Asianro 1023/ /

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asianro 1023/ /"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Asianro 1023/ / Raision kaupungin 2. kaupunginosan (Varppeenseutu) korttelin 201 tontteja 5 ja 11, korttelin 202 tontteja 3 ja 4, korttelia 205 sekä katu- ja katuaukioalueita koskevan asemakaavan muutoksen hyväksyminen (Tasalantori) historia Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tasalantori, asemakaavan muutosluonnos Kaupunginarkkitehti Olli Arvola : Asemakaavan muutoksella on tarkoitus siirtää Raision tori nykyiseltä paikaltaan Tasalanaukiolle. Tavoitteena on löytää kaupungin kaupalliseen ydinkeskustaan sopiva järjestely, jossa sekä autopaikoitusalueiden, että oleskelualueiden ja kevyen liikenteen väylien toimivuus ja mitoitus ovat sopusoinnussa keskenään ja Tasalan alueen kehittämistä voidaan jatkaa kaikkia asukasja asiakasryhmiä palvelevana, kaupunkikuvaltaan korkeatasoisena, eloisana ja viihtyisänä keskusta-alueena. Tasalan liikekeskusta on rakentunut 1980-luvun alkupuolella. Liiketilat ovat nykyisin vajaakäytössä ja ne ovat julkisivuiltaan huonokuntoisia. Tasalanaukion toiminnallinen kehittäminen ja ehostaminen sekä aukiota rajaavien liikerakennusten julkisivujen saneeraus ovat ehdottomina edellytyksinä Raision ydinkeskustan kehittymiselle. Yhdeksi kehittämiskeinoksi on syntynyt ajatus toritoimintojen siirtämisestä nykyiseltä paikaltaan Tasalanaukiolle. Osallisten ja kiinteistöjen omistajien kesken keskustelua on käyty ja painotuseroja löytynyt erityisesti siitä, mitä torialueen nykyisistä rakenteista tulisi purkaa ja mitä säilyttää ja kuinka suuri osa Raisiontien ja Tasalan liikekiinteistöjen välisestä alueesta tulisi osoittaa jatkossa pysäköinnille ja kuinka suuri osa kevyelle liikenteelle. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa on selvitetty tarkemmin suunnittelun lähtökohtia ja painotuksia. Liitteinä ovat osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavan muutosluonnos.

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Tekninen johtaja Antti Korte Tekninen lautakunta merkitsee Tasalantorin osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asemakaavan muutosluonnoksen tietoonsa saatetuiksi ja lähettää ne edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle. Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus merkitsee Tasalantorin osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asemakaavan muutosluonnoksen tietoonsa saatetuiksi. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Tekninen lautakunta Tasalantori, asemakaavan muutosehdotus Kaupunginarkkitehti Olli Arvola : Tasalantorin asemakaavamuutoksen luonnosaineisto oli nähtävillä Kaavamuutoksesta saatiin nähtävilläoloaikana yksi yksityishenkilön jättämä mielipide, jossa vaadittiin selvityksiä kaavamuutoksesta kaupungille aiheutuvista kustannuksista. Lausunto saatiin Fortum Sähkönsiirto Oy:ltä (nykyisin Caruna Oy). Lausunto ja mielipide sekä niiden vastineet löytyvät kaavaselostuksen kohdasta Tasalantorin asemakaavan muutosehdotuksen sisältö on säilynyt samanlaisena kuin luonnosvaiheessa. Kaikki alueella kulkevat nykyiset kevyenliikenteenväylät säilyvät ennallaan mutta itse torialue muuttuu nykyisen paikoitusalueen laajennusalueeksi toritoimintojen siirtyessä Tasalanaukiolle. Autopaikkamäärä lisääntyy nykyisestä n. 90 paikasta n. 145 paikkaan. Raisiontori jää nimenä elämään Tasalan liikekeskustan pohjoispuoliselle alueelle osoiteteknisistä syistä. Asemakaavan muutosluonnoksessa oli jo kirjattuna teksti: Laajennetun pysäköintialueen järjestelyt sekä uuden torialueen suunnittelu pintamateriaalien, istutusten, kadunkalusteiden, katosrakennelmien, valaistuksen ym. osalta tapahtuu yksityiskohtaisten erillissuunnitelmien mukaisesti asemakaavamuutoksen jälkeen. Kaavamuutoksen ja torin siirron aiheuttamat kustannukset määräytyvät sen mukaan, kuinka suuria perusparannustöitä alueella tehdään. Raision kaupunki sekä kaavamuutosalueen maan- ja kiinteistönomistajat solmivat ennen kaavamuutoksen toteuttamista tarvittavat sopimukset, joissa sovitaan kunnallistekniikan kustannuksista, uudisrakentamisesta ja perusparantamisesta aiheutuvista kustannuksista sekä nykyisen torialueen rakenteiden purkukustannuksista.

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) Liitteinä ovat asemakaavan muutosehdotus ja selostus. Tekninen johtaja Antti Korte Tekninen lautakunta hyväksyy Tasalantorin asemakaavan muutosehdotuksen asetettavaksi julkisesti nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 :n mukaan. Ehdotuksesta pyydetään lausunto Caruna Oy:ltä. Mikäli asemakaavaehdotusta vastaan ei tehdä muistutuksia eikä lausunnossa ole huomautettavaa tai kaavaehdotuksen tarkistaminen on niiden perusteella vähäistä, kaavaehdotus saatetaan kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Kaupunginarkkitehti Olli Arvola : Asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä Kaavasta saatiin yksi lausunto ja yksi muistutus. Caruna Oy antoi ehdotuksesta lausunnon, jossa se kiinnitti huomiota alueella kulkeviin johtolinjoihin ja esitti, että kaavamääräyksellä mahdollistetaan yleistä sähkönjakelua palvelevien muuntamojen sijoittuminen kaava-alueen kiinteistöihin. Maanalaiset johtolinjat, joita ei asemakaavaan merkitä, otetaan huomioon alueen jatkosuunnittelussa. Kaavakarttaan on lisätty määräys, joka mahdollistaa tarvittavien teknisten tilojen sijoittumisen alueen kiinteistöihin. Yksityishenkilö lähetti muistutuksen koskien kaavan kustannusvaikutuksia ja edellytti. että kaupungin kustannukset on rajattava euromääräisesti ennen kaavan etenemistä. Kaavamuutoksesta aiheutuvat kustannukset eivät ole vielä tiedossa koska muutostoimenpiteiden laajuus päätetään vasta kaavamuutoksen jälkeisten erillissuunnitelmien ja kiinteistönomistajien kanssa käytävien kustannusten jakamista koskevien neuvottelujen perusteella. Tiivistelmä lausunnosta ja muistutuksesta ja niihin laaditut vastineet löytyvät kaavaselostuksen sivulta 7. Asemakaavan muutosehdotus ja selostus ovat liitteinä. Liitteet 1 Tasalantori asemakaava kh Tasalantori selostus kh

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä Raision kaupungin 2. kaupunginosan (Varppeenseutu) korttelin 201 tontteja 5 ja 11, korttelin 202 tontteja 3 ja 4, korttelia 205 sekä katu- ja katuaukioalueita koskevan asemakaavan muutoksen (Tasalantori). Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5)

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Kaupunginhallitus 276 15.9.2014 Kaupunginhallitus 300 6.10.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 82 Raision

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Kaupunginhallitus 253 19.9.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 81 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja)

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille

Lisätiedot

Asemakaavaselostuksen sisällysluettelo

Asemakaavaselostuksen sisällysluettelo Asemakaavaselostuksen sisällysluettelo Selostuksen liitteet... 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 3 1.1 Tunnistetiedot... 3 1.2 Kaava-alueen sijainti... 3 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus... 3 2 TIIVISTELMÄ...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Asemakaavaselostuksen sisällysluettelo

Asemakaavaselostuksen sisällysluettelo Asemakaavaselostuksen sisällysluettelo Selostuksen liitteet... 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 3 1.1 Tunnistetiedot... 3 1.2 Kaava-alueen sijainti... 3 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus... 3 2 TIIVISTELMÄ...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos 1789/10.1002.100203/2014 KH 387 Raahen kaupungin kaavoitusaloite 12.9.2014 Antinkankaan koulun rakennushankkeen laajuuden

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 70 8.4.2015 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Talo Oy Kuopion Tulliportinkatu 27 / Multimäki 4-8 tontti 3, 5

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 19.06.2012/ 56 91 Tekninen lautakunta 06.11.2012/ 98 195 Kaupunginhallitus 02.04.2013/111 241 Valtuusto 15.04.

Tekninen lautakunta 19.06.2012/ 56 91 Tekninen lautakunta 06.11.2012/ 98 195 Kaupunginhallitus 02.04.2013/111 241 Valtuusto 15.04. Tekninen lautakunta 19.06.2012/ 56 91 Tekninen lautakunta 06.11.2012/ 98 195 Kaupunginhallitus 02.04.2013/111 241 Valtuusto 15.04.2013/ 50 104 415-265-2012 YRTTISUON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Tekla

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 105 16.11.2011 Ympäristölautakunta 6 09.02.2012 Kaupunginhallitus 45 27.02.2012 Ympäristölautakunta 22 07.03.2012 Kaupunginhallitus 58 12.03.2012 Ympäristölautakunta 54 07.06.2012 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 22. KIVIRANNAN KAUPUNGINOSASSA METSOLAN ALU- EELLA 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD

ASEMAKAAVA 22. KIVIRANNAN KAUPUNGINOSASSA METSOLAN ALU- EELLA 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 15.1.2003 1(6) ASEMAKAAVA 22. KIVIRANNAN KAUPUNGINOSASSA METSOLAN ALU- EELLA 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaava koskee Tornion

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS JA MAANKÄYTTÖSOPIMUSTEN TARVE...

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 12.12.2017 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA(MRL 63 )18.11.2009/tark.21.2.2012

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA(MRL 63 )18.11.2009/tark.21.2.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA(MRL 63 )18.11.2009/tark.21.2.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan tarkistaa kaavatyön aikana tarpeen mukaan. TORPANTIE 33 Asemakaavan ja tonttijaon

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE 2. KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE 2. KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavanmuutosalue sijaitsee Raision 14. kaupunginosassa (Kaanaa) Kaanaanrannan alueella Kaanaanrannantien

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 3045/10.02.03/2013 47 Nihtisilta, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 130137, 54. kaupunginosa Kilo Valmistelijat /

Lisätiedot

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti)

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti) Tekninen lautakunta 94 19.03.2014 Kaupunginhallitus 131 24.03.2014 Kaupunginhallitus 235 19.05.2014 Kaupunginvaltuusto 44 02.06.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

L26 Vivamo, asemakaava ja asemakaavan muutos

L26 Vivamo, asemakaava ja asemakaavan muutos Vetovoimalautakunta 81 20.12.2017 Vetovoimalautakunta 98 20.06.2018 Kaupunginhallitus 230 06.08.2018 Vetovoimalautakunta 154 24.10.2018 Kaupunginhallitus 333 05.11.2018 Kaupunginvaltuusto 132 14.11.2018

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti)

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) Tekninen lautakunta 427 09.12.2015 Kaupunginhallitus 515 14.12.2015 Kaupunginhallitus 56 15.02.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) 1065/10.02.03.00/2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro ) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv)

Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro ) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 37 11.05.2017 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 45 31.05.2017 Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro. 40120) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv) 734/10.02.03/2013

Lisätiedot

Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos

Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos (88 13.6.2006 1 (8) Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli 51175 sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos Asianumero 424/503/2004 Toimielinkäsittely Ksl 21.6.2006 Aluenumero 111905

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5204 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.5.2019 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 14. kaupunginosan (Lohikko) korttelin 941 tonttia 2 koskeva asemakaavan muutos.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7954/ /2013. Kaupunkirakennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7954/ /2013. Kaupunkirakennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 307 8.9.2014 49 Asianro 7954/10.02.03/2013 Asemakaavan muutos / Tahkovuori, kortteli 215 (osa) tontti 11 historia Kaupunginhallitus 8.9.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

Asemakaavan muutos 2 Keskus kortteli 7, tontti 29 sekä osa katualuetta (Citykortteli, tontti 29)

Asemakaavan muutos 2 Keskus kortteli 7, tontti 29 sekä osa katualuetta (Citykortteli, tontti 29) Tekninen lautakunta 106 22.03.2017 Kaupunginhallitus 154 27.03.2017 Kaupunginhallitus 288 22.05.2017 Kaupunginvaltuusto 87 05.06.2017 Asemakaavan muutos 2 Keskus kortteli 7, tontti 29 sekä osa katualuetta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(9) Asemakaavamuutos koskien yleisen tien alueiden muutamista katualueiksi sekä virkistysaluetta kaupunginosissa 9 IKARI, 12 SAARI JA 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 3496/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 231 14.12.2016 62 Ruusutorppa I muutos, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 111603, 51. kaupunginosa

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002348 Kaavamuutosalue sijaitsee Petikossa Petikontien ja Klinkkerikaaren rajaamassa korttelissa

Lisätiedot

Asianro 1050/ /

Asianro 1050/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 38 9.2.2015 Asianro 1050/10.02.03/2013 18 Raision kaupungin 13. kaupunginosan (Paikkari) asemakaavan ja korttelia 1351 sekä katu- ja virkistysalueita

Lisätiedot

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos.

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos. Tekninen lautakunta 20 03.04.2014 Tekninen lautakunta 33 27.05.2014 Tekninen lautakunta 47 11.09.2014 Tekninen lautakunta 7 29.01.2015 Tekninen lautakunta 26 16.06.2015 Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 Tekninen lautakunta 100 01.04.2015 Kaupunginhallitus 154 07.04.2015 Kaupunginhallitus 284 06.07.2015 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 588/10.02.03.00/2014 TEKLA 100

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT

Lisätiedot

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 3710/10.02.03/2012 Aluenumero 321216 Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 20.3.2002 1 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaavoitettava alue sijaitsee 22.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA

ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 1.6.2006 1(5) ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin

Lisätiedot

OAS_Lohja_121006_2[1].doc s. 1/7 LOHJA KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OAS_Lohja_121006_2[1].doc s. 1/7 LOHJA KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS_Lohja_121006_2[1].doc s. 1/7 LOHJA KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS_Lohja_121006_2[1].doc s. 2/7 ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 36 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-

Lisätiedot

TEHTÄVÄ Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS

TEHTÄVÄ Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS KESKUSTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö/kaavoitus TEHTÄVÄ Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS KESKUSTA Maakunta-aukio ALOITE Seinäjoen kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 20.6.2005

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2006 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA

Lisätiedot

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,

Lisätiedot

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) SUOMEN KANSALLISTEATTERIA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NRO 12027 Hankenro 0890_1 (Kslk dnro 2009-449) HEL 2012-004893 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA)

RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA) RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA) RAISION KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS MAANKÄYTTÖPALVELUT 2.10.2012

Lisätiedot

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2)

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.4.2019, päivitetty 29.4.2019 Valmistelija / lisätiedot:

Lisätiedot

Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 26.5.2016 Kaava-alueen nimi Jampan palloiluhalli, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1079/2016 Kaavatunnus 090040 Aloite tai hakija Suunnittelualue

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 1.4.2019 Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kunnanhallitus 205 26.11.2018 Kunnanvaltuusto 59

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (11) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (11) Nilsiä-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 14:00-15:25 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot