Yhteistoimintaa ja yksilöllisiä valintoja kuntoutumisen polulla
|
|
- Sanna-Kaisa Raili Aaltonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mari Päiveröinen Yhteistoimintaa ja yksilöllisiä valintoja kuntoutumisen polulla Tutkimus käsittelee työikäisten työssä käyvien ihmisten kuntoutusta ja kuntoutumista. Tavoitteena oli uuden ja moniulotteisen tiedon tuottaminen kuntoutujan kuntoutus- ja kuntoutumisprosessista, sen sisällöstä ja etenemisestä sekä tekijöistä, jotka mahdollisesti edistävät, tai haittaavat kuntoutumisprosessia. Kuntoutujan lisäksi kuntoutuksen vaikutuksia tarkasteltiin myös työpaikan, työterveyshuollon sekä kuntoutuksen palveluntuottajan näkökulmista. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena. Yhdeltätoista kuntoutujalta kerättiin tietoa pääkysymyksiin, jotka käsittelivät kuntoutuksen tarvetta ja tavoitteita, prosessin toteutumista ja sisältöä, kuntoutuksen tuloksia ja vaikutuksia, sekä kuntoutusta edistäneitä tai haitanneita tekijöitä. Kuntoutujien lisäksi tutkimuksessa haastateltiin kuntoutujien työnantajaa, työterveyshuollon edustajaa, sekä kuntoutuksen palveluntuottajaa. Kehittämishanke tutkimuksen taustalla sekä TK2-kuntoutusmalli Tutkimushanke on osa suurempaa, niin kutsuttua TK2-kehittämishanketta. Koko hankkeen taustaolettamuksena oli, että kun kuntoutusprosessi integroidaan lähemmäksi työelämää ja räätälöidään kunkin kuntoutujan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti, se tuottaisi hyötyjä sekä kuntoutujalle, että työpaikalle. Ammatillisen kuntoutuksen tavoitteena työssä jatkaminen, ja sen tukeminen. Sekä laajemmassa hankkeessa, että tässä tutkimuksessa kehitettiin kuntoutusta yhteistyössä kuntoutujien, työnantajien, työterveyshuollon, sekä kuntoutuksen palveluntuottajien kanssa. Tavoitteena oli tätä kautta uudistaa kuntoutusyhteistyötä, sekä saattaa Kelan kuntoutus joustavaksi osaksi työpaikkojen työkykyä tukevaa toimintaa. Hankeen malli oli tarkoitettu
2 joustavaksi, jotta huomioon voitaisiin ottaa sekä kuntoutujan, että työpaikan tarpeet. Tutkimuksessa käytetty TK2-malli koostui yksilöllisestä tilanneanalyysistä, ryhmäjaksoista, yksilöllisestä osasta, sekä päätösosasta. Jokaisen kuntoutujan kuntoutuspolku määrittyi sekä kuntoutujan, että hänen työpaikkansa tarpeiden mukaisesti. Lopulta myöskin olosuhdetekijät vaikuttivat kuntoutuspolun määrittymiseen. Käytetyssä TK2-mallissa oli kaksi toisiinsa kytkeytyvää pääteemaa; ammatillinen- ja terveysteema. Kuntoutuksen sisältöä joustavasti näiden teemojen pohjalta joustavasti ja tarpeiden mukaisesti. Kuntoutusprosessilla pyrittiin vastaamaan sekä yksittäisen kuntoutujan, että laajemman kuntoutusryhmän tarpeisiin. Lisäksi myöskin työpaikan tarpeet otettiin huomioon. Kuntoutumisen prosessi Tutkimuksessa todetaan, että nykyinen työelämä korostaa yksilön omaa vastuuta hyvinvoinnista ja työkyvystä. Myöskin ammatillinen kuntoutus on tehokkainta silloin, kun yksilö itse on aktiivinen ja motivoitunut työkykynsä ylläpitäjänä ja vahvistajana. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilö tunnistaa työ- ja toimintakykynsä muutoksen ja on valmis tekemään muutoksia tilanteen parantamiseksi. Yksilön täytyy myöskin uskoa positiivisen muutoksen olevan mahdollista. Kuntoutuksen tehtävä on vahvistaa asiakkaan motivaatiota ja muutosvalmiutta. Kuntoutuminen nähdään kokonaisvaltaisena prosessina, jonka johdosta kuntoutujan ajattelu-ja toimintamallit muuttuvat. Toimintakyky käsitetään fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten voimavarojen ja mahdollisuuksien summana. Ammatillisessa kuntoutuksessa on kuitenkin tärkeää keskittyä voimavarojen ja toimintakyvyn lisäksi myöskin erityisesti työhön palaamiseen, tai työssä jaksamiseen. Myös työpaikalta edellytetään tasa-arvoisuutta myös ammatillista kuntoutusta saavia työntekijöitä kohtaan, sekä valmiutta mukauttaa tarvittaessa työolosuhteita. Työn ja työympäristön muokkaaminen tukevat myös tutkimusten mukaan työhön paluuta.
3 Tutkimukseen osallistuneet kuntoutujat Tutkimukseen osallistuneet kuntoutujat valittiin erinäisten valintakriteerien kautta. Huomioon otettiin kuntoutujan ikä, sukupuoli, ammatillinen tausta, työnantajasektori sekä kuntoutuspalvelun tuottaja. Valitut kuntoutujat edustavat valintakriteerien osalta kuntoutujien perusjoukkoa. Valittujen kutoutujien keski-ikä oli noin viisikymmentä vuotta. Naisia oli enemmän kuin miehiä. Ammattitaustaltaan kuntoutujat edustivat toimihenkilöitä ja työntekijöitä. Lisäksi yksi kuntoutuja työskenteli esimiestehtävissä. Kuntoutujiksi valittiin niin julkisellakuin yksityisellä sektorilla työskenteleviä. Käytetyt kuntoutuksen menetelmät Kuntoutuksessa sovellettiin monipuolisesti yksilöllisiä, ryhmämuotoisia ja yhteisöllisiä kuntoutuksen menetelmiä. Kuntoutuksen palveluntuottajat hyödynsivät työskentelynsä jäsentämisessä toisistaan eroavia teoreettisia viitekehyksiä ja lähestymistapoja. Menetelmiä varioitiin ryhmän, tai kuntoutujan tarpeiden mukaisesti. Tutkimukseen osallistuneiden kuntoutujien näkökulmasta ei ollut löydettävissä yhtä menetelmää, jolla olisi ollut merkittävä vaikutus kuntoutumisen onnistumiselle. Tietyn menetelmän sijasta TK2-kuntoutuksen vahvuudeksi nousi moniammatillisen tiimin tarjoamien erilaisten orientaatioiden, sisältöjen ja menetelmien suunnitelmallinen, joustava ja räätälöity hyödyntäminen. Tutkimukseen osallistuneiden kuntoutujien kannalta näyttää siltä, että sekä ryhmätyöskentelyllä ja -keskusteluilla, että yksilöllisillä eri ammattilaisten tarjoamilla tapaamisilla, sekä heidän tarjoamillaan neuvonnalla, ohjauksella ja seurannalla oli yhtä suuri merkitys osallistuneiden kuntoutumiseen. Toki toiset
4 kokivat ryhmätoiminnan tärkeämmäksi, kun taas toiset kokivat hyötyneensä enemmän yksilökohtaisista tapaamisista. Tulosten pohjalta voidaan vahvistaa, että onnistuneeseen tulokseen voidaan päästä monin erilaisin keinoin. Tärkeintä on asiakaslähtöisyys, sekä palveluiden yksilöllinen räätälöinti tarpeiden mukaisesti. Tutkimuksen päätelmät Tutkimuksen perusteella lineaarinen ajatus kuntoutuksen prosessista -tarve, tavoite, vaikutus- voidaan kyseenalaistaa. Esille nousseet kuntoutuksen tarpeet eivät välttämättä nousseet prosessi tavoitteiksi. Toisaalta taas asetetut tavoitteet eivät välttämättä vastanneet tarpeisiin. Tarpeet kartoitettiin alkuvaiheessa. Tarpeiden pohjalta asetettuja tavoitteita ei myöhemmin muokattu, vaikka esille nousi myöhemmin muita kuntoutuksen kannalta oleellisia tarpeita. Tosin joissakin tapauksissa kävi niin, että kuntoutuksen tarpeisiin vastattiin prosessin aikana, vaikkei näitä tarpeita oltu kirjattu tavoitteiksi. Myöskin kuntoutumisen painopiste nousi tärkeäksi; jos toiminnan kohteena oli koko työyhteisö, saattoivat yksilön tarpeet jäädä liian vähälle huomiolle. Kuntoutujien henkilökohtaiset tavoitteet kartoitettiin GAS-menetelmällä. Tutkimus paljasti, että GAS-tavoitteet ilmensivät kuntoutuksen, eivät niinkään kuntoutumisen tavoitteita. Tutkimus paljasti, ettei kuntoutuksen vaikutuksia ja vaikuttavuutta voida mitata pelkästään GAS- tavoitteiden saavuttamisen kautta, vaan tähän tarvitaan moninaisempia mittareita. Kuntoutuksen ja kuntoutumisen onnistumiseen vaikutti monta edistävää tekijää, Edistävät tekijät vaihtelivat kuntoutujien välillä, ja hyviin tuloksiin päästiin monin erilaisin menetelmin. TK2-kuntoutuksen aktiivinen kuntoutujakäsitys sekä kuntoutuksen yksilöllisyys tukivat toisiaan edistäen asiakaslähtöisyyttä. Yksilöllisen räätälöinnin ansiosta kuntoutusprosessilla kyettiin vastaamaan niin yksittäisen kuntoutujan, kuin laajempien kuntoutusryhmien tarpeisiin.
5 Kuntoutujan aktiivisen toimijuuden lisäksi tutkimuksen tuloksissa painottuivat kuntoutuksen oikea-aikaisuus, sekä esimieheltä saatu tuki. Jos kuntoutujan työkyky oli uhattuna, oli esimiehen tuen lisäksi myöskin työterveyshuollon aktiivinen tuki tärkeää. Näiden lisäksi myöskin yhteistyö muiden toimijoiden kanssa oli avainasemassa kuntoutumisen onnistumisen kannalta. Prosessin edetessä ammattilaisverkoston toimijoiden yhteisten käsitysten muodostaminen, roolien selkeyttäminen, suunnitelmallinen tavoitteiden sopiminen sekä tehtyjen ratkaisujen tarkoituksenmukaisuuden tarkastelu tukivat kuntoutumistulosten pysyvyyttä. Moniammatillisen verkoston rakentaminen, ja yhteistyö eri toimijoiden välillä koettiin tärkeäksi, ja kuntoutujat hyödynsivätkin verkostoa aktiivisesti. Kuntoutuksen keinovalikoimaan tarvitaankin monialainen, yksilöllinen, joustava, ja työelämään tiiviisti kytkeytyvä kuntoutusmalli. Tätä kautta kuntoutus voitaisiin käynnistää aikaisemin, ja työuria kyettäisiin pidentämään. Pohdinta Tutkimuksessa nousi selkeästi kuntoutujan aktiivinen rooli omassa kuntoutumisprosessissaan. Kuntoutumista ei pääse tapahtumaan, ellei yksilö itse ole valmis muutokseen, ja työskentele aktiivisesti tavoitteiden saavuttamiseksi. Toisaalta omia tarpeitaan ja tavoitteitaan on joskus vaikea hahmottaa, saati sanoittaa ammattilaiselle. Myös asiakassuhteen luotettavuus on tärkeää. Jos asiakas kokee, että hänen ongelmiaan vähätellään, tai häntä ei arvosteta, ei asiakas avoimesti pysty kertomaan tarpeistaan. Näin asiakassuhteen rakentamiseen tulisi panostaa entistä enemmän. Kuntoutusprosessi kuvastui tutkimuksessa melko suoraviivaisena ja jäykkänä. Tarpeet kartoitettiin, tavoitteet asetettiin, ja näiden pohjalta prosessi vietiin läpi. Prosessi kuvastui täysin erialaisena, kuin se asiakasprosessin malli, jota meille koulussa on opetettu. Kuntoutumisprosessista tutui puuttuvan jatkuva reflektio ja tilanteen arviointi. Olisi tärkeää, että tarpeita ja tavoitteita tarkasteltaisiin koko prosessin ajan, jotta toimintaa kyettäisiin muokkaamaan mahdollisesti muuttuvien tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Vallalla tuntuu edelleen liian
6 usein olevan ajatus kaikille kaikkea. Tutkimuksessa tuli selkeästi esille, että yksilöllinen palvelujen suunnittelu ja toteutus ovat ensiarvoisen tärkeitä kuntoutumisprosessin onnistumiseksi. Myös moniammatillisuuden tärkeyttä korostettiin. Luulen, että tässä on vielä paljon kehitettävää. Liian usein asiakasta pompotellaan palveluntuottajalta toiselle ilman, että ammattilainen itse tietää, mitä joku toinen ammattilainen omalla pisteellään tekee. Moniammatillisuutta korostamalla vastuun ja tehtävien jako helpottuu, ja sekä asiakas, että ammattilaiset kykenevät hahmottamaan kokonaisuuden paremmin. Yhteistyöhön on tärkeää saada mukaan myöskin työnantajan edustaja. Toki tämä voi tuoda eteen myöskin haasteita työnantajan motivaation ja työpaikan ilmapiirin, sekä keskinäisten sosiaalisten suhteiden vuoksi. Ylipäätään kuntoutuksessa tuntuu olevan vielä paljon kehitettävää. Toivottavaa olisi, että moniammatillisuutta korostettaisiin entistä enemmän, sekä palvelut suunniteltaisiin aina yksilöllisten tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Myöskin kuntoutumisen oikea-aikaisuuteen tulisi panostaa. Toisaalta tuntuu, että kokonaisvaltaiseen kuntoutukseen on vaikea päästä, toisaalta erilaisille kuntoutuskursseille hakeutuu ihmisiä, jotka vielä eivät välttämättä hyödy kuntoutuksesta. Lähde:
7
Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista?
Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista? Kela, terveysosasto, kuntoutusryhmä Leena Penttinen, KM, TtM, suunnittelija Ammatillisen kuntoutuksen päivät
Kehittämisen lähtökohtana ja reunaehtoina oli lainsäädäntö, sekä sen mukaiset vakiintuneet kuntoutusmuodot ASLAK ja Tyk.
AURA Kela käynnisti työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen 2007, tavoitteena oli tuolloin kehittää kuntoutusta työn ja työelämän muuttuneisiin tarpeisiin sekä edistää yhteistyötahojen entistä parempaa verkostoitumista
TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus. TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela
TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela Kuntoutustarve TK2-kuntoutujien ja muun henkilöstön vertailu TK2 kuntoutujat
Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela
2016 Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela 1 Kelan kuntoutus työssä oleville vuonna 2014 Kelan kuntoutujia kaiken kaikkiaan 107 100 (2013: 98 863; 2012: 91 150) Harkinnanvaraisia
Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta
Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta Taustatiedot 1. Valitkaa organisaatio, jota edustatte * Avire Oy Avire Oy / Kuntoutussäätiö yhdessä Kuntoutumis-
Mitä prosesseja työhönkuntoutukseen liittyy, mitä on meneillään? Yksilön ja työyhteisön keinot työssä pysymisen tukena
1 Mitä prosesseja työhönkuntoutukseen liittyy, mitä on meneillään? Yksilön ja työyhteisön keinot työssä pysymisen tukena Riitta Seppänen-Järvelä johtava tutkija, VTT, dos. Kelan tutkimus Työhönkuntoutukselle
Millaisia toimintamalleja kehittämishankkeessa ollaan käytännössä toteuttamassa?
Millaisia toimintamalleja kehittämishankkeessa ollaan käytännössä toteuttamassa? Projektipäällikkö Ulla Kanttura ja Ylilääkäri Veli-Matti Leinonen, kuntoutuskeskus Petrean TK2-hanke Henkilöstöpäällikkö
Moninäkökulmainen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen
Moniinen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen Riitta Seppänen-Järvelä Vtt, dos. johtava tutkija Kelan tutkimusosasto Työhönkuntoutukselle ilmiönä on tyypillistä, että monia
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella
Kelan TK 2 hankkeen koulutuspäivä 15.5.2012 Avire Oy. Työterveyshuollon erikoislääkäri Hanna Joensuu
Kelan TK 2 hankkeen koulutuspäivä 15.5.2012 Avire Oy Työterveyshuollon erikoislääkäri Hanna Joensuu Avire yhtiöt 2012 - Oikeus hyvinvointiin Avire yhtiöt 8.2.2012 alkaen Siuntion Hyvinvointikeskuksen työhyvinvointi-
Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen arviointitutkimus. Palveluntuottajan näkökulma
Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen arviointitutkimus Palveluntuottajan näkökulma 21.5.2012 1 Taustaa Arviointi pohjautuu arviointihankkeen yleissuunnitelmaan Millaisiin tarpeisiin kokeiltava
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien
TK II arviointi/ kuntoutujanäkökulma
TK II arviointi/ kuntoutujanäkökulma THL 21.5.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Työelämän murros ja rakennemuutos Palveluala kasvaa, teollisuus vähenee Organisaatioiden uudelleenjärjestelyt (esim. fuusiot)
Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta?
Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta? Liisi Aalto 19.3.2010 Kehittämishankkeen keskiössä Hankkeeseen osallistuvien palveluntuottajien kehitystyö sekä uusien kuntoutusmallien
Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK
Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Tukea läheltä - Työterveyshuollosta Apua työkyvyn ja kuntoutustarpeen
KOTIKUNTOUTUKSEN ASIANTUNTIJAKSI KEHITTYMINEN (2 op)
1 KOTIKUNTOUTUKSEN ASIANTUNTIJAKSI KEHITTYMINEN (2 op) - osaa tunnistaa ja kuvata oman kotikuntoutusta ohjaavan käyttöteoriansa ja oman osaamisensa osana moniammatillista toimintaa - ymmärtää kotikuntoutusta
Kelan työhönkuntoutushankkeen (TK2-hanke) tavoitteet ja toteutus. Kuntoutuspäivät 11.4.2013 Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri kirsi.vainiemi@kela.
Kelan työhönkuntoutushankkeen (-hanke) tavoitteet ja toteutus Kuntoutuspäivät 11.4.2013 Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri kirsi.vainiemi@kela.fi Työikäisten kuntoutuksen kehittämisen eteneminen Kelassa
Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa. Mari Niemi
Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa Mari Niemi 5.12.2018 Miten olemme valmistelleet kokonaisuutta Valmistelua on tehty osin elämänkaarimallin, osin läpileikkaavien teemojen mukaisesti Tavoitteena
TK 2-hanke arviointitutkimus
TK 2-hanke arviointitutkimus Tutkimuksen info 220812 Riitta Seppänen-Järvelä johtava tutkija Kela/tutkimusosasto TK2 Sisältö 1. tutkimuksen tavoite ja aineistot 2. tutkimuksen yhteyshenkilöiden roolit
Hyvinvointia työstä 19.9.2014. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä 19.9.2014 Työkykyinen työntekijä -yhteinen tavoitteemme terveydenhuollossa Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn verkostoseminaari 19.9.2014 Lahti Timo Leino, ylilääkäri TTL 19.9.2014
AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää
AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA Kuntoutuspäivät 7.6.2018 Ylilääkäri Maija Haanpää TYÖELÄKEKUNTOUTUS = TYÖELÄKEYHTIÖN JÄRJESTÄMÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS Työntekijällä, joka ei ole täyttänyt
Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus
Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen
Palvelujärjestelmän kokonaisuus ammattilaisen ja asiakkaan silmin
Palvelujärjestelmän kokonaisuus ammattilaisen ja asiakkaan silmin Anne Korhonen Vates-säätiö 7.6.2016 Taustaa Suomalaisista työikäisistä 1,9 miljoonalla (55%) on vähintään yksi pitkäaikaissairaus tai vamma
KEHITTÄMISEN HELMET KÄYTÄNTÖÖN: AURA-KUNTOUTUKSEN SYNTY JA TUHO
HANKE-ESITTELY KIRSI VAINIEMI KEHITTÄMISEN HELMET KÄYTÄNTÖÖN: AURA-KUNTOUTUKSEN SYNTY JA TUHO AURA-kuntoutus syntyi, mutta usko työhön kytkeytyvään kuntoutukseen loppui päättäjiltä. Työikäisten työhön
Ystävällisin terveisin Pirjo Juvonen-Posti vanhempi asiantuntija Työterveyslaitos
Hyvä vastaanottaja, [pp.kk.2014] Sinua pyydetään vastaamaan Työterveyslaitoksen toteuttamaan kyselyyn, joka lähetetään TK2 kuntoutuksen päätyttyä kaikille [työpaikan]:n kuntoutujaryhmän työterveyshuollon
Työuupumus -kuntoutuskurssit
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Työuupumus -kuntoutuskurssit Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta Työuupumus
Toimintakyvyn arviointi asiakkaan parhaaksi. Työhönkuntoutuksen yhteydessä
asiakkaan parhaaksi Työhönkuntoutuksen yhteydessä Kumppaniksi ry Kumppaniksi ry on Kajaanin seutukunnan kuntien ylläpitämä yhdistys, joka tarjoaa valmennus- ja kuntoutuspalveluja työttömille työnhakijoille.
TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ
TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ Kiitos osallistumisestasi Kelan Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toista vaihetta (TK2) koskevaan arviointitutkimukseen kuluneen vuoden aikana. Tutkimuksessa
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön
Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu
1 (5) Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu Aktiivisen tuen toimintatapa tukee työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista. Aktiivisen tuen toimintatavan tavoitteena on varmistaa sujuva työ työpaikoilla.
Miten laadin tavoitteet ammatillisessa kuntoutuksessa?
Hyvinvointia työstä Miten laadin tavoitteet ammatillisessa kuntoutuksessa? GAS-seminaari 2.12.2015 Hilkka Ylisassi, erikoistutkija, Työterveyslaitos Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin tutkija, kehittäjä
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,
Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa
Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa 1.12.2017 Sari Linna Ratkaisuasiantuntija, Kela, Kajaanin toimisto Pohjoinen vakuutuspiiri Esimerkki 1; sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha ja kuntoutus
Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus. Voimassa 1.1.
Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus Voimassa 1.1.2012 TYK-kuntoutus Työkyky ja ansiomahdollisuudet ovat olennaisesti heikentyneet sairauden vuoksi tai asianmukaisesti
Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot
ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn
Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa
Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa 2019 1. Arviointimenetelmien käyttö hyödyn raportoinnissa Kuntoutuksesta saatavaa hyötyä arvioidaan kuntoutujien näkökulmasta, palveluntuottajien arvioinnin
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? Anne Lemmetty
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? 15.10.2013 Anne Lemmetty Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille?
Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta
Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta
Yhteistoimijuus ja koordinaatio työhönkuntoutuksessa
Yhteistoimijuus ja koordinaatio työhönkuntoutuksessa Pirjo Juvonen-Posti Riitta Seppänen-Järvelä LL, kun-pd, kuntoutuksen erityispätevyys VTT, dosentti Vanhempi asiantuntija, Työterveyslaitos Johtava tutkija,
SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA
1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on
Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä:
Joensuu 2.12.2014 Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä: Työssä Kotona Harrastuksissa Liikkumisessa (esim. eri liikennevälineet) Ym. WHO on kehittänyt
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi
Kuntoutussäätiö. Kuntoutuspalvelukeskus. Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Koulutus, arviointi ja konsultointi. auttaa kuntoutumaan
Kuntoutuspalvelukeskus Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Koulutus, arviointi ja konsultointi auttaa kuntoutumaan tutkii ja kehittää kouluttaa ja konsultoi 1 on Valtakunnallinen työikäisten kuntoutuksen
38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät
38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Osallisuus ja kumppanuus kuntoutuksen sosiaalisina mahdollisuuksina Janne Jalava & Ullamaija Seppälä 18. 19.3.2010 1 Johdanto 18. 19.3.2010 2 Kuntoutus on monitieteellinen
Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?
Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,
Työterveyshuollon näkökulma asiakaskohtaamisten haasteisiin ja mahdollisuuksiin
Työterveyshuollon näkökulma asiakaskohtaamisten haasteisiin ja mahdollisuuksiin Satu Soini, ylilääkäri Työtöterveyslaitos, Uudistuva työterveyshuolto 7.2.2019 Satu Soini Elämänkaariajattelu 7.2.2019 Satu
Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille. Hyvä vastaanottaja,
Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille Hyvä vastaanottaja, Sinua pyydetään vastaamaan työhönkuntousta koskevaan loppukyselyyn. Se lähetetään kaikille niille esimiehille,
Pääset kyselyyn alla olevan linkin kautta ja kyselyn vastausaika päättyy
Liite 4. Kysely työnantajan edustajalle Kelan työhönkuntoutuksen (TK2) kehittämishankkeesta Hyvä vastaanottaja, Yrityksenne on mukana Kelan työikäisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa (TK2-hanke). Hankkeen
Learning cafen yhteenveto. Oulu
Learning cafen yhteenveto Oulu 21.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Kun kontakti valmis ohjataan ammatilliseen kuntoutukseen Kuntoutuskentän tuntemus Verkoston tuntemus Info-päivät
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86
OPI -hanke opiskelua ja kuntoutusta. Irja Kiisseli suunnittelija
OPI -hanke opiskelua ja kuntoutusta Irja Kiisseli suunnittelija 16.9.2014 OPI -hanke Toteutettiin vuosina 2011-2013 Ammatillista perustutkintoa opiskeleville nuorille, joiden opinnot olivat pitkittymässä
Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op
1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen
Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014
Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)
Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa. Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos
Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos ASLAK ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus Kohderyhmä: työntekijät,
Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku
Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN
TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku
TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku Anna-Mari Aalto, Tarja Heponiemi, Vesa Syrjä 27.8.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tutkimuksen hyödyt työnantajien ja kuntoutuksen
AMIn ihmisen mittainen tavoite lievittää mielenterveyden häiriöitä ja parantaa ja tukea arjen elämänhallintaa
AMIn ihmisen mittainen tavoite lievittää mielenterveyden häiriöitä ja parantaa ja tukea arjen elämänhallintaa Helena Pesola 12.2.2015 1 Kuntoutuspalvelujen muotoilu lähtee asiakkaiden tarpeista Kela on
AMMATTITAITOVAATIMUS: KUNTOUTUSSUUNNITELMA KUNTOUTUSSUUNNITELMAN TARKOITUS: Jatkuu.. 2.12.2010 KUNTOUTUSSUUNNITELMA YKSINKERTAISIMMILLAAN
AMMATTITAITOVAATIMUS: Päivi Pesonen syksy 2010 SUUNNITELMALLINEN TYÖSKENTELY: - Toimintakyvyn vahvuuksien ja tuen tarpeen tunnistaminen ja erilaisten tiedonkeruumenetelmien käyttö - Kuntoutujalähtöisen
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla
YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN
YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN ERITYISEN TUEN MALLI OPINNOISTA TÖIHIN SIIRRYTTÄESSÄ KENELLE: Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heitä työllistäville työnantajille. MIKSI: Opintojen mahdollistajaksi,
Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät
Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit
Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten
Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari
Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013
Työkykykoordinaattorin tehtäväkuvasta ja koulutuksesta
Työhönvalmennuksen kehittämisryhmä 20.5.2014 Riitta Karhapää Työkykykoordinaattorin tehtäväkuvasta ja koulutuksesta Osatyökykyiset työssä ohjelma 2013 2015 STM 1 Työkykykoordinaattori voi toimia erilaisissa
AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012
AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet
Palvelumuotoilu ja tuleva tuotteistamisen malli
Palvelumuotoilu ja tuleva tuotteistamisen malli Palveluntuottajien johdon koulutuspäivä Kelan Päätalo 17.1.2019 Merja H Niemi vastaava suunnittelija Kela, Lakiyksikkö Taustaa muutokselle Rekisteröitymismenettelyyn
Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä
Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä Aulikki Sippola, KTT, monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija Ratko-menetelmä tarjoaa keinoja rakentaa monimuotoisuutta arvostavia
Kehittäjäkumppanuus kuntoutujan hyväksi
Kehittäjäkumppanuus kuntoutujan hyväksi Kuntoutuksen ylempi AMK tutkinto-ohjelma Kuntoutuksen kehittämis- ja johtamisosaamisen vahvistaminen Uusi tieto ja ymmärrys kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta rakennetaan
Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti
Kuntoutumisen tukeminen Sivu 1(10) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja: tunnistaa
Toimintakyvyn arviointi ICF-viitekehyksessä VAT:n (valmennuksen arvioinnin tukijärjestelmä)
Toimintakyvyn arviointi ICF-viitekehyksessä VAT:n (valmennuksen arvioinnin tukijärjestelmä) avulla ICF WHO:n tekemä toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus (ICF) julkistettiin
Työkyvyn tuen TOIKE-verkosto
Polut hoitoon ja kuntoutukseen -projekti Työkyvyn tuen TOIKE-verkosto Kuntoutusfoorumi 06.11.2018 Virpi Heikkinen, vastaava ylilääkäri, Tays Tuula Haukka-Wacklin, projektipäällikkö, TOIKE-hanke Työkyvyn
Kokemusohjaus mielenterveys- ja päihdetyön työmuotona
Kokemusohjaus mielenterveys- ja päihdetyön työmuotona Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 25.-26.1.2017, Lahti Vastaava kokemusohjaaja, YTL Mervi Piiroinen 1. Mitä kokemusohjaus on? - Uusi mielenterveys-
Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö
Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä
Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate. Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke, UEF, Aducate
Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Osaamisen kehittäminen Sanna Saastamoinen, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke,
Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)
Sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallin kehittäminen Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö käsittelee sosiaalista kuntoutusta: sen taustoja,
Koheneeko asiakaslähtöinen kuntoutus kuntoutusjärjestelmän ja SOTEn uudistuksissa
Koheneeko asiakaslähtöinen kuntoutus kuntoutusjärjestelmän ja SOTEn uudistuksissa Kuormitus hallintaan-seminaari 5.6.2017 Kristiina Niemelä Kaunialan sairaala, kuntoutuksen johtaja FT, TtM, ft 5.6.2017
CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN
CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-vammaisten aikuisten kuntoutusprosessi ja toimintakäytäntö Heidi Huttunen 22.9.2010 Invalidiliitto ry " Suomen CP-liitto ry 1 KUNTOUTUKSEN
MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief
MIEPÄ -kuntoutusmalli Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari 15.1.2014 Amira Bushnaief MIEPÄ RAY:n rahoittama kehityshanke vuosina 2003-2010 Oulun kaupungin
Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12. Voimassa
Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12 Voimassa 1.1.2012 ASLAK-prosessi Aloite Yleensä työterveyshuollosta tai työpaikalta Suunnittelukokous Työterveyshuolto Työpaikka
Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot
Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Mitä on ammatillinen kuntoutus? Tavoitteena työelämässä pysyminen, sinne pääseminen
Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto
Johtoryhmä 8.9.2014 Työsuojelutoimikunta 1.10.2014 Yhteistyötoimikunta 7.10.2014 Henkilöstöjaosto 27.10.2014 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta
Ohjauksen skenaarioista
Ohjauksen skenaarioista Anu Järvensivu ja Sanna Vehviläinen Ryhmätyöskentely tilaisuudessa TULEVAISUUDEN TYÖ OHJAUKSEN SKENAARIOT koulutus ja työpaja 6.4.2017 klo 8.30 12.15, Joensuu 1 Ohjauksen yleinen
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti
Pidempiä työuria työkaarimallin avulla. Päivi Lanttola,VM Työelämän risteyksissä teematilaisuus ikäjohtamisesta työuran eri vaiheissa 30.1.
Pidempiä työuria työkaarimallin avulla Päivi Lanttola,VM Työelämän risteyksissä teematilaisuus ikäjohtamisesta työuran eri vaiheissa 30.1.2018 Haasteena työurien pidentäminen 2 Työkyky ja ikääntyminen
Turun Aikuiskoulutuskeskus. Kuntouttajan muuttuva työnkuva
Turun Aikuiskoulutuskeskus Kuntouttajan muuttuva työnkuva Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishanke, työkokous IX 1.12.2011 Oili Niittynen, FM Kouluttaja Yrityspalvelut Sisältö Miksi työnkuva muuttuu? KELAn
NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE
TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee
VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen
VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 4.10.2013 Pirjo Nevalainen Lähtökohtia kehittämiselle Yhä enemmän työttömiä asiakkaita ohjautuu kunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin erilaisiin
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?
OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen
OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin
Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi
Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kuntoutus Kartanonväessä Hyvään hoitoon kuuluu aina kuntoutus Huonokuntoisellakin avuttomalla vanhuksella
Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa
Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa Työtie-projektin ja kuntien yhteinen kokeilu. Mukana Juuka, Valtimo, Nurmes ja Lieksa. Kesto projektin rahoituspäätöksen mukaan. Käynnistynyt kuuden valitun työvalmentajan
Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä
Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma
Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen
Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla 11.3.2017 Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan työn sisältöön ja järjestelyihin sekä työyhteisön sosiaaliseen
OTE- Kelan kokeilu-uudet ohjautumisen mallit. Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela
OTE- Kelan kokeilu-uudet ohjautumisen mallit Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela Taustaa Kelan tutkimusosaston kysely terveydenhuollolle ja järjestöille yhteistyöstä ja tulevaisuuden tarpeista
Taustaa. PURA - toiminnasta työkyky
PURA - toiminnasta työkyky 1.4.2014 31.5.2017 Yhteistyössä Sytyke-Centre/Hengitysliitto Kela Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Avominne päihdeklinikka Kuntoutussäätiö Toiminta - Työ - Tulevaisuus Taustaa
Masentuneen henkilön tarina toimistotyössä Vantaalla
Masentuneen henkilön tarina toimistotyössä Vantaalla Anne Vuorio työhyvinvointikonsultti Työhönkuntoutumisen palveluverkoston verkostotapaaminen ja seminaari 3.11.2010 Vantaa kaupunkina Vantaan kaupunki,
Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela
Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Kelan rooli nuorisotakuun toimeenpanossa Sidosryhmien (ELY-keskukset, TE-toimistot, kunnat) ja Kelan vakuutuspiirien odotukset