MÄNTSÄLÄN KUNTA MANUN KOULUN OSAYLEISKAAVA. 1(7) Maankäyttöpalvelut OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS SUUNNITTELUALUE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MÄNTSÄLÄN KUNTA MANUN KOULUN OSAYLEISKAAVA. 1(7) Maankäyttöpalvelut OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS SUUNNITTELUALUE"

Transkriptio

1 1(7) MANUN KOULUN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 213 SUUNNITTELUALUE Manun koulun osayleiskaava-alue sijaitsee Mäntsälän kunnan lounaisosassa reilun kymmenen kilometrin päässä kirkonkylän keskustasta. Suunnittelualue rajoittuu lännessä Pornaistentiehen ja Mustijokeen, etelässä, idässä ja pohjoisessa peltoihin. Alue kuuluu kokonaisuudessaan Nummisten maarekisterikylään. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 3 ha. Suunnittelualueen alustava rajaus on esitetty ohessa. Osayleiskaava-alueen raja

2 Maankäyttöpalvelut (7) ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös osayleiskaavan muuttamiseksi SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Numminen on yksi Mäntsälän perinteisistä kyläalueista. Alueella on rakentamispaineita ja tarvetta koulun laajentamiseen erityisesti huomioiden muuttavien lapsiperheiden suuri osuus etelä- Mäntsälässä. Koulun toimintakyvyn säilyttämisellä ja uudistamisen mahdollistamiseksi osayleiskaavan laatiminen alueelle on katsottu ajankohtaiseksi. Osayleiskaava on yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, jolla ohjataan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön kehitystä sekä sovitetaan yhteen eri toimintoja. Kaavassa esitetään tarpeelliset alueet rakentamisen sekä muun suunnittelun ja maankäytön perustaksi. Osayleiskaavassa osoitetaan pääpiirteissään Manun koulun osayleiskaavan suunnittelualueen käyttäminen eri tarkoituksiin. Kaavassa esitetään myös liikenneverkostoa ja teknisen huollon verkostoja, sekä tutkitaan virkistyspalvelujen toimivuus. Manun koulun aluetta on tavoitteena kehittää nykyisen kaltaisena kylämäisenä alueena. Osayleiskaava laaditaan rakentamisen tueksi. Suunnittelun tavoite LÄHTÖTIEDOT Nykytilanne Osayleiskaavassa on tarkoitus erityisesti: Selvittää yhdyskuntarakenteen tarpeita. Selvittää koulun palvelujen tarvetta. Tarkastella rakentamisen mitoitus- ja sijoitusperiaatteita. Selvittää tilakohtaiset rakentamismahdollisuudet. Ottaa huomioon alueen maisema- ja kulttuuriarvot. Ottaa huomioon virkistystoimintojen kehittäminen. Manun koulun osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena yleiskaavana. Numminen on yksi Mäntsälän perinteisistä kyläalueista. Alueella on rakentamispaineita, Nummisiin muuttaa runsaasti lapsiperheitä. Koulun laajentaminen liittyy Mäntsälän eteläisten kylien yhdyskuntarakenteen hallittuun ohjaamiseen, minkä vuoksi osayleiskaavan laatiminen alueelle on katsottu ajankohtaiseksi. Osayleiskaavassa esitetään tarpeelliset alueet rakentamisen sekä muun suunnittelun ja maankäytön perustaksi. Osayleiskaavassa osoitetaan pääpiirteissään Manun koulun osayleiskaavan suunnittelualueen käyttäminen eri tarkoituksiin. Kaavassa esitetään myös liikenneverkostoa ja teknisen huollon verkostoja. Manun koulun kaava-aluetta on tavoitteena kehittää nykyisen kaltaisena kylämäisenä ja luonnonläheisen alueena. Osayleiskaavalla ohjataan alueen rakentamista ja muuta maankäyttöä niin, ettei alueelle ole tarvetta laatia asemakaavaa. Mäntsälän kunnassa on vireillä asemakaava-alueen ulkopuolisen rakentamisen periaatteiden uudistaminen. Osayleiskaavassa käytetään Nummisten olosuhteisiin soveltaen uusia rakentamisen periaatteita. Osayleiskaavassa on tarkoitus käsitellä mm. seuraavia maankäyttökysymyksiä: - Selvittää yhdyskuntarakenteen tiivistämis- ja laajentamistarpeita ja -mahdollisuuksia - Tarkastella rakentamisen mitoitus- ja sijoitusperiaatteita - Selvittää tilakohtaiset rakentamismahdollisuudet - Määritellä palvelujen ja liikenneverkon kehittämistarpeita - Ottaa huomioon alueen luonto-, maisema- ja kulttuuriarvot Maanomistus Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Seutukaava, maakuntakaava Koulu ja urheilukenttä ovat Mäntsälän kunnan omistuksessa, muut ovat yksityisten. Valtioneuvosto on päättänyt valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Tavoitteet tulee ottaa huomioon alueiden käytön suunnittelussa siten, että edistetään niiden toteuttamista. Uudenmaan maakuntakaava kattaa koko maakunnan alueen ja se sisältää kaikkien maankäyttömuotojen osalta alueidenkäytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet pitkälle tulevaisuuteen. Ympäristöministeriö vahvisti kaavan marraskuussa Maakuntakaava on ohjeena yleiskaavaa laadittaessa.

3 3(7) Yleiskaava Asemakaavat Muut suunnitelmat ja päätökset ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISET Alueella on voimassa Numminen-Onkimaa osayleiskaava 2010 oikeusvaikutteinen, voimaantulo Ei ole. Aluetta koskevat seuraavat selvitykset : Kaava-aluetta koskevia muita suunnitelmia ja selvityksiä ovat mm. seuraavat: - Nummisten kyläsuunnitelma, Nummisten kylän maataloudellinen maiseman- ja ympäristönhoitosuunnitelma, Uudenmaan Maaseutukeskus, Nummisten osayleiskaavan luontoselvitys, Mäntsälän kunta/enviro Oy, Nummisten maisema (luonnos), Mäntsälän kunta/ympäristösuunnittelu OK, Nummisten osayleiskaava-alueen emätilaselvityksen aineisto, Mäntsälän kunta, Mäntsälä Seuran rakennuskulttuuri-inventoinnin kortisto - Mäntsälän liikennejärjestelmäsuunnitelma, Tiehallinto ja Mäntsälän kunta, Meluntorjuntaohjelma , Mäntsälän kunta/ramboll, Vesihuollon kehittämissuunnitelma, Mäntsälän kunta,/suunnittelukeskus oy, Mäntsälän pohjavesialueiden kuntakansio, Helsingin vesi- ja ympäristöpiiri, Mäntsälän rakennusjärjestys, Suunnittelutarveratkaisun kumoaminen, Helsingin hallinto-oikeuden päätös Osayleiskaavan laatimisen yhteydessä arvioidaan kaavan vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen, virkistyskäyttöön, maisemaan, luonnonolosuhteisiin, yhdyskuntatekniseen huoltoon, yhdyskuntatalouteen ja liikenteen toimivuuteen sekä ilmeneviin tarpeellisiin muihin tekijöihin. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavoitukseen osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Manun koulun osayleiskaavassa osallisia ovat: Alueen maanomistajat Alueen asukkaat Alueella työskentelevät ja alueella toimivat yritykset Alueella toimivat yhdistykset, seurat, järjestöt Kunnan hallintokunnat ja asiantuntijatahot Muut viranomaiset ja yhteistyötahot Uudenmaan Ely-keskus Uudenmaan liitto Liikennevirasto Päijät-Hämeen maakuntamuseo OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKU- TUKSEN JÄRJESTÄMINEN Osayleiskaavan luonnos Osayleiskaavaehdotus Periaatteena on, että kaikilla osallisilla on halutessaan mahdollisuus sanoa mielipiteensä ja tulla kuulluksi osayleiskaavaa laadittaessa. Osayleiskaavatyön lähtökohdat ja tavoitteet ovat tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävillä maankäyttöpalveluiden ilmoitustaululla (kunnantalo, Heikinkuja 4, 2 krs), sekä maankäyttöpalveluiden verkkosivuille. ( OAS:sta voi antaa palautetta osayleiskaavan valmistelijalle. Osayleiskaavoituksen alkuvaiheessa järjestetään viranomaisneuvottelu, jossa käsitellään OAS:a ja kaavan keskeisiä tavoitteita eri viranomaisten näkökulmasta. Suunnitelman käynnistämisestä lähetetään kirje keskeisille viranomaisille ja yhteisöille. Osayleiskaavoitukseen sisältyy sen eri vaiheissa maankäyttö- ja rakennuslain mukainen vaikutusten arviointi, jonka tarkoituksena on selvittää tarpeellisessa määrin kaavan toteuttamisen aiheuttavat ympäristövaikutukset ennakolta. Vaikutuksia arvioidaan koko kaavoituksen ajan osana prosessia.

4 4(7) Osayleiskaavoituksessa selvitetään tarpeellisessa määrin vaikutukset: - ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön - maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon - kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin - yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen - kyläkuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Manun koulun osayleiskaavan ensisijaiset, välittömät vaikutukset kohdistuvat kaava-alueeseen. Vähäisempiä vaikutuksia kaavalla saattaa olla koko Mäntsälän kunnan alueella esimerkiksi yhdyskuntarakenteen, asumisen ja liikenteen osalta. Kaavaluonnos asetetaan nähtäville keväällä Kaavaluonnoksesta voi jättää mielipiteitä. Mielipiteet otetaan huomioon osayleiskaavaehdotusta laadittaessa. Mielipiteisiin annetaan vastineet. Kyseinen pöytäkirjanote lähetetään niille mielipiteen esittäneille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet sekä ilmoittaneet osoitteensa. Osayleiskaavaehdotus hyväksytään maankäyttölautakunnassa ja kunnanhallituksessa. Kaavaehdotus asetetaan MRA 27 mukaisesti virallisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. osayleiskaavaehdotuksesta on mahdollista jättää muistutuksia. Vastineet jätettyihin muistutuksiin postitetaan niille muistutuksen jättäneille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet sekä jättäneet osoitteensa. Luonnoksen ja ehdotuksen nähtäville asettamisesta ilmoitetaan kuten kunnalliset ilmoitukset julkaistaan. Vastineet jätettyihin muistutuksiin postitetaan niille muistutuksen jättäneille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet sekä jättäneet osoitteensa. Osayleiskaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Kunnanvaltuuston hyväksymispäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen. KÄSITTELYAIKATAULU (tavoiteaikataulu) Osayleiskaavaluonnos esitellään maankäyttölautakunnalle sekä kunnanhallitukselle 2010 keväällä. Osayleiskaavaehdotus tulee kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi OSAYLEISKAAVAN VALMISTELIJA Tapio Sillfors, asemakaava-insinööri tapio.sillfors@mantsala.fi / Mäntälän kunnaviraston vaihde PÄIVÄYS Lauri Pouru kaavoitusjohtaja Liitteet: 1. Ote Numminen-Onkimaa osayleiskaavasta Ote Uudenmaan maakuntakaavasta 2006.

5 5(7) Yleiskaava Alueella on voimassa Numminen-Onkimaa osayleiskaava 2010 oikeusvaikutteinen, voimaantulo Osayleiskaava-alue Liite 1a. Ote voimassa olevasta osayleiskaavasta Osayleiskaavakartta

6 6(7) Liite 1b. Ote voimassa olevasta osayleiskaavasta Osayleiskaavamääräykset

7 7(7) Osayleiskaava-alue Liite 2. Ote voimassa olevasta maakuntakaavasta 2006 Maakuntakaavakartta

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS 1(5) VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS TYÖ NRO 267 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 245 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 1(5) LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 249 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Kuntakehityslautakunta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Kuntakehityslautakunta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) KARHULANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 222 OSA JA 224 OS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 227 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(6) KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 224 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 264 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 236 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE 1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 234 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta 1(5) ASEMAKADUN ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.NRO XXX Asemakaava tilalla 2:483 / 50540700020483 ja asemakaavan muutos siihen liittyvillä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen

Lisätiedot

KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.11.2011 PROJ.NRO 211 Asemakaavan muutos korttelit 304 ja 306, sekä niihin liittyvät puistoliikenne-,

Lisätiedot

AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.09.2011 Asemakaavamuuosalue Lähivaikutusalue PROJ.NRO 225 Asemakaavan muutos korttelit 304 osa, sekä siihen liittyvät

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 1(5) MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 PROJ. NRO 247 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA 1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(7) MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 221 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Linnalan yritysalueen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut VUOLTEENPELTO ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut VUOLTEENPELTO ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) VUOLTEENPELTO ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 248 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 1(6) K2000 LIDL OY ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ.NRO XXX Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Suunnittelualue on Hyvinkään-, Porvoon- ja Lahdentien liittymän eteläpuolella,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan

Lisätiedot

OHKOLAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. MÄNTSÄLÄN KUNTA Ympäristöpalvelut päivitys SUUNNITTELUALUE

OHKOLAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. MÄNTSÄLÄN KUNTA Ympäristöpalvelut päivitys SUUNNITTELUALUE MÄNTSÄLÄN KUNTA Ympäristöpalvelut päivitys 3.9.2007 OHKOLAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUALUE Ohkolan osayleiskaava-alue sijaitsee Mäntsälän kunnan lounaisosassa reilun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAUNISLAAKSO ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAUNISLAAKSO ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(5) KAUNISLAAKSO ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 272 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Kuntakehityslautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009

LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009 1(6) LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009 PROJ.NRO XXX Asemakaavan muutos Keskustie 1 ja-3, korttelit 304 ja 306, OSOITE TAI MUU PAIKANNUS

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 1(6) OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 PROJ. NRO X Taruman asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKÖN POHJOISOSA ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKÖN POHJOISOSA ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(6) MÄNNIKÖN POHJOISOSA ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 209 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

OHKOLAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OHKOLAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OHKOLAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päivitetty 27.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 20.10.2015 LEMPIVAARA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 229

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 20.10.2015 LEMPIVAARA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 229 1(6) LEMPIVAARA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 229 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan muuttamiseksi

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

NUMMINEN-ONKIMAA OSAYLEISKAAVAN MUUTOS / ANDERSBERGIN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NUMMINEN-ONKIMAA OSAYLEISKAAVAN MUUTOS / ANDERSBERGIN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMINEN-ONKIMAA OSAYLEISKAAVAN MUUTOS / ANDERSBERGIN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/ OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(9) Asemakaavamuutos koskien yleisen tien alueiden muutamista katualueiksi sekä virkistysaluetta kaupunginosissa 9 IKARI, 12 SAARI JA 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS A-2668 D/475/10.02.03.00.04/ 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2668, Renkomäen väylä, Renkomäki ALOITE Asemakaava

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jurvan kirkonkylän korttelia 612. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO.

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO. 1(9) ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällysluettelo

Lisätiedot

KILPIJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut SUUNNITTELUALUE

KILPIJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut SUUNNITTELUALUE MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 19.01.2009 KILPIJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUALUE Kilpijärven osayleiskaava-alue sijaitsee Mäntsälän kunnan luoteisosassa noin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.5.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI HULHAVANAHON, ISO-SYÖTTEEN JA LUOKKAVAARAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.10.2010 Ote ajantasa-asemakaavasta. Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 5.11.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN

Lisätiedot

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan

Lisätiedot

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 17.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 10.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 15.5.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, KORTTELIA JA 84 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUETTA.

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, KORTTELIA JA 84 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUETTA. 1(9) ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, KORTTELIA 81-82 JA 84 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUETTA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 11.12.2008 SIPOON KUNTA MAANKÄYTTÖ p. 09-23 531 Iso Kylätie 18, 04130 SIPOO

Lisätiedot

Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava

Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.5.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot