LAUSUNNOT JA MIELIPITEET MÄÄRÄYSEHDOTUKSESTA JA MÄÄRÄYSTEN PERUSTELUEHDOTUKSESTA (NÄHTÄVILLÄ ) SEKÄ NIIHIN ANNETUT VASTAUKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUSUNNOT JA MIELIPITEET MÄÄRÄYSEHDOTUKSESTA JA MÄÄRÄYSTEN PERUSTELUEHDOTUKSESTA (NÄHTÄVILLÄ 18.1. 16.2.2012) SEKÄ NIIHIN ANNETUT VASTAUKSET"

Transkriptio

1 NURMIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LAUSUNNOT JA MIELIPITEET MÄÄRÄYSEHDOTUKSESTA JA MÄÄRÄYSTEN PERUSTELUEHDOTUKSESTA (NÄHTÄVILLÄ ) SEKÄ NIIHIN ANNETUT VASTAUKSET Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) toteaa lausunnossaan, että 3 :n 2 kappaleessa esitettyyn määritelmään pohjavesialueita koskevien määräysten noudattamisesta Päijännetunnelista 200 metrin päähän ulottuvalla suoja-alueella tulisi vielä kiinnittää huomiota. Esim. omakotiasutus tai maatalouden harjoittaminen eivät välttämättä edellytä koko Päijänne-tunnelin läheisyydessä samanlaisia rajoituksia kuin pohjavesialueilla. 13 :ssä olisi ehkä lieteseoksen sijasta parempi käyttää termiä "jätevesilietettä sisältävä lannoitevalmiste". 21 :n osalta ELY-keskus toteaa, että määräys ei ilmeisesti koske laiduntamista. Laiduntamisen rajoittaminen vaikeuttaisi esim. suojavyöhykkeiden, perinnebiotooppien ja muiden ranta-alueiden hoitoa. Lukuun 7 voisi lisätä oman pykälän maa- ja kalliolämmöstä (esim.): "Maa- ja kalliolämpökaivot. Talojen maa- ja kalliolämpöjärjestelmissä maaperässä tärkeillä pohjavesialueilla ja vesistöissä ei saa käyttää pohjavedelle tai vesistölle vaarallisia nesteitä. ELY-keskuksen käsityksen mukaan Sääksjärven suojeluun pitäisi kiinnittää huomiota erillisillä suojelumääräyksillä. - Päijänne-tunnelista 200 metrin päähän ulottuvalla suoja-alueella tulee 3 :n mukaan noudattaa ympäristönsuojelumääräyksissä esitettyjä pohjavesialueita koskevia määräyksiä. Ympäristönsuojelumääräyksillä ei ympäristölautakunnan näkemyksen mukaan aiheuteta kohtuutonta rasitusta Päijänne-tunnelin suoja-alueen asutukselle ja maataloudelle :n osalta ympäristölautakunta ei näe tarpeelliseksi muuttaa lieteseos-termiä. - Ympäristönsuojelumääräykset eivät koske laiduntamista. - Nurmijärven kunnan ympäristökeskuksessa on laadittu ohje maalämpökaivojen rakentajille ja lämpökaivon suunnittelulomake ( > Asuminen ja ympäristö > Kaavat, tontit ja rakennusluvat > Rakennusvalvonta > Rakentamisen luvat > Toimenpidelupa). Maalämpöjärjestelmän rakentaminen on edellyttänyt rakennusvalvonnan lupaa lähtien maankäyttöja rakennusasetuksen 62 :n mukaan sekä uudisrakentamisessa että lämmitysjärjestelmää vaihdettaessa. Terveydensuojelu antaa pohjavesialueille haettavista luvista lausunnon. Pohjavesialueella rakentamiselle voidaan asettaa rajoituksia rakennusvalvonnan luvassa, joten maalämpökaivojen rakentamiseen liittyviä määräyksiä ei ole tarpeen antaa ympäristönsuojelumääräyksissä. - Sääksjärven suojelu huomioidaan ympäristönsuojelun toiminnassa ja järven veden laatua seurataan vuosittain otettavilla näytteillä. Sääksjärvelle on ympäristönsuojelumääräyksissä määritelty muita vesistöjä leveämpi ranta-alue järven suuren virkistyskäytön, herkkyyden ja Natura-aluerajauksen takia. Ympäristölautakunta ei näe tarpeelliseksi antaa Sääksjärven suojeluun muita erillisiä suojelumääräyksiä. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry pitää tarpeellisena, että Vantaanjoen valumaalueen kunnissa ympäristönsuojelumääräyksissä olisi yhtenäinen käytäntö liittyen vesiensuojeluasioihin. 4 :n osalta vesiensuojeluyhdistys toivoo, että erillisviemäröinti talon ulkopuolelle tulisi Nurmijärven ympäristönsuojelumääräyksissä esittää uusiin haja-asutusalueille rakennettaviin kiinteistöihin ensisijaiseksi,

2 ohjeelliseksi jätevesien käsittelyjärjestelmäksi asetuksen teknologianeutraaliuden nimissä. Määräysehdotuksessa ei mainita lainkaan kiinteistökohtaisten jätevesien saostussäiliöiden tyhjennysvälejä. Jätevesiasetuksen liitteessä 2 jäteveden saostussäiliön lietteen tyhjennysväliksi on esitetty vähintään kerran vuodessa. Vesiensuojeluyhdistyksen selvitysten perusteella mustien vesien osalta tulisi määräyksiin kirjata huomattavasti useampi tyhjennyskerta/vuosi ympärivuotisessa käytössä. Sen sijaan pesuvesien saostussäiliöiden tyhjennystarve on yhdistyksen tutkimusten perusteella harvempi, muutaman vuoden välein. Edellä esitettyihin tutkimuksiin viitaten yhdistys pitää riittävänä sitä, että pohjavesialueilla ja Päijänne-tunnelin suoja-alueella pesuvesien muu käsittely kuin imeyttäminen on sallittua ja että rantaalueilla pesuvesien imeyttäminen on sallittua. Yhdistyksen mielestä kyseiset jätevesien käsittelyä koskevat kohdat (luku 2, 4 ) tulisi kuitenkin selventää pesuvesien käsittelyn osalta. Ranta-alueiden ohella taajaan rakennetuilla alueilla, mutta kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän varassa olevalla haja-asutuksella, tulisi yhdistyksen mielestä määräyksiin kirjata jätevesiasetuksen tiukemmat raja-arvot (hygieeniset ongelmat ojavesissä). Ensisijaisena tavoitteena tulisi kuitenkin olla, että nämä alueet liitetään kunnalliseen viemäriverkkoon. Yhdistyksen mielestä puhdistettujen jätevesien, joissa on mukana myös käymälävedet, suojaetäisyyksien tulisi olla suuremmat kuin pelkkien puhdistettujen pesuvesien suojaetäisyydet. Päijännetunnelin suojaetäisyydet tulisi lisätä myös varsinaisiin ympäristönsuojelumääräyksiin. Nyt Päijänne-tunnelin rinnastaminen pohjavesialueisiin on mainittu vain määräysten perustelumuistiossa luvussa :n osalta yhdistyksen mielestä hevosten ulkoilu- ja harjoittelualueiden vesiensuojelulliset vähimmäisetäisyydet vaativat tarkempaa erittelyä. Yhdistys esittää, että määräyksen voisi esittää seuraavalla tavalla: Ulkotarhan etäisyyden on oltava vähintään 20 metriä vedet alueelta keräävästä valtaojasta, vähintään 100 metriä purosta tai vesistöstä ja vähintään 50 metriä vedenhankintaan käytettävästä kaivosta tai lähteestä. Ulkotarhalla tarkoitetaan hevosten tai ponien läpi vuoden päivittäin käyttämiä, yleensä kasvipeitteettömiä jaloittelualueita. Ratsastuskenttien vähimmäisetäisyydet ovat puolet ulkotarhojen vähimmäisetäisyyksistä. Tapauskohtaisesti voidaan etäisyyksiä pienentää tai suurentaa toimintojen sijoittumisesta, maaston kaltevuudesta, peitteisyydestä, suojavyöhykkeiden leveydestä ja maalajin vedenläpäisevyydestä riippuen. Talleja ja tarhoja ei yleensä sallita sijoitettaviksi rinnealueille, joista vedet valuvat suoraan vesistöön. Lisäksi yhdistys ehdottaa seuraavaa tekstiä: Lanta on siivottava ulkotarhoista ja ratsastuskentiltä lantalaan säännöllisesti. Ulkotarhojen ja ratsastuskenttien pintamaa on uusittava tarpeen mukaan. Yhdistys katsoo, että määräysten liitekartassa 1 Päijänne-tunnelin linjaus erottuu hyvin huonosti. - Ympäristönsuojelumääräysten laadinnassa lähtökohtana on ollut, ettei määräyksiin lisätä suosituksia. Sen sijaan määräysten perustelujen 6 :ään on kirjattu, että uusiin, viemäriverkoston ulkopuolelle rakennettaviin kiinteistöihin suositellaan viemäröinnin järjestämistä siten, että sekä jätevesien yhteis- että erilliskäsittely ovat mahdollisia. - Kunnan jätehuoltomääräysten 27 :ssä määrätään, että saostuskaivot on tyhjennettävä vähintään kerran vuodessa. Ympäristölautakunta välittää yhdistyksen kannanoton saostussäiliöiden tyhjennysvälistä tiedoksi kunnan tekniselle keskukselle otettavaksi huomioon kunnan jätehuoltomääräysten uusimisen yhteydessä. - Jätevesien käsittelyä koskevaa 4 :ää on muokattu helpommin ymmärrettävään muotoon.

3 - Nurmijärven vesihuollon kehittämissuunnitelmassa on taajamien läheisyydessä olevien tiheään asuttujen alueiden ja haja-asutusalueen kylien vesihuolto esitetty toteutettavaksi perustamalla osuuskuntia, jotka vastaavat vesi- ja viemärijärjestelmien rakentamisesta ja ylläpidosta. Osuuskuntien perustamisen myötä kiinteistöt pääsevät keskitetyn vesihuollon piiriin. - Jätevesijärjestelmän sekä puhdistetun jäteveden purkupaikan suojaetäisyydet riippuvat mm. siitä, onko vesikäymäläjätevedet sisällytetty muiden jätevesien joukkoon. - Päijänne-tunnelin osalta määräysten 3 :ssä sanotaan yksiselitteisesti, että pohjavesialueita koskevia määräyksiä on noudatettava Päijänne-tunnelista 200 metrin päähän ulottuvalla suojaalueella. - Ympäristölautakunta ei näe tarpeelliseksi muuttaa 21 :n määräystekstiä vesiensuojeluyhdistyksen esityksen mukaisesti. - Ympäristönsuojelulain (86/2000) 85 :n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi tarkastuksen perusteella antaa ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa koskevan yksittäisen määräyksen, joka on tarpeen pilaantumisen ehkäisemiseksi. Lannan siivoamista ja ulkotarhojen pintamaan uusimista voidaan näin ollen valvoa myös ilman erillisiä määräyksiä. - Päijänne-tunneli on merkitty liitekarttaan 1 punaisella viivalla. Liitekartan on tarkoitus olla värillinen, jolloin tunnelin linjaus erottuu hyvin. MTK-Nurmijärvi toteaa lausunnossaan, että Päijänne-tunnelista 200 metrin päähän ulottuvan suojavyöhykkeen määrittäminen pohjavesialueeksi vaikeuttaa kohtuuttomasti tunnelin lähietäisyydellä toimivien kasvinviljely-, kotieläin- ja luomutuotantotilojen maatalouden harjoittamista ja saattaa heidät eriarvoiseen asemaan, koska pohjavesialuemäärittelyllä rajoitetaan oleellisesti kotieläinten laiduntamista, eläinten lannan kuin myös lannoitteiden käyttöä. MTK-Nurmijärvi esittää, että Päijänne-tunnelin suojavyöhykettä ei määritellä pohjavesialueeksi, vaan normaaliksi vesistön suojavyöhykealueeksi. Tällöin voidaan eläimiä laiduntaa, karjanlantaa ja lannoitteita levittää siten kuin nitraattidirektiivi, viljelysuunnitelma ja lohkokohtaiset maa-analyysit sallivat ja osoittavat. MTK-Nurmijärvi esittää, ettei ympäristönsuojelumääräyksissä kategorisesti kielletä kaiken puhdistamoilta lähtöisin olevan puhdistamolietteen levittämistä pohjavesialueille vaan määritellään kriteerit, milloin kyse on maanparannuskompostista, jota voidaan levittää pohjavesialueelle. Vain silloin, jos puhdistamoliete ei täytä kriteereitä, on perusteltua kieltää tällaisen lietteen levittäminen pohjavesialueelle. MTK-Nurmijärvi esittää, että ympäristönsuojelumääräyksissä karjanlannan levittäminen on ympäristönsuojelulain mukaisesti lähtökohtaisesti sallittua pohjavesialueella ja levittämisen kieltäminen tulee tapausja paikkakohtaisesti erikseen perustella. Ympäristönsuojelumääräysehdotuksessa ei ole määräyksiä lämpökaivoja koskien. Nurmijärven Veden johtokunta on omassa lausunnossaan esittänyt, että lämpökaivojen rakentamisen kieltämistä kategorisesti pohjavesialueella voitaisiin ajatella. MTK-Nurmijärven mielestä ei tällaiselle kategoriselle lämpökaivojen rakentamiskiellolle pohjavesialueilla ole mitään tarvetta eikä perusteita.

4 - Päijänne-tunnelista 200 metrin päähän ulottuvalla suoja-alueella tulee 3 :n mukaan noudattaa ympäristönsuojelumääräyksissä esitettyjä pohjavesialueita koskevia määräyksiä. Ympäristönsuojelumääräyksillä ei anneta määräyksiä eläinten laiduntamiselle eikä lannoitteiden käytölle. Kuivalannan levittämisen osalta määräyksissä on ainoastaan määritetty suojavyöhykkeet kaivojen ja lähteiden ympärille sekä vesistöjen rantaan ja valtaojien varsille :n mukaan puhdistamolietteen ja lieteseoksen käyttö on kielletty pohjavesialueella. Lisätään määräysten perusteluihin lannoitevalmistelain yhteyteen, että määräys ei koske maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (12/2007) tarkoittamia lannoitevalmisteita, kuten maanparannuskompostia ja nostetaan teksti ylemmäs 13 :n perusteluihin. - Ympäristönsuojelumääräyksissä ei anneta erityisiä määräyksiä kuivalannan levittämiselle pohjavesialueilla. Määräykset koskevat ainoastaan karjan lietelannan ja virtsan levittämistä sekä suojavyöhykkeitä. - Nurmijärven Veden lausunnon osalta vastaus on lausunnon yhteydessä. Espoon ympäristölautakunta tuo esille muutamia havaintoja tai kohtia, jotka poikkeavat Espoon määräyksistä. Espoon ympäristönsuojelumääräysten tarkistaminen tullaan aloittamaan vuoden 2012 aikana. Melua ja tärinää koskevan 5 luvun 17 :ssä todetaan, että ilmoitusta ei tarvitse tehdä mm. murskauksesta, jota tehdään arkisin klo ja jonka yhteiskesto on enintään 10 työpäivää. Määräyksessä ei ole rajoitettu etäisyyttä häiriintyviin kohteisiin. Tämä tarkoittaisi sitä, että lyhytaikainen murskaus olisi sallittua mm. hoitolaitosten, tutkimuslaitosten ja muiden melulle ja pölylle herkkien kohteiden välittömässä (esim. 10 m) läheisyydessä, jolloin varsinkin talviaikana pölyhaitat ovat todennäköisiä. Tilapäisestä murskauksesta olisi aina aiheellista tehdä ilmoitus, jolloin melun torjuntatoimien lisäksi olisi samalla mahdollista etukäteen varmistua myös riittävistä pölyn ehkäisemistoimista, joista on määrätty ehdotuksen 15 :ssä. Espoon ympäristönsuojelumääräysten mukaan tilapäisestä murskauksesta on aina tehtävä meluilmoitus. Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle on rajattu myös erilaiset yleisötapahtumat, joissa käytetään äänenvahvistimia klo Perustelujen mukaan moottoriurheilukilpailuista tulisi kuitenkin aina tehdä meluilmoitus. Epäselvyyksien välttämiseksi olisi suotavaa, jos itse määräystä selkeytettäisiin esim. moottoriurheilukilpailuja lukuun ottamatta lisäyksellä. Määräysehdotuksen 18 :n mukaan erityisen häiritsevän tilapäisen melun aiheuttaminen on kielletty yöaikaan klo Kielto ei koske mm. jätteiden keräystä arkisin klo Määräyksen muotoilusta saa sen käsityksen, että jätteiden keräily on sallittua jatkuvasti jo klo 6.00 alkaen. Määräystä olisi tarpeen selventää, jos tämä ei ole ollut tarkoituksena. Espoon ympäristönsuojelumääräyksissä yöajaksi on määritelty klo Maatalouteen ja eläinten pitoon liittyen ympäristölautakunta tuo esille, että Espoon ympäristönsuojelumääräysten mukaan uuden tallin perustamisesta tulee tehdä ilmoitus ennen toiminnan aloittamista Espoon ympäristökeskukseen valvontaa varten tarpeellisten tietojen saamiseksi. Määräysten mukaan lanta on siivottava ulkotarhoista lantalaan säännöllisesti ja ulkotarhojen pintamaa on uusittava tarpeen mukaan. Lisäksi lannan luovutuksesta tulee olla kirjallinen sopimus tai tosite, joka tulee esittää ympäristönsuojeluviranomaiselle pyydettäessä. Nämä määräykset on Espoossa todettu hyviksi käytännön valvontatyön kannalta.

5 Espoossa käytöstä poistetun öljysäiliön nostosta on ympäristönsuojelumääräysten mukaan ilmoitettava Espoon ympäristökeskukseen hyvissä ajoin ennen toimenpidettä. Maaperän puhtauden valvomiseksi ja yrittäjien tasapuolisen kohtelun vuoksi olisi hyvä, jos myös Nurmijärvellä nostosta ilmoitettaisiin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Naapurikuntien poikkeavat käytännöt saattavat johtaa siihen, että nostosta ei ilmoiteta edes silloin, kun kyseisen kunnan ympäristönsuojelumääräykset niin edellyttäisivät. Nurmijärven määräysehdotuksen mukaan säiliötä ei tarvitse poistaa, mikäli se on ennen määräysten voimaantuloa asianmukaisesti puhdistettu ja täytetty hiekalla. Espoon määräyksissä täyteaineeksi on hiekan lisäksi sallittu myös muu hyväksyttävä aine. Täytössä voidaan tällöin käyttää myös muuta kiinteää ainetta kuten soraa ja lecasoraa. Määräysten perusteluissa on mainittu mahdollisuudesta hakea poikkeusta velvollisuudesta nostaa käytetty öljysäiliö maaperästä ja millä edellytyksillä poikkeusta voi hakea. Nurmijärven määräysehdotukseen sisältyy oma poikkeamispykälä (25 ). Koska perusteluissa on kuitenkin tuotu esille tietyt erityisehdot, milloin öljysäiliön voi jättää maahan, olisi tiedonsaannin ja yhdenvertaisen kohtelun vuoksi parempi, jos nämä erityisehdot poikkeamiselle olisi sisällytetty itse määräykseen eikä määräyksen perusteluihin. Myös joidenkin muiden määräysten kohdalla (esim. melu) määräysten perusteluista ilmenee sellaisia lisävaatimuksia tai poikkeuksia, jotka olisi hyvä olla mainittuna jo itse määräyksissä. - Poistetaan murskaus 17 :n ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle rajatuista toiminnoista. - Moottoriurheilukilpailujen meluilmoitusvelvollisuus lisätään määräystekstiin. - Jätteiden keräys on sallittua arkisin klo Tallin rakentamiseen tarvitaan kunnan rakennusvalvonnan myöntämä rakennuslupa. Nurmijärvellä rakennusvalvonta pyytää tallien rakennusluvista lausunnon ympäristöterveystarkastajalta. Tallin rakentamiselle voidaan asettaa rajoituksia rakennusvalvonnan luvassa, joten uuden tallin perustamiseen liittyviä määräyksiä ei ole tarpeen antaa ympäristönsuojelumääräyksissä. Nurmijärven kunnassa on laadittu vuonna 2009 Hevostallin ympäristöopas. - Ympäristönsuojelulain (86/2000) 85 :n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi tarkastuksen perusteella antaa ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa koskevan yksittäisen määräyksen, joka on tarpeen pilaantumisen ehkäisemiseksi. Lannan siivoamista ja luovutusta sekä ulkotarhojen pintamaan uusimista voidaan näin ollen valvoa myös ilman erillisiä määräyksiä. - Käytöstä poistetun öljysäiliön noston ilmoittamista kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ei nähty tarpeelliseksi Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa tehdyssä valmistelutyössä. - Ympäristönsuojelumääräysehdotuksen ja perusteluehdotuksen 24 :ään lisätään Espoon määräysten mukaisesti säiliön täyttämisen salliminen hiekan lisäksi muulla hyväksyttävällä aineella. - Poikkeamista ympäristönsuojelumääräyksistä tulee aina hakea kirjallisesti kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. Käytöstä poistettujen säiliöiden osalta perusteluissa on annettu lisätietoja syistä, joilla poikkeusta maanalaisten säiliöiden kaivuvelvoitteesta voi hakea. Näitä lisätietoja ei ole tarpeen kirjata itse määräystekstiin.

6 Vantaan ympäristölautakunta toteaa lausunnossaan, että Vantaalla voimassa olevat ympäristönsuojelumääräykset on annettu vuonna 2006 ja ne on tarkoitus tarkistaa vuoden 2012 aikana. Lausuntopyynnöllä olevassa määräysehdotuksessa on sekä hyvin paljon samankaltaisia että poikkeavia määräyksiä verrattuna Vantaan määräyksiin. Jätevesien osalta vaatimukset pohjavesialueilla ovat tiukemmat kuin Vantaan määräyksissä. Ympäristölautakunnan mielestä 4 :n kahden ensimmäisen momentin sekä 6 :n ensimmäisen momentin tulkinta on vaikeaa. 6 :ssä on mainittu vähimmäissuojaetäisyydet jätevesijärjestelmiin, mutta pykälästä ei käy ilmi kuka tai mikä taho päättää vähimmäisetäisyydestä. Luvun 3 jätteitä koskevista määräyksistä määräykset 10 ja 11 vastaavat Vantaan määräyksiä, määräyksiä 12 ja 13 ei ole Vantaalla. 12 :n mukaista etäisyysvaatimusta kompostin sijoittamiseksi tontin rajalta ei Vantaalla ole. Luvun 4 ja 5 määräykset poikkeavat rakenteeltaan Vantaan määräyksistä. Lautakunta pitää lehtipuhaltimien käyttökieltoa koskevaa määräystä hyvänä ja selkeänä, samoin pykälän 16 tiedotusvelvollisuutta. Luvussa 6 pykälässä 20 on esitetty asioita, jotka ovat nitraattiasetuksessa joko määräyksenä tai suosituksena. Pykälän kohdalla tulee harkita, onko tarkoituksenmukaista toistaa asetustekstiä määräyksissä. Luvun 7 öljysäiliöiden määräaikaistarkastukset poikkeavat Vantaan ja pääkaupunkiseudun määräyksistä, eikä määräyksissä huomioida säiliön kuntoa. - 4 :n kahden ensimmäisen momentin ja 6 :n ensimmäisen momentin tekstejä on muokattu helpommin ymmärrettävään muotoon. Jätevesijärjestelmän rakentaminen ja muuttaminen edellyttävät kunnan rakennusvalvonnan lupaa. Rakennusvalvontaviranomainen voi antaa ehtoja vähimmäissuojaetäisyyksille lupapäätöksessään. - Lantapatterin perustaminen pohjavesialueelle on kielletty nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :ssä. Lantapatterin osalta poistetaan kielto ympäristönsuojelumääräysten 20 :stä. Nitraattiasetuksen liitteen 3 suositukset koskien lannan ja virtsan levityspaikkaa on nähty tarpeellisiksi antaa määräyksinä :ään lisätään kuntoluokituksen huomioiminen öljysäiliöiden määräaikaistarkastuksissa. Vihdin ympäristönsuojelu ei antanut virallista lausuntoa, vain muutamia kommentteja. Vihdin ympäristönsuojelu epäilee tarvitseeko Päijänne-tunneli 200 metrin suojavyöhykkeen vai riittäisikö vähempikin. Vihdin ympäristönsuojelun mukaan jätevesien käsittely pohjavesialueilla on riski, vaikka imeyttäminen olisikin kielletty. 6 :ssä esitetyt suojaetäisyydet tulisi määrittää yksiselitteisiksi minimietäisyyksiksi, joita voisi käyttää jätevesijärjestelmän suunnittelun perustana. Pienemmän suojaetäisyyden saamiseksi tulisi hakea poikkeusta määräyksistä. Vihdin ympäristönsuojelu kehottaa varovaisuuteen 10 :n kanssa. Ajatus hyötykäytöstä on erittäin kannatettava, mutta nyt toteutuu jo Mara-asiana ja ELY:llä on toimivalta. 21 :n osalta Vihti kehottaa välttämään suojaetäisyyksissä vaihteluvälin käyttämistä. - Päijänne-tunnelille esitetty 200 metrin suojavyöhyke perustuu Pääkaupunkiseudun Vesi Oy:n linjauksiin. - Jätevesien osalta vesikäymäläjätevesien johtaminen pohjavesialueelle on kielletty, vaikka jätevedet olisi puhdistettu. Ainoastaan harmaita vesiä on mahdollista käsitellä pohjavesialueilla muuten paitsi imeyttämällä (esim. suodatuskenttä, harmaavesisuodin). Esimerkiksi Vantaanjoen ja Helsingin

7 seudun vesiensuojeluyhdistys ry on lausunnossaan Nurmijärven ympäristönsuojelumääräysehdotuksesta pitänyt kyseistä menettelyä riittävänä. Näitä periaatteita tukee myös se, että fosfaatillisten pesuaineiden käyttö tullaan kieltämään pyykinpesu- ja astianpesukoneiden pesuaineissa vaiheittain vuosiin 2013 ja 2016 mennessä. - 6 :n suojaetäisyydet on tarkoituksella esitetty osittain vaihteluvälillä, jotta voidaan käyttää tapauskohtaista tontin ja sen lähiympäristön olosuhteet sekä jätevesijärjestelmän ominaisuudet huomioon ottavaa harkintaa etäisyyksien määrittämisessä. Vastaavasti 21 :n osalta suojaetäisyyksien esittämisessä on käytetty vaihteluväliä, jotta voidaan käyttää tapauskohtaista harkintaa mm. toiminnan laajuudesta sekä kiinteistön maaperästä ja topografisista ominaisuuksista johtuen. - Ammattimainen tai laitosmainen jätteenkäsittely ja jätteen hyödyntäminen vaativat aina ympäristöluvan tai valtioneuvoston asetuksen (591/2006, ns. MARA-asetus) 6 :n mukaisen ilmoituksen. Ympäristönsuojelumääräysten 10 koskeekin sellaista eräiden vaarattomien jätteiden melko vähäistä hyödyntämistä, mihin ei tarvita ympäristölupaa. Tuusulan kunnanhallitus toteaa lausunnossaan, että tavoitteena on kehittää mahdollisimman pitkälle yhteneväiset ympäristönsuojelumääräykset Nurmijärven ympäristölautakunnan ja Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan hankkeiden lopputuloksena, kuitenkin siten, että paikalliset kuntakohtaiset erityispiirteet huomioidaan. Hankkeet ovat kuitenkin edenneet eri vaiheisiin. Kunnanhallitus korostaa, että tässä vaiheessa on syytä kiinnittää erityistä huomiota hankkeiden keskinäiseen koordinointiin ja varmistua siitä, että eri vaiheissaan olevat ympäristönsuojelumääräykset eivät ala eriytyä. Koska Nurmijärven hanke on ehtinyt huomattavasti pidemmälle kuin Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen valmistelema hanke, voi olla paikallaan harkita, tulisiko Nurmijärven hankkeen osalta ottaa aikalisä hankkeiden koordinoinnin ja yhdenmukaistamisen varmistamiseksi. Lisäksi tulee harkita, pitäisikö molemmat ympäristönsuojelumääräykset viedä lopulliseen hyväksymismenettelyyn mahdollisimman yhtäaikaisesti. - Tuusulan kunnanhallituksen tekstissä todetaan virheellisesti, että Nurmijärven ja Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen ympäristönsuojelumääräyshankkeet olisivat edenneet eri vaiheisiin siksi, että Nurmijärvellä työ olisi aloitettu aiemmin kuin Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen hanke. Työ aloitettiin yhtaikaa. Nurmijärvi on seurannut hankkeista laaditun osallistumis- ja arviointisuunnitelman aikataulua. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksessa sitä vastoin määräysten valmistelu on viivästynyt. Nurmijärvi on aktiivisesti pyrkinyt pitämään määräystekstit mahdollisimman yhteneväisinä Keski-Uudenmaan sopijakuntien kanssa. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen johtaja Risto Mansikkamäki on lähettämässään sähköpostissa todennut, että Nurmijärven mahdolliset poikkeavuudet Keski-Uudenmaan yhtenäisestä määräysluonnoksesta eivät ole ongelma ja että Nurmijärvi voi edetä omaa aikatauluaan. Nurmijärvi on toiminut tämän käsityksen varassa. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta katsoo, että ympäristönsuojelumääräysten valmisteleminen yhteistyössä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa on ollut perusteltua ja edesauttanut Nurmijärven sujuvaa liittymistä osaksi seudullista viranomaistoimintaa. Määräysten valmistelu on edennyt yhteistyössä luonnosvaiheeseen saakka. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksessa määräysten valmistelu on kuitenkin viivästynyt. Nurmijärven ratkaisu jatkaa määräysten valmistelua alkuperäisen suunnitelman

8 mukaisesti on asettanut yhteistyön tekemiselle haasteita, ja tulee merkittävästi eriyttämään valmistelun lopputuloksena muodostuvat ympäristönsuojelumääräykset toisistaan. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen sopijakuntien osalta luonnoksesta saatu palaute osoittaa, että luonnosvaiheen määräysteksti on paikoin vaikeaselkoista ja kaipaa tarkentamista. Muutos- ja tarkennustarvetta on tunnistettu erityisesti seuraavissa kohdin: 2. luku Jätevedet, 6. luku Maatalous ja hevosten pito, 7. luku Polttoaineet ja muut kemikaalit, 13 Puhdistamolietteen ja lieteseoksen käyttö sekä 15 Rakennus-, kunnostus-, kunnossapitoja puhdistustyöt. Osittain näitä vielä alustavia huomioita on otettu huomioon myös Nurmijärven valmistelutyössä. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta pitää suotavana, että Nurmijärven kunta harkitsisi määräysten valmistelun keskeyttämistä ja valmistelutyön jatkamista Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta katsoo, että ympäristönsuojelumääräysten liitetaulukossa 1 esitetyt ranta-alueen määritykset vesistöittäin eivät ole riittäviä. Ranta-alueiden määritteleminen liukuvana rajana tekee kohdentumisesta tulkinnanvaraista ja näin ranta-alueiden asukkaille jää epäselväksi, miltä osin määräykset vaikuttavat heidän toimintaansa. Ranta-alueet on Nurmijärvellä määritetty hyvin suppeasti ja vallitsevaa käytäntöä pienemmiksi. Erityisesti jokivesistöille esitetty vain 50 metrin levyinen ranta-alue ei ole vesiensuojelullisesti perusteltavissa. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta katsoo, että ranta-alueet tulisi määrittää kaikkien vesistöjen osalta määräämällä yksiselitteinen ranta-alueen raja, joka voisi vaihdella vesistön herkkyydestä riippuen metrin suuruisena. - Määräystekstiä on muokattu helpommin ymmärrettävään muotoon tarpeelliseksi katsotuista kohdista. - Nurmijärvi on seurannut ympäristönsuojelumääräyshankkeista laaditun osallistumis- ja arviointisuunnitelman aikataulua. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksessa sitä vastoin määräysten valmistelu on viivästynyt. Nurmijärvi on aktiivisesti pyrkinyt pitämään määräystekstit mahdollisimman yhteneväisinä Keski-Uudenmaan sopijakuntien kanssa. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen johtaja Risto Mansikkamäki on lähettämässään sähköpostissa todennut, että Nurmijärven mahdolliset poikkeavuudet Keski-Uudenmaan yhtenäisestä määräysluonnoksesta eivät ole ongelma ja että Nurmijärvi voi edetä omaa aikatauluaan. Nurmijärvi on toiminut tämän käsityksen varassa. - Nurmijärven ympäristönsuojelumääräysten ranta-alueet on määritelty karttatarkastelulla ottamalla huomioon mm. ranta-alueiden maankäyttö. Ranta-alueiden määritteleminen liukuvana rajana mahdollistaa tapauskohtaisen harkinnan mm. valuma-aluerajausten huomioimiseksi. Vallitseva käytäntö kunnissa ranta-aluemääritelmien osalta vaihtelee välillä metriä. Nurmijärven ranta-aluerajaukset vastaavat vallitsevaa käytäntöä. Jokien osalta ranta-aluerajaukset Nurmijärvellä ovat metriä, jolloin jokien ranta-alueillekin on mahdollista tarpeen vaatiessa edellyttää Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan esittämää 100 metrin rajausta. Nurmijärven Vesi liikelaitoksen johtokunta toteaa lausunnossaan, että ympäristönsuojelumääräyksiin ei ole otettu mukaan maalämpökaivojen rakentamista. Syvien reikien poraaminen saattaa huonontaa pohjaveden laatua, minkä johdosta reikien poraaminen tärkeillä pohjavesialueilla tulisi erityisesti huomioida. Nurmijärven kunnan ohjeistuksena tärkeillä pohjavesialueilla voisi hyvinkin ajatella olevan

9 syvien lämpökaivojen rakentamisen kieltäminen tärkeillä pohjavesialueilla, koska Nurmijärven vesilaitoksen vedenhankinta perustuu kokonaisuudessaan pohjavesien käyttöön. - Nurmijärven kunnan ympäristökeskuksessa on laadittu ohje maalämpökaivojen rakentajille ja lämpökaivon suunnittelulomake ( > Asuminen ja ympäristö > Kaavat, tontit ja rakennusluvat > Rakennusvalvonta > Rakentamisen luvat > Toimenpidelupa). Maalämpöjärjestelmän rakentaminen on edellyttänyt rakennusvalvonnan lupaa lähtien maankäyttöja rakennusasetuksen 62 :n mukaan sekä uudisrakentamisessa että lämmitysjärjestelmää vaihdettaessa. Terveydensuojelu antaa pohjavesialueille haettavista luvista lausunnon. Pohjavesialueella rakentamiselle voidaan asettaa rajoituksia rakennusvalvonnan luvassa, joten maalämpökaivojen rakentamiseen liittyviä määräyksiä ei ole tarpeen antaa ympäristönsuojelumääräyksissä. Nurmijärven kunnan tekninen lautakunta esittää lausuntonaan, että 18 :n perusteluihin lisättäisiin liikenneturvallisuuden takia välttämättömästi yöaikaan tehtävät kadunrakennustyöt, joilla myös turvataan henkeä ja omaisuutta. Lisäksi lautakunta esittää, että 6 :n vähimmäissuojaetäisyys vesistöjen osalta olisi 5 20 metriä tapauksesta riippuen. - Ympäristölautakunta ei katso tarpeelliseksi kirjata erikseen määräysten perusteluihin liikenneturvallisuuden takia välttämättömästi yöaikaan tehtäviä kadunrakennustöitä. Kadunrakennustyöt on tarkoituksenmukaista tehdä pääsääntöisesti päiväaikaan, jolloin työssä käytettävien koneiden ja laitteiden melua ei katsota erityisen häiritseväksi. Liikenneväylien kunnossapitotöitä sekä poikkeuksellisista tilanteista johtuvia töitä, jos ne ovat suuremman vahingon välttämiseksi tarpeen, on kuitenkin mahdollista tehdä myös yöaikaan. - Jätevesijärjestelmän ja puhdistetun jäteveden purkupaikan vähimmäissuojaetäisyyttä ei ole syytä muuttaa vesistöjen osalta. Puhdistetuissakin jätevesissä on vesistöjä rehevöittäviä ravinteita sekä vesistön happivaroja kuluttavia orgaanisia aineita. Määräystekstissä esitetty vähimmäissuojaetäisyys on perusteltu ympäristön pilaantumisen ja pilaantumisvaaran ehkäisemiseksi. Nurmijärven kunnan kuntakehitystoimikunta toteaa lausunnossaan, että ympäristönsuojelumääräysehdotuksen 3. luvun 12 :ssä määritelty kompostin suojaetäisyys tulisi muuttaa viidestä metristä kolmeen metriin. Muilta osin kuntakehitystoimikunnalla ei ole huomautettavaa. - Nurmijärven kunnan jätehuoltomääräysten 5 :ssä määrätään vastaavasti kuin ympäristönsuojelumääräysehdotuksessa, että kompostia ei saa sijoittaa ilman naapurin suostumusta viittä metriä lähemmäksi tontin rajaa. Naapurin suostumuksella komposti on siis mahdollista sijoittaa viittä metriä lähemmäksi. Nurmijärven kunnan asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta toteaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa Nurmijärven ympäristönsuojelumääräyksistä.

10 Keski-Uudenmaan pelastuslaitos ei antanut varsinaista lausuntoa, mutta viittasi Järvenpään, Keravan, Mäntsälän ja Tuusulan ympäristönsuojelumääräysten luonnoksesta antamaansa lausuntoon. 7 :n osalta pohjavesialueille tai vedenhankinnan kannalta tärkeille suojavyöhykkeille rakennettaville yritys- ja teollisuuskiinteistöille on rakennusten ja piha-alueiden rakentamisessa huolehdittava mahdollisten tulipalojen aiheuttamien ympäristölle haitallisten sammutusvesien pääsyn estämisestä maaperään ja yleiseen viemäriverkostoon. 11 :n osalta avotulen tulee olla valvottua koko polttotapahtuman ajan ja avotulta ei saa sytyttää, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen. 17 :ssä ilotulitusten osalta tulisi huomioida mahdolliset ilmoitusvelvollisuudet pelastus- ja/tai poliisiviranomaiselle. 23 :ssä pohjavesialueella sijaitsevien maanalaisten säiliöiden osalta lausunnossa ehdotetaan lause muutettavaksi muotoon: Pohjavesialueella sijaitsevat maanalaiset metallisäiliöt tulee tarkastuttaa vähintään viiden vuoden välein tai säiliön kunnon heikennyttyä kuntoluokituksen mukaisin määrävälein. - Yrityksille ja teollisuudelle voidaan ympäristöluvassa antaa määräyksiä, joilla pyritään estämään päästöjä maaperään ja yleiseen viemäriverkostoon. - Pelastuslain (379/2011) 6 :ssä on annettu määräyksiä avotulen teosta. - Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005) 91 :ssä määrätään, että ilotulitteiden käytöstä tulee etukäteen ilmoittaa pelastusviranomaiselle. Ympäristönsuojelumääräyksissä on otettu kantaa ainoastaan ilotulituksista tehtävään ympäristönsuojelulain 60 :n mukaiseen meluilmoitukseen. - Pohjavesialueella sijaitsevat maanalaiset säiliöt tulee tarkastuttaa annettujen säädösten mukaisesti. Säiliöiden tarkastuksista on säädetty Kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksellä maanalaisten öljysäiliöiden määräaikaistarkastuksista ( /344). Keski-Uudenmaan poliisilaitos pitää sekä määräysehdotusta että määräysten perusteluehdotusta asiallisina ja hyvin perusteltuina sellaisenaan. Poliisilaitoksella ei ole asiassa muuta lausuttavaa.

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

Maanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK

Maanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Maanviljelijänä pohjavesialueella 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Esityksen sisältö 1. Pohjavesialueen sijainti 2. Nitraattiasetus 3. Kasvinsuojeluaineet

Lisätiedot

HAUSJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS

HAUSJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS 1 HAUSJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ehkäistä ympäristön pilaantumista

Lisätiedot

KUSTAVIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

KUSTAVIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET KUSTAVIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Luonnos Kunnanvaltuusto _._.2010 sisällysluettelo 1 Luku Yleiset määräykset 1 Tavoite 2 Määräysten antaminen ja valvonta 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin

Lisätiedot

VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT

VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 Johdanto Ympäristönsuojelulain (YSL 86/2000) 19 :n mukaan kunnilla on mahdollisuus antaa ympäristönsuojelulain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia

Lisätiedot

Kurikan kaupunginvaltuusto on antanut nämä ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain 19 :n perusteella.

Kurikan kaupunginvaltuusto on antanut nämä ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain 19 :n perusteella. KURIKAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Kaupunginvaltuuston 14.6.2004 35 hyväksymä. 1 LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta

Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta Ympäristöjaosto 103 19.11.2015 Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta 409/14.06/2015 Ympäristöjaosto 19.11.2015 103 Valmistelu: ympäristöpäällikkö Risto Pöykiö Liitetiedostolla

Lisätiedot

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun vaatimukset ja suositukset tallitoiminnalle. ProAgria Oulu, projektipäällikkö Heini Iinatti

Ympäristönsuojelun vaatimukset ja suositukset tallitoiminnalle. ProAgria Oulu, projektipäällikkö Heini Iinatti Ympäristönsuojelun vaatimukset ja suositukset tallitoiminnalle ProAgria Oulu, projektipäällikkö Heini Iinatti Hevostalouden ympäristökuormitus voi paikallisesti olla merkittävä Luvat ja ilmoitukset Hevostallin

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista?

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? Haja-asutusalueiden jätevesien vaikutus kohdistuu pääosin lähiympäristöön. Maahan johdetut jätevedet voivat

Lisätiedot

Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve

Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve Hydrogeologi Timo Kinnunen, Uudenmaan ELY-keskus 11.4.2013 Esityksen sisältö Lämpökaivoihin liittyviä ympäristöriskejä Lämpökaivon rakentamiseen tarvitaan

Lisätiedot

6,3221.811$1 <03b5,67g1682-(/80bb5b<.6(7

6,3221.811$1 <03b5,67g1682-(/80bb5b<.6(7 Kunnanvaltuuston hyväksymät, 13.12.2004 6,3221.811$1

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 3907/11.00.02/2015 73 Lausunto Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnalle Kirkkonummen ympäristönsuojelumääräysten päivitysehdotuksesta Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Hakija: Pasila Petteri ja Minna

Hakija: Pasila Petteri ja Minna Rakennuslautakunta 14 04.02.2015 Kaavoitustoimikunta 15 02.03.2015 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Poikkeamislupa, Pasila Petteri ja Minna 495/10.03.00.02/2015 Rakennuslautakunta 04.02.2015 14 Hakija: Pasila

Lisätiedot

Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo)

Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) Rakennus- ja ympäristölautakunta 202 04.11.2015 Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) 674/10.03.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 04.11.2015 202 Valmistelija:

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET-PERUSTELUT

PÖYTYÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET-PERUSTELUT PÖYTYÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET-PERUSTELUT SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET...2 1 TAVOITE...2 2 MÄÄRÄYSTEN ANTAMINEN JA VALVONTA...2 3 MÄÄRÄYSTEN SOVELTAMINEN JA SUHDE MUIHIN MÄÄRÄYKSIIN...3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT. Konneveden kunnanvaltuusto 13.11.2012

KONNEVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT. Konneveden kunnanvaltuusto 13.11.2012 KONNEVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT Konneveden kunnanvaltuusto 13.11.2012 Voimaan 1.1.2013 2 Kannen kuva: Kuhjolampi 2007 Kuvaaja: Piia Koski 3 Sisällysluettelo 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET...

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Lausunnon huomioiminen ympäristönsuojelumääräysesityksessä

Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Lausunnon huomioiminen ympäristönsuojelumääräysesityksessä Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Lausunnon huomioiminen ympäristönsuojelumääräysesityksessä 1. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Ei huomauttamista. - 8.1.2013 2. Maatilayhtymä Toivonen 14.1.2013 Tilan

Lisätiedot

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Valtuusto 61 18.06.2012 NG 5 Kartanonrinteen asemakaava ja asemakaavan muutos 33/10.02.03/2012 KAAVJAOS 6 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at) sipoo.fi,

Lisätiedot

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa:

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa: Sosiaali- ja terveysministeriö Terveyspalveluosasto Terveyspalveluryhmä PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 19.12.2003 LAUSUNTO 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriölle ASIA Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

FORSSAN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimi

FORSSAN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimi 18.1.2012 1(4) YMPÄRISTÖVALVONTASUUNNITELMA Valvontasuunnitelmassa kuvataan Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaiset valvonnan tarpeet, valvontaan käytettävät resurssit ja valvonnan tavoitteet sekä raportoidaan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut

Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut 190/32.320/2015 Ympäristölautakunta 14.04.2015 46 Ympäristönsuojelumääräykset 19, ehdotus Kuopion hallinto-oikeus on päätöksellään

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.03.2015 Sivu 1 / 1 142/11.01.03/2014 25 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. 043 826 5218 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO Kohde ja suunnittelualue Liesjärven yleiskaava Dnro: 138/2004 Liesjärven yleiskaava-alue käsittää Liesjärventien

Lisätiedot

4. Vesihuolto Jos kiinteistöä ei voi liittää yleiseen vesijohtoverkkoon, niin rakennuspaikalla on oltava oma kaivo, jonka vesi kelpaa talousvedeksi.

4. Vesihuolto Jos kiinteistöä ei voi liittää yleiseen vesijohtoverkkoon, niin rakennuspaikalla on oltava oma kaivo, jonka vesi kelpaa talousvedeksi. RAKENNUSVALVONTA 2015 RANTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN VAPAA-AJAN ASUNNON KÄYTTÖTARKOIITUKSEN MUUT- TAMINEN VAKITUISEKSI ASUNNOKSI I YLEISTÄ Vapaa-ajanasunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi tulisi ensisijaisesti

Lisätiedot

Hevostilan ympäristömääräykset

Hevostilan ympäristömääräykset Hevostilan ympäristömääräykset Talli-ilta 11.6.2013 Keski-Uudenmaan hevostilallisille ympäristötarkastaja Kirsi Järvinen Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Lannan käsittely ja varastointi (1/2) Tallilla on

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Liite 1A KV hyväksynyt 17.5.2004 25 Ohjeet jätevesijärjestelmän valintaan, rakentamiseen ja hoitoon Kokemäen kaupungin viemärilaitoksen viemäriverkon ulkopuolisilla

Lisätiedot

BAT-päätelmistä poikkeaminen. Jaakko Kuisma Ympäristöministeriö

BAT-päätelmistä poikkeaminen. Jaakko Kuisma Ympäristöministeriö BAT-päätelmistä poikkeaminen Jaakko Kuisma Ympäristöministeriö Esityksen sisältö - BAT huomioon ottaminen ympäristöluvissa - Poikkeamien soveltaminen 2 BAT ja direktiivilaitokset (YSL 527/2014) UUTTA:

Lisätiedot

N:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000

N:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 N:o 931/ 2000 Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on

Lisätiedot

Merijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. lannan varastoinnista lantapatterissa. lannan luovuttamisesta toiselle viljelijälle

Merijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. lannan varastoinnista lantapatterissa. lannan luovuttamisesta toiselle viljelijälle ILMOITUS Merijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle lannan varastoinnista lantapatterissa lannan luovuttamisesta toiselle viljelijälle lannan luovuttamisesta ympäristöluvan saaneelle hyödyntäjälle

Lisätiedot

Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus

Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus HELMET Pirtti Biobisnestä Pirkanmaalle hevosenlannasta 3.10.2017 Sari Sassi, ympäristötarkastaja, Lempäälän kunta Hevostalleja

Lisätiedot

135 21.10.2014 158 09.12.2014. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20

135 21.10.2014 158 09.12.2014. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 135 21.10.2014 158 09.12.2014 Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 )

RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 ) Rakennuslautakunta 31 17.06.2015 Rakennuslautakunta 37 26.08.2015 Helsingin hallinto-oikeuden lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä 31, 17.6.2015 (5.kaupunginosan korttelin 57 tontti 15, Mäntymäentie

Lisätiedot

V111 Villähde kortteli 346 tontti 1 ja 4 sekä viereinen VP-alue Villähde, kortteli 346 Asemakaava ja asemakaavan muutos

V111 Villähde kortteli 346 tontti 1 ja 4 sekä viereinen VP-alue Villähde, kortteli 346 Asemakaava ja asemakaavan muutos Liite Yleiskaavoittajan päätös 21.10.2015 8 sekä viereinen VP-alue Villähde, kortteli 346 Asemakaava ja asemakaavan muutos Luonnosvaiheen vastineet lausuntoihin Kaavoitus Luonnosvaiheen vastineet 1 (5)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO Kohde ja suunnittelua lue Liesjärven yleiskaava Dnro: 138/2004 Liesjärven yleiskaava-alue käsittää Liesjärventien

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta Lakimies Amanda Nikkilä Jätehuolto tänään ja huomenna, LHJ:n omistajapäivä KHO:2016:19 Jätelaki Siirtymäsäännös Jätteenkuljetus

Lisätiedot

Oulun kaupungin ympäristönsuojelumääräykset

Oulun kaupungin ympäristönsuojelumääräykset Oulun kaupungin ympäristönsuojelumääräykset Hyväksytty Oulun kaupunginvaltuustossa 16.12.2013 170 Oulun seudun ympäristötoimi Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu, Tyrnävä Postiosoite: PL

Lisätiedot

EURAN, KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET. hyväksytty

EURAN, KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET. hyväksytty EURAN, KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET hyväksytty Euran kunnanvaltuustossa 26.9.2011 42 Köyliön kunnanvaltuustossa 26.9.2011 38 Säkylän kunnanvaltuustossa 26.9.2011 46 2/11 EURAN, KÖYLIÖN

Lisätiedot

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Kirsi Rajaniemi Palonehkäisyn perinnepäivät, 25.-26.5.2011 Padasjoki 25.5.2011 1.7.2011 voimaan tulevat asetukset VN asetus pelastustoimesta (407/2011) VN asetus

Lisätiedot

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 OIKAISUVAATIMUS RAKENNUSLUPAAN 14-0016-R/ AS OY METSOHOVIN KATETUT TERASSIT/VASTINE VALITUKSEEN 244/00.02.02/2014 VOLTK 17 Juhani Riuttanen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 09.03.2017 Sivu 1 / 1 193/2016 11.01.03 29 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517

Lisätiedot

Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava

Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava 1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen

Lisätiedot

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Sarvvikinportin (ent. Kurkiranta) asemakaava (hanke 34500), osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistaminen ja hyväksyminen MRL 62 :n ja 63 :n mukaisesti

Lisätiedot

Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio

Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio Asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 14 ja 22 maakuntakaavan ja kuntien yhteisen yleiskaavan vahvistusmenettelystä

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122 NAANTALIN KAUPUNKI 1 Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Viite: THao:n lähete 15.11.2018, 6316/18, asia 01732/18/4122 Asia: Lausunnon antaja: Valittaja: Lausunto valitukseen päätöksestä, joka koskee

Lisätiedot

14 KUISMA MIKKO, ELÄINSUOJA / PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA. KU-YK 14/9.2.2010 Päätös annetaan julkipanon jälkeen 15.2.

14 KUISMA MIKKO, ELÄINSUOJA / PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA. KU-YK 14/9.2.2010 Päätös annetaan julkipanon jälkeen 15.2. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 9.2.2010 51 Dno KYK:497 /2009 14 KUISMA MIKKO, ELÄINSUOJA / PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA KU-YK 14/9.2.2010 Päätös annetaan julkipanon jälkeen 15.2.2010

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET HYVINKÄÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Voimaantulo 10.1.2009 Hyvinkään kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.12.2008 ( 108) SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala ja tavoite 2 Määräysten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 6440/10.03.00/2011 33 Selityksen antaminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle vastaavan työnjohtajan hyväksymisen peruuttamista koskevasta valituksesta, lupatunnus

Lisätiedot

Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki

Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014)

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

Alueellinen vesiensuojeluyhdistystoiminta Suomessa

Alueellinen vesiensuojeluyhdistystoiminta Suomessa Alueellinen vesiensuojeluyhdistystoiminta Suomessa VESIENHOIDON VAPAAEHTOINEN JÄRJESTÄYTYMINEN POHJOIS-POHJANMAALLA VYYHTI-hankkeen seminaari 4.2.2014, Oulu Jukka Koski-Vähälä Toiminnanjohtaja, MMT SUOMEN

Lisätiedot

Ympäristönsuojelumääräykset kunnan työkaluna. Ympäristövalvontapäällikkö Katariina Serenius Lammin päivät

Ympäristönsuojelumääräykset kunnan työkaluna. Ympäristövalvontapäällikkö Katariina Serenius Lammin päivät Ympäristönsuojelumääräykset kunnan työkaluna Ympäristövalvontapäällikkö Katariina Serenius Lammin päivät 3.10. 4.10.2018 Keski Uudenmaan ympäristökeskus Sopijakunnat: Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Espoon hulevesien hallinta

Espoon hulevesien hallinta Espoon hulevesien hallinta Kuntaliitto 4.9.2007 Rakennusjärjestys 17 Hulevesien ja perustusten kuivatusvesien johtaminen Vesihuoltolaitosten toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä rakennettuun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( ) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Vastineet luonnosvaiheen palautteeseen: -8kpl lausuntoja -0kpl mielipiteitä? 1. Lapin Elinkeino-,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Tavoite

YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Tavoite 1 YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräykset annetaan ympäristönsuojelulain (86/2000) täytäntöön panemiseksi. Ne perustuvat lain säännöksien

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee

Lisätiedot

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina. Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Lahnus-Takkulaseudun omakotiyhdistys 29.3.2011 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Jätevesien käsittely hajaasutusalueella Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Palopupu ja uusi * pelastuslaki

Palopupu ja uusi * pelastuslaki Palopupu ja uusi * pelastuslaki Väritettävä pupuhahmo päiväkoti- ikäisille isille Lain tavoite, soveltamisala ja yleiset velvollisuudet tiedoksi jokaiselle, mutta erityisesti pienten lasten vanhemmille

Lisätiedot

Ympäristönsuojelumääräykset

Ympäristönsuojelumääräykset Ympäristönsuojelumääräykset Ympäristönsuojelu Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2015 106 Määräykset ovat astuneet voimaan 23.11.2015 2 Hyvä Lukija Kaupungin omien ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena

Lisätiedot

Energiakaivo-opas. Toivo Lapinlampi, SYKE. Lämpöpumppupäivä 28.11.2013 FUR Center, Vantaa

Energiakaivo-opas. Toivo Lapinlampi, SYKE. Lämpöpumppupäivä 28.11.2013 FUR Center, Vantaa Energiakaivo-opas Toivo Lapinlampi, SYKE Lämpöpumppupäivä 28.11.2013 FUR Center, Vantaa Lämpökaivo-oppaan päivittäminen Energiakaivo-oppaaksi Uudistuneet lupakäytännöt ja tarve tarkempaan ohjeistukseen

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 9.10.2015 Liite 5 Ehdotusvaiheen nähtävilläoloaikana (28.8 28.9.2015) saatujen lausuntojen (3 kpl) ja mielipiteiden (5

Lisätiedot

Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos)

Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Jaana Rintala, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus RAKI-hankkeen päätösseminaari

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.5.2002 Kokouspvm 16.5.2002 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Toppilan sataman toiminnan lopettamista koskevan määräajan jatkaminen, Oulu Oulun kaupunki / Oulun

Lisätiedot

Honkaniemi, vahvistettu 25. Kuivakäymälä 30 m rannasta, thl 69 3 mom 3.1994 -lomarak. 20 m rannasta -sauna max 20 m2 10 m rannasta

Honkaniemi, vahvistettu 25. Kuivakäymälä 30 m rannasta, thl 69 3 mom 3.1994 -lomarak. 20 m rannasta -sauna max 20 m2 10 m rannasta HEINÄVESI: Jätevesiä ja käymälän sijoittamista koskevat määräykset rantakaavoissa (TARKASTA AJANTASAISUUS RAKENNUSVALVONNASTA) EK / TP 2011 Kaava ja rakennusten etäisyydet Ruoppausta, rannan käsittelyä

Lisätiedot

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus) VALVONTAILMOITUS Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto Dnro KH/KV: 345 /2015 35 KERCA V (2301) ASEMAKAAVAN MUUTOS 20.5.2015/35 Kkj. 35 Asemakaavan muutosalue sijaitsee 9. Alikeravan kaupunginosassa, noin 3 km:n etäisyydellä kaupungin keskustasta etelään, Kercan

Lisätiedot

N080 Etelätie Korttelit 93-95 ja 528-530 Asemakaava ja asemakaavan muutos

N080 Etelätie Korttelit 93-95 ja 528-530 Asemakaava ja asemakaavan muutos LIITE 3 Nastolan kunta Korttelit 93-95 ja 528-530 Asemakaava ja asemakaavan muutos Kaavaehdotusvaiheen vastineet muistutuksiin ja lausuntoihin Nastolan kunta Kaavoitus Nastolan kunta Ehdotusvaiheen vastineet

Lisätiedot

Turku, 28.11.2011 Ympäristöasiantuntija MMM Asko Särkelä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Turku, 28.11.2011 Ympäristöasiantuntija MMM Asko Särkelä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Pesu- ja käymälävesien erillisviemäröinti ja -käsittely Turku, 28.11.211 Ympäristöasiantuntija MMM Asko Särkelä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Haja-asutuksen jätevesien koostumus

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI LAPPEENRANNAN KAUPUNKI SÄÄNTÖKOKOELMA 25. LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LAPPEENRANTA 2011 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 2 1 Tavoite

Lisätiedot

Käyttöehdot, videokoulutukset

Käyttöehdot, videokoulutukset Käyttöehdot, videokoulutukset Edita Publishing Oy PL 700, 00043 NORDIC MORNING www.editapublishing.fi Asiakaspalvelu www.edilexpro.fi edilexpro@edita.fi puh. 020 450 2040 (arkisin klo 9 16) 1 Yleistä Tämä

Lisätiedot

Tukihaku 2016. Täydentävät ehdot

Tukihaku 2016. Täydentävät ehdot Tukihaku 2016 Täydentävät ehdot Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset Pientareet, suojakaistat ja maaperän kunto Hukkakauran ja jättiputken torjunta Viljely hyvän maatalouskäytännön mukaisesti Kesantojen

Lisätiedot

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Kaavaselostus ALUSTAVA LUONNOS Kaava-alueen sijainti Tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaavan suunnittelualue on koko kunta. Vaiheyleiskaavassa osoitetaan tuulivoima-alueet

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä

Lisätiedot

Leppävirran Kunnan YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

Leppävirran Kunnan YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Leppävirran Kunnan YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Hyväksytty 22.10.2012 Leppävirran kunnanvaltuustossa, voimaantulo 1.1.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO SIVU LUKIJALLE... 3 1 LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET... 4 1 Tavoite...

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus, 22.5.2015 Aiheita Vesihuoltolaki Viemäristä vapautukset,

Lisätiedot

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä.

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. 1 IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. Mielipiteen antaja 1. Maria ja Juha Änkö, Tapio Änkö Kuolinpesä,

Lisätiedot

HAKEVE-hanke ja Porvoo oliko käytännön apua? Risto Saarinen

HAKEVE-hanke ja Porvoo oliko käytännön apua? Risto Saarinen HAKEVE-hanke ja Porvoo oliko käytännön apua? Risto Saarinen Vesihuollon jako alueittain: - Porvoon veden toimintaalueet - Porvoon veden palvelualueet - Osuuskuntien toimintaalueet - Osuuskuntien palvelualueet

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

AK-VIII. 2980.0 k-m 2. Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2 Myllymäenkatu 21 53100 LAPPEENRANTA

AK-VIII. 2980.0 k-m 2. Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2 Myllymäenkatu 21 53100 LAPPEENRANTA Rakennuslautakunta 10 05.02.2013 Lupa nro 2012-497 / Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2:n rakennuslupahakemus RAKLA 10 Rakennuslupa nro 2012-497 Rakennuspaikka: 405-4-64-2 Pinta-ala 0.0 Laivastokatu

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto

Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto Lannan käsittely ja varastointi Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto 19.4.2017 Säädökset Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen

Lisätiedot

Uudenmaan vesihuolto. Ajankohtaista

Uudenmaan vesihuolto. Ajankohtaista Uudenmaan vesihuolto Ajankohtaista Teemu Haapala Uudenmaan ELY-keskus Valtion tuet - vesihuoltoavustukset Määrärahat vuodelle 2015-1 250 000 - Hakemuksia 18 kpl Esitys jaosta hyväksyttäneen Y:n johtoryhmän

Lisätiedot

1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue

1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue 9 10 Uusikaupunki, Pyhämaa, Kari, Pöylä ym. LIITE 1 Ranta-asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n tarkoittama osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kari 895-487-1-66, Eteläranta 895-487-1-11, Pöylä

Lisätiedot