RAPORTTI. Raija Kumpula. VitiSun -valmisteen käytöstä härmäntorjuntaan tunnelimansikalla. Kehitysyhtiö SavoGrow Oy/Marjaosaamiskeskus
|
|
- Hanna-Mari Mäkelä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RAPORTTI VitiSun -valmisteen käytöstä härmäntorjuntaan tunnelimansikalla Raija Kumpula Kehitysyhtiö SavoGrow Oy/Marjaosaamiskeskus
2 Johdanto Marjanviljelyn koetilalla yksi keskeinen koetoiminnan aihe on viime vuosina ollut härmäntorjunta tunneliviljellyllä mansikalla. Kesällä 2018 koetilalla toteutettiin kaksi härmäntorjuntakoetta. Toisessa niissä testattiin Kekkilän markkinoimaa piiliuosta ja toisessa saksalaisen BioFa AG:n markkinoimaa VitiSun -nimistä tuotetta. BioFa AG markkinoi tuotteita biologiseen kasvinsuojeluun sekä orgaaniseen lannoitukseen. VitiSun sisältää kaliumbikarbonaattia ja sillä on ennaltaehkäisevä vaikutus härmään ja harmaahomeeseen erityisesti rypäleillä ja vihanneksilla. Myös omenaruven torjuntaan valmisteella on todettu olevan myönteinen vaikutus. VitiSun ruiskutuksessa sieni-itiöt hajoavat ja kuivuvat estäen kasvin infektion. Lisäksi aineen emäksinen luonne muuttaa kasvin pinnan ph-arvoa, mikä haittaa sienen kasvua. Tämän ainutlaatuisen vaikutustavan vuoksi kasveissa ei valmistajan mukaan synny resistenssiä VitiSunille. Koejärjestelyt Koe toteutettiin koetilan mansikkatunnelin takaosassa hyödyntäen TableTop- viljelypöytiä. Viljely tapahtui 0,5 m pituisissa viljelylaatikoissa. Kasvatusalustana käytettiin kookosta. Taimet kokeeseen hankittiin Marja-Suomen Laatikkopalvelun kautta. Taimityyppi oli WB -taimi ja lajikkeena Elianny, jonka tiedettiin olevan altis härmälle. Taimia istutettiin 5 kpl/laatikko. Kokeessa oli kolme koejäsentä: - kontrolli (ei käsittelyä) (vihreät ruudut) - I käsittely 3 %o VitiSun (siniset ruudut) - II käsittely 6 %o VitiSun (punaiset ruudut) Koe toteutettiin ruutukokeena, missä ruudun koko oli 10 laatikkoa (=5 rm/50 tainta). Kokeessa oli yhteensä 12 ruutua eli 600 tainta. Jokaisesta koejäsenestä oli kokeessa neljä toistoa (=kerrannetta). Koeruudut sijoitettiin 20 m pöydille satunnaisessa järjestyksessä. Jokaisella kuudella pöydällä oli kaksi koeruutua. Lisäksi pöytien päissä ja koeruutujen väleissä oli suojaruudut. Tehdyt toimenpiteet Taimet istutettiin viikolla 21 ( ). Sää oli istutusajankohtana erittäin lämmin. VitiSun - käsittelyt annettiin kasvustolle yhteensä neljä kertaa (12.6.,15.6.,20.6. ja 29.6.). Ruiskutus tehtiin akkukäyttöisellä Berthoud -merkkisellä reppuruiskulla, jossa on paineensäätömahdollisuus. Ruiskutuksessa käytettiin lippasuutinta ja 1,5 bar painetta. Kerralla levitettävä ruiskutusliuos tehtiin viiteen litraan vettä (15 g /5 l vettä (siniset) ja 30 g /5 l vettä (punaiset). Tällä määrä riitti koeruutujen käsittelyyn rivin kahdelta puolelta. Koeruutujen lannoitteena käytettiin Yaran kastelulannoitteita. Petopunkkipussit levitettiin Kastelu ja lannoitus annettiin tippukastelun kautta (2 tippua /laatikko). Aluksi johtoluku säädettiin 1, mutta nostettiin taimivaiheen jälkeen 2-2,5. Kasvustohavainnot tehtiin viikoittain. Tällöin
3 mitattiin kasvualustan johtoluku ja kosteus (Grodanin mittari) sekä tehtiin muut havainnot. Kasvualustan kosteus pysyi hyvin % tietämissä. Johtoluvun mitatut arvot jäivät alle 1 tai olivat hiukan sen päälle. Kimalaispesä tuotiin pölyttämään kasvustoa. Kasvustosta tehtiin härmähavaintoja satokaudella. Marjat poimittiin ruuduittain kolmeen eri laatuluokkaan: hyvät, huonot ja härmäiset. Tulokset Kukinta onnistui hyvin ja sadonkorjuu aloitettiin eli n. 50 pv kuluttua istutuksesta. Poimintakertoja oli yhteensä 9 kpl aikavälillä Kypsyminen tapahtui nopeasti lämpimästä säästä johtuen. Suurin sato kerättiin poiminnassa. Kasvuston härmäisyyttä arvioitiin kasvukaudella. Koeruutujen lehdistön härmäisyyttä arvioitiin kolme kertaa silmämääräisesti ruuduittain asteikolla 1-6. Lehtien härmäisyydessä ei havaittu eroja eri käsittelyjen välillä. Marjoissa esiintyi härmää jokaisella poimintakerralla. Heinäkuun loppua kohti härmäisten marjojen osuus lisääntyi huomattavasti ja elokuun alun poimintakerroilla härmäisiä marjoja oli suurin osa kaikissa koejäsenissä. Eniten härmäisiä marjoja oli kontrolliruudussa, mutta ero käsiteltyihin ruutuihin oli vähäinen. kuva 1. Härmäisiä marjoja Elianny -lajikkeessa (kuva RK). Koeruuduista kerättiin yhteensä satoa 162,7 kg eli 271 g/taimi. Sato lajiteltiin kerättäessä kolmeen laatuluokkaan: kauppakelpoiset, huonot (esim. muotovirheet ym.) sekä härmäiset. Kokonaissadosta huonojen osuus oli 3,1 % ja härmäisten 46 %. Sato näihin laatuluokkiin jakaantui kaavion 1 osoittamalla tavalla.
4 Sato eri laatuluokittain kontrolli käsittely I käsittely II kauppakelpoiset huonot härmäiset kaavio 1. Elianny -lajikkeen sadon jakautuminen eri laatuluokkiin eri koejäsenissä. Satoerot koejäsenten välillä olivat pienet. Suurin kauppakelpoinen sato saatiin I käsittelystä. Siinä oli myös vähiten härmäisiä marjoja. Koe päätettiin syyskuun alussa. Laatikot kannettiin tunnelin ulkopuolelle koejäsenittäin ja kasvustojen härmäisyyttä arvioitiin vielä siinä. Koejäsenten välillä ei havaittu suuria eroja kasvuston lehtien härmäisyydessä. kuva 2. Käsittely I ruutujen kasvustoa. kuva 3. Kontrolliruutujen kasvustoa sadonkorjuun jälkeen kuva 4. Käsittely II kasvustoa
5 Johtopäätökset Kaliumbikarbonaatin käyttö on yksi mahdollisuus tunnelimansikan härmäntorjunnassa. Aine toimii ennakoivasti, joten ruiskutus tulee aloittaa tarpeeksi aikaisin jo ennen kasvulehtien puhkeamista. Ruotsin opintomatkalla opimme, että teho on paras, kun lehti on vielä supussa. Kiinnitteen käyttö parantaa aineen tehoa. Tässä kokeessa saimme VitiSun -valmisteella ainoastaan vähäinen vaikutus härmän esiintyvyyteen. Useiden kasvinsuojeluaineissa käytettyjen tehoaineiden jäädessä pois markkinoilta viljelyssä tarvitaan korvaavia aineita. VitiSun -voisi olla yksi sellainen. Siksi sen testaamista kannattaa jatkaa.
RAPORTTI HÄRMÄNTORJUNTAKOKEESTA
Raportti Kekkilän Piiliuoksen käytöstä mansikan härmäntorjunnassa. Raija Kumpula Kehitysyhtiö SavoGrow Oy/Marjaosaamiskeskus RAPORTTI HÄRMÄNTORJUNTAKOKEESTA Johdanto Piitä (Si) ei ole yleisesti pidetty
Raportti Uusien mansikkalajikkeiden kokeesta Raija Kumpula. Kehitysyhtiö SavoGrow Oy/Marjaosaamiskeskus RAPORTTI
Raportti Uusien mansikkalajikkeiden kokeesta 18 Raija Kumpula Kehitysyhtiö SavoGrow Oy/Marjaosaamiskeskus RAPORTTI Johdanto Marjanviljelyn koetilalle perustettiin Uusien mansikkalajikkeiden viljelykoe
Tunnelimansikan viljely erilaisia kasvusäkkejä käyttäen
Tunnelimansikan viljely erilaisia kasvusäkkejä käyttäen Johdanto Marjantuotanto on Suomessakin siirtymässä kiihtyvään tahtiin tunneleihin. Tunneliviljelyllä on monia etuja verrattuna perinteiseen avomaatuotantoon
Tietoja ja kokemuksia koetilalla viljellyistä mansikkalajikkeista Raija Kumpula Martta Laakkonen Olli Tuovinen
Tietoja ja kokemuksia koetilalla viljellyistä mansikkalajikkeista 216-217 Raija Kumpula Martta Laakkonen Olli Tuovinen Sivu 1 28.3.218 Tietoja ja kokemuksia koetilalla 216-17 viljellyistä mansikkalajikkeista
BerryGrow hanke: Koetilan tuloksia kesältä Uutta marjanviljelyyn marjatilaisuus Raija Kumpula
BerryGrow hanke: Koetilan tuloksia kesältä 2016 Uutta marjanviljelyyn marjatilaisuus Raija Kumpula Sivu 1 18.11.2016 Marjantuotanto Pohjois-Savossa Marjantuotanto Pohjois-Savossa Marjantuotanto Pohjois-Savossa
Mansikan kausihuone- ja pöytäviljelykokeet MTT Sotkamo, Ruukki ja Rovaniemi 2010
Mansikan kausihuone- ja pöytäviljelykokeet MTT Sotkamo, Ruukki ja Rovaniemi 2010 Kirjoittanut: Kati Hoppula, tutkija MTT Sotkamo Mansikan kausihuone- ja pöytäviljelykokeet perustettiin MTT:n tutkimusasemille
Prestop ja Prestop Mix -valmisteet biologiseen taudintorjuntaan mansikalla ja vadelmalla. Päivi Heino Verdera Oy/Lallemand Plant Care
Prestop ja Prestop Mix -valmisteet biologiseen taudintorjuntaan mansikalla ja vadelmalla Päivi Heino Verdera Oy/Lallemand Plant Care Prestop Gliocladium catenulatum J1446 Juuristotautien torjunta mansikalla
Koetuloksia MTT Sotkamon marjakokeista. Kalle Hoppula Vanhempi tutkija MTT Sotkamo
Koetuloksia MTT Sotkamon marjakokeista Kalle Hoppula Vanhempi tutkija MTT Sotkamo Marjatsemppi-kiertue, syyskuu 2010 Hanke: Marjanviljelystä vahva elinkeino Pohjois-Suomeen Rahoittajat: EU:n maaseuturahasto
Vadelman tehotuotantokokeen tulokset vuodelta 2010 Sotkamo, Ruukki ja Rovaniemi
Vadelman tehotuotantokokeen tulokset vuodelta 2010 Sotkamo, Ruukki ja Rovaniemi Kirjoittanut: Kati Hoppula, Tutkija MTT Sotkamo Vadelman tehotuotantokoe perustettiin MTT:n toimipaikoille Sotkamoon ja Rovaniemelle
Tietoja koetilalla viljellyistä Graminor -jalosteista Raija Kumpula Martta Laakkonen Olli Tuovinen
Tietoja koetilalla viljellyistä Graminor -jalosteista 2016-2017 Raija Kumpula Martta Laakkonen Olli Tuovinen Sivu 1 4.4.2018 Tietoja ja kokemuksia koetilalla 2016-17 viljellyistä Graminorin mansikkajalosteista
BerryGrow ja EduBerry hankkeiden kuulumiset
BerryGrow ja EduBerry hankkeiden kuulumiset Maatinki 25.10.2016 Raija Kumpula Sivu 1 Marjantuotanto Pohjois-Savossa Marjantuotanto Pohjois-Savossa Marjantuotanto Pohjois-Savossa Kannattavuuskerroin 2016E
Biokalvokoe -väliraportti. Marjanviljelyn koetila, Suonenjoki Raija Kumpula
Biokalvokoe -väliraportti Marjanviljelyn koetila, Suonenjoki 3.12.2015 Raija Kumpula Sivu 1 28.1.2016 1. johdanto Erilaisten katteiden käyttö on yleistä marjojen ja vihannesten viljelyssä. Niiden käytöllä
Mansikan viljely tunneleissa. Marjamaat-hanke Joensuu Arja Raatikainen ProAgria Etelä-Pohjanma
Mansikan viljely tunneleissa Marjamaat-hanke Joensuu 2.2.2017 Arja Raatikainen ProAgria Etelä-Pohjanma Tavoitteet Sadon ajoitus pääsatokauden ulkopuolelle Hyvälaatuinen sato Lajikkeet, jotka eivät menesty
REJEKTIVEDEN PELTOMITTAKAAVAN KASVATUSKOE 2013
REJEKTIVEDEN PELTOMITTAKAAVAN KASVATUSKOE 2013 2 1 JOHDANTO Kasvatuskoe on osa Satafood Kehittämisyhdistys ry:n - hanketta. Kokeen tarkoituksena oli selvittää biokaasulaitoksen rejektiveden arvo ohran
Rikkatorjuntakoe. Lohko 6, Ohra
Rikkatorjuntakoe Lohko 6, Ohra Yleisselvitys kokeen tarkoituksesta Kokeen tarkoitus on tutkia yksi- ja monivuotisten rikkakasvien esiintymistä sekä runsastumista usean vuoden aikana. Luonnonmukaisessa
MARJAKIERTUE 2015 KASVINSUOJELUKUULUMISET
MARJAKIERTUE 2015 KASVINSUOJELUKUULUMISET Minni Tapola 040 568 11 65 Minni.tapola@bayer.com CONTENT CHAPTER I Kuulumisia Bayerilta Organisaatio kasvanut Minni Tapola erikoiskasvien ks, viljan tautiaineet
Hedelmän- ja marjanviljely
Hedelmän- ja marjanviljely 1 Sisällysluettelo 1.Hedelmän- ja marjanviljely Suomessa 2. Hema-kasvien viljelyn edellytykset ilmasto maaperä katteet lannoitus istutus kastelu taudit ja tuholaiset lajikevalinta
1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ
1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1920-LUVULLA LANNOITEKOKEET KANTAVAT HEDELMÄÄ 1930-LUVUN UUSI ALKU HELSINGISSÄ Superex-lannoitteet Kekkilä Superex-lannoitteet ovat korkealaatuisia ja vesiliukoisia
Herne säilörehun raaka-aineena
Herne säilörehun raaka-aineena Kaisa Kuoppala, Luke Jokioinen Katariina Manni, HAMK Mustiala Marketta Rinne, Luke Jokioinen 2 Etunimi Sukunimi Uusvanha herne Herne on perinteinen kasvi, jonka viljely osataan
Vadelmien tuotanto tunneleissa. Marjamaat-hanke Joensuu Arja Raatikainen
Vadelmien tuotanto tunneleissa Marjamaat-hanke Joensuu 2.2.2017 Arja Raatikainen Tavoitteet Mitä vadelman tuotannolla haetaan? Mihin markkinaan tuotetaan? Viljelläänkö yhtä tai useampaa lajiketta? Viljelläänkö
SataVarMa Mansikan syyshoito. Marja Rantanen Luonnonvarakeskus (Luke)
SataVarMa Mansikan syyshoito Marja Rantanen Luonnonvarakeskus (Luke) 22.11.2017 Mansikan kukka-aiheet kehittyvät syksyllä Mansikan kausisatoiset lajikkeet ovat ehdollisia lyhyen päivän kasveja. Kesällä
Sertifioidun ja TOS-perunan vertailukoe
13.02.2015 Sertifioidun ja TOS-perunan vertailukoe Perunatutkimuksen talvipäivät 11-12.2.2015, Vaasa Juhani Rahko, ProAgria 1 13.02.2015 Hankkeen idea Perunantuotannon kansallinen tuki päättyi tukielementtinä
Mehiläislevitteinen biologinen täsmätorjunta mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunnassa
Mehiläislevitteinen biologinen täsmätorjunta mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunnassa Tutkimuksesta kilpailukykyä marjan- ja hedelmänviljelyyn ja mehiläistalouteen Ruralia Instituutti, Mikkeli 2.2.2010
MARJANVILJELY KASVUALUSTAT JA LANNOITTEET VIHANNEKSET, MARJAT JA YRTIT
MARJANVILJELY KASVUALUSTAT JA LANNOITTEET VIHANNEKSET, MARJAT JA YRTIT Kotimaiset kasvualustat marjoille Mansikat Vadelmat Karhunvatukat Pensasmustikat Ratkaisut terveeseen kasvuun Turvepohjaiset kasvualustat
Biologinen kasvinsuojelu
Biologinen kasvinsuojelu Heini Koskula Biotus Oy Heini Koskula / Biotus Oy Heini Koskula / Biotus Oy Heini Koskula / Biotus Oy Heini Koskula / Biotus Oy Taustaa petojen käytöstä Mistä on kyse? Petopunkkeja
UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE. Katse syyshoitoon. Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta. Mikkeli
UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Katse syyshoitoon Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta Mikkeli 3.11.2017 Matala V. 2006: Mansikan viljely Syyshoito eli sadonkorjuun jälkeiset
YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON
1 YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON Erikoistutkija Marjo Keskitalo, MTT Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen. marjo.keskitalo@mtt.fi KOKEEN TAUSTAA Kuminan kylvösiemenmääräksi
Prestop Mix omenan, mansikan ja vadelman biologiseen kasvinsuojeluun
Prestop Mix omenan, mansikan ja vadelman biologiseen kasvinsuojeluun Biologinen kasvinsuojeluaine Prestop Mix Harmaahomeen (Botrytis) torjuntaan mansikalla ja vadelmalla pölyttäjien avulla levitettynä
Ajankohtaista kasvinsuojelusta. Tuomo Tuovinen Pellonpiennarpäivä, Suonenjoki 13.6.2013
Ajankohtaista kasvinsuojelusta Tuomo Tuovinen Pellonpiennarpäivä, Suonenjoki 13.6.2013 MANSIKKA Saksankäärökärsäkäs, uusi tuhooja mansikalle? Saksankäärökärsäkäs (Neocoenorrhinus germanicus) - Keski-Euroopassa,
Mansikkapellot marjomaan. Marja-Suomen Taimituotanto Oy Mikkeli Jarmo Röppänen
Mansikkapellot marjomaan Marja-Suomen Taimituotanto Oy Mikkeli 3.11.2017Jarmo Röppänen Tunneliviljely muuttaa marjojen satokautta ja viljelyn kustannusrakennetta Viljelykausi jatkuu jolloin marjan keskihinta
IP viljelyn ohjeet marjanviljelyyn. Suonenjoki Matias Rönnqvist Berner Oy
IP viljelyn ohjeet marjanviljelyyn Suonenjoki 14.11.2013 Matias Rönnqvist Berner Oy Tarpeenmukainen kasvinsuojelu ei ole oireenmukainen kasvinsuojelu! Asetus integroidun torjunnan periaatteista 1. Kasvintuhoojien
MARJOJEN SÄILYVYYSKOE
MARJOJEN SÄILYVYYSKOE KOKEEN LÄHTÖKOHTA JA TOTEUTUS Kokeen tarkoituksena oli selvittää vaikuttaako Airocide -ilmapuhdistuslaite mansikan ja vadelman säilyvyyteen kylmiö/jääkaappiolosuhteissa. Koe perustettiin
Mansikan aitouskoetulokset vuonna 2015
Hannu Tiainen ja Juho Hautsalo Mansikan aitouskoetulokset vuonna 2015 Suvetar LUKE Laukaan toimipiste Viljelijätiedote Laukaa 2016 MANSIKAN AITOUSKOETULOKSET VUONNA 2015 Maa- ja metsätalousministeriön
MARJAOSAAMISKESKUS. Mansikan lajikeseuranta tiloilla 2009 2011 Kesä 2009
MARJAOSAAMISKESKUS Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Mansikan lajikeseuranta tiloilla 2009 2011 Kesä 2009 AIKAISET LAJIKKEET... 2 Zumba (FF 06-01 )...
Tomaatin viljely. Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen
Tomaatin viljely Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen Tomaatti (Solanum lycopersicum) Etelä-Amerikasta kotoisin oleva tomaatti on tärkein kasvihuonevihanneksemme. Vuonna 2014
Syngentan kasvinsuojeluopas. Mansikalle
Syngentan kasvinsuojeluopas Mansikalle Mansikan merkittävimmät kasvintuhoojat Harmaahome Harmaahome voi heikentää merkittävästi mansikkasadon määrää ja laatua. Harmaahome iskee kasvustoon kukinnan aikana
Automaattisen kastelu- ja lannoitusjärjestelmän käyttöönotto ja kokemuksia Marjanviljelyn koetilalla kasvukaudella 2016
Automaattisen kastelu- ja lannoitusjärjestelmän käyttöönotto ja kokemuksia Marjanviljelyn koetilalla kasvukaudella 2016 Johdanto Tässä raportissa käsitellään automaattisen kastelu- ja lannoitusjärjestelmän
Kuminaa yksin vai suojakasvin kanssa
Kuminaa yksin vai suojakasvin kanssa Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus HYVÄ STARTTI KUMINALLE -seminaari 26.10.2010 Ilmajoki, 28.10.2010 Jokioinen Tutkimuskysymykset Voidaanko kuminaa viljellä
AVOMAANKURKUN KASVATUS
AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun
Mansikan tunneliviljely eloperäisillä kasvualustoilla kasvikuitu-, turve-kookoskuitu- ja turvekasvualustalla
kasvikuitu-, turve-kookoskuitu- ja turvekasvualustalla Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Puutarhatalouden koulutusohjelma Lepaa, syksy/2014 Oili Niittylä Paikka TIIVISTELMÄ Lepaa Puutarhatalouden koulutusohjelma
Timperintie SAUVO. metsäpuiden taimet Vihannes-Superex NPK kg 40 Vihannekset, turve-ja kivivillaviljely 57,62
Myynti 050-5717333 sabina.nordström@jarvenkyla.fi Kastelulannoitteet Kekkilä Lavakoko 84180 84184 Kukka-Superex NPK 11-3-26 Ruukkukasvi-Superex NPK 16-4-24 25 kg 25 kg 40 40 Ruukkukasvit ja leikkokukat
Marja-Suomen Taimituotanto Oy Joensuu Jarmo Röppänen
Marja-Suomen Taimituotanto Oy Joensuu 21.02.2018Jarmo Röppänen Muutoksen tuulet viljelyssä Tunneliviljely muuttaa marjojen satokautta ja viljelyn kustannusrakennetta Viljelykausi jatkuu jolloin marjan
Jatkuvasatoisista mansikoista lisää tuottavuutta? Jari Känninen, marjatuotannon asiantuntija
Jatkuvasatoisista mansikoista lisää tuottavuutta? Jari Känninen, marjatuotannon asiantuntija Puutarhamansikkalajikkeet Lajikkeet jaetaan kolmeen ryhmään: 1) Lyhyen päivän lajikkeet ehdollisia valo-olosuhteiden
Terttuherukan viljely ja lajikkeet
Kuvat Luke (S. Karhu, K. Laine) ja internet-kuvakaappaukset Terttuherukan viljely ja lajikkeet Saila Karhu & Jorma Hellstén Luonnonvarakeskus Piikkiö Tuoreherukan tuotanto -teemapäivä 8.11.2017 Marjamaat
1 Mansikkalajikkeiden kukka aiheiden muodostus, satopotentiaali ja sadon ajoittuminen. 2 Uusia keinoja lajikevalintaan
1 Mansikkalajikkeiden kukka aiheiden muodostus, satopotentiaali ja sadon ajoittuminen 2 Uusia keinoja lajikevalintaan Timo Hytönen Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto Esitys Tausta Mansikan kasvukierto
Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia. Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner
1 Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner VILJELIJÄN AVENA BERNER -toimipisteet. 2 Kasvinsuojeluratkaisut vuodelle 2019 on haettu vuodesta 2006
Mittaaminen. (tensiometri, johtolukumittari ym) Jari Känninen. EduBerry Mansikan kastelu ja lannoitus
Mittaaminen (tensiometri, johtolukumittari ym) Jari Känninen EduBerry Mansikan kastelu ja lannoitus 25.10.2017 Miksi mitataan Tasaisen kasvun ylläpito vaatii kasvin kehitysvaiheen mukaan riittävää kasvin
Lietelannan happokäsittelyllä typpi talteen
Lietelannan happokäsittelyllä typpi talteen Ammoniakkipäästöt Yli 50 % maatalouden 6 % aiheuttamista ammoniakkipäästöistä aiheutuu lannankäsittelystä Ammoniakin haihtuminen: happamoittaa ja rehevöittää
Matkakertomus. Norja, Tanska, Saksa
Matkakertomus Norja, Tanska, Saksa 18.-21.9.2017 Hans OlavMoskvil, Nykirke -2 ha avomaalla, 4,8 ha tunneleissa, kaikki maapenkeissä - taimimäärä noin 33 000 kpl/ha - esim. Malwinan satotaso 1. vuosi 15
Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen
1 Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen VILJELIJÄN AVENA BERNER -toimipisteet. 2 Kasvinsuojeluratkaisut vuodelle 2019 on haettu vuodesta 2006 lähtien Rikkakasviaineita on nykyään hyvin
Marjasinikuusama. Lonicera caerulea var. edulis. var. kamtschatica
Marjasinikuusama Lonicera caerulea var. edulis Lonicera caerulea var. kamtschatica Alkuperä ja hakusanat 2 Haskaps, Blue Honeysuckle, Honeyberry haskap Japani honeyberry Venäjä kamtschatica ja edulis Venäläiset
MANSIKAN KASVINSUOJELU KÄYTÄNNÖSSÄ
MANSIKAN KASVINSUOJELU KÄYTÄNNÖSSÄ Matias Rönnqvist ViljelijänBerner 30.1.2017 ONNISTUNEEN KASVINSUOJELUN KOMPASTUSKIVET Oikea aineenvalinta ja resistenssinhallinta Ainevalikoima pienenee! Viljelytekniikka
Kuminan kasvinsuojelu
Kuminan kasvinsuojelu Lepaa 26.02.2011 Lasse Matikainen Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito Vuonna 2010 kuminalla teimme edelleen paljon koetoimintaa, ja erityisesti rikkakasvitutkimusta. Saunakukkaohjelma
Juurikäävän torjunnassa käytetyn urean vaikutukset metsäkasvillisuuteen ja maaperään
1 Juurikäävän torjunnassa käytetyn urean vaikutukset metsäkasvillisuuteen ja maaperään Rainer Peltola Täsmätietoa Lapin luonnontuotteista maakunnalle 2016 2 Juurikäävän torjunnassa käytetyn urean vaikutukset
Vadelman lajikekokeiden tuloksia Sotkamo, Rovaniemi ja Ruukki 2010
Vadelman lajikekokeiden tuloksia Sotkamo, Rovaniemi ja Ruukki 21 Kirjoittanut: Kati Hoppula, Tutkija MTT Sotkamo Vadelman lajikekokeet perustettiin MTT:n toimipaikoille Sotkamoon ja Rovaniemelle vuonna
Muokkaus ja kylvö. Löydät valikoimastamme maan parhaat kylvösiemenet aina viljanviljelystä nurmikasveihin sekä öljy- ja valkuaiskasveille.
Rehuherneen viljely Kasvulohkon valinta Herneen viljely onnistuu parhaiten ilmavilla, hyvärakenteisilla hietasavilla, jäykillä savikoilla ja hienoilla hiedoilla. Runsasmultaisia maita tulee välttää johtuen
Karviaisen viljely. Marjamaat -hanke. Erikoismarjojen viljely ja Marjamaat-hanke Elli Ruutiainen, Hanketyöntekijä
UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA- JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Karviaisen viljely Erikoismarjojen viljely 25.4. ja 9.5.2018 Marjamaat-hanke Elli Ruutiainen, Hanketyöntekijä Karviaisen viljely Suomessa Puutarhatilastot
SataVarMa-hankkeen Syyshoitokokeiden tuloksia Marja Rantanen. Luonnonvarakeskus
SataVarMa-hankkeen Syyshoitokokeiden tuloksia Marja Rantanen SataVarMa Mansikanviljelyn kilpailukyvyn parantaminen Lounais-Suomessa Marja Tuononen, Minna Pohjola ProAgria Länsi-Suomi Saila Karhu, Marja
Mansikan fosforilannoitus ja mykorritsat
Mansikan fosforilannoitus ja mykorritsat Kalle Hoppula, Kati Hoppula ja Anu Räty, Luke Sotkamo Juho Hautsalo, Luke Laukaa Mikkeli 3.11.2017 Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Ympäristökorvausehdot: Todellisuus
Mansikan lajikekokeiden tulokset MTT Sotkamo, Ruukki ja Rovaniemi
Mansikan lajikekokeiden tulokset MTT Sotkamo, Ruukki ja Rovaniemi 2008 2011 Kati Hoppula 1), Kalle Hoppula 1), Vesa Järvelin ja Janne Ylijoki, MTT Sotkamo, 1) etunimi.sukunimi@mtt.fi Tarja Hietaranta,
Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon!
Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon! Hyvinkää 17.3.2011 Raimo Kauppila Kotkaniemen tutkimusasema Yara Suomi Oy Tasapainoinen lannoitus Viljelykasville
Kuminan perustaminen suojakasviin
Kuminan perustaminen suojakasviin Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus Kuminan pellonpiennarpäivät Jokioinen 8.6.2012 Kumina perustaminen suojakasviin KOE 2 V 2010 Jokioisiin perustettu koe, jossa
Parempaa tehoa kasvinsuojeluun. Päivi Parikka, Isa Lindqvist Luke kasvinterveys Jokioinen
Parempaa tehoa kasvinsuojeluun Päivi Parikka, Isa Lindqvist Luke kasvinterveys Jokioinen 1 Päivi Parikka Kasvinsuojelukäsittelyn tehoon vaikuttaa Sää - Sateisuus heikentää tehoa: tuhoojia ei liikkeellä
Syysrapsia Ruukissa. Miika Hartikainen, MTT Ruukki
Syysrapsia Ruukissa Miika Hartikainen, MTT Ruukki Syysrapsikokeen taustaa Koepaikkana MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema Ruukissa Tarkoitus kokeilla syysrapsin menestymistä tavanomaista viljelyaluettaan
Terra Preta kasvatuskoe Pilkon pellolla 2012-2013
Terra Preta kasvatuskoe Pilkon pellolla 2012-2013 Karelia ammattikorkeakoulu Biotalouden keskus Simo Paukkunen Lokakuu 2013 Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Aineisto ja menetelmät... 1 3 Tulokset... 6 3.1 Oraiden
Herukat ja karviainen Ydinkasviaineiston aitouskoe 2010
Herukat ja karviainen Ydinkasviaineiston aitouskoe 2010 Juho Hautsalo Hannu Tiainen tammikuussa 2016 1 Suomen varmennetussa taimituotannossa noudatetaan Maa- ja metsätalousministeriön asetusta (MMM 9/2006)
Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen. Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy
Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy Keskimääräinen tilakoko Suomessa 42 ha Sato 8 700 kg/ha = 9 rekkaa Kotkaniemi koe YaraMila Y25 130 kg N/ha (lisää
Ohrakoelohkon havainnointia koekentällä. Ylä-Savon ammattiopisto, Peltosalmi Kesä 2017
Ohrakoelohkon havainnointia koekentällä Ylä-Savon ammattiopisto, Peltosalmi Kesä 2017 Lietteen levitys ohran oraalle Viljan lannoituksessa lietelannan typpi annetaan yleensä yhdellä kertaa ennen kylvöä.
Kotimaisen luomusipulin tuotannon haasteita
Kotimaisen luomusipulin tuotannon haasteita Sari Iivonen, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti 12.12.2013 1 Luomusipulin tuotanto Suomessa Luomutuotanto 2013 Etelä-Savo, ha Koko Suomi, ha Peruna 6,0
Mikrobit avuksi omenan taudintorjuntaan ja kasvun edistämiseen Hedelmän- ja marjanviljelyn luentopäivät, Aulanko 2017
Mikrobit avuksi omenan taudintorjuntaan ja kasvun edistämiseen Hedelmän- ja marjanviljelyn luentopäivät, Aulanko 2017 Päivi Heino, Verdera Oy/Lallemand Plant Care Esimerkkejä mikrobivalmisteiden käytöstä
Lisälannoitus kasvukaudella
Lisälannoitus kasvukaudella Kuivina kasvukausina typen hyötysuhde jää alhaiseksi. Rehevinä kasvukausina typenpuute voi rajoittaa satoa ja valkuaista. Liika typpi altistaa laolle. Yleisen kasvukunnon kannalta
Ryhmäkasvien energiankulutus 2011
Ryhmäkasvien energiankulutus 2011 Liisa Särkkä MTT Piikkiö 30.11.2011 1 Tutkimuksen tavoite Keväällä 2011 MTT Piikkiössä tehtiin ryhmäkasveilla energian säästöön tähtääviä viljelykokeita. Tavoitteena oli
Karhunvadelman viljely
UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA- JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Karhunvadelman viljely Erikoismarjojen viljely 25.4. ja 9.5.2018 Marjamaat-hanke Elli Ruutiainen, Hanketyöntekijä Onko karhunvadelmalle kysyntää?
Jäävuorisalaatin sekä kukka- ja parsakaalin viljely. Veikko Hintikainen Projektipäällikkö MTT Mikkeli 12.4.2011
Jäävuorisalaatin sekä kukka- ja n viljely Veikko Hintikainen Projektipäällikkö MTT Mikkeli Sisältö Viljelyn edellytykset Tuotannon suunnittelu Jäävuorisalaattilajikkeita Kukkakaalilajikkeita Parsakaalilajikkeita
Järvenkylän viljelypäivät isin. SataVarMa. Mansikanviljelyn kilpailukyvyn parantaminen Lounais-Suomessa
Järvenkylän viljelypäivät 8.5.2018 isin SataVarMa Mansikanviljelyn kilpailukyvyn parantaminen Lounais-Suomessa SataVarMa Mansikanviljelyn kilpailukyvyn parantaminen Lounais-Suomessa Marja Tuononen, Minna
Kokemuksia integroidusta kasvinsuojelusta viljatiloilla. Marja Jalli & Sanni Junnila MTT VYR Viljelijäseminaari Hämeenlinna 30.1.
Kokemuksia integroidusta kasvinsuojelusta viljatiloilla Marja Jalli & Sanni Junnila MTT VYR Viljelijäseminaari Hämeenlinna 30.1.2014 PesticideLife hankkeen tavoitteet -Tukea NAPin toimeenpanoa ja päivitystä
KORISTEKASVIEN KASVUNSÄÄTÖ. Kasvihuonetyöskentely/Tuula Tiirikainen, Mäntsälä, Saari
KORISTEKASVIEN KASVUNSÄÄTÖ Miksi kasvua säädellään? Rajoitetaan liikaa pituuskasvua tukevoitetaan kasvua edistetään kasvien haaroittumista KASVUNSÄÄTÖMENETELMÄT VILJELYTEKNIIKKA Valo - lisävalo - tila
IPM-kokemuksia kesältä 2010
IPM-kokemuksia kesältä 2010 Pauliina Laitinen, Sanni Junnila, Marja Jalli ja Heikki Jalli PesticideLife-hanke Kasvinsuojelun syyspuinti 1.11.2010 HAMK Mustiala LIFE08 ENV/FIN/000604 PesticideLife-hanke
Tihkukastelu ja lannoitus marjanviljelyssä. Kalle Hoppula MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) Sotkamon tutkimusasema
Tihkukastelu ja lannoitus marjanviljelyssä Kalle Hoppula MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) Sotkamon tutkimusasema Kalle Hoppula Työpaikka: MTT Sotkamon tutkimusasema Nimike: Vanhempi tutkija,
Avomaan vihannesviljely
Avomaan vihannesviljely 1 I. Vihannesten ryhmittely markkinointikestävyyden mukaan 1.TUOREVIHANNEKSET suhteellisen nopeasti pilaantuvia suuri haihdutuspinta nopea hengitys, vähän vararavintoa, korjataan
Matkaraportti Opintomatka Ruotsiin
Matkaraportti Opintomatka Ruotsiin 26.-28.6.2018 Pirkanmaan Ymppi-hanke järjesti kesäkuussa kahden päivän opintomatkan Ruotsiin. Opintomatkalle osallistui 19 henkilöä. Opintomatkalla vietettiin yksi päivä
Humalan viljely - esimerkkejä ja havaintoja
Humalan viljely - esimerkkejä ja havaintoja Humala-info Pyhäjärvi-instituutti 15.2.2018 Johanna Pihala 1 Kasvupaikka Lämmin, aurinkoinen paikka, suojassa kovilta tuulilta Toisaalta sopivasta tuulesta voi
Ajankohtaista kasvinsuojelusta
Ajankohtaista kasvinsuojelusta Porvoo 9.3.2011 petri.lintukangas@berner.fi Berner Kasvinsuojelu palveluksessasi Käytännön Maamies 13/2010 ennuste 2010 2011 379 % kasvuprosentti Kasvinsuojeluaineiden
Marjaohjelma hanke tuholaistarkkailut Seminaari Suonenjoki Jari Känninen
Marjaohjelma hanke tuholaistarkkailut 2011 Seminaari 22.9.2011 Suonenjoki Jari Känninen Tuholaistarkkailuiden toteutus Tiloilla käyty pääasiallisesti kerran viikossa toukokuusta elokuun puoliväliin (sairasloma
Biologisten kasvunedistäjien testaus luomuyrttien ja -purjon taimikasvatuksessa
www.verdera.fi / infoverdera@lallemand.com Koetoimintaraportti 02.09.2015 Biologisten kasvunedistäjien testaus luomuyrttien ja -purjon taimikasvatuksessa 1. Kokeen tarkoitus Kokeen tarkoituksena oli testata
INTEGROITU (TARPEEN MUKAINEN) TORJUNTA
INTEGROITU (TARPEEN MUKAINEN) TORJUNTA KÄYTÄNTÖÖN 1.1.2014 C:\Users\Omistaja\Documents\Konsultointi\KASVINSUOJELUKOULUTUS\2012 Uusi koulutus\mmma_7_2012.pdf MAA JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 7/2012
Rehumaissin viljelyohjeet
Rehumaissin viljelyohjeet MAISSI Maissi reagoi päivän pituuteen. Kasvu nopeutuu vasta päivien lyhetessä heinäkuun puolivälissä. Maissin tärkein osa on tähkä, tavoite maito/taikinatuleentuminen Activate
Kuminalajikkeiden erot kahden satovuoden jälkeen: Jokioinen & Ylistaro
Kuminalajikkeiden erot kahden satovuoden jälkeen: Jokioinen & Ylistaro Marjo Keskitalo ja Markku Niskanen MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää,
Kekkilä Professional. Valmistamme laadukkaita ammattiviljelytuotteita 90 vuoden kokemuksella. Terve kasvu lähtee vahvoista juurista.
Kekkilä Professional Valmistamme laadukkaita ammattiviljelytuotteita 90 vuoden kokemuksella. Terve kasvu lähtee vahvoista juurista. Kekkilän juuret ulottuvat pitkälle, vuoteen 1924 asti. Vuosikymmenten
Marjanviljely elinkeinona
UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA- JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Marjanviljely elinkeinona Aloittavien marjanviljelijöiden työpaja 1. Kokoontuminen 21.1. Mansikan viljelypinta-alan ja viljelijämäärän kehitys
Marjatuotannon ajankohtaispäivä 14.11.2013 Futuria, Suonenjoki Eeva Leppänen Marjaosaamiskeskus 040-128 02980
Marjatuotannon ajankohtaispäivä 14.11.2013 Futuria, Suonenjoki Eeva Leppänen Marjaosaamiskeskus 040-128 02980 marja.suonenjoki@ssmy.inet.fi Mennyttä kesää muistellen Talvi piti pitkään otettaan - Terminen
METSÄTAIMITARHAPÄIVÄT 2016 KEKKILÄ PROFESSIONAL
METSÄTAIMITARHAPÄIVÄT 2016 KEKKILÄ PROFESSIONAL Superex - kastelulannoitteet Vesiliukoiset Superex lannoitteet Puhtaita ja täysin vesiliukoisia ph 4,5-4,8 Kastelusuuttimet pysyvät auki Voidaan sekoittaa
Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013
Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013 MAISSI Maissi reagoi päivän pituuteen. Kasvu nopeutuu vasta päivien lyhetessä heinäkuun puolivälissä Maissin tärkein osa on tähkä, tavoite maito/taikinatuleentuminen
Rahkasammalesta kasvihuonekasvien kasvualusta. Risto Tahvonen MTT Piikkiö
Rahkasammalesta kasvihuonekasvien kasvualusta Risto Tahvonen MTT Piikkiö Rahkasammal kasvualustaksi 15.3.2013 2 Sammalmateriaalin muokkaus Nosto syksyllä käsityönä Parkanon seudulta METLAn koealueilta
Rikkakasvien torjunta nostaa kuminasadon määrää ja laatua
Rikkakasvien torjunta nostaa kuminasadon määrää ja laatua Pentti Ruuttunen MTT Kasvintuotannon tutkimus PAREMPAA SATOA KUMINASTA -seminaari 12.11.2012 Loimaa, 19.11.2012 Ilmajoki Toukokuussa 2009 kylvetty
Calciprill-kalkki - vaikutus maan happamuuteen ja satoon ohralla ja timoteinurmella kasvukaudella 2013
Calciprill-kalkki - vaikutus maan happamuuteen ja satoon ohralla ja timoteinurmella kasvukaudella 2013 Merja Högnäsbacka MTT Ylistaro Alapääntie 104 61400 Ylistaro +358 29 531 7247 merja.hognasbacka@mtt.fi
Hapro. Toimintasuunnitelma. Teksti ja kuvat: Niina Lindell
Hapro Toimintasuunnitelma Teksti ja kuvat: Niina Lindell Työn tarkoitus Hapron toimintasuunnitelma on puolenvuoden viljelysuunnitelma Lapin ammattiopiston puutarhalle. Siihen on koottu kaikki perustiedot
MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS. KASVINVILJELYLAITOKSEN TIEDOTE N:o 2 LEILA-RIITTA ERVIO : RIKKAKASVIEN TORJUNTA SYYSRUKIISTA KEVÄÄLLÄ TIKKURILA 1976
MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS KASVINVILJELYLAITOKSEN TIEDOTE N:o 2 LEILA-RIITTA ERVIO : RIKKAKASVIEN TORJUNTA SYYSRUKIISTA KEVÄÄLLÄ TIKKURILA 1976 Rikkakasvien torjunta syysrukiista keväällä Kasvinviljelylaitoksella
Luomutorjunta. 1) Ennakoiva torjunta. Taudeista ja tuholaisista puhdas taimi- ja siemenmateriaali
1 / 5 27.4.2013 12:14 Luomutorjunta Luonnonmukainen tautien ja tuholaisten torjunta 1) Ennakoiva torjunta Taudeista ja tuholaisista puhdas taimi- ja siemenmateriaali Kasvualustan hyvä kunto - maan mikrobisto
Syysrapsia Ruukissa. Miika Hartikainen, MTT Ruukki
Syysrapsia Ruukissa Miika Hartikainen, MTT Ruukki Syysrapsikokeen taustaa Koepaikkana MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema Ruukissa Tarkoitus kokeilla syysrapsin menestymistä tavanomaista viljelyaluettaan