Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi"

Transkriptio

1 Kalatalusalueen ensimmäinen kkus ja vusi Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä perjantaina Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut

2 Uuden kalatalusalueen alku eli 1. kkus ELY-keskus kutsuu klle 1. kkuksen Kuulutus kkuksista tammikuussa Virallinen Lehti ja ELY-keskuksen nettisivulla tammikuun 2019 alusta alkaen Nettiin: kkuskutsu, asialista ja sääntömalli Tiedtus kkusajista ja -paikista alkaa julukuussa 2018 Ensimmäiset kkukset mahdllisia tammikuun lpulla viikn 3. lpulla Tavitteena n, että kaikki kkukset n pidetty ennen Etelä-Sumen kululaisten talvilmaa Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut

3 Uuden kalatalusalueen alku eli 1. kkus Ensimmäisen kkuksen asialistaa, jnka ELY-keskus tekee ja jka n nähtävillä ennen kkusta: Kkuksen avaaminen - ELY-keskuksen virkamies avaa kkuksen Hyväksytään äänestysluettel ja sallistujaluettel Valitaan kkuksen puheenjhtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa Käsitellään kkuksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Hyväksytään kkuksen esityslista ---- nimisen kalatalusalueen järjestäytyminen ELY-keskuksen päätöksen nr mukaisesti. Valitaan kalatalusalueen hallitukseen vähintään 7 hallitusjäsentä (Kalastuslaki 27 ). Valitaan hallituksen jäsenistä yksi puheenjhtajaksi ja yksi varapuheenjhtajaksi Valitaan kalatalusalueen edustaja alueelliseen kalataluden yhteistyöryhmään (kalastuslaki 33 ) ja edustajan varahenkilö Käsitellään esitystä kalatalusalueen säännöiksi Muut asiat. Valtuutetaan tarvittaessa kalastuksenvalvjat Keskustellaan käyttö- ja hitsuunnitelman valmistelusta Keskustelu Kkuksen päättäminen Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut

4 Uuden kalatalusalu een alku (eli 2. kkus) Tinen kkus myöhemmin keväällä, js näitä ei le j tehty: Timintasuunnitelma Tul- ja menarvi Tilintarkastajan valinta Sääntöjen hyväksyminen Tdetaan valinta tai keskustellaan timinnanjhtajan valinnasta (hallitus valitsee) Keskustelu käyttö- ja hitsuunnitelman laadinnan periaatteista Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut

5 Osakaskuntien valmistautuminen kalatalusalueen kkukseen Kalatalusalueiden jäseniä vat kalastusikeuden haltijat ja valtakunnalliset kalastusalan järjestöt Osakaskunnan tai sakaskuntien liittymän valtuutus tarvitaan! Edustajan täytyy tietää, mitä edustaa, missä vesialueensa sijaitsee, vesikiinteistön nykyinen kiinteistörekisteritunnus ja vesipinta-ala Yksityisveden mistajilta tdiste (esim. kiinteistörekisterite), että mistaa/hallitsee vesialuetta Järjestöjen edustajilta valtakirja tai kkuspöytäkirja Rekisteröidyillä alueellisilla ympäristö- ja lunnnsujelujärjestöillä ikeus yhteen edustajaan, jlla läsnäl- ja puheikeus Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut

6 Osakaskunnat Ennen kkuksen alkua tulee sallistujan varautua sittamaan henkilöllisyytensä sekä valtuutus kalatalusalueen jäseneksi ELY-keskuksen virkamiehelle. Jtta vesialueen mistajan, sakaskunnan tai vesialueiden mistajien yhteenliittymän edustajan sallistumisikeus ja ääniikeus yleiskkuksessa vidaan tdeta, sallistujan n pystyttävä sittamaan, mitä kiinteistörekisteriyksikköä tai - yksikköjä (kiinteistörekisterinumert) hän edustaa, ja että hänellä n laillinen ikeus edustaa näitä yksikköjä. Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut

7 Rahitus Kalastusalueille ei enää myönnetä timintarahaa, vaan timintaraha myönnetään kalatalusalueille. Kalatalusalueiden timintarahan jakperiaate muuttuu aiemmasta. Perusraha + vesipinta-ala + maapinta-ala Timintaraha tarkitettu hallintn, valvntaan ja hankkeisiin (ma rahitus) eli kalatalusalueen timintaan Vunna 2019 jatkuva haku: Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut

8 Rahitus / mistajakrvaus Krvaukset vesialueiden mistajille jaetaan uusille kalatalusalueille kskien vutta LUKEn selvitys viehekalastuspaineesta uusien aluerajjen mukaisena valmistunee huhtikuussa 2019, minkä jälkeen ELYkeskus vi tehdä jakpäätökset kuultuaan alueita uudesta jakperusteesta Jakperusteena n viehekalastusrasitus Omistajakrvaukset jaettaneen uuden rasitusselvityksen valmistumisaikataulun vuksi syksyllä Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut

9 Rahitus / hankeavustukset Vuden 2019 hankeavustusten määrärahjen hakuaika n ELY-keskukset myöntävät avustuksia määrärahjen puitteissa jatkuvasti kk vuden 2019 ajan Valinnassa erityisenä painpistealueena vuden 2019 haussa vat: Kalavesien kestävän käytön ja hidn suunnittelu (mm. kalatalusalueiden käyttö- ja hitsuunnitelmat) Kalastusharrastuksen edistäminen Kalastuksen valvnta Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut

10 Tulevaisuus Kalatalusalueet Kalataludellinen käyttö- ja hitsuunnitelmat Kalataluden yhteistyöryhmien rli Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut

11 Ohjeita: Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut

12 KIITOKSET MIELENKIINNOSTA Hannu Sal ELY-keskus, Järvi-Sumen kalataluspalvelut Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut

Kalastusalueiden toiminnan purkaminen ja kalatalousalueen alku

Kalastusalueiden toiminnan purkaminen ja kalatalousalueen alku Kalastusalueiden timinnan purkaminen ja kalatalusalueen alku POHJOIS-SAVON KALASTUSALUEPÄIVÄ 31.10.2018 Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Kalastusalueen timinnan päättyminen viimeiset

Lisätiedot

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja muut ajankohtaiset asiat

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja muut ajankohtaiset asiat Kalastusalueiden timinnan päättäminen ja muut ajankhtaiset asiat Pirkkalan kalastusalueen kkus Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Mitä täytyy hitaa vunna 2018 Kalastusalueen varsinainen

Lisätiedot

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja kalastuslain ajankohtaiset asiat

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja kalastuslain ajankohtaiset asiat Kalastusalueiden timinnan päättäminen ja kalastuslain ajankhtaiset asiat Kalastusalueiden viimeiset hetket Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Kalastusalueen lppu ja kalatalusalueen alku

Lisätiedot

Kalatalousalueiden 1. kokous

Kalatalousalueiden 1. kokous Kalatalousalueiden 1. kokous Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut Rannikon kalatalousaluepäivät 31.10.2018 Turku Kalastuslain toimeenpanon aikataulu 2018-2020 2018 ELY-keskus

Lisätiedot

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos 2.12.2014

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos 2.12.2014 SAK ry Ohje 1 (3) Liitt- ja jäsenpalvelusast Esk Grekelä/Anitta Leiks 2.12.2014 PAIKALLISJÄRJESTÖN PURKAMINEN TOIMENPITEET 1. Ilmitus SAK:n alueelliseen timipisteeseen välittömästi, kun paikallisjärjestön

Lisätiedot

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin

Lisätiedot

Avustukset kalatalouden alueelliseen edistämiseen 2019 ja omistajakorvaukset vuodelta 2018

Avustukset kalatalouden alueelliseen edistämiseen 2019 ja omistajakorvaukset vuodelta 2018 Avustukset kalatalouden alueelliseen edistämiseen 2019 ja omistajakorvaukset vuodelta 2018 Uusien kalatalousalueiden rahoituksen periaatteet ja hakuaika Hankeavustusten periaatteet ja hakuaika Omistajakorvausten

Lisätiedot

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016 Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan

Lisätiedot

Sääntömuutos esitykset

Sääntömuutos esitykset Sääntömuuts esitykset Asiakirja 8 Sisältää myös muutksen taustan sekä partineuvstn lausunnn Hallituksen 11.10.2012 päättämät sääntöjen muutsesitykset jäsenkkukselle - Jäsenkkukselle 2012 ehdtettavat lisäykset

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikk 13.2.2019 kl 17.30 18.10 Paikka Lauritsalan seurakuntakti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti 1(5) Aika Keskiviikkna 30.3.2016 kl 17 Paikka Seurakuntasali, Pulanka Läsnä Seppänen Hannes puheenjhtaja Mater Riina-Maria taluspäällikkö, sihteeri Milanen Erkki varapuheenjhtaja Herukka Terttu Juntunen

Lisätiedot

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Aluetimist: Phjis-Karjala Keskeiset alueelliset timinnt ja timenpiteet vunna 2014 Asiakirja liitetään Sumen Nurisseurat ry:n timintasuunnitelman liitteeksi. 1. KULTTUURI-, HARRASTUS-

Lisätiedot

Läsnäolijat: Kokoukseen osallistui 11 henkilöä. Osallistujalista liitteenä.

Läsnäolijat: Kokoukseen osallistui 11 henkilöä. Osallistujalista liitteenä. PÖYTÄKIRJA MU KU Asia: Maaperän tutkimus- ja kunnstusyhdistys ry:n syyskkus Aika ja paikka: 16.11.2007, Sumen ympäristökeskus Läsnälijat: Kkukseen sallistui 11 henkilöä. Osallistujalista liitteenä. 1.

Lisätiedot

Kalatalousalueiden rahoitus ja edistämismäärärahat Jouni Hiltunen Lapin ELY - keskus

Kalatalousalueiden rahoitus ja edistämismäärärahat Jouni Hiltunen Lapin ELY - keskus Kalatalousalueiden rahoitus ja edistämismäärärahat 2019 Jouni Hiltunen Lapin ELY - keskus Mitä uutta v. 2019 alue- ja edistämisrahojen osalta? Haku alkaa 1.1.2019 ja hakemuksia voi jättää sekä alueiden

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa liitetystä ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa liitetystä ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät osakkeenomistajat. :N Aika: kl 10.00 Paikka: Läsnä: Hyvinkääsali, Jussinkuja 1, 05800 Hyvinkää Kkuksessa livat läsnä tai edustettuina kkuksessa liitetystä ääniluettelsta (Liite 1) ilmenevät sakkeenmistajat. 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN

Lisätiedot

Alueellinen jätehuoltojaosto

Alueellinen jätehuoltojaosto Alueellinen jätehultjast - Kuntien yhteinen jätehultviranmainen Sanna Pulkkinen Alueellinen jätehultjast Kunta jätelain mukainen vastuu yhdyskuntajätehullsta julkisikeudellinen palvelutehtävä mistajahjaus

Lisätiedot

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys Aktia-knsernin palkka- ja palkkiselvitys Tämä selvitys nudattaa hallinnintikdin (1.10.2010) susitusta 47, jnka mukaan Aktian tulee selvittää Aktia Pankki Oyj:n (Aktia) timitusjhtajalle, muulle knserninjhdlle,

Lisätiedot

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 16.3.2018 Polvijärvi Kalatalousaluejakopäätökset julki joulukuussa 2017, valitusaika päättyi 19.1.2018. Päätöksiin

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA

KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Pohjois-Kirkkonummen yhteisten Kokouskutsu ja esityslista 1 (2) KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Pohjois-Kirkkonummen yhteisten vesialueiden osakaskunnan osakkaat kutsutaan vuoden 2015 sääntömääräiseen vuosikokoukseen

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1/2019

Hallituksen kokous 1/2019 PÖYTÄKIRJA 1 Hallituksen kkus 1/2019 Aika Maanantai 7.1.2019 kell 18.00 Paikka Sumen Kansallisppera ja -baletti, Helsinginkatu 58, 00250 Helsinki Läsnä Lars Lindeman puheenjhtaja Nelli Ritala sihteeri

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Ellivuori resort Hotelli ESITYSLISTA

Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Ellivuori resort Hotelli ESITYSLISTA Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen 13.11.2018 klo 18.00 Ellivuori resort Hotelli 1. KOKOUKSEN AVAUS ESITYSLISTA Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Esko Piranen avaa kokouksen. Avauksen

Lisätiedot

Pirkanmaan AluePegasoksen ohjausryhmän kokous

Pirkanmaan AluePegasoksen ohjausryhmän kokous Muisti 1 (5) Pirkanmaan AluePegasksen hjausryhmän kkus Aika: 26.10.2018 kl 9-12 Paikka: Pirkanmaan liitt, Kellprtinkatu 1 C, neuvtteluhune Veturi Osallistujat: Erillinen liite Muisti 2 (5) Asia Esittely,

Lisätiedot

Ohje viranomaisille 8/2012 1 (6)

Ohje viranomaisille 8/2012 1 (6) Ohje viranmaisille 8/2012 1 (6) Dnr 7845/06.10.06.00/2012 Jakelussa mainituille Tupakkalaki ulkalueilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa Taustaa Tämä hje n päivitys Ssiaali- ja terveysalan lupa- ja

Lisätiedot

Övriga närvarande - Muut läsnäolijat Petra Fager (vice sekr./varasiht.) x Pia Vähäkangas Johanna Kujala (sekr./siht.) x Riku Niemistö x Heli Masa

Övriga närvarande - Muut läsnäolijat Petra Fager (vice sekr./varasiht.) x Pia Vähäkangas Johanna Kujala (sekr./siht.) x Riku Niemistö x Heli Masa Maakuntauudistus Phjanmaalla Väliaikainen valmistelutimielin, päätöskkus I/2018 PÖYTÄKIRJA Aika: 25.1.2018 kl 9:00 11:57 Paikka: Vaasan keskussairaala, kkushune T1, Hietalahdenkatu 2-4, Vaasa Närvarande

Lisätiedot

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin. 1 (6) 22.1.2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsujelun valvntahanke vusina 2012-2015 ( Turvallinen, terveellinen ja tuttava kuntatyö 2015 ) HANKESUUNNITELMA Tausta Kuntasektrilla n tapahtunut ja tapahtuu

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry. Kooste 4/2019. Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja seuraavin tarkennuksin;

Suomen Snautserikerho ry. Kooste 4/2019. Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja seuraavin tarkennuksin; Hallituksen kkus Snautserikerhn hallitus piti 4/2019 kkuksensa tiistaina Tässä kste kkuksessa käsitellyistä asiista. 1. Edellisen kkuksen pöytäkirjan hyväksyntä 2. Jäsenasiat Hyväksyttiin edellisen kkuksen

Lisätiedot

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri 1 Nuristyön kehittämisverkst MUISTIO 4/2010 Kkus: Krdinaatiryhmän kkus Aika: ti 30.11.2010 kl 13.00 15.55 Paikka: Läsnä: DIAK (etelä), Järvenpää Päivi Harinen, Itä-Sumen ylipist (YUNET) Elna Hirvnen, Tampereen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016 Kupin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 7 Asianr 201/10.00.02.01/2016 Puijnlaaksn etelärinteen tnttien luvutusehdt Kiinteistöjhtaja Jari Kyllönen Maamaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Tekninen lautakunta

Lisätiedot

HAUKIVEDEN KALASTUSALUEEN KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA v. 2012 27. TOIMINTAVUOSI

HAUKIVEDEN KALASTUSALUEEN KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA v. 2012 27. TOIMINTAVUOSI HAUKIVEDEN KALASTUSALUEEN KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA v. 2012 27. TOIMINTAVUOSI 1. YLEISTÄ 1.1 Yleistiedt kalastusalueesta Kalastusalue käsittää Saimaan vesistön sa-alueen Jristen, Varkauden, Rantasalmen

Lisätiedot

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Spectrum kkus 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Yleiset ajatukset ja ideat Miksi maanne n valinnut kääntää tietyn san Spectrumia? Sumi Kääntää Appendix 1 - Tämä n sitä, mitä Sumen muset tarvitsevat

Lisätiedot

LIITON VARSINAINEN SYYSKOKOUS. Aika klo Paikka Radiokatu 20, salit 1-3, Helsinki

LIITON VARSINAINEN SYYSKOKOUS. Aika klo Paikka Radiokatu 20, salit 1-3, Helsinki Syyskkuksen pöytäkirja LIITON VARSINAINEN SYYSKOKOUS Aika 26.11.2016 kl 11.00 Paikka Radikatu 20, salit 1-3, Helsinki Läsnä Edustettuna li 242 jäsenseuraa, jiden äänimäärä yhteensä li 722. Yhteisöjäseniä

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Tutustumme Kokoomukseen

Tutustumme Kokoomukseen Tutustumme Kkmukseen Opiskelevan pienryhmän aineist Kansallisen Sivistysliitn Opintkeskus KANSIO www.kkmus.fi/kansi/aineistt/tutustumme_kkmukseen Tutustumme Kkmukseen Kkmuksen paikallisyhdistyksiin liittyy

Lisätiedot

Alueiden kehittämistä ja rakennerahastoja koskeva EU- ja kansallisen lainsäädännön tarkastelu

Alueiden kehittämistä ja rakennerahastoja koskeva EU- ja kansallisen lainsäädännön tarkastelu 1 (6) 12.8.2015 Alueiden kehittämistä ja rakennerahastja kskeva EU- ja kansallisen lainsäädännön tarkastelu Keski-Phjanmaan Yrittäjät vastaa Työ- ja elinkeinministeriön kyselyyn seuraavasti: Yleistä: De

Lisätiedot

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Etelä-Savon kalastusaluepäivä 7.2.2018 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousalueiden rajat karttapalvelussa

Lisätiedot

Miten uudet kalatalousalueet muodostuvat?

Miten uudet kalatalousalueet muodostuvat? Miten uudet kalatalousalueet muodostuvat? Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakuntien kalastusaluepäivä 15.12.2016 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, Lapin ELY-keskus Esityksen sisältö

Lisätiedot

STAABI Tampereen yliopiston hallintotieteita opiskelevien yhdistys ry

STAABI Tampereen yliopiston hallintotieteita opiskelevien yhdistys ry STAABI Tampereen ylipistn hallinttieteita piskelevien yhdistys ry YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: Trstai 1.12.2016 kl 17.00 Paikka: Villa Vintti 1/Kehra saari, 33200 Tampere Paikalla: Lista

Lisätiedot

Kalastonhoitomaksuihin liittyvät menettelyt

Kalastonhoitomaksuihin liittyvät menettelyt Kalastonhoitomaksuihin liittyvät menettelyt Mari Nykänen, Pohjois-Savon ELY-keskus Roni Selén, Maa- ja metsätalousministeriö Koulutustilaisuus 7.12.2015, Tampere Rahoituksen käytön tavoite Maksujen jaolla

Lisätiedot

SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA

SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA SYYSKOKOUS 2017 AIKA sunnuntai 22.10.2017 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

6 79 Ilmoitusasiat: Seurakunnan henkilöstösuunnitelman päivittäminen

6 79 Ilmoitusasiat: Seurakunnan henkilöstösuunnitelman päivittäminen JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7/2016 1 AIKA PAIKKA Sivu / ke 7.12.2016 kl 16.30. Kahvitarjilu kl 16.00 alkaen Markus kkustila Jyväskylän seurakunta, Markus kkustila 2. krs, Tellervnkatu 5 Jyväskylä

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Mutku ry:n hallituksen puheenjohtaja Raakel Jaloniemi avasi syyskokouksen klo 16:30 ja toivotti kaikki tervetulleiksi.

1. Kokouksen avaus Mutku ry:n hallituksen puheenjohtaja Raakel Jaloniemi avasi syyskokouksen klo 16:30 ja toivotti kaikki tervetulleiksi. Maaperän tutkimus- ja kunnstusyhdistys ry Yhdistyksen syyskkuksen pöytäkirja MU KU Aika Trstai 30.11.2017 kl 16:00 Paikka Urbansauna Kalli, Aleksis Kiven katu 22, 00500 Helsinki Läsnä Hdju Sanna, Hppnen

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet

Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet Kalastonhoitomaksuvarat 7.12.2015 Kalastuksenhoitomaksuvarat (1952-) Kertymä vuosittain noin 5,5 M palautus kalatalouden käyttöön kalastusalueiden

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Ajankohtaista kalataloudesta Etelä-Karjalan kalatalouskeskus 24.4.2018 Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Esityksen sisältö Kalatalouden yleistilanne Kalatalousalueet ja osakaskunnat Käyttö-

Lisätiedot

Sopisiko yhteismetsä minulle ja jälkeläisille?

Sopisiko yhteismetsä minulle ja jälkeläisille? Spisik yhteismetsä minulle ja jälkeläisille? Plvelta tiselle, Helsinki 11.3.2017 kl 11.00-12.00 Pirj Havia, MetsäPremium Oy Yrittäjä, metsätalusinsinööri (YAMK), LKV, julkinen kaupanvahvistaja www.metsapremium.fi

Lisätiedot

2. VALITAAN KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI

2. VALITAAN KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI 1 Kutsu Vammalanseudun kalastusalueen vuosikokoukseen 20.11.2014 klo 18.00 Hotelli Ellivuori ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Esko Piranen avaa kokouksen. Avauksen

Lisätiedot

Yksityistiet alkaen

Yksityistiet alkaen Yksityistiet 1.1.2019 alkaen Uusi yksityistielaki (560/2018) tuli vimaan 1.1.2019. Tähän infpakettiin n kttu uuteen lakiin phjautuvaa yleistä tieta tiekunnan hallintn liittyvistä asiista. Tiekunnan kkuksen

Lisätiedot

tontille rakennettua asuinnakennusta. Yhtiön omistamassa rakennuksessa on huoneistojen yhteenlasketusta Pon- Huon. Kernas no nos P-ala nz

tontille rakennettua asuinnakennusta. Yhtiön omistamassa rakennuksessa on huoneistojen yhteenlasketusta Pon- Huon. Kernas no nos P-ala nz il tl Y-tunnus: O277t7t-9 Sivu 1 ASUNTO OY ]USSINLIN]AN YHTIö]ÄR]ESTYS L 5 Yhtiön timinimi n Asunt Oy Jussinlinja ja ktipaikka Helsingin kaupunki. 2 5 Yhtiön timialana n mistaa ja hallita tnttia n 11 Helsingin

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU KOKOUKSEN AIKATAULU

KOKOUSKUTSU KOKOUKSEN AIKATAULU KOKOUSKUTSU Tervetula Uudenmaan Partipiiri ry:n sääntömääräiseen kevätkkukseen. Kevätkkus pidetään sunnuntaina 30.3.2014 kell 10.30-14.30 Karkkilan seurakuntatallla (Huhdintie 9, 03600 Karkkila). Keskustelu

Lisätiedot

Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelma Seurantaryhmän 2. kokous

Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelma Seurantaryhmän 2. kokous Muisti 1 (6) Pvm 23.5.2007 Dnr Kkemäenjen kalakantjen hit-hjelma Seurantaryhmän 2. kkus Aika: 14.3.2007 kl 10 Paikka: Huittisten kaupungintal, valtuustsali Läsnä: Osanttajalista, liite 1 Asialista 1. Kkuksen

Lisätiedot

Käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määräämät asiat.

Käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määräämät asiat. YHTIÖKOKOUSKUTSU Katin Golf Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 27.4.2018 klo 10:00 alkaen Holiday Club Katinkullassa, osoitteessa Katinkullantie 15,

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina

Lisätiedot

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus www.omahäme.fi Tehtävä: Kalatalous 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalvelu vastaa eri lakeihin

Lisätiedot

KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aalto-yliopiston ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA 0/2013 PL Espoo

KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aalto-yliopiston ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA 0/2013 PL Espoo KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aalt-ylipistn ylippilaskunta PÖYTÄKIRJA 0/2013 02151 Esp Aika: 14.12.2012 14:00 Paikka: Läsnä: Sali Ke3 Elina Hnkanen, puheenjhtaja Pia Silventinen, tiedttaja-sihteeri

Lisätiedot

XX.XX.20XX OTSIKKO 1( 5 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3.

XX.XX.20XX OTSIKKO 1( 5 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3. 1( 5 1(5) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3.2016 klo 17:00 Paikka: HAMK Visamäki, Valtuustosali Kutsutut: Sara Holm, edustajiston puheenjohtaja

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ 1(4) LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT Lestijärven kunta Kaustisen seutukunta ja sen hallinnima InnKas -prjekti (S 12115) tarjaa prjektissa mukana

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten sekä vaalitoimitsijoiden nimeäminen Kirkkonummella

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten sekä vaalitoimitsijoiden nimeäminen Kirkkonummella Pyyntö 1 (5) Jakelussa mainituille pulueille Presidentinvaalit 2018 Vaalilautakuntien ja vaalitimikunnan jäsenten ja varajäsenten sekä vaalitimitsijiden nimeäminen Kirkknummella Presidentinvaalit järjestetään

Lisätiedot

Ohje viranomaisille 3/ (5)

Ohje viranomaisille 3/ (5) Ohje viranmaisille 3/2010 1 (5) Dnr 7043/11.02.04.00.05/2010 Jakelussa mainituille Ulkalueilla järjestettäviä yleisiä tilaisuuksia kskeva tupakintikielt Taustaa Yleiset tilaisuudet Ssiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Julkisen hallinnon tietoliikennepalvelulinjaukset työryhmän asettaminen

Julkisen hallinnon tietoliikennepalvelulinjaukset työryhmän asettaminen 1 (5) Päätös VM/275/00.01.00.01/2018 JulkICT-sast 16.2.2018 Julkisen hallinnn tietliikennepalvelulinjaukset työryhmän asettaminen Tarkitus Valtivarainministeriön (VM) Julkisen hallinnn tiet- ja viestintäteknisen

Lisätiedot

Esityslista. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 8/2013 TARAKI

Esityslista. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 8/2013 TARAKI Esityslista Tampereen Rakentajakilta, Raadin kkus 8/2013 TARAKI Aika: ma 11.3.2013 kl 10.00 Paikka: Laitksen neuvttelutila Puheenjhtaja Elina Luknen läsnä Sihteeri Mark Laitinen läsnä khdasta 10 alkaen

Lisätiedot

Mikä on KALPA? Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä UKK-instituutti, Tampere

Mikä on KALPA? Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä UKK-instituutti, Tampere Mikä on? Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä 23.11.2018 UKK-instituutti, Tampere Kalatalousneuvoja Ismo Kolari ismo.kolari@ahven.net Pirkanmaan Kalatalouskeskus Erikoissuunnittelija

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Uhanalaisten vaelluskalojen suojelutyö Etelä-Savossa

Uhanalaisten vaelluskalojen suojelutyö Etelä-Savossa Uhanalaisten vaelluskaljen sujelutyö Etelä-Savssa Mikkeli 4.6.2019 Kalastusbilgi Teemu Hentinen Phjis-Savn ELY-keskus, Järvi-Sumen kalataluspalvelut Taustaa Etelä-Savlla n pitkät perinteet lajisujelun

Lisätiedot

Mediakasvatus ja tietoyhteiskunnan kansalaistaidot kirjastoissa

Mediakasvatus ja tietoyhteiskunnan kansalaistaidot kirjastoissa Mediakasvatus ja tietyhteiskunnan kansalaistaidt kirjastissa Laatu-hankkeen teemaryhmä C:n kkus 18.4.2013 kl 10.00-14.00 Kuvlan kaupunginkirjastn Mediamajassa Kkuksen agenda tälle päivälle Mika Mustikkamäki

Lisätiedot

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 Lajiliittjen n mahdllista hakea tukea lasten ja nurten urheilun (6-19v) kehittämistyöhön. Nuri Sumi tukee lajiliittjen kehittämistimia

Lisätiedot

Lapin kalastusaluepäivät Saariselkä 15-16.11.2012

Lapin kalastusaluepäivät Saariselkä 15-16.11.2012 Lapin kalastusaluepäivät Saariselkä 15-16.11.2012 20.11.2012 Kalastuksen valvonta Lapissa järjestetty koetilaisuudet Rovaniemellä, Ivalossa ja Ylläksellä Kokeen hyväksyttävästi suorittanut 138 henkilöä

Lisätiedot

TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 01.01.2011 31.12.2011. 1. Toimikunnan kokoonpano. 2. Toimikunnan toiminta. 3. Tapahtumat VUOSIKERTOMUS 2011 LIITE 2

TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 01.01.2011 31.12.2011. 1. Toimikunnan kokoonpano. 2. Toimikunnan toiminta. 3. Tapahtumat VUOSIKERTOMUS 2011 LIITE 2 Sumen Cavalier Terveystimikunta 19.3.2012 Päivi Itknen TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 01.01.2011 31.12.2011 1. Timikunnan kknpan Puheenjhtaja: - Päivi Itknen Jäsenet: 2. Timikunnan timinta 3. Tapahtumat

Lisätiedot

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja 1 Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja muisti aika 23.11.2015 kl 13-16: kahvit nin kl 14.15-14.30 paikka valtuustsali sallistujat lapsiperhepalveluissa timivat Aiemmin n lähetetty (ja löytyvät

Lisätiedot

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta

Lisätiedot

Hallitus. Aika: Kello: Hämeenkatu 3 b 2. krs, Tampere Läsnä: Tiina Koljonen Puheenjohtaja

Hallitus. Aika: Kello: Hämeenkatu 3 b 2. krs, Tampere Läsnä: Tiina Koljonen Puheenjohtaja Aika: 22.5.2011 Kello: 10.12-12.57 Paikka: Hämeenkatu 3 b 2. krs, 33100 Tampere Läsnä: Tiina Koljonen Puheenjohtaja Anna-Kaisa Välilä Anna Kantola Miia Pietilä Tino Svart Varapuheenjohtaja Jäsen Jäsen

Lisätiedot

Kalastusalueen toiminnan purkaminen

Kalastusalueen toiminnan purkaminen Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen alueen kalastusaluepäivä 23.11.2018, UKK-instituutti, Tampere Kalastusalueen toiminnan purkaminen Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Sisältö 1. Hallittu

Lisätiedot

PARTION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

PARTION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 3.12.2018 / Saara Nykänen & Rbert Sundman, lunns 16.12.2018 / Snja Miettinen, lunns päivitetty esitykseksi hallituksen päätöksen mukaisesti 26.1.2019 / Partineuvstn järjestäytymiskkuksen käsittely PARTION

Lisätiedot

-Liedon nuva 27.3.15. Pöytäkirjat vuosi 2014 28.1 26.2 16.3 8.4 16.8 4.9 9.10 20.11

-Liedon nuva 27.3.15. Pöytäkirjat vuosi 2014 28.1 26.2 16.3 8.4 16.8 4.9 9.10 20.11 Liedn nurisvaltuust -Liedn nuva 27.3.15 t vusi 2014 28.1 26.2 16.3 8.4 16.8 4.9 9.10 20.11 Liedn nurisvaltuust 1 -Liedn nuva 3.2.14 Liedn nurisvaltuustn pöytäkirja tammikuu-14 Aika: 28.1.-14 kl 18 Paikka:

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 20.10.2014

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 20.10.2014 TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Aika 20.10.2014 kl 17:15-18:36 Paikka Perheasiain neuvttelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjhtaja Andreassn, Kari Hankela, Jussi

Lisätiedot

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA Kirkknummen musiikkipist - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA 2004/2009 Kirkknummen musiikkipist - Kyrkslätts musikinstitut Kirkknummen musiikkipist n perustettu vunna 1972, kunnallistettu 1.1.1989

Lisätiedot

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Helsinki 19.10.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, P-S ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalastonhoitomaksusta Kalastajan näkökulmasta yhden kortin

Lisätiedot

Meikäläiset. Me Itse ry. Me Itse ry:n jäsentiedote 2. 2015. Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Liike itsenäisen elämän puolesta

Meikäläiset. Me Itse ry. Me Itse ry:n jäsentiedote 2. 2015. Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Liike itsenäisen elämän puolesta Meikäläiset Me Itse ry:n jäsentiedte 2. 2015 Kuvaaja Laura Vesa Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Me Itse ry Liike itsenäisen elämän pulesta Raha-autmaattiyhdistys tukee timintaamme Sisältö Vaikuttaminen

Lisätiedot

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta työryhmän asettaminen

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta työryhmän asettaminen 1 (5) Päätös VM/276/00.01.00.01/2018 JulkICT-sast 16.2.2018 Julkisen hallinnn linjaukset tiedn sijainnista ja hallinnasta työryhmän asettaminen Tarkitus Valtivarainministeriön (VM) Julkisen hallinnn tiet-

Lisätiedot

1. Johdanto. Jorma Koskinen Puheenjohtaja

1. Johdanto. Jorma Koskinen Puheenjohtaja 1. Jhdant Tämä n Lautamaan kyläyhdistyksen ensimmäinen kylän kehittämissuunnitelma, jnka tarkituksena n timia kaupunkisuunnitelun apuna sana yhdyskuntasuunnitelua. Lähtökhtana kyläsuunnittelussa vat lleet

Lisätiedot

IAB Finland. Vuosikokous 2009. 10.3.2009 Ammattikorkeakoulu Metropolian päärakennus

IAB Finland. Vuosikokous 2009. 10.3.2009 Ammattikorkeakoulu Metropolian päärakennus IAB Finland Vusikkus 2009 10.3.2009 Ammattikrkeakulu Metrplian päärakennus 2 Sisällysluettel Esityslista... 3 Timintakertmus 2008... 4 IAB:n hallitus vunna 2008... 4 Markkinan kehitys... 5 Työryhmät...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Henkilöstöraprtti 2014 1 Raahen seudun hyvinvintikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Yhteistyötimikunta 17.03.2015 Yhtymähallitus 25.03.2015 Pyhäjen kunnanvaltuust Raahen kaupunginvaltuust Siikajen kunnanvaltuust

Lisätiedot

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Sisällysluettel 1. HALLINTO JA TALOUS, LIITON KOKOUKSET... 4 1.1. Hallint...

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen Esityslista Lauantai 10.6.2017 1. EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen 2. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2.1. Esittely Sääntöjen 11. pykälän

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

Metsokankaan koulun vanhempaintoimikunta. 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN Puheenjohtaja Kaisa Kaitera aloitti kokouksen kello 18:01.

Metsokankaan koulun vanhempaintoimikunta. 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN Puheenjohtaja Kaisa Kaitera aloitti kokouksen kello 18:01. Metskankaan kulun vanhempaintimikunta KOKOUSMUISTIO Aika: 28.1.2015 kl 18:00 20:19 Paikka: Metskankaan kulu, pettajanhune Lupp 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN Puheenjhtaja Kaisa Kaitera alitti kkuksen kell 18:01.

Lisätiedot

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA HELSINGIN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA HELSINGIN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3 Sisällysluettel 1 Menettelytapahje ja sen käyttö... 2 2 Hankinta... 2 2.1 Urakan valmistelu ja kilpailutus... 2 2.2 Tarjus... 3 2.3 Tilaus... 3 2.4 Lisä- ja muutstyöt... 3 3 Valvnta... 4 4 Vastaantt...

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja SYYSKOKOUS 2017 AIKA sunnuntai 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Kurikan Invalidit ry Timintasuunnitelma vudelle 2017 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 JOHDANTO... 3 VARSINAINEN TOIMINTA... 3 JÄSENPALVELUT... 3 Alue- ja paikallisjärjestöjen neuvntapalvelutiminta...

Lisätiedot

Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös 3.2.2016 3 on kumottava

Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös 3.2.2016 3 on kumottava Heinlan kaupunki liikunta- ja kulttuurilautakunta Oikaisuvaatimus Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös 3.2.2016 3 pöytäkirja asetettu yleisesti nähtäville 10.2.2016 Vaatimus: Liikunta- ja ympäristölautakunnan

Lisätiedot

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio POHJOISEN KULTTUURI-INSTITUUTTI Jhtryhmä 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 16.10.2013 kl 10.00 12.33 Paikka Kemi-Trninlaaksn kulutuskuntayhtymä Lappia Mediataln neuvtteluhune, Urheilukatu 6, Trni Osallistujat VARSINAINEN

Lisätiedot

Yhdistyksen perustamispäätös tehtiin 10.11.1998 ja se rekisteröitiin 4.5.2000 numerolla 179069. Yhdistyksen Y-tunnus on 2107671-7.

Yhdistyksen perustamispäätös tehtiin 10.11.1998 ja se rekisteröitiin 4.5.2000 numerolla 179069. Yhdistyksen Y-tunnus on 2107671-7. 1/6 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 PERUSTIEDOT YHDISTYKSESTÄ Pr Espnjki ry, Pr Esb å rf n situtumatn Espnjen vesistön vaikutusalueella timivien rekisteröityjen kansalaisjärjestöjen ja kalastuskuntien mudstama

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUS TYÖRYHMÄ: ICT- JA SÄHKÖISTEN PALVELUJEN TYÖRYHMÄ

SOTE-UUDISTUS TYÖRYHMÄ: ICT- JA SÄHKÖISTEN PALVELUJEN TYÖRYHMÄ ICT ja sähköiset palvelut työryhmä: muisti 29.9.2017 29.9.2017 SOTE-UUDISTUS TYÖRYHMÄ: ICT- JA SÄHKÖISTEN PALVELUJEN TYÖRYHMÄ Aika: Perjantai, 29.9.2017, kl 13.00 15.00 Paikka: Turun kaupungintal, kkushune

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 10.5.2017 kello

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely

Lausuntopyyntökysely SOSIAALI-JA 1 0 TERVEYSMINISTERIÖ Lausuntpyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylmakkeessa vi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kyselyssä n mahdllista edetä vastaamatta

Lisätiedot