Lapuan kaupunki. Talouden ja toiminnan toteutuminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapuan kaupunki. Talouden ja toiminnan toteutuminen"

Transkriptio

1 Lapuan kaupunki Talouden ja toiminnan toteutuminen

2 2 Sisällysluettelo Sivunro Kolmannesvuosiraportti ajalta Yleistä taloudesta 3 Väestökehitys ja työllisyys 3 Käyttötalouden toteutuminen 4 Valtionosuudet ja verotulojen kehitys 5 Vuosikate 5 Investoinnit ja rahoitus 6 Lopuksi 6 Yhteenveto taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta / lautakunnat 7 Kaupunginhallitus 7 Sivistyslautakunta 7 Perusturvalautakunta 7 Tekninen lautakunta 8 Ympäristölautakunta 8 Talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 8 Kaupunginhallitus 8 Sivistyslautakunta 10 Perusturvalautakunta 14 Tekninen lautakunta 24 Ympäristölautakunta 31

3 3 Kolmannesvuosiraportti ajalta Yleistä taloudesta Vuoden 2018 talousarvion yleisperusteluissa ja täytäntöönpano-ohjeissa on määritelty, että toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan vuoden aikana kolmannesvuosittain. Mahdollisista ylitysuhista on raportoitava kaupunginhallitukselle välittömästi ja samalla esitetään korjaustoimenpiteet budjetin ylitysuhan välttämiseksi. Tähän raporttiin on koottu lautakuntien selvitykset taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Lisäksi raportti sisältää selvitykset työllisyyden ja asukasluvun kehityksestä sekä verotulojen ja valtionosuuksien tilityksistä. Vuoden 2017 tilinpäätöksessä vuosikate oli ilman myyntivoittoja/-tappioita 7,1 milj.. 0,7 milj. myyntivoitot huomioiden vuosikatteeksi muodostui 7,8 milj.. Poistot olivat 5 milj., joten tilikauden tulos oli ylijäämäinen 2,8 milj.. Vuosikate ei riittänyt 8,9 milj. nettoinvestointeihin eikä 5,5 milj. lainojen lyhennyksiin. Kuluvan vuoden alkuperäisen talousarvion vuosikate on 4,2 milj. ja poistot 4,9 milj.. Tuloslaskelman näkökulmasta 2018 talousarvio on alijäämäinen 0,7 milj.. Rahoituksellisesti talous on kaukana tasapainosta, sillä tulorahoitus ei riitä talousarvion 14,5 milj. nettoinvestointien rahoittamiseen, mikä näkyy talousarvion lainamäärän kasvuna 10,2 milj. eurolla. Kaupunginhallitus määritteli vuoden 2018 talousarvion laadintaohjeissa käyttötalouden raamin lähtökohdaksi vuoden 2017 talousarvion toimintakatteen tason, josta vähennettiin lomarahaleikkausten osuus ja henkilöstösivukulujen lasku henkilöstömenoista yms. määrärahavarauksiin vaikuttavat muutokset. Vuoden 2018 talousarvio on käyttötalouden määrärahojen osalta laadittu varsin tiukaksi, joten se vaatii tarkkaa talouden seurantaa. Väestökehitys ja työllisyys Viime vuoden lopullinen kaupungin asukasluku oli , laskua edellisestä vuodesta 81 asukasta. Elokuun lopulla asukkaita oli , 40 asukasta vähemmän kuin vuoden vaihteessa. Työttömyysaste on laskenut viime vuoden lopun tilanteesta ja on ollut tarkastelujaksolla alemmalla tasolla kuin viime vuonna vastaavana aikana. Työttömyysaste oli elokuun lopulla Lapualla 6,0 % (7,7 %), Etelä-Pohjanmaalla 6,6 % (8,3 %) ja koko maan keskiarvo oli 9,2 % (11,0 %).

4 4 Käyttötalouden toteutuminen Toimintatuloihin on budjetoitu 12,9 milj.. Toteutuma oli 7,7 milj., lähes samalla tasolla kuin elokuussa Perusturvalautakunta esittää kaupunginvaltuustolle tuloarvionsa alentamista eurolla. Toimintamenoihin on budjetoitu 92,9 milj.. Elokuun lopun toteutuman mukaan toimintamenot olivat 60,5 milj., 1 milj. suuremmat kuin edellisvuonna vastaavana aikana. Toteutumaprosentti oli 65,2 %, kun se edellisvuonna oli 65,9 %. Perusturvalautakunta esittää oman toiminnan menoihin ja erikoissairaanhoitoon lisämäärärahaa. Erikoissairaanhoitoon on varattu määrärahaa vähemmän verrattuna vuoden 2017 toteutumaan. Erikoissairaanhoidolta ostetut palvelut olivat elokuun lopulla euromääräisesti lähes samalla tasolla kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana, mutta menoissa alentavana tekijänä on 0,5 milj. euron palautus sairaanhoitopiiriltä vuodelta Henkilöstökuluja lisäävät alkaen maksettavat palkkojen sopimuskorotukset, jotka kasvattavat menoja loppuvuoden osalta. Lisäksi KILA:n kuntajaoston ohjeen mukaan vuodelle 2018 on kirjattava kuluksi uuteen virka- ja työehtosopimukseen sisältyvä tammikuussa 2019 maksettava kertaerä. Kertaerän suuruus lasketaan marraskuussa 2018 maksetusta varsinaisesta palkasta. Osa-aikaisen palkansaajan kohdalla käytetään osa-aikaprosenttina voimassa olevaa osa-aikaprosenttia. Kertaerän suuruus määräytyy niiden palvelussuhteiden mukaan, jotka ovat alkaneet viimeistään ja jatkuneet vähintään saakka. Kertaerän suuruus on 9,2 % palkansaajan varsinaisesta palkasta. Laskentatapa riippuu siitä, minkä sopimusalan piirissä viranhaltija/työn-tekijä on ollut palvelussuhteen päättyessä tai Kertaerän suuruus on arviolta n Toimintakatteeksi on budjetoitu 79,8 milj.. Toteutuma oli 52,8 milj., 0,8 milj. suurempi kuin vastaava edellisvuonna. Toteutumaprosentti oli 66,3 %, vuoden 2017 elokuussa 66,9 %. Lautakuntien talouden toteutumaraporteissa arvioidaan toteutuman olevan budjetin mukaista lukuun ottamatta perusturvalautakuntaa.

5 5 Valtionosuudet ja verotulojen kehitys Valtionosuuksiin on budjetoitu 35,6 milj.. Niitä kertynee n budjetoitua enemmän, mikä johtuu siitä, että valtionosuusperusteet muuttuivat jonkin verran Kuntaliiton ennakkoarvioista. Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuden omarahoitusosuus tarkistetaan joulukuussa, mikä vaikuttaa valtionosuuden lopulliseen määrään. Vuonna 2017 kunnallisveroa tilitettiin 43,3 milj.. Talousarviossa kunnallisveron tilitysmääräksi on lokakuussa 2017 päivitetyn ennusteen mukaan budjetoitu 43,7 milj., jossa vähennysjärjestelmän muutosten on arvioitu vähentävän tilityksiä 0,4 milj. (kompensoidaan valtionosuuksien kautta). Kuntaliitto päivitti verotulojen tilitysennusteet huhtikuun lopulla. Huhtikuun ennusteen mukaan kunnallisveron tilitykset olisivat olleet koko maassa 1,8 % suuremmat kuin v Viimeisimpien ennusteiden mukaan tilitykset ovat -0,1 % pienemmät vuoden 2017 tilityksistä. Kesäkuussa julkaistut verohallinnon ennakkotiedot verovuoden 2017 verotuksen valmistumisesta muuttivat Kuntaliiton tilitysennusteita merkittävästi heikompaan suuntaan. Verohallinnon tilastojen mukaan kaupungin verovuoden 2017 kunnallisveron maksuunpano on - 3,5 % (1,5 milj. ) heikompi verrattuna verovuoteen Huhtikuun ennusteen mukaan kaupungille olisi tilitetty kunnallisverotuloja yhteensä vajaa n. 0,7 milj. budjetoitua enemmän. Elo-syyskuun ennusteiden mukaan tilitysarvio on kuitenkin n. 1,7 milj. pienempi kuin huhtikuussa. Tämä merkitsee sitä, että talousarvioon budjetoidusta 43,7 milj. eurosta jää toteutumatta n. 1 milj. euroa. Verohallinnon ennakkotiedon mukaan kaupungin jako-osuus verovuoden 2018 tilityksistä alenee -1,9 %. Marras-joulukuussa kunnallisverotilityksiin tehtävät oikaisut ja ennakonpalautusosuudet verovuodelta 2017 ja 2018 ovat -5,8 milj., 2,3 milj. suuremmat kuin vastaavat vuonna Verotilityslain muutos tulee voimaan marraskuun veronsaajatilityksissä. Aiemmasta poiketen, myös henkilöasiakkaiden veronpalautukset (ennakonpalautukset) vähennetään marraskuusta alkaen sinä kuukautena, jolloin ne palautetaan asiakkaille. Koska tänä vuonna palautukset maksetaan henkilöasiakkaiden pankkitileille joulukuun 11. päivä, palautukset myös vähennetään kuntien verotilityksistä vasta joulukuussa entisen marraskuun sijaan. Ennakonpalautukset ovat poikkeuksellisen suuret verovuodelta Verohallinnon tilaston mukaan kaupungin yhteisövero-osuus verovuodelta 2017 on 2,26 milj., -6,8 % verovuodesta Yhteisöveron tilitysennuste kuluvana vuonna on 2,4 milj., budjetin mukainen. Huhtikuussa ennuste oli n. 0,1 milj. suurempi. Verotulojen ja valtionosuuksien toteutuminen Huhtikuu TAM 2018 Ennuste 2018 Poikkeama enn./tam Tot 08/2017 Tot 08/2018 Tot-% tot/tam Kasvu % Kunnallisvero ,0 4,0 Yhteisövero ,1-6,0 Kiinteistövero ,6 8,3 Yhteensä ,4 3,5 Valtionosuudet ,3-1,4 Vuosikate Talousarvion vuosikate on 4,2 milj. ja poistot 4,9 milj.. Elokuun lopulla vuosikate oli 6,3 milj., n. 0,2 milj. edellisvuotta parempi. On kuitenkin huomioitava, että kunnallisverotuloja peritään takaisin huomattava määrä marras-joulukuussa, mikä heikentää vuosikatetta loppuvuonna 2,3 milj. verrattuna vuoteen 2017.

6 6 Verotulot olisivat tämän hetkisen tiedon mukaan toteutumassa kokonaisuutena n. 1 milj. alle budjetoidun määrän. Valtionosuuksia saataneen n. 0,25 milj. budjetoitua enemmän. Rahoitustuotot/-kulut toteutunevat budjetoitua positiivisemmin n. 0,4 milj.. Käyttötalouden toimintakatteen toteutumaprosentti on hieman alhaisempi kuin viime vuonna vastaavana aikana, mutta menot ja tulot eivät aina jaksotu samalla tavalla vuoden aikana. Perusturvalautakunta on ilmoittanut tulojensa alittuvan ja lisämäärärahatarpeesta. Lisäksi on huomioitava käyttötaloudessa palkkojen sopimuskorotusten kasvava vaikutus loppuvuonna sekä edellä kerrottu tilinpäätökseen kirjattava palkkojen kertaerän vaikutus, arviolta n Mikäli käyttötalouden toimintakate kokonaisuutena toteutuisi kuitenkin lähes budjetoidusti ja tuloennusteet ym. toteutuvat, vuosikate asettunee n. 4 milj. euron tasolle. Investoinnit ja rahoitus Investointimenoihin on budjetoitu 16,4 milj., joista on käyttötalouteen siirretty 0,2 milj.. Elokuun loppuun mennessä toteutuneet investoinnit olivat 7,9 milj., 49 %. Investointituloiksi on budjetoitu 1,9 milj., joista on toteutunut 0,9 milj.. Teknisen keskuksen arvion mukaan investointimäärärahat käytetään talousarvion mukaisesti. Lainojen lisäys on talousarviossa 16,9 milj. ja lyhennykset 6,7 milj.. Lainoja on lyhennetty velkakirjaehtojen mukaisesti 4,6 milj.. Pitkäaikaista lainaa 7 milj. lainapäätöksestä on nostettu 4 milj., loppuosa 3 milj. nostetaan lokakuussa. Lisäksi rahoitustarve on katettu lyhytaikaisella lainoituksella ns. kuntatodistuksilla, joita oli elokuun lopulla 15 milj., sama summa kuin vuoden 2017 lopussa. Lainojen lisäys toteutunee lähes budjetoidusta, jos investoinnit toteutuvat täysimääräisesti teknisen keskuksen arvion mukaan. Lopuksi Talouden kehityksestä raportoidaan kuukausittain kaupunginhallitukselle. Lautakuntien tulee edelleen seurata taloutensa toteutumista aktiivisesti ja sopeuttaa toimintaansa käytössä oleviin määrärahoihin. On välttämätöntä pyrkiä edelleen määrätietoisesti löytämään sellaisia ratkaisuja, joilla hillitään pysyvästi toimintamenojen kasvua ja/tai lisätään tuloja. Maltillinen menokehitys

7 7 helpottaisi tulevien vuosien taloutta. Myös tulopohjan kasvua tarvitaan, sillä investointitaso tulee pysymään korkeana kouluinvestointien toteutuessa. Yhteenveto taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta / lautakunnat Kaupunginhallitus Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus 1000 TAM 2018 Ennuste 2018 Poikkeama enn./tam Tot 08/2017 Tot 08/2018 Tot-% tot/tam Kasvu % Toimintatulot ,6 29,8 Toimintamenot ,5-6,0 Toimintakate ,7-9,7 Menot ja tulot ovat jaksottuneet eri kuukausille verrattuna toteutumaan 08/2017. Kaupunginhallituksen talousarvion toteutuma noudattaa talousarviota. Sivistyslautakunta 1000 TAM 2018 Ennuste 2018 Poikkeama enn./tam Tot 08/2017 Tot 08/2018 Tot-% tot/tam Kasvu % Toimintatulot ,0-4,0 Toimintamenot ,8 2,0 Toimintakate ,4 2,5 Toimintatulojen tavoitteesta ollaan hieman jäljessä. Toimintamenot ovat tässä vaiheessa tavoitteen mukaisina (toimintamenoja on hieman enemmän, mutta talousarvioon on toimintamenoja myös varattu vuodelle 2018 hieman enemmän kuin edellisenä vuotena). Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 1000 TAM 2018 Ennuste 2018 Poikkeama enn./tam Tot 08/2017 Tot 08/2018 Tot-% tot/tam Kasvu % Sosiaali- ja terveyspalvelut Toimintatulot ,5-1,3 Toimintamenot ,2 2,4 Toimintakate ,9 3,0 Erikoissairaanhoito Toimintamenot ,3-0,5 Lautakunta yhteensä ,7 1,5 Toimintatulot ovat elokuun lopussa kertyneet arvioidusti perusterveydenhoidossa, mutta sosiaalipalveluiden ja vanhuspalveluiden tuottojen arvioidaan vuoden lopussa jäävän yhteensä euroa talousarviosta. Sosiaalipalveluissa on lisätty palvelusetelien käyttöä, jolloin asiakaspalvelumaksuja ei laskuteta, ja vanhuspalveluissa tuloja pienensi Hopearinteen remontti. Oman toiminnan toimintamenot ovat korkeammat kuin 8/2017. Vuoden loppuun mennessä perusterveydenhuollon kustannuksissa on varauduttava noin euron ylitykseen kohonneiden hoitotarvike- ja atk-kulujen takia sekä akuutti- ja

8 8 Tekninen lautakunta kuntoutusosaston hoitopaikkojen lisäyksestä johtuen on jouduttu palkkaamaan lisähenkilöstöä osastolle loppuvuoden osalta. Sosiaalipalveluissa lastensuojelun sijoitusten määrä on lisääntynyt, perhetyötä on ostettu ulkopuoliselta palveluntuottajalta sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen ostoja lisätty palvelutarpeen kasvaessa. Vuodelta 2018 ylityksen arvioidaan olevan yhteensä euroa. Vanhustyössä on saatu säästöjä Hopearinteen remontin aikaisten henkilöstöresurssien tarkan suunnittelun avulla ja tavallisen palveluasumisen vähennyttyä Vuosikkaan loppuessa. Lisäksi kotihoidon yöpartion ja ikäihmisten päivätoiminnan aloittamisen siirtyessä vuodelle 2019, jäävät niihin vuodelle 2018 varatut määrärahat jäävät käyttämättä. Vanhustyön menot jäävät noin euroa pienemmiksi kuin talousarviossa. Erikoissairaanhoidon kustannuksia pienentää kesäkuussa 2018 saatu euron suuruinen palautus vuodelta Jos tämä palautus jätetään huomiotta, on erikoissairaanhoidon kustannuskertymä euroa. Ennuste koko vuodelle on euroa palautus huomioon otettuna. Tekninen lautakunta 1000 TAM 2018 Ennuste 2018 Poikkeama enn./tam Tot 04/2017 Tot 04/2018 Tot-% tot/tam Kasvu % Toimintatulot ,7-10,3 Valmistus omaan käyttöön ,8 Toimintamenot ,5 5,5 Toimintakate ,0 16,0 Toteutuma noudattaa pääsääntöisesti talousarviota. Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta 1000 TAM 2018 Ennuste 2018 Poikkeama enn./tam Tot 08/2017 Tot 08/2018 Tot-% tot/tam Kasvu % Toimintatulot ,6 7,2 Valmistus omaan käyttöön 18 4 Toimintamenot ,5-5,0 Toimintakate ,4-3,3 Toimintamenot ovat toteutuneet budjetoidusti. Toimintatuloja on tässä vaiheessa vaikea ennakoida. Talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Lautakunnat ovat laatineet raporttinsa toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginhallitus Hallintopalvelut Tavoitteet Kaupungin ohjeiden ja sääntöjen Käydä läpi kaupungin ohjeet ja säännöt Päivitykset aloitettu

9 9 Talouspalvelut Tavoitteet ajantasaistaminen tarkistaen, että ne ovat voimassa olevien lainsäädäntöjen tasalla TVA-prosessin läpivienti TVA-prosessin aktiivinen johtaminen Valmistelu aloitettu Taloushallinnon ohjelmistot ajan tasalla Otetaan ohjelman uudistettu versio käyttöön Ohjelmiston 2. testausvaihe tehty, käyttöönotto Palkanlaskentaan liittyvien prosessien tehostaminen ja yhtenäistäminen Ruoka- ja tilapalvelut Tavoitteet Ohjelman käyttöä tukeva ohjaus ja koulutus esimiehille tarpeen mukaan raporttien ym. ominaisuuksien hyödyntämiseksi Ruoka- ja tilapalvelujen tuotannonohjaus -kehittämistyön jatkaminen ja tuotannon kustannusten selvittäminen toiminnoittain prosesseja läpikäymällä Uusien ruoanvalmistustapojen kokeilun käynnistäminen, ruokahävikin vähentäminen edelleen seurannalla ja mittaamalla, ruokapalvelujen varautumissuunnitelman päivittäminen osana päivittäistavarahuollon suunnitelmaa. Toimintopohjaiseen laskentaan perustuvan kustannusseurantatyön aloittaminen ruokapalveluissa. loppuvuonna Uusi versio päivitetty, ohjeet jaettu Kokeilu aloitettu. Hävikin vähentämiseksi tehty seurantaa, lisäksi huomio siihen, että asiakas tilaa vain tarvittavan määrän. Ruokapalvelujen varautumissuunnitelma odottaa edelleen päivittäistavarahuollon osuutta. Reseptiikan päivitys tehty, annoshinnat noudettavissa, työajanseuranta aloittamatta. Ruoka- ja tilapalvelujen laadun edelleen kehittäminen Ammattitaitoinen henkilöstö Henkilöstöresurssien tehokas ja tarkoituksenmukainen käyttö Yhteydenpito asiakkaisiin asiakaspalautteet/yhteistyöpalaverit/ Tavoitteena laatu, joka resurssien puitteissa vastaa entistä paremmin suosituksia sekä asiakkaiden tarpeita. Osallistaminen alan tapahtumiin ja koulutuksiin mahdollisuuksien mukaan. Työohjeita päivitetään jatkuvasti (omavalvontasuunnitelma) Ohjauksellisuudesta enemmän itseohjautuvuuteen/innovatiivisuuteen kehityskeskusteluita hyödyntäen Lyhytaikaiset sijaisuudet hoidettu pääsääntöisesti siirtämällä olemassa olevaa henkilöstöä kohteesta toiseen. Yhteistyöpalaverit: ruoka-/tilapalvelut - sivistys/tekninen toimi, asumispalveluyksiköt, terveyskeskus. Ruokalistasuunnittelussa huomioitu asiakaspalautteet, eri ikäryhmien mukaiset ravitsemussuositukset. Alan messut, Seinäjoki. Osallistuminen maakunnallisesti SOTE-työryhmiin. Vesote-ryhmä, Coatching ryhmä siivoukselle. Varhaiskasvatuksen ravitsemuskoulutus.

10 10 Elinkeino- ja kehittämispalvelut Tavoitteet Uusien yrityksien syntyminen ja toimivien olemassaolon/kasvun edistäminen Eri organisaatioiden yritysneuvojien yhteistyö Yritys-Suomessa sekä Uusyrityskeskuksen kanssa toiminta 30 perustettua yritystä Seudullisten/Thermopoliksen Lapualla vaikuttavien hankkeiden määrä Asukasluvun myönteinen kehitys, houkutteleva ympäristö yrityksille Lapuan kansainvälistymisen edistäminen eri foorumeilla Ympärivuotisen matkailun kehittäminen kärkenä matkailukeskittymä (ja tätä kautta vaikutuksen levittäminen koko kunnan alueelle) teemapohjainen tuotekehitys Lapuan matkailullisen tunnettuuden kasvattaminen ja vetovoiman lisääminen Sivistyslautakunta Yleishallinto Tavoitteet Yleishallinto Aisaparin, Ely:n, E-P:n liiton, EU:n ja muiden rahoitusohjelmien hyödyntäminen paikallisissa hankkeissa Lapuan pito- ja vetovoimatekijöiden markkinointi eri keinoin ja välinein yhteistyö eri toimijoiden ja sidosryhmien kanssa Verkostoituminen, osallistava ystävyyskuntayhteistyö, toimenpiteet valituilla markkina-alueilla Matkailukeskittymän vahvistaminen, kärkikohdekumppanuuksien solmiminen, monitoimijainen verkostoyhteistyö, verkostoituminen, eri viestintä- ja markkinointikanavien hyödyntäminen, matkailukentän yhteistoimintakyvyn vahvistaminen Menossa 4 kv-hanketta, 4 kansallista ja 2 selvittelyssä Ei toteutunut Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten Käyttösuunnitelma Toteutunee mukaiset resurssit palveluyksiköille Varhaiskasvatus Päiväkoti Varhaiskasvatuspalvelujen Uusi päiväkoti/koulu Ei toteutunut kysyntään vastaaminen Päivähoidon sisällön laadullinen kehittäminen Avoin varhaiskasvatuspalvelu Varhaiskasvatussuunnitelma Johtajuuden kehittäminen Perheiden kanssa tehtävän yhteistyön lisääminen Esimiehen ja vastaavien päiväkodinopettajien tiimikokoukset 2 krt/lukukausi Monipuolisten varhaiskasvatuspalveluiden tarjoaminen Ei toteutunut*)

11 11 *) Esimiehet osana palvelevan johtajuuden tohtoriväitöstutkintoa, josta saatava hyöty/ palaute on jäänyt vielä toteutumatta.

12 12 Perhepäivähoito Ammatillisen osaamisen Työnjohdolliset ohjauskäynnit vähintään ylläpitäminen 2 krt/v/perhepäivähoitaja Perhepäivähoidon sisällön laadullinen kehittäminen Säännölliset työpaikkakokoukset Varhaiskasvatussuunnitelma Johtajuuden kehittäminen Perheiden kanssa tehtävän yhteistyön lisääminen Pysyvät tilaratkaisut Ei toteutunut*) *) Esimiehet osana palvelevan johtajuuden tohtoriväitöstutkintoa, josta saatava hyöty/ palaute jäänyt toteutumatta. Kotihoidon tuki, yksityisen hoidon tuki ja palveluseteli Perusopetus Alakoulut Yläkoulu Varhaiskasvatuksen palvelurakenteen vakiinnuttaminen Palveluseteli kattaa 30 % koko varhaiskasvatuspalvelujen kokonaisuudesta Oppimisympäristöjen, toimintatapojen ja opetusmenetelmien kehittäminen uuden Kaluston ja opetusvälineiden uusiminen ja ajanmukaistaminen Opettajien täydennyskoulutus Tieto- ja viestintäteknisen osaamisen lisääminen opetussuunnitelman mukaiseksi Oppimisen ja koulunkäynnin Tuen kehittämistä koskevan tuen kehittäminen Monialaisen oppilashuollon kehittäminen kehittämissuunnitelman laadinta Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman käyttöönotto Toteutunee Turvata päättötodistuksen Laadukas opetus pätevillä ja määrältään saannin kautta jokaiselle oppilaalle pääsy toisen asteen opintoihin riittävällä henkilöstöllä. Päättötodistus ja oppilaanohjaus sekä seuranta Koulukiusaamisen ehkäisy Aktiivinen ennaltaehkäisy kasvatuskeinoin ja Kodin ja koulun yhteistyö. Vanhempien kasvatustyön tukeminen Opetussuunnitelmauudistukse n täysimääräinen käyttöönotto myös 8. luokkien osalta Uuden opetussuunnitelman mukainen valinnaisaineuudistus 8. luokkien osalta Aktiivinen arki puuttuminen Aktiivinen yhteydenpito koteihin. Kotien osallistaminen. Kasvatuskeskustelujen käytäntö Henkilöstön koulutus ja yhteinen valmistautuminen Valinnaisaineiden paikallinen opetussuunnitelmatyö, koulutus ja valmistautuminen Liikkuva koulu -hanke, kerhotoiminta ja koulupäivän kokonaisuuden rakentaminen osittain

13 13

14 14 Lukio-opetus Suunnitellaan ja toteutetaan tiloiltaan ja varusteiltaan ajanmukainen lukiorakennus Osallistutaan aktiivisesti uuden lukiorakennuksen tilojen ja varusteiden suunnitteluun ja hankintaan Toteutunee 50 % lapualaisista peruskoulun 9. luokan oppilaista aloittaa toisen asteen opinnot Lapuan lukiossa syksyllä 2018 Pidetään ysiluokkalaisille suunnattuja lukioinfoja yhteistyössä Lapuan yläkoulun kanssa. Jatketaan lukiokoulutuksen yhteismarkkinointia Opinlakeuden lukioiden kanssa. Lisätään lukion näkyvyyttä paikallisella tasolla esim. lehtijuttujen muodossa Ei toteudu*) *) 33 % lapualaisista peruskoulun 9. luokan oppilaista aloitti toisen asteen opinnot Lapuan lukiossa syksyllä 2018 (Lähde: Yhteishakutilasto 2017/Lapuan yläkoulun opinto-ohjaajat) Musiikkiopistopalvelut Kirjastopalvelut Opetussu unnitelma uudistus Uuteen valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan pohjautuva talon oma opetussuunnitelma saatetaan valmiiksi ja otetaan käyttöön syksyllä 2018 Ops-työryhmä (rehtori+5 opettajaa) kokoontuvat kahden viikon välein muokkaamaan opsia Koko henkilöstö on mukana ops-työssä kerran kuukaudessa ja heillä on kommentointimahdollisuus koko ajan Gsuite-sovellusta hyödyntäen Oppilaille ja huoltajille tehdään kyselytutkimus syksyllä 2017 Osallistutaan Opetushallituksen Luotsit-koulutus-hankkeeseen (koulutuksissa paikan päällä ja/tai etäyhteydellä) Ollaan yhteydessä monin eri tavoin Suomen musiikkioppilaitosten OPSia valmistelevan henkilöstön kanssa ja peilataan prosessin kulkua vertaistuen avulla Ops hyväksytetään kesäkuun 2018 sivistyslautakunnan kokouksessa Kirjastossa on laadukas, monipuolinen, ajantasainen ja uudistuva aineistokokoelma Alle 5 vuotta nuoremman aineiston määrä on vähintään 40 % kirjaston kokoelmasta ja poistot n. 8 % vuodessa, aineiston lainaus osittain kokoelman osalta ja kokonaan Kirjaston aineistohankinta on vähintään OKM:n laatusuosituksen tasolla Kirjastossa on ajantasainen ja moderni kirjasto- ja tiedonhakujärjestelmä kasvaa Kirjastoon hankitaan vähintään 300 kirjaa/ 1000 as, osa kirjoista hankitaan e-kirjoina yhdessä Eepos-kirjastojen kanssa. Muuta aineistoa vähintään 100 kpl/1000 as. vuodessa Kirjasto kehittää yhdessä Eepos-kirjastojen kanssa yhteistä kirjastojärjestelmää Auroraa. Kirjaston verkkoliittymä on Finna lainauksen osalta Ei ehkä toteudu

15 15 Kulttuuripalvelut Kulttuuripalveluorganisaation Nykyisten henkilöresurssien ylläpito määrittely Organisaatiouudistuksen kartoittaminen Kulttuurihistoriallisten museoiden uudistamisen ja nykyaikaistamisen käynnistäminen Pyhälahden museon uudistamisen viimeistely Patruunatehtaan museon ja Lapuanliikkeen näyttelyn käsikirjoittaminen Joukkoistaminen / kaupunkilaisten osallistaminen Matkailun edistäminen Kansalaisopistopalvelut Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut Yhteisön kollektiivisen muistin keruu etenkin Patruunatehtaan museon osalta Museokävijöiden kasvatus (kaikki museot) Museoiden vaikuttavuuden kasvattaminen paikallisesta kansalliseksi ja kansainväliseksi osittain Ei seurantatietoja Opiston kurssitarjonta pystyy Opiskelijamäärä pysyy n. 20 %:ssa Toteutunee vastaamaan kysyntään Lapuan väestöstä Taidekoulun uusien opetussuunnitelmien valmistelu ja käyttöönotto Opetussuunnitelmien laatiminen valtakunnallisten opetussuunnitelmien pohjalta ja hyväksyminen Taidekouluun Kehitetään media- ja verkkoopetusta yhteistyössä paikallisten ja alueellisten toimijoiden kanssa Mediapajahankkeen jatkohakemuksen tekeminen ja toiminnan jatkuminen Kävijämäärät nousuun - Urheilutalo - Uimahalli - Patruuna-Areena - Ulkoliikuntapaikat Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Markkinointi, matalan kynnyksen liikuntamuodot käyttöön, kävijämäärien tilastointi Liikuntaohjelma, joka tukee ennaltaehkäisevien toimintojen toteuttamista terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi Nuorten osallisuuden lisääminen ja sosiaalinen vahvistaminen Nuorisotalotyö, tapahtumat, nuorisovaltuustotoiminta, tietoiskut ja -illat, kansainvälisyystapahtumat, etsivä nuorisotyö

16 16 Perusturvalautakunta Toiminnalliset tavoitteet Sosiaalipalvelut Perusturvaa ja erityisesti johtavia viranhaltijoita on työllistänyt SOTEMAKU-valmistelutyö, jota on tehty lukuisissa eri työryhmissä. Lastensuojelutyöhön on loppuvuodesta saatu neljäs sosiaalityöntekijän virka ja lisäksi perheohjaajan toimi on muutettu sosiaaliohjaajan viraksi. Johtavan sosiaalityöntekijän virka on perustettu alkuvuodesta ja viranhaltija aloitti tehtävässä kesäkuussa Lastensuojeluilmoitusten määrä oli syyskuun loppuun mennessä 217 kpl. Lastensuojelun haasteena näkyy ongelmien monikerroksisuus eikä sijoituksilta ole vältytty. Sijoitus on aina viimesijainen keino turvata lapsen tasapainoinen kasvu ja kehitys, kun muut tukitoimet ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Sijaishuollon kustannukset ovat aina avohuollon tukitoimia kalliimpi ratkaisu. Kokonaisuudessaan erityisesti lastensuojeluun on saatu merkittäviä henkilöstö-lisäyksiä alkuvuoden aikana, joiden ansiosta mm. pystytään paremmin jakamaan työkuormaa ja saamaan aikaan pysyvyyttä. Aikuissosiaalityössä työskentelee kaksi sosiaalityöntekijää ja kolme sosiaaliohjaajaa. Heidän apunaan toimivat hanketyöntekijät Fokus-hankkeesta (2017-8/2019) ja OSMOhanke. Aikuissosiaalityössä haasteena näkyy mm. nuorten työttömien suuri määrä. Perhetyön henkilöstömäärä on ollut edellisvuotta pienempi, minkä seurauksena on jouduttu palkkaamaan määräaikaista henkilöstöä sekä osin turvautumaan ostopalveluihin. Lapsi- ja perhepalvelut/ Lastensuojelu Sijaishuollon määrällinen väheneminen, ennaltaehkäisevän työn tavoitteellinen lisääminen ja työn jatkuvuuden Lapsiperheiden kotipalvelu Tukiperhe- ja tukihenkilötoiminta Perhehoito osittain osittain turvaaminen Sijoitusten painopisteen siirtäminen perhesijoituksiin Sosiaalihuoltolain mukainen ennaltaehkäisevä työskentely painopisteenä lasten- ja perheiden palveluissa Perhehoitajien rekrytointi Vertaistukiryhmä sijaisperheille Oma PRIDE-valmennus perheille Lastensuojelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisen asiakkuuden määrit-tely, kriteeristöjen laadinta. Kevät 2019 Kriteeristö työn alla. Neljäs sosiaalityöntekijän virka 11/17, johtava sosiaalityöntekijä 6/18. Lapsi- ja perhepalvelut/ Perhetyö Asiakkuuksien siirtäminen kriteeristön mukaan lastensuojelusta sosiaalihuoltolain mukaiseen asiakkuuteen, korjaavan työn tarpeen taittuminen Sosiaaliohjaaja aloittanut maaliskuulla 2018

17 17 Lastensuojelun asiakkaille (alle 18-v.) suunnatun perhetyön painopisteen siirtäminen korjaavasta työstä ennaltaehkäisevään suuntaan Työntekijöiden ammattitaidon vahvistaminen Perhetyön vaikuttavuus Aikuissosiaalityö Sosiaalihuoltolain mukainen, suunnitelmallinen ja tavoitteellinen työskentelyote Työnhakijoiden aktivointityön suunnitelmallinen toteuttaminen Kuntouttavan työtoiminnan kehittäminen Kasvatus- ja perheneuvonta: Perhetyön asiakkuuksille määräaikojen asettaminen. Havainnointi, tavoitteet ja suunnitelmat työskentelylle sekä arviointi. Oma työntekijä/vastuuhenkilö asiakasperheille Perhetyön mallinnuksen vakiinnuttaminen MES-ohjaajakoulutus (vanhemmuusja verkostotyön ohjaajakoulutus) Tavoitetason saavuttaminen tehokkaammin ja perheiden voimaantuminen. Sijoituksen välttäminen perhetyön/perhekuntoutuksen keinoin. Sijoitettujen lasten palautuminen kotiin tehostetun perhetyön avulla Palvelutarpeen arviointi Asiakassuunnitelmat ajan tasalle Asiakastyölle aikaa Aktivointisuunnitelmien ja monialaisten työllistymissuunnitelmien laadinta ja asiakasprosessien tukeminen ja seuranta Kuntouttavan työtoiminnan vaikuttavuuden säännöllinen seuranta, asiakkaiden tarpeisiin sopivien työtoimintapaikkojen löytäminen sekä ryhmämuotoisen toiminnan kehittäminen (sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalinen kuntoutus) MES-ryhmäohjaajakoulutus henkilökunnalle Pääosin toteutuu. sekä henkilökunnalle että asiakasryhmille Työskentely on vakiintunut ja vaikuttavuus lisääntyy. Osin joudutaan turvautumaan ostopalveluihin sekä perhetyön että perhekuntoutuksen osalta sijoituksen välttämiseksi tai sijoitetun lapsen palatessa kotiin. Kasvatus- ja perheneuvonnan palveluiden toimivuus ja saatavuus Palveluiden saatavuus: - akuutti kriisi < 1 vk - toimintaan liittyvä tutkimus, ohjaus ja neuvonta < 4 vk osittain Toiminnan tehostaminen Yhteistyön tehostaminen sosiaalitoimen, erityisesti lastensuojelun kanssa - terapeuttiset keskustelut Perheneuvolan viikoittain kokoontuva tiimi arvioi tarpeenmukaisen hoidon ja toiminnan. MES-vertaisryhmäohjaajan koulutus henkilökunnalle. Perhekeskuksen toiminnan tukeminen. Yhteiset säännölliset palaverit vähintään 3-4 krt/vuodessa Jalkautuvan psykiatrin konsultaatiot Osin toteutuu osittain Jalkautuva psykiatri perheneuvolassa 2 krt/kk

18 18 Sosiaalityöntekijä Yksilön tilanteen selvittely sosiaalisesta ja palveluiden näkökulmasta käsin Terveyskeskuspsykologi Äitien synnytyksen jälkeisen masennuksen hoidon tehostaminen ja toimivien hoitoketjujen kehittäminen Yhteistyön kehittäminen Puheterapia Puheterapiapalvelujen riittävä saatavuus Painopisteen siirtäminen alle 3-vuotiaisiin Perheenjäsenten omien voimavarojen tunnistaminen Psykoterapeuttinen työote Perheasioiden sovittelu erotilanteessa Hoitoon ohjautumisen määrä ja seuranta eri toimipisteissä Yhteistyö lastensuojelu ja psykiatria Oppilaitoksen ja terveydenhoitajan kanssa yhteiset tiimit arviointi < 1-2 kk terapia < 4-6 kk Esikko-arvion käyttö neuvolassa Varhaisen vaiheen puuttumisen tehostaminen Tehokas palveluun ohjaus ja yhteistyön kehittäminen 10/18 alkaen Pääosin toteutuu aiempaa paremmin Pääosin toteutuu Vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto: Yhteistyön kehittäminen terveyskeskuksen kanssa ja päällekkäisen työn vähentäminen Sosiaalityöntekijän säännölliset käynnit terveyskeskuksen kuntoutusosastolla Kehittäjätiimin työskentely pääosin Osin toteutuu Palvelurakenteen selkiyttäminen ja palveluiden kehittäminen, kustannustehokkuus Omaishoidontuen palvelu- ja hoitosuunnitelmat Toiminnan selkiyttäminen ja asiakaslähtöisyyden lisääminen työ- ja päivätoiminnassa Jukantuvan toiminnan sisällöllinen kehittäminen Ryhmämuotoisen toiminnan kehittäminen sosiaalipalvelun muotona Mielenterveys- ja päihdepalvelut: Palvelutarpeen kartoitus ennen päätöksentekoa Asiakassuunnitelmien sisältö vastaamaan osallistujien tarpeita ja toimintakykyä, 100 % Erityishuolto-ohjelmien päivittäminen Suunnitelmat kaikille omaishoidontuen saajille Toimintojen keskittäminen mahdollistaa ryhmien kokoonpanon ja sisällön joustavan käytön Maakunnallinen yhteistyö muiden toimintakeskusten kanssa, tapaamiset 1-2 krt/vuosi Kehittämispäivät ja tiimityöskentelyyn panostaminen Jukantuvan saneeratut tilat antavat mahdollisuuden myös muita hyödyntää tiloja ryhmämuotoiseen toimintaan Pääosin toteutuu Päivitys palvelutarpeen mukaan osittain Valmisteilla Palvelurakenteen selkiyttäminen ja palveluiden kehittäminen Kokonaissuunnitelma ja sen mukaiset toimenpiteet Päihde- ja mielenterveystyöryhmän osittain Tavoitteellinen työskentely palveluiden järkeistämiseksi perustaminen Asiakassuunnitelmat ajan tasalle Tuetaan kotona asuvia

19 19 Yhteistyön kehittäminen terveyskeskuksen kanssa päihde- ja mtt-asioissa sekä päällekkäisen työn vähentäminen mielenterveyskuntoutujia -> jalkautuvan työn jatkumisen mahdollistaminen Sosiaalityöntekijän säännölliset käynnit päivystyspoliklinikalla Kehittäjätiimin työskentely

20 20 Vanhustyö Vanhustyön toimintamenot ovat toteutuneet ennakoidusti. Hopearinteen kiinteistössä on tehty mittavat muutostyöt teknisen toimen suunnitelmien mukaisesti. Rakennuksen käyttötarkoitus edellyttää automaattista sammutuslaitteistoa nk. sprinkleriasennusta. Asennuksen jälkeen saavutetaan Hopearinteen paloturvallisuudelle asetetut tavoitteet. Muutostöiden yhteydessä on uudistettu ja parannettu myös kiinteistön ilmastointia, jossa on otettu huomioon myös energiansäästöön liittyvät merkittävät toimenpiteet. Jokaiseen neljään yksikköön on tehty pintaremonttia. Hopearinteen neljän eri yksikön muutostyöt ovat valmiita ja toiminta voitiin aloittaa etuajassa myös viimeisen yksikön Matintuvan osalta, joka toimi koko remontin ajan asukkaiden väistötilana. Hyvinvointitarkastukset järjestetään 75 vuotta täyttäville ja yhteinen hyvinvointipäivä pidettiin Hopearinteellä. Palveluohjantaa ja neuvontaa on monipuolistettu ja hyödynnetty palvelujen ennakoitavuudessa, suunnittelussa ja kohdentamisessa. Tarkoituksena on lisätä ikäihmisten palvelutietoutta ja vaikutusmahdollisuuksia sekä selkeyttää ikääntyvien palvelujärjestelmää. Tehostettua kotihoitoa on toteutettu mm. antamalla saattohoitoa, kivun hoitoa ja suonensisäisiä antibioottihoitoja. Toiminnalla on pyritty mahdollistamaan kotiin annettavat sairaanhoidolliset palvelut, jolloin osastojaksoilta tai turhilta päivystys-käynneiltä on voitu välttyä. Kotona annetusta saattohoidosta on tullut hyvää palautetta. Vuoden 2018 yhtenä keskeisenä tavoitteena on järjestää myös yöaikainen hoito säännöllisen kotihoidon asiakkaille ja muille sitä tarvitseville. Tällä pyritään turvaamaan asiakkaan mahdollisuus asua kotona mahdollisimman pitkään huolimatta toimintakyvyn vajavuuksista tai sairauksista. Yöpartiotoiminnan valmistelu kaupungin omana toimintana on parhaillaan käynnissä. Yöpartiotoiminnan kokonaissuunnitelma esitellään perusturvalautakunnalle pidettävässä kokouksessa. Tavoitteena on ollut vähentää ikäihmisten tavallista palveluasumista. Hoivakoti Vuosikas lopetti toimintansa Asukkaat kyettiin sijoittamaan muihin yksiköihin palvelutarpeen arvion mukaisesti. Ikäihmisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia on lisätty perustamalla asiakasneuvosto jokaiseen kymmeneen asumispalveluyksikköön. Keskitetty asiakasohjausyksikkö Yhdenvertainen ja tasapuolinen toimintakyvyn arviointi Otetaan käyttöön RAI Screener -arviointimittari Toteutetaan yhteistyössä E-P:n kuntien ja kuntayhtymien kanssa

21 21 Kotona asumista tukevat toiminnot ja palvelut Palveluasuminen Terveyspalvelut Yöaikainen hoito kotihoidossa oleville asiakkaille Hankitaan kilpailutuksen kautta yöhoitoa antava toimija. Palvelua ostetaan tarpeen mukaan. Toiminta aloitetaan vuoden 2018 aikana. Tehostettu kotikuntoutus Kotihoidon fysioterapeutti / kuntoutustiimi laatii kuntoutussuunnitelmia sekä kotihoidon että kuntouttavan lyhytaikaishoidon asiakkaille Tehostettu kotihoito, kotiin annettavat sairaanhoidolliset palvelut Turvallinen lääkehoito Kotona asuville toteutetaan saattohoitoa, kivunhoitoa, suonensisäistä antibioottihoitoa ym. Tehostettua kotisairaanhoitoa ja kotisaattohoitoa toteutetaan yhdessä akuutti- ja kuntoutusosaston kanssa Kotihoitoon otetaan pysyväksi käytännöksi lääkkeiden koneellinen annosjakelu Yöpartiotoimintaa valmistellaan kaupungin omana toimintana Kuntoutustiimi on aloittanut toiminnan kotihoidon ja lyhytaikaishoidon asiakkaille Tehostettua kotisairaanhoitoa on toteutettu Toteutettu esiintyvien pyyntöjen ja tarpeiden mukaisesti Kilpailutus meneillään Asukkaiden kuntoa ylläpitävä ja edistävä toiminta yksiköissä Päivittäiset toimintatuokiot, ulkoilu ja muu harrastustoiminta, ohjelma nähtävissä eri yksiköiden Nähtävillä yksiköiden ilmoitustauluilla Hoidon laadun omaehtoinen seuranta Turvallinen, laadukas ja kustannustehokas lääkehoito Asukkaiden osallistamisen ja vaikuttamisen lisääminen Vastaanotto-toimenpideosasto ilmoitustaululla RAI laadunhallinnan tulokset: kipu = 0 mieliala: DRS < 3 ravitsemus BMI > 23 Aloitetaan koneellinen lääkkeiden annosjakelu jokaisessa asumispalveluyksikössä vaiheittain Jokaiseen asumispalveluyksikköön perustetaan oma asukasneuvosto Tulokset vuoden lopulla Kilpailutus meneillään Toteutettu Depressiohoitaja on ollut työssä sosiaalitoimessa huhtikuusta 2017 alkaen. Nämä palvelut on ostettu asiakaspalvelujen ostoina muilta. Kustannukset ovat kasvaneet tämän vuoksi. Depressiohoitaja on palannut ja tavoitteena on vähentää ostopalveluja tältä osin. Lisäksi päihde- ja mielenterveyspalveluja kehitetään ja toimintamallia täsmennetään yhdessä erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen välillä.

22 22 Vastaanotto- ja päivystystoiminnan asiakaspalvelun parantaminen ja osallisuuden lisääminen Puhelimeen vastaus % > 80 % Puhelinvastausprosentit ovat olleet koko alkuvuoden yli 80 % huolimatta influenssaepidemian tuomasta kuormituksesta. Sähköisen asioinnin aloitus valituille potilasryhmille Sähköinen asiakaspalautelomake on nettisivuilla. Moniammatillisuus ja tiimityö Toiminnan jatkuva kehittäminen ja triagekäytäntöjen alueellinen yhtenäistäminen sekä pelisääntöjen luominen Marevan-asiakkailla mahdollisuus saada tutkimustulokset Hyvis.fi kautta Sähköisten palveluiden käyttöönottosuunnitelma laadittu ja käyttöönoton toteutus aloitettu. Perustettu sähköisen asioinnin työryhmä viemään asiaa eteenpäin. Klinik Pro- ohjelman esittely 5/2018 on pidetty Tehtävänkuvien kehittäminen käynnissä seuraavien asioiden osalta: Päihde- ja mielenterveyspotilaiden palvelujen selkiyttäminen ja henkilöstön tehtävien kuvien selkeyttäminen yhteistyössä esh:n ja sosiaalitoimen kanssa on loppusuoralla. Psykiatrisen sairaanhoitajan tehtävää on tarkasteltu ja työpanosta jaettu uudelleen. Akuutit ajat otettu käyttöön. Päihdeasiakkaiden vastaanotot toteutetaan pääosin lääkärihoitaja työparina Kiire-vastaanoton (pikapoli) / triagen kehittäminen käynnissä. Kartoitetaan TEKEtyöparikoulutusta tähän kehittämistyöhön Suoravastaanottojen hyödyntämistä tehostetaan fysioterapian kanssa tässä vaiheessa selkäpotilaiden osalta ja ensi vuodelle suunnitellaan

23 23 myös olkapääpotilaiden osalle. Pitkäaikaissairaille hoitosuunnitelmat Koulutus osittain VESOTE-elintapaohjauksen verkkokoulutukseen on osallistunut yksiköstä hoitajia 91 uutta tai päivitettyä suunnitelmaa tehty vuonna osittain Koulutus on suunnattu pääosin asiantuntijatyöhön, esim. päihdekoulutus ja painehaavakoulutus. Tilastoinnin jatkuva kehittäminen Osastosihteerien ja sairaalahuoltajien koulutus ei ole toteutunut halutulla tavalla. Henkilöstön kanssa on käyty kevään aikana läpi kirjaamista ja tilastointia. Tässä on hyödynnetty EPSHP:n alueen suoritekäsikirjaa Exreport-ohjelman käyttökoulutus pidetty toukokuussa lähijohdolle ja johdolle. Tukipalvelut Hoitotarvikkeiden osalta voidaan todeta, että menot ylittävät talousarvion Yhtenä keskeisenä syynä ovat ykköstyypin diabeteksen hoitoon kehitetyt sensorit, joiden käyttäjämäärä on lisääntynyt ja kustannukset kasvaneet. Alueella on laadittu hoitotarvikejakelun yleisohje, jonka myös perusturvalautakunta on hyväksynyt. Tämän avulla on luotu selkeät kriteerit, jolla pyritään mm. yhtenäistämään alueen käytäntöjä sekä osaltaan hillitsemään kustannusten kasvua. Suoravastaanoton kehittäminen Tuki- ja liikuntaelinsairaide n fysioterapian kehittäminen 1-2 fysioterapeuttia osallistuu syksyllä 2017 alkaneeseen fysioterapeutin tehtävien laajentaminen (15 op)- koulutukseen. Olkapääpotilaan suoravastaanotto Shockwave-laitteen hankkiminen ja käyttöönotto tule-potilai-den fysioterapiassa Sähköiset Otetaan sähköinen ajanvaraus Ei ole toteutunut osittain 1 fysioterapeutti on valmistunut 5/2018 fysioterapeutin tehtävien laajentaminen koulutuksesta Suoravastaanotto voidaan näillä resursseilla kohdistaa selkäpotilaisiin, Olkapääpotilaiden vastaanottoja suunnitellaan vuodelle 2019, edellyttäen tkavustajan toimen muuttamisen Ei toteutunut Luovuttu hankinnasta, sillä laitteesta ei ole riittävästi tutkittua tietoa.

24 24 Avoterveydenhuolto asiointipalvelut käyttöön Sähköisten palveluiden käyttöönottosuunnitelma laadittu ja käyttöönoton toteutus aloitettu. Perustettu sähköisen asioinnin työryhmä viemään asiaa eteenpäin Avoterveydenhuollon terveydenhoitajat ovat osallistuneet aktiivisesti SOTE-valmistelun työryhmiin ja perhekeskuksen suunnittelutyöhön. VESOTE-hankkeessa on mukana yksi terveydenhoitajista moniammatillisen elintapaohjauksen toimintamallin kehittämisessä erityisesti diabetespotilaille ja useampi terveydenhoitaja on osallistunut hankkeen tarjoamiin elintapaohjauksen verkkokoulutuksiin. Aikuisneuvolassa on aloitettu uutena lakisääteisenä toimintana omaishoitajien terveystarkastukset. Työvoimahallinnon käyttöön ottama malli on selkeästi lisännyt työnhakijoiden terveystarkastuksiin tulevien määrää. Lisäksi suunnitteilla on psykiatrisen hoitajan vastaanoton käynnistäminen koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa. Tavoite Avoterveydenhuollon toiminnan suuntaaminen ennalta ehkäisevään työhön - > terveyden edistämisen lisääntyminen Avoterveydenhuollon lakisääteisten tarkastusten tekeminen ja toimintasektorien palvelujen sekä monialaisen yhteistyön kehittäminen Toimenpiteet/ tavoitetaso Täydennyskoulutus Monialainen yhteistyö (sairaanhoitopiiri, ympäristökunnat) Ennalta ehkäisevät ryhmät (mm. tupakkaryhmä, vastuullinen vanhemmuus) Asetuksen mukaiset tarkastukset ja toiminta. Sähköinen lastenneuvola-ajanvaraus (2-6-vuotiaat). Koulu- ja opiskeluterveyden- Toteutuma osittain. Koulutuksiin osallistuttu hyvin Perhekeskustyö käynnistynyt alueellisesti ja paikallisesti. Toimintamallin ja työnjaon kehittäminen käynnissä. Perhekeskustoimijat on kartoitettu. Johtojärjestelmää kehitetään. VESOTE-hankkeen alueelliset työpajat ja elintapaohjausmallin poikkihallinnollinen työ käynnissä. Yhteistyötä tehdään erityisesti liikuntatoimen kanssa. SOTE-työryhmät Tupakkaryhmä on suunnitteilla syksyksi Vastuullinen vanhemmuus -ryhmät eivät ole toteutuneet Ohjaamotoiminta käynnistynyt. Merkkaritoiminta käynnistynyt yläkoululla ja toisella asteella. Hyvinvointikertomuksen laatimiseen osallistuttu, työ vielä kesken. Osittain toteutunut

25 25 Hammashuolto Aikuisvastaanottotoiminnan kehittäminen Diabetesasiakkaiden turvallinen hoito Työnhakijoiden terveyspalveluiden kehittäminen Lainmukaisen TYP-toiminnan toteutuminen huoltolain sekä opiskeluhuoltolain mukainen toiminta Monialaisen yhteistyön/tiimityön kehittäminen ja hoitopolkujen kuvaaminen Ennalta ehkäisevän toiminnan lisääminen Omaishoitajille tarjotaan lakisääteiset hyvinvointija terveystarkastukset. Ennalta ehkäisevän toiminnan lisääminen Täydennyskoulutus Terveyspalveluja tarjotaan kaikille halukkaille työnhakijoille. TYKE-tiimin säännöllinen kokoontuminen. Terveyspalvelujen kehittäminen edelleen. Hoitopolkujen kuvaaminen. /hoitopolkujen kuvaus suunnitteluvaiheessa Osallistujat nimetty yhteensovittavan ja verkostojohtaminen koulutukseen osana LAPE-työtä osittain Tarkastukseen on päässyt 1-5 viikossa. Suunnitteluvaiheessa Paikkakunnan yksityisvastaanottojen vähennyttyä potilasruuhkaa on hammashuoltoon. Jonossa on n. 300 asiakasta. Asiakasmaksutulot ovat hiukan suuremmat kuin vastaavana aikana viime vuonna. Riittävät hammashoitopalvelut kuntalaisille Hoitotakuun toteutuminen Hoitoon pääsy viivästynyt, vielä hoitotakuu toteutuu Reikiintymisen väheneminen Riskipotilaiden tunnistaminen ja motivointi, onnistunut pysäytyshoito Reikiintymistä kuvaavan D-indeksin tavoitetaso 12-vuotiailla 0,4 ja 15- vuotiaalla 1,2 12-v arvo 0,5 ; ei toteutunut (reikiintymistä enemmän), 15-v arvo 1,0; toteutunut Akuuttihoito ja kuntoutusosasto: Akuutti- ja kuntoutusosasto on alkuvuonna jonkin verran ruuhkautunut alkuvuoden epidemioiden ja osan jatkohoitopaikkojen ollessa saneerauksen alla.

26 26 Tavoite Hyvin toimiva ja monialainen kuntoutusyksikkö akuuttiosaston yhteydessä Saattohoidon kehittäminen ja yhteistyö kotihoidon kanssa Kuntoutuksen kehittäminen Kuntoutuksen kehittäminen Erikoissairaanhoito: Toimenpiteet/ tavoitetaso Palvelu- ja hoitosuunnitelmakoulutusta Eri sairauksien tuntemiseen liittyvää koulutusta ja erityisesti hygieniaosaamisen päivittäminen koko henkilöstölle Hoitoketjujen suunnittelu sujuviksi fysioterapian, osaston ja kotihoidon kesken. Koulutus Kinestetiikka Toimintamallien jatkuva kehittäminen Toteutuma osittain Toiminnan suunnittelu käynnistynyt eli akuutin vuodeosastotoiminnan lisäksi panostetaan kuntoutuksen tehostamiseen. Suunnittelu uudesta toimintatavasta aloitettu maaliskuulla ja sen pilotointi aloitettu Pilotoinnin aikana tehty jatkuvaa arviointia. Arvioinnissa todettu, että osaston kuormitus on suuri ja jouduttu avaamaan väliaikaisesti 2-3 potilaspaikkaa. Osastolla on potilaita, jotka odottavat jatkohoitopaikkaa. tilannetta pyritään kaikin tavoin helpottamaan. Kuntoutusprosessia ei ole päästy toteuttamaan halutulla tavalla eli tavoite ei ole täysin toteutunut. Yhteistyötä fysioterapian ja kotihoidon kanssa syvennetty. Työjakoa osastolla on selkeytetty ja työvuorosuunnittelun avulla pyritty vähentämään työn kuormittavuutta, mutta tavoitteessa ei ole onnistuttu. osittain: Osallistuttu koulutuksiin ja erityisesti suun hygieniaan paneudettu STEPPIhankkeen myötä osittain Yhteistyötä on sujuvoitettu ja palveluketjuja paranneltu. Työryhmät työstävät kuntoutuksen yhteistä palveluketjua, yöpartiotoiminnan käynnistämistä sekä kotihoidon, vuodeosaston ja vastaanoton yhteisen asiakkaan palvelupolkua. Perushoitoa kehitetty STEPPIhankkeessa osittain Koulutus käynnissä yhteistyössä sosiaalipuolen kanssa osittain ks. edellä Erikoissairaanhoidon avohoitokäyntien määrä on vähentynyt 5,4 %, mutta hoitopäivien määrä on lisääntynyt 3,8 % ja hoitopakettien määrä on lisääntynyt 5,4 %. Erikoissairaanhoidon menot ovat vain 0,6 % yli talousarvion sen johdosta, että sairaanhoitopiiri on palauttanut erikoissairaanhoidon maksujen ylijäämää viime vuodelta , joka on kustannuksissa jo huomioitu Sairaanhoitopiirin tuottamat omat palvelut maksavat ja kustannukset ovat nousseet 3 % eli

27 27 Erikoissairaanhoidon ulkopuolelta, yliopistosairaaloista, ostetut palvelut ovat viime vuotta alhaisemmat ja ovat kustannuksiltaan Näiden ostopalveluiden taustalla on aina vaikeahoitoiset tautitapaukset, jotka eivät ole olleet hoidettavissa Seinäjoen keskussairaalassa. Sairaanhoitopiirin omassa tuotannossa on eniten kustannusten nousua ortopedian, vatsatautien, lasten- ja nuorisopsykiatrian, sisätautien ja syöpätautien erikoisaloilla. Laskua kustannuksissa on eniten neurologian, urologian ja lastentautien erikoisaloilla. Lähetemäärät ovat nousseet 2,7 %. Nousua lähetemäärissä on muiden kuin yksityisten lähetteitä tekevien tahojen lähetemäärissä. Terveyskeskuksesta tehtyjen lähetteiden määrä on 41 % lähetteiden kokonaismäärästä. Terveyskeskuksen omien lähetteiden määrä on noussut 7 %. Keskussairaalan sisäisten lähetteiden määrä noussut 4,3 % ja ilman lähetettä sairaalaan menneiden määrä on kasvanut 0,7 %. Erikoissairaanhoidon määräraha on ylittynyt maksettu ylijäämäpalautus huomioiden, vain 0,5 %, mutta jos tarkastellaan vain kustannuksia, ylittyy koko vuoden ennuste talousarvioon verrattuna. Hoidon porrastuksen toteutuminen Toiminnan tehokkuus ja viiveettömyys potilassiirroissa Pääosin toteutunut, sakkopäiviä 20 Kustannusten pitäminen kohtuullisella tasolla Oman toiminnan tehokas käyttö diagnostisissa tutkimuksissa oman toiminnan tehokkaan käytön osalta, mutta ESH-kustannukset silti nousseet yli talousarvion Tekninen lautakunta Tavoitteet 1. Tekninen lautakunta ja yleispalvelut Tavoitteet Talousarviovuosi 2018 Yhteiskunnan taloudellinen tila ja siitä tulevat seurannaisvaikutukset aiheuttavat kovia haasteita palvelutuotantoon. Tunnusluvut 2018 Oikea palvelutaso ja terve talous Vuoden 2017 budjetti-tason toteuttaminen Ennuste: toteutuu Tekninen lautakunta TA 2018 Tot Kokousten määrä Päätökset, kpl Yksityistiejaoston kokousten määrä Yksityistiejaoston käsittelemien asioiden määrä Viranhaltijapäätökset Tekninen johtaja Kunnallistekniikan päällikkö

28 28 2. Atk-palvelut Tavoitteet Rakennuspäällikkö Kaupungingeodeetti Maankäyttöinsinööri Kiinteistöpäällikkö Kaupunginpuutarhuri Talousarviovuosi 2018 Kaupungin atk-laitteet ja pääohjelmistot pyritään pitämään ajanmukaisella ja realistisella tasolla. Riskitasoa pyritään edelleen minimoimaan. Vaarana on palvelutason lasku säästöjen takia, koska monilla sektoreilla tehokkuuden nimissä lisätään tietotekniikan käyttöä, joka aiheuttaa lisäkustannuksia tukipalveluihin. Myös ohjelmistojen ylläpitomaksut nousevat vuosittain noin 10 % luokkaa, mikä aiheuttaa vajausta muihin toimintoihin, ellei määrärahoja voida nostaa. Vuoden 2018 aikana aloitetaan siirtyminen windows 7 -käyttöjärjestelmästä windows 10 -käyttöjärjestelmään, koska 7 tuki päättyy vuoden 2020 alussa. Kaupungin verkon palomuurilaitteiston uusiminen aloitetiin v lopulla ja työtä jatketaan v aikana kun kouluttautuminen on saatu tehtyä. Tietotekniikan käytön ohjeistusta pyritään kehittämään niin että käyttäjät olisivat paremmin tietoisia webin uhkista ja niiden torjunnasta ja samalla tietoturvan tärkeydestä. Palvelukeskusten pääkäyttäjäverkostoa on syytä ajanmukaistaa ja vahvistaa Verkon ja palvelinten palvelukyky Ajassa mitattuna vähintään 99 % 99 % Konekierto, palvelimet 3 v - 6 v 6 v työasemat 5 v - 8 v Pääohjelmistot Valm. viimeiset versiot Tunnusluvut TA 2018 Tot Palvelimia Työasemia Ohjelmistoja Maankäyttö- ja kiinteistöpalvelut Talousarviovuosi 2018 Riittävä raakamaan varanto on ehdoton edellytys taajamarakenteen toimivuuden, taloudellisuuden ja viihtyisyyden kehittämiselle. Raakamaan hankinta suuntautuu suunnitelmavuotena etupäässä metsäisille alueille ja taajamarakenteen sisällä oleville kaavoittamattomille alueille. Pitemmän tähtäimen maankäytön kehittämisen pohjaksi laadittavana olevat keskustaajaman kaksi osayleiskaavaa saatetaan valmiiksi. Kaupungin maankäytön keskeisenä tavoitteena on taajamarakenteen tiivistäminen ja viihtyisyyden parantaminen kaupunkikeskustan alueella. Tämä edellyttää yleensä asemakaavojen uudistamista, joita on saatu valmiiksi kahden ensimmäisen kohteen osalta. Raakamaaalueiden lisähankintojen myötä on tavoitteena aloittaa tuotanto- ja logistiikka-alueiden

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2018 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2018 Ennuste 2018 Poikkeama enn./tam Tot 08/2017 Tot 08/2018 Tot-% tot/tam Kasvu % 2017-2018

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMI- NEN

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMI- NEN PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMI- NEN 1.1. 30.4.2018 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2018 Ennuste 2018 Poikkeama enn./tam Tot 04/2017 Tot 04/2018 Tot-% tot/tam Kasvu % 2017-2018

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 30.4.2017 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2017 Ennuste 2017 Poikkeama enn./tam Tot 04/2016 Tot 04/2017 Tot-% tot/tam Kasvu % 2015-2016

Lisätiedot

Perheneuvolaan on saatu avoimiksi tuleviin toimiin pätevät työntekijät ja perheneuvolan kaikki toimet saadaan täytettyä.

Perheneuvolaan on saatu avoimiksi tuleviin toimiin pätevät työntekijät ja perheneuvolan kaikki toimet saadaan täytettyä. PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 30.4.2016 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2016 Ennuste 2016 Poikkeama enn./tam Tot 04/2015 Tot 04/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % 2015-2016

Lisätiedot

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2017 Ennuste 2017 Poikkeama enn./tam Tot 08/2016 Tot 08/2017 Tot-% tot/tam Kasvu % 2016-2017

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN

PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 30.8.2016 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2016 Ennuste 2016 Poikkeama enn./tam Tot 08/2015 Tot 08/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % 2015-2016

Lisätiedot

Tavoitteiden toteutuminen / sivistyslautakunta

Tavoitteiden toteutuminen / sivistyslautakunta Tavoitteiden toteutuminen 1.1. - 30.4.2016 / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Yleishallinto Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille Käyttösuunnitelma Varhaiskasvatuspalvelut

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Talouden ja toiminnan toteutuminen

Lapuan kaupunki. Talouden ja toiminnan toteutuminen Lapuan kaupunki Talouden ja toiminnan toteutuminen 1.1. - 30.4.2018 2 Sisällysluettelo Sivunro Kolmannesvuosiraportti ajalta 1.1. - 30.4.2018 Yleistä taloudesta 3 Väestökehitys ja työllisyys 3 Käyttötalouden

Lisätiedot

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9 1000 TA Ennuste 07/ Erotus 2015/ Muut. % Kunnallisvero 42.950 43.015 65 20.345 20.450 106 0,5 Yhteisövero 2.000 2.079 79 1.332 1.254-78 -5,9 Kiinteistövero 2.750 2.801 51 36 77 41 114,0 Yhteensä 47.700

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 218 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT (koko kaupunki) TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon kaupungin merkittävät

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2015 Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 45): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 0,8 % parempi kuin vuonna 2014. Kunnallisveron osalta kasvua oli 2,2 %, koko maassa 2,5 %. Helmikuun verotilitys

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Joensuu 12.1.2012 Kumppanuudella tuloksiin Pekka Utriainen Uudet askeleet Kunnan järjestämisvastuulla

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2014 Kunnanhallitus 24.2.2014 ( 23): Verontilityslakiin viime vuonna tehdystä muutoksesta johtuva tilitysrytmin nopeutuminen vaikuttaa alkuvuoden verotilityksiin. Tammikuun verotilityksen

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 270 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019 Asianro 62/02.02.02/2019 Talousasiantuntija Ari Mäkinen: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain kesäkuun

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HUHTIKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut Palvelut

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista.

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Verotulot ovat jäämässä yli 11 milj. euroa talousarvioon merkittyä pienemmiksi. Ennuste on olennaisesti

Lisätiedot

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET Valiokuntaesittely Jouko Koskela 27.1.2015 TERVEYS JA TOIMINTAKYKY Palvelujen tehtävänä on kuntalaisten elämänhallinnan edistäminen, terveyden,

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok Koulutuspalvelut 2015 toteuma TA2015 (toimintakate) = TP2014 + 1,1 M Toimintakate 08/2015 noin 0,3 % alemmalla tasolla kuin v. 2014 Perusopetuksen ja lukioiden kustannukset ja kate edellisvuotta pienemmällä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1. 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1. 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1 1525/02.02.02/2012 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Jyrkkä Maria, puh. (09) 816 83136 Heikkinen

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

(Valmistelija: Talousjohtaja Pekka Leppänen, p )

(Valmistelija: Talousjohtaja Pekka Leppänen, p ) VEROTILITYKSET VUONNA 2017 Kunnanhallitus 6.2.2017 ( 24): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 7,2 % heikompi kuin vuonna 2016. Tilitys oli kaikissa verolajeissa viimevuotista heikompi: kunnallisverotulot

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI MAALISKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 3. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (strategia) vuosille 2012; versio 26.11.2009 Kriittinen Yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI ELOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014 TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014 Rahatoimisto 28.8.2014 Katsaus on laadittu 31.7.2014 tilanteesta. Kaupungin toimintatulot- ja menot ovat edelleen toteutuneet jokseenkin suunnitellusti. Käyttötalouden toimintakatteen

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE 1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 1. ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ 1.1 Tehostetaan ennaltaehkäisevää työtä kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät Aloitetaan työ 2011 ja päivitetään vuosittain Toimenpiteet jaetaan

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous 15.12.2018 Perusturvan talous menolajeittain TP 2017 TOT 10 / 2017 TA 2018 TOT 10 / 2018 Tot-%

Lisätiedot

TP INFO. Mauri Gardin

TP INFO. Mauri Gardin TP INFO Mauri Gardin 28.3.2011 Tunnusluvut TP 2010 TP 2008 TP 2009 TP 2010 Asukasluku 59 355 59 848 60 090 Tuloveroprosentti 19,5 19,5 20,0 Verotulot, 1000 184 280 186 853 199 275 * verotulot, /asukas

Lisätiedot

Tavoitetaso kotihoidon piirissä vähintään 25 % omaishoidon tuen piirissä 4 % ympärivrk hoitopaikkoja riittävästi. suoritetaan vuosittain

Tavoitetaso kotihoidon piirissä vähintään 25 % omaishoidon tuen piirissä 4 % ympärivrk hoitopaikkoja riittävästi. suoritetaan vuosittain 1 Liite 9 TOTEUTTAMISSUUNNITELMA 2007-2008 Vaikuttavuus ja palvelukyky Kriittiset menestystekijät Kriteerit/ Mittarit Palvelujen saatavuus 75 v täyttäneiden palvelujen kattavuus/v Tavoitetaso 2007 2008

Lisätiedot

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä Syyskuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - osavuosikatsauksesta. Olennaisin muutos on maaomaisuuden myyntivoittojen arvio, johon on lisätty 7 milj. euroa. Verotulot

Lisätiedot

2014 Toimintakertomus

2014 Toimintakertomus sosiaalilautakunta 29.1.2015 1 2014 Toimintakertomus 2.6 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen tehtävänä on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön, perheen ja yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä

Lisätiedot

TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN /

TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN / Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 / 27.2.2017 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot