Helsingin Yliopiston Kemistit ry.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin Yliopiston Kemistit ry."

Transkriptio

1 Helsingin Yliopiston Kemistit ry. Toimintasuunnitelma vuodeksi 2009

2 1. Etujärjestötoiminta Helsingin Yliopiston Kemistit ry. Toimintasuunnitelma vuodeksi Opiskelijaedustajat vuonna Muu etujärjestötoiminta 2. Palvelujärjestötoiminta 2.1 Toimisto 2.2 Matlu-klusteri 2.3 Tuutoritoiminta 2.4 Kansainvälinen toiminta 3. Perustoiminta 3.1 Kulttuuritoiminta 3.2 Ekskursiotoiminta 3.3 Liikuntatoiminta 3.4 Kerhotoiminta 3.5 Huvi- ja juhlatoiminta 3.6 Haalaritoiminta 3.7 Julkaisutoiminta 3.8 Tiedotustoiminta 3.9 Senioritoiminta 4. Projektit 4.1 Kemia Tutuksi -kampanja 4.2 Fuksipassi 4.3 Ympäristöohjelma 4.4 Yhdenvertaisuusohjelma 4.5 Kotimaan pitkä ekskursio 4.6 Laitossiivous 4.7 Ulkomaan ekskursio 5. Toiminnan rahoitus

3 Yleistä Helsingin Yliopiston Kemistit ry (HYK ry) on perustettu vuonna 1927 ja toiminut yhtäjaksoisesti sotavuosia lukuun ottamatta. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Helsingin yliopistossa kemiaa opiskelevien etu- ja palvelujärjestönä, edustaa jäseniään ja puolustaa heidän oikeuksiaan sekä järjestää jäsenistölleen vapaa-ajan toimintaa. HYK ry:n ylintä valtaa käyttää yleiskokous, joka kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Sen nimittämä hallitus käyttää toimeenpanovaltaa, edustaa yhdistystä ja organisoi toiminnan. 1. Etujärjestötoiminta HYK ry esittää pyynnöstä opiskelijajäseniä yliopistohallinnon eri osa-alueille. Valinnoissa painotetaan pätevyyttä, kiinnostusta ja jatkuvuutta. Lisäksi etuja valvotaan ylioppilaskunnassa ja tiedekuntajärjestössä. HYK ry:n jäsenistö ehdottaa yhdessä Spektrum rf:n kanssa Paras Ope palkinnon saajaa laitosjohtoryhmälle. Paras Ope palkinto on kemian laitoksen opetuspalkinto, joka jaetaan vuosittain kemian laitoksen opetuksen palautepäivänä. 1.1 Opiskelijaedustajat vuonna 2009 Kemian laitoksen johtoryhmä: Jaana Saarni varalla Anne Honkanen Tatu Iivanainen varalla Tiina Sarnet Kai Kaksonen varalla Heidi Handolin Kristian Meinander varalla Nina Huittinen Kemian laitoksen opetuksenkehittämistyöryhmä: Matti Tammi Jere Tupala HYK ry:n toimessa oleva opintovastaava Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto: Jaana Saarni Ilmo Teikari Matlu ry: Yhdistyksen kokouksissa käyvä Matlu-vastaava ja hänen varavastaavansa

4 1.2 Muu etujärjestötoiminta HYK ry toimii aktiivisesti yhteistyössä Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LAL ry:n ja sen opiskelijajaoston LAHO:n kanssa. Yhteiseen toimintaan kuuluu erilaisten vapaa-ajan tapahtumien, kuten saunailtojen ja bileiden, järjestämistä sekä tiedotusta. HYK ry ylläpitää suhteita Suomen Kemian Seuraan, joka on kemian alan tieteellinen seura Suomessa. Yhteyttä pidetään seuran jäsenyhdistyksen Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) kautta. HYK ry:llä on edustus SKS:n viihdevaliokunnassa. HYK ry:llä on hyvät suhteet tiedekunnan muihin ainejärjestöihin. Yhteistyötä on myös muiden tiedekuntien ainejärjestöjen kanssa. Suhteita hoidetaan järjestämällä yhteisiä pöytäjuhlia, bileitä, saunailtoja, urheilutapahtumia ja hallitusten tapaamisia. Vuonna 2009 pidetään myös aktiivisesti yllä suhteita Helsingin Yliopiston ulkopuolisiin kemianopiskelijoiden järjestöihin kuten TKK:n Kemistikiltaan, Joensuun Bunsen ry:een, Jyväskylän Radikaali ry:een ja Kuopion Kulti ry:een. 2. Palvelujärjestötoiminta 2.1 Toimisto HYK ry:n toimisto sijaitsee Helsingin yliopiston kemian laitoksella Kumpulassa. Toimistolla välitetään laboratoriotakkeja, suojalaseja, kemian alan sanastoja, kangasmerkkejä, rintanappeja, laulukirjoja, pientä naposteltavaa sekä bilelippuja. Yhdistyksen käytössä on tietokone, väritulostin-skanneri -yhdistelmä sekä puhelin. Toimiston vieressä sijaitsee opintososiaalinen tila, jonne HYK ry on hankkinut opiskeluun liittyvää materiaalia, kuten kurssikirjoja, kemian alan kirjallisuutta ja aikakausijulkaisuja. HYK ry ylläpitää vanhojen tenttikysymysten kansioita, jotka ovat aktiivisessa käytössä. Tilassa on myös runsaasti virkistysmahdollisuuksia. Tällä hetkellä käytettävissä ovat mikroaaltouuni, jääkaappipakastin, virvoitusjuoma-automaatti, kahvin- ja vedenkeitin, musiikkilaitteisto, cd-levyjä, useita ajanvietepelejä sekä terapeuttiset pehmoeläimet Arto, Aino ja Anni. Tilassa on aloitelaatikko, johon jäsenet voivat jättää toivomuksiaan. Vuonna 2009 HYK ry parantaa edelleen toimiston ja opintososiaalisen tilan varustelutasoa ja palvelumahdollisuuksia. Tenttikysymyskansioiden sisältöä lisätään aktiivisesti. Myös käsikirjastoa laajennetaan.

5 2.2 Matlu-klusteri HYK ry:n kerhotilana on Matlu-klusteri kolmannessa ylioppilastalossa yhdessä usean muun luonnontieteellisen ainejärjestön kanssa. Tiloja käytetään pääasiassa kokouksien pitämiseen, pöytäjuhlien järjestelyihin sekä peli-iltoihin. Lisäksi kerhotilassa säilytetään yhdistyksen pöytäjuhla-astiastoa, jota vuokrataan nimellistä korvausta vastaan lähijärjestöille ja sopimuksen mukaan myös muille järjestöille. Kerhotilaa käyttävien järjestöjen kesken toimitaan kerhotilan viihtyvyyden ylläpitämiseksi. Tilaa sisustetaan vuoden aikana yhdessä muiden klusterijärjestöjen kanssa. 2.3 Tuutoritoiminta HYK ry organisoi uusien kemianopiskelijoiden tuutoroinnin. Kemian laitokselle saapuu joka syksy noin 140 uutta opiskelijaa, ja lisää opiskelijoita saapuu laitokselle myös tammikuussa. Uusien opiskelijoiden tuutorointi suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä muiden matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen kanssa. HYK ry:n tuutorivastaava rekrytoi tarvittavan määrän tuutoreita kevään aikana. Kevään ja alkusyksyn aikana tuutorivastaava organisoi valituille tuutoreille koulutus- ja tiedotustilaisuudet, joissa heille kerrotaan HYK ry:n toiminnasta ja annetaan vinkkejä tuutorointiin. HYK ry kannustaa uusia tuutoreita osallistumaan HYY:n järjestämiin tuutoritapahtumiin. Kemian laitoksen tuutoreiden tiedotuskanavana toimii vuonna 2008 perustettu kem-tuutorit sähköpostilista. Kaikki laitoksen uudet opiskelijat tutustutetaan HYK ry:een kertomalla järjestöstä ja sen toiminnasta hyväksymiskirjeessä lähetettyjen esitteiden, orientoivien opintojen sekä ennen kaikkea tuutorien aktiivisen tutustuttamisen avulla. Lisäksi HYK ry:n toimintaa esitellään fukseille ja muille kiinnostuneille Avajaiskarnevaaleissa ja Uusien illassa. 2.4 Kansainvälinen toiminta HYK ry organisoi keväisin ERASMUS- ja Nordplus -opiskelijavaihdoista kertovan tiedotustilaisuuden yhdessä kemian laitoksen kanssa. Vuonna 2009 HYK ry rekrytoi kemiaa opiskelevan tuutorin laitokselle tuleville vaihto-opiskelijoille. Vaihto-opiskelijat otetaan huomioon muun muassa tiedottamalla tapahtumista englanniksi. Kansainvälisiä opiskelijoita kannustetaan myös aktiivisesti mukaan HYK:n eri tapahtumiin esimerkiksi jättämällä heille kiintiöpaikkoja pöytäjuhliin.

6 3. Perustoiminta HYK ry järjestää jäsenistölleen runsaasti erilaisia toiminta- ja virkistysmahdollisuuksia. HYK ry subventoi järjestämiään kulttuuri- ja liikuntatapahtumia; näin laajennetaan palveluja käyttävien jäsenten määrää entisestään. 3.1 Kulttuuritoiminta HYK ry järjestää konsertti-, teatteri-, ooppera-, elokuva-, museo- ja taidenäyttelykäyntejä. Kulttuuritoiminnasta vastaa HYK ry:n kulttuurivastaava, jolle jäsenet voivat ehdottaa kiinnostavia kohteita. Vuonna 2009 kulttuuriekskursioita järjestetään lukuvuoden aikana noin kerran kuukaudessa. 3.2 Ekskursiotoiminta HYK ry:llä on ekskursiovastaava, joka järjestää monipuolisia tutustumiskäyntejä pääkaupunkiseudun yrityksiin. Keväällä tilaisuuksia järjestetään ainakin kaksi ja syksyllä kolme. Toukokuussa on lisäksi ekskursio Turkuun Akateemiseen Aurajokilaivuritutkintoon. Syksyllä järjestetään perinteinen Fazer-ekskursio. Kotimaan pitkä ekskursio on suunnitteilla. Tällä kertaa HYK ry suuntaa Itä-Suomeen Joensuuhun ja Kuopioon. HYK ry puolestaan ottaa vastaan luonnontieteilijöitä Kuopiosta heidän omalla Suomen ekskursiollaan. 3.3 Liikuntatoiminta HYK ry:n liikuntatoimintaa laajennetaan lajeihin, joihin löytyy kiinnostusta. Vuonna 2009 jäsenistölle varataan jälleen sählyvuoro Kumpulan liikuntahallista. HYK ry organisoi ekskursioita erilaisiin mielenkiintoisiin urheilutapahtumiin ja vieraampien lajien tutustumiskäynteihin. Lisäksi HYK ry pelaa vesipalloa muiden ainejärjestöjen kanssa ja osallistuu Matlu ry:n ja Yliopistoliikunnan liikuntaturnauksiin. Kevättalvella osallistutaan sankoin joukoin laskiaisriehaan. Syksyllä 2009 uusille fukseille tarjotaan mahdollisuutta osallistua Akateemiseen Warttiin HYK ry:n joukkueena. 3.4 Kerhotoiminta HYK ry:n alaisuudessa toimii useita kerhoja, joille HYK ry järjestää toimintatiloja ja -tukea. Suuren suosion saaneet pelikerho Mithril ja elokuvakerho Bentsokinoni kokoontuvat viikoittain. Vuoden aikana Mithrilin pelivalikoimaa lisätään uusilla peleillä jäsenistön toivomuksien mukaisesti. HYK:in kaksi uutta kerhoa Helsingin Yliopiston Kemistien TYttöKerho (HYKTYK) sekä Helsingin Yliopiston Kemistien Herrasmieskerho jatkavat aktiivista toimintaansa, muun muassa ekskursioita, illanistujaisia, keskustelutuokioita sekä elokuva- ja TV-sarja-iltoja. HYK ry:n kerhot ovat kaikille jäsenille avoimia sukupuolesta riippumatta.

7 3.5 Huvi- ja juhlatoiminta HYK ry järjestää sekä kevät- että syyskaudella kaksi koko jäsenistölle tarkoitettua saunailtaa, joissa jäsenistöllä on saunomisen lisäksi mahdollisuus pelaamiseen, leikkimielisiin kilpailuihin ja makkaran paistamiseen. Osa saunailloista organisoidaan yhteistyössä muiden ainejärjestöjen kanssa. Keväällä osallistutaan ammattijärjestöjen järjestämään saunailtaan lähijärjestöjen kanssa. Vuosi alkaa Hallituksenvaihtoristeilyllä, jolle kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Tammikuussa järjestetään Kevätkauden avajaissauna Idan saunalla. Helmikuun tienoilla vietetään yhdistyksen 82-vuotisjuhlaa. Huhtikuussa osallistutaan omalla rastilla Matlun Megasuunnistukseen. HYK ry organisoi runsaasti toimintaa vappuna. Perinteisiin kuuluvat munkki- ja simatarjoilu opintososiaalisessa tilassa, Vappulounas, lukuisat kokoontumiset sekä piknik Ullanlinnanmäellä. Toukokuussa tehdään Kevätretki Suomenlinnaan ja kesällä järjestetään symposium, jossa osallistujat pohtivat menneen kevään ja tulevan syksyn toimintaa. Syksyn aloittaa perinteinen Ravintolakierros. Syksyn varsinainen juhlatarjonta alkaa Fuksisuunnistuksella ja Fuksiaisilla, joissa on tarkoitus tutustuttaa uusia opiskelijoita toisiinsa ja vanhempiin opiskelijoihin. Syyskuun alussa järjestetään Syysretki Suomenlinnaan. Yhdessä mm. Matrixin, Resonanssin ja TKO-älyn kanssa järjestettävällä Fuksiristeilyllä fuksit tutustutetaan muihin kampuksen uusiin opiskelijoihin. Lokakuussa HYK ry järjestää Kemian laitoksen tuella fuksien Kemia tutuksi kurssin päätösjuhlat Chemicumissa. HYK ry:n maskottipossu Arton nimipäivää juhlistetaan Nimipäiväjuhlilla. HYK ry järjestää Kumpulan kampuksen opiskelijoille mahdollisuuden osallistua loppusyksystä pidettävälle Luonnontieteilijöiden jouluristeilylle. Vuosi huipentuu Pikkujouluihin, joiden järjestelyissä ensimmäisen vuoden opiskelijat sekä tulevan vuoden hallituslaiset ovat aktiivisesti mukana tulevan toiminnanjohtajan johdolla. Sekä keväällä että syksyllä järjestetään pöytäjuhlia, joiden tarkoituksena on hauskanpidon lisäksi opettaa opiskelijoille akateemisia perinteitä ja tapoja. Keväällä järjestetään yhteiset pöytäjuhlat Spektrum rf:n kanssa. Lisäksi keväällä järjestetään Senioripöytäjuhlat entisille aktiiveille. HYK ry osallistuu myös TKK:n Kemistikillan järjestämille sitseille. Syksyn ensimmäiset pöytäjuhlat ovat tuutorien järjestämät Fuksipöytäjuhlat, joihin osallistuvat ensisijaisesti fuksit ja tuutorit. Loppusyksystä järjestetään SKS-pöytäjuhlat, joihin kutsutaan vierailijoita TKK:n Kemistikillasta ja Suomalaisten Kemistien Seurasta. Lisäksi järjestetään pienempiä ruoka- ja lauluiltoja. 3.6 Haalaritoiminta HYK ry:n tuutorivastaava vastaa uusien opiskelijoiden haalarien hankinnasta. Vastaava huolehtii tilauksista ja rekrytoi fukseja hankkimaan haalareihin mainoksia. HYK ry:n toimistolla on yritysten yhteystietoja ja puhelin tuutorivastaavan käyttöön.

8 3.7 Julkaisutoiminta HYK ry:n lehti Esitisle ilmestyy viisi kertaa vuonna Esitisleestä vastaa toimitus, joka koostuu päätoimittajan ja taittajan lisäksi vaihtelevasta määrästä muita toimittajia. Esitisleen syksyn ensimmäinen numero on nimeltään Alkemia. Se on uusille opiskelijoille suunnattu vaihtoehtoinen opinto-opas, joka antaa käytännön opiskeluneuvoja ja vinkkejä. Muissa numeroissa käsitellään jäsenistön kannalta olennaisia aiheita sekä laaditaan artikkeleita lukijoiden toivomusten pohjalta. Tarpeen mukaan julkaistaan myös Pikatislettä. Esitisle julkaistaan myös HYK ry:n WWW-sivuilla. 3.8 Tiedotustoiminta Tiedotusvastaava huolehtii yhdistyksen sisäisestä ja ulkoisesta tiedotuksesta. Tietoa tapahtumista, kokouksista, päätöksistä ja muista tärkeistä asioista välitetään ilmoitustaulujen, hyk-jasenet -sähköpostilistan, Esitisleen, Pikatisleen ja WWW-sivujen kautta. Osa kerhoista tiedottaa toiminnastaan omilla sähköpostilistoillaan. Tarvittaessa hyödynnetään kemian alan julkaisuja. Hallituksen ja aktiivien tiedotuskanavana on hykemistit -sähköpostilista. Ylioppilaskunnan, tiedekuntaneuvoston ja laitosjohtoryhmän opiskelijoita koskevista päätöksistä tiedotetaan aktiivisesti jäsenistölle. 3.9 Senioritoiminta Vuonna 2009 HYK ry jatkaa vuonna 1999 käynnistettyä senioritoimintaa. Tarkoituksena on pitää entiset aktiivit mukana yhdistyksen toiminnassa ja tarjota heille mahdollisuuksia kehittää toimintaa edelleen. Seniorit jatkavat kuukausittaisia TTT-tapaamisia vuonna Yhteyttä pidetään myös sähköpostilistan, hyk-ttt:n kautta. Seniorijoukon tehtäviin kuuluu muun muassa HYK ry:n perinteiden kartoitus. HYK ry tarjoaa senioreilleen tiloja ja avustusta tarpeen mukaan. Vuonna 2009 senioreille järjestetään omat Senioripöytäjuhlat. 4. Projektit 4.1 Kemia Tutuksi -kampanja HYK ry organisoi vuosittain Kemia Tutuksi -kampanjan, jonka tarkoituksena on kertoa lukiolaisille kemian opiskelusta Helsingin yliopistossa. Vuoden 2009 aikana vieraillaan mahdollisimman monessa lukiossa pääkaupunkiseudulla. HYK ry pyrkii lisäämään lukiolaisten tietoisuutta yliopisto-opinnoista sekä kiinnostusta kemian opiskeluun. Kemia Tutuksi -kampanjaan liittyen HYK ry järjestää valtakunnallisen LUMA-viikon (luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian viikko) yhteydessä suurelle yleisölle tarkoitettuja kemiaan liittyviä tempauksia. HYK ry osallistuu myös Luonnontieteilijäpäivään järjestämällä kemia-aiheisia demonstraatioita.

9 4.2 Fuksipassi Vuonna 2006 lanseerattua Fuksipassia kehitetään edelleen. Uudet opiskelijat voivat kerätä Fuksipassiin fuksipisteitä erilaisista HYK ry:n ja yhteistyöjärjestöjen tapahtumista. Keräämällä pisteitä fuksit tutustuvat järjestöjen toimintaan ja muihin opiskelijoihin. Määrätyn määrän pisteitä keränneet palkitaan Pikkujouluissa ainutlaatuisin Fuksimaisterikangasmerkein ja kunniakirjoin. 4.3 Ympäristöohjelma HYK ry:n ympäristöohjelma on toimintasuunnitelman liitteenä. Ohjelman toteuttamista jatketaan vuonna Ympäristöohjelmaa päivitetään tarvittaessa. 4.4 Yhdenvertaisuusohjelma HYK ry:n hallitus laatii yhdenvertaisuusohjelman vuonna Ohjelman toteuttaminen aloitetaan heti sen laatimisen jälkeen. Ohjelma hyväksytään yhdistyksen kokouksessa. 4.5 Kotimaan Pitkä -ekskursio Vuonna 2007 hyvin onnistuneen Kotimaan Pitkän Ekskursion innoittamana aloitettiin vuoden 2008 lopulla uuden Kotimaan Pitkän suunnittelu. Vuonna 2009 jatketaan samana vuonna toteutettavan ekskursion valmistelua. Tavoitteena on onnistunut ja hauska kokemus kaikille osallistujille. 4.6 Laitostalkoot HYK ry järjestää syksyllä siivoustalkoot Kemian laitoksen ympäristössä. Siivoojille tarjotaan virvokkeita ja oheistoimintaa. 4.7 Ulkomaan ekskursio Vuonna 2009 aloitetaan ulkomaan ekskursion suunnittelu. Tavoitteena on löytää matkakohde sekä matkan järjestäjät. 5. Toiminnan rahoitus Yhdistyksen perustoiminta rahoitetaan pääasiassa HYY:lta saatavalla toimintaavustuksella. Kuluja saadaan osittain katettua jäsenmaksuin, välitystoiminnan tuotoin ja pääsylipputuloin. Tarvittaessa HYK ry tarjoutuu hoitamaan pienten tilaisuuksien tarjoiluja korvausta vastaan. Lisäksi myydään ilmoitustilaa yhdistyksen julkaisemiin lehtiin. Erillisiin isompiin hankkeisiin ja tapahtumiin haetaan tukea muun muassa Suomalaisten Kemistien Seuralta ja Luonnontieteiden Akateemisten Liitolta.

10 Vuonna 2009 jatketaan hyväksi havaitun tulonlähteen, haalarimerkkien myynnin, kehittämistä. Jäsenistöä kannustetaan kehittämään uusia kangasmerkki-ideoita ja heitä palkitaan toteutettujen merkkien suunnittelemisesta.

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 13/06

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 13/06 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 13/06 Aika: Torstai 26.10.2006 kello 13.00 Paikka: Läsnä: Opintososiaalinen tila, Kemian laitos Jere Tupala, puheenjohtaja Matti Tammi, sihteeri Sanna

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 07/05

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 07/05 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 07/05 Aika: 15.04.2005 kello 15.00. Paikka: Läsnä: Opintososiaalinen tila, Kemian laitos. Kirsi Ämmälä, puheenjohtaja Susanna Johansson, sihteeri Anne

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 08/07

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 08/07 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 08/07 Aika: 04.04.2007 kello 16.40 Paikka: Läsnä: Seminaarisali A127, Kemian laitos Hallituksen jäsenet: Tiina Sarnet, puheenjohtaja Maarit Kariniemi,

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 10/07

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 10/07 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 10/07 Aika: 12.05.2007 kello 13.00 Paikka: Läsnä: Kustaanmiekka, Suomenlinna Hallituksen jäsenet: Tiina Sarnet, puheenjohtaja Maarit Kariniemi, sihteeri

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 17/07

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 17/07 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 17/07 Aika: 31.10.2007 kello 17.00 Paikka: Läsnä: Opintososiaalinen tila, Kemian laitos Hallituksen jäsenet: Tiina Sarnet, puheenjohtaja Maarit Kariniemi,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma 2013 1. Yleisosa Limes ry (myöhemmin Limes) on Kumpulan kampuksen järjestö, jonka tavoitteena on: *kustantaa opintomateriaalia *toimia Helsingin

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 09/07

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 09/07 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 09/07 Aika: 17.04.2007 kello 16.30 Paikka: Läsnä: Seminaarisali A127, Kemian laitos Hallituksen jäsenet: Tiina Sarnet, puheenjohtaja Maarit Kariniemi,

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 10/06

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 10/06 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 10/06 Aika: Lauantai 16.8.2006 kello 18.00 Paikka: Läsnä: Opintososiaalinen tila, Kemian laitos Jere Tupala, puheenjohtaja Matti Tammi, sihteeri Sanna

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 15/07

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 15/07 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 15/07 Aika: 04.10.2007 kello 17.00 Paikka: Läsnä: Opintososiaalinen tila, Kemian laitos Hallituksen jäsenet: Tiina Sarnet, puheenjohtaja Maarit Kariniemi,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2009

Toimintasuunnitelma 2009 Toimintasuunnitelma 2009 TKO-äly ry on Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestö, jonka tarkoituksena on toimia jäsentensä etujärjestönä opiskeluun ja vapaa-aikaan liittyvissä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuonna 2015 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä,

Lisätiedot

Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017

Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017 Konstruktio ry Toimintasuunnitelma 2017 Yleistä Vuonna 2017 yliopiston koulutusuudistusten myötä perustettu uusi sosiaalitieteiden ainejärjestö Konstruktio ry (tästä eteenpäin Konstruktio) keskittyy uuden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2008

Toimintasuunnitelma 2008 Toimintasuunnitelma 2008 From TKO-wiki TKO-äly ry on Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestö, jonka tarkoituksena on toimia jäsentensä etujärjestönä opiskeluun ja vapaa-aikaan

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 16/06

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 16/06 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 16/06 Aika: Keskiviikko 15.11.2006 kello 15.00 Paikka: Läsnä: Opintososiaalinen tila, Kemian laitos Jere Tupala, puheenjohtaja Matti Tammi, sihteeri

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 01/07

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 01/07 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 01/07 Aika: 04.01.2007 kello 12.00 Paikka: Läsnä: Luokka A127, Kemian laitos Tiina Sarnet, puheenjohtaja Maarit Kariniemi, sihteeri Niko Granqvist Sanna

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 TKO-wiki Versio hetkellä 2. joulukuuta 2010 kello 19.32 tehnyt Snorri (keskustelu muokkaukset) (ero) Vanhempi versio Nykyinen versio (ero) Uudempi versio (ero) TKO-äly ry on Helsingin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Ynnä ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2015 11.11.2014. Miikka Harju

Ynnä ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2015 11.11.2014. Miikka Harju Ynnä ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2015 11.11.2014 Miikka Harju 1 Johdanto Ynnä ry:n toiminnan tärkein tavoite on jäsentensä fysiikan, matematiikan, tilastotieteen ja tietotekniikan opiskelijoiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON LÄNTISEN TEOLOGIAN OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ FIDES OSTIENSIS RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 2 2.

Lisätiedot

Veriryhmä käy Sarkkisen johdolla luovutuksessa

Veriryhmä käy Sarkkisen johdolla luovutuksessa Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 Aika: Keskiviikko klo 18:15 Paikka: Radikaalin Koppi Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Sara

Lisätiedot

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry :n toimintasuunnitelma kaudelle 1.1.2015-31.12.2015 1. YLEISTÄ, Kopeda, toimii Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Opettajankoulutuslaitoksella opiskelevien kotitalousopettaja- ja

Lisätiedot

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY Sisällys TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY... 1... 1 1. UUSI TOIMINTA 19.11.2018-2019... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2019...

Lisätiedot

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. MAOL TIEDOTTAA Liiton tavoitteena on sisäisen ja ulkoisen tiedotuksen avulla tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. Liiton eri tiedotuskanavat

Lisätiedot

TUUTOROINTI. Järjestökoulutus

TUUTOROINTI. Järjestökoulutus TUUTOROINTI Järjestökoulutus 11.2.2014 SESSION KUVAUS Mitä tuutorointi on? Miksi tuutorointiin ja tuutoreihin kannattaa panostaa? Miten tuutorointi liittyy ainejärjestöihin? Mitä tuutorivastaavien tulee

Lisätiedot

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry

Kotitalouspedagogiopiskelijat ry :n toimintasuunnitelma kaudelle 1.1.2014-31.12.2014 1. YLEISTÄ, Kopeda, toimii Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Opettajankoulutuslaitoksella opiskelevien kotitalousopettaja- ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä 1(5) TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä (Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Opiskelijoita TAMKissa edustaa opiskelijakunta. HALLINTO Opiskelijakunnan

Lisätiedot

Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. Tarkastettiin ja hyväksyttiin 2.3.2011 pidetyn hallituksen kokouksen pöytäkirja.

Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. Tarkastettiin ja hyväksyttiin 2.3.2011 pidetyn hallituksen kokouksen pöytäkirja. 1(5) Kronos r.y. PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 5/2011 Aika: 29.3.2011 kello 18 Paikka: Läsnä: Lingva, Uusi ylioppilastalo Mari Kyllönen (pj), Anna Hyödynmaa, Jenni Jussila, Tero Juutilainen, Aino Kuhmonen,

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016 Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016 Aika: Keskiviikko klo 18:00 Paikka: Ravintola Myöhä Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Sara

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT

Lisätiedot

UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF

UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF 1 UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTAVUODEN YLEISNÄKYMÄT JA -TAVOITTEET Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU

Lisätiedot

Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014

Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014 Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014 Ainejärjestöjen tiedotus ja viestintä Ainejärjestö yhdistää opiskelijoita ja välittää tietoa eri suuntiin. Sen kautta opiskelijat saavat tärkeää tietoa ja ainejärjestö

Lisätiedot

TKO-äly ry Toimintakertomus 2004

TKO-äly ry Toimintakertomus 2004 TKO-äly ry Toimintakertomus 2004 Vuoden 2004 aikana TKO-äly toimi jäsentensä ja koko tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijoiden oikeuksien puolustajana, ruokavarastojen vartijana, lihasmassojen

Lisätiedot

Kotitalous- ja ravitsemustieteiden opiskelijat OIKOS RY Talonpojantie Helsinki TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Kotitalous- ja ravitsemustieteiden opiskelijat OIKOS RY Talonpojantie Helsinki TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Kotitalous- ja ravitsemustieteiden opiskelijat OIKOS RY Talonpojantie 9 00790 Helsinki TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...3 2. YHDISTYSTOIMINTA...3 2.1 Kokoukset...3 2.2 Jaostot...3

Lisätiedot

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017 Hallituksen 2017 kokous 4 Aika: 22.3.2017 klo 21 Paikka: Eläinlääkärinkatu 7 B 55 Läsnä Olga Heino (puheenjohtaja) Nina Miettinen Ainokaisa Tarnanen (sihteeri) Petra Manninen Ville Jantunen Liitteet Liite

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS PAIKKA: Klusterin kokoushuone, Leppäsuonkatu 11 AIKA: 19.10.2016 Klo 18 LÄSNÄ: Aino-Maija Määttänen Toni Ruikkala Jasmiina Myllys Marisofia Nurmi Kaisa Juntunen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry 13.11.2017 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS PAIKKA: Geopiste, Physicum AIKA: 21.9.2017 klo 18.00 LÄSNÄ: Emil Ehnström Taneli Pärssinen Jouko Lappalainen Sari Aroalho Iiris Vilo Matti Moisala Eemil Becker

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 04/08

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 04/08 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 04/08 Aika: 26.2.2008 klo 16.00 Paikka: Läsnä: Seminaarisali A127, Kemian laitos, Helsingin yliopisto Hallituksen jäsenet: Reeta Salminen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry 15.11.2016 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 6/2019 Opintoasiat 26 p Koulutuspoliittinen toiminta 0-8 p. Max. pisteet

HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 6/2019 Opintoasiat 26 p Koulutuspoliittinen toiminta 0-8 p. Max. pisteet HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA /20 Opintoasiat 2 p Koulutuspoliittinen toiminta 0-8 p Max. pisteet Järjestö on edustettuna yliopiston, tiedekunnan tai oppiaineen hallinnossa 2 Järjestö pitää yhteyttä

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

TKO-äly ry Tilinpäätös 1.1.2006 31.12.2006

TKO-äly ry Tilinpäätös 1.1.2006 31.12.2006 Tilinpäätös 2006 Tilinpäätös 1.1.2006 31.12.2006 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2006 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Esitys yhdistyksen kokoukselle 19.11.2013 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 4.11.2013

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS Kansainvälisyys on aina jollain tavalla osa koko yhdistyskentän toimintaa. Kun yhdistys pitää kansainvälisyyttä tärkeänä arvona ja kansainvälisiä opiskelijoita potentiaalisina

Lisätiedot

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS Paikka: Laitoksen kahvihuone, Physicum Aika: 25.2.2014 klo 17:20 Läsnä: Aliisa Priha, opintovastaava Sampo Vesanen Johannes Nyman Aleksi Rautio, isäntä Sonja Pietiläinen

Lisätiedot

2Turun yliopiston TOIMINTASUUNNITELMA 3Politiikan tutkimuksen klubi ry. 29.11.2013 4 5 6 7 8 9 10YLEISTÄ 11

2Turun yliopiston TOIMINTASUUNNITELMA 3Politiikan tutkimuksen klubi ry. 29.11.2013 4 5 6 7 8 9 10YLEISTÄ 11 2Turun yliopiston TOIMINTASUUNNITELMA 3Politiikan tutkimuksen klubi ry. 29.11.2013 4 5 6 7 8 9 10YLEISTÄ 11 TURUN YLIOPISTON POLITIIKAN TUTKIMUKSEN KLUBI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODEKSI 2014 12Turun

Lisätiedot

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014 KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE Järjestökoulutus 12.2.2014 Koulutuksen sisältö Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä? Kvvastaavana

Lisätiedot

Ynnä ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Ynnä ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Ynnä ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Jyri Hämäläinen 24.10.2013 1 Johdanto Ynnä ry:n toiminnan tärkein tavoite on jäsentensä - fysiikan, matematiikan ja tietotekniikan opiskelijoiden - opiskeluedellytysten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7. x x x x x. x, saapui 11.l:ssä x x x, poistui 11.j:ssä. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7. x x x x x. x, saapui 11.l:ssä x x x, poistui 11.j:ssä. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7 Hallituksen kokous 21/2015 Aika: 31.8.2015 14.26 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus

Lisätiedot

Kemiantekniikan kilta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE KOULUTUS- JA OPINTOASIAT. Kemiantekniikan kilta ry 1 (5)

Kemiantekniikan kilta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE KOULUTUS- JA OPINTOASIAT. Kemiantekniikan kilta ry 1 (5) Kemiantekniikan kilta ry 1 (5) Kemiantekniikan kilta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. KOULUTUS- JA OPINTOASIAT 1.1. Työskentely ja yhteistyö osaston ja yksiköiden kanssa Kilta toimii yhteistyössä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 (hallituksen pohjaesitys, laadittu 7.11. -kokouksessa) Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2011 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Yleistä 2 Yhdistyksemme on perustettu 9.5.1937, vuosi 2011 on yhdistyksemme 74. toimintavuosi. Jäsenmäärämme 1.1.2010 oli 786. Toiminta-ajatuksemme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 Ainejärjestö UDK ry on Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijoiden ainejärjestö, joka järjestää opintoihin ja vapaa-ajan viettoon

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3/2010. Seuran vaalikokous 2010 ja pikkujoulu. Jäsentiedote Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen

JÄSENTIEDOTE 3/2010. Seuran vaalikokous 2010 ja pikkujoulu. Jäsentiedote Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen PL 2100, 02015 TKK Rakentajanaukio 4 A, 02150 Espoo http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 11.11.2010 JÄSENTIEDOTE 3/2010 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen Seuran vaalikokous

Lisätiedot

Ainejärjestölehti Asiasanaan on suunniteltu uudistusta, ja uudistusta varten tullaan perustamaan työryhmä.

Ainejärjestölehti Asiasanaan on suunniteltu uudistusta, ja uudistusta varten tullaan perustamaan työryhmä. TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 Ainejärjestö UDK ry on Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijoiden ainejärjestö, joka järjestää opintoihin ja vapaa-ajan viettoon

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Suomen Biokierto ja Biokaasu ry 1.3.2019 LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Yhdistyksen tarkoitus Suomen Biokierto ja Biokaasu ry tarkoituksena on edistää kestävää ja vastuullista biohajoavien jätteiden

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 02/07

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 02/07 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 02/07 Aika: 17.01.2007 kello 17.00 Paikka: Läsnä: Opintososiaalinen tila, Kemian laitos Tiina Sarnet, puheenjohtaja Maarit Kariniemi, sihteeri Niko Granqvist

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joensuun seudun JHL 310 ry Vahva edunvalvonta Työyhteisöja jäsenlähtöinen toiminta Osaava ja toimiva yhdistys Tiedottaminen ja monipuoliset edut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 (9)

Lisätiedot

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry 1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 147 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2015 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43.

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43. HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS 18.12.2014 Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11 Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Eetu Erkkilä Juuso

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010

TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kuluttajaekonomian- ja ravitsemustieteiden opiskelijat OIKOS RY Talonpojantie 9 00790 Helsinki TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat 1. YLEISTÄ... 3 2. YHDISTYSTOIMINTA...

Lisätiedot

Sääntömääräiset yhdistyksen kokoukset Vuosikokous 12 Järjestötila Pikku-Alina Vaalikokous 41 Mannerheim-sali

Sääntömääräiset yhdistyksen kokoukset Vuosikokous 12 Järjestötila Pikku-Alina Vaalikokous 41 Mannerheim-sali Kronos ry:n toimintakalenteri 2010 Pvm. Tapahtuma Hlöä Paikka Hallituksen kokoukset 8.1. 22 Järjestötila Pikku-Alina 22.1. 16 Järjestötila Pikku-Alina 6.2 15 Järjestötila Pikku-Alina 23.2 13 Järjestötila

Lisätiedot

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus. 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus. 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava Kv-opiskelijat yliopistossamme Toukokuussa 2012 JY:ssa opiskeli 1117 ulkomaalaista opiskelijaa 92 eri maasta

Lisätiedot

OUBS esittely. 30.11 edustajiston kokous

OUBS esittely. 30.11 edustajiston kokous OUBS esittely 30.11 edustajiston kokous menu 1. Millainen on OUBS ja mitä se tekee 2. Mistä rahaa tulee ja minne sitä menee 3. Hallitus ehdottaa jatkosta 1) Millainen on OUBS? OUBSin studio on Otaniemessä.

Lisätiedot

EBE RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2017

EBE RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EBE RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Ebe ry yhdistyksenä Ebe ry on Helsingin yliopistossa lastentarhanopettajiksi ja varhaiskasvatuksen maistereiksi opiskelevien ainejärjestö. Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014 Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä on valtaa Ainejärjestö on antanut tiedottajalleen mandaatin kontrolloida tiedon liikkumista

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 32/2015 1/5. x, saapui paikalle 8b. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 32/2015 1/5. x, saapui paikalle 8b. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 32/2015 1/5 Hallituksen kokous 32/2015 Aika: 16.11.2015 16.27 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

TYYn avustukset 2018

TYYn avustukset 2018 TYYn avustukset 2018 Toiminta-avustus Hakuaikaa maaliskuu Eli Deadline 31.03. klo 23:59 Lisäaikaa voi saada anomuksesta 14.4. mennessä perustellusta syystä Lomake TYYn nettisivuilla Kirjauduttava järjestön

Lisätiedot

HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen

HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimassa alkaen HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimassa alkaen 23.2.2015. Condus ry:n hallinto-ohjesääntö täydentää yhdistyksen sääntöjä. Siinä määritellään hallituksen, hallituksen jäsenten sekä jaostojen ja työryhmien

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 2/2014

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 2/2014 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 2/2014 Aika: 17.3.2014 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

Lusica ry:n säännöt. I LUKU: Yleistä. II LUKU: Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu. III LUKU: Yhdistyksen jäsenistö

Lusica ry:n säännöt. I LUKU: Yleistä. II LUKU: Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu. III LUKU: Yhdistyksen jäsenistö Lusica ry:n säännöt I LUKU: Yleistä 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lusica - Luonnontieteilijöiden Sikaryhmä ry ja näissä säännöissä sitä kutsutaan yhdistykseksi. Yhdistyksen

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 05/07

Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 05/07 Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 05/07 Aika: 26.02.2007 kello 13.00 Paikka: Läsnä: Opintososiaalinen tila, Kemian laitos Hallituksen jäsenet: Tiina Sarnet, puheenjohtaja Maarit Kariniemi,

Lisätiedot

Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2018

Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2018 Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 201 Opintoasiat Koulutuspoliittinen toiminta 0- p Max. pisteet Järjestö pitää yhteyttä hallinnon opiskelijaedustajiin vähintään kerran kuukaudessa 1 Järjestön jäsen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelma 2016 Prosessiteekkarit ry 9.11.2015 Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010

Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010 Sisällys 1. Tarkoitus 2. Yleistä Suomen Tanssipelaajat ry - 2010 Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010 3. Vastuuhenkilöroolit 2010 4. Kilpailut 2010 4.1. Suomen kilpailut 4.2. Ulkomaiden

Lisätiedot

3. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA RY YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS 5.12.2017 PÖYTÄKIRJA Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11, Helsinki Osallistujat: Antti Niemi, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry (Keskosvanhempien yhdistys Kevyt) on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina 19.11.2015 klo 18.30 (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 3. Todetaan

Lisätiedot

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia VIESTINTÄSTRATEGIA 16.4.2010 Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta Viestintästrategia Suvantokatu 6, 80100 Joensuu 050 341 6346 PL 1627 (Yliopistonranta 3), 70211 KUOPIO 044 576 8419 PL 86 (Kuninkaankartanonkatu

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 Vuoden 2014 aikana TKO-äly toimi jäsentensä ja koko tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijoiden oikeuksien puolustajana, ruokavarastojen vartijana, lihasmassojen kasvattajana,

Lisätiedot