Toimintakertomus 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2016"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2016 Vuoden 2016 aikana TKO -äly toimi jäsentensä ja koko tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijoiden oikeuksien puolustajana, ruokavarastojen vartijana, lihasmassojen kasvattajana, sivistyksen etuvartijana, sekä opaskoirana yliopistoyhteisöön ja opiskelijaelämään. Vuoden lopussa yhdistykseen kuului 774 jäsenmaksun maksanutta jäsentä ja kaksi kunniajäsentä (Linus Torvalds ja Hannu Toivonen). Vuotta aikaisemmin varsinaisia jäseniä oli arviolta 830, joista 630 oli maksanut jäsenmaksunsa. Voimaan tulleen sääntömuutoksen mukaisesti todellinen jäsenmäärä kasvoi siis 630:stä 774:ään. Jäsentoiminta Vaikuttaminen ja edunvalvonta Vuoden alussa opintovastaavamme osallistuivat tietojenkäsittelytieteen laitoksen strategiapäiville. Strategiapäivillä opintovastaavat toimivat useissa työryhmissä vaikuttamassa ja kehittämässä laitoksen opetusta ja toimintaa. Keskusteluissa kiinnitettiin erityishuomiota mm. laitoksen tarjoamiin opiskelijapalveluihin, MOOC- kurssien kehitykseen ja jatko -opintojen uudistukseen. Opetuksen kehittämistä jatkettiin monipuolisesti kaikilla laitoksen linjoilla sekä kandi- että maisteritasolla. Maisterilinjavastaavat osallistuvat nimikkolinjojensa palavereihin opiskelijaedustajina ja vaikuttivat aktiivisesti linjojen opetuksen suunnitteluun ja kehittämiseen. Opiskelijajäsenet toimivat aktiivisesti tietojenkäsittelytieteen laitoksen opetuksenkehittämistyöryhmässä ja tiedekunnan opetustaitotoimikunnissa. Myös TKO- älyn hallitus pyrki nostamaan laitosjohdon tapaamisissa opetukseen liittyviä asioita esille. Laitoksen johdon kanssa käydyissä keskusteluissa nousi esille myös lisääntyvän yritysyhteistyön tärkeys ja ainejärjestön ja laitoksen erilaiset roolit tässä yhteistyössä. TKO-äly toi esille myös uudenmuotoisen, oppiainetta tukevan, harrastetoiminnan mahdollisuuksia ja siihen liittyvää toivottua yhteistyötä. Laitoksen opetuksen suunnittelusta vastaavaa henkilökuntaa tavattiin vuoden mittaan säännöllisesti, sekä kahden kesken että yhteisissä palavereissa. Syksyn 2016 orientointiviikolla opintovastaavat järjestivät yhdessä laitoksen amanuenssin kanssa HOPS -ohjauksen, jossa fuksit tekivät itselleen opintosuunnitelmat. Opintovastaavat perehdyttivät uudet opiskelijat mallilukujärjestykseen ja antoivat myös henkilökohtaista opastusta kurssien valintaan, ilmoittautumiseen ja muihin käytännön asioihin liittyen. Uusien opiskelijoiden yhteistyötä tuutorien kanssa kehitettiin entisestään, muun muassa tuutoreiden kasvaneella näkyvyydellä myös orientoivan viikon jälkeen. Tietojenkäsittelytieteen laitoksen laitosneuvostossa meitä edustivat hallinnon opiskelijaedustajamme Tero Keinänen, Henna Warva ja Ville-Veikko Saari sekä heidän varajäsenensä Vili Hätönen, Heikki Ahonen ja Joel Nummelin. Tiedekuntaneuvostossa tietojenkäsittelytieteilijöiden etua vahti Juho Esselström sekä varajäsenenä Paula Lehtola.

2

3 Uusissa opinto-ohjelmakohtaisissa johtoryhmissä meitä edustavat tietojenkäsittelytieteen kandiohjelmassa Heikki Ahonen ja Henna Warva, datatieteen maisteriohjelmassa Jere Renlund ja Johannes Verwijnen ja tietojenkäsittelytieteen maisteriohjelmassa Henna Warva ja Johannes Verwijnen. Vuonna 2013 käyttöön otettu TKO- älyn tenttiarkisto, Tärpistö, jatkoi toimintaansa myös vuonna Tenttiarkistoon kerätään vanhoja tenttejä ja tentin suoritettuaan opiskelija voi halutessaan lähettää tentin arkistoitavaksi. Tärpistöä on käytetty aktiivisesti ja tenttien arkistointia on jatkettu ahkerasti. Järjestömme yritysvastaavien ansiosta laitos on myöntänyt useista yritysyhteistyönä järjestetyistä hackathon- tapahtumista opintopisteitä. Tämä osaltaan edistää opintojen työelämäläheisyyttä ja käytännön ohjelmointitaitojen harjoittamista. TKO- äly oli tärkeässä roolissa aktivoimassa Kumpulan järjestöjä TEK:n alaisessa valtakunnallisessa matemaattis- luonnontieteellisten alojen opiskelijayhdityksessä, joka perustettiin vuonna Järjestössä on mukana valtakunnallisesti useita ainejärjestöjä, joista Helsingin yliopiston matemaattis -luonnontieteellisen tiedekunnan alaisia on merkittävä osa. Fuksi - ja tuutoritoiminta Fuksi - ja tuutorivastaavamme aloittivat lukuvuoden ottamalla vastaan kevään aloittavat fuksit ja toimimalla heidän tuutoreinaan. Fuksit tutustutettiin kampukseen, heille järjestettiin oma tapaaminen ja kannustettiin mukaan ainejärjestön yhteiseen toimintaan. Fuksi ja tuutorivastaavat hoitivat osaltaan tuutorihakua ja ottivat tuutoreiksi valitut mukaan syksyn fuksitoiminnan suunnitteluun ja Fuksiwikin ylläpitoon. Fuksi- ja tuutorivastaavat osallistuivat tuutoreille tarkoitettujen koulutusten suunnitteluun ja toteuttamiseen yhdessä tuutorisihteerin ja tiedekunnan muiden tuutorivastaavien kanssa. Näitä koulutuksia olivat tänä vuonna TuutoriStartti uusille tuutoreille, tuutorivastaavien toteuttama laitostapaaminen, PRO-koulutus uusille tuutoreille ja kaikille tuutoreille pakollinen TuutoriSurvivalPack -koulutus. Koulutusten tavoitteena oli sekä jakaa tarpeellisia tietoja ja taitoja tuutoreille että tutustuttaa heitä toisiinsa. Koulutuksien myötä päätettiin tänäkin vuonna ryhmitellä fuksit tuutoripareille henkilökohtaisten fuksiryhmien sijaan. Keväällä tuutoreille järjestettiin yhteistyössä muiden Kumpulan järjestöjen kanssa tuutorisitsit. Alkukesästä järjestimme tuutoreille Hietaniemessä tuutorihengailun yhteishengen luomiseksi ja myöhemmin kesällä järjestimme viikonlopun mittaisen tuutorimökin järjestömme tuutoreiden keskinäisen tutustumisen lisäämiseksi ja yhteishengen kohottamiseksi. Samalla pohdimme tuutoroinnin haasteita ja mietimme syksyn sekä erityisesti orientaation tärkeimpiä asioita. Lähes kaikki tuoreet tuutorit pääsivät mukaan ja tapahtumasta saatiin hyvää palautetta.

4

5 Orientoivan viikon järjestelyissä tuutorivastaavat ja tuutorit olivat alusta asti mukana. Orientoivan viikon ohjelma järjestettiin aiempien vuosien kaavaa kehittäen yhteistyössä laitoksen ja ainejärjestön välillä. Fuksien ja tuutorien väliseen viestintään perustimme jälleen fukseille oman tiedotussähköpostilistan, Facebook- ryhmän, IRC- kanavan sekä uutuutena Telegram-ryhmän. Kesän ja syksyn kuluessa täydensimme omaa verkossa sijaitsevaa opinto -opastamme Fuksiwikiä ajankohtaisilla neuvoilla ja opastuksilla. Fuksiwiki koettiin jälleen keskeiseksi tietolähteeksi ja jopa tietojenkäsittelytieteen laitos ohjeisti käyttämään Fuksiwikiä tietolähteenä opintoasioissa. Fuksiwikistä löytyi neuvoja yliopisto -opiskelun aloittamiseen syksyllä 2016 kaikkine tärkeine päivämäärineen, neuvoja opiskelijaelämään sekä vastaus kaikkiin fuksien kysymyksiin. Järjestimme fukseille monenlaisia tapahtumia pitkin syksyä yhdessä tuutoreiden kanssa. Ennen orientoivan viikon alkua järjestimme fukseille varaslähdön. Varaslähdössä fuksit saivat tutustua omiin tuutoreihinsa ja muihin kanssaopiskelijoihin ruuan ja hauskanpidon merkeissä. Ensimmäisenä orientointipäivänä esittäydyimme fukseille orientointitilaisuudessa, jonka jälkeen suuntasimme Kumtähden kentälle leikkimään tutustumisleikkejä ja nauttimaan virvokkeita. Illan viiletessä siiryimme Kampissa sijaitsevaan Pub Peteen, jossa jatkoimme tutustumista muun muassa pelien parissa. Orientointiviikolla fukseille järjestettiin myös laitossuunnistus, jossa fuksit tutustutettiin Kumpulan kampukseen. Tämän jälkeen fuksien kanssa siirryttiin yhdessä 24Basementiin fuksisaunalle, jota Affecto sponsoroi. Tuutorit kävivät fuksien kanssa myös yliopiston avajaiskarnevaaleilla ja Kumpulan tiedebasaarilla, jossa pidimme myös omaa esittelyständiä. Samalla teimme jäsenhankintaa kannustamalla erityisesti fukseja ja kansainvälisiä opiskelijoita liittymään järjestöön. Fukseille tarjottiin myös jälleen edellisenä vuonna aloitettu suuri, kaksikielinen kaupunkikierros, jossa kierrettiin Helsingin keskustan nähtävyyksiä ja yliopiston rakennuksia. Kierros houkutteli fukseja kymmenittäin ja mukaan saatiin myös monia kansainvälisiä opiskelijoita. Syksyn kohokohdat, fuksisuunnistus ja fuksiaiset, järjestettiin fuksien opintojen lähdettyä käyntiin. Fuksisuunnistuksessa fuksit kiersivät ryhmissä Helsinkiä ja suorittivat rasteilla leikkimielisiä tehtäviä. Parhaiten menestyneet ryhmät palkittiin illalla järjestetyissä fuksiaisissa Alina- salissa Uudella ylioppilastalolla. Lokakuussa fuksit pääsivät tutustumaan akateemiseen pöytäjuhlakulttuuriin fuksisitseillä. Perinteiset fuksilanit järjestettiin tänä vuonna SC5 Onlinen tiloissa LANeille osallistui 17 ihmistä, ja tapahtuma oli kaikin puolin menestyksekäs. Lokakuun lopussa järjestimme erityisesti fukseille suunnatun koko Kumpulan ainejärjestöt kattavan KJYR '16 risteilyn. Vaikka risteily onkin koko Kumpulalle suunnattu, on TKO -äly ollut jo vuosia tapahtumasta vetovastuussa. Järjestöllämme oli myös suurin osallistujamäärä verrattuna muihin järjestöihin 124 henkilöä 371:stä.

6

7 Edellisten vuosien tapaan fuksit käyttivät sähköistä fuksipassia, joihin he saivat merkintöjä kunniakkaista suorituksista fukseina. Merkintöjä annettiin myös toimimisesta yhdistyksen hyväksi. Fuksipassia jatkokehitettiin vapaaehtoisten tuutorien voimin. Kymmenen eniten pisteitä saanutta fuksia palkittiin pikkujouluissa marraskuun lopussa antiteekkaritupsuin. Lisäksi kolme parasta palkittiin hienoilla palkinnoilla, kuten lahjakorteilla ja TKO-äly -hupparilla. Fukseilta kerättiin myös fuksipalautetta. Palautelomakkeessa sai kertoa vapaasti mielipiteensä syksyn toiminnasta ja äänestää mielestään syksyn onnistuneinta tuutoria. Palautetta saatiin ennätysmäärä ja ykkössijalle äänestetty tuutori palkittiin pikkujoulusaunan yhteydessä. Huvitoiminta TKO -äly järjesti edellisten vuosien tapaan jäsenilleen useita saunailtoja. Isommista saunatapahtumista voidaan mainita fuksisauna, joka keräsi fuksit tutustumaan toisiinsa rennommassa ympäristössä, sekä syyskokouksemme jälkeen järjestetty pikkujoulusauna, jossa palkittiin ansioituneita fukseja ja järjestötoimijoita. Tarjosimme saunailloissamme osallistujille virvokkeita ja purtavaa. Järjestimme vuoden aikana yhteensä neljät akateemiset pöytäjuhlat eli sitsit. Helmikuussa sitsasimme teemalla Poikkitieteelliset sitsit useiden eri järjestöjen (mm. Aalto-yliopiston pelisuunnittelijat) kanssa ja huhtikuun viime metreillä aloitimme vapunvieton herrasmieskulttuurijärjestö MIKSin sekä monien muiden Kumpulan ystäväjärjestöjen edustajien kanssa vappusitsien merkeissä. Osallistuimme myös Physicumissa pidettyjen Kumpulan yhteissitsien järjestämiseen. Elokuussa järjestimme erityisesti järjestöaktiivien suosiossa olevat Krapumaiset kesäkinkerit Sivistyksen kattoterassilla. Lokakuussa järjestimme perinteiseen tapaan fuksisitsit, joissa fuksit pääsivät halutessaan myös osallistumaan sitsien järjestelyihin keittiön ja salin puolella. Fuksisitsit myös tutustuttivat fuksit perinteiseen akateemiseen pöytäjuhlakulttuuriin ja valmensivat heitä syksyn vuosijuhlia varten. Pidimme yhdet lanit sekä kevät- että syyslukukaudella, joiden lisäksi osallistuimme vuodenvaihteessa Hämäläis-osakunnan kanssa järjestetyille yhteislaneille. Syksyn lanit, jotka toteutettiin yhteistyössä SC5 Online -ohjelmistoyrityksen kanssa heidän tiloissaan, olivat suunnattu erityisesti fukseille. Molemmilla laneilla järjestettiin kilpailu, jonka voittaja sai upean, lähes legendaarisen kiertopalkinnon, joka on rakennettu aiemmilla laneilla kärähtäneestä näytönohjaimesta. Helmikuussa järjestimme Matrixin kanssa perinteisen yhteisen matkan Turun Pikkulaskiaiseen. Kaivopuiston lumitilanteesta huolimatta laskimme mäkeä Ullanlinnanmäellä laskiaisena yhdessä muiden opiskelijajärjestöjen kanssa. Cowboy/cowgirl -teemaiset kevään bileet järjestettiin jälleen maaliskuussa. Bilevastaavamme yhdessä biletiimin kanssa suunnitteli bileitä heti vuoden alusta lähtien ja

8

9 bileet onnistuivatkin hyvin. Perinteiseen tapaan juhlissa oli pukeutumisteema ja parhaat asut palkittiin. Huhtikuussa osallistuimme Helsinginkadun Approon sekä syyskuussa Limeksen Approon, joihin välitimme myös lippuja. Vappuaattona tarjosimme jäsenillemme boolia ja grillattavaa ja paistattelimme päivää muiden Kumpulan järjestöjen kanssa A.I. Virtasen aukiolla, josta matkamme jatkui Mantan lakituksen ja Senaatintorin kautta muihin rientoihin. Kesällä järjestimme kesägrillailut Kaivopuistossa yhdessä yhteistyökumppanimme Futuricen ja teekkarijärjestö Tietokillan kanssa. Myös casual- iltoja järjestettiin kesän aikana. Loka- marraskuussa järjestimme massatapahtumaksi kasvaneen perinteisen fuksiristeilyn Tukholmaan. Risteily kantoi nimeä KJYR '16 (Kumpulan Järjestöjen Yhteinen Risteily). Risteilylle kutsuttiin mukaan HYK:n, MaO:n, Matrixin, Resonanssin, Vasaran ja Moodin sekä Spektrumin jäsenet. Mukana olikin lähes 400 opiskelijaa Kumpulasta. Tapahtuman kunniaksi suunniteltiin ja teetettiin myös haalarimerkki, jota jaettiin tapahtumaan osallistuneille. Kerhotoiminta Vuonna 2011 aloitettu Casual Night -konsepti, jossa erilaisia alkoholittomia vapaa -ajan aktiviteetteja kokeillaan vuoron perään tasaisin väliajoin, muodosti myös vuonna 2016 vapaa- ajan toiminnan ytimen. Iltoja pyrittiin yhä monipuolistamaan, ja erilaiset lautapeleihin ja elokuviin keskittyneet illat olivat suuressa suosiossa. Toiminnan vaihtelevilla teemoilla ja ajankohdilla pyrittiin takamaan, että mahdollisimman moni pystyy osallistumaan ja kokee toiminnan mielekkääksi itselleen. Vuoden aikana mm. pelattiin lauta-, kortti- ja roolipelejä, katsottiin elokuvia sekä järjestettiin perinteiset alkoholittomat pikkujoulut. Uutena kerhotoiminnan muotona järjestettiin myös pariin otteeseen vuoden aikana viikonlopun mittainen Game Jam -tapahtuma, jossa osallistujat pääsivät yhdessä ohjelmoimaan ja muilla tavoin kehittämään pelejä. Muina kerhotoiminnan kaltaisina tapahtumina mainittakoon haalarimerkkikilpailuun liittynyt haalarimerkkien suunnittelutapahtuma Dänkäthön ja ammattimaiseen harrastetoimintaan keskittynyt Pro Night. Vuosijuhla 28. vuosijuhlaa vietettiin TKO- älyn perustamisen kunniaksi Kilta-salin tiloissa. Iltajuhlassa oli mukana noin 160 vierasta. Ennen iltajuhlaa järjestimme kaikille juhlan osallistujille avoimen cocktail-tilaisuuden Alina-salissa, jossa tarjoilimme kuohuvaa ja pientä purtavaa. Vapaan seurustelun ohella annettiin kutsuvieraille mahdollisuus esittää tervehdyksensä TKO- älylle. Vuosijuhlan jatkot järjestettiin myös Alina-salissa, jossa juhlijoille oli järjestetty ruoka - ja virvoketarjoilu. Sunnuntaina nautimme silliaamiaista kattosauna Sivistyksellä, joka oli varattu käyttöömme koko päiväksi. Tarjolla oli runsain mitoin kuohuvaa ja purtavaa, sekä lämmin sauna.

10

11 Kerhotilat Jatkoimme aktiivista toimintaa tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijatilassa Gurulassa, jossa välitimme ruokaa, karkkeja ja juomaa sekä myimme TKO- äly - tuotteita. Jäsenistömme käytti ahkerasti järjestömme lauta- ja korttipelejä sekä erityisesti rakentamaamme arcade henkistä pelikabinettia viihdykkeenä ja rentoutumiseen luentojen välissä. Gurulassa jäsenemme avustavat toisiaan myös opintoihin liittyvien kysymysten kanssa; se onkin monelle helppo paikka pyytää apua kurssitehtävien kanssa. Jatkoimme Helsingin Sanomien ja Aku Ankan tilaamista Gurulaan. Domus Gaudiumissa sijaitsevassa Matlu ry:n järjestöjen käytössä olevassa kerhotila Christina Reginassa kokoonnuimme usein enemmän tai vähemmän spontaanisti jatkojen ja muiden tapahtumien merkeissä. Myös osa hallituksen kokouksista järjestettiin Christina Reginan kokoushuoneessa. Lainasimme myös käytössämme olevaa videotykkiä muille kerhotilan käyttäjille ja osallistuimme kerhotilan siivoamiseen yhteisen siivousvuorolistan mukaisesti. Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa Vuonna 2016 TKO -älyn hallitus pyrki parantamaan entisestään hyviä suhteita eri järjestöihin. Osallistuimme tiedekuntajärjestömme Matlun toimintaan aktiivisesti. Osallistuimme niin edunvalvontatoimintaan kuin tapahtumien järjestämiseen ja loimme samalla runsaasti uusia yhteyksiä tiedekuntamme järjestöihin. Ylioppilaskunnan edustajistossa kaudella toimi varsinaisena jäsenenä Timo Jääskeläinen. Edustimme ainejärjestöämme muiden järjestöjen vuosijuhlissa ja kutsuimme vierailijoita omiin juhliimme. Helmikuussa osallistuimme Akateemiseen MM -kyykkään Tampereella, jota ennen kävimme pelaamassa Herwantapeliä yhteistyöjärjestö TiTen (Tampereen TietoTeekkarikilta) kanssa. Helmikuussa järjestetyille Poikkitieteellisille sitseille oli kutsuttuna useita muita järjestöjä. Huhtikuussa järjestimme vappusitsit herrasmieskulttuurijärjestö MIKSin ja muiden Kumpulan järjestöjen kanssa. Osallistuimme toukokuussa Turussa järjestettävään Akateemiseen Aurajokilaivuritutkintoon eli AATUun, mutta pienen osallistujamäärän vuoksi emme järjestäneet erillistä bussikyytiä Turkuun. Lokakuussa sitsasimme Otaniemen Smökissä yhteissitseillä Tietokillan kanssa. Suoritimme nakkivaihtoa Matrixin ja HYKin kanssa ja autoimme vastavuoroisesti veljesjärjestöjämme tapahtumien järjestämisessä ja organisoinnissa. Vuoden aikana osallistuimme hallitus- sekä virkailijatasolla valtakunnallisesti tietojenkäsittelyn alan ainejärjestöjen tapahtumiin kuten valtakunnallisen TiTol- järjestön tukemaan ATK- YTP -seminaariin (tietotekniikan järjestöjen yhteistoimintapäiville) ja monille ainejärjestöjen vuosijuhlille eri puolilla Suomea. Lisäksi saimme pitkän tauon jälkeen edustajan myös TiTolin hallitukseen.

12

13 Koko vuoden pidimme yllä yhteistyötä Helsingin Yliopiston matemaattis -luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestöjen yhteistyöjärjestö Matlu ry:seen. Osallistuimme useisiin Matlun järjestämiin tapahtumiin, seminaareihin ja koulutuksiin, ja edustimme hallituksen kokouksissa osaltamme. Vuoden aikana TKO-äly työskenteli myös yhdessä Helsingin yliopiston yrittäjyysyhteisö Think Companyn kanssa tapahtumia järjestämällä ja visioimalla Think Companyn tulevaisuuden näkymiä, kuten laajentumista Kumpulaan. Ohjelmointikilpailut Jatkoimme vuonna 2013 aloitettua ohjelmointikilpailujen eli hackathonien perinnettä ja järjestimme useita kilpailuja muun muassa yhteistyökumppaniemme kanssa. Maaliskuussa järjestettiin Futurice Space Tyckiting -ohjelmointikilpailu. Kilpailun voittaja pääsi jatkoon Berliinissä järjestettävään loppukilpailuun. Huhtikuussa järjestettiin Älykäs vesi -hackathon yhteistyössä HSY:n kanssa. Ultrahack TKO- äly oli noin puolen vuoden ajan mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa yhdessä digitaalisten palveluiden tuottajien edunvalvontayhdistyksen, Teleforum ry:n, sekä Innovaatiomestarit Oy:n kanssa suurta Ultrahack -hackathontapahtumaa, josta joukkueilla oli mahdollista palkintojen lisäksi päästä esittämään ideansa Slush-kasvuyrittäjyystapahtuman sijoittajavieraille. Kymmenien edeltävien promotapahtumien ja suunnittelupalaverien tuotos huipentui Slushia edeltävänä viikonloppuna VR:n vanhoilla konepajahalleilla Vallilassa järjestettyyn hackathoniin, joka toi yhteen noin 600 kävijää ohjelmistokehittäjistä yritysmaailman edustajiin. Useat pääasiassa TKO-älyn jäsenistä koostuneet joukkueet menestyivät tapahtumassa. Yritysyhteistyö Vuoden 2016 aikana pidimme yhteyttä lukuisiin IT- alan yrityksiin ja järjestimme yritysexcuja Elisa Appelsiinille, Futuricelle, Solinorille, Tuxeralle, Solitalle, Procountorille, ja Reaktorille. Yritysexcuilla opiskelijat pääsivät tutustumaan alan yritysten toimintaan, nauttimaan yritysten tarjoamista virvokkeista ja tarjoiluista sekä tietysti saunomaan. Vuoden 2016 aikana yhdistyksen yhteistyökumppaneina jatkoivat Elisa Appelsiini, Solita, Futurice, Reaktor, Solinor, Tuxera, CGI, Nitor, ja Accenture sekä uusina yhteistyökumppaneina aloittaneet SC5 Online ja Procountor.

14

15 Lanseerasimme myös uuden verkkosivuston työpaikkailmoituksia varten parantaaksemme työpaikkojen näkyvyyttä jäsentemme keskuudessa. Sivusto sai hyvän vastaanoton ja keräsi paljon positiivista huomiota ja kiinnostusta. Kulttuuri ja vapaa-aika Vuonna 2016 myös TKO-älyn kulttuuritoiminta nosti päätään uudella intensiteetillä lukuisine ekskursioineen, joista mainittakoon esimerkkeinä speksi-, teatteri-, elokuva-, televisio- ja panimoekskursiot.. Muu toiminta Liikuntatoimintaa kehitettiin kohdistamalla tukea laajemmalle joukolle. TKO- älyn jäseniä liikutti esimerkiksi pitkin vuotta jatkuneet viikottaiset sulkapallovuorot Kumpulan Unisportissa sekä lukuisat liikuntaekskursiot joihin kuului muunmuassa joogaa, jousiammuntaa, trampoliinipuistoilua, frisbeegolfia ja boulderointia. Ruokavälityksenä tunnettu kahvikassamme palveli jäsenistöämme opiskelijahuoneessamme Gurulassa perinteiseen tapaan. Ympärivuorokautisesti palvelleen ruokavälityksen suosituimmat tuotteet olivat yhä kuumat juomat, makeiset ja virvoitusjuomat, mutta pidimme valikoimassa myös valmisruokia. Vuoden aikana tuotteiden hintoja tarkastettiin toteutuneen hävikin kattamiseksi. Hävikki ei kuitenkaan vuoden aikana uhannut kahvikassan toimintaa. TKO-äly kannusti jäsenistöään luovuttamaan verta osallistumalla voitokkaasti ylioppilaskunnan HYYtymättömät-verenluovutuskampanjaan. Kampanjan aikana verta luovutti 35 jäsentämme. Yhdistystoiminta Hallitus kokoontui vuoden aikana 31 kertaa ja yhdistys kahdesti. Hallituksen kokoukset olivat avoimia kaikille jäsenille. Tiedotimme kokouksista tapahtumakalenterissamme, sähköpostilistalla sekä IRCissä ja uutuutena myös Telegram-ryhmissämme. Laitoimme yhdistyksen ja hallituksen kokousten pöytäkirjat saataville yhdistyksen verkkosivuille. Järjestimme hallituksenvaihtajaiset pe su HESS:in omistamalla partiomaja Lärkansilla Espoon Nuuksiossa. Viikonlopun aikana uudet ja vanhat hallituksen jäsenet ja virkailijat suunnittelivat pienryhmissä tulevan vuoden tapahtumia ja väistyvä hallitus koulutti seuraajiaan. Vuoden lopussa suunnittelimme seuraavan hallituksen ja virkailijajoukon kokoonpanoa ja esittelimme virkoja jäsenille ns. kähmintäsaunalla Saunamestassa, Vallilassa.

16

17 Vuoden aikana keskustelimme sääntömuutoksen mahdollistamasta TKO-älyn tukisäätiön perustamisesta sekä tulevasta yliopistorakenteen muutoksesta aiheutuvista järjestötoiminnan muutostarpeista. Tiedotus Tiedotuskanavina hyödynsimme verkkosivujamme ja niillä olevaa tapahtumakalenteriamme sekä myös laitoksen kotisivuilla olevaa opiskelijoiden kalenteria. Käytimme tiedotukseen myös omia ja laitoksen opiskelijoiden yleisiä sähköpostilistoja, erilaisia Kumpulan kampuksen ilmoitustauluja sekä järjestömme Facebook ja Twitter sivuja. Lisäksi käytämme reaaliaikaisina keskusteluväylinä IRC -kanavia, joita löytyy kattavasti mm. hallitukselle, aktiiveille, tuutoreille ja fukseille, sekä lähes kaikille laitoksemme kursseille. Vuodelle 2016 otettiin käyttöön myös Telegram-ryhmät kevyempää keskustelua varten. Koko jäsenistön sähköpostilistalla tiedotimme aktiivisesti kaikesta oleellisesta toiminnastamme. Fuksilistalla tiedotimme erityisesti fukseja kiinnostavista asioista ja tapahtumista. Sähköiset tiedotusväylät saavuttavat jäsenistömme hyvin, mutta tämän lisäksi hallituksen kokoukset ovat olleet suosittuja myös hallituksen ulkopuolisten jäsenten keskuudessa. Kannustammekin jäseniämme osallistumaan kokouksiin ja tuomaan esiin näkemyksensä järjestön asioista. Tuutorilistalla, jolle liitimme kaikki tietojenkäsittelytieteen tuutorit, keskustelimme tuutorointiin liittyvistä asioista. Lisäksi hallituksella ja virkailijoilla oli omat sähköpostilistansa. Erityisellä tapahtumalistalla kerrottiin monista mielenkiintoisista ylioppilaskunnan sekä muiden ainejärjestöjen, osakuntien ja muiden yhteisöjen järjestämistä tapahtumista. Yritykset saivat lähettää työpaikkailmoituksiaan sekä rekrytointisähköpostilistalle että rekrytointisivustolle. Ilmoituksia tuli uuden rekrytointisivuston myötä eri yrityksiltä aikaisempaa enemmän. Vuoden 2010 loppupuolella perustetulla järjestömme Facebook -sivulla oli vuoden 2016 lopussa yli 800 tykkääjää. Sekä Facebook - että Twitter -päivitysten avulla tiedotettiin runsaasti. Facebook- sivulla myös julkaistiin kuvia menneistä tapahtumista ja erilaisia ajankohtaisia linkkejä. Perustimme myös viestintäkanavana fuksien suuntaan vain fukseille tarkoitetun Facebook -ryhmän. Annoimme panoksemme myös laitoksen kotisivujen uutisten kirjoittamiseen. Vuonna 2015 aloitetun Instagram-tilin käyttöä jatkettiin pienten kuvapäivitysten muodossa myös vuonna Readme

18

19 TKO -älyn ainejärjestölehti Readme julkaisi vuonna 2016 neljä lehteä. Jatkoimme vuonna 2015 käyttöön otettua mallia, jossa jokaisella numerolla on oma teemansa. Lehdessä esiteltiin järjestötoimijoita, tutustuttiin tietokonekulttuuriin ja käsiteltiin myös tieteenalaamme. Julkaisimme Readmessä myös yhteistyöyritystemme mainoksia. Ympäristöasiat Tarkistimme ja totesimme olemassaolevan ympäristösuunnitelman olevan ajankohtainen. Kehitimme pahvin kierrätystä tiloissamme lainaamalla jätepahvia varten kuljetusrullakon. Järjestelimme opiskelijatilaamme niin, että jätepaperin keräysastiat ovat helpommassa ja näkyvämmässä paikassa. Yhdenvertaisuus Vuonna 2016 TKO- äly on edellisvuosina saadun kiitoksen perusteella kiinnittänyt yhä huomiota tapahtumien järjestämiseen esteettömissä tiloissa ja opiskelijahuoneen esteettömyyteen sisustamalla tilaa avarammaksi. Kiinnitimme huomiota sukupuolten tasa-arvoon ja tapahtumien säilyttämiseen häirinnästä vapaana. Jatkoimme englanninkielisen tiedotuksen järjestämistä, jotta suomea osaamattomat opiskelijat voivat osallistua toimintaamme. Aloitimme verkkosivustomme monikielisyystuen rakentamisen ja sivuston kääntämisen englanniksi. Valvoimme kansainvälisten opiskelijoiden yhdenvertaisuuden toteutumista myös opintojen saralla huomauttamalla laitoksen henkilöstölle epäkohdista kurssien ilmoitettujen opetuskielten toteutumisessa. Varainhankinta Rahoitimme toimintaamme yrityksien kanssa solmituilla yhteistyösopimuksilla ja haalarimainoksilla, keräämällä jäsenmaksuja, myymällä kannatustuotteita sekä HYYltä saadulla toiminta-avustuksella ja järjestölehtituella. Kannatustuotteisiimme kuului haalareita, kangasmerkkejä, paitoja ja laulukirjoja. Toimihenkilöt Puheenjohtaja Henri Malkki

20

21 Varapuheenjohtaja Felix Lindholm Rahastonhoitaja Mikko Rinta-Homi Sihteeri Jussi Maristo Muut hallituksen jäsenet Kalle Viiri Ville-Veikko Saari Eero Kuurne Felix Lindholm Eetu Mattila Maximilian Remming Sonja Mäkipaja Hallituksen varajäsenet Ilari Oras Jani Luukko Tuomo Salmenkivi Jonne Huotari Tiedottaja Ville-Veikko Saari Yritysvastaava Jonne Airaksinen Avustava yritysvastaava Tuomo Salmenkivi Jonne Huotari Eero Kuurne Johanna Paavola Harri Kähkönen

22

23 Ulkoasioiden vastaava Henri Malkki Opintovastaavat Juho Esselström Ville-Veikko Saari Joel Nummelin Miko Mynttinen Kalle Viiri Jonne Airaksinen Fuksi- ja tuutorivastaava Eetu Mattila Avustava tuutorivastaava Jussi Maristo Vuosijuhlamestari Hilla Fred Vuosijuhlatiimi Matti Känninen Felix Lindholm Ilari Oras Jonne Huotari Pöytäjuhlavastaava Felix Lindholm Avustavat pöytäjuhlavastaavat Outi Jussila Nico Roos Matti Känninen

24

25 Kulttuuri- ja vapaa-aikavastaava Maximilian Remming Kulttuuri- ja vapaa-aikatiimi Sonja Mäkipaja Ville Talonpoika Eetu Mattila Jani Luukko Kalle Viiri Bilevastaava Ville Virtanen Biletiimi Lassi Heliö Nico Roos Outi Jussila Matti Känninen Gurula-vastaavat Markus Ottela Henri Peurasaari Jarkko Karttunen Ilari Oras Paul Saikko RV-keiju ja -peikko Anni Järvenpää Ilari Oras Sonja Mäkipaja Liikuntatiimi Timo Tuononen Sonja Mäkipaja

26

27 Senior Application Evangelist Leo Honkanen Junior Application Evangelist Mikko Rantanen Kalle Viiri Paavo Huhtala Olli Vanhoja Jani Luukko Maximilian Remming Ilari Oras Aleksi Paavola Ville-Veikko Saari Keittiömestari Timo Väisänen Apuemännät Felix Lindholm Henri Manninen Nico Roos Päätoimittaja Kalle Viiri Toimittajat Eetu Mattila Ville Talonpoika Henri Peurasaari Taittaja Essi Salmenkivi Ilontalovastaava Tuomo Salmenkivi

28

29 Avustavat Ilontalovastaavat Nico Roos Jonne Airaksinen Thomas Tontchev Hilla Fred Outi Jussila Jarkko Karttunen LAN-vastaava Matti Räty LAN-tiimi Eemeli Ingervo Outi Jussila Nico Roos Ville Talonpoika Ville Virtanen Markus Ottela Risteilyvastaava Niilo Korkiakoski Mikko Rantanen Tasa-arvovastaava Kalle Viiri Ympäristövastaava Maximilian Remming HYY-vastaava Heikki Ahonen

30

31 Laulukirjavastaava Maximilian Remming Laulukirjatiimi Mikko Rinta-Homi Eetu Mattila Kalle Viiri Jani Luukko Matti Känninen Ville-Veikko Saari TEK-yhdyshenkilö Maximilian Remming Alumniyhdyshenkilö Kalle Viiri Avustava rahastonhoitaja Veeti Eronen Jäsenvastaava Veeti Eronen Avustava jäsenvastaava Mikko Rinta-Homi

32

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 Vuoden 2014 aikana TKO-äly toimi jäsentensä ja koko tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijoiden oikeuksien puolustajana, ruokavarastojen vartijana, lihasmassojen kasvattajana,

Lisätiedot

TKO-äly ry. Talouskertomus

TKO-äly ry. Talouskertomus TKO-äly ry Talouskertomus 1.1.2016 31.12.2016 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2016 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 TKO-wiki Versio hetkellä 2. joulukuuta 2010 kello 19.32 tehnyt Snorri (keskustelu muokkaukset) (ero) Vanhempi versio Nykyinen versio (ero) Uudempi versio (ero) TKO-äly ry on Helsingin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2009

Toimintasuunnitelma 2009 Toimintasuunnitelma 2009 TKO-äly ry on Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestö, jonka tarkoituksena on toimia jäsentensä etujärjestönä opiskeluun ja vapaa-aikaan liittyvissä

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. TKO-Älyn hallituksen kokous 1/2015 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 14.1.2015 kello 18:00 PAIKKA Domus Gaudium, Leppäsuonkatu 11 PAIKALLA Hallitus Niilo Korkiakoski Timo Tuononen Joni Hauhia Hilla Fred Kalle

Lisätiedot

Jäsentoiminta. Vaikuttaminen ja edunvalvonta

Jäsentoiminta. Vaikuttaminen ja edunvalvonta Jäsentoiminta Vaikuttaminen ja edunvalvonta Pidämme yhteyttä Tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtoon suorien henkilökohtaisten kontaktien sekä laitosneuvoston opiskelijajäsenten välityksellä. Jatkamme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2008

Toimintasuunnitelma 2008 Toimintasuunnitelma 2008 From TKO-wiki TKO-äly ry on Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestö, jonka tarkoituksena on toimia jäsentensä etujärjestönä opiskeluun ja vapaa-aikaan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 1 of 14 07/03/12 13:18 Toimintakertomus 2011 TKO-wiki Versio hetkellä 3. helmikuuta 2012 kello 18.35 tehnyt Ache (keskustelu muokkaukset) (ero) Vanhempi versio Nykyinen versio (ero) Uudempi versio (ero)

Lisätiedot

TKO-äly ry Toimintakertomus 2004

TKO-äly ry Toimintakertomus 2004 TKO-äly ry Toimintakertomus 2004 Vuoden 2004 aikana TKO-äly toimi jäsentensä ja koko tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijoiden oikeuksien puolustajana, ruokavarastojen vartijana, lihasmassojen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS PAIKKA: Klusterin kokoushuone, Leppäsuonkatu 11 AIKA: 19.10.2016 Klo 18 LÄSNÄ: Aino-Maija Määttänen Toni Ruikkala Jasmiina Myllys Marisofia Nurmi Kaisa Juntunen

Lisätiedot

Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma 2013 1. Yleisosa Limes ry (myöhemmin Limes) on Kumpulan kampuksen järjestö, jonka tavoitteena on: *kustantaa opintomateriaalia *toimia Helsingin

Lisätiedot

Toimintakertomus 2008

Toimintakertomus 2008 Toimintakertomus 2008 Vuoden 2008 aikana TKO-äly toimi jäsentensä ja koko tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijoiden oikeuksien puolustajana, ruokavarastojen vartijana, lihasmassojen kasvattajana,

Lisätiedot

TKO-äly ry Tilinpäätös 1.1.2010 31.12.2010

TKO-äly ry Tilinpäätös 1.1.2010 31.12.2010 Tilinpäätös 2010 Tilinpäätös 1.1.2010 31.12.2010 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2010 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 (päivätty: 26.2.2016 vahvistamaton) Toimintakertomus 2015 Vuoden 2015 aikana TKO äly toimi jäsentensä ja koko tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijoiden oikeuksien puolustajana, ruokavarastojen

Lisätiedot

Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017

Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017 Konstruktio ry Toimintasuunnitelma 2017 Yleistä Vuonna 2017 yliopiston koulutusuudistusten myötä perustettu uusi sosiaalitieteiden ainejärjestö Konstruktio ry (tästä eteenpäin Konstruktio) keskittyy uuden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuonna 2015 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä,

Lisätiedot

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS PAIKKA: Geopiste, Physicum AIKA: 21.9.2017 klo 18.00 LÄSNÄ: Emil Ehnström Taneli Pärssinen Jouko Lappalainen Sari Aroalho Iiris Vilo Matti Moisala Eemil Becker

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry.

Helsingin Yliopiston Kemistit ry. Helsingin Yliopiston Kemistit ry. Toimintasuunnitelma vuodeksi 2009 1. Etujärjestötoiminta Helsingin Yliopiston Kemistit ry. Toimintasuunnitelma vuodeksi 2009 1.1 Opiskelijaedustajat vuonna 2009 1.2 Muu

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

TKO-äly ry Tilinpäätös 1.1.2006 31.12.2006

TKO-äly ry Tilinpäätös 1.1.2006 31.12.2006 Tilinpäätös 2006 Tilinpäätös 1.1.2006 31.12.2006 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2006 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin

Lisätiedot

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS Paikka: Laitoksen kahvihuone, Physicum Aika: 25.2.2014 klo 17:20 Läsnä: Aliisa Priha, opintovastaava Sampo Vesanen Johannes Nyman Aleksi Rautio, isäntä Sonja Pietiläinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry 13.11.2017 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 07/05

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 07/05 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 07/05 Aika: 15.04.2005 kello 15.00. Paikka: Läsnä: Opintososiaalinen tila, Kemian laitos. Kirsi Ämmälä, puheenjohtaja Susanna Johansson, sihteeri Anne

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017 Hallituksen 2017 kokous 4 Aika: 22.3.2017 klo 21 Paikka: Eläinlääkärinkatu 7 B 55 Läsnä Olga Heino (puheenjohtaja) Nina Miettinen Ainokaisa Tarnanen (sihteeri) Petra Manninen Ville Jantunen Liitteet Liite

Lisätiedot

Veriryhmä käy Sarkkisen johdolla luovutuksessa

Veriryhmä käy Sarkkisen johdolla luovutuksessa Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 Aika: Keskiviikko klo 18:15 Paikka: Radikaalin Koppi Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Sara

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus vuodelta 2011 Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 08/07

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 08/07 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 08/07 Aika: 04.04.2007 kello 16.40 Paikka: Läsnä: Seminaarisali A127, Kemian laitos Hallituksen jäsenet: Tiina Sarnet, puheenjohtaja Maarit Kariniemi,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry :n toimintasuunnitelma kaudelle 1.1.2015-31.12.2015 1. YLEISTÄ, Kopeda, toimii Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Opettajankoulutuslaitoksella opiskelevien kotitalousopettaja- ja

Lisätiedot

TUUTOROINTI. Järjestökoulutus

TUUTOROINTI. Järjestökoulutus TUUTOROINTI Järjestökoulutus 11.2.2014 SESSION KUVAUS Mitä tuutorointi on? Miksi tuutorointiin ja tuutoreihin kannattaa panostaa? Miten tuutorointi liittyy ainejärjestöihin? Mitä tuutorivastaavien tulee

Lisätiedot

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry :n toimintasuunnitelma kaudelle 1.1.2014-31.12.2014 1. YLEISTÄ, Kopeda, toimii Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Opettajankoulutuslaitoksella opiskelevien kotitalousopettaja- ja

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - Läsnä: Topias Mattinen(pj), Eero Mäkipää(sihteeri), Viveka Laaksonen, Pauliina

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - Läsnä: Topias Mattinen(pj), Eero Mäkipää(sihteeri), Viveka Laaksonen, Pauliina PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: Tiistai 24.1.2017 klo:15:00 Paikka: Ryhmätyöhuone PinniB B1076 Läsnä: Topias Mattinen(pj),

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014 Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä on valtaa Ainejärjestö on antanut tiedottajalleen mandaatin kontrolloida tiedon liikkumista

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 09/07

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 09/07 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 09/07 Aika: 17.04.2007 kello 16.30 Paikka: Läsnä: Seminaarisali A127, Kemian laitos Hallituksen jäsenet: Tiina Sarnet, puheenjohtaja Maarit Kariniemi,

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014

Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014 Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014 Ainejärjestöjen tiedotus ja viestintä Ainejärjestö yhdistää opiskelijoita ja välittää tietoa eri suuntiin. Sen kautta opiskelijat saavat tärkeää tietoa ja ainejärjestö

Lisätiedot

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 Tampereen yliopisto PÖYTÄKIRJA STAABI ry 1 / 2015 STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 05.01.2015 klo 14:00 Paikka: Paikalla: Kasino-kabinetti Markus Lappi Juulia Koivisto Saara Asikainen Marika Anttila

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Esitys yhdistyksen kokoukselle 19.11.2013 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 4.11.2013

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY Järjestökoulutus, Joensuu, ti 5.2.18 Mikä ISYY? Ylioppilaskunta tavoitteena on opiskelijoiden aseman ja hyvinvoinnin edistäminen yliopistossa ja yhteiskunnassa

Lisätiedot

TKO-äly ry Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008

TKO-äly ry Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tilinpäätös 2008 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2008 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry 15.11.2016 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Hei uusi opiskelija! Vaasan yliopiston ylioppilaskunta

Hei uusi opiskelija! Vaasan yliopiston ylioppilaskunta Hei uusi opiskelija! Vaasan yliopiston ylioppilaskunta Mitä haluamme kertoa teille? Mikä on VYY? Mikä on jäsenmaksu ja mitä sillä saa? Mistä saa opiskelijakortin? Ketä siellä VYY:ssä oikein on? Miten sinä

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 (hallituksen pohjaesitys, laadittu 7.11. -kokouksessa) Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

SPOL osallistui Nuorten Psykologien koulutus- ja rekrytointipäiville, jotka pidettiin 25.-26.9.2015. Päivät onnistuivat hyvin.

SPOL osallistui Nuorten Psykologien koulutus- ja rekrytointipäiville, jotka pidettiin 25.-26.9.2015. Päivät onnistuivat hyvin. Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto ry Hallituksen kokous 6/2015 Aika 27.9.2015 klo 15 Paikka Ravintola Sohwi, Vaasankatu 21, Jyväskylä Osallistujat Pia Jussila (pj.), Milja Jokinen (siht.), Emma Peltomaa,

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 17/07

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 17/07 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 17/07 Aika: 31.10.2007 kello 17.00 Paikka: Läsnä: Opintososiaalinen tila, Kemian laitos Hallituksen jäsenet: Tiina Sarnet, puheenjohtaja Maarit Kariniemi,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Viestintä ja vaikuttaminen

Viestintä ja vaikuttaminen Viestintä ja vaikuttaminen Joachim Kratochvil, Anne Soinsaari ja Virve Valtonen 3.4.2013 Viestintä opiskelija-aktiivien kesken Vaihtakaa ryhmissä kokemuksia siitä, kuinka yksikkönne opiskelija-aktiivit

Lisätiedot

Unioninkatu 40A, Helsingin yliopisto. Aika: klo 17 Paikka: Mechelininkatu 3C, Lakki-kokoushuone. Valitaan kokouksen sihteeriksi Niina

Unioninkatu 40A, Helsingin yliopisto. Aika: klo 17 Paikka: Mechelininkatu 3C, Lakki-kokoushuone. Valitaan kokouksen sihteeriksi Niina Dilemma ry Unioninkatu 40A, 00014 Helsingin yliopisto 20.1.2012 http://dilemma.fi Aika: 19.1.2012 klo 17 Paikka: Mechelininkatu 3C, Lakki-kokoushuone 1. Kokous avataan klo 17.08 2. Järjestäytyminen Paikalla

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä

Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5 Hallituksen kokous 27/2015 Aika: 13.10.2015 16.01 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu

Lisätiedot

Siirrettiin pöytäkirjan 11/2017 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin pöytäkirjan 11/2017 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2018 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Suvilahdenkatu 10 B Olga Larinkari, puheenjohtaja Sara Piirainen, varapuheenjohtaja Johanna Kauppinen, sihteeri Sara Aho, opetuksenkehittämisvastaava

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Pöytäkirja TUOTANTOTALOUDEN KILTA 1/11 KAPLAAKI RY 11/01/11

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Pöytäkirja TUOTANTOTALOUDEN KILTA 1/11 KAPLAAKI RY 11/01/11 HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistaina 11.1.2011, klo 18:00 Paikka: Läsnä: Kaplaaki ry:n kiltahuone Ville Kemppinen, puheenjohtaja Aki Jussila, sihteeri Lauri Anttila Sari Manninen Heikki Hämäläinen Aku Rantala

Lisätiedot

PöYTÄKIRJA Hallituksen kokous 8 / 2012

PöYTÄKIRJA Hallituksen kokous 8 / 2012 15.5.2012 PL 1627 70211 KUOPIO hallitus@serveriry.fi serveriry.fi PöYTÄKIRJA Hallituksen kokous 8 / 2012 Aika: Maanantaina 14.5.2012 klo 14:15 Paikka: Malja, Kuopio Läsnä: Aappo Alamäki, hallituksen PJ

Lisätiedot

HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen

HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimassa alkaen 23.2.2015. Condus ry:n hallinto-ohjesääntö täydentää yhdistyksen sääntöjä. Siinä määritellään hallituksen, hallituksen jäsenten sekä jaostojen ja työryhmien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON LÄNTISEN TEOLOGIAN OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ FIDES OSTIENSIS RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 2 2.

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 10/07

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 10/07 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 10/07 Aika: 12.05.2007 kello 13.00 Paikka: Läsnä: Kustaanmiekka, Suomenlinna Hallituksen jäsenet: Tiina Sarnet, puheenjohtaja Maarit Kariniemi, sihteeri

Lisätiedot

Kotitalous- ja ravitsemustieteiden opiskelijat OIKOS RY Talonpojantie Helsinki TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Kotitalous- ja ravitsemustieteiden opiskelijat OIKOS RY Talonpojantie Helsinki TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Kotitalous- ja ravitsemustieteiden opiskelijat OIKOS RY Talonpojantie 9 00790 Helsinki TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...3 2. YHDISTYSTOIMINTA...3 2.1 Kokoukset...3 2.2 Jaostot...3

Lisätiedot

Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. Tarkastettiin ja hyväksyttiin 2.3.2011 pidetyn hallituksen kokouksen pöytäkirja.

Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. Tarkastettiin ja hyväksyttiin 2.3.2011 pidetyn hallituksen kokouksen pöytäkirja. 1(5) Kronos r.y. PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 5/2011 Aika: 29.3.2011 kello 18 Paikka: Läsnä: Lingva, Uusi ylioppilastalo Mari Kyllönen (pj), Anna Hyödynmaa, Jenni Jussila, Tero Juutilainen, Aino Kuhmonen,

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 21. elokuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 10/06

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 10/06 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 10/06 Aika: Lauantai 16.8.2006 kello 18.00 Paikka: Läsnä: Opintososiaalinen tila, Kemian laitos Jere Tupala, puheenjohtaja Matti Tammi, sihteeri Sanna

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelma 2016 Prosessiteekkarit ry 9.11.2015 Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Kokous 4/2013. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen

Kokous 4/2013. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen Fokus ry Kokous 6.5.2013 Pöytäkirja Aika: 6.5.2013 klo 18.15 Paikka: Hub Jyväskylän toimitilat Osallistujat: Hallituksen jäsenet: Armi Korhonen, Anna Kettunen, Sanna Heikkinen, Arttu Säynäjäkangas, Miika

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

13.5.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015. Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15.

13.5.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015. Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15. 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015 Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15. Paikka: Läsnä: K-rakennus, Visamäki Emma Heinänen, puheenjohtaja Lauri Säilä, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2018

Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2018 Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 201 Opintoasiat Koulutuspoliittinen toiminta 0- p Max. pisteet Järjestö pitää yhteyttä hallinnon opiskelijaedustajiin vähintään kerran kuukaudessa 1 Järjestön jäsen

Lisätiedot

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS PAIKKA: Geopiste AIKA: 6.9.2016 klo 18 LÄSNÄ: Aino-Maija Määttänen Toni Ruikkala Outi Seppälä Sirje Lappalainen Janni Honkavaara Taneli Pärssinen Saru Meromaa

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7. x x x x x. x, saapui 11.l:ssä x x x, poistui 11.j:ssä. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7. x x x x x. x, saapui 11.l:ssä x x x, poistui 11.j:ssä. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7 Hallituksen kokous 21/2015 Aika: 31.8.2015 14.26 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus

Lisätiedot

Asteriski ry:n sääntömääräinen syyskokous 2012

Asteriski ry:n sääntömääräinen syyskokous 2012 Asteriski ry Pöytäkirja Sivu 1 Asteriski ry:n sääntömääräinen syyskokous 2012 Aika 27.11.2012 Paikka Luentosali Beta / ICT-talo, Joukahaisenkatu 3-5, Turku Läsnä Ahmed Abdulghani (poistui 19:45), Hannu

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

TYYn avustukset 2018

TYYn avustukset 2018 TYYn avustukset 2018 Toiminta-avustus Hakuaikaa maaliskuu Eli Deadline 31.03. klo 23:59 Lisäaikaa voi saada anomuksesta 14.4. mennessä perustellusta syystä Lomake TYYn nettisivuilla Kirjauduttava järjestön

Lisätiedot

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 21/2015 Läsnä: Poissa: Hanna-Kaisa A., Essi R., Heidi S., Inari, Katri, Tinja, Eetu V. (poistui klo 16.10), Saara, Tanja, Liisa,

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto

Aika: klo Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto :N HALLITUKSEN KOKOUS 14/2014 22.08.2014 Aika: 24.08.2014 klo 17.15 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Niklas Harki Jenni Ruuti Miia Paavola Jukka Ojala Nelli Koutaniemi Aleksi Poropudas

Lisätiedot

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 7/2016 Aika: 18. helmikuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 8/2017

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 8/2017 Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 8/2017 Aika: Keskiviikko klo 15:05 Paikka: Kuokkalan Konditoria-Leipomo Läsnä: Sampo Pakkanen Jonas Hammarström Aku Lampinen Anssi

Lisätiedot

Fokus ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Fokus ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Perustasolla lähellä jokaista yhteiskuntatieteiden opiskelijaa toimii ainejärjestö Fokus. Fokuksen toiminnan lähtökohtana on opiskelijoiden etujen johdonmukainen puolustaminen. Etujärjestöluonteensa mukaisesti

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016 Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016 Aika: Keskiviikko klo 18:00 Paikka: Ravintola Myöhä Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Sara

Lisätiedot