Espoon hulevesien hallinta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon hulevesien hallinta"

Transkriptio

1 Espoon hulevesien hallinta Kuntaliitto Rakennusjärjestys 17 Hulevesien ja perustusten kuivatusvesien johtaminen Vesihuoltolaitosten toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä rakennettuun sadevesiviemäriin. Mikäli kiinteistön alueella ei ole erillistä sadevesiviemäriverkostoa, voidaan hulevedet ja perustusten kuivatusvedet imeyttää omalla tontilla, jos maaperäolosuhteet sallivat sen. Muutoin ne on johdettava avo-ojajärjestelmään. Mikäli hulevedet ja perustusten kuivatusvedet johdetaan tien tai kadun kuivatusjärjestelmään, rakennuslupahakemukseen on liitettävä järjestelmän haltijan suostumus. Hulevedet ja perustusten kuivatusvedet on johdettava pois siten, ettei siitä aiheudu haittaa naapureille, kadun käyttäjille tai kadun rakenteille. Rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä useampia kiinteistöjä suunnittelemaan ja toteuttamaan yhteisen hulevesijärjestelyn, mikäli se alueen vesiolosuhteiden vuoksi on välttämätöntä. 2 1

2 Ongelmia Konkreettisia hulevesiongelmia erityisesti pientaloalueilla, jotka tiivistyvät, vesihuolto on rakennettu mutta kadut ja sadevesiviemärit ovat vielä rakentamatta Oikeudenkäyntejä vastuukysymyksistä kun vesivahinkoja sattunut, ratkaisut vaihtelevat Rakennusvalvonta ei rakennuslupien ja rakentamisen valvonnan yhteydessä tarkasta jo varattua hulevesien johtamiskapasiteettia, vaan ainoastaan teoreettisen johtamismahdollisuuden kyseisen kiinteistön osalta, tyypillisesti tulvimisongelmat tulevat ilmi vasta rakentamisen jälkeen Verkostojen rakentamisen (Espoon Vesi) ja kadunrakentamisen investointien (tekninen keskus) yhteensovittaminen (rahoitusmahdollisuudet) Maankäyttösopimukset / hulevesiverkostot: milloin ja millä ehdoilla sopimustuloja voidaan käyttää vesihuollon rakentamiseen? (Esim. Luetaanko hulevesiverkoston tai avo-ojien rakentaminen vesihuolloksi, jonka rahoittaminen tietyistä tukirahoista on erikseen kielletty?) 3 TEKNISEN KESKUKSEN JA ESPOON VEDEN KUMPPANUUSSOPIMUS 2007 Hulevesiviemäreiden erityispiirteet Hulevesiviemärit palvelevat Espoon Veden asiakkaina olevien kiinteistöjen lisäksi katujen ja muiden yleisten alueiden kuivatusta. Siksi niiden rakentamisen ja ylläpidon rahoituskin poikkeaa muusta vesihuoltoverkosta. Teknisen keskuksen rahoitusosuus katujen hulevesiviemäreiden uudis- ja saneerausrakentamiskustannuksista on 28 %. Se vastaa katualueiden kuivatuksen järjestämisen keskimääräistä osuutta investoinneista. Teknisen keskuksen rahoitusosuus katu- ja puistoalueiden kuivatuskaivojen ja niiden runkolinjaan liityntöjen huolto-, ylläpito- ja korjauskustannuksista on 85 %. Ko. kustannukset aiheutuvat lähinnä kaivoihin kertyvästä hiekasta ja liikenteen aiheuttamasta rasituksesta. Tekninen keskus vastaa hulevesipumppaamoiden käyttö-, huolto- ja korjauskustannuksista. Tekninen keskus tilaa Espoon Vedeltä vuosittain hulevesiviemäristön huoltotyöt yhdessä sovitun työohjelman mukaisesti. Laskutus tapahtuu toteutuneiden työsuoritusten ja kulujen mukaan puolivuosittain. Tekninen keskus voi tilata kaivojen tyhjennystä myös muualta. 4 2

3 5 Avo-ojien perkausohjelma TEKNISEN KESKUKSEN JA ESPOON VEDEN KUMPPANUUSSOPIMUS 2007 Avo-ojatyöryhmä laatii avo-ojien perkausohjelman vuosittain ennen budjetin laatimista. Perkausohjelmassa listataan kunnostusta kaipaavat kohteet, arvioidaan perkauskustannukset ja sovitaan seuraavan vuoden työohjelma ja sen toteuttajat. Osa töistä sisältyy kunnallistekniikan suunnitteluohjelmaan. Avo-ojatyöryhmässä on edustajat Espoon Vedestä (puheenjohtaja), katu- ja viherpalveluista, katu- ja vihertuotannosta, ympäristökeskuksesta, rakennusvalvontakeskuksesta ja kiinteistöpalvelukeskuksesta. Avo-ojatyöryhmä jakaa työt seuraavien periaatteiden mukaan: Espoon Vesi vastaa sen sadevesiverkoston osana olevista avo-ojista valtaojaan purkavaan kohtaan saakka. Espoon Vesi perkaa vastuullaan olevat ojat, joiden perkaus ei vaadi erityistä suunnittelua. Vastuut ja kunnossapitovelvollisuudet valta- ja muista ojista, jotka eivät ole sadevesiviemäriverkoston osana selvitetään avo-ojatyöryhmässä tai muulla menettelyllä toimialatasolla. Katu- ja viherpalvelut laatii tarvittavat perkaussuunnitelmat, kartat, toimenpideohjelmat ja kustannusarviot sekä hankkii tarvittavat työluvat. Katu- ja vihertuotannon katuylläpito pitää kunnossa kaupungin vastuulla olevien katujen ja teiden sivuojat ja niihin kuuluvat tai kadun alittavat rummut. Sadevesilinjojen rakentamisen yhteydessä rakentaja perkaa linjaan kuuluvat ja sen jatkeena olevat avo-ojat niin pitkälle, ettei tulvimista linjan varrella eikä purkupäässä tapahdu. 6 3

4 HULEVESIVERKOSTON TAKSAT ESPOOSSA Hulevesiverkostoon liittymisestä peritään liittymismaksuna puolet siitä, mitä vesijohtoon tai jätevesiviemäriin liittymisestä (250 / k-m2, 500 / k-m2, 1000 / k-m2 ja suuremmista kaavan mukaan). Maksu kattaa tiiviisti asutulla alueella investointikustannukset, mutta saattaa Espoon tasolla keskimääräisenä "Kotikadut kuntoon"- projektien yms. myötä olla alimitoitettu. Käyttömaksua, jolla katettaisiin kunnossapito- ja korjauskustannukset, ei ole pientä kuukausittaista perusmaksua lukuun ottamatta peritty. Pääosin hulevesiviemärienkin ylläpito siis maksatetaan vesija jätevesimaksuissa. 7 Vireillä olevia asioita Työryhmä selvittänyt tulvakysymysten hoitamista, erityisesti meriveden nousun aiheuttamia ongelmia kartoitettu Espoon sisäinen työryhmä aloittamassa hulevesien, ojien ja vesistöjen vastuujakokysymysten pohdinnan Pääkaupunkiseudun vesilaitosten yhdistäminen Mikäli esim. kuntien yhteinen vesihuoltoyhtiö: kuka omistaisi verkostot (erityisesti hulevesijärjestelmä)? 8 4

5 9 5

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa

Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevedet haltuun Lounais-Suomessa - seminaari Turku 17.9.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Hulevesien hallinta lainsäädännössä Hulevesien hallinnasta

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus

Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus 15.2.2017 Määritelmiä Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettava

Lisätiedot

TULLIPORTINKADUN KAMPUS- ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

TULLIPORTINKADUN KAMPUS- ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 31.1.2017 MUUTOS A 8.2.2017 TULLIPORTINKADUN KAMPUS- ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA TULLIPORTINKADUN KAMPUSALUE

Lisätiedot

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Lempäälän kunta (kunta) Postiosoite: PL 36, 37501 Lempäälä Käyntiosoite:

Lisätiedot

Hulevesien hallinta. esiselvitys organisointimalleista. Jukka Meriluoto Suunnittelukeskus Oy

Hulevesien hallinta. esiselvitys organisointimalleista. Jukka Meriluoto Suunnittelukeskus Oy Hulevesien hallinta esiselvitys organisointimalleista Jukka Meriluoto Suunnittelukeskus Oy Työn tarkoitus Työ on esiselvitys tausta aineistoksi vesihuoltolain muutostyöhön Tavoitteet tunnistaa nykyiset

Lisätiedot

Sopimusluonnoksen tausta, tavoitteet ja toteutustapa Aninka Urho, ympäristöasiantuntija, HSY Espoon kaupungin hulevesi-info 7.11.

Sopimusluonnoksen tausta, tavoitteet ja toteutustapa Aninka Urho, ympäristöasiantuntija, HSY Espoon kaupungin hulevesi-info 7.11. Sopimusluonnoksen tausta, tavoitteet ja toteutustapa Aninka Urho, ympäristöasiantuntija, HSY Espoon kaupungin hulevesi-info 7.11.2017 Lainsäädäntö Maankäyttö- ja rakennuslaki Vesihuoltolaki HSY:n ja jäsenkaupunkien

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA

VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA Kirsi Järvinen ympäristötarkastaja Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Tahvolan Omakotiyhdistys ry:n vuosikokous 15.2.2012 VESIHUOLTOLAKI (119/2001)

Lisätiedot

HULEVESIEN HALLINTA TALOYHTIÖSSÄ

HULEVESIEN HALLINTA TALOYHTIÖSSÄ HULEVESIEN HALLINTA TALOYHTIÖSSÄ Teija Suutari Suunnittelupäällikkö Mitä on hulevesi? Hulevesi = Maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavaa sade- ja sulamisvettä.

Lisätiedot

Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset

Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset Vesihuoltolakiopas 2015 Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset Lain säätelyä riskien hallinnasta on tarkennettu Vesihuoltolaitoksen taloushallinto tulee jatkossa eriyttää muista toiminnoista riippumatta

Lisätiedot

Tampereen kaupungin julkisoikeudellinen hulevesimaksu. Esiselvitys ja työryhmän esitys hulevesimaksun määräytymisperusteista

Tampereen kaupungin julkisoikeudellinen hulevesimaksu. Esiselvitys ja työryhmän esitys hulevesimaksun määräytymisperusteista Tampereen kaupungin julkisoikeudellinen hulevesimaksu Esiselvitys ja työryhmän esitys hulevesimaksun määräytymisperusteista 5.9.2017 Sisällys 1 Tampereen kaupungin hulevesijärjestelmä... 2 2 Tampereen

Lisätiedot

VESIHUOLTOJAOSTO SYYSSEMINAARI 5.11.2015 SÄÄTYTALO

VESIHUOLTOJAOSTO SYYSSEMINAARI 5.11.2015 SÄÄTYTALO VESIHUOLTOJAOSTO SYYSSEMINAARI 5.11.2015 SÄÄTYTALO HULEVESIEN HALLINTA JA TEHTÄVIEN UUDELLEENJÄRJESTELY JÄRVENPÄÄSSÄ JÄRVENPÄÄN VESI TOIMITUSJOHTAJA ARI KAUNISTO LÄHTÖKOHDAT Järvenpään kaupungin hulevesisuunnitelma

Lisätiedot

SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ

SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ Tekninen lautakunta hyväksynyt 12.3.2002 Voimaantulopäivä 15.3.2002 Sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitokseen ja sen

Lisätiedot

KYSELY HULEVESITULVISTA Yhteenveto hulevesitulvariskien alustavaa arviointia varten kunnille tehtävän kyselyn vastauksista Vastausajankohta 26.11.2010 13:53:34 Yhteystietolomake 2) Kunnan nimi? 1. Imatra

Lisätiedot

Kysely hulevesiviemäröinnistä 2015

Kysely hulevesiviemäröinnistä 2015 Kysely hulevesiviemäröinnistä 2015 VVY selvitti kaikille jäsenlaitoksilleen suunnatulla kyselyllä hulevesien viemäröinnin nykytilannetta sekä tulevaisuuden näkymiä VVY:n jäsenlaitoksilla ja mahdollisesti

Lisätiedot

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 30.11.2015 KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

