Kirkkonummen kunta. Osavuosikatsaus
|
|
- Tero Jurkka
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kirkkonummen kunta Osavuosikatsaus
2 Osavuosikatsaus SISÄLLYSLUETTELO Kunnan yleiset sitovat tavoitteet 1 Konserniyhteisöille asettavat tavoitteet 3 Kirkkonummen kunnan toimintaympäristö 5 Käyttötalousosa 10 Yleishallinto 13 Perusturva 19 Sivistystoimi 46 Kuntatekniikka 73 Investointiosa 96 Kirkkonummen Vesi liikelaitos LIITE Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy osavuosikatsaus
3 Osavuosikatsaus 1-8 / Kunnan yhteiset sitovat tavoitteet SITOVAT TAVOITTEET VUODELLE 2018 Kuntastrategian toteuttamiseksi vuodelle 2018 asetetaan valtuustoon nähden sitovia toiminnallisia tavoitteita kuntatasolla sekä lautakuntatasolla. Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet esitetään talousarviokirjassa. Lautakuntiin nähden sitovat, strategiaa tukevat sekä muut palveluja kuvaavat, tavoitteet esitetään käyttösuunnitelmissa. Kuntatasoiset sitovat toiminnalliset tavoitteet Strateginen tavoite: Kuntaa kehitetään elinvoimaisena ja haluttavana asuinyhteisönä Toimenpide Mittari Toteuma Luodaan edellytykset noin 2 % väestönkasvulle Kunnan ja erityisesti kuntakeskuksen vetovoimaisuuden parantaminen Kirkkonummi-brändin luominen MAL-sopimusten mukaisten asemakaavojen ja asuntotuotantotavoitteiden toteutuminen Kuntakeskuksen kaavamuutosten eteneminen Brändin viitekehys rakennettu vuoden 2018 aikana ja kuntastrategian mukaisia toimenpiteitä toteutettu brändin vahvistamiseksi Asuntorakentamisen kem 2 uusissa asemakaavoissa (lainvoimaiset asemakaavat) 4250 k-m2 (MAL tavoite 2018: k-m2) Valmistuneet asunnot 127 kpl (MAL tavoite 2018: 396 kpl) Liikekeskustassa on vireillä Tallinmäen ja Keskustan urheilupuiston asemakaavahankkeet sekä kortteli 108 asemakaavamuutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmat hyväksytty lautakunnassa. Kunnan visuaalisen ilmeen yhdenmukaistaminen työstettävänä. Lisäksi kunnan tunnettavuutta ja houkuttelevuutta lisäävä mainosvideo -kampanjaa valmistelussa; julkistus loppuvuodesta Strateginen tavoite: Asiakaslähtöinen kuntalaisten palvelutarpeisiin vastaaminen Toimenpide Päivitetään tarvittavilta osin kunnan palvelutuotantoa ohjaava palveluverkkosuunnitelma kiinteistöstrategian ns. välimallin pohjalta Palveluprosessien digitalisointi Kirkkonummen sote-palveluiden Mittari Palveluverkkosuunnitelman päivityksen valmistuminen mennessä Digitaalisten palvelujen käyttöaste raportoidaan toimialoittain lähtötaso huomioiden Aktiivinen vaikuttaminen sote- ja Toteuma Määräaikaa jatkettu saakka (kh ). Kehittämistoimenpiteitä toteutettu kaikilla toimialoilla: -kirjastossa opastus kuntalaisille digipalveluiden käyttöön. Laaja tarjonta e-kirjoja ja e-lehtiä. -robotiikkaa käytetään tietohallin-
4 Osavuosikatsaus 1-8 / Kunnan yhteiset sitovat tavoitteet turvaaminen sote-uudistuksessa Valmistellaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen poikkihallinnollinen rakenne ja toimintamalli kuntaan olemassa olevilla resursseilla maakuntauudistuksen toteuttamiseen Uudellamaalla Poikkihallinnollinen toimintamalli ja rakenne suunniteltu vuoden 2018 aikana nossa, mm. palvelussuhdeasiat --infran kokonaisuudistus käynnistynyt: otetaan käyttöön uutta teknologiaa -otettu käyttöön älylomakkeita kaikilla toimialoilla -otettu käyttöön lokitusjärjestelmä Sote-uudistuksen valmisteluun Perusturvapalvelujen toimialan viranhaltijat ovat osallistuneet edelleen aktiivisesti vuonna Sote-virkamieskoordinaatioryhmä on aloittanut työskentelynsä joulukuussa 2016 ja työskentely jatkuu edelleen. Ryhmän ohjauksessa toimivat valmisteluryhmät järjestäytyivät helmikuun 2017 aikana, joissa Kirkkonummen edustajia ollut myös vuonna 2018 aktiivisesti mukana. Myös muiden toimialojen virkamiehet ovat osallistuneet oman asiantuntijuuden mukaan sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun. Kirkkonummen kunnanvaltuusto hyväksyi kunnan uuden strategian vuosille Strategiassa tavoitellaan Kirkkonummen vetovoiman merkittävää parantamista sekä hyvinvointipalveluiden kehittämistä. Kevään 2018 aikana on valmisteltu poikkihallinnollisia Elinvoima- ja Hyvinvointiohjelmia, jotka perustuvat vahvasti strategian arvioihin ja päämäärin. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyvää Hyvinvointikertomusta työstetään yhdessä Hyvinvointiohjelman kanssa. Strateginen tavoite: Kuntalaisten osallistamisen vahvistaminen Toimenpide Mittari Toteuma Uusien osallistamistapojen käyttöönotto Kuntalaispalaute Uudet käyttöönotetut toimintatavat toimialoittain Raportoidaan tilinpäätöksen yhteydessä. Otettu käyttöön useita sähköisiä osallistamismenetelmiä, esimerkiksi lupapiste.fi.
5 Osavuosikatsaus 1-8 / Kunnan yhteiset sitovat tavoitteet Strateginen tavoite: Kestävä kuntatalous Toimenpide Investointien pitkän aikavälin rahoitussuunnitelman laatiminen Selkeästi jäsennelty ja systemaattinen kuntastrategiaan perustuva talousarvio vuodelle 2019 Mittari Suunnitelma on valmis mennessä Tavoitteet, toimenpiteet ja arviointikriteerit ovat toimialoittain yhteneväisesti ja strategian mukaisesti kirjatut Toteuma KH:n käsittelemän ja hyväksymän investointien rahoitussuunnitelman päivitys on käynnissä. Valmistelu käynnistynyt kunnanhallituksen hyväksymän linjauksen mukaisesti. KONSERNIYHTEISÖILLE ASETETTAVAT TAVOITTEET Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Toimenpide KVA Oy / Peruskorjaukset mahdollistavan kassavirran turvaaminen. KVA Oy / Vuokra-asuntojen käyttöaste vähintään 98 % Edistetään julkisessa rakentamisessa toimenpiteitä CO2- päästöjen vähentämiseksi Mittari Kunnanhallitukselle tuodaan KVA:n osavuosikatsaus vähintään kaksi kertaa vuodessa Puurakentamisen määrä Uusiutuvien energialähteiden hyödyntäminen Hiilijalanjäljen arvioiminen ja arvioinnin kehittäminen hankintoja arvioitaessa ja kilpailutettaessa Toteuma KVA:n osavuosikatsaus on KH:lle tuodun osavuosikatsauksen liitteenä. Käyttöaste elokuussa oli 97,6 %. KV-An seuraava uudisrakennushanke on puukerrostalot 2 kpl Masalaan. Vuonna 2015 valmistui kaksi kerrostaloa, 48 asuntoa käsittävä kiinteistö, jonka lämmitysmuoto on maalämpö muutetaan suorasähkölämmitteinen kiinteistö Jolkbyssä maalämpöön ja Veikkolassa sijaitsevat kaksi rivitalokiinteistöä vaihtavat lämmitysmuotonsa öljylämmityksestä ilmalämpöpumppuihin. Vuoden 2017 alusta kaikki kiinteistöt liitettiin kaukovalvontaan ja osaan huoneistoja asennettiin etäluettavat lämpöanturit. Lämmityksessä saatava säästö on arviolta 3-5%. KV-A aloitti vuoden 2016 syksyllä vedensäästöhankkeen, joka on vuoden 2017 loppuun säästänyt vettä kiinteistöissämme.
6 Osavuosikatsaus 1-8 / Kunnan yhteiset sitovat tavoitteet Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy on Kirkkonummen kunnan omistama yleishyödyllinen vuokrataloyhtiö. Yhtiön toimintaperiaatteena on ylläpitää ja rakennuttaa laadukkaita ja edullisia vuokraasuntoja, joissa asuvilla on viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö tarpeellisine palveluineen. Asunnot on rakennettu pääasiassa aravalainoilla ja kunnan tuella. Kiinteistö Oy Kirkkonummen Männistönmuori Kiinteistö Oy Kirkkonummen Männistönmuori on Kirkkonummen kunnan ja Senaattikiinteistöjen omistama vuokrataloyhtiö, jonka vuokratalo sijaitsee Upinniemessä. Yhtiön osakkeista kunta omistaa 149 kpl ja Senaattikiinteistöt 1 kpl. Kiinteistö Oy Kirkkonummen keskustapysäköinti Kirkkonummen kunta omistaa 64,7 % Kiinteistö Oy Kirkkonummen keskustapysäköinnin osakekannasta. Yhtiö omistaa Ervastintie 9:ssä sijaitsevan pysäköintitalon. Kiinteistö Oy Kirkkonummen Pankkitalo Kiinteistö Oy Kirkkonummen Pankkitalo on 100 % Kirkkonummen kunnan omistama tytäryhteisö.
7 Osavuosikatsaus 1-8 / Kunnan yhteiset sitovat tavoitteet KIRKKONUMMEN KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Yleinen taloudellinen tilanne Kuntataloutta on leimannut viime vuodet kireys, mihin ovat vaikuttaneet muun muassa talouden heikko suhdannetilanne, verotulojen hidastunut kasvu ja palveluiden lisääntynyt kysyntä. Kunnat ovat jatkaneet toimintojensa sopeuttamista vähentämällä muun muassa henkilöstömenoja. Kuntatalouden tila keväällä 2017 on pääosin hyvä. Tilastokeskuksen julkaisemien tilinpäätösarvioiden mukaan kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu vuosikate oli vuonna 2016 noin 3,1 mrd. euroa, mikä kattoi poistoista lähes 120 prosenttia. Kuntien vuosikate vahvistui vuonna 2016 yli 500 milj. euroa, mutta kuntayhtymien vuosikate heikkeni noin 50 milj. euroa. Kuntien vuosikatteen vahvistuminen johtui ensisijaisesti toimintamenojen matalasta 0,4 prosentin kasvusta. Kuntatalouden kirjanpidollinen tulos parani edellisestä vuodesta huomattavasti päätyen noin 842 milj. euroon. Kuntien lainakanta jatkoi kasvuaan vuonna Lainakanta nousi noin 16,0 mrd. euroon eli euroon/asukas (kasvua noin 0,54 mrd. euroa). Kuntien velka on kuitenkin käytetty lähes yksinomaan investointeihin, sillä niin sanotun syömävelan osuus koko 2000-luvun lainakannan kasvusta on vain noin 610 milj. euroa. Kuntayhtymissä lainakannan kasvu oli hitaampaa. Yhteensä kuntien ja kuntayhtymien sisäisistä eristä puhdistettu lainakanta nousi 18,0 mrd. euroon. Lainakanta kasvoi yhä 3,6 prosenttia, mutta velan määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei noussut. Vaikka kuntien talouden tunnusluvut ovat pääsääntöisesti hyvät, on kuntien välillä kuitenkin suuria eroja. Tilinpäätösarvioiden mukaan tilikauden tulos on negatiivinen noin joka kolmannessa kunnassa. Suomen talouden noustessa BKT:n kasvu jatkuu myös seuraavina vuosina, tosin hivenen hidastuen. Hyvä talouskasvu ei kuitenkaan ratkaise julkisen talouden ongelmia, sillä työttömyysaste pysyy rakenteellisten tekijöiden takia melko korkeana, minkä vuoksi kuntien osaltaan rahoittamat työmarkkinatukimenot laskevat hyvin hitaasti. Lisäksi väestön ikärakenteen muutos lisää hoito- ja hoivapalvelujen tarvetta ja siten kuntatalouden menopaineita. Myös kasvanut maahanmuutto on lisännyt kuntien tuottamien palvelujen tarvetta. Kuntatalouden tilikauden tuloksen arvioidaan heikkenevän kuluvasta vuodesta, mikä on seurausta verotulojen vaatimattomasta kasvusta sekä valtionapujen leikkauksista. Kuntatalouden toimintamenot kasvavat vuonna 2018 maltillisesti menopaineista huolimatta. Kuntaliitto selvitti hallitusohjelman keskeisimpien kuntatalouteen kohdistuvien toimien vaikutuksia touko-kesäkuun vaihteessa tehdyllä kyselyllä. Lisäksi kyselyssä selvitettiin kilpailukykysopimuksen toimeenpanoa. Kyselyn vastausten perusteella hallitusohjelman toimenpiteiden kuntataloutta vahvistava vaikutus on jäämässä arvioita huomattavasti matalammaksi. Siksi kehitysurassa huomioituja hallitusohjelman liitteen 6 sopeutustoimenpiteiden säästövaikutuksia on madallettu vuosille noin 160 milj. eurolla ja asiakasmaksutuloja laskettu noin 50 milj. eurolla keväällä tehtyyn kehitysuraan nähden. Sopeutustoimien vaikutuksia on pääasiassa siirretty myöhemmille vuosille, mutta esimerkiksi perhehoidon kehittämisen tuloksena odotettua säästöarviota on laskettu kehitysarviossa yhteensä noin 100 milj. eurolla vuosina Myöskään kilpailukykysopimuksen työajan pidennyksestä arvioituja säästöjä ei olla kyselyn tulosten mukaan saavuttamassa ainakaan aikaisemmin arvioidussa ajassa. Työajan pidennys tuo säästöä, jos henkilöstön määrää vähennetään sen ansiosta. Kuntatyönantajien kunnilla teettämien säästökyselyiden mukaan kunnat ovat säästäneet henkilöstömenoissaan viime vuosina merkittävät määrät. Vuonna 2017 kunnat ovat ilmoittaneet jatkavansa henkilöstösopeutustoimia noin 360 milj. eurolla. Arvion ei pitäisi sisältää kilpailukykysopimuksen vaikutuksia, mutta käytännössä rajanveto kuntien ja kuntayhtymien omien henkilöstösäästöjen ja valtakunnallisten toimenpiteiden mahdollistamien henkilöstösäästöjen välillä voi olla häilyvä. Kuntatalouden kehitysurassa vuosityöajan pidennyksen on arvioitu pienentävän henkilöstömenoja yhteensä 148 milj. eurolla vuonna 2018 eli aikaisempaa arviota on laskettu alaspäin ja lykätty säästöjä seuraaville vuosille. Kilpailukykysopimus pienentää kuntatalouden toimintamenoja, mutta alentaa myös kuntien verotuloja ja valtionosuuksia. Nettovaikutukseltaan sopimus on vuonna 2018 kuntataloutta heikentävä.
8 Osavuosikatsaus 1-8 / Kunnan yhteiset sitovat tavoitteet VÄESTÖNKASVU Vuoden 2017 lopullinen Kirkkonummen asukasluku on henkeä. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuoden 2018 elokuun lopussa kunnan asukasluku on henkeä eli kasvua tammielokuun aikana on 123 henkeä (0,3 %). Lähde: Tilastokeskus / väestönmuutosten kuukausitiedot Kirkkonummi *8/2018 Väestönlisäys Väkiluku Väestönmuutos 2,5 % 2,4 % 2,2 % 2,4 % 1,5 % 1,2 % 0,7 % 1,0 % 0,9 % 0,8 % 1,1 % 1,0 % 0,4 % 0,3 % *Vuoden 2018 tiedot ovat ennakkotietoja tammi-elokuulta
9 Osavuosikatsaus 1-8 / Kunnan yhteiset sitovat tavoitteet TYÖLLISYYS Kirkkonummen kunnassa työttömyysaste elokuun 2018 lopussa oli 7,1 %, 1402 henkilöä, vuotta aiemmin työttömänä oli 1680 henkilöä. Koko maan työttömyysaste oli 9,2 %. Työttömyysaste Uudenmaan ELY-keskuksen alueella oli elokuun 2018 lopussa 8,6 %. Työttömyyden kehitys vuosina (tilanne ): Tilanne : /2018 Työttömät työnhakijat Pitkäaikaistyöttömät Alle 25-v. työttömät /2018 Kirkkonummi 5,4 7,4 6,2 5,5 6,5 8,2 9,5 10,9 10,3 8,3 7,1 Uusimaa 5,5 7,7 7,1 6,9 7,5 9,6 11,1 11,9 11,3 9,6 8,6 Koko maa 8,8 11,3 10,3 9,7 10,7 12,6 13,9 14,4 13,6 11,0 9,2
10 Osavuosikatsaus 1-8 / Kunnan yhteiset sitovat tavoitteet TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA TOIMINNALLISET TAVOITTEET Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet esitetään talousarvion yleisperusteluissa otsikon Sitovat tavoitteet vuodelle 2018 sekä käyttötalousosan tehtävien perusteluissa otsikon Sitovat toiminnalliset tavoitteet alla. Lautakunnan/johtokunnan käyttösuunnitelmassa sitovat tavoitteet voidaan tarvittaessa jakaa edelleen toimintaa ohjaaviksi osatavoitteiksi. TALOUDELLISET LÄHTÖKOHDAT: VUODEN 2018 TILINPÄÄTÖSENNUSTE Tuloslaskelma / ULKOISET ERÄT Tammikuu-elokuu Kirkkonummen kunta TOT 2017 TA2018 ENN 2018 Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut toimintakulut Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Vuosikate I Käyttöom.myyntivoitot Maankäyttösop.korvaukset Vuosikate II Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden tulos Poistoeron muutos Varausten muutos Rahastojen muutos Tilikauden ylijäämä (alij.)
11 Osavuosikatsaus 1-8 / Kunnan yhteiset sitovat tavoitteet Tämän hetkisen ennusteen mukaan vuoden 2018 alijäämäksi muodostuu noin 5,9 milj. euroa. Ulkoisten toimintatuottojen arvioidaan toteutuvan 1,1 milj. euroa talousarviota parempana. Ulkoiset toimintamenot arvioidaan ylittävän 3,3 milj. euroa alkuperäisen talousarvion. Ylitys näyttää johtuvan pääosin palvelujen oston kasvusta. Verotulojen toteumaennuste on Kuntaliiton arvion mukaisesti 3,0 milj. euroa heikompi kuin talousarviossa 2018 on arvioitu. Valtionosuudet arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisena. Poistojen määrä vuodelle 2018 tulee ylittämään talousarvion 0,9 milj. eurolla. Tuloslaskelma / ULKOISET ERÄT Tammikuu-elokuu Kirkkonummen kunta TOT 2017 TA2018 TOT 8/2018 TOT 8/2017 Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut toimintakulut Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Vuosikate I Käyttöom.myyntivoitot Maank äyttösop.k orvauk set Vuosikate II Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden tulos Poistoeron muutos Varausten muutos Rahastojen muutos Tilikauden ylijäämä (alij.)
12 Osavuosikatsaus 1-8 / Kunnan yhteiset sitovat tavoitteet KÄYTTÖTALOUSOSA Tuloslaskelma Tammikuu-elokuu % 570 Kirkkonummen kunta SISÄISET JA ULKOISET ERÄT TA2018 TOT 8/2018 TOT-% TOT 8/2017 Toimintatuotot % Myyntituotot % Maksutuotot % Tuet ja avustukset % Muut toimintatuotot % Toimintakulut % Henkilöstökulut % Palkat ja palkkiot % Henkilösivukulut % Palvelujen ostot % Aineet, tarvikkeet ja tavarat % Avustukset % Muut toimintakulut % Toimintakate % Verotulot % Valtionosuudet % Rahoitustuotot ja -kulut % Vuosikate I % Käyttöom.myyntivoitot % Maank äyttösop.k orvauk set % Vuosikate II % Poistot ja arvonalentumiset % , Tilikauden tulos Poistoeron muutos Varausten muutos Rahastojen muutos Tilikauden ylijäämä (alij.) Käyttötalouden kokonaistulot elokuun lopussa ovat toteutuneet 61 % ja kokonaismenot 65 %. Edellisvuoteen verrattuna tuloja on toteutunut 0,7 milj. euroa enemmän ja menoja 4,4 milj. euroa edellisvuotta enemmän. Tästä johtuen elokuun toimintakate on 3,8 milj. euroa edellisvuotta heikompi. Toimintakatteen toteutumisprosentti on 67 %. Verotulot ovat toteutuneet 4,8 milj. euroa paremmin kuin vastaavana ajankohtana vuosi sitten. Valtionosuudet ovat toteutuneet vuoden takaiseen ajankohtaan nähden 0,7 milj. euroa heikompana.
13 Osavuosikatsaus 1-8 / Kunnan yhteiset sitovat tavoitteet Lautakunnat ovat pysyneet talousarviossa. Erikoissairaanhoidon kustannusten toteutumisprosentti elokuussa 2018 on 69 prosenttia. Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat noin euroa korkeammat kuin vastaavana ajankohtana vuosi sitten. Kuntatekniikan lautakunnan tuotot ovat toteutuneet jo 122 prosenttisesti. Tuotot yhteensä toteumaprosentti on 61 %, mikä on hieman alle talousarvion Tuotot/kulut Tammikuu-elokuu 2018 Tuotot ja kulut sisältävät sisäiset erät TA 2018 TOT 8/2018 TOT-% TOT 8/ Tarkastuslautakunta Tuotot Kulut % Netto % Kunnanhallitus Tuotot % Kulut % Netto % Perusturvalautakunta Tuotot % Erik oissairaanhoidon k ulut % Muut kulut % Netto % Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Tuotot % Kulut % Netto % Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja op-jaosto Tuotot % Kulut % Netto % Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja op-jaosto Tuotot % Kulut % Netto % Vapaa-aikajaosto Tuotot % Kulut % Netto %
14 Osavuosikatsaus 1-8 / Kunnan yhteiset sitovat tavoitteet 600 Kuntatekniikan lautakunta Tuotot % HSL kulut % Muut kulut % Netto % Rakennus- ja ympäristölautakunta Tuotot % Kulut % Netto % Palvelutuotannon jaosto Tuotot % Palo- ja pelastustoimi menot % Muut kulut % Netto % Tiejaosto Tuotot Kulut % Netto % Vesi-liikelaitoksen johtokunta Tuotot % Kulut % Netto % RAPORTTI YHTEENSÄ Tuotot % Kulut % Netto %
15 Osavuosikatsaus Yleishallinto YLEISHALLINTO Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus
16 Osavuosikatsaus Yleishallinto YLEISHALLINTO TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot % Muutos% Toimintatuotot ,5-20,51 Myyntituotot ,6-93,29 Maksutuotot Tuet ja avustukset ,0 350,30 Muut toimintatuotot ,9-3,18 Toimintakulut ,1 13,48 Henkilöstökulut ,9 55,19 Palkat ja palkkiot ,9 56,66 Henkilösivukulut ,0 50,58 Palvelujen ostot ,2-5,68 Aineet, tarvikkeet ja tavara ,5-5,38 Avustukset ,7 1,74 Muut toimintakulut ,6 17,08 *Toimintakate (S) ,9 22,64 josta Sisäiset tulot ,4 0,0 Sisäiset menot ,9 6,9 TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot % Muutos% Tarkastuslautakunta Ulkoiset toimintatuotot sisäiset toimintatuotot Ulkoiset toimintamenot ,7-0,39 sisäiset toimintamenot Toimintakate ,7-2,8 Kunnanhallitus Ulkoiset toimintatuotot ,4 116,79 sisäiset toimintatuotot ,4-38,06 Ulkoiset toimintamenot ,0 14,00 sisäiset toimintamenot ,9 7,03 Toimintakate ,1 22,8 Taloudellinen tuloksellisuus TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 *Asukasmäärä euroa per asukas
17 Osavuosikatsaus Yleishallinto Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnan tehtävänä on muun muassa valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla (kuntalaki 121 ). Valtuuston valitseman tilintarkastajan tehtävänä on tarkastaa julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös (kuntalaki 123 ). Kunnanhallitus Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa ja vastaa kuntalaissa säädetyistä tehtävistä (hallintosääntö 41 ). Konsernihallinto Konsernihallinnon tehtävänä on tukea toimialojen tuloksellista toimintaa, ohjata ja seurata tavoitteiden toteutumista, antaa asiantuntijapalveluita kunnan päätöksenteon ja johtamisen tueksi, vastata kunnan strategisesta suunnittelusta sekä huolehtia lisäksi kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen ja sen jaostojen valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävistä. Konsernihallinto tuottaa sisäisiä tukipalveluita, hallintopalveluita, talouspalveluita, henkilöstöpalveluita sekä kunnan elinvoimaisuutta edistäviä kehityspalveluita (hallintosääntö 51 ). Talousarvio 2018 Kunnanvaltuustoon nähden sitovat määrärahat Vesihuollon kehittämiseen on varattu euron määräraha. Määräraha kohdennetaan vuonna 2018 vesihuollon kehittämissuunnitelman päivittämiseen ( euroa) ja haja-asutusalueiden jätevesineuvontaan ( euroa). Toiminnan painopistealueet Työllisyyden edistäminen pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi ja työttömyyden kokonaiskustannusten pienentämiseksi. Kunnan elinvoimaisuuden ja vetovoimaisuuden edistäminen. Sisäisten palveluiden ja hallinnon kokonaistarkastelun jatkaminen sote- ja maakuntauudistus huomioon ottaen. Ulkoisen ja sisäisen viestinnän kehittäminen kuntalain mukaisesti avoimuutta ja osallisuutta edistäväksi. Henkilöstön palkitsemisen kokonaisuuden kehittäminen. Laaditaan suunnitelma maanhankintarahaston perustamisesta. Pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuen kuntaosuudesta siirretään euroa käytettäväksi työkykyisten iäkkäiden henkilöiden sekä kuntouttavasta työtoiminnasta palkattavien pitkäaikaistyöttömien palkkakustannuksiin. Heidät palkataan kunnan toimialojen eri tehtäviin yhdeksän kuukauden määräajaksi. Toimialojen ei tarvitse käyttää näihin yhdeksän kuukauden määräaikaisiin tehtäviin olemassa olevia vakansseja. Kuntakehitysjaosto käynnistää palkkatuen yhdistyksille, jotka palkkaavat pitkäaikaistyöttömiä TE-keskuksen palkkatuella työllistämisvaroin. Sekä lautakuntien että jaostojen esityslistat ja pöytäkirjat käännetään molemmille kotimaisille kielille lukuun ottamatta suomenkielistä varhaiskasvatus- ja opetusjaostoa sekä ruotsinkielistä varhaiskasvatus- ja opetusjaostoa.
18 Osavuosikatsaus Yleishallinto Sitovat toiminnalliset tavoitteet Strateginen tavoite: Elinvoimaisuus Toimenpide Työllisyyden edistämiseen panostetaan Mittari Kunnan ns. sakkorahan suuruus pienenee 40 % vuoden 2017 TP verrattuna Kierrätyskeskus aloittaa toimintansa Vastuuhenkilö: kehitysjohtaja Toteuma Kunnan toimialoille on palkattu 40 pitkäaikaistyötöntä. Yhteistyössä Työmajakka Ry:n kanssa on etsitty työpaikkoja ja koulutusmahdollisuuksia pitkäaikaistyöttömille. Plus 50 Oy on järjestänyt työllistä itse itsesi - valmennuksia 30 työttömälle. Kierrätyskeskus: päätös Ns. sakkorahan suuruus on edellä mainituista toimenpiteistä huolimatta pysynyt edellisvuoden tasolla, eli noin euroa per kuukausi. Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Toimenpide Mittari Toteuma Sisäisten palveluiden kehittämistä jatketaan mahdollinen sote- ja maakuntauudistus huomioiden Sisäisten palveluiden henkilöstöorganisaatio rakennetaan vuoden 2018 aikana Henkilöstön työtyytyväisyyden ja työhyvinvoinnin edistäminen sekä työnantajamielikuvan kehittäminen Sisäisten palveluiden palveluprosesseja kehitetään digitalisaatiolähtöisesti Kassajärjestelmä uudistetaan ny- Sisäisten palveluiden kehittämissuunnitelma valmistuu 8/2018 mennessä Vastuuhenkilö: hallintojohtaja Valmistellaan palkitsemisen lisäksi muita työhyvinvointia ja työnantajamielikuvaa parantavia toimenpiteitä Työtyytyväisyyskyselyn käytettävissä olevat tulokset, sairaspoissaolot ja henkilöstön vaihtuvuus Vastuuhenkilö: henkilöstöpäällikkö Nykyiset neljä Taitoan liittymää korvataan yhdellä liittymällä viimeistään 2/2018 Poliittinen evästys elokuussa 2018: valtuustokauden puolivälissä tehdään vähäiset, välttämättömät tarkistukset hallintosääntöön. Varsinainen kehittäminen tapahtuu valtuustokauden vaihtuessa. Henkilöstöjaoston päätös henkilöstökyselyn perusteella. Työhyvinvoinnin kehittämistilaisuudet on pidetty esimiehille ja henkilöstölle 3/2018. Syksylle sovittu työhyvinvointivalmennuksia. Aktiivisen tuen malli on päivitetty 5/2018. Sairauspoissaolot ovat vähentyneet 6,0 % verrattuna tilanteeseen 1-8/2017. Tulovaihtuvuus 1-8/2018 on 11,31 % ja lähtövaihtuvuus 8,20 % vakituisen henkilöstön osalta.
19 Osavuosikatsaus Yleishallinto kyistä digitalisaatiokehitystä vastaavaksi Lokitusjärjestelmä uudistetaan tietosuoja-asetusten määräysten huomioimiseksi: - tietoverkon tapahtumia ja kuormitusta voidaan seurata direktiivin mukaisesti - yksittäiselle henkilölle voidaan antaa täsmällisesti tieto siitä, missä järjestelmissä on häntä koskevia tietoja Suomi.fi -palvelun käyttöönottoa laajennetaan ns. kapalainsäädännön mukaiseksi - paperipostin korvaaminen sähköisellä asioinnilla - turvapostin käyttölisenssien tarve vähenee Verkkomaksaminen otetaan käyttöön viimeistään 3/2018 Lähtökohta: kunnassa ei ole EUdirektiivin mukaista seurantajärjestelmää. Järjestelmä saatetaan direktiivin mukaiselle tasolle viimeistään 6/2018 Palvelun viestit-osio ja asiointiosio otetaan käyttöön vuoden 2018 aikana. Vastuuhenkilö: tietohallintopäällikkö Toteutettu: kassajärjestelmä on vaihdettu ja aiemmat neljä liittymää on korvattu yhdellä liittymällä. Verkkomaksamisen valmistelu on käynnissä. Kansalaisopisto on ottanut käyttöön suomi.fi maksamisen. Käyttö laajenee vähitellen. Lokitusjärjestelmä otettu käyttöön 5/2018. Tunnistaminen-osio on otettu käyttöön. Liittymiä rakennetaan eri järjestelmiin. Strateginen tavoite: Osallistaminen Toimenpide Mittari Toteuma Kunnan sisäistä ja ulkoista viestintää kehitetään kuntalain mukaisesti vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä edistäväksi Kunnan viestinnän yleisohje valmistellaan kunnanhallituksen hyväksyttäväksi maaliskuuhun 2018 mennessä Lähtökohta: kunnassa ei ole viestinnän yleisohjetta. Kuntaliiton ohjeen mukainen yleisohje valmistellaan kunnanhallituksen päätettäväksi 5/2018 mennessä. Vastuuhenkilöt: hallintojohtaja ja kehitysjohtaja Valmistuu kunnanhallituksen päätettäväksi kuluvan vuoden aikana. Henkilökunnan osaamisen vahvistaminen uudenlaisten osallisuutta vahvistavien toimintamallien luomiseksi ja käyttöönottamiseksi Toimenpiteet toteutettu vuoden 2018 aikana Vastuuhenkilö: henkilöstöpäällikkö Toteutettu koulutussuunnitelman mukaisesti. 1-8/2018 painotettu erityisesti GPRSkoulutuksia, uusien järjestelmien koulutuksia sekä työhyvinvointikoulutuksia. Osa koulutuksista toteutettu verkkokoulutuksena.
20 Osavuosikatsaus Yleishallinto Strateginen tavoite: Hyvinvoiva henkilöstö Toimenpide Kehityskeskustelujen kattavuus henkilöstön kanssa 100%. Mittari Kehityskeskustelujen kattavuusaste (%) Vastuuhenkilö: henkilöstöpäällikkö Toteuma Toteuma 76 %.
21 Osavuosikatsaus Perusturva Perusturvalautakunta TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot % Muutos % Toimintatuotot ,1-0,6 Myyntituotot ,3 37,1 Maksutuotot ,8-1,5 Tuet ja avustukset ,3-28,6 Muut toimintatuotot ,7 3,4 Toimintakulut ,1 4,9 Henkilöstökulut ,4 2,8 Palkat ja palkkiot ,9 2,1 Henkilösivukulut ,9 5,5 Palvelujen ostot ,8 5,6 Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,0 0,4 Avustukset ,6-1,4 Muut toimintakulut ,3 17,1 *Toimintakate (S) ,6 5,3 josta Sisäiset tulot ,6 Sisäiset menot ,4-0,4 Tulosalueet TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot % Muutos % Hallintopalvelut Ulkoiset toimintatuotot ,5 410,4 sisäiset toimintatuotot Ulkoiset toimintamenot ,1-0,7 sisäiset toimintamenot ,8 11,9 Toimintakate ,5-1,6 Sosiaalipalvelut Ulkoiset toimintatuotot ,8-5,9 sisäiset toimintatuotot Ulkoiset toimintamenot ,0 14,4 sisäiset toimintamenot ,2 42,1 Toimintakate ,7 18,9 Terveyspalvelut Ulkoiset toimintatuotot ,7 1,4 sisäiset toimintatuotot ,4 Ulkoiset toimintamenot ,6 0,1 sisäiset toimintamenot ,7-4,5 Toimintakate ,8-0,4 Erikoissairaanhoito Ulkoiset toimintatuotot ,2 sisäiset toimintatuotot Ulkoiset toimintamenot ,6 0,7 sisäiset toimintamenot Toimintakate ,7 0,7 Toimintakyvyn tukipalvelut
22 Osavuosikatsaus Perusturva Ulkoiset toimintatuotot ,7-16,4 sisäiset toimintatuotot ,4 Ulkoiset toimintamenot ,6 11,9 sisäiset toimintamenot ,7 7,3 Toimintakate ,4 12,8 Ikäihmisten hyvinvointipalvelut Ulkoiset toimintatuotot ,2 3,6 sisäiset toimintatuotot ,9 Ulkoiset toimintamenot ,9 6,7 sisäiset toimintamenot ,6-11,8 Toimintakate ,7 5,8 Taloudellinen tuloksellisuus TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 *Asukasmäärä euroa per asukas Hallintopalvelut Sosiaalipalvelut Terveyspalvellut Erikoissairaahoito Toimintakyvyn palvelut Ikäihmisten hyvinvointipalv Tammi-elokuun toteuman perusteella perusturvapalvelujen keskeisimmät kasvukohteet ovat lastensuojelujen ja perhepalvelujen ostopalvelut, vammaispalvelujen ostopalvelut, ikäihmisten kotona selviytymistä tukevat palvelujen ostot sekä hoiva- ja sairaalapalvelujen ostot. Perusturvan oman toiminnan ylitys koko vuoden aikana ennakoidaan olevan noin 3,9 miljoonaa euroa. Erikoissairaanhoidon kustannusten ennakoidaan puolestaan alittuvan koko vuoden n eurolla. Tämä tarkoittaisi koko perusturvan toimintakatteen osalta yhteensä 3,8 miljoonan euron ylitystä ja 6,0 prosentin kasvua edellisen vuoden toteumaan nähden. Lastensuojelun ja perhepalvelujen ostot ovat tammi-elokuun toteuman mukaan ovat olleet n. 4,6 miljoonaa euroa kun vuonna 2017 toteuma oli n. 4,2 miljoona euroa. Kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan on n euroa eli 10,8 %. Koko vuoden osalta kasvun odotetaan tasaantuvan loppuvuodesta. Koko vuoden ennusteen arvioidaan olevan n. 7,2 miljoonaa euroa, joka on n euroa ja 8,2 % enemmän kuin edeltävänä vuonna. Ylitystä varattuun määrärahavaraukseen odotetaan tulevan n euroa. Sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on 7,8 % suurempi kuin edeltävänä vuonna, jälkihuollon piirissä 5,4 % suurempi kuin edeltävänä vuonna ja avohuollon piirissä 2,8 % suurempi kuin edeltävänä vuonna. Sijoitettuja lapsia ja nuoria on vuonna 2018 ollut kuukaudessa keskimäärin 47, jälkihuollon piirissä olevia nuoria on ollut keskimäärin 68 ja avohuollon piirissä olevia lapsia on ollut keskimäärin 175. Laitoshoidon ja perhekotien ostopalveluvuorokaudet ovat vuonna ,8 % suuremmat kuin edellisenä vuonna. Perhehoidon ostopalveluvuorokaudet ovat puolestaan 7,2 % suuremmat kuin edeltävänä vuonna. Samaan aikaan nuorisopsykiatrian menot erikoissairaanhoidossa ovat tammi-elokuun 2018 aikana laskeneet kirkkonummelaisten osalta euroa edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Alkuvuoden osalta on ollut viitteitä siitä, että lastensuojelussa on jouduttu turvautumaan ostopalveihin tapauksessa, jossa nuorisopsykiatrian palvelut olisivat olleet oikeampi palvelujen järjestämismuoto. Vammaispalvelujen ostot ovat vuonna 2018 tammi-elokuun aikana 8,1 miljoonaa euroa, kun vuonna 2017 ne olivat vastaavana ajankohtana 7,2 miljoonaa euroa. Kasvua edelliseen vuoteen on euroa eli 12,1 %. Koko vuoden osalta vammaispalvelujen ostoihin arvioidaan menevän 13,1 miljoonaa euroa, joka on n. 1,2 miljoonaa euroa ja 9,8 % edellisvuotta enemmän. Ylitystä vammaispalvelujen ostoihin arvioidaan kertyvän n. 1,2 miljoonaa euroa. Keskeisimmät kasvukohteet vuonna 2018 ovat olleet vammaisten henkilökohtainen apu sekä kehitysvammaisten ostopalvelut.
