TEIVAANRINTEEN HOTELLIKAAVA LIIKENNESELVITYS Tarja Tolvanen-Valkeapää SUUNNITTELUKOHDE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEIVAANRINTEEN HOTELLIKAAVA LIIKENNESELVITYS Tarja Tolvanen-Valkeapää SUUNNITTELUKOHDE"

Transkriptio

1 1 TEIVAANRINTEEN HOTELLIKAAVA LIIKENNESELVITYS Tarja Tolvanen-Valkeapää SUUNNITTELUKOHDE KAAVATILANNE Lahden keskustan tuntumaan Teivaanmäen rinteeseen Jalkarannantien varteen suunnitellaan hotellia. Kävelymatkan päässä sijoituspaikasta löytyvät messukeskus, urheilukeskus, hiihtostadion, jäähalli, satama ja Sibeliustalo, minkä lisäksi suunnittelualue liittyy kiinteästi Salpausselän ulkoilu- ja virkistysalueeseen. Hotelliin on alustavasti kaavailtu noin 180 hotellihuonetta, 240 lomaosaketta, kylpylää, kokoustiloja, sisäaktiviteettitiloja ja kaupan palveluita, mikä edellyttää laajoja pysäköintitiloja, tilaa saattoliikenteelle ja hyvin järjestettyä tavaraliikennettä mm. ravintola- ja myymälätilojen yhteyteen. Rakennusoikeutta tarvittaisiin k-m 2. Lähiympäristössä ei nykyisin ole hotellitoimintaan käytettävissä olevia pysäköintipaikkoja. Jalkarannantie on merkitty pääkaduksi maakuntakaavassa (2006) ja yleiskaavassa (1998). Yleiskaavan tarkistaminen on käynnissä, mutta liikenneyhteyksiin ei ole suunnitteilla muutosta eikä alueelle ole suunniteltu merkittävää uutta asutusta. Kaavatilanne on esitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (asemakaavan muutos nro A-2492). Ranta-Kartanon kaavaehdotuksessa Jalkarannantien keskustan puoleinen päähän on suunniteltu asumista. Jalkarannantien autoliikenne jakautuu siltä osin uudelle Kartanonkadulle ja Kyösti Kallionkadulle. Nykyinen seutu- ja kaukoliikennettä palveleva linja-autoasema siirtyy muualle. LIIKENNEVERKON NYKYTILANNE Jalkarannantie on pääkatu, joka yhdistää Jalkarannan alueen kaupungin keskustaan. Jalkarannantieltä on Sammalsuonkadun kautta yhteys valtatielle 12 ja edelleen Tampereen suuntaan ja läntisiin kaupunginosiin. Jalkarannantie jatkuu maantienä Hollolan puolella. Paikallisliikenne on säännöllistä (linjat 1, 2, 4A, 71,72,73) ja myös seudullista linja-autoliikennettä on. Suunnittelualueelle päästään nykyisin Teivaankadulta, joka palvelee lähinnä messukeskuksen, urheilukeskuksen ja hiihtostadionin huoltoliikennettä, mutta toimii myös vara-ajoyhteytenä urheilukeskuksen alueelle. Messukeskuksen laajennustöiden yhteydessä nykyinen huoltoajoyhteys sulkeutuu ja uutta on suunniteltu C-hallin itäpuolelle. Suunnittelualuetta sivuaa entiselle ratapenkalle syntynyt Satamaradanpolku, joka toimii kevyen liikenteen pääakselina urheilukeskuksesta satamaan ja Sibeliustalolle. Satamaradanpolulla on työmatkaliikenteen lisäksi merkittävää virkistyskäyttöä. Satamaradanpolun jalankulku- ja pyöräliikenne risteää tasossa Jalkarannantien autoliikenteen kanssa. Kadunylityspaikassa näkemät ovat kadun tasauksesta johtuen heikot. Ylityspaikan vieressä on liittymä Lahti Energian tontille. Rantaa pitkin kulkeva raitti puolestaan risteää eri tasossa Satamaradanpolun kanssa eikä sujuvaa yhteyttä raitilta toiselle ole. Rullakadun liittymään on vuonna 2009 tehty kiertoliittymä sivusuunnan liikenteen sujuvuuden parantamiseksi ja pääsuunnan ajonopeuksien hillitsemiseksi.

2 2 LIIKENNE-ENNUSTE LIIKENNEMELU Liikenne-ennusteessa Jalkarannantien liikennemäärä suunnittelualueen kohdalla on nykytilanteessa noin ajoneuvoa vuorokaudessa ja vuoden 2020 ennusteessa (kehätieverkolla) noin ajon/d (VT 12 eteläisen kehätien liikenne-ennuste 2008). Jalkarannassa ja Pirttiharjun pohjoisosassa on nykyisin 6700 asukasta (2009) ja 3150 asuntokuntaa (2008). Väestöennuste ulottuu vuoteen 2017, jolloin alueen asukasmäärän on arvioitu vähenevän 6160 asukkaaseen (Tilda). Liikenne aiheuttaa ranta-alueelle ennustetilanteessa yli desibelin melutason (Liikennemeluselvitys 2009 FCG). Jalkarannantien nopeusrajoitus on 50 km/h. KATUGEOMETRIA TAVOITE Pystygeometria Teivaanrinteen kohdalla vaihtelee paljon. Jalkarannatien tasaus on korkeimmillaan Satamaradanpolun ja Svinhufvudinkadun kohdalla ja laskee voimakkaasti sekä Rullakadun (4,5 6%) että Kariniemenkadun (5,5%) kiertoliittymän suuntaan. Teivaankatu nousee mäen päälle jyrkästi 12 % pituuskaltevuudella. Jalkarannantien ja Satamaradanpolun risteyskohta on korkeustasossa (liitekartta). Jalkarannatie on tässä noin seitsemän metriä korkeammalla kuin viereinen rantaraitti (+83.3). Svinhufvudinkadun liittymän korkeus on Teivaankadun liittymä on tasossa ja Teivaankadun korkein kohta on (korot laserkeilauksesta 2009). Liikenne hotelliin ohjataan pääsääntöisesti keskustan suunnasta. Messukeskuksen huoltoliikenneyhteys Teivaankadun kautta säilytetään. Satamaradanpolun luonnetta kevyen liikenteen akselina vahvistetaan. Ratapenkka säilyy nykyisellään. Hotellia ja sen palveluita varten tarvitaan rakenteellisia pysäköintitiloja, tilaa saattoliikenteelle ja hyvin järjestettyä tavaraliikennettä lastauspaikkoineen. Pysäköintitilaa ei ole tarjolla tontin ulkopuolella. Pysäköintipaikkojen määrän arvioimiseksi tarvitaan jäsentynyt tilaohjelma. Liiketilojen pysäköintitilojen mitoituksessa on Lahdessa käytetty arvoa 1 ap/ 50 k-m 2. Jalkarannantien tasausta pudottamalla (tunneliin tai leikkaukseen) on mahdollista erottaa kevyt ja autoliikenne toisistaan. Tasauksen pudottaminen pitäisi aloittaa Svinhufvudinkadun itäpuolelta ja päättää ennen Teivaankatua, jolloin sen pituudeksi tulee m. Katu loivenisi ja sen

3 ajettavuus talviaikaan paranisi. Liikenteen melun leviäminen järven suuntaan vähenisi ja viihtyvyys ranta-alueella paranisi. Ratkaisu tukisi kadun sijoittamista hotellikompleksin sisään ja pysäköinnin sijoittamista rakennuksen alle. Svinhufvudinkadun liittymäjärjestelyt ja ajoyhteyden järjestäminen Lahti Energian tontille edellyttävät tarkempaa suunnittelua, samoin johtoverkostojen muutokset. Mikäli hotelli sijoitetaan Teivaanmäen rinteeseen, on sisäänajoliittymän paikka Jalkarannantieltä joko Teivaankadun liittymässä tai sen tuntumassa. Mikäli hotelli sijoitetaan osittain tai kokonaan rannan puolelle, tapahtuu sisäänajo katetun katutilan kautta. Liittymän tekeminen Rullakadun kiertoliittymästä aiheuttaa näkyviä leikkauksia rinteeseen, mutta hyvin suunniteltu huoltoliittymä on mahdollinen. 3 VALOKUVIA Jalkarannantie Satamaradanpolulta Teivaanrinteen suuntaan Teivaankadun liittymä

4 4 Rullakadun kiertoliittymästä Teivaanrinteen suuntaan Satamaradanpolun ylityspaikka Jalkarannantiellä Satamaradanpolku ratapenkalla LIITTEET Yleiskartta Nykytilanne, kartta Tavoitetilanne, kartta

5

6

7

KUNNALLISTEKNIIKKA KARTANO TEIVAANRINTEEN HOTELLIKAAVA. LIIKENNESELVITYS ttv, ur

KUNNALLISTEKNIIKKA KARTANO TEIVAANRINTEEN HOTELLIKAAVA. LIIKENNESELVITYS ttv, ur KUNNALLISTEKNIIKKA KARTANO TEIVAANRINTEEN HOTELLIKAAVA LIIKENNESELVITYS 2.4.2013 ttv, ur KUNNALLISTEKNIIKKA 1 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 2. KAAVATILANNE... 5 3. LIIKENNEVERKON NYKYTILANNE... 6 Autoliikenne...

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA. Hennala HENNALAN VARUSKUNTA-ALUEEN KAAVARUNKO KADUT JA LIIKENNE ESISELVITYS ttv

KUNNALLISTEKNIIKKA. Hennala HENNALAN VARUSKUNTA-ALUEEN KAAVARUNKO KADUT JA LIIKENNE ESISELVITYS ttv KUNNALLISTEKNIIKKA Hennala HENNALAN VARUSKUNTA-ALUEEN KAAVARUNKO KADUT JA LIIKENNE ESISELVITYS ttv KUNNALLISTEKNIIKKA 1 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Suunnitelmat ja selvitykset... 2 Kaavatilanne...

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe 1. SUUNNITTELUKOHDE

KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe 1. SUUNNITTELUKOHDE KUNNALLISTEKNIIKKA 1 KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe LIIKENNESELVITYS ttv,ur 1. SUUNNITTELUKOHDE Kytölän aluetta kaavoitetaan kolmessa vaiheessa. Tämä liikenneselvitys tehdään Kytölän alueen 2. vaiheen kaavan (A-2508)

Lisätiedot

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari

Lisätiedot

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO Google SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO LIIKENNEVERKKO Paasikivenkatua Sepänkadun itäpuolella kehitetään hitaan liikkumisen alueena, jossa autoliikenteen nopeustaso on enintään

Lisätiedot

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE 4.8.2015 SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE LIIKENNE Tarkastus 01 Päivämäärä 4/8/2015 Laatija Mari Kinttua Tarkastaja Jukka Räsänen Hyväksyjä Tuomas Lehteinen

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

TARKENNETUT KARTAT ALUEISTA, JOITA YLEISKAAVAVALITUKSET KOSKEVAT KH 17.9.2012 LIITEAINEISTO

TARKENNETUT KARTAT ALUEISTA, JOITA YLEISKAAVAVALITUKSET KOSKEVAT KH 17.9.2012 LIITEAINEISTO YLEISKAAVAN MÄÄRÄÄMINEN TULEMAAN VOIMAAN NIILTÄ OSIN, JOIHIN KAAVAVALITUSTEN EI KATSOTA KOHDISTUVAN (MRL 201 ) TARKENNETUT KARTAT ALUEISTA, JOITA YLEISKAAVAVALITUKSET KOSKEVAT KH 17.9.2012 LIITEAINEISTO

Lisätiedot

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne... Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan

Lisätiedot

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Rantaväylän tulevaisuus puntarissa Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Valtakunnan päätieverkkoon kuuluva valtatie 4 kulkee Vaajakoskelta Tikkakoskelle. Jyväskylässä

Lisätiedot

SALONPÄÄN KOULU, ASEMAKAAVA

SALONPÄÄN KOULU, ASEMAKAAVA Maaliskuu 2019 Muutos A, 2.5.2019 Alkusanat Tämä liikenneselvitys liittyy Salonpään koulun asemakaavatyöhön, joka on käynnistynyt Liikelaitos Oulun Tilakeskuksen aloitteesta. Asemakaavatyö tehdään Oulun

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti. Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit

Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti. Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit Versio 1.0 Matti Manninen 26.3.2008 2007 Suunnittelukohde 30.4.2008 Page 2 Melulähteet Tässä selvityksen

Lisätiedot

TEIVAAN HOTTELLIN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA KOSKEVA YLEISÖTILAISUUS. Wellamo-opiston (Aikuiskoulutuskeskuksen) auditorio maanantaina 16.05.

TEIVAAN HOTTELLIN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA KOSKEVA YLEISÖTILAISUUS. Wellamo-opiston (Aikuiskoulutuskeskuksen) auditorio maanantaina 16.05. 1 TEIVAAN HOTTELLIN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA KOSKEVA YLEISÖTILAISUUS Wellamo-opiston (Aikuiskoulutuskeskuksen) auditorio maanantaina 16.05.2011 klo 18:00 Läsnä: Markus Lehmuskoski, Lahden kaupunki, maankäyttö

Lisätiedot

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS

YLEISÖTILAISUUS MAANTIEN 16685 PALOKANORREN PARANTAMINEN VÄLILLÄ SAARIJÄRVENTIE - RITOPOHJANTIE, JYVÄSKYLÄ. TIESUUNNITELMA. SUUNNITTELUKOHTEEN SIJAINTI SUUNNITTELU KOHDE SIJAITSEE NOIN 7KM PÄÄSSÄ JYVÄSKYLÄN KESKUSTASTA

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Savilahti - Keskusta (Niiralankatu - Tulliportinkatu) yleissuunnitelmaperiaatteiden hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Projekti Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus Vastaanottaja Kempeleen kunta Päivämäärä 4.10.2018 Laatija Erkki Sarjanoja ä 1. Taustaa Kirkonseudun asemakaava-alueen

Lisätiedot

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja

Lisätiedot

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä 28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä

Lisätiedot

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 2 (5) VT 6 TAAVETTI - LAPPEENRANTA TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE Yleistä Tiesuunnitelman liikenne-ennuste

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Liikenteelliset tarkastelut välillä Ruukintie-Törnäväntie-Itäväylä 31.8.2016 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Työn sisältö Työssä

Lisätiedot

LIITE 4. / BILAGA 4. LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS. 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki

LIITE 4. / BILAGA 4. LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS. 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki 1. LIIKENNEVERKKO JA LIIKENNEMÄÄRÄT NYKYTILANTEESSA Nykytilanteessa kaava-alueelle johtavina

Lisätiedot

Kunnanhallitus liite 2. Kantatien 62 ja maantien liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala

Kunnanhallitus liite 2. Kantatien 62 ja maantien liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala Kunnanhallitus 18.4.2017 72 liite 2 Kantatien 62 ja maantien 15139 liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala Projektin sisältö ja tekijät Työssä selvitettiin kantatien 62 ja maantien 15139

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA KÄRPÄNEN VARIKON ALUE. LIIKENNESELVITYS ttv, ur

KUNNALLISTEKNIIKKA KÄRPÄNEN VARIKON ALUE. LIIKENNESELVITYS ttv, ur KUNNALLISTEKNIIKKA KÄRPÄNEN VARIKON ALUE LIIKENNESELVITYS ttv, ur KUNNALLISTEKNIIKKA 1 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 2. KAAVALUONNOSVAIHTOEHDOT... 3 Vaihtoehtojen vertailu... 3 Sopenkorven katujen yleissuunnitelma...

Lisätiedot

POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA

POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 26.6.2019 KAAVAHANKKEEN LÄHTÖTIETOJA Tontti sijaitsee Koulukadun ja Pohjoiskadun risteyksessä Kaavamuutoksen hakijana

Lisätiedot

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (5) 304 Viilarintie välillä Viikintie - Holkkitie, nro 29955/1-3 ja Viikintie Viilarintien kiertoliittymän kohdalla, nro 29956/1, katusuunnitelmien hyväksyminen,

Lisätiedot

VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE

VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE 27.1.2017 JOHDANTO Selvityksessä on tutkittu uuden eritasoliittymän toteuttamista Tampereen itäiselle kehätielle valtatielle 9 Hallilan eritasoliittymän

Lisätiedot

Outlet-kylän liikenneselvitys

Outlet-kylän liikenneselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Outlet-kylän FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15.1.2014 P22086 1 (5) Miettinen Tuomas 15.1.2014 Sisällysluettelo 1 Kaava-alueen sijainti... 2 2 Lähtökohdat... 2

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018 KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018 Tässä tarkastelussa on esitetty muutokset vuonna 2010 tehtyyn liikennetarkasteluun, joka on liitteenä. Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien,

Lisätiedot

Saarijärven kaupunkikeskustan täydennysrakentamisselvitys ja ideasuunnitelma

Saarijärven kaupunkikeskustan täydennysrakentamisselvitys ja ideasuunnitelma Saarijärven kaupunki 30.12.2011 Saarijärven keskustan yleiskaava Saarijärven kaupunkikeskustan täydennysrakentamisselvitys ja ideasuunnitelma RAKENNETUN YMPÄRISTÖN NYKYTILA 1. Keskustan toiminnallinen

Lisätiedot

Kaavan 8159 meluselvitys

Kaavan 8159 meluselvitys Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Kaavan 8159 meluselvitys Hanke: 4010025 Pvm: 29.5.2008 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ

Lisätiedot

Mikkolan uusi päiväkoti Pähkinämäentien varteen, alustava liikennetarkastelua. Päiväkodin osalta on käytössä seuraavat tiedot:

Mikkolan uusi päiväkoti Pähkinämäentien varteen, alustava liikennetarkastelua. Päiväkodin osalta on käytössä seuraavat tiedot: 8.3.2018/JML Mikkolan uusi päiväkoti Pähkinämäentien varteen, alustava liikennetarkastelua Tehtäväksianto Tässä muistiossa selvitetään alustavasti liikenteellisiä ja liikenteen vaikutuksista johtuvia edellytyksiä

Lisätiedot

Haukiputaan Keiskan alueen alustava liikenneselvitys. Oulu

Haukiputaan Keiskan alueen alustava liikenneselvitys. Oulu Haukiputaan Keiskan alueen alustava liikenneselvitys Oulu LUONNOS 15.12.2016 2 Selvitys on valmistunut XXXXkuussa 2016. Selvityksen ovat tehneet Plaana Oy:ssä Juha Raappana, Jorma Hämäläinen ja Riina Isola.

Lisätiedot

Keski-Pasilan keskus Tripla

Keski-Pasilan keskus Tripla Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt v. 2014 2016 TIEDOTUSTILAISUUS 22.5.2014 ALUSTAVA VERSIO 15.5.2014 1 Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt

Lisätiedot

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA Luonnos 9.6.2017 LIIKENNEVERKKO - AUTOLIIKENNE Nopeusrajoitusta alennetaan 1 Tavoitetilanteen katuverkko Hatanpään valtatie

Lisätiedot

Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu

Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu Seuraavissa kuvissa on esitetty liikennetilanne, jossa nykyisiä liikennevirtoja on korotettu kauttaaltaan 20 % ja uusien pysäköintilaitosten käyttö

Lisätiedot

Hiidenmäen meluselvitys

Hiidenmäen meluselvitys Hiidenmäen meluselvitys Hanke: Pvm: 15.6.2009 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavaa (8111 ja 8255) Ruskon kaupunginosassa. Tätä tarkoitusta varten on valmistanut melumallin

Lisätiedot

Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset. Aineisto / Sitowise

Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset. Aineisto / Sitowise Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset Aineisto / Sitowise 2 Härmälänrannan alueen kehittyminen Nykytila Asunnoista valmiina noin 40% (Pääosa Valmetinkadun itäpuolella) Työmaaliikenne Useita asuintaloja

Lisätiedot

Mäskälän alueen kaavarunko

Mäskälän alueen kaavarunko S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Mäskälän alueen kaavarunko Liikennetarkastelu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 23.10.2012 P17620 Liikennetarkastelu 1 (10) Miettinen Tuomas 23.10.2012

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Liikenteelliset tarkastelut välillä Ruukintie-Törnäväntie-Itäväylä 31.8.2016 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Työn sisältö Työssä

Lisätiedot

Sako II, asemakaavamuutos

Sako II, asemakaavamuutos Sako II, asemakaavamuutos 4111579.3.7 Muutokset: A 4.10.2016 Muutettiin pohjaa B 5.10.2016 Muutettiin taas pohjaa 4111579.3.7 2 (6) Sako II, asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja...

Lisätiedot

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS E26192 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Hannele Kemppi Hannele Kemppi Elisa Huotari VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu 1.11.2011 Liikenneselvitys 1 (3) M. Karttunen Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Liikenne-ennusteen päivittäminen Liikenne-ennuste pohjautuu Keski-Nurmon osayleiskaavatyön yhteydessä laadittuun ennusteeseen vuodelle 2040 Ennusteen

Lisätiedot

Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä MELUSELVITYS. Tampere. Tammikuu Tampereen kaupunki, Tilakeskus

Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä MELUSELVITYS. Tampere. Tammikuu Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä Tampere Tammikuu 2007 Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä 2

Lisätiedot

Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy

Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu Strafica Oy 15.4.2015 Tarkastelun sisältö Rasinkylän asemakaava-alue sijoittuu Kotkan Sutelan kaupunginosaan, Sutelantien, Pernoontien ja Mussalontien risteysalueen

Lisätiedot

KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA

KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA Sisällysluettelo... 1 Suunnittelukohde:...3 Lähtökohdat ja tavoitteet:...3 Liikenteellinen ratkaisu:...3 Päällysrakenne:... 6 Valaistus:... 6 Vihertyöt:... 6 Kustannusarvio:...7

Lisätiedot

Kt 43 liittymätarkastelu

Kt 43 liittymätarkastelu S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A EURAN KUNTA Kt 43 liittymätarkastelu Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28071 Raportti 1 (9) Tuomas Miettinen Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki. Satamalahden meluselvitys. Jarno Kokkonen Olli Kontkanen Matti Romppanen

Mikkelin kaupunki. Satamalahden meluselvitys. Jarno Kokkonen Olli Kontkanen Matti Romppanen Mikkelin kaupunki Satamalahden Jarno Kokkonen Olli Kontkanen Matti Romppanen 8.12.2010 1 SISÄLTÖ LÄHTÖKOHDAT 1 1 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 2 1.1 Melulaskenta 2 1.2 Liikennetiedot 2 2 TULOKSET 2 LIITTEET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun

Lisätiedot

Melumallinnus Pellonreuna

Melumallinnus Pellonreuna Melumallinnus Pellonreuna JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2017 (28.4.2017) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Kuokkalan Tikanväylän ja Pohjanlahdentien liikenteen aiheuttaman melun

Lisätiedot

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA EURAN KUNTA Keskustan osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (10) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN

Lisätiedot

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 1 AIKAISEMMAT SUUNNITELMAT Vuonna 2010 tehtiin Harvialan alueen liikenneselvitys Selvityksessä tutkittiin v. 2030 ennustetilannetta, jossa alueelle

Lisätiedot

Nurmi-Sorilan osayleiskaavan meluselvitys

Nurmi-Sorilan osayleiskaavan meluselvitys Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Nurmi-Sorilan osayleiskaavan meluselvitys Pvm: 5.3.2009 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ

Lisätiedot

RUUNALAN ASEMAKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS

RUUNALAN ASEMAKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 RUUNALAN ASEMAKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS E27852 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Oona-Lina Alila Elisa Huotari Elisa Huotari VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu V8 Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu 19.11.2012 Projektinumero: 304316 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät...

Lisätiedot

Lapinrauniontie 3, Kaakkuri

Lapinrauniontie 3, Kaakkuri Lapinrauniontie 3, Kaakkuri Oulu Kuva: Microsoft Corporation 20.3.2018 Alkusanat Lapinrauniontie 3:n liikenneselvitys on laadittu alueen asemakaavoituksen yhteydessä. Selvityksessä on esitetty kohteen

Lisätiedot

Prisman liikennesuunnittelu. Orimattila, asemakaava A198

Prisman liikennesuunnittelu. Orimattila, asemakaava A198 Prisman liikennesuunnittelu Orimattila, asemakaava 198 Suunnittelun lähtökohtia 2 Suunnittelualue (asemakaava 198) sijaitsee keskeisellä paikalla, Orimattilan keskustassa, Erkontien varrella. Se rajautuu

Lisätiedot

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2012 (9.3.2012) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Ysitien(Vt 9) tieliikenteen aiheuttamaa melutasoa Etelä-Keljon

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 18.3.2010

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b 5 EHDOTUS KAUPUNGINHALLITUKSELLE KAHDEN UUDEN SIIRTOLAPUUTARHA-ALUEEN PERUSTAMISESTA Kslk 2008-1354 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee ehdottaa kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3452/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3452/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 121 Asianro 3452/10.03.01.00/2016 Leväsentien yleissuunnitelma Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut Taustaa Nykytila Pohjois-Savon

Lisätiedot

HOLMANTIEN GRILLIKIOSKI:

HOLMANTIEN GRILLIKIOSKI: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaupunkirakenne 29.5.2013 LIITE 6 1(6) HOLMANTIEN GRILLIKIOSKI: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin

Lisätiedot

Tammelan puistokatu 21 ja Kullervonkatu 19 asemakaavojen liikenteen toimivuustarkastelu

Tammelan puistokatu 21 ja Kullervonkatu 19 asemakaavojen liikenteen toimivuustarkastelu MUISTIO Projekti Tammelan puistokatu 21 ja Kullervonkatu 19 asemakaavojen liikenteen toimivuustarkastelu Asiakas Pohjola Kiinteistösijoitus Oy, Kiinteistö Oy Tampereen Pinkola Päivämäärä 25.9.2017 Tampereen

Lisätiedot

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Perustuu H&K laatimaan maankäytön yleissuunnitelmaan. Työssä tehtiin - liikenne-ennuste - toimivuustarkastelut simuloimalla - tarvittavien toimenpiteiden määrittelyn

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN

Lisätiedot

Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat

Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat - liikennemallitarkastelujen tuloksia Työraportti 18.2.29 1 Johdanto... 2 2 Maankäyttö- ja liikenneverkkovaihtoehdot... 2 2.1 Osa-aluejako ja maankäyttö...

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS

MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Vastaanottaja Mäntsälän kunta, Maankäyttöpalvelut Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.3.2015 MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT

Lisätiedot

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE SUUNNITTELUALUE MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAT 1.VAIHE Murata Electronics Oy:n laajennus noin 8500 kem2 Voimalantie 6:n alueelle Muratan työntekijöiden pysäköinti, noin 500 autopaikkaa. Nykyisin autopaikkoja on

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Sarvvikinportin (ent. Kurkiranta) asemakaava (hanke 34500), osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistaminen ja hyväksyminen MRL 62 :n ja 63 :n mukaisesti

Lisätiedot

Kaavan 8335 meluselvitys

Kaavan 8335 meluselvitys Kaavan 8335 meluselvitys Hanke: 4022878 Pvm: 10.12.2010, korjattu 21.12.2010 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavamuutosta kiinteistölle VI -93-38. Tässä selvityksessä tarkastellaan

Lisätiedot

Sipoon Söderkullan liikenteellinen selvitys

Sipoon Söderkullan liikenteellinen selvitys 16.01.2014 LPo, MTu, TLe Raportti 16.1.2014 16.1.2014 1 (15) SISÄLTÖ 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT... 2 1.1 Työn tausta... 2 1.2 Söderkullan alueen tie- ja katuverkko... 2 1.3 Alueen kehittyminen ja suunnitelmat...

Lisätiedot

Kortteli 114 asemakaava Liikennetarkasteluja ja vaikutuksia. Liikenneinsinööri Sari Piela

Kortteli 114 asemakaava Liikennetarkasteluja ja vaikutuksia. Liikenneinsinööri Sari Piela Kortteli 114 asemakaava Liikennetarkasteluja ja vaikutuksia Liikenneinsinööri Sari Piela 05.11.2015 LIIKENNELASKENNAT ST1 LÄHEISYYDESSÄ 5.11.2015 2 Liikennelaskennat JUHOLANKADUN JA URHEILUKADUN RISTEYS

Lisätiedot

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Kesäkuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/05/30 J. Nyberg, J. Räsänen Made

Lisätiedot

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelussa Lappeenrannan Mustolan asemakaava-alueen liikenteellinen toimivuus ja liiketilan kasvun vaikutukset nykyisen ja vuoden

Lisätiedot

16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS

16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS 16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS 1 Esipuhe Tämä liikenneselvitystyö on laadittu Oy Sunny-Trading Ltd :n toimeksiannosta. Se käsittää

Lisätiedot

Suunnittelu kohdistuu Mussalontiehen Aittakorventien liittymästä pohjoiseen vt 7:n eteläisiin ramppeihin asti. Sijaintikartta.

Suunnittelu kohdistuu Mussalontiehen Aittakorventien liittymästä pohjoiseen vt 7:n eteläisiin ramppeihin asti. Sijaintikartta. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ OSOITE Asemakaavan muutos Mussalontie Lankila ja Aittakorpi PROJ.NRO 0712 ALOITE TAI HAKIJA Kotkan kaupunki, kuntatekniikka SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12

ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12 651/Ak ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.9.2015, 22.4.2014 Suunnittelualue:

Lisätiedot

LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS

LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 16.4.2019 Viite 1510038898 LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 1 1. ALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILA Lidlin asemakaavan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 396 Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelma HEL 2014-014704 T 08 00 00 Hankenro2361_2 Esitys esitti kaupunginhallitukselle Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelman

Lisätiedot

Ak-330 Kemmolan asemakaava

Ak-330 Kemmolan asemakaava Ympäristövirasto / TL 12.03.2013 sivu 1/7 Ak-330 Kemmolan asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisestä tiedosta,

Lisätiedot

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Erika Helin 10.6.2014 Suunnittelun tavoitteet ja eteneminen

Lisätiedot

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS Tilanne 7.12.2028 LÄHTÖKOHTIA Suunnittelukohteena Saaren koulu keskustaajamassa Nykyisiä rakennuksia korvataan uudisrakennuksilla Etäisyyskartta 3/5 km Ala- ja yläkoulurakennukset

Lisätiedot

AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS

AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Naantalin kaupunki AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS Liikenneselvitys 3.9.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Liikenneselvitys I 3.9.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 NYKYTILANNE...

Lisätiedot

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA LIITE kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 4 / 1.11.2017 / Asia nro 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee: Pirkkalan kylän määräaloja 79-428-2-72-M501

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS

TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS Sanna Seppänen I maankäytön suunnittelija I 4.2.2019 SISÄLTÖ Tavoitteet Lähtötiedot Kaavaluonnos Kaavaprosessi ja vaikuttaminen TAVOITTEET Tavoitteet:

Lisätiedot

VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu

VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu Aitolahdentie Johdanto Juvankadulla Kaukajärvellä ja Aitolahdentiellä Koilliskeskuksessa on todettu liikenteellisiä ongelmia, niin ruuhkautumiseen kuin

Lisätiedot

RAIKKOSEN ASEMAKAAVAN VAIKUTUKSET LIIKEN- TEESEEN KARJUSAARENKADULLA

RAIKKOSEN ASEMAKAAVAN VAIKUTUKSET LIIKEN- TEESEEN KARJUSAARENKADULLA 5.11.2014 RAIKKOSEN ASEMAKAAVAN VAIKUTUKSET LIIKEN- TEESEEN KARJUSAARENKADULLA Ramboll Säterinkatu 6 PL 25 02601 ESPOO T +358 20 755 611 F +358 20 755 6201 www.ramboll.fi Päivämäärä 17/10/2014 Laatija

Lisätiedot

Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan

Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan Lahden yleiskaavan 2025 liikenne-ennusteetennusteet Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan

Lisätiedot

Hervantajärven osayleiskaava

Hervantajärven osayleiskaava Hervantajärven osayleiskaava liikennemallitarkastelujen tuloksia Työraportti 16.10.2008 Hanna Kalenoja 1 Johdanto...2 2 Maankäyttö ja liikenneverkkovaihtoehdot...3 2.1 Osa aluejako...3 2.2 Maankäyttövaihtoehdot...3

Lisätiedot

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen.

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen. Porvoon kaupunki 7224 Loviisantien yritysalue Toimivuustarkastelu Tämä toimivuustarkastelu on laadittu Porvoon kaupungin toimeksiannosta. Tarkastelun kohteena on liikenteellinen toimivuus Loviisantie Porvoon

Lisätiedot

Lausunto luonnokseen kunnantalon tontin asemakaavan muutokseksi, Nousiainen

Lausunto luonnokseen kunnantalon tontin asemakaavan muutokseksi, Nousiainen Lausunto 1.2.2019 / wepdwukmtcw 136480C1 ASIA VARELY/228/2019 Nousiaisten kunnanhallitus nousiaisten.kunta@nousiainen.fi Viite: Nousiaisten kunnan lausuntopyyntö 7.1.2019 Lausunto luonnokseen kunnantalon

Lisätiedot