Lisätiedot

TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN

TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN VESIHUOLTO 2015 Turku Leena Sänkiaho SISÄLTÖ Työn tausta ja tavoitteet Määritelmät Pilot-kunnat ja

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan organisointi

Hulevesien hallinnan organisointi Hulevesien hallinnan organisointi Keskeiset ongelmat ja hallintomallit Versio 1.0 Jukka Meriluoto 4.9.2007 2007 Hulevesien hallinnan osapuolet kunnissa Kunta Kaavoitus Rakennusvalvonta Tekninen toimi (kadut

Lisätiedot

TALOUDELLINEN TARKASTELU

TALOUDELLINEN TARKASTELU TALOUDELLINEN TARKASTELU 15.4 KUNNANHALLITUS 1 5. 4. 2 0 1 9 1 TASEYKSIKKÖ Rykmentinpuiston laskennallinen taseyksikkö perustettiin valtuuston päätöksellä 7.12.2016 tukemaan Rykmentinpuiston kehittämistavoitteiden

Lisätiedot

VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN

VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN Päivitetty 29.4.2015 VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN 1.1 VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOJEN LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET Vaasan Veden vesi- ja viemäriverkostojen liittymismaksu on kiinteistökohtainen

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Hulevesimaksuselvitys

Hulevesimaksuselvitys Hulevesimaksuselvitys Hulevedet nykytilanne Tampereen Vesi vastaa rakentamisesta ja ylläpidosta putkitetun hulevesijärjestelmän osalta myös avo ojat silloin kun ne ovat osana hulevesien johtamisjärjestelmää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 2979/10.03.00/2012 135 Betoniharkkorakenteisen tukimuurin ja muiden piharakenteiden rakentamista koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan käsiteltäväksi,

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Rovaniemen kaupunki (1978283 1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi jäljempänä Kaupunki Redinor Oy (0919708 1) perustettavan

Lisätiedot

Hulevesien hallintavastuiden muuttaminen Kemissä Konsernijaosto

Hulevesien hallintavastuiden muuttaminen Kemissä Konsernijaosto Hulevesien hallintavastuiden muuttaminen Kemissä Konsernijaosto 29.8.2017 Päätöksenteon aiemmat vaiheet Kemin Vesi Oy:n ja Kemin Energia Oy:n hallitukset esittivät elokuussa 2016 Kemin kaupungin konsernijaostolle,

Lisätiedot

SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Rakentamistapaohjeet (4. alue) PAIMION KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2 1. YLEISTÄ - Rakennuttajia kehotetaan ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo tontin

Lisätiedot

YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS

YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS 1 YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS 19.9.2017 1) JOHDANTO Hulevesiä koskeva lainsäädäntö muuttui vuonna 2014. Nykyisin hulevesien hallinnasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa

Lisätiedot

Asemapiirros ja / tai rakennuspiirustus, johon rasite/rasitteet on selkeästi merkitty Vuokrasopimuksen jäljennös (vuokratontin osalta)

Asemapiirros ja / tai rakennuspiirustus, johon rasite/rasitteet on selkeästi merkitty Vuokrasopimuksen jäljennös (vuokratontin osalta) LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Rakennusvalvonta PL 38 53101 LAPPEENRANTA HAKEMUS RAKENNUSRASITTEEN PERUSTAMISEKSI RASITTEEN PERUSTAMISEN HAKIJAKIINTEISTÖT Kaupunginosa Kortteli Tontti Katuosoite Tontin haltijat

Lisätiedot

KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA

KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA Sisällysluettelo... 1 Suunnittelukohde:...3 Lähtökohdat ja tavoitteet:...3 Liikenteellinen ratkaisu:...3 Päällysrakenne:... 6 Valaistus:... 6 Vihertyöt:... 6 Kustannusarvio:...7

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010 MYNÄMÄEN KUNTA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vedenjakelun ja viemäröinnin verkostoalueet Työ: 21984YV Turku 29.01.2010 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho 1 Hulevesikysely 2016 teki jäsenlaitoksilleen elokuussa 2015 kyselyn, jolla kartoitettiin hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Koska syksyn 2015 aikana julkaistiin

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Kyselyn loppuun on koottu ne vesihuoltolain pykälät, joihin kyselyssä on viitattu. Hulevesien viemäröinnistä vastaa, kpl

Kyselyn loppuun on koottu ne vesihuoltolain pykälät, joihin kyselyssä on viitattu. Hulevesien viemäröinnistä vastaa, kpl Hulevesikysely 2017 on selvittänyt elokuussa 2015 ja keväällä 2016 hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Kysely tehtiin myös keväällä 2017, koska asiaan liittyen on

Lisätiedot

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet VESIHUOLTOSANASTOA Asemapiirustus Asiakas Asukasvastineluku (AVL) Haja-asutusalue Hulevesi Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet Kiinteistön omistaja, kiinteistön

Lisätiedot

KYRÖÖNTIE. Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015

KYRÖÖNTIE. Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015 Isonkyrön kunta KYRÖÖNTIE Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015 muutos 26.6.2015 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. LÄHTÖTIEDOT... 4 3. SUUNNITELLUT PERUSRATKAISUT...

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS : Hulevesiurakka 2014, Rautjärvi, Simpele.

YLEISÖTILAISUUS : Hulevesiurakka 2014, Rautjärvi, Simpele. YLEISÖTILAISUUS 6.8.2014: Hulevesiurakka 2014, Rautjärvi, Simpele. Päivitettävinä olevat sopimus- ja toimitusehdot, sekä taksa. 11.8.2014 Ari Pöllänen 1 Asialistaa: - Kertausta: Mikä ja Milloin? Missä?

Lisätiedot

Hulevedet hallintaan Lahdessa

Hulevedet hallintaan Lahdessa Hulevedet hallintaan Lahdessa Hulevedet hallintaan Lahdessa KILPAILUN TAVOITTEET Löytää uusia hulevesien hallinnan ja käsittelyn ratkaisuja, jotka sopivat Lahden kaupungin ja rakennusyritysten käyttöön.

Lisätiedot

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina. Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Varstakadun, Luhtikujan, Lyhdekujan, Suvitien, Sormulanraitin ja Puutossalmentien kevyen liikenteen väylän katusuunnitelmaluonnoksien

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO

RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO Rakennuslupaan liittyvä laadunohjaus, AR/2014 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO 1 LIITOSLAUSUNTO Koskee kaikkia uudisrakennuksia ja tarvittaessa saneerauksia, jos vesihuoltoon tulee muutoksia Tilattava Oulun

Lisätiedot

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013 SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Raasepori Työ: E25781 Turku 10.09.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO

RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO Rakennuslupaan liittyvä laadunohjaus, AR/2013 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO 1 VIEMÄRI- JA VESIJOHTOSELVITYS Koskee kaikkia uudisrakennuksia ja tarvittaessa saneerauksia, jos vesihuoltoon tulee muutoksia Tilattava

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.1.2016

PALVELUHINNASTO 1.1.2016 PALVELUHINNASTO 1.1.2016 Postiosoite puhelin sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos PALVELUHINNASTO

Lisätiedot

Hyvät vesihuoltopalvelut

Hyvät vesihuoltopalvelut Lounais-Suomen vesihuollon kehittämisohjelma 2014 2020 Hyvät vesihuoltopalvelut VISIO 2020 Asukkaat ja elinkeinojen harjoittajat ovat tyytyväisiä vesihuoltopalveluihin Lounais-Suomessa Kehittämisohjelmassa

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti Työ: E23868.10 Turku 28.01.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax

Lisätiedot

Kouvolan Kaupungin ja Kouvolan Vesi Oy:n välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)

Kouvolan Kaupungin ja Kouvolan Vesi Oy:n välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) SOPIMUS Kouvolan Kaupungin ja Kouvolan Vesi Oy:n välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Kouvolan Kaupunki, PL 85, Torikatu 10, 45100 Kouvola

Lisätiedot

RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO

RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO Rakennuslupaan liittyvä laadunohjaus, vmh/2010 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO 1 VIEMÄRI- JA VESIJOHTOSELVITYS Koskee kaikkia uudisrakennuksia ja tarvittaessa saneerauksia, jos vesihuoltoon tulee muutoksia

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (13) Rakennusvirasto 35/2015 Palveluosasto Alueidenkäyttö 13.05.2015 Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (13) Rakennusvirasto 35/2015 Palveluosasto Alueidenkäyttö 13.05.2015 Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (13) 186 Säkkikatu 7, 41. Suurmetsä, kortteli ja tontti 41302-33, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2015-002788 T 10 01 01 06 SL1500296

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUUNTAMONTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.5.2017 ASEMAKAAVAN NUMERO 799 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LINTURINNE/5 KORTTELIT 860 osa ja

Lisätiedot

Kiinteistön tonttijohdot. Tietoa tonttijohdoista ja niiden uusimisesta

Kiinteistön tonttijohdot. Tietoa tonttijohdoista ja niiden uusimisesta Kiinteistön tonttijohdot Tietoa tonttijohdoista ja niiden uusimisesta 1. YLEISTÄ KIINTEISTÖJEN TONTTIJOHDOISTA Tonttijohtoja ovat katujohtojen ja kiinteistöjen väliset johto-osuudet, ne sijaitsevat osin

Lisätiedot

Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007.

Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007. Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007. Toimintakertomus 2011 Vesiosuuskunnan viidennen toimintakauden

Lisätiedot

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen Pyhä-Luosto Vesi Oy Voimaantulopäivä 1.2.2008 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa

Lisätiedot

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennuslupa Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennuslupa Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakentajailta 16.09.2014 Rakennuslupa Rakennusvalvonta Juha Vulkko Mihin lupa tarvitaan Rakennuksen rakentaminen, laajentaminen, korjaus ja muutostyöt sekä kaupunkikuvaan tai -ympäristöön vaikuttavat toimenpiteet

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.9.2014 90 Kunnanhallitus 6.10.2014 225 Kunnanvaltuusto 27.10.2014 63 Voimaantulo 1.1.2015 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2

Lisätiedot

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

Lisätiedot

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty Leppämaantien kevytväylä Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Uusi kevyen liikenteen väylä ajoradan viereen reunatuella erotettuna. Pituus noin 480 metriä. Yhteyshenkilöt/

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen. Voimaantulopäivä 1.1.2009 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa ottaen huomioon liittymistä

Lisätiedot

Tekninen johtaja Korhosen ehdotus Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Asemakaavaluonnos sekä kaavaselostusluonnos

Tekninen johtaja Korhosen ehdotus Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Asemakaavaluonnos sekä kaavaselostusluonnos TEK 9.12.2015 Lausunto asemakaavamuutoksesta, Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 243) Rakennuspäällikkö Keränen 2.12.2015 Kaavaluonnoksen aineistoon on perehdytty liikenteen, katujen ja vesihuollon

Lisätiedot

LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS

LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 28.5.2018 Viite 1510038898 LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS LIDL, LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS Päivämäärä 28.5.2018 Laatija Hyväksyjä Kuvaus Anni

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ TIETOA KURTTILAN TONTEISTA (Saunaniemi II A:n asemakaava-alue) ASEMAKAAVA- JA KANTAKARTAT

TÄRKEÄÄ TIETOA KURTTILAN TONTEISTA (Saunaniemi II A:n asemakaava-alue) ASEMAKAAVA- JA KANTAKARTAT TÄRKEÄÄ TIETOA KURTTILAN TONTEISTA (Saunaniemi II A:n asemakaava-alue) ASEMAKAAVA- JA KANTAKARTAT ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET ASUNTOJEN LUKUMÄÄRÄ KORTTELISUUNNITELMA Asemakaavamääräykset ovat erillisessä liitteessä.

Lisätiedot

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus, 22.5.2015 Aiheita Vesihuoltolaki Viemäristä vapautukset,

Lisätiedot

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA Sijaintikartta M:\KARTTA\LIITE\2013\Liitekartat\Luovutettavat_tontit_kiinteistot\Valskarinkuja\Sijaintikartta.pdf

Lisätiedot

Hämeenlinnan korkeakoulukeskus

Hämeenlinnan korkeakoulukeskus Hämeenlinnan korkeakoulukeskus Hulevesimallin tulokset 19.2.2015 Page 1 Malli Mallinnus FCGswmm -ohjelmalla, pohjana olemassa oleva Hämeenlinnan hulevesimalli Suunnittelualue jaettiin osavaluma-alueisiin

Lisätiedot

Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x Voimassa alkaen.

Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x Voimassa alkaen. Hulevesimääräykset Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x.2017. Voimassa 1.1.2018 alkaen. Sisältö Yleinen osa 1. Hulevesien hallinnasta yleisesti 2. Hulevesien hallinnan järjestäminen asemakaava-alueilla

Lisätiedot

SAVONLINNAN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2013 alkaen

SAVONLINNAN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2013 alkaen 1 (5) SAVONLINNAN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2013 alkaen (Taksarakenteen uudistus hyväksytty liikelaitosten keskuksen johtokunnassa 8.10.2003 123, käyttöönotettu 1.1.2004) Vesihuollon kustannusten

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy n kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

Hulevesien hallinta Vantaalla

Hulevesien hallinta Vantaalla Hulevesien hallinta Vantaalla yhteistyö ja hulevesiratkaisujen valintaperusteita 25.11.2014 Marika rava vesihuollon suunnittelupäällikkö Vantaan hulevesityöryhmä Maankäytön, ympäristön ja rakentamisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 02.06.2014 Sivu 1 / 1 2228/02.07.00/2014 57 Asuinkerrostalotontin myynti Niittykummusta Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle, SATO Asunnot Oy:lle ja SRV Rakennus Oy:lle, kortteli 15051 tuleva tontti

Lisätiedot

Porttipuiston kauppakeskuksen tontin. alustava hulevesiselvitys. Vantaa, Helsinki

Porttipuiston kauppakeskuksen tontin. alustava hulevesiselvitys. Vantaa, Helsinki Porttipuiston kauppakeskuksen tontin alustava hulevesiselvitys Vantaa, Helsinki Maaliskuu 2008 Porttipuiston kauppakeskus, Vantaa, Helsinki 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT... 3 2 HULEVESIMÄÄRÄT...

Lisätiedot

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali.

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Rakennustoimisto Laamo Oy (Y- 0829611-7) Huuhkajantie 2 21210 Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki saa Kajaanin Teknologiakeskus Oy:n omistamasta tontista nro 205-1-38-3 liitteen 1 mukaisen 67 m² suuruisen määräalan.

Kajaanin kaupunki saa Kajaanin Teknologiakeskus Oy:n omistamasta tontista nro 205-1-38-3 liitteen 1 mukaisen 67 m² suuruisen määräalan. MAANVAIHTOKIRJA (luonnos 20.3.2015) OSAPUOLET Kajaanin kaupunki, ly-tunnus: 0214958-9, osoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani Kajaanin Teknologiakeskus Oy, y-tunnus: 0185384-9 osoite: Teknologiapuisto,

Lisätiedot

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 9.4.2019 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema/18 KORTTELI 5039

Lisätiedot

Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja

Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja 1 (5) 03/06/2016 Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja KATUSUUNNITELMIEN SELOSTUS KAAVA-ALUEET: KATUJEN NIMET: Niittykummun keskus Niittykatu,

Lisätiedot

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki.

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1 SOPIJAPUOLET Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. Ostaja 1.2 Olli Mäkinen perustettavan yhtiön lukuun. 2 SOPIMUSALUE JA ESISOPIMUKSEN

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.12.2015 129 Kunnanhallitus 11.1.2016 9 Kunnanvaltuusto 25.1.2016 7 Voimaantulo 1.3.2016 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 LIITTYMISMAKSUT...

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

Lapuan kaupungin vesihuoltolaitoksen vesihuoltotaksa 2016

Lapuan kaupungin vesihuoltolaitoksen vesihuoltotaksa 2016 Lapuan kaupungin vesihuoltolaitoksen vesihuoltotaksa 2016 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTEYSTIEDOT Kunnallistekniikan päällikkö Jarmo Hietala s-posti jarmo.hietala@lapua.fi puh. 06 4384 640, 044 4384 640 Rakennusmestari

Lisätiedot

Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua varten

Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua varten Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua varten 20.10.2015 Suunnittelu ja hankkeet Infrastruktuuri on kasvun alusta Liikenneviraston väyläomaisuus Tällä hetkellä on rakenteilla kehittämishankkeita yhteensä

Lisätiedot

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013.

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. Voimaantulopäivä 1.1.2014 Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän

Lisätiedot

SIJOITTAMISSOPIMUKSEN LUPAOHJEET JA EHDOT KATU JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE SIJOITETTAVILLE PYSYVÄISLUONTEISILLE RAKENTEILLE

SIJOITTAMISSOPIMUKSEN LUPAOHJEET JA EHDOT KATU JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE SIJOITETTAVILLE PYSYVÄISLUONTEISILLE RAKENTEILLE SIJOITTAMISSOPIMUKSEN LUPAOHJEET JA EHDOT KATU JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE SIJOITETTAVILLE PYSYVÄISLUONTEISILLE RAKENTEILLE ( Rovaniemen kaupunki/ Suomen Ilmakuva Oy) SIJOITTAMISSOPIMUS Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti MARTTILAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25969.10 Turku, 22.11.2012 PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Huivipolku 5A - Puolimatkanpolku, 45. Vartiokylä, kiinteistö 45303-6, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi ja hulevesien johtamiseksi yleiselle alueelle

Lisätiedot

Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan

Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOENSUUN KAUPUNKI Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25.4.2014 120-P23709 Suunnitelmaselostus Ronkainen

Lisätiedot

Tienpitäjä rajanaapurina

Tienpitäjä rajanaapurina Tienpitäjä rajanaapurina Naapurina on tienpitäjä eli Uudenmaan Ely-keskus, Liikenne- ja infrastruktuuri-vastuualue, kun kiinteistö rajautuu maantiehen On tärkeää, että meitä kuullaan - Kuuleminen kuntien

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. toiminta-alue 1 (taajama) alkaen

Liittymis- ja käyttösopimuksen. toiminta-alue 1 (taajama) alkaen Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot toiminta-alue 1 (taajama) 1.7.2019 alkaen Outokummun kaupunki vesi- ja viemärilaitos 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön

Lisätiedot

972, 975, 977 ja niihin liittyvät katualueet

972, 975, 977 ja niihin liittyvät katualueet 1 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 11.12.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 821 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 972, 975, 977 ja niihin liittyvät katualueet KAAVA-ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

Hulevesiselvitys, Automiehenkatu 8

Hulevesiselvitys, Automiehenkatu 8 Hulevesiselvitys, Automiehenkatu 8 Asemakaavan 8648 muutos Elina Teuho 1.0 19.6.2017 Tarkistanut ja hyväksynyt: Perttu Hyöty 19.6.2017 YKK62642 Hulevesiselvitys, Automiehenkatu 8 19.6.2017 1 (4) SISÄLTÖ

Lisätiedot

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h VESIHUOLTOLAITOS VESI-JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSAT 1.2.2013 ALKAEN Kuluttaja-asiakkaat (hinnat sis. alv:n 24 %) Vesimaksut /m³ 2,11 Jätevesimaksut /m³ 3,15 Perusmaksu vedestä /vuosi - mittari 15 20 mm -

Lisätiedot

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ.

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. 1 Yleisehdot ja -tiedot: ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena

Lisätiedot

HULEVESIOPAS Menetelmät hulevesien ja taajamatulvien hallintaan

HULEVESIOPAS Menetelmät hulevesien ja taajamatulvien hallintaan Ilmastonmuutos ja kulttuuriympäristö II Mistä tarvitsemme tietoa? 25.11.2009 HULEVESIOPAS Menetelmät hulevesien ja taajamatulvien hallintaan Hannu Vikman, Hannu Vikman Consulting Termejä Hulevesi: Rakennetuilla

Lisätiedot

Kautialan vesiosuuskunta. Infotilaisuus 25.1.2009

Kautialan vesiosuuskunta. Infotilaisuus 25.1.2009 Ohjelma Infotilaisuus 25.1.2009 Yleistilannekatsaus Harri Prusi Vesihuoltolaki Anna-Maija Hallikas Kevynliikenteen väylä Anita Santapukki Yleissuunnitelma Matti Salminen Taloussuunnitelma Ilkka Ojala Loppukeskustelu

Lisätiedot

Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki 14.03.2016 VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 14.3.2016 Yleistä lakimuutoksista Sekä Vesihuoltolaki (119/2001)

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot