Miten parannat kannattavuutta? KORJAUSRAKENTAJAN OPAS
|
|
- Jaana Halonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Miten parannat kannattavuutta? KORJAUSRAKENTAJAN OPAS
2 Johdanto Korjaushanke on taloyhtiön hallinnolle haastava tehtävä. Hankkeet rasittavat osakkaiden taloutta, minkä lisäksi hankkeen läpivienti on monimutkainen prosessi. Taloyhtiön on hallittava tekniikka suunnitteluineen ja urakkakilpailuineen sekä juridiikka päätöksenteon vaiheineen. Lisäksi on hallittava rahoitustalous ja viestintä osakkaiden ja asukkaiden suuntaan. Kun puhutaan rakentamisen laadusta, kiinnitetään päähuomio yleensä suunnittelun, tuotannon ja lopputuloksen tekniseen laatuun. Korjausrakentamisessa tulee kiinnittää huomiota myös toiminnalliseen laatuun eli siihen, miten korjaustyön aikainen ja sen jälkeinen toiminta hoidetaan. Tämä johtuu siitä, että korjausrakentaminen on suurelta osin asiakaspalvelua.
3 Tuttuja väitteitä? Kovan kilpailun vuoksi katteet ovat alhaiset. Työnjohto ei ehdi hoitaa sille kuuluvia tärkeitä tehtäviä. Pätevän työnjohtajan löytäminen on erittäin vaikeaa. Viestintä asukkaiden kanssa on työlästä ja puutteellista. Osakkaiden tekemien tuotevalintojen kirjaaminen ja tilattujen muutostöiden hallinta on hankalaa. Emme hyödynnä muutostöiden tuomia mahdollisuuksia ja kannattavuutemme kärsii.
4 Lisä ja muutostyöt Huoneistokohtaisten töiden huomiointi sovitaan taloyhtiön ja urakoitsijan välillä. Jos yksittäiset osakkaat haluavat tilata töitä omaan laskuunsa (ns. lisä ja muutostyöt), heidän on sovittava niistä erikseen urakoitsijan kanssa. Moni urakoitsija ei hyödynnä lisä ja muutostöiden mahdollisuutta riittävästi, koska ne koetaan aikaa vieviksi ja hankaliksi. Muutostyöt voivat kuitenkin johtaa parempaan asiakaskokemukseen ja kannattavuuteen.
5 Miten parannat kannattavuutta lisä ja muutostöiden osalta? Hyvin rakennettu verkkokauppa tuo osakkaalle houkuttelevasti esiin lisäpalveluita ja korkeamman laatutason tuotteita. Tämä madaltaa kynnystä ostaa ja tekee ostamisesta helppoa. Hyvin rakennettu kauppa tuottaa myös huoneistokortit ja tilauslistat valmiiksi työmaalle. Tällöin sekaannuksia ei pääse syntymään. Lisämyynnistä saatava hyöty on suurempi, kun virheet kommunikaatiossa ja tilauksessa eivät syö katetta.
6 Miksi tekisit lisä ja muutostöitä? Iäkkäiden taloyhtiöiden korjausrakennusprojekteissa osakkaat haluavat usein toteuttaa muutoksia ja laajempia remontteja. Helppous, turvallisuus ja vastuusyistä työt on hyvä tilata samalta urakoitsijalta, joka muutenkin toteuttaa urakkaa kohteessa. Kun pääurakoitsija voi tarjota asukkaille mahdollisuuden muutostöihin, palvelun taso nousee ja helppo lisämyynti on mahdollista. Taloinfolla asukasmuutosten hallinta on helppoa ja kannattavaa, ylimääräinen työ jää automaation myötä pois ja verkkokaupassa tehty ostos parantaa asukkaan asiakaskokemusta.
7 Miksi tekisit lisä ja muutostöitä? Taloinfosta molemmille osapuolille jää tilausvahvistuslomake ja sähköisesti kuitattava huoneistokortti. Tällöin väärinkäsityksiä ei pääse syntymään ja kaikki huomioitavat asiat on sopimuksilla etukäteen sovittuna. Tilausvahvistusten pohjalta voidaan myös hakea tilaus ja jakelulistat, jolloin tavaran tilaaminen huoneistoihin on helppoa ja nopeaa ja työmaalle tulevat oikeat tavarat.
8 Viestintä Saavuttaakseen korkean toiminnallisen laadun urakoitsijan on kyettävä viestimään asukkaille, isännöitsijälle, hallitukselle, valvojalle ja kaikille muille projektin osapuolille täsmällisesti. Projektin eri sidosryhmien yhteistyö helpottuu huomattavasti, kun tietoisuus projektista on oikealla tasolla. Viestintä koetaan usein aikaa vieväksi tehtäväksi, ja heikko viestintä lisää virheitä ja väärinkäsityksiä.
9 Tiedottaminen ja viestintä Taloinfon tiedotustyökalu on helppokäyttöinen ja monipuolinen. Tiedotteita voidaan lähettää kiinteistön kaikille asukkaille ja projektin yhteyshenkilöille yhdellä kertaa useaa kanavaa käyttäen. Tiedotekanavat ovat sähköposti, kirjeposti, tekstiviestit ja järjestelmän sisäinen tiedote. Asukaskeskustelut ovat tehokas kanava huoneistojen osakkaiden ja urakoitsijan välillä. Ohjaamalla kaiken kommunikaation Taloinfoon kevennätte työnjohtajan työtaakkaa ja parannatte asiakaskokemusta. Taloinfon viestintätyökalu ei ole henkilöriippuvainen, vaan esimerkiksi työnjohtajan ollessa lomalla tai vaihtuessa kaikki keskustelut ovat edelleen arkistoituneina palvelussa.
10 Miten voit tehostaa viestintää ja samalla säästää aikaa? Työnjohtajan ajankäyttö selkeytyy huomattavasti, kun tiedotteet lähtevät automatisoidusti eikä työnjohtajan tarvitse juosta rapuissa. Kun osakkaiden kanssa käytävä keskustelu on keskitetty yhteen kanavaan ja viestit ovat aina oikeiden henkilöiden saatavilla, ylimääräiset puhelut ja turhat sähköpostit vähenevät. Asiakkaamme ovat säästäneet työnjohtajan työaikaa päivätasolla jopa tunteja. Osakasmuutoksiin käytetty aika on pudonnut useista tunneista jopa viiteentoista minuuttiin ilman, että palvelun laatu on kärsinyt.
11 Projektipankki Taloinfossa on myös projektipankki, jolla tiedon jakaminen ja keskustelu ammattilaisten kesken saadaan hallintaan. Projektin päätyttyä kaikki tieto on valmiina arkistossa. Projektipankki säästää työnjohdon aikaa, kun kaikki dokumentit ovat ajan tasalla ja saatavilla kaikille ammattilaisille. Työmaahankkeen päättymisen jälkeen tiedot ovat hyödynnettävissä taloyhtiön omissa järjestelmissä. Herätteet antavat ammattimaisen kuvan urakoitsijasta, säästävät kaikkien osapuolten aikaa ja vähentävät virheitä.
12 Kokemuksia Tiedottaminen Taloinfon palvelulla on sujunut erinomaisesti. Palvelu on helppokäyttöinen ja sen käyttö säästää merkittävästi aikaa. Kirjepostia ei tarvitse erikseen käsin kuorittaa ja postittaa, sillä ohjelman kautta kirjeposti lähtee suoraan niille asukkaille, joilla ei ole sähköpostiosoitetta. Säännöllisen viestinnän ansiosta turhat puhelut ja yhteydenotot ovat jääneet pois. Haluamme pitää asukkaat ajan tasalla koko putkiremontin ajan. Työskentelemme heidän asunnoissaan ja on tärkeää, että asukkaat tietävät, mitä putkiremontissa tapahtuu. Sovelluksen avulla asukas pysyy koko ajan perillä siitä, mitä hän on valinnut ja miten valinnat vaikuttavat kokonaishintaan. Asukas voi tehdä materiaalivalinnat itse tai yhdessä urakoitsijan kanssa. Myös sijoittajaosakkaat saavat tarvittavat tiedot automaattisesti. Olemme säästäneet yli kaksi tuntia per asukas pelkästään materiaalivalintojen osalta. Lisäksi olemme kyenneet parantamaan kannattavuuttamme, koska lisä ja muutostöiden ostaminen ja hallitseminen on helpompaa ja kannattavampaa.
13
14 Oletko kiinnostunut saamaan lisätietoa? Tarjoamme ilmaisen esittelyajan, jossa pääset arvioimaan palvelun tuomaa hyötyä sinun liiketoimintaasi. Jätä yhteydenottopyyntö tai soita Lähteet Tässä oppaassa on hyödynnetty tietoa Korjausrakentamispalveluiden hankintaopas taloyhtiöille Jari Virta Taloinfo.compalvelun asiakasyritykset
PALVELUMALLIT ASUKASLÄHTÖISEEN PERUSPARANTAMISEEN
PALVELUMALLIT ASUKASLÄHTÖISEEN PERUSPARANTAMISEEN ATTE STAMBEJ JARMO HALONEN OSAKKAIDEN OMAT MUUTOSTYÖT LUONNOS SUUNNIT- TELU LUONNOS SUUNNIT- TELU SUUNNIT TELU KILPAILUT TAMINEN URAKKA- SOPIMUS KORJAUS-
LisätiedotPUTKIREMONTTI NÄIN ONNISTUT. ASUKASLÄHTÖINEN JA PALVELEVA s.06. PUTKIREMONTIN VAIHEET s.04. HYVÄ VIESTINTÄ s.09
PUTKIREMONTTI NÄIN ONNISTUT PUTKIREMONTIN VAIHEET s.04 ASUKASLÄHTÖINEN JA PALVELEVA s.06 HYVÄ VIESTINTÄ s.09 AVAIMET ONNISTUNEESEEN PUTKIREMONTTIIN Linjasaneeraus on aina merkittävä ja iso päätös taloyhtiölle.
LisätiedotPUTKIREMONTTI NÄIN ONNISTUT. ASUKASLÄHTÖINEN JA PALVELEVA s.06. PUTKIREMONTIN VAIHEET s.04. HYVÄ VIESTINTÄ s.09
PUTKIREMONTTI NÄIN ONNISTUT PUTKIREMONTIN VAIHEET s.04 ASUKASLÄHTÖINEN JA PALVELEVA s.06 HYVÄ VIESTINTÄ s.09 LUOTETTAVA KUMPPANI VÄHENTÄÄ STRESSIÄ JA SÄÄSTÄÄ RAHAA Pylon on pääkaupunkiseudun suurin yksityisomisteinen
LisätiedotViestintä taloyhtiössä
Viestintä taloyhtiössä Liina Länsiluoto Viestintäpäällikkö Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen vuokranantajien etujärjestö. Edistämme vuokranantajien
LisätiedotNäytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut
Ennen kuin korjaushanketta voi alkaa suunnitella, on selvitettävä, missä kunnossa kiinteistö nyt on ja mitä korjattavaa siinä on. Selvitys tehdään valmistumisvuoden, vauriohistorian, teknisten selvitysten
LisätiedotTalosaneeraus vuokranantajan näkökulmasta
Talosaneeraus vuokranantajan näkökulmasta Talosaneerauspäivä 8.11.2013, Oulu Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry Oulu, 52 v. Pasi Orava N. 15 v. vuokranantajakokemus Suomen
LisätiedotLinjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen
Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen Peab on Pohjoismaiden suurimpia rakennuskonserneja Peab on mittavat resurssit omaava pohjoismainen yhteiskuntarakentaja. Olemme ammattitaitoinen ja luotettava
LisätiedotMarjukka Vainio Viestintä korjaushankkeessa
Marjukka Vainio Viestintä korjaushankkeessa Talosaneerausiltapäivä Oulu 8.111.2013 Osmo A. Wiion lakeja Jos viestintä voi epäonnistua, niin se epäonnistuu. Jos viestintä ei voi epäonnistua, niin se kuitenkin
LisätiedotNäytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista
18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti
Lisätiedotsuunnitelmien tarkastus ja arkistointi sekä töiden valvonta 2.12.2014 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri
Osakasmuutosten valvonta asuntoosakeyhtiössä: toimijoiden pätevyys, suunnitelmien tarkastus ja arkistointi sekä töiden valvonta 2.12.2014 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Oikeus ja velvollisuus 1.7.2010
Lisätiedot6.5.2014. Tiedottaminen ja tiedonhallinta putkiremontissa. Projektipankki kumppanit
Tiedottaminen ja tiedonhallinta putkiremontissa Neuvontainsinööri Jaakko Laksola Projektipankki= Projektin sisäinen tiedotus = pääsääntöisesti ammattilaiset Tulee lisätä sopimuksiin = Hankkeen kannalta
LisätiedotKotitalon kotisivut Taloyhtiosivut.fi palveluna omalle taloyhtiölle
Kotitalon kotisivut Taloyhtiosivut.fi palveluna omalle taloyhtiölle 18.9.2010 Helsinki Hallitusforum Timo Tossavainen Kiinteistöliiton järjestöpäällikkö Taloyhtio.netin päätoimittaja Kotitalon kotisivut
LisätiedotMUUTOSTYÖOHJE JA EHDOT HASO Kuusikkotie 7-8
MUUTOSTYÖOHJE JA EHDOT HASO Kuusikkotie 7-8 20.4.2018 MUUTOSTYÖOHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä materiaalivalinnoista ja muutostöistä... 1 2. Yhteystiedot muutostöissä... 1 2.1. Urakoitsija... 1 2.2. Huoneistokohtaiset
LisätiedotHallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke
Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke Hallitusfoorumi 6.10.2012 Hallituksen jäsen Juhani Siikala, RI, Ekon, KJs Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusasiantuntijat AKHA ry www.akha.fi
LisätiedotVIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi
VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi KODISTA MUKAVAMPI JA TERVEELLISEMPI JÄÄHDYTYKSELLÄ ASUINMUKAVUUTTA JA PAREMPIA YÖUNIA Toimistot ja ostoskeskukset pysyvät jäähdytyksen avulla
LisätiedotKuusitie 14, KLAUKKALA
Isännöitsijätoimisto Lahex Oy ISA Kuusitie 14, 01840 KLAUKKALA www.lahex.fi Ilmoitus huoneiston kunnossapito- ja muutostöistä Huom! Muutostyötä ei tule ja saa aloittaa missään muodossa, ennen kuin taloyhtiö
LisätiedotASUKASVIESTINTÄ ENERGIAEKSPERTTITOIMINNAN APUANA ANU NORROS
ASUKASVIESTINTÄ ENERGIAEKSPERTTITOIMINNAN APUANA ANU NORROS 11.4.2018 Mehän sovittiin tästä. 4 6 7 VIESTINTÄ TALOYHTIÖISSÄ VIESTINNÄN TARKOITUS Päivittäisviestintä Tiedotus, tiedonvälitys, tiedonvaihdanta
LisätiedotRyhmäkorjaushankkeen ja asuntokohtaisten muutosten hallinta taloyhtiön ja isännöitsijän näkökulmasta
Ryhmäkorjaushankkeen ja asuntokohtaisten muutosten hallinta taloyhtiön ja isännöitsijän näkökulmasta Korjausrakentamisen työpaja 3. Messukeskus 20.11.2013 Lars Lindeman NCC Rakennus Oy lars.lindeman@ncc.fi
LisätiedotLinjasaneeraus tulossa mikä on mahdollista? EMC Emator Helsinki Jyväskylä
Linjasaneeraus tulossa mikä on mahdollista? EMC Emator Helsinki Jyväskylä Linjasaneeraus kulusta investoinniksi Isännöintiliiton palkitsema EMC EMATOR on kehittänyt linjasaneeraukseen uudenlaisen kokonaispalvelun,
Lisätiedot18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd
18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.
LisätiedotKorjausrakentamisen asukasviestintä. Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy
Korjausrakentamisen asukasviestintä Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy Agenda Miten korjausrakentamisen viestintä poikkeaa muusta viestinnästä? Korjausrakentamisen viestinnän eteneminen
LisätiedotIsännöitsijätoimisto Tili-Kiinti Oy ISA Haarniskatie 6 D, 00910 Helsinki, puh. (09) 325 6221, faksi (09) 328 1696 isannointi@tili-kiinti.inet.
1 ( 6 ) ILMOITUS HUONEISTON KORJAUSTÖISTÄ pvm. / 201 Ilmoitus on jätettävät isännöitsijätoimistoon hyvissä ajoin ennen suunnitellun korjaustyön aloittamista (vähintään 2 viikkoa ennen töiden aloitusta
LisätiedotHankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu
Hankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu Asunnot tyypeittäin ja ikäluokittain Suomessa. Lähde: Tilastokeskus ja VTT 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000 Omakotitalot
LisätiedotAsiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen
Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen ANU NORROS ILMASTOINFON SUUNNITELMALLISEN KIINTEISTÖNPIDON KOULUTUS SYKSY 2017 TALOYHTIÖSTRATEGIA HYVIN TEHTY TALOYHTIÖ- STRATEGIA ON YHDESSÄ SOVITTU
LisätiedotTanja Laine, Helmi Seniorikoti. Janne Flyktman Appsolute Solutions Finland Oy. Harri Kuusela, Appsolute Solutions Finland Oy
Tanja Laine, Helmi Seniorikoti Janne Flyktman Appsolute Solutions Finland Oy Harri Kuusela, Appsolute Solutions Finland Oy Tuula Löytty, Smart & Lean Jussi Mozo Kokeilun menetelmä: Iteraatiokierros Lean
LisätiedotUusi asunto-osakeyhtiölaki
OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat
LisätiedotKorjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas
Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentaminen Mitä tarkoitetaan? Yhtiö, osakas, insinöörit, juristit AOYL:nkäsitteet: kunnossapito muutostyö
LisätiedotVIESTINTÄ ASUKASLÄHTÖISESSÄ PERUSPARANTAMISESSA VAP. Jouko Taskinen Suomen Asuntotietokeskus IKE-TUTKIMUSSEMINAARI
VIESTINTÄ ASUKASLÄHTÖISESSÄ PERUSPARANTAMISESSA VAP Suomen Asuntotietokeskus IKE-TUTKIMUSSEMINAARI VIESTIKAPULA PUTOAA HERKÄSTI MONESSA VAIHDOSSA Asukkaat Urakoitsija AsOy:n hallitus Rakennuttajakonsultti
LisätiedotAsukasmuutosopas Asunnonostajan opas asunnon hintaan kuuluvien materiaalivalintojen sekä lisähintaisten asukasmuutostöiden tekemiseen
Pääurakoitsijan logo tähän ASOY HELSINGIN MALLI Asukasmuutosopas Asunnonostajan opas asunnon hintaan kuuluvien materiaalivalintojen sekä lisähintaisten asukasmuutostöiden tekemiseen 1 Yleistä Kohde toteutetaan
LisätiedotHuoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja
Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Taloyhtiöiden hallitusforum 24.9.2011 Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Tarvitaan lisää tietoa Taloyhtiöllä
Lisätiedotyit.fi/talontekniikka PAREMMAT PUTKIREMONTIT VIIDEN VUODEN TAKUULLA
yit.fi/talontekniikka PAREMMAT PUTKIREMONTIT VIIDEN VUODEN TAKUULLA YIT LIIKEVAIHTO* 3,8 mrd. vuonna 2018 OIKAISTU LIIKEVOITTO* 134,5 milj. vuonna 2018 TYÖNTEKIJÄT 10 000 11 eri maassa NPS NETTOSUOSITELUINDEKSI
LisätiedotSähköisen kilpailuttamisen hyödyt
Sähköisen kilpailuttamisen hyödyt 15.11.2012 PTCS Julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumi Sähköisen kilpailuttamisen hyödyt 1 Keskitettynä hallittavampi kokonaisuus Kaikki kilpailutukset, sopimukset ja
LisätiedotPesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä):
HUONEISTON MUUTOSTYÖ TAI PESUTILAKUNNOSTUS RAKENNUSSUUNNITELMA JA OSAKKEEN OMISTAJAN SITOUMUS Päiväys / 20 Taloyhtiö Osoite Huoneisto Osakkeenomistaja Puhelin Sähköposti KORJAUSHANKKEEN SISÄLTÖ: Pesutilakunnostus
LisätiedotMUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT
MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT Osakkeenomistajalla ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöistä Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajan on ilmoitettava huoneistonsa kunnossapito- ja muutostyöstä
LisätiedotTaloyhtiö 2014 tapahtumassa
Taloyhtiö 2014 tapahtumassa Ryhmäkorjaushanke Case Porvoo Näsin alue Tom Lindborg Rakennuttamis- ja valvontapalvelut Yksikön päällikkö Case Porvoo 3 taloyhtiötä, 1960-1970 luvulta 15 kerrostaloa, 3-9 kerrosta
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI 1/5 LIIKENNELIIKELAITOS. Ohje paloilmoitinryhmien Infra- ja kalustoyksikkö
HELSINGIN KAUPUNKI 1/5 OHJEISTUS PALOILMOITINRYHMIEN IRTI- JA PÄÄLLEKYTKENNÄSTÄ METRON RATAOSUUDELLA, ASEMILLA JA HKL:N KIINTEISTÖISSÄ TYÖSKENNELTÄESSÄ 1 YLEISTÄ Tehtäessä metron rata-alueella, asemilla
LisätiedotRyhmäkorjaus taloyhtiöissä Taloyhtiö 2015 15.04.2015
Ryhmäkorjaus taloyhtiöissä Taloyhtiö 2015 15.04.2015 Lars Lindeman NCC Rakennus Oy lars.lindeman@ncc.fi 040 861 9948 15.04.2015 Lars Lindeman NCC-yhtiöt 1 Esitykseni sisällöstä Mitä lähiöissä tapahtuu?
