Ohje viranomaisille 8/ (6)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohje viranomaisille 8/2012 1 (6)"

Transkriptio

1 Ohje viranmaisille 8/ (6) Dnr 7845/ /2012 Jakelussa mainituille Tupakkalaki ulkalueilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa Taustaa Tämä hje n päivitys Ssiaali- ja terveysalan lupa- ja valvntavirastn (Valvira) päivätystä hjeesta Ulkalueilla järjestettäviä yleisiä tilaisuuksia kskeva tupakintikielt (Dnr 7043/ /2010), jlla hjeistetaan ulkalueilla pidettävien yleisten tilaisuuksien järjestäjiä, tupakkalakia valvvia kuntien viranmaisia sekä pliisia vimaan tulleesta tupakkalain muutksesta (698/2010). Päivitettyyn hjeeseen n lisätty si vähittäismyyntiluvasta. Tupakkalain (693/1976) 12 :n 1 mmentin 8 khdan mukaan tupakinti n kielletty ulkalueilla järjestettävien yleisten tilaisuuksien katksissa ja katsmissa sekä muissa tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkitetuissa tilissa, jissa sallistujat leskelevat paikillaan. Tupakintikielt n vimassa kk yleisen tilaisuuden ajan. Osaan kats- tai katsmaluetta vidaan kuitenkin varata tupakintiin tarkitettu tila, kunhan tupakansavu ei pääse kulkeutumaan alueen muihin siin. Lisäksi tupakinti n sallittua tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkitetun alueen ulkpulella. Tilaisuuden järjestäjän tai ulktilan haltijan tulee merkitä tupakintikieltalue ja mahdllinen tupakintiin tarkitettu alue sallistujille selvästi havaittavalla tavalla. Tilaisuuden järjestäjän tai ulktilan haltijan vastuulla n myös varmistaa tupakintikielln nudattaminen yleisen tilaisuuden aikana esimerkiksi hjeistamalla järjestysmiehet puuttumaan kielln rikkmiseen. Tupakkalakia valvvat kunnan viranmaiset valvvat ulkalueilla järjestettävien yleisten tilaisuuksien tupakintikielta yleistimivaltansa perusteella, minkä lisäksi tupakintikielln valvminen kuuluu pliisille. Tupakkalain 10 b :n 1 mmentin mukaan tupakkatutteita saa myydä tai muutin luvuttaa vain myyntipaikan sijaintikunnan myöntämän vähittäismyyntiluvan perusteella. Tupakkatutteiden vähittäismyyntilupa n ltava nimenmaan tupakkatutteiden myyjällä. Tapahtumanjärjestäjälle ei vida myöntää myyntilupaa, js tupakkatutteet myy käytännössä jkin ulkpulinen tah, kuten tupakkayhtiö. Vähittäismyyntilupa vidaan myöntää määräajaksi, js timinta n määräaikaista. Festivaaleilla ja muissa yleisötapahtumissa tupakan myynti n tyypillisesti määräaikaista. Vähittäismyyntilupa n myyntipaikkakhtainen. Tupakinti sisätilissa järjestettävissä yleisissä tilaisuuksissa n tupakkalaissa kielletty. Vunna 2010 vimaan tulleella lakimuutksella tupakintikielta laajennettiin kskemaan myös ulkalueilla järjestettäviä yleisiä tilaisuuksia, kska katsjat leskelevat niissäkin pitkiä aikja jk järjestäjien sittamilla nimetyillä paikilla tai muutin esimerkiksi täyttymisjärjestyksessä varaamillaan paikilla. Tupakinti ulkalueilla järjestettävissä Ssiaali- ja terveysalan lupa- ja valvntavirast Lintulahdenkuja 4, Helsinki Faksi

2 Ohje viranmaisille 8/ (6) Dnr 7845/ /2012 Yleiset tilaisuudet yleisissä tilaisuuksissa n vinut aiemmin aiheuttaa merkittävää altistumista tupakansavulle. Säädöksellä pyritään varmistamaan, että kenenkään ei tarvitse siirtyä järjestäjän sittamalta paikalta tai muutin itselleen varaamaltaan paikalta pis sen vuksi, että paikan läheisyydessä tupakidaan. Tupakkatutteiden vähittäismyynti tuli luvanvaraiseksi Tupakintikielt kskee sekä maksullisia että maksuttmia yleisiä tilaisuuksia. Yleisellä tilaisuudella tarkitetaan tupakkalain 2 :n 1 mmentin 17 khdan mukaan kkntumislaissa (530/1999) tarkitettua yleistä kkusta ja yleisötilaisuutta. Yleinen kkus ja yleisötilaisuus n määritelty kkntumislain 2 :ssä seuraavasti. Yleisellä kkuksella tarkitetaan mielensitusta tai muuta kkntumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta, jhn muutkin kuin nimenmaisesti kutsutut vivat sallistua tai jta he vivat seurata. Yleisenä kkuksena ei kuitenkaan pidetä sellaista mielensitusta, jka n tarkitettu ainastaan yksittäisten henkilöiden mielipiteen ilmaisemista varten. Yleisötilaisuudella tarkitetaan yleisölle avimia huvitilaisuuksia, kilpailuja, näytöksiä ja muita niihin rinnastettavia tilaisuuksia, jita ei le pidettävä yleisinä kkuksina. Js tilaisuuteen sallistuminen edellyttää kutsua tai määrätyn yhteisön jäsenyyttä, svelletaan siihen kkntumislain säännöksiä yleisötilaisuudesta, jllei tilaisuutta santtajien lukumäärän, tilaisuuden laadun tai muiden erityisten syiden perusteella vida pitää lunteeltaan yksityisenä. Valviran kannan mukaan ulkalueilla järjestettäviä yleisiä tilaisuuksia, jissa sallistujat leskelevat paikillaan, vivat tyypillisesti lla esimerkiksi: festivaalit; ulkilmaknsertit; urheilutapahtumat; erilaiset kilpailut ja näyttelyt; sekä elkuva-, teatteri- ja pperanäytökset. Majitus- ja ravitsemistiminnasta annetun lain (308/2006) 1 :n 4 mmentin mukaan yleisötilaisuuksien järjestämiseen ravitsemisliikkeessä svelletaan kkntumislakia, jllei tilaisuus kuulu liikkeen tavanmaiseen timintaan. Ravitsemisliikkeen tavanmainen timinta vi lla määritelty esimerkiksi timinnan alittamisen yhteydessä viranmaisille tehdyissä ilmituksissa sekä alkhlilainsäädännön mukaisessa anniskeluluvassa. Ravintlassa järjestettävien musiikkiesitysten katstaan lähtökhtaisesti kuuluvan ravintlan tavanmaiseen timintaan. Näin llen, vaikka ravintlassa järjestettäisiin vain kerran vudessa elävän musiikin tapahtuma, vidaan se lähtökhtaisesti katsa ravintlan tavanmaiseksi timinnaksi. Mikäli ravitsemisliikkeessä järjestetään yleisötilaisuus, jka ei kuulu ravintlan tavanmaiseen timintaan tai jnka järjestää muu kuin se, jka vastaa ravintlan tavanmaisesta timinnasta, yleisötilaisuuteen svelletaan Ssiaali- ja terveysalan lupa- ja valvntavirast Lintulahdenkuja 4, Helsinki Faksi

3 Ohje viranmaisille 8/ (6) Dnr 7845/ /2012 kkntumislakia. Tällaisessa tapauksessa tupakintikielt kskee ravitsemisliikkeen terassia ja muuta ulkaluetta, js asiakkaat seuraavat paikiltaan esimerkiksi musiikkiesitystä tai muuta hjelmaa, eikä hjelma kuulu ravitsemisliikkeen tavanmaiseen timintaan tai sen järjestää muu kuin ravintlitsija. Ravitsemisliikkeen ulkalueelle khdistetun tupakintikielln takia tupakinti ei le sallittua, vaikka alue lisi anniskelualuetta, js se sijaitsee parhaalla katsmalueella, esimerkiksi suraan lavan edessä. Tupakinti ei kuitenkaan le kielletty, mikäli asiakkaat seuraavat paikiltaan esimerkiksi katutaiteilijaa tai muuta esiintyjää, jka ei le spimussuhteessa ravitsemisliikkeeseen. Timinnanharjittaja vi aina halutessaan rajittaa tupakintia hallitsemallaan alueella enemmän, kuin tupakkalaki edellyttää. Tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkitettu tila Paikillaan leskelu Tupakintialue Ulkalueilla järjestettävien yleisten tilaisuuksien tupakintikielt kskee katksia ja katsmita myös sillin, kun ne vat tilapäisiä sekä muita tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkitettuja tilja, jissa sallistujat leskelevat paikillaan. Tupakintikielln edellytyksenä ei siis le, että tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkitettu tila lisi esimerkiksi sittain katettu, vaan tupakintikielt kskee myös täysin avimia tilja, mikäli sallistujat leskelevat niissä paikillaan. Tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkitettu tila vi lla esimerkiksi esiintymislavan edusta ja sen välitön läheisyys, jhn yleisöllä n pääsy. Tilaisuuden järjestäjällä n parhaat mahdllisuudet arviida, mitkä ulkalueet n välittömästi tarkitettu tilaisuuden seuraamiseen. Paikillaan leskelu ei edellytä istumapaikkaa, vaan tupakinti n kielletty myös sellaisissa ulkalueilla järjestettävissä yleisissä tilaisuuksissa, jissa sallistujat seisvat paikillaan. Edellytyksenä ei myöskään le, että tilaisuuden järjestäjä sittaisi sallistujille näiden paikat esimerkiksi myymällä tilaisuuteen paikkalippuja. Tupakintikielt kskee myös sellaisia tilaisuuksia, jissa sallistujat varaavat itse itselleen paikat esimerkiksi täyttymisjärjestyksessä. Paikillaan leskelu ei Valviran käsityksen mukaan merkitse sitä, että tilaisuuden sallistujat eivät visi jnkin verran liikkua paikiltaan. Tupakinti nkin kielletty esiintymislavan edessä esimerkiksi musiikkifestivaaleilla, jissa sallistujat tyypillisesti liikkuvat ja tanssivat milla paikillaan. Js sallistujat tilaisuuden lunteen vuksi kuitenkin liikkuvat alueella niin, että heille ei vi katsa mudstuvan mia paikkja, alueella tupakinti ei le tupakkalain njalla kiellettyä. Tällaisina tilaisuuksina vidaan pitää esimerkiksi tietynlaisia näyttelyitä, jissa sallistujat kiertävät näytösaluetta pisteeltä tiselle. Tupakkalain 13 :n 1 mmentin mukaan yleisen tilaisuuden järjestäjä vi sallia tupakinnin tähän tarkitukseen varatussa tilan sassa siten, ettei tupakansavu pääse kulkeutumaan niihin tilihin, jissa tupakinti n kielletty. Osa katsm- tai katsalueesta n siten mahdllista erttaa tupa- Ssiaali- ja terveysalan lupa- ja valvntavirast Lintulahdenkuja 4, Helsinki Faksi

4 Ohje viranmaisille 8/ (6) Dnr 7845/ /2012 kintiin varatuksi tilaksi, kunhan tupakansavu ei pääse kulkeutumaan alueen muihin siin. Tupakinti ulkalueilla järjestettävissä yleisissä tilaisuuksissa vidaan sallia myös tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkitetun tilan ulkpulella. Avimella nurmikentällä alue, jta ei le tarkitettu välittömästi tilaisuuden seuraamiseen ja jlla tupakinti n siten sallittu, vi lla esimerkiksi metrin päässä esiintymislavasta. Tilaisuuden järjestäjän tulisi arviida tupakintikieltalueen laajuus mieluummin ylä- kuin alakanttiin, jtta tupakansavu ei leviäisi tupakintialueelta tilaisuutta seuraavien katsjien jukkn. Kiinteistön mistaja tai haltija vi halutessaan asettaa pidemmälle meneviä tupakintikieltja kuin tupakkalaissa n edellytetty. Ulkalueella järjestettävä yleinen tilaisuus n siis mahdllista tteuttaa täysin savuttmana. Lisäksi n humattava, että tupakinti n tupakkalain mukaan aina kielletty muun muassa päiväktien ja tiettyjen ppilaitsten ulkalueilla. Mikäli yleinen tilaisuus järjestetään esimerkiksi peruskulun pihalla, alueelle ei saa järjestää edes erillistä tupakintialuetta. Opasteet Yleisen tilaisuuden järjestäjän tai ulktilan haltijan tulee tupakkalain 13 :n 6 mmentin mukaan asettaa näkyville tupakintikielln ja mahdllisen tupakintiin tarkitetun tilan sittavat pasteet. Tällaisten pasteiden tulee timenpiteistä tupakinnin vähentämiseksi annetun asetuksen (225/1977) mukaan 14 :n mukaan lla sisällöltään yksiselitteisiä sekä kltaan ja sijittelultaan sellaisia, että ne vat tilaisuuteen saapuvien tai siellä leskelevien helpsti havaittavissa. Mikäli katsm tai tilaisuuden seuraamiseen tarkitettu kats n rakennettu pysyväksi, n perusteltua kiinnittää tupakintikielln ja mahdllisen tupakintiin tarkitetun tilan sittavat pasteet tilihin pysyvästi. Tilaisuuden seuraamiseen tarkitetulla nurmikentällä tai muussa avimessa tilassa tilaisuuden järjestäjä vi pulestaan sittaa esimerkiksi kyltein ja kartin sen tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkitetun alueen, jnka ulkpulella tupakinti n sallittu. Vähittäismyynti Tupakkalain 10 b :n 1 mmentin mukaan tupakkatutteita saa myydä tai muutin luvuttaa vain myyntipaikan sijaintikunnan myöntämän vähittäismyyntiluvan perusteella. Tupakkatutteiden myyjän n vitava jatkuvasti valva sttilannetta. Vähittäismyyntilupa vidaan myöntää määräajaksi, js timinta n määräaikaista. Määräaikainen lupa vidaan myöntää enintään vudeksi. Festivaaleilla ja muissa yleisötapahtumissa tupakan myynti n tyypillisesti määräaikaista. Tällöin vähittäismyyntilupa myönnetään enintään tilaisuuden kestn ajaksi. Js timinnanharjittaja myy tupakkaa eri paikkakunnilla järjestettävissä tapahtumissa, tulee vähittäismyyntilupa hakea jkaista tapahtumaa varten erikseen myyntipaikan kunnalta. Tupakkatutteiden vähittäismyyntilupa n ltava nimenmaan tupakkatutteiden myyjällä. Siksi tapahtumanjärjestäjälle ei vida myöntää myyntilupaa, js tupakkatutteet myy käytännössä jkin ulkpulinen tah, kuten Ssiaali- ja terveysalan lupa- ja valvntavirast Lintulahdenkuja 4, Helsinki Faksi

5 Ohje viranmaisille 8/ (6) Dnr 7845/ /2012 tupakkayhtiö. Js tapahtumanjärjestäjän lisäksi myös ulkpulinen tah myy tilaisuudessa tupakkatutteita, mlempien n haettava erilliset vähittäismyyntiluvat. Vähittäismyyntilupa n lisäksi myyntipaikkakhtainen. Tupakkalain 10 :n 4 mmentin mukaan tupakkatutteita tai tupakintivälineitä myyvän elinkeinnharjittajan tulee kustannuksellaan laatia ja tteuttaa mavalvntasuunnitelma. Hyväksyttävä mavalvntasuunnitelma n tupakkalain 10 b :n 2 mmentin mukaan vähittäismyyntiluvan myöntämisen edellytyksenä. Myös mavalvntasuunnitelma n myyntipaikkakhtainen. Tupakkatutteiden myyjän, jka esimerkiksi kiertää useissa yleisötapahtumissa ja hakee jkaista tapahtumaa varten erillisen myyntiluvan, n esitettävä jkaista myyntipaikkaa varten erillinen mavalvntasuunnitelma. Seuraamukset Js ulkalueella järjestettävän yleisen tilaisuuden sallistuja tupaki tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkitetussa tilassa eikä kehtuksesta hulimatta lpeta tupakintia, yleisen tilaisuuden järjestäjä tai tämän edustaja saa tupakkalain 13 a :n njalla pistaa hänet kyseiseltä alueelta, jllei hänen pistamistaan vida pitää khtuuttmana. On kuitenkin humattava, että yksityishenkilö ei vi käyttää vimakeinja tupakinnin estämiseen tai henkilön pistamiseen tilasta. Tupakivan henkilön vi siten käytännössä pistaa vain järjestyksenvalvja tai pliisi. Tilaisuuden sallistujaan, jka humautuksista hulimatta jatkaa tupakintia tupakkalain säännösten vastaisesti, vi khdistua myös riksikeudellisia seuraamuksia. Jka yleisen tilaisuuden järjestäjän tai siellä järjestysmiehenä timivan taikka valvntaviranmaisen humautuksesta hulimatta jatkaa tupakintia ulkalueella, jssa tupakinti n 12 :n mukaan kielletty, n tupakkalain 32 :n mukaan tumittava tupakintirikkmuksesta sakkn. Tupakkalain 33 :n mukaan yleisen tilaisuuden järjestäjä tai ulkalueen haltija, jka tahallaan tai törkeästä hulimattmuudesta sallii tupakinnin 12 :n vastaisesti ulkalueella, jssa se n kiellettyä, n, jllei laiminlyöntiä vida pitää vähäisenä ja jllei testa muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, tumittava tupakkalain sujaamistimenpiteiden rikkmisesta sakkn. Vastuun arviinnissa n lennaista, nk tilaisuuden järjestäjä tai ulktilan haltija asettanut näkyville tupakintikielln sittavat pasteet sekä hjeistanut esimerkiksi järjestyksenvalvjat puuttumaan tupakintikielln rikkmiseen. Tupakkalain 31 c :n 1 mmentin 3 khdan mukaan jka elinkeintiminnassa myy tai muutin luvuttaa tupakkatutteita ilman vähittäismyyntilupaa 10 b :n vastaisesti n tumittava tupakan myyntirikksesta sakkn tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Ssiaali- ja terveysalan lupa- ja valvntavirast Lintulahdenkuja 4, Helsinki Faksi

6 Ohje viranmaisille 8/ (6) Dnr 7845/ /2012 Tämä hje krvaa annetun Valviran hjeen Ulkalueilla järjestettäviä yleisiä tilaisuuksia kskeva tupakintikielt (Dnr 7043/ /2010). Lisätietja hjeesta: puh ja Jhtaja Katariina Rautalahti Katariina Rautalahti Ylitarkastaja Mirkka Kivileht Mirkka Kivileht Jakelu Tiedksi Aluehallintvirastt Kunnat Pliisi Sumen Kuntaliitt ry Ssiaali- ja terveysministeriö Ssiaali- ja terveysalan lupa- ja valvntavirast Lintulahdenkuja 4, Helsinki Faksi

Ohje viranomaisille 3/ (5)

Ohje viranomaisille 3/ (5) Ohje viranmaisille 3/2010 1 (5) Dnr 7043/11.02.04.00.05/2010 Jakelussa mainituille Ulkalueilla järjestettäviä yleisiä tilaisuuksia kskeva tupakintikielt Taustaa Yleiset tilaisuudet Ssiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Ohje 15/ (6) Tupakkalaki ulkoalueilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa

Ohje 15/ (6) Tupakkalaki ulkoalueilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa Ohje 15/2016 1 (6) Tupakkalaki ulkoalueilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa Lainsäädäntö Tupakointikielto Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) antaa tupakkalain (549/2016)

Lisätiedot

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti 1(5) Aika Keskiviikkna 30.3.2016 kl 17 Paikka Seurakuntasali, Pulanka Läsnä Seppänen Hannes puheenjhtaja Mater Riina-Maria taluspäällikkö, sihteeri Milanen Erkki varapuheenjhtaja Herukka Terttu Juntunen

Lisätiedot

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA elkuu 2015 OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA OPPILAAN SÄÄNNÖLLISEN KOULUNKÄYNNIN TURVAAMINEN JA TUKEMINEN Kulun aikuisten tehtävä n tukea tasapulisesti jkaista ppilasta tämän kasvussa ja kehityksessä

Lisätiedot

Aloite toimitusvelvollisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta

Aloite toimitusvelvollisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta SÄHKÖKAUPPA ALOITE 1(5) Heinimäki, Leht 19.6.2014 Työ- ja elinkeinministeriö Art Rajala Alite timitusvelvllisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta Energiatellisuus ry ehdttaa muutsta timitusvelvllisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016 Kupin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 7 Asianr 201/10.00.02.01/2016 Puijnlaaksn etelärinteen tnttien luvutusehdt Kiinteistöjhtaja Jari Kyllönen Maamaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta

Lisätiedot

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin

Lisätiedot

KUULEMINEN KURINPITOMENETTELYSSÄ

KUULEMINEN KURINPITOMENETTELYSSÄ www.ylikraka.fi KUULEMINEN KURINPITOMENETTELYSSÄ Urheilujuridiikan päivä 5.11.2015 asianajaja Antti Linna Esityksen aiheet Vastapulen kuulemisen periaate Sääntely Oikea ja riittävä kuuleminen Case H vs.

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan

Lisätiedot

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö KTJkii-aineistluvutuksen tietsisältö 2008-02-12 Versi 1.05 2009-02-10 Versi 1.06 2010-02-16 Versi 1.07 2011-02-14 Versi 1.08 2012-02-13 Versi 1.09 2013-02-25 Versi 1.10 2014-02-10 Versi 1.11 Yleistä Ominaisuustietjen

Lisätiedot

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA 1 (6) Vivi 1110/230/2013 DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA [Liikesalaisuudet merkitty hakasulkein]

Lisätiedot

Yhtiöistä - 11 on varmasti ara-rajoitusten alaisia, - kaksi todennäköisesti ara-rajoitusten alaisia ja - kolme vapaata ara-arajoituksista.

Yhtiöistä - 11 on varmasti ara-rajoitusten alaisia, - kaksi todennäköisesti ara-rajoitusten alaisia ja - kolme vapaata ara-arajoituksista. 1 LUONNOS 10.6.2008 YHTEENVETOA ASUNTOTOIMINNASTA KY:n lakatessa KY:llä levien asuntjen/talyhtiöiden siirtämistä kskevia vaihtehtja vat lähinnä: - asuntjen siirtäminen KY säätiöön suraan säätiön alaisuuteen

Lisätiedot

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje Esittelijä Nurttila Annika Sivu/sivut 1 / 6 Maahantujat: mavalvntasuunnitelman ja sen tteutumisen tarkastuslmakkeen käyttöhje Tarkastuksen tavitteena n selvittää, nk maahantujalla mavalvntasuunnitelmassaan

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.11.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua.

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua. Muistilista tasa-arvtyön laadunvalvntaan Muistilistan tarkitus: Valvtaan lain tteutumista sekä tavitteiden, timenpiteiden ja kulun tasa-arvtyön seurantamenettelyn laatua. Jhdant: Muistilistat timivat usein

Lisätiedot

YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki

YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki YLEISÖTILAISUUDET JA YLEISET KOKOUKSET - Kokoontumislaki KOKOONTUMISLAKI Lain tarkoituksena perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden turvaaminen Lakia sovelletaan sekä yleisötilaisuuksiin että yleisiin

Lisätiedot

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus Savnlinnan kaupunki Khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus, Savnlinnan kaupunki khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 20.10.2014

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 20.10.2014 TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Aika 20.10.2014 kl 17:15-18:36 Paikka Perheasiain neuvttelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjhtaja Andreassn, Kari Hankela, Jussi

Lisätiedot

Muutokset asetukseen ajoneuvon käytöstä tiellä, ajoneuvon tai yhdistelmän käyttöä koskevat säännöt

Muutokset asetukseen ajoneuvon käytöstä tiellä, ajoneuvon tai yhdistelmän käyttöä koskevat säännöt Tiedte 1(5) 24.2.2017 Muutkset asetukseen ajneuvn käytöstä tiellä, ajneuvn tai yhdistelmän käyttöä kskevat säännöt Asetusta ajneuvn käytöstä tiellä 1257/1992 (käyttöasetus) n muutettu asetuksella 47/2017

Lisätiedot

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta Helsinki 17.10.2012 Eduskunnan liikenne- ja viestintävalikunnalle Viite: VNS 4/2012 vp Lausunt sähköisen median viestintäpliittisesta hjelmasta Viestinnän Keskusliitt kiittää mahdllisuudesta antaa lausunt

Lisätiedot

3. Tähystyslentotarpeen (H371) määrittäminen metsäpaloindeksin perusteella

3. Tähystyslentotarpeen (H371) määrittäminen metsäpaloindeksin perusteella Liite 2 1 TÄHYSTYSLENTO-OHJE 1. Tähystyslennt suritetaan Trafi Ilmailun kullinkin vimassalevien pallenttiminnan sääntöjen (tarjuspyynnön tekhetkellä vimassa OPS T2-100 muuts 3) ja mahdllisten lisähjeiden

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET SUONENJOEN KAUPUNGISSA 1.10.2014 ALKAEN 1. YLEISTÄ

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET SUONENJOEN KAUPUNGISSA 1.10.2014 ALKAEN 1. YLEISTÄ SUONENJOEN KAUPUNKI VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET SUONENJOEN KAUPUNGISSA 1.10.2014 ALKAEN 1. YLEISTÄ Kuljetuspalveluja myönnetään hakemuksesta sellaiselle vaikeavammaiselle henkilölle,

Lisätiedot

Tämä liite täydentää sopimuksessa määriteltyjä ehtoja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululuokissa. Nämä tarkennukset löytyvät II osasta.

Tämä liite täydentää sopimuksessa määriteltyjä ehtoja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululuokissa. Nämä tarkennukset löytyvät II osasta. FIN_Annex III_mnbeneficiary_v20140604.dc KA 1 Yleissivistävälle kulutukselle LIITE III TALOUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT I. JOHDANTO Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen

Lisätiedot

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA Palveludirektiivin tarkituksena n tuda kuluttajille enemmän valinnanvaraa, enemmän vastinetta rahille ja paremmat mahdllisuudet käyttää palveluja eri pulilta

Lisätiedot

Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös 3.2.2016 3 on kumottava

Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös 3.2.2016 3 on kumottava Heinlan kaupunki liikunta- ja kulttuurilautakunta Oikaisuvaatimus Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös 3.2.2016 3 pöytäkirja asetettu yleisesti nähtäville 10.2.2016 Vaatimus: Liikunta- ja ympäristölautakunnan

Lisätiedot

22.8.2014 Dnro OUKA/7126/02.08.00/2014. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007).

22.8.2014 Dnro OUKA/7126/02.08.00/2014. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007). TARJOUSPYYNTÖ 1(7) 22.8.2014 Dnr OUKA/7126/02.08.00/2014 OULUNSALON KIRJASTON PALAUTUSAUTOMAATTI Hankinnan tausta ja tarkitus Oulun kaupunginkirjast-maakuntakirjast (hankintayksikkö/tilaaja) pyytää tarjustanne

Lisätiedot

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016 Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan

Lisätiedot

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT FI_Annex III_mnbeneficiary_valmis.dc I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululukissa. Nämä tarkennukset

Lisätiedot

Aineistoa hankitaan laajasti ja monipuolisesti asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Suosituksena on hankkia 300-400 kirjaa/1000 asukasta.

Aineistoa hankitaan laajasti ja monipuolisesti asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Suosituksena on hankkia 300-400 kirjaa/1000 asukasta. Liite 1: Rvaniemen kaupunginkirjastn kkelmahjeet Kkelmahjeet Kirjast n lemassa asiakkaita varten ja sen aineistn tulee heijastaa heidän tarpeitaan ja tiveitaan. Kirjastlla n myös vanhat sivistykselliset

Lisätiedot

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja 1 Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja muisti aika 23.11.2015 kl 13-16: kahvit nin kl 14.15-14.30 paikka valtuustsali sallistujat lapsiperhepalveluissa timivat Aiemmin n lähetetty (ja löytyvät

Lisätiedot

Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu

Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu 2012 Tulitöitä vat kaikki työt, jssa n syttymän aiheuttaja (esim. kipinöinti, hitsaus, avtuli, kuuma ilma) sekä ympäristössä leva palvaara Tulityökrtti ei le lakisääteinen,

Lisätiedot

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri 1 Nuristyön kehittämisverkst MUISTIO 4/2010 Kkus: Krdinaatiryhmän kkus Aika: ti 30.11.2010 kl 13.00 15.55 Paikka: Läsnä: DIAK (etelä), Järvenpää Päivi Harinen, Itä-Sumen ylipist (YUNET) Elna Hirvnen, Tampereen

Lisätiedot

Suomi 100 -tukiohjelma

Suomi 100 -tukiohjelma Sumi 100 -tukihjelma 1. Tavitteet Sumen valtillisen itsenäisyyden satavutisjuhlavutta vietetään vunna 2017. Valtineuvstn kanslian asettama Sumi 100 -hanke vastaa juhlavuden hjelman rakentamisesta. Ohjelman

Lisätiedot

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2011. 1. Kaavamuutosalue. 82140614 Hartolan kunta

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2011. 1. Kaavamuutosalue. 82140614 Hartolan kunta 82140614 Hartlan kunta Purnuvuren ranta-asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.12.2011 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

Domperidonin hyväksytyt käyttöaiheet, jotka on lueteltu alkuperäisvalmisteen CDS-asiakirjassa, ovat seuraavat:

Domperidonin hyväksytyt käyttöaiheet, jotka on lueteltu alkuperäisvalmisteen CDS-asiakirjassa, ovat seuraavat: Liite II Tieteelliset jhtpäätökset ja perusteet myyntilupien peruuttamiselle tai myyntilupien ehtjen muuttamiselle sveltuvin sin sekä yksityiskhtainen selvitys lääketurvallisuuden riskinarviintikmitean

Lisätiedot

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT FINvs3_Annex III_mnbeneficiary_updated_with_v300714.dc KA 1 Yleissivistävälle kulutukselle I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä

Lisätiedot

29.3.2016. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

29.3.2016. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.3.2016 Eduskunnan sivistysvalikunnalle Re: lausuntpyyntö E 13/2016 vp Valtineuvstn selvitys: Kmissin julkinen kuuleminen, EU:n tellis- ja tekijänikeuksien täytäntöönpana kskeva lainsäädäntökehys EU:N

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ 1(4) LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT Lestijärven kunta Kaustisen seutukunta ja sen hallinnima InnKas -prjekti (S 12115) tarjaa prjektissa mukana

Lisätiedot

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa Basware Knsernitilinpäätös Frum Ajankhtaista pörssiyhtiön raprtinnissa 16.5.2013 Samuli Perälä, KHT Ajankhtaista pörssiyhtiön raprtinnissa Arvpaperimarkkinalain muuts Mitä tieta tilinpäätöksessä n annettava

Lisätiedot

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista.

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista. EKOTUKIKITOIMINNAN PERUSKOULUTUS OSA II MAANANTAI 13.2.2012 Kulutustilaisuudessa tehtiin klme ryhmätyötä. Seuraavassa n knti ryhmätöiden tulksista. Alussa phdittiin mitä tulee mieleen kestävästä kuluttamisesta.

Lisätiedot

Alueellinen jätehuoltojaosto

Alueellinen jätehuoltojaosto Alueellinen jätehultjast - Kuntien yhteinen jätehultviranmainen Sanna Pulkkinen Alueellinen jätehultjast Kunta jätelain mukainen vastuu yhdyskuntajätehullsta julkisikeudellinen palvelutehtävä mistajahjaus

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen järjestäjän muistilista. Johdanto: Mitä taiteen perusopetus on? Taiteen perusopetuksen käsite ja lainsäädäntö

Taiteen perusopetuksen järjestäjän muistilista. Johdanto: Mitä taiteen perusopetus on? Taiteen perusopetuksen käsite ja lainsäädäntö Taiteen peruspetuksen järjestäjän muistilista Kesäkuu/2013 Muistilistan sisältö: 1. Taiteen peruspetuksen käsite ja lainsäädäntö 2. Taiteen peruspetuksen järjestäminen ja rahitus 3. Hallinnllinen ja muu

Lisätiedot

1. HAKIJAN TIEDOT Sukunimi Etunimet (alleviivaa puhuttelunimi) Syntymäaika

1. HAKIJAN TIEDOT Sukunimi Etunimet (alleviivaa puhuttelunimi) Syntymäaika Pätevyyden tteamisjärjestelmä mudstuu pätevyydet tteavista pätevyyslautakunnista ja niitä hitavista sihteerijärjestöistä sekä pätevyyslautakunnat nimittävästä ja pätevyydet rekisteröivästä FISE Oy:stä.

Lisätiedot

PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010

PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 1 Tarjuspyyntö, LIITE 4. NAANTALIN STRATEGISEN YLEISKAAVA PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 Tämä prjektisuunnitelma sittaa mm. strategisen yleiskaavan tarpeellisuuden, kuinka laatimisprsessi n tarkitus viedä

Lisätiedot

KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä.

KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä. KITI - kilpailu anmuksesta ajn Ohjeistus kilpailujen anmisesta ja mukkaamisesta KITIssä. Kilpailun anminen kalenteriin KITIssä Kilpailun vi ana kalenteriin KITIssä henkilö, jlla n jäsenrekisterin ylläpitäjän

Lisätiedot

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys Aktia-knsernin palkka- ja palkkiselvitys Tämä selvitys nudattaa hallinnintikdin (1.10.2010) susitusta 47, jnka mukaan Aktian tulee selvittää Aktia Pankki Oyj:n (Aktia) timitusjhtajalle, muulle knserninjhdlle,

Lisätiedot

TURVALLISEN OPISKELUYMPÄRISTÖN EDISTÄMINEN JA SORA- LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMINEN KEMI-TORNION AMMATTIKOR- KEAKOULUSSA

TURVALLISEN OPISKELUYMPÄRISTÖN EDISTÄMINEN JA SORA- LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMINEN KEMI-TORNION AMMATTIKOR- KEAKOULUSSA TURVALLISEN OPISKELUYMPÄRISTÖN EDISTÄMINEN JA SORA- LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMINEN KEMI-TORNION AMMATTIKOR- KEAKOULUSSA Ammattikrkeakulun hallitus hyväksynyt 28.8.2013 2 Sisällysluettel Jhdant... 3 1. Kaikkia

Lisätiedot

pienempää, joten vektoreiden välinen kulma voidaan aina rajoittaa välille o. Erikoisesti on

pienempää, joten vektoreiden välinen kulma voidaan aina rajoittaa välille o. Erikoisesti on 5 Pistetul ja sen svellutuksia Kun kahdella vektrilla, a ja b n hteinen alkupiste, niiden määräämät pulisurat jakavat tasn kahteen saan, kahteen kulmaan, jtka vat tistensa eksplementtikulmia, siis kulmia,

Lisätiedot

Tietosuoja 22.4.2013. Tietosuojaperiaatteet Tietosuojaperiaatteemme ovat seuraavat:

Tietosuoja 22.4.2013. Tietosuojaperiaatteet Tietosuojaperiaatteemme ovat seuraavat: 1 Tietsuja 22.4.2013 Yksityisyytesi sujaaminen n Genwrth Financialille erittäin tärkeää. Arvstamme luttamustasi ja haluamme kerta, miten keräämme, sujaamme ja käytämme henkilötietjasi. Miten käytämme ja

Lisätiedot

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio POHJOISEN KULTTUURI-INSTITUUTTI Jhtryhmä 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 16.10.2013 kl 10.00 12.33 Paikka Kemi-Trninlaaksn kulutuskuntayhtymä Lappia Mediataln neuvtteluhune, Urheilukatu 6, Trni Osallistujat VARSINAINEN

Lisätiedot

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

Omaishoitajienkuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Omaishitajienkuntutuskurssit Omaishitajien kuntutuskurssit, Omaishitajien kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 22.5.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 7 Perhekeskuspiltin valmistelutilanne HEL 2015-004845 T 06 00 00 Päätösehdtus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedksi perhekeskuspiltin valmistelun tilanteen.

Lisätiedot

Asiakastapahtumat ja tilaisuudet: Asiakaspalautteet, jälkituotanto ja tiedotus

Asiakastapahtumat ja tilaisuudet: Asiakaspalautteet, jälkituotanto ja tiedotus Asiakastapahtumat ja tilaisuudet: Asiakaspalautteet, jälkitutant ja tiedtus Laatu-hankkeen teemaryhmä D:n kkus 23.4.2013 kl 9.30-14.30 Hämeenlinnan kaupunginkirjastn musiikkisalissa Kkuksen agenda tälle

Lisätiedot

Tulityöt tilapäisellä tulityöpaikalla

Tulityöt tilapäisellä tulityöpaikalla 2012 Tulityöt tilapäisellä tulityöpaikalla Tulitöitä vat kaikki työt, jssa n syttymän aiheuttaja (esim. kipinöinti, hitsaus, avtuli, kuuma ilma) sekä ympäristössä leva palvaara Tulityökrtti ei le lakisääteinen,

Lisätiedot

Kelan järjestelmä muodostaa erän apteekin yhden vuorokauden aikana lähettämistä ostoista.

Kelan järjestelmä muodostaa erän apteekin yhden vuorokauden aikana lähettämistä ostoista. 11 Tilitysmenettely Kelalta tai työpaikkakassalta tilitettävä kustannus syntyy sillin, kun lääkkeet luvutetaan asiakkaalle sairausvakuutuslain mukaisella krvauksella vähennettyyn hintaan. Kun lääkkeet

Lisätiedot

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Rakennusjärjestyksen muuts Rakennusvalvnta Sipn kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) 1. Mikä rakennusjärjestys n? Rakennusjärjestys

Lisätiedot

Fy06 Koe 20.5.2014 Kuopion Lyseon lukio (KK) 1/6

Fy06 Koe 20.5.2014 Kuopion Lyseon lukio (KK) 1/6 Fy06 Ke 0.5.04 Kupin Lysen luki (KK) /6 6p/tehtävä.. Kaksi varattua palla rikkuu lankjen varassa lähellä tisiaan. Pallt vetävät tisiaan puleensa 0,66 N vimalla. Pienemmän palln varaus n kaksinkertainen

Lisätiedot

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja piskelijahulln palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Oppilashult ja turvallisuuden edistäminen Kdin ja kulun yhteistyö Heidi Peltnen, petusneuvs 29.9.2010,

Lisätiedot

Melonta- ja soutuliiton yleisiä periaatteita koskien valintoja

Melonta- ja soutuliiton yleisiä periaatteita koskien valintoja Sumen melnta- ja sutuliitt ry 20.2.2014 Melnta- ja sutuliitn yleisiä periaatteita kskien valintja a. Valinnat ja taludellinen tuki Valinnat hyväksyy SMSL:n Kilpailu- ja valmennusvalikunta lajivastaavan

Lisätiedot

Plus500CY Ltd. Tietosuoja- ja evästekäytäntö

Plus500CY Ltd. Tietosuoja- ja evästekäytäntö Plus500CY Ltd. Tietsuja- ja evästekäytäntö Tietsuja- ja evästekäytäntö Tämä verkksivust n Plus500CY Ltd:n ( me, meille, meidän ) perima. Me kunniitamme tietjen luttamuksellisuutta ja ihmisten yksityisyyttä.

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan sayleiskaavan 2. vaihe arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68789-P21395 arviintisuunnitelma I (I) Salmaa Kristina / Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Suunnittelualue...

Lisätiedot

Sisällysluettelo OHJE 2811.2011 ---

Sisällysluettelo OHJE 2811.2011 --- Ohje henkilökunnalle 28.11.2011 1 Sisällysluettel Yleistä... 2 Hitympäristön siisteys... 3 Puhtaiden haavjen hit... 4 Alle 24 tuntia... 4 Yli 24 tuntia... 4 Infektituneiden haavjen hit... 4 Ompeleiden

Lisätiedot

Korjaus- ja energia-avustusohje 2016

Korjaus- ja energia-avustusohje 2016 Krjaus- ja energia-avustushje 2016 28.1.2016 SOVELTAMISALA JA VOIMAANTULO Vuden 2016 krjausavustuksia myönnettäessä nudatetaan lakia asuntjen krjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista (1184/2005),

Lisätiedot

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 1(5) HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 YLEISTÄ Liikunnallisen iltapäivätiminnan kehittämishankkeiden tukemiseen liittyviä valtinavustuksia jaettaessa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELI

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELI Liite 20 Opetus- ja kasvatuslautakunta 18.11.2015 Ulvilan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELI Päiväktihidn sääntökirja 2016 Sisältö 1. PALVELUSETELI... 4 2. SÄÄNTÖKIRJA... 4 3. MÄÄRITELMÄT... 4 4.

Lisätiedot

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos 2.12.2014

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos 2.12.2014 SAK ry Ohje 1 (3) Liitt- ja jäsenpalvelusast Esk Grekelä/Anitta Leiks 2.12.2014 PAIKALLISJÄRJESTÖN PURKAMINEN TOIMENPITEET 1. Ilmitus SAK:n alueelliseen timipisteeseen välittömästi, kun paikallisjärjestön

Lisätiedot

Miten puu mukaan hankintoihin - uusi hankintalaki ja puun käytön edistäminen hankinnoissa

Miten puu mukaan hankintoihin - uusi hankintalaki ja puun käytön edistäminen hankinnoissa Miten puu mukaan hankintihin - uusi hankintalaki ja puun käytön edistäminen hankinnissa 1. Yleistä uudesta hankintalaista 1 Uusi hankintalaki Uusi hankintalaki astui vimaan 1.1.2017. Laki perustuu vunna

Lisätiedot

Miten puu mukaan hankintoihin - uusi hankintalaki ja puun käytön edistäminen hankinnoissa. 1. Yleistä uudesta hankintalaista

Miten puu mukaan hankintoihin - uusi hankintalaki ja puun käytön edistäminen hankinnoissa. 1. Yleistä uudesta hankintalaista Miten puu mukaan hankintihin - uusi hankintalaki ja puun käytön edistäminen hankinnissa 1. Yleistä uudesta hankintalaista 1 Uusi hankintalaki Uusi hankintalaki astui vimaan 1.1.2017. Laki perustuu vunna

Lisätiedot

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA HELSINGIN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA HELSINGIN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3 Sisällysluettel 1 Menettelytapahje ja sen käyttö... 2 2 Hankinta... 2 2.1 Urakan valmistelu ja kilpailutus... 2 2.2 Tarjus... 3 2.3 Tilaus... 3 2.4 Lisä- ja muutstyöt... 3 3 Valvnta... 4 4 Vastaantt...

Lisätiedot

LAUSU NTOPYYNTO PARAS-LAIN VELVOITTEI DE N JATKAMISESTA

LAUSU NTOPYYNTO PARAS-LAIN VELVOITTEI DE N JATKAMISESTA LAUSU NTOPYYNTO PARAS-LAIN VELVOITTEI DE N JATKAMISESTA Ssiaali- ja terveysministerid n valmistellut esityksen laiksi Paras-lain velvitteiden jatkamisesta. Kunta-ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa

Lisätiedot

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT 5_ FI_Annex III_mnbeneficiary_updated_with_v300714 I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululukissa. Nämä

Lisätiedot

Hävitä kaikki käyttämättömät säiliöt, joita tämä markkinoilta poistaminen koskee.

Hävitä kaikki käyttämättömät säiliöt, joita tämä markkinoilta poistaminen koskee. 5.7.2013 Medtrnic-viite: FA586 Hyvä Paradigm-insuliinipumpun käyttäjä Tällä kirjeellä ilmitamme, että Medtrnic MiniMed pistaa vapaaehtisesti markkinilta Paradigminsuliinipumpuissamme käytettävien MMT-326A-mallin

Lisätiedot

Yksityistietoimituksen ohjeistus, versio 1.0, 12.6.2007

Yksityistietoimituksen ohjeistus, versio 1.0, 12.6.2007 1 (27) Yksityistietimituksen hjeistus, versi 1.0, 12.6.2007 kursiivilla merkitty pöytäkirjan tekstiasu 1 YLEISTÄ... 2 2 KOKOUKSEN ALOITTAMINEN... 3 3 TIEDOTTAMINEN... 4 4 KOKOUKSEN LAILLISUUS... 5 5 VIREILLETULO

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN SELVITYS

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN SELVITYS PHJIS - KAR JALA SAIRAAHIT - 1 (2) JA SSIAALIPALVLUJ KUTAYHTYM Ä Jhtajaylilääkäri Itä-Sumen aluehallintvirast Kirjaam PL 5 511 MIKKLI Viite: AVI: n lausunt - ja selv ityspyyntö 15.9.214 Dnr ISAVI/443/5.7.5/213

Lisätiedot

NURMEKSEN PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 2016

NURMEKSEN PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 2016 NURMEKSEN PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2014 2016 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 3 2. OPPILASHUOLLON KOKONAISTARVE JA OPPILASHUOLTOPALVELUT 3 3. YHTEISÖLLINEN OPPILASHUOLTO... 7 3.1. Oppilashultryhmät.

Lisätiedot

Koulutoimi Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm: 26.6.2014

Koulutoimi Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm: 26.6.2014 1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Kulutimi REKISTERISELOSTE Henkilötietlaki (523/99) 10, 24 Tarkitettu asiakkaille Laatimispvm: 26.6.2014 1. REKISTERIN NIMI AURA - Kulukuraattrien ja psyklgien asiakastietjärjestelmä,

Lisätiedot

Kielistrategia. 1. Periaatelinjaukset. 1.1 Johdanto. 1.2 Nykytilanne ylioppilaskunnassa ja Aallossa

Kielistrategia. 1. Periaatelinjaukset. 1.1 Johdanto. 1.2 Nykytilanne ylioppilaskunnassa ja Aallossa Kielistrategia 1. Periaatelinjaukset 1.1 Jhdant Ylipistlain 46 :n mukaan Aalt-ylipistn ylippilaskunnan kielet vat sumi ja rutsi. Lisäksi ylippilaskunnan jäsenistä merkittävä suus, vunna 2010 nin 10 prsenttia,

Lisätiedot

Maa-ainesten hyödyntäminen

Maa-ainesten hyödyntäminen Ympäristöministeriö Maa-ainesten hyödyntäminen - pas kaivettujen maa-ainesten lukittelusta jätteeksi ja hyödyntämiskelpisuuden arviinnista Lunns 20.3.2014 Sisällysluettel 1 JOHDANTO... 3 2 MÄÄRITELMÄT...

Lisätiedot

1. Johdanto. Jorma Koskinen Puheenjohtaja

1. Johdanto. Jorma Koskinen Puheenjohtaja 1. Jhdant Tämä n Lautamaan kyläyhdistyksen ensimmäinen kylän kehittämissuunnitelma, jnka tarkituksena n timia kaupunkisuunnitelun apuna sana yhdyskuntasuunnitelua. Lähtökhtana kyläsuunnittelussa vat lleet

Lisätiedot

JFunnel: Käytettävyysohjatun vuorovaikutussuunnittelun prosessiopas

JFunnel: Käytettävyysohjatun vuorovaikutussuunnittelun prosessiopas Versi 2/2010 JFunnel: Käytettävyyshjatun vurvaikutussuunnittelun prsessipas Kirjittaja n timinut käytettävyysasiantuntijana, - tutkijana ja -kuluttajana 15 vuden ajan. Hän n kehittänyt ja sveltanut käytettävyyssuunnittelun

Lisätiedot

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa Avin tiet ja avin hallint kunnissa Turku 19.11.2013 Elisa Kettunen, erityisasiantuntija Tietyhteiskuntayksikkö elisa.kettunen(at)kuntaliitt.fi Avin hallint & tiet Kuntaliitssa Kansainvälinen Avimen hallinnn

Lisätiedot

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio Rekrytinti- ja perehdytyskansi Kansi n tarkitettu apuvälineeksi erilaisiin tilaisuuksiin, jissa järjestöämme ja timintaamme tehdään tutuksi uusille ihmisille. Ajatuksena n, että jkainen hyödyntää sitä

Lisätiedot

Tarjottujen laitteiden tulee olla yhteensopivia lentoaseman pilottiin osoittamien laitteiden ja ohjelmistojen

Tarjottujen laitteiden tulee olla yhteensopivia lentoaseman pilottiin osoittamien laitteiden ja ohjelmistojen UBIIKKI HELSINKI-VANTAA, PILOTTI 2 VAIHTOMATKUSTAJAPROSESSIN OHJAUS Airprt Cluster Finland pyytää tarjustanne tämän tarjuspyynnön mukaisesti Helsinki-Vantaan lentasemalla piltitavasta visuaalisesta matkustajahjauskrtista

Lisätiedot

Tutustumme Kokoomukseen

Tutustumme Kokoomukseen Tutustumme Kkmukseen Opiskelevan pienryhmän aineist Kansallisen Sivistysliitn Opintkeskus KANSIO www.kkmus.fi/kansi/aineistt/tutustumme_kkmukseen Tutustumme Kkmukseen Kkmuksen paikallisyhdistyksiin liittyy

Lisätiedot

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013 1 (25) MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013 Sisällysluettel OSA I: ELÄKEMENOTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE... 3 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki 2016.1

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki 2016.1 Ajankhtaiskatsaus, Pelttuki 2016.1 Sftsal Oy huhtikuu 2016 Seuraa Pelttuen alkuruudun Tiedtteet-timinta ja sivustn www.sftsal.fi ajankhtaistiedtteita! Lyhyesti Muista palauttaa 5 vuden viljelysuunnitelma

Lisätiedot

Kestävän kehityksen Toimenpideohjelma 2010-2014

Kestävän kehityksen Toimenpideohjelma 2010-2014 Kestävän kehityksen Timenpidehjelma 2010-2014 Kuva: Arkkitehtitimist Harri Hagan Sisältö JOHDANTO... 2 TOIMENPIDEOHJELMAN PERIAATTEET... 3 HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTI... 5 HANKINNAT... 6 RAKENNUTTAMINEN

Lisätiedot

Maaret Botska. Asiakirjahallinto ja asiakirjatiedon turvaaminen kunnallisten organisaatioiden muutostilanteissa

Maaret Botska. Asiakirjahallinto ja asiakirjatiedon turvaaminen kunnallisten organisaatioiden muutostilanteissa Maaret Btska Asiakirjahallint ja asiakirjatiedn turvaaminen kunnallisten rganisaatiiden muutstilanteissa TEKIJÄ Btska Maaret 1. pains ISBN 978-952-213-879-8 (pdf) Sumen Kuntaliitt Helsinki 2012 Sumen Kuntaliitt

Lisätiedot

Lahden seudun joukkoliikenteen rekisteriseloste

Lahden seudun joukkoliikenteen rekisteriseloste Lahden seudun jukkliikenteen rekisteriselste 22.9.2015 Lahden seudun jukkliikenneviranmainen Rekisteriselste, laatimispäivä 30.7.2014 Henkilötietlaki (523/1999) 10 1. Rekisterinpitäjä Yhteystiedt Lahden

Lisätiedot

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy? Ongelma : Mistä jihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Miten vidaan pelata algritmisesti? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Onk mahdllista pelata ptimaalisesti? 0-0 Lasse

Lisätiedot

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Spectrum kkus 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Yleiset ajatukset ja ideat Miksi maanne n valinnut kääntää tietyn san Spectrumia? Sumi Kääntää Appendix 1 - Tämä n sitä, mitä Sumen muset tarvitsevat

Lisätiedot

3. Rekisterin nimi Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen matkakorttijärjestelmän asiakasrekisteri

3. Rekisterin nimi Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen matkakorttijärjestelmän asiakasrekisteri Rekisteriselste, laatimispäivä 8.6.2015 Henkilötietlaki (523/1999) 10 1. Rekisterinpitäjä Yhteystiedt Lappeenrannan kaupunki Lappeenrannan kaupunki, Tekninen timi, kadut ja ympäristö Villimiehenkatu 1

Lisätiedot

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy? Ongelma : Mistä jihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Miten vidaan pelata algritmisesti? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Onk mahdllista pelata ptimaalisesti? 0-0 Lasse

Lisätiedot

RAPI: Reaaliaikaisen tiedonluovutusrajapinnan mahdollisuudet ja haasteet

RAPI: Reaaliaikaisen tiedonluovutusrajapinnan mahdollisuudet ja haasteet RAPI: Reaaliaikaisen tiednluvutusrajapinnan mahdllisuudet ja haasteet Lppuraprtti Tiednluvutusrajapinnan esiselvitys Versi 1.0H Laatija Tiednluvutusrajapinnan esiselvitys -prjekti 13.3.2012 Sisällysluettel

Lisätiedot

Päivärinteen koulun asemakaava ja asemakaavamuutos

Päivärinteen koulun asemakaava ja asemakaavamuutos 1510007062 Hattulan kunta Päivärinteen kulun asemakaava ja asemakaavamuuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 5.8.2013, tark. 27.9.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 )

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa liitetystä ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa liitetystä ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät osakkeenomistajat. :N Aika: kl 10.00 Paikka: Läsnä: Hyvinkääsali, Jussinkuja 1, 05800 Hyvinkää Kkuksessa livat läsnä tai edustettuina kkuksessa liitetystä ääniluettelsta (Liite 1) ilmenevät sakkeenmistajat. 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN

Lisätiedot

Vastaus Perussuomalaisten edustaja Leila Myllyojan kysymykseen sotaveteraanien kuntoutuksesta

Vastaus Perussuomalaisten edustaja Leila Myllyojan kysymykseen sotaveteraanien kuntoutuksesta Raisin kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Ssiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 14.12.2016 Ssiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 175 4.10.2016 Asianr 713/00.02.02/2015 221 Vastaus Perussumalaisten edustaja

Lisätiedot