSITYÖNOPETUKSEN TYÖTURVALLISUUS TILAAJA-TUOTTAJA -MALLISSA Suunnittelupäällikkö Aila Salmelin, tilaajaryhmä Tsv, teknisen työn opettaja Timo Välimäki 1 Tampereen kaupungin työsuojelun toimintaohjelma

Lisätiedot

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT Tutkitut vaihtoehdot Nykyverkko, parannettuna VE 0 + Kahden koulun malli VE 1 Kolmen koulun malli VE 2 Neljän koulun malli VE 3 Huom! Molemmat eivät

Lisätiedot

IIN KUNTA. OPETUS- ja VARHAISKASVATUSPALVELUT. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan alainen toiminta TOIMINTAKERTOMUS 2012

IIN KUNTA. OPETUS- ja VARHAISKASVATUSPALVELUT. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan alainen toiminta TOIMINTAKERTOMUS 2012 1 IIN KUNTA OPETUS- ja VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan alainen toiminta TOIMINTAKERTOMUS 2012 2 12.3.2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta SISÄLLYSLUETTELO Opetus- ja

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Lokakuu 2018 ivistystoimialan kuukausiraportti Lokakuu 2018 Taloustilanne 22.10.2018 Tulosyksikkö 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY 1000IVITY Y 1000IVITY 1000IVITY 1000IVIT 1000IVITY

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Työryhmät ja palvelujohtajat ovat yhdessä henkilöstöpäällikön kanssa valmistelleet henkilöstömitoitusta ja tehneet esitykset:

Työryhmät ja palvelujohtajat ovat yhdessä henkilöstöpäällikön kanssa valmistelleet henkilöstömitoitusta ja tehneet esitykset: Kunnanhallitus 27 15.11.2006 HENKILÖSTÖMITOITUS JA PERUSTETTAVAT VIRAT Khall 27 Työryhmät ja palvelujohtajat ovat yhdessä henkilöstöpäällikön kanssa valmistelleet henkilöstömitoitusta ja tehneet esitykset:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146 23.09.2015 Sivu 1 / 1 2647/10.03.02/2015 146 Lausunnon antaminen Viherlaakson koulun ja lukion perusparannus ja laajennus 4.9.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen,

Lisätiedot

10 VAALIT Selite KS 2015 LKES 2016 KJES 2016 TA 2016 KS 2016 SISÄINEN TULOSLASKELMA

10 VAALIT Selite KS 2015 LKES 2016 KJES 2016 TA 2016 KS 2016 SISÄINEN TULOSLASKELMA Kankaanpään kaupunki TA 2016 Käyttösuunnitelma 1 (12) TALOUSARVIO 2016 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA (KS 2016) 10 VAALIT -18 000-18 000 Palkat ja palkkiot 13 289 Eläkekulut 1 992 Muut henkilösivukulut

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo: johtosääntö muilta osin tulee voimaan 1.4.2012, mutta luottamushenkilöorganisaatiota koskevat muutokset

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 66

KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 Palvelu: Hallinto Vastuuhenkilö: Anu Kosonen TA13/TA14 TP12/TA14 Sivistystoimen hallinto - - - - Henkilötyövuodet 5 5 5 4-9,5 % -21,1 % / Henkilötyövuosi 75 450 66 046 83 996 83 488-0,6

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI 1 SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI 30.4.2008 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALVELUALUE/TULOSALUE: TEKNISET PALVELUT PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNNAN TILANNERAPORTTI (2/2015) Liite 1. Talousarvio Talouden toteutumatiedot: (2/2015, suluissa vuoden 2014 luvut)

KOULUTUSLAUTAKUNNAN TILANNERAPORTTI (2/2015) Liite 1. Talousarvio Talouden toteutumatiedot: (2/2015, suluissa vuoden 2014 luvut) KOULUTUSLAUTAKUNNAN TILANNERAPORTTI (2/2015) Liite 1 Talousarvio 2015 Koulutuslautakunta U+S U S Toimintatuotot 2 376 900 2 162 600 214 300 Henkilöstökulut 15 670 100 15 670 100 Palvelujen ostot 6 465

Lisätiedot

Tp Talousarv Sivistystoimen hallinto 0003 TULOSLASKELMA 3000 TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT

Tp Talousarv Sivistystoimen hallinto 0003 TULOSLASKELMA 3000 TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Joroisten kunta Sivu 1 00030100 Sivistystoimen hallinto 3000 TOIMINTATUOTOT 125 638 4000 TOIMINTAKULUT -130 309-8 688 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -4 671-8 688 6999 VUOSIKATE -4 671-8 688 8499 TILIKAUDEN TULOS

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus 9.12.2016 Kauhava Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO, VARHAISKASVATUS - ESIOPETUS Kuukausi Mitä tehdään/toimenpiteet Vastuuhenkilö/taho Tammikuu Helmikuu Tiedotetaan

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2011 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2011 2014 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne)

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) KOULUTUSLTK Esittelijä sivistystoimen johtaja KULTTUURILTK Esittelijä museonjohtaja VAPAA-AIKALTK Esittelijä vapaa-aikatoimen päällikkö SIVISTYSVIRASTO Sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.) PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 1 Oheismateriaali / sivltk 1.9.2015 69 Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 Toimintaympäristön muutokset Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston hallinto- ja opiskeluhuollon palveluja, maastouttaa

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 6/2016 1/10

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 6/2016 1/10 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 6/2016 1/10 Varhaiskasvatuslautakunta Aika 13.09.2016 klo 17:00-17:40 Paikka Päiväkoti Hulivili Käsitellyt asiat Asia Sivu 36 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN 1 (5) VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.8.2016 ALKAEN 1 Toiminta-alue 2 Organisaatio Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta.

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ SIVISTYSPALVELUKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO

TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO 1: HELSINGIN YLEISSIVISTÄVIEN KOULUJEN LUKUMÄÄRÄ YLLÄPITÄJITTÄIN 2009-2014 TAULUKKO 2: HELSINGIN YLEISSIVISTÄVIEN KOULUJEN OPPILAS- JA OPISKELIJAMÄÄRÄ YLLÄPITÄJITTÄIN 2009-2014

Lisätiedot

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet (avokysymysten vastaukset erikseen) N= 138 Taustakysymykset Opetusalue 12 ( 9% ) Alue 1 (Jokikylän, Kuivaniemi ja Olhava) 29 ( 21% ) Alue 2 (Alaranta, Ojakylä ja Pohjois-Ii) 62 ( 45% ) Alue 3 (Asema, Hamina

Lisätiedot

Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares

Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares Läntisen alueen palveluverkkoselvitys Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares 18.11.2015 Tausta Kaupunginvaltuusto on päättänyt lakkauttaa vaiheittain Mouhijärven lukion ja Äetsän Sarkia- lukion Tilat

Lisätiedot

Aluelautakuntien tehtävät

Aluelautakuntien tehtävät Aluelautakuntien tehtävät 28.11.2012 Palveluiden järjestäminen Hallinto- ja johtosäännön mukaisesti Lautakuntien yleiset tehtävät ja lautakuntien yleinen ratkaisuvalta Kullekin lautakunnalle erikseen määritellyt

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2013-2015 Koulutuslautakunta 26.9.2012 HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle, ohjaa ja

Lisätiedot

Talousarv Päiväkotihoito 0003 TULOSLASKELMA 3000 TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT

Talousarv Päiväkotihoito 0003 TULOSLASKELMA 3000 TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Joroisten kunta Sivu 1 00030510 Päiväkotihoito 3000 TOIMINTATUOTOT 193 300 4000 TOIMINTAKULUT -1 583 622 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -1 390 322 6999 VUOSIKATE -1 390 322 8499 TILIKAUDEN TULOS -1 390 322 8800

Lisätiedot

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 SIVISTYSPALVELUT 310 Sivistyslautakunta Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 3 26.01.2017 Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Perusturvalautakunta 26.01.2017 3 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 120 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Taloustyöryhmä AIKA 08.06.2016 kello 17:00-18:58 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen avaus 3 12 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi

TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA 1.3.2018 Koulutuslautakunta Janne Juotasniemi SISÄLLYSLUETTELO 1.TULOSOHJAUS II: KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 2017... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN KÄYTTÖTALOUSARVION

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus / Kontturi Ahti / opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätös / DN:o 1846/2014

Oikaisuvaatimus / Kontturi Ahti / opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätös / DN:o 1846/2014 Opetus- ja 16 26.02.2015 varhaiskasvatuslautakunta Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 37 07.05.2015 Oikaisuvaatimus / Kontturi Ahti / opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätös 29.1.2015 5 / DN:o 1846/2014

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunnan käyttötalouden talousarvioesitys vuodelle 2016

Kasvun ja oppimisen lautakunnan käyttötalouden talousarvioesitys vuodelle 2016 Kasvun ja oppimisen lautakunta Kasvun ja oppimisen lautakunta 107 22.09.2015 113 29.09.2015 Kasvun ja oppimisen lautakunnan käyttötalouden talousarvioesitys vuodelle 2016 521/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen

Lisätiedot

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014

Lisätiedot

SIVLK 27 Valmistelija: päivähoidon johtaja Eila Huotari, p. 040 524 3810, eila.huotari@haukipudas.fi

SIVLK 27 Valmistelija: päivähoidon johtaja Eila Huotari, p. 040 524 3810, eila.huotari@haukipudas.fi Sivistyslautakunta 27 17.04.2012 Päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönotto 1.8.2012 alkaen SIVLK 27 Valmistelija: päivähoidon johtaja Eila Huotari, p. 040 524 3810, eila.huotari@haukipudas.fi Päiväkotihoidon

Lisätiedot

Aineisto Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Lähettäjä/vastaanottaja Otsikko

Aineisto Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Lähettäjä/vastaanottaja Otsikko Keuruun kaupunki Tiedoksitulleet Keuruun yleinen aineisto Asianumero 29//2017 13.01.2017 S/L/S Lähettäjä Yksikköhintapäätös vuodelle 2017 / Esi- ja perusopetus sekä aamu- ja iltapäivätoiminta, päätös opetus-

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 834 500 26 025 986 4,8 % 1,2 % -0,4 % 100,7 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 557-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Talousarvio 2017

Koulutuslautakunta Talousarvio 2017 Koulutuslautakunta Talousarvio 2017 100,00 90,00 80,00 Toteumat ja talousarviot (Ei sisällä aluelautakunnan resurssia) 80,68 47,70 85,64 49,60 90,03 90,15 51,65 51,41 91,87 52,60 93,13 52,92 94,50 93,79

Lisätiedot

Iin kunta. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015

Iin kunta. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015 Iin kunta Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPAIVATOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 219. 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt

Espoon kaupunki Pöytäkirja 219. 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4590/07.01.01/2014 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877

Lisätiedot

ESI- JA PERUSOPETUKSEN TUNTIKEHYS LUKUVUONNA OpVkltk päävastuualueen johtaja Juha Valta (puhelin ):

ESI- JA PERUSOPETUKSEN TUNTIKEHYS LUKUVUONNA OpVkltk päävastuualueen johtaja Juha Valta (puhelin ): Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 50 12.04.2016 ESI- JA PERUSOPETUKSEN TUNTIKEHYS LUKUVUONNA 2016-2017 369/4/40/402/2016 OpVkltk 12.04.2016 50 päävastuualueen johtaja Juha Valta (puhelin 044 4970 400):

Lisätiedot