LisätiedotCenno pika-opas yhteisöille
Cenno pika-opas yhteisöille 1. Johdanto Cenno Software Oy haluaa olla edistämässä suomalaista yhteiskuntaa ja ihmisten välistä kommunikaatiota ja työn tehokkuutta sekä tuottavuutta yhteisöissä. Lisäksi
LisätiedotSisäilmaparannuksen rakennuttaminen, CASE päiväkoti
Sisäilmaparannuksen rakennuttaminen, CASE päiväkoti Teemu Alavenetmäki RI (AMK) Tampereen Tilakeskus Liikelaitos rakennuttajainsinööri Sisältö Suunnittelu Kilpailutus ja urakoitsijoiden valinta Rakentaminen
LisätiedotVIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi
VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi KODISTA MUKAVAMPI JA TERVEELLISEMPI JÄÄHDYTYKSELLÄ ASUINMUKAVUUTTA JA PAREMPIA YÖUNIA Toimistot ja ostoskeskukset pysyvät kaukojäähdytyksen
LisätiedotKOMMENTTIPUHEENVUORO. Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2- hankkeen työpaja 11.6.2014
KOMMENTTIPUHEENVUORO Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2- hankkeen työpaja 11.6.2014 KARVES YHTIÖT LYHYESTI LVIS-Insinööritoimisto Seppo Karves & Co. Suomen ensimmäinen LVIS-ins.tsto v. 1968. Vuodesta
LisätiedotMarjukka Vainio. Taloyhtiön viestintätarpeet ja viestinnän käytännöt
Marjukka Vainio Taloyhtiön viestintätarpeet ja viestinnän käytännöt Moni asia on muuttunut Internet, blogit, matkapuhelin yhä vähemmän tilaa perinteiselle yhdensuuntaiselle tiedonvälitykselle jokainen
LisätiedotCenno pikaopas yhteisöille
Cenno pikaopas yhteisöille 1. Johdanto Cenno Software Oy haluaa olla edistämässä suomalaista yhteiskuntaa ja ihmisten välistä kommunikaatiota ja työn tehokkuutta sekä tuottavuutta yhteisöissä. Lisäksi
Lisätiedotyitgroup.com/fi Enemmän elämää kestävissä kaupungeissa
yitgroup.com/fi Enemmän elämää kestävissä kaupungeissa 1912 1920 1950 1960 1970 1987 1995 2000 2013 2015 Allmänna Ingeniörsbyrån Ab (AIB) perustaa konttorin Helsinkiin. Suomalaiset liikemiehet perustavat
LisätiedotTaloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja
Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja toimivat välineet Tänään: Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja toimivat välineet Hyvä viestintä on tärkeä osa taloyhtiön viihtyisyyttä ja
LisätiedotOmataloyhtiö.fi. Rakenna & Remontoi messut Topi Aaltonen. Omataloyhtiö.fi tarjoaa taloyhtiöille kaiken kattavan toimintaportaalin
Omataloyhtiö.fi Rakenna & Remontoi messut 28.1.2011 Topi Aaltonen Omataloyhtiö.fi fi-palvelu Omataloyhtiö.fi tarjoaa taloyhtiöille kaiken kattavan toimintaportaalin Tieto Ajankohtaiset aiheet sekä lainsäädäntö
LisätiedotMateriaalivalintalomakkeen sekä tarjouspyynnön viimeinen palautuspäivä. V1: 2, 4, 6 30.10.2008 V20: 117, 119, 121,123 30.10.2008
Helsinki 09.10.2008 Sivu 1/5 Kohde: AS Oy Liusketie 6 Omistaja/omistajat: Osoite: Liusketie 6, 00710 Helsinki Porras/Asunto: Osoite: Väliaikainen osoite: Puh: Sähköposti: Asunnossa asutaan rakennustöiden
LisätiedotAsukasviestintä erityistilanteissa Taloyhtiötapahtuma 10.4.2013 Marika Sipilä, Kiinteistöliitto Uusimaa
Asukasviestintä erityistilanteissa Taloyhtiötapahtuma 10.4.2013 Marika Sipilä, Kiinteistöliitto Uusimaa Suomen Kiinteistöliitto ry Meidän talo lehti 2011/1 Eri viestintätilanteita Osakas remontoi Yhtiö
LisätiedotTALOYHTIÖIDEN YHTEISTYÖLLÄ KAIKKI VOITTAVAT
TALOYHTIÖIDEN YHTEISTYÖLLÄ KAIKKI VOITTAVAT Viisas taloyhtiö tekee yhteistyötä naapuriyhtiöidensä kanssa. Yhteistyöllä voidaan parantaa asuinalueen ja sen asukkaiden turvallisuutta, viihtyisyyttä ja yhteisöllisyyttä
LisätiedotOHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:
OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:
LisätiedotTaloyhtiön remonttiratkaisu Kokonaisratkaisu taloyhtiön korjausrakentamisen tarpeisiin
Taloyhtiön remonttiratkaisu Kokonaisratkaisu taloyhtiön korjausrakentamisen tarpeisiin Energiaekspertti kurssi 3.11.2015 OP Tampere Kati Klint Taloyhtiön remonttiratkaisu on kokonaisratkaisu taloyhtiön
LisätiedotISÄNNÖITSIJÄN SÄHKÖISEN VIESTINNÄN PIKAOPAS 1.0
TUOMAS SAARELAINEN ISÄNNÖITSIJÄN SÄHKÖISEN VIESTINNÄN PIKAOPAS 1.0 Lukemalla tämän oppaan, saat tietoa miten säästät aikaa sähköisen viestinnän avulla. Tämän oppaan tarkoituksena on antaa tietoa siitä,
Lisätiedot- Älytalo. As. Oy Mäkilinna. Innovatiivinen linjasaneeraus. Pohjaviemäristä Pilvipalveluihin
As. Oy Mäkilinna Innovatiivinen linjasaneeraus Pohjaviemäristä Pilvipalveluihin - Älytalo Vm 1927 (87v) 7.krs 104 asuntoa 8 liiketilaa 26.900 m3 Tämän jälkeen ei remonttia 100 vuoteen TEKES-Vison päätösseminaari
LisätiedotASUKASMUUTOSTYÖT MATERIAALIVALINNAT. Haso Kivipadonpuisto
ASUKASMUUTOSTYÖOHJE 1 (5) ASUKASMUUTOSTYÖT MATERIAALIVALINNAT Haso Kivipadonpuisto 1. YLEISTÄ Muutostöiden tekeminen perustuu rakennuttajan ja urakoitsijana toimivan Lujatalo Oy:n väliseen sopimukseen.
Lisätiedot1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998.
1 Urakkasopimus YSE 1998 RT 80260 RT 80260 1(5) URAKKASOPIMUS YSE 1998 Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. Hanke Numero Rakennuskohde Urakkasopimus PÄÄURAKKA 1
LisätiedotLänsimetron sähköinen huoltokirja osa laajempaa tiedonhallintaa. Entäpä tietomalli?
Länsimetron sähköinen huoltokirja osa laajempaa tiedonhallintaa Entäpä tietomalli? Projektitiedonhallinnan hallinta tiedonhallinnan tiedon hallinta Helppoa? Haastavaa? Mahdotonta? Mielenkiintoista? 4.6.2015
LisätiedotSisältö Taloyhtiön elinkaari Elinkaaressa elämistä PTS Hallituksen vuosikello Taloyhtiön tietojen ylläpito Taloyhtiön strategia Asumisen hinta Taloyhtiön arvo 3D piirustukset Valmistautuminen hankkeeseen
LisätiedotJulkisivuremontti KILPAILUAINEISTO. Kilpailun säännöt Osallistumislomake Liite 1 - Vastauslomake Liite 2 - Vapaamuotoiset perustelut
2017 2019 Julkisivuremontti KILPAILUAINEISTO Kilpailun säännöt Osallistumislomake Liite 1 - Vastauslomake Liite 2 - Vapaamuotoiset perustelut KILPAILUN SÄÄNNÖT Laadukkaita ja onnistuneita julkisivuremontteja
LisätiedotSujuvan toteutuksen perusta on hyvä suunnittelu case esimerkki toteutusvaihtoehdoista
Sujuvan toteutuksen perusta on hyvä suunnittelu case esimerkki toteutusvaihtoehdoista Päätehtävät ja roolit Tilaaja päättää Isännöitsijä johtaa taloyhtiötä Projektijohtaja johtaa hanketta Valvoja valvoo
LisätiedotKORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKO JA KUSTANNUSTEN JAKAMINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari
KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKO JA KUSTANNUSTEN JAKAMINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari SISÄLTÖ Pätevä päätös Kunnossapitovastuunjako, osakasmuutokset Vastikeperuste Osakkeenomistajan
LisätiedotSANEERAUS PROJEKTIALLIANSSINA RATKAISUNA AIKAINEN INTEGROINTI
TEKES KORJAUSRAKENTAMISEN KEHITTÄMISEN RYHMÄHANKE LOPPUSEMINAARI SANEERAUS PROJEKTIALLIANSSINA RATKAISUNA AIKAINEN INTEGROINTI 27.1.2015 Finlandia-talo Helsinki Marjatta Roth, KOy Jyrkkälänpolku Jyrkkälä
LisätiedotMyynti Fluent Construction RAKENNUSPROJEKTIT MENESTYKSELLÄ MAALIIN
Myynti +358 29 170 1120 www.fluentprogress.fi Fluent Construction RAKENNUSPROJEKTIT MENESTYKSELLÄ MAALIIN Rakennustyön digitalisointiin Fluent Construction helpottaa työmaalla työskentelevän arkea optimoimalla
LisätiedotJulkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen?
Toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Suomen Betoniyhdistys ry JULKISIVU 2011 Messukeskus 12.11.2011 Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen? 1(17) Esityksen teemat Asiantuntijoiden
Lisätiedotjärjestelmän hankintaan
järjestelmän hankintaan Yrityksen toimintojen hallintaan sopivan ohjelmiston miettiminen voi olla haastavaa, varsinkin jos aiempaa kokemusta ei ole. Tästä oppaasta löydät vinkkejä siihen, mitä kannattaa
LisätiedotUusia ajatuksia ja huomioita putkiremonttiprosessiin. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola
Uusia ajatuksia ja huomioita putkiremonttiprosessiin Neuvontainsinööri Jaakko Laksola Projektipankki= Projektin sisäinen tiedotus = pääsääntöisesti ammattilaiset Tulee lisätä sopimuksiin = Hankkeen kannalta
LisätiedotISÄNNÖINNIN TARJOUSPYYNTÖ
Hei, Kiitos mielenkiinnosta :n isännöintipalveluja kohtaan. Olkaa ystävällinen ja täyttäkää tämä lomake huolellisesti. Lisäksi pyydämme ystävällisesti liittämään seuraavat dokumentit tarjouspyyntönne liitteeksi,
LisätiedotToimivuutta ja turvaa katolle. Katse kattoon. REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki Jari Suuronen
Toimivuutta ja turvaa katolle Katse kattoon REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki 6.4.2016 Jari Suuronen Nordic Waterproofing Group Liikevaihto n. 200 M Henkilöstöä n. 650 Valmistusta Suomessa, Ruotsissa
LisätiedotKauppa se on joka kannattaa
1 Kauppa se on joka kannattaa Verkkokauppabisnes on houkuttelevaa. Lähtökohdat liiketoiminnan aloittamiseen ovat moninaiset - ja näin ollen myös verkkokauppiaiden joukko on monenkirjava. On intohimoyrittäjää,
LisätiedotAS.OY LAAJAKUMPU HELSINKI
AS.OY LAAJAKUMPU HELSINKI PUTKIREMONTIN SUUNNITELMIEN ESITTELY Palvelukeskus Sofia 26.11.2013 26.11.2013 Ins.tsto Conditio Oy / Juha Räisänen 1 SUUNNITELMISTA Suunnitelmat ovat valmistumassa ja tarjouspyyntökierrosta
LisätiedotHASO FANNYNKALLIO. Muutostyöopas
HASO FANNYNKALLIO Muutostyöopas Asumisoikeusasunnon haltijan opas asunnon hintaan kuuluvien materiaalivalintojen sekä lisähintaisten muutostöiden tekemiseen. 1 Yleistä MUUTOSTYÖOHJE Kohde toteutetaan voimassa
LisätiedotAURINKOSÄHKÖÄ TALOYHTIÖILLE
AURINKOSÄHKÖÄ TALOYHTIÖILLE OMAVARAISTA ENERGIANTUOTANTOA EDELLÄKÄVIJÖILLE Energiantuotanto hajautuu, jolloin myös kuluttajista tulee tuottajia. Helen tarjoaa taloyhtiöille laadukkaat aurinkosähköjärjestelmät
LisätiedotIlmoitus laadittu (pvm)
ILMOITUS TALOYHTIÖLLE Huoneiston kunnossapito- ja muutostyöstä Sivu 1/5 Ilmoitus laadittu (pvm) Yhteystiedot Taloyhtiön nimi Huoneiston osoite Osakas Osakkaan sähköpostiosoite Osoite Postinumero ja -toimipaikka
LisätiedotHYVITYSOSUUKSIEN HUOMIOIMINEN HANKKEEN KUSTANNUKSISSA. 4.1 Nettosäästöjen lisääminen urakan kokonaishintaan
4 HYVITYSOSUUKSIEN HUOMIOIMINEN HANKKEEN KUSTANNUKSISSA Osakkaiden hyvitykset ovat yhtiön korjaushankkeeseen liittyviä kulueriä. Tästä syystä ne tulee huomioida koko yhtiön hanketta koskevassa vastikelaskennassa.
LisätiedotSeniorien palvelutalo Untuva
Huoneistokortit 1h + avok + alk 39,5 m 2 Asunto 1 1h + avok + alk 40,5 m 2 Asunnot 2 ja 5 2 5 1h + avok + alk 40,5 m 2 Asunnot 3 ja 4 3 4 2h + avok + s 55,5 m 2 Asunto 6 2h + avok + s 60,5 m 2 Asunto 7
LisätiedotIsännöitsijän rooli putkiremontissa Kiinteistöliitto Oulu Putkiremontti-iltapäivä 21.9.2011
Mauri Niemelä 21.9.2011 Oulun Isännöitsijätoimisto Oy Isännöitsijän rooli putkiremontissa Kiinteistöliitto Oulu Putkiremontti-iltapäivä 21.9.2011 Mauri Niemelä, Oulun Kiint.yhdistys ry. Putkiremontti-iltapäivä
LisätiedotPutkiremontteja ammattitaidolla ja oikealla asenteella
Putkiremontteja ammattitaidolla ja oikealla asenteella Onnistuneen putkiremontin takana on kokemus Peab on Pohjoismaiden suurimpia rakennusliikkeitä. tamme pohjaa ammattitaitoon ja vuosien kokemukseen,
LisätiedotTuotannon luotettavuus
Tuotannon luotettavuus Tuomas Särkilahti Skanska Talonrakennus Oy 1 Sisältö 1. Skanskan Luotettavan Tuotannon Toimintapa (LTT) 2. Miksi tuotannon luotettavuus on tärkeää 3. Miten varmistamme luotettavan
LisätiedotPuhtauden ja pölynhallinta linjasaneerauksessa, case Toimitusjohtaja Liisa Laakkonen, LTQ-Partners Oy
Taloyhtiöiden hallitusforum 6.10.2012 Helsingin Messukeskus Puhtauden ja pölynhallinta linjasaneerauksessa, case Toimitusjohtaja Liisa Laakkonen, LTQ-Partners Oy Esimerkki hyvin toteutetusta pölynhallinnasta
LisätiedotSopimusten merkityksestä
Sopimusten merkityksestä Jouni Koskela hallintonotaari, kiinteistönpitoinsinööri Esityksen sisältö: Hankkeen luonne Sopimusten sitovuus Osapuolet Osalliset Pätevyys, toimivalta Hyvä sopimus Tulkinta ja
Lisätiedot29.8.2013 Ins.tsto Controlteam Oy, Harri Valkonen 1
Harri Valkonen, rak. ins Urakointikokemusta 23 vuotta, rak. konsulttina yli 5 vuotta Töissä insinööritoimisto Controlteam Oy, Jyväskylä ( 30 henkilöä) Kohteita mm. Haapamäen koulun peruskorjaus, päävalvojana
LisätiedotKuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 26,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero 658781 1h,kt, 26,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 30 210,00 Vh. 100 700,00 Matkusniemenkatu 13. ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Kuopion Kippari. Rakentaja
LisätiedotTEHOA ASIAKASVIESTINTÄÄN
TEHOA ASIAKASVIESTINTÄÄN Marjut Joensuu 1.4.2014 Twitter: @marjutjoensuu HYVÄ ISÄNNÖINTI KANNATTAA Kaikki mitä teemme tähtää siihen, että isännöinnin arvostus nousee ja ihmiset oivaltavat, miksi hyvä isännöinti
LisätiedotProjektin palikat hallintaan! Tehokkaan projektinhallinnan opas. Idea Suunnittelu Käynnistäminen Toteutus Tulos
Projektin palikat hallintaan! Tehokkaan projektinhallinnan opas Idea Suunnittelu Käynnistäminen Toteutus Tulos 1 Tehokas projektinhallinta on avain tuloksellisuuteen Projektinhallinta on taitolaji. Siinä
LisätiedotTaloyhtiöiden hallitusfoorum 2010. Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri
Taloyhtiöiden hallitusfoorum 2010 Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri SKH Isännöinnin taustat Perustettu vuonna 1982 Työntekijöitä n. 50 hlöä Isännöintikohteita pääkaupunkiseudulla n. 200, joissa asuntoja
LisätiedotISÄNNÖITSIJÄN SÄHKÖISEN VIESTINNÄN PIKAOPAS 1.0
ISÄNNÖITSIJÄN SÄHKÖISEN VIESTINNÄN PIKAOPAS 1.0 Tämän oppaan tarkoituksena on antaa tietoa siitä, mitä hyötyä ja etua on käyttää sähköistä viestintää osana päivittäistä yhteydenpitoa taloyhtiöiden kanssa.
LisätiedotMaanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla!
Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla! MaaRaksa auttaa yritystä: Parantamaan kannattavuutta tuomalla tehdyt työt ja tarvikkeet laskutukseen Säästämään aikaa poistamalla moneen kertaan samojen
LisätiedotVuorovaikutushaasteet putkiremontissa
Vuorovaikutushaasteet putkiremontissa IKE-workshop: Asukaslähtöisen perusparantamisen kehitystarpeet 1.3.2005 Juha Salmi Suomen Asuntotietokeskus VUOROVAIKUTUSHAASTEET PUTKIREMONTEISSA hankkeen toteuttajaosapuolten
LisätiedotVALTION YHTEINEN VIESTINTÄRATKAISU MAHDOLLISTAA UUDET TOIMINTATAVAT. Hankepäällikkö Raimo Kangaskoski, Valtiokonttori, Valtion IT-palvelukeskus
VALTION YHTEINEN VIESTINTÄRATKAISU MAHDOLLISTAA UUDET TOIMINTATAVAT Hankepäällikkö Raimo Kangaskoski, Valtiokonttori, Valtion IT-palvelukeskus Esityksen sisältö Herätys Ratkaisu Lopuksi Lisätietoja 2 Herätys
LisätiedotAS.OY SÄÄSTÖSALO HELSINKI PUTKIREMONTIN HANKESUUNNITTELU
AS.OY SÄÄSTÖSALO HELSINKI PUTKIREMONTIN HANKESUUNNITTELU Laajasalo 21.5.2013 21.5.2013 Ins.tsto Conditio Oy / Juha Räisänen 1 Hankkeen suunnittelijat Putkisuunnittelu, pääsuunnittelija Insinööritoimisto
LisätiedotInSert - putkiremonttien asukaskysely. Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008
InSert - putkiremonttien asukaskysely Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008 Yhteenveto vastaajista Kyselyyn vastasi noin 400 taloyhtiön osakkeenomistajaa Vastaajat asuvat noin 330 eri taloyhtiössä Noin
LisätiedotRane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen
Rane energianeuvonta Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Ranen henkilöstöä Antero Mäkinen Rakentaminen Katja Räsänen Harjoittelija Petri Mäkelä Rakentajan opas Tiina Hakala Asuminen Ilari
LisätiedotSIVU-URAKAN ALISTAMINEN. Prof. Jouko Kankainen JoKa-konsultit Oy
SIVU-URAKAN ALISTAMINEN Prof. Jouko Kankainen JoKa-konsultit Oy RAKENNUSURAKAN OSAURAKKASOPIMUKSET vakiosopimukset Urakkasopimus, jossa YSE 98 sopimusehtoina Alistettuna Alistamattomana Pienurakkasopimus
LisätiedotTukipalvelut Apuna arjessa
arjen tukipalvelut arjen tukipalvelut puhelinpalvelu henkilöstöpalvelut chatpalvelu sähköpostipalvelu Yrittäjä, voisiko arkesi sujuvuus olla suuryrityksen tasolla? Arjen tukipalvelut on suunniteltu helpottamaan
LisätiedotViestintä vuokratalossa onnistuuko? Marjut Joensuu, Isännöintiliitto,
Viestintä vuokratalossa onnistuuko? 9.9.2016 Marjut Joensuu, Isännöintiliitto, twitter: @marjutjoensuu Mitä se viestintä oikein on? Vai helpotusta ja säästöjä? Ja parempaa asumista? Hyvä isännöinti kannattaa.
LisätiedotRAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS
RAKENTAMISEEN LIITTYVÄ TIEDONANTOVELVOLLISUUS Taloyhtiö 2014 Päälakimies, VT Jenni Hupli Kiinteistöliitto Mistä on kysymys? Talousrikollisuuden torjuntaan uusi lisäkeino Verotusmenettelylain (18.12.1995/1558)
LisätiedotSähköinen asiointi isännöinnissä
Sähköinen asiointi isännöinnissä Kehitä asiantuntijuuttasi parhaassa seurassa Timo Varis #tampuurikäyttäjäpäivät #visma Miksi kehittää isännöinnin sähköisiä palveluja?! Isännöintialan laaja digiselvitys
LisätiedotLaukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA
Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ 1 VIESTINNÄN PERUSTA...4 2 VIESTINNÄN SÄÄNNÖT...4 2.1 Viestintäsuunnitelman muutoksenhallinta...5 3 SISÄINEN VIESTINTÄ...5
LisätiedotAs. Oy Mäkilinna - Älytalo
As. Oy Mäkilinna - Älytalo Innovatiivinen linjasaneeraus Pohjaviemäristä Pilvipalveluihin Vm 1927 (87v) 7.krs 104 asuntoa 8 liiketilaa 26.900 m3 Tämän jälkeen ei remonttia 100 vuoteen Onnellinen Osakas!
LisätiedotTIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.
TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,
LisätiedotTALOYHTIÖIDEN HALLITUSFOORMUM
TALOYHTIÖIDEN HALLITUSFOORMUM Remonttien rahoittaminen ja taloudellinen hankesuunnittelu Markku Kulomäki, toimitusjohtaja SKH-Isännöinti Oy KORJATTAVAA TALOILLA RIITTÄÄ! SKH Isännöinnin taloyhtiöillä yli
Lisätiedot