LEPOLAN KOULU lukuvuosi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013"

Transkriptio

1 LEPOLAN KOULU lukuvuosi Hyvät vanhemmat Toivotan Lepolan koulun uusille ja vanhoille oppilaille ja henkilökunnalle lämpimästi tervetuloa taas uuteen lukuvuoteen. Lukuvuositiedote on ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan sähköisessä muodossa. Täten edistämme kestävää kehitystä ja säästämme paperikopioden määrässä n kopiota heti lukuvuoden alussa. Paperisen tiedotteen saatte luokanopettajalta pyynnöstä. Lukuvuositiedote löytyy kokonaisuudessaan koulumme kotisivuilta. Alkavan lukuvuoden teemana ovat terveelliset elämäntavat. Riittävän liikunnan, säännöllisen ja terveellisen ruokailun ja riittävän levon merkitys koululaisten hyvinvoinnille on kiistaton. Lasten liikunnallisuutta, ruokailua ja lepoa voidaan kehittää omaehtoisemmaksi ohjaamisella, neuvomisella ja tiedon lisäämisellä. Koulu haluaa tukea vanhempien kasvatustehtävää pyrkimällä lisäämään oppilaiden tietoisuutta siitä, että omilla valinnoillaan he pystyvät edesauttamaan omaa hyvää oloaan. Oppilaamme ovat riippuvaisia meidän aikuisten huolenpidosta; mitä pienempi lapsi, sitä suurempi on aikuisen osuus niissä pienissä valinnoissa. Pyrimme ohjaamaan oppilaitamme alueellamme tarjottavaan harrastustoimintaan vapaa-ajalla. Harrastukset voivat olla liikunnallisia, mutta myös kulttuuriin, ilmaisuun tai kädentaitoihin liittyviä. Harrastusten tuoma uusi kaveriporukka lisää lapsen mahdollisuutta uusiin sosiaalisiin ympyröihin. Koulumme jatkaa edelleenkin KiVa koulu projektia. KiVa -materiaaleja käytämme luokissa Askeleittain materiaalien kanssa ohella ja lisäksi. Lukuvuoden aikana jatkamme esi- ja alkuopetuksen yhteistyömuotojen kehittämistä ja suunnittelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen kanssa. Hyvää lukuvuotta Marjaana Leppänen, rehtori

2 LEPOLAN KOULUN YHTEYSTIEDOT Visantie 1, Jokela Puhelinnumerot rehtori Marjaana Leppänen koulusihteeri Pirjo Tyni opettajat (Opettajat tavoittaa parhaiten välitunnilla, henkilökunnan tavoittaa myös wilman kautta ja sähköpostilla) Pikka Lehtinen Tiina Welling-Laakso Janika Salo Kaisa Mäntylä Tarja Wörlin Kati Lappalainen Jukka Niittykangas erityisopettaja Outi Kolehmainen luokka-avustaja Maria Ristamo iltapäiväkerho vastuuohjaaja Sirpa Salo ruokahuolto Sari Nuutinen Valmistuskeittiö Merja Peiponen oppilashuolto terveydenhoitaja Pinja Laavola koulukuraattori Mia Hautaniemi-Bustamante koulupsykologi koululaisten terveydenhoito terveydenhoitaja Pinja Laavola koululääkäri Satu Peltola wilma sähköpostit

3 Sisältö Tervetuloa Yhteystiedot Yhteydenpito ja yhteistyö Lepolan koulussa tapahtuu Lukuvuoden työ- ja loma-ajat Oppilashuolto Turvallisuudesta Poissaolot

4 YHTEYDENPITO JA YHTEISTYÖ KODIN JA KOULUN VÄLILLÄ Kodin ja koulun välinen yhteistyö on tiedottamista ja keskustelua puolin ja toisin. Luokan sisäisessä asiassa otetaan yhteyttä luokan opettajaan. Asiassa, joka koskee opetusta, otetaan yhteys rehtoriin, päivähoitoasioissa päiväkodinjohtajaan. Koko yksikön toiminnasta vastaa rehtori. Puhelin Lepolan koulun yhteystiedoista löydätte henkilökunnan puhelinnumerot. Luokanopettajat tavoitatte parhaiten välituntien aikana. Voitte halutessanne jättää myös soittopyynnön. Wilma Kaikilla perusopetuksen oppilaiden (esk. 6) huoltajilla on mahdollisuus saada Wilmatunnukset. Wilman avulla tiedotetaan luokan tapahtumia ja myös koulun yhteisiä tiedotteita. Wilman välityksellä vanhemmat voivat myös tiedottaa opettajaa oppilasta koskevissa asioissa. Sähköposti Kaikilla luokanopettajilla on sähköpostiosoite. Saatte opettajaan (tai esim. koulupsykologiin) yhteyden myös sähköpostitse. Tuusulan kunnan työntekijöiden sähköpostiosoite on www Tuusulan kunnan sivuilta löydätte tietoa Tuusulan päivähoidosta ja kouluista yleisesti. Sivut löydätte osoitteesta - kuntalaisena Tuusulassa Lepolan vanhempainyhdistys ry Toiminta-ajatuksena on tukea koulun ja päiväkodin, vanhempien, lasten ja oppilaiden yhteistoimintaa osallistumalla, tukemalla ja mahdollisesti järjestämällä erilaisia tapahtumia. Pyrkimyksenä on luoda lapsille hyvä oppimis- ja kasvuympäristö sekä edistää heidän tasapainoista ja monipuolista kehitystään. Yhdistyksen jäseniä ovat kaikkien oppilaiden vanhemmat ja osallistuminen toimintaan on vapaaehtoista. Kokouksissamme on aina myös koulun ja päiväkodin edustaja paikalla.

5 LEPOLAN KOULUSSA TAPAHTUU syksyllä 2012 Muutokset päivämääriin ovat mahdollisia, tarkka aika tiedotetaan erikseen. elokuu Koulu alkaa Taika-Petteri syyskuu 5.9. Koulukuvaus Vanhempainilta Lauantai työpäivä.unicef-kävely. (korvaa ) lokakuu vko 40 tai Vanhempaintapaamisviikko. Koulupäivät klo vko 42 Uintiviikko luokat 3. ja 5. vko 43 Syysloma marraskuu Joulupaja joulukuu 5.12 Suomi-juhla 12/13.12 Joulujuhla (ilta) Väliarviointi. keväällä 2013 tammikuu 2.1. Koulu alkaa helmikuu Lepolan hiihtokisat vko 8 Talviloma maaliskuu 7.3 Koulujen väliset hiihtokisat Pääsiäispajat Pääsiäishartaus koulussa toukokuu Koulutulokkaiden tutustumispäivä Kevätkarkelot Kevätkirkosta tiedotetaan myöhemmin 1.6. Lukuvuoden päättäjäiset. Teema- tai retkipäivinä poikkeavasta lukujärjestyksestä tiedotetaan wilmassa. Edellisten lisäksi Lepolan koulun oppilaita osallistuu Tuusulan kunnan yhteisiin oppilasurheilutapahtumiin, myös niistä ilmoitetaan wilmassa.

6 LUKUVUODEN TYÖ- JA LOMA-AJAT Lukuvuosi Syyslukukausi (ti) (pe) Syysloma (viikko 43) Yhteensä 88 koulupäivää. Kevätlukukausi (ke) (la) Talviloma (viikko 8) Yhteensä 100 koulupäivää. Lauantaityöpäivän korvaava päivä on Päivittäinen työjärjestys Lepolan koulussa klo maanantai - perjantai oppitunti välitunti oppitunti välitunti oppitunti oppitunti välitunti oppitunti välitunti oppitunti Ruokailuvuoroja on kaksi: aloitusajat ovat ja Juhlien ja muun erityisen toiminnan johdosta koulupäivien yhteydessä voidaan käyttää soveltavaa lukujärjestystä.

7 OPPILASHUOLTO Oppilashuoltotyö on tärkeä osa koulun toimintaa. Tavoitteena on oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien muiden ongelmien ehkäiseminen, tunnistaminen, lieventäminen ja poistaminen mahdollisimman varhain. Oppilashuoltoon kuuluu mm. kouluterveydenhuolto, koulupsykologi ja kuraattoripalvelut, oppilashuoltoryhmän toiminta ja tukihenkilöpalvelut Kouluterveydenhuolto Kouluterveydenhuollon tavoitteena on lapsen ja nuoren terveyden edistäminen sekä terveen kasvun ja kehityksen tukeminen yhteistyössä vanhempien, opettajien ja muun oppilashuollon henkilöstön kanssa. Tavoitteena on myös koko kouluyhteisön terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen. Hyvä terveys on menestyksellisen koulunkäynnin edellytys. Terveelliset elintavat, monipuolinen ravinto, riittävä uni, liikunta ja ulkoilu sekä rokotussuoja pitävät oppilaan kunnon hyvänä ja vastustuskyvyn korkeana. Koululääkäri ja kouluterveydenhoitaja suorittavat määräaikaisia terveystarkastuksia ja seuraavat seulontatutkimuksin oppilaiden terveydentilaa sekä ohjaavat heidät tarvittaessa lisätutkimuksiin ja hoitoon. Kouluterveydenhoitajan puoleen voi kääntyä kaikissa oppilaan terveyttä koskevissa asioissa. Terveydenhoitajan tehtävät: - terveystarkastukset (2-6 lk, tulevat 1-luokkalaiset pyritään katsomaan kesällä ennen koulun alkua) - rokotusohjelman mukaiset rokotukset - oppilaan ohjaaminen asianmukaisiin tutkimuksiin ja hoitoihin - pitkäaikaisesti sairaiden oppilaiden seuranta kouluyhteisössä selviämiseksi - terveyskasvatuksen asiantuntijana toimiminen - yhteistyö oppilashuollon työntekijöiden ja kodin kanssa Koululääkäri suorittaa lääkärintarkastukset 1- ja 5-luokalla. Varsinainen sairaanhoito ei kuulu kouluterveydenhuoltoon, vaan oppilaan sairaanhoidon järjestämisestä vastaavat vanhemmat. Mikäli oppilas koululääkärin tarkastuksessa todetaan sairaaksi, antaa lääkäri ensimmäiset ohjeet ja hoitaa, ellei jatkuvan hoidon tarpeesta ole kysymys. Lisäksi lääkäri ja terveydenhoitaja antavat sairastapausten ensiavun ollessaan koulussa paikalla. Terveydenhoitaja Pinja Laavola on tavattavissa Lepolan koululla keskiviikkoisin ja torstaisin klo (puhelimitse ma pe ) Koululääkäri Satu Peltola on tavattavissa Lepolan koululla kerran kuukaudessa, ajat terveydenhoitajan kautta.

8 Koululaisten hammashoito lukuvuonna Tavoitteena on lisätä yhteistyötä kodin kanssa, sillä kotona tapahtuva hampaiden omahoito on hampaiden terveyden perusta. Alakoululaisten hammashoito Koko luokan kattavia suun terveystarkastuksia järjestetään alakoulussa 1., 3. ja 5. luokalla. Tämän lisäksi kutsutaan oppilaita suun terveystarkastukseen yksilöllisen tarpeen mukaan. Alakoulun 1.,3. ja 5. luokan oppilaat kutsutaan suun terveystarkastukseen koulun kautta. Kuljetus tarkastukseen tapahtuu taksikyydillä ( poikkeuksena Ruukin koulu). Mikäli oppilas on poissa koulusta luokan tarkastuspäivinä, hammashoitola sopii tarkastusajan kodin kanssa. Jos lapsella todetaan tarkastuksessa hoidon tarvetta, ilmoitetaan hoitoaika kotiin, jolloin vanhemmat vastaavat kuljetuksesta. Tavoitteena on lisätä yhteistyötä lapsen suun hoidossa kotien kanssa. Kutsut yksilöllisiin suun terveystarkastuksiin lähetetään kotiin, jolloin vanhemmat vastaavat matkasta ja kuljetuksesta hammashoitoon. Ensimmäisen luokan oppilaille järjestetään koululla terveyskasvatustilaisuus, jonka teemana on harjausopetus. Erityisopetus Pienryhmäopetusta tai yksilöopetusta oppimisvaikeuksien voittamiseksi on mahdollista saada koko lukuvuoden ajan. Eritysopetus on osa-aikaista. Oppilaat ohjautuvat erityisopetukseen vanhempien, opettajan, oppilaan tai oppilashuoltoryhmän aloitteesta. Erityisopettaja Outi Kolehmainen on Lepolan koulussa maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin. Erityisopettajan tavoittaa puhelimitse numerosta (Sähköposti etunimi.sukunimi@tuusula.fi) Koulupsykologi Aloite psykologin tapaamisiin voi tulla lapselta, vanhemmilta, opettajalta tai muulta lapsen kanssa työskentelevältä. Psykologi tapaa lasta vanhempien suostumuksella. Koulupsykologi voi olla avuksi mm. oppimisvaikeuksissa, keskittymisvaikeuksissa, tunneelämän ongelmissa, käyttäytymisen ja sopeutumisen ongelmissa. Lepolan koulun koulupsykologin tehtävä on avoinna. Kiireellisissä tapauksissa psykologin toimea hoitaa johtava psykologi Outi Salo. Psykologin tavoittaa numerosta (Sähköposti etunimi.sukunimi@tuusula.fi)

9 Koulukuraattori Koulukuraattori on koulun sosiaalityöntekijä. Kuraattorin perustehtävä on peruskouluikäisten lasten oppivelvollisuuden toteutumisen turvaaminen sekä lasten ja nuorten psykososiaalisen hyvinvoinnin tukeminen kouluissa. Koulukuraattori toimii myös oppilashuoltoryhmässä. Lepolan koulun koulukuraattori on Miia Hautaniemi-Bustamante. Kuraattorin tavoittaa numerosta (Sähköposti Oppilashuoltoryhmä Jokaisessa Tuusulan koulussa toimii oppilashuoltoryhmä. Vakituisina jäseninä ryhmään kuuluu rehtori oppilashuollosta vastaavana henkilönä, erityisopettaja, kouluterveydenhoitaja, koulupsykologi ja koulukuraattori. Lisäksi voidaan kutsua myös opettaja, koululääkäri, tukihenkilö, oppilas, vanhemmat. Oppilashuoltoryhmä suunnittelee ja koordinoi koulun ennaltaehkäisevää oppilashuoltotyötä. TUUSULAN TUKIPOLKU Tuusulan kunnan opetussuunnitelmaan on kirjattu tukipolku, jonka mukaisesti oppilas etenee tukimuodosta toiseen, yleisestä tuesta tehostettuun tukeen ja tarvitessaan edelleen erityiseen tukeen. Oppilaan tuen tarpeen muuttuessa tehdään hänestä joko pedagoginen arvio tai selvitys, jonka avulla tukea suunnataan jatkossa. Lähikouluperiaatteella rehtori, opettajat ja oppilashuoltoryhmät arvioivat tuen tarvetta ja tekevät tarvittavat suunnitelmat yhdessä huoltajien ja oppilaan kanssa. Yleinen tuki kuuluu kaikille. Keinoina ovat mm. eriyttäminen, tukiopetus ja matalan kynnyksen yhteydenpito huoltajiin, kehityskeskustelut, osa-aikainen erityisopetus, avustajapalvelut sekä ohjaus- ja tukipalvelut mahdollisuuksien mukaan. Luokanopettaja, aineenopettaja tai erityisopettaja voi laatia oppimissuunnitelman jo tässä vaiheessa. 1. Oppilaalla huomataan tuen tarve. Keskustelu oppilaan kanssa. 2. Kodin ja koulun välinen keskustelu 3. Pedagogiset ratkaisut, tukikeskustelut, tukiopetus jne. Oppimissuunnitelma voidaan tehdä jo tässä vaiheessa. 4. Laaja-alainen erityisopetus, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja, koulupsykologin konsultaatio tms.

10 Yhteistyö oppilashuollon henkilöiden kanssa auttaa opettajaa oppilaan tukemisessa. 5. Pedagoginen arvio Pedagogisen arvion laatii luokanopettaja tai luokanvalvoja. Siinä kuvataan oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tilanne kokonaisuutena. Siitä lähetetään kopio huoltajille. Pedagoginen arvio laaditaan tai päivitetään aina, kun oppilaan koulunkäynnissä tapahtuu muutoksia yleisen tuen vaiheessa. 6. Moniammatillinen oppilashuoltoryhmä Oppilashuoltoryhmä tekee päätöksen yleisen tuen jatkamisesta tai tehostetun tuen aloittamisesta pedagogisen arvion perusteella. Tehostettu tuki Tehostettua tukea annetaan silloin, kun yleinen tuki ei riitä. Tuen tarve on säännöllistä, tai tarvitaan useita tukimuotoja samanaikaisesti. Tuki suunnitellaan kokonaisuutena. Tehdään enemmän toisin. Tuen tavoitteena on ehkäistä ongelmien kasvamista, monimuotoistumista ja kasautumista. Huoltajien kanssa tehdään yhteistyötä. Luokan kertaaminen on tehostettua tukea, johon liittyy pedagogisen arvion ja oppimissuunnitelman laatiminen uutta lukuvuotta varten. Perusopetuksen päättövaiheen JOPO -opiskelu on tehostettua tukea. 7. Oppimissuunnitelma 8. Pedagoginen selvitys Pedagogisen selvityksen laatimisesta vastaa luokanopettaja tai luokanvalvoja. Pedagogisen selvityksen tekemiseen osallistuu moniammatillinen oppilashuoltoryhmä. Siinä kuvataan oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tilanne kokonaisuutena. Siitä lähetetään kopio huoltajille. Pedagoginen selvitys laaditaan tai päivitetään aina, kun oppilaan koulunkäynnissä tapahtuu muutoksia tehostetun tuen vaiheessa. 9. Koulupsykologin, koulukuraattorin, kouluterveydenhoitajan tms. asiakkuus 10. Moniammatillinen oppilashuoltoryhmä Oppilashuoltoryhmä käsittelee pedagogisen selvityksen ja esittää joko tehostetun tuen jatkamista tai erityisen tuen aloittamista.

11 Erityinen tuki 11. E-päätös ja HOJKS Tuen aloittaminen edellyttää erityisen tuen päätöstä. Päätös on määräaikainen, ja sitä tarkistetaan ainakin 2. vuosiluokan jälkeen ja ennen 7. vuosiluokkaa. Päätöksen erityisen tuen aloittamisesta ja lopettamisesta tekee opetuspäällikkö pedagogisen selvityksen perusteella. Pedagoginen selvitys laaditaan aina, kun oppilaan koulunkäynnissä tapahtuu muutoksia erityisen tuen vaiheessa. Erityisen tuen päätöstä varten oppilaan on täytynyt saada sekä yleistä että tehostettua tukea. Erityisen tuen vaiheessa kaikki tukimuodot ovat käytössä mahdollisuuksien mukaan. Huoltajien kanssa tehdään yhteistyötä. Tavoitteena on huolehtia oppilaan kasvusta ja oppimisesta niin, että hän saa perusopintonsa suoritettua ja kykenee löytämään itselleen sopivan jatko-opintopaikan. Oppimisen tavoitteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa, HOJKSissa, jonka luokanopettaja tai luokanvalvoja laatii yhdessä oppilaan ja huoltajan kanssa. E-päätöksessä päätettyjen yksilöllistettyjen oppimäärien tavoitteet laatii luokanopettaja tai aineenopettaja. Erityisopettaja voi osallistua HOJKSin laadintaan

12 TURVALLISUUDESTA Lepolan koulun ja päiväkodin koko henkilökunta, aikuiset ja lapset, käyttävät koulumatkoilla pyöräillessään tieliikennelain mukaisesti pyöräilykypärää. Koululaisia opetetaan ja neuvotaan noudattamaan koulumatkoilla erityistä varovaisuutta. Pyydämme teitä vanhempia myös kiinnittämään huomiota turvalliseen tiellä liikkumiseen. Varsinkin syksyllä hämärässä ja talvella heijastimen käyttö on erittäin suotavaa ja tieliikennelain mukaan pakollista. Koulumme nuorimmat oppilaat eivät ole valmiita liikenteeseen pyörineen, vasta toisena kouluvuotena oppilas voi tulla kouluun polkupyörällä. Toivomme, että jokaisella lapsella olisi käytössään sisäjalkineet. Tarvitsemme niitä mm. seuraavista syistä: Koulun ja päiväkodin käytävät saattavat olla liukkaat. Teknisen työn tiloissa tarvitaan sisäjalkineita. Poistumisharjoitusten tai palohälytyksen sattuessa oppilaat eivät välttämättä voi hakea ulkojalkineita (ne voivat olla ihan eri puolella rakennusta) Ensiaputilanteessa ensisijaisesti ensiapua antaa kouluterveydenhoitaja ollessaan koulussa. Hätäensiapua osaa antaa useampi henkilökunnastamme. Henkilökunta antaa myös tarvittaessa ensiapua ja huolehtii että lapsen huoltaja saa asiasta tiedon. Huolehtikaa siitä, että henkilökunnalla on oikeat ja ajantasaiset puhelinnumerot mistä huoltajat tavoittaa koulu- tai hoitopäivän aikana. Ajoneuvolla ei saa ajaa koulun pihalle kouluaikana. Ajoneuvot voi jättää koulun tai päiväkodin paikoitusalueelle. Tuodessanne lapsia kouluun voitte pysähtyä parkkipaikalla Visantien puolella. Päivähoidon saattoliikenne on Tiensuuntien puolella.

13 POISSAOLOT OPETUS (luokat 1 6) Oppilaan sairastuminen Oppilaan sairastuessa soitetaan tai huoltaja tekee Wilmaan poissaoloilmoituksen. Poissaoloilmoituksen voi ottaa vastaan kuka tahansa henkilökunnasta, viesti kyllä menee perille lasta opettavalle opettajalle. Sairastumisesta voi myös ilmoittaa opettajalle sähköpostilla. Tehtävät ja kotitehtävät suoritetaan opettajan ohjeiden mukaisesti, tarvittaessa luokanopettaja antaa tukiopetusta. Muut syyt Ylimääräisistä lomista on syytä toimittaa loma-anomus hyvissä ajoin. Anomus pitää jättää ennen lomaa. Ei riitä että oppilas itse ilmoittaa olevansa pois koulusta. Huoltaja vastaa siitä, että omien lomien aikana tehdyt tehtävät ja kotitehtävät tulevat tehtyä. Tukiopetusta omien lomien vuoksi koulu ei tarjoa. Luokanopettaja myöntää luvan poissaoloon 1-3 koulupäiväksi. Lomakkeita anomuksen tekemiseen saa opettajalta tai tulostamalla koulun kotisivulta. Rehtori myöntää luvan poissaoloon neljän tai yli neljän koulupäivän lomaan. Lomakkeita saa opettajalta tai tulostamalla koulun kotisivuilta.

LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2013-2014

LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2013-2014 LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2013-2014 Hyvät vanhemmat Toivotan kaikille Lepolan oppilaille ja henkilökunnalle oikein hyvää lukuvuotta. Lukuvuositiedote on kokonaisuudessaan koulumme kotisivuilla, josta se

Lisätiedot

LEPOLAN KOULU Visantie 1, 05400 Jokela

LEPOLAN KOULU Visantie 1, 05400 Jokela LEPOLAN KOULU Visantie 1, 05400 Jokela Puhelinnumerot rehtori Jarno Kantola 040-314 4073 koulusihteeri Pirjo Tyni 040-314 4072 opettajat Luokanopettajat tavoittaa parhaiten välituntisin puhelinnumerosta

Lisätiedot

LEPOLAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016

LEPOLAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016 LEPOLAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016 LEPOLAN KOULU Visantie 1, 05400 Jokela Puhelinnumerot rehtori Jarno Kantola 040-314 4073 koulusihteeri Pirjo Tyni 040-314 4072 opettajat Luokanopettajat tavoittaa

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne. YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

VAUNUKANKAAN KOULU. Lukuvuositiedote 2015-2016

VAUNUKANKAAN KOULU. Lukuvuositiedote 2015-2016 VAUNUKANKAAN KOULU Lukuvuositiedote 2015-2016 Vaunukankaantie 3-5 04300 TUUSULA Puhelimet: 040 314 3250 opettajat 040 314 3249 rehtori 040 314 3254 kanslia 040 314 4452 erityisopettaja 040 314 4419 terveydenhoitaja

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin:

4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: 4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: Erityisen tuen päätöspäivä: Päätöksen tekijä: Opetuksen

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta 28.9.2017 Ryhmä 16X Tärkeitä asioita kakkosella 1/3 Opintojen seuranta onnistuu parhaiten Wilman kautta. Huom! Huoltajan Wilma-tunnukset ovat voimassa siihen

Lisätiedot

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa KOLMIPORTAINEN TUKI esi- ja perusopetuksessa YLEINEN TUKI * kaikille suunnattu, tilapäinen tuki * arviointi tapahtuu yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan * oppilaalle voidaan laatia oppimissuunnitelma

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ 4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