23 Osavuosikatsaus Perusturva Henkilökohtaisessa avussa asiakasmäärät ovat kasvaneet voimakkaasti. Vuonna 2017 henkilökohtaisen avun asiakkaita oli tammi-elokuun aikana kuukaudessa keskimäärin 169, kun vuonna 2018 määrä on noussut jo 197 asiakkaaseen. Kasvua edellisvuoteen on 16,2 %. Kehitysvammaisten ostopalveluissa merkittävin kasvu on tapahtunut avohuollon käynneissä, jossa käyntejä on vuoden 2018 tammi-elokuun aikana 737 ja vuonna 2017 vastaavana ajankohtana 399. Kasvuprosentti on avohuollon käynneissä 84,7 %. Ikäihmisten kotona selviytymistä tukevien palvelujen ostot ovat vuonna 2018 tammi-elokuun aikana olleet euroa kun vuonna 2017 tammi-elokuussa vastaava luku oli euroa. Kasvua edelliseen vuoteen on ollut euroa ja 51,7 %. Koko vuoden ennusteen odotetaan olevan n. 1,4 miljoonaa euroa, joka on euroa ja 26,1 % edellisvuotta enemmän. Ylitystä varattuun määrärahaan odotetaan tulevan euroa. Kotihoidossa on aiemmin toiminut yöpartio, joka jäädytettiin n. kaksi vuotta sitten tarpeettomana. Yöpartion vakanssit on hyödynnetty aamu-iltavuoroihin. Nyt tarve ja kysyntä ovat lisääntyneet ja kotihoito on joutunut turvautumaan yksityisen palvelutuottajan apuun ostamalla yökäynteihin hoitajatyöpanosta. Kotihoidon henkilöstötilanne on ollut haastava. Vakinaisiin ja määräaikaisiin työsuhteisiin on ollut vaikeuksia rekrytoida pätevää henkilöstöä. Avonaisiin työsuhteisiin on ollut joko muutama hakija, jotka eivät ole täyttäneet pätevyysvaatimukset, tai ei ole ollut hakijoita lainkaan. Tämä on johtanut siihen, että työvoimaa on jouduttu ostamaan yksityisiltä palveluntuottajilta. Espoon sairaalan ostoja odotetaan kertyvän vuonna 2018 yhteensä 4,7 miljoonaa euroa kun vuonna 2017 ostoja kertyi yhteensä 3,7 miljoonaa euroa. Espoon sairaalan toiminta käynnistyi maaliskuussa 2017, jonka johdosta alkuvuosi 2018 näyttäytyy voimakkaana kasvuna. Kesällä 2018 kuntoutusosastojen hintoihin on tehty 8,3 % korotus ja uusi vuorokausihinta on nykyisin 413,55. Päivystyshintaan on tehty 1,2 % korotus ja uusi vuorokausihinta on nykyisin 673,28. Espoon sairaalasta hankittujen hoitopäivien määrä on kasvanut huhti-toukokuusta selkeästi, jonka johdosta koko vuoden toteumaennustetta on jouduttu loppuvuodesta korottamaan. Espoon sairaalan ostojen arvioidaan ylittyvän euroa kuluvan vuoden aikana. Toiminnan painopistealueet palveluketjujen ja prosessien kehittäminen mm. osallistumalla toiminnan ja palvelujen kehittämishankkeeseen (Apotti) sekä osallistuminen Epic järjestelmän käyttöönoton suunnitteluun hyvinvointikeskuksen rakentamisen kokonaissuunnitteluun osallistuminen lasten ja lapsiperheiden palvelujen monialainen kehittäminen ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen kuntouttavan sosiaalityön kehittäminen kuntalaisten osallistaminen henkilöstön tukeminen muuttuvassa toimintaympäristössä Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmisteluun ja väliaikaishallinnon suunnitteluun osallistuminen Keskeinen toimintaympäristön muutostekijä on lähivuosina kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon muutos. Maakunta- ja sote-uudistuksen lainvalmistelu jatkuu. Valinnanvapauslain ja maakuntien rahoituslain esityksiin tehdään perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella tarvittavat muutokset eduskuntakäsittelyssä. Eduskunta päättää maakunta- ja sote-uudistuksen etenemisestä syyskaudella Tarkoitus on, että vastuu palvelujen järjestämisestä siirtyy uusille maakunnille Valinnanvapaus tulee voimaan vaiheistetusti. Sote-uudistuksen valmisteluun Kirkkonummen viranhaltijat ovat osallistuneet edelleen aktiivisesti vuonna Sote-virkamieskoordinaatioryhmä on aloittanut työskentelynsä joulukuussa 2016 ja työskentely jatkuu edelleen. Ryhmän ohjauksessa toimivat valmisteluryhmät järjestäytyivät helmikuun 2017 aikana. Perustettuna on 11 sosiaali- ja terveydenhuollon työryhmää, joissa Kirkkonummen edustajia on mukana. Kirkkonummi on mukana sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän Apotin käyttöönoton valmistelussa. Järjestelmän rakentaminen on loppusuoralla ja syksyllä hankkeessa keskitytään
24 Osavuosikatsaus Perusturva testauksessa löytyneiden havaintojen korjaamiseen. Kirkkonummen Apotti-asiantuntijat ovat osallistuneet myös testausvaiheeseen. Apotti-järjestelmän ensimmäinen käyttöönotto tapahtuu Vantaan kaupungilla ja Peijaksen sairaalassa marraskuussa Kirkkonummella käyttöönotto tapahtuu loppuvuonna Perusturvapalvelujen toimialan esimiehet ovat osallistuneet aktiivisesti Hyvinvointikeskus-hankkeen suunnitteluun yhdessä kuntatekniikan ja arkkitehtien kanssa. Palvelutuotannon jaosto päätti kokouksessa jättää L2 suunnitelmat pöydälle odottamaan valtuuston päätöstä määrärahasta. Päätöksessä todettiin, että suunnittelua saa jatkaa. Palvelutuotannon jaosto esitti edelleen kuntatekniikan lautakunnalle, kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle kustannusarvion hylkäämistä. Lisäksi palvelutuotannon jaosto esitti, että valtuustoon tuodaan päätöksenteon tueksi vanhan pääterveysaseman perusparannuksen tai ylläpitävän kunnostuksen sekä osittaisen laajennuksen kustannusarviot. Lisäksi valtuustolle tuodaan uuden hyvinvointikeskuksen tilaohjelman vertailu nykyisiin tiloihin sekä tilatarpeeseen. Lastenpsykiatrian yhteistyö on jatkunut vuonna 2018 yhdessä perusturvapalvelujen ja sivistys- ja vapaa-aika palvelujen toimialan kanssa. Lastenpsykiatrian lähetemäärät erikoissairaanhoidossa kokonaisuutena ovat lisääntyneet 45%:lla viidessä vuodessa. Vuonna 2013 lastenpsykiatrian lähetteitä kirjattiin 1852 ja vuonna 2017 yhteensä Kirkkonummella lastenpsykiatrian lähetteitä ja konsultaatioita kirjattiin terveyskeskuksissa vuonna kappaletta ja vuonna kappaletta. Vuoden 2018 tammi-elokuun aikana lähetteitä ja konsultaatioita on kirjattu yhteensä 47. Kirkkonummella on aloitettu elokuussa 2018 HYKS Varhain-toimintamalli. Kaksi lastenpsykiatrian sairaanhoitajaa työskentelee Kirkkonummella ajanjaksolla HYKS Varhain Lapset -toimintamalli tarjoaa kouluille ja perheille apua alakouluikäisten lasten psyykkisten ongelmien varhaisessa käsittelyssä ja ennaltaehkäisyssä. HYKS Varhain Lapset -toimintamallissa koulut voivat ottaa suoraan yhteyttä lastenpsykiatriaan. Lapset, perheet ja koulut saavat apua lasten tunnesäätelyyn ja käyttäytymiseen liittyviin kysymyksiin. Kirkkonummi on osallistunut PKS LAPEn Lapsen paras yhdessä enemmän hankkeeseen Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Keravan kanssa. Kunnan erityisenä mielenkiinnon ja kehittämisen kohteena on yhdyspintatyöskentely sekä sivistystoimen, perusturvan että erikoissairaanhoidon kanssa. Kirkkonummi on osallistunut sekä perhekeskuksen, opiskeluhuollon sekä erityis- ja vaativan tason osakokonaisuuksiin. Kunnassa on hankkeen myötä lisätty eroauttamisen palveluita sekä osaamista varhaiseen vanhemmuuden tukeen. Puhutaan erosta -illat järjestettiin keväällä järjestöjen ja perhepalveluiden yhteistyönä. MLL avoimen kohtaamispaikan pilotti aloittanut Kannonkolon asukaspuistossa. Kasvun tuki-koulutuksiin on osallistunut Kirkkonummelta henkilöstöä sekä sivistystoimesta että perusturvasta. Ensimmäinen ihmeelliset vuodet - vanhemmuusryhmä aloittaa tammikuussa Lapset puheeksi kouluttajia on kunnassa hankkeen myötä kaksi. Kirkkonummella ensimmäisenä koulutetaan kaikki terveydenhoitajat ja oppilashuolto ko. menetelmän käyttöön. Hankkeen erityis- ja vaativan tason osakokonaisuudesta Kirkkonummi osallistuu systeemisen lastensuojelun pilotointiin, sekä oppimisen ja kehityksen tuen työryhmän mallin pilotointiin. Perusturvapalvelujen toimialalla on käytetty eräänä kehittämistyömenetelmänä Leania lähinnä terveyspalvelujen ja ikäihmisten hyvinvointipalvelujen tulosalueilla. Vuosien kuusi Kirkkonummen johtavaa viranhaltijaa on osallistutut Johdon lean-koulutukseen ja kaksi viranhaltijaa lean-valmentajakoulutukseen. Lean menetelmän käyttö laajenee osaksi toiminnan jatkuvaa kehittämistä. Perusturvapalvelujen toimialan kaikki esimiehet osallistuvat kevään 2018 aikana yhteiseen dialogiseen koulutukseen (kuusi kokoontumista). Koulutuksessa keskityttiin päivittäiseen johtamiseen, muutoksen tuomaan epävarmuuteen ja sen hallintaan dialogin avulla. Keskeisenä teemana on myös yhdessä tekeminen ja yhteistyön kehittäminen. Kirkkonummen kunnan talous- ja henkilöstöhallinnon keskittäminen vuonna 2017 on tuottanut uudenlaisia yhteistyörakenteita konserninhallinnon kanssa. Yhteistyökäytänteiden rakentaminen jatkuu vuonna 2018.
25 Osavuosikatsaus Perusturva Toiminnalliset tavoitteet Strateginen tavoite: Ikäihmisten kotona selviytymisen tukeminen sekä erikoissairaanhoidon (sisätaudit ja kirurgia) käytön väheneminen yli 65 vuotiaiden ikäryhmässä ikäryhmän asukasta kohden. Toimenpide Kotikuntoutuksen sekä fysioterapian avokuntoutuksen vakiinnuttaminen sekä Espoon uuden sairaalan ja perusturvan yhteisen toimintamallin kehittäminen Arviointikriteerit/mittarit Kotikuntoutuksen asiakaskäyntien määrä (fysioterapeutit ja lähihoitajat) ennuste Tavoite Fysioterapian avokäyntien määrä (yli 65-vuotiaat) (ilman kotikuntoutusta) Ennuste Tavoite Sairaalahoitojaksojen keskimääräinen pituus 2016 (oma sairaala) 22,1 vrk Ennuste 2017 (Espoon sairaala) 9,3 vrk Tavoite 2018 (Espoon sairaala) 9,0 vrk HUS:n sisätautien ja kirurgian keskimääräinen kustannus yli 65- vuotiasta asukasta kohti / 65-v. täyttänyt Ennuste / 65-v. täyttänyt Tavoite / 65-v. täyttänyt Vastuuhenkilöt: perusturvajohtaja, ikäihmisten hyvinvointipalvelujen, toimintakyvyn tukipalvelujen ja terveyspalvelujen vastuuhenkilöt Toteuma /2018: Ft-käynnit lhkäynnit 1-8/2018: 803 yht. 1-8/2018: 1087 käyntiä. 1-8/2018 fysioterapian avokäyntejä yli 65-vuotiailla oli / 2018 hoitopäivien keskimääräinen pituus on ollut 13,45 vuorokautta. HUS:n sisätautien ja kirurgian keskimääräinen kustannus yli 65- vuotiasta asukasta kohti on tammi-elokuussa 2018 ollut 826 / yli 65-vuotias asukas (tammielokuussa 2017 vastaava luku on ollut 901 / yli 65-vuotias asukas). Tavoite on toteutumassa. Espoon sairaalan sekä osastojen siirtymisen yhteydessä vahvistettujen kuntoutuspalvelujen ja kotihoidon avulla on voitu panostaa enemmän ennalta ehkäisyyn sekä kuntoutukseen. Potilaiden kotona pärjäämistä on voitu tukea riittävästi ja hoitopaikat ovat olleet asiakkaan hoidon tarpeeseen nähden tarkoituksenmukaiset. Tämä on näkynyt vähentyneenä erikoissairaanhoidon tarpeena.
26 Osavuosikatsaus Perusturva Strateginen tavoite: Perustason avopalvelujen saatavuuden parantaminen lapsille, nuorille ja lapsiperheille, jotta kohderyhmän hyvinvointi lisääntyy ja jotta lastensuojelun kiireelliset sijoitukset ja ostopalveluvuorokausien määrä saadaan vähenemään. Toimenpide Toimintamallien kehittäminen monialaisesti sekä lasten ja lapsiperheiden palvelujen vahvistaminen (11 uutta vakanssia vuonna 2018 ja 2 vuonna 2019). Arviointikriteerit/mittarit Lastensuojelun ostopalveluvuorokausien määrä vrk vrk vrk Ennuste vrk Tavoitetaso vrk* Toteuma Lastensuojelun ostopalveluvuorokausia on tammi-elokuussa 2018 ollut (vuonna 2017 vastaava luku oli vuorokautta). *mikäli avoresursseja ei lisätä, ostovuorokausien määrä on vuoden 2017 ennusteen suuruinen Vastuuhenkilöt: perusturvajohtaja, sosiaalipalvelujen, toimintakyvyn tukipalvelujen ja terveyspalvelujen vastuuhenkilöt Hallintopalvelut Toiminnan painopistealueet Toimintaedellytysten luominen perusturvan johtamiselle ja kehittämiselle tuki- ja asiantuntijapalveluita tuottaen sekä hallinnollisten prosessien sujuvuuden varmistaminen. Toimialan sopimusten ja niiden hallinnoinnin sekä sopimusprosessin mukaisen toiminnan varmistaminen yhteistyössä perusturvan muiden tulosalueiden kanssa Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun ja väliaikaishallinnon valmisteluun osallistuminen (mm. nykyisten sopimusten kartoittaminen ja koordinointi sekä sopimuksia koskevien tietojen siirtäminen maakunnalle) Perusturvapalveluiden hallintopalveluiden tulosalueen henkilöstö on osallistunut muiden työtehtäviensä ohella sote-uudistuksen lakiluonnoksista annettavien lausuntojen ja Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun (kokoontumisten ja toimistossa tehtävän valmistelutyön muodossa) sekä vastannut muun muassa Apotti-hankkeen käytännön asioiden koordinoinnista Kirkkonummen osalta. Lisäksi tulosalueen henkilöstön työpanosta on kohdennettu mm. hyvinvointikeskushankkeen valmisteluun ja tietosuoja-asetuksen velvoitteisiin vastaamista varten tehtyyn valmistelutyöhön. Sopimusten siirron osalta edetään Uudenmaanliiton koordinoimana ja yhteisen aikataulun mukaan. Sopimusten hallinnointiin vaikuttavat osaltaan mm. sopimustietojen siirtotapa maakunnan ja sopimuksia luovuttavien organisaatioiden (mm. kuntien) järjestelmien välillä ja siirrettävän tiedon sisältöön liittyvät yksityiskohdat. Näiden osalta odotetaan vielä tarkempaa tietoa Uudenmaan liitolta. Merkittävä osa perusturvapalveluiden sopimuksista on viety sähköiseen muotoon. Lisäksi syksyllä 2018 on kunnan toimialojen edustajien yhteistyönä tehdyn valmistelun pohjalta aloitettu perusturvapalveluiden sopimusten osalta työ, jossa voimassaoleviin sopimuksiin liitetään tietosuoja-asetuksen edellyttämät tietosuojaliitteet.
27 Osavuosikatsaus Perusturva Sosiaalipalvelut Sosiaalipalveluiden tulosalueeseen kuuluvat seuraavat tulosyksiköt: aikuissosiaalityö (ml. maahanmuuttajatyö ja asumisneuvonta), perhepalvelut (ml. lapsiperheiden kotipalvelu ja lastenvalvojatoiminta), lastensuojelu sekä velkaneuvonta. Suoritteet / tunnusluvut SOSIAALIPALVELUT TP 2017 Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/2018 Tot % Muutos % Aikuissosiaalityö Toimeentulotuki, ruokakuntia ,8-10,3 Maahanmuuttopalvelut Asiakkaiden määrä* ,3 - Lastensuojelu Avohuollon tukitoimenpiteiden piirissä olevat lapset, keskimäärin kuukaudessa ,9 2,9 Jälkihuollon piirissä olevat nuoret, keskimäärin kk ,3 6,3 Lastensuojelun ostopalvelut, hoitovrk:t ,2 6,8 Lastensuojelun perhehoito, hoitovrk:t ,6 7,2 Lapsiperheiden kotipalvelujen käynnit ,0 16,9 Perhepalvelut / Lastensuojelu Lastensuojeluilmoitusten, palvelutarpeen arviointi-pyyntöjen sekä hakemusten määrä ,2 11,3 Velkaneuvonta Uusien asiakkaiden määrä ,6-8,3 *Maahanmuuttajapalveluiden asiakkaina ovat alle kolme vuotta Suomessa asuneet kotouttamislain piirissä olevat Toiminnan painopistealueet Aikuissosiaalityö Luodaan kuntaan monialainen toimintamalli asunnottomuuden, häätöjen ja tuetun asumisen hoitamiseksi yhteistyössä päihde- ja mielenterveyspalveluiden kanssa Sosiaalista kuntoutusta kehitetään Typ-palvelupisteen, päihdehuollon, terveyspalveluiden, ikäihmisten hyvinvointipalveluiden ja mielenterveyspalveluiden kanssa yhteistyössä. Luodaan yhteinen asiakaslähtöinen toimintamalli yhteistyössä päihdepalveluiden, terveyspalveluiden ja mielenterveyspalveluiden kanssa (Sosiaali- ja terveyskeskuksen pilotti). Painopisteenä on luoda toimintamalli paljon palveluita tarvitseville asiakkaille. Maahanmuuttajien kotoutumista tuetaan ja toimitaan yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Perhepalvelut Luodaan toimintamalli lastensuojeluilmoitusten, hakemusten ja palvelutarpeen arviointipyyntöjen käsittelemiseksi monialaisena yhteistyönä lain säätämässä määräajassa yhteistyössä perheneuvolan, hyvinvointiaseman ja muiden lasten ja nuorten palveluiden kanssa. osallistutaan perhekeskusmallin kehittämiseen kunnassa (Lape-hanke ja hyvinvointikeskus) kehitetään lapsiperheiden kotipalveluun uusia toimintamuotoja, esimerkiksi lasten ryhmähoitoa yhteistyössä asukaspuistojen kanssa Lastensuojelu Käynnistetään systeemisen lastensuojelun toimintamalli THL:n tukemana ja osana Lape-hankkeen erityisen ja vaativan tason palveluita. kehitetään Lape-hankkeessa erityisen ja vaativan tason palveluita yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa (lastenpsykiatria, nuorisopsykiatria, perheneuvola, nuorten hyvinvointiasema)
28 Osavuosikatsaus Perusturva Velkaneuvonta Valmistaudutaan vuoden 2019 alussa tapahtuvaan velkaneuvontatoiminnan valtiollistamiseen osallistumalla sähköisten palveluiden työpajaan. Perhepalvelut ja lastensuojelu Lasten ja perheiden palveluiden sote-valmistelussa on yhtenä kokonaisuutena sisällytetty lastensuojelun kehittäminen osana erityis- ja vaativimpien palveluiden kokonaisuutta. Kehittämisen yhteydessä puhutaan sosiaalityön toimintamallista, joka hyödyntää systeemisyyttä pyrkiessään auttamaan perheitä. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) on valmistellut systeemisen mallin pilotointia jo pidemmän aikaa. Suomessa mallin pilotointi aloitetaan kuluvan vuoden aikana lähes kaikissa maakunnissa osana LAPE-muutosohjelmaa. Kirkkonummi on ollut mukana systeemisen mallin pilotoinnissa sekä lastensuojelun että perhepalveluiden osalta. Koko henkilöstö koulutettiin mallin toteuttamiseen loppuvuoden 2017 ja alkuvuoden 2018 aikana. Systeemistä mallia pilotoidaan aluksi näissä kahdessa tiimissä pienimuotoisesti ja työmuotoa laajennetaan koko ajan mahdollisuuksien mukaan. Malliin ei voida kokonaisuudessaan siirtyä yhdellä kertaa, sillä mallin käyttöönotto edellyttää kohtuullista asiakasmäärää. Yhdellä työntekijällä voisi mallin toteutuksessa olla asiakasperhettä. Tällä hetkellä asiakkaita on lastensuojelussa lasta / sosiaalityöntekijä ja perhepalveluissa asiakasta / sosiaalityöntekijä. Jokaisessa asiakastiimissä tulisi viikoittain olla mukana kliinikko pohtimassa muiden ammattilaisten kanssa ratkaisuja asiakasperheen tilanteeseen. Haasteena on ollut löytää pilottitiimeihin kliinikoita, jotka ovat perheterapiakoulutuksen saaneita sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia. Kliinikot on nyt saatu kumpaankin lastensuojelutiimiin sekä perhepalveluissa päivystystiimiin. Yksi kliinikko puuttuu edelleen perhepalveluiden prosessityön tiimistä. Sosiaalipalveluissa on kehitetty Lape-hankkeessa erityisen ja vaativan tason palveluita pääkaupunkiseudun yhteistyönä sekä yhteistyössä muiden kirkkonummelaisten toimijoiden kanssa (lastensuojelu, perhepalvelut, lastenpsykiatria, nuorisopsykiatria, perheneuvola, nuorten hyvinvointiasema, oppilashuollon palvelut). Perusturvan ja sivistystoimen lasten ja nuorten parissa työskentelevien esimiehet ovat aloittaneet ns. kopinottaja-tiimin työskentelyn. Tiimin tarkoituksena on ollut varmistaa ja edesauttaa prosessia, jonka avulla perheille voidaan tarjota entistä varhaisempaa tukea ja päästä pois lähetteistä ja lähettämisen kulttuurista kohti yhteistä työtä. Laajemmin pyritään uudenlaiseen hallinnonalat ja yksiköt ylittävään työparityöskentelyyn ja sujuviin palveluketjuihin. Tiimin toiminta on aloitettu esimiestasolta, mutta sen on tarkoitus laajentua työntekijöiden väliseksi työmuodoksi. Lastensuojelun ostopalveluvuorokausien määrä on tasaantunut ensimmäisen osavuotiskatsauksen jälkeen. Se on kuitenkin edelleenkin korkea eli 6,8 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Niin ikään perhehoidon vuorokaudet ovat kasvaneet 7,2 % edellisvuodesta. Perhepalveluiden ja lastensuojelun työmäärää kasvattaa ilmoitusten korkea määrä. Lastensuojeluilmoituksia ja palvelutarpeenarviointipyyntöjä tuli toisen vuosineljänneksen aikana yhteensä 829 kpl eli 11,3 % enemmän kuin vastaavana aikana edellisenä vuonna. Perhepalveluissa palvelutarpeenarviointeja tehtiin yhteensä 829 kpl eli 11,3 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Lapsiperheiden kotipalvelun käynnit ovat kasvaneet 16,9 % edelliseen vuoteen nähden. Lastensuojelun avohuollon asiakkaiden määrä on kasvanut vain 2,9 % edellisvuodesta. Aikuissosiaalityö Aikuissosiaalityön asiakaskotitalouksien määrä laski 10,3 % verrattuna edelliseen vuoteen. Tämä johtui mm. siitä, että perustoimeentulotuki siirtyi Kelalle vuoden 2017 alusta, jolloin myös suurin osa asiakkaista siirtyi Kelan vastuulle. Asiakkaat ovat kuitenkin enenevästi tietoisia kunnan myöntämästä täydentävästä ja ennaltaehkäisevästä tuesta. Kunnan ja Kelan välillä jatkuu tiivis selvittelytyö asiakkaiden perustoimeentulotukeen liittyvissä asioissa ja yhteistyötä tiivistetään jatkossa muissakin asioissa.
29 Osavuosikatsaus Perusturva Palvelutarpeen arviointi ja varhainen tuki ovat keskeisiä kehittämiskohteita aikuissosiaalityössä. Tavoitteena on asiakkaille oikea ja riittävä tuki riittävän varhaisessa vaiheessa ja yhteistyökäytäntöjen juurruttaminen arjen työhön mm. palvelutarpeen arvionnin yhteydessä. Uuden palvelumallin vakiinnuttaminen käytännön työhön on ollut haastavaa työntekijävaihdosten ja pienen työntekijäresurssin vuoksi. Aikuissosiaalityö käynnisti maaliskuussa ARA:n (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus) osittain rahoittaman asumisen tuen hankkeen. Yhteistyökumppaneina 3-vuotisessa hankkeessa ovat KVA (Kirkkonummen Vuokraasunnot Oy) ja Espoon diakoniasäätiö. Hankkeen tavoitteena on häätöjen ehkäisy ja asumisen tukitoiminnan kehittäminen Kirkkonummella monialaisena yhteistyönä. Hanke on jo muutaman kuukauden toiminnan aikana onnistunut ehkäisemään häätöjä ja tarjoamaan tukea asunnottomille ja asumisen tukea tarvitseville. Hankkeessa työskentelee kaksi asumisneuvojaa, joista toinen on määräaikaisessa palkkatukityössä. Maahanmuuttajatyössä on toteutettu yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa isoja ryhmäinfotilaisuuksia kuntaan muuttaneille pakolaisille ja muille ulkomaalaisille. Infotilaisuuksissa on kerrottu tulkkien välityksellä mm. asumisesta, asunnon hankinnasta, ravinnosta, seksuaaliterveydestä, Kelan etuisuuksista, turvallisuudesta sekä poliisin toiminnasta. Tämä toimintamuoto on tavoittanut kerrallaan useita kymmeniä osallistujia. Kirkkonummelle on muuttanut jälkihuoltoiässä olevia nuoria pakolaisia, joiden tuen tarvetta on kartoitettu ja tukitoimintaa toteutettu yhteistyössä Ehjä ry:n kanssa. Velkaneuvonta Velkaneuvonnassa on valmistauduttu vuoden 2019 alusta tapahtuvaan toiminnan valtiollistamiseen. Toinen velkaneuvojista työskentelee 50 % oikeusministeriön alaisuudessa uuden tietojärjestelmän kehittämistyössä. Toiminnan siirtyminen valtiolle edellyttää sähköisen arkistoinnin kehittämistä, jotta tarvittava asiakasaineisto on käytettävissä myös toiminnan valtiollistamisen jälkeisessä työssä. Sähköisen arkistoinnin kehittäminen on aloitettu alkuvuoden aikana ja se tullaan saattamaan loppuun syksyn aikana.
30 Osavuosikatsaus Perusturva Terveyspalvelut Terveyspalvelujen tulosalueeseen kuuluvat terveydenhoitopalvelut, vastaanottotoiminta sekä suun terveydenhuolto Suoritteet / tunnusluvut Terveydenhuoltopalvelut TP 2017 Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/2018 Tot % Muutos % Neuvolakäynnit yht. terveydenhoitajilla ,9-5,8 Neuvolakäynnit yhteensä lääkärillä ,8-2,3 Neuvolakäynnit perheohjaajilla ,3 - Käynnit kouluterveydenhoitajalla ,8-0,3 Käynnit koululääkärillä ,9 10,6 Vastaanottotoiminta Hoitajakäyntejä vastaanotoilla, sis. Päivystyksen ,5 9,8 Lääkärikäyntejä vastaanotoilla ,1 4,3 Lääkäreiden puhelinkontaktit ,6-5,9 Suun terveydenhuolto Asiakkaita ,8-1,6 Käyntejä ,4 1,0 Toiminnan painopistealueet jatketaan palveluketjujen ja prosessien kehittämistä ottaen huomioon kuntalaisten tarpeet sekä kuntalaisilta ja työntekijöiltä toiminnasta saatu palaute osallistutaan Lean-koulutuksiin ja kehittämistyötä jatketaan terveyspalveluiden toiminnoissa leanperiaatteet huomioiden selvitetään lääkäripalveluiden järjestämistä uudella tavalla tasa-arvoisten palvelujen varmistamiseksi jatketaan vastaanottotoiminnassa kiireellisen hoidon hoitajavastaanottoja jatketaan ryhmäohjausmalleja, osassa ryhmiä voidaan hyödyntää myös modernia teknologiaa (mm. painonhallinta) kehitetään ravitsemusterapeutin ja kotihoidon yhteistyötä jatketaan perusturvan sähköisen asiakaspalautejärjestelmän käyttöä kannustetaan potilaita jokaisella käynnillä käyttämään Omakantaa omahoidon tukemisessa kehitetään sähköistä ajanvarausta potilastietojärjestelmän sallimissa rajoissa. jatketaan ulkoisen viestinnän kehittämistä ottaen huomioon erityisesti viestinnän potilas-/asiakasystävällisyys. Yhdenmukaistetaan viestintää ja hyödynnetään mm. info-tv:tä sekä internetsivuja yhteisessä viestinnässä nykyistä enemmän. vahvistetaan perheille varhain annettavaa lisätukea, tuetaan vanhempia huolenpito- ja kasvatustehtävässä sekä lisätään vanhempien toimintakykyä vahvistamalla terveydenhoitopalveluita perheohjaajilla tuetaan oikea-aikaisesti yhteistyössä muiden ammattilaisten kanssa erityistä tukea tarvitsevia lapsiperheitä (Lape-hankkeen, ja hyvinvointikeskuksen ja Apotin palvelumallin kehittäminen) otetaan huomioon palveluiden suunnittelussa ja ennaltaehkäisyssä kuntalaisten rokotuskattavuus jatketaan suun terveydenhuollossa Kerralla kuntoon mallia aikuisten kiireettömän hoidon toteutuksessa osallistutaan Apotin, maakunta- ja soteuudistuksen sekä Hyvinvointikeskushankkeen työryhmiin Terveydenhoitopalveluissa suoritemäärät ovat neuvolassa viime vuoteen nähden hieman alhaisemmat, mutta asetuksen mukaiset terveystarkastukset on tehty. Alkuvuodesta on ollut hieman tavallista enemmän ennalta suunnittelematonta henkilöstöresurssin vajetta, mikä selittänee osittain eron viime vuoteen. Lisäksi syntyvyys näyttää olevan aavistuksen viime vuotta alempi. Lapsiperheitä on muuttanut erityisesti Masalan alueelle. Kouluterveydenhuollon lääkärikäynnit ovat aavistuksen nousseet johtuen mm. siitä että vuoden 2010 ikäluokka on suuri (ensimmäisen luokan oppilaat ovat keväällä 2018 käyneet lääkärillä) ja koulun lukuvuosi alkoi viikkoa aikaisemmin, joka mahdollisti lääkärinvastaanottojen alkamisen tavallista aikaisemmin.
31 Osavuosikatsaus Perusturva Vastaanottotoiminnassa on jatkettu potilaiden hoitoon ohjautumisen kehittämistä. Kiireellisen ja kiireettömän (pitkäaikaissairauksien määräaikaiskäynnit) hoidontarpeen arviointia kehitettiin siten, että tietyt määritellyt potilasryhmät ohjataan ensisijaisesti hoitajalle ja se selittää 9,8 % lisäyksen hoitajakäyntien määrässä. Suun terveydenhuollossa asiakas- ja käyntimäärät ovat pysyneet viime vuoden tasolla. Terveydenhoitopalvelut Terveydenhoitopalveluiden neuvolatyössä on hyödynnetty yliopistollisten keskussairaaloiden kehittämän verkkosivusto Naistalon sivuja, joista löytyy tietoa sekä potilaille että ammattilaisille. Tammikuusta lähtien sivujen kautta on myös ollut mahdollisuus varata sähköisesti aika erikoissairaanhoitoon sikiöseulontoihin. Neuvolan asiakkaille on suositeltu sivuja sekä niiden sähköisiä palveluja. Kuuden kuukauden ryhmäneuvolakäynnin sisältöä ja käytäntöjä on päivitetty ja ryhmäneuvolaan osallistuu neuvolan terveydenhoitajan sekä suun terveydenhuollon työntekijän lisäksi myös asukaspuiston ja seurakunnan työntekijät sekä perheohjaaja. Palveluja on myös viety lähemmäs asiakkaita: Asukaspuistossa (Masala, Veikkola ja Keskusta) on kokeiltu terveydenhoitajan imetystukipäivää (puoli päivää) perheille. Kouluterveyskyselyn kuntakohtaiset tulokset valmistuivat loppusyksystä Koulukohtaiset tulokset ovat tulleet alkuvuodesta Tuloksia hyödynnetään toiminnan ja erityisesti ehkäisevän työn suunnittelussa ja toteutuksessa. Raittius on lisääntynyt, mutta huumeiden kokeilu toisen asteen opiskelijoiden kohdalla on korkeampi, kun mitä maassa yleensä. Neuvolan kaksi uutta perheohjaaja aloittivat huhtikuun puolivälissä. Alkuun työntekijät perehtyivät kuntaan ja suunnittelivat toimintaa. Neuvolan perhetyö on käynnistynyt hyvin ja yhteistyö terveydenhoitajien kanssa on sujuvaa. Toisen perheohjaajan työpanos kohdentuu Veikkolan ja Masalan alueelle, ja toisen keskustan alueelle. THL:n tekemä Lasten terveys ja hyvinvointi -tutkimuksen tiedonkeruu on käynnistynyt helmikuussa 4- vuotiaiden perheille. Neuvolakäynnillä perheiltä kysytään halukkuutta osallistua tutkimukseen ja perheet vastaavat kyselyyn kotona. Lasten ja nuorten palveluketjujen kehittämistä yhdessä muiden perusturvan toimijoiden sekä sivistystoimen kanssa on jatkettu. Terveydenhoitajia on osallistunut Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LA-PE) matalan kynnyksen palveluiden kokonaisuuteen sekä Perhekeskustoimintamallin ja Varhaiskasvatus sekä koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena -ryhmien työskentelyyn. Vastaanottotoiminta Kuntalaisbarometrissa kysymys asiantuntevasta hoidosta terveyskeskuksissa koettiin yhdeksi tärkeimmistä kysymyksistä. Tyytyväisyys terveyskeskukseen, ajanvaraukseen, asiantuntevuuteen ja palvelun sujuvuuteen onkin noussut kolmessa viimeisessä barometrimittauksessa. Maaliskuussa 2017 vuodeosasto muutti Espooseen ja tällä on myös ollut vaikutusta vastaanottotoimintaan. Espoon vuodeosastoilla hoitojaksojen pituus pyritään optimoimaan. Tämän myötä kotihoitoon siirtyvien ja siellä olevien potilaiden hoito on aiempaa vaativampaa. Terveyskeskusrakennuksessa on tehty pintaremontointia viime vuosien aikana ja muutettu tiloja uusien toimintojen tarpeiden mukaisiksi. Henkilökunnan sisäilmaoireilu jatkuu edelleen, mikä aiheuttaa päivittäisen toiminnan järjestelyyn haasteita. Kolmea vastaanottohuonetta ei voida käyttää työntekijöiden sisäilmaoireiluiden vuoksi. Vuodeosastojen siirtymisen myötä vapautuneisiin tiloihin muutti mm. päihde- ja mielenterveyspalveluita ja yhteiset tilat mahdollistavat aiempaa tiiviimmän yhteistyön. Potilaiden omahoidon ohjauksessa on pidetty myös ryhmäohjauksia mm. heikentyneen sokerinsiedon-, INRomahoidon-, painonhallinnan ja diabeteksen hoidon eri teemoista. Ryhmäohjaustoimintaa on tarkoitus jatkaa ja kehittää edelleen. Lisäksi omahoidon tukemiseksi käytössä on kaikilla terveysasemilla
32 Osavuosikatsaus Perusturva omahoitopisteet. Potilaita ohjataan yhä enemmän sähköisten palveluiden käyttöön. Syksyllä 2018 on käynnistynyt INR-poliklinikka toiminta, jossa sairaanhoitajan vastaanotolla otetun verikokeen perusteella määritetään potilaan lääkeannos. Samalla potilaalle annetaan lääkitysohjausta vuonna pilotoitu sähköinen ajanvaraustoiminta influenssarokotuksiin on otettu käyttöön Masalassa ja Veikkolassa. Lokakuusta 2018 alkaen kuntalaisilla on mahdollista varata sähköisen ajanvarauksen kautta hoitajavastaanottoja tiettyjen toimintojen osalta (ompeleiden poistot, rokotukset, lääkeinjektiot). Iltavastaanottotoiminta jatkuu. Hoitajien ja lääkäreiden yhteistyötä potilaan saaman palvelun sujuvoittamiseksi parannetaan edelleen. Keväällä 2017 on käynnistetty kuukausittaiset hoitajien ja lääkäreiden yhteistyöpalaverit, joissa teemoina on ollut sähköinen asiointi ja pitkäaikaissairaan hoitoprosessi. Suun terveydenhuolto Suun terveydenhuollon palveluissa on aloitettu lean-kehittämistyö, jossa tavoitteena on sujuvoittaa prosesseja jatkuvan parantamisen periaatteella. Välittömän yhteydensaannin (ajanvarauksen) prosessissa on mm. tehty tilajärjestelyjä puhelinpalvelun ja henkilökohtaisen asioinnin parantamiseksi. Lisäksi on tehty useita pieniä muutoksia sekä toteutettu mittaukset, joiden perusteella arvioidaan ajanvarauksen resursointi vastaamaan paremmin kysyntää. Myös lasten ja nuorten (alle 18-vuotiaiden) suun terveydenhuollon palveluprosessien lean-kehittämistyö on alkanut. Aikuisten kiireettömässä hoidossa perinteisen hoitomallin lisäksi jatkuu myös Kerralla kuntoon malli, jossa sähköistä toiminnanohjausta hyödyntäen pyritään optimoimaan potilaan hoitoon tarvittava aika. Tavoitteena on saada yhdellä käynnillä potilaan hoito mahdollisimman valmiiksi. Haasteena on ollut edelleen sekä sosiaali- ja terveyskeskuksen että Gesterbyn hammashoitolan sisäilmaongelmat. Ne vaikuttavat henkilöstön sijoitteluun ja osaltaan myös henkilöstön vaihtuvuuteen. Suun terveydenhuollossa otettiin viime vuoden lopulla käyttöön potilasjärjestelmän uusi Kanta-palveluihin soveltuva versio. Versiossa on ollut huomattavan paljon ongelmia, jotka ovat vaikuttaneet työn sujuvuuteen sekä potilasmaksujen laskutukseen. Aikuisten kiireettömässä hoidossa on pysytty hoitotakuussa ja uuden kiireettömän ajan saa noin kahden kuukauden päähän. Kysyntä vaikuttaisi kuitenkin jonkin verran kasvaneen. Jonojen purun jälkeen kysynnästä ei ole ollut enää saatavilla tarkkoja tietoja, mutta kysynnän säännöllinen mittaus alkaa syyskuussa.
33 Osavuosikatsaus Perusturva Erikoissairaanhoito Erikoissairaanhoidon määrärahojen toteutumista seurataan HUS:n oman kuukausiseurantajärjestelmän avulla, sillä kuntalaskutus perustuu muutaman kerran vuodessa oikaistaviin ennakkolaskuihin. Erikoissairaanhoidon toimintakate vuonna 2017 oli 37,95 milj. euroa. Elokuun 2018 tilanteen mukainen toteumaennuste vuodelle 2018 on 38,5 milj. euroa mikä noin euroa alle budjetoidun. Erikoissairaanhoidossa kustannukset ovat laskeneet merkittävimmin kirurgiassa, missä kustannukset ovat peräti euroa edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa pienemmät. Kustannusten lasku johtuu hoitovuorokausien määrän pienenemisestä kyseisellä erikoisalalla (-11,4 %). Toinen merkittävä laskukohde on ollut nuortenpsykiatria, missä kustannukset ovat euroa edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa pienemmät. Siinä kustannusten lasku johtuu puolestaan sekä poliklinikkakäyntien (-18,4 %) että hoitovuorokausien (-81,7 %) määrän pienenemisestä. Muut yli euron kustannusten alenemiset edellisvuoteen nähden tapahtuivat korva-, nenä- ja kurkkutaudeissa, syöpätaudeissa ja sädehoidoissa sekä neurokirurgiassa. Ylivoimaisesti merkittävimmät kustannusten kasvut ovat tapahtuneet akuuttipsykiatriassa euron kasvu edelliseen vuoteen nähden sekä sisätaudeissa euron kasvu edelliseen vuoteen nähden. Akuuttipsykiatriassa kasvu johtuu hoitovuorokausien määrän voimakkaasta kasvusta (+54,4 %). Myös sisätaudeissa hoitovuorokausien määrä on kasvanut 7,5 %. Muut yli euron kasvukohteet edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden ovat olleet vanhuspsykiatrissa, lastentaudeissa, psykiatriassa, naistentaudeissa sekä keuhkosairauksissa.
34 Osavuosikatsaus Perusturva Toimintakyvyn tukipalvelut Toimintakyvyn tukipalvelujen tulosalueeseen kuuluvat kuntoutuspalvelut, mielenterveyspalvelut, päihdepalvelut, vammaispalvelut sekä kuntouttava työtoiminta. Suoritteet / tunnusluvut Kuntoutuspalvelut TP 2017 Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/2018 Tot % Muutos % Käynnit erityistyöntekijöillä yht ,0-0,2 Ostopalvelukäynnit ,4 21,9 Mielenterveyspalvelut Käynnit erityistyöntekijöillä ,1 69,3 Nuorten hyvinvointiasema, käynnit yhteensä ,0-13,9 Päihdehuolto Päihdepalvelut, avo käyntejä ,2 11,1 Avokuntoutus Luotsi, hoitopäiviä ,9-24,0 Päihdehuollon ostopalvelut: Avohoidon käyntejä ,2 1,8 Hoitopäiviä ,6 105,9 Ankkuri Toimintapäiviä ,7-6,6 Perheneuvola Perheneuvonta, kunnan oma, käyntejä ,2 26,3 Kuntouttava työtoiminta Toimintapäiviä ,1 1,0 Asiakkaat ,6 - TYP-asiakkuudet ,7 - Kehitysvammaisten erityishuolto: Oma työkeskus, toimintapäiviä ,1 8,7 Kehitysvammaisten asumispalvelut, asumisvrk ,4-7,5 Kehitysvammaisten laitoshoito, hoitovrk ,8-44,0 Lakisääteinen vammaishuolto: Palveluasuminen, asiakkaita ,0 15,4 Kuljetustuki (vpl), asiakkaita ,7 5,0 Henkilökohtainen apu, asiakkaita ,7 9,3 Omaishoidontuki alle 65v asiakkaat ,2 5,3 Toiminnan painopistealueet Kuntoutuspalvelut Kotikuntoutuksen vakiinnuttaminen ja kehittäminen yhteistyössä ikäihmisten hyvinvointipalveluiden kanssa Vuoden 2017 lopulla alkaneen fysioterapian suoravastaanottotoiminnan kehittäminen yhteistyössä terveyspalveluiden kanssa Lasten pääsy oikea-aikaisesti toimintaterapiapalvelujen piiriin sekä arviointien ja terapioiden lisääminen omana toimintana Mielenterveyspalvelut Monialainen palvelutarpeenarviointi mielenterveys- ja päihdepalveluiden, sosiaalipalveluiden sekä terveyspalvelujen kanssa yhteistyössä Matalan kynnyksen lapsi ja perhepalvelujen saatavuuden parantaminen Päihdepalvelut Päivystysvastaanoton ja avokuntoutus Luotsin toiminnan vakiinnuttaminen Avopalveluiden kehittäminen ja ehkäisevän työn lisääminen
35 Osavuosikatsaus Perusturva Vammaispalvelut Vammaisten asumisyksikön suunnittelu ja sinne muuttavien asiakkaiden valmennus yhteistyössä Rinnekodin RK-asuntojen kanssa Vammaispalvelun lasten, nuorten ja heidän lähiomaistensa palveluohjauksen ja sosiaalityön vahvistaminen Kuntouttava työtoiminta TYP-toiminnan kohderyhmien selkeyttäminen sekä kuntoutuksen sisällön kehittäminen yhteistyössä aikuissosiaalityön ja TE-toimistojen kanssa. Työtä vailla olevien terveystarkastusten sisällön ja työkyvyn arviointien prosessien syventäminen. Kuntoutuneiden työtä vailla olevien asiakkaiden jatkopolkujen suunnittelu yhdessä kunnan työllisyyspalveluiden sekä muiden sidosryhmien kanssa (konsernihallinto, muut työllistymistä edistävät yhdistykset ja yhteisöt) Toimintakyvyn tukipalvelun työntekijät ovat olleet keskeisesti mukana monialaisen palvelutarpeen arvioinnin kehittämistyössä kunnan sisäisten ja ulkoisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Valtakunnalliseen kehittämistyöhön on osallistuttu mm. Apotissa Palvelumallityöryhmässä, hallituksen kärkihankkeen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE) sekä Sote-tiimin alaisissa valmisteluryhmissä (vammaispalvelu sekä päihde- ja mielenterveyspalvelut). Yksi työntekijä toimintakyvyn tukipalveluista (päihdepalvelut) osallistuu syksystä 2018 alkaen Apotti-asiantuntijana järjestelmän kehittämiseen kahtena päivänä viikossa. Kuntoutuspalvelut Fysioterapeuttien tuki- ja liikuntaelinvaivaisille käynnistetyn suoravastaanottotoiminnan käyttöasteen kohottamiseksi nimetyt fysioterapeutit aloittivat elokuun lopulla kuukausittaiset yhteistyötapaamiset hoidontarpeen arvioijien kanssa. Suunnitelmissa on antaa arvioijille vielä lisätukea itse hoidontarpeen arviointitilanteessa. Tehostettu kotikuntoutus on näyttänyt puolentoistavuoden aikana tarpeellisuutensa ja yhteistyössä ikääntyneiden hyvinvointipalvelujen henkilöstön kanssa toiminta on vakiintunut hyvin. Fysioterapeuttien kotikuntoutuskäyntimäärät ovat hallitusti kasvaneet ja kysyntään on kyetty hyvin vastaamaan. Kuntalaisten kotona selviytymisen tueksi on fysio- ja toimintaterapeuttien yksilövastaanotto- ja kotikäyntien lisäksi tarjolla ryhmätoimintaa, apuvälinepalveluita ja asunnonmuutostöihin liittyvää arviointia. Kaikissa em. palveluissa kysyntä, tarve ja tarjonta ovat olleet kasvussa tuettaessa kuntalaisia yhä enenevässä määrin selviytymään mahdollisimman omatoimisesti kodeissaan ja kodinomaisessa asumisessa. Ensimmäistä kertaa on voitu sairaalasta kesällä kotiutuvien kuntoutujien tueksi tarjota fysioterapiaa ryhmäharjoittelunakin. Lasten toimintaterapiassa jo pidemmän aikaa syntynyttä jonoa on saatu kriittisiltä osin purettua, mutta vielä on jouduttu turvautumaan runsaasti ostopalveluterapiaan. Yhteistyökumppaneille on toimitettu päivitettyjä perusteita, keitä ohjata lasten toimintaterapiapalvelujen piiriin. Syksylle on sovittu yhteistyötapaamisia yhteisten käytänteiden varmentamiseksi. Ostopalveluterapioiden tunnusluvussa on edelleen nähtävissä käyntikertojen lisääntymistä, kun erityisesti lasten toiminta- ja puheterapiajonojen purku ja lisääntynyt kysyntä lymfaterapiaan ovat synnyttäneet lisätarvetta ostopalveluiden käyttöön. Mielenterveyspalvelut ja puheterapia Vuoden ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana perheneuvolan käyntisuoritteet lisääntyivät edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna n. 26% ja jonossa olevien asiakkaiden lukumäärää onnistuttiin vähentämään siten että jonossa oli 20 asiakasta. Maksimissaan jonossa oli lähes 60 asiakasta. Lisäresurssina saatu perheneuvoja aloitti työnsä suunnitellusta poiketen vasta , joten resurssilisäyksen vaikutukset eivät vielä siltä osin näy perheneuvolan jonotilanteessa.
36 Osavuosikatsaus Perusturva Nuorten Hyvinvointiaseman jonoa saatiin myös lyhennettyä, jonossa oli alle 10 asiakasta. Tämä siitä huolimatta, että suoritteiden määrä aleni n. 13% verrattuna samaan ajankohtaan viime vuonna. Suoritteet vähenivät koska jonon hallintaan kului koko kevään ajan merkittävästi toisen työntekijän työaikaa. Vaikka sekä perheneuvolan että Nuorten Hyvinvointiaseman henkilöstötilanne on kohentunut, on palvelujen kysyntä hidastanut jonojen suunniteltua purkamista. Välillisesti myös lapsiin ja perheisiin myönteisesti vaikuttava seikka on, että aikuisten mielenterveyspalveluissa on resurssinlisäykseen liittyen onnistuttu mennessä saavuttamaan tilanne jossa jonoa ei ole. Aikuisten mielenterveyspalveluissa ollaan käynnistämässä ryhmätoimintaa varhaisen tuen vahvistamiseksi. Puheterapian osalta kevään 2018 aikana tapahtui merkittävä palvelujen organisatorinen muutos. Kaikki kunnan puheterapiapalvelut päätettiin alkaen siirtää perusturvan vastuulle. Perusturvaan siirtyi kolme puheterapeutin vakanssia (kaksi suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen), mutta myös sivistystoimen jonossa olleet 250 suomenkielistä asiakasta. Varhaiskasvatuksen jo aloittamat rekrytoinnit onnistuttiin viemään päätökseen siten että toimet saatiin huhtikuun aikana täytettyä pätevillä hakijoilla. Kuntoutusta on vuoden aikana ostettu runsaasti, mutta puheterapiaan jono ei ole ratkaisevasti lyhentynyt, koska jonoon on myös koko ajan tullut uusia asiakkaita. Syksyn 2018 aikana jatketaan puheterapiatoiminnan sisällöllistä ja rakenteellista kehittämistä suuntaan, joka omalta osaltaan lisää mahdollisuuksia saada jonotilanne hallintaan siten että hoitotakuun mukaiset vastaanottoajat toteutuvat. Päihdepalvelut Päihdepalveluiden painopiste on vahvasti avopalveluissa ja ehkäisevän työotteen sekä varhaisen puuttumisen toimintamalleissa. Tässä toimintamallissa monialainen verkostotyö ja hoidontarpeen arviointi ovat keskeisessä asemassa. Päihdepalveluiden avopalveluiden hyvä resursointi ja päivystyksen aukiolojen lisääminen ovat selkeästi lisänneet käyntien määrää, joka jatkaa kasvua edelleen. Avokuntoutus Luotsin toiminta on vakiinnuttamassa paikkansa osana kuntouttavaa avopalvelua. Palvelun saatavuus ja saavutettavuus ovat parantuneet keskustan alueelle siirtymisen myötä. Asiakasmäärä on jäänyt hieman ennakoitua pienemmäksi, osin asiakkaiden keskeyttämisen vuoksi. Ehkäisevän päihdetyön osalta olemme nimenneet yhden työntekijän kokopäiväisesti ehkäisevään työhön. Työ on ollut paljolti verkostoitumista ja erilaisien kampanjoiden suunnittelua ja toteutusta. Nuorten päihteiden käyttöön ja erityisesti kannabiksen käyttöön on pyritty puuttumaan tiiviillä yhteistyöllä koulujen ja oppilashuollon, nuorisotoimen sekä sosiaalitoimen kanssa. Marraskuussa ( ) on tulossa iltapäiväseminaari nuuskasta ja kannabiksesta. Tavoitteena on tehostaa ehkäisevän ja varhaisen puuttumisen mahdollisuuksia ja toimintamalleja. Ostopalveluiden osalta avopalveluiden käynnit koostuvat edelleen pääosin sosiaali- ja terveysneuvontapiste Linkin käynneistä sekä Espoon selviämishoitoaseman käynneistä. Talousarvioon on jäänyt väärä luku (oikea olisi 1300 käyntiä). Käyntien määrä vaihtelee vuosittain välillä, eikä ole juurikaan riippuvainen Kirkkonummen päihdepalveluiden toiminnasta. Päihdepalveluiden ostopalveluiden hoitopäivien määrä on kasvanut reilusti. Tähän on osin vaikuttanut avopalveluiden käyntien määrän huomattava kasvu ja sitä kautta tehdyt hoidontarpeen arviot. Vammaispalvelut Rinnekotisäätiön RK-asuntojen asumispalveluyksikkö valmistuu syksyllä Tulevien asukkaiden asumisvalmennus alkoi alkuvuodesta 2018 yhteistyössä asiakkaiden, läheisten ja Rinnekodin työntekijöiden kanssa. Rinnekoti suunnittelee myös päivätoimintayksikön perustamista Kirkkonummella ja tarkoituksena olisi, että se olisi paljon tukea tarvitseville kehitysvammaisille asiakkaille. Myös Aspa-palvelut ovat rakentamassa yksikköä Kirkkonummelle, joka valmistuu lokakuussa Aspa-palveluiden yksikkö on tarkoitettu vähemmän tukea tarvitseville kehitysvammaisille ja vammaisille asiakkaille.
37 Osavuosikatsaus Perusturva Lokakuussa aloittaa uusi sosiaaliohjaaja, joka tulee ohjaamaan nuoria asiakkaita, mutta myös vammaisten ja kehitysvammaisten lasten perheitä. Ohjaus tapahtuisi pääasiassa asiakkaiden kotona ja lähiympäristössä. Ohjauksen kautta voidaan puuttua mm. arjenhallintaongelmiin, mutta myös tukemaan perheitä ja nuoria uusissa elämäntilanteissa. Henkilökohtaisen avun asiakasmäärä on pysynyt samalla tasolla kuin keväällä. Palvelun tarpeeseen on yritetty vastata esim. tukihenkilöillä. Tehtävänjakoa ja palvelun tarjontaa liittyen lastenhoitoon, kotipalveluun, tukiperheiden, tukihenkilöiden, sosiaaliseen kuntoutukseen ym. sosiaalihuoltolain mahdollistamiin palveluihin kehitetään edelleen yhdessä muiden tulosalueiden kanssa. Kehitysvammaisten laitoshoidon hoitovuorokausien väheneminen vastaa valtakunnallisia tavoitteita. Vammaispalvelun palveluasumisen asiakasmäärä on korkeampi kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana, mutta samalla tasolla vuoden 2017 toteuman ja vuodelle 2018 asetetun tavoitteen kanssa. Kuntouttava työtoiminta TYP-toimintaan saatiin työntekijä toukokuun alusta, joten toiminta on käynnistynyt ja asiakasmäärät ovat nousussa. TYP-toiminnan painopiste on nuorten aktivoinnissa ja työ- ja koulutuspolkujen etsinnässä. Alkuvuoden aikana on aloitettu terveyspalveluiden kanssa yhteistyö asiakasohjauksen sujuvoitumiseksi. Tavoitteena on, että työllistymisyksikköön/kuntouttavaan työtoimintaan ohjautuneet PPT (paljon palveluja tarvitsevat) -asiakkaat ohjataan perusterveydenhuoltoon ja työllistymiseen motivoituneet käyvät Toimarin terveystarkastusprosessin läpi. Perusterveydenhuoltoon ohjatuilla asiakkailla kuntoutumisen ja työllistymisen esteet ovat sinä määrin mittavia, että jatkotoimet Toimarin kautta eivät ole tarkoituksenmukaisia. Kelan kanssa tehtävä yhteistyö jatkuu mm. niin, että Kelan työkykyneuvojalla on vastaanotto Toimarissa kaksi kertaa kuukaudessa. Massa-aktivointipäiviä on alkuvuodesta pidetty kaksi, johon kutsuttiin yhteensä 135 asiakasta. Päivien aikana tehtiin 71 aktivointi- tai työllistymissuunnitelmaa. Kuntouttavan työtoiminnan aloitti 25, työkyvyn arviointiin ja/tai eläkeselvitykseen siirtyi 29 ja muihin palveluihin 27 asiakasta. Tämän vuoden aikana järjestetään vielä kaksi vastaavaa päivää. Kunnan työllisyyspalveluihin on varattu vuodelle :n määräraha, jonka turvin on voitu palkata kuntaan 40 työntekijää määräaikaisiin työtehtäviin. Eri toimialat ovat olleet aktiivisesti mukana ja Toimari on ohjannut työkykyisiä työntekijöitä eri toimipisteisiin haastateltaviksi. Toimari on ollut myös mukana palkkatuen hakemiseen liittyvässä prosessissa ja pyrkinyt auttamaan työnantajia rekrytoinnissa. Toiminnalla saavutetut kuntaosuuslaskun säästöt näkyvät viiveellä tulevien 2-3 kuukauden kuluessa. Kuntaan on palkattu alkuvuoden aikana 41 työntekijää eri toimipisteisiin kaikilla toimialoilla. Toimarissa työskentelee tällä hetkellä 23 palkkatuetussa työsuhteessa olevaa henkilöä, joista kuusi on kunnan velvoitetyöllistettyä.
38 Osavuosikatsaus Perusturva Ikäihmisten hyvinvointipalvelut Ikäihmisten hyvinvointipalvelujen tulosalueen palvelut jakautuvat kotona selviytymistä tukeviin palveluihin sekä ympärivuorokautisiin asumispalveluihin. Suoritteet / tunnusluvut Kotona asumista tukevat palvelut TP 2017 Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/2018 Tot % Muutos % Säännöllisen kotihoidon asiakkaita ,0-16,4 Tilapäisen kotihoidon asiakkaita ,3-3,5 Ikäihmisten kuljetuspalvelut (shl asiakkaita) ,9 18,1 Omaishoidon tuen piirissä, asiakkaita ,5 0,0 Vols-kodin päivätoiminta Hoitovuorokausien määrä ,1 4,8 Kotisairaala Hoitokäyntien määrä ,8-28,9 Intervallihoito Lehmuskartano, hoitovuorokausien määrä ,1-14,5 Vols-koti, hoitovrk määrä (sisältää myös kriisipaikat) ,1-15,8 Ympärivuorokautinen hoiva Lehmuskartano (laitos), hoitovuorokausien määrä ,0-14,6 Lehmuskartano (tehostettu palveluasuminen), hoitovrk ,1-0,7 Palvelutalo (palveluasunnot), hoitopäivien määrä ,1-2,9 Palvelutalo (ryhmäkodit), hoitopäivien määrä ,9-1,0 Volskoti, hoitopäivien määrä ,9 3,6 Ostopalvelut Tehostettu palveluasuminen, hoitovuorokausien määrä ,3 3,6 Espoon sairaala, hoitovuorokausien määrä ,4 23,0 Espoon sairaala, hoitojakson keskimääräinen pituus 12,7 12,5 9, ,4 7,6 Toiminnan painopistealueet Palvelujen sujuvuuden varmentaminen ja parantaminen: kehitetään tulosalueen asiakasprosesseja hyvinvointikeskuksen toiminnallisen konsultoinnin tulosten ja hoitoketjuselvityksen perusteella. Kuntoutuspainotteinen toimintatapa kaikissa toiminnoissa Kotikuntoutusmallin kehittämistyön jatkaminen Kotisairaalan toiminnan kehittäminen kotiutusten turvaamiseksi jatkuu RAI-mittariston hyödyntäminen johtamisessa ja toiminnan suunnittelussa Tehdään yhteistyössä sosiaalipalveluiden tulosalueen kanssa suunnitelma sosiaalihuoltolain mukaisesta monialaista verkostotyöstä ikäihmisten osalta. Kotona selviytymistä tukevat palvelut Kotona selviytymistä tukevien palvelujen palvelu- ja hoitoketjuja kehitetään, jotta asiakasprosessit olisivat mahdollisimman joustavia ja yhteensopivia tulevan hyvinvointikeskuksen asiakasprosessien kanssa. Ikäihmisten neuvontaa ja ohjausta tarjoava Palvelunumero ei tavoittanut kuntalaisia riittävän hyvin eikä sen nimeä pidetty selkeänä. Puhelinneuvonnan toiminta-ajatusta kehitettiin yhdessä mm. vanhusneuvoston kanssa ja sille saatiin nimikilpailun avulla uusi nimi: Seniorilinja - Seniorlinjen. Samalla neuvontapuhelimen palvelua tehtiin tunnetuksi. Kotiutustiimi tukee sairaalasta kotiutuvaa potilasta, kun kotiutuminen ei suju itsenäisesti. Tavoitteena on, että jokainen tukea ja apua tarvitseva saa apua reaaliajassa. Kotiutustiimi tuottaa kahden viikon pituisia arviointijaksoja, jonka aikana kartoitetaan asiakkaan tuen ja palvelujen tarve jatkossa. Kotiutustiimin toiminta tukee myös kotihoitoa niin, että mm. kotiutukset tulevat suoraan kotiutustiimin tehtäväksi, minkä ansiosta kotihoidon kuormitus tasoittuu. Kotiutustiimin asiakkuudet ovat tilapäisiä.
39 Osavuosikatsaus Perusturva Kotikuntoutusmallia kehitetään GeroMetro hankkeen mukaisesti. Kirkkonummen kotikuntoutusmalli Pysy kotona jalkautetaan koko henkilöstölle. Kotikuntoutusmallissa kotikuntouttajat toteuttavat asiakkaan kotona tai kodinomaisissa tiloissa asiakasta aktivoivaa toimintaa fysio- tai toimintaterapeutin ohjeiden mukaisesti. Tavoitteena on laaja-alaisesti ja moniammatillisesti tukea kotihoidon ja omaishoidon asiakkaiden toimintakykyä sekä mahdollisimman itsenäistä selviytymistä kotona ja parantaa lihaskuntoa ja suorituskykyä. Asiakasta tuetaan myös sosiaaliseen kanssakäymiseen Kuntoutuspalvelut järjestävät ikäihmisten palvelujen henkilöstölle säännöllisesti kuntoutusta tukevaa Asiakasta aktivoiva hoitotyö koulutusta. Kotisairaalan toimintaa kehitetään yhteistyössä kotihoidon kanssa. RAI-mittari on käytössä lähes jokaisessa yksikössä ikäihmisten hyvinvointipalveluissa. Mittariston käyttöön tarvitaan jatkuvaa koulutusta ja RAI-vastuuhenkilöitä on tuettava analysoimaan RAI-arviointituloksia ja hyödyntämään niitä palvelu- ja hoitosuunnitelmissa. Koulutus tapahtuu sisäisellä koulutuksella ja vieriopetuksella. RAI-ohjeistusta on laadittu. Esimiehiä tuetaan hyödyntämään RAI-arviointituloksia henkilöstön työn suunnittelussa. Tuloksia hyödynnetään myös uusien toimintamallien luomisessa. RAI-arviointeja on tehty seuraavasti: - toteuma laitoksissa on 59 % (Lehmuskartanon Kuntola ja Tyynelä, Vols ja Palvelutalon ryhmäkoti) - toteuma kotona on 76 % (Lehmuskartanon Onnela ja Toimela, Palvelutalon asunnot ja kotihoito) Omaishoitajien jaksamisen tueksi tarkoitettu valmennus toteutetaan yhteistyössä Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja läheiset ry:n kanssa. Omaishoidon koordinaattori on tehnyt lakisääteisiä tarkastuksia ja tämä näkyy hänen asiakasmääränsä nousuna. Omaishoitajia ja omaishoidettavia tuetaan myös kotikuntoutuksella. Asiointi- ja kauppapalvelujen heikennyttyä ikäihmisillä on vaikeuksia toimia itsenäisesti omassa kodissaan. Asioinnin turvaamiseksi on hyödynnetty sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua. Uutena toimintatapana vuonna 2018 on myöntää kuljetuspalvelua harkinnanvaraisesti myös henkilöille, joiden tulorajat ylittyvät. Vuoden 2018 aikana kotihoidon haasteena on ollut henkilöstön rekrytointi sekä vakinaisiin että määräaikaisiin työsuhteisiin. Kotihoidossa on 5-6/2018 tehty laaja selvitys kotihoidon tilanteesta valtuustoaloitteesta. Ympärivuorokautiset asumispalvelut Volskodin tilat eivät täytä palveluasumiselle asetettuja tilavaatimuksia. Volskodin toiminta voidaan korvata joko lisäämällä tehostetun palveluasumisen ostopalveluja tai palvelusetelillä tuotettuja yksityisiä palveluja tai rakentamalla oma tehostetun palveluasumisen yksikkö tai remontoimalla nykyiset tilat palveluasumiseen soveltuvaksi. Selvitystyö jatkuu niin, että keväällä 2018 perusturvassa tehtiin asiakas-, omais-, ja henkilöstön tyytyväisyyskysely. Lisäksi kuntatekniikassa tehdään tarveselvitys ja kustannusselvitys. Kunnanhallituksen päätöksen mukaan selvityksen tulee olla valmis elokuussa Hoivakoti Lehmuskartanossa ja Palvelutalossa on ollut esimiesvaihdoksia. Palvelutaloon on saatu vakinainen osastonhoitaja ja Hoivakoti Lehmuskartanossa on juuri tehty toisen osastonhoitajan valinta. Hoivakoti Lehmuskartanossa kehitetään asiakkaiden aktivointisuunnitelmia. Aktivointisuunnitelman tarkoitus on tuoda arvoa asiakkaalle. Asiakkaalle tuotetaan joka päivään asiakkaan oman mielen mukaista toimintaa mikä tuo iloa ja hyötyä hyvinvointiin. Kaikissa yksiköissä koulutetaan henkilöstöä asiakasta aktivoivaan hoitotyöhön. Koulutuksen antaa kuntoutuspalvelut. Ikäihmisten päivätoiminnan toiminnan sisältöä selvitetään ja tavoitteena on luoda malli, joka on kuntoutuspainotteinen ja sisältöä arkeen tuottava. Lisäksi selvitetään, mitä arvoa toiminta tuo asiakkaille. Espoon sairaala tuottaa kokonaisvaltaista perusterveydenhuollon sairaalapalvelua. Sairaalassa on asiantuntijuus lähellä ja konsultaatiomahdollisuus. Tämän lisäksi röntgen- ja laboratoriopalvelut ovat lähellä. Espoon
40 Osavuosikatsaus Perusturva sairaalan toiminta-ajatus on tukea kuntoutusta. Yhteistyö Espoon sairaalan kanssa on hyvä. Yhteistyössä on sovittu sujuvista toimintamalleista. Kotiutusprosessissa Kirkkonummen kotihoidon edustaja on tarpeen mukaan mukana hoitopalaverissa. Kotikuntoutus on toiminut hyvänä tukena kotona pärjäämisessä ja toimintamallia hiotaan jatkuvasti. SAS-prosessia kehitetään jatkuvasti yhdessä Espoon sairaalan kanssa ja nykyisellä toimintatavalla yhteistyö sujuu hyvin ja palvelee kuntalaisia. Espoon sairaalan käyttöastetavoite vuodelle 2018 oli yhdeksän hoitovuorokautta. Tammi-elokuu 2018 hoitopäivien keskiarvo oli 13,45. Tehostetun palveluasumisen kustannukset ovat kohonneet siitä syystä, että vuonna 2017 oman sairaalan lakkauttamisen yhteydessä ostettiin 30 tehostetun palveluasumisen lisäpaikkaa. Tehostetun palveluasumisen turvaamiseksi on käytössä 100 ostopaikkaa. Jotta kustannukset tasaantuisivat, kehitetään SAS-prosessia jatkuvasti. Uutena ilmiönä on että, määräaikaisia ostopaikkoja ostetaan yhä useammin. Tämä viittaisi siihen, että Espoon sairaalasta kotiutetaan nopeasti, koska sairaalahoidon tarvetta ei enää ole, mutta kuntoutus on vielä kesken. Ikäihmisten strategia, Kirkkonummen kunnan suunnitelma toimenpiteistään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi vuosille on hyväksytty perusturvapalveluiden lautakunnassa 8/2018 ja 9/2018 sekä kunnanhallituksessa että kunnan valtuustossa.
41 Osavuosikatsaus Perusturva Käyttösuunnitelmatavoitteet
42 Osavuosikatsaus Perusturva Sosiaalipalvelut Aikuissosiaalityö Strateginen tavoite: Sosiaalisen kuntoutuksen ryhmätoiminnan vakiinnuttaminen asiakkaita osallistamalla. Toimenpide Mitataan sosiaalisen kuntoutuksen asiakastyytyväisyyttä palautekyselyllä Arviointikriteerit / Mittarit Toteutetaan palautekysely vuoden 2018 aikana. Toteuma Palautekysely on toteutettu, tavoite on toteutunut. Ryhmätoiminta ajalla Osallistujia Alkuarviointi/odotukset Väliarviointi Loppuarviointi (5 vastaajaa) Perhepalvelut Strateginen tavoite: Tehostetaan monialaista arviointia sekä asiakkaan ohjautumista oikeiden palveluiden piiriin. Toimenpide Päivystyspuhelimessa tarkka palveluohjaus oikeiden palveluiden piiriin. Arviointikriteerit / Mittarit Päivystystiimi arvioi sähköisen seurantatyökalun avulla, onko tavoite toteutunut täysin, melko hyvin, jonkin verran tai ei ollenkaan. Toteuma Sähköistä seurantatyökalua on käytetty 1.3. alkaen. Puheluita tuli mennessä yhteensä 631 kpl. Palveluohjaus on toteutunut melko hyvin. Ajalla % puheluista ollut neuvontaa/muuta toimenpidettä, 3 % palveluohjausta. 10 % puheluista johtanut palvelutarpeen arviointiin ja 3 % kiireelliseen lastensuojelun toimenpiteeseen. Puheluista 64 % tullut viranomaiselta, 29 % asiakasperheiltä ja 7 % soittaja oli muu henkilö. Soitoista 30 %:lla on jo ls-asiakkuus, 34 % puheluista koskee uusia asiakkaita ja 36 % on perhepalvelun asiakkaita. Palvelutarpeen arvioinnin jälkeen haasteena on ollut asiakkaiden siirtäminen oikeisiin palveluihin.
43 Osavuosikatsaus Perusturva Terveyspalvelut Vastaanottotoiminta Strateginen tavoite: Edistämme kuntalaisten hyvinvointia laadukkailla, kuntalaislähtöisillä ja kustannustehokkailla kaksikielisillä palveluilla Tavoite: Kiireellisen hoidon potilaan hoitopolun sujuvoituminen Toimenpide Arviointikriteerit / Mittarit Kehitetään virka-aikaisen kiireellisen hoidon työnjakoa. näisen vastaanoton käyntimää- Päivystävän sairaanhoitajan itserien lisääminen. Syyskuussa 2017 kahden viikon mittausjaksossa käyntejä 167. Tavoite lisätä käyntejä 20 % Toteuma Tavoitteen toteutuminen raportoidaan toimintakertomuksessa Strateginen tavoite: Edistämme kuntalaisten hyvinvointia laadukkailla, kuntalaislähtöisillä ja kustannustehokkailla kaksikielisillä palveluilla Tavoite: Ryhmäohjauksilla tavoitetaan enemmän potilaita ja osallistetaan potilaita omahoitoon. Hoidon saatavuus paranee. Toimenpide Arviointikriteerit / Mittarit Toteuma Ylläpidetään ryhmäohjauksia eri Ryhmien määrä. Painonhallinta 4 potilasryhmille: painonhallinta, astma (PEF), verenohennuslääkityksen Tavoite järjestää vähintään yhtä Heikentynyt sokerinsieto 7 seuranta (antikoagulaa- monta ryhmää kuin vuonna Antikoagulaatio 3 tio), heikentynyt sokerinsieto. 2017: PEF 0 Hyödynnetään teknologiaa soveltuvissa Painonhallinta 6 ryhmää kohdissa (mm. Oma- Heikentynyt sokerinsieto Heikentyneen sokerinsiedon ryh- Kanta) 14 ryhmää mät ovat toteutuneet lähes Antikoagulaatio 6 ryhmää suunnitelman mukaisesti. Painonhallintaryhmiin ei ole tänä PEF-ohjaus 2 ryhmää vuonna hakeutunut yhtä paljon osallistujia kuin viime vuonna ja osa ryhmistä on jouduttu sen vuoksi perumaan. Antikoagulaatiohoidossa on alkamassa nk. INR-poliklinikka, mikä on vähentänyt tarvetta ryhmäohjaukselle. Ryhmäohjausmalli astmahoitoihin on todettu haasteelliseksi, koska hoidon aloitusajankohtaa ei voida siirtää ryhmien aikataulun mukaan.
44 Osavuosikatsaus Perusturva Toimintakyvyn tukipalvelut Kuntoutuspalvelut Strateginen tavoite: Kuntalaisten hyvinvoinninedistäminen laadukkailla, kuntalähtöisillä kustannustehokkailla kaksikielisillä palveluilla Toiminnallinen tavoite: Tuki- ja liikuntaelinvaivoista kärsivien kuntalaisten pääsy suoraan fysioterapeutin vastaanotolle Toimenpide Arviointikriteerit / Mittarit Fysioterapeuttien suoravastaanottoon varataan 12 aikaa / viikko ottokäyntien Fysioterapeuttien suoravastaan- määrä Lähtötilanne: 11-12/2017 käyntejä oli 19 toiminnan juuri käynnistyttyä. Toteuma Ajalla 1-8/2018 fysioterapeuttien suoravastaanottokäyntikertoja ollut 107 käyntiä. Mielenterveyspalvelut Strateginen tavoite: Kuntalaisten hyvinvoinninedistäminen laadukkailla, kuntalähtöisillä kustannustehokkailla kaksikielisillä palveluilla Toiminnallinen tavoite: Perheiden ja nuorten pääsy oikea-aikaisesti tarpeenmukaisen tuen piiriin Toimenpide Arviointikriteerit / Mittarit Luodaan uusi toimintamalli perheneuvolaan, jonka avulla odokuuksien odotusajan lyhenemi- Tavoitteena kiireettömien asiaktusaika palvelun saantiin lyhenee nen alle kuukauteen. kiireettömien asiakkuuksien kohdalla. Lähtötilanne: Kiireettömien asiakkuuksien odotusaika n. 3 kuukautta yhteydenotosta / ohjauksesta palvelujen piiriin Toteuma Kiireettömien odotusaika ei ole lyhentynyt vaan pysynyt samana. Jonossa olevien määrä on laskenut (maksimissaan jonossa oli 60 asiakasta nyt 20) Kuntouttava työtoiminta Strateginen tavoite: Kuntalaisten hyvinvoinninedistäminen laadukkailla, kuntalähtöisillä kustannustehokkailla kaksikielisillä palveluilla Toiminnallinen tavoite: Työtä vailla olevat pääsevät työkykyselvitykseen. Toimenpide Terveystarkastuksiin kutsutaan 200 asiakasta. Arviointikriteerit / Mittarit Terveystarkastuksiin kutsuttujen asiakkaiden määrä Toteuma Kutsuttu 123 asiakasta.
45 Osavuosikatsaus Perusturva Ikäihmisten hyvinvointipalvelut Kotona selviytymistä tukevat palvelut Strateginen tavoite: Kuntalaisten hyvinvoinninedistäminen laadukkailla, kuntalähtöisillä kustannustehokkailla kaksikielisillä palveluilla Toiminnallinen tavoite: Asiakkaiden valinnanvapauden lisääminen Toimenpide Arviointikriteerit / Mittarit Kotihoidossa otetaan käyttöön Palveluseteli on otettu käyttöön palveluseteli mennessä Toteuma Palveluseteliselvitys keskeytettiin koska soteen liittyvä Asiakassetelin pilotointi on mahdollisesti alkamassa. Omat hoivayksiköt Strateginen tavoite: Kuntalaisten hyvinvoinninedistäminen laadukkailla, kuntalähtöisillä kustannustehokkailla kaksikielisillä palveluilla Toiminnallinen tavoite: Muutetaan Lehmuskartanon toimintatapaa asukasta aktivoivammaksi Lean-mallia soveltaen Toimenpide Lehmuskartanossa jokaiselle asukkaalle laaditaan aktivointisuunnitelma Arviointikriteerit / Mittarit Laadittujen aktivointisuunnitelmien prosentuaalinen osuus asukkaista Toteuma Lehmuskartanon kaikille asukkaille on tehty aktivointisuunnitelma Strateginen tavoite: Kuntalaisten hyvinvoinninedistäminen laadukkailla, kuntalähtöisillä kustannustehokkailla kaksikielisillä palveluilla Toiminnallinen tavoite: Vols-kodin toimintaympäristön selvittäminen Toimenpide Arviointikriteerit / Mittarit Toteutetaan asiakas-, omais- ja Kyselyn toteuttaminen kevään henkilöstökysely, jossa selvitetään asukkaiden ja työntekijöi aikana den tyytyväisyys Vols-kodin toimintaympäristöön Toteuma Asiakas-, omais- ja henkilöstökysely on tehty 2-3/2018
46 Osavuosikatsaus Perusturva Perusturvan investoinnit Tammikuu-Elokuu 2018 TA 2018 Toteutunut 8/2018 Tot % 9002 Petu -ohjelmisto, Perusturva , Apotti -ohjelmisto, Perusturva , Muut hankkeet ***** 9802 Kunnantalon tilatehokkuuden parantaminen ***** Yhteensä ,8 Kotihoidon ProComp reittioptimointi ohjelma on tiliöity virheellisesti investointi tililtä 9404, muut hankkeet. Tämän olisi pitänyt tiliöidä tililtä 9002 Petu-ohjelmisto, Perusturva. Apotti-ohjelmiston suhteen talousarviossa ei ole huomioitu sijoitetun oman vapaan pääoman rahaston investointia , vaan määrärahavarauksessa on huomioitu ainoastaan Apotti Oy:n laskutus.
47 Liite 1. Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2018 Vuoden 2018 painopiste- ja kehittämisalueena valvontatoimenpiteet toimintaprosesseissa Koko toimiala / koordinointi ja ohjeistus hallintopalvelut Painopistealue: VALVONTATOIMENPITEET TOIMINTAPROSESSEISSA Riski, syy, seuraus, suuruus Tavoitetaso Sovittu toimenpide / menettely vuodelle 2018 Toteuma Kehittämisalueet: Uuden tiliöintimallin käyttöönotto Tiliöinnit ovat virheellisiä ja / tai uusia taloushallinnon ohjelmistoja ei osata käyttää. Uusi tiliöintimalli ja Kirkkonummen kunnan taloushallinnon uudet ohjelmat on otettu toimialalla onnistuneesti käyttöön. Kaikki Kirkkonummen kunnan taloushallinnon järjestelmiä käyttävät perusturvapalveluiden esimiehet, asiatarkastajat ja myyntilaskuttajat ovat osallistuneet vuonna 2018 tiliöinti- ja järjestelmäkoulutukseen tai heille on järjestetty muutoin perehdytys. Raportoidaan toimintakertomuksessa. 45
48 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA Yhteiset palvelut TP2017 TOT 8/2017 Ta 2018 TOT 8/2018 Tot % Muutos % Toimintatuotot , ,2 Myyntituotot Maksutuotot Muut toimintatuotot , ,8 Toimintakulut ,2 1,6 Henkilöstökulut ,7 0,6 Palkat ja palkkiot ,9 Henkilösivukulut ,7-0,6 Eläkekulut ,2 Muut henkilösivukulut ,4 Palvelujen ostot ,3 2,0 Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,8 39,3 Muut toimintakulut ,5 137,8 Toimintakate ,1 4,7 Taloudellinen tuloksellisuus TP2017 TOT 8/2017 Ta 2018 TOT 8/2018 *Asukasmäärä euroa per asukas Yhteiset palvelut Strateginen tavoite: Elinvoimaisuus Kokeileva sivistyskunta Toimenpide / toimenpide Mittari Toteuma Uusien käytänteiden ja kokeilujen käyttöönotto Uudet käytänteet/kokeilut/kpl Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 5-v maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilu Kielisuihkutus päiväkodeissa: Ravals - Prästgårdsbacken, Hommas Liinaharja Oppilaslähtöisen arvioinnin innovatiivinen kehittäminen ja kokeilut suomen- ja ruotsinkielinen opetus Vapaan-sivistystyön maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidonkoulutus Vapaa-ajan KesäAction toiminta Asukaspuistoissa maksuton kesäruokailukokeilu
49 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Hyvinvointia rakentamassa kumppanina kuntalaisen arjessa Toimenpide / tavoitetaso Mittari Toteuma Palvelurakenteen kehittäminen, laadukas palvelu. Kehitetään kuntalaisten jatkuvan palautteen väyliä ja vastavuoroisuutta Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja Avattu kuntalaisille koulukuljetusiin palaute lomake Koulukuljetuksien soittoaika poistettu, asiakas voi soittaa koko virka-ajan puitteissa Avattu toimialan yhteinen Facebook sivu - sivistystä ja vapaaaika Varhaiskasvatuksen palveluseteli alkaen Suomenkielisen varhaiskasvatuksen organisaatiouudistus alkaen Strateginen tavoite: Osallistaminen Vuorovaikutteinen sivistyskunta Toimenpide Mittari Toteuma Sivistys- ja vapaaaikapalvelujen toimialan viestinnän ja tiedottamisen oikea-aikaisuus ja vuorovaikutteisuus Tiedottamisen ja viestinnän eri kanavien käyttö/näkyvyys viestimissä Osallistamisen uudet avaukset/määrät per tulosalue Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja Tiedottamisen prosesseja sisäilmatilanteissa täsmennetty yhdessä kuntatekniikan kanssa Avattu toimialan yhteinen Facebook sivu -sivistystä ja vapaaaikaa Tilavarausohjelman hankinta Nuorisovaltuuston aktiivinen toiminta Turvallinen koulutie - kampanja Investoinnit Ta 2018 Toteutunut 8/2018 Tot % Tilavarausohjelma 9017 Oppilashallintoohjelma Tilanvarausohjelma ja oppilashallinto-ohjelma ovat edenneet kilpailutukseen ja valintaprosessiin. SUORITTEET OPETUSTOIMEN YHTEISET TOIMINNOT TP 2017 Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/2018 Tot % Muutos % Koulukuljetukset; Kuljetusetuud. piirissä olevat opp ,3-6,9 Koulukuljetukset; Kustannukset euroa / oppilas ,9 5,1
50 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala SUOMENKIELINEN VARHAISKASVASTUS- JA OPETUSJAOSTO TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot% Muutos % Toimintatuotot ,5-3,8 Myyntituotot ,0 11,1 Maksutuotot ,8-17,4 Tuet ja avustukset ,8 27,8 Muut toimintatuotot ,0-20,0 Toimintakulut ,6 0,7 Henkilöstökulut ,0 2,1 Palkat ja palkkiot ,0 2,3 Henkilösivukulut ,0 1,4 Palvelujen ostot ,1-11,0 Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,7 5,3 Avustukset ,7-1,3 Muut toimintakulut ,1 11,1 *Toimintakate (S) ,0 1,2 josta *Sisäiset tulot ,4 Sisäiset menot ,1 1,7 Taloudellinen tuloksellisuus TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 *Asukasmäärä euroa per asukas Suomenkielisen varhaiskasvatuksen toteumatilanne on hyvä, sillä menot ovat vähentyneet 3,2 % suhteessa edelliseen vuoteen ja budjettiin on varattu noin miljoona euroa eli 4,0 % enemmän määrärahaa. Puheterapiamäärärahat ja alkuvuoden kustannukset on siirretty perusturvaan. Edellisen ja maksuttoman 5 vuotiaiden varhaiskasvatuskokeilun euron tulovähennyksen nettovaikutus vuoden 2018 talousarvion määrärahaan on Tulot ovat elokuun tilanteessa vähentyneet 10,4 % ja rahaa tuloarvion ollessa -17,4 %. Suomenkielisen opetustoimen toimintamenot ovat kasvaneet 2,6 % eli 0,3 m edelliseen vuoteen verrattuna, mutta määrärahaa on varattu noin 1,0 m enemmän. Tulokertymät ovat kasvaneet 2,6 % edelliseen vuoteen verrattuna, mutta talousarvion tuloarvio on myös 5,1 % eli 0,1 milj. euroa suurempi kuin vuonna Suomenkielinen varhaiskasvatus Toiminnan painopistealueet Varhaiskasvatuksen pedagogiikka Asiakaskohtaistetut palvelut Syrjäytymisen ennaltaehkäisy Henkilöstön osaaminen ja hyvinvointi Tehokas tieto- ja viestintäteknologian käyttö varhaiskasvatuspalveluiden kaikissa osa-alueissa
51 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Tunnusluvut / Suoritteet SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS TP 2017 Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/2018 Tot % Muutos % 0-6 vuotiaiden lkm (suomenkieliset) ,6-2,7 Päivähoidossa olevat lapset % ikäluokasta 0-6-v ,5 0,0 Lapsia kunnallisessa päivähoidossa ,7-2,7 Lapsia yksityisessä päivähoidossa ,2-2,3 Kunnallisen päivähoidon nettokust. euroa /lapsi (sk) ,1-0,2 Lapsia kotihoidontuen piirissä (S+R) ,9-12,2 Päivähoidon nettokust. / ikäluokasta 0-6-v (S+R)/lapsi ,1 2,9 0-6-vuotiaiden määrä (S+R) ,0-3,0 Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia muutettiin alkaen tulorajojen ja sisarusalennusten osalta asiakasmaksuihin tuli indeksimuutos. Muutokset tulevat vähentämään varhaiskasvatuksen tulokertymää. Yksityisen varhaiskasvatuksen osuutta varhaiskasvatuksen palvelutuotannosta lisätään. Tavoitteena on, että yksityisen palvelutuotannon osuus koko varhaiskasvatuksen palvelutuotannosta on 25 %. Palveluseteli otettiin määräaikaisena käyttöön kahdeksi - neljäksi vuodeksi alkaen yksityisen hoidon tuen kuntalisän rinnalle. Kirkkonummen kunta haki ja hyväksyttiin 5- vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun Varhaiskasvatuksen puheterapiapalvelut siirrettiin perusturvapalvelujen toimialalle alkaen. Varhaiskasvatuksen organisaatiouudistus toteutettiin alkaen. Johtamiskokonaisuuksia uudelleen organisoitiin: uudelleen organisoinnin myötä johtamiskokonaisuudet osin kasvoivat ja perhepäivähoidon ohjaus keskitettiin. Päiväkodinjohtajien vakanssien määrä väheni. Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Pedagogisesti osaava ja hyvinvoiva kasvatushenkilöstö varhaiskasvatuksessa Toimenpide Kunnallisten päiväkotipaikkojen täyttöaste vähintään 98 %. Mittari Täyttöaste % Toteuma %. Tavoiteltu taso jäi saavuttamatta. Kasvatushenkilöstön sijaisten (yli 5 kk) kelpoisuusaste 90 % kunnallisessa varhaiskasvatuksessa Henkilöstön sairauspoissaolopäivien määrä alle 18 pv/hlö/v Henkilöstön työhyvinvointi vähintään hyvällä tasolla (3). Kelpoisuusehdot täyttävien kasvatushenkilöiden suhteellista osuutta seurataan koko kasvatushenkilöstöstä yli viisi (5) kuukautta kestävissä palvelussuhteissa. Seurataan henkilöstön sairauspoissaolopäivien määrä 30.4., Työhyvinvointi2 -kyselyn tulosten seuranta ja Lto: 78 %. Tavoiteltu taso jäi saavuttamatta. Lh: 94 %. Tavoiteltu taso saavutettiin. Sairauspoissaolojen määrä oli 9,05 tavoitteen mukaisesti. Seuraavat työhyvinvointi2- kyselytulokset
52 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Strateginen tavoite: Osallistaminen Vastuuhenkilö: Varhaiskasvatuksen johtaja Toimenpide / tavoitetaso Asiakastyytyväisyys vähintään hyvällä tasolla (3) Mittari Asiakastyytyväisyyskyselyn tulos Vastuuhenkilö: Varhaiskasvatuksen johtaja Toteuma Asiakastyytyväisyys- kysely suoritetaan 10/2018. INVESTOINNIT Toteutunut Ta /2018 Tot % 9810 Päiväkotien täydennyskalustus Viihtyvyys ja uudet oppimisymp , Kantvikin päiväkodin ensikert ,8 Yhteensä ,0 Suomenkielinen opetustoimi Toiminnan painopistealueet Uusien opetussuunnitelmien mukaisten pedagogisten ratkaisujen, ilmiöpohjaisen opetuksen ja arvioinnin käyttöönoton jatkaminen ja kehittäminen esiopetuksessa, perusopetuksessa ja lukiossa Henkilöstön osaamisen ja hyvinvoinnin kehittäminen: yhteistyö, jakaminen ja koulutus Porkkalan lukion ohjauksen kehittäminen ja osallistuminen valtakunnalliseen tuntijakokokeiluun Oppilashuollon painopistealueet: oppilashuoltopalvelujen saatavuus, palvelurakenteen kehittäminen ja verkostomainen toimintatapa Tunnusluvut / Suoritteet SUOMENKIELINEN OPETUSTOIMI TP 2017 Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/2018 Tot % Muutos % Esiopetus: oppilasmäärä ,2-2,2 Perusopetus: oppilasmäärä ,1 0,7 Perusopetus: kustannukset euroa / oppilas ,1-0,8 Lukiokoulutus: oppilasmäärä (päivälukio) ,0 5,0 Lukiokoulutus: kustannukset euroa / oppilas ,0-7,3 Kouluilla jatketaan Opetussuunnitelma 2016 mukaista pedagogista kehittämis- ja uudistustyötä. Yhteisopettajuuden kokeilut, monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelu ja toteutus sekä laajaalaisten taitojen oppiminen ja arviointi luovat pedagogisen uudistamisen linjaukset. Oppilasarvioinnin toteuttamisen kehittämiseksi Kirkkonummen opetuspalvelut on saanut valtion erityisavustusta innovatiivisiin kokeiluihin ja opetuksen kehittämiseen myönnetystä avustuksesta. Hankkeen puitteissa suunnitellaan koulutuksia rehtoreille, tutoreille ja koko opetushenkilöstölle
53 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Opetussuunnitelman mukaisen arvioinnin edistämiseksi ja kehittämiseksi. Koulutuksen lisäksi hankitaan arviointipalvelu formatiivisen ja itsearvioinnin kehittämiseen, ja koulujen arviointikokeiluja tuetaan ja arvioidaan hankkeen puitteissa. Kirkkonummi on mukana valtakunnallisessa OPPIVA-verkostossa. OPPIVA-verkostossa rehtorit pääsevät mukaan Johtamisen muutos koulutukseen. Edellä kuvattu arvioinnin kehittämisen hankkeessa tehdään yhteistyötä OPPIVA-verkoston kanssa, ja tuotoksia pyritään jakamaan OPPIVA-verkostossa. Porkkalan lukion johtoryhmä on työstänyt yhdessä koko opettajakunnan kanssa lukion seuraavien vuosien tavoitetilaa. Pohjana kuvaukselle on ollut lukion toiminnan strateginen suunnittelu ja linjaus, johon koko lukion henkilökunta ja opiskelijat voivat sitoutua. Lukiolla on aloitettu myös ohjelma viestinnän kehittämiseksi, jonka myötä lukion toimintaa ja opiskelua tehdään näkyväksi eri väyliä hyödyntäen ja täten pyritään lisäämään myös lukion vetovoimaisuutta. Opiskelijahuollon yhteisiä toimintamalleja on käsitelty yhteisessä työiltapäivässä oppilashuoltohenkilöstön ja rehtoreiden kanssa. Koulujen parhaita ja onnistuneita käytänteitä jaettiin sovellettaviksi kuhunkin kouluun soveltuvalla tavalla. Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan Gesterbyn, Kirkkoharjun ja Nissnikun kouluissa henkilökunta ja oppilaat kärsivät sisäilmaongelmista ja opetusjärjestelyihin on jouduttu tekemään joustoja ja muutoksia, jotta oppilaat voidaan mahdollisuuksien mukaan kierrättää terveissä opetustiloissa. Kaikissa kolmessa koulussa odotetaan siirtymistä osittain tai kokonaan väistötiloihin sisäilmaongelmien ja tilanpuutteen vuoksi vuoden 2019 alusta. Väistötiloissa pyritään huomioimaan Opetussuunnitelman 2016 vaatimat oppimisympäristöjen ja toimintakulttuurin vaatimukset ja muutokset. Kirkkoharjun koulun henkilöstö on mukana Jokirinteen oppimiskeskuksen rakennushankkeen suunnittelussa käyttäjien osallistamisvaiheessa. Veikkolan koululla on menossa laajennus- ja saneerausvaihe lukuvuoden aikana, joka toteutetaan siirtämättä opetusta väistötiloihin, jolloin opetus järjestetään olemassa olevissa tiloissa uudenlaisin opetusjärjestelyin. Strateginen tavoite: Elinvoimaisuus Toimenpide / tavoitetaso Kaikille peruskoulun päättäneille alle 18-vuotiaille tarjottu koulutus-, lisäopetus- tai tyo pajapaikat. Kaikki perusopetuksen päättäneet saavat päättötodistuksen. Mittari Koulutus-, lisäopetus- tai työpajapaikkaa vailla olevien määrä. Ilman päättötodistusta olevien määrä. Vastuuhenkilö: opetustoimen johtaja Toteuma kaikilla peruskoulun päättäneillä koulutus-, lisäopetus- tai tyo pajapaikat tavoite saavutettu 1 tavoitetta ei ole saavutettu yhden oppilaan osalta
54 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Pedagogisesti osaava ja hyvinvoiva kasvatushenkilöstö esiopetuksessa, perusopetuksessa ja lukiossa Toimenpide / tavoitetaso Kehityskeskustelujen kattavuus Mittari Toteuma opetustoimen henkilöstön WEB-tallennuksen mukainen 100% kanssa 100% käytyjen kehityskeskustelujen määrä lukuvuoden loppuun tavoite saavutettu mennessä Vähintään 3 koulutuspäivää / opettaja/ lukuvuosi: %-osuus (100%) Koulutuspäivien määrä / opettaja / koulujen ja lukion keskiarvo (30.4., ja tilanne WEB-tallennuksen mukaan) 1,66 pv/ opettaja/ tammi-elokuu ,12 pv/opettaja/v 2017 lv tavoite saavutettu Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Tieto- ja viestintäteknologia vastaa opetussuunnitelmien velvoitetta tehokkaasta hyödyntämisestä opetuksessa Toimenpide / tavoitetaso Hallituksen kärkihankkeen mukaisesti laajennetaan oppimistapoja ottamalla käyttöön digitaalisia oppimisympäristöjä ainakin seuraavilla osa-alueilla Teknologiset valmiudet Toimintatavat Asennoituminen Opetuskäyttö TVT osaaminen Mittari Valtakunnalliset OPEKA-, OPPIKA- ja ROPEKA kyselyt Toteuma Tutor-opettaja toiminta kaikilla kouluilla Google classroomin käyttöönotto Chromebookeja hankittu 4 isoimmalle koululle kyselyihin vastattu kaikissa peruskouluissa kyselyjen tulosten pohjalta kouluilla laaditaan lukuvuosisuunnitelmaan liitettävä TVTkehittämissuunnitelma
55 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Opetuksen hyvä laatu Toimenpide / tavoitetaso Mittari Perusopetuksen monialaisten Keskimääräinen monialaisten oppimiskokonaisuuksien oppimiskokonaisuuksien toteutuminen / vähintään yksi toteutuminen / oppilas vvt per oppilas / lukuvuosi lukuvuoden aikana vuosiluokittain 1-2 lk 3-6 lk 7-9 lk Toteuma monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteutuminen / oppilas lukuvuoden aikana vuosiluokittain 1-2 lk ka 1,80 vvt (lv 2 vvt) 3-6 lk ka 1,63 vvt (lv 2 vvt) 7-9 lk ka 1,48 vvt (lv 2,2 vvt) tavoite saavutettu Ylioppilaiden tutkintojen riittävän laajuuden ylläpito jatkoopintoihin tähtäävässä lukiokoulutuksessa / vähintään tutkintojen vuoden 2016 taso Valmistuvien ylioppilaiden ylioppilastutkintojen ja suoritettujen lukiodiplomien yhteenlaskettu keskimääräinen laajuus verrattuna edellisvuoden tasoon Vastuuhenkilö: opetustoimen johtaja keväällä Porkkalan lukion nuorten koulutuksesta valmistuneiden tutkintojen laajuus keskimäärin 5,72 vuonna 2017 lopputilanteessa vastaava luku 5,20 ja edellisenä vuonna ,19 tavoite saavutettu Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Laadukas asiakaspalvelu oppilashuollossa lakisääteisten aikarajojen kuluessa ja laadukkaat palvelut mahdollistava resursointi. Toimenpide / tavoitetaso Oppilashuoltohenkilöstö pystyy vastaamaan kaikkiin asiakaspyyntöihin lakisääteisten aikarajojen kuluessa (100%) Oppilashuollon asiakaspohjat eivät ylitä kunnan linjaamia asiakaspohjia 800 oppilasta tai opiskelijaa/koulukuraattori, 1000 oppilasta tai opiskelijaa/ koulupsykologi Mittari Keskimääräinen prosentti, jolla oppilashuoltohenkilöstö pystyy vastaamaan asiakaspyyntöihin Keskimääräinen asiakaspohja oppilashuollon työntekijää kohden (oppilaiden ja opiskelijoiden määrä) Vastuuhenkilö: johtava koulupsykologi Toteuma ,1% joko kuraattori tai koulupsykologi vastaa asiakaspyyntöihin lakisääteisen aikarajan kuluessa; kaikkiin pyyntöihin vastattu Keskimääräinen asiakaspohja: kuraattorit 805 ja psykologit 805 koulukuraattorien osalta tavoitetta ei ole aivan saavutettu, koulupsykologien osalta saavutettu
56 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Opetustoimen investoinnit INVESTOINNIT Ta 2018 Toteutunut 8/2018 Tot % 9806 Koulujen ICT-hankinnat (S) , Sähköiset oppimisympäristöt (S Koulujen täydennyskalustus (S) ,7 Yhteensä ,9 Opetustoimen investoinnit 9806 ICT-hankinnat Investointiraha käytetty oppilaiden mobiililaitehankintoihin, kouluilla rikki menneen esitystekniikan (AVlaitteet) korvaamiseen uusilla ja uusien luokkahuoneiden kalustamiseen tarvittavalla tekniikalla. Investoinnista on myös tilattu Kirkkoharjun koulun lisätilaksi vuokratun Nordea-tilan AV-varustus sekä KARVI:n valtakunnalliseen arviointiin oppilaille tarvittavat mikrofonikuulokkeet Sähköiset oppimisympäristöt Tutor-opettajista ja muista opetuksen asiantuntijoista koottu työryhmä teki TVT-suunnittelijan johdolla valtakunnallisesti tarjolla olevista oppilasarvioinnin palveluista markkinakartoituksen. Tarjolla olleista mahdollisuuksista yksi osoittautui sellaiseksi, että se vastaa koulujen/opettajien tarpeeseen. Palvelu otetaan käyttöön mahdollisimman pian syyslukukaudella Koulujen täydennyskalustus Kirkkoharjun, Laajakallion ja Veikkolan kouluille on hankittu muuntojoustavia kalusteita uusien oppimisympäristöjen luomiseksi koulun tiloihin. Kaikkien koulujen osalta on tehty kartoitus puuttuvista, rikkoutuneista ja välttämättömistä käsityövälineistä ja koneista (kovat materiaalit). Yhteishankintatilaus käsityövälineistä on tehty, ja suojavarusteiden osalta tehdään parhaillaan kartoitusta, minkä jälkeen toimitetaan asennus.
57 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala SISÄISEN VALVONNAN SUUNNITELMA Sisäisen valvonnan painopistealue: Riski, syy, seuraus, suuruus: Tavoistetaso: Sovittu toimenpide/menettely vuodelle 2018: Toteuma : Viestintä Kehittämisalueet: Ulkoinen viestintä Viestinnän ja tiedottamisen epäonnistuminen johtaa epätietoisuuteen, tuotannollisiin ja toiminnallisiin häiriöihin sekä mahdollisesti kustannuslisäyksiin. Viestintä ja tiedottaminen ovat vastavuoroista, kuuntelevaa ja oikea-aikaista. Tekniset välineet ovat toimivia ja käytössä ja viestinnän julkaisukanavat ovat tiedossa. Sivistys- ja vapaaaikapalvelujen yhteinen viestintäsuunnitelma Poikkihallinnollinen yhteistyö Yhteinen viestintäsuunnitelma on valmisteilla, osittain jo toteutunut. Poikkihallinnollinen yhteistyö Kuntatekniikan kanssa tiedottamisen vastuista ja käytänteistä. Esim. ajantasaiset sisäilmatiedotteet yksiköiden wwwsivuilla sekä Kuntatekniikan osallistuminen tiedotustilaisuuksiin Tekniset välineet ovat toimivia ja käytössä ja viestinnän julkaisukanavat ovat tiedossa. Sisäilma-asioista tiedottaminen yhteistyössä Kuntatekniikan kanssa.
58 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala RUOTSINKIELINEN VARHAISKASVATUS- JA OPETUSJAOSTO BS 2017 Utfall 8/2017 Budget 2018 Utfall 8/2018 Utfall % Ändrings % Verksamhetsinkomster ,4-0,3 Försäljningsinkomster ,3 Avgiftsinkomster ,7-20,3 Stöd och bidrag ,7 54,3 Övriga verksamhetsintäkter ,1 91,4 Verksamhetsutgifter ,6 2,4 Personalkostnader ,9 0,2 Löner och arvoden ,1 1,3 Lönebikostnader ,7-4,7 Köp av tjänster ,2-14,0 Material, förnödenheter och va ,4 1,8 Bidrag ,6 29,4 Övriga verksamhetsutgifter ,1 22,0 *Verksamhetsbidrag (B) ,5 2,6 varav Interna inkomster Interna utgifter ,4 3,2 BS 2017 Utfall 8/2017 Budget 2018 Utfall 8/2018 Utfall % Ändrings % Svensk småbarnpedagogik Externa verksamhetsinkomst ,5-13,4 interna verksamhetsinkomster Externa verksamhetsutgifter ,1 5,5 interna verksamhetsutgifter ,6 2,4 Verksamhetsbidrag ,2 8,0 Svensk utbildning Externa verksamhetsinkomst ,1 16,0 interna verksamhetsinkomster Externa verksamhetsutgifter ,1 0,6 interna verksamhetsutgifter ,2 69,4 Verksamhetsbidrag ,2 16,3 Ekonomiskt resultat BS 2017 Utfall 8/2017 Budget 2018 Utfall 8/2018 *Invånarantal euro per invånare BS 2017 Utfall 8/2017 Utfall % Budget 2018 Utfall 8/2018 Utfall % Ändrings% 8/17 / 8/18 Ändrings% BS17/ Budget18 SVENSK SMÅBARNSPEDAGOGIK , ,5 5,8 13,4 SVENSKT UTBILDNING , ,7 1,3 8,1
59 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala RUOTSINKIELINEN VARHAISKASVATUS Toiminnan painopistealueet Varhaiskasvatustoiminnan pedagogiikka Asiakaskohtaiset palvelut Syrjäytymisen ennaltaehkäisy Henkilökunnan osaaminen ja hyvinvointi Tehokas tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen varhaiskasvatuksen kaikilla osa-alueilla Tunnusluvut/Suoritteet SVENSK SMÅBARNSPEDAGOGIK TP 2017 Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/2018 Tot % Muutos % 0-6-åringar ,8-5,1 Barn i dagvård av åldersklassen 0-6-åringar ,3 2,7 Barn i kommunal dagvård ,3 0,3 Barn i privat dagvård ,1-7,8 Nettokostnaderna fo r kommunal dagvård, /barn ,5-2,2 Barn som omfattas av hemvårdsstödet (Fi + Sv) ,9-12,2 Nettokostnaderna fo r dagvård, /åldersklassen 0-6 år ,1 2,9 0-6-åringar (F+S) ,0-3,0 Inom hela svenska småbarnspedagogiken och utbildningen har man beslutat gå in för konceptet djuplärande fr.o.m. hösten Koko ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa on päätetty aloittaa syväoppimisen toimintamallia syksystä toimintavuosi alkoi yhteisellä suunnittelu- ja jatkokoulutus, jonka aiheena oli syväoppiminen keskipisteessä. Kyrkslätt deltar i det nationella OPPIVA-nätverket inom djuplärandet. Kirkkonummi osallistuu kansalliseen syväoppimisen OPPIVA-verkostoon. Verkostossa päiväkodinjohtajat ja rehtorit saavat osallistua muutosjohtajuuden koulutukseen. Pieni- ja keskituloisten perheiden varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja alennettiin alkaen. Lisäksi alennettiin sisaruksista perittävät maksut niin, että toisesta lapsesta perittävä maksu on 50 prosenttia nykyisen 10 prosentin sijasta nuorimmasta lapsesta perittävästä laskennallisesta kokopäivähoitopaikkamaksusta varhaiskasvatuksessa. Muutos vaikuttaa varhaiskasvatuksen asiakasmaksutuottoihin laskevasti. Suunnittelujaksolla yksityisen varhaiskasvatuksen osuutta varhaiskasvatustarjonnasta lisätään. pedagogik. Tavoitteena on, että yksityisen varhaiskasvatuksen osuus koko palvelutuotannosta on 25 %. går till 25 %. Kun vuoden 2018 talousarviota hyväksyttiin, päätettiin selvittää mahdollisuutta perustaa yksityinen päiväkoti Sarvvikiin. On käyty alustavia neuvotteluja ja pidetty kokouksia yhteistyössä kuntatekniikan kanssa. Tuottajan suunnasta löytää kiinnostusta rakentaa yksityinen päiväkoti alueella. Selvitykset jatkuvat. Varhaiskasvatuksen palveluseteli otetaan käyttöön kahden neljän vuoden määräajaksi alkaen yksityisen hoidon tuen kuntalisän oheen. Kirkkonummen varhaiskasvatuksen palvelusetelin ohjekirja hyväksyttiin sivistys- ja vapaa-aikalautakunnassa. Palvelusetelin käytännön toteuttaminen on valmisteltu hallinnossa ja lisäksi on järjestetty tiedotustilaisuuksia yksityisille palveluntuottajille. Neljä ruotsinkielistä päiväkotia on hyväksytty palveluntuottajiksi palvelusetelin puitteissa alkaen. Tilanne oli, että 72 % varhaiskasvatuksessa olevista lapsista käyttää palveluseteliä näissä yksiköissä.
60 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Kirkkonummen kunta on hakenut ja saanut lupa aloittaa 5-vuotiaiden ilmaisen varhaiskasvatuksen kokeilua, joka aloitettiin Kokeilu on nyt aloitettu ja se koskee kaikkiaan 102:ta ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa olevaa lasta. Puheterapiapalvelut siirtyivät sivistys- ja vapaa-aikatoimelta perusturvalle alkaen. Täydennyskoulutusta on järjestetty sekä varhaiskasvatuksen että esikouluopetuksen henkilöstölle ylläpitääkseen heidän pätevyyttä. Ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen ja opetuksen ohjaajat jatkavat kehittämistyötään ja osallistuvat CLL:n järjestämään Framtidsdalen-opetuskokonaisuuteen, jossa keskipisteenä on oma, sisäinen kehittämistyö. Toiminnalliset tavoitteet Strateginen tavoite Kehittyvät palvelut Toimenpide Kunnallisten päivähoitopaikkojen täyttöaste vähintään 98 % Kelpoisuusvaatimukset täyttävän kasvatushenkilöstön suhteellista osuutta seurataan koko kasvatushenkilöstön osalta yli viiden (5) kuukauden mittaisissa työsuhteissa. Arviointikriteeri/mittari Täyttöaste % Pedagogisesti osaava ja hyvinvoiva kasvatushenkilöstö varhaiskasvatuksessa / Kasvatushenkilöstön sijaisten (yli 5 kk) kelpoisuusaste 90 % kunnallisessa varhaiskasvatuksessa Toteutuma ,4 % Lastentarhanopettajat: 88 % Erityislastentarhanopettajat: 100 % Lähihoitajat: 91 % Pätevän henkilöstön puute on edelleen suuri koko pääkaupunkiseudulla. Henkilöstön sairauspoissaolopäivien määrää seurataan ja ja Työhyvinvointikysely 2:n tulosten seuranta ja Henkilöstön sairauspoissaolopäivien määrä alle 18 pv/hlö/v. Henkilökunnan työhyvinvointi vähintään hyvällä tasolla (3). Vastuuhenkilö: päivähoitopäällikkö 10,2 päivää / henkilö / ,46 ( vallinneen tilanteen mukaan)
61 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Strateginen tavoite Osallistuminen Toimenpide Asiakastyytyväisyyskyselyn tulos Arviointikriteeri/mittari Asiakastyytyväisyyskyselyn tulos Asiakastyytyväisyys vähintään hyvällä tasolla (3). Vastuuhenkilö: päivähoitopäällikkö Toteutuma Seuraava asiakastyytyväisyyskysely suoritetaan lokakuussa RUOTSINKIELINEN OPETUS Toiminnan painopistealueet Toimintakulttuurin, pedagogisten ratkaisujen ja opetuksen eheyttämisen sekä arvioinnin implementointi ja kehittäminen uuden opetussuunnitelman mukaisesti (perusopetus ja lukiokoulutus). Digitalisoinnin ja TVT-pohjaisen opetuksen hyödyntäminen sekä oppimisalustojen ajanmukaisen käytön mahdollistaminen Toiminnan kehittäminen esiopetuksen ja perusopetuksen uusien opetussuunnitelmien painopistealueiden mukaan Henkilökunnan osaamisen ja hyvinvoinnin kehittäminen: yhteistyö, osallistuminen ja koulutus. Kyrkslätts gymnasiumin yrittäjälinjan kehittäminen Tunnusluvut/Suoritteet SVENSKT UTBILDNING TP 2017 Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/2018 Tot % Muutos % Förskoleundervisning: elevantal ,0 0,0 Grundläggande utbildning: elevantal ,1-2,6 Grundläggande utbildning: kostnader/elev ,8 0,0 Gymnasieutbildning: antal studerande ,4-1,0 Gymnasieutbildning: kostnader / studerande ,9-11,2 Inom hela svenska småbarnspedagogiken och utbildningen har man beslutat gå in för konceptet djuplärande fr.o.m. hösten Koko ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa on päätetty aloittaa syväoppimisen toimintamallia syksystä Kyrkslätt deltar i det nationella OPPIVAnätverket inom djuplärandet. Kirkkonummi osallistuu kansalliseen syväoppimisen OPPIVA-verkostoon. Verkostossa päiväkodinjohtajat ja rehtorit saavat osallistua muutosjohtajuuden koulutukseen. Kouluissa pedagoginen kehittämistyö jatkuu vuoden 2016 opetussuunnitelman mukaisesti. Mm. yhteisen opetuksen, moninaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelun ja toteuttamisen sekä kokonaisuuksia luovan opetuksen kokeilu ja arvostelun ja arvioinnin kehittämistyö ovat jatkuvasti meneillään. Oppilasarvostelun kehittämiseksi Kirkkonummi on saanut valtion erityisavustusta opetuksen innovatiivisiin kokeiluihin ja kehittämiseen. Hankkeessa suunnitellaan koulutusta rehtoreille, tutoreille ja koko opetushenkilöstölle oppilasarvostelutyön edistämiseksi ja kehittämiseksi. Koulutuksen lisäksi hankitaan arviointipalvelu formatiivisen arvioinnin ja itsearvioinnin kehittämiseksi. Koulujen arvostelukokeiluja tuetaan ja arvioidaan hankkeessa. Hanke toteutetaan yhteistyössä OPPIVA-verkoston kanssa ja välitetään verkoston kautta. Ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen ja opetuksen ohjaajat jatkavat kehittämistyötään ja osallistuvat CLL:n järjestämään Framtidsdalen-opetuskokonaisuuteen, jossa keskipisteenä on oma, sisäinen kehittämistyö.
62 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala yhdellä koulupsykologilla on yhtenä tehtävänään oppilas- ja opiskelijahuollon kehittäminen, johon kuuluvat johtavan koulupsykologin tehtäviä vastaavat tehtävät. Ruotsinkielisessä koulukeskuksessa Winellska skolan ja Kyrkslätts gymnasiumissa on kesän aikana tehty korjauksia ja eri toimenpiteitä ilmanlaadun parantamiseksi A-rakennuksen vanhimmissa osissa. Toiminnalliset tavoitteet Strateginen tavoite Elinvoima Toimenpide Kaikille alle 18-vuotiaille peruskoulunsa päättäneille tarjotaan koulutusta, lisäopetusta tai työpajapaikka. Kaikki perusopetuksen päättäneet saavat päättötodistuksen. Arviointikriteeri/mittari Koulutus-, lisäopetus- tai työpajapaikkaa vailla olevien lukumäärä. Päättötodistusta vailla olevien oppilaiden lukumäärä. Vastuuhenkilö: päivähoito- ja opetusasiainpäällikkö Toteutuma oppilas 0 oppilasta Strateginen tavoite Kehittyvät palvelut Toimenpide Pedagogisesti osaava ja hyvinvoiva kasvatushenkilöstö esiopetuksessa, perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Arviointikriteeri/mittari Pedagogisesti osaava ja hyvinvoiva kasvatushenkilöstö esikouluopetuksessa, perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Toteutuma Henkilöstön kehityskeskustelujen toteutumisaste opetustoimessa 100 % Käytyjen kehityskeskusteluje n lukumäärä WebTallennuksen mukaan lukuvuoden lopussa Esiopetus: 100 % Perusopetus: 97 % Lukiokoulutus: 100 % Vähintään 3 koulutuspäivää opettajaa ja lukuvuotta kohti: % -osuus (100 %) Koulutuspäivien määrä / opettaja / koulujen ja lukion keskiarvo (tilanne 30.4., ja WebTallennuksen mukaan) Esiopetus: 3 päivää / opettaja (100%) Perus- ja lukio-opetus: 2,8 päivää / opettaja (93,3%) Digitalisaation edistäminen: Digitaalisia
63 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Tieto- ja viestintäteknologian käyttö vastaa opetussuunnitelmien vaatimusta tehokkaasta opetuskäytöstä Oppimistapoja kehitetään hallituksen kärkihankkeen mukaisesti ottamalla käyttöön digitaalisia oppimisympäristöjä. oppimisympäristöjä on otettu käyttöön ainakin seuraavilla osa-alueilla: Teknologiset valmiudet Menettelytavat Asennoituminen Käyttö opetuksessa TVT-taidot Valtakunnalliset OPEKA-, OPPIKA- ja ROPEKAlomakkeet Enkäterna har genomförts under våren Kyselyt on toteutettu kevään 2018 aikana. Opetuksen hyvä laatu Monialaisten oppimiskokonaisuuk sien toteuttaminen perusopetuksessa / vähintään yksi vuosiviikkotunti oppilasta ja lukuvuotta kohden Ylioppilastutkintojen riittävän laajuuden ylläpitäminen jatkoopintoihin tähtäävässä lukiokoulutuksessa / tutkintojen taso on vähintään sama kuin vuonna 2016 Laadukas asiakaspalvelu oppilasterveydenhuollossa lakisääteisten aikarajojen puitteissa Oppilasterveydenhuollon henkilöstö voi vastata kaikkiin asiakkaiden Monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttaminen keskimäärin / oppilas / lukuvuosi / vuosiluokka lk. 1-2 lk. 3 6 lk. 7-9 Ylioppilaaksi valmistuvien suorittamien ylioppilastutkintojen laajuuden yhteenlaskettu keskiarvo ja suoritetut lukiodiplomit edellisvuoden tasoon verrattuna Vastuuhenkilö: päivähoitoja opetusasiainpäällikkö Oppilasterveydenhuollon henkilöstön kyky vastata asiakkaiden tiedusteluihin lakisääteisten määräaikojen puitteissa (keskimääräinen prosentti, jolla oppilasterveydenhuollon henkilöstö voi vastata asiakkaiden tiedusteluihin). Årskurserna 1-2: Vuosiluokat 7-9: 2-4 årvecko-timmar / elev 1-4 vuosiviikkotuntia / oppilas Årskurserna 3-6: Vuosiluokat 7-9: 2-4 årvecko-timmar / elev 1-4 vuosiviikkotuntia / oppilas Årskurserna 7-9: Vuosiluokat 7-9: 1 årsvecko-timme / elev 1 vuosiviikkotunti 5,54 koetta / oppilas 0 lukiodiplomia 96 %
64 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala tiedusteluihin lakisääteisten aikarajojen puitteissa (100 %). Resurssit, jotka mahdollistavat laadukkaat palvelut Oppilashuollon asiakaspohja ei ylitä kunnan asiakaspohjalle asettamia rajoja (800 oppilasta tai opiskelijaa / koulukuraattori, 1000 oppilasta tai opiskelijaa / koulupsykologi). Keskimääräinen asiakaspohja yhtä oppilasterveydenhuollon työntekijää kohti (oppilaiden ja opiskelijoiden määrä) Vastuuhenkilö: koulupsykologi 568 oppilasta ja opiskelijaa / työntekijää INVESTERINGSDEL Budget 2018 Utfall 8/2018 Utfall % 9807 Daghemmet IKT-anskaff. (R) Skolornas IKT-anskaff. (R ) Kompetterande inredning i daghemmen Kompetterande inredning i skolorna , Elektroniska inlärningsmiljöer Totalt ,2
65 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala SISÄISEN VALVONNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sisäisen valvonnan painopistealue: Riski, syy, seuraus, koko: Tavoitetaso: Sovittu toimenpide / sovittu menettely vuodelle 2018: Toteutuma: Viestintä ja tiedotus Kehitysalueet: Ulkoinen viestintä ja tiedotus Epäonnistunut viestintä ja tiedotus johtaa epävarmuuteen, tuotannon ja toiminnan häiriöihin sekä mahdollisesti kustannusten nousuun. Viestinnän ja tiedotuksen tulee olla vastavuoroista, kuuntelevaa ja tilanteeseen sopivaa. Teknisten välineiden tulee olla toimivia ja käytössä, ja kaikkien tulee olla tietoisia viestinnän kanavista. Sivistys- ja vapaaaikatoimen yhteinen tiedotussuunnitelma. Toimialarajat ylittävä yhteistyö Yhteinen tiedotussuunnitelma on tekeillä, osittain tehty. Toimialarajat ylittävä yhteistyö tehdään Kuntatekniikan kanssa vastuista ja menettelytavoista tietoon liittyen. Esim. päivitettyä tietoa sisäilmasta yksiköiden wwwsivuilla sekä Kuntatekniikan osallistuminen infotilaisuuksiin.
66 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala VAPAA-AIKAJAOSTO TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot% Muutos % Toimintatuotot ,7-0,6 Myyntituotot ,6 216,4 Maksutuotot ,2-26,9 Tuet ja avustukset ,1-1,3 Muut toimintatuotot ,6-3,2 Toimintakulut ,6 7,0 Henkilöstökulut ,7 5,8 Palkat ja palkkiot ,2 5,2 Henkilösivukulut ,9 8,1 Palvelujen ostot ,9 20,0 Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,5 7,1 Avustukset ,1-14,5 Muut toimintakulut ,5 6,9 *Toimintakate (S) ,0 9,0 josta *Sisäiset tulot ,5 Sisäiset menot ,9 23,4 TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot% Muutos % Vapaa-aikapalvelut Ulkoiset toimintatuotot ,2-15,5 sisäiset toimintatuotot ,5 Ulkoiset toimintamenot ,7 1,8 sisäiset toimintamenot ,9 23,4 Toimintakate ,0 9,0 Taloudellinen tuloksellisuus TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 *Asukasmäärä ,5 euroa per asukas ,5 Toimintakate TP2017 Toteutunut 2017 Ta 2018 Toteutunut 2018 Tot % Muutos% Musiikkiopisto ,8 2,9 Kansalaisopisto ,1 7,7 Kuvataidekoulu ,2 29,6 Kulttuuritoimi ,5 10,2 Kirjastotoimi ,0 3,2 Liikuntatoimi ,8 17,9 Nuorisotoimi ,0 6,8 Yhteensä ,0 9,0
67 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Suoritteet / tunnusluvut VAPAA-AIKATOIMI TP 2017 Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/2018 Tot % Muutos % Musiikkiopisto; kust. (netto) euroa / opetustunti ,5 0,0 Musiikkiopisto: oppilas/opiskelijamäärä perusopetus ,2-9,3 Musiikkiopisto; opetustuntien määrä/asukas 0,3 0,2 63,3 Kansalaisopisto; kust. (netto) euroa / opetustunti ,5-9,2 Kansalaisopisto: oppilas/opiskelija määrä ,8 9,2 Kansalaisopisto; opetustuntien määrä/asukas 0,3 0,2 53,3 Kuvataidekoulu; kust. (netto) euroa / opetustunti ,5 29,9 Kuvataidekoulu: oppilas/opiskelija määrä ,6 8,8 Kuvataidekoulu: opetustuntien määrä / asukas 0,05 0,03 60,0 Kulttuuritoimi; kust. (netto) euroa / asukas 9 5,7 10 6,4 64,0 12,3 Kirjastotoimi: kustannukset euroa / asukas ,3-2,3 Kirjastotoimi: Lainojen määrä ,1-12,0 Kirjastotoimi: Kävijämäärä ,8-45,5 Liikuntatoimi: Uimahallin kävijämäärä ,6-9,9 Liikuntatoimi: Kunnan tukemien yhdistysten liikuntapalveluiden nuorten ohjattujen ryhmien määrä / vuosi ,5 Liikuntatoimi: Kunnan tuottamien liikuntapalveluiden osallistujamäärä / vuosi ,0 Nuorisotoimi: 0-28 vuotiaiden määrä ,3 Nuorisotoimi: kustannukset euroa / 0-28-vuotiaat ,14-9,8 Musiikkiopisto Toiminnan painopistealueet Opetus- ja konserttitilojen kehittäminen OPS2018 -opetussuunnitelmauudistus Opetushenkilöstörakenteen kehittäminen Yhteismusisointi Yhteistyö: musiikillisen vuorovaikutuksen laajentaminen, erityisesti varhaiskasvatus-, perusopetus-, kirjasto ja palvelutaloyhteistyö. Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma on hyväksytty vapaa-aikajaostossa Uusi opetussuunnitelma on otettu käyttöön Uusi opetussuunnitelma lisää oppilaiden valinnanvapautta ja edellyttää laajempaa opetustarjotinta oppilaille. Oppilasmäärä on hieman laskenut siirtymäkauden vuoksi, koska osa oppilaista tekee opinnot loppuun vanhan opetussuunnitelman mukaisesti. Tähän on varattava opetusresursseja. Yhteistyöhanke varhaiskasvatuksen kanssa vie musiikkileikkikoulutoimintaa päiväkoteihin lukuvuosina Tavoitteena on vakiinnuttaa yhteistyömalli syksyn 2018 aikana. Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Tehokkaasti toimiva musiikkiopisto tasapainoinen talous Toimenpide / tavoitetaso Mittari Lisätään toiminnallista yhteistyötä uuden opetussuunnitelman ja Opetustunnin toteutunut asiakastarpeiden mukaisesti nettokustannus siten, että opetustarjonta on monipuolista ja opiskelijoiden määrä kasvaa. Opetustunnin nettokustannus on enintään 50 / opetustunti Vastuuhenkilö: vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen rehtori Toteuma Toteutunut: 59 /op.h.
68 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Kansalaisopisto Toiminnan painopistealueet Opetus- ja asiakaspalvelutilojen kehittäminen OPS2018 -opetussuunnitelmauudistus (käsityökoulu) Opetushenkilöstörakenteen kehittäminen Maahanmuuttajien kieli- ja kulttuurikoulutus Yhteistyö: opetustoiminnan laajentaminen, erityisesti lukio-, kirjasto- ja palvelutaloyhteistyö. Kansalaisopiston netto-opiskelijoiden ja kurssilaisten määrä on kasvanut. Hallinnon organisaatiomuutos on tuonut resursseja toiminnan kehittämiseen ja tiedottamiseen, joka näkyy oppilasmäärien kasvuna. Sähköisiä palveluita on kehitetty ottamalla käyttöön verkkomaksuominaisuus kurssi-ilmoittautumisten yhteyteen suomi.fi -palvelun kautta. Palvelua on käyttänyt elokuun aikana 25% ilmoittautuneista. Taiteen perusopetuksen käsityön yleisen oppimäärän opetussuunnitelma on hyväksytty vapaaaikajaostossa Uusi opetussuunnitelma on otettu käyttöön Maahanmuuttajien lakisääteinen luku- ja kirjoitustaidon koulutus on siirretty vuoden 2018 alusta vapaan sivistystyön koulutustehtäväksi. Opetus on käynnistynyt kansalaisopistossa. Koulutus kirjataan maahanmuuttajien kotoutumissuunnitelmaan ja on maksutonta kurssilaisille. Valtionosuus toimintaan on 100%. Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Tehokkaasti toimiva kansalaisopisto tasapainoinen talous Toimenpide / tavoitetaso Mittari Toteuma Lisätään toiminnallista yhteistyötä ja kehitetään palveluita asiakastarpeiden mukaisesti siten, että opetustarjonta on monipuolista ja kurssilaisten määrä kasvaa. Opetustunnin nettokustannus on enintään 50 / opetustunti Opetustunnin toteutunut nettokustannus Vastuuhenkilö: vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen rehtori Toteutunut: 59 / op.h.
69 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Kuvataidekoulu Toiminnan painopistealueet Opetus- ja näyttelytilojen kehittäminen OPS2018 -opetussuunnitelmauudistus Opetushenkilöstörakenteen kehittäminen Yhteistyö: taidepedagogisen vuorovaikutuksen laajentaminen, erityisesti varhaiskasvatus-, perusopetus-, kirjasto ja palvelutaloyhteistyö. Taiteen perusopetuksen kuvataiteen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma on hyväksytty vapaaaikajaostossa Uusi opetussuunnitelma on otettu käyttöön Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Tehokkaasti toimiva kuvataidekoulu tasapainoinen talous Toimenpide / tavoitetaso Mittari Lisätään toiminnallista Opetustunnin toteutunut yhteistyötä uuden nettokustannus opetussuunnitelman ja asiakastarpeiden mukaisesti siten, että opetustarjonta on monipuolista ja opiskelijoiden määrä kasvaa. Opetustunnin nettokustannus on enintään 50 / opetustunti Vastuuhenkilö: vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen rehtori Toteuma Toteutunut: 87 / op.h. Kulttuuripalvelut Toiminnan painopistealueet Kotiseututiedon tallentaminen, tuottaminen ja tarjonta Museopedagogisen toiminnan kehittäminen Paikallisten kulttuuritoiminnan tukeminen ja koordinointi Ragvaldsin museoalueen kesäkauden toiminnassa panostettiin kulttuurimaiseman hoitoon, esineistön luettelointiin sekä ohjattuun museopedagogiseen toimintaan ja yleisötapahtumiin. Kansalaisjuhlat ja paikalliskulttuuritapahtumat seurantakaudella: Kirkkonummi-päivät, suunnittelun koordinointi ja tiedotus, kulttuuri mukana vapaa-aikapalveluiden Action-torilla.
70 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Strateginen tavoite: Elinvoimaisuus Toimenpide / tavoitetaso Koordinoitujen kansalaisjuhlien, paikalliskulttuuri- ja museotoiminnan kävijämäärä vähintään 1000 kävijää Yhteistyö paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa, paikalliskulttuuri- ja museotoiminnan pedagogisen tarjonnan kehittäminen. Mittari Koordinoitujen kansalaisjuhlien, paikalliskulttuuri- ja museotoiminnan kävijämäärä Toteuma Kävijät 984 kpl (Majakan Valo, Veteraanijuhla, museotoiminta, Kulttuuritoimi Kirkkonummipäivillä) Sähköiset pienjulkaisut ja näyttelyt, väh 2 kpl Pedagogisesti suunnattujen pienjulkaisujen ja näyttelyiden toteuttaminen, emuseotarinatallentimen käyttöönotto. Tuotettujen sähköisten pienjulkaisuiden ja näyttelyiden määrä Vastuuhenkilö: kulttuuritoimenjohtaja Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Yksi siirrettävä pienoisnäyttely Connection? emuseo-julkaisu toteutetaan syyskauden aikana. Toimenpide / tavoitetaso Kirkkonummella on omaleimaista kulttuuritarjontaa. Kulttuuristrategian laadinta yhdessä kolmannen sektorin kanssa Mittari Kulttuuristrategian laadinta on käynnistetty. Vastuuhenkilö: kulttuuritoimenjohtaja Toteuma Kulttuuristrategian valmistelu käynnistetään syyskaudella. Kirjastotoimi Toiminnan painopistealueet Yhteisöllisyyttä ja osallisuutta uusissa tiloissa Kuntalaisten digivalmennus Pääkirjaston korjaus- ja laajennustyöt ovat vaikeuttaneet pääkirjaston käyttöä. Lainaus- ja kävijämäärät ovat laskeneet.
71 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Taloudellisesti ja tehokkaasti toimivat kirjastopalvelut Toimenpide / tavoitetaso Uuden kirjastojärjestelmän avulla tehostettu itsepalvelu sekä Masalan kirjaston muuttaminen omatoimikirjastoksi miehitetyn aukioloajan lisäksi. Kirjaston taloudellisuus ja tehokkuus on vähintään maan keskitasoa Mittari Toteutunut taloudellisuusluku (henkilöstön ja aineistohankintojen suhde fyysisiin käynteihin ja kokonaislainaukseen) verrattuna maan keskiarvoon 1,52 Vastuuhenkilö: kirjastotoimenjohtaja Toteuma ,54 Liikuntatoimi Toiminnan painopistealueet lasten ja nuorten liikunnallisen elämäntavan edistäminen yhteistyössä sivistys ja vapaaaikapalvelujen toimialan sisällä sekä kunnan muiden toimijoiden ja kolmannen sektorin kanssa. laadukkaiden ja turvallisten vesiliikuntamahdollisuuksien tuottaminen niin, että toiminta on monipuolista. terveysliikuntapalveluiden ja liikuntapalvelutuotannon kehittäminen sekä erilaisten liikuntatapahtumien järjestäminen Liikuntapalvelutuotanto on toteutunut suunnitellusti. Kesäkaudella järjestettiin lisäksi erityisryhmiin kuuluville asiakkaille erilaisia luontoretkiä ja liikunnallisia tapahtumia. Aktiiviset koulut ja nuorisotilat hanke jatkui yhteistyössä nuoriso- ja liikuntapalveluiden, perusturvan kouluterveydenhoidon, suomen- ja ruotsinkielisen opetustoimen sekä kunnallistekniikan toimialan kanssa. Uimahallilla pidettiin vesijumppamaraton tapahtuma eri teemoilla ja kesäkuussa kesäajantoiminnassa oli uusia jumpparyhmiä. Palveluihin osallistui uutta asiakaskuntaa.
72 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Kuntalaisten liikuntamahdollisuuksien parantaminen Toimenpide / tavoitetaso Mittari Toteuma Meikon ulkoilualueen palveluista tiedottaminen ja alueen kunnossapito. Käynnit Meikon uudistetulla ulkoilualueella > tavoite 8000 kävijää/v. Kävijämäärä Meikon uudistetulla ulkoilualueella Ulkoilualueen palveluista tiedottamisen osalta tehty yhteistyötä Metsähallituksen kanssa ja parannettu alueen jätehuoltoa kävijää. Kuntoportaista ja niiden palveluista tiedottaminen, ja portaiden kunnossapito Kuntoportaista ja niiden palveluista on tiedotettu painetuissa lehdissä, sekä verkkojulkaisuissa. Käynnit kuntoportaissa > tavoite käyntikierrosta/v. Käyntikierrosten määrä kuntoportaissa Kuntoportaissa käyntikierrosta. Vastuuhenkilö: nuorisotoimenjohtaja Nuorisotoimi Toiminnan painopistealueet Aluenuorisotyö, ehkäisevä päihdetyö, nuorisoteatteritoiminta, työpajatoiminta, etsivä nuorisotyö, verkkonuorisotyö sosiaalisen median eri välineillä, sekä kansainvälinen nuorten ryhmien vaihtotoiminta Erasmus+ ohjelman avulla Nuorten osallisuus- ja vaikuttamistoiminta nuorisovaltuuston ja nuorten kuulemisen kautta Nopeasti reagoivaa, liikkuvaa nuorisotoimintaa jatketaan ja päiväleiri- ja kerhotoimintaa lisätään. Verkkonuorisotyön kansallisen osaamiskeskuksen Verken kanssa jatketaan yhteistyötä Verkefactorin merkeissä, kehittämällä sosiaalisen median eri työmuotoja nuorisotyössä. Teemoina: Digitaaliset pelit nuorisotyössä Nuorten verkko- ja pelikulttuurit Kriisiviestintä sosiaalisessa mediassa Nuorisotyön some-strategiat Koulunuorisotyötä toteutetaan eri alueilla verkostomaisesti.
73 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala Nuorten illat jatkuivat toukokuussa keskustan kirjaston Mesta tiloissa. Kirkkonummipäivillä Mestan edessä toteutettiin mm. nuorisovaltuuston toimesta erilaisia aktiviteetteja. Mesta tavoittaa suomenkieliset, ruotsinkieliset ja maahanmuuttaja nuoret. Nuoriso- ja liikuntapalvelut järjestivät yhteistyössä paikallisten yhdistysten kanssa lasten ja nuorten harrastuspop-up-tapahtumia keskustassa, Masalassa ja Veikkolassa, joiden tavoitteena oli tuoda esille Kirkkonummen harrastusmahdollisuuksia. Osallistujia tapahtumissa oli yhteensä 440. KesäAction liikunnallista toimintaa 7-17 vuotiaille toteutettiin Veikkolassa, Masalassa, kunnan keskustassa ja haja-asutusalueilla kesä-elokuussa. Toimintapaikkoina olivat uimarannat, lähiliikuntapaikat, leikkipuistot ja koulujen pihat. Osallistujia oli yhteensä 476. Nuoriso- ja liikuntapalvelut järjestivät myös kesän aikana teatterileirejä, keppihevosleirejä, graffitileirin, sirkusleirin, kesäkerhoja ja kansainvälisen nuorisovaihdon yhdessä ranskalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Toimenpide / tavoitetaso Mittari Nuorten teatteriryhmien sekä esitysten lukumäärän lisääminen. Nuorten teatteriilmaisun ryhmissä on 72 nuorta Nuorten lukumäärä teatteri-ilmaisun ryhmissä Vastuuhenkilö: nuorisotoimenjohtaja Strateginen tavoite: Osallistaminen Toimenpide / tavoitetaso Mittari Toteuma Nuorten teatteri-ilmaisun ryhmissä on 67 osallistujaa. Toteuma Nuorten osallisuuden lisääminen nuorisovaltuuston toiminnan kautta. Nuorisovaltuusto tavoittaa kohderyhmänsä vuotiaat nuoret > 30 % kattavuus Nuorten työpajatoiminnassa ja etsivän nuorisotyön palveluissa on 150 nuorta Olemassa olevan toimintamallin toteuttaminen siten, että kaikki kohderyhmään kuuluvat nuoret saadaan palvelun piiriin. Nuorisovaltuuston saavuttama tavoittamisaste kohderyhmässä (%) Nuorten lukumäärä työpajatoiminnassa ja etsivän nuorisotyön palveluissa Vastuuhenkilö: nuorisotoimenjohtaja Nuorisovaltuusto on tavoittanut kohderyhmänsä nuorista 26 %. Nuorten työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö on tavoittanut 155 nuorta. Nuorten palveluiden kokonaisuuden kehittäminen eri toimijoiden palveluohjausta koordinoimalla on valmisteilla.
74 Osavuosikatsaus Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen toimiala INVESTOINTIOSA TA 2018 Toteutunut 8 / 2018 Tot % 9803 Kirjastojärjestelmä ja verkkokirjastolaitteet Masalan omatoimikirjasto Yhteensä Hanke 9803 Kirjastojärjestelmä on kilpailutuksessa sekä hanke 9804 on kilpailutuksen valmistelussa SISÄISEN VALVONNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sisäisen valvonnan painopistealue: Viestintä Riski, syy, seuraus, suuruus Tavoitetaso Sovittu toimenpide/ menettely vuodelle 2018 Toteuma Kehittämisalueet: Ulkoinen viestintä Viestinnän ja tiedottamisen epäonnistuminen johtaa epätietoisuuteen, tuotannollisiin ja toiminnallisiin häiriöihin sekä mahdollisesti kustannuslisäyksiin. Viestintä ja tiedottaminen ovat vastavuoroista, kuuntelevaa ja oikea-aikaista. Tekniset välineet ovat toimivia ja käytössä ja viestinnän julkaisukanavat ovat tiedossa. Sivistys- ja vapaaaikapalvelujen yhteinen viestintäsuunnitelma Poikkihallinnollinen yhteistyö Yhteinen viestintäsuunnitelma valmisteilla, osittain jo toteutettu. Poikkihallinnollinen yhteistyö kuntatekniikan kanssa tiedottamisen vastuista ja käytänteistä. Esim.yhteiset rakentamishankkeet.
75 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala KUNTATEKNIIKAN TOIMIALA TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot % Muutos % Toimintatuotot ,7 7,9 Myyntituotot ,4-2,5 Maksutuotot ,5 14,9 Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot ,8-39,1 Toimintakulut ,2-2,9 Henkilöstökulut ,7 2,6 Palkat ja palkkiot ,1 2,2 Henkilösivukulut ,7 4,2 Palvelujen ostot ,7-15,8 Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,7 8,3 Avustukset ,0-20,4 Muut toimintakulut ,0 21,7 *Toimintakate ,7-20,5 josta Sisäiset tulot ,9 5,1 Sisäiset menot ,8-14,7 Taloudellinen tuloksellisuus TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Asukasmäärä euroa per asukas
76 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala KUNTATEKNIIKAN LAUTAKUNTA (sis.tiejaosto) TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot % Muutos % Toimintatuotot ,8 56,5 Myyntituotot ,0 68,8 Maksutuotot ,2 22,4 Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot ,8 64,5 Toimintakulut ,6-19,5 Henkilöstökulut ,5 2,4 Palkat ja palkkiot ,5 1,3 Henkilösivukulut ,9 6,4 Palvelujen ostot ,7-26,2 Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,4-22,7 Avustukset ,2-20,9 Muut toimintakulut ,6 34,6 *Toimintakate (S) ,3-23,8 josta Sisäiset tulot ,9 Sisäiset menot ,3 28,9 TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot % Muutos % Joukkoliikenne Ulkoiset toimintatuotot sisäiset toimintatuotot Ulkoiset toimintamenot ,1-55,0 sisäiset toimintamenot ,6 190,9 Toimintakate ,8-53,1 Palo- ja pelastuspalvelut Ulkoiset toimintatuotot sisäiset toimintatuotot Ulkoiset toimintamenot ,9 15,0 sisäiset toimintamenot Toimintakate ,9 15,0 Maankäytön tulosalue Ulkoiset toimintatuotot ,7 68,8 sisäiset toimintatuotot Ulkoiset toimintamenot ,4 6,3 sisäiset toimintamenot ,0-3,3 Toimintakate ,4-2,8 Taloudellinen tuloksellisuus TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 *Asukasmäärä euroa per asukas
77 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala Tunnusluvut Maankäytön tulosalue Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut TP 2017 Tot Tot TA /2017 8/2018 Tot % Vuoden aikana aloitetut kaavahankkeet, OAS, kpl ,0 Vuoden aikana hyväksytyt (osa) yleiskaavahankkeet, kpl ,0 Vuoden aikana hyväksytyt (osa) yleiskaavahankkeet, ha ,0 Vuoden aikana hyväksytyt asemakaavat ja -muutokset, kpl 3 60,0 Vuoden aikana hyväksytyt asemakaavat ja -muutokset, ha ,0 Vuoden aikana hyväksytyt ranta-asemakaavat, kpl ,0 Vuoden aikana hyväksytyt ranta-asemakaavat, ha ,0 Tontti- ja paikkatietopalvelut TP 2017 Tot Tot TA /2017 8/2018 Tot % Luovutetut/varatut AO-tontit, kpl ,0 Luovutetut tuottajamuotoiset tontit, rakennusoikeus k- m ,4 Kunnallistekniikan kunnossapitopalvelut Tot Tot TP /2017 TA /2018 Tot % Talousmetsät, ha ,0 Virkistysalueet, ha ,9 Hoidetut viheralueet, ha ,0 Kunnossapidettävät liikenneväylät, km ,0 josta katuja, km ,0 josta katujen vierellä olevia kevyen liikenteen väyliä, km ,0 josta muista kevyen liikenteen väyliä ja puistoraitteja, km ,0 Taulukon suoriteluvut on muutettu vuoden 2018 talousarviosta eteenpäin Pelastustoimi Tot Tot TP /2017 TA /2018 Tot % tehtävät Kirkkonummella, kpl/vuosi ,4 Rakennuspalot, kpl/vuosi ,7 Rakennuspalovaara, kpl/vuosi ,0 Liikenneonnettomuudet ,6 Tot Tot TP 2017 TA 2018 Tiejaosto 8/2017 8/2018 Tot % Yksityistielain mukaisia toimituksia ml katselemukset ,3 Lausunnot ,0 Yksityistieavustusta saavia tiekuntia ,8 Kunta osakkaana tiekunnissa, kpl ,1 kunta osakkaana tiekunnissa, km ,0
78 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala Kuntatekniikan lautakunta Kuntatekniikan lautakunnan tehtävänä on vastata kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalveluiden, tontti- ja paikkatietopalveluiden, toimialan yhteisten hallintopalveluiden sekä kunnallistekniikan investointi- ja kunnossapitopalveluiden tuottamisesta. Kuntatekniikan lautakunta vastaa myös kunnan yleisistä alueista sekä maa- ja metsätiloista sekä palo- ja pelastustoimesta. Kuntatekniikan lautakunnan alaisuudessa toimii palvelutuotannon jaosto sekä tiejaosto. Maankäytön tulosalue Maankäytön tulosalue käsittää kuntatekniikan hallinnon, kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut, tontti- ja paikkatietopalvelut sekä kunnallistekniikkapalvelut. Joukkoliikenne Tehtävä käsittää Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) kuntaosuudet sekä liityntäpysäköinnin menot. Kirkkonummen kunta on Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän perustajajäsen. HSL on Kirkkonummen joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen. HSL:n tehtävä on suunnitella ja järjestää toiminta-alueensa joukkoliikennekokonaisuus. HSL kilpailuttaa ja hankkii Kirkkonummen kunnan tarvitsemat joukkoliikennepalvelut, joihin liittyvät sopimukset näin ollen ovat HSL:n ja liikennöitsijöiden välisiä. Tiejaosto Kuntatekniikan lautakunnassa on tiejaosto, joka toimii yksityistielain (laki yksityisistä teistä 358/1962) mukaisena tielautakuntana. Tiejaoston toimivaltaan kuuluu ratkaista sille yksityistielain nojalla tielautakunnalle määrätyt tehtävät, kuten tiekuntien perustamiset ja lakkauttamistoimitukset sekä yksityistielain nojalla tielautakunnalle kuuluvien riita-asioiden ratkaisemiset. Lakisääteisen tehtävän lisäksi tiejaosto jakaa vuosittain yksityistieavustusta. Yksityistieavustuksen tarkoituksena on tukea tiekuntia rahallisesti, jotta vakituisen asutuksen piirissä olevat yksityistiet pysyisivät kunnossa ja niiden yleiskäyttöoikeus säilyisi.
79 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala Poikkeamat ja olennaiset muutokset Maankäytön tulosalue Sääolosuhteet ovat merkittävä tekijä yleisten alueiden hoito- ja ylläpitotöissä. Keliolosuhteet vaikuttavat huomattavasti katujen kunnossapitokustannuksiin. Taulukosta ilmenee ne kustannuspaikat ja tili, jotka ovat suoraan sidoksissa valitseviin sääolosuhteisiin. Talvi oli kunnossapidon näkökulmasta vaikea ja runsasluminen. Auraus- ja liukkaudentorjuntatoimenpiteitä suoritetiin tavanomaista enemmän, ylimääräisiä hoitokertoja oli kpl tavanomaiseen talvikauteen nähden. Katualueiden kunnossapidon määrärahojen riittävyyteen vaikuttaa tuleva talvihoitokausi. Käyttösuunnitelmatasoiset suoritteet Sääriippuvaisten rakennusten ja alueiden rakentamis- Tot Tot TP 2017 KS 2018 ja kunnossapitopalvelut 8/2017 8/2018 Tot % Liikennealueiden kunnossapito (kp 6142) ,8 Torialueiden kunnossapito (kp 6143) ,0 Asemat ja terminaalit (kp 6144) ,4 Joukkoliikenne Länsimetro otettiin käyttöön ja metron liityntäliikenne alkoi Tällöin metron vaikutusalueella suorat bussilinjat korvattiin metroasemille päättyvillä liityntälinjoilla ja Kirkkonummelta alettiin liikennöidä Matinkylän metroasemalle. Lisäksi Kirkkonummelta Helsinkiin liikennöidään U-linjoja. Siuntio ja Tuusula liittyivät HSL:n jäsenkunniksi. Uusi lippujen vyöhykehinnoittelu (nk. kaarimalli) otetaan käyttöön aikaisintaan vuoden 2019 alussa. HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelma mukainen HSL:n kuntaosuuden maksuosuus vuonna 2018 ilman edellisvuosien ylijäämää on 5,091 M. Kuntatekniikan lautakunnan sitovat toiminnalliset tavoitteet Strateginen tavoite: Kuntaa kehitetään elinvoimaisena ja haluttavana asuinyhteisönä Toimenpide Mittari Toteuma Kaavoitusohjelman toteuttaminen maankäyttöä ohjaavien strategioiden mukaisesti MAL-sopimuksen mukaisten asemakaavoituksen tavoitteiden toteuttaminen: asuntotuotannon vuosi-tavoite k-m 2 (asemakaavoitus) Kaksi lainvoiman saanutta asemakaavaa (Veikkola, kortteli 39 ja Laguksenpuisto) mahdollistavat uutta asuinrakennusoikeutta noin 4250 k-m 2. Kirkkonummen liikekeskustan liikennejärjestelmän toteuttamisen näkökulmasta tärkeä asemakaava (Asemanseudun 2. vaihe) on tullut lainvoimaiseksi. Hyväksymiskäsittelyssä olevat asemakaavat mahdollistavat uutta rakennusoikeutta asumiseen noin k-m 2 ja paikan uudelle oppimiskeskukselle
80 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala Kirkkonummen liikekeskustan elinvoimaisuus ja kehittyminen; laatuohjelmien mukainen rakentaminen sekä tarvittavien liikennehankkeiden rahoituksen varmistaminen Liikekeskustan asemakaavahankkeet vireillä kaavoitusohjelman mukaisesti, kehittämisprojektille luotu www-sivusto, havainnollistava aineisto, kuntalaisten ja yritysten osallistaminen, alueen markkinointi vastuuhenkilö: kunnanarkkitehti (Sarvvikinportti) sekä uutta toimitilaa noin k-m 2 (Riistametsä). Liikekeskustassa on vireillä Tallinmäen ja Keskustan urheilupuiston asemakaavahankkeet. Alueen suunnittelua ohjaavat mm. Kuntakeskuksen laatu- ja ympäristösuunnitelma sekä Kuntakeskuksen kehityskuva Liikekeskustan kehittämisprojektiin kuuluvan www-sivuston kehittäminen nähdään osana Kirkkonummi-brändiä, jonka mukaiseksi sivusto suunnitellaan siinä vaiheessa kun em. brändityö sen mahdollistaa. Strateginen tavoite: Kestävä kuntatalous / kunnan vetovoimaisuuden parantaminen Toimenpide Tonttien myynti / vuokraus Mittari Luovutettujen omakotitonttien määrä (sis. sekä vuokraus ja myynti), 50 erillispientalon toteuttamisen mahdollistavien tonttien luovuttaminen Luovutettujen rivi- ja kerrostalotonttien määrä 4000 k-m 2. Osa tonteista varataan ARA-asuntotuotantoon. vastuuhenkilö: kunnangeodeetti, mittauspäällikkö Toteuma Omakotitalotontteja on luovutettu yhteensä 15 kpl, joista 4 kpl on myyty ja 11 kpl on vuokrattu. Rivi- ja kerrostalotontteja on luovutettu yhteensä 5855 k-m 2. Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut / laadukkaat ja kustannustehokkaat joukkoliikennepalvelut, hyvä palvelutaso ja käyttöaste Toimenpide Linjaston järkeistäminen metro huomioiden, nopeat ja suorat yhteydet (esim. Kantvik-Keskusta- Matinkylä) Mittari Joukkoliikenteen käyttö: nousujen määrä (lkm) Nousujen määrän kasvu vuodesta 2017 Tehdyt linjastomuutokset Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Toteuma Lähijunaliikenne: nousua tammi-kesäkuussa, +3,2 % (2017: nousua) Sisäiset bussilinjat: nousua tammi-heinäkuu, +2,5 % (2017: nousua)
81 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala vastuuhenkilö: kuntatekniikan johtaja Liityntäliikenne Kirkkonummelta Matinkylän metroasemalle alkoi U-linjoilla Kirkkonummelta Helsinkiin otettiin käyttöön HSL:n liput. Kevään 2018 asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksissa kirkkonummelaisten tyytyväisten matkustajien osuus oli 69 %, kun keväällä 2017 se oli 80 %. Kirkkonummelaisten antama yleisarvosana oli 3,70, kun edelliskeväänä se oli 3,90. Muutoksen voidaan olettaa johtuvan liityntäliikenteen tuomasta ylimääräisestä vaihdosta osalle matkustajia. Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut/ Hulevesien hallinnan kestävät ratkaisut Toimenpide Hulevesien hallinnan saattaminen ajanmukaiselle ja kestävälle tasolle Mittari 2017 laaditun hulevesiohjelman toimenpide-suositusten mukaisten päätösten valmistelu Hulevesien hallinnan vastuista on tehty päätökset niin, että muutokset ovat toimeenpantavissa vastuuhenkilö: kuntatekniikan johtaja, kuntatekniikkapäällikkö Toteuma Kuntatekniikan lautakunta päätti 19.4., että selvitetään, miten mahdollinen hulevesiverkoston siirto voidaan järjestää sekä miten siirretyn verkoston hallinnointi, kunnossa- ja ylläpito sekä niiden rahoitus järjestetään. Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut/ ekosysteemipalveluiden ylläpitäminen ja kehittäminen Toimenpide Viheralueiden yhtenäisyyden ja kytkeytyneisyyden kehittyminen. Mittari Viher- ja sinialueiden saavutettavuus hankkeissa ja maankäytön suunnittelussa Vesistöjen tila vastuuhenkilö: kunnanarkkitehti ja ympäristöpäällikkö Toteuma Saavutettavuuden mittarointi kehitetään syksyn 2018 aikana. Vesistöseurannan talvinäytteet on otettu, tiedot vesistöjen tilasta: www/vesientila.fi
82 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala KUNTATEKNIIKAN LAUTAKUNNAN INVESTOINNIT 2018 Muut pitkävaikutteiset menot Hankeryhmään on tehtävätasolla budjetoitu kunnan rahoitusosuus sellaisiin hankkeisiin, jotka eivät jää kunnan käyttöomaisuudeksi. Lisäksi hankeryhmään on budjetoitu asiantuntijapalveluhankinnoista aiheutuvat tavanomaista suuremmat kartoituskustannukset. Täydennyskartoitukset ja paikkatietojen tuottaminen Vuonna 2018 täydennyskartoitusinvestointirahaa käytetään paikkatietoaineistojen tuottamiseen ja täydentämiseen sekä paikkatietojärjestelmän päivittämiseen. Vuonna 2018 kaavan suunnittelun pohjakarttaa sekä laserkeilausaineistoa tuotetaan alueista, joissa pohjakartta kaipaa päivittämistä ja, joista ei vielä ole laserkeilaukseen perustuvaa luokiteltua piste-aineistoa. Tällaisia alueita ovat mm. Pohjois-Kirkkonummella Veikkola ja Haapajärvi. Kunnan paikkatietojärjestelmää päivitetään ja laajennetaan palvelemaan paremmin nykyaikaisten paikkatietojen tuottamista. Parannetaan valmiuksia 3D-suunnitteluun siirtymiseen hankkimalla 3D-aineistoja sekä koulutusta ja ohjelmistoja näiden aineistojen tuottamiseen ja käsittelyyn. Tilanne Veikkolan kartoituksen toimittaja on toimittanut laserkeilaus- ja ortokuva-aineiston tilaajalle. Hankkeen kokonaiskustannus on , josta on maksettu LIIKENNEVÄYLÄT JA PUISTOT Aluekohtaiset tiet ja muut liikennealueet Keskustan asemakaava-alueet: Asemankaaren, Asemapuiston, Ratapuiston, P-Asemapuiston, P-Veturitallintien ja Nummitien rakentaminen, 1. vaihe o Rakentaminen on edennyt aikataulussaan. Urakan edetessä urakka-alueelta on paljastunut runsaasti pilaantuneita maita (PIMA), jotka on jouduttu ajamaan asianmukaisiin vastaanottopaikkoihin. Tähän mennessä syntyneet PIMA lisäkustannukset ovat noin Lisäksi radan alitse tunkatun hulevesilinjan työmenetelmää on jouduttu muuttamaan ja siitä aiheutuvat lisäkustannukset kunnallistekniikan urakkaan ovat voin Näiltä osin urakan kokonaishinta tulee ylittämään hankkeelle osoitetut määrärahat. Asemankaaren alikulun ja Ratapuiston rakennussuunnittelu, 2. vaihe o Suunnittelu ei ole käynnistynyt. Koirapuistojen rakentaminen (Finnsbacka, Kirkkolaakso) o Kirkkolaakson osalta rakentaminen on käynnissä. Finnsbackan koirapuiston rakentaminen odottaa hallinto-oikeuden päätöstä, sillä suunnitelmaehdotuksen hyväksymispäätöksestä on valitettu Helsingin hallinto-oikeuteen. Rovastinpuiston suunnittelu (Tallinmäki) o Suunnittelukonsultti on valittu. Talvivalaistuksen rakentaminen o Suunnittelu on käynnissä. Kirkkonummentien ylikulkusillan rakennussuunnittelu o Suunnittelu ei ole käynnistynyt. Keskustan juna-aseman nykyisen kevyen liikenteen alikulun saneeraus
83 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala o Työt ovat käynnissä. Kyseessä on Liikenneviraston ja kunnan yhteishanke. Keskusta-alueen yleissuunnittelu (radan eteläpuoli, Kirkkonummentie, Överbyntie, Kirkkotallintie- Wiikintie kehäyhteys) o Suunnittelukonsultti on valittu. Munkinmäentien ja Luostarinrinteen risteyksen muutos o Kohde on valmis. Nummitien pysäkkien rakentaminen o Työ on tilattu mutta työt eivät ole vielä käynnissä. Investointipalveluiden kustannusosuus vesihuollon siirrosta (50%) ja sadevesiviemärin rakentamisesta (20%) Vesitorninmäen asemakaava-alue: Katujen ja puistojen rakennussuunnittelu ja rakentaminen o Rakentaminen on käynnissä. Jokiniityntien, Kyrkvallantien ja sillan rakentaminen o Kohde on valmis. Investointipalveluiden kustannusosuus vesihuollon siirrosta ja sadevesiviemärin rakentamisesta Keskusta II: Munkinmäentien jatkon (Munkinniitty) suunnittelu o Suunnittelu on käynnissä. Sarvvikinportti: Katujen ja puistojen rakennussuunnittelu. Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman. o Kaavoitus ei ole edennyt. Juhlakallio: Katujen ja puistojen rakennussuunnittelu. Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman. o Kaavoitus ei ole edennyt. Yleisten pysäköintialueiden suunnittelu ja rakentaminen: Hankaintien p-alueen rakentaminen o Kohde on valmis. Kaskelantien p-alueen suunnittelu o Suunnittelu on käynnissä Sokerimestarintien p-alueen suunnittelu o Suunnittelu on käynnissä Valaistuksen rakentaminen puuttuvilta kevyen liikenteen väyliltä: Länsi Kolsari, Pakrintie - Osmussaarenkaari, Muhunpolku Osmussaarenkaari o Työt ovat käynnissä. Prikirannan asemakaava-alue: Katujen rakennussuunnittelu. Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalveluiden kanssa käydyssä neuvottelussa vuoden alussa todettiin, ettei hanke käynnisty toimintavuoden aikana. Kantvikin asemakaava-alue Koirapuiston suunnittelu ja rakentaminen
84 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala o Suunnitelmat ovat valmiit. Kohde rakennetaan vuonna 2020 viereisen lähiliikuntapaikan urakan yhteydessä. Masalan keskustan asemakaava-alue: Vaihe 1. Masalantie välillä Puolukkamäki-Köpaksenpolku, Sundsbergintie välillä Masalantie-Masalanportin alue ja Sepänkyläntie välillä Masalantie-Bjönsinpolun alikulku rakentaminen o Urakoitsija on valittu, rakentaminen ei ole vielä alkanut. Rydmanintien (Vernerinpuisto) rakentaminen o Urakoitsija on valittu, rakentaminen ei ole vielä alkanut. Masalan urheilupuiston liittymän ja pysäköintialueen rakentaminen o Urakoitsija on valittu, rakentaminen ei ole vielä alkanut. Masalantien ja Rusthollintien risteysalueen bussipysäkkien rakentaminen o Kohde on valmistunut Koirapuiston suunnittelu ja rakentaminen o Rakentaminen on käynnissä. Investointipalveluiden kustannusosuus sv-viemäreiden rakentamisesta 100% Masalan Tinanpuiston alue: Katujen ja puistojen rakentaminen o Työt ovat edenneet aikataulussa. Työmaalta on löytynyt paljon pilaantuneita maita. Tästä aiheutuneet lisäkustannukset ovat tähän mennessä noin Näiltä osin urakan kokonaishinta tulee ylittämään hankkeelle osoitetut määrärahat. Sarvvikinranta: Katujen ja puistojen rakennussuunnittelu. Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalveluiden kanssa käydyssä neuvottelussa on todettu, ettei hanketta voida käynnistää toimintavuoden aikana. Veikkolan asemakaava-alueet: Alueen 11 katujen rakentaminen o Työt ovat edenneet aikataulussaan Hiekkasiilon peruskorjauksen suunnittelu o Suunnittelu on käynnissä. Koirapuiston suunnittelu ja rakentaminen o Rakentaminen on käynnissä. Investointipalveluiden kustannusosuus sv-viemäreiden rakentamisesta 20% Veikkolanpuro: Katujen ja puistojen rakennussuunnittelu, jatkuu vuonna Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman. o Kaavoitus ei ole edennyt. Veikkolanportti: Veikkolan eritasoliittymän tiesuunnittelu o Suunnittelu on käynnissä. Jokiniityn ja Vesitorninmäen risteysalue: Kyrkvallan alueen katujen peruskorjaus o Kohde on valmistunut Kaava-alueiden katujen perusparannukset: o Asfaltointi- ja paikkaustyöt on pääosin tehty.
85 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala Lähivirkistysalueiden perusparannushankkeet: Knuutintien, Brissaksentien ja Piippolanpolun leikkipaikat o Knuutintien leikkipaikka on valmis. Muut kohteet eivät ole käynnistyneet. Masalanportti: Katujen rakennussuunnittelu. Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalveluiden kanssa käydyssä neuvottelussa on todettu, ettei hanketta voida käynnistää toimintavuoden aikana. Bro Koirapuiston suunnittelu ja rakentaminen o Hanke on pysäytetty. Kunnanhallitus on edellyttänyt vaihtoehtoisten sijoituspaikkojen etsimistä alueelta. Muut liikennealueet Jorvaksen asema: Rakennussuunnittelu (kunnan osuus 52 %). Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että Liikennevirasto käynnistää kohteen rakennussuunnittelun. o Rakennussuunnittelun tarjouspyyntöä valmistellaan. Tarkempaa aikataulua suunnittelun aloittamiselle ei ole saatu liikennevirastosta. Veikkolan melueste Vt1 Turunväylän meluesteen rakennussuunnittelu ja rakentaminen. Kyseessä on kunnan ja liikenneviraston yhteishanke. o Rakennussuunnittelu on käynnissä. Kt 50 Kehä III välillä kt 51 - Mankki: vaihe: Tiesuunnitelman laatiminen (kunnan osuus 50%): Masalan eritasoliittymä, rinnakkaisyhteydet ja liikenneturvallisuuden parantaminen, jatkuu vuonna Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että Uudenmaan ELY-keskus käynnistää kohteen suunnittelun. o Valmistelevat työt on aloitettu. Kevyen liikenteen raittien rakentaminen: Mt1130 jk+pp Lapinkylän kohdalla, rakentaminen (kunnan osuus 50%). o Rakentaminen on käynnissä. Volsintien kevyen liikenteen väylän välillä Myllykyläntie-Ingelsintie rakennussuunnittelu o Suunnittelu on käynnissä Keskusta-Tolsa rataraitin suunnittelu o Suunnittelu on käynnissä Tie- ja katualueiden valaistuksen uusiminen: Katuvalojen uudistaminen EU-säädösten mukaiseksi o Työt edenneet suunnitelman mukaisesti Tievalaistus kaava-alueiden ulkopuolella (yt 5/ ): Juusjärventie väli Evitskogintie-Solvikintie suunnittelu o Suunnittelu on käynnissä. Liikenneturvallisuuden parantaminen: Liikenneturvallisuuskohteet hyväksytään erikseen kuntatekniikan lautakunnassa o Kohteet on hyväksytty o Osa kohteista on toteutettu.
86 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala LIIKUNTA- JA VIRKISTYSALUEET Liikunta-alueet: Pallokenttien rakentaminen ja peruskorjaus: Laajakallion, Veikkolan koulun ja Masalan koulun kentät o Työt eivät ole vielä käynnissä. Lapinkylän pallokentän perusparantaminen: pinnan vaihto o Työt eivät ole vielä käynnissä. Lähiliikuntapaikat: Kantvikin lähiliikuntapaikan suunnittelu o Suunnittelu on käynnissä Kirkkolaakson puiston liikuntatoimintojen kehittäminen o Suunnitelmat ovat valmistuneet. Pienten lasten leikkipaikan rakennusurakoitsija on valittu. Virkistysalueet ja ulkoilureitit: Linlon sillan peruskorjauksen suunnittelu o Suunnittelu on käynnissä Porkkalan ulkoilualue o pysäköintialueen laajennus Työt ovat käynnissä. o peruskorjaustoimenpiteet Työt ovat käynnissä. Ulkoilualueiden peruskorjaus o Linlon reititys on suunniteltu. Kuntoratojen ja latujen perusparantaminen o Kuntoportaiden maalaustyöt käynnistyvät syyskuussa. Kuntoiluvälineiden uusiminen o Työt ovat osittain vielä kesken. MUUT KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET Strömsbyn maakaatopaikan viimeistelytyöt: o Työt edenneet suunnitelman mukaisesti Joukkoliikenneinfran rakentaminen: Matkakeskuksen näyttöjen ja peruutuskameroiden hankinta ja asennus o Kohde on valmis
87 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot % Muutos % Toimintatuotot ,9 13,0 Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Toimintakulut ,6-11,1 Henkilöstökulut ,7-3,7 Palkat ja palkkiot ,4-2,1 Henkilösivukulut ,2-10,1 Palvelujen ostot ,8-32,8 Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,5-30,0 Avustukset ,4-1,7 Muut toimintakulut ,7-18,9 *Toimintakate (S) ,3-37,4 josta Sisäiset tulot Sisäiset menot ,0-11,1 Taloudellinen tuloksellisuus TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 *Asukasmäärä euroa per asukas Viranomaistoiminnan tulosalue Tulosalue: vastuuhenkilö johtava rakennustarkastaja, varalla ympäristöpäällikkö Rakennusvalvonnan tulosyksikkö: vastuuhenkilö johtava rakennustarkastaja, varalla rakennustarkastaja Ympäristönsuojelun tulosyksikkö: vastuuhenkilö ympäristöpäällikkö, varalla ympäristöpäällikön sijainen Viranomaistoiminnan tulosalue käsittää rakennusvalvonnan, ympäristösuojelun sekä ympäristöterveydenhuollon tehtäviä. Rakennus- ja ympäristölautakunta toimii kunnan lakisääteisenä rakennusvalvontaviranomaisena sekä toimii kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena ja edistää luonnon ja maisemansuojelua kunnassa. Edellisten lakisääteisten erityislakien tehtävien lisäksi lautakunta toimii kunnan määräämänä viranomaisena, ratkaisee ja käyttää kunnan päätösvaltaa, kun on kyse rakennusluvan erityisistä edellytyksistä suunnittelutarvealueella, poikkeamisasioissa, maisematyölupa-asioissa sekä julkisen ulkotilan valvontaviranomaisena. Ympäristönsuojeluyksikkö Ympäristönsuojelu hoitaa lakisääteisiä lupa-, valvonta-, seuranta- ja edistämistehtäviä, joilla ehkäistään ympäristön pilaantumista ja edistetään ympäristön kestävää käyttöä. Lisäksi ympäristönsuojelu hoitaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia maisematyölupiin ja kiinteistöjen jätevesijärjestelmiin liittyviä tehtäviä.
88 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala Vuoden toisella neljänneksellä on toimittu suunnitellusti. Lupahakemuksia on tullut vireille enemmän kuin alkuvuonna. Asiakkaiden ja kuntalaisten erilaisia ilmoituksia on vastaanotettu ja käsitelty edellisvuosien tapaan runsaasti. Lisämäärärahaan liittyvät selvitykset on kilpailutettu ja työt ovat käynnissä. Kesäharjoittelijavoimin on pystytty tekemään aikaisempia vuosia enemmän tarkastuksia. Lisäksi videoita Kirkkonummen luonnosta on valmistunut ja ympäristönsuojelun rekistereitä on saatu ajan tasalle. Rakennusvalvonta Rakennusvalvonta huolehtii lakisääteisten viranomaistehtävien lisäksi suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamishakemusten ratkaisemisesta. Rakennusvalvonta edistää neuvonnan, lupa- ja päätöskäsittelyn ja valvonnan avulla ympäristöön sopeutuvaa rakentamista sekä valvoo rakentamisen ja rakennetun ympäristön laatua. Myyntilaskutuksessa on ollut viivettä johtuen laskutusohjelman ja vaihdosta eli uuden ohjelman käyttöönotossa on ollut haasteita. Myös laskutuksesta vastaava henkilö on vaihtunut. Rakennusvalvonta ei ole toiminut täysillä henkilöresursseilla, mitä on aiheuttanut viivettä lupakäsittelyaikatauluihin. Kesällä saapuneiden hakemusten työjonoa puretaan. Ympäristöterveydenhuolto Terveysvalvonnan tehtävänä on suojella ihmisiä terveyshaitoilta ja valvoa elinympäristöä siten, että jokaiselle kuntalaiselle turvataan terveellinen elinympäristö. Kunnan terveysvalvonta on järjestetty osana Espoon seudun ympäristöterveyttä, mistä kunta ostaa palvelut. Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimi hoitaa ja vastaa seutuyksikön taloudesta ja toiminnasta. Muutosten vaikutus määrärahoihin Rakennusvalvonnan henkilöstökulut ovat pienemmät kuin talousarviossa ja toimintatuotot aavistuksen paremmat kuin edellisvuotena. Rakennus- ja ympäristölautakunnan sitovat toiminnalliset tavoitteet Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Toimenpide Ympäristönsuojelun lupa-asiointi tapahtuu Lupapisteen kautta Rakennusvalvonnassa asioidaan sähköisesti Mittari %-osuus lähenee 100 % Raportointi osavuosikatsauksissa Vastuuhenkilö: ympäristöpäällikkö ja johtava rakennustarkastaja Toteuma Ympäristönsuojelu: Kaikki hakemukset ovat tulleet vireille Lupapisteessä Kaikki uudet rakennus- ja toimenpidelupahakemukset on tämän vuoden puolella saapuneet sähköisenä. Jatkolupahakemuksia tulee vielä osittain paperilomakkeella.
89 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala Strateginen tavoite: Kuntaa kehitetään elinvoimaisena ja haluttavana asuinyhteisönä Toimenpide Ympäristö- ja virkistysarvojen turvaaminen: ympäristöarvojen tunnistaminen ja huomioon ottaminen toiminnoissa Mittari Raportointi osavuosikatsauksissa Vastuuhenkilö: ympäristöpäällikkö Toteuma Osallistuminen eri työryhmien toimintaan: kaavoitukseen, kunnallistekniikkaan ja metsänhoitoon liittyvät (kunnan sisäiset, Uudenmaan liitto, ELY-keskus), Veikkolan vesistöhanke, Hinkutyöryhmä Strateginen tavoite: Ympäristö- ja virkistysarvojen turvaaminen Toimenpide Luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen. Mittari Ympäristöä ja luontoa koskevien selvitysten määrä ja laatu. Vastuuhenkilö: ympäristöpäällikkö Toteuma Selvitykset: Luontoselvitykset, hoito- ja käyttösuunnitelmat ja pienvesiselvitykset on kilpailutettu ja työt ovat käynnissä Strateginen tavoite: Asiakaslähtöiset rakennusvalvonnan palvelut Toimenpide Palvelun sujuvuuden vahvistaminen / palvelun tarjoaminen Mittari Rakennuslupien käsittelyaikojen lyhentyminen. Asiakastyytyväisyyskyselyt Vastuuhenkilö: johtava rakennustarkastaja Toteuma Nykyinen resurssivaje on heijastunut rakennuslupien käsittelyaikoihin. Asiakastyytyväisyyskysely tehdään talvella tai 2019 alkuvuonna.
90 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala Tunnusluvut Valvonta- ja viranomaistehtävät Rakennusvalvonta TP 2017 Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/2018 Tot % Muutos % Käsitellyt rakennusluvat, lkm Myönnetyt rakennusluvat, lkm Myönnetyt rakennusluvat, k-m Käsitellyt poikkeamishakemukset ja suunnittelutarveratkaisut, lkm -7, Myönnetyt poikkeamishakemukset ja suunnittelutarveratkaisut, lkm ,7 Ympäristönsuojelu Viranhaltijapäätökset ja ilmoitusten käsittely, kpl Ympäristö- ja maa-aineslupapäätökset, kpl Maisematyölupapäätökset, kpl Lausunnot, kpl ,5 Tarkastukset, kpl Ympäristöterveydenhuolto Elintarvikevalvontaan liittyvät tarkastukset RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN INVESTOINNIT 2018 INVESTOINTIEN TOTEUMAVERTAILU 1-4/2018 ATK-OHJELMAT JA KÄYTTÖÖNOTTOPROJEKTIT TA 2018 TOT 4/18 Poikkeama TOT % 9001 Rakennusvalvonta-arkiston digi % ATK-OHJELMAT JA KÄYTTÖÖNOTTOPROJ. yht % Rakennusvalvonnan arkiston digitalisointia jatketaan (hanke 1265, aiemmin 1948 Perinteisen arkistoidun paperiaineiston digitointi sähköiseen muotoon Arkistolaitoksen vaatimukset täyttävällä tavalla). Tällä luodaan edellytyksiä sähköiselle arkistoasiointipalvelulle sekä huonokuntoisimman aineiston säilymisen varmistamiselle. Jo skannatut asiakirjat siirretään parhaillaan Orbit-järjestelmästä lupapisteeseen.
91 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala PALVELUTUOTANNON JAOSTO TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot % Muutos % Toimintatuotot ,8 5,9 Myyntituotot ,7-3,6 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot ,0 11,9 Toimintakulut ,7 11,0 Henkilöstökulut ,5 3,5 Palkat ja palkkiot ,0 3,2 Henkilösivukulut ,4 4,9 Palvelujen ostot ,7 12,1 Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,4 11,6 Avustukset Muut toimintakulut ,3 20,9 *Toimintakate (S) ,6-58,1 josta *Sisäiset tulot ,9 5,5 Sisäiset menot ,9-36,2 Taloudellinen tuloksellisuus TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 *Asukasmäärä euroa per asukas Tunnusluvut Tunnusluvut Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/2018 Tot % TP 2017 Rakennuskannan tuotantopalvelut Rakennusten ylläpito Ylläpidettävien toimitilojen kerrosala, m ,9 0, Ylläpidettävien vuokrattujen tilojen kerrosala, m ,1 Ylläpidettävien muiden tilojen kerrosala, m ,9 0 YHTEENSÄ: ,5 0,6 Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/ ,0 Muutos% Muutos% TP 2017 Tot % Ruokapalveluyksikkö Tuotettuja aterioita, opetustoimi ,6-0,9 Tuotettuja aterioita, lasten päivähoito ,1 30,1 Tuotettuja aterioita, hoivapalvelut ,5-57,3 Tuotettuja aterioita, kotipalveluateriat ,3 #JAKO/0! Tuotettuja aterioita, henkilöstöruokailu +valvonta-ateriat ,1 135,7 Tuotettuja aterioita, muu tilausruokailu ,2-41,8 Tuotettuja aterioita, hoivapalvelu, yksityinen ,3-47,6
92 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala Tuotettuja aterioita, yksityinen päivähoito ,3 #JAKO/0! Ostopalvelujen osuus tuotetuista aterioista, % #JAKO/0! #JAKO/0! TP 2017 Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/2018 Tot % Muutos % Palvelutuotannon tulosalue Puhtauspalvelut Siivottava pinta-ala ,0-0,33 Poikkeamat ja olennaiset muutokset Tilanteessa palvelutuotannon jaoston toimintamenojen ja -tulojen toteuman tulisi laskennallisesti olla 66,7 %. Palvelutuotannon jaoston tilanteen mukainen toimintakate on eli 13,6 %. Toimintatuotoista on toteutunut 59,8 % eli ja toimintakuluista 66,7 % eli Jaoston ulkoinen toimintakate on elokuun lopussa 68,9 % ja sisäinen 60,7 %. Tilanteessa Palvelutuotannon jaoston myyntituotot sekä muut toimintatuotot alittavat käyttösuunnitelmassa arvioidut tulokertymät. Pääosan poikkeamasta selittää viive sisäisten vuokrien ja ruokapalveluiden sisäisten maksujen laskutuksessa, mikä johtuu mm. talousjärjestelmissä ja laskutuskäytännöissä tapahtuneista muutoksista. Jaoston budjetoitujen tulojen osalta arvioidaan, että tulot toteutuvat jonkin verran talousarviota pienempänä. Toimintamenot ovat jaoston tasolla toteutuneet lähes talousarvion mukaisesti, mutta rakennuskannan ylläpitopalveluiden ylläpitokorjaukset ovat toteutuneet alkuvuonna talousarviossa suunniteltua merkittävästi korkeampana. Tilanteessa arvioidaan, että jaoston toimintamenot tulevat ylittymään merkittävästi rakennuskannan ylläpitopalveluiden ylläpitokorjausten osalta siten, että on tarpeen esittää kunnanvaltuustolle lisäystä jaoston toimintamenojen määrärahaan. Korjaavia toimenpiteitä talousarvioylityksen hillitsemiseksi, kuten muiden kuin välttämättömien hankintojen lykkääminen, arvioidaan olevan mahdollista tehdä siten, että määrärahan ylitystarve olisi noin 1,5 milj. euroa. Rakennuskannan ylläpitopalveluiden ylläpitokorjaukset ovat ylittäneet alkuvuonna talousarviossa suunnitellun määrärahan merkittävästi. Kyseessä ovat olleet lähinnä sisäilmaan sekä vesivahinkokorjauksiin ennakoimattomat kunnostustarpeet, laitteistohankinnat sekä väistötilojen vuokrakustannukset. Ruokapalveluissa Kantvikin päiväkoti aloitti saneerauksen jälkeen toiminnan 3.4. ja Sjökullan oppimiskeskukseen siirtyivät Oitbacka skola- nimisen koulun oppilaat ja Evitskogin päiväkodin lapset. Ruokapalvelu hoitaa myös kotipalveluaterioiden valmistamisen. Kotipalveluaterioiden kysyntä on kasvanut viime vuoteen verrattuna. Tilanteessa arvioidaan, että talousarvion toiminnalliset tavoitteet voidaan pääsääntöisesti saavuttaa. Palvelutuotannon jaoston sitovat toiminnalliset tavoitteet Strateginen tavoite: Kestävä kuntatalous Toimenpide Kunnan toimitilojen tehokas käyttö, kunnan kiinteistökannan luokittelu (salkutus) ja sen pohjalta toteuttavat toimenpiteet Tyhjistä ja toiminnan kannalta turhista rakennuksista luovutaan Mittari Ulkopuolisilta kunnan käyttöön vuokrattuja tilojen määrä vastuuhenkilö: Toimitilapäällikkö Myytyjen epätarkoituksenmukaisten kiinteistöjen määrä
93 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala vastuuhenkilö: kuntatekniikan johtaja Toteuma Ulkopuolisilta kunnan käyttöön vuokrattujen tilojen määrä: + Toritie 3, 160 m 2 Kiinteistösalkutus on hyväksytty palvelutuotannon jaostossa ja kuntatekniikan lautakunnassa. Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut / terveet ja toimivat tilat Toimenpide Ajantasainen tilannekuva kunnan kiinteistöjen kunnosta ja sisäilmaongelmista Mittari Korjaustoimenpiteiden oikea-aikaisuus (esim. tarve hätäväistöille) Rakennuskannan korjausohjelman prioriteettijärjestys on täydennetty kiinteistöjen kuntokartoitusselvityksellä Kohdekohtaisten oirekyselyjen toteuttaminen, koettujen sisäilmaongelmien väheneminen vastuuhenkilö: Toimitilapäällikkö Toteuma Kunto- ja sisäilmatutkimukset on laadittu seuraaviin kiinteistöihin: Nissnikun koulu, Winellska A-rakennus, Gesterbyn koulu. Vuoden alussa toteutettiin oirekysely sisäilmaongelmaisissa kouluilla Toimitilapalvelut on kilpailuttanut siirtokelpoiset koulurakennukset Gesterbyn koulun tontille, Kirkkoharjun koulun tontille ja Nissnikun koulun tontille Strateginen tavoite: Kehittyvät palvelut Toimenpide Digitaalisten palvelujen käyttöönotto. Mittari Päiväkotien ja hoivapalvelujen ruokalistojen mobiilisovelluksen käyttöönotto vastuuhenkilö: ruokapalvelujohtaja Tilahallinnon 5-vuotiskorjausohjelma liitetään sähköiseen huoltokirjaan vastuuhenkilö: Toimitilapäällikkö Toteuma Valmius päiväkotien ja hoivapalvelujen mobiilisovelluksen käyttöönotto olemassa ja ne otetaan käyttöön syksyn aikana. Toimitilapalvelut on käynnistänyt 5-vuotis korjausohjelman tuonnin sähköiseen huoltokirjaan Strateginen tavoite: Kestävä kuntatalous / Kunnan ruokahävikin vähentäminen Toimenpide Tuotannon mitoittaminen oikein sekä hävikin lain mukaisen käytön lisääminen mm. myymällä Mittari Ruokahävikki vähenee 5% Toteuma Ruokahävikin seurantaa lisätty ja reseptiikkaa tarkennetaan sen
94 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala ruokaa ikäihmisille tai henkilökunnalle vastuuhenkilö: ruokapalvelujohtaja mukaan. Ikäihmiset ruokailevat kouluruokailun loputtua. Strateginen tavoite: Kestävä kuntatalous Toimenpide Rakentamisen kilpailuttamisessa otetaan hintapisteytyksen lisäksi laatupisteytys Mittari kilpailutuskäytännöt vastuuhenkilö: kuntatekniikan johtaja, rakennuttamispäällikkö Toteuma Toimitilapalvelut on kilpailuttanut rakennusteknisten töiden puitesopimuksen hinta/laatu pisteytyksellä. Samoin kunto- ja sisäilmatutkimusten palvelut kilpailutetaan laatu/hinta pisteytyksellä. Strateginen tavoite: Hyvinvoiva ja osaava henkilöstö / Resurssien oikea kohdentuminen ja ammattitaidon ajanmukaisuus Toimenpide Henkilöstö osallistuu työtehtävien hoidon edellyttämään tai sitä tukevaan koulutukseen Mittari koulutuspäivät 3 pv/v hlö vastuuhenkilö: hallintopäällikkö, tulosyksiköiden vastuuhenkilöt Toteuma Henkilöstö osallistuu osaamiskartoituksen ja henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman mukaisiin koulutuksiin. Toteuma 152,18 päivää. PALVELUTUOTANNON JAOSTON INVESTOINNIT 2018 Talousarviovuonna käynnissä olevat hankkeet Perusturva: Kirkkonummen Hyvinvointikeskus, Jokiniitty Kunnanvaltuusto teki päätöksen, että Kirkkonummen terveyskeskuksen hanketta jatketaan uudisrakennuksena Jokiniityn asemakaavan tontille. Hankesuunnitelma hyväksyttiin vaihtoehto 1 mukaisesti ilman vuodeosastoa kunnanvaltuustossa Kunta on saanut investointiluvan sosiaali- ja terveysministeriöltä. Hyvinvointikeskuksen toteutussuunnittelu on käynnissä. Kunnanvaltuusto päätti , että hankkeen rahoittajaksi kilpailutetaan sijoittajataho. Hankkeelle esitetään talousarviossa ja taloussuunnitelmassa investointimäärärahat vain toteutussuunnitteluun vuonna Kunnanhallitus teki päätöksen hyvinvointikeskuksen sijoittajan kilpailutusperusteista Tilanne : Hyvinvointikeskuksen L2 vaiheen suunnitelmat on esitetty palvelutuotannon jaostossa 10.4, 17.4, 3.5 ja Palvelutuotannon jaoston 3.5. kokouksen käsittelyn aikana todettiin seuraavasti: Palvelutuotannon jaosto päätti jättää asian pöydälle, kunnes sotemaku-lainsäädäntö on käsitelty eduskunnassa ja maakunnan kanssa on sen jälkeen käyty lisänneuvotteluja. Pöydällepanon aikana voidaan suunnittelua jatkaa evästyksellä, että tarkasteluun otetaan monitoimijakäyttö maakunnalta saadun ennusteen / arvion mukaisessa oletetussa tulevaisuuskuvassa.
95 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala Palvelutuotannon jaoston kokouksessa päätettiin Hyvinvointikeskuksen L2 suunnitelmista seuraavasti 1. jättää L2 suunnitelmat pöydälle odottamaan valtuuston päätöstä määrärahasta. Suunnittelua saa jatkaa. 2. esittää edelleen kuntatekniikan lautakunnalle, kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle kustannusarvion hylkäämistä. Palvelutuotannon jaosto esittää edelleen, että valtuustoon tuodaan päätöksenteon tueksi vanhan pääterveysaseman perusparannuksen tai ylläpitävän kunnostuksen sekä osittaisen laajennuksen kustannusarviot. Lisäksi valtuustolle tuodaan uuden hyvinvointikeskuksen tilaohjelman vertailu nykyisiin tiloihin sekä tilatarpeeseen. 3. esittää evästyksenä, että selvitetään jatkokäsittelyä silmälläpitäen nykyiselle terveyskeskuksen tontille sijoitettavan lisärakennuksen suurin mahdollinen koko. Sivistystoimi: Kantvikin pk vanhan osan purku ja saneeraus Hanke on valmistunut ja vastaanotettu. Jokirinteen oppimiskeskus Jokirinteen oppimiskeskuksen hankesuunnitelma on valmistunut ja se on hyväksytty kunnanvaltuustossa Hanke toteutetaan SR-urakkana elinkaarivastuumallilla (palveluntuottaja suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää kohdetta palvelujakson ajan). Hankkeelle on esitetty määrärahat suunnitteluun ja rakentamiseen Elinkaarimallin takia tulee käyttötalousmenoissa varautua palvelun ostoon rakennuksen valmistuttua ja elinkaarisopimuksen astuttua voimaan. Tilanne : Jokirinteen oppimiskeskuksen palveluntuottajaksi valittiin palvelutuotannon jaoston päätöksellä , SRV Rakennus Oy. Jokirinteen L2 suunnitelmat viedään palvelutuotannon jaoston hyväksyttäväksi Pääkirjaston laajennus ja korjaus Pääkirjaston maanrakennustyöt ym. on toteutettu Rakennusurakan kilpailutus toteutettiin keväällä 2017 ja uudelleen kevään ja kesän 2017 aikana. Rakentaminen toteutetaan Tilanne : Pääkirjaston rakennustyöt ovat parhaillaan käynnissä. Framnäsin huolto- ja pukuhuonerakennus (liikuntatoimi) Huolto- ja pukuhuonerakennus tehdään puretun rakennuksen tilalle. Rakennuksen suunnitelmat ovat valmistuneet ja rakentaminen on aloitettu vuoden 2017 aikana. Rakentaminen jatkuu ja suurin osa kustannuksista on esitetty vuodelle Tilanne : Framnäsin huoltorakennus on valmistunut ja vastaanotettu. Veikkolan alueen päiväkoti ja koulun peruskorjaus ja laajennus Hankesuunnitelma on hyväksytty kunnanvaltuustossa Suunnitteluryhmä on valittu palvelutuotannon jaostossa ja suunnittelutyöt käynnistetään vuoden 2017 syksyllä. Alustavan suunnitelman mukaisesti päiväkodin rakennustyöt ajoittuvat vuosille ja koulun laajennuksen vuosille
96 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala Tilanne : Veikkolan päiväkodin L2 suunnitelmat on hyväksytty palvelutuotannon jaostossa Päiväkodin urakkakilpailutus toteutetaan vuoden 2018 loppupuolella. Koulun L2 suunnitelmat ja kokonaiskustannusarvio käsiteltiin palvelutuotannon jaostossa Päätöksen mukaisesti Veikkolan alueen päiväkodin ja koulun korjaus ja laajennuksen kokonaiskustannukseksi hyväksytettiin kunnanvaltuustossa yhteensä euroa. Tilahallinnon korjausohjelma: Hanke sisältää alle yhden miljoonan euron vuosittaiset talonrakentamisen korjausinvestoinnit, jotka on kohdennettu tarkemmin Palvelutuotannon jaoston käyttösuunnitelmassa. Korjausohjelmasta on hyväksytty erillinen liite käyttösuunnitelman yhteydessä. Tilanne : Vuoden 2018 vuosikorjausohjelmasta on esitetty erillinen liite hankkeiden tilanteesta. Suunnittelukaudella käynnistyvät hankkeet Veikkolan sivukirjasto Veikkolan sivukirjaston peruskorjauksesta tehdään kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti erillinen hankesuunnitelma. Hankesuunnitelma aloitetaan vuoden 2017 aikana ja suunnittelu jatkuu Tilanne : Veikkolan sivukirjaston hankesuunnitelma on käynnistetty. Gesterbyn koulukeskus (Gesterbyn koulu, Winellska skolan ja Kyrkslätts gymnasium), rakennushanke Gesterbyn koulun tarveselvitys on hyväksytty Suomenkielisessä varhaiskasvatus ja opetuslauta-kunnassa Winellska skolanin tarveselvitys on hyväksytty Svenska förskoleverksamhets- och utbildningsnämnden Tarveselvitykset ovat menossa kunnanhallituksen käsiteltäväksi Hankesuunnitelma laaditaan yhtenäisestä rakennushankkeesta. Tilanne : A-rakennuksen kuntotutkimus on valmistunut ja hankesuunnittelu käynnistettiin kesän 2018 aikana. Koulukeskuksen A-rakennuksen tulevasta käytöstä päätettiin Palvelutuotannon jaostossa seuraavasti: hyväksyä omalta osaltaan ja esittää suomen- ja ruotsinkielisille varhaiskasvatus- ja opetusjaostoille ja edelleen kunnanhallitukselle uuden oppimiskeskuksen hankesuunnittelun lähtökohdaksi A, B, C, D ja E, sekä huolto/asuntorakennus G purkamisen ja korvaamisen uudisrakennuksella. Papinmäen koulurakennus F ei sisälly tähän hankkeeseen. Kunnanhallitukselle asia viedään erikseen tämän vuoden puolella. Nissnikun koulun peruskorjaus ja laajennus Nissnikun koulukeskuksen (ala- ja yläkoulu) tarveselvityksestä on tehty päätös kunnanhallituksessa Päätöksen mukaisesti tarveselvityksen tulee olla valmis Tilanne : Nissnikun koulun tarveselvityksen laatiminen on parhaillaan käynnissä ja tuodaan Kirkkonummen koulukeskuksen tarveselvityksen tekeminen Kunnanhallitus päätti kokouksessa laatia Kirkkonummen koulukeskuksesta tarveselvityksen, jossa selvitetään koulukeskuksen tilojen kunta sekä Porkkalan lukion ja Kirkkonummen kansalais- ja musiikkiopistojen tarvitsemat tilat.
97 Osavuosikatsaus Kuntatekniikan toimiala Irtaimisto Irtaimena omaisuutena hankintaan uusi traktori, jossa on leikkuri ja murskain sekä latukone. Tilanne : Monitoimityökone lisälaitteineen toimittaja on Oy J-Trading Ab ( euroa). Hankinta on toteutettu. Latukoneen hankintailmoitus julkaistiin Tarjouspalvelujärjestelmässä ja Hilma ilmoituskanavassa Kuntatekniikan lautakunta antoi evästyksen kuntatekniikan toimialajohtajan hankintapäätökseen 90. Ta 2018 Toteutunut 2018 Jäljellä Tot % 9200 Hyvinvointikeskus Jokiniitty ( , Kantvikin pk vanhan osan purku , Pääkirjaston laajennus ( , Pääkirjaston valtionosuus (OPM ***** 9304 Jokirinteen oppimiskeskus , Veikkolan alueen päiväkoti ja , Framnäs huolto- ja pukuhuonera , Veikkolan sivukirjaston perusk , Gesterbyn koulukeskuksen hanke , Tarve- ym. Selvitykset , Tilahallinnon korjausohjelma ( , Liikunta-alueet , Lähiliikuntapaikat , Virkistysalueet ja ulkoilureit Latukoneen hankinta Traktori leikkuri/murskain , Kunnantalon tilatehokkuuden pa YHTEENSÄ Kulut ,1 Netto ,1
98 Sisäinen valvonnan suunnitelma (3) Kuntatekniikan lautakunta Sisäisen valvonnan järjestäminen lautakunnan vastuualueella Kunnan toiminnot on järjestettävä ja toimintaa johdettava niin, että organisaation kaikilla tasoilla ja kaikessa toiminnassa on riittävä sisäinen valvonta. Lautakunta ja sen alainen johtava viranhaltija vastaa johtamansa toiminnan sisäisestä valvonnasta. Sisäinen valvonta on johtamis- ja hallintojärjestelmän osa, jonka avulla kunnan johto saa organisaation toimimaan haluamallaan tavalla ja joka tuottaa johdolle riittävästi tietoa organisaation tilasta ja aikaansaannoksista. Sisäisen valvonnan toiminnot on järjestetty lautakunnan vastuualueella osana kunnassa vahvistettua johtamisjärjestelmää. Lautakunta vastaa toimialallaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta sekä raportoi kunnanhallitukselle sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Toimialan johtavat viranhaltijat vastaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta toimialallaan ja tulosalueellaan, ohjeistavat alaisiaan tulosyksiköitä sekä raportoivat kunnanhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Esimiehet vastaavat sekä raportoivat työyksikköjensä riskien tunnistamisesta, arvioinnista, riskienhallinnan toimenpiteiden toteutuksesta ja toimivuudesta. Sisäisen valvonnan järjestämistapa on kuvattavissa seuraavien, sisäiseen valvontaan liittyvien osa-alueiden kautta: Johtamisjärjestelmä: Johtamisjärjestelmän avulla strategian mukaiset päämäärät saavutetaan ja varmistetaan toiminnan laillisuus. Kunnan strategiset päämäärät ja tavoitteet on määritetty Kirkkonummen kuntastrategiassa Kunnanvaltuuston vahvistamassa talousarviossa esitetään strategiasta johdetut toiminnalliset tavoitteet. Lautakunta päättää käyttösuunnitelmassaan operatiivisen tason osatavoitteista. Toimialan johtoryhmä seuraa tavoitteiden toteutumista kokouksissaan ja raportoi edelleen lautakunnalle. Lautakunta raportoi osavuosikatsausten ja toimintakertomuksen yhteydessä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta kunnanhallitukselle. Postiosoite Kunnantalo Puhelin Faksi Kirkkonummen kunta Ervastintie 2 (09) (09) PL Kirkkonummi Kirkkonummi
99 2 (3) Riskienhallinnan järjestäminen: Riskienhallinta on osa sisäistä valvontaa, ja sen tavoitteena on saada kohtuullinen varmuus kunnan strategisten, toiminnan ja talouden tavoitteiden saavuttamisesta sekä toiminnan jatkuvuudesta ja häiriöttömyydestä. Lautakunnan ja sen johtavien viranhaltijoiden tehtävänä on tunnistaa toiminnalle asetettujen tavoitteiden toteutumista uhkaavat riskit ajoissa. Talousarviossa esitettyjen toiminnallisten tavoitteiden riskien toteutumista arvioidaan osavuosikatsausten yhteydessä. Myös toimintaympäristössä tapahtuvaksi arvioituihin muutoksiin ja niistä aiheutuviin riskeihin puututaan nopealla aikataululla riskien minimoimiseksi. Tavanomaisemmin riskeiksi ymmärretty omaisuusvahingon mahdollisuus ja taloudellisen väärinkäytön mahdollisuudet on lautakunnan vastuualueella hajautettu organisaation kaikille tasoille. Henkilöstö raportoi riskeistä esimiehilleen. Valvonta: Valvonta on järjestetty päivittäiseen johtamiseen, sisäisiin sääntöihin ja henkilöstön toimintaan liittyvien valtuuksien dokumentoinnilla ja seurannalla. Seuranta ja raportointi: Hallintosäännössä on määräykset toiminnan ja talouden seurannasta. Seurannan avulla pyritään varmistamaan sisäisen valvonnan toimivuus erilaisin arviointi- ja seurantamenetelmin. Vastuu seurannasta kuuluu toimielimelle sekä johtaville viranhaltijoille. Systemaattisin seurantaväline ovat osavuosikatsaukset. Seurantaa tapahtuu myös toimintaympäristöä tarkkailemalla ja muutospaineita arvioimalla normaalin virkamiestyön ohella. Tehokas toiminta edellyttää, että päätöksenteon pohjana on käytettävissä riittävät ja oikeat tiedot. Raportoinnilla pyritään antamaan oikeat, riittävät ja ymmärrettävät tiedot toiminnasta. Raportointi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta sekä toiminnasta on johdon tärkeä työväline. Kuntatekniikan lautakunta on määrittänyt vuodelle 2018 sisäisen valvonnan kolme painopistealuetta, joihin erityisesti kiinnitetään huomiota. Painopistealueita on valittu mm. tarkastuslautakunnan tekemien huomioiden perusteella. Postiosoite Kunnantalo Puhelin Faksi Kirkkonummen kunta Ervastintie 2 (09) (09) PL Kirkkonummi Kirkkonummi
100 3 (3) Sisäisen valvonnan painopistealue: Riski, syy, seuraus, suuruus Tavoitetaso Sovittu toimenpide / menettely vuodelle 2018 Toteuma Kehittämisalue: Kestävä kuntatalous/ Hankintakäytännöt Hankintojen prosessin virheellisyys, ohjeiden noudattamattomuus, päätökset kumoutuvat, Vaikutus erittäin suuri. Hidastaa hankkeita, jos kilpailutukset käynnistetään uudelleen. Lisäksi mahdolliset rahalliset sanktiot. Hankinnat tehdään ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimiala järjestää hankintakoulutusta Ei aiheettomia valituksia markkinaoikeuteen Toimialan kilpailutuskäytäntöjen jatkuva arviointi, kehittäminen ja valvonta Tiedottaminen, toimialan, tulosalueiden ja tulosyksikköjen vastuuhenkilöt varmistavat, että hankinnoista vastaavat tuntevat ja noudattavat lakeja, määräyksiä ja kunnan ohjeita Osavuosikatsausten yhteydessä raportoidaan markkinaoikeuteen tehtyjen valitusten määrä ja valitusperusteet Elokuun lopun tilanteessa ei ole tiedossa markkinaoikeuteen tehtyjä valituksia. Toimiala on järjestänyt sisäistä hankintakoulutusta. Päätösvalmistelun prosessiin on osoitettu avustavaa henkilökuntaa. Kehittämisalue: Kestävä kuntatalous/ Talousarvioseuranta Käyttötalouden ja investointien talousarvion ja toteutumien vaihtelut tai ylitykset Määrärahat riittävät käyttökustannuksiin. Investointihankkeet pysyvät hankinnan rajoissa. Lautakunta on tietoinen käyttötalouden ja investointien tilanteesta. Seurataan talouden toteumaa ja parannetaan ennustettavuutta sekä reagoidaan oleellisiin poikkeamiin. Investointien toteumien ja poikkeamien analysointia sekä investointien toteumavertailun esittämistapaa kehitetään. Toimialan johtoryhmässä käsitellään käyttötalouden ja investointien talouden raportit sekä käsitellään merkittävät poikkeamat verrattuna talousarvioon sekä ennusteet. Toimialan johtoryhmässä käsitellään käyttötalouden ja investointien talouden raportit sekä käsitellään merkittävät poikkeamat verrattuna talousarvioon sekä ennusteet. Lautakunnalle raportoidaan säännöllisesti ennusteet sekä poikkeamat osavuosikatsausten ja tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunnalle raportoidaan säännöllisesti ennusteet sekä poikkeamat. Kehittämisalue: Osaaminen Osaaminen on hyvällä tasolla, mutta sitä voi parantaa. Kohtalainen tärkeysluokka. Toimiala panostaa koulutukseen ja vahvistaa osaamista asiantuntijatasolla. Toimialan, tulosalueiden ja tulosyksikköjen vastuuhenkilöt varmistavat, että osaaminen on korkealla tasolla Vastuuhenkilöt varmistavat henkilöstön osallistumisen koko kunnalle ja toimialalle järjestettyihin koulutuksiin sekä kannustavat osallistumaan omaehtoisesti osaamiskartoituksen ja henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman mukaisiin koulutuksiin. Postiosoite Kunnantalo Puhelin Faksi Kirkkonummen kunta Ervastintie 2 (09) (09) PL Kirkkonummi Kirkkonummi
101 Sisäinen valvonnan suunnitelma (3) Rakennus- ja ympäristölautakunta Sisäisen valvonnan järjestäminen lautakunnan vastuualueella Kunnan toiminnot on järjestettävä ja toimintaa johdettava niin, että organisaation kaikilla tasoilla ja kaikessa toiminnassa on riittävä sisäinen valvonta. Lautakunta ja sen alainen johtava viranhaltija vastaa johtamansa toiminnan sisäisestä valvonnasta. Sisäinen valvonta on johtamis- ja hallintojärjestelmän osa, jonka avulla kunnan johto saa organisaation toimimaan haluamallaan tavalla ja joka tuottaa johdolle riittävästi tietoa organisaation tilasta ja aikaansaannoksista. Sisäisen valvonnan toiminnot on järjestetty lautakunnan vastuualueella osana kunnassa vahvistettua johtamisjärjestelmää. Lautakunta vastaa toimialallaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta sekä raportoi kunnanhallitukselle sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Toimialan johtavat viranhaltijat vastaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta toimialallaan ja tulosalueellaan, ohjeistavat alaisiaan tulosyksiköitä sekä raportoivat kunnanhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Esimiehet vastaavat sekä raportoivat työyksikköjensä riskien tunnistamisesta, arvioinnista, riskienhallinnan toimenpiteiden toteutuksesta ja toimivuudesta. Sisäisen valvonnan järjestämistapa on kuvattavissa seuraavien, sisäiseen valvontaan liittyvien osa-alueiden kautta: Johtamisjärjestelmä: Johtamisjärjestelmän avulla strategian mukaiset päämäärät saavutetaan ja varmistetaan toiminnan laillisuus. Kunnan strategiset päämäärät ja tavoitteet on määritetty Kirkkonummen kuntastrategiassa Kunnanvaltuuston vahvistamassa talousarviossa esitetään strategiasta johdetut toiminnalliset tavoitteet. Lautakunta päättää käyttösuunnitelmassaan operatiivisen tason osatavoitteista. Toimialan johtoryhmä seuraa tavoitteiden toteutumista kokouksissaan ja raportoi edelleen lautakunnalle. Lautakunta raportoi osavuosikatsausten ja toimintakertomuksen yhteydessä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta kunnanhallitukselle. Postiosoite Kunnantalo Puhelin Faksi Kirkkonummen kunta Ervastintie 2 (09) (09) PL Kirkkonummi Kirkkonummi
102 2 (3) Riskienhallinnan järjestäminen: Riskienhallinta on osa sisäistä valvontaa, ja sen tavoitteena on saada kohtuullinen varmuus kunnan strategisten, toiminnan ja talouden tavoitteiden saavuttamisesta sekä toiminnan jatkuvuudesta ja häiriöttömyydestä. Lautakunnan ja sen johtavien viranhaltijoiden tehtävänä on tunnistaa toiminnalle asetettujen tavoitteiden toteutumista uhkaavat riskit ajoissa. Talousarviossa esitettyjen toiminnallisten tavoitteiden riskien toteutumista arvioidaan osavuosikatsausten yhteydessä. Myös toimintaympäristössä tapahtuvaksi arvioituihin muutoksiin ja niistä aiheutuviin riskeihin puututaan nopealla aikataululla riskien minimoimiseksi. Tavanomaisemmin riskeiksi ymmärretty omaisuusvahingon mahdollisuus ja taloudellisen väärinkäytön mahdollisuudet on lautakunnan vastuualueella hajautettu organisaation kaikille tasoille. Henkilöstö raportoi riskeistä esimiehilleen. Valvonta: Valvonta on järjestetty päivittäiseen johtamiseen, sisäisiin sääntöihin ja henkilöstön toimintaan liittyvien valtuuksien dokumentoinnilla ja seurannalla. Seuranta ja raportointi: Hallintosäännössä on määräykset toiminnan ja talouden seurannasta. Seurannan avulla pyritään varmistamaan sisäisen valvonnan toimivuus erilaisin arviointi- ja seurantamenetelmin. Vastuu seurannasta kuuluu toimielimelle sekä johtaville viranhaltijoille. Systemaattisin seurantaväline ovat osavuosikatsaukset. Seurantaa tapahtuu myös toimintaympäristöä tarkkailemalla ja muutospaineita arvioimalla normaalin virkamiestyön ohella. Tehokas toiminta edellyttää, että päätöksenteon pohjana on käytettävissä riittävät ja oikeat tiedot. Raportoinnilla pyritään antamaan oikeat, riittävät ja ymmärrettävät tiedot toiminnasta. Raportointi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta sekä toiminnasta on johdon tärkeä työväline. Rakennus- ja ympäristölautakunta on määrittänyt vuodelle 2018 sisäisen valvonnan neljä painopistealuetta, joihin erityisesti kiinnitetään huomiota. Painopistealueita on valittu mm. kunnanhallituksen esittämien toivomusten perusteella. Postiosoite Kunnantalo Puhelin Faksi Kirkkonummen kunta Ervastintie 2 (09) (09) PL Kirkkonummi Kirkkonummi
103 3 (3) Painopistealueet 2018: Perustelut / riskin tunnistaminen Toimenpiteet/ kehittämisehdotukset riskin ennakoimiseksi ja hallitsemiseksi Vastuuhenkilö/ toimiala Riskien hallinnan toimenpiteiden seuranta ja raportointi Toteuma Kestävä kuntatalous/ Hankintakäytännöt Hankintojen prosessin oikeellisuus Toimialan kilpailutuskäytäntöjen jatkuva arviointi, kehittäminen ja valvonta Tiedottaminen, toimialan, tulosalueiden ja tulosyksikköjen vastuuhenkilöt varmistavat, että hankinnoista vastaavat tuntevat ja noudattavat lakeja, määräyksiä ja kunnan ohjeita Yhdyskuntatekniikan johtaja, tulosalueiden ja -yksiköiden päälliköt, Investointien vastuuhenkilöt Osavuosikatsausten yhteydessä raportoidaan markkinaoikeuteen tehtyjen valitusten määrä ja valitusperusteet Elokuun lopun tilanteessa ei ole tiedossa markkinaoikeuteen tehtyjä valituksia. Toimiala on järjestänyt sisäistä hankintakoulutusta. Kestävä kuntatalous/ Talousarvioseuranta Käyttötalouden ja investointien talousarvion ja toteutumisen seuranta Seurataan talouden toteumaa ja parannetaan ennustettavuutta sekä reagoidaan oleellisiin poikkeamiin. Investointien toteumien ja poikkeamien analysointia sekä investointien toteumavertailun esittämistapaa kehitetään. Yhdyskuntatekniikan johtaja, yksiköiden päälliköt Toimialan johtoryhmässä käsitellään käyttötalouden ja investointien talouden raportit sekä käsitellään merkittävät poikkeamat verrattuna talousarvioon sekä ennusteet. Lautakunnalle raportoidaan säännöllisesti ennusteet sekä poikkeamat. Raportit käyty läpi toimialan johtoryhmässä. Lautakunnalle raportoitu osavuosikatsauksen yhteydessä. Kestävä kuntatalous/ Maksunmuodostu ksen seuranta Viranomaistoiminnan myyntilaskutuksen seuranta Seurataan valvontamaksujen oikeellisuutta ja taksanmukaisuutta Esimies Lupavalmistelija varmistaa muodostetun maksun taksanmukaisuuden Esimies hyväksyy laskuluettelon Toteutunut suunnitellusti. Kehittyvät palvelut/ Päätösten oikeudellinen pysyvyys Valitukset pitkittävät asiakkaan prosessia, oikeudellinen pysyvyys mittaa oikeusharkinnan onnistumista Korjaavat toimet prosesseihin tarpeen mukaan Lautakunnan esittelijä Muutoksenhakuviranomaisen päätökset tuodaan tiedoksi lautakunnalle Saapuneet päätökset tuotu tiedoksi lautakunnalle. Postiosoite Kunnantalo Puhelin Faksi Kirkkonummen kunta Ervastintie 2 (09) (09) PL Kirkkonummi Kirkkonummi
104 Sisäinen valvonnan suunnitelma (4) Palvelutuotannon jaosto Sisäisen valvonnan järjestäminen jaoston vastuualueella Kunnan toiminnot on järjestettävä ja toimintaa johdettava niin, että organisaation kaikilla tasoilla ja kaikessa toiminnassa on riittävä sisäinen valvonta. Jaosto ja sen alainen johtava viranhaltija vastaa johtamansa toiminnan sisäisestä valvonnasta. Sisäinen valvonta on johtamis- ja hallintojärjestelmän osa, jonka avulla kunnan johto saa organisaation toimimaan haluamallaan tavalla ja joka tuottaa johdolle riittävästi tietoa organisaation tilasta ja aikaansaannoksista. Sisäisen valvonnan toiminnot on järjestetty jaoston vastuualueella osana kunnassa vahvistettua johtamisjärjestelmää. Jaosto vastaa toimialallaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta sekä raportoi kunnanhallitukselle sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Toimialan johtavat viranhaltijat vastaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta toimialallaan ja tulosalueellaan, ohjeistavat alaisiaan tulosyksiköitä sekä raportoivat kunnanhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Esimiehet vastaavat sekä raportoivat työyksikköjensä riskien tunnistamisesta, arvioinnista, riskienhallinnan toimenpiteiden toteutuksesta ja toimivuudesta. Sisäisen valvonnan järjestämistapa on kuvattavissa seuraavien, sisäiseen valvontaan liittyvien osa-alueiden kautta: Johtamisjärjestelmä: Johtamisjärjestelmän avulla strategian mukaiset päämäärät saavutetaan ja varmistetaan toiminnan laillisuus. Kunnan strategiset päämäärät ja tavoitteet on määritetty Kirkkonummen kuntastrategiassa Kunnanvaltuuston vahvistamassa talousarviossa esitetään strategiasta johdetut toiminnalliset tavoitteet. Jaosto päättää käyttösuunnitelmassaan operatiivisen tason osatavoitteista. Toimialan johtoryhmä seuraa tavoitteiden toteutumista kokouksissaan ja raportoi edelleen jaostolle. Jaosto raportoi osavuosikatsausten ja toimintakertomuksen yhteydessä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta kunnanhallitukselle. Postiosoite Kunnantalo Puhelin Faksi Kirkkonummen kunta Ervastintie 2 (09) (09) PL Kirkkonummi Kirkkonummi
105 2 (4) Riskienhallinnan järjestäminen: Riskienhallinta on osa sisäistä valvontaa, ja sen tavoitteena on saada kohtuullinen varmuus kunnan strategisten, toiminnan ja talouden tavoitteiden saavuttamisesta sekä toiminnan jatkuvuudesta ja häiriöttömyydestä. Jaoston ja sen johtavien viranhaltijoiden tehtävänä on tunnistaa toiminnalle asetettujen tavoitteiden toteutumista uhkaavat riskit ajoissa. Talousarviossa esitettyjen toiminnallisten tavoitteiden riskien toteutumista arvioidaan osavuosikatsausten yhteydessä. Myös toimintaympäristössä tapahtuvaksi arvioituihin muutoksiin ja niistä aiheutuviin riskeihin puututaan nopealla aikataululla riskien minimoimiseksi. Tavanomaisemmin riskeiksi ymmärretty omaisuusvahingon mahdollisuus ja taloudellisen väärinkäytön mahdollisuudet on lautakunnan vastuualueella hajautettu organisaation kaikille tasoille. Henkilöstö raportoi riskeistä esimiehilleen. Valvonta: Valvonta on järjestetty päivittäiseen johtamiseen, sisäisiin sääntöihin ja henkilöstön toimintaan liittyvien valtuuksien dokumentoinnilla ja seurannalla. Seuranta ja raportointi: Hallintosäännössä on määräykset toiminnan ja talouden seurannasta. Seurannan avulla pyritään varmistamaan sisäisen valvonnan toimivuus erilaisin arviointi- ja seurantamenetelmin. Vastuu seurannasta kuuluu toimielimelle sekä johtaville viranhaltijoille. Systemaattisin seurantaväline ovat osavuosikatsaukset. Seurantaa tapahtuu myös toimintaympäristöä tarkkailemalla ja muutospaineita arvioimalla normaalin virkamiestyön ohella. Tehokas toiminta edellyttää, että päätöksenteon pohjana on käytettävissä riittävät ja oikeat tiedot. Raportoinnilla pyritään antamaan oikeat, riittävät ja ymmärrettävät tiedot toiminnasta. Raportointi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta sekä toiminnasta on johdon tärkeä työväline. Palvelutuotannon jaosto on määrittänyt vuodelle 2018 sisäisen valvonnan neljä painopistealuetta, joihin erityisesti kiinnitetään huomiota. Painopistealueita on valittu mm. tarkastuslautakunnan huomioiden perusteella. Postiosoite Kunnantalo Puhelin Faksi Kirkkonummen kunta Ervastintie 2 (09) (09) PL Kirkkonummi Kirkkonummi
106 3 (4) Sisäisen valvonnan painopistealue: Riski, syy, seuraus, suuruus Tavoitetaso Sovittu toimenpide / menettely vuodelle 2018 Toteuma Kestävä kuntatalous/ Hankintakäytännöt Hankintojen prosessin virheellisyys, ohjeiden noudattamattomuus, päätökset kumoutuvat, Hidastaa hankkeita, jos kilpailutukset käynnistetään uudelleen. Lisäksi mahdolliset rahalliset sanktiot. Vaikutus erittäin suuri. Hankinnat tehdään ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimiala järjestää hankintakoulutusta Ei aiheettomia valituksia markkinaoikeuteen Toimialan kilpailutuskäytäntöjen jatkuva arviointi, kehittäminen ja valvonta Tiedottaminen, toimialan, tulosalueiden ja tulosyksikköjen vastuuhenkilöt varmistavat, että hankinnoista vastaavat tuntevat ja noudattavat lakeja, määräyksiä ja kunnan ohjeita Osavuosikatsausten yhteydessä raportoidaan markkinaoikeuteen tehtyjen valitusten määrä ja valitusperusteet Elokuun lopun tilanteessa ei ole tiedossa markkinaoikeuteen tehtyjä valituksia. Toimiala on järjestänyt sisäistä hankintakoulutusta. Päätösvalmistelun prosessiin on osoitettu avustavaa henkilökuntaa. Kestävä kuntatalous/ Investoinnit Investointien korjauskohteiden hallitsematon määrä Korjausohjelman määrärahat eivät jakaudu tasaisesti Kaikkia kohteita ei voida toteuttaa suunnitellusti Investointien korjauskohteet on priorisoitu Vuosikorjausohjelman hankkeiden kustannusten seuranta ja käyttäjien tilamuutosten vaikutukset budjetointiin Jaoston kokouksissa raportoidaan investointien taloudellinen toteuma ja priorisoidaan käyttäjähallintokuntien muutosehdotukset Vuosikorjausohjelman tilanne raportoidaan toisen osavuosikatsauksen yhteydessä erillisenä päätösasiana. Riskin suuruusluokka suuri Kestävä kuntatalous/ Talousarvioseuranta Käyttötalouden ja investointien talousarvion ja toteutumien vaihtelut tai ylitykset Määrärahat jäävät käyttämättä tai ylittyvät. Riskin suuruusluokka on normaali Määrärahat riittävät käyttökustannuksiin. Investointihankkeet pysyvät hankinnan rajoissa. Lautakunta on tietoinen käyttötalouden ja investointien tilanteesta. Seurataan talouden toteumaa ja parannetaan ennustettavuutta sekä reagoidaan oleellisiin poikkeamiin. Investointien toteumien ja poikkeamien analysointia sekä investointien toteumavertailun esittämistapaa kehitetään. Toimialan johtoryhmässä käsitellään käyttötalouden ja investointien talouden raportit sekä käsitellään merkittävät poikkeamat verrattuna talousarvioon sekä ennusteet. Toimialan johtoryhmässä käsitellään käyttötalouden ja investointien talouden raportit sekä käsitellään merkittävät poikkeamat verrattuna talousarvioon sekä ennusteet. Lautakunnalle raportoidaan säännöllisesti ennusteet sekä poikkeamat osavuosikatsausten ja tilinpäätöksen yhteydessä. Postiosoite Kunnantalo Puhelin Faksi Kirkkonummen kunta Ervastintie 2 (09) (09) PL Kirkkonummi Kirkkonummi
107 4 (4) Lautakunnalle raportoidaan säännöllisesti ennusteet sekä poikkeamat. Kehittämisalue: Osaaminen Osaaminen on hyvällä tasolla, mutta sitä voi parantaa. Kohtalainen tärkeysluokka. Toimiala panostaa koulutukseen ja vahvistaa osaamista asiantuntijatasolla. Toimialan, tulosalueiden ja tulosyksikköjen vastuuhenkilöt varmistavat, että osaaminen on korkealla tasolla Vastuuhenkilöt varmistavat henkilöstön osallistumisen koko kunnalle ja toimialalle järjestettyihin koulutuksiin sekä kannustavat osallistumaan omaehtoisesti osaamiskartoituksen ja henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman mukaisiin koulutuksiin. Postiosoite Kunnantalo Puhelin Faksi Kirkkonummen kunta Ervastintie 2 (09) (09) PL Kirkkonummi Kirkkonummi
108 Kaavoitusohjelman vuoden 2018 hankkeiden tavoitteelliset aikataulut (1/3) oyk tarkoittaa osayleiskaavaa (ra) tarkoittaa ranta-asemakaavaa (ys) tarkoittaa yleissuunnitelmaa Keskinen Kirkkonummi (sis. kuntakeskuksen ja sen lähialueet), vuoden 2018 suunnittelukohteet hanke tammikuu-huhtikuu toukokuu-elokuu syyskuu-joulukuu tilanne Keskusta, Asemanseutu, 2. vaihe hyväks. (ltk, kh) hyväks. (kv) kaava lainvoimainen Keskusta, Gesterby ehdotus (ltk,kh) ehdotuksen laatiminen vireillä selvitysten tilaaminen vireillä Heikkilä, Juhlakallio tark. ehdotus hyväks. (ltk, kh, kv) valmisteilla hyväksymiskäsittelyyn Keskusta, terveyskeskuskortteli kilpailuasiakirjat OAS ei toimenpiteitä Keskusta, Kirkkolaakson kauppakeskus OAS, selvitykset kaavoituksen käynnistämissopimus hyväksytty Keskusta, Vesitorninmäki * kaava lainvoimainen Keskusta, Tallinmäki selvitykset selvitysten laatiminen vireillä Keskusta, Keskustan selvitykset selvitysten tilaaminen vireillä urheilupuisto Keskusta, kortteli 108 ehdotus (ltk, kh) ehdotuksen laatiminen vireillä Heikkilä, Tolsanmäki tark. ehdotus valmisteilla hyväksymiskäsittelyyn Kuntakeskuksen 2. vaiheen oyk selvitykset tark. OAS ehdotus (ltk, kh) ehdotuksen laatiminen vireillä Eteläinen Kirkkonummi (sis. Kantvikin ja sen lähialueen), vuoden 2018 suunnittelukohteet hanke tammikuu-huhtikuu toukokuu-elokuu syyskuu-joulukuu tilanne Kantvik, Pikkalanlahti valmisteluaineisto (ltk) valmisteluaineiston laatiminen vireillä Kantvik, Prikiranta tark. ehdotus tark. ehdotuksen laatiminen vireillä Porkkala, Loman (ra)* ei toimenpiteitä Porkkala, Mössö (ra)* ei toimenpiteitä Porkkala, Öfvergård (ra)* hyväks. (ltk) hyväks. (kh, kv) kaava lainvoimainen Näse, Rastiranta (ra)* ehdotus (ltk, kh) valmisteilla hyväksymiskäsittelyyn Edesholmen (ra)* hyväks. (ltk) hyväks. (kh, kv) kunnanvaltuuston hyväksymispäätöksestä on valitettu Kantvikin osayleiskaava selvitykset selvitysten laatiminen vireillä * hanke on vireillä tai tulee vireille, vaikka se ei ole kaavoitusohjelmassa
109 Kaavoitusohjelman vuoden 2018 hankkeiden tavoitteelliset aikataulut (2/3) oyk tarkoittaa osayleiskaavaa (ra) tarkoittaa ranta-asemakaavaa (ys) tarkoittaa yleissuunnitelmaa Itäinen Kirkkonummi (sis. Masalan ja sen lähialueen), vuoden 2018 suunnittelukohteet hanke tammikuu-huhtikuu toukokuu-elokuu syyskuu-joulukuu tilanne Masala, Bjönsinmäki ei toimenpiteitä Jorvas, Inkilänportti hanke keskeytetty Jorvas, Jorvaksenkolmio selvitykset ei toimenpiteitä Jorvas, Kvis selvitykset ehdotuksen laatiminen vireillä selvitysten tilaaminen vireillä Masala, Masalan läntiset asuntoalueet OAS kaavoituksen käynnistämissopimusneuvottelut vireillä Masala, Masalanportti ehdotus (ltk, kh) ehdotuksen laatiminen vireillä Masala, Masalan urheilupuisto kaava lainvoimainen Jorvas, Pohjois-Jorvas selvitykset ehdotuksen laatiminen vireillä selvitysten tilaaminen vireillä Masala, Suvimäki ja Majvik ehdotuksen valmistelu vireillä Sundsberg, Riistametsä hyväks. (ltk, kh) hyväks. (kv) hyväksymiskäsittelyssä Sundsberg, Sarvvikinportti hyväks. (ltk, kh) hyväks. (kv) hyväksymiskäsittelyssä Sundsberg, Sarvvikinranta ehdotus ltkl, kh) ehdotuksen valmistelu vireillä selvitysten laatiminen vireillä Masala, Vernerinpuisto kaava lainvoimainen Masalan oyk selvitykset ehdotus (ltk, kh) ehdotuksen laatiminen vireillä selvitysten laatiminen vireillä Luoman oyk selvitykset valmisteluaineisto (ltk) selvitysten laatiminen vireillä
110 Kaavoitusohjelman vuoden 2018 hankkeiden tavoitteelliset aikataulut (3/3) oyk tarkoittaa osayleiskaavaa (ra) tarkoittaa ranta-asemakaavaa (ys) tarkoittaa yleissuunnitelmaa Pohjoinen Kirkkonummi (sis. Veikkolan ja sen lähialueen), vuoden 2018 suunnittelukohteet hanke tammikuu-huhtikuu toukokuu-elokuu syyskuu-joulukuu tilanne Veikkola, Hauklampi ehdotus (ltk, kh) hanke lakkautettu Veikkola, Laguksenpuisto hyväks. (kh, kv) kaava lainvoimainen Veikkola, Veikkolanportti ehdotus (ltk, kh) ehdotuksen valmistelu vireillä Veikkola, Veikkolanpuro II ehdotus (kh) tark.ehdotus tark.ehdotus ehdotus palautettu uudelleen valmisteltavaksi Veikkola, kortteli 39* Veikkola, teollisuusalue* selvitysten laatiminen vireillä kaava lainvoimainen ei toimenpiteitä Vols, Kurkgård (ra)* ehdotus (ktl, kh) hyväks. (ltk, kh, kv) ei toimenpiteitä Kylmälä oyk tark. OAS tark. ehdotus (ltk, kh) tark. ehdotuksen laatiminen vireillä Muut kohteet, vuoden 2018 suunnittelukohteet hanke tammikuu-huhtikuu toukokuu-elokuu syyskuu-joulukuu tilanne vuoden alussa Arkkitehtuuripoliittinen ohjelma* hyväks. (kh, kv) valmis Keskuspuiston yleissuunnitelma työn käynnistäminen ei toimenpiteitä (ys)* Kirkkonummen keskeisen taajamavyöhykkeen liikennejärjestelmäsuunnitelma (ys)* valmis Kirkkonummen kävelyn ja pyöräilyn kehittämissuunnitelma (ys)* Kirkkonummen liikenneturvallisuussuunnitelma (ys)* Masalan laatu- ja ympäristösuunnitelma (ys)* hyväks. (ltk, kh, kv) * hanke on vireillä tai tulee vireille, vaikka se ei ole kaavoitusohjelmassa valmis valmis valmis
111 Liite Patu VUOSIKORJAUSOHJELMA 2018 PTS KORJAUKSET Kiinteistön elinkaarta ja arvoa korottavat suunnitelmalliset toimenpiteet Budjetti Toteutunut Ennuste Selvitys PERUSTURVA Rakentaminen KIRKKONUMMEN TYÖKESKUS Ilmanvaihtotyöt MASALAN TERVEYSASEMA PTS mukaiset työt Työt käynnissä KIRKKONUMMEN TERVEYSKESKUS Ent. vuodeosaston ilmanvaihdon kuntoon saaminen , Alapohjan ja IV selvitys vaatii Suunittelu KIRKKONUMMEN TERVEYSKESKUS Ent. vuodeosaston ilmanvaihdon suunnittelu SIVISTYSTOIMI Rakentaminen FINNSBACKAN NAVETTA Katon kunnostus Toteutus syksy NISSNIKUN YLÄKOULU Rakenne- ja kosteustekn. tutkimuksen toimenpiteet ja vesikaton kunnostus , Alapohja- ja IV-korjaus oli oletettua vaikeampi NISSNIKUN ALAKOULU Rakenne- ja kosteusteknisen tutkimuksen toimenpiteet ,00 Pumppaamon kunnostus vielä kesken RAVALSIN PK Vesikaton maalaus Työ valmis, mutta ei vielä vastaanotettu BOBÄCK SKOLA Valaistus, lämmitysjärjestelmä, Työt käynnissä VEIKKOLAN KOULU Väestönsuojan lattian kunnostus , Työ melkein valmis. Hälytys vielä kytkemättä VUORENMÄEN KOULU JA PK Vesikaton maalaus Työ on valmis Suunnittelu KESKUSTAN VÄESTÖNSUOJA Rakenne- ja LVISperuskorjaustöiden suunnittelu Loppukesällä kondenssi- sekä IV-ongelmia VILLA HAGA (Päärakennus ja ruokala) Sisäpuolisten rakenne- ja lvis-kunnostustöiden suunnittelu Suunnittelutyö siirretään MASALAN MONITOIMITALO TEMANA Korjaussuunnittelu ,00 Suunnittelu valmistuu NISSNIKUN ALA KOULU Korjaussuunnittelu ,00 Ei toteuteta KANTVIKIN KOULU Rakenne- ja kosteustekninen kuntotutkimus ja korjaussuunnitelma Kilpailutus käynnistymässä KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Rakenne- ja kosteustekninen kuntotutkimus ja korjaussuunnitelma Kilpailutus käynnistymässä GESTERBYN NUORISOTALO Sisäilma- ja rakennustekninen tutkimus ja korjaussuunnitelma Kilpailutus käynnistymässä KARUBY SKOLA Kuntotutkimus Suunnittelu siirretään 2019 MUUT HALLINTOKUNNAT KUNNANTALO Patteriverkoston tutkimus ja korjaus, automaatiojärjestelmän korjaus, 2 krs terassin ylläpito, TK01 LTO-kiekon korjaus ,00 Patteriverkoston tutkimus tehty. Automaatio korjauskäynnissä. LTO-kiekon korjaus kesken PORKKALA VAK Jätevesijärjestelmän kunnostus ,00 Tehty hätätyönä jätevesijärjestelmän puhdistus JERIKON VARIKKO Kiinteistöautomatiikan uusiminen ( LVIS ) K TALO IV-koneen uusiminen + jäähdytin Työ valmis JOLKBYN KUVATAIDEKOULU Vesikaton maalauksen loppuun saattaminen ja pihatien kunnostus ,00 Työ valmis. Vastaanottotarkastusta ei vielä pidetty RAVALS MUSEOALUEEN RAKENNUKSET Aitan kunnostus Toteutus syksy GESTERBYN MUSEOALUEEN RAKENNUKSET Öljylämmityksen korjaus ja maalausta Työn alla JOLKBY RIVITALO Käyttövesi- ja viemärien peruskorjaus, suunnittelu ja toteutus Suunnittelu työn alla. Valmis syksy 2018 PIHA-ALUEET Osa suunnitelluista töistä vielä aloittamatta SISÄILMAKORJAUKSET PERUSTURVA VEIKKOLAN TERVEYSASEMA Rakennuksen sisäilman laatua parantavat toimenpiteet ( kohdistamattomat ) ,00 Winellskan sisäilmakorjaukset SIVISTYSTOIMI KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Rakenne- ja kosteusteknisen tutkimuksen mukaiset toimenpiteet , GESTERBYN KOULU Rakenne- ja kosteusteknisen tutkimuksen mukaiset toimenpiteet ,00 Lähinnä seurantaa. Toimenpiteitä tarvittaessa PERUSTURVA TILOJEN KÄYTTÄJIEN MUUTOSTYÖT Käyttäjän pyytämät toimenpiteet kiinteistöissä ,00 Lehmuskartanon kameravalvonnan laajennus Sivistystoimi MASALAN MONITOIMITALO Kirjaston lattia- ja seinäpintojen kunnostus ja muutto omatoimikirjastoksi Siirtyy vuodelle > pääkirjaston aikataulu MASALAN KUPLAHALLI Uuden hallin suunnittelu Toteutus syksy KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS A rakennuksen fysiikan luokan tilamuutokset ,00 Työ valmis ja vastaanotettu ENERGIATEHOKKUUSSOPIMUKSEN MUKAISET TOIMENPITEET TALLMORA Lämmönvaihtimen uusiminen Työ tilattu JOLKBY Lämmönvaihtimen uusiminen Työ tilattu 9101 KIRKKONUMMEN TERVEYSKESKUS Lämmönvaihtimen uusiminen Työ valmis. Vastaanottotarkastus vko 39 USEIMPIIN KIINTEISTÖIHIN Aurinkosähköpaneelien hankinta ja asennus Aurinkosähköpotentiaali sev KAIKKI YHTEENSÄ ,00
112 Osavuosikatsaus 1-8 / Investointiosa INVESTOINTIOSA Investointien kokonaistoteuma elokuun 2018 lopussa oli 14,9 milj. euroa eli 35 %. INVESTOINTIEN TOTEUMAVERTAILU 1-8/2018 TA 2018 TOT 8/2018 Poikkeama TOT % ATK-OHJELMAT JA KÄYTTÖÖNOTTOPROJEKTIT 9001 Rakennusvalvonta-arkiston digi ,17 % 9002 Petu -ohjelmisto, perusturva % 9003 Apotti ohjelmistohankinta ,21 % 9004 Cloudia ja CaseM järj.integraatio % 9006 HR-analytics ohjelman lisäosa % 9007 Tietoverkon keskuksen siirto % 9008 Tietoliikenneverkon kilpailutt ,40 % 9016 Tilavarausohjelma % 9017 Oppilashallinto-ohjelma % 9015 Täyd.kart. ja paikk ,29 % ATK-OHJELMAT JA KÄYT.OTTOPROJ yhteensä ,63 % MAA- JA VESIRAKENTEET 9010 Maa- ja vesialueiden hankinta ,65 % 9011 Maa- ja vesialuiden myynti MAA- JA VESIRAKENTEET yhteensä ,65 % TALONRAKENTAMINEN 9300 Kantvikin pk vanhan osan purku ,47 % 9302 Pääkirjaston valtionosuus Hyvinvointikeskus Jokiniitty ,19 % 9304 Jokirinteen oppimiskeskus ,64 % 9308 Gesterbyn koulukeskuksen hanke ,80 % 9309 Tarveselvitykset ,90 % 9305 Veikkolan alueen pk ja koulu ,12 % 9306 Främnäs huolto- ja pukuhuonerak ,33 % 9307 Veikkolan sivukirjaston perusk ,86 % 9301 Pääkirjaston laajennus ja saan ,50 % 9400 Tilahallinnon korjausohjelma ,45 % TALONRAKENTAMINEN yhteensä ,44 %
113 Osavuosikatsaus 1-8 / Investointiosa LIIKENNEVÄYLÄT JA PUISTOT 9410 Keskustan asemakaava-alueet ,38 % 9420 Vesitorninmäen asemakaava-alue ,05 % 9430 Keskusta II ,93 % 9431 Sarvvikinportti % 9432 Juhlakallio % 9433 Yl.pysäk.alueiden suun ja rak ,45 % 9440 Valaist laatiminen puutuvilta % 9450 Prikirannan asemakaava-alue ,36 % 9455 Kantvikin asemakaava-alue #JAKO/0! 9460 Masalan kesk. asemakaava-alue ,34 % 9470 Tinapuisto, Masala ,73 % 9471 Sarvvikinranta % 9480 Veikkolan asemakaava-alueet ,46 % 9481 Veikkolanpuro % 9482 Veikkolanportti ,81 % 9485 Jokiniityn ja Vesitorninmäen r ,15 % 9490 Kaava-al katujen perusparann ,38 % 9491 Lähivirkistysal perusparannus % 9492 Masalanportti % 9493 Jorvaksen asema (kunnan osuus) % 9494 Kt 50 Kehä III välillä kt % 9495 Kevytliikenneväylien rakentam ,43 % 9496 Tie- ja katualueiden valaistuk ,70 % 9497 Tievalaistus kaava-alueen ulko ,27 % 9498 Liikenneturvallisuuden parant ,56 % 9499 Bro #JAKO/0! LIIKENNEVÄYLÄT JA PUISTOT yhteensä ,82 % LIIKUNTA- JA VIRKISTYSALUEET 9401 Liikunta-alueet ,83 % 9403 Virkistysalueet ja ulkoilureitit ,05 % 9402 Lähiliikuntapaikat ,12 % 9404 Muut hankkeet Strömsbyn maakaatopaikan viime % 9501 Joukkoliikenneinfran rakentaminen ,70 % LIIKUNTA- JA VIRKISTYSALUEET yhteensä ,58 %
114 Osavuosikatsaus 1-8 / Investointiosa VESILAITOKSEN KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET 9600 Veikkolan ja keskustan vesitor ,68 % 9610 Viemäriverkoston saneeraus ,68 % 9620 Jäteveden pumpp saneeraus ,61 % 9630 Vesijohtojen saneeraus ,97 % 9640 Vesih verk pienet muutokset ,25 % 9660 Meikon vedenottamon saneeraus ,43 % 9661 Upinniemen vedenottamon saneer Upinniemen siirtovesilinja % 9651 Tolsan vesiosk verkost vast.otto % 9710 Keskustan asemakaava-alue ,90 % 9720 Vesitorninmäen asemakaava-alue ,78 % 9730 Keskusta II % 9731 Sarvvikinportti % 9732 Juhlakallio % 9750 Prikinrannan asemakaava-alue % 9760 Masalan kesk. asemakaava-al ,26 % 9770 Masalan Tinapuiston alue ,48 % 9771 Sarvvikinranta % 9780 Veikkolan asemakaava-alueet ,30 % 9781 Veikkolanpuro % 9785 Jokiniityn ja Vesitorninmäen r % 9792 Masalanportti % VESILAITOKSEN KIINT.RAK JA LAI yhteensä ,13 % IRTAIN OMAISUUS 9800 Latukoneen hankinta % 9801 Traktori leikkuri/murskain ,09 % 9802 Kunnantalon tilatehokkuuden pa ,47 % 9803 Kirjastojärjestelmä ja verkkok % 9804 Masalan omatoimikirjasto % 9806 Koulujen ICT-hankinnat (S) ,42 % 9807 Päiväkotien ICT-hankinnat % 9808 Koulujen ICT-hankinnat % 9810 Päiväkotien täydennyskalustus (S) % 9812 Viihtyvyys ja uudet oppimisymp ,81 % 9813 Sähköiset oppimisympäristöt (S) % 9814 Koulujen täydennyskalustus (S) ,74 % 9820 Päiväkotien täydennyskalustus (R) % 9821 Koulujen täydennyskalustus (R) ,46 % 9822 Sähköiset oppimisympäristöt (R) % 9834 Kantvikin päiväkodin ensikert ,82 % IRTAIN OMAISUUS yhteensä ,01 % OSAKKEET JA OSUUDET 9012 Osakkeiden myynti OSAKKEET JA OSUUDET yhteensä INVESTOINNIT YHTEENSÄ ,47 %
115 Liite Vesi lopullinen Kirkkonummen Vesi liikelaitoksen johtokunta KIRKKONUMMEN VESI Liikelaitoksen johtokunta Osavuosikatsaus II 2018 Käyttötalousosa Investointiosa
116 Liite Vesi lopullinen Kirkkonummen Vesi liikelaitoksen johtokunta Vesi -liikelaitoksen johtokunta TP 2017 TOT 8/2017 TA 2018 TOT 8/2018 Tot % Muutos % Toimintatuotot ,4 1,6 Myyntituotot ,4 1,6 Muut toimintatuotot ,5 Toimintakulut ,9 4,9 Henkilöstökulut ,2 2,9 Palkat ja palkkiot ,9 4,6 Henkilösivukulut ,0-2,8 Palvelujen ostot ,0 8,7 Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,7 2,6 Muut toimintakulut ,3-5,5 *Toimintakate (S) ,6-9,0 josta Sisäiset tulot ,4-0,1 Sisäiset menot ,0-31,5 Kirkkonummen Vesi -liikelaitos huolehtii johtokuntansa alaisena toiminta-alueellaan vesihuollosta vesihuoltolain mukaisesti ja tarjoaa mahdollisuuksien mukaan vesihuoltopalveluja myös oman toiminta-alueen ulkopuolelle. Tuloslaskelmaosan poikkeamat Tilanteessa toimintakulujen toteutuman tulisi laskennallisesti olla 66,7% ja toimintatulojen tulisi olla noin 50 %, koska laskutettuna on kausi 1-6/2018. Toimintatuotoista on toteutunut 51,4 % ja toimintakuluista vain 57,9 %. Kokonaisuudessaan käyttömenot ja toimintatulot ovat toteutuneet ennakoidusti. Kauden tärkeimmät tapahtumat ja muutokset painopistealueissa Kokonaisvedenkulutus on säilynyt ennallaan ja sen ennakoidaan toteutuvan vuoden 2017 kaltaisesti. Laskuttamattoman veden määrä on laskenut hieman vuoden takaisesta 08/2017 tilanteesta. Oman vedentuotanto Meikon vesilaitoksella on jäämässä hieman arvioitua pienemmäksi, mikä puolestaan lisää ostoveden hankintakustannuksia. Vähäsateisen kesän aikana Meikojärven pinta laski lähelle vedenottoluvan alarajaa ja laitos suljettiin elokuun lopulla tulevia huoltotöitä varten hieman aiottua aikaisemmin. Laitos saadaan jo syys-lokakuun vaihteessa uudestaan käyttöön ja näin ollen laitoksen sulkemisen ei arvioida aiheuttavan merkittäviä muutoksia toimintakuluihin vuoden 2018 lopun tilanteeseen. Kokonaisuudessaan käyttömenot ovat toteutuneet ennakoidusti. Tilanteessa maksuajan pidennyksiä on myönnetty kahdelle laskulle, joiden summat olivat 1330,28 ja 3163,91. Investointien toteutuma tilanteessa oli 54 %. Investoinnit ovat pääosin toteutuneet ennakoidusti. Johtokunnan sitovat toiminnalliset tavoitteet
117 Liite Vesi lopullinen Kirkkonummen Vesi liikelaitoksen johtokunta Tilanteessa arvioidaan, että talousarvion toiminnalliset tavoitteet voidaan saavuttaa. Tavoite Kehittyvät palvelut/ Hulevesien hallinnan kestävät ratkaisut Kehittyvät palvelut/ Digitalisaation hyödyntäminen Hyvinvoiva ja osaava henkilöstö/ Resurssien oikea kohdentuminen ja ammattitaidon ajanmukaisuus Kriittinen menestystekijä Hulevesien hallinnan saattaminen ajanmukaiselle ja kestävälle tasolle Sähköisen kunnossapitojärjestelmän käyttö Henkilöstö osallistuu työtehtävien hoidon edellyttämään tai sitä tukevaan koulutukseen Mittari Tavoitetaso 2018 Toteuma 8/ laaditun hulevesiohjelman toimenpidesuositusten mukaisten päätösten valmistelu yhteistyössä toimialalla Vesihuollon sähköisen kunnossapitojärjestelmän käyttöönotto Hulevesien hallinnan vastuista ja maksuista on tehty päätökset niin, että muutokset ovat toimeenpantavissa alkaen Kunnossapito-ohjelma on kokonaisvaltaisessa käytössä mennessä. Huollot, tarkastukset ja kunnossa- pitotyöt suoritetaan ajallaan ja kirjataan sähköisesti Hulevesien hallinnan vastuista ja kustannuksista selvitystyö käynnistetään toimialalla. Muutokset ovat toimeenpantavissa aikaisintaan vuoden 2019 aikana. Kunnossapito-ohjelma on otettu kokonaisuudessaan käyttöön tarkastuskäyntien kirjauksissa. Kohteiden perustietojen dokumentointi on aloitettu. ohjelmaan. koulutuspäivät/ hlö 3 pv/ hlö Henkilöstön koulutus on toteutunut suunnitelman mukaisesti Tunnusluvut Tunnusluvut ovat toteutuneet ennakoidusti. Tunnusluvut Kirkonummen Vesi liikelaitos Verkostot ja vesimäärät: TP 2017 Tot 8/2017 TA 2018 Tot 8/2018 Tot % Muutos % Liittyneet kiinteistöt, kpl % 101 % - vuoden aikana liittyneet % 119 % Vedenkäyttäjiä (arvio, sis. osuuskunnat) % 101 % Pumpattu vesimäärä, m3/vuosi % 100 % - siitä ostoveden osuus, m % 99 % Myyty vesimäärä, m3/vuosi * 51 % 102 % Laskuttamattoman veden osuus % 21,8 % 24,4 % 24,4 % 22,2 %** 91 % 91 % Käsitelty jätevesimäärä, m3/vuosi (ostop.) % 100 % Laskutettu jätevesimäärä, m3/vuosi * 52 % 102 % Jätevesiverkoston vuotovedet % 35,5 % 29,6 % 31,5 % 28,6 %** 91 % 97 % Vesijohtoverkoston pituus km 214,5 232 Jätevesiverkoston pituus km 220,5 230 Hulevesiverkoston pituus km 129,8 140 Jätevedenpumppaamoiden lkm Saneeraukset:
118 Liite Vesi lopullinen Kirkkonummen Vesi liikelaitoksen johtokunta Vesijohtoverkosto km 1 2 Jätevesiverkosto km 0,3 1,5 Hulevesiverkosto km 0,4 0 Jätevedenpumppaamot kpl 2 2 Hinnat: Veden käyttömaksu, /m3, alv 0 % 2 2 Jäteveden käyttömaksu, /m3, alv 0 % Muuta: 1,9 1,9 Henkilöstömäärä 18 16, *= Myyty vesimäärä ja laskutettu jätevesimäärä tilanteessa **= Laskuttamattoman veden osuus ja jätevesiverkoston vuotovedet tilanteessa VESIHUOLLON INVESTOINNIT 2018 Aluekohtaiset verkostohankkeet Keskustan asemakaava-alueet: Asemankaaren, Asemapuiston, Ratapuiston, P-Asemapuiston, P-Veturitallintien ja Nummitien rakentaminen ja vesihuollon saneeraus, 1. vaihe o Rakentaminen on edennyt aikataulussaan. Vesihuoltolinjojen stabilointimäärät ylittyivät suunnitelmissa esitetyistä määristä. Tästä muodostui lisäkustannuksia noin Radan alitse tunkatun hulevesilinjan työmenetelmää on jouduttu muuttamaan ja siitä aiheutuvat lisäkustannukset vesihuollon osalta voin Näiltä osin urakan kokonaishinta tulee ylittämään hankkeelle osoitetut määrärahat. Asemankaaren alikulun ja Ratapuiston rakennussuunnittelu, 2. vaihe o Suunnittelu ei ole käynnistynyt. Rovastinpuiston suunnittelu (Tallinmäki) o Suunnittelukonsultti on valittu. Keskusta-alueen yleissuunnittelu (radan eteläpuoli, Kirkkonummentien silta, Kirkkonummentie, Överbyntie) o Suunnittelukonsultti on valittu. Vesitorninmäen asemakaava-alue: Vesihuollon rakennussuunnittelu ja rakentaminen o Rakentaminen on käynnissä. Jokiniityntien, Kyrkvallantien ja sillan rakentaminen, johtosiirrot ja jvp saneeraus o Hanke on valmistunut. Keskusta II: Munkinmäentien jatkon (Munkinniitty) vesihuollon suunnittelu o Suunnittelu on käynnissä. Sarvvikinportti: Vesihuollon rakennussuunnittelu. Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman. o Kaavoitus ei ole edennyt.
119 Liite Vesi lopullinen Kirkkonummen Vesi liikelaitoksen johtokunta Juhlakallio: Vesihuollon rakennussuunnittelu. Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman. o Kaavoitus ei ole edennyt. Prikirannan asemakaava-alue: Vesihuollon rakennussuunnittelu. Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalveluiden kanssa käydyssä neuvottelussa vuoden alussa todettiin, ettei hanke käynnisty toimintavuoden aikana. Masalan keskustan asemakaava-alue: Vaihe 1. Masalantie välillä Puolukkamäki-Köpaksenpolku, Sundsbergintie välillä Masalantie-Masalanportin alue ja Sepänkyläntie välillä Masalantie-Bjönsinpolun alikulku, vesihuollon saneeraus ja hulevesiviemärin rakentaminen. Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman riittävän ajoissa, jotta rakentaminen ehtii käynnistyä toimintavuoden aikana. o Urakoitsija on valittu, rakentaminen ei ole vielä alkanut. Rydmanintien (Vernerinpuisto) vesihuollon rakentaminen o Urakoitsija on valittu, rakentaminen ei ole vielä alkanut. Masalan Tinanpuiston alue: Vesihuollon rakentaminen o Työt ovat edenneet aikataulussaan. Sarvvikinranta: Vesihuollon rakennussuunnittelu. Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalveluiden kanssa käydyssä neuvottelussa vuoden alussa todettiin, ettei hanke käynnisty toimintavuoden aikana. Veikkolan asemakaava-alueet: Alueen 11 hulevesiviemärin rakentaminen o Työt ovat edenneet aikataulussaan. Veikkolanpuro: Vesihuollon rakennussuunnittelu, jatkuu vuonna Hankkeen käynnistyminen edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman. o Kaavoitus ei ole edennyt. Jokiniityn ja Vesitorninmäen risteysalue: Kyrkvallan alueen vesihuollon saneeraus o Urakka on valmistunut, mutta ei vastaanotettu. Masalanportti: Vesihuollon rakennussuunnittelu. Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalveluiden kanssa käydyssä neuvottelussa vuoden alussa todettiin, ettei hanke käynnisty toimintavuoden aikana. Runko- ja siirtojohdot Veikkolan ja keskustan vesitornien saneeraus: Keskustan vesitornin saneerauksen suunnittelu ja toteutus, toimenpiteiden laajuus tarkentuu 2017 lopulla valmistuvassa kuntotutkimuksessa o Kuntotutkimus ja tarkentava kantavuusselvitys on valmistunut, tornin purkusuunnittelu on käynnistetty
120 Liite Vesi lopullinen Kirkkonummen Vesi liikelaitoksen johtokunta Viemäriverkoston saneeraus: Saneerauskohteita vesihuoltoverkoston saneerausohjelmasta o Jorvaksessa Länsiväylän alittavan jätevesiviemärin saneeraus on valmistunut o Masala-Jorvas jätevesiviemärin saneerauksen urakoitsija on valittu, mutta työt eivät ole vielä käynnistyneet o Veikkola-Ämmässuo jätevesiviemäriä saneerattu osittain ja suunnitelma koko linjan saneerauksesta on tehty Jätevedenpumppaamoiden saneeraus: huonokuntoisen jätevesipumppaamon saneeraus o Jorvaksen ja Kalljärven pumppaamoiden saneeraukset ovat valmistuneet, mutta ei vastaanotettu o Veikkolan pumppaamon saneeraussuunnittelu on käynnistetty o Tarjoukset uusittavista pumppaamoiden sähkökaapeista on saatu, uusimistöitä ei ole aloitettu Vesijohtojen saneeraus: Saneerauskohteita vesihuoltoverkoston saneerausohjelmasta o Lasilaakso-keskustan vesitornin 3. vaiheen saneerauksen urakoitsija valittu, mutta työt eivät ole käynnistyneet Vesihuoltoverkoston pienet muutos- ja saneeraustyöt: Pienet ennakoimattomat saneeraus- ja rakennustyöt Upinniemen siirtovesilinja: Strömsby-Upinniemi siirtovesilinjan rakennussuunnittelu o Suunnittelu käynnistetään, kun Kantvikin osayleiskaava etenee Vedenottamot Meikon vedenottamon saneeraus: Ilmalämpöpumput on asennettu Aktiivihiilien vaihto on tilattu, toimitus ja vaihto syyskuussa INVESTOINTIEN TOTEUMAVERTAILU 1-8/2018 TA 2018 TOT 8/18 Poikkeama TOT % VESILAITOKSEN KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET 9600 Veikkolan ja keskustan vesitorni % 9610 Viemäriverkoston saneeraus % 9620 Jätevesi pumppaamoiden saneeraus % 9630 Vesijohtojen saneeraus % 9640 Vesihuoltoverkoston pienet muutokset % 9660 Meikon vedenottamon saneeraus % 9650 Upinniemen siirtovesilinja % 9651 Tolsan vok verkoston vastaanotto % 9710 Keskustan asemakaava-alue % 9720 Vesitorninmäen asemakaava-alue % 9730 Keskusta II % 9731 Sarvvikinportti % 9732 Juhlakallio % 9750 Prikinrannan asemakaava-alue %
121 Liite Vesi lopullinen Kirkkonummen Vesi liikelaitoksen johtokunta 9760 Masalan keskustan asemakaava-alue % 9770 Masalan Tinapuiston alue % 9771 Sarvvikinranta % 9780 Veikkolan asemakaava-alueet % 9781 Veikkolanpuro % 9785 Jokiniityn ja Vesitorninmäen risteysalue % 9792 Masalanportti % VESILAITOKSEN KIINT.RAK JA LAI yhteensä %
122 Liite Vesi Sisäinen valvonnan suunnitelma (3) Kirkkonummen Vesi liikelaitoksen johtokunta Sisäisen valvonnan järjestäminen johtokunnan vastuualueella Kunnan toiminnot on järjestettävä ja toimintaa johdettava niin, että organisaation kaikilla tasoilla ja kaikessa toiminnassa on riittävä sisäinen valvonta. Johtokunta ja sen alainen johtava viranhaltija vastaa johtamansa toiminnan sisäisestä valvonnasta. Sisäinen valvonta on johtamis- ja hallintojärjestelmän osa, jonka avulla kunnan johto saa organisaation toimimaan haluamallaan tavalla ja joka tuottaa johdolle riittävästi tietoa organisaation tilasta ja aikaansaannoksista. Sisäisen valvonnan toiminnot on järjestetty johtokunnan vastuualueella osana kunnassa vahvistettua johtamisjärjestelmää. Johtokunta vastaa toimialallaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta sekä raportoi kunnanhallitukselle sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Toimialan johtavat viranhaltijat vastaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta toimialallaan ja tulosalueellaan, ohjeistavat alaisiaan tulosyksiköitä sekä raportoivat kunnanhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Esimiehet vastaavat sekä raportoivat työyksikköjensä riskien tunnistamisesta, arvioinnista, riskienhallinnan toimenpiteiden toteutuksesta ja toimivuudesta. Sisäisen valvonnan järjestämistapa on kuvattavissa seuraavien, sisäiseen valvontaan liittyvien osa-alueiden kautta: Johtamisjärjestelmä: Johtamisjärjestelmän avulla strategian mukaiset päämäärät saavutetaan ja varmistetaan toiminnan laillisuus. Kunnan strategiset päämäärät ja tavoitteet on määritetty Kirkkonummen kuntastrategiassa Kunnanvaltuuston vahvistamassa talousarviossa esitetään strategiasta johdetut toiminnalliset tavoitteet. Johtokunta päättää käyttösuunnitelmassaan operatiivisen tason osatavoitteista. Toimialan johtoryhmä seuraa tavoitteiden toteutumista kokouksissaan ja raportoi edelleen johtokunnalle. Johtokunta raportoi osavuosikatsausten ja toimintakertomuksen yhteydessä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta kunnanhallitukselle. Postiosoite Kunnantalo Puhelin Faksi Kirkkonummen kunta Ervastintie 2 (09) (09) PL Kirkkonummi Kirkkonummi
Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous
Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous 15.12.2018 Perusturvan talous menolajeittain TP 2017 TOT 10 / 2017 TA 2018 TOT 10 / 2018 Tot-%
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot
Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola
Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)
TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko
TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015
Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen
Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen
Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma
Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013
Talouden seuranta. Toukokuu 2014
Talouden seuranta Toukokuu 2014 Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma - lisäksi %-vertailu edelliseen vuoteen Rullaava 12 kk - sisältää 12 kuukauden toteutuneet eurot Koko kunta:
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Kirkkonummen kunta. Osavuosikatsaus
Kirkkonummen kunta Osavuosikatsaus 30.4.2018 Osavuosikatsaus 30.4.2018 SISÄLLYSLUETTELO Kunnan yleiset sitovat tavoitteet 1 Konserniyhteisöille asettavat tavoitteet 3 Kirkkonummen kunnan toimintaympäristö
Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU Kaupunginhallitus
Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU 2019 Kaupunginhallitus 25.3.2019 Ennuste helmikuu 2019 Helmikuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko vuosi on toteutumassa hyvin lähelle talousarvioon
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta
1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous
1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat
Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...
Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta
Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa
Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus
Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus
Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016
Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,
Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät
20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Väestömuutokset, tammi kesäkuu
Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys
Talousraportti 6/
1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa
Väestömuutokset, tammi-huhtikuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien
Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...
Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639
Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013
Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
Talousraportti 6/
1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa
Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013
KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun
Toteutunut 2017 Ta Ta+muutos
Tuotot/kulut Tammikuu-Joulukuu 2018 Toimintakatetilit Summatasot: Vastuualue 2017 Ta Ta+muutos 1001 Vaalit Tuotot 0 95 000 95 000 Kulut -85 119-135 247-135 247 Netto -85 119-40 247-40 247 1200 Ulkoinen
Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015
1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa
Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017
Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot
kk=75%
1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden
Väestömuutokset, tammi-syyskuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj
Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)
1 28.2.2015 Väestö Helmikuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.518, josta Lieksassa 12.097, Nurmeksessa 8.057 ja Valtimolla 2.364 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.131. Seudun väestömuutoksen vuosivauhti
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn
OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018
Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen
Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus
Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
Kouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30
Väkiluku ja sen muutokset
KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54635 54664 54652 54633 54572
Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015
Raportointi jäsenkunnille Tammi-maaliskuu 2015 Eksoten tulos Q1 2015 Kausi Jäsenkuntien maksuosuudet Toimintakate Tulos Alijäämä Raportointikokous BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN 3/2014
Talousraportti 8/
1 (6) Talousraportti elokuun lopun tilanteesta Väestö Elokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 831 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 620, Nurmeksessa 7 930 ja Valtimolla 2 281 asukasta. Juuassa
Toteuma
1 Kymenlaakson Liitto OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2013 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018
Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL
Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona
Talousarvion toteumaraportti..-..
Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat
Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,
Kouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %
Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014
Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma
Kirkkonummen kunta Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma 2019-2020 Kunnanvaltuuston 4.12.2017 hyväksymä TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2019 2020 SISÄLLYSLUETTELO Yleisperustelut 1 Käyttötalousosa 13 Yleishallinto
Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin
Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225
Tammi-helmikuun tulos 2018
Tammi-helmikuun tulos 218 Eksote Tammi-helmikuun tulos ja ennuste 218 EKSOTE 218 Tammi-helmikuu Koko vuosi milj. Ennuste Jäsenkuntatuotot 72,6 72,6, 435,3 435,3, Nettotoimintamenot 7, 67,9-2,1 443,5 439,3-4,2
Tammi-kesäkuun tulos 2018
Tammi-kesäkuun tulos 28 Eksote Tammi-kesäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-kesäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 28,9 28,9, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 229, 225,9-3,2 45,7 448,9-2,7
Tammi-elokuun tulos 2017
Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot
Kirkkonummen kunta. Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma
Kirkkonummen kunta Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma 2019-2020 Kunnanjohtajan esitys kunnanhallitukselle 30.10.2017 TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2019 2020 SISÄLLYSLUETTELO Yleisperustelut 1 Käyttötalousosa
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
MAALISKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu
Harjavallan kaupunki
Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
TOIMINTAKATE , , ,19 4,53
Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016
Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto
Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut Konsernijaosto 23.4.2018 Talousarvion 2019 lähetekeskustelu Lähtökohtana uuden kuntastrategian päämäärät 1. Sujuva 2. Hyvinvoiva 3. Vireä Keskeisiä Tuusulan talouden
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HUHTIKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu
Tammi-syyskuun tulos 2016
Tammi-syyskuun tulos Eksote Tammi-syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-syyskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 338,4 338,1 0,2 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot
Tammi-heinäkuun tulos 2018
Tammi-heinäkuun tulos 28 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 255,8 255,8, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 265,8 26,9-3,9 453,9
Tammi-heinäkuun tulos 2017
Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot
Talouskatsaus
Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.
Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia
Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,0 milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen
NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014
NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot
Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia
Tammi-maaliskuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen
Tammi-toukokuun tulos 2017
Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
ELOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon
Kirkkonummen kunta. Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma
Kirkkonummen kunta Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma 2019-2020 Kunnanjohtajan esitys kunnanhallitukselle 6.11.2017 TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2019 2020 SISÄLLYSLUETTELO Yleisperustelut 1 Käyttötalousosa
Tammi-marraskuun tulos 2017
Tammi-marraskuun tulos Eksote Marraskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 403,5 403,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot
Väkiluku ja sen muutokset
KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 13 kuukaudelta v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54614 54685
Tammi-lokakuun tulos 2016
Tammi-lokakuun tulos Eksote Tammi-lokakuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 376,0 375,7 0,3 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot