UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA"

Transkriptio

1 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA Vuosiraportti 2016 Hanna Turkki Nro Lounais-Suomen <SSS> CSffl^Q vesi- ja ympäristötutkimus Oy

2 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA (2016) 59 (64) 7. TIIVISTELMÄ Uudenkaupungin merialueen tarkkailututkimuksen tarkoituksena on selvittää Vara Suomi Oy:n Uudenkaupungin tehtaiden ja Uudenkaupungin kaupungin jätevesien ja muiden mereen tapahtuvien päästöjen vaikutuksia merialueen tilaan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hyväksymän ohjelman mukaisesti. Merialueen tarkkailu täyttää Yara Suomi Oy:lle ja Uudenkaupungin kaupungille lupapäätöksissä asetetut velvoitteet vesistötarkkailun osalta. Merialueen tilaan vaikuttavat tekijät Uudenkaupungin merialueelle eri lähteistä tuli kokonaiskuormituksena arviolta 2, 8 tonnia fosforia ja 322 tonnia typpeä vuoden 2016 aikana. Arvioihin eivät sisälly taajama-alueen hulevedet. Kokonaiskuormitus oli sekä fosforin että typen osalta selvästi pienempi kuin vuotta aiemmin. Jätevesien osuus tunnetusta fosforin kokonaiskuormituksesta oli 25 % ja typpikuormituksesta 39 %. Tunnetusta fosforikuormituksesta makeavesialtaan kautta tuleva osuus oli 32 %, Hylkimyksen alueen kalankasvatuksen osuus 14 %, kipsialueelta suotautuva osuus 9% ja ilmalaskeuman osuus 20 %. Typpikuormituksesta 50 % oli makeavesialtaan kautta tulevää kuormitusta, noin 2 % kalankasvatuksesta ja 9 % ilmalaskeuman kautta tulevaa kuormitusta. Makeavesialtaan kautta tullut kuormitus oli vuonna 2016 tavallista pienempi. Yara Suomi Oy:n fosforikuormitus oli 20 % ja typpikuormitus 40 % pienempi kuin vuotta aiemmin. Kuormitus oli fosforin osalta yli 30 % ja typen osalta yli 50 % pienempi kuin vuosinä keskimäärin. Syksyllä 2013 valmistui kipsikasan eristeseinärakenne, jonka tarkoituksena on estää fosforivuotoa merialueelle. Jätekipsialueen aiheuttamaksi kuormitukseksi on viimeisimpien laskelmien mukaan arvioitu 0,25 tonnia vuodessa. Uudenkaupungin jätevedenpuhdistamolta tullut kuormitus oli fosforin osalta yli 60 % ja typen osalta 4 % pienempi kuin vuotta aiemmin. Kokonaistyppikuormitus oli lähes 50 % ja ammoniumtyppikuormitus yli 60 % suurempi 2000-luvun aiempaan keskimääräiseen verrattuna. Fosforikuormitus oli kuitenkin 30 % 2000-luvun aiempaa keskimääräistä pienempi. Viimeisen viiden vuoden aikana typpikuormitus ja vuonna 2015 myös fosforikuormitus on ollut selvästi aiempää suurempaa. Tulokuormitus on kasvanut niin paljon, että biologiseen suodatinlaitokseen menee mitoituskuormitusta enemmän kuormitusta. Tämä on heikentänyt nitrifikaatiota ja kokonaistypen puhdistustehoa. Myös kiintoaine-ja BOD -kuormitus ovat selvästi kasvaneet. Jäätalvi oli jälleen huomattavasti keskimääräistä lyhyempi. Koko vuoden keskilämpötila oli asteen tavallista korkeampi. Helmi-, touko- ja joulukuussa oli selvästi tavanomaista lämpimämpää, kun taas tammikuu oli poikkeuksellisen kylmä. Vuoden 2016 sademäärä oli yli 30 % keskimääräistä pienempi. Eniten satoi elo-ja helmikuussa, kun taas maaliskuu ja loppuvuosi syyskuusta joulukuuhun oli poikkeuksellisen vähäsateinen. Sirppujoen keskivirtaama oli lähes puolet pienempi kuin vuonna 2015 ja noin 30 % pienempi kuin viitenä edellisenä vuonna keskimäärin. Varsinkin loppuvuoden virtaamat olivat pieniä. Merivesi oli suurimman osan vuotta keskiveden alapuolella. Alimmillaan vesi oli loka-marraskuussa, yli 70 cm keskivettä alempana. Veden tila ja laatu Tammikuun lopussa pintakerroksen fosforipitoisuudet olivat poikkeuksellisesti suurimmat Madonmaan lisäksi myös tausta-alueella Putsaaren aukolla. Hankosaaren lähivesissä pintakerroksen fosforipitoisuudet vastasivat läheisten havaintopaikkojen pitoisuutta. Jätevesien purkualueen läheisyydessä Vähä-Seikomaalla ja Janhualla fosforipitoisuudet eivät olleet koholla muuhun merialueeseen verrattuna. Fosforipitoisuus vesipatsaan ja merialueen keskiarvona oli Lounais-Suomen vesi-ja ympäristötutkimus Oy

3 60 (64) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA (2016) 19 % ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoa pienempi. Myös tausta-alueella Putsaaren aukolla keskimääräinen fosforipitoisuus oli yli 20 % tavallista pienempi vaikka pintapitoisuus olikin kohonnut. Jäätalvi oli poikkeuksellinen ja havaintopaikoista noin puolesta ei saatu näytteitä. Lopputalvella maaliskuussa pohjan läheinen happitilanne oli pääosin hyvä ja ajankohdan tavanomaisella tasolla. Ainoastaan Hankosaaren itäpuolella happitilanne oli hieman heikentynyt. Vesi oli pääosin melko kirkasta. Suurimmat kiintoainepitoisuudet olivat Hankosaaren itäpuolella ja Madonmaalla, joissa myös sameusarvot olivat kohonneita. Fosforipitoisuudet olivat suurimmat Madonmaalla, Hankosaaren itäpuolella ja Janhualla. Pitoisuudet olivat hieman ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoja pienempiä. Hankosaaren lähivesien keskimääräinen fosforipitoisuus oli noin 16 % suurempi kuin lähihavaintopaikkojen 150 ja 170 keskimääräinen pitoisuus. Makeavesialtaan vaikutus näkyi selvästi Hankosaaren ja makeavesialtaan välisellä alueella pintakerroksen kohonneina typpipitoisuuksina ja alentuneena suolaisuutena. Lievemmin typpipitoisuus oli noussut Hankosaaren lähialueilla, Madonmaalla, Humalaisten edustalla, Vaakuan luoteispuolella, Sundinkarien alueella ja Iso-Haiduksen pohjoispuolella. Pintakerroksen typpipitoisuudet olivat keskimäärin 10 % ja vesipatsaan keskiarvona keskimäärin 5 % ajankohdan tavallista pienempiä. Pääosalla merialuetta ammoniumtypen pitoisuudet olivat pieniä tai alle määritysrajan. Merialueen hygieeninen tila oli Mustaluodon edustalla hyvä ja muualla tutkitulla merialueella, myös jätevesien purkualueen lähistöllä erinomainen. Avovesikautena vesi oli selkeimmin lämpötilakerrostunut heinäkuussa mutta kerrostuneisuus oli pääosin purkautunut jo elokuussa. Kesäkuussa happitilanne oli heikentynyt Vähä- Seikomaalla, Janhualla, Hankosaaren itäpuolella ja Vaakuan luoteispuolella. Heinäkuussa happitilanne oli selvästi heikentynyt kesäkuusta ja em. paikkojen lisäksi pohjanläheinen happitilanne oli huono myös Aaholmin edustalla. Hankosaaren itäpuolella heikon happitilanteen seurauksena pohjan läheiset ravinnepitoisuudet olivat erittäin suuria. Elokuussa happitilanne kohentui ja oli heikko vain syvimmällä Putsaaren aukon havaintopaikalla, jossa vesi oli edelleen kerrostunut ja Vaakuan luoteispuolella. Loppukesän happitilanne oli melko tavanomainen Vähä-Seikomaata ja Janhuaa lukuun ottamatta, jossa happitilanne oli selvästi tavallista parempi. Syys-lokakuussa happitilanne oli hyvä koko merialueella. Pääosalla havaintopaikoista keskimääräiset avovesikauden näkösyvyydet ovat kahtena viime vuotena olleet aiempaa pienemmällä tasolla. Varsinkin osalla sisimmistä alueista (112, 215, 223, 150) näkösyvyydet olivat selvästi pitkäaikaiskeskiarvqja pienempiä. Kiintoainepitoisuudet kesäkauden ja havaintopaikkojen keskiarvona olivat keskimäärin noin 30 % tavallista suurempia. Varsinkin Humalaisten ja Vaakuan luoteispuolen alueilla pitoisuudet olivat selvästi (60-70 %) pitkäaikaiskeskiarvoja suurempia. Myös tausta-alueella Putsaaren aukolla kesäkauden keskimääräiset kiintoainepitoisuudet ovat kolmena viime vuotena olleet aiempaa suurempia. Hankosaaren itäpuolella (215) keskimääräinen kiintoainepitoisuus vastasi tavanomaista. Merialueen fosforipitoisuudet olivat suurimmillaan pääosin elo-syyskuussa ja pienimmillään toukokuussa. Tausta-alueella Putsaarenaukolla kesäkauden pitoisuus oli noin 5 % pitkäaikaiskeskiarvoa suurempi. Avovesikauden keskiarvona suurimmat pitoisuudet olivat Madonmaalla, Hankosaaren itä-ja länsipuolella, Janhuallaja Mustaluodon edustalla. Rehevyystasoluokituksessa avovesikauden fosforipitoisuudet tuotantokerroksessa olivat Vehasten tasalta länteen ja Vehasten ja Vaakuan välisellä alueella lievästi rehevällä tasolla. Sisemmällä merialueella pitoisuudet olivat rehevällä tasolla. Merialueen keskiarvona tuotantokerroksen fosforipitoisuudet olivat avovesikaudella 11 % pitkäaikaiskeskiarvoa suurempia. Hankosaaren lähivesissä avovesikauden keskiarvopitoisuus oli 15 % ja jätevesien purkualueella Vähä-Seikomaalla myös 15 % pitkäaikaiskeskiarvoa suurempi. Lounais-Suomen vesi- ja ymparistötulkimus Oy

4 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA (2016) 61 (64) Avovesikauden typpipitoisuudet olivat kohonneet makeavesialtaasta purkautuvan veden, jätevesien ja valumavesien vaikutuksesta selvästi Hankosaaren ja makeavesialtaan välisellä alueella, Hankosaaren länsipuolella ja Madonmaalla. Lievempää typpitason nousua oli Hankosaaren itäpuolella, Lauh'edelläja Humalaisten edustalla. Selvästi suurin avovesikauden typpipitoisuus oli lähinnä allasta Mustaluodon edustalla. Merialueen typpipitoisuudet vastasivat keskimäärin pitkäaikaiskeskiarvoja. Makeavesialtaan kautta tuli vuonna 2016 tavallista vähemmän kuormitusta. Typpipitoisuus on vaihdellut eniten jätevesien purkupaikan tuntumassa jätevesien ja makeavesialtaan vaikutusalueella. Viitenä viime vuotena pitoisuustaso on Vähä- Seikomaalla selvästi noussut. Suurimmillaan 2000-luvulla pitoisuus oli vuonna Monin paikoin pitoisuus oli vuonna 2016 pienempi kuin kahtena edellisenä vuonna. Klorofyllipitoisuudet olivat pääosalla tutkimusaluetta selvästi suurimmillaan vasta syyskuussa, kuten usein aiemminkin. Suurimmat pitoisuudet avovesikauden keskiarvona olivat Hankosaaren ja makeavesialtaan välisellä alueella sekä Madonmaalla. Pitoisuuksien keskiarvojen mukaan sisäsaariston alue ja osa välisaariston alueesta oli luokiteltavissa reheväksi ja muu merialue lievästi reheväksi. Vaihtelut ovat olleet suurimmat sisimmillä alueilla ja kuormituslähteiden läheisyydessä Vähä-Seikomaalla ja Hankosaaren itäpuolella. Tausta-aluetta lukuun ottamatta 2000-luvun pitoisuustrendi on nouseva, tosin vuoden 2016 pitoisuustaso oli sisimpia alueita lukuun ottamatta monin paikoin muutamaa aiempaa vuotta pienempi. Klorofyllipitoisuudet avovesikauden ja havaintopaikkojen keskiarvona olivat noin 20 % pitkäaikaiskeskiarvoja suurempia. Mustaluodon edustalla ja Janhualla pitoisuudet olivat selvästi pitkäaikaiskeskiarvoja suurempia. Pitkään lämpimänä jatkunut sää huhti-toukokuussa edesauttoi kasviplanktontuotannon käynnistymistä varsinkin, kun fosforiravinteita oli tavallista enemman saatavilla. Myös heinäkuun lopun lämmin ja kuiva sääjakso edesauttoi tuotannon kasvua varsinkin suojaisilla alueilla, joissa fosforiravinteita oli hyvin saatavilla. Erityisesti Mustaluodon edustalla klorofyllipitoisuudet olivat poikkeuksellisen suuria kaikkina kesäkuukausina. Lokakuussa Hankosaaren ja makeavesialtaan välisellä alueella sameusarvot olivat yli kaksinkertaisia ja fosforipitoisuudet noin 65 % pitkäaikaiskeskiarvqja suurempia, mikä johtui todennäköisesti altaan kautta tulevasta tavallista selvästi niukemmasta vesimäärästä pitkän kuivan kauden seurauksena sekä hitaammasta veden vaihtumisesta. Altaan kautta tuleva vesi on yleensä kirkastaja niukkafosforista vastaanottavaan vesistöön verrattuna. Kasviplankton Heinä-elokuun keskiarvona selvästi pienin kasviplanktonin biomassa oli tausta-alueella, kun taas selvästi suurimmat keskimääräiset biomassat olivat Hankosaarenja makeavesialtaan välisellä alueella. Havaintopaikkojen keskiarvona keskimääräinen biomassa oli 12 % pitkäaikaiskeskiarvoa pienempi. Varsinkin tausta-alueella Putsaaren aukolla biomassa oli selvästi tavallista pienempi. Sen sijaan Janhuallaja Vähä-Seikomaalla kesän biomassa oli selvästi tavallista suurempi. Kaikilla paikoilla biomassat olivat heinäkuussa elokuuta suurempia. Heinäkuisessa kasviplanktonissa vallitsivat pääosin sinilevät. Jätevesien purkualueella Vähä- Seikomaallaja Janhualla sinilevien osuus oli vähäinen ja valtalajeina olivat heterotrofiset flagellaatit. Sinilevien määrä oli suurin Hankosaaren itäpuolella. Selkeänä valtalajina kaikilla paikoilla oli Aphanizomenon sp., mikä esiintyy merialueella tiettävästi myrkyttömänä. Isokokoista ja runsaana esiintyessään lähes aina myrkyllistä Nodulariu sp. -sinilevää esiintyi vain Hylkimysten alueella mutta määrä oli pieni. Elokuussa sinilevät muodostivat edelleen suurimman osuuden kasviplanktonista ja valtalajina oli Aphanizomenon sp. Sinileviä oli selvästi eniten Janhualla ja Vähä-Seikomaalla, joissa esiintyi varsinkin pienikokoisia koloniaalisia lajeja. Nodularia sp. -sinilevää esiintyi kaikilla paikoilla mutta määrät olivat pieniä. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

5 62 (64) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA (2016) Yleinen käyttökelpoisuus ja vertailu ekologisen tilan luokkarajoihin Ympäristöhallinnon soveltaman vesien yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan Uudenkaupungin merialueen käyttökelpoisuus oli tuotantokerroksen fosfori-ja klorofyllipitoisuuksien avovesikauden keskiarvon perusteella Hylkimysten alueella ja Putsaaren aukolla hyvä. Madonmaalla, Vähä-Seikomaalla, Janhualla ja Mustaluodon edustalla käyttökelpoisuus oli välttävä ja muualla merialueella tyydyttävä (kuva 18). Käyttökelpoisuus oli heikompi kuin vuotta aiemmin, jolloin välttävään alueeseen kuului vain Madonmaa, kun vuonna 2016 siihen kuului lisäksi suurin osa Hankosaaren ja makeavesialtaan välisestä alueesta. Avovesikauden klorofyllipitoisuudet olivat Aaholmin ja Lyökin edustalla hyvällä tasolla mutta fosforipitoisuus jäi tyydyttävälle tasolla. Avovesikauden aikana hygieeninen tila oli koko merialueella vähintään hyvä. Myös lopputalven tarkkailussa hygieeninen tila oli vähintään hyvä koko merialueella. Lokakuussa hygieeninen tila oli Madonmaalla tyydyttävä mutta muualla merialueella hyvä tai erinomainen. Ekologisen luokituksen veden laadun luokkarajoihin verrattuna Mustaluodon edusta, Janhuan alue ja Madonmaa sijoittuivat kaikkien suureiden osalta huonoon luokkaan. Myös Vähä- Seikomaalla ja Hankosaaren itäpuolella osa suureista oli huonossa luokassa. Keskimääräinen näkösyvyys oli suurimmalla osalla havaintopaikoista huonossa luokassa ja fosforipitoisuus välttävässä luokassa. Tausta-alueella Putsaaren aukolla klorofyllipitoisuus sijoittui erinomaiseen ja fosfori- ja typpipitoisuudet hyvään luokkaan. Myös Hylkimysten sisäpuolella ravinnepitoisuudet olivat hyvässä luokassa. Pääosin merialue sijoittui välttävään tai huonoon luokkaan. Hylkimysten ulkopuolinen alue sijoittui lähinnä tyydyttävään luokkaan. Luokitus hieman heikkeni vuoteen 2015 verrattuna. Varsinkin näkösyvyydet olivat monin paikoin heikompia kuin vuotta aiemmin. Sen sijaan typpipitoisuudet olivat pääosin pienempiä ja luokitus niiden osalta parempi kuin vuotta aiemmin. Janhualla, Mustaluodonja Lyökin edustalla luokitus heikkeni useamman suureen osalta. Sen sijaan Vähä-Hylkimyksen alueella ja Vaakuan luoteispuolella tila oli selvästi vuotta 2015 parempi. Vertailua tehdessä on huomioitava, että varsinaista luokitusta tehtäessä käytetään yleensä useamman vuoden keskiarvoja. Turussa 29. toukokuuta 2017 Hanna Turkki biologi JM/^I Lounais-Suomen vesi-ja ympäristötutkimus Oy

6 ^. ^. IT MANNERLOHI OY:N HYLKIMYSTEN JA VARANPÄÄN EDUSTAN MERIALUEEN VELVOITETARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2016 Hanna Turkki Nro Lounais-Suomen Effi^. vesi-ja ympäristötutkimus Oy

7 12(13) MANNERLOHI OY:N HYLKIMYSTEN JA VARANPAAN EDUSTAN MERIALUEEN VELVOITETARKKAILUTUTKtMUS (2016) 6. TIIVISTELMÄ Iso-Hylkimyksen koillispuolella toimii Mannerlohi Oy:n Hylkimyksen laitos. Varanpään edustalla oleva Mannerlohi Oy:n Humalkarin laitos toimii talvivarastona. Laitosten vuonna 2016 tuottama kalamäärä oli yhteensä kiloa ja kuormitus 411 kiloa fosforia ja 4487 kiloa typpeä. Fosforikuormitus oli yli 30 % ja typpikuormitus 17 % pienempi kuin aiemmin 2000-luvulla keskimäärin. Varsinais- Suomen ELY -keskuksen tietojen mukaan laitokset toimivat lupaehtojen puitteissa. Vuonna 2016 ohjelmaan kuului veden laadun tarkkailu kahdesti kesän aikana yhteensä kolmelta havaintopaikalta. Humalkarin talvivarastointilaitoksen tarkkailuun ei kuulu vesitutkimusta. Sekä heinä- että elokuussa vesipatsaan lämpötilaerot olivat pieniä eikä lämpökerrostuneisuutta ollut. Happitilanne oli hyvä kaikilla havaintopaikoilla ja riittävä lohensukuisten kalojen toimeentulolle sekä heinä- että elokuussa. Heinäkuussa vesi oli fosforipitoisuuden perusteella rehevintä laitoksen pohjoispuolella. Typpi- ja klorofyllipitoisuuksissa ei ollut merkittäviä eroja laitoksen lähialueiden ja vertailualueen välillä. Kalankasvatuslaitoksen rehevöittävä vaikutus näkyi laitoksen pohjoispuolella lievästi kohonneena fosforipitoisuutena. Tutkimusalueella vesi oli rehevämpää kuin Uudenkaupungin merialueen tutkimuksen Hylkimyksen havaintopaikoilla mutta vähemmän rehevää kuin Vaakuan eteläpuolella. Elokuun alkupuolella vesi oli fosforipitoisuuden perusteella rehevintä laitoksen kaakkoispuolella. Typpi- ja klorofyllipitoisuudet olivat selvästi suurimmat vertailualueella. Tutkimusalueella veden fosforipitoisuudet olivat hieman suurempia kuin Iso-Hylkimyksen pohjoispuolella mutta selvästi pienempiä kuin Vaakuan eteläpuolella. Laitoksen lähialueella typpi- ja klorofyllipitoisuudet olivat selvästi pienempiä kuin lähimmillä Uudenkaupungin merialueen havaintopaikoilla. Kalankasvatuslaitoksen rehevöittävä vaikutus näkyi todennäköisesti laitoksen lähialueilla lievästi kohonneena fosforipitoisuutena. Havaintopaikkojen keskiarvona tuotantokerroksen fosforipitoisuudet olivat 11 %, typpipitoisuudet 7 % ja klorofyllipitoisuudet 21 % ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoja pienempiä. Tuotantokerroksen fosfori- ja klorofyllipitoisuudet olivat kesän keskiarvona lievästi rehevällä tasolla. Ekologisen luokituksen luokkarajoihin verrattuna tuotantokerroksen fosfori- ja klorofyllipitoisuudet olivat kaikilla kolmella havaintopaikalla tyydyttävällä ja näkösyvyydet välttävällä tasolla. Typpipitoisuus oli laitoksen kaakkoispuolella hyvällä ja laitoksen pohjoispuolella ja vertailualueella tyydyttävällä tasolla. Turussa 23. toukokuuta 2017 Hanna Turkki biologi ^/^imi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

8 Lounais-Suomen sy vesi-ja ympäristötutkimus Oy LÄNSI-RANNIKON KALA OY:N VELVOITETUTKIMUKSET ROUHUNAUKOLLA TOUKOKUUSSA 2017 Väliraportti nro Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Länsi-Rannikon Kala Oy:n toimeksiannosta kalankäsittelylaitoksen lupaehtoihin kuuluvan velvoitetarkkailututkimuksen Rouhunaukolla. Vesitutkimus tehtiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hyväksymän ( , VARELY/1102/2014) ohjelman mukaan viidessä paikassa (liite l). Näytteenotosta vastasi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:n sertifioitu ympäristönäytteenottaja (SYKE, ympäristönäytteenottajien henkilösertifiointi). Havaintopaikkqjen paikannus tehtiin GPS-navigaattorilla aiemmin tallennettujen sijaintitietojen mukaan. Vesinäytteet otettiin Limnos- tai putkinoutimella. Määritykset tehtiin Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:n laboratoriossa. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio Tl 01, joka täyttää standardin 1SO/IEC vaatimukset. Laboratorion voimassaoleva pätevyysalue löytyy FINAS-akkreditointi-palvelun intemet-sivuilta: fi kohdasta Akkreditoidut toimielimet» Testauslaboratoriot. Veden lämpötila oli pinnassa noin 7 C ja pohjan lähellä 5,4-6,2 C (liite 2), joten lämpötilaero pinnan ja pohjan välillä oli hyvin pieni. Happitilanne oli kauttaaltaan hyvä. Sähkönjohtavuudesta laskettu suolaisuus oli pinnassa 5,3-5,5 %o ja pohjan lähellä 5, 8-6,0 %n, joten jokivesien vaikutus tuntui pinnassa. Myös sameusarvoissa oli eroa pinnan ja pohjan välillä, sillä pinnassa sameus oli 8, 8-12 FNU ja pohjan lähellä 2, 7-6, 1 FNU. Paikoitellen sameusarvo oli pinnassa tavanomaista korkeampi ja vastaavasti paikoitel- Ien pohjan tuntumassa tavanomaista pienempi. Kokonaistyppipitoisuus oli ig/lja kokonaisfosforipitoisuus j^g/1. Nitraatti-ja nitriittitypen yhteispitoisuus sekä ammoniumtyppipitoisuus oli alle määritysrajan tai pieni; pohjan lähellä as a C ammoniumtyppipitoisuus oli hieman korkeampi kuin muualla. Kasviplanktonin tuotantokerroksen koontanäytteessä a-klorofyllipitoisuus oli 6,5-7,0 j^g/1. Tulosten perusteella Rouhunaukolla pinnassa alueelliset erot veden laadussa olivat hyvin pieniä. Jokiveden vaikutus tuntui heikoimmin eteläisimmällä asemalla 374. Laitoksen edustalla pohjan lähellä ravinnepitoisuudet olivat hieman korkeampia kuin muissa paikoissa, mutta jätevesien vaikutusta ei ollut havaittavissa. Turussa 26. toukokuuta 2017 ^_^_ Lt)^^^ Anne Lehmijoki biologi Julkisen valvonnan alainen vesitutkimuslaitos. FfNAS-akkreditoitu testaustaboratorio T101 Osoite Puh. Telekopio/S-posti ALV rek. Lounais-Suomen Telekatu 16 (02) Y vesi-ja ympäristötutkimus Oy TURKU '(02) enimi. snimi@lsvsy. fi Krnro

9 Lounais-Suomen ^L>S^i> vesi-ja ympäristötutkimus Oy a b. 5'. 11- UUDENKAUPUNGIN MUNAISTENMETSÄN KAATOPAIKAN SUOTO- JA VALUMAVESIEN TARKKAILU HUHTIKUUSSA 2017 Väliraportti nro Ohessa tulokset Uudenkaupungin Munaistenmetsän kaatopaikan suoto- ja valumavesien sekä pohjavesikai vojen tarkkailututkimuksesta, joka tehtiin (liite l). Tarkkailu tehtiin laaditun (FCG) ohjelman mukaan, jonka Varsinais- Suomen ELY-keskus hyväksyi päätöksellään (VARELY/414/07. 00/2010) Tarkkailuohjelma sisältää sekä kaatopaikan uuden loppusijoitusalueen tarkkailun että vanhan kaatopaikan jälkitarkkailun. Mourunojan pisteet 2 ja 3 soveltuvat sekä vanhan että uuden puolen tarkkailuun. Ohjelman mukaisesti uudella puolella tehdään laajempi tarkkailu joka 3. vuoden ja vanhalla kaatopaikka-alueella joka 6. vuoden tarkkailukerroilla. Vuonna 2017 tarkkailu on normaalin ohjelman mukainen. VANHAN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILU Kaatopaikkavesi Kaatopaikkavesi johdetaan Uudenkaupungin keskuspuhdistamolle käsiteltäväksi. Kaatopaikkaveden laatua tarkkaillaan kaatopaikan pohjoisreunalla (piste 4 eli ohjelman KAI) ja eteläreunalla (KA4V) sijaitsevista suotovesikaivoista. Vanhan kaatopaikan pohjoispuolisen suotovesikaivon (piste 4) BOD7ATU- ja CODcr-arvot, kokonaistyppi- ja ammoniumtyppipitoisuudet sekä kloridipitoisuusja sähkönjohtavuusarvo olivat noin 3-4 -kertaisia keskimääräiseen puhdistamattomaan yhdyskuntajäteveteen verrattuna. Vedessä oli runsaasti kiintoainetta, vesi oli hyvin ruskeaa ja rautapitoista. Sinkkipitoisuus alitti esim. Helcomin suositusarvot (23/11, 2002) viemäriverkostoon johdettaville jätevesille. BOD7ATU- ja CODcr-arvot olivat ajankohdan keskimääräistä suurempia. Lämpökestoisten kolimuotoisten bakteerien määrä ei ollut kovin suuri. Vanhan kaatopaikan eteläpuolisen (KA4V) suotovesikaivon kokonais- ja ammoniumtyppipitoisuudet sekä sähkönjohtavuusarvo olivat noin 6-kertaisiaja CODfr-arvo 1,5-kertainen keskimääräiseen puhdistamattomaan yhdyskuntajäteveteen verrattuna. Sinkkipitoisuus alitti Helcomin suositusarvot viemäriverkostoon johdeuaville jätevesille. Vesi oli hyvin ruskeaa ja sisälsi runsaasti kiintoainetta. BOD7ATu-at"vo ja kloridipitoisuus olivat pieniä ja selvästi esim. pistettä 4 alhaisempia. Tutkimuskerralla typpi- ja kiintoainepitoisuudet sekä sähkönjohtavuusarvo olivat ajankohdan keskimääräistä suurempia. Pintavesi Kaatopaikan alapuolisesta ojasta (piste l) ei saatu näyneitä, koska oja oli kuivana. Louhosalueelta virtaava oja (piste 5) oli niin ikään kuivana, joten näytteitä ei saatu. Julkisen valvonnan alainen vesitutkimuslaitos, FINAS-akkreditoitu tes t a us tab oratorio T101 Osoite Puh. Telekopio/S-posti ALV rek. Lounais-Suomen Telekatu 16 (02) Y vesi- ja ympäristötutkimus Oy TURKU *(02) enimi.snimi@lsvsy.fi Krnro

10 UUDEN LOPPUSUOITUSALUEEN TARKKAILU Kaatopaikkavesi Uuden loppusijoitusalueen suotovesikaivosta (KA4U) ei tullut vettä, joten näytteitä ei saatu. Pintavesi Puhtaiden vesien pumppaaman (PVP1) veden sähkönjohtavuusarvo oli noin 2- kertainen ja kloridipitoisuus noin 5-kertainen puhdistamattomaan yhdyskuntajäteveteen verrattuna. Kokonais-ja ammoniumtyppipitoisuudet sekä BOD7ATLrarvo olivat suuria mutta pienempiä kuin yhdyskuntajätevesissä yleensä. Kloridipitoisuus oli suurempi kuin tutkituissa suotovesikaivoissa ja edelliskeväinä keskimäärin. Myös BOD7ATLi-arvo oli ajankohdan keskimääräistä suurempi. Veden hygieeninen tila oli moitteeton. Mourunojan kokonais- ja ammoniumtyppipitoisuudet kasvoivat melko selvästi kaatopaikan yläpuolisen (2) ja alapuolisen havaintopaikan (3) välillä; vesi muuttui lievästi likaantuneesta voimakkaasti likaantuneeksi. Myös BOD7A'ru-arvo ja fosforipitoisuus kasvoivat jonkin verran paikkojen välillä. BOD7ATu-arvot ilmensivät lievää likaantuneisuutta. Kloridipitoisuuksissa ja sähkönjohtavuusarvoissa ei ollut eroja paikkojen välillä. Mourunojan hygieeninen tila oli hyvä. POHJAVESI Kaivon l (kaatopaikan koillispuolella) vesi täytti yksittäisen lalousvesikaivon laatuvaatimukset ja -suositukset lukuun ottamatta veden väriarvoa. Veden väriarvo oli noin kolminkertainen suositukseen verrattuna. Veden väri johtuu usein raudasta, mangaanista tai savesta, eikä sillä sinänsä ole mitään terveydellisiä haittavaikutuksiä. Kaivon kloridipitoisuus ja sähkönjohtavuusarvo olivat suuria, ja kloridipitoisuus ylitti pohjaveden ympäristönlaatunormin. Ammoniumtyppeä havaittiin vain vähän. Kaivossa havaitut epäkohdat eivät välttämättä viinaa kaatopaikan vaikutukseen. Rannikkoalueen porakaivoissa kloridipitoisuudet ja sähkönjohtavuusarvot voivat olla myös luonnostaan kohonneita. Kaivon 2 (kaatopaikan kaakkoispuolella) vesi täytti yksittäisen talousvesikaivon laatuvaatimukset ja -suositukset lukuun ottamatta sameus-, väri- ja CODun-arvoja sekä rauta-ja mangaanipitoisuutta. Veden sameusarvo oli 43-kertainen, väriarvo 22- kertainen, CODMn-arvo 3-kertainen. rautapitoisuus l l -kertainen ja mangaanipitoisuus 2-kertainen suositusarvoihin verrattuna. Ammoniumtypen ja kloridin pitoisuudet olivat pieniä, mutta vedessä oli runsaasti sinkkiä, jonka pitoisuus ylitti pohjaveden ympäristönlaatunormin (60 ^g/i). Veden sameus johtuu usein raudasta tai savesta, eikä sameudella sinänsä ole mitään terveydellisiä haittavaikutuksia. Rautaa ja mangaania esiintyy yleisesti pinta- ja pohjavesissä. Rautaa voi myös liueta vesijohtqjen materiaaleista. Talousveden rauta ja mangaani eivät aiheuta terveyshaittoja. CODun-arvo kuvaa veden orgaanisen eloperäisen aineen, lähinnä humuksen, määrää. Veden humus ei sellaisenaan ole terveydelle vaarallista, mutta se aiheuttaa ve-

11 teen väriä ja mutamaista makua sekä keitettäessä saostumia. Kaivovedessä havaitut epäkohdat eivät viittaa kaatopaikan vaikutukseen. Kaivon 3 (kaatopaikan etelä-kaakkoispuolella) vesi täytti yksittäisen talousvesikaivon laatuvaatimukset ja -suositukset lukuun ottamatta sameus-, väri- ja CODMnarvoja sekä rautapitoisuutta. Veden sameusarvo oli 5-kertainen, väriarvo 7- kertainen, CODMn-arvo 1, 5-kertainen ja rautapitoisuus 3-kertainen suositusarvoihin verrattuna. Vedessä oli erittäin runsaasti sinkkiä; pitoisuus ylitti pohjaveden ympäristönlaatunormin ja oli moninkertainen aikaisempiin tuloksiin verrattuna. Ammoniumtyppi-ja kloridipitoisuudet olivat pieniä. Turussa 24. toukokuuta 2017 ^ Sari Koivunen biologi Lähteet: FCG Finnish Consulting Group Oy Munaistenmetsän kaatopaikka. Kaatopaikan suoto-ja valumavesien sekä kaatopaikkakaasun tarkkailuohjelma P Jakelu: Lassila & Tikanoja Oy/niina.makinen@lassi]a-tikanoja. fi Lassila & Tikanoja Oyj/jari. saarinen@lassila-tikanoja. f1 Uudenkaupungin kaupunki/tekninen lautakunta Uudenkaupungin kaupunki/ympäristö-ja lupalautakunta Uudenkaupungin kaupunki/uudenkaupungin Vesi/Vesihuoltopäällikkö Kim Weslerholm Uudenkaupungin kaupunki/uudenkaupungin Vesi/kim. westerholm@uusikaupunki. f1 Varsinais-Suomen ELY-keskus/kirjaamo. varsinais-suomi@ely-keskus. fi Uudenkaupungin kaupunki/seija. niskala@uusikaupunki. fi Kivinen Jarnoja Siivonen Tanja Mar)oluoto Antti 1 uominen Urpo

kaatopaikan yläpuolisessa paikassa 2 noin 0, 012 m3/s ja alapuolisessa paikassa 3

kaatopaikan yläpuolisessa paikassa 2 noin 0, 012 m3/s ja alapuolisessa paikassa 3 .. -.-. [H upi 'ng:r kaupunki Lounais-Suomen LJ^> vesi-ja ympäristötutkimus Oy 11. 10. 2018 UUDENKAUPUNGIN MUNAISTENMETSÄN KAATOPAIKAN SUOTO- JA VALUMAVESIEN SEKÄ POHJAVESIEN TARKKAILU SYYSKUUSSA 2018

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 117-16-5754 Oheisena lähetetään tulokset Uudenkaupungin merialueen tarkkailututkimuksesta, jonka Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630 RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014 Väliraportti nro 116-14-7630 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 13. 14.10.2014 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-1220 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 6.2.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoki oli paikoitellen jäässä.

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 Raportti nro 639-17-7035 YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-7035 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-6058 Sybimar Oy tilasi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ltä vesistötarkkailututkimuksen

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2018 Väliraportti nro 15-18-5852 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 31.7.2018 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-3246 Lähetämme oheisena Aurajoesta ja Vähäjoesta 9.4.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-5417 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 25.7.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 2019 Väliraportti nro 116-19-6206 Ohessa tulokset 17. 18.6.2019 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Paper

Lisätiedot

2 (64) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA (2016)

2 (64) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA (2016) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA Vuosiraportti 2016 Hanna Turkki 29.5.2017 Nro 117-17-2647 2 (64) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA (2016) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 15-16-5740 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 18.7.2016 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA 2016 Väliraportti nro 21-16-1591 Oheisena lähetetään Paimionjoesta, Tarvasjoesta ja Paimion Vähäjoesta 22.2.2016 otettujen vesinäytteiden

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-2071 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 26.2.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS. Raportti nro

SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS. Raportti nro SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS Raportti nro 16-17-376 Varsinais-Suomen ELY-keskus on lähettänyt Pöytyän kunnalle 28.12.2016 päivätyn kehotuksen (Dnro

Lisätiedot

PYHÄMAAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄLLÄ Väliraportti nro

PYHÄMAAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄLLÄ Väliraportti nro Liite 7 PYHÄMAAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄLLÄ 2017 Väliraportti nro 175-17-7818 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 4.9.2017 tehdystä Pyhämaan merialueen veden

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 217 Väliraportti nro 116-17-5598 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää ohessa tulokset 17. 18.7.217 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2019 Väliraportti nro 116-19-2572 Ohessa tulokset Rauman merialueen tarkkailuista 18.-19.3.2019 (kuva 1). Tutkimuksella seurataan Rauman kaupungin ja UPM

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA

UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA Vuosiraportti 2015 Hanna Turkki 16.5.2016 Nro 117-16-2678 2 (65) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA (2015) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN KUORMITUS JA TILA

Lisätiedot

RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009

RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009 9M6998 Ruskon jätekeskuksen tarkkailu v. 29, tiivistelmä 1 RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 29 Vuonna 29 Ruskon jätekeskuksen ympäristövaikutuksia tarkkailtiin Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 215 Väliraportti nro 116-15-5277 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 8. 9.6.215 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 218 Väliraportti nro 116-18-626 Ohessa tulokset 9. 1.7.218 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Communication

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-2311 Ohessa tulokset Rauman merialueen tarkkailuista 19. ja 21.-22.3.2018 (kuva 1). Tutkimuksella seurataan Rauman kaupungin

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 219 Väliraportti nro 116-19-6948 Ohessa tulokset 15.-16.7.219 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Communication

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 215 Väliraportti nro 116-15-585 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää ohessa tulokset 2. 21.7.215 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva

Lisätiedot

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2015 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 7.11.2016 Nro 31-16-7242 2 (6) LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2015) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA 2018 Väliraportti 116-18-7796 Ohessa tulokset 18. 19.9.2018 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa esitetään yhteenveto tuloksista,

Lisätiedot

ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA Raportti nro

ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA Raportti nro 1. YLEISTÄ ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2018 Raportti nro 654-18-2933 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki 25.4.2018 Salossa Enäjärvellä sedimentti- ja vesitutkimuksen Salon ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 Väliraportti nro 116-17-5825 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 14. 15.8.2017 tehdystä n merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 116-17-4248 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 12. 13.6.2017 tehdystä n merialueen tarkkailusta

Lisätiedot

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012 LUVY/119 6.9.213 Puujärven VSY Olli Kilpinen Hulluksentie 1 e 25 243 Masala PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 212 Näytteet Puujärven kahdelta syvännehavaintopaikalta

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2018 Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2018 Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-6678 Ohessa tulokset 20. 21.8.2018 tehdystä n merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa on yhteenveto tuloksista,

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-8926 Oheisena tulokset 30. 31.10.2018 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa on yhteenveto tuloksista,

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 18.1.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä

Lisätiedot

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2017 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 30.1.2018 Nro 31-18-559 2 (7) LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2017) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018

Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Asta Laari RAPORTTI 2018 nro 863/18 Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Tutkimusraportti

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 30.11.2011 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteutti tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA 2017 Väliraportti 116-17-7237 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 18. 19.9.2017 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 30.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa olevalta Ali-Paastonjärveltä otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 26.4.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014 VUOSIYHTEENVETO..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n

Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n toimitusjohtaja ja limnologi Pena Saukkonen Ympäristön,

Lisätiedot

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Hietakallionkatu 2, 53850 LAPPEENRANTA PL 17, 53851 LAPPEENRANTA No 3135/16 23.11.2016 IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Imatran Immalanjärven tarkkailu perustuu Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus

Lisätiedot

Littoistenjärven oja- ja hulevesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset toteutetulta havaintokierrokselta

Littoistenjärven oja- ja hulevesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset toteutetulta havaintokierrokselta 1(5) 3.1.2019 Littoistenjärven oja- ja hulevesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset 10.-11.12.2018 toteutetulta havaintokierrokselta 1 Yleistä toteuttaa vuosina 2017-2019 Littoistenjärven oja-

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2014 Hanna Turkki 24.11.2015 Nro 116-15-7857 2 (61) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (2014) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (2014) 3 (61) Sisällys

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 8.3.2017 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2017 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 28.2.2017. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 214 Sari Koivunen 3.12.215 Nro 32-15-8348 2 (14) LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS (214) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012 LUVY/121 5.9.213 Tuomo Klemola Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tehtaankatu 4 A9 14 Helsinki ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 tutkimukset ja vertailu vuosiin 29, 211 ja 212 Sammatin Iso Ruokjärvestä

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 1(3) 12.10.2016 :n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus on lopetettu eikä selkeytysaltaalle pumpata enää

Lisätiedot

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 30.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Vuotnaisissa sijaitsevan Ruokjärven vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN YLIVIRTAAMASELVITYS

Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN YLIVIRTAAMASELVITYS Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN YLIVIRTAAMASELVITYS 2014-2015 15.2.2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Selvityksen tausta ja lähtöainesto 2. Ylivirtaamatilanteet ja niiden määritys 3. Virtaaman vaikutus vedenlaatuun

Lisätiedot

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015 1 / 3 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 14.10.2013 Varkauden kaupunki Tekninen virasto Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen

Lisätiedot

Littoistenjärven ojavesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset toteutetusta tutkimuskerrasta

Littoistenjärven ojavesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset toteutetusta tutkimuskerrasta 1(4) 12.12.2017 Littoistenjärven ojavesien näytteenotto ja virtaamamittaus -tulokset 15.11.2017 toteutetusta tutkimuskerrasta 1 Yleistä toteuttaa vuosina 2017-2018 Littoistenjärven oja- ja hulevesien tarkkailututkimuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1 2412/11.01.03/2012 56 Espoon järvien tila talvella 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Kajaste Ilppo, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017

No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017 No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017 Niina Hätinen tutkija SISÄLTÖ FINAS-akkreditointipalvelun

Lisätiedot

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992 LUVY/149 4.8.215 Minna Sulander Ympäristönsuojelu, Vihti ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 198 ja 1992 Vihdin pohjoisosassa sijaitsevasta Iso-Kairista otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 24.6.2010

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 24.6.2010 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 24.6.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 19.7.216 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 7.7.216 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Maijanojasta ja Orhinojasta otettiin

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 25.10.2011 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO.. VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa Ali-Paastonjärven itäpuolella sijaitsevalta Kaitalammilta otettiin Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2010 Hanna Turkki 29.8.2011 Nro 116-11-4704 2 (49) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (2010) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (2010) 3 (49) Sisällys

Lisätiedot

VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet ), Piilijoki suu (vuodet ), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet )

VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet ), Piilijoki suu (vuodet ), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet ) VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet 2000-2016), Piilijoki suu (vuodet 2007-2016), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet 2000-2013) Aika Syvyys Yläsyvyys Alasyvyys Näytesyvyys Alkaliniteetti mmol/l

Lisätiedot

Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014

Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014 Lausunto 8.5.2014 Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014 Tausta: Kalastajat olivat 6.4.2014 tehneet havainnon, että jäällä oli tummaa lietettä lähellä Viitasaaren

Lisätiedot

MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2015 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 7.11.2016 Nro 20-16-7260 2 (7) MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2015) Sisällys 1. TUTKIMUSTEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta (email) A 776 4..2 Tiedoksi: Tervon ympäristönsuojelulautakunta (email) Pohjois-Savon ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Tervon

Lisätiedot

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016 VUOSIYHTEENVETO 8.4.27 SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 26 YLEISTÄ Sysmän kunnan viemäröinnin toiminta-alueen puhdistetut jätevedet johdetaan avo-ojaa pitkin Majutveden pohjoisosan

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 6.7.2011 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 2014

KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 2014 LUVY/17 28.8.214 Urpo Nurmisto Rahikkalan-Pipolan-Nummijärven vsy Pappilankuja 4 912 Karjalohja KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 214 Karjalohjan läntisten järvien, Haapjärven,

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 14.9.2011 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO 1..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

LITTOISTENJÄRVEN POHJOISPUOLISELTA JÄRVELÄN KOSTEIKOLTA LÄH- TEVÄN VEDEN SEKÄ LITTOISTENJÄRVEEN LASKEVIEN KAHDEN OJAN VE- DENLAATUTUTKIMUS 11.6.

LITTOISTENJÄRVEN POHJOISPUOLISELTA JÄRVELÄN KOSTEIKOLTA LÄH- TEVÄN VEDEN SEKÄ LITTOISTENJÄRVEEN LASKEVIEN KAHDEN OJAN VE- DENLAATUTUTKIMUS 11.6. 1(2) 30.6.2015 LITTOISTENJÄRVEN POHJOISPUOLISELTA JÄRVELÄN KOSTEIKOLTA LÄH- TEVÄN VEDEN SEKÄ LITTOISTENJÄRVEEN LASKEVIEN KAHDEN OJAN VE- DENLAATUTUTKIMUS 11.6.2015 1 Yleistä Littoistenjärven pohjoispuolella

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 23.6.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

OLKILUODON LÄHIVESIEN FYSIKAALIS-KEMIALLINEN JA BIOLOGINEN TARKKAILUTUTKIMUS

OLKILUODON LÄHIVESIEN FYSIKAALIS-KEMIALLINEN JA BIOLOGINEN TARKKAILUTUTKIMUS OLKILUODON LÄHIVESIEN FYSIKAALIS-KEMIALLINEN JA BIOLOGINEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2013 Hanna Turkki 16.1.2014 Nro 114-14-262 2 (57) OLKILUODON LÄHIVESIEN FYSIKAALIS-KEMIALLINEN JA BIOLOGINEN TARKKAILUTUTKIMUS

Lisätiedot

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016 .3.16 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Outamonjärven veden laatu Helmikuu 16 Outamonjärven näytteet otettiin 4..16 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Tarkoituksena oli selvittää

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 213 Sari Koivunen 18.11.214 Nro 15-14-7614 2 (24) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (213) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (213) 3 (24) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2016 Väliraportti nro 116-16-7570 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 17. 18.10.2016 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019 1 / 6 Yara Suomi Oy LAUSUNTO PL 20 29.7.19 71801 SIILINJÄRVI A 5176 Leena Huttunen Päivi Savolainen Jouni Torssonen Raija Koivisto Tiedoksi: Siilijärven kunta, ympäristönsuojelu Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu 1(3) Endomines Oy 14.12.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV

VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA 2 (4) 1 Johdanto Vesistön ja kalaston tarkkailu perustuu hoitokunnalle 11.9.2014 myönnettyyn

Lisätiedot

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Lieto 28.11.213 Sari Koivunen biologi www.lsvsy.fi Sisältö: Aurajoen ja Aurajoen vesistöalueen yleiskuvaus

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2014

KERTARAPORTTI 25.8.2014 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN KESKUSPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2014, 6.8.2014 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Mereen lähtevän veden BOD7ATU- ja CODCr-arvot sekä fosfori- ja kiintoainepitoisuudet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 2412/11.01.03/2012 32 Espoon vesistötutkimus vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. 043 826 5220 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Va.

Lisätiedot

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan itäosassa sijaitsevalta Säynäislammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 29 Sari Koivunen 4.11.21 Nro 15-1-613 2 (2) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (29) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (29) 3 (2) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 5 2. AINEISTO

Lisätiedot

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan Vuotinaisissa sijaitsevalta Paskolammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017

Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 4.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 Karkkilan Hajakassa Kaupinojan valuma-alueella (23.087) sijaitsevan Kaitalammin vesinäytteet otettiin 3.8.2017

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 23.5.2011 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2007

PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2007 PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 27 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 91/27 Anne Åkerberg SISÄLLYS sivu 1 Johdanto 1 2 Näytteenotto ja sääolot 1 3 Tulokset 2 3.1 Lämpötila

Lisätiedot

KETTULAN JÄRVIEN TILA VUOSINA 2006-2010 TEHTYJEN TUTKI- MUSTEN PERUSTEELLA

KETTULAN JÄRVIEN TILA VUOSINA 2006-2010 TEHTYJEN TUTKI- MUSTEN PERUSTEELLA KETTULAN JÄRVIEN TILA VUOSINA 2006-2010 TEHTYJEN TUTKI- MUSTEN PERUSTEELLA Näytteenotto ja näytteiden analysointi Vesinäytteet on otettu lopputalvella 2006 ja 2007 sekä loppukesällä 2006, 2007 ja 2010

Lisätiedot

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Otalammella sijaitsevasta Tuohilammesta otettiin 20.7.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 6.3.2018 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2018 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 1.3.2018. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu 1(3) Endomines Oy 14.7.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus

Lisätiedot

Hollolan pienjärvien tila ja seuranta. Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut

Hollolan pienjärvien tila ja seuranta. Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut Hollolan pienjärvien tila ja seuranta Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut 2016 2017 2018 2019 2020 2021 Pienjärvien seuranta Pienjärvien vedenlaadun seuranta Hollolassa

Lisätiedot