~.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "--------------------~."

Transkriptio

1 qj~.. n ("" / %,0 ~--~ ln:o. 1 HELMKUU 195 ~J ~.

2 Kiittäen joulutervehdyksisiä ja hyvän uuden vuoden toivotuksista, joilla Suomen Shakin lukuisat ystävät ovat jälleen ilahduttaneet meitä, toivotamme puolestamme heille ja Jokaiselle Suomen Shakin lukijalle hyvää Ja menestyksekästä vuoden jatkoa! Niinkuin marraskuun numerossa kerroimme, Suomen Shakllla on tarkotus ilmestyä tänä vuonna kymmenenä numerona. Vaikka tamän jälkeen on mm.,paperin hintaa»vakautettu«kahdellakymmenella prosentilla, postlmaksut ovat nousseet Jne., niin täten kohonnelsta Kustannuksista huolimatta pyrimme toteuttamaan tämän tavotteemme. iloksemme Olemme havainneet entisten tilaajemme rinnalle ilmaantuneen runsaasti myös UUSa tllaa]animiä. Tilaajaluettelostamme KUlienkm toteamme vielä eräiden entisten tlaajiemme tilauksen Olevan saapumatta, Joten pyydamrne heitä kiirehtimään! Muutamilla shakkipalkkakunmlla ei vielä toimi Suomen Shakin asiamies ta. KerhOjen puheenjohtajat ystavälllsesti holtanevat asian ja kiirehtivät tilaukset enstilassa lehtemme konttorim. Kaakkois-Suomen joukkuemestaruusiurnaus pelataan matralla Joukkueiden suuruus on ti pelaajaa. KerhoJa pyydetään lmoittamaan osanotostaan 8. ~. 196 mennessa os. O. J 0 n s s 0 n, nnatrankoski, Rautatehdas. Samalla on ilmoitettava kuinka monehe pelaajalle varataan majoitus. Hämeenlinnan Työväen Shakkikerho perustettiin Kerhon puheenjohtajaks valittiin tällöm Armas L a i t i n e n, joka lähimpen mestensä kanssa onkin ja tarmokkaastl pannut alulle kerhon toimmnan. 1-'elitilaisuudet ovat sunnuntaism ja maanantalsm Hämeenlinnan 'l'yöväentalon ravintolassa. Kerho tulee liittymään jäsenseurana 'J.yöväen Shakkiliittoon. Kirjailija Unio Seppänen Kouvolasta on ilmoittanut Suomen Aliupseeriliitolle Olevansa halukas tukemaan liiton piirissä tapahtuvaa shakkitoimintaa lanjoittamalla liiton shakkikilpailuun kiertolxilkmnon. Suomen AliupseeriJiton hallitus on kokouksessaan päättänyt Klltolhsuudel1a ottaa vastaan lahjoituksen. Saamamme tledon HlUKaan kysymyksessä on verrattain arvokas lahjoitus. Arvattavasti täten saatava kiertopalkinto sijoitetaan lnton shakkimestaruuskilpailun kiertopalkinnoksi. KirJaihja Unto Seppänen ansaitsee tästä huomaavaisuudestaan parhaimmat kiitoksemme! Toivottavast hänen esimerkkinsä saa seuraaja shakillisiin tarkoituksiin annettavien lahjoitusten muodossa! MERKKP ÄVÄ Tunnettu tamperelainen -luokan pelaaja Erkki H i n d b e r g täyttää 50 vuotta Hindberg on tyoväen shakkitoiminnan uranuurtajia Tampereella. Jo v. 197 hän oli perustamassa Tampereelle ensmmästä shakkikerhoa, voittaen seuraavana vuonna kerhon ensimmäisen turnauksen, jossa oli 7 (!) osanottajaa, melko ylivoimaisesti. Myöhemminkin on H. usein kunnostautunut aktiivipelaa]ana, ollen kaikssa otteluissaan TaTS:n eturivin pelaajia. 1 luokkaan hänet koroitettiin v Suurimman päivätyön on H. kuitenkin tehnyt uutterana toimitsijana. Parikymmentä vuotta on hän kuulunut tamperelaisten työväen kerhojen johtokuntiin, niistä 10 vuotta puheenjohtajana. Työväen Shakkiliiton liittotoimikunnan jäsenenä hän on ollut vv ja , toimien viimeksimainittuna vuonna liiton sihteerinä. 50 vuotta täyttää myöskin toinen TaTS:n -luokan pelaaja, Uuno A h 1- s ted t, Tampereella Yli 0 vuoden ajan on tämä uskollisista uskollisin shakkipelin ystävä nähty mukana turnauksissa ja yleensä sidlii missä shakkia pelataan. Varsinkin uvulla kunnostautui A. monis: :a merkittävissä otteluissa ja turnauksissa, mutta vielä viime vuonnakin i1iin Tampereen mestaruusturnauksen B-ryhmässä suoriutui voittajaksi. j llok kaan koroitettiin A. v Onnittelumme molemmille 50-vuotiaille! SUOMEN SHAKK SUOMEN KESKUSSHAKKLTON, SUOMEN SHAKKLTON, TYöVÄEN SHAKKLTON JA SUOMEN TEHTÄVÄNEKKOJEN ÄÄNENKANNATTAJA. Päätoimittaja A L T T S A LO L A Osoite: l' A R 0 L A SUOMEN SHAKK TLAUSHNTA 95 POSTSRTOTLT P a r 0 la j h vsk. 500:- mk SSh Saloila SUOM - FNLAND Ulkomaille 600:- mk Tilien os. PAROLA No 1 Helmikuu 195 KAARLE OJASELLE KOLMAS HÄVöTöN SUOMEN MESTARUUS L. Vilske, J. Hietala ja 1. Suominen 1. luokan ryhmien voittaja:!: K. Ojanen Ajatus järjestää SM-turnaus v. 195 ja 1. luokan yhteisturnaus vuodenvaihteessa Helsingissä osoittautui varsin onnistuneeksi. Tosin turnauksen toinen tarkoitus, järjestäjävoimien valmentaminen Kansain Shakkikisojen vaativiin tehtäviin, jäi toteuttamatta Suomen Keskushakkiliiton jätettyä niin turnauksen valmistelut kuin johdonkin yhden miehen - Gern. Li n d s t r ö m i n - niskoille. Lindström apulaisineen, joista maininnan ansaitsevat T. Dahlman, N. Lindholm, K. M a r t t i n e n ja E. W i k m a n, selviytyi kaikista tehtävistään osanottajien (= ei yhtään protestia) ja Keskusshakkiliiton (= turnaus tuotti voittoa turnaustoimikunnan siivoamisen, päällysvaaheiden vahtimisen ja virvokkeiden myynnin ansiosta) tyydytykseksi. Satakuntalaisten Osakunnan huoneisto oli joululoman aikana erinomainen pelipaikka. K. Ojanen, HSM 1f 1 1 1f 1 1 1f 1 1/ / f 1 1/ / 1/ 1 0%111 O. Kaila, SSK % f T. Salo, HYS 0 1-1/ 1 % 1f 1 J. Vesterinen, SSK 0 0 1f 1 % 1 1 P. Koskinen, LappSK % 1f f 0 A. Fred, HSM 0 0 % 1f H. Honkanen, HTS 0 0 % 0 1f 0 % 1. Niemelä, HYS 1f f M. Laisaari, HTS f % A. Lehtinen, TuTS 1f 0 0 1f 0 1f Solin, SSK 0 0 % 0 1f G. GothOni, HYS f % E. Salmi, HTS / % % 0 o - 1 1/ 1 o % 1/ / / / 4 1 / K~~rle C?jasen (~~!:t. 19~8, teknillinen johtaja, shakkimestari 1938) miinustllpuss 011: meloap ololssam~e ihmeteltävän ahdas: v ja v mestaruus tul kolmm, nyt neljlll tasapelein. Omien sanojensa mukaan h~n tällä. kertaa k~ytti ava~ksien. valinnassaan entistä enemmän psykologaa. Pehtapansa Jatkuvasti hyvlll ase mallinen ja pitkätähtäiminen. _ Osmo Kaila pääsi myös 10:een pisteeseen, vaikka hävisikin Salolle, kuten

3 4 SUOMEN SHAKK myös vuosi sitten. Mestaruuden puolustajana Ojanen säilytti arvonsa, minkä määräyksen juuri Kaila on ajanut läpi. - Toivo Salo oli niin hyvä kolmonen, että SKSL kelpuuttanee hänet ilman uutta karsintaa kansainkisajoukkueeseemme E. Böökin, K. Ojasen ja Kailan lisäksi. - Jorma Vesterinen on pelihaluisempi kuin pitkään aikaan. - Ensikertalainen Pentti Koskinen oli kaikin tavoin positiivinen yllätys, kun taas Aatos Fred ajoittain kärsi kipeästä selästä. - Erikoispalkinnon ja arvala TShL:n palkinnon sai Hannes Honkanen, joka näin pani pätevän vastalauseen mukaantulonsa vastustajille. Seuraavien tasaväkisyys pisteissä on yhtä ilmeinen kuin heidän epävarmuutensa pelissä. Kullakin heistä oli yksityisiä loisto suorituksia eikä heidän lahjojaan yhtä vähän kuin taitoakaan sovi epäillä, mutta kova kilpailu vaatii herpaantumatonta otetta. Ensikertalainen Erkki Salmi ~aa1!.ee y):1ä lisää itseluottamusta, kun painetussa sanassa tunnustetaan, etta mm OJanen kuin Kailakin olivat hätää kärsimässä häntä vastaan. O. Kaila J. Vesterinen T. Salo L luokan yhteisturnauksen ryhmät saatiin eräin järjestelyin varsin tasavahvuisiksi, tosin vain keskenään. Kussakin ryhmässä erottui selvä kärki, mutta voittosijoja hallitsi ratkaisevasti asemapeli. Leo Vi s k e (synt. 1908, rikoskomissario, 1. luokkaan varsinaisesti vasta 1950), Jalo H i eta 1 a (synt. 1919, konttoristi, 1. luokkaan 1945) ja lmari Suo m i n e n (synt. 1909, filosofian maisteri, «Peppelinä«ja Turun mestarina jo 1930-luvulla tunnettu) ovat kaikki kolme sitkeitä asemapelaajia, jotka eivät juuri osaa tehdä virheitä. Heidän kaksikierroksisen jatko-ottelunsa kaksi parasta pääsee seuraavaan kansainkisajoukkueen karsintaturnaukseen ja olettaa voi, että voittajalle annetaan shakkimestarin arvo. 1. luokassa oli ilahduttavin uusi nimi isalmen 17cvuotias Unto R ä isä, SSL:n nuorten mestari v Tavallaan on hyvä, että Suominen voitti vertailussa, sillä Räisä ehtii vielä... J. H aan pää, joka akateemisissa marraskuussa oli selvä jumbo, pelasi nyt itsensä»valioluokkaan«, johon U. L a a k s 0 n on jo jonkin aikaa tiedetty kuuluvan. Tutut kärkipään nimet O. P a s t uho v, U. B u r m ei s t e r, H. K 0 s k i n e n ja O. K a t a i i s t 0 jätettiin tavallaan nuolemaan näppejään, Koskinen jopa palkinnotta ja Katajisto 9:stä pisteestään ll:sta mahdollisesta huolimatta kolmanneksi. - TuTS:n edustajat K. A r a so a ja A. Ali n tekivät ryhmissään tasaisen hyvää työtä. V. T i r k k 0 n e n «junaili» Riihimäeltä pelaamaan ja sai useissa peleissä antaa runsaasti aikatasoitusta. Yli 50 %:n tuloksistaan ansaitsevat vielä tulla mainituiksi. Mä k iho v i, P. R i k k 0 n e n SUOMEN SHAKK 5 ja K. K i n n u n e n, joka 6:11a pisteellään pääsi peräti rahaan käsiksi. Kilpailujen reippaimmat pelaajat, E. R u t a n e n ja A. Luu m i, kärsivät sairastumisestaan, mutta HM-turnauksen jälkeen J. F a s t b e r gin, N. W i k b e r gin, E. N u r m i sen, V. P u 1 k k i sen ja V. H a u r u n tulokset saivat kuparisen rikki, T. R i n d e 11 tosin vasta aivan viime tingassa. Pelien taso oli varsin kirjava. Kamppailtiin hyvin, mutta epävarmasti. Esim. 1. luokan lähes parista sadasta pelistä ei löytynyt ainoatakaan todella korkealuokkaista. Päättäjäisissä R. En a r v i jakoi palkinnot, K. 0 jan e n puhui pelaajien puolesta ja 1. luokan pikapeliryhmissä voittivat R. Nuo t i 0 ja V. P u k k i n e n. 1. lk:n yh:teisturnaus, ryhmä 1. L. Vilske, SSK % % O. Pastuhov, HSM 0- o % % K. Arasola, TuTS % f V. Tirkkonen, RSY o % % % 1 1/ T. Hankipohja, L-DSK % f 6 E. Rutanen, HYS A. Pyykkönen, HSK lh f 5 A. Luumi, HSM % 1 4% J. Fastberg, HTS % % N. Wikberg, Gamb. % / 1 4 H. Nyman, Gamb % o % 1 4 K. österlund, Gamb. 0 0 % 0 % 0 % / 1. lk:n yhteisturnaus, ryhmä. J. Hietala, VaaSS -% 1 % % J. Haanpää, Gamb. %- 1 % % o 1/ U. Laakso, HTS U. Burmeister, HYS % % 0 % 1 1 1/ H. Koskinen, Gamb. % % 1 %- o 1/ / /. Mäkihovi, SSK % 1 % P. Rikkonen, HSM % % O. Lehtinen, HS-V % % R. Nyberg, HSK % 0 D- l 1 1 4% O. Heinonen, HSM 0 % % K. Nilsson, HYS % % T. Rindell, HSK % f 1. lk:n yh:teisturnaus, ryhmä 3.. Suominen, Gamb. -% 1 % 1 l/z / 1- U. Räisä, issk %-% % / 1- O. Katajisto, HSM o % 1 1 % K. Kinnunen, HYS % 0 o - % % / 6 4 A. Alin, TuTS fz % H. Liipola, HYS % o % % E. Nurminen, KäYS % % 1 5 N. Okkonen, HSM 0 % f V. Pulkkinen, HTS V. Hauru, SSK % f B. Ellenberg, Gamb % f.J. Holopainen, HSK / f SKSL:n kokouksessa on SM-turnauksen perusteella valittu kansainkisajoukkueeseen E. Böökin lisäksi K. Ojanen, O. Kaila ja T. Salo. Kahdesta seuraavasta paikasta karsivat J. Vesterinen, A. Fred, P. Koskinen, L. Vilske, J. Hietala ja 1. Suominen.

4 6 SUOMEN SHAKK Shakin Päivä Vakiintuneen tavan mukaan vietettiin maan shakkipaikkakunnilla Shakin Päivää sunnuntaina vaihtelevin ohjelmin ja hyvin yleisömenestyksin. Eri tilaisuuksissa esiintyneet puhujat ovat selostaneet shakinharrastuksen merkitystä ja Helsingissä ensi kesänä järjestettäviä Kansain Shakkikisoja sekä tähdentäneet valtiovallan ja kuntien taloudellisen tuen saannin välttämättömyyttä. Tilaisuuksista saapuneista uutisista käy selville, että maan shakkiväki on entistä laajemmin joukoin ollut mukana kuudennen Shakin Päivän vietossa. Allaolevassa selostamme niitä tilaisuuksia, joista olemme saaneet tietoja. Helsingin tilaisuuden järjestäjänä toimi Suomen Keskusshakkiliitto. Aamupäivällä klo 11 esitettiin elokuvateatteri Ritzissä Moskovan MM-ottelun ja Dubrovnikin shakkiolympialaisten lyhytfilmit. Katsomo oli lähes täysilukuinen. Keskusshakkiliiton puheenjohtaja, dipl. ins. R. Enarvi lausui tervehdyssanat. Ruotsiksi puhui tarkastaja Gerh. Lindström. Filmien esittelyn suorittivat shakkimestari V. Palomaa (MM-filmin) ja Suomen mestari K. Ojanen (Dubrovnikin filmin). Toinen tilaisuus alkoi Ostrobotnian huoneistossa klo 1. Monipuolisen ohjelman päänumerona oli perinteellinen Helsingin tä-länsi-ottelu, jonka tä voitti tuloksin 43V-33V. Shakkimestari Aatos Fred pelasi simultaanissaan tulokset +14, -, =0. Rumputurnaus pelattiin seitsemässä ryhmässä (viidessä kolmen miinuspisteen uloslyöntinä ja kahdessa ryhmässä täytenä turnauksena) seuraavin parhain tuloksin: M ja 1. luokka, ryhmä 1: 1-) V. Palomaa ja O. Pastuhov, 3) H. Heikinheimo; ryhmä : 1) K. Ojanen, ) H. Koskinen, 3) J. Fastberg.. luokka, ryhmä 1: 1) A. Hänninen, -3) A. Elf. ja S. Kukkonen; ryhmä : 1) A. Kallio (7% pistettä 8:sta), -3) Pispala ja Jutila. 3. luokka, ryhmä 1: 1) K. Kokko, -3) L. Backman ja R. Siro;. ryhmä: 1) Tamminen, ) Autero, 3) A. Vihonen. 4. luokka: 1) Niiranen, -3) Mustonen ja Arontaus. Osanottajamäärä yhteensä 91. Turun shakkiseurat järjestivät yhteisvoimin myös kaksi tilaisuutta. Lauantaina vietettiin Abo Akademin ylioppilaskunnan juhlasalissa»iloinen ilta«, jonka ohjelmasta mainittakoon Aulikki Johnssonin, Aili Sarvannon ja Eva Järnefelt-Sajarin lausuntaesitykset, Telma Tuuloksen oppilasryhmän tanssiesitykset, Heikki Hannulan yksinlauluesitykset, maist. S. Sippelin taitolaskenta, jossa yleisö oli vilkkaasti mukana. V. Säilän ja A. Johnssonin keskustelu shakkipelin sopivaisuudesta naisille jne. Loppuilta kului iloisen karkelon merkeissä. llan kuuluttajana toimi M. Salonen. Shakin Päivän pelitilaisuudet järjestettiin samassa paikassa. Tervehdyssanoissaan ins. V. Säilä keskittyi voimakkaasti tämän kirjoitelmamme alkulauseessa esitettyihin kohtiin. Shakkimestari Alku Lehtinen pelasi simultaania saaden tulokset +18, -7, =3 (voittajat V. Kekkonen, R. Rantala, P. Grönroos, P. Koskinen, A. Savanti, V. Aro ja A. Havunen, tasapeleihin selviytyivät K. Koskinen, V. Ennola ja E. Perho). Toisena simultaanipelaajana esiintynyt 1. luokan pelaaja F. Selenius saavutti tulokset +9, -5, =0 (voittajat M. Höijärvi,. Grannas, Hj. Krusell, P. Sundqvist ja A. Jussila). Turnaukseen Turun pikapelimestaruudesta osallistui 44pelaajaa. Kiertopalkinnoksi oli taiteilija E. Petrell lahjoittanut taulun. Turun pikapelimestaruuden voittajaksi selviytyi shakkimestari V. Valtonen (TuTSK), ) T. Kerppo (TuTS), 3) K. Blomberg (TSY), 4) M. Laine (TuTS). Tätä ennen pelattujen ryhmien voittajina olivat: 1. ryhmä V. Valtonen 9 (10),. ryhmä T. Kerppo 10 (10), 3. ryhmä M. Laine, Y. Tähti ja O. Saimaa kullakin 7 pistettä, 4. ryhmän K. Blomberg 10 (10). Turun paikallisradiossa esiintyivät kolmen turkulaisen shakkijärjestön SUOMEN SHAKK _._--- edustajina A. Johnsson, F. Selenius, V. Säilä ja E. Enblom keskustellen ensinmainitun puheenjohdolla Shakin Päivän merkityksestä. Hangossa pelattiin pikaturnaus kahden ryhmän ja 7 pelaajan voimalla Loppukilpailuun kelpuutettujen paremmuus muodostui seuraavaksi: 1) R Nyström 3%, ) E. Sörensen 3, 3) H. Söderling, 4-6) B. Johansson G. Rajalin ja Wilenius pistettä. ' Hämeenlinnassa Hämeenlinnan Shakkikerhon vierailijana esiintyi shakkimestari, metsänhoitaja Jorma Vesterinen. Runsaan neljä tuntia kestäneen simultaanin tuloksena oli +14, -5, =5 (voittajat A. Hurme, K. Koutsa, 1. Kanko, R. Selin ja J. Vesterlund, tasapeliin selviytyivät K. Käyhkö, P. Silander, J. Helenius, K. Sipi ja H. Helminen). matralla kerääntyi Valtion Hotellin viihtyisiin suojiin Shakin Päivän viettäjiä viitisenkymmentä henkilöä. ns. E. Lindblomin tervehdyspuheen jälkeen pelattiin kolmen seuran pikaturnaus 10. pelaajan joukkuein. Tulokset: 1) Vuoksenniska 4%, )Tainionkoski 19, 3) matrankoski 16% pistettä. Parhaat pistemiehet olivat: Vuoksenniskan V. Lifländer, Tainionkosken Korkkinen ja matrankosken Miikki. Pikapeliottelussa Vuoksen tä-länsi ensinmainittu voitti tuloksin 4%-3%. Ove Johansson saavutti simultaanissaan tulokset +1, -4, =0. Runsaaseen peliohjelmaan sisältyi vielä uloslyöntipikaturnaus, jossa voittajina selviytyivät Nupponen ja V. Lifländer, molemmat Vuoksenniskalta. Kajaanissa pelasivat Kajaanin ja Kontiomäen rautatieläisten shakkikerhot yhdistynein joukkuein Kajaanin Shakkikerhoa vastaan. Tasatulokseen 7-7 päästiin seuraavasti: L. Louhi (rautatieläiset) 1 - A. Koskinen, E. Siloaho 0 - E. Nyström, Poskiparta 1 - H. Hyvönen, Ritvanen 0 - V. Puumalainen, Rainio 0 - A. Uoti, N. Haverinen 1 - H. Leinonen, P. Haverinen 1 - E. Lehmus, M. Haverinen 1 - W. Lepanto, Suhonen 0 - O. Rasilo, Enberg 0 - Bäck, Kotilainen 0 - Mikkonen, Ahonen 0 - Niemi, Karttunen 1 - Kilponen, Jäntti 1 - Kaipiainen. Lopuksi pelattiin kellopikaturnaus kolmessa ryhmässä, joiden voittajat loppuottelussa saivat seuraavan järjestyksen 1) E. Nyström (KajSK), ) E. Siloaho (VR), 3) W. Lepanto (KajSK). Osanottajia pikaturnauksessa oli yhteensä 3. Kouvolassa pelattiin ottelu Rautatieläiset-Muut. Yksitoistamiehisten joukkueiden tulokset olivat 7V-3% Muiden hyväksi. Henkilökohtaiset pelitulokset (voittajajoukkueen pelaaja ensin mainittuna): H. Katas 1 - E. Kämäräinen, E. Kurimo 1 - T. Lajunen, V. Ryytty 1/ - A. Hokkanen, L. Vallasvuo 1 - M. Sievinen, Roihio 0 - Y. Hiltunen, K. Ketomaa 0 _ M. Sorvari, V. lonen 1 - P. Heikkilä, Rissanen 1 - T. Heino, Silander 1 - Terävä, Kaila 0 - Tukia, V. Salmi 1 - K. Nuuttila. Kokemäellä pelattiin Satakunnan Shakkiliiton maaseudun joukkuemestaruuskilpailun ottelu Kokemäki-Nakkila tuloksin 5-0, ystävyysottelijoilla täydennetyn ottelun lopputulos oli 9-0 Kokemäen hyväksi. Kotkassa kansainvälinen mestari E. Böök esitteli SM-turnauksessa pelatun mielenkiintoisen pelin O. Kaila-M. Laisaari. Työväen Shakkiliiton mestari, varatuomari M. Laisaari pelasi simultaanissaan tulokset +16, -1, =4. Lahti-Heinola. Lahden Seudun Shakkipiiri kokoontui Heinolassa Hotelli Heinolanhovissa. Tervehdyspuheessaan shakkiveteraani, tilanomistaja F. Lavemäki selvitteli mielenkiintoisesti shakin»syntyjä syviä«. Shakkipllrm puheenjohtaja Aarne Laaksonen esitti piirin tervehdyksen. Tämän jälkeen 48 pelaajaa syventyi otteluihin, joita kaikkiaan pelattiin neljä: piirisarjan ottelut Lahden Työväen Shakkikerho-Sysmä 5-1 ja Lahden Shakkik"rho-Heinola 4-. Edellistä oli lisäksi täydennetty ystävyysot-

5 8 SUOMEN SHAKK telijoilla, päättyen tämä tulokseen 71fz-31fz. Lahti-Ympäristö ottelussa saatiin tulokseksi 131fz--101fz. Lahden Seudun Shakkipiirin vuosikokous pidettiin pelien jälkeen ja valittiin siinä puh.johtajaksi edelleen A. Laaksonen (Lahden Työväen Shakkikerho), muiksi jäseniksi Fabian Lavemäki (Heinola), Paavo Lestinen (Sysmä), E. Puuronen (Lahden Shakkikerho) ja Leo Väre (Orimattila). Lisäksi varattiin itille yksi edustajapaikka. Varajäsenet A. Limnell (Lahden Shakkikerho) ja Paavo Oksanen (Sysmä). Tilintarkastajat Sulo Saari ja Viljo Mustonen varamiehinään E. Lamminpää ja P. Laitinen. Lohjan Shakkikerhon järjestämänä pelattiin Shakin Päivänä vanhaan tapaan pikaturnaus Lohjan mestaruudesta. Siihen osallistui, kuten jo parina aikaisempana Shakin Päivänä, myös Etelä-Lohjan Shakkikerho. Osanottajia 17. Voittajaksi selviytyi Pentti Hänninen 16 pisteen tuloksella. Hän on jo usean vuoden aikana pitänyt nimissään Lohjan pikaturnausmestaruutta. Lähinnä seuraavina olivat: ) Eino Sundvall 13, 3) Leo Linden 1, 4 )Kalle Sederholm 91fz, R. Cairenius ja G. Holm 91fz. Pieksämäellä ottelivat tä-suomen Shakkiliiton ja Keski-Suomen Shakkiliiton joukkueet 6:n pelaajan voimalla. Erittäin tasaisen ottelun voittajll.ksi selviytyi -SSL, ainoan tuomittavan pelin ratketessa heidän hyväkseen. Jo viime vuonna aloitettua ottella on tarkoitus jatkaa vuosittain ja ><itä varten K-SSL:n esityksestä hankittiin otteluun komea kiertopalkinto. Tämänkertaisen ottelun henkilökohtaiset tulokset olivat (-SSL:n pelaaja ensin mainittuna): E. Heilimo 1fz - V. Hänninen, P. Aijälä 1 - V. Jokinen, U. Räisä 1fz - M. Jylhä, H. Karjalainen 1 - K. Piilinen, V. Tauren l/z - V. Huttunen, P. Eronen 1 - E. Sundqvist, M. Ruuskanen 1 - O. Peippo, V. Palomäki 1 - V. Saloheimo, J. Määttänen 0 - K. Kotikoski, L. Tikkanen l/z - N. Pakarinen, N. Saadetdin 0 - O. Puhakka, M. Sallinen 1fz - A. Rikberg, V. Toivonen 0 - U. Kakaristo, V. Turunen 0 - E. Järvinen, E. Kälviäinen 0 - E. J. Seppäläinen, H. Hokkanen 1 _ S. Härmeinen, T. Lintumäki 1fz - V. Niska, A. Kolamo 0 - E. Jylhä, B. Reponen 0 - E. Kallioinen, J. Paukku 1 - K. Kankare, E. Viiro 0 - J. Yliselä, T. Heiskanen 1 -. Bergström, N. Laitinen 0 - L. Malste, E. Mustonen 1 - M. Patvikko, P. Laine 1fz - S. Korhonen, V. Toivanen 1 - V. Kallio. Pikapelissä saavutettiin seuraavat tulokset: 1) T. Heiskanen, Varkaus 71fz, ) E. Heilimo, isalmi 61fz, 3) P. Eronen, Varkaus 61f, 4) V. Turunen, Pieksämäki 6, 5) L. Tikkanen, Kuopio 6, 6) H. Karjalainen, Pieksämäki 5, 7) N. Saadetdin, Kuopio 5, 8) U. Saastamoinen, Pieksämäki 4, 9) A. Kolamo, Pieksämäki 31fz, 10) E. Viiro, Kuopio 3 ja P. Laine, Varkaus. tä-suomen Shakkiliitto piti ottelun jälkeen vuosikokouksensa, jossa liiton puheenjohtajaksi valittin tuomari Eino Heilimo (isalmi), varapj :ksi johto P. Laine (Varkaus), jäseniksi ev.luutn. M. Ryynänen (Kuopio), rautatienkirjuri S. Laakso (Kajaani), johto M. Rinne (Joensuu) ja toimistosihteeri V. Turunen (Pieksämäki). Jäsenyhdistyksiltä päätettiin kantaa jäsenmaksua 500 markkaa vuodessa. Porissa osallistui Porin Shakinystäväin järjestämään tilaisuuteen noin henkilöä. Järjestävän seuran puheenjohtaja Aarne Dunder esitteli sekä huvittavia että opettavia pelejä. ja tehtäviä. Yleisöllä oli hauskaa! Vuorosimultaanissa O. Reilo ja A. Järvinen jatkoivat vanhoja perinteitään. Shakkiottelu Porin tä--länsi päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen tasatulokseen 71fz-7%. Tehtäväratkaisukilpailun voitti Lauri Sarpila. Tilaisuus kesti viitisen tuntia. Raumalla Rauman Työväen Shakkikerhon järjestämä shakkimestari Ar vo Ahlstedtin simultaani Seurahuoneessa tuloksin +18, -8, =6. Ohjel- SUOMEN SHAKK 9 massa lisäksi mm. tehtävänratkaisukilpailu ja Ahlstedtin esitelmä loppupeleistä. Tilaisuudessa yleisöä yli 100 henkilöä. Riihimäellä Rautatieläisten talossa järjestetyssä Shakin Päivän tilaisuudessa t~imi isäntänä Riihimäen Shakinystävät. Puhujina esiintyivät RSY:n puheenjohtaja: O. Paronen ja johtaja Viljo Tirkkonen, viimeksimainitun selostaessa vakutelmiaan äskeisestä SM ja sen rinnalla pelatusta 1. luokan turna~ksesta... Sh~kkiot~~l.u, joka 'pelattiin valtion palveluksessa olevien ja ykslt.ylst~~..vallll~, kerasl kakkiaan 90 osanottajaa, jota paikkakunnalla on pdettava ennatyslukuna! Ottelu päättyi yksityisten niukkaan voittoon ~-. R.iihi~ä~n Las! Oy:n ja Kumela Oy:n lahjoittamat palkinnot jaettlln lyhy~mmlsta.. p~lelstä s~ur~avi1l~: M. Kumpu, V. Lahti, V. Tähti, L. Hautala Ja E. Makmen. Kakkiaan tilaisuudessa oli hyvän matkaa toistasataa henkilöä. Sulvalla. Vaasan Shakkiseuran alempien luokkien vierailu. Joukkueotte luiss~ selviytyi kiertopalk~nnon voittajaksi Maalahti tuloksella 31fz seuraavma Vaasa 16%, Sulva Ja Sundom 9 pistettä. '. Tik~a~~sk~-.Luonefjär~.i <?vat alunalkaen vuorovuosina järjestäneet Shakl!: ~.al,:,al! tilasuuden. Talla kerralla Tikkakosken Shakkikerhon järjestä ~~assa tllasuude.ssa oli päänumerona ystävyysottelu, joka päättyi Luonet Jarve~ 11-5 VOttoon. Yksityistulokset: V. Rintala (Luonetjärvi) 1 - V. ~~unsalo, M. Kal~e 1..:- H.,!epsäläinen, E. Törni 1 - M. Jetsu, E. Vehmamep.~ -::- Y. Harska, E. Kmnunen 1 - M. Hovinen, T. T'oivonen 1 - R. Velst~mo, H. Kokkonen ~ - V. Wikström, O. Kyytsönen 1 - O. Veijo, V: ~ansmen 1 -?'. Jamalame~: '!. Pennanen 0 - T. Jamalainen, V. KosklV~t::: 1 - O. AlVlO, T. Aromak 0 - T. Tarhanen, J. Runtuvuori 0 - P. Sl~lkangas, P. Jan~ko 0 - P. Partanen, K. Pekkarinen 0 - O. Dufva, S. Ratanen 1 - A. Krvesoja. Toijalassa perustettiin shakkikerho, jonka väliaikaiseen toimikuntaan vali~tiin tri y. Sal~men, dipl. ins. Y. Ylijoki ja rautatiel. T. Saarinen. Perus tammen sa vahvlstuksensa. 1. pidetyssä kokouksessa jossa oli läsnä koll!:attak1.m~entä j~seneksi liittyvää shakinharrastajaa. 'Kerhon säännöt hyvaksyttlln Ja penaatteessa päätettiin liittyä jäseneksi SSL:n sekä -r:?h~:n, ~utta l~hinnä taloudellisista syistä tämä liittyminen pä~tettiin sllrta~. m~oh~mml.n tapahtuvaksi.. Kerhon joht.okuntaan valittiin dipl. ins. Y. Yh.J~kl (PJ\ tn.y: Salonen \slht.), asemamies Tuure Saarinen (rah.h.), raut.klrj. Erkk Rasanen Kuunlasta (varapj.), vet.kulj. Erkki Keinonen (kal.h.), raut.kirj. Ensio Ba~klund Kuurilasta jäseneksi, sekä varajäseniksi rak.mest. Kauko Haarala Ja Kustaa Raiskio. Jäsenmaksuksi määrättiin mk 00.:--:-:: nuori~t~ \esim. koululaisilta) mk 100:- tältä vuodelta ja vastaavastl JasenekslklrJolttautumismaksuksi mk 100:- ja 50:-.. Valkeako.skella?äterin Pirtissä pidetyssä tilaisuudessa nähtiin vieraili Jana ~hakklmestan, varatu0!lari Soini Helle. Hänen simultaaninsa tulokset ol:vat: +8, -7, =3 (vottajina T. Airola, Veikko Kopra, P. Laiho, J. L.~.~p~~ya, V. O~hkka, T,. Sarv~la ja R. Venäläinen sekä tasatulokseen paas~el~a ~. Harl, ~. Pelhkka Ja V. Pellikka). Tilaisuuden järjestäjänä tom Saterm Shakklkerho r.y. SimuUaaneja pelattiin useilla paikkakunnilla. Näiden tuloksista on tyydyttävä päivälehtien lyhyeen yhteenvetoon: Nokialla shakkimestari M. Rantanen +13, -1, =1. Hyvinkäällä shakkimestari E. Grunthal +16, - =4. Loviisassa akateeminen mestari B. Nyren +19,"'-:'4 =1. Joensuussa shakkimestari T. Salo +0, --4, =8. ' Keravalla shakkimestari 1. Solin =0. Viialassa shakkimestari O. Kaila +4', -1', = 1.

6 10 SUOMEN SHAKK _.- NEUVOSTOLTON 19. MESTARUUSTURNAUS Paul Keres Paul K e r e s vohti mestaruuden Maailmanmestari M Botvinnikin osallistumisen vuoksi Neuvostoliiton 19. mestaruusturnaus muodostui tavanomaista mielenkiintoisammaksi Botvinnikhan ei viime vuosina ole osallistunut kilpailuihin, josta syystä hänen kuntoaan mm. viime syksyisen MM-ottelun alla vahvasti aliarvioitiin. Kun turnauksessa Botvinnikin lisäksi nähtiin mukana kuusi muuta suurmestaria (P. Keres, V. Smyslov, D. Bronstein, S. Flohr,. Bondarevski ja A. Kotov) sekä suuri joukko pinnalle nousseita tai nousevia pelaajalahjakkuuksia, voidaan hyvin ymmärtää shakkimaailman turnausta kohtaan osoittama mielenkiinto. Neuvostoliiton mestaruusturnaus sitäpaitsi on jo useiden vuosien aikana tarjonnut shakkimaailmalle melkoisia jännitys- ja yllätysmomenheja, joten ei siis ihme, että tätä vuosittain joulukuussa pelattavaa maailman vahvinta mestaruusturnausta on kaikkialla ryhdytty innokkaasti seuraamaan. Perinteilleen uskollisena turnaus jälleen runsain mitoin palkitsi shakinharrastajien huomaavaisuuden. Maailmanmestari Botvinnik jäteitiin ärimmäisen tiukassa kamppailussa peräti viidenneksi ja viime syksyinen maailmanmestaruuden tavottelija Bronstein kuudennelle tilalle. P. Keres 1 % 1 % % 1/: 1 1 1/ 0 1/ J. Geller 0-1f % f T. Petrosjan 1fz 1fz - 1 1fz 1/ 1/;! 1 0 1/ ! V. Smyslov % 1 1 % ljz 1 1/" M. Botvinnik 1fz 0 % 0 1 % 1/ 1 1/ 0 1h 1/" lh D. Bronstein 1f 1 1fz ljz 1 1/" 0 1/ 1/" lh 1 1 J. Averbach 1fz 1fz 1f 1 Y / lh 1 1/ lh 1/" M. Taimanov ljz 0 1 ljz ljz 1 1 1/ 1/: L. Aronin % ljz ljz 1/ 1/ 1 1 lh S. Flohr 1/ 1 % 0 1fz 1/ 1/ 1/3 0-1/ 1/ 1 % 1 1f 0 1 N. Kopylov % 0 0 1!z ljz. Bondarevski 1fz 1f 0 1fz 1/ 1/ /:1. 0-1/ 1/ A. Kotov % % 1 % 1/ 1/ 0 1 1/z 1/ 1/ V. Simagin % 1f % 1/ 1/ 1/ 0 1/1/' 1 ljz 1 1 o. Moisejev 0 0 % % 0 1fz 1/ 0 1/ / 0 1/ 1 1. Lipnitski % ljz % 1/ 1/ 1 N.Novotclnov / 1/ J. Terpugov f 0 1/" / Paul K e r e s on syntynyt Narvassa. Hän nousi tähdenlennon tavoin shakkimaailman taivaalle v Varsovan shakkiolympialaisissa ja tämän jälkeisissä turnauksissa saavuttamiensa tulosten perusteella. Toisen maailmansodan alla hänet nimettiin maailmanmestariehdokkaaksi. mutta sota ehkäisi suunnitellun yhteenoton silloisen maailmanmesta "tn tri A. Aljechinin kanssa. Ensimmäisen kerran Keres voitti Neuvostoliiton mestaruuden v. 1947, mutta eräänlaisen peliteknillisen tyylirikkonsa takia hänen panoksensa MM-turnauksessa Haagissa ja Moskovassa v sekä MM-ehdokasturnauksessa Budapestissä v jäivät odotettua heikommiksi. Viime vuonna Keres otti nimiinsä toisen kerran Neuvostoliiton mestaruuden ja silloin kirjoitimme, että «Keres on jälleen löytänyt /!l 11 1 /:! / 91); 9 1 / / 8 8 7ljz 6 1 / 6 1 / 3 SUOMEN SHAKK tyylinsä!» Kolmas mestaruutensa on osanottajien vahvuuden huomioon ottaen katsottava yhdeksi Keresin shakkiuran kaikkein loistavimmaksi saavutukseksi. Hän voitti 9 peliä ja jos toistamme turnauksen ylituomarina toimineen P. Romanovskin sanoja «Keresin voitot olivat neuvostoyleisölle tyyliltään ja luonteeltaan mieluisia. Selkeät ja määrätietoiset hyökkäykset otteluissa Terpugovia, Novotelnovia, Moisejeviä, Gelleriä, Simaginia ja Lipnitskiä vastaan samoin kuin mitä herkin ajatuksenkulku kamppailuissa Taimanovia, Smyslovia ja Aroninia vastaan osoittavat edessämme olevan suuren taiturin, joka kulkee varmana päämääräänsä kohden syvällisten ajatusten, hienojen ja rohkeiden päätöksten avulla«. Jefim Geller Tigran Petrosjan Vasili Smyslo',r J. G e 11 e r, noin -vuotias odessalainen ylioppilas, lunasti loistavalla tuloksellaan suurmestarin arvon (jonka luultavasti FDEn kongressi vasta ensi kesänä kokoontuessaan virallisesti hyväksyy). Geller selviytyi jo v Neuvostoliiton 17. mestaruusturnauksessa jaetulle (M. Taimanovin kanssa) tilalle ja on tämän jälkeen säilyttänyt paikkansa nousevien kykyjen kärkipäässä. T. P e t r 0 s jan on edellisen kanssa samanikäinen. Tämä Ukrainan edustaja, joka nykyisin oleskelee Moskovassa, voitti nimiinsä mm. viime vuoden Moskovan mestaruuden sekä lisäksi 19. mestaruusturnauksen Sverlovskin välierän. Hän saa samalla myös yhden «suurmestarin arvosanan», :ioka merkitsee sitä, että jos hän lähimmän kolmen vuoden kuluessa uudelleen saavuttaa NL:n mestaruusturnauksessa toisen tai kolmannen tilan, hänestä tulee suurmestari. V. Sm y s 1 0 V on syntynyt ja on Neuvostoliiton vahvimpia suurmestaripelaajia. MM-turnauksessa v hän saavutti Botvinnikin jälkeen toisen tilan ja v hän Bronsteinin kanssa jakoi Neuvostoliiton mestaruuden. Shakkimestarin arvon Smyslov sai jo 16-vuotiaana ja suurmestarin arvon 0-vuotiaana v. 1941, mikä on ainutlaatuinen saavutus shakin alal] a maailmassa. Neuvostoliiton mestaruusfurnauksen kuvat. Suomen Shakin joulunumeron kannella olimme tilaisuudessa julkaisemaan yleiskuvan kilpailun avajaistilaisuudesta ja suurmestari A. Kotovin kirjoitelman yhteydessä muutamia henkilökuvia nuorista suurmestariehdokkaista. Tässl:i numerossa voimme vielä täydentää kuvitusta. Näistä ja jo useista aikaisemmista kuvalainauksista olemme kiitoksen velkaa N euvostoliitto-julkaisule ja N euvostoliiton Tietotoimiston Suomen-edustajistolle, joilta tässä suhteessa olemme saaneet aulista apua. 1

7 1 SUOMEN SHAKK _ Kuvamme esittämässä Neuvostoarmeijan Keskustalon kauniissa ja tilavassa pylväs salissa Moskovassa kahdeksantoista ottelijaa kamppaili Neuvostoliiton 19. mestaruudesta kuukauden ajan. Jokaisena iltana yleisö täytti katsomon seuraten pelejä suurilta seinätauluilta ja tapahtumia pelaajapöytien ympäriltä. Vja:tsheslev Ragosin, kansainvälinen suurmestari NEUVOSTOLTON SHAKKNUORSON LOSTAVA MENESTYS (19. Neuvostoliiton shakkimestaruuskilpailujen tulosten arviointia). Jännittäneiden otteluiden jälkeen Moskovassa on päättynyt 19. Neuvostoliiton shakkimestaruuskilpailut. Maailmanmestari Mihail Botvinnikin ja monissa kansainvälisissä otteluissa kuuluisuutta niittäneiden suurmestarien rinnalla kilpailuihin osallistuivat myös kansanväliset shakkimestarit ja kyvykäs shakkinuoriso. Kuukauden ajan kahdeksantoista Neuvostoliiton parhainta shakkimestaria kilvoitteli Neuvostoliiton vuoden 1951 shakkimestarin kunniakkaasta nimestä. Kilpailun edellä lukuisat shakinpelaajat ennustivat, että todennäköisimpiä kilpailun voittajia ovat maailmanmestari Botvinnik, Bronstein, suurmestarit Keres Smyslov tai Kotov. Kilpailun ensi päivät kuitenkin osoittivat että neu~ostoliittolaisen shakkinuorison edustajat ovat monissa otteluiss~ kokemusta saaneiden mestareiden kunnioitettavia kilpailijoita. «Yllätykset» alkoivat heti alussa. Jo toisella kierroksella nuori leningradilainen' mestari Kopylov voitti suurmestari Keresin. Shakkimestari Averbach voitti neljällä kierroksella suurmestari Smyslovin ja kilpailujen nuorin osanottaja, -vuotias Moskovan mestari Petrosjan murti suurmestari Bondarevskin vastarinnan. Seitsemännen kierroksen jälkeen ei jäänyt yhtään kilpailun osanottajaa, joka ei olisi saanut kokea tappion karvautta. Ammattiliittojen talon pylvässalin näinä päivinä täyttänyt yleisö seurasi suurella jännityksellä ottelua. Kahdeksanteen kierrokseen asti johti kärjessäkulkijoita maailmanmestari Botvinnik. Hänen loistavien ottelujensa silminnäkijät muistelivat tahtomattaan, että Botvinnik on vuosien SUOMEN SHAKK välisenä aikana osallistunut seitsemään suureen kilpailuun ja tullut seitsemän kertaa ensimmäiseksi, päättäen usein vaikeirnmatkin ottelut ilman ainoatakaan häviötä. Mutta tällä kertaa - vieläpä silloinkin kun Botvinnik kulki kärjessä - hänen kintereillään oli vain puolen pis: teen päässä suuri joukko kilpailijoita - mestarit Geller ja Taimanov ja suurmestarit Keres ja Smyslov. Sen jälkeen, kun Botvinnik päätti ottelunsa Simaginia vastaan tasapeliin, saivat hänet kiinni Geller ja Smyslov. Tilanne muuttui kierros lderrokselta yhä jännihyneemmäksi. Erityisesti se kärjistyi sen jälkeen kun mestari Kopylov valtti 1. kierrokselja maailmanmestarin. Kärkeen' asettdvat Geller ja Smyslov, joista Botvinnik jäi yhden pisteen jälkeen. Mutta 13. kierros, muutti jälleen tilannetta. Geller ja Smyslov menettivät pe. Hnsä, kun Botvinnik ja Keres sen sijaan voittivat ne. Neljällä kilpailijala oli tällöin yhtä suuri pistemäärä - 8,5 - ja aivan heidän kintereil, lään olivat nuoret mestarit Avcrbach ja Petrosjan. Sitäkin jännittyneemmäksi muodostui kilpailujen loppuosa. Kukaan ei osannut kuvitella, että Petrosjanin ja Keresin ottelu 16. kierroksessa muodostuisi ratkaisevaksi kilvoittelussa ensimmäisestä sijasta. Mutta kävi kuitenkin siten, että nuoren Petrosjanin ja suurmestari Keresin välinen ottelu ratkais~. koko.. kij;>ailun.. Tämä sisältörikas ja mielenkiintoinen peli päättyi t~s~wellln. ":1ln:e1seJ?- kerroksen edellä Keresillä oli 11 pistettä ja Gellen.lla, Petros.lamlla Ja Smyslovilla 10,5 pistettä kullakin. Viimeisellä, 17. kerrokselle suurmestari Keres voitti «suurmestari«-tyyliin mestari Taimanovin ja sai siten tärkeän pisteen. Juuri tämä ratkaisikin kilpailun lopputuloksen. Suurmestari Paul Keres on jo kolmannen kerran saanut Neuvostoliiton mestarin arvon. Koko kilpailujen ajan hän oli erinomaisessa kunnossa ~-,aa~?jen teor~ettis~ln tietojen lisäksi Keresillä on myös hyvä tekniikk~ Ja han on yhta hyva asemapelaajana kuin sommittelijanakin. Vuoden 1951 Neuvostoliiton-mestari on epäilemättä eräs maailman parhaimmista suurmestareista. Toisen ja kolmannen tilan jakoivat keskenään nuoret mestarit Jefim qel~er ~a Tigran Petrosjan, joilla molemmilla oli 11,5 pistettä. Neljänneksi SJottm suurmestari Vasili Smyslov. Hänellä on 11 pistettä. Viidenneksi tuh suurmestari Mihail Botvinnik, joka sai 10 pistettä. l\t~u~os~~~iiton.huorten shakkimestarien loistavaa menestystä onkin pidettava paahynelden mestaruuskilpailujen suurimpana voittona. Mestarit Averbach ja Petrosjan, jotka niin epävarmasti aloittivat ottelunsa _ kumpikin hävisi kaksi ensimmäistä peliään, saivat 14. kierrokseen mennessä 8 pistettä kumpikin ja saivat näin ollen kiinni kärjessä olleet shakkimestarit. Mestari Petrosjan ei hävinnyt kenellekään suurmestareista vaan sai heistä 5 pistettä. Se on todellakin hyvä tulos! Tässä nuoressa shakkimestarissa joka vielä äskettäin istui koulun penkillä, on todellakin voimaa. ' N ~uvostoljiton shakkimestaruuskilpailujen jännittävät ottelut ovat suuresti kartuttaneet shakkiteoriaa. Sadassaviidessäkymmenessäviidessä otte-. nyt ovat jo kaikkien shakinpelaajien tiedossa, on paljon omaalatuksia ja kauniita sommitelmia. Sellaiset vaikeat ottelut kuin ovat ~,;isilialaim~n ja ranskalainen puolustus, tulivat tässä mestaruuskilpailussa esille aivan uudessa valossa. Tämän kilpailun osanottajille on kuvaavaa monimutkaisten ja kärkevien pelitapojen käyttö. Esim.»Botvinnikin menetelmä«tuli Bronsteinin ja Botvinnikin välisessä pelissä esille aivan uudenlaisena. 1\1estarit Geller Petrosjan ja Simagin kehittivät huomattavasti Slaavilaista puolustusta. Tutust~~~n~!0. kaikkii~ n~ihin ideoihin ja syventyminen niihin tulee epäilemättä hsaamaan shakktartoa koko maailmassa. - SB.

8 14 SUOMEN SHAKK -\ Peli- ja sommitelmaosasto ;- Eero E. B ö ö k : Toimittavat EERO E. BööK ja OSMO KALA, Helsinki, Runebergink. 9 B.._ KUUKAUDEN PEL PEL JA ANALYYS (Peli n:o 615) Nykyinen maailmanme3tari M. taa mestarin tekemään parhaansa ja Botvinnik on äskettäin julkaissut samalla hän erittäin tehokkaalla ta- erittäin mielenkiintoisen omien pe- valla tulee kehittäneeksi omaa arliensä kokoelman. Sen sisällössä ei vostelukykyään. Meidän shakkimeshuomio kiinny ainoastaan suurmes- tarimme laiminlyövät tässä suhteestarin peleihin j~ niiden erittäin sy- ~a aivan tavattomasti, mikä sekä vällisiin ja objektiivisiin huomau- jarruttaa maamme shakkitason ketuksiin, vaan myöskin esipuheeseen, hittymistä että vaikeuttaa maata joka sisältää monta viisasta ja var- edustavan shakkilehden julkaise.. teenotettavaa sanaa kilpailupelaa- mista. Siitä, mitenkä paljon joskus jan harjoittelusta. Seikka, jonka mitättömänkin näköisen pelin tutallekirjoittanut erikoisesti pani mer- kiminen voi tuoda esille on seuraakille, on se suuri merkitys, jonka vassa erinomainen esimerkki. Botvinnik antaa pelianalyysien laa- Huhtikuun päivänä 1949 alletimiselle ja myös niiden julkaisemi- kirjoittanut antoi simultaaninäytänselle. Analysoiminen on useimpien nön Paimion tuberkuloosiparantomielestä hauskaa vain heti pelin lassa. Koska aikaa päivällisen ja «il- jälkeen, mutta tällöin subjektiiviset tahuudon«välille jäi vain tuntia, tekijät ovat yleensä niin voimak- oli pakko panna tuulemaan kaikiskaita, että todennäköisyys totuuden sa peleissä. Tuloksena oli, että näylöytämisestä on melko olematon. täntö päättyi määräaikaan yhden Vaikka analysoiminen tapahtuu pelaajan yhdeksästätoista selviymyöhemminkin, mutta jää julkaise- tyessä tasapeliin, ja kuvaavaa pelimatta ja siten joutumatta arvoste- tyylille, että viidessä pelissä tapahlun kohteeksi. on suuri vaara ole- tui lähetin uhraus f7:ssä. Ensimmäimassa, että työ ei ole tarpeeksi tal'k- senä päättyi seuraava lyhyt loistokaa. Vain julkaistu analyysi pakot- peli: E. Böök 1. e-e4. Rbl-c3 3. Rgl-f3 4. dxc3 N. N. e7-e5 LfB-M Lb4xc3 d1-ds On syntynyt espanjalainen vaihtomuunnelma vaihtovärein. 5. Lfl-c4 h7-hs A_ntaa valkealle tilaisuuden sommitteluun, mutta ei ole helppoa nähdä., että siirto objektiivisestikin on ratkaiseva virhe. S. Lc4xf7 +!! On luonnollista, että valkea simultaanipelissä arvelematta tekee tämän uhrauksen. S. - - Ke!lxfl '1. R:\':3xe5+ Kf7-fG! Ainoa siirto, joka välttää matin tai tornin menetyksen ja asettaa valkealle todella vaikean pähkinän purtavaksi. 8. Ddl-f3+! KfSxe5 9. D{3-m Dd8-f6? Uhkasi 9. Lc1-f4-!- Ke5xe4 10. f- 3+ ja matti, mutta samalla musta unohtaa, että tärkeä pakoruutu tukkeutuu. 10. Df7-d5+ ja. matti, Sirnultaanipelaajalle voi harvoin käydä mukavammin. Miltäni jäi kuitenkin kaive1maan mahdollisuus 9. - Rgil-f6, joka näytti johtavan vaikeaan ja mielenkiintoiseen asemaan. Seuraavana näytin pelin ystävälleni taiteili ja S. 8:11e, jonka kanssa sittn illan kuluksi pelasimme analyysiä, jonka tulokset olivat idearikkaudessaan kerrassaan hämmästyttävät. Siis l. f-f4+! SUOMEN SHAKK 15 Rg8--fG Ke5xe4 Th8-f8! Vasta monen yrityksen jälkeen osoittautui tämä siirto mustan parhaaksi. On helppoa nähdä, että uhkaus 1. f4-f5 on heti torjuttava. Siirto Dd8-d7 ei käy, koska 1. Tfl-e1 -!- Ke4-f5 13. Te1-e7 ratk,dsee vaivatta. Sen sijaan tulee kysymykseen Ke4-f5, jota seuraisi 1. g-g4+ Kf5xg4 13. Df7~g6+ Kg4-h4 14. f4-f5! Hf6 ~-g4! 15. Lcl-d! (Pakottaa mustar,i tornin e8:aan estäen siten puolu~tuksen Dd8-e8.) Th8-e8 16. Ld-f4 Te8--e3! Nyt valkean ei kannata voittaa kuningatarta, sillä jatkossa 17. f5-f6!? Dd8xf6! 18. Lf4-g3+ Te3xg hxg3+ Kh4xg3 0. Tf1xf6 g7xf6 ei ainakaan vakealla olisi voitonmahdollisuuksia. Sen sijaan mustan kuninkaan huonoon sijoitukseen perustuva asemallinen hyökkäys johtaa ratkaisuun: 17. Lf4xe3! Dd8-f6! 18. Le3-f+! Rg4xf 19. Dg6--g3+ KM-h5 0. Dg3xf Df6-g5 + (g7-g6:ttä seuraisi 1. h--h3!) 1. Kg1-h1 Rb8-c6. Tfl-gl! Dg5xf5 3. Df-e + Kh5-M 4. Tal-H Df5-d5+ 5. Tgl--g! g7 -g5 6. Tfl-f6 ja valkea voittaa. 1. Tfl-el + Ke4-fS 13. g-g4+! KfSxg4 14. Df7-g6+ Kg4-h4 Musta kuningas on hyvin ahtaalla, mutta lopuksi totesimme, että valkealla on vain yksi tie voittoon. Siirto 15. f4-f5 ei kelpaa, sillä musta vastaa Rf6-g4! ja sitten ''f8xf5. Lupaavalta näyttää 15. Lc1 -d, sillä Rf6--g4:ää seuraisi 16. Tel-e5! Tf8-f Ld-el + KM-h3 18. Dg6-h5 +! Tf5xh5 19. Te5xh5+ Dd8-h4 0. Th5xh4+ ja matti. Mustalle on kuitenkin valittava parempi puolustus Dd8 -d7!, joka kuningataruhrauksin torjuu valkean hyökkäyksen ja takaa riittävän aineellisen ylivoiman. Mutta lopuksi löytyi kuitenkin kelvollinen siirto. 15. Tel-e6!! Yllättävä siirto e-linjan tukkimiseksi. Siirtoa Lc8xe6 seurasi 16. Lcl-d Rf6-g4 17. Ld-el+ Kh4-h3 18. Dg5-d3+ ja matti seuraavassa siirrossa. Probleemimainen vastauhraus Rf6-e4 on vakavasti harkittava mahdollisuus, mutta se johtaa kuningattaren menetykseen: Rf6-e4! 16. Dg6 xe4 Lc8xe6 17. f4-f5 -!- Kh4-h5 18. De4-f3 Kh5-h4 19. Df3- g3-!- KM-h5 0. Dg3-g6-j- Kh5- h4 1. Lcl-d jne Dd8-d7 16. Lcl-e3! Tämä siirto löytyi ensimmalsenä, mutta näyttää siltä kuin 16. f4-f5 Rf6-g4 _17. Lcl-d Tf8xf5! 18. Te6-e4! myös riittäisi voittoon. 16. Rf6-g4 17. Le3-f +! Rg4xf 18. Dg6-g3+ KM-hS 19. Dg~-f3 + Kh5-M Musta ei voi peräytyä ratsullaan, koska seuraisi matti h3:sta. 0. D3xf+ Kh4-g4 1. Df-g3 + Kg4-fS. Dg3-q6 + Kf5xf4 3. Tal-fl + ja mam. Sommitelmia tarpeeksi! Sanotaan, että määrätyt sommitelmatyypit seuraavat aina määrättyjä pelaajia. Allekirjoittaneella esiintyi sama kolmenlinjan mattiasema 0 vuotta aikaisemmin eräässä kevyessä pelissä ngarsleviä vastaan. ja sp ilmeisesti selittää sen, että 16 siirrossa tällaiseen mattiin päättyvä sommitelma löytyi ennen toista mahdollista jatkoa.

9 16 SUOMEN SHAKK 607. Hollantilainen puolustus Suomen mestaruus, Helsinki Toivo Salo Kaarle Ojanen 1. Rf3 e6 (1. - f5:n jälkeen on vakealla tilaisuus. e4:11ä saada avaus muille urille.). g3 f5 3. Lg R! Le7 S. d3 (Tämä siirto antaa avaukselle oman luonteensa, joka poikkeaa tavallisesta hollantilaisesta.) Rhd ds 7. e4 fxe4 8. dxe4 e5 9. e3 Kh8 HJ. Re4 De8 (Jatko Rxe4 11. Rfxe5 Rg5 1. Rd3! näyttää valkealle hyvältä.) J.1. De RgB 1. Re3 Dh5 13. Rel c6 (Pelissä on menneillään asemallinen valmisteluvaihe - näennäisesti rauhallinen, mutta asemassa on edellytyksiä myös teräville käänteille - f-f4 ja d6-d5.) 14. f3 Ra6 15. Rd3 He? 16. Ld Lf6 17. Tadl Re7 18. Lel Td8 19. f4 exf4 0. Rxf4 (Toinen mahdollisuus oli 0. gxf4. Mustan paras olisi 0. - d5; jatkon 1. e5 Lh4 jälkeen pitää musta avainpisteen f5.) 0. - DeS 1. Khl Re6!. Db3! Rxf4 3. gxf4 Rg6 4. DM? (Valkea arvioi d6:n jäävän heikoksi, mutta musta seviytyykin ja uhkaa lähettiparinsa avulla saada pysyvän aloitteen. Siirtoa 4. Td3 vastaan pelaa musta 4. - Tf8! ja 4. Dc4:ää vastaan 4. - Dxc4 5. Rxc4 Lg4!) 4. - Dxb4 5. cxb4 Rh4! 6. f5 (6. e5 dxe5!) 6. - Rxg 7. Kxg b6 8. Tf Lb7 9. Tfd d5 30. exd5 exd5 31. Kgl (31. Rxd5 Txd5) d4 3. RU Tac8 (Uhkaa Lg5.) 33. Tf Tc4 34. a3 d3 35. Le3 h5 3S. h3 (36. Rg3 Tg4 37. Kfl La6!) Th4 37. Th (37. Kh Le Rg3 Tc4.) Td5 (37. - Le5 38. Lg5!) 38. Lf Tf4 39. Re3 Td8 40. Td Tf3 41. h4 LeS 4. Tg Lf4 43. Rfl Lxd 44. Rxd Txf5 45. Tg3 Tc8 46. Rb3 d! ja valkea antautui. Hyvä kamppailupeli. - Kaarle 0 jan e n.. Niemelä Hollantilainen puolustus SM-turnauksen 8. kierros, G. Gothoni. 1. d4 e6. e4 f5 3. Rc3 RfG 4. Lg5 Le7 5. LxfG LxfG G. e4 (Valkea pyrkii avonaiseen hyökkäyspeliin.) G. - dg 7. Rf3 (7. f4 pakottaisi mustan vaihtoon e4:ssä.) '7. - Rc6 8. Dd e5 10. d5 (10. dxe5 Rxe5 on mustalle mukava. Seuraavassa siirrossa R ei ole lyötävissä siirron Lg5! takia ja musta uhkaa Rxd3.) Rd4 11. Kbl e5 1. Ld3 as 13. exf5 b5 14. Le4 (Parempi on 14. cxb5 axb5 15. Rxd4 exd4 16. Rxb5 Db6 17. g4 Ld7 18. g5 jne., kun taas muunnelmassa 14. cxb5 axb5 15. Rxb5 Rxb5 16. Lxb5 Lxf Ka Db6 18. Lc4 Tfb8 mustan hyökkäyksen pitäisi voittaa. Nyt uhkaa 15. g4.) Lxf5 15. Rxd4? (Valkean oli jatkettava 15. Lxf5 Rxf5 16. Dd3 Rxd4 17. cxb5, johon musta vastaa Db6 hyvin hyökkäysmahdollisuuksin.) exd4 16. LxfS dxc3 17. De (Tai 17. bxc3 bxc4 18. Dc Tb8 19. Ka Da5 0. Tel Tb3 taikka 17. Dc bxc4 18. Lxh7 + Kh8 19. Df5 Tb8 0. Dh5 Txb + 1. Ka Txa +! voittaen.) bxc4 18. Dxe4 (Tai 18. Dh5 g6 19. Lxg6 hxg6 0. Dxg6+ Lg7 1. De6+ Tf7 mustan eduksi.) Tb8 19. b3 DaS! 0. Thel (Siirtoa 0. De seuraa vahvasti 0. - c4! 1. Dxc4 Da3. De Txb3+ jne.) 0. - Da3 1. 1'19 TM. Dd3 Txb3+! 3. valkea antautui. koska 3. axb3 c+! ja joko 4. Kxc Db+ ja matti tai 4. D(T)xc Dal+ ja matti. G. G 0 t h 6 ni. Näytepelejä 1. luokasta 609. Staunionin gambiitti , N. Wikberg-E. Rutanen: 1. d4 f5. e4 fxe4 3. Rc3 Rf6 4. Lg5 RcS 5. d5 ReS 6. Dd4 Rf7 7. Lxf6 exf6 3. Rxe4 f5! 9. Rg3 g LhS+ 11. f Rf3 b5 13. M? e5! 14. Dd De7 15. Re Rd6 lg. Rg5 Lg7 17. Rc3 c4 18. Rbl b4 19. c3 DaS SUOMEN SHAKK a3 bxc3 L Rxe3 Th8.De Tb3 3. Kd hs 4. Rf3 Txb! 5. antautui. 610~ Sämischin muunnel.ma , K. Arasola--O. Pastuhov: 1. d4 RfS. c4 es 3. Rc3 LM Lxc e5 7. Ld3 Rc6 8. Re ds b6 10. e4 e5 11. d5 Ra5 1. Rg3 Kh8 13. f4 Lg4 14. Dc Hh5 15. RxhS Lxh5 16. Le3 f6 1'7. Df DeS U. h3 LeS 19. g4 La4 0. DM Lh3 1. g5 fxg5. fxg5 TxH+ 3. TxH De8 4. Le Lc? 5. Lh5 g6 6. Le De7 7. Tf6 1'g8 8. Lg4 Rxc4 9. LeS! Ti8 30. Lel Ld3 31. Df Kg'7 3. Df3 Lbl 33. h4 b5 34. h5 gxh5 35. Dxh5! Txf6 3S. gxf6+ Dxf6 37. LhS+! antautui Sisilialainen puolustus , A. Luumj-J. Fastberg: e5. Rf3 Rc6 3. d4 exd4 4. Rxd4 Rf6 5. Rxc6(?) bxcs 6. Re3 e5 '7. Lc4 Lb Lg5 h6 10. Lh4 De7. De Lxc3 1. bxc3 Td8? 13. f4! exf4 14. Txf4 g5 15. Txili DxfG 16. Tfl Dxe3 17. Lxl'?+ Kg? 18. Lxg5! hxg5 19. Dh5 LaS 0. DgS+ Kf8 1. Le4+ Ke'l. Tf7+ Ke8 3. Dg!l+ ja maiti. 61. Kuningatarintialainen puolustus matran liittoturnauksen»julkaisukelpoisin peli«, B. Backmansson. O. Riihimaa. 1. d4 Rf6. Rf3 bs 3. g3 Lb7 4. Lg c exd4 6. Rxd4 Lxg 7. Kxg g6 8. c4 De8 9. LgS! (Avausmuunnos on varsin tasapelimäinen, mutta tämä yllättävä sotilaan uhraus kehitys edun nimessä tuo eloa peliin. Jos nyt heti 9. - Dxc4, niin 10. Rc3! tai ensin 10. Lxf6.) 9. - Re4 10. Le3 Dxe4 11. Ra3 Dd5 1. f3 Rd6 13. Tel RaS? (Tämän jälkeen valkean tarkoitukset D-sivustalla toteutuvat täydellisesti. Parempi onkin Db7, jonka jälkeen tosin 14. Dc pakottaa siirtoon Ra6. Muuten ei Dxa. koska 14. Rab5! Ra6 15. Ta Dc4 16. b3 Dc8 17. Txa6! upseerin voitoin.) 14. Rdb5! Dxdl (Jälleen Dxa kumoutuu sommitelmaan: 15. Rxd6+ exd6 16. Dd4 sekä 17. De4+ jne.) 15. Tfxdl Rf5 ls. Lf Lh6 (Houkutteleva siirto, mutta Lg7 ansaitsee kyllä etusijan. Sen sijaan e-sotilaan siirtyminen vain lisäisi mustan aseman heikkouksia.) d6 (Taktillinen yritys e5 saa yksinkertaisen vastauksen 18. g4.) 18. e4 Rg7 19. Rxa7 (Valkean upseerien kauniin yhteispelin hedelmät ovat nyt poimittavissa.) Rc5 0. R3b Tc4 RgeS (Heti 1. - f5 on puoli astetta parempi puolustus.). b4 Ra4 3. Tdel Tfe8 4. Te8! (Yksinkertainen ja tehokas tapa realisoida valkean etu.) 4. - f5 5. Txa8 Txa8 S. exf5 gxfs 7. Tc8+ Txc8 8. Kf7 9. RxbS RxbS 30. LbxS Ke8 31. a4 Kd7 3. Rd4 Lg7 (3. - Rxd4 vaatisi valkean majesteetin mu, kaantulon loppukahakkaan.) 33. RxeS KxeS 34. b5 Kd7 35. a5 Kc8 36. a6 e5(?) (Siirron Kb8 suhteen kts. ed. huomautusta.) 37. La7! ja musta antau:!ui. Backmanssonin pelinjohdossa on paljon mestaripelaajan otteita. -- O. Kai 1 a Espanjalainen peli Neuvostoliiton 19. mestaruusturnaus V. Smyslov. M. Botvi.nnik. 1.,,4 (.5. Rf3 Re6 3. Lb5 a6 4. La4 RfS Le? 6. Tel b5 7. Lb3 ds 8. e h3 LeS 10. d4 Lxb3 11. Dxb3 Dd7 1. Lg5 h6 13. LxfS LxfG 14. d5 Ra5 15. Dc c6 16. dxe6 Dxe6 17. Hbd Tac!! 18. Tacl T)'d8 19. HU Rc4 0. b3 Rb6 1. Re3 d5. Rg4 d4 3. Rxf6+ DxfS 4. Db dxc3 5. Txc3 Rd7 6. Tecl Txc3 '1. Dxe3 Dd6 8. DeS R6 9. DxdS TxdS 30. Rxe5 Rxe4 31. f3 Rg5 3. f4 ReS 33. f5 Rd8 (Jos 3a. - Rg5, niin :\4. h4.) 34. Te8 KfS 35. Kf Ke7 36. Ke3 Tdl (Paremmin olisi Km jo1.a voisi seurata esim. 37. Ke4 Td! 38. Rd3 Ke7 mustan eduin.) 37. TaS Kf6 38. Rd3 Re6 (Yllättävä loppu! Peli on nyt menetetty, sillä esirn. au. -. Rb7 saisi jatkon 39. Txa6+ Kxf5 40. Tb6 valkean voitoin. 39. Txa6 ja musta antautui.

10 18 SUOMEN SHAKK 614. Espanjalainen peli Neuvostoliiton 19. mestaruusturnaus J. Geller. P. Keres. 1. e4 e5. Rf3 Rc6 3. Lb5 as 4. La4 Rf Le7 6. Tel b5 7. Lb3 d6 8. c h3 Ra5 10. Lc cs H. d4 De'! U. Rbd cxd4 13. cxd4 Lb7 14. RU Tae8 15. Lbl (MM-ehdokasturnauksen pelissä Boleslavski Keres, Budapest 1950, tapahtui 15. Re3 Rxe4 16. Rf5 Dxc 17. Rxe7 + Kh8 18. Dxc Txc 19. dxe5 dxe5 0. Rxe5 f6 jne. tasapelein.) d5! 16. exd5 exd4 17. LgS hs 18. Lh4 Rxd5 19. Dd3 g6 0. Lg3 Ld6 1. Lxd6 Dxd6. Dd Rf4 (Keres on laskenut hienon loppusommitelman, :iohon nuori Geller kohtaloonsa alistuen antaa mahdollisuuden.) 3. Dxa5 Lxf3 4. gxf3 Rxh3+ 5. Kg Rf4+ 6. Kgl Dd5! 7. Rg3 (Jos 7. Le4, niin 7. - Dg5-t- 8. Rg3 Dh4 voittaen.) '7. - d3! 8. Re4 Df5 9. DM TfeS! ja valkea antautui. Korjaus peliin S04 numerossa 8/1951 Pelaajien nimien vaihtuminen korjataan täten oikeaan järjestykseen: D. Bronstein -- M. Botvinnik, jonka lukijat hyväntahtoisesti korjannevat myös numeroihinsa erehdyksen jatkumisen estämiseksi. - Toi m. Peli- ja sommitelmaosaston kilpailut Kuukauden pelit viime vuodelta palkitaan Dunder-Hinds Lopputehtäväkirjalla seuraavasti: numerossa ---'3: O. K a taj i s t 0 pelistään C. Orbaan'ia vastaan (peli 517); numerossa 4: E. B ö ö k pelistään Kaarle Ojasta vastaan (peli 533); numerossa 6: A. F red pelistään Kr. Sköld'iä vastaan (peli 57); numerossa 7: E. G r Li n t h a 1 pelistään Schlenskerlesen'iä vastaan (peli 598). Onnittelumme hyvien pelisuoritusten johdosta! Palkinnot lähetetään voittajille tämän numeron ilmestyttyä. Kuukauden pelit vuodelta 195 palkitaan edelleen Dunder-Hinds Lopputehtäväkirjalla, jos ovat tätä ennen julkaisemattomia kotimaisen pelaajan voitonpelejä. Pelit voidaan lähettää peliosaston toimittajille. Joulukilpailumme saatu odotettua suuremman osanoton, lupaamme toivomuksia noudattaen järjestää tämän vuoden joulunumeroon vastaavanlaisen kilpailun. Lukijat voivat täten varailla kilpailuaineistoa vuoden 195:n aikana syntyneistä lyhytpeleistään ja pelisommitelmistaan. Samalla otettakoon huomioon, että kilpailuun osallistuvien tuotteiden on oltava ennen julkaisemattomia. Ehdotuksia sopivista kilpailuista otamme mielihyvin vastaan ja lupaamme vuoden aikana järjestää peli- ja sommitelmaosastoon muutamia toivottavasti mielenkiintoisia kilpailuja, joista lähemmin myöhemmin. Kuukauden peli-nimityksen tilalle joku lukijostamme mahdollisesti keksii jotain sattuvampaa. Tarjolla on jo NUMERON PEL, VALOPEL ja NUMERON VALOPEL, mutta kuulisimme vielä uusia ehdotuksia. ShakkikirjaHisuuUa Max Ewue: Posifions- und Kombinationsspiel. Walter de GruyHer & Co, Berlin Sivuja 109. Tri M. Euwen vuosina englantilaisessa Chess nimisessä shakkilehdessä julkaistut tutkielmat herättivät shakinharrastajissa niin suuren mielenkiinnon, että aikaansaivat tämän teoksen hollanninkielisen laitoksen syntymisen. Teos tanskannettiin v ja viime vuoden lopulla olemme saaneet nähtäväksemme myös esittelyn alaisena olevan saksannoksen. Teos jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäinen esittelee asema- ja sommittelupelien teoriaa (10 lukua ja 59 sivua). Toinen osa sotilasrunkoja (9 sivua) ja kolmas esimerkkipelejä laajoin analyysein (10 peliä ja 40 sivua). Kaikkiin osiin on sijoitettu runsaasti kuvioita. 149 Niemelä SUOMEN SHAKK 19 ~-----~ Sonlmifefmia ja foppupefejä 1 LOPPUPELEJÄ SM-TURN A UKSEST A 150 P. Koskinen J. Vesterinen (siirr.) A. Lehtinen (sii1'.) 151 L. Vilske 149. Valkean kylmäverinen kuorisiirto oli 41. T3e! ; Lxe. ~. Tx~ Txc 43. Rxe Tf Kg (Ei 44. Kxg4?, koska rxf elka a-sotllas ole suojattavissa.) Tf5 45. e! Te5? (Oikein on Tf4 Ja mustan voitto on suhteellisen helppo.) 46. f3 f5 4'7. He3 gxf3-t- 4S. ~xf3 T.~e4 (48. - gxe4-t- 49. Kf4 on selvä tasapelijatko.) 49. RxfS 'Ta4?.\~:~!enkllntoisesti ratkaiseva virhe. Myös Te5 50. Kf4 Txf5-t-? havlaa, mutta pysytteleminen '1':lla e-linjalla takaa vä~intään tasapelin. Vesterisellä on onni pelata analyysien mukaan, mutta alkapulassa han vaarantaa VOttonsa.) 50. d6 Txa 51. Ke3 Ta3+ 5. Ke4 Ta Ke~ Ta3'! 54. ~.d Ta+ 55. Kc3 Ta Kc4 Ta Kd3 (57. Kc5 el kaynytkaan, koska '1'f4!) Ta 58. Ke Ta+ 59. Ke3 Ta3+ (Nyt esiintyy sama asema kolmannen kerran valkean ollessa siirtovuorossa. Vesterinen luotti siihen, että Niemelä ei pöytäkirjansa sotkuisuuden vuoksi huo.~:;ta tätä. Tasapelivaatimus muuten on esitettävä heti.) 60. Ke4 Tb3 (Nlemelakm huomaa, että Ta4-t- 61. Ke5! on valkean voitto. Loppupelin»poängi«seuraa nyt.) 61. d7 Th8 6. Re'7+ Kf'7 63. RcB! Tb Ke3 Tb3+ SS. Kd ja musia antautui Jatko ei juuri huomautuksia kaipaa. 33. Tai Ta8 34. Txa8 Lxa8 35. La4 Ke6 36. LeS Ke5 37. Ld7 c6 38. b5? (Ei valkealle ruudulle!) cxb5 39. cxb5 d5 40. exd5 Lxd Kd Ke3 Lc4! 44. f4+ (Suhteellisesti paras.) gx.f Kf La5 46. Ld? Le4 41. Le8 Kd6 48. Lh5 Ld5 49. LgS Lc4! 50. Kf3 L:x:b5 51. Kxf4 Ld'? 5. h3 b5 53. g4 fxg4 54. hxg4 b hxg KxgS Ke5 57. Le Le6 58. Kg4 Ld5 59. Kg3 Le4 60. La4 Kd4!H. Kf4 Ld3 6. Kf3 Kc3 63. Ke3 Lc 64. Ld7 b3 SS. LeS b 66. La LgS 51. antautui, koska Kc3-M-a vustan 88. siirtona R-shakki tekisi helposti tasapelin, mutta Kb5? antaa valkealle voitontoiveita. 89. Ke3! Ka4 90. d4 Rb3 91. d5 ReS 91 Kc4 Re4 93. U'l! KaS 94. Kd4 Rf6 95. d6 Kb6 9S. Keli Ed K~6 Rc KdS Rd7 99. Ke6 Re5+ UJO. Ke7 Kb7 (MK:n ei pidä m~nnä peräriville, vaan sen on pysyteltävä kosketuksessa keskustaan,. esll!l' Kc Re5-t- Kd5! 10. Rd3 Rb d7 Kd4 jne., Jollom Rb7--a5 muodostaa mustalle tärkeän puolustuksen. Pelijatko on häviö.) 101. RgS! Kc8? (Vieläkin Kc6!) 10. Re4 Rd7 (Tai Rb d7 -t- Kc Rd6 jne.) 103. Ke8 Reli 104. Re5 Rc d7 + Kc'7 los. Re6+ Kd6 10'7. Rd4 antautui. Hyvä, Vilske!

11 0 SUOMEN SHAKK -,-Kirjepefiosasto Toimittaa P AA VO LHTONEN -.. _"".. ~~ Helsinki, Fredrikink. 60 A 4.. _""......" -- SUOMEN KESKUSSHA\:KLTON KRJEPELTURNAUS Asken päättyneen kirjepeliturnauksen mestariluokassa kokeeksi pelannut ja palkinnon saanut R. -Wikman on hyvän tuloksensa johdosta -korotettu kirjepelimestariluokkaan. 1 luokan 1 ja ryhmän voittajat G. Lågland ja P. Massinen oikeutetaan kokeeksi pelaamaan seuraavan kirjepeliturnauksen mestarlluokassa. luokan 1 ja ryhmän voittajat K. Marttinen, A. Löytymäki, T. Pohjakallio ja A. Kaasalainen on korotettu 1 (kirjepeli-)luokkaan. Täten oikaistaan valitettava painovirhe kirjepeliturnauksen ~ulo~luettelossa. viin~ numerossa: luokan ryhmän 1 ja palkinnon Jak~vat. T. PohJakallo, Rauma, Ja A. Kaasalainen, Lahti, 5 pist., 3 palkmnon Jakovat J. Paukku, Kuopio, ja M. Yrjönen, Hyvinkää, 3 p. CCF:n kansainväliset turnaukset CCF to~meenpanee jatkuvia turnauksia U,,, mestari- ja championluok.assa, Jotka ovat avoinna kaikille maailman shakinpelaajille. Ne alkavat )at~uvasti sitä mukaa kun seitsemän pelaajaa käsittävät ryhmät täyttyvat: ~?ten ne? eivät ole mihinkään määräaikaan sidottuja. Nämä turnaukset e~~~t ole. J?ukkueo~teluita niinkuin CCA:n Olympiaturnaukset, vaan henkllokohtasa. PelaaJa, joka on saavuttanut enemmän kuin % maksimipistemäärästä, korotetaan ylempään luokkaan (championluokan pelaajaa l~k1f.un~ttan::~tta).. j~ p.~laaja, joka saa vähemmän kuin lh maksimimäärasta Sllrretaan lahmna alempaan luokkaan ( luokan pelaajaa lukuunott~matta).. ~hamp.ionluokan. voittaja on oikeutettu osailistumaan kirjepel.m henklokohtaseen maalmanmestaruuden karsinta turnaukseen. M 1 Ja luokan ryhmän voittaja saa diploomin ja oikeuden osallistua s~u~ raavaan turnaukseen maksutta. Osanottomaksu on 00 markkaa. Postimaksut ulkomaille ovat samat kuin kotimaassa. lmoittautumisia vastaanottaa Paavo Lihtonen, osoite yllä. Kun täten siis jokaisella on tilaisuus pelata kansainvälistä kirjeshakkia o~otamme vil!:casta mielenkiintoa tätä erityisen kiintoisaa ja shakkisuh~ t~!ta::nme laajentava~ turnausmuotoa kohtaan. Varsinkin kielitaitoisille nama tl;lrnc:ukse~ :':?lv~t olla hyvinkin antoisia ja näköpiiriä avartavia, mutta Verata bella tartamattomankaan ei tarvitse arkailla koska shakkikieli on kansainvälistä. ' K uningasgambiitfi.:l:urnaus Niinkuin viime numerossa jo mainitsimme ilmoittautui joulukuun alussa alkaneeseen turnaukseen ilahduttavan runsaasti osanouaiia Pelaajat japttiin kuuteen ryhmään seuraavasti: ". ~ Mestariluokka: 1. R. Wikman, Porvoo,. P. Hannula, Lahti, 3. F. Soini 0 ~e~, Turku, 4. G. Lagland, Kokkola, 5. V. Hakanen, Turku, 6. P. Massinen" th, 7. Franz Braun, ThumjErzgebirge. ' 1 luokan 1 ryhmä: 1. M. Uimonen, Vilppula. A. Kaasalainen Lahti 3.. R. E:-ämetsä, Helsinki, 4. U. Peltonen, Matinkylä, 5. A. Johansso~, Tam~ mlsaan, 6. B. Ellenberg, Helsinki, 7. T. Pohjakallio, Rauma; ryhmä: l. P. ~ronen, Ra?-t~salmi,.. E. Saarnivaara, Alavus, 3. P.-E. Ekblom, Tikkunla, 4. K. LlJa, KarJaa, 5. B. Lönnblad, Helsinki 6. L. Muroma itti 7. H. Liipola, Helsinki. ", luokan.~.. ry~~ä: 1. O. Mäkin.e?, Kuri~ka,. V. Heikkinen, Vaajakoski, 3. P. Haanpaa, Pnppola, 4. A. Lartmen, Hameenlinna, 5. U. Toivonen, Vai- SUOMEN SHAKK 1 nikkala, 6. T. Pajunen, Tampere, 7. D. Lardot, Kokkola; ryhmä: 1. K. Piilinen, Jyväskylä,. K. Möhkölä, Tampere, 3. M. Yrjönen, Hyvinkää, 4. A. Harjunpää, Pori, 5. K.-E. Ehnvall, Mänttä, 6. B. Krokfors, Kokkola, 7. R. Salovaara, Kurikka. luokan 1 ryhmä: 1. H. Venho, Turku,. R. Lilius, Aitoo, 3. A. Savelius, Kontioniemi, 4. M. T. lkka, Rantasalmi, 5. Y. Kivipensas, Tampere, 6. V. Rantala, Turku, 7. R. Penttinen, Kouvola. ryhmä voi alottaa heti kun kolme pelaajaa vielä ilmoittautuu. täsaksalaisen mestariluokan kirjepelaajan F. Braunin osallistuminen tekee mestariluokan turnauksen erittäin kiintoisaksi. Deutsche Schachzeitungin von Feilitzschin muisiofurnauksessa P. Hannulalla on tähän mennessä 5 voittoa ja tasapeliä, siis 6 pistettä 7:stä. Viisi peliä on vielä jäljellä, mutta palkintosija lienee jo taattu. Toinenkin suomalainen, P. Ekblom Tikkurilasta, osallistuu samaan turnaukseen, vaikkakin toisessa ryhmässä. Hänen tuloksistaan ei toistaiseksi ole tietoa. Kuningasgambiittiturnauksen merkeissä otamme tähän muutamia lyhyitä kuningasgambiittikirjepelejä E. Dyckhoffin kirjasta Fernschach-Kurzschlesse: 617. K uningasgambiitti Pelattu kirjepeliturnauksessa v P. Keres, Viro. G. Menke, Saksa. L e4 05. f4 exf4 3. Rc3 (Keresin gambiitti) 3. - Dh4+ 4. Ke d5! 5, Rxd5 Lg4+ 6. Rf3 Rc6! 7. Rxc7? (7. d4 oli välttämätön) 7. - Kd8 8. Rxa8 He5. (Nyt valkea on tuhon oma, koska uhkaus Rxf3 sekä Lxf3+ ja Dh5+ ei ole torjuttavissa ja vastauksen 9. Del kumoaa Rxf3) 9. h3 Lh5 10. Tgl (Siirtääkseen Tn väliin jos Dh5+. Jos 10. g4 fxg3 11. Lg seuraa Dxe4+) Dg3 11. Del Lf3+ 1. gxf3 Df3 matti. Näin voinee vain nuo r e e Keresille käydä. Keres oli silloin 16-vuotias Kuningasgambiitti Pelattu Saksassa v W. Ludwig. W. Weiss. 1. e4 e5. f4 exf4 3. Df3 (Vanha siirto, jonka G. Breyer v. 190 jälleen toi esille) 3. - Rc6! 4. c3 Rf6 5. d4 d5 6. e5 Re4 7. Lxf4 Le7 (Pelissä Spielmann-Tarrasch Götepori 190 tapahtui 7. - f6 8. Lb5 Le7 9. exf6 Lxf6 10. Re g5!) 8. Rd Lf (Musta luotti ilmeisesti tähän. Hän tekee nyt jotenkin viattomalta näyttävän siirron, joka kuitenkin sisältää pahanlaisen uhkauksen) 9. - Dd7! 10. h3 Rxd4!! ja valkea antautui. koska siirtoa cxd4 seuraa Dc6+, ja jos De3, niin musta saa ylivoimaisen aseman siirroilla Re6 ja Lc5. (Hyvä esimerkki oikeasta.antautumishetkestä - P.L.) E. Larsson Kuningasgambiiiii Pelattu Ruotsissa v F. Englund. 1. e4 e5. 14 d5 3. exd5 exf4 4. Rf3 Rf6 5. d4 Rxd5 6. c4? (Varomattomat sotilaan siirrot avauksessa ovat tavallisia häviön alkusyitä) 6. - Lb4+' 7. Rbd (Parempi 7. Ld Re3! 8. Db3) 7. - Re3 8. Da4+? (Heti Db3 olisi pitänyt tehdä) 8. - Ld7! 9. Db3 (Db4? Rc+) 9. - De? 10. Kf Rdl+ 11. Kgl (Dxdl? De3 matti) Rc3!! (Kauniisti pelattu. Mattia ja kuningattaren menetystä valkea ei voi yhtaikaa torjua) 1. h3 La4! ja valkea antautui. Jatkuu sivulla 6.

12 SUOMEN SHAKK,.----Taideshakkia Suomen Tehtäväniekkojen äänenkannattaja Toimittaa LEO V AL VE, Helsinki, Agricolank. 11 B Rago Unkari 76 Gustav Jönsson Ruotsi 765 Yrjö so-puoni Turku 3 SUOMEN SHAKN ENSPANOKSA J. Jesus Cornejo Meksiko 763 David Hjelle Norja 766 Edv. af Hällsfröm, Kemiö C. S. Kippingille omistettu Erkki Heinonen Helsinki 764 Seth Liljestrand, Vaasa Kaarlo Laaksoselle omistettu 767 Pet.er Takacs Unkari TOMTTAJAVAHDOKSA - SUOMEN SHAKK 3 UUDELLEENJÄRJESTELYJÄ Tehtävämestari, kapteeni Jan H ann eli u s on pitempiaikaiselle ammattinsa edellyttämälle kurssille osallistumisensa vuoksi pyytänyt vapautusta lehtemme tehtäväosaston toimittajan tehtävistä kuluvan vuoden ajaksi. Samoin lopputehtäväosastomme toimittaja Bruno B r e i der on joutunut saman ratkaisun eteen lääkärinsä määräyksestä. Täten syntyneen tilanteen olemme jättäneet Suomen Tehtäväniekkojen hallituksen puntaroitavaksi, joka kokouksessaan on päätynyt alempana esitettyihin ratkaisuihin. Suomen Shakin toimitus puolestaan on hyväksynyt nämä järjestelyt vakuuttuneena niidenollen nykyisen tilanteen paras ja eräiltä osin samalla ainoa mahdollinen ratkaisu. Suomen Shakin tehtävä- ja lopputehtäväosastot yhdistyvät vuoden alusta lukien ja koska osastojen nimistä jo aikaisemmin on vaihdettu mielipiteitä, päätettiin saman tien muuttaa osaston nimi paremmin tarkoitustaan vastaavaksi. Niinpä näemme nyt ensimmäisen kerran tehtäväosastomme otsikossa nimen TADESHAKKA. Suomen Tehtäväniekkojen puheenjohtaja, tehtävämestari Leo Va v e on lupautunut huolehtimaan osaston toimittamisesta ja ST:n hallituksen jäsenistö puolestaan on tarjoutunut antamaan Valvelle kaikkea tarvitsemaansa toimitusapua. Lisäksi uskotaan ST:n kaikkien jäsenten kantavan kortensa kekoon ainakin entistä useimmin saapuvien ensipainostehtävälähetysten muodossa. Molempien tehtävätoimittajiemme samanaikainen eroaminen on taideshakilliselle harrastusalalle valitettava menestys, varsinkin kun kumpikin lukeutuu alansa pätevimpiin toimitusvoimiin. Esitämme J. Hanneliukselle ja Br. Breiderille kauniin kiitoksemme uhrautuvasta työstään Suomen taideshakinharrastuksen ja Suomen Shakin hyväksi! Kumpainenkin lisäksi ansaitsee erikoiskiitoksen erinomaisen miellyttävästä ja kitkattomasta yhteistyöstä avustajien ja lehtemme muun toimituskunnan kanssa! Jan H ann eli u s onnistui viime vuonna väistämään huomionosoitukset, jotka oli ansainnut saatuaan Suomen Tehtäväniekkojen vuosikokouksessa 1951 ehdotetun kansallisen tehtävämestarin arvon. Katsomme aiheelliseksi nyt esitellä vaatimattomuutta rakastavan laatijamme sekä muutamia hänen tehtäviään. Hannelius on syntynyt Oulussa, jossa myös suoritti kouluopintonsa tullen ylioppilaaksi v Maasotakou~ lun kurssin vv suoritettuaan hän on palvellut upseerina armeijassa. Shakinharrastuksensa on peräisin kouluajoilta. Esikoistehtävänsä julkaistiin v Hänen lahjakkuutensa laatijana pantiin merkille alun alkaen ja ja v. 1949, jolloin hän vuoden alusta ryhtyi Suomen Shakin teh~ täväosaston toimittajaksi, hänellä oli tunnustettu paikkansa laatijoittemme kärki- Jan Hannelius joukossa. Siihenastinen tuotantonsa käsitti kolmattasataa puhdasoppista (ortodoksista) - ja 3-siirtoista tehtävää, joista 17 palkittua (joukossa 7 ensimmäistä palkintoa) ja 15 kunniamainittua. Ettei tehtävämestarin arvo tullut hetkeäkään liian aikaisin, sen osoittavat vakuuttavasti Hanneliuksen kilpailusaavutukset, joista oheistamme yhteenvedon vuosilta : 1. 1.!.1!.,'

13 4 SUOMEN SHAKK SUOMEN SHAKK 5 -siirtoiset: 1. palk. The Jerusalem Post & Al Hamisman 1950j, 1. palk. Suomen Shakki 1950, 1. palk. Magasinet 1951/1,. palk. Arbejder Skak 1950/,. palk. öhquistin muistoturnaus 1950,.-3. palk. Die Schwalbe 1950/, 3. palk. Federation Argentina de Ajedrez 1950, 4. palk. ja 1. kunniamaininta öhquistin muistoturn. 1950, 1. km. Suomen Tehtäväniekkojen kansainvälinen teematurn. 1950,. km. Parallele /1, 3. km. Magasinet 1951/,. maininta Göteborgs Schacksällsk siirtoiset: 1. palk. Suomen Shakki 1950, 1. palk. Öhquistin muistoturn. 1950, 1. palk. Arbejder Skak 1951/, 3. palk. Suomen Shakki 1950, 9. km. Parallele /11. Arvattavasti tähän luetteloon tulee vielä kaunista täydennystä, sillä suurin osa loppuvuoden 1951:n kilpailuista ratkaistaan vasta tämän vuoden puolella. 768 Tri J. Fritz Tshekkoslovakia 769 G. Bernhardt Saksa 770 Virgii Nes:l:oreseu Romania J. Hannelius 1. km. öhquistin muisto turnaus E: 1. - R -. Rf 4 matti (Ld5?) 1. - T -. Ld5 matti (Rf4?) R: 1. Rd3! (. Dc8 matti) 1. - Ra7. Rdf4 matti (Rc5?) 1. - Tg. Rc5 matti (Rdf4?) Mari-teema vaihtomatein. 1. R -, Rf5!? 1. Rf6?, Lf7!? 1. Re7?, b5!? 1. Rxe3?, Da3!.? 1. Rf4! Kahdennettu jatketun jatkettu hyökkäys. J. Hannelius 1. palko Magasinet 1951/ 1. R (. Tc4 tai Le5 matti), D X e6!? 1. Rc7? (. Le5 matti), Td5!? 1. Rf4? (. Tc4 matti), Txc8!? 1. Rxe3! (. Rc matti) Txe3. Tc4 matti Rxe3. Le5 matti Määrätietoisesti eteenpäin ja yhä parempiin tuloksiin pyrkivänä iaatijana ja alaansa innostuneena shakkitoimittajana H. jatkoi»kollegansa«leo Valven vaativia perinteitä Suomen Shakin tehtäväosaston toimittajana. Kielitaitonsa avulla hän ylläpiti lehtemme vanhoja ystävällisiä suhteita eri maiden laatijapiireihin, vieläpä niitä huomattavasti laajentaen, jonka voimme todeta silmäilemällä ensipainostemme tekijöiden nimiä. Viime vuonna nämä kotimaan ohella edustivat seuraavia maita: Argentiina, Englanti, talia, Meksiko, Norja, Puola, Romania, Ruotsi, Saksa, Tanska, Unkari ja USA. Kaikki tämä on vaatinut työtä, jonka Hannelius on yhteiseksi hyväksemme nurkumatta suorittanut. Bruno B r e i der ja Leo Va v e ansaitsevat puolestaan hekin»pari sanaa«, mutta tämän numeron tilanpuutteen vuoksi sen sallittanee tapahtua vasta seuraavan numeromme pa 1 stoi1.la. A. Salo i 1 a. Valkea voittaa Valkea voittaa Valkea voittaa Ensipainoksei. 759 on malliesimerkki tehtävästä, jota ilman teemallista ajattelua tuskin voisi katsoa julkaisukelpoiseksi. 761: Tekijä on edelleen hyvän laatijamaineensa veroinen. Omintakeinen idean käsittely yhtyy mainio on tekniikkaan. 76: Ruotsalaisen -siirtoisteoreetikon mielikuvituksellinen «sekahedelmäsoppa», jonka ainakin alan ammattimiehet mielellään nautiskelevat. 763: Omintakeisuutta tavoitteleva väistönvaihtotehtävä. 764: Tehtävän myöhästyneen julkaisemisen johdosta toimitus on velkaa anteeksipyynnön. Tämän viehättävän pikkutehtävän omistus oli tarkoitettu joulutervehdykseksi. 765: Tämän tapaisilla rivitehtävillä on oma viehätyksensä, mutta tuskin enää koskaan omintakeisuutta. 766: Mainittava voimannäyte, joka kuluttanee ratkaisijalta runsaasti aikaa. Omistus johtuu Kippingin 60-vuotispäivästä : Nykyajalle tyypillinen apumatti. Keksimme tehtävään vaihdelmankin - liekö sitten tekijä sitä huomannut, koska ei mainitse siitä mitään. Kolme keski-eurooppalaista loppu tehtävää puhunevat itse puolestaan. N:o 7/1951 ensipainosteh:tävien ratkaisut 175 (Ruonalal 1. Lb! dr!. LeS!! (Virhe on. Ld4? gl! 3. Lxg1 Rc3 4. Ld4 Rb5 5. Le5 d6 6. Ke7 + dxe5 7. Kf8 Rd6 mustan voitoin.). - d6 3. Ld4 gl! (3. - gld 4. Kxf5 patti.) 4. Lxgl Rf 5. Lxf d 6. Ld4 dlt! 7. Ke7+! Txd4 8. Kxf8 Te4! ja mustan on pakko tehdä patti. - Kolminkertainen pienoiskoroitus. Lupaava esikoistehtävä! 176 (Nyeviczkey) 1. bxe6+ Kxe6. exd5+ Kxd5 3 Lxf5 h 4. Rg5! Lxg5 5. LeS! Ke6 6. Lg4 hld 7. Lf3+ Dxf3 palli. 177 (Prokes) 1. Ke6! Txa6+. Kb5 TaB 3. Ta4+ Txa4 4. bxa4 voit iaen. Ei aivan niin helppo, etteikö tässäkin ansoja löytyisi, esim. 1. Ta4? Kb3. Ta d5! jne. N:o 8/1951 ensipainostehtäviell ratkaisut 178 (Nesforescu) 1. Kg5! e (1. - Rc. Kf6! e 3. Kf7 eld 4. Tg8+ ja ikuinen shakkl). Te3 Rf3+ 3. Kh6! eld (3. - elt 4. Tf3 Kg8 5. Tc3! h4 6. Txc4 h3 7. Th4 tasapelein.) 4. Te8-1- Dxe8 patti. Sivuratkaisu: 1. Kh5 Rc. Kg6 Kg8 3. Kf6+ Kf8 4. Th3 Ke8 5. Ke6 Rd4 6. Kd5 e 7. Te3 jne. 179 (Lilja) 1. Rel + Kd. Re3 Kel 3. Rc Kd 4. Ra3 Kc3 5. Rb5 Kc4 6. Ra? Kc5 7. KeS Kb6 8. Ke7 voiuaen. 180 (Heiskanen) 1. Re3 h. Re4! hd 3. Le3+ Kh5 4. Rg3+ KM 5. Rxhl eld 6. Lf+ Dxf '7. Rxf g3 8. Rd3! g 9. He gld 10. Rf3+ ja 11. Rxg1. - Entisen innokkaan ratkaisijamme onnistunut esikoistehtävä. B. B.

14 6 SUOMEN SHAKK Kilpailu ratkaisi joille Julistamme ratkaisijoille kilpailun, joka ei ole ratkaisukilpailu sanan tavallisessa merkityksessä, sillä kilpailua ei käydä ensipainosten tarkoitettujen ratkaisujen löytämisessä, vaan niistä mahdollisesti löytyvien virheellisyyksien keksimisessä. Kilpailu käsittää kuluvan vuoden viiden ensimmäisen numeron ensipainokset, joista löytyvät virheellisyydet on lähetettävä lehden ilmestymiskuukautta seuraavan kuukauden loppuun mennessä. Sivuratkaisusta, ratkaisuttomuudesta ja edeltäjästä annetaan pisteitä siirto luvun mukaan (kuitenkin enintään 5), lqpputehtävässä 5 pistettä ja teemaduaalista 1 piste. Paras «nuuskija» palkitaan 800 markalla. Erkki Heinonen, Hki 3 ST:n 30. teemakilpailu 1951 Teemavaatimuksena oli, että musta tukkii valkean nappulan suojaaman mk:n pakoruudun, jotta valkea toisessa siirrossa voi tilapäisesti luopua mainitusta suojaamisesta. Kilpailuun saapui 3 tehtä~ vää, joista yksi oli sivuratkaistava. Palkinnon voitti E r k k i Hei n 0 n e n oheisella tehtävällään. Tehtävän ratkaisu: 1. Tel (siirtopakko) T'f8 (Rf8). gxh8r (gx8d) 3. Dg7 (Rg6) matti. Tehtävä sisältää vain kaksi teemamuunnelmaa, mutta ne ovat sitä omintakeisempia. Koroitusten yhdistäminen siirtopakkoon on mainio teknillinen suoritus. Teemoittajana ja tuomarina oli L. Va v e. A. Rautasen 60-vuotisjuhlaiurnauksen ensi palkinnon saanut tehtävä (Leo Valve )on osoittautunut sivuratkaistavaksi 1. 'f4! Tämä tehtävä siis menettää palkintonsa, mutta seuraavien tehtävien sijoitusten suhteen ei kilpailun tuomari A. Rautanen katso olevan syytä tehdä muutoksia niiden tason huomioon ottaen. KRJEPELOSASTO Jatkoa sivulta 1. Onko kirjepeli pitkäveteisfä? Shakinpelaajien painavin moite kirjepeliä vastaan on se, että kirjepeli on pitkäveteistä ja liiaksi kärsivällisyyttä kysyvää. Onko asia todella näin? Saattaa olla, jos pelaat vain yhtä tai kahta peliä. Mutta asianlaita muuttuu toiseksi, jos pelaat esim. kuutta peliä samanaikaisesti. Ja jos pelaat peliä, et todellakaan ehdi ikävystyä, sillä posti tuo miltei joka päivä mietittäväksesi ja ratkaistavaksesi aina uusia probleemoja ja pulmia, toisinaan mieluisia yllätyksiä, toisinaan odottamattomia vastoinkäymisiä, mutta aina jännittäviä ja mielen vireänä pitäviä vaiheita. Ulkomailla kirjepelaajat pelaavat kymmeniä kirjepelejä samanaikaisesti. Keres kertoo Fred Rein'feldin kirjassa «Keres' Best Games of Chess«pelanneensa jopa 150 kirjepeliä samanaikaisesti, mutta lisää heti, ettei hän niitä kaikkia tietenkään voinut pelata hyvin. Kymmenien pelien kunnollinen hoitaminen saattaa olla tavalliselle amatöörille, jonka on varattava aikaansa muullekin kuin shakille, ylivoimaista, mutta ei koskaan pitkäveteistä. Sopivana yhdistelmänä pidän kuutta kotimaista ja kuutta ulkomaista peliä. Postinkulku ulkomaille on siksi hidaskulkuista, että tämän määrän ennättää kyllä kunnolla hoitaa, ja toisaalta ne antavat myös riittävästi askartelua aivoille niin että pelit eivät pääse tuntumaan pitkäveteisiltä. On näin ollen todettava, että ne, jotka puhuvat kirjepelin pitkäveteisyydestä, eivät tunne asiaa, josta puhuvat. P. L. SUOMEN SHAKK 7 --Uutisosasto Toimittaa A 1 t t i Salo i l a, Parola. Mestariker hon vuosikokouksessa SatO :ssa suoritettiin täydelliset uusintavaalit, joten johtokunnan muodostavat M. La i saa r i (pj.), O. Kai 1 a (siht.) ja J. V e s t eri n e n (tal.h.), tilintarkastajat ovat. So i n ja A. Vi s '-1, varalla. N i e m elä ja asiantuntijalautakunnat SSL K. 0 j a ne n, O. Kaila ja J. Vesterinen sekä TShL M. Laisaari, V. K i v i ja A. Le h t i n e n. Vähintään 00 markan vapaaehtoinen jäsenmaksu päätettiin kantaa. Muutkin moniste en saajat huomatkoot tämän (os. J. Vesterinen, Liisank. 1 D 4, Hki). Toimintasuunnitelmasta ja SM-turnauksien tulevaisuudesta keskusteltiin vilkkaasti. Suomen Shakin kannalta ilahduttava päätös oli, että mestarit ovat velvoitettuja toimittamaan ns. huippupelinsä O. Kailalle ensisijaisesti Suomen Shakissa julkaisemista varten. V Mestarikerhon moniste ilmestyi vain kahdesti, mutta tänä vuonna on parannus luvassa. Helsingin Työväen Shakkikerhon syysturnausten parhaat tulokset muodostuivat seuraaviksi: Yhdistetty 1 ja. luokka: 1) U. Laakso 1 (13), ) 0'1 Saarinen 9%, 3) M. Laaksonen 8, 4) L. Palomaa 7, 5) A. Nilsson 7, 6) A. Jakobsson 7 (vertailu ratkaisi kolmen viimeksimainitun sijoituksen). Lähinnä seurasivat E. A. Wirtanen 6, A. Laaksonen ja U. Sokura 5%, M. Erkkilä 4 ja H. Twerin 5. Parhaana. luokan pelaajana ehdotetaan O. Saarinen koroitettavaksi 1. luokkaan tämän ja muiden saavutustensa perusteella luokka: 1) A. Hausalo 6 (7), ) T. Pekkarinen 5, 3) O. Viljanen 4%. A. Hausalo syysturnauksen ja E. Henriksson Helsingin mestaruusturnauksen tuloksen perusteella saavat korotuksen. luokkaan luokka: 1 H. Pietikäinen 9 (10), ) M. Arontaus 8% (molemmille korotus 3. luokan b. ryhmään), 3) E. Sormunen 7, 4) K. Tiitinen 5%. Turun Työväen Shakkikerhon syys turnaukset päättyivät Tulokset: M. ja 1. luokka: 1) A. Lehtinen 11 (13), voittaen samalla kerhon mestaruuden, ) T. Kerppo 1011, kiinnitys 1. lk:n kiertopalkintoon, 3) V. Valtonen 8, 4) K. Arasola. -. luokka: 1) J. Palken 8 (1), ) V. Pullinen 8, korotus kerhon 1. luokkaan, 3) Hj. Lehtiö 611, 4) H. Hilden luokka, ryhmä 1: 1) K. Valtonen 10% (13), ) K. Ajalin 10, 3) N. Wilhelmsson 10, 4) K. Hietakangas 10. Ryhmä : 1) P, Pohjavirta 10 (13), ) A. Jussila 911, 3) J. Aaltonen 9, 4) O. Ranta 8%. K. Valtonen jap. Pohjavirta korottuivat. luokkaaan luokka, ryhmä 1: 1) H. Hautala 13 (14), ) R. Soini 1, 3) A. K. Sälö 1, 4) A. Söderlund 8%. Ryhmä : 1) J. Hautala 1 (14), ) J. Laakso 9%, 3) L. Aro 9, 4) V. Rahikainen 9. H. Hautala, J. Hautala, R. Soini ja A. K. Sälö korottuivat. luokkaan. - Pikapeliturnaus: 1) O. Saimaa 4%, kerhon mestari, ) A. Alin 39, 3) M.Laine 3, 4) E. Kontio 1 pistettä. - Tombolaturnaus: 1) A. Lehtinen, ) O. Ranta, 3) A. Johnsson. - Pisteturnaus: 1) O. Saimaa, ) A. Lehtinen 1, 3) V. Valtonen 18, 4) P. Pohjavirta 11 pistettä. - FS. Säterin Shakkikerhon syysturnausten tuloksia:. luokka: 1-) P. Laiho ja T. Sarvela (uusinta ratkaisee kiertopalkinnon voittajan) 5 (8), 3) T. Pitkänen A-luokka: 1) T. Airola 4 (5), (siirretään koepelaajana. luokkaan), ) J. Nieminen 3, 3) E. Lehtinen B-luokka: 1) E. Laihinen 4 (6), ) K. Salonaho 4, 3) R. Venäläinen 3%.

15 8 SUOMEN SHAKK Shakkiliiffojen palsfa SUOMEN SHAKKLTON JÄSENYHDSTYKSLLE Suomen Shakkiliiton vuosikokous pidetään sunnuntaina tulevan helmikuun 10 päivänä kello 13 Helsingissä Ravintola Alkolassa so-robertinkatu 8 kerros. Kokouksen esityslista: 1) Sääntöjen 10 :ssä mainitut asiat (toiminta- ja tilikertomus, tilinpäätös, tili- ja vastuuvapaus, puheenjohtajan (v A. lmakunnas), kuuden vakinaisen jäsenen (v P. Lihtonen, S. Helle, Gerh. Lindström, F Laitinen, K. Kulmala ja E. Lindblom) ja neljän varajäsenen (v R. Enarvi, O. Kaila, Hj. Holmberg ja H. Helminen) vaali liittohallituk. seen, jäseneksikirjoittautumismaksun (v :-) ja jäsenmaksun (å 35:-) vahvistaminen sekä kahden tilintarkastajan (v V. Lam. minaho ja E. Fabritius) ja näiden varamiesten (v W. Lindqvist ja R. Rindell) vaali. ) Suomen Keskusshakkiliiton kertomukset, toimintasuunnitelma ja val~ tuuskunnan jäsenten vaali (v E. Böök, O. Kaila, P. Lihtonen, F. Laitinen, V. Somerpuu, R. Enarvi, K. Mölder, R. Nuotio, P. Massinen, V. U. Mustonen, H. Heikinheimo, V. Jylhä = 1 + liiton puheenjohtaja).. 3) Shakin ansiomerkkitoimikunnan jäsenen ja tämän varamiehen vaali (erovuorossa O. Kaila, varamiehenä A. Hinds). 4) Liiton toimintasuunnitelma. 5) Asiat, jotka liiton jäsenet sääntöjen 11 :n 4 kohdan mukaisesti vähin tään kaksi viikkoa ennen kokousta kirjallisesti ovat ilmoittaneet liitto. hallitukselle kokouksessa käsiteltäväksi. 6) Hallituksen taholta esitetään joitakin selostuksia ja alustuksia mm. kan. sainkisojen 195 valmistelujen nykyvaiheesta. Liittohallitus toivoo, että jäsenet runsaslukuisesti osallistuvat kokoukseen. Äänioikeus on jäsenmaksunsa vuodelta 1950 maksaneen jäsenyhdistyksen laillisesti valtuutetulla edustajalla: äänimäärä on jäsenluku + 15 lisä-ääntä. Helsingissä, tammikuun 19 pnä 195. Suomen Shakkiliiton hallitus Puolesta Soi n i H e 11 e sihteeri. TYÖVÄEN SHAKKLTON JÄSENYHDSTYKSLLE Ylimääräinen liittokokous pidetään klo 9,15 Helsingissä. Käsiteltävät asiat: 1) Esitetään liiton toiminta- ja tilikertomukset, tilintarkastajien lausunto sekä päätetään tili- ja vastuuvapaudesta. ) Valitaan liittotoimikunnan puheenjohtaja, varapj. 5 vakinaista ja 5 varajäsentä liittotoimikuntaan, varsinaista ja varatilintarkastajaa. 3) Valitaan 1 jäsentä Suomen Keskusshakkiliiton edustajistoon. 4) Valitaan Shakin Ansiomerkin antotoimikuntaan 1 vakinainen jäsen erovuoroisen tilalle, samoin 1 varajäsen erovuoroisen tilalle. 5) Määrätään jäsen- ja: sisäänkirjoitusmaksujen, kannattavien jäsenten vuosimaksun ja liittoturnausmaksujen suuruus. 6) Vahvistetaan toimintasuunnitelma. 7) Päätetään seuraavan varsinaisen liittokokouksen paikasta. 8) Päätetään muista liittokokoukselle esitetyistä asioista. SUOMEN SHAKK ULKOMAAT 1951 (.Tatkoa edelliseen numeroon) MesJ:aruusiurnauksia Englanti: K 1 e i ll'h (11), Broadbent 8, Golobek, Ritson Morry 7. Saksa: T (' S c h n (' r Ui (1), Pfeiffer 14, Jäger 13, Lehmann, Kieninger, Schuster, L. Sehmid, Gilg 1%, Niephaus 1. tä-saksa: S t ei n 11 % (16), Pietzsch 11, Platz, Zirngilb, Elstner 9%. Puola: S 1 i w a 11 (15), Szapiel" Arlamovski 10. Jugoslavia (-51): Rabar 13 (19), Trifunovic, Fuderer 1, 7. Gligoric! Bulgaria (-51): Cvetkov, Bobocov, Minev 10% (16). Kansainvälisiä turnauksia Hastings X-: Unzicker 7 (9), O'Kelly, Rossolimo 6%, Castaldi, Golombek, Penrose, A. Thomas 4%. Luzern X-: Euwe, Pilnik 5% (7), Christoffel, Giustolisi 3%. Jönköping X-:.J. Enevoldsen 6 (7), Herseth, Häggqvist 5%, Ekenberg 5. Bukarest X-: Reicher 1 (15), Samarian 101f, Cretzulescu, Silberman 10. Reykjavik : Rossolimo 7%, Sigurdsson, Olafsson 6, B. Möller 5. Dorfmund : O'Kelly 7% (11), F'uderer, Milie 7, Pfeiffer 6%, Puc, Rossolimo 6, Bogoljubov 5%, Kieninger, Stotz 5, Lange 4%, Grob, nti Keller 3. Sou:thsea V: Rossolimo, Tartakower 8 (10), O'Kelly, Ravn, Teschner, Trott 7. Etelä-Amerikan alue: Jul. Bolboehan, Eliskases 19, Maderna 15, Flores 14%, Guimard 14, Jac. Bolbochan, Wexler 13, Letelier 1%, Marini, Rossetto 1. New York V: Reshevsky 8 (11), Euwe, Majdorf 7%, Fine 7, Evans 6%, Byrne, Horowitz 6, Guimard 5, O'Kelly 4%, Bisguier 3%, Kramer 3, Shainswit 11/. Flensburg V: Chr. Poulsen 5%, Sämisch 5, Zimmermann, Arne Hansen 3%. Wien V-V: Czerniak 8, Lundin 6%, Grunfeld, Kinzel 6, Beni, Michel, H. Steiner 5%, Muller, Vidmar jr. 5, Ed. Lasker, Nestler 4%, Hönlinger 4. Madrid V-V: Prins 1% (17), Bernstein, Pilnik, H. Steiner, Toren 10%. Saarbriicken: Bogoljubov 10%. Vitoria V: Rossolimo 6% (7), Prins 6, Barendregt 41f. Gijon V: Euwe 8 (10), Pilnik 7%, Rossolimo 7, Prins 6%. Zoppoi V: Gereben 1 (15), Troianescu 111/, Szilagyi 10%. Reggie Emilia V: Czerniak 9, H. Steiner 8, Romani 7%. La Coruna V-V: Rossolimo 6% (8), Pomar 6, Pilnik 5%. Berga V: O'Kelly 11% (13), Ribera 10%, Rossolimo, Pomar 10. Bukarest V: Milev 11 (14), St. Szabo 9, Florian, Troianescu 8%. Bilbao: V-X: Rossolimo 9 (9!), Pilnik 71f, Prins 6%, Pomar 5%. Paignion X: Golombek 6% (7), Euwe 6, Donner 4%. SHAKKKLPALUJEN PALKNTONA erinomainen ja saajalle todella hyödyllinen A. Dunder-A. Hinds: «111 SUOMALASTA LOPPUTEHTÄVÄÄ, kokoelma valioiehtäviä vuosilta ». 103 sivua. Hinta lähetyskuluineen 300 mkjkpl. (Vähintään 10 kpl:een tilauksesta 15 % alennus). SUOMEN SHAKK. P aro 1 a. 9

16 30 SUOMEN SHAKK SUOMEN SHAKK TOMTUKSEN PUHEENVUORO Suomen Shakki n:o ilmestyy maaliskuun alkupäivinä. Siihen tat'koitettujen lähetysten tulee olla toimituksessamme viimeistään 15.. mennessä. Maaliskuun numeroon varaamme tilaa mm. vuosikokous- ja syysturnaus tulosten selostuksille. Tämä numeromme on myöhässä aikataulustaan muutaman päivän siksi, että olemme jo runsaan viikon odottaneet päätöstä Kansain shakkikisoille myönnettävästä valtion avusta. Päätöstä ei kuitenkaan liene vieläkä.än tehty, mutta toivomme sen olevan myönteisen! Tämän numeromme kansikuva esittää vaihteeksi kerran suomalaista lumipeitteistä maisemaa. Tietämämme mukaan tämä kuva esittää sitä hämäläistä luontoa, jonka keskellä Suomen Shakki nykyisin valmistuu! Samalla tervehdimme ulkomaisia shakinharrastajia, toivottaen heidät tervetulleiksi Kansojen shakkikisoihin Helsingissä tapaamme! Asiamiehillemme kiitokset ahkerasta toiminnastaan. Toivomme Teidän jatkavan tilauttamistyötä vielä kaikella tarmolla, sillä seurauksena tulee olemaan ennätysmäärä tilaajia ja Suomen Shakki vastaavasti olemaan entistäkin parempi sisällöltään ja laajempi sivumäärältään! SHAKKLTTOJEN JA -YHDSTYSTEN OSOTELUETTELO Suomen Keskusshakkiliitto, Pj. R. Enarvi, Hki, Topeliuksenk. 10 A (36393, ko 49563). Siht. V. Palomaa, Hki, Messeniuksenk. 3 b A (753, ko 9384). Su.omen Shakkiliiito. Pj. A. Jlmakunnas, Hki, Mikonk. 15 (30671), Vpj. P. Lihtonen, Fredrikink. 60 A 4 (5851/33 ko ). Siht. S. He le, Väinämöisenk. 9 B 5 (61841 ko 9345). Työväen Shakkiliitto. Pj. L. Nordberg, Hkl,. linja 1 B 61 (75083). Siht. E. Väkevä, Pitäjänmäki, Peltotie 16. Tal.hoit. A. Järvinen, Hki, Flemmingink. 17 A 4. Suomen Tehiäväniekat. Pj. L. Valve, Hki, Agricolank. 11 B 7 (778905). Siht. S. Linderborg, Hki, Mechelinink. B 57 (45850). Akateeminen ShakkiliiUo. Pj. O. Helkavaara, Hki, Et. Hesperiank. 8 C 51 (93930). Siht. M. Ruuskanen, Bulevardi 19 as. 10. Helsingin Shakkiliitio. Pj. Gerh. Lindström, Hki, Kasarmink. 8 D (3534). Siht. E. Nuotio, Munkkiniemi, Linnantie -4 (48879). Helsingin Shakkiklubi. Pj. P. Lih tonen (kts. Suomen Shakkiliitto). Siht. V. U. Mustonen, Hki, Valpurintie 3 (6646 ko ). Pelaa: so-robertink. 36 D. kerros, kerhohuoneisto ma ja to Helsingin Shakkimiehet. Pj. F. Laitinen, Hki, P. Roobertink. (8484), ko 1901). Siht. R. Kosonen, Hki, Yrjönk. 7 D 5b. Pelaa: Pikku Hokki (City Kauppakuja) ti ja pe Suomalainen Shakkikerho. Pj. R. Enarvi, Basis, Kaivok. 6 A, Hki, (36393, kerhoon 36353). Pelaa: Vanha Hokki, Yrjönk. 3 ti ja to Helsingin Shakkiveikot. Pj. O. Lehtinen, Hki, Hietalahdenk. 3 A 0 (3095). Siht. 1. Puhto, Pasila, Martank. 4 C. Pelaa: Albertink. 38, Havintola Perämies 5 ke Helsingin Työväen Shakkikerho. Pj. V. Sorri, Hki, Agricolank. 7 (73461). Siht. K. Marttinen, Hki Kirjatyöntekijäink. 1 (69756). Pelaa: Söörnäisten rantatie 10, Ruokala Meri ti ja pe. Helsingin Yleinen Shakkiseura. Pj.. Hörhammer, Keskusk. 1 (8071 ko 38(41). Siht. T. Granroth, Hki, Mannerheimintie 79 A 8 (3519 ko 96195). Pelaa: Mikonk. 3 Ravintola Perä mies ma ja to 18,45-,45. Helsingin Rautatieläisten Shakldkerho. Pj. Aarne Visa, Hki, Pääskylänrinne 7 A 49. Siht. E. Lönnqvist, Albertink. 7 (3315). Haminan Shakkikerho. Pj. Johannes Nyrkiö. Kirj.vaihto A. G. Ojanen (181 ja 1578). Molempien OS. Hamina. Pelaa Ravintola Valli ti 19. Hämeenlinnan Shakkikerho. Pj. K. Sipi, Hiekkak. 1 (3541 toimeen). ;:'lht. H. Helminen, Birger Jaar.link. L:: (3T18). Pelaa: Linnank, K<1nsalliskerho ma 19. HämeenJ.innan Työv äen Shakdkerho. Pj. A. Laitinen, Härklitie ~:J. Siht. A. Koivisto, Katumaa B ;)(). Pelaa Työväentalon ravintola Hlet lö- ja su isalmen Shakkikerho. Pj. Eino Heilimo, isalmi (330). Pelaa: Savoikatu Kahvitupa ke 18 alkaen. matran Shaldd '18. Pj. ns. E. Lindblom, matran Voima Oy. (1370 ko 1371). Siht. O. Jonsson, matra, Rautatehdas B 97 (501). Pelaa: Valtion Hotelli ma ja pe. Joensuun Shakkikerho. Pj. M. Rinne, Kauppak. 3b A (3176). Siht. A. Kyheröinen, Jns, Sirkkala (875). Pelaa: Oma-Apu r.l:n alaravintola ke 18,30-. Jyväskylän Shakkikerho. Pj. E. Sundqvist, Kejo (Jlä 105 ko 183/14). Vpj. J. Yliselä. Pelaa: Kauppak. 35, Kauppa;aisseura (1011) ma 18. Kajaanin Shakkikerho. Pj. V. Puumalainen, Kainuun Rauta (Rautayhtiö). Pelaa: Seurahuone to 19-4 ja su Kouvolan Shakkikerho. Pj. V. Sipiläinen, Sammonk. 9 (3/08). Siht. L. Vallasvuo (kirj.vaihto), Salpausselänk. 57. Pelaa: Keskus-Auton ruokala. Koikan Shakkikerho. Pj. E. Böök, Kirkkok. 10 («Kaupungintalo<< 1365). Sih~. O. Tikka, Tullikamari. Pelaa: Kauppaopisto, Kotkank. 13 ma Kotkan Työväen Shakkikerho. Pj. Seppo Salmio. Siht. Y. Rautiainen, Kotkank. 13. Pelaa: Tyttöjen Ammattikoulu su 10-14, ke ja pe 18-. Kuopion Shakkikerho. Pj. Everstiluutn. M. Ryynänen. Siht. L. Tikkanen, Savonk. 30 (440). Pelaa: Puijonk. 13 Puisto kahvila ma 18-. Käpylän Yleinen Shakldkerho. Pj. K. Möller, Hki, Taivaskalliontie 4a (7938'7). Pelaa: Käpylän kansakou!. ti 18,30-1,30. Lahden Työväen Shakkikerho. Pj. Aarne Laaksonen. Kaupungintalo (4G'7). Siht. V. Mustonen, l'elsajan LW 5. Rah.hoit. V. Mäke,ä, Krvest.. 4. Pelaa: Savonk. 7 Oy. Tyoväentaio ma Ja to 18,30-. Lappeenrannan Shakkikerho. Pj. G. Backmansson, Laul'itsala (L:ranta 3 ko 1). ~)itrt. P. Valpas, Toii~ank. 1 (10). Pelaa: Hotelli Patda ma ja to l(l--3. Luonei.iärven Shakkikerho. Pj. H. Kokkoncn (J:lä lö40). Siht. E. J(innunen, Tikkakoski. Pelaa: Le. n. 4:n Alipäällystökerho pe 19. Lovisa Schackklubb-Loviisan [hakkikerho. Pj. H. HOlmberg, Lov. ;:.aästopankki (869). Siht. V. Tallgren, Degerbynk. ::1. Pelaa: Linjaautoasema ti ja pe VhlJ:kelin Shakkikerho. Pj. K. Teräsa"mi, Hallitusk. 3 B 17 (45). Siht. K 1'oivio, Polttimonk. 15. Pelaa: VPK:n kerhohuoneisto ma ja to Tampereen Shakkiklubi. Pj. K. Kulmala, Tukku Oy. Pelaa: Ruokala Maantuote ti ja pe Tampereen Työväen Shakkikerho Pj. T. Lunneva, Messukylä, VuohenoJa 16. Siht. A. Ahlstedt (kirj.vaihto), Epilä, Kirjasto. Pelaa: Hammarenink. 5, Maantuotteen Ravintola. Tampereen Lentokonetehtaan Shakkikerho. Pj. A. Björkqvist, Härmälä, Taistonk. 1. Siht. J. Takala. Härmälä, Eteläpirkkalantie 5. Turun Shakkiystäväi. Pj. V. Säilä, Tku, Linnank. 57 D 7. Siht. R. Eantala, Tku, Aningaistenk. 14 A 3. Pelaa: Mikael Agrico~a Hospits ma ja pe Turun Työväen Shakkikerho. Pj. F. Selenius, Matink. 4 D 55. Siht. A. Johnsson, Braahenk. (18815). Pelaa: Linnank. 19, Kahvila Elegant ma, ke, pe 18- ja su Vaasan Shakkiseura. Pj. J. Lehto, Raastuvank. 47 (567 ja 796). Siht. T. Palomäki, Poliisilaitos (4048). Pelaa: Pitkäkatu 6, Kahvila Keskus ti ja pe

17 TMU'ERE M01s1onk.49 E 7 V o Somerpu.u Helsingissä 195 i Tue kansainshakkikisoja ryhtymällä alkavan suurkeräyksemme asiamieheksi. Jos olet kielitaitoinen ilmoittaudu kisojen toimistoon. Kisojen johto voi käyttää Sinua turnausjohtajana ja avustajana vieraittemme palveluun. 1. Merkitse avustuksesi jo tänään johonkin keräyslistaan tahi Kisojen postisiirtotilille N:o Tule mukaan toimintaan jo tänään ja varmista Kansainshakkikisojen järjestely maan arvoa vastaavaksi. Kansainshakkikisojen K esk usko mi te a Osoite: Kaivokatu 6 o Y BASS 75;- Kanervan Kirjapaino Oy, Lahti

SHAKKITAKTIIKKA. malle sivustalle II. linnoittamatonta kuningasta vastaan I Rxe6!

SHAKKITAKTIIKKA. malle sivustalle II. linnoittamatonta kuningasta vastaan I Rxe6! SHAKKITAKTIIKKA 1 tunti: Hyökkäys linnoittamatonta kuningasta vastaan I. 1. 11. Rxe4 Lxe4 12. Lxe6. 2. 17. Rxd4 Dxd4 18. Lg5 uhaten sekä 19. f7+ että 19. Ta-d1. 3. 20. Lg5+ Kc7 21. Lf4 Dd4 22. Dg3 Te7

Lisätiedot

() <) 0 ::.' c c. ()OO<.JCOOO. o ;) (., i) 0 () n. o (: o n 0 0 '" 0. \0 Q 2as..>o:._,..:, };50~;'O 0000'..>0{'00:..JDwo " () C C

() <) 0 ::.' c c. ()OO<.JCOOO. o ;) (., i) 0 () n. o (: o n 0 0 ' 0. \0 Q 2as..>o:._,..:, };50~;'O 0000'..>0{'00:..JDwo  () C C OCOOOSOOt;8COOG f'c000q-;,ooc';:;,oaog OC0~I,}OGa0'00oo;,OC O 90nQDC00"OCOOOGOC o Q '" P '.J 0 (").;) (' (;0 ~.J.:, Q 0 ("> 0;c,c:or, (:;COUO:::;Q,") :; 0 0 o n 0 0 " () C C '" 0 \0 Q 2as..>o:._,..:, };50~;'O

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096.

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096. Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 s\\ PÄÄTOIMITTAJA Esko NuutiLainen, PL 61, 04401 Järvenpää, puh 90-2919319

Lisätiedot

Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 2/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 3/2000)

Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 2/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 3/2000) Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 2/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 3/2000) Sarjan toisessa osassa tutustumme erääseen Botvinnik-slaavilaisen sivumuunnelmaan, siirrolla 7. a4 alkavaan asemallisena

Lisätiedot

----- ~~I ~ ------., \" N:o 3 KESÄKUU 1959J

----- ~~I ~ ------., \ N:o 3 KESÄKUU 1959J SuOmlln 35 'Vuotta ----- ~~I ~ ------., ( \" N:o 3 KESÄKUU 1959J 8HAKKI S 1 S Ä L T Ä Ä mm. Maa 0 t tel u Suo m i-n e u v 0 s t 0 - E e s t i, Katsaus Neuvostoliiton mestaruusturnauksen 1959 ava u k s

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat KAKSOISMESTARI Tässä numerossa mm: 307 Suomen mestaruusturnaus 320 Nuorten Suomen mestaruudet

Lisätiedot

r--& *' 1_--..\ Kouvolan Shakkikerhon 25-vuotisjuhlakilpailusta

r--& *' 1_--..\ Kouvolan Shakkikerhon 25-vuotisjuhlakilpailusta "':;;uomen r--& *' 1_--..\ l N:o 2 HU H T 1 KUU 1955) S H A I~ I~ I Kouvolan Shakkikerhon 25-vuotisjuhlakilpailusta ajalla 2. 1.-9. 1. 1955. Kuvassa näkymä I. luokan turnauksen viimeiseltä kierrokseha

Lisätiedot

Joose Norri puolusti menestyksellä Suomen mestaruuttaan SELO- JA ELO LISTAT ANAND-KAMSKY. 5'1-TCR::\AUKSET KOTl\IAISIA TULOKSIA 6-7 1995

Joose Norri puolusti menestyksellä Suomen mestaruuttaan SELO- JA ELO LISTAT ANAND-KAMSKY. 5'1-TCR::\AUKSET KOTl\IAISIA TULOKSIA 6-7 1995 Joose Norri puolusti menestyksellä Suomen mestaruuttaan 5'1-TCR::\AUKSET KOTl\IAISIA TULOKSIA 6-7 1995 SELO- JA ELO LISTAT ANAND-KAMSKY SISÄLLYS 6-711995 PÄÄTOIMITTAJA 191 SM-turnaukset 199 Anand-Kamsky

Lisätiedot

::::::::::::oshåkkileh-ti

::::::::::::oshåkkileh-ti """",,q....,ee.ooo OO(J&Ql6oo;}&C>oB(;G00t>a.& 0QO 0!l;l"QQOOöl')

Lisätiedot

SUOMEN SHIKKI. Musta pelasi tässä 1.- Tg4? ja hävisi. Mikä olisi ollut voittojatko? N:o 6

SUOMEN SHIKKI. Musta pelasi tässä 1.- Tg4? ja hävisi. Mikä olisi ollut voittojatko? N:o 6 SUOMEN SHIKKI Musta pelasi tässä 1.- Tg4? ja hävisi. Mikä olisi ollut voittojatko? (sivu 205) 1977 N:o 6 KAKSOISVOITTO GAUSDALISSA - YRJÖ RANTANEN KV, MESTARIKSI! Gausdalin turnauksessa 14-21.8 saavuttivat

Lisätiedot

:\1aailmanmestarijoukkue: Paavilainen, Perkonoja ja Hurme

:\1aailmanmestarijoukkue: Paavilainen, Perkonoja ja Hurme :\1aailmanmestarijoukkue: Paavilainen, Perkonoja ja Hurme HEART OF FINLAND KOTBIAISIA TULOKSIA 8 1995 JOUKKUEPIKASHAKIN SM SYNTYMÄPÄlVIÄ SISÄLLYS 8/1995 PÄÄTOIMITTAJA 239 Heart of Finland 252 Tehtäväshakkia

Lisätiedot

SHAKKI. Sllom~n ~=I. ,TAPAtlTUI v. 1958 (~---JOUL~~UU---~

SHAKKI. Sllom~n ~=I. ,TAPAtlTUI v. 1958 (~---JOUL~~UU---~ Sllom~n ~=I (~---JOUL~~UU---~ SHAKKI,TAPAtlTUI v. 1958 Tammikuussa: Yhdysvaltain alueturnauksen voitti ylivoimaisesti Bobby Fischer. Helsingin mestariksi leivottiin A. Fred. Shakinpäivä,kokosi jälleen

Lisätiedot

!)!!#!!2!!'&!322 2!)!-,,!32!!!2!!!!!!!1!!31+!31 1!-+!!31!31!'A@!*((!!$"

!)!!#!!2!!'&!322 2!)!-,,!32!!!2!!!!!!!1!!31+!31 1!-+!!31!31!'A@!*((!!$ 21. tunti: Hyvät ja huonot lä- hetit Vaikka huonon lähetin voisi keskipelissä kompensoida muiden nappuloiden aktiivisuudella, niin loppupelissä tälläinen lähetti on usein syynä häviöön. I. esimerkki. Averbah

Lisätiedot

SUO"EN SHAKKI I.KANKO - T.BINHAM. SSL:n mestaruus 1978 Kanko sommitteli näyttävästi 117). N:03

SUOEN SHAKKI I.KANKO - T.BINHAM. SSL:n mestaruus 1978 Kanko sommitteli näyttävästi 117). N:03 SUO"EN SHAKKI I.KANKO - T.BINHAM SSL:n mestaruus 1978 Kanko sommitteli näyttävästi (sivut 91 ja 117). 1978 N:03 86 SUO M E N S H A K K 1 ERKKI TURUNEN Kuva: Jörn Elfving Helsingin mestari diplomi-insinööri

Lisätiedot

... ... ... ... ... ... ... ... ~ ... ... ...,... ... ... ... ... ... ... ... ... .:.:.:.: ... Co... &.. 0... EI et... ... e C S.

... ... ... ... ... ... ... ... ~ ... ... ...,... ... ... ... ... ... ... ... ... .:.:.:.: ... Co... &.. 0... EI et... ... e C S. ..........................,........ Co....... &.. 0... EI et........... "......................................... }{,... ~ '.....:.:.:.:........ e............... " f,.................... C S 4t E o N:o

Lisätiedot

r---------- ~ --------~J LN:o 8 LOKAKUU 1958 PORTOROZIN SUURTURNAUKSEN OSANOTTAJAT

r---------- ~ --------~J LN:o 8 LOKAKUU 1958 PORTOROZIN SUURTURNAUKSEN OSANOTTAJAT Suomen ~~I r---------- ~ --------~J LN:o 8 LOKAKUU 958 SHAKKI PORTOROZIN SUURTURNAUKSEN OSANOTTAJAT Turnauksen voitti suurmestari M. TaI i (0). toisen palkinnon vei suurmestari S. Gligori6.!II-IV P. Benkö

Lisätiedot

SHAKKIKIRJAlLlSUUTT A. AKATEEMiNEN KIRJAKAUPPA. Keskuskatu 1 00100 Helsinki 10 puh. 625901/218. SHAKKIPElEJÄ. nappulat, 3 kokoa. 42,35, 30,50 ja 23,80

SHAKKIKIRJAlLlSUUTT A. AKATEEMiNEN KIRJAKAUPPA. Keskuskatu 1 00100 Helsinki 10 puh. 625901/218. SHAKKIPElEJÄ. nappulat, 3 kokoa. 42,35, 30,50 ja 23,80 SHAKKIKIRJAlLlSUUTT A AKATEEMiNEN KIRJAKAUPPA Keskuskatu 1 00100 Helsinki 10 puh. 625901/218 SHAKKIPElEJÄ Puunappulat 26,35 STAUNTON KING n:o 80 nappulat woodyren-muovia 38,90 pelilaudat pahvia: pieni

Lisätiedot

Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 3/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 4/2000)

Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 3/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 4/2000) Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 3/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 4/2000) Artikkelin viimeissä osassa tutustumme erääseen terävään varianttiin, joka joutui 1990-luvun loppupuolella valtavan

Lisätiedot

Suomflll. r--~ 1- l N:o 3 TOUKOKUU 1956 ) SHAKKI

Suomflll. r--~ 1- l N:o 3 TOUKOKUU 1956 ) SHAKKI Suomflll r--~ 1- l N:o 3 TOUKOKUU 1956 ) SHAKKI Maailmanmestaruuden ylioppilaiden MM-kilpailussa Uppsalassa voittanut Neuvostoliiton joukkue vieraili paluumatkallaan maassamme Akateemisen Shakkiliiton

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Eri upseerit vastaan sotilas...2. Kuningatar vastaan sotilas... 2 Torni vastaan sotilas... 3 Kevytupseeri vastaan sotilas...

Sisällysluettelo. Eri upseerit vastaan sotilas...2. Kuningatar vastaan sotilas... 2 Torni vastaan sotilas... 3 Kevytupseeri vastaan sotilas... Sisällysluettelo Eri upseerit vastaan sotilas... Kuningatar vastaan sotilas... Torni vastaan sotilas... Kevytupseeri vastaan sotilas... Kevytupseeri ja sotilas vastaan kuningas... Ratsu ja sotilas vastaan

Lisätiedot

----------. suotjten I-tAKKI. S)Doää C30uiua JOULUKUU. ,N:o 8. ~nne{{ista Uutta cmuotta

----------. suotjten I-tAKKI. S)Doää C30uiua JOULUKUU. ,N:o 8. ~nne{{ista Uutta cmuotta _... ~ suotjten I-tAKKI,N:o 8 JOULUKUU 1950 ITÄ.SUOMEN SHAKKILIITON PERUSTAVASTA KOKOUKSE TA. Istumassa (vasemmalta) P. Laine (Varkaus), V. Tirkkonen (Pieksämäki), E. Heilimo (Iisalmi) ja M. Ryynänen (Kuopio).

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKI. I N:o " r SISÄLLYS: "\ ~ ~ KESÄKUU 1948

SUOMEN SHAKKI. I N:o  r SISÄLLYS: \ ~ ~ KESÄKUU 1948 SUOMEN SHAKKI I N:o " KESÄKUU 1948 :\:IAAILlVIAN!\'IESTARUUSOTTEL"UK P xx TYTTY"~ Osanottajat vasernmalta oikealle: P. Kerr:;s, V. Smyslov, S. Resheysky, :\1. Emve ja maailmanmestari :\1. B 0 tv i 11 11

Lisätiedot

Suomen K.eskusshakki/iitto Suomen Shakkifiitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096. Tässä numerossa mm:

Suomen K.eskusshakki/iitto Suomen Shakkifiitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096. Tässä numerossa mm: Suomen K.eskusshakki/iitto Suomen Shakkifiitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 MARKO MANNINEN - KAKSOISVOITTAJA Kuva: Mikko Markkula Tässä numerossa mm:

Lisätiedot

I H A I( I( I. guom(2n. JJ&?fII1. , rjii\ ~ -., ( N:o l HELMIKUU 1953)

I H A I( I( I. guom(2n. JJ&?fII1. , rjii\ ~ -., ( N:o l HELMIKUU 1953) guom(2n JJ&?fII1, rjii\ ~ -., ( N:o l HELMIKUU 1953) I H A I( I( I Turun Shakinys:tävien 30-vuotisjuhlaturnauksesia Pelaajat vasemmalta: O. Riihimaa, A. Alin (näkyy huonosti), J. Hietala ja N. OIkkonen.

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKI. Sznapik-Gaprindashvili Miten musta jatkoi? S N:o 4

SUOMEN SHAKKI. Sznapik-Gaprindashvili Miten musta jatkoi? S N:o 4 SUOMEN SHAKKI Sznapik-Gaprindashvili Miten musta jatkoi? S. 134 1977 - N:o 4 I AVOIN SUOMEN SM-TURNAUS, HELSINKI 4.-19.6.1977 1. Antti Pyhälä, G 10i/13 2. Yrjö Rantanen, TaSY 10~ 3. Timothy Binham, HSK

Lisätiedot

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,

Lisätiedot

SUOMEN "SHIKKI. Mikä valkean D-shakki päätti pelin heti? Larsen-Portisch, 3. ottelupeli (sivu 88) N:o 3

SUOMEN SHIKKI. Mikä valkean D-shakki päätti pelin heti? Larsen-Portisch, 3. ottelupeli (sivu 88) N:o 3 SUOMEN "SHIKKI Mikä valkean D-shakki päätti pelin heti? Larsen-Portisch, 3. ottelupeli (sivu 88) 1977 N:o 3 Suomen BPOy HANKI ILMOITUKSIA SUOMEN SHAKKIIN! ITSELLESI TULEVA HANKINTAPALKKIO ON 20%. Lehtemme

Lisätiedot

l N:o 2 HUHTIKUU ~) SHAKKI TAL ALOITTI VOITOLLA

l N:o 2 HUHTIKUU ~) SHAKKI TAL ALOITTI VOITOLLA Suomen 36 vuotta r--~' _~I_~ l N:o 2 HUHTIKUU ~) SHAKKI TAL ALOITTI VOITOLLA maailmanmestaruus kamppailun. Bo tv i n n i k epäonnistui pahasti keskipelissä, eikä nuorella haastajalla ollut vaikeuksia pelin

Lisätiedot

guofnf2n ...--_1.&' 1, ( N:o 6 ELO KUU 1953 )

guofnf2n ...--_1.&' 1, ( N:o 6 ELO KUU 1953 ) guofnf2n...--_1.&' 1, ( N:o 6 ELO KUU 1953 ) Sompasaaren 5. kesälurnauksen osanoifajisfoa Istumassa (vas.): E. Heinonen, E. Salmi, 1. Niemelä, T. Salo, M. Rantanen, O. Katajisio, J. Vesterinen, A. Fred

Lisätiedot

Suomen. , ~ml_--.. (N:O 9 MA RRASKU U 1958) SHAKKI SUURMESTARI MIHAIL TAL

Suomen. , ~ml_--.. (N:O 9 MA RRASKU U 1958) SHAKKI SUURMESTARI MIHAIL TAL Suomen, ~ml_--.. (N:O 9 MA RRASKU U 958) SHAKKI SUURMESTARI MIHAIL TAL Portorozin suurturnauksen voittaja ja Miinchenin kisojen paras pelaaja! - Mihin ehtii vielä? Shak/~ikerhol! Shakinh arrastajat! SHAKKIKELLOJA

Lisätiedot

SUOMEN SNAI I. Musta aloitti todellisen Pyörityksen. Miten? (sivu 246) N:o 7

SUOMEN SNAI I. Musta aloitti todellisen Pyörityksen. Miten? (sivu 246) N:o 7 SUOMEN SNAI I Musta aloitti todellisen Pyörityksen. Miten? (sivu 246) 1977 N:o 7 HANKI ILMOITUKSIA SUOMEN SHAKKIIN! ITSELLESI TULEVA HANKINTAPALKKIO ON 20%. Lehtemme toivoo, että kaikki ne, joilla vähänkin

Lisätiedot

Sll om l!-n. l N:o 1 TAMMIKUU 1957) SHAKKI

Sll om l!-n. l N:o 1 TAMMIKUU 1957) SHAKKI r Sll om l!-n ~~ ~I,'--- '.~ ----'\ l N:o 1 TAMMIKUU 1957) SHAKKI Helsingin mestaruusturnaus 27. 12. 56. Pelaajat vasemmalta shakkimestarit. A. Lahti, O. Pastuhoff (aikapulassa!) sitten U. Laakso ja O.

Lisätiedot

~c::_'::"} ".,,,,"~t~:--';';i, ~.(, ;;~ Oi!>;)C<...,[''',:-6'''0{)&~;D. .D >'-' '-'.:; V.:) <'> :;, c. 0 1) ;::, ouoc;::;oooooco('c()o

~c::_'::} .,,,,~t~:--';';i, ~.(, ;;~ Oi!>;)C<...,[''',:-6'''0{)&~;D. .D >'-' '-'.:; V.:) <'> :;, c. 0 1) ;::, ouoc;::;oooooco('c()o 00';'0 '" c-,;;cj l>"uv",0";:; y"o"~()u&"'/';:'gg>g:'::':)0 &O~.u0e.()...,,,gO"'QO '~0,",,,,&v,,,uV{:j

Lisätiedot

Rikospoliisien Shakkikerho ry 2 2004

Rikospoliisien Shakkikerho ry 2 2004 Rikospoliisien Shakkikerho ry 2 2004 Palmberg ilmo 28touko.indd 1 28.5.2004 13:26:37 2 RIKOSPOLIISIEN SHAKKIKERHO R.Y. www.riksha.fi Hallitus: Jari Lehvonen, puheenjohtaja puh (09) 189 5587 email: jari.lehvonen@helsinki.poliisi.fi

Lisätiedot

SUC)MEN Suomen Kesknsshakkiliiton Suomen Shakkiliiton Työväen Shakkiliiton ja Suomen Tehtäväniekkojen äänenltanna.ttaja

SUC)MEN Suomen Kesknsshakkiliiton Suomen Shakkiliiton Työväen Shakkiliiton ja Suomen Tehtäväniekkojen äänenltanna.ttaja ~uomen MM ottelun pääuäjäistilaisuuden kohokohta: maailmanmestari Mihail B 0 tv i n n iki n seppelöinti on suorifej:tu. Oikealla ex-maailmanmes±ari M. Euwen tyiär, neiti E uwe, vasemmalla FIDE:n varapresidentti

Lisätiedot

r--- ---,,, _'_;_,C;; ----, I N:o 4 K E S Ä KUU 1952 J ~ / OLYMPIADE DES ECHECS I--J elsingin Shakkiolympialaisten merkki.

r--- ---,,, _'_;_,C;; ----, I N:o 4 K E S Ä KUU 1952 J ~ / OLYMPIADE DES ECHECS I--J elsingin Shakkiolympialaisten merkki. r--- ---,,, _'_;_,C;; ----, I N:o 4 K E S Ä KUU 95 J ~ / L OLYMPIADE DES ECHECS I--J elsingin Shakkiolympialaisten merkki. l~. ==... ir Shakkifiittojen palsta SUOMEN KESKUSSHAKKILIITTO Shakkiolympialaistemme

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN HS-TURNAUS HELSINGISSÄ 16.-29.3.1981

KANSAINVÄLINEN HS-TURNAUS HELSINGISSÄ 16.-29.3.1981 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat KANSAINVÄLINEN HS-TURNAUS HELSINGISSÄ 16.-29.3.1981 Yleisnäkymä Jugend-salin avarista pelitiloista.

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Naisten maailmanmestari Maija Tshiburdanidze keskustelemassa Suomessakin

Lisätiedot

SHAKKI. :.:... LUOTETTAVIA :.:.: SHAKKIKELlOJA - YHDY PANKKI. Kartuttakaa Osmo" Kailan shakkirahastoa tili n:o 5344/PYP Lauttasaari-Keskusta

SHAKKI. :.:... LUOTETTAVIA :.:.: SHAKKIKELlOJA - YHDY PANKKI. Kartuttakaa Osmo Kailan shakkirahastoa tili n:o 5344/PYP Lauttasaari-Keskusta SuomlZ.n &mw.r ~l ~~~ ~ ( N:o 5 L 0 K AKU U I 9 6 7 J SHAKKI :.:... LUOTETTAVIA :.:.: SHAKKIKELlOJA - Erittäin edullisesti suoraan maahantuojalta. Ohjevähittäishinta 40:-. Alan liikkeille myös tukuttain.

Lisätiedot

8HAKKI. S ilo men (N:O 6 LOKAKUU 1959J. 4. Ehdokasturnauksen kärkimiehet. 35 vuotta ~ml_-... Toisen vaiheen jälkeen

8HAKKI. S ilo men (N:O 6 LOKAKUU 1959J. 4. Ehdokasturnauksen kärkimiehet. 35 vuotta ~ml_-... Toisen vaiheen jälkeen 35 vuotta ~ml_-... S ilo men (N:O 6 LOKAKUU 1959J 8HAKKI 4. Ehdokasturnauksen kärkimiehet Toisen vaiheen jälkeen Paul Keres. joka johti turnausta toisen vaiheen jälkeen. Pystyykö hän torjumaan loistavatyylisen

Lisätiedot

fihakki LUOTETTAVIA SHAKKIKElLOJA Suom(2ll ,------ ------, luottamuspankki Ilmoittajat tukevat meitä - tukekaa ilmoittajiamme

fihakki LUOTETTAVIA SHAKKIKElLOJA Suom(2ll ,------ ------, luottamuspankki Ilmoittajat tukevat meitä - tukekaa ilmoittajiamme Suom(2ll ~~~ "Ail\,------ %~i ~ l ------, N:04KESÄKUU1972 j fihakk LUOTETTAVA SHAKKKElLOJA Erittäin edullisesti suoraan maahantuojalta. Alan liikkeille myös tukuttain. Maahantuoja: Helsinki 25, Topeliuksenkatu

Lisätiedot

SNAIII SUOMEN. N:o 1 SM WESTERINEN - SM SIGURJONSSON NEW YORK 1977

SNAIII SUOMEN. N:o 1 SM WESTERINEN - SM SIGURJONSSON NEW YORK 1977 SUOMEN SNAIII SM WESTERINEN - SM SIGURJONSSON NEW YORK 1977 Musta uhkaa mattia, mutta valkealla on siirtovuoro. Heikki pisti myllyn pyörimään! (5. 11) 1978 N:o 1 STS:ssa eletaan nyt reaaliaikaa. 1 uotji

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 ELO - L U V U T 1.1.1986 MAAILMAN KÄRKI SuomaLaiset: 1. Garri Kasparov (SU)

Lisätiedot

8HAKKI. SIlOmtln C N:o 1 M A ALIS KUU 1960 J. AJ ankohtatsta. 36 vuotta. TäSSä numerossa

8HAKKI. SIlOmtln C N:o 1 M A ALIS KUU 1960 J. AJ ankohtatsta. 36 vuotta. TäSSä numerossa 36 vuotta = ~ 1 SIlOmtln C N:o 1 M A ALIS KUU 1960 J 8HAKKI AJ ankohtatsta Parasta aikaa on käynnissä jännittävä Neuvostoliiton mestaruusturnaus, joka on vahvin kansallinen turnaus shakkimaailmassa. Helsingin

Lisätiedot

shåkkilehl'i " c""", " ~,,~,,~ (', ~ r, "' "l " A, ~ 0-- N:o 8

shåkkilehl'i  c,  ~,,~,,~ (', ~ r, ' l  A, ~ 0-- N:o 8 N:o 8 shåkkilehl'i, ~' c: c E 0-- ~ UI " c""", " ~,,~,,,,~ (', ~ r, "' "l " A, ~ 1961 SHAKINPELAAJAT! VENÄLÄISIÄ SHAKKIKELLOJA saapunut pieni erä. Hinta 5950:-~ Shakkiseurat ja shakinharrastajat! SUOMEN

Lisätiedot

SHAKIN SM-TURNAUS HELSINGISSÄ 8.-22.6.1983

SHAKIN SM-TURNAUS HELSINGISSÄ 8.-22.6.1983 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitta Työväen Shakkiliitta Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 SHAKIN SM-TURNAUS HELSINGISSÄ 8.-.6.198 HEIKKI WESTERINEN KAARLE OJANEN HeLsingissä

Lisätiedot

Rikospoliisien Shakkikerho ry 1 008

Rikospoliisien Shakkikerho ry 1 008 Rikospoliisien Shakkikerho ry 1 008 RIKOSPOLIISIEN SHAKKIKERHO 1958 1 Rikospoliisien Shakkikerhon jäseniä Tampereen seudulla tervehtivät: Lempääläntie 21 Tampere, Puh. 03-251 8411 WWW.PIRAMK.FI Pirkanmaan

Lisätiedot

SHAKKI YHDY PANKKI ... ~~ LUOTETTAVIA SHAKKIKELLOJA. ~ luottamusp>lllkki , / Ilmoittajat tukevat meitä - tukekaa ilmeitta1'iamme

SHAKKI YHDY PANKKI ... ~~ LUOTETTAVIA SHAKKIKELLOJA. ~ luottamusp>lllkki , / Ilmoittajat tukevat meitä - tukekaa ilmeitta1'iamme ... ~~ ~l~~~~ r--n-:-o-7--mar RAS KU-U--1-9-7-2-', / SHAKKI LUOTETTAVIA SHAKKIKELLOJA Erittäin edullisesti suoraan maahantuojalta. Alan liikkeille myös tt:tktfuain. Maahantuoja: Helsinki 25, Topeliuksenkatu

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 PIKASHAKIN SUOMEN MESTARIT THOMAS RISTOJA Kuva: Jörn Elfving NIINA KOSKELA

Lisätiedot

Fur Anfänger und Fortgeschrittene 1975 288 s. 46,80 KATEEMINEN KIRJ K Keskuskatu i, 00100 Helsinki 10, puh. 90-651 122/157

Fur Anfänger und Fortgeschrittene 1975 288 s. 46,80 KATEEMINEN KIRJ K Keskuskatu i, 00100 Helsinki 10, puh. 90-651 122/157 W. lombardy: SNATCHED OPPORTUNITIES ON THE CHESSBOARD Quick Victories In 200 Reeent Master Games 1973 340 s. 43,'lO H. Kasparjan: ZAUBER DES ENDSPIElS SOdwestschach-Reihe, Bd. 15 1974 135 s. 41,- W. Unzicker:

Lisätiedot

ile . ~'. ...'" ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ee::::::::: .:.:.:.:.:.:. e' e' e' Tammi-helmikuu N:o 1 .'...'.' ,10,' 10.'. '". .. ee.e e '.

ile . ~'. ...' ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ee::::::::: .:.:.:.:.:.:. e' e' e' Tammi-helmikuu N:o 1 .'...'.' ,10,' 10.'. '. .. ee.e e '. ........................ 0&......'",10,' 10.'.................. ee.e e '.. ~'. ':/. '"...'...'.'.:.:.:.:.:.:. e' e' e'................... '". /;II,,.e ee::::::::: a ile N:o 1 Tammi-helmikuu 1963 KUTSU

Lisätiedot

JÄLLEEN MAAILMANMESTARUUS

JÄLLEEN MAAILMANMESTARUUS Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 JÄLLEEN MAAILMANMESTARUUS Suomi voitti jälleen pikaratkaisemisen joukkuemaai

Lisätiedot

Aleksander Shneider uusi voittonsa Heart of Finlandissa

Aleksander Shneider uusi voittonsa Heart of Finlandissa Aleksander Shneider uusi voittonsa Heart of Finlandissa 8:\1 -TCR~A UKSET HEART OF FINLAND 8 1993 SOKKOSHAKIN SM NUORTEN SHAKKIA: LOPPUPELITAITOA SISÄLLYS 8/1993 231 Pääkirjoitus 232 Suomen mestaruusturnaukset

Lisätiedot

illllpi SU()MEN Shakki KvM-tuloksen tehnyt Petri Kekki kohtaa voittosijaa jakaneen Mihail Rytshagovin ESPOON KV. TURNAUS KOTIMAISIA TULOKSIA

illllpi SU()MEN Shakki KvM-tuloksen tehnyt Petri Kekki kohtaa voittosijaa jakaneen Mihail Rytshagovin ESPOON KV. TURNAUS KOTIMAISIA TULOKSIA illllpi SU()MEN Shakki KvM-tuloksen tehnyt Petri Kekki kohtaa voittosijaa jakaneen Mihail Rytshagovin ESPOON KV. TURNAUS KOTIMAISIA TULOKSIA 9 1995 NUORTEN PALSTA SEURAJOUKKUEIDEN SM SISÄLLYS 911995 PÄÄTOIMITTAJA

Lisätiedot

SUO " EN" E S T ARI T

SUO  EN E S T ARI T Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat SSN 055-8096 SUO " EN" E S T AR T KAARLE OJANEN LEENA LATNEN Kaarle Ojanen (64) saavutti.

Lisätiedot

SHAKKI SUOMEN ..J 81 SÄLLYS:

SHAKKI SUOMEN ..J 81 SÄLLYS: SUOMEN SHAKKI N:o 5 ELO KUU -~ AKATEEMI~EN MAAOTTELU HOLLANTI-SUOMI:. pöydän peli O. Kaila-J. J. Oosterwijk Bruyn (oik.) alkamassa. Katsojat vasemmalta: B. W. Bekker, J. C. Sorgdrager, Suomen Keskusshakkiliiton

Lisätiedot

r--- 3'A\~ '%_--;;; -----." l N:o 2 MAA L 1 S KUU 1953)

r--- 3'A\~ '%_--;;; -----. l N:o 2 MAA L 1 S KUU 1953) äwl r--- 3'A\~ '%_--;;; -----." l N:o 2 MAA L 1 S KUU 1953) I H A I( I( I Suomen mestari K a ari e 0 jan e n osallistuu 15. 3. 1953 alkaneeseen kansainväliseen Mar del Plaian suurturnaukseen. Ojanen matkusti

Lisätiedot

( N:o 4 K E S Ä KUU 1953 )

( N:o 4 K E S Ä KUU 1953 ) ~ 1----. ( N:o 4 K E S Ä KUU 1953 ) S H A I( I( I.Helsingin Shakkiklubissa 11. 5. 1953 pelatun H. Karjalaisen pikapelipokaalin ouelunäkymä: E. A. Björklund pelaamassa, Yrjö Kivimies (keskellä) ja H. Hindström.

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKI HARRI HURME - EERO RAASTE. Valkea päätti pelin voimasiirrolla. N:06

SUOMEN SHAKKI HARRI HURME - EERO RAASTE. Valkea päätti pelin voimasiirrolla. N:06 SUOMEN SHAKKI HARRI HURME - EERO RAASTE Valkea päätti pelin voimasiirrolla. Sivu 214. 1978 N:06 210 SUO M E N NUORTEN KILPAILUJA Tanskan avoin mestaruus, Ribe 24.6-3.7: Mukana oli 34 pelaajaa kymmenestä

Lisätiedot

SUOtJIEN. 1-1 t\k. K.l. N:o 3 TOUKOKUU 1950. Keski-Suomen Shakkiliiton turnaus

SUOtJIEN. 1-1 t\k. K.l. N:o 3 TOUKOKUU 1950. Keski-Suomen Shakkiliiton turnaus SUOtJIEN 1-1 t\k. K.l N:o 3 TOUKOKUU 1950 Keski-Suomen Shakkiliiton turnaus PÄÄSIÄISEN PYHINÄ 6.-10. järjestettiin eri puolilla maata huomattavia shakkikilpailuja. Näistä (tiedossamme olevista) oheisena

Lisätiedot

-.. SUOMEN. Shakki NUORTEN PALSTA SEURAJOUKKUEIDEN SM TEHTI VIKONGRESSI JA MM

-.. SUOMEN. Shakki NUORTEN PALSTA SEURAJOUKKUEIDEN SM TEHTI VIKONGRESSI JA MM -.. SUOMEN Shakki Garn ~asparoy kukisti Viswanathan Anandin PCA:n MM-ottelussa selvin numeroin PCA:~ '1M-OTTELU TEHTI VIKONGRESSI JA MM 10 1995 NUORTEN PALSTA SEURAJOUKKUEIDEN SM SISÄLLYS 1011995 PÄÄTOIMITTAJA

Lisätiedot

Matinteko (1 / 10) Matinteko (2 / 10) Helpointa matin tekeminen on kahdella raskaalla upseerilla (esim. kuningattarella ja tornilla).

Matinteko (1 / 10) Matinteko (2 / 10) Helpointa matin tekeminen on kahdella raskaalla upseerilla (esim. kuningattarella ja tornilla). Shakkinappuloiden voimasuhteet Matinteko (1 / 10) Kuningas on pelin tärkein nappula, ilman kuningasta peli on hävitty. 1. Kuningas + Daami + Torni vs Kuningas Matinteko (2 / 10) Helpointa matin tekeminen

Lisätiedot

suot/len 1-1 A,<,<, SUOMEN SHAKKILIITON VUOSIKOKOUS Tervetuloa Shakkikotiin! _... -...-----------------------------------

suot/len 1-1 A,<,<, SUOMEN SHAKKILIITON VUOSIKOKOUS Tervetuloa Shakkikotiin! _... -...----------------------------------- 3uom(ln SHAKKI Kaksi Neuvostoliiton mestaria pelaamassa, oikealla nykyinen M. TaI ja vasemmalla: viimevuotinen M. Taimanov. Talin lakana oikealla nuorien maailmanmestari B. Spasski, sitten Aronson ja Furman.

Lisätiedot

AVOIMEN SUOMEN MESTARUUSTURNAUKSEN TASAVOITTAJAT

AVOIMEN SUOMEN MESTARUUSTURNAUKSEN TASAVOITTAJAT Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 AVOIMEN SUOMEN MESTARUUSTURNAUKSEN TASAVOITTAJAT ERKKI TURUNEN (HSK) PAAVO

Lisätiedot

PAULI PERKONOJALLE JA SUOMELLE HOPEAA!

PAULI PERKONOJALLE JA SUOMELLE HOPEAA! Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 PAULI PERKONOJALLE JA SUOMELLE HOPEAA! Shakkitehtävien ratkaisemisen maailmanmestaruuskilpailuissa

Lisätiedot

HELSINGIN SHAKKIKLUBI JOHTAA TASAISTA MESTARUUSSARJAA

HELSINGIN SHAKKIKLUBI JOHTAA TASAISTA MESTARUUSSARJAA Suomen Keskusshakki!iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 HELSINGIN SHAKKIKLUBI JOHTAA TASAISTA MESTARUUSSARJAA Seurajoukkueiden SM-kiLpaiLussa

Lisätiedot

~uomf2.n. ~. ~ \ I N:o 6 L 0 K AKU U 1954 I ~----------------------------/ r-----

~uomf2.n. ~. ~ \ I N:o 6 L 0 K AKU U 1954 I ~----------------------------/ r----- ~uomf2.n IH.4Jl~ ~I r----- ~. ~ \ I N:o 6 L 0 K AKU U 1954 I ~----------------------------/ Lehtemme pääloimiiiaja Altti Salo i 1 a vastaanottaa 50-vuotispäivänään 11. 9. 1954 Suomen Shakkiliiton lähetystön

Lisätiedot

KAHSALtIS CSAKE PAHKKI ta

KAHSALtIS CSAKE PAHKKI ta r----- 3' 1973 SHAKKI Ystävällisesti KAHSALtIS CSAKE PAHKKI ta pankki, jonka taloudelliset tiedot ovat käytettävissänne omaksi hyödyksenne. SHAKKIKIRJAlllSUUTTA Sigurd Heiestad: VI SNAKKER OM SJAKK. Historisk

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 ANATO~I KARPOV KUKISTI EHDOKASOTTELUJEN NELJÄNNESVÄLIERISSÄ HELPOSTI JOHANN

Lisätiedot

Y~'jöiä - Vuoden shakilllpelaaja. Haastattelu sisäsivuiua. MESTARUUS 1-1= SELO- JA ELOLISTAT EN JA HORGENIN TURNAUKSET SEURAJOUKKUEIDEN SM

Y~'jöiä - Vuoden shakilllpelaaja. Haastattelu sisäsivuiua. MESTARUUS 1-1= SELO- JA ELOLISTAT EN JA HORGENIN TURNAUKSET SEURAJOUKKUEIDEN SM Y~'jöiä - Vuoden shakilllpelaaja. Haastattelu sisäsivuiua. 1-1= MESTARUUS EN JA HORGENIN TURNAUKSET 1 996 SELO- JA ELOLISTAT SEURAJOUKKUEIDEN SM ------------ SISÄLLYS 1/1996 PÄÄ TOIMITT AJA 3 Pääkirjoitus

Lisätiedot

... ... . " ... ... ... ' ... ... ~:~:~:: ... ""4O. ileh_i. s:sha. ~ Maalis-huhtikuu. N:o 2

... ... .  ... ... ... ' ... ... ~:~:~:: ... 4O. ileh_i. s:sha. ~ Maalis-huhtikuu. N:o 2 tt. ".......................... tl... '..... ""4O...... ~:~:~:: N:o 2, E s:sha 0 ileh_i ~ Maalis-huhtikuu UI 1963 SHAKINHARRAST AJATI Suomen Shakblehden kustantamana ilmestyy syys'kuussa bulletiini. joka

Lisätiedot

AKATEEMINEN KIRJAKAUPPA

AKATEEMINEN KIRJAKAUPPA UUSINTA SHAKKIKIRJAlUSUUTTA: B. M. Kazie: International Championship Chess 360 s. 53,75 Kevin J. OConnell-Jimmy Adams: The Games of Anatoly Karpov 352 s. 58,75 Anthony Saidy-Norman Lessing: The World of

Lisätiedot

,SjU\O,M;E~1 SRI. KANKO - OJANEN, Helsinki 1979 Musta on juuri pelannut Db6-b4. Miten valkea osoitti sen virheeksi? Sommitelmaosasto.

,SjU\O,M;E~1 SRI. KANKO - OJANEN, Helsinki 1979 Musta on juuri pelannut Db6-b4. Miten valkea osoitti sen virheeksi? Sommitelmaosasto. ,SjU\O,M;E~1 SRI KANKO - OJANEN, Helsinki 1979 Musta on juuri pelannut Db6-b4. Miten valkea osoitti sen virheeksi? Sommitelmaosasto. KILPAILU- JA TAPAHTUMA KALENTERI joulukuu 1979 - syyskuu 1980 Tähdellä

Lisätiedot

r---- l N:o 2 MAALISKUU 1952)

r---- l N:o 2 MAALISKUU 1952) r---- l N:o 2 MAALISKUU \ 1952) 1 Shakkiliittojen palsta Suomen Keskusshakkiliitto Kansain Shakkikisai ovat toteutumassa, sillä pitkällisten neuvottelujen jälkeen valtiovalta on myöntänyt avustuksen jonka

Lisätiedot

= T.Porrasmaa, P.Houtsonen 0 T.ViLjava, H.Fröberg

= T.Porrasmaa, P.Houtsonen 0 T.ViLjava, H.Fröberg Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SHAKKIKERHO FISCHER JOHTAA MESTARUUSSARJAA Seurajoukkueiden SM-kiLpaiLujen.

Lisätiedot

Näkymä rca:n ehdokasottelujen pelipaikalta SELOLISTA KOTIMAAN TULOKSIA PCA:~ EHDOKASOTTELUT KÄRKILISTAT 7-8 1994

Näkymä rca:n ehdokasottelujen pelipaikalta SELOLISTA KOTIMAAN TULOKSIA PCA:~ EHDOKASOTTELUT KÄRKILISTAT 7-8 1994 Näkymä rca:n ehdokasottelujen pelipaikalta PCA:~ EHDOKASOTTELUT KÄRKILISTAT 7-8 1994 SELOLISTA KOTIMAAN TULOKSIA SISÄLLYS 7-8/1994 251 Pääkirjoitus 252 PCA:n ehdokasottelut 264 Madridin turnaus 266 Konsala:

Lisätiedot

C N:o I SYYSKUU 1966 J SHAKKI

C N:o I SYYSKUU 1966 J SHAKKI Sl10m(ln ~m~ ~1~~1~, C N:o I SYYSKUU 1966 J SHAKKI SISÄLLYS: Suomen Shakkiliiton kilpailukulsu... 2 Helsingin Shakkiklubin juhlaturnaus... 2 Lyhytpeli- ja sommitelmakilpailu........................ 2 Uusin

Lisätiedot

SHAKKIKERHO FISCHER JOHTAA SM-LIIGAA

SHAKKIKERHO FISCHER JOHTAA SM-LIIGAA Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitta Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SHAKKIKERHO FISCHER JOHTAA SM-LIIGAA SarjatauLukot pääsarjoissa kolmen kierroksen

Lisätiedot

Anatoli Karpov kukistaa Jan Timmanin MM-OTTELUT JATKUVAT SM-LIIGA KÄYNNISTYI TEHTÄVÄRATKAISUN MM NUORET VOITTN AT NORJASSA

Anatoli Karpov kukistaa Jan Timmanin MM-OTTELUT JATKUVAT SM-LIIGA KÄYNNISTYI TEHTÄVÄRATKAISUN MM NUORET VOITTN AT NORJASSA Anatoli Karpov kukistaa Jan Timmanin MM-OTTELUT JATKUVAT SM-LIIGA KÄYNNISTYI TEHTÄVÄRATKAISUN MM NUORET VOITTN AT NORJASSA 10 1993 SISÄLLYS 10/1993 303 Pääkirjoitus 305 MM-ottelut 313 Sommitelmia 315 Nuorten

Lisätiedot

UOMEN SISÄLLYS: Shakin luaaibna!nnestareita ja heidän edeltäjiääll, StrUITll -sta:ri ~l\~ KD=

UOMEN SISÄLLYS: Shakin luaaibna!nnestareita ja heidän edeltäjiääll, StrUITll -sta:ri ~l\~ KD= UOMEN H KJ Suomen kesän ihauullb (H, jälleen suonut,oi maa ja nautintoa myös ;,hakinharnwiajille! SISÄLLYS: Shakin luaaibna!nnestareita ja heidän edeltäjiääll, StrUITll -sta:ri ~l\~ KD= tovin esittely

Lisätiedot

SHAKKI YHDY PANKKI LUOTETTAVIA SHAKKIKELLOJA. Uudistak-aa tilauksenne vuodelle 1971! SI1(Jm(!.n. 'luottamuspankki

SHAKKI YHDY PANKKI LUOTETTAVIA SHAKKIKELLOJA. Uudistak-aa tilauksenne vuodelle 1971! SI1(Jm(!.n. 'luottamuspankki SI1(Jm(!.n ~l~~j~ ~-~ ( N:o 6 LOKAKUU 1970 J SHAKKI LUOTETTAVIA SHAKKIKELLOJA Erittäin edullisesti suoraan maahantuojalta. Alan liikkeille myös tukuttain. Maahantuoja: Helsinki 25, Topeliuksenkatu 13 Puh.

Lisätiedot

Rikospoliisien Shakkikerho ry 4 2004

Rikospoliisien Shakkikerho ry 4 2004 Rikospoliisien Shakkikerho ry 4 2004 1 2 RIKOSPOLIISIEN SHAKKIKERHO R.Y. www.riksha.fi Hallitus: Jari Lehvonen, puheenjohtaja puh (09) 189 5587 email työ: jari.lehvonen@helsinki.poliisi.fi email koti:

Lisätiedot

.: LUOTETTAVIA :.:.: SHAKKIKELLOJA - YHDY PANKKI. Kartuttakaa Osmo Kailan shakkirahastoa tili n:o 5344!PYP Lauttasaari-Keskusta

.: LUOTETTAVIA :.:.: SHAKKIKELLOJA - YHDY PANKKI. Kartuttakaa Osmo Kailan shakkirahastoa tili n:o 5344!PYP Lauttasaari-Keskusta iii:..~w ~l~~~~ r~----~ ------~, I N:o 7 JOULUKUU 2 1967 I ~ J 8HAKKI.: LUOTETTAVIA :.:.: SHAKKIKELLOJA - Erittäin edullisesti suoraan maahantuojalta. Ohjevähittäishinta 40:-. Alan liikkeille myös tukuttain.

Lisätiedot

Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 1/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 2/2000)

Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 1/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 2/2000) Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 1/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 2/2000) Tässä kolmiosaisessa artikkelissa yhdistän shakin kauneuden yhä syvenevään avausteorian tutkimiseen esittelemällä

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat HELSINGIN MESTARI SHAKIN OSCAR Kansainvälinen shakkitoimittajien liitto AIPE järjesti jo

Lisätiedot

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN

Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 ELO - L U V U T 1.7.1987 MAAILMAN KÄRKI 1. Garri Kasparov (SU) 2740 (+ 5)

Lisätiedot

SUOMEN SHAIII. Timo Tyrkkö & Kauko Virtanen Omistettu Jan Hanneliukselle. Kolmen (3) siirron apumatti vaihdelma (ratkaisu sivulla 156) N:o 7-8

SUOMEN SHAIII. Timo Tyrkkö & Kauko Virtanen Omistettu Jan Hanneliukselle. Kolmen (3) siirron apumatti vaihdelma (ratkaisu sivulla 156) N:o 7-8 SUOMEN SHAIII Timo Tyrkkö & Kauko Virtanen Omistettu Jan Hanneliukselle Kolmen (3) siirron apumatti vaihdelma (ratkaisu sivulla 156) 1976 N:o 7-8 uotjien 1-1 A.< K I N:o 7-8 Suomen KeskusshakkIliiton,

Lisätiedot

SUOMEN. SHAIlI. Jefimov-Dorfman, Beltsy 79 Musta on viimeksi pelannut Lg7xLh6. Onko valkean nyt pelattava Rxf6+? (Sommitelmaosasto) N:o 6

SUOMEN. SHAIlI. Jefimov-Dorfman, Beltsy 79 Musta on viimeksi pelannut Lg7xLh6. Onko valkean nyt pelattava Rxf6+? (Sommitelmaosasto) N:o 6 SUOMEN SHAIlI Jefimov-Dorfman, Beltsy 79 Musta on viimeksi pelannut Lg7xLh6. Onko valkean nyt pelattava Rxf6+? (Sommitelmaosasto) 1979 N:o 6 KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI marraskuu 1979 - syyskuu 1980

Lisätiedot

J:lestari, kersantti Gunnar Bräl1nbeck Vaasan Sotilaspiiri, ensimmamen oikealla, vastassaan 'kers. Leo Lappalainen, ViestiR, Riihimäki.

J:lestari, kersantti Gunnar Bräl1nbeck Vaasan Sotilaspiiri, ensimmamen oikealla, vastassaan 'kers. Leo Lappalainen, ViestiR, Riihimäki. uo H El K 1948 Suomen Aiupseeriliiton 1. mestaruuskilpailu (kts. n:o 81(47). J:lestari, kersantti Gunnar Bräl1nbeck Vaasan Sotilaspiiri, ensimmamen oikealla, vastassaan 'kers. Leo Lappalainen, ViestiR,

Lisätiedot

Suomen KeskusshakkiJiitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 TÄSSÄ NUMEROSSA:

Suomen KeskusshakkiJiitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 TÄSSÄ NUMEROSSA: Suomen KeskusshakkiJiitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 UUSI MAAILMANMESTARI TÄSSÄ NUMEROSSA: 471 Ehdokasottelu Short-Gelfand 478

Lisätiedot

su=.n Keskusshakki/iitto

su=.n Keskusshakki/iitto su=.n Keskusshakki/iitto Suo n Shakki/iitto Työvä Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 PERUSLIITTOJEN MESTARIT JOUNI YRJöLÄ, SSL TIMO PIRTTIMÄKI, TShL PÄÄTOIMITTAJA

Lisätiedot

Cr--N-:O-2-J-O UL U KUU 1 966 ) fihakki. Massat yö... 27. Avausteoriaa... 28. Havannan lopputulokset... 30. Helsingin kansainväl. turnaus...

Cr--N-:O-2-J-O UL U KUU 1 966 ) fihakki. Massat yö... 27. Avausteoriaa... 28. Havannan lopputulokset... 30. Helsingin kansainväl. turnaus... Suomfln ~_w.r ~1~~1~ Cr--N-:O-2-J-O UL U KUU 1 966 ) fihakki I SISÄLLYS: Massat yö... 27 Avausteoriaa.............................. 28 Havannan lopputulokset... 30 Helsingin kansainväl. turnaus... 31 Peliosasto................................

Lisätiedot

SHAKKI. Suomen ALUETURNAUKSIEN VOITTA-JIA. M. Filip. L. Szabo: Dublinissa pelatun voitti ylivoimaisesti Pachman. alueturnauksen suurmestari L.

SHAKKI. Suomen ALUETURNAUKSIEN VOITTA-JIA. M. Filip. L. Szabo: Dublinissa pelatun voitti ylivoimaisesti Pachman. alueturnauksen suurmestari L. Suomen SHAKKI ALUETURNAUKSIEN VOITTA-JIA L. Pachmcm L. Szabo: M. Filip Dublinissa pelatun voitti ylivoimaisesti Pachman. alueturnauksen suurmestari L. Sofian turnauksen voitti suurmestari M. Filip, oman

Lisätiedot

ELO-LUVUT 1.7.1982. Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kkjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

ELO-LUVUT 1.7.1982. Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kkjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kkjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 ~1aa il man kärk i : 1. Ana to 1 i Karpov (SU) 2. Garri Kasparov (SU) 3. Viktor

Lisätiedot

SHAKKI. Muistoja aikojen takaa. Päätoimittajat ja avustajat alusta alkaen: lukuisa joukko tunnettuja shakkinimiä, joihin palaamme juhl=umerossa.

SHAKKI. Muistoja aikojen takaa. Päätoimittajat ja avustajat alusta alkaen: lukuisa joukko tunnettuja shakkinimiä, joihin palaamme juhl=umerossa. 35 "1luotta Suom~n SHAKKI Muistoja aikojen takaa Päätoimittajat ja avustajat alusta alkaen: 1924--31: päätoimittaja Ilmari Rahm, avustajat H. Hindström, E. Malmberg, A. Rautanen, J. Terho, Y. S. Nilsson,

Lisätiedot

AKATEEMINEN KIRJAKAUPPA

AKATEEMINEN KIRJAKAUPPA SHAKKIKIRJALLlSUUTT A AUTOSCHACKS GULDSERIE: N:o 1 Adolf Anderssen 287 s. 9,15 n:o 2 Paul Morphy 288 s. 9,15 n:o 3 Wilhelm Steinitz 288 s. 9,15 n:o 4 Emanuel Lasker 288 s. 12,60 AKATEEMINEN KIRJAKAUPPA

Lisätiedot

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096

Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 KOLMOISVOITTO ESPOON KANSAINVÄLISESSÄ TURNAUKSESSA! KIMMO VÄLKESALMI EERO

Lisätiedot

Pohjolan alueturnauksessa Reykjavikissa Tanskan Curt Hansen (oik.) vei voiton ennen isäntämaan Margeir Peturssonia (vas.)

Pohjolan alueturnauksessa Reykjavikissa Tanskan Curt Hansen (oik.) vei voiton ennen isäntämaan Margeir Peturssonia (vas.) Pohjolan alueturnauksessa Reykjavikissa Tanskan Curt Hansen (oik.) vei voiton ennen isäntämaan Margeir Peturssonia (vas.) FIDE:N EHDOKASOTTELUT KOTIMAISIA TULOKSIA 5 1995 ALUETURNAUS KV. KILPAILUJA SISÄLLYS

Lisätiedot