PALVELUTARPEIDEN JA ALUEEN KÄYTÖN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALVELUTARPEIDEN JA ALUEEN KÄYTÖN"

Transkriptio

1 PALVELUTARPEIDEN JA ALUEIDEN KÄYTÖN suunnittelun k o o r d i n o i n t i Kehittämis- ja koordinointityöryhmä - 1/40 -

2 JOHDANTO Lohjan kaupungin organisaatioon asetettiin kesällä 04 kehittämis- ja koordinointityöryhmä valmistelemaan suunnittelun perusteena käytettäviä yhteisiä lähtötietoja, ennusteita ja mitoitusperusteita sekä koordinoimaan palvelutarpeiden, sektoreiden ja alueiden käytön suunnittelua. Työryhmä jatkaa alueiden käyttöönotto työryhmän työtä. Raportissa on kuvattu väestötietoja tilastojen valossa ja kerrottu ennusteperusteita. Vaikutusten tarkastelu on tehty osa-alueittain niin muuttoliikkeen, rakentamisen kuin asumisen osalta. Väestömuutoksen vaikutuksia päivähoitopalveluihin on tarkasteltu päivähoitotiimien mukaisella aluejaotuksella, vaikutuksia koulupalveluihin on tarkasteltu oppilasalueittain ja vaikutuksia vanhuspalveluihin on tarkasteltu osa-alueittain. Työryhmän jäseniä v. 04 ovat puheenjohtaja Kristiina Tikkala, Mikko Kerkola, Kristiina Neuvonen, Oili Laine, Heikki Rouvinen, Seppo Lötjönen, Erkki Eskola, Anja Siilanto-Parviainen ja sihteerinä Teija Liuska. Kehittämis- ja koordinointityöryhmän työskentely hakee muotoaan ja tämän raportin käyttäjiltä toivotaan kommentteja ja kehittämisehdotuksia jatkotyöskentelyyn. Kehittämis- ja koordinointityöryhmä PALVELUTARPEIDEN JA ALUEIDEN KÄYTÖN Kehittämis- ja koordinointityöryhmä, raportti 1/04 Toimittaja: Ulkoasu ja taitto: Kuvat: Kristiina Tikkala Merja Olari Lohjan kaupunki ja Merja Olari - 2/ /40 -

3 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 2 1 VÄESTÖNKEHITYS JA VÄESTÖTAVOITTEET Kaupungin väestönkehitys yleispiirteittäin Maaseutualueiden väestönkehitys Väestönkehitys osa-alueittain Väestön ikärakenne Ikäluokkien alueellinen kehitys Väestönkasvun tavoitteet 11 2 ASUMINEN JA VÄESTÖ Asuntokunnat ja asumisväljyys Asuntotuotanto Lohjalla Vuokra- ja asumisoikeusasuntotilanne Asuntotuotantotarve 15 3 ASUNTOTUOTANTOKOHTEET Uusien asuntojen ja asukkaiden mitoitusperusteet Kaavavaranto Asuntotuotanto taajama- ja haja-asutusalueilla ASUNTOTUOTANNON VAIKUTUS VÄESTÖNKASVUUN OPPILASALUEILLA 31 5 RAKENTAMISEN VAIKUTUS KOULU- JA PÄIVÄHOIDON TILATARPEESEEN 32 JOHTOPÄÄTÖKSET 34-4/ /40 -

4 VÄESTÖNKEHITYS JA VÄESTÖTAVOITTEET Kaupungin väestönkehityksen yleispiirteet Lohjan väestön kasvu oli vuosina keskimäärin 0,8 %. Vuosina nettomuuton vaikutus väestön kasvuun on ollut merkittävä, sillä väestön lisäyksestä (05 asukasta) nettomuuton osuus oli 1153 henkeä eli 58 %. Lohjan alueen väestökehityksessä suhdannevaihtelut ovat varsin suuret, sillä nettomuuton vaikutus väestönkehitykseen on ko. aikana vaihdellut jopa %:n välillä. Vuoden 04 tammi-elokuussa väestön lisäys oli 229 henkeä eli 0,6 %. Vuonna 03 väestön kasvu oli 357 asukasta eli 1,0 %. Vuoden 03 lopussa Lohjan väestömäärä oli henkeä. Kaupungin nettomuuttovoitto oli 215 henkeä ja luonnollinen väestönkasvu 142 henkeä. Nettomuutto pääkaupunkiseudulta oli 118 henkeä ja muualta Uudeltamaalta 263 henkeä. Muiden maankuntien kohdalla Lohjan muutto oli tappiollinen (-166 henkeä). Kaupungin alueen sisäisessä muutossa hyötyivät eniten mm. Ojamo, Moisio ja kaupungin keskusta-alue. Muille osa-aluille muutti eniten asukkaita Maksjoelta, Perttilästä ja Ventelästä. Kuviot 1-2. Väestönkehitys ikäluokittain Väestön kasvu 1990-luvun lopulla on kohdistunut voimakkaimmin Pohjois-Lohjan sekä Lohjan keskustan ja Nummentaustan alueille. Erityisesti Muijalan ja Gunnarlan uusille pientaloalueille suuntautunut muuttoliike on koostunut lähes yksinomaan nuorista perheistä, mikä on aiheuttanut nopeasti kasvaneita palvelutarpeita. Vuosina valtaosa (61 %) Lohjan väestön kasvusta on tapahtunut taajamaalueiden sisällä. Kasvusta 27 % on kohdistunut keskustaajaman laajenemisalueilla ja lievealueen haja-asutusalueilla kasvu on ollut peräti 12 %. (Ympäristöministeriö: seutujen väestömuutos ja alueellinen kasvu/julkaisu 03). Kaupungin osa-alueiden väestönkehityksen, ikärakenteen, ulkoisen ja sisäisen muuttoliikkeen ja syntyvyyden perusteella voidaan olettaa, että sukupolven vaihdosta on tapahtumassa Etelä-Lohjalla mm. Myllylammen, Maksjoen ja Vappula/ - 6/ /40 -

5 Vieremän alueilla. Pohjois-Lohjalla väestö ikääntyy Perttilän ja Asemanpellon ja Nummentaustassa Gruotilan/Vienolan alueilla. Ikääntyvän väestön muuttoa tapahtuu jo haja-asutusalueilta lähemmäksi keskustan ja taajamien palveluja. 1.2 Maaseutualueiden väestönkehitys Lohjan maaseutuväestöön on laskettu taajama-alueen ulkopuolinen väestö (tilastoaluejako 1997). Lohjan maaseutualueet ovat pysyneet varsin asuttuna, sillä väestömäärä on kasvanut vuosien aikana. Vuonna 03 maaseudulla asui 4890 asukasta, jossa kasvua vuodesta 1997 yhteensä 378 eli 8,4 %n (keskim.+63 asuk./ vuosi.) Kuitenkin yleinen taajamoitumiskehitys näkyy siinä, että vuonna 1975 maaseudulla /haja-alueilla asui 15,5 % Lohjan väestöstä kun vuonna 03 osuus oli 13,6 %. Maaseutualueiden väestön kehityksessä on vuodesta 1997 tapahtunut muutoksia, sillä kasvu haja-asutusalueilla on ollut keskimäärin 1,4 % kun se koko kaupungissa on ollut 0,8 %. (Kun tilastoista poistetaan vuodesta 00 lähtien kaupungin osa-alueille tilastoitu laitosväestö, joka vaikuttaa mm. Paloniemen alueella yli 65 -vuotiaiden määrään, maaseutu-alueiden väestön kasvu on ollut 1,2 %.) 1.3 Väestönkehitys osa-alueittain Väestönkasvu on viime vuosina ollut suhteellisesti suurinta Pohjois-Lohjalla, jossa väestö on kasvanut vuodesta 1995 yli 10,5 % (+ 794 asukasta). Kasvu on kohdistunut suurelta osin Muijalan, Nummenkylän ja Lieviö - alueille, jossa Muijalan asuntoalueen rakentamisen ohella suuriosa Pohjois-Lohjan haja-asutusalueen asuntorakentamisesta on kohdistunut näille alueelle. Länsi- ja Etelä-Lohjan alueiden pysähdyksissä ollut väestön kasvu on kääntynyt pieneen nousuun. Etelä-Lohjan väestön kasvu vuosina oli 2,7 % ja Länsi-Lohjan 5,5 %. Osa-alueista suurin määrällinen kasvu on em. ajanjaksona kohdistunut kuitenkin Lohjan keskustan lähialueille, pääasiassa Nummentaustan asuntoalueille, jossa mm. Gunnarlan asukasmäärä on vuodesta 1997 kasvanut 340: lla ja Vienolan asukasmäärä 240 henkilöllä. Maaseudun ikärakenteessa on nähtävissä vanhusten määrän lisääntyminen samoin kuin kaupungin väestössä yleensä. Rakenteeltaan osa-alueet poikkeavat siten, että Pohjois-Lohjan haja-asutusalueilla sekä nuorten että vanhusten määrä on suurempaa kuin esim. Etelä- ja Länsi-Lohjalla. Kuvio 4. Väestön muutos osa-alueittain Kuvio 3. Taajama- ja haja-asutusalueiden väestön muutos / /40 -

6 Taulukko 1. Taajama- ja haja-asutusalueiden väestönkehitys osa-alueittain Alue Muutos Kasvu % LOHJA,yht ,4 -taajamaalue ,2 - haja-asutusalue *) ,4 Alue tuntematon ,7 OSA- ALUEET Etelä-Lohja ,7 - taajamaalue ,4 - haja-asutusalue ,7 Länsi-Lohja ,5 - taajamaalue ,6 - haja-asutusalue *) ,3 Pohjois-Lohja ,2 - taajamaalue - haja-asutusalue Lohja keskusta Alue tuntematon , , , ,7 *Vuosien osa-alueittaisiin lukuihin kuuluvat ko. alueiden laitosten asukkaat, jotka aikaisempina vuosina on sisältyneet kohtaan muu alue/alue tuntematon 1.4 Väestön ikärakenne Lohjan kaupungin väestöstä vuoden 03 lopussa vuotiaita oli 19,6 %, joista 0-6 -vuotiaita 8,5 %, vuotiaita 11,4 %, vuotiaita 55,8 % ja yli 65 - vuotiaita 13,2%. Väestössä nuorten ikäluokkien osuus vähenee. Suurinta vähennys on ollut vuotiaiden ikäluokissa ( ; -433 henk.), mihin vaikuttaa nuorten poismuutto. Vuosien nettomuutosta johtuen kuitenkin vuotiaiden ikäryhmä on kasvanut n. 359 henkeä. Kasvu on kohdistunut 1990-luvun loppupuolelle, sillä vuosina kasvu oli 350 henkeä, mutta vuosina vain 56 henkeä. Alle kouluikäisten 0-6 -vuotiaiden kokonaismäärä väheni vuosina (-108 henk). Vaikka 0-6 -vuotiaiden määrä on ollut laskeva niin 00-luvulla tapahtunut enää yhtä suurta laskua. Vuonna vuotiaiden määrä jopa kasvoi (+). Aikuisväestön ( vuotiaat) määrä kasvaa erityisesti ikäluokissa 50-64, mikä johtuu mm. suurista ikäluokista. Yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa myös voimakkaasti, vuosina kasvu oli n. 1 henkeä/vuosi. 1.5 Ikäluokkien alueellinen kehitys Ikäluokat 0-14 Etelä-Lohjalla on vuotiaiden kasvu on kääntynyt laskuun 02-03, mutta alueen sisällä kasvua on lähinnä Kirkniemen alueella. Myös Maksjoella alueella nuorten ikäluokkien määrä on kääntynyt nousuun, mihin vaikuttanee alueella alkanut sukupolven vaihdos. Länsi-Lohjan alueella Routiolla päivähoitoikäisten ja koululaisten määrät laskusuunnassa. Alueen uudisrakentamisen ja asuntorakenteen huomioon ottaen (kerrostalovaltainen/vuokra-asuntojen osuus merkittävä) palvelujen kysyntä tullee pysymään nykytasolla. Länsi-Lohjan haja-asutusalueilla 0-6 -vuotiaissa hieman kasvua, muutoin 0-14 ikäluokka edellisten vuosien tasolla. Pohjois-Lohjalla 0-6 -vuotiaiden määrä on vuosina vähentynyt, mihin vaikuttaa vuoden 03 kehitys, sillä vuodesta vuotiaiden määrä on vähentynyt 70 hengellä. Suurin vähennys oli Perttilän alueella (-56 ). Myös Muijalan alueella 0-6 -vuotiaiden kasvu näytti pysähtyneen. Sen sijaan kouluikäisten vuotiaiden määrä kasvoi. Vuodesta 1997 kasvu on ollut 165 henkeä, josta vuoden 03 kasvu 45 lasta, mikä tulee lähivuosina aiheuttamaan painetta yläasteella. Muijalan alueen 0-6 -vuotiaiden määrä (160) on edelleen varsin korkea eli 14,9 % alueen väestöstä, mikä tulee vaikuttamaan päivähoito- ja koulutilojen kysyntään edelleen useana seuraavana vuotena, mikäli vielä uutta rakentamista tapahtuu. Koko Pohjois-Lohjan alueella palvelujen kysyntää tasapainottava tekijä lähivuosina on se, että Perttilän alueella nuorten ikäluokkien määrä on edelleen aleneva. Ikäluokkien kehityksen valossa kuitenkin Perttilän ja Ventelän alueiden kohdalla on odotettavissa oleva sukupolven vaihtuminen, mikä lisää ko. alueilla nuorten lapsiperheiden määrää nuorten muuttaessa vapautuviin pientaloasuntoihin. Tällöin päivähoito- ja koulupalvelujen tarve kasvaa, mutta muutoksen nopeutta on vaikea ennakoida. Pohjois-Lohjan haja-asutusalueilla nuorissa ikäluokissa 0-6 -vuotiaiden määrä on vuonna 03 vähentynyt, mutta sen sijaan ikäluokissa 7-14 on kasvua. Nuorten 0-14 v. ikäluokkien määrä on erityisesti Maikkala-Lehmijärven alueilla (213 henk./ osuus 24,8 %) korkeampi kuin Pohjois-Lohjalla keskimäärin. Haja-asutusalueiden nuorten ikäluokkien määrän kasvu vaikuttaa myös kuljetuspalvelujen kysyntään. Nummentaustassa (Keskilohja) Gunnarlan ja Vienolan alueiden asukasmäärä on lisääntynyt vuodesta 00 noin 580 asukkaalla. Muuttajat ovat nuoria perheitä, joten 0-6 -vuotiaiden sekä 7-14 määrä ja osuus on ollut selkeästi kasvanut. Kasvu vuodesta 00 lähtien ollut näissä ikäluokissa 150 eli -30 %. Nummentaustan alueella 0-6 -vuotiaiden määrä on pelkästään vuosina kasvanut n. 90 lapsella. Nummentaustan omakotialueilta tapahtuu vanhusväestön muuttoa myös kaupungin keskustaan sekä osittain Keskilohjan alueelle ja tilalle muuttavat lapsiperheet, mikä tulee pysyttämään myös vanhemman asutusalueen koulu- ja päivähoitopalvelujen kysynnän lähellä nykytasoa. Ojamon alueella on varsin laaja väestöpohja (n asukasta). Nuorten ikäluokkien kasvua on myös nähtävissä Lahokallion ja Vohloisten rakentumisen johdosta, mutta esim vuotiaiden kokonaismäärä on vielä 1990-luvun keskimääräisellä tasolla. Alueen asuntorakenne (mm. vuokra-asunnot, rivitalo- ja kerrostaloasunnot) ylläpitää nykyistä väestörakennetta ja palvelukysyntää. Uusien palveluinvestointien tarve aiheutuu lähinnä uuden rakentamisen nopeudesta ja asuntotuotannon rakenteesta (mm. vuokra- ja asumisoikeusasunnot ). Moision alueella nuorten ikäluokkien osuus ja määrä on ollut laskeva ja yli 65- vuotiaiden määrä lisääntyy, mikä ennakoi ikäpolven muutosta tapahtuvan edelleen - 10/ /40 -

7 myös tällä alueella. Moision alueen väestön kasvun syynä vuonna 03 oli kaupungin sisäinen muuttoliike, sillä alueelle valmistui vuokra- ja asumisoikeusasuntoja. Etelä-Lohjalla vanhusväestön osuus on 13,2 % alueen väestöstä. Yli 65-vuotiaiden määrän kasvu oli vuosina on ollut 9,5 % (+151 henk.). Vanhenevin alue on Maksjoki ( ;+128), jonka kohdalla voidaan odottaa myös väestörakenteessa tapahtuvan sukupolven vaihdosta lähivuosien aikana. Maaseutualueilla vanhusväestön määrä ja osuus on myös kasvava, mikä tulee lisäämään Virkkalan keskustan vanhusväestöä ja asumispalvelujen tarvetta. Virkkalan keskustan vanhusväestö osuus on jo nyt varsin korkea eli noin 27 % Virkkalan keskusta-alueen väestöstä. Länsi-Lohjan alueella yli 65-vuotiaiden määrän kehityksen arviointia vaikeuttaa vanhusten hoitolaitosten asukkaat, jotka on sisällytetty alueen väestöön vuodesta 00. Yli 65-vuotiaiden osuus alueen väestöstä on 14,9 %, mihin vaikuttaa mm. Kartanonmäen vanhainkodin asukkaat. Muutoin vanhusväestö keskittyy Roution taajaman keskustaan, sillä yli 65-vuotiaiden määrä on kasvanut. (+80 henk.). Länsi-Lohjan maaseutualueella vanhusväestön määrä on laskemassa, jolloin on odotettavissa myös nuorempien ikäluokkien muuttoa alueelle. Roution asuntorakenteen ja palvelut (kerrostalot, rivitalot, vuokra-asunnot, lähipalvelut) huomioon ottaen vanhusväestön muuttoa alueelta ei myöskään tapahdu samassa määrin kuin esim. Nummentaustan ja Pohjois-Lohjan alueilta. Kuvio 5. Ikäryhmän 0-6 vuotiaat muutos osa-alueittain Pohjois-Lohjalla vanhusväestön osuus on alhaisempi (9,1 %) kuin kaupungin muilla osa-alueilla. Vanhusväestöä on eniten Ventelän ja Perttilän alueilla, jolloin erityisesti pientaloalueilta tullee seuraavan 10 vuoden aikana muuttoa palvelujen lähelle joko kaupungin keskustaan tai Mäntynummen kerrostaloalueille. Koikkalan-Paksalon ja Maikkalan-Lehmijärven maaseutualueilla vanhusväestön osuus on suhteellisesti hieman suurempi eli osuus on %. Kuvio 6. Ikäryhmän 0-14 vuotiaat muutos osa-alueittain Vanhusväestö; +65 -vuotiaat Vanhusväestön kohdalla suurin kasvu kohdistuu Lohjan keskustaan, sillä vuosina yli 65 -vuotiaiden määrä kasvoi 333 hengellä eli 7,1 %. Erityisesti Lohjan ydinkeskustassa yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa jatkuvasti ja heidän osuutensa alueen väestöstä on jo n. 30 %. Myllylammen alueella kehitys on myös vanheneva, sillä yli 65-vuotiaiden osuus on noussut %:iin. Keskusta-alueen väestörakenteen monipuolistamiseksi asuntotuotannossa (mm. vuokra- ja omistusoikeusasunnot) olisi nykyistä enemmän painotettava sellaisten ydinkeskustaan tukeutuvien asuntoalueiden toteuttamista, mikä mahdollistaa mm. nuorten ja lapsiperheiden asumisen. Kuvio 7. Ikäryhmän yli 65 vuotiaat muutos Ojamon vanhusväestön osuus on kasvava (00-03; + 50 henk.). Vanhusväestön muuttoa kohdistuu suuressa määrin oman alueen asuntokantaan, sillä Ojamon alueella vanhusväestön kannalta liikenneyhteydet ovat hyvät sekä asumisen ja palvelujen tarjonta monipuolista, joten esim. Nummentaustan alueen kaltaista vanhusväestön muuttoa keskustaan ei ole odotettavissa. Ojamon alueella tuleekin lähivuosina esille myös vanhusväestön palvelujen kysyntä ja asumisen tukeminen. - 12/ /40 -

8 1.6 Väestönkasvun tavoitteet Lohjan kaupungin maankäytön kehityskuvaehdotuksessa on kaupungin tavoiteltavaksi vuosittaiseksi väestönkasvuksi määritelty 1 %:n vuosittainen kasvu. ASUMINEN JA ASUNTOTUOTANTO 2 Taulukko 2. Väestötavoitteet alueittain ALUE Osuus 1%:n väestönkasvusta Väestö 03 Väestötavoite 04 Väestötavoite 05 Väestötavoite 06 Väestötavoite 07 Väestötavoite 08 Väestötavoite 09 Väestötavoite 10 Väestötavoite 15 Keskusta 30 % Etelä-Lohja % Länsi-Lohja % Pohjois-Lohja 30 % Väestö yht.* 100 % %:n kasvu yht. ** *asuinalue tuntematon 380 henkilöä (vakio) ** 1%:n vuosittasella väestönkasvutavoitteella väestönkasvu yhteensä 4566 henkilöä Taulukko 3. Väestönkasvutavoitteet alueittain ALUE Osuus 1%:n väestönkasvusta Kasvutavoite Kasvutavoite 04 Kasvutavoite 05 Kasvutavoite 06 Kasvutavoite 07 Kasvutavoite 08 Kasvutavoite 09 Kasvu- Kasvutavoite 10 tavoite Keskusta 30 % Etelä-Lohja % Länsi-Lohja % Pohjois-Lohja 30 % %:n kasvu yht. 100 % Asuntokunnat ja asumisväljyys Vuosina kaupungin asuntokanta on kasvanut noin 965 asunnolla ja asuntokuntien määrä 1027 asuntokunnalla. Kasvu vuosina on ollut 1,1 % vuodessa, kun taas koko kaupungin väestön kasvu vastaavana aikana oli 0,8 % vuodessa. Asuntokunnissa asuvien henkilöiden määrä on kasvanut vain 0,6 %. Tämä kehitys näkyy asumisväljyyden kasvuna; asuntojen pinta-alan kasvamisena sekä toisaalta asuntokunnan keskikoon pienentymisenä. Asuntokunnan keskikoko vuonna 02 oli 2,26 henkeä (1997; 2,32) ja pinta-ala 36,8 m²/henkilö (1997; 34,8 m²/hlö) eli kasvu oli 1,07 %. Asumisväljyys on suurinta haja-asutusalueilla, joissa asuntopinta-ala on n. 43 m2/henk. (v.00). Asuntokuntien keskikoko ja asumisväljyys vaihtelee asuntoalueiden rakenteen (asuntotyyppi, omistussuhteet) mukaan. Vuonna 02 asuntojen keskikoko oli omakotitaloalueilla keskimäärin 2,8 henk./asunto, rivitalo-alueilla keskimäärin 2,3 henk./asunto ja kerrostaloalueilla 1,8 henk./asunto. (Tilastokeskus) Keskikoko vaihtelee myös alueellisesti uuden rakentamisen, rakennuskannan iän ja uusiutumisen mukaan. Aivan uusilla omakotitaloalueilla (esim. Muijala, Gunnarla) keskikoko on 3,4-3,6 henk./asunto ja rivitaloasunnossa 2,5-2,9 henk./asunto. Vanhemmilla pientaloalueilla asuntokunnan keskikoko on 2,5-2,7 henk./omakotitaloasunto ja 2,3-2,5 henk./rivitaloasunto. Henkilöluku omistusasunnoissa (Tilastokeskus/00) on keskimäärin 2,5 henk./ asunto ja vuokra-asunnoissa 2,0 henk./asunto. Kerrostaloalueilla, joilla on sekä vuokra- ja omistusasuntoja (esim. Routio, Kyrkstad/Lähdehaka, Mäntynummi) asuntokunnan keskikoko on keskimäärin 2,0 henk./asunto. Asuntokunnan keskikoko on pienin kaupungin ydinkeskustassa ja sen ympäristössä, jossa keskikoko on 1,5 henk./asunto, mikä johtuu näiden alueiden asunto- ja väestörakenteesta (kerrostalot, pienemmät asunnot, vanhusten ja yksin asuvien osuus suuri). - 14/ /40 -

9 2.2 Asuntotuotanto Lohjalla Vuosina asuntoja valmistui 1359 eli keskimäärin 194 asuntoa vuodessa. Omakotitalojen tuotanto oli keskimäärin 101 asuntoa, rivitaloasuntojen 29 ja kerrostaloasuntojen määrä 64 vuodessa. Vaihtelu vuosittain on ollut varsin suurta. Valmistuneiden omakotitalojen pinta-ala oli keskimäärin 164 k-m2, rivitaloasuntojen 87 k-m2 ja kerrostaloasuntojen pinta-ala keskimäärin 76 k-m2. Kerrostaloja on viime vuosina valmistunut etenkin kaupungin keskustaan. Rivitalokohteita on valmistunut Muijalaan, Gunnarlaan, Kartanonpuistoon ja Lempolaan. Omakotirakentaminen asemakaavoitetulla alueella on keskittynyt etenkin Muijalaan, Gunnarlaan ja Vappulaan. Muijalan alueelle ei ole lähivuosina suunnitteilla uutta omakotirakentamista yhtä laajassa mittakaavassa kuin 1990-luvulla. Taulukko 4. Asuntotuotanto (asuntoja kpl). Vuosi Talotyyppi Yhteensä AK AP/AR AO Kuva 1. Ympärivuotista asumista koskeneet suunnittelutarveratkaisut oppilasalueittain vuosina Vuokra- ja asumisoikeusasuntotilanne Kuvio 8. Valmistuneet asunnot Omakotirakentamisesta lähes kolmannes on viime vuosina suuntautunut haja-asutusalueille. Vuosien aikana tehtiin yhteensä n. 160 (n. 40/ vuosi) ympärivuotista asumista koskenutta myönteistä poikkeamislupapäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua. Näistä noin 50 % sijoittui Pohjois-Lohjan alueelle. Oppilasaluejaolla tarkasteltuna eniten lupia myönnettiin Lehmijärvelle, keskimäärin 7 lupaa/vuosi. Muijalaan ja Nummenkylään myönnettiin keskimäärin 5 lupaa/vuosi ja Etelä- Lohjalle Ristin oppilasalueelle keskimäärin 4 lupaa/vuosi. Karstulle myönnettiin keskimäärin 4 lupaa vuodessa. Muille oppilasalueille myönnettiin lupia hajarakentamiseen 1-2 kpl vuodessa. Vuokra-asuntojen osuus asuntokannasta on Lohjalla alhaisempi kuin kaupungeissa keskimäärin. Vuokra-asuntoja oli 100 asukasta kohti vuonna 02 Lohjalla 14,4, kun vastaava luku Suomen kaupungeissa oli keskimäärin 18,8 ja koko maassa 15,8. Uudenmaan maakunnan keskiarvoluvusta 19,4 Lohja jäi selvästi. Aravavuokraasuntojen osuus Lohjalla (6,8 asuntoa 100 asukasta kohti) oli vuonna 03 maan valtakunnallista keskiarvoa (7,5) alempi. Uudenmaan maakunnassa ja koko Suomen kaupungeissa aravavuokra-asuntojen osuus (8,9; 8,7) on tuntuvasti suurempi kuin Lohjalla. - 16/ /40 -

10 2.4 Asuntotuotantotarve Asuntotuotannon tarpeeseen vaikuttaa väestönkasvun/asuntoväestön kasvun sekä poistuman lisäksi asumisväljyyden kasvu, joka johtuu mm. asuntokuntien keskikoon pienentymisestä. Asuntotuotannon rakenteeseen (talo- ja huoneistotyyppi) heijastuu alueen sijainti, perhekoko ja ikärakenne. Väestön ikääntyessä vanhusasuntokunnat tulevat nuorten ohella kasvattamaan palveluiden lähelle sijoittuvien pienempien asuntojen kysyntää. Taulukko 5. Asuntotuotantotarve (Ympäristöministeriö/Lohjan kaupunki). Kasvu keskim./ vuosi Vuosi Väestö Asuntoväestö Asuntokunta Keski- Koko Poistuma -arvio Varauma Asuntotuotanto/ vuosi Asuntokanta , , , , *) ) tuotantotarve arvioitu olevan 90 %:a asuntokuntien kasvusta Asuntomarkkinoiden tasapainon, kehittyvän elinkeinoelämän ja kaupunkilaisten tarpeiden huomioiminen edellyttää, että Lohjalle valmistuu myös tulevina vuosina vuokra-asuntoja. Kaupunginvaltuusto päätti liittyä Kunta-asunnot Oy:n osakkeenomistajaksi. Kunta-asunnot Oy:n saaminen mukaan Lohjan vuokra-asuntomarkkinoille varmistaa vuokra-asuntotuotannon jatkumisen. Lisäksi tarvitaan yleishyödyllisten yhteisöjen panosta sekä vuokra- että asumisoikeusasuntomarkkinoilla. Valtion tukeman asuntotuotannon tarpeeksi arvioidaan noin 50 asuntoa vuosittain. Tämä määrä taannee vuokra-asuntojen absoluuttisen määrän säilymisen, vaikka niiden suhteellinen osuus edelleenkin laskee ja omistusasuntojen osuus kasvaa. Vuokra- ja asumisoikeustaloissa asukkaiden lukumäärä ja ikärakenne säilyvät puolestaan varsin vakioina. Asukkaat muuttavat suurista vuokra- tai asumisoikeusasunnoista yleensä toisaalle viimeistään silloin, kun asunto käy tarpeettoman isoksi ja kalliiksi. Tilalle muuttaa yleensä uusi lapsiperhe. Tämä takaa palvelujen kysynnän suhteellisen stabiliteetin. Tältä kannalta alueiden monipuolinen asuntojen hallintamuotojakauma tukee palvelujen säilymistä alueilla, joissa esimerkiksi päivähoitotarpeen väheneminen muutoin uhkaisi jättää päiväkodin tyhjilleen tai vajaakäyttöön. Vuokra- ja asumisoikeusasuntotuotannon yleiset edellytykset ovat seuraavat: 1 soveliaita tontteja kyetään osoittamaan riittävästi 2 arava- ja korkotukilainamäärärahoja saadaan riittävästi 3 rakennuskustannukset saadaan optimaalisiksi 4 asuntojen tuottajiksi löytyy kiinnostuneita tahoja Suunnittelukaudella asetetaan tavoitteeksi rakentaa arava- ja korkotukilainoitettuja vuokra- tai asumisoikeusasuntoja seuraavasti: Asuntotuotannon tarpeen arvioinnin lähtökohtana on käytetty kaupungin maankäytön kehityskuvan mukaista väestöennustetta, jonka mukaan väestönkasvu olisi 1 %. Laskelmassa on sovellettu ympäristöministeriön laatimaa ( ) kunnittaista asunnontarvelaskelman perusteita, jonka mukaan alueen asuntoväestön osuus koko väestöstä säilyisi nykytasolla (98,4 %) sekä YM:n laskemassa käytettyä poistuma-arviota. Laskelmassa käytetty asuntokuntien keskikoon on arvioitu kuitenkin pienenevän hitaammin kuin YM:n laatimassa arviossa, sillä kaupungin oman väestöennusteen mukaan väestön kasvu ja erityisesti muuttovoitto (lapsiperheet) on korkeampi kuin YM:n käyttämä tilastokeskuksen väestöennuste. 05: 06: * 30 vuokra-asuntoa (yleishyödyllinen yhteisö) * asumisoikeusasuntoa (yleishyödyllinen yhteisö) 25 vuokra-asuntoa (yleishyödyllinen yhteisö) * 30 vuokra-asuntoa (yleishyödyllinen yhteisö) * asumisoikeusasuntoa (yleishyödyllinen yhteisö) Asuntotuotannon määrä vuosina on arvioitu olevan n. 300 asuntoa. Vuosien kohdalla uusien asuntojen tuotanto, mikäli se vastaa asuntokuntien määrän kasvua, edellyttää asuntotuotannon painottumista pienempiin asuntoihin mm. vanhusasuntokuntien määrän kasvun johdosta. Asuntotuotannon rakenteeseen kehitys vaikuttaa myös ehkä siten, että asuntokannasta vapautuu suurempia (omakotitalot) asuntoja asuntomarkkinoille, mikä saattaa pienentää suurempien asuntojen tuotantotarvetta. Asuntotuotannon tavoitteet perustuvat siihen, että pääkaupunkiseudun asuntopolitiikassa ei tapahdu merkittävää muutosta, vaan muutto pääkaupunkiseudulta kehyskuntiin ja Lohjalle sekä muu muutto Lohjan ja muiden kuntien välillä pysyy viime vuosien keskimääräisellä tasolla. Vuokra- ja asumisoikeusasuntojen tuotantotarve 07: * 30 vuokra-asuntoa (yleishyödyllinen yhteisö) * asumisoikeusasuntoa (yleishyödyllinen yhteisö) Vuokra- ja asumisoikeustalojen tonttitarpeet Lohjalla on toimintaa neljällä valtakunnallisella vuokra- ja asumisoikeusasuntoyhteisöllä. Kunta-asunnot Oy tarvitsee tulevalle asuntotuotannolleen tontteja. YH- Suomi on ilmoittanut, että se on kiinnostunut kohtuuhintaisista tonteista palvelujen läheltä. Sato-konsernilla ei ole tarkoitusta lisätä vuokra-asuntojensa määrää uustuotannolla. Suomen Asumisoikeus Oy on Lohjalla keskittynyt pelkästään asumisoikeusasuntoihin. Vuokra-asuntotuotantoon soveltuvia tontteja on kaupungin omistuksessa varsin niukasti. Asuntomarkkinoiden tasapaino ja vireän elinkeinoelämän tarpeet edellyttävät sopivia tontteja myös vuokra-asunnoille. Siksi keskustan tuntumaan vireillä olevissa kaavoissa tulee huomioida tämä tonttitarve. - 18/ /40 -

11 ASUNTOTUOTANTO- KOHTEET Uusien asuntojen ja asukkaiden mitoitusperusteet Alueiden käyttöönoton ja rakentamisen vaikutuksen arvioinnissa lähtökohtana on käytetty kaava-alueille rakennettavien uusien asuntojen kerrosaloja. Asuntojen ja väestön laskennassa käytetyt muuntokertoimet ovat seuraavat: Rivitalo-/ Paritaloasunto Kerrostaloasunto Omakotitaloasunto Asuntojen mitoitus k-m asunto/tontti Asuntokuntien keskikoko - Keskusta (Lohja, Virkkala) 1,5 2,5 3,1 - lähikeskusta (Ojamo, Keskilohja jne) 2,0 2,5 3,1 - uudet asuinalueet 2,0 2,8 3,8 keskimäärin 1,8 2,3 2,8 Muuntokertoimet on muodostettu vuosien 1999 ja 02 asumistilastoista (Tilastokeskus: Lohjan kaupunki/asuminen osa-alueittain). Rakennettavien alueiden uuden väestön ikäjakauma on arvioitu profiloimalla jo olemassa olevien erityyppisten asuntoalueiden ikärakennetta ja uuden asuntotuotannon rakennetta. Suunnitellun vuosien asuntotuotannon nettovaikutus väestön kasvuun on arvioitu olevan enintään 40 % uusiin asuntoihin muuttavasta väestöstä, sillä suuri osa muuttajista on joko alueen sisällä tai kaupungin muilta alueilta muuttavia. - / /40 -

12 3.2 Kaavavaranto Kaavavarantoon sisältyy kerrostaloasuntojen (AK) rakennusoikeutta k-m2, rivitalojen (AR) rakennusoikeutta k-m2 ja omakotitontteja (AO) 740 kpl. Laskennallisesti varanto riittää n asukkaalle. Kunnallisteknisesti valmista aluetta on seuraavasti: AK k-m2, AR k-m2 ja 440 AO-tonttia, mikä laskennallisesti riittää n asukkaalle. Kaavoihin sisältyvän tonttivarannon määrää koskevaa erillistä selvitystä päivitetään muutaman kerran vuodessa kaavoituksen ja tonttien rakentamisen perusteella. Inventointiin eivät sisälly eräiden vanhentuneiden kaavojen alueet eivätkä vajaasti rakentuneet tontit. Myöskään kaikkien keskeneräisten kaavojen tonttivarantoa ei ole otettu huomioon. Tämän raportin sisältämiin asuntotuotantoa koskeviin tilastoihin on valikoitu käytettävissä olevasta kaavavarannosta todennäköisimmin toteutuvia kaavoitettuja kohteita sekä todennäköisesti käyttöönotettavia uusia alueita. Osalla kohteista toteutuvan kerrosalan suuruudeksi on arvioitu tietty vuosittainen keskiarvo (ei tonttikohtaista kerrosalaa). 3.3 Asuntotuotanto taajama- ja haja-asutusalueilla Alueiden käyttöönottosuunnitelman mukaan vuosina on arvioitu valmistuvan n asuntoa eli keskimäärin 330 asuntoa vuodessa. Taajamien kaavaalueilla valmistuvien asuntojen lukumääräksi on arvioitu noin ja haja-asutusalueilla 0. Taajama-alueella kerrostaloasuntojen määrä tuotannosta on 32 % (461), rivi- ja paritaloasuntojen 36 % (538) ja omakotitaloasuntojen 32 % (464). Mikäli asuntotuotantokohteet toteutuvat uudisrakentamisen aiheuttama nettoväestönkasvun on arvioitu olevan taajama-alueilla 280 asukasta ja maaseutualueilla 60 asukasta vuosittain. Jos syntyvyys pysyy keskimäärin viime vuosien tasolla (+ 400/vuosi) suunniteltu tuotanto mahdollistaa tarvittaessa myös väestöennustetta suuremman väestömäärän lisäyksen eli keskimäärin 1,3 %:n kasvun vuodessa. Taulukko 6. Arvioitu asuntotuotanto (asuntoja kpl). Vuosi Taajama-alue Haja-asutusalue Asunnot yhteensä AK AR/AP AO Yhteensä AO Yhteensä Kuvio 9. Vuosina valmistuneiden asuntojen talotyyppijakauma ja jakauman arvio vuosille (v. 04 valmistuvat ja alkavat kohteet, myöhemmin alkavat kohteet). Vuosien aikana käyttöönotettaviksi arvioidut kohteet ovat pääosin asemakaavoitettuja tai niille on suunnitteilla asemakaava. Asuntotuotantoarvioihin sisältyviä vahvistamattomia asemakaava-alueita ovat Immula (Perttilä), Haukkavuori (Maksjoki) sekä Rajaportti (Hiiden alue). Myös Gunnarlan teollisuusalueen asemakaavan muutos asuinalueeksi on otettu huomioon arvioissa. Alueiden käyttöönottovuoden arvioinnissa on pyritty ottamaan huomioon alueen kunnallistekniikan valmiusaste sekä opetustilojen riittävyys. Asuntotuotannon ajankohdan arviointia hankaloittaa mm. asuntojen kysynnän ennustaminen sekä rakentajien tai maanomistajien reagointi kysyntään. Koska suunniteltu asuntotuotanto mahdollistaa 1,3 % vuosittaisen väestömäärän lisäyksen ja kaupungin vuosittainen väestönkasvutavoite on 1,0 %, asuntojen kysyntään vastaaminen ei edellytä kaikkien asuntotuotantokohteiden toteuttamista. Toteutettaviksi arvioitujen kohteiden lisäksi voidaan ajanjaksolla mahdollisina vaihtoehtoisina käyttöönottoalueina pitää ainakin Wärtsilä Oyj Abp:n omistuksessa olevaa Virkkalan Lasitehtaan aluetta (Risti), kaupungin osittain omistamaa Asemanrinteen rivitalokorttelia (Linder) sekä seurakunnan omistamaa Haukilahden rivitalokorttelia (Hiiden alue). Asuntotuotantokohteet taajamassa Etelä-Lohjalla asuntotuotanto sijoittuu suunnittelukaudella täydennysrakentamisena toteutumattomille, kaavoitetuille rakennuspaikoille sekä nykyisiä kaavoja tarkistamalla saataville alueille. Virkkalan keskustassa on useita kaupungin ja yksityisten omistuksessa olevia kaavoitettuja ja valmiin kunnallistekniikan piirissä olevia kerrostalotontteja. Vuoden 05 aikana vahvistunee Virkkalantien varteen sijoittuva, kolme kerrostalotonttia käsittävä asemakaavan muutos. Vappulan alueella on useita kaavoitettuja, valmiin kunnallistekniikan piirissä olevia kaupungin omistamia rivija pientalotontteja. Vappulantien pohjoispuolisen kaava-alueen kunnallistekniikka - 22/ /40 -

13 rakennettaneen loppuun vuosien aikana, jolloin kunnallistekniikan piiriin tulee n. uutta kaupungin omistuksessa ja yksityisessä omistuksessa olevaa pientalotonttia. Haukkavuoren käyttöönotto Maksjoella edellyttää suunnitellun asemakaavan vahvistamista sekä alueelle jo osittain rakennetun kunnallistekniikan jatkamista. Pohjois-Lohjan asemakaavoitetuista asuinalueista Ojalanpellon/Salinmetsän rivija omakotitaloalueen kunnallistekniikka valmistuu vuoden 05 alkupuolella. Kaupungin omistuksessa olevat 15 omakotitonttia rakentunevat ennen alueen 8 yksityisessä omistuksessa olevaa tonttia. Myös alueen rivitalot valmistunevat suunnittelukaudella. Mäntynummessa aloitetaan vuoden 05 aikana n. 40 asunnon vuokrakerrostalon rakentaminen. Ennakkomarkkinoidun, yksityisessä omistuksessa olevan rivitalokorttelin toteutuminen Lempolassa ei ole varmistunut. Immulan uuden asuinalueen asemakaava vahvistunee ja kunnallistekniikan rakentaminen alkanee vuoden 06 aikana. Suunnittelukaudella alueelle toteutunee n. 50 omakotitaloa ja n. 30 rivitaloasuntoa. Länsi-Lohjan alueella kunnallistekniikan piiriin liitetään vuosien aikana Salmelan alueen asemakaavan muutoksissa vahvistuvat 23 kaupungin ja yksityisten omistuksessa olevaa omakotitonttia. Roution alueella on runsaasti kaavoitettuja, osittain valmiin kunnallistekniikan piirissä olevia kerrostalo- ja rivitalotontteja. Rivitaloalueita on arvioitu toteutuvan vuosittain n. asunnon verran vuodesta 06 eteenpäin. Vuoteen 09 ajoittuva moottoritien valmistuminen lisännee Routiolle suuntautuvaa asuntokysyntää. Rajaporttiin vuosina toteutuviksi suunniteltujen omakotitonttien rakentuminen edellyttää alueen asemakaavan vahvistamista ja kunnallistekniikan rakentamista. Keskustan kerrostaloasuntotuotannoksi on suunnittelukaudella arvioitu kaksi n. 00 k-m2:n suuruista kohdetta vuodessa, mikä merkitsee n. 50 uutta kerrostaloasuntoa vuodessa. Kerrostaloasuntotuotanto toteutuu täydennysrakentamisena valmiin kunnallistekniikan piirissä oleville ydinkeskustan kerrostalotonteille, joista useilla on vireillä asemakaavan muutoksia. Ydinkeskustan kerrostalotontit ovat lähes poikkeuksetta yksityisessä (etenkin rakennusliikkeiden) omistuksessa. Keskustaan liittyvistä alueista Pitkäniemessä aloitetaan kaavoitetun ja lähes valmiin kunnallistekniikan piirissä olevan ns. Kiviniemenrannan pientaloalueen rakentaminen kahdessa vaiheessa vuosien aikana. Alueelle rakentuu n. 80 pientaloasuntoa. Haikarin alueen toteutus aloitettaneen Kalkkitiehen rajoittuvasta korttelista vuoden 06 aikana. Hiidensalmen alueella on vireillä osayleiskaavoitus. Nummentaustan alueella on voimassa olevien kaavojen ja vireillä olevan Gunnarlan asemakaavan muutoksen perusteella on rakennettavissa runsaasti uusia asuntoja Gunnarlaan ja Vienolaan. Vienolassa on rakentamattomia tai rakenteilla olevia tontteja kunnallistekniikan piirissä 15. Lähivuosina voitaneen ottaa käyttöön tonttia lisää. Gunnarlassa vireillä olevassa asemakaavan muutoksessa muodostuu n. 60 yksityisessä omistuksessa olevaa omakotitalotonttia, joista osa siirtyy kunnallistekniikan rakentamisen yhteydessä kaupungin omistukseen. Kunnallistekniikka toteutetaan vaiheittain vuosina 06, 08 ja 10. Jo kaavoitetuille tai asemakaavan muutoksen yhteydessä muodostuville Gunnarlan rivitalotonteille on arvioitu toteutettavan n. rivitaloasuntoa vuodessa. Vuoden 04 aikana Gunnarlassa alkaa kahden rivitalokohteen (yhteensä 41 asuntoa) rakentaminen. Kuva 2. Arvioidut asuntotuotantokohteet sekä hajarakentaminen vuosina / /40 -

14 Taulukko 7. KESKUSTAN OSA-ALUE: Käyttöönotettaviksi arvioidut kohteet Tuotanto- Kunnallisajankohta muoto: tekniikan /VU/ASO valmius YHT. TYTYRI Tulevaisuuden kohde METSOLA OJAMO Yhteensä Keskusta: 2 krs-talokohdetta (4000k-m2)/vuosi; - Suurlohjankatu, kortteli Pellervonkatu, kortteli 14 - Pengerkatu, kortteli 44 - Amerikankatu, kortteli 18 - Laurinkatu, kortteli 18* - Laurinkatu, kortteli 26* - Laurinkatu, kortteli 26* - Laurinkatu, kortteli 221* - Kauppakatu, kortteli 28* - Koulukatu, kortteli 36* - Hietakatu, kortteli 26* (*kaikki kohteet eivät toteutune suunnittelukaudella) Pitkäniemi (Kiviniemenranta): Rajavartiostonkatu Tytyri-Hiidensalmen osayleiskaava-alue; AK:500, AP/AR:100, AO:15 Gunnarla: - Klinkkerikatu, 2 rt-kohdetta - 1 rt-kohde/vuosi - omakotialue Vienola:omakotialue Vappula: - 1 rt-kohde/vuosi, omakotialueet Haikari: - Kalkkitien aloituskortteli - muut omakotialueet - muut pientalo-/rivitaloalueet - kerrostalot NCC NCC NCC Palmberg NCC YIT Skanska SSO Säästöpankki Osuuspankki NCC Lujatalo YIT Skanska, Palmberg Wärtsilä Wärtsilä, kaup., yks., yksityiset, yksityiset, yksityiset /VU/ASO osittain osittain osittain Kuva 3. Käyttöönotettavaksi arvioidut kohteet keskustan osa-alueella. - 26/ /40 -

15 Taulukko 8. ETELÄ-LOHJA: Käyttöönotettaviksi arvioidut kohteet Oppilas-alue Kohteet Asuntojen lkm Toteutus- Maanomistus Tuotanto- Kunnallisajankohta 04 muoto: tekniikan /VU/ASO valmius MAKS- JOKI RISTI Harkittava/ Tulevaisuuden kohde RAUHALA Harkittava/ Tulevaisuuden kohde Yhteensä Haukkavuori: - omakotialue - rivitalokohde Virkkalan keskusta: 1 krs-talokohde (1500 k-m2) / vuosi - Riikuntie - Markkinakuja - Keskuskuja - Virkkalantie Lasitehtaan alue Asemakuja: kortteli 37 (asemakaava: 4 krs-taloa, á k-m2; 67 asuntoa) AK AP/AR AO YHT Kaup., yks./ NCC Wärtsilä /Yksityiset /ASO PALVELUTARPEIDEN JA ALUEEN KÄYTÖN Kuva 4. Käyttöönotettavaksi arvioidut kohteet Etelä-Lohjan osa-alueella vuosina / /40 -

16 Taulukko 9. POHJOIS-LOHJA: Käyttöönotettaviksi arvioidut kohteet Tuotanto- Kunnallisajankohta muoto: tekniikan /VU/ASO valmius YHT. MUIJALA PERTTILÄ ASEMAN- PELTO LINDER Nälköönkuja: 3 rivitaloa Kajokuja: 2 rivitaloa Ojalanpelto/Salinmetsä: - rt- ja omakotialue Omakotialueen täydennysrakentam. Immula: - asemakaavoitettava omakotialue - asemakaavoitettava rivitaloalue Anna Slangintie: rt- ja omakotialue Mäntynummi: kerrostalokohde Lempola: pientaloalue (ennakkomarkkinointi 04) ? ? Avoin YIT Rakennusliike Suominen&Korhonen /yksityiset Yksityiset Yksityinen Yksityinen /yksityiset /VU/ASO VU valmistuu 05 Harkittava/ Tulevaisuuden kohde Asemanrinne: kortteli 76 (asemakaava: AR 00 k-m2) Yhteensä Kuva 5. Käyttöönotettavaksi arvioidut kohteet Pohjois-Lohjan osa-alueella vuosina / /40 -

17 Taulukko 10. LÄNSI-LOHJA: Käyttöönotettaviksi arvioidut kohteet Oppilas-alue Kohteet Asuntojen lkm Toteutus- Maanomistus Tuotanto- Kunnallisajankohta 04 muoto: tekniikan /VU/ASO valmius ROUTIO HIISI Harkittava/ tulevaisuuden Kohde Yhteensä Hiidenmäentie: kerrostalokohde Salmela: - omakotialue Vehmalantien ympäristö: - omakotialueet Takaroution rivitaloalueet: n k-m2/vuosi - Ratsutilantie* - Havukkakuja* - Ruotukuja* - Rautionkuja* - Routjoentie, Routjoenkuja* (*kaikki kohteet eivät toteutune suunnittelukaudella) Rajaportti: - asemakaavoitettava omakotialue Haukilahti: - asemakaavoitettu rivitalokortteli AK AP/AR AO YHT NCC /yksityiset Yksityiset Yksityinen Yksityinen Yksityiset Seurakunta valmistuu 05 PALVELUTARPEIDEN JA ALUEEN KÄYTÖN Kuva 6. Käyttöönotettavaksi arvioidut kohteet Länsi-Lohjan osa-alueella vuosina / /40 -

18 Omakotirakentaminen haja-asutusalueilla Asuntorakentamisen määräksi haja-asutusalueilla on arvioitu 40 omakotitaloa vuodessa. Arvio perustuu vuosina haja-asutusalueelle myönnettyjen ympärivuotista asumista koskeneiden lupien määrään (160). Vuosien rakentaminen toisi siten haja-asutusalueelle yhteensä 0 uutta omakotitaloa. Hajarakentamisen on arvioitu jakautuvan vuosina edellisvuosien mukaisesti: - Pohjois-Lohja 53 % (167 asuntoa, 33 asuntoa/vuosi) - Länsi-Lohja 23 % (69 asuntoa, 14 asuntoa/vuosi) - Etelä-Lohja 22% (68 asuntoa, asuntoa/vuosi) ASUNTOTUOTANNON VAIKUTUS VÄESTÖNKASVUUN OPPILASALUEILLA 4 Taulukko 11. Omakotirakentaminen haja-asutusalueilla oppilasalueittain vuosina Oppilasalue Omakotitalot kpl/vuosi Omakotitalot LEHMIJÄRVI 7 35 PULLI 3 15 MUIJALA 4 NUMMENKYLÄ 5 25 PERTTILÄ 2 10 ASEMANPELTO 1 5 ROUTIO 3 15 HIIDEN ALUE 3 15 KARSTU 3 15 MAKSJOKI 1 5 RAUHALA 2 10 RISTI 4 LOHJANSAARI 2 10 Yhteensä 40 0 Väestön ikäryhmittäistä muutosta on tarkasteltu ensisijaisesti oppilasalueittain (kaupungin oppilasaluejako). Päivähoitopaikkojen kohdalla tarkastelun taustana on ollut myös päivähoitotiimien aluejako. Tarkasteluajanjaksona rakentamisen vaikutus ko. alueiden väestöön ei aiheuta merkittävää kokonaislisäystä vuositasolla. Suurimmat nettokasvut vuosina ovat Tytyrin (+270 henk.) ja Ojamon (+ 317 henk.) ja Metsolan (+274) alueilla. Lohjan ydinkeskusta-alueen (Tytyri) kasvu perustuu kerrostalorakentamiseen. Tämän oletetaan lisäävän lähinnä ikääntyvää sekä vanhusväestöä, mikä vaikuttaa lähinnä sopivien ja tarkoituksenmukaisten vanhuspalvelujen kehittämiseen. Sen sijaan Ojamon ja Metsolan alueiden rakentaminen on edelleen pientalovaltaista ja perheasuntomuotoista tuotantoa. Päivähoito- ja kouluikäisten määriin suunniteltu rakentaminen vaikuttaa lisäävästi eniten alueilla, joissa päivähoito- ja koulupalvelujen tarjonta ja kysyntä on kriittisimmillään. Ikäluokat 0-6 ja 7-15 kasvavat eniten Ojamon, Metsolan ja Linderin alueilla. Samoin Muijalan alueen uudis- rakentaminen pitää päivähoito- ja koulupalvelujen kysynnän edelleen korkeana. Linderin alueen palvelujen kysyntään vaikuttaa vuodeksi 05 suunniteltu kerrosvuokratalon toteutuminen. Asuntotuotantokohteiden valmistumiseen liittyvän väestönkasvun arvioinnissa on otettava huomioon kohteiden valmistumisen aikataulu, joka esim. omakotirakentamisen kohdalla saattaa olla muuta rakentamista hitaampaa. Koulutila- ja päivähoitotarpeeseen voi uudisrakentamisen tuomaa väestönlisäystä enemmän vaikuttaa pientaloalueilla tapahtuva sukupolven vaihdoskehitys Ikärakenteen kehityksen perusteella tämän suuntaista kehitystä on odotettavissa Etelä-Lohjalla mm. Myllylammen, Maksjoen ja Vappula/Vieremän alueilla. Pohjois-Lohjalla väestö ikääntyy Perttilän ja Asemanpellon ja Nummentaustassa Gruotilan/Vienolan alueilla. Ikääntyvän väestön muuttoa tapahtuu jo haja-asutusalueilta lähemmäksi keskustan ja taajamien palveluja. Kehityksen ennakointi edellyttäisi systemaattista ulkoisen ja sisäisen muuton seurantaa. Haja-asutusalueilla rakentamisen vaikutus on myös suurimmillaan alueilla, joissa - 34/ /40 -

19 mm. koulupalvelujen kysyntä on ollut kasvava eli Pohjois-Lohjan alueilla. Mm. Nummenkylän ja Lehmijärven alueella haja-asutusalueen rakentaminen on ollut vilkasta ja kysynnän oletetaan pysyvän suurena sellaisilla Pohjois- ja Länsi-Lohjan alueilla, jotka liittyvät uuden moottoritien vaikutuspiiriin. PALVELUTARPEIDEN JA ALUEEN KÄYTÖN RAKENTAMISEN VAIKUTUS KOULU- JA PÄIVÄHOIDON TILATARPEESEEN 5 Taulukko 12. Arvioitu uudisrakentamisen aiheuttama väestön kasvu taajama- ja haja-asutus-alueilla vuosina Oppilasalue Väestö alueittain v. 03 Väestön nettolisäys v Taajama Hajaasutus Väestön nettolisäys/ikäjakauma (taajama + haja-asutus) v Yht. 0-6 v v v v. +65 v. TYTYRI METSOLA OJAMO MAKSJOKI RISTI RAUHALA LOHJANSAARI LEHMIJÄRVI PULLI MUIJALA NUMMENKYLÄ PERTTILÄ LINDER ASEMANPELTO ROUTIO HIIDEN ALUE KARSTU Yhteensä Koulu- ja päivähoitopalvelujen tarpeeseen muuttoliikkeen lisäksi vaikuttavat alueellinen syntyvyys, työllisyystilan-teen muuttuminen sekä koulutoimen ja hoidon toimintojen uudistukset ja sisäiset järjestelyt. Vuonna 03 syn-tyneitä oli päivä- 422, joista noin 75 % kaupungin kasvualueilla. Lohjan keskustan alueilla syntyi 171 lasta, Etelä-Lohjan alueella 106, Pohjois-Lohjan alueella 106 ja Länsi-Lohjalla 35 lasta. Syntyvyys on vaihdellut vuosina aikana välillä. Nummentaustassa Gunnarlan-Vienolan alueiden 0-6-vuotiaiden määrä on vuosina kasvanut n. 90 lapsel-la, mikä näkyy alueen päivähoidon kysynnässä. Lisätiloja Nummentaustan päivähoitoon on saatu vuokraamalla tilapäisesti Puistokatu 1:stä rivitalokaksio 8-10 lapsen ryhmäperhepäiväkodiksi. Pysyvät lisätilat alueen päivähoitoon saadaan, kun entinen Oksasenkadun neuvola saneerataan Mäntylän päiväkodin lisätiloiksi 17 lapselle. Päiväkodin lisätilojen on arveltu kattavan päivähoitotarpeen vuoteen 08 asti. Lisätiloja saadaan myös Gunnarlan päiväkodin mahdollisesta laajennuksesta. Ojamo-Vappulan alueen päivähoitopaikkojen kysyntä on lisääntynyt Ojamon vuokrarivitalojen ja Vappulan alueen uudisrakentamisen myötä. Kartanonpuiston päiväkotiin on saatu lisäpaikkoja siirtämällä 13-lapsen esiopetusryhmä Ojamon koulun tiloihin. Ojamon alueella uusien alueiden käyttöönoton ja rakentamisen aiheuttama päivähoidon mahdollinen lisätilatarve painottuu lähinnä vuosille Mikäli alueen päivähoitopalvelujen kysyntä lisään-tyy lisätilojen suunnittelut otetaan valmisteltavaksi. Keskustan (Moisio-Tytyri) päivähoitotiimissä toimii vuorohoitoryhmä, jossa on kirjoilla tällä hetkellä n. 40 lasta. Laadukkaat lisätilat (nukkumahuoneet) saadaan syksyllä 04 viereisen kerrostalon kahdesta saneeratusta asunnos-ta. Toiset kaksi asuntoa saneerataan vuoden 05 puolella, jolloin lisätilaa tulee n lapselle. Lintulan päivä-kodin/vuororyhmän pihapiirissä olevan kerrostalon saneeratut tilat riittänevät kattamaan alueen päivähoidon kysyn-nän vuoteen 08 asti. Myös Virkkalan alueen päivähoidon kysyntä on lisääntynyt kevään 04 aikana - 36/ /40 -

20 lähinnä 0-1 vuotiaiden lasten koh-dalla. Väestörekisteritietojen mukaan vuonna 02 syntyneitä lapsia oli Virkkalan alueella 46 ja vuonna 03 synty-neitä 71. Lisätiloja alueen päivähoitotarpeeseen on saatu siten, että asuntotoimi on siirtänyt kaksi Omenankukan (ent. lastenkoti) ryhmäasuntoa lukien toistaiseksi päivähoidon käyttöön. Samassa kiinteistössä toimii Virkkalan päivähoitotiimin paikkainen Omppu-sisarusryhmä. JOHTOPÄÄTÖKSET Uudisrakentaminen ei tuo lisätarvetta Etelä-Lohjan koulupalvelujen laajentamiseen. Källhagens skola -Virkby gyn-masiumin koulukiinteistön laajennus- ja muutostyöt vuonna 06 perustuvat ruotsinkielisen oppilasmäärän lisäänty-miseen. Pitkään suunnitteilla ollut Järnefeltin koulutilojen lisärakentamisen toteutus on vuosina Lisätilo-jen tarve perustuu koulun tuntimäärä- ja tilatarveselvityksiin opetus- ym. tilojen parantamiseksi ja opetustyön kehit-tämiseksi. Hanke sisältyy opetusministeriön rahoitussuunnitelmaan vuodelle 05. Muijalassa nykyinen koulutila- ja päivähoitopaikkojen tarve on varsin suurta. Alueelle kohdistuu myös uutta raken-tamista, sillä vuosina alueelle valmistuu yhteensä 52 rivitaloasuntoa. Alueen vetovoima lisääntyy myös uuden moottoritien johdosta. Valmistuvat asunnot kiinnostavat Helsinki-Espoon seudulla asuvia lapsiperheitä, sillä tällä hetkellä Muijalan päivähoitotiimin päivähoitopalvelujen käyttäjistä n. 70 % on pääkaupunkiseudulta muuttanei-ta. Kasvavien koulutila- ja päivähoitotarpeen johdosta Muijalan koulua laajennetaan vuosina Koulun laajennus- ja muutostyösuunnitelmat sisältävät myös Muijalan päiväkodin laajentamisen 21-paikkaisella osastolla. Valmistuvat lisätilat kattavat myös koululaisten iltapäivähoitotarpeen I -II-luokkalaisille. Ventelässä Linderin oppilasalueella oppilasmäärän kasvun johdosta Mäntynummen koulu tulee tarvitsemaan nykyis-ten koulutalojen tilat, minkä johdosta suunnitelmiin sisältyy Linderin-Mäntynummen koulun laajennukset vuosina 06 ja 08. Uudisrakentamisen aiheuttama päivähoidon lisätilat voidaan järjestää suunnitelmissa olevan Linderin koulun laajennuksen yhteydessä, mikäli Perttilän, Mäntynummen ja Asemanpellon alueen päivähoidon kysyntä li-sääntyy ennakoitua enemmän vuoteen 06 mennessä. Roution ja Hiiden alueilla uusien asuntoalueiden rakentamisen johdosta tarvittava päivähoitopaikkojen tarjonta pystytään kattamaan vuoteen 08 saakka Routio Keskusta-Moisio -päivähoitotiimien paikoilla. Paloniemen alueen rakentamisen käynnistyessä on varauduttava uuden päiväkodin rakentamiseen uudelle Paloniemen asuntoalueelle. Koululaisten iltapäivätoiminta: Koululaisten iltapäiväkerhoja aloittaa syksyllä 14, joissa kerholaisia on n 2. Kerhoissa on keskimäärin lasta. Kerhotiloista ainoastaan Ojamon koulun iltapäivätoiminnan tilat ovat asialli-set, muut kerhotilat ovat ahtaita ja epäkäytännöllisiä ja toimivat tilapäisratkaisuna aina vuoden kerrallaan. Koululais-ten iltapäivätoiminnan tilainvestoinnit otetaan vuoden 05 aikana valmisteltavaksi. Lohjan kaupungin maankäytön kehityskuva vuoteen 25 asettaa väestönkasvutavoitteeksi 1 % / vuosi vuoteen 25 asti, mikä merkitsee 45 0 asukasta Lohjalla v. 25. Vuosina väestönkasvu on ollut keskimäärin 0,8 %, joten asetettu tavoite on realistinen. Väestössä nuorten ikäluokkien osuus vähenee. Suurin vähennys vuosina on ollut vuotiaiden ikä-luokissa, mihin vaikuttaa nuorten poismuutto vuotiaiden ikäryhmä on kasvanut hieman, mutta 0-6 vuotiaiden ikäryhmä on sen sijaan pienentynyt. Ikäluokkien alueellinen kehitys osoittaa, että eräillä vanhoilla pientaloalueilla on alkanut sukupolvenvaihdos, sillä esim. Maksjoella nuorten ikäluokkien määrä on kääntynyt kasvuun. Vanhempien ikäluokkien osuus väestössä kasvaa. Ikäluokkien alueellinen kehitys osoittaa, että varsinkin Lohjan keskustassa yli 65 vuotiaiden määrä on kasvanut voimakkaasti, ydinkeskustassa yli 65 vuotiaiden osuus väestöstä on 30 %, kun koko kaupungissa yli 65 vuotiaita on 13 %. Vanhusväestön keskittymistä taajamiin voidaan havaita myös Routiolla ja Virkkalassa. Virkkalan keskustassa yli 65 vuotiaiden osuus on 27 %. Asuntotuotannossa on otet-tava huomioon muuttuva väestörakenne. Asuntokuntien määrä on kasvanut vuosina enemmän kuin väestö; asuntokuntien määrän kasvu on 1,1 %, kun väestönkasvu on 0,8 %. Asuntokunnan keskikoko v. 02 oli omakotitaloalueilla 2,8 henk./asunto, rivitaloalueil-la 2,3 henk./ asunto ja kerrostaloalueilla 1,8 henk./asunto. Asuntokunnan keskikoko on pienin kaupungin ydinkes-kustassa, missä se on 1,6 henk./asunto. Asuntotuotannon määrään ja laatuun vaikuttaa siten myös pienenevä asunto-kuntakoko ja asumisväljyyden kasvu. Päivähoito- ja kouluikäisten kohdalla suunniteltu rakentaminen vaikuttaa eniten alueilla, joissa päivähoito- ja koulu-palvelujen tarjonta ja kysyntä ovat kriittisimmillään. Näitä alueita ovat Ojamon, Metsolan ja Linderin oppilasalueet. Koulutila- - 38/ /40 -

Raportti 2007-2011. Palvelutarpeiden ja alueidenkäytön suunnittelun koordinointi 3.9.2007. Kehittämis- ja koordinointityöryhmä

Raportti 2007-2011. Palvelutarpeiden ja alueidenkäytön suunnittelun koordinointi 3.9.2007. Kehittämis- ja koordinointityöryhmä Palvelutarpeiden ja alueidenkäytön suunnittelun koordinointi 3.9.2007 Kehittämis- ja koordinointityöryhmä Raportti 2007-2011 1/2007 Kaupunkikehitysraportti KAUPUNKIKEHITYSRAPORTTI 2007-2011 Palvelutarpeiden

Lisätiedot

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015 Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015 Hyvinkään asumistilastot Asumistilastot tarjoavat tietoa muun muassa Hyvinkään kaupungin asuntotyypeistä, asumisväljyyden muutoksesta

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE. Tiivistelmä

KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE. Tiivistelmä KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE Tiivistelmä Strategisen maankäytön palvelut 8.6.2015 Kuopion strategia vuoteen 2020 Kuopion kasvusopimus Kuopion väestöennuste vuoteen 2030 Kaupunkirakennesuunnitelma

Lisätiedot

Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040

Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040 Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040 Pekka Vuori, tilastot ja tietopalvelu Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Väkiluvun muutos alueittain Helsingin seudulla (14 kuntaa) 1995 2008* 20 000 18 000 16 000

Lisätiedot

Jyväskylän seutu. Asuntokatsaus 2012. Seudun kuntien asuntoryhmä 2013. Sisältö:

Jyväskylän seutu. Asuntokatsaus 2012. Seudun kuntien asuntoryhmä 2013. Sisältö: Jyväskylän seutu Asuntokatsaus 2012 Seudun kuntien asuntoryhmä 2013 Sisältö: Asuntoyhteistyö Jyväskylän seudulla Alueen asunto-olot Asuntomarkkinat Asuntorakentaminen Väestönmuutokset ja muuttoliike Asuntomarkkinat

Lisätiedot

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko Laskentamallin perusteet Keskusta-Ounasjoen palveluverkko 13.4.2015 Perusväestö Keskusta-Ounasjoen alue. (Sisältää Keskustatoimintojen, Ratantauksen, Lapinrinteen, Karinrakan ja Ylikylän tilastoalueet).

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Pekka Hinkkanen 20.4.2010 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 91 000

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2012-2015. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2012-2015. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2012-2015 Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta Helmikuu 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. MAANHANKINTA JA KAAVOITUS - Maanhankinta - Kaavoitus 3. ASUNTOTUOTANTO - Korjausrakentaminen

Lisätiedot

Iisalmen ydinkeskusta kasvun mahdollisuudet

Iisalmen ydinkeskusta kasvun mahdollisuudet Iisalmen kaupunki Kaupunkisuunnittelu / vs. asemakaava-arkkitehti Annaelina Isola 2.5.2014 Iisalmen ydinkeskusta kasvun mahdollisuudet 1. Johdanto Ydinkeskustan asemakaavamuutokseen ja sen tavoitteidenasetteluun

Lisätiedot

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Kymppi-Moni -hanke Väestöennusteen laatiminen Vantaalla Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Väestöennusteen laadinta Vantaalla väestöennuste laaditaan Vantaalla

Lisätiedot

Maankäytön rakenne Seuranta

Maankäytön rakenne Seuranta Maankäytön rakenne 2013- Seuranta 2013-2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus TLE 4.5.2016 ESIPUHE Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi maankäytön rakenne 2013- rakennemallin kokouksessaan 14.5.2014.

Lisätiedot

Asunnot ja asuntokunnat 2017 Hyvinkään kaupunki / Talouspalvelut

Asunnot ja asuntokunnat 2017 Hyvinkään kaupunki / Talouspalvelut Asunnot ja asuntokunnat 2017 Hyvinkään kaupunki / Talouspalvelut 7.5.2019 Hyvinkään asumistilastot Asumistilastot tarjoavat tietoa muun muassa Hyvinkään kaupungin asuntotyypeistä, asumisväljyyden muutoksesta

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018 Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta Joulukuukuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. MAANHANKINTA JA KAAVOITUS - Maanhankinta - Kaavoitus 3. ASUNTOTUOTANTO - Uusi tuotanto

Lisätiedot

Talous- ja suunnittelukeskus

Talous- ja suunnittelukeskus Helsingin kaupunki Talous- ja suunnittelukeskus Kotikaupunkina Helsinki Asumisen ja maankäytön suunnittelun päämäärät ja tavoitteet Asumisen ja maankäytön suunnittelun lähtökohtia Uutta kaupunkia Vuosina

Lisätiedot

4 SYVÄKANKAAN SUURALUE

4 SYVÄKANKAAN SUURALUE 49 4 SYVÄKANKAAN SUURALUE 41 SYVÄKANKAAN TILASTOALUE Suuralueeseen kuuluvat Vähä-Ruonaojan ja Iso- Ruonaojan väliin sijoittuvat Perämerentien itäpuoliset alueet. Syväkankaan suuralue koostuu Syväkankaan,

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 25.9.2015 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 Lahdessa oli vuoden 2014 lopussa 54 666 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 513 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Asuntotuotanto Vantaalla

Asuntotuotanto Vantaalla Asuntotuotanto Vantaalla Vantaan kaupunkirakenteen kehitys 1960-2014 Asuntopolitiikan päätavoitteita Täydennysrakentamisen edistäminen Vantaan asuntorakentamisennuste 2015-2024 ARY:n vierailu Vantaalla

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 9:2015

TILASTOKATSAUS 9:2015 TILASTOKATSAUS 9:2015 13.11.2015 VANTAAN ASUNTOKANTA JA SEN MUUTOKSIA 2004 2014 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa kaikkiaan 102 455 asuntoa. Niistä runsas 62

Lisätiedot

Väestöarvion laadinta ja väestötietojen hyödyntäminen Jyväskylässä

Väestöarvion laadinta ja väestötietojen hyödyntäminen Jyväskylässä Väestöarvion laadinta ja väestötietojen hyödyntäminen Jyväskylässä Kymppi Moni työpaja 22.3.2012 Leena Rossi ja Anna Isopoussu Jyväskylän väestöarvio Koko kaupungin väestöarvio Käsitteistö: väestöennuste,

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Irja Henriksson 2.6.2016 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Lahdessa oli vuoden 2015 lopussa 61 930 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 457 asuntokunnalla. Asuntokuntien keskikoko pienenee jatkuvasti.

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 90 000 asukkaan väestönkasvuun;

Lisätiedot

LOHJA Alakoulut , kartta 1/2 (pohjoinen) Pohjakartta: Lohjan maankäytön rakenne (kv )

LOHJA Alakoulut , kartta 1/2 (pohjoinen) Pohjakartta: Lohjan maankäytön rakenne (kv ) Alakoulut 6.2.2015, kartta 1/2 (pohjoinen) 5 6 3 4 2 9 7 8 1 1 Karjalohjan koulu 2 Sammatin koulu 3 Oinolan koulu 4 Hyrsylän koulu 5 Pusulan koulu 6 Ikkalan koulu 7 Pullin koulu 8 Lehmijärven koulu 9 Karstun

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA 2018: Liite 1 ASUNTOALUEIDEN TOTEUTUMINEN JA TONTINLUOVUTUS >

MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA 2018: Liite 1 ASUNTOALUEIDEN TOTEUTUMINEN JA TONTINLUOVUTUS > MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA 2018: Liite 1 ASUNTOALUEIDEN TOTEUTUMINEN JA TONTINLUOVUTUS 2018 --> 1 SELITTEET Rakenteilla olevat rakennukset 8/2018 Pienalueen väestömäärä 8/2018 Tontin luovutusvuosi värin

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Tekninen ja ympäristötoimi, Kaupunkisuunnittelukeskus ja Asuntoyksikkö Lähde: Trimble Locus rekisteri, Kaupunkisuunnittelukeskus,

Lisätiedot

Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL

Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Valmistuneet/ valmistuvat asunnot 70 % asunnoista sijoittui alueille,

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2008 Ruotsinkielinen väestö

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2008 Ruotsinkielinen väestö Vantaan kaupunki A 5 : 2008 Tilasto ja tutkimus VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2008 Ruotsinkielinen väestö Koko kaupungin ennuste 2008-2040 Suuralueiden ennuste 2008-2018 A5:2008 ISBN 978-952-443-259-7 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen

Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Tekninen ja ympäristötoimi, Kaupunkisuunnittelukeskus ja Asuntoyksikkö Lähde: Trimble

Lisätiedot

Tilastokatsaus 15:2014

Tilastokatsaus 15:2014 19.12.2014 Tietopalvelu B18:2014 n asuntokanta 31.12.2013 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 100 600 asuntoa. Niistä vajaa 62 prosenttia (62 175) oli kerrostaloissa,

Lisätiedot

Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat

Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat Asuntopolitiikan kehittäminen Fokusryhmä 10.3.2017 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat Alustavia tuloksia ja johtopäätöksiä pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Itäinen Ylöjärvi MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat.

Itäinen Ylöjärvi MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Itäinen Ylöjärvi Tämä osa-alue koostuu Siivikkalan ja Mettistön asemakaava-alueista sekä läheisestä maaseutualueesta. Siivikkalan asukkaiden palvelujen käyttö on perinteisesti suuntautunut Tampereen suuntaan,

Lisätiedot

ASUMINEN JA RAKENTAMINEN. TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Tilastoaineisto 2015

ASUMINEN JA RAKENTAMINEN. TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Tilastoaineisto 2015 ASUMINEN JA RAKENTAMINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Tilastoaineisto 2015 TAMPEREEN KAUPUNKI TILASTOT 2016 KONSERNIPALVELUYKSIKKÖ KOPPARI Tietojohtamispalvelut PL 487, 33101 Tampere http://www.tampere.fi/tampereen-kaupunki/tietoa-tampereesta/tietonakoala/asuminen-ja-rakentaminen.html

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016 Irja Henriksson 1.3.017 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 016 Vuonna 016 Lahteen valmistui 35 rakennusta ja 75 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski yhdeksän prosenttia ja asuntotuotanto

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 12.10.2012 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Lahden seudun rakennusvalvonnan mukaan Lahteen rakennettiin vuoden 2011 aikana uutta kerrosalaa yhteensä

Lisätiedot

Asuntotuotannon haasteet Helsingille Valtakunnallinan asunto- ja yhdyskuntapäivä 8.5.2008 Helsinki

Asuntotuotannon haasteet Helsingille Valtakunnallinan asunto- ja yhdyskuntapäivä 8.5.2008 Helsinki Asuntotuotannon haasteet Helsingille Valtakunnallinan asunto- ja yhdyskuntapäivä 8.5.2008 Helsinki Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä Helsingin kaupunki Asumisen uhkakuva on kasvanut Vuokra-asuntotuotanto

Lisätiedot

HELSINGIN JA ESPOON KAUPUNKIEN VÄESTÖENNUSTEET. Helsingin kaupungin tietokeskus Pekka Vuori 21.3.2012

HELSINGIN JA ESPOON KAUPUNKIEN VÄESTÖENNUSTEET. Helsingin kaupungin tietokeskus Pekka Vuori 21.3.2012 HELSINGIN JA ESPOON KAUPUNKIEN VÄESTÖENNUSTEET Helsingin kaupungin tietokeskus Pekka Vuori 21.3.2012 Ennusteiden laadinta Helsingin, Espoon ja koko Helsingin seudun väestöennusteiden laadintaan käytetään

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014 lkm krsm Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson.. Rakennus ja asuntotuotanto vuonna Vuonna Lahden rakennustuotanto oli ja asuntotuotanto 8. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto pysyi lähes

Lisätiedot

KASSU-työkalu kuntien kokonaisvaltaisessa asumisen suunnittelussa

KASSU-työkalu kuntien kokonaisvaltaisessa asumisen suunnittelussa KASSU-työkalu kuntien kokonaisvaltaisessa asumisen suunnittelussa Anna Strandell Suomen ympäristökeskus SYKE Tulevaisuuden asuntotuotannon suunnittelu -seminaari 13.12.2017 KASSU2-työkalun kehittämishanke

Lisätiedot

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty 8.9.2014

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty 8.9.2014 Asunto- ja toimitilarakentaminen Päivitetty 8.9.2014 Rakennuskanta rakennuksen käyttötarkoituksen mukaan ssa, Helsingissä, lla ja kehyskunnissa 31.12.2013 Muut kuin asuinrakennukset Asuinrakennukset 0

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014 lkm krsm2 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 2..215 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 214 Vuonna 214 Lahden rakennustuotanto oli 9 ja asuntotuotanto 859. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto

Lisätiedot

Kokkola Kälviä Lohtaja Ullava Kokkola 2009-

Kokkola Kälviä Lohtaja Ullava Kokkola 2009- Kokkolan kantakaupunki 2030 18.9.2008 KR Asuntotuotantotarve nykyisen Kokkolan alueella vuoteen 2030 mennessä 60000 50000 40000 30000 20000 10000 Väestöennuste 2010-2040 / Trendilaskelma (Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

LOHJAN HAJA-ASUTUSALUEIDEN KEHITYSSTRATEGIA

LOHJAN HAJA-ASUTUSALUEIDEN KEHITYSSTRATEGIA LOHJAN HAJA-ASUTUSALUEIDEN KEHITYSSTRATEGIA RAPORTTI 1.6.2004-1 - LOHJAN HAJA-ASUTUSALUEIDEN KEHITYSSTRATEGIA Raportti 1.6.2004 Toimittaja: Ulkoasu ja taitto: Kuvat: Tulostettu Lohjalla: Mikael Jakobsson,

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2012

Tilastokatsaus 11:2012 Osuus asuntokannasta, % Tilastokatsaus 11:2012 14.12.2012 Tietopalvelu B14:2012 n asuntokanta 31.12.2011 ja sen muutokset 2000-luvulla Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017 Irja Henriksson 7..8 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 7 Vuonna 7 Lahteen valmistui 3 rakennusta ja 78 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski kolme prosenttia ja asuntotuotanto puolisen

Lisätiedot

Väestönkehitys ja ennuste MATOn mukaisella rakentamisella

Väestönkehitys ja ennuste MATOn mukaisella rakentamisella SUURALUE 1 KESKUSTA Väestönkehitys 1999-29 ja ennuste 214-219 25 16 12 2 14 12 1 15 1 8 8 6 1 6 4 5 4 2 2 1999 24 29 214 219-6 7-12 13-24 25-64 65-1999 24 29 214 219 3 % 25 % 15 % 1 % 5 % % 1999 24 29

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YLEISKAAVAN MITOITUSSELVITYS VUOTEEN 2040. Jyväskylän kaupunki Kaavoitus Lokakuu 2012

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YLEISKAAVAN MITOITUSSELVITYS VUOTEEN 2040. Jyväskylän kaupunki Kaavoitus Lokakuu 2012 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YLEISKAAVAN MITOITUSSELVITYS VUOTEEN 2040 Jyväskylän kaupunki Kaavoitus Lokakuu 2012 Lähtökohdat Mitoitusselvityksessä tarkastellaan uusien asuntojen ja työpaikkaalueiden rakentamisen

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA SELVITYS YHTIÖMUOTOISEN ASUNTORAKENTAMISEN KOHDENTUMISESTA 2014-2030

MAANKÄYTTÖ- JA ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA SELVITYS YHTIÖMUOTOISEN ASUNTORAKENTAMISEN KOHDENTUMISESTA 2014-2030 MAANKÄYTTÖ- JA ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2013 SELVITYS YHTIÖMUOTOISEN ASUNTORAKENTAMISEN KOHDENTUMISESTA 2014-2030 Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus MAANKÄYTTÖ- JA ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA SELVITYS

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA 2015-2019

MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA 2015-2019 Kunla 30.9.2014 112 Liite nro 3 MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA 2015-2019 Elinkeino- ja kuntakehityskeskus 25.9.2014 KUNLA 30.9.2014 1. MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMAN TEHTÄVÄ JA TAVOITTEET Maankäytön toteuttamisohjelman

Lisätiedot

Kunnan väestöennustemalli

Kunnan väestöennustemalli Kunnan väestöennustemalli VENNI kuntasuunnittelun työkaluna 2009 Tieto Corporation Markku Koskela Tieto Finland Oy markku.koskela@tieto.com Kunnan väestöennustemalli VENNI Venni on tilastokuutioilla toteutettu

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä

Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuurilautakunnan lausunnosta Asukkaiden näkökulmasta Matotyön vaikutus heijastuu nopeimmin lakisääteisten varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelujen

Lisätiedot

Metsäkylän kaavoitushankkeet

Metsäkylän kaavoitushankkeet Metsäkylä Metsäkylä on ollut vanhahko perinteinen pientaloalue. Viimeisen 20 vuoden aikana Metsäkylää on kehitetty merkittävästi asemakaavoittamalla uusia pientaloalueita. Tätä kautta asukasmäärä on noussut

Lisätiedot

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Ikäystävällisen asumisen ja palveluiden yhdistäminen Työpaja THL

Lisätiedot

Hakunilan asuntotuotanto

Hakunilan asuntotuotanto Hakunilan asuntotuotanto Kormuniityn suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu 15.8.2017 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Hakunilan suuralueen väestö 1.1.1971-1.1.2014 ja ennuste vuoteen 2024 35 000

Lisätiedot

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä 5.4.2017 Asumistoiveet Asukasbarometrin mukaan kerrostaloasumisen toiveet alkavat selvästi lisääntyä

Lisätiedot

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla ikäryhmittäin v. 2000 2014 YKR-taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2015

Asuntotuotantokysely 2/2015 Asuntotuotantokysely 2/2015 Sami Pakarinen Kesäkuu 2015 1 (2) Kesäkuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Nurmijärven väestölaskelma HUOMIOITA

Nurmijärven väestölaskelma HUOMIOITA Nurmijärven väestölaskelma 2019-2040 HUOMIOITA - Vuoden 2018 reipas väestökasvu on korjannut väestölaskelmaa ylöspäin - Asuntotuotannon laadun muutos ja tämän vaikutus väestökehitykseen o 2003 omakotitalovaltaisuus:

Lisätiedot

Asuminen ja rakentaminen

Asuminen ja rakentaminen Asuminen ja rakentaminen Elina Parviainen / n kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 1.3.2017 Asuminen ja rakentaminen Asunto- ja toimitilarakentaminen Asuminen Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt

Lisätiedot

ks. http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;60;498;75030;87898;88248

ks. http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;60;498;75030;87898;88248 Taulukko1. Tyytyväin en Ei osaa sanoa Tyytymätön Asunnon koko ja varusteet 84 8 8 5. Rauhallisuus ja yleinen järjestys 81 10 9 6. Asuinalueen arvostus 74 15 12 8. Liikenneturvallisuus 73 14 13 1. Melutaso

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Pyhäjoki 15.8.2014 Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Pyhäjoki 15.8.2014 Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi 15.8.2014 Tuomas Jalava Raahe Siikajoki Raahen seudun selvitysalue Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Siikajoki 15.8.2014 Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Siikajoki 15.8.2014 Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi 15.8.2014 Tuomas Jalava Raahe Pyhäjoki Raahen seudun selvitysalue Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 21:2016

TILASTOKATSAUS 21:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 21:2016 1 10.11.2016 VANTAAN ASUNTOKANTA 31.12.2005 31.12.2015 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2015 lopussa kaikkiaan 104 700 asuntoa. Niistä

Lisätiedot

Alueelle kohdistuvat suunnittelukaudella 2014-2018 seuraavat kaavoitushankkeet: Hanke Toteutusaika Toteutustapa Kustannusarvio

Alueelle kohdistuvat suunnittelukaudella 2014-2018 seuraavat kaavoitushankkeet: Hanke Toteutusaika Toteutustapa Kustannusarvio Asuntila Asuntilasta on rakentunut 1990-luvun loppupuolesta alkaen vajaan 3 000 asukkaan pientaloalue. Alue on laaja, yhtenäinen ja monipuolinen pientaloalue, jossa on lähipalvelut. Asuntila ei kasva enää

Lisätiedot

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähde: Tilastokeskus 24.4.2018 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito

Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Kymppi-Moni hankkeen työpaja 15.2.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Ari Jaakola tietopalvelupäällikkö,

Lisätiedot

Tampereen väestösuunnite Koko kaupunki Suunnitealueet

Tampereen väestösuunnite Koko kaupunki Suunnitealueet Tampereen väestösuunnite 2015-2030 Koko kaupunki Suunnitealueet 14.4.2015 Väestösuunnite vuosille 2015-2030 Kaupungin omasta väestöennusteesta käytetään nimitystä väestösuunnite, koska se on toteutuneeseen

Lisätiedot

Kohtuuhintaiseen metropoliasumiseen. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Torsti Hokkanen 12.2.2013

Kohtuuhintaiseen metropoliasumiseen. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Torsti Hokkanen 12.2.2013 Kohtuuhintaiseen metropoliasumiseen Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Torsti Hokkanen Esityksen sisältö Hieman asuntotuotannon ja kaavoituksen volyymeistä Espoossa Asuntotuotannon kriittiset tekijät maankäytön

Lisätiedot

Asuntotuotanto 2030 Erikoistutkija Terttu Vainio VTT, Ekotehokkaat alueratkaisut

Asuntotuotanto 2030 Erikoistutkija Terttu Vainio VTT, Ekotehokkaat alueratkaisut Asuntotuotanto 23 Erikoistutkija Terttu Vainio VTT, Ekotehokkaat alueratkaisut Asuntotuotanto 23 Tausta Kokomaan ennusteet Pirkanmaan ennusteet Yhteenveto www.vtt.fi/julkaisut 1 Väestö ja väestöennusteet,

Lisätiedot

Asuminen ja rakentaminen

Asuminen ja rakentaminen Asuminen ja rakentaminen Elina Parviainen / n kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Asuminen ja rakentaminen Asunto- ja toimitilarakentaminen Asuminen Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt

Lisätiedot

312 Hirmunkatu Alueella on vanhaa ja uutta omakotiasutusta. 313 Juusonkatu Pienalue on rautatien ja Perämerentien väliin sijoittuva

312 Hirmunkatu Alueella on vanhaa ja uutta omakotiasutusta. 313 Juusonkatu Pienalue on rautatien ja Perämerentien väliin sijoittuva 3 KIVIKON SUURALUE 31 KIVIKON TILASTOALUE 34 Suuralueeseen kuuluvat Vähä-Ruonaojan ja Kemi- Tornion lentokentän väliin sijoittuvat Kemin koillisosat Tervaharjulta ja Kivikolta Perta-aavalle. Kivikon suuralue

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2011

Väestönmuutokset 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 17.6.2012 Väestönmuutokset 2011 Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 102 308. Vuodessa väestömäärä lisääntyi

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys 29.01.2015 Lähtökohdat Esi- ja perusopetusverkkoselvitys on laadittu sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, jossa Lohjan kaupungin on kyettävä tekemään pysyviä

Lisätiedot

511 Hepola Asuntoalueen kehitys on pohjautunut pääosaltaan Veitsiluodon saaren teollisuuden

511 Hepola Asuntoalueen kehitys on pohjautunut pääosaltaan Veitsiluodon saaren teollisuuden 5 HEPOLAN SUURALUE 51 HEPOLAN TILASTOALUE 64 Suuralueeseen kuuluvat Ajoksen, Veitsiluodon, Rytikarin ja Hepolan kaupunginosat sekä Iso-Ruonaojan eteläpuoliset maaseutualueet. Hepolan suuralueeseen kuuluvat

Lisätiedot

Valtion tukema asuntotuotanto. 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi

Valtion tukema asuntotuotanto. 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi Valtion tukema asuntotuotanto 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi Valtion tukema asuntotuotanto o Sosiaalinen asuntotuotanto (EU, SGEI) o Vuokra-asuntoja

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsaus 2015. Pääkaupunkiseutua koskevia tunnuslukuja SeutuRAMAVA 1/2015 -aineistosta

Pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsaus 2015. Pääkaupunkiseutua koskevia tunnuslukuja SeutuRAMAVA 1/2015 -aineistosta Pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsaus 2015 Pääkaupunkiseutua koskevia tunnuslukuja SeutuRAMAVA 1/2015 -aineistosta SeutuRAMAVA-aineisto HSY tuottaa Seudullisen perusrekisterin pohjalta kaksi kertaa vuodessa,

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2018

TILASTOKATSAUS 4:2018 TILASTOKATSAUS 4:2018 8.3.2018 RAKENTAMINEN VANTAALLA VUONNA 2017 1 Vantaalle rakennettiin vuonna 2017 uutta kerrosalaa 349 590 kerrosneliömetriä, josta asuinrakennuksiin valmistui 234 712 k-m 2 (67 %).

Lisätiedot

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty Asunto- ja toimitilarakentaminen Päivitetty 23.9.2013 Rakennuskanta Espoossa, Helsingissä, Vantaalla ja kehyskunnissa 2012 Rakennuskanta Espoossa, Helsingissä, Vantaalla ja kehyskunnissa, Uudellamaalla

Lisätiedot

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98 Tilastokatsaus 21:4 Vantaan kaupunki Tilasto ja tutkimus 29.3.21 Katsauksen laatija: Hannu Kyttälä, puh. 8392 2716 sähköposti: hannu.kyttala@vantaa.fi B6 : 21 ISSN 786-7832, ISSN 786-7476 Muuttajien taloudellinen

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy Asuntotuotantokysely Syksy 15.10. 1. Yleiskuva positiivinen Arviot vapaarahoitteisen omistusasuntojen ja vuokra-asuntojen tämänvuotisista aloituksista ovat laskeneet hieman viime kyselyistä. Aloitusten

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 31.1.2013 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista koskevia tietoja

Lisätiedot

Espoon väestöennusteet. Konserniesikunta/ Strategiayksikkö Teija Jokiranta

Espoon väestöennusteet. Konserniesikunta/ Strategiayksikkö Teija Jokiranta Konserniesikunta/ Strategiayksikkö 20.2.2018 Teija Jokiranta Ennustekokonaisuus sisältää: Helsingin seudun väestöennusteet (14 kuntaa) (vuoteen 2050) Helsinki, Espoo, Vantaa (erikseen) + Muu seutu ja Kauniainen

Lisätiedot

Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen

Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki 26.1.2016 Sami Pakarinen Asuntotuotantotarve 2040 -projektin tausta VTT päivitti

Lisätiedot

Väestö ja väestön muutokset 2013

Väestö ja väestön muutokset 2013 Väestö ja väestön muutokset 2013 www.tampere.fi/tilastot 1 24.3.2014 Väkiluvun kasvu 2000-luvun ennätyslukemissa Tampereen väkiluku oli 31.12.2013 220 446 asukasta. Kasvua vuoden aikana oli 3 025 henkilöä.

Lisätiedot

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

VÄESTÖENNUSTE

VÄESTÖENNUSTE VÄESTÖENNUSTE 2012-2040 KEHITTÄMIS- JA RAHOITUSOSASTO/ Kaupunki- ja taloussuunnittelu 10 / 2012 Alkusanat Tilastokeskus on julkaissut väestöennusteen joka kolmas vuosi. Tilastokeskuksen väestöennusteet

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Tekninen ja ympäristötoimi, Kaupunkisuunnittelukeskus ja Asuntoyksikkö Lähde: Trimble

Lisätiedot

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos Päiväkoti- ja Kouluverkko Toinen luonnos 6.11.2009 Sipoon kunnan kasvustrategiassa varaudutaan 35 000 uuteen asukkaaseen vuoteen 2025 mennessä. Kaavoitusohjelman mukaiset asukasmäärälisäykset ja palveluiden

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alue-ennuste

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alue-ennuste VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ Koko kaupungin ennuste 2016-2040 Osa-alue-ennuste 2016-2025 Julkaisija Kannen kuva: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sakari Manninen, Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2018-2021 Kontiolahden kunta tekninen lautakunta lokakuu 2017 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus...

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2016

TILASTOKATSAUS 2:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 2:2016 1 26.1.2016 RAKENTAMINEN VANTAALLA VUONNA 2015 1 Vantaalle rakennettiin vuoden 2015 aikana uutta kerrosalaa kaikkiaan 376 790 k-m 2, mikä on 100 820 k-m 2 (37

Lisätiedot

5. ASUNTO-OLOT JA RAKENNUSTOIMINTA

5. ASUNTO-OLOT JA RAKENNUSTOIMINTA 3 5. ASUNTOOLOT JA RAKENNUSTOIMINTA 5.. TONTTIEN VUOKRASOPIMUKSET 00803 Käyttötarkoitus 008 009 00 0 0 03 Asuntotontit lukumäärä lisäys ed.vuoteen pintaala, ha lisäys ed.vuoteen Liiketontit lukumäärä lisäys.ed.vuoteen

Lisätiedot

Rakentaminen Helsingissä vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä

Rakentaminen Helsingissä vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 34 2011 Rakentaminen Helsingissä vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä Myönnetyt luvat asuinrakentaminen 99 343 k-m 2 1 174 asuntoa toimitilarakentaminen 15 261

Lisätiedot

Asuntomarkkina- ja väestötietoja 2010

Asuntomarkkina- ja väestötietoja 2010 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 4 996 67 Pekka Pelvas 4 67 831 Selvitys 7/211 Asuntomarkkina- ja väestötietoja 21 23.6.211 Asuntomarkkina- ja väestötietoja 21 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

ARA-tuotanto Selvitys 3/2010. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ISSN

ARA-tuotanto Selvitys 3/2010. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ISSN ISSN 1237-1288 Lisätiedot/More information: Ari Laine Puh./tel +358 40 519 2054 Selvitys 3/2010 ARA-tuotanto 2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 14.3.2010 ARA-tuotanto kääntyi kasvuun Asuntorakentaminen

Lisätiedot

Kotikaupunkina Helsinki 2016

Kotikaupunkina Helsinki 2016 Kotikaupunkina Helsinki 2016 Asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelma (AM-ohjelma) Kvsto 22.6.2016 Kaupunginkanslia 20.10.2016 Ohjelman sisältö Ohjelmassa linjataan kaupungin asunto- ja

Lisätiedot

Kuntakohtainen toimenpide- ja kaavoitusohjelma rakennemallin toteuttamiseksi sekä Seudullinen rakennemallin toteuttamisohjelma

Kuntakohtainen toimenpide- ja kaavoitusohjelma rakennemallin toteuttamiseksi sekä Seudullinen rakennemallin toteuttamisohjelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 541/00.04.01/2014 60 Kuntakohtainen toimenpide- ja kaavoitusohjelma rakennemallin toteuttamiseksi sekä Seudullinen rakennemallin toteuttamisohjelma 2013-2017 Päätöshistoria

Lisätiedot

JOENSUUN MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA MATO-20

JOENSUUN MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA MATO-20 JOENSUUN MAANKÄYTÖN TOTEUTUSOHJELMA MATO-20 MATO-20-OHJELMAN TARKOITUS Vuosittain laadittavan ohjelman tarkoituksena on: sovittaa yhteen ja ennakoida maankäytön toteuttamista, palveluverkkoja, kunnallistekniikkaa,

Lisätiedot