Ohje HOJKS:n laadintaan

Ohje HOJKS:n laadintaan Ohje HOJKS:n laadintaan Luonnos 1 HOJKS 1.1 Perustiedot 1.2 Asiakirja 1.3 Opetuksen ja tukitoimien järjestäminen 1.4 Tukimuodot 1.5 Oppiaineet 1.6 Muut palvelut 1.7 Laatimisessa on hyödynnetty seuraavia

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625 LUOSTARIVUOREN KOULUN OPISKELUOPAS 2015 2016 1 Oppilaan nimi: luokka: KOULUN YHTEYSTIEDOT LUOSTARIVUOREN KOULU Luostarinkatu 13, 20700 Turku http://info.edu.turku.fi/luostarivuori/ KOULUN HENKILÖKUNTA

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi

Lisätiedot

LEPOLAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE

LEPOLAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE LEPOLAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2016-2017 LEPOLAN KOULU Visantie 1, 05400 Jokela Puhelinnumerot rehtori Jarno Kantola 040-314 4073 koulusihteeri Pirjo Tyni 040-314 4072 opettajat Luokanopettajat tavoittaa

Lisätiedot

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Tuen kolmiportaisuus

Tuen kolmiportaisuus Tuen kolmiportaisuus Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho & Katja Räisänen 13.4.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 61 lähtökohtana sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis-

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Koulu/päiväkoti: Oppilas: Hyväksytty Opetuslautakunta 13.6.2012 37

Koulu/päiväkoti: Oppilas: Hyväksytty Opetuslautakunta 13.6.2012 37 Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) (salassa pidettävä) Koulu/päiväkoti: Oppilas: Henkilötiedot Päiväys Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Rantasalon peruskoulu syystiedote Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa

Lisätiedot

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN 1 KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN pvm / 20 SALASSAPIDETTÄVÄ Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta Tehostetun

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT

Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Esiopetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Lapsen nimi Syntymäaika Esiopetusyksikkö Huoltaja/huoltajat/laillinen

Lisätiedot

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola Lukuvuositiedote 2014-2015 HENKILÖKUNTA opettajat: 1a 1b 2.lk 3a 3b 4.lk 4.-5.lk 5.lk 6.lk pienluokka laaja-alainen eo: rehtori Päivi Lipsanen Jenni Nieminen Jaana Kukkonen Anu Terho Noora Vesterinen Laura

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Koulun henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@kotka.fi

Koulun henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@kotka.fi HOVINSAAREN KOULU SYYSTIEDOTE 2011 2012 Ruununmaankatu 2 48200 KOTKA Yhteystiedot: Rehtori Nina Pöyhönen puh. 234 4547, 040 352 9070 Kanslia puh. 234 4548 Opettajainhuone puh. 234 4548, 040 352 9078 Kotisivu

Lisätiedot

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE TESJOEN KOULU 2016 2017 SYYSTIEDOTE YHTEYSTIEDOT Tesjoen koulu Tavastantie 10 07955 Tesjoki tesjoen.koulu@loviisa.fi Puh. 044-0555 993 (klo 8-15 arkipäivinä) Koulunjohtaja 044-5577 240 (klo 8-17 arkipäivinä)

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu MUHOKSEN KUNTA Laitasaaren alakoulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 KOULU- JA OPPILASTIEDOT LUKUVUONNA 2015-2016 2 KOULUTIEDOT koulun nimi Laitasaaren alakoulu koulun osoite Hotintie 22, 91510 Rova

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Hyvinkään varhaiskasvatus ja perusopetus Lapsi Kasvun ja oppimisen asiantuntijat Luokanopettaja Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Esiopetuksesta perusopetukseen lastentarhanopettajan,

Lisätiedot

5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Korkeakosken koulun opetussuunnitelman täydennysosa (2010 perusteiden mukaan) Muilta osin opetussuunnitelma on hyväksytty 30.11.2010 5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Oppilas elää samanaikaisesti

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle Johdanto Lasten ja nuorten koulupoissaolot ovat huolestuttava ja vakava sekä usein vaikeasti hoidettava ilmiö. Poissaololla

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin

Lisätiedot

LEPOLAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE

LEPOLAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE LEPOLAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2017-2018 LEPOLAN KOULU Visantie 1, 05400 Jokela Puhelinnumerot rehtori Jarno Kantola 040-314 4073 koulusihteeri Pirjo Tyni 040-314 4072 opettajat Luokanopettajat tavoittaa

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot