Rantavyöhykkeen kasvillisuuden seuranta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rantavyöhykkeen kasvillisuuden seuranta"

Transkriptio

1 Rantavyöhykkeen kasvillisuuden seuranta Onko säännöstelyn kehittämisellä pystytty lieventämään vaikutuksia rantavyöhykkeeseen? Inarijärven tila ja tulevaisuus seminaari Juha Riihimäki Suomen ympäristökeskus

2 Seurannan lähtökohdat Seurataan kasvilajien yleisyyttä ja runsautta samoilta havaintopaikoilta viiden vuoden välein. Havainnot vuosilta 1998, 2003 ja 2008 Viisi seuranta-aluetta, joilla yhteensä 17 havaintopaikkaa

3

4 Seurannan menetelmät Kestoruudut vuosina 1998 ja 2003 Kasvilinja 1998, vyöhykelinja 2003, päävyöhykelinja 2008 Saravyöhykkeen leveys ja ulkorajan syvyys 1998 ja 2008 Vesipolitiikan puitedirektiivin edellyttämää vesikasvillisuuden seurantaa varten perustettiin kahdeksan uutta linjaa vuonna 2008.

5 Seurannan mittarit Lajimäärä Similariteetti-indeksi (samankaltaisuus) Kuvaa kasviyhteisöjen samankaltaisuutta Strategiaindeksi Kuvaa kasviyhteisön sopeutumista ympäristön paineisiin (kilpailuun, stressiin ja häiriöön) Kasvillisuusvyöhykkeiden sijoittuminen

6 tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu Taso (N hanke ) Vedenkorkeus tutkimusvuosina sekä tutkimusvuosia edeltävien viisivuotisjaksojen keskimääräinen vedenkorkeus ka ka Kuukausi

7 Havaintopaikkojen ympäristömuuttujat ja lajimäärät eri tutkimusvuosina Havaintopaikka Avoimuus m Kaltevuus % Pohjan laatu Lajeja yht Lajeja yht Lajeja yht AKKU A ,6 turve AKKU A ,6 turve AKKU A turve, kivi AKKU A ,5 turve LUSMANUORA L turve LUSMANUORA L ,6 hiekka PALKISSAARI P ,3 turve, kivi PALKISSAARI P turve PALKISSAARI P turve PALKISSAARI P ,1 kivi, turve PARTAKKO K , PARTAKKO K kivi PARTAKKO K hiekka PARTAKKO K ,6 hiekka, turve RIURUVUONO R ,6 turve RIURUVUONO R turve RIURUVUONO R ,5 turve

8 Muutos lajimäärissä vähäinen välisenä aikana Suuri muutos havaintopaikkojen lajimäärissä vuonna 2008 johtuu suurimmaksi osaksi muuttuneesta seurantamenetelmästä

9 Havaintopaikkojen vuosien välinen similariteetti Havaintopaikka similariteetti A1 0,42 A2 0,41 A3 0,35 A4 0,43 L1 0,47 L4 0,42 P1 0,38 P2 0,34 P3 0,45 P4 0,50 K1 0,27 K2 0 K3 0,44 K4 0,30 R1 0,58 R3 0,37 R4 0,30 Laskettu kaikkien vuosiparien ( , ja ) välisten similariteettien keskiarvo Similariteetti-indeksin arvo vaihtelee välillä = ei yhtään yhteistä lajia 1 = täysin samat lajit ja lajien runsaudet

10 Similariteettien suhteellisen alhaiset arvot johtuvat myös muuttuneesta seurantamenetelmästä. Havaintopaikkojen välinen vertailu on kuitenkin mahdollista.

11 Strategiaindeksit havaintopaikoilla vuosina 1998, 2003 ja C S R lajimäärä C S R lajimäärä C S R lajimäärä A1 0,64 0,18 0, ,61 0,23 0,15 9 0,42 0,34 0,23 26 A2 0,57 0,24 0,19 6 0,52 0,28 0, ,46 0,35 0,18 22 A3 0,46 0,29 0,25 7 0,53 0,22 0,25 8 0,35 0,39 0,26 21 A4 0,60 0,22 0, ,57 0,24 0, ,50 0,36 0,14 17 L1 0,60 0,18 0,23 6 0,63 0,19 0,19 5 0,31 0,35 0,34 16 L4 0,65 0,15 0,21 3 0,65 0,14 0,21 2 0,56 0,17 0,26 17 P1 0,32 0,31 0,36 6 0,45 0,25 0,30 8 0,32 0,41 0,28 17 P2 0,66 0,17 0,18 5 0,63 0,21 0,16 5 0,38 0,36 0,26 11 P3 0,65 0,27 0,09 7 0,64 0,18 0,18 8 0,31 0,30 0,39 12 P4 0,65 0,22 0,13 5 0,66 0,18 0,16 5 0,65 0,12 0,24 10 K1 0,56 0,33 0,10 10 K2 0,55 0,36 0,09 5 0,86 0,00 0,14 1 0,10 0,49 0,40 17 K3 0,63 0,25 0,13 1 0,62 0,25 0,13 2 0,15 0,49 0,36 19 K4 0,52 0,23 0,25 5 0,48 0,22 0,29 6 0,31 0,36 0,33 13 R1 0,63 0,18 0,19 3 0,63 0,20 0,18 3 0,16 0,46 0,37 13 R3 0,64 0,14 0,21 4 0,63 0,18 0,19 6 0,46 0,24 0,30 17 R4 0,65 0,17 0,17 5 0,61 0,17 0,22 6 0,30 0,28 0,43 12 C = kilpailutekijä S = stressitekijä R = häiriötekijä

12 Strategiaindeksi Strategiaindeksit havaintopaikoilla ,00 0,90 0,80 0,70 0,60 0,50 0,40 0,30 0,20 0,10 0,00 A1 A2 A3 A4 L1 L4 P1 P2 P3 P4 K1 K2 K3 K4 R1 R3 R4 R 0,23 0,18 0,26 0,14 0,34 0,26 0,28 0,26 0,39 0,24 0,10 0,40 0,36 0,33 0,37 0,30 0,43 S 0,34 0,35 0,39 0,36 0,35 0,17 0,41 0,36 0,30 0,12 0,33 0,49 0,49 0,36 0,46 0,24 0,28 C 0,42 0,46 0,35 0,50 0,31 0,56 0,32 0,38 0,31 0,65 0,56 0,10 0,15 0,31 0,16 0,46 0,30

13 Strategiaindeksit seuranta-alueilla vuosina 1998, 2003 ja C S R lajimäärä C S R lajimäärä C S R lajimäärä Akku 0,53 0,27 0, ,54 0,23 0, ,36 0,36 0,29 33 Lusmanuora 0,62 0,18 0,20 5 0,63 0,17 0,20 5 0,35 0,32 0,32 23 Palkissaari 0,45 0,29 0, ,51 0,24 0, ,32 0,33 0,36 23 Partakko 0,53 0,27 0,20 9 0,52 0,21 0,27 8 0,37 0,39 0,24 36 Riuruvuono 0,64 0,19 0,16 6 0,58 0,21 0,21 9 0,28 0,41 0,31 20

14 Strategiaindeksi Strategiaindeksit seuranta-alueilla ,00 0,90 0,80 0,70 0,60 0,50 0,40 0,30 0,20 0,10 0,00 Akku Lusmanuora Palkissaari Partakko Riuruvuono R 0,29 0,32 0,36 0,24 0,31 S 0,36 0,32 0,33 0,39 0,41 C 0,36 0,35 0,32 0,37 0,28

15 Strategiaindeksit Strategiaindeksin arvot vaihtelevat melko vähän vuosien 1998 ja 2003 välillä painottuen C strategiaelementin suuntaan. Menetelmän muutos aiheuttaa taas selkeän eron vuoden 2008 strategiaindeksiin verrattaessa. Aiemmin lajisto ollut rannan yläosaan ja keskivaiheille painottuva, vuonna 2008 havainnointia jatkettiin syvemmälle ja stressitolerantit syvemmän veden lajit lisääntyivät aineistossa.

16 N... Saravyöhykkeiden alarajat vuosina 1998 ja ,10 119, ,90 118,80 118,70 118,60 118,50 118,40 118,30 A1 A2 A3 A4 L1 L4 P1 P2 P3 P4 K3 K4 R1 R3 R4 Havaintopaikka

17 Kasvusto Kasvillisuusvyöhykkeiden keskimääräiset esiintymisrajat Sara 1998 Sara 2003 Sara 2008 Korte 1998 Korte 2003 Korte 2008 Vaalealahnaruoho 1998 Vaalealahnaruoho 2003 Tummalahnaruoho 1998 Tummalahnaruoho 2003 Pohjalehtiset , , , ,5 N hanke (m)

18 Vyöhykkeiden sijoittuminen Suhteellisen vakaata, kuitenkin pientä siirtymistä alaspäin havaittavissa.

19 Onko säännöstelyn kehittämisellä pystytty lieventämään vaikutuksia Vaikutuksia kasvillisuuteen on vaikea havaita ja ne peittyvät helposti luonnollisen kasviyhteisöissä tapahtuvan sukkession alle. Positiivinen vaikutus, kasvillisuusvyöhykkeiden alarajan siirtyminen syvemmälle.

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Inarijärven säännöstelyn kehittämisen vaikutukset vesikasvillisuuteen Seurantatutkimus 2017

Inarijärven säännöstelyn kehittämisen vaikutukset vesikasvillisuuteen Seurantatutkimus 2017 Inarijärven säännöstelyn kehittämisen vaikutukset vesikasvillisuuteen Seurantatutkimus 2017 Jukka Ylikörkkö Lapin Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus Juha Riihimäki, Minna Kuoppala Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KEHITTÄMISEN VAIKUTUKSET VESIKASVILLISUUTEEN - KOEALOJEN SEURANTATUTKIMUS VUONNA 2012

INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KEHITTÄMISEN VAIKUTUKSET VESIKASVILLISUUTEEN - KOEALOJEN SEURANTATUTKIMUS VUONNA 2012 INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KEHITTÄMISEN VAIKUTUKSET VESIKASVILLISUUTEEN - KOEALOJEN SEURANTATUTKIMUS VUONNA 2012 Suomen ympäristökeskus Minna Kuoppala, Juha Riihimäki ja Seppo Hellsten 28.02.2014 1 Sisällys

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Inarijärven tilan kehittyminen vuosina

Inarijärven tilan kehittyminen vuosina Inarijärven tilan kehittyminen vuosina 1960-2009 Annukka Puro-Tahvanainen, Jukka Aroviita, Erkki A. Järvinen, Minna Kuoppala, Mika Marttunen, Teemu Nurmi, Juha Riihimäki ja Erno Salonen Lähtökohtia mittarityölle

Lisätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,

Lisätiedot

INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN JA SEN KEHIT- TÄMISEN VAIKUTUKSET VESIKASVILLISUUTEEN - KOEALOJEN SEURANTATUTKIMUS VUONNA Juha Riihimäki Minna Kuoppala

INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN JA SEN KEHIT- TÄMISEN VAIKUTUKSET VESIKASVILLISUUTEEN - KOEALOJEN SEURANTATUTKIMUS VUONNA Juha Riihimäki Minna Kuoppala 0 INARIJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN JA SEN KEHIT- TÄMISEN VAIKUTUKSET VESIKASVILLISUUTEEN - KOEALOJEN SEURANTATUTKIMUS VUONNA 2008 Juha Riihimäki Minna Kuoppala Suomen ympäristökeskus Vesistöalueiden integroitu

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

Inarijärven säännöstelyn kehittyminen

Inarijärven säännöstelyn kehittyminen Inarijärven säännöstelyn kehittyminen Vedenkorkeusmittareihin perustuva vaikutustarkastelu Teemu Nurmi, Suomen ympäristökeskus Inarijärven seurantaryhmän kokous Esityksen sisältö Mittaritarkastelun taustaa

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

Tilanne Linjat Pukkilasta viiteen kuntaan: Lahteen, Orimattilaan, Askolaan, Porvooseen ja Mäntsälään

Tilanne Linjat Pukkilasta viiteen kuntaan: Lahteen, Orimattilaan, Askolaan, Porvooseen ja Mäntsälään Tilanne 18.2.2019 Linjat sta viiteen kuntaan: Lahteen, an, Askolaan, Porvooseen ja Mäntsälään Lahti Askola Porvoo Mäntsälä Mäntsälä n osuus 26 156,25 vuodessa. Ajalla Linja Aika Yksittäisiä matkoja per

Lisätiedot

Joulukauppa numeroina. Jaana Kurjenoja

Joulukauppa numeroina. Jaana Kurjenoja Joulukauppa numeroina Joulukauppa on elintärkeää tavarataloille ja monille erikoiskaupan aloille n liikevaihdon arvo keskimääräiseen kuukausimyyntiin verrattuna Keskiarvo 2000-2017 Kellot, korut, kultasepäntuotteet*

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Inarijärven tilaa koskevat tarkastelut

Inarijärven tilaa koskevat tarkastelut Inarijärven tilaa koskevat tarkastelut 2016-2017 Annukka Puro-Tahvanainen LAPELY Jukka Aroviita, Minna Kuoppala, Juha Riihimäki, Seppo Hellsten, Mika Marttunen SYKE Inarijärven seurantaryhmä 17.9.2015

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 949 Muutos 10 kk -761 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku lokakuun lopussa oli 173 949. Kymmenen kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 2012

KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 2012 JÄÄLINJAT PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS J-P.Veijola 2.12.212 1 (2) ROVANIEMEN ENERGIA OY KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 212 Talven 212 aikana jatkettiin vuonna 29 aloitettua

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2019

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2019 VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 336 Muutos 1 kk -100 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

Paketti-, kuorma- ja linjaautokannan

Paketti-, kuorma- ja linjaautokannan Paketti-, kuorma- ja linjaautokannan vuositilastoja 216 31.1.217 196 197 1971 1972 1973 1974 1975 1976 1977 1978 1979 198 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Ympäristö ja turvallisuus: päämäärät ja tavoitteet 2006-2008; toteumat 2006, 2007

Ympäristö ja turvallisuus: päämäärät ja tavoitteet 2006-2008; toteumat 2006, 2007 Ympäristö ja turvallisuus: päämäärät ja tavoitteet 2006-2008; toteumat 2006, 2007 TUOTTEET JA PAKKAUKSET : - liuottimien käyttö liima-, lakka- ja pesuainevalmistuksessa pienemmäksi - M1-luokiteltujen tuotteiden

Lisätiedot

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi Häme työllisyyskatsaus v. 2017: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013 1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51

Lisätiedot

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4. SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.

Lisätiedot

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis 1 Natura Mobile Projekti 741 päivää la 1.1.2011 to 31.10.2013 2 NM -automaatio 576 päivää la 1.1.2011 pe 15.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011 ke 31.8.2011

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 27.1.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1. 28.2. 31.3.

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain

Mikkelin kaupungin asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain Syyskuu 2017, hallintopalvelut Tilastot syyskuu

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Taloustilanne lokakuun lopussa Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017 Ennakkoväkiluku 172 980 Muutos 8 kk -801 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 24.3.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2015-29.2.2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015

Lisätiedot

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Tammikuu Keskiviikkona 14.1. Asiaa laihduttamisesta. Tietoa laihdutuksesta ja apteekissa myytävistä laihdutustuotteista. 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Asiaa laihduttamisesta 19

Lisätiedot

Kesän 2012 säilörehunlaatu Artturitulosten pohjalta

Kesän 2012 säilörehunlaatu Artturitulosten pohjalta Kesän 2012 säilörehunlaatu Artturitulosten pohjalta Pekka Petäjäsuvanto, tuotantoasiantuntija, Osuuskunta Pohjolan Maito POHJOIS-SUOMEN NURMITOIMIKUNNAN TALVISEMINAARI 2013 Syötekeskus 2013 Jatkuva kehittäminen

Lisätiedot

Rakenteisen kirjaamisen hyödyntäminen tunnuslukutyössä perusterveydenhuollossa

Rakenteisen kirjaamisen hyödyntäminen tunnuslukutyössä perusterveydenhuollossa Rakenteisen kirjaamisen hyödyntäminen tunnuslukutyössä perusterveydenhuollossa Rakenteisen kirjaamisen hyödyntäminen hoitotyön prosessin kuvaamisessa perusterveydenhuollossa VeTeHH-raportti PPT_12B taina.pitkaaho@kuh.fi

Lisätiedot

Tavoitteena nolla tapaturmaa Etera

Tavoitteena nolla tapaturmaa Etera Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 1.3.2016 Etera Ohjelma 09.00 Seminaarin avaus Aluepäällikkö Hannu J. Mäkinen, Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry 09.15 ETERAn puheenvuoro Toimitusjohtaja Stefan

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019 VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 178 Muutos 4 kk -186 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 27.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla

Lisätiedot

KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 2013

KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 2013 JÄÄLINJAT PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS J-P.Veijola 12.2.214 1 (1) ROVANIEMEN ENERGIA OY KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 213 Talven 213 aikana jatkettiin vuonna 29 aloitettua

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2019

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2019 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 176 Muutos 8 kk -188 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019

VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019 VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 258 Muutos 7 kk -106 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Elokuu 2019 Uudenmaan ELY-keskus Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla 2018 Elokuu 2019 Heinäkuu 2019 Elokuu Alle 25-v.

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019

VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019 VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 274 Muutos 2 kk -162 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS kesäkuu 2018

VÄESTÖKATSAUS kesäkuu 2018 VÄESTÖKATSAUS kesäkuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 186 Muutos 6 kk -534 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto.

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto. Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain. Lisäksi seuraamme työmarkkinatukea isoihin kaupunkeihin

Lisätiedot

Rakenteisen kirjaamisen hyödyntäminen tunnuslukutyössä erikoissairaanhoidossa

Rakenteisen kirjaamisen hyödyntäminen tunnuslukutyössä erikoissairaanhoidossa Rakenteisen kirjaamisen hyödyntäminen tunnuslukutyössä erikoissairaanhoidossa VeTe Hoitotyön systemaattisen kirjaamisen prosessia kuvaavien tunnuslukujen ja henkilöstövoimavarojen hallinnan tunnuslukujen

Lisätiedot

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto.

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto. Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain. Lisäksi seuraamme työmarkkinatukea isoihin kaupunkeihin

Lisätiedot

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto.

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto. Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain. Lisäksi seuraamme työmarkkinatukea isoihin kaupunkeihin

Lisätiedot

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo 1/7 Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Su 31.12. Internet-sivuihimme tutustui joulukuussa 347 yksittäistä vierailijaa (eli ja sivuja katsottiin 1215 kertaa 10 eri maasta! Ma 18.12. Suru-uutinen Ma

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2015: Turengin omakotiyhdistys ry, 200 /kk, 12 kuukautta Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kuukautta

Kuntalisät yhdistyksille v. 2015: Turengin omakotiyhdistys ry, 200 /kk, 12 kuukautta Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kuukautta Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Seurakehittäjien osaamisohjelma. Infotilaisuus 8.5.

Seurakehittäjien osaamisohjelma. Infotilaisuus 8.5. Seurakehittäjien osaamisohjelma Infotilaisuus 8.5. Tavoitteet Seuratoiminnan laadun ja toimintaedellytysten kehittäminen ja sen kautta seuratoimintaan osallistuvien määrän kasvattaminen Seurakehittäjien

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018 VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 677 Muutos 1 kk -75 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Toukokuu 2019 Yhtymähallitus 19.6.2019 Vuosikate 05/2019 10.6.2019 RIVERIA YHTEENSÄ/ULKOISET Budjetti 2019 ulkoiset Budjetti 1 5/2019 Toteutunut 1 5/2019 Ero toteumabudjetti

Lisätiedot

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema 2011. Luonto 2011 MAINOSTILA. Koko: 300 x 400 mm. + mainostila

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema 2011. Luonto 2011 MAINOSTILA. Koko: 300 x 400 mm. + mainostila Kalenterit 2011 Maisema 2011 Koko: 300 x 400 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi vaikuttavat maisemakuvat tilaa omille merkinnöille 1022 Luonto 2011 Koko: 232 x 330 mm 12 lehteä, kansi + pohjapahvi raikkaat

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 677 Muutos 10 kk -1 043 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus kasvoi 60 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä

Kivihiilen kulutus kasvoi 60 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Energia 2009 Kivihiilen kulutus Kivihiilen kulutus 2009, ensimmäinen neljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 60 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Kivihiiltä käytettiin vuoden 2009 tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018

VÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018 VÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 595 Muutos 11 kk -1 125 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 728 Muutos 9 kk -992 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017 Ennakkoväkiluku 172 869 Muutos 9 kk -912 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Heinäkuu 2019 Yhtymähallitus 29.8.2019 RIVERIA YHTEENSÄ/ULKOISET Budjetti 2019 ulkoiset Budjetti 1 7/2019 Toteutunut 1 7/2019 Ero toteumabudjetti Toteuma % 31.7.2019

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018

VÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018 VÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 305 Muutos 5 kk -415 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Kokemäenjoen vaellusankeriaat

Kokemäenjoen vaellusankeriaat Kokemäenjoen vaellusankeriaat Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä, 8.4.214 Ellivuori 213 Reposaari, Mitä Kokemäenjoella pitäisi vielä tehdä?

Lisätiedot

Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko

Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Työttömien osuus työvoimasta 10,5 % 10,6 % 10,3 % 10,0 % 9,7 % Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut)

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Ilmaston kehitys Jokioisilla ja Sodankylässä

Ilmaston kehitys Jokioisilla ja Sodankylässä Ilmaston kehitys Jokioisilla 1928.01 2007.07 ja Sodankylässä 1901.01 2007.07 Yhteensä 128 graafia Mauri Timonen 22.08.2007 DATA: JOKIOISTEN ILMASTOMITTAUKSET: JOKIO.ILM JOKIO.CLF JOKIO.MEO JOKIO.CPT Alkuperäinen

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018 VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 359 Muutos 4 kk -361 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot