Toimintakertomus 2014
|
|
- Yrjö Haavisto
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimintakertomus 2014 Vuoden 2014 aikana TKO-äly toimi jäsentensä ja koko tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijoiden oikeuksien puolustajana, ruokavarastojen vartijana, lihasmassojen kasvattajana, sivistyksen etuvartiona ja opaskoirana yliopistoyhteisöön ja opiskelijaelämään. Vuoden lopussa yhdistykseen kuului 750 jäsentä, joista 594 oli maksanut jäsenmaksun ja kaksi oli kunniajäseniä (Linus Torvalds ja Hannu Toivonen). Vuotta aikaisemmin varsinaisia jäseniä oli 657, joista 561 oli maksanut jäsenmaksunsa. Jäsentoiminta Vaikuttaminen ja edunvalvonta Vuoden alussa opintovastaavamme osallistuivat tietojenkäsittelytieteen laitoksen strategiapäiville. Strategiapäivillä opintovastaavat toimivat useissa työryhmissä vaikuttamassa ja kehittämässä laitoksen opetusta ja toimintaa. Keskusteluissa kiinnitettiin erityishuomiota mm. laitoksen tarjoamiin opiskelijapalveluihin, MOOC-kurssien kehitykseen ja jatko-opintojen uudistukseen. Opetuksenkehittämistä jatkettiin monipuolisesti kaikilla laitoksen linjoilla sekä kandi että maisteritasolla. Maisterilinjavastaavat osallistuvat nimikkolinjojensa palavereihin opiskelijaedustajina ja vaikuttivat aktiivisesti linjojen opetuksen suunnitteluun ja kehittämiseen. Opiskelijajäsenet toimivat aktiivisesti Tietojenkäsittelytieteen laitoksen opetuksenkehittämistyöryhmässä ja tiedekunnan opetustaitotoimikunnissa. Myös TKO-älyn hallitus pyrki nostamaan laitosjohdon tapaamisissa opetukseen liittyviä asioita esille. Laitoksen opetuksen suunnittelusta vastaavaa henkilökuntaa tavattiin vuoden mittaan säännöllisesti, sekä kahden kesken että yhteisissä palavereissa. Syksyn 2014 orientointiviikolla opintovastaavat järjestivät yhdessä laitoksen amanuenssin kanssa HOPS-ohjauksen, jossa fuksit tekivät istelleen opintosuunnitelmat. Opintovastaavat perehdyttivät uudet opiskelijat mallilukujärjestykseen ja antoivat myös henkilökohtaista opastusta kurssien valintaan, ilmottautumiseen ja muihin käytännön asioihin liittyen. Yhteistyötä tuutorien kanssa kehitettiin entisestään. Tietojenkäsittelytieteen laitoksen laitosneuvostossa meitä edustivat hallinnon opiskelijaedustajamme Thomas Tontchev, Johannes Verwijnen ja Paula Lehtola sekä heidän varajäsenensä Tero Keinänen, Juho Esselström ja Kati Kyllönen. Tiedekuntaneuvostossa tietojenkäsittelytieteilijöiden etua vahti Olli Vanhoja sekä varajäsenenä Jonne Airaksinen. Vuonna 2013 käyttöön otettu TKO-älyn tenttiarkisto, Tärpistö, jatkoi toimintaansa myös vuonna Tenttiarkistoon kerätään vanhoja tenttejä ja tentin suoritettuaan, opiskelija voi halutessaan lähettää tentin arkistoitavaksi. Tärpistöä on käytetty aktiivisesti, ja sinne on pyritty lisäämään tenttejä mahdollisimman paljon. Fuksi- ja tuutoritoiminta Fuksi- ja tuutorivastaamme aloittivat vuoden ottamalla vastaan kevään aloittavat fuksit ja toimimalla heidän tuutoreinaan, fukseille järjestettiin oma tapaaminen ja heitä kannustettiin mukaan ainejärjestön yhteiseen toimintaan. Tuutorikoulutus ja suunnittelu aloitettiin myös yhteistyössä tiedekunnan tuutorisihteerin ja muiden aineiden tuutorivastaavien kanssa tulevan syksyn
2 hahmottelun merkeissä. Fuksi- ja tuutorivastaavat hoitivat osaltaan tuutorihakua ja tuutorivalintojen jälkeen ottivat uudet tuutorit mukaan syksyn suunnitteluun ja fuksiwikin ylläpitoon. Tuutorivastaavat osallistuivat tuutoreille tarkoitettujen koulutusten suunnitteluun ja toteuttamiseen yhdessä tuutorisihteerin ja tiedekunnan muiden tuutorivastaavien kanssa. Näitä koulutuksia olivat tänä vuonna TuutoriStartti uusille tuutoreille, tuutorivastaavien toteuttama laitostapaaminen, PROkoulutus uusille tuutoreille ja kaikille tuutoreille pakollinen TuutoriSurvivalPack -koulutus. Koulutusten tavoitteena oli sekä jakaa tarpeellisia tietoja ja taitoja tuutoreille että tutustuttaa tuutoreita toisiinsa. Koulutuksien myötä päätettiin myös tänä vuonna antaa tuutoreille henkilökohtaiset ryhmät aiempien tuutoriparien sijaan. Orientoivan viikon järjestelyissä tuutorivastaavat ja tuutorit olivat alusta asti mukana. Orientoiva viikko järjestettiin samalla mallilla kuin vuonna Viikon aikataulu ja ohjelma suunniteltiin laitoksen ja ainejärjestön yhteistyönä. Fuksien ja tuutorien yhteishengen luomiseksi perustimme jälleen fukseille oman tiedotussähköpostilistan ja IRC-kanavan. Kesän ja syksyn kuluessa täydensimme omaa verkossa sijaitsevaa opinto-opastamme, Fuksiwikiä, ajankohtaisilla neuvoilla ja opastuksella. Fuksiwiki koettiin jälleen keskeiseksi tietolähteeksi ja jopa tietojenkäsittelytieteen laitos ohjeisti käyttämään Fuksiwikiä tietolähteenä opintoasioissa. Fuksiwikistä löytyi neuvoja yliopisto-opiskelun aloittamiseen syksyllä 2014 kaikkine tärkeine päivämäärineen, neuvoja opiskelijaelämään sekä vastaus lähes kaikkiin fuksien kysymyksiin. Järjestimme fukseille monenlaisia tapahtumia pitkin syksyä yhdessä tuutoreiden kanssa. Ennen orientoivan viikon alkua järjestimme fukseille varaslähdön. Varaslähdössä fuksit saivat tutustua omiin tuutoreihinsa ja muihin kanssaopiskelijoihin grillailun ja mölkyn merkeissä. Ensimmäisenä orientointipäivänä esittäydyimme fukseille orientointitilaisuudessa, jonka jälkeen suuntasimme Kumtähden kentälle leikkimään tutustumisleikkejä ja nauttimaan virvokkeita. Illan viiletessä siiryimme Jätkäsaaressa sijaitsevaan ravintola Buzaan, jossa jatkoimme tutustumista muun muassa pelien parissa. Orientointiviikolla fukseille järjestettiin myös laitossuunnistus, jossa fuksit tutustutettiin Kumpulan kampukseen. Tämän jälkeen fuksien kanssa siirryttiin yhdessä saunomaan Idan saunalle. Esittelimme toimintaamme uusille opiskelijoille myös yliopiston avajaiskarnevaaleilla ja Kumpulan järjestötorilla, joissa pidimme omaa esittelyständiä. Tietojenkäsittelytiedettä esiteltiin mm. tuomalla Lego-robotti muiden opiskelijoiden ihmeteltäväksi. Yksi syksyn kohokohdista, fuksisuunnistus ja fuksiaiset, järjestettiin fuksien opintojen lähdettyä käyntiin, Fuksisuunnistuksessa fuksit kiersivät ryhmissä Helsinkiä ja suorittivat rasteilla leikkimielisiä tehtäviä. Parhaiten menestyneet ryhmät palkittiin illalla järjestetyissä fuksibileissä Alina-salissa Uudella ylioppilastalolla. Lokakuussa fuksit pääsivät tutustumaan akateemiseen pöytäjuhlakulttuuriin fuksisitseillä. Perinteiset fuksilanit järjestettiin Lokakuun lopussa järjestimme erityisesti fukseille suunnatun koko Kumpulan ainejärjestöt kattavan KJYR '14 -risteilyn. Edellisten vuosien tapaan fuksit keräsivät syksyn alussa jaettuihin fuksipasseihinsa merkintöjä osallistumisesta TKO-älyn tapahtumiin. Merkintöjä annettiin myös toimimisesta yhdistyksen hyväksi otettiin käyttöön uusi sähköinen fuksipassi, joka osoittautui hyväksi (ja vaikeammin kadotettavaksi) työkaluksi fuksipisteiden kirjaamiseen. Kymmennen eniten pisteitä saanutta fuksia palkittiin pikkujouluissa marraskuun lopussa antiteekkaritupsuin. Lisäksi kolme parasta palkittiin lahjakortein ja haalarimerkein. Vuoden fuksien lisäksi fukseilta kerättiin myös fuksipalautetta. Palautelomakkeessa sai kertoa vapaasti mielipiteensä syksyn toiminnasta, ja äänestää mielestään syksyn onnistuneinta tuutoria, joka sitten palkittiin pikkujoulissa.
3 Huvitoiminta TKO-äly järjesti edellisten vuosien tapaan jäsenilleen lukuisia saunailtoja. Vuoden ensimmäiset löylyt heitettiin jo tammikuussa, ja isommista saunatapahtumista voidaan mainita myös fuksisauna, joka keräsi fuksit tutustumaan toisiinsa rennommassa ympäristössä. Tarjosimme saunailloissamme virvokkeita ja purtavaa saunatiimimme voimin. Järjestimme vuoden aikana kolmet akateemiset pöytäjuhlat eli sitsit. Helmikuussa sitsasimme yhdessä matemaatikoiden (Matrix ry) kanssa ja huhtikuun viime metreillä aloitimme vapunvieton Vasara ry:n, herrasmieskulttuurijärjestö MIKSin, sekä monien muiden ystäväjärjestöjen edustajien kanssa vappusitsien merkeissä. Osallistuimme myös Otaniemessä pidettyjen Kumpulan yhteissitsien järjestämiseen. Kesän lopuksi pidimme legendaariset rapujuhlat Sivistyksen kattoterassilla. Tilaisuudessa palkittiin myös perinteen mukaisesti Vuoden Krapu. Lokakuussa järjestimme perinteeksi muodostuneet fuksisitsit, joissa fuksit pääsivät halutessaan myös osallistumaan sitsien järjestelyihin keittiön ja salin puolella. Fuksisitsit myös tutustuttivat fuksit perinteiseen akateemiseen pöytäjuhlakulttuuriin ja valmensivat heitä syksyn vuosijuhlia varten. Pidimme yhdet lanit sekä kevät- että syyslukukaudella. Syksyn lanit olivat suunnattu erityisesti fukseille. Molemmilla laneilla järjestettiin kilpailu, jonka voittaja sai upean, lähes legendaarisen kiertopalkinnon, joka on rakennettu aiemmilla laneilla kärähtäneestä näytönohjaimesta. Laskiaisena menimme laskemaan mäkeä Ullanlinnanmäelle, vaikka talvi ei Kaivopuistoa hellinytkään. Maaliskuussa juhlimme firman pikkujouluja kevään bileissä. Bilevastaavamme yhdessä biletiimimme kanssa suunnitteli bileitä heti vuoden alusta lähtien ja bileet olivatkin jättimenestys. Helmikuussa järjestimme Matrixin kanssa ensimmäisen yhteisen matkan Turun Pikkulaskiaiseen. Huhtikuussa osallistuimme Helsinginkadun Approon sekä syyskuussa Limeksen Approon, joihin välitimme myös lippuja. Vappuaattona tarjosimme jäsenillemme boolia ja grillattavaa kampuksemme Exactumin ja Chemicumin välisellä aukiolla, josta matkamme jatkui Mantan lakituksen ja Senaatintorin kautta muihin rientoihin. Osallistuimme toukokuussa Turussa järjestettävään Akateemiseen Aurajokilaivuritutkintoon eli AATUun ja järjestimme bussikyydin Turkuun ja takaisin. Kesällä järjestimme kesägrillailut kaivopuistossa yhdessä yhteistyökumppanimme Smartly.io:n kanssa. Loka-marraskuussa järjestimme massatapahtumaksi kasvaneen perinteisen fuksiristeilyn Tukholmaan. Risteily kantoi nimeä KJYR '14 (Kumpulan Järjestöjen Yhteinen Risteily). Risteilylle kutsuttiin mukaan HYK:n, MaO:n, Matrixin, Resonanssin, Vasaran ja Moodin sekä Spektrumin jäsenet. Mukana olikin lähes 400 opiskelijaa Kumpulasta. Tapahtuman kunniaksi suunniteltiin ja teetettiin myös haalarimerkki, jota jaettiin tapahtumaan osallistuneille. Kerhotoiminta Vuonna 2011 aloitettu Casual Night -konsepti, jossa erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja kokeillaan vuoron perään tasaisin väliajoin, muodosti myös vuonna 2014 vapaa-ajan toiminnan ytimen. Iltoja pyrittiin yhä monipuolistamaan, ja erilaiset lautapeleihin ja elokuviin keskittyneet illat olivat suuressa suosiossa. Toiminnan vaihtelevilla teemoilla ja ajankohdilla pyrittiin takamaan, että mahdollisimman moni pystyy osallistumaan ja kokee toiminnan mielekkääksi itselleen. Vuoden
4 aikana mm. pelattiin lauta-, kortti- ja roolipelejä, katsottiin elokuvia sekä järjestettiin perinteiset alkoholittomat pikkujoulut. Vuosijuhla 26. vuosijuhlaa vietettiin perustamispäivän kunniaksi Kulosaaren Casinon tiloissa. Iltajuhlassa oli mukana noin 80 vierasta. Ennen iltajuhlaa järjestimme kaikille juhlan osallistujille avoimen cocktailtilaisuuden, jossa tarjoilimme boolia ja pientä purtavaa. Vapaan seurustelun ohella annettiin kutsuvieraille mahdollisuus antaa huomionosoituksensa TKO-älylle. Vuosijuhlan jatkot järjestettiin Alina-salissa, jossa juhlijoille oli järjestetty ruoka- ja virvoketarjoilu. Sunnuntaina sillislounastimme Kirkkonummella Villa Sarfvikissä josta löytyi sauna ja uima-allas. Tarjolla oli runsain mitoin sillisruokia ja kuohuviiniä. Kerhotilat Jatkoimme aktiivista toimintaa Tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijatilassa Gurulassa, jossa välitimme ruokaa, karkkeja ja juomaa sekä myimme TKO-äly -tuotteita. Jäsenistömme käytti ahkerasti järjestömme lauta- ja korttipelejä sekä erityisesti rakentamaamme arcade-henkistä pelikabinettia viihdykkeenä ja rentoutumiseen luentojen välissä. Jatkoimme Helsingin Sanomien ja Aku Ankan tilaamista Gurulaan. Domus Gaudiumissa sijaitsevassa kerhotilassamme kokoonnuimme usein enemmän tai vähemmän spontaanisti jatkojen ja muiden tapahtumien merkeissä. Myös osa hallituksen kokouksista järjestettiin Christina Reginan kokoushuoneessa. Lainasimme käytössämme olevaa videotykkiä muille kerhotilan käyttäjille. Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa Vuonna 2014 TKO-älyn hallitus pyrki parantamaan entisestään hyviä suhteita eri järjestöihin. Osallistuimme tiedekuntajärjestömme Matlun toimintaan aktiviisesti. Osallistuimme niin edunvalvontatoimintaan kuin tapahtumien järjestämiseen ja loimme samalla runsaasti uusia yhteyksiä tiedekuntamme järjestöihin. Ylioppilaskunnan edustajistossa kaudella toimi varsinaisena jäsenenä Tuomas Junno. Edustimme ainejärjestöämme muiden järjestöjen vuosijuhlissa ja kutsuimme vierailijoita omiin juhliimme. Helmikuussa osallistuimme Tampereen TietoTeekkarikillan kutsumina Herwantapeliin Tampereella, jossa joukkueemme veivät suvereenin kaksoisvoiton. Edustimme Tampereella Akateemisen kyykän MM-kisoissa neljän joukkueen voimin, joista yksikään ei ikävä kyllä päässyt jatkoon. Kyykän päätteeksi saunoimme muiden käpistelijäjärjestöjen kanssa Tampereen yliopiston matematiikan, tilastotieteen ja tietojenkäsittelytieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Luuppi Ry:n kutsumina. Järjestimme helmikuussa Matrixin kanssa yhteiset sitsit. Maaliskuussa sitsasimme Otaniemen Smökissä Kumpulan yhteissitseillä. Huhtikuussa järjestimme vappusitsit herrasmieskulttuurijärjestö MIKSin ja Vasara ry:n kanssa. Vuoden lopulla kävimme Matrix ry:n vieraana Beer Pong -turnauksessa. Osallistuimme toukokuussa Turussa järjestettävään Akateemiseen Aurajokilaivuritutkintoon eli AATUun ja järjestimme bussikyydin Turkuun.
5 Puheenjohtajamme kävi myös syksyllä edustamassa Oulussa OTY:n vuosijuhlilla. Suoritimme nakkivaihtoa Matrixin ja HYKin kanssa ja autoimme vastavuoroisesti veljesjärjestöjämme tapahtumien järjestämisessä ja organisoinnissa. Ohjelmointikilpailut Jatkoimme vuonna 2013 aloitettua ohjelmointikilpailujen perinnettä. Marraskuussa järjestimme Pair Programming Competitionin, jossa nimensä mukaisesti pariohjelmoitiin. Kilpailu kesti 8 tuntia, joiden aikana parit kehittivät kilpailun tuomariston määrittelemää web-sovellusta. Syksyn Pair Programming Competitionin tukijana toimi Reaktor. Myös tietojenkäsittelytieteen laitos tuki kilpailuja antamalla osallistuneille työmäärää vastaavan määrän opintopisteitä. Yritysyhteistyö Vuoden 2014 aikana pidimme yhteyttä lukuisiin IT-alan yrityksiin ja järjestimme yritysexcut Solitalle, Solinorille, Smartly.io:lle, Reaktorille, Futuricelle ja Relexille. Yritysexcuilla opiskelijat pääsivät tutustumaan alan yritysten toimintaan, nauttimaan yritysten tarjoamista virvokkeista ja tarjoiluista sekä tietysti saunomaan. Vuoden 2014 aikana yhdistyksen pääyhteistyökumppaneina jatkoivat Appelsiini, Solita, Futurice ja Accenture sekä uutena yhteistyökumppanina aloittanut Solinor. Muu toiminta Liikuntatoimintaa kehitettiin kohdistamalla tukea laajemmalle joukolle. Beach Volleyn lisäksi TKOälyn jäseniä liikutti esimerkiksi liikuntakimaran nimellä kulkeva liikuntakilpailu, jolla pyritään kannustamaan jäsenistöä liikkumaan aktiivisemmin. Ruokavälityksenä tunnettu kahvikassamme palveli jäsenistöämme opiskelijahuoneessamme Gurulassa perinteiseen tapaan. Ympärivuorokautisesti palvelleen ruokavälityksen suosituimmat tuotteet olivat yhä kuumat juomat, makeiset ja virvoitusjuomat, mutta pidimme valikoimassa myös valmisruokia. Vuoden aikana tuotteiden hintoja tarkastettiin toteutuneen hävikin kattamiseksi. Hävikki ei kuitenkaan vuoden aikana uhannut kahvikassan toimintaa. Yhdistystoiminta Hallitus kokoontui vuoden aikana 32 kertaa ja yhdistys kolmesti. Hallituksen kokoukset olivat avoimia kaikille jäsenille. Tiedotimme kokouksista tapahtumakalenterissamme sekä sähköpostilistalla. Laitoimme yhdistyksen ja hallituksen kokousten pöytäkirjat yhdistyksen verkkosivuille. Järjestimme hallituksenvaihtajaiset pe HESS:in omistamalla partiomaja Lärkansilla Espoon Nuuksiossa. Viikonlopun aikana uudet ja vanhat hallituksen jäsenet ja virkailijat suunnittelivat pienryhmissä tulevan vuoden tapahtumia ja väistyvä hallitus koulutti seuraajiaan. Vuoden lopussa suunnittelimme seuraavan hallituksen ja virkailijajoukon kokoonpanoa, ja esittelimme virkoja jäsenille hallituskähmintätilaisuudessa Idan saunalla. Tiedotus Tiedotuskanavina hyödynsimme verkkosivujamme ja niillä olevaa tapahtumakalenteriamme sekä myös laitoksen kotisivuilla olevaa opiskelijoiden kalenteria. Käytimme tiedotukseen myös omia ja
6 laitoksen opiskelijoiden yleisiä sähköpostilistoja, erilaisia Kumpulan kampuksen ilmoitustauluja, IRC-kanavia sekä järjestömme Facebook- ja Twitter-sivuja. Koko jäsenistön sähköpostilistalla tiedotimme aktiivisesti kaikesta oleellisesta toiminnastamme. Fuksilistalla tiedotimme erityisesti fukseja kiinnostavista asioista ja tapahtumista. Tuutorilistalla, jolle liitimme kaikki tietojenkäsittelytieteen tuutorit, keskustelimme tuutorointiin liittyvistä asioista. Lisäksi hallituksella ja virkailijoilla oli omat sähköpostilistansa. Erityisellä tapahtumalistalla kerrottiin monista mielenkiintoisista ylioppilaskunnan sekä muiden ainejärjestöjen, osakuntien ja muiden yhteisöjen järjestämistä tapahtumista. Rekrylistalle yritykset saivat lähettää työpaikkailmoituksiaan, joita sinne tulikin runsaasti. Vuoden 2010 loppupuolella perustetulla järjestömme Facebook-sivulla oli vuoden 2014 lopussa yli 500 tykkääjää. Sekä Facebook- että Twitter-minipäivitysten avulla tiedotettiin runsaasti. Facebooksivulla myös julkaistiin kuvia menneistä tapahtumista ja erilaisia ajankohtaisia linkkejä. Uutena viestintäkanavana fuksien suuntaan perustimme fukseille tarkoitetun Facebook-ryhmän. Annoimme panoksemme myös laitoksen kotisivujen uutisten kirjoittamiseen. Readme TKO-älyn ainejärjestölehti Readme julkaisi tänä vuonna kolme lehteä, joista viimeisin oli kahden numeron kokoinen tuplajulkaisu. Laajensimme lehtemme juttuaiheita työmaailmaan myös työnhakuun liittyvillä artikkeleilla. Ympäristöasiat Tarkistimme ja totesimme olemassaolevan ympäristösuunnitelman olevan ajankohtainen. Yhdenvertaisuus Vuonna 2014 TKO-äly on edellisvuosina saadun kiitoksen perusteella kiinnittänyt yhä huomiota tapahtumien järjestämiseen esteettömissä tiloissa ja opiskelijahuoneen esteettömyyteen. Vuonna 2012 aloitettua aktiivista englanninkielistä tiedotusta on pyritty jatkamaan, jotta pystymme tavoittamaan myös suomea äidinkielenään puhumattomia jäseniämme. Varainhankinta Rahoitimme toimintaamme yrityksien kanssa solmituilla yhteistyösopimuksilla ja haalarimainoksilla, keräämällä jäsenmaksuja, myymällä kannatustuotteita ja HYYltä saadulla toiminta-avustuksella ja järjestölehtituella. Kannatustuotteisiimme kuului haalareita, kangasmerkkejä ja laulukirjoja. Toimihenkilöt Hallitus Tommi Nikkanen, puheenjohtaja Elias Nygren, rahastonhoitaja Hilla Fred, sihteeri Thomas Tontchev Anu Nikkanen
7 Joni Hauhia Essi Salmenkivi Juha Lindqvist Niilo Korkiakoski Hallituksen varajäsenet Sini Lehtonen Sami Åhl Mikko Kumara Virat Tiedottaja Thomas Tontchev Bilevastaava Ville Virtanen Biletiimi Tiamo Laitakari Nella Peippo Santeri Ruhanen Vuosijuhlamestari Joni Hauhia Avustava vuosijuhlamestari Nella Peippo Laura Mustonen Risteilyvastaava Tiamo Laitakari Laivakoira Mikko Rantanen Ulkoasiainvastaava Niilo Korkiakoski Yritysvastaava Jonne Airaksinen
8 Avustavat yritysvastaavat Juhani Leppänen Anu Nikkanen Tiamo Laitakari Robert Valta Opintovastaava Olli Vanhoja Joel Nummelin Juhani Leppänen Mikko Kumara Jonne Airaksinen Viivi Nissilä Juho Esselström Jatko-opintovastaava Ella Peltonen Ilontalovastaava Avustavat Ilontalovastaavat Niklas Nyman Jonne Airaksinen Mikko Kulonpalo Tiamo Laitakari Gurulavastaava Olli Vanhoja Joel Nummelin RV-peikko/keiju Tero Keinänen Liikuntavastaava Sami Åhl Timo Tuononen Keittiömestari Timo Väisänen Apuemännät Timo Jääskeläinen Nella Peippo
9 Senior Application Evangelist Olli Vanhoja Evankelistat Tero Keinänen Juhani Leppänen Mikko Rantanen Tuomas Junno LAN-vastaava LAN-tiimi Tiamo Laitakari Juhani Leppänen Ville Virtanen HYY-vastaava Timo Jääskeläinen Matlu-vastaava Sini Lehtonen Päätoimittaja Juuso Strömberg Taittaja Toimittajat Robert Valta Sami Åhl Anniina Sallinen Ulkomaanmatkavastaava Irina Mäkipaja Yhdenvertaisuusvastaava Kehitysympäristövastaava Nella Peippo Laulukirjatiimi Niilo Korkiakoski Thomas Tontchev
10 Kabinettimestari Beer pong -mestari Thomas Tontchev Pallopojat Niilo Korkiakoski Ville Virtanen Sami Åhl Essi Salmenkivi Kasvihuonevastaava Laura Mustonen Jarmo Isotalo Kasvihuonetiimi Pekka Korolainen Evgenia Lyjina Kati Kyllönen Hanna Mäenpää Fuksi- ja tuutorivastaavat Juha Lindqvist Avustavat fuksi- ja tuutorivastaavat Essi Salmenkivi Kulttuuri- ja vapaa-aikavastaava Kulttuuri- ja vapaa-aikatiimi Eetu Mattila Ville Siivola Juha Lindqvist Viivi Nissilä Ville Virtanen Pöytäjuhlavastaava Markus Niinikoski Matti Räty
11 Avustavat pöytäjuhlavastaavat Santeri Ruhanen Essi Salmenkivi Laura Mustonen Johanna Paavola Jäsenvastaava Elias Nygrén Toiminnantarkastajat Tuomo Jokimies Tuomas Junno Varatoiminnantarkastajat Jonne Airaksinen (varsinainen Tuomo Jokimies) Markus Niinikoski (varsinainen Tuomas Junno)
Toimintakertomus 2011
1 of 14 07/03/12 13:18 Toimintakertomus 2011 TKO-wiki Versio hetkellä 3. helmikuuta 2012 kello 18.35 tehnyt Ache (keskustelu muokkaukset) (ero) Vanhempi versio Nykyinen versio (ero) Uudempi versio (ero)
2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
TKO-Älyn hallituksen kokous 1/2015 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 14.1.2015 kello 18:00 PAIKKA Domus Gaudium, Leppäsuonkatu 11 PAIKALLA Hallitus Niilo Korkiakoski Timo Tuononen Joni Hauhia Hilla Fred Kalle
Toimintasuunnitelma 2008
Toimintasuunnitelma 2008 From TKO-wiki TKO-äly ry on Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestö, jonka tarkoituksena on toimia jäsentensä etujärjestönä opiskeluun ja vapaa-aikaan
TKO-äly ry Toimintakertomus 2004
TKO-äly ry Toimintakertomus 2004 Vuoden 2004 aikana TKO-äly toimi jäsentensä ja koko tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijoiden oikeuksien puolustajana, ruokavarastojen vartijana, lihasmassojen
Toimintasuunnitelma 2011
Toimintasuunnitelma 2011 TKO-wiki Versio hetkellä 2. joulukuuta 2010 kello 19.32 tehnyt Snorri (keskustelu muokkaukset) (ero) Vanhempi versio Nykyinen versio (ero) Uudempi versio (ero) TKO-äly ry on Helsingin
Toimintasuunnitelma 2009
Toimintasuunnitelma 2009 TKO-äly ry on Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestö, jonka tarkoituksena on toimia jäsentensä etujärjestönä opiskeluun ja vapaa-aikaan liittyvissä
TKO-äly ry Tilinpäätös 1.1.2010 31.12.2010
Tilinpäätös 2010 Tilinpäätös 1.1.2010 31.12.2010 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2010 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin
Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014
Limes ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma 2013 1. Yleisosa Limes ry (myöhemmin Limes) on Kumpulan kampuksen järjestö, jonka tavoitteena on: *kustantaa opintomateriaalia *toimia Helsingin
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
Toimintakertomus 2016
Toimintakertomus 2016 Vuoden 2016 aikana TKO -äly toimi jäsentensä ja koko tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijoiden oikeuksien puolustajana, ruokavarastojen vartijana, lihasmassojen kasvattajana,
TKO-äly ry. Talouskertomus
TKO-äly ry Talouskertomus 1.1.2016 31.12.2016 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2016 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin
TKO-äly ry Tilinpäätös 1.1.2006 31.12.2006
Tilinpäätös 2006 Tilinpäätös 1.1.2006 31.12.2006 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2006 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuonna 2015 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä,
Toimintakertomus vuodelta 2011
Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää
MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS
MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS Paikka: Laitoksen kahvihuone, Physicum Aika: 25.2.2014 klo 17:20 Läsnä: Aliisa Priha, opintovastaava Sampo Vesanen Johannes Nyman Aleksi Rautio, isäntä Sonja Pietiläinen
Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.
Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,
Helsingin Yliopiston Kemistit ry.
Helsingin Yliopiston Kemistit ry. Toimintasuunnitelma vuodeksi 2009 1. Etujärjestötoiminta Helsingin Yliopiston Kemistit ry. Toimintasuunnitelma vuodeksi 2009 1.1 Opiskelijaedustajat vuonna 2009 1.2 Muu
TKO-äly ry Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008
Tilinpäätös 2008 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 TKO-äly ry on tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö. Vuonna 2008 yhdistys järjesti jäsenilleen yhteisiä tilaisuuksia, toimi heidän edunvalvojanaan Helsingin
TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON LÄNTISEN TEOLOGIAN OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ FIDES OSTIENSIS RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 18.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 2 2.
MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS
MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS PAIKKA: Klusterin kokoushuone, Leppäsuonkatu 11 AIKA: 19.10.2016 Klo 18 LÄSNÄ: Aino-Maija Määttänen Toni Ruikkala Jasmiina Myllys Marisofia Nurmi Kaisa Juntunen
Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017
Konstruktio ry Toimintasuunnitelma 2017 Yleistä Vuonna 2017 yliopiston koulutusuudistusten myötä perustettu uusi sosiaalitieteiden ainejärjestö Konstruktio ry (tästä eteenpäin Konstruktio) keskittyy uuden
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Veriryhmä käy Sarkkisen johdolla luovutuksessa
Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 Aika: Keskiviikko klo 18:15 Paikka: Radikaalin Koppi Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Sara
Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry
Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry 13.11.2017 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
Viestintä ja vaikuttaminen
Viestintä ja vaikuttaminen Joachim Kratochvil, Anne Soinsaari ja Virve Valtonen 3.4.2013 Viestintä opiskelija-aktiivien kesken Vaihtakaa ryhmissä kokemuksia siitä, kuinka yksikkönne opiskelija-aktiivit
LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen
LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen Etusivu Etusivu Lukee ja saa tietoa Voi kirjautua sisään omilla tunnuksillaan (muillakin sivuilla
Kotitalouspedagogiopiskelijat ry
:n toimintasuunnitelma kaudelle 1.1.2014-31.12.2014 1. YLEISTÄ, Kopeda, toimii Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Opettajankoulutuslaitoksella opiskelevien kotitalousopettaja- ja
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
Toimintakertomus vuodelta 2010
MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime
Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät TYRMY ry
Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät TYRMY ry Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 26.11.2013 klo 18.00 Paikka: Ravintola Proffan kellari, iso kabinetti (Rehtorinpellonkatu 4,
Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x
Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea
Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:
Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Esitys yhdistyksen kokoukselle 19.11.2013 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 4.11.2013
Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus
Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten
Kotitalouspedagogiopiskelijat ry
:n toimintasuunnitelma kaudelle 1.1.2015-31.12.2015 1. YLEISTÄ, Kopeda, toimii Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Opettajankoulutuslaitoksella opiskelevien kotitalousopettaja- ja
Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. Tarkastettiin ja hyväksyttiin 2.3.2011 pidetyn hallituksen kokouksen pöytäkirja.
1(5) Kronos r.y. PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 5/2011 Aika: 29.3.2011 kello 18 Paikka: Läsnä: Lingva, Uusi ylioppilastalo Mari Kyllönen (pj), Anna Hyödynmaa, Jenni Jussila, Tero Juutilainen, Aino Kuhmonen,
Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43.
HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS 18.12.2014 Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11 Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Eetu Erkkilä Juuso
Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 07/05
Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 07/05 Aika: 15.04.2005 kello 15.00. Paikka: Läsnä: Opintososiaalinen tila, Kemian laitos. Kirsi Ämmälä, puheenjohtaja Susanna Johansson, sihteeri Anne
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,
Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016
Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen
SPOL osallistui Nuorten Psykologien koulutus- ja rekrytointipäiville, jotka pidettiin 25.-26.9.2015. Päivät onnistuivat hyvin.
Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto ry Hallituksen kokous 6/2015 Aika 27.9.2015 klo 15 Paikka Ravintola Sohwi, Vaasankatu 21, Jyväskylä Osallistujat Pia Jussila (pj.), Milja Jokinen (siht.), Emma Peltomaa,
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
Siirrettiin pöytäkirjan 11/2017 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen.
PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2018 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Suvilahdenkatu 10 B Olga Larinkari, puheenjohtaja Sara Piirainen, varapuheenjohtaja Johanna Kauppinen, sihteeri Sara Aho, opetuksenkehittämisvastaava
Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7. x x x x x. x, saapui 11.l:ssä x x x, poistui 11.j:ssä. x x
Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7 Hallituksen kokous 21/2015 Aika: 31.8.2015 14.26 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014
Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014 Ainejärjestöjen tiedotus ja viestintä Ainejärjestö yhdistää opiskelijoita ja välittää tietoa eri suuntiin. Sen kautta opiskelijat saavat tärkeää tietoa ja ainejärjestö
Fokus ry:n toimintakertomus kaudelta 2011
Fokus ry:n toimintakertomus kaudelta 2011 Hallituksen toimikausi oli sääntömuutoksesta aiheutuvien muutosten vuoksi poikkeuksellisen lyhyt, alkaen 17.1. pidetystä vuosikokouksesta ja päättyen 31.12. Vuosikokous
Kokous 4/2013. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen
Fokus ry Kokous 6.5.2013 Pöytäkirja Aika: 6.5.2013 klo 18.15 Paikka: Hub Jyväskylän toimitilat Osallistujat: Hallituksen jäsenet: Armi Korhonen, Anna Kettunen, Sanna Heikkinen, Arttu Säynäjäkangas, Miika
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma
Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 09/07
Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 09/07 Aika: 17.04.2007 kello 16.30 Paikka: Läsnä: Seminaarisali A127, Kemian laitos Hallituksen jäsenet: Tiina Sarnet, puheenjohtaja Maarit Kariniemi,
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
PöYTÄKIRJA Hallituksen kokous 8 / 2012
15.5.2012 PL 1627 70211 KUOPIO hallitus@serveriry.fi serveriry.fi PöYTÄKIRJA Hallituksen kokous 8 / 2012 Aika: Maanantaina 14.5.2012 klo 14:15 Paikka: Malja, Kuopio Läsnä: Aappo Alamäki, hallituksen PJ
Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017
Hallituksen 2017 kokous 4 Aika: 22.3.2017 klo 21 Paikka: Eläinlääkärinkatu 7 B 55 Läsnä Olga Heino (puheenjohtaja) Nina Miettinen Ainokaisa Tarnanen (sihteeri) Petra Manninen Ville Jantunen Liitteet Liite
Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum
Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 21/2015 Läsnä: Poissa: Hanna-Kaisa A., Essi R., Heidi S., Inari, Katri, Tinja, Eetu V. (poistui klo 16.10), Saara, Tanja, Liisa,
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Epsilon ry:n järjestäytymiskokous
Epsilon ry:n järjestäytymiskokous Päivämäärä ja aika: 13.1.2015 klo 18 Paikka: Murun yläkerta Läsnäolijat: Sohvi Lyyra, Annu Hartikainen, Suvi Rönnqvist (poistui klo 18:30, kohdassa 8), Noora Luttinen,
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta
Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012
Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 (hallituksen pohjaesitys, laadittu 7.11. -kokouksessa) Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan
puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten
ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014
ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?
Ynnä ry, hallituksen kokous 32/2015 1/5. x, saapui paikalle 8b. x x
Ynnä ry, hallituksen kokous 32/2015 1/5 Hallituksen kokous 32/2015 Aika: 16.11.2015 16.27 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu
Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016
Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 7/2016 Aika: Keskiviikko klo 18:00 Paikka: Ravintola Myöhä Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Sara
Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON
Kopeda ry:n toimintakertomus vuodelta 2013
Kopeda ry:n toimintakertomus vuodelta Yleistä Kopeda - on Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa opettajankoulutuslaitoksella kotitalousopettajan- ja kotitaloustieteen koulutuksissa
Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry
Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry 15.11.2016 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö
Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja
Syykokouksen puheenjohtaja Arto Heikkinen avasi kokouksen klo 15.33.
Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11 Osallistujat: Arto Heikkinen, puheenjohtaja Anttoni Maula, sihteeri Antti Mänttäri Matti Siivola Samuel Ritakallio Janne Nikula Miika Nikula Juuso Nyyssönen
MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS
MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY HALLITUKSEN KOKOUS PAIKKA: Geopiste, Physicum AIKA: 21.9.2017 klo 18.00 LÄSNÄ: Emil Ehnström Taneli Pärssinen Jouko Lappalainen Sari Aroalho Iiris Vilo Matti Moisala Eemil Becker
3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
1 Tampereen yliopisto PÖYTÄKIRJA STAABI ry 1 / 2015 STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 05.01.2015 klo 14:00 Paikka: Paikalla: Kasino-kabinetti Markus Lappi Juulia Koivisto Saara Asikainen Marika Anttila
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016
Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö
JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013. Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013 Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö Liikuntatoiminta JYYssä Liikuntavastaavan tehtävät
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto
1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen
Jäsentoiminta. Vaikuttaminen ja edunvalvonta
Jäsentoiminta Vaikuttaminen ja edunvalvonta Pidämme yhteyttä Tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtoon suorien henkilökohtaisten kontaktien sekä laitosneuvoston opiskelijajäsenten välityksellä. Jatkamme
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,
Edunvalvonnan suunnittelu
Edunvalvonnan suunnittelu - eli mitä ihmettä sitä tekis tulevina vuosina? 10.9.2018 Sini Saarinen ja Joni Kajander Koulutuksen rakenne Miksi? - eli johdanto aiheeseen Toiminnallinen osuus (15-20 min) Kalvosulkeiset
RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin
RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin Sisältö 1. Johdanto...2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?...3 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen...4 4. Väittämien toteutuminen...5 5.
Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.
1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa
EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010
JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
Tamy-info. Tietoa ylioppilaskunnastasi. Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA
Tamy-info Tietoa ylioppilaskunnastasi Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho Mikä on ylioppilaskunta? Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia,
Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014 Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä on valtaa Ainejärjestö on antanut tiedottajalleen mandaatin kontrolloida tiedon liikkumista
Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.1.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura
FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/
:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015 28.03.2015 Aika: 30.03.2015 klo 09.00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun Yliopisto Läsnä: Miia Paavola Ida-Mari Alaperä Jonna Elomaa Hanna Kaukoranta Daniel Stafford
2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 17.2.2016 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming
Toimintasuunnitelma 2016
Toimintasuunnitelma 2016 Prosessiteekkarit ry 9.11.2015 Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016
ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 19.30 Paikka: Skinnarilan sauna Skinnarilankatu
Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018
Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Kemiantekniikan kilta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE KOULUTUS- JA OPINTOASIAT. Kemiantekniikan kilta ry 1 (5)
Kemiantekniikan kilta ry 1 (5) Kemiantekniikan kilta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. KOULUTUS- JA OPINTOASIAT 1.1. Työskentely ja yhteistyö osaston ja yksiköiden kanssa Kilta toimii yhteistyössä
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 08/07
Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 08/07 Aika: 04.04.2007 kello 16.40 Paikka: Läsnä: Seminaarisali A127, Kemian laitos Hallituksen jäsenet: Tiina Sarnet, puheenjohtaja Maarit Kariniemi,
Kotitalous- ja ravitsemustieteiden opiskelijat OIKOS RY Talonpojantie Helsinki TOIMINTASUUNNITELMA 2009
Kotitalous- ja ravitsemustieteiden opiskelijat OIKOS RY Talonpojantie 9 00790 Helsinki TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...3 2. YHDISTYSTOIMINTA...3 2.1 Kokoukset...3 2.2 Jaostot...3
Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen
SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2017 Yleistä Toimintavuosi 2017 oli Yhdistyksen 51. toimintavuosi. Yhdistyksen hallitus kokoontui seitsemän kertaa toimintavuoden aikana ja sääntöjen
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla