( N:o 4 K E S Ä KUU 1953 )
|
|
- Toivo Salo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ~ ( N:o 4 K E S Ä KUU 1953 ) S H A I( I( I.Helsingin Shakkiklubissa pelatun H. Karjalaisen pikapelipokaalin ouelunäkymä: E. A. Björklund pelaamassa, Yrjö Kivimies (keskellä) ja H. Hindström.
2 Shakkiliitfojen palsta Suomen Keskusshakkiliilon edustajiston ylimääräinen kokous pidettiin Helsingissä. Tärkeimmistä asioista mainittakoon: - Shakkiolympialaisten tilit yksiä tarkistaneen toimikunnan välilausunnon lukeminen, jonka johdosta päätettiin, että epäselvät tilit saatetaan kuntoon marraskuun loppuun 1953 mennessä. - FIDE:n uusien pelisääntöjen suomenkieliseen asuun saattaminen todettiin tapahtuneeksi toimikunnan (M. Laisaari, P. Lihtonen, O. Kaila) toimesta. Ennen sääntöjen julkaisemista päätettiin niiden käännöstä verrata vastaaviin ruotsin- ja saksankielisiin käännöksiin. - Hallituksen laatimat toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin. - Suoritettujen äänestysten perusteella päätettiin Buenos Airesissa pelattavaan 11. shakkiolympialaisiin ja niitä edeltäviin karsintoihin osallistumismahdollisuutta tiedusteleva kutsu lähettää 26 :lle pelaajalle E. Böök, K. Ojanen, O. Kaila, A. Fred, T. Salo, J. Vesterinen, O. Katajisto, M. Rantanen, H. Koskinen, K. Blomberg, E. Ridala, P. Koskinen, I. Niemelä, M. Laisaari, B. Nyren, R. Niemi, E. Heinonen, S. Helle, I. Solin, A. Lehtinen, G. Gothoni, O. Pastuhoff, A. Sneitz, 1. Suominen, A. Järvinen ja J. Haanpää. Matkalle pääsee 4 vakinaista ja 2 varamiestä. - Keskusteltiin Suomen Shakista, jonka kustantamisesta A. Saloila toivoo voivansa vapautua. Todettiin, että lehden toiminta on ollut kiitettävää, että liitolla tuskin toistaiseksi on mahdollisuuksia hoitaa lehden kustantamista, että lehden tilauttamiseen ja muihinkin toimenpiteisiin lehden taloudellisten mahdollisuuksien parantamiseksi olisi liittojen ja seurojen taholta kiinnitettävä entistä tarmokkaampaa huomiota. - Suomen edustajaksi FIDE:n kongressiin, joka pidetään elokuussa Sveitsissä Schaffausenissä, on valittu A. 11m aku n n a s ja Suomen edustajaksi Pohjoismaiden Shakkiliiton hallitukseen I. Hörhammerin jälkeen R. Nuo t i o. Suomen Shakkiliiton liittokokouksessa Helsingissä päätettiin liiton toiminta suunnitelma ja talousarvio. Keskusteltiin sääntömuutoksista ja luokkakoroitusten perusteista, joista jäsenkerhoille ilmoitetaan erikseen. Ennen liittokokousta pidetyssä hallituksen kokouksessa päätettiin mm. myöntää Vaasan Shakkiseuralle 1. ja 2. lk:n sekä Pietarsaaren Shakkikerholle 1. ja Kokkolan Shakkikerholle 2. lk:n liitto turnausten järjestämislupa. - SSL:n nuorten mestaruusturnauksen yhteydessä Helsingissä otehaan 4-pelinen ottelu Bonsdorff-Haanpää shakkimestarin arvosta ja 2-peliset ottelut J. Helenius-P. Kajaste SSL:n nuorten mestaruudesta 1952 ja P. Autero-H. Helminen 1. lk:aan koroittumisesta. Suomen Shakkiliiton liittoturnausv'fl ryhmän voittajien ratkaisuottelut ovat lehtemme painoon mennessä tulleet pelatuksi niin pitkälle, eitä J. H aan pää (Gambiten) ja E. B 0 n s d 0 r f f (Helsingin Shakkimiehet) ovat karsiutuneet kaksinotteluun shakkimestarin arvosta. Tätä edeltäneet ottelut ovat tapahtuneet seuraavasti: TSY:n 30-vuotisjuhlaiurnauksen ( ) tulosten perusteella J. Haanpää ja V. Säilä (TSY) pelasivat Turussa 1. ottelupelin (peli julkaistu tässä numerossa), jonka voittamalla Haanpää selviytyi jatkamaan (2. ohelupeliä ei pelattu, sillä SSL:n päätöksen mukaan Haanpää tasatuloksen sattuessa voittaa vertailuha). Jyväskylän liiuoiurnauksen ( fi. -53) ryhmän voittajat E. Bonsdorff ja P.-E. Ekholm (Gambiten) pelasivat 1. ottelupelin tasatuloksin ja 2. ottelupelin Bonsdorffin voittaessa. Molemmat pelit keskeytyivät, mutta 1. peli sovittiin jatkoua.ia 2. peli. ratkesi 61. siirron kohdalla vaikean torniloppupelin jälkeen. Sompasaaren 5. kesäiurnauksen osanottoilmoitukset pyydetään tekemään mennessä HTS:n sihieel'ille (0. Saarinen, H:ki, Vanajantie 20 B 8, puh kotiin). SUOMUEN SlHlA1K1K][ SUOMEN KESKUSSHAKKILIITON, SUOMEN SHAKKILIITON, TYöVÄEN SHAKKILIITON JA SUOMEN TEHTÄVÄNIEKKOJEN ÄÄNENKANNATTAJA. SUOMEN SHAKKI Helsinki SUOMI - FINLAND N:o 4 Päätoimittaja A L T T 1 S A LOI L A Osoite: HELSINKI-TÖÖLÖ, Messeniuksenkatu 7 B 50 TILAUSHINTA I953 ljr vsk. 500:- mk Ulkomaille 600:- mk Kesäkuu Eteenpäin -- ylöspäin! POSTISIIR TO TILIT SSh Saloila Tilien 05. HELSINKI 1953 Jos tarkastelemme shakinharrastuksemme kehittymistä esim. sen kolmen vuosikymmenen aikana, jonka liittotoiminta on meillä vaikuttanut, voimme varauksetta todeta eteenpäin ja ylöspäin menoa tapahtuneen. Vauhti vain on ollut hiljaisenpuoleista. Valtakunnallisten shakkiliittojen viime vuosien yhteistyö, niinkuin kunkin liiton työ omalla sarallaan, on ollut omiaan kiihdyttämään vauhtia, ja viime kesän shakkiolympialaisilla pystyimme jo antamaan - jopa koko maailmalta tunnustusta saaneen - näytteen shakillisesta taidostamme ja -tasostamme. Ehkäpä siis kaikki on niinkuin olla pitää. Ehkäpä me kaikki muut kuin liittojen toimihenkilöt, voimme vain seurailla kuinka asiat edelleen rullaavat eteenpäin ja ylöspäin. Nän onnellisesti eivät asiat ole. Eivät lähimainkaan. Olemme päinvastoin mitä vakavimmin sen tosiasian edessä, että jokaisen olisi koko harrastusalan parasta tarkoittavassa mielessä tehtävä velvollisuutensa shakin hyväksi. Vähin, minkä jokainen ilman ainoatakaan poikkeusta toivottavasti tekee, on kerhojen ja liittojen jäsenmaksujen suorittaminen ja Suomen Shakin tilaaminen, silllä «ellemme ole harrastusalamme puolesta, olemme sitä vastaan«! Siihen asti kunnes meillä tullaan vakuuttuneeksi siitä, että shakki on harrastus, joka muualla saa valtionapua ja tarvitsee sitä myös meillä, on jokaisen shakinystävän omalta osaltaan oltava mukana vastuuta kntamassao Meillä ei ole toistaiseksi ollut shakkimesenaatteja vaikka shakin alalla olisi mitä arvokkaimpia kohteita lahjoittajille. Yhtenä esimerkkinä mainitsen valtakunnallisen shakkiarkiston ja kirjaston puuttumisen. Monet shakkihistoriallisesti korvaamattomia arvoja edustavat kokoelmat ovat hajautuneet ja tuhoutuneet, vain aniharvat sattuman ansiosta pelastu.neet - odottaen nyt kokoamista ja sijoittamispaikkaa. Kirjoittajalla on ollut onni pelastaa vähäinen osa prof. J. öhquistin shakkiarkistoa (jonka hän pyynnöstäni ennen kuolemaansa luovutti) ja toim. A. Hindsin pelinavauskokoelma (30-vuotinen työ, joka sisältää arkistoa neljä suurehkoa laatikollista ja jonka viime hetkessä pelastin polttamistuholta). Harrastusalamme saavutukset pitäisi pyrkiä säilyttämään ja mahdollisuuksien mukaan niitä parantaa. Suomen Shakin osalta se merkitsee toivomusta, että kerhot oma-alotteisesti ryhtyisivät tarmokkaisiin toimenpiteisiin lehtemme tilaajamäärän lisäämiseksi. Lehden säilyttämisen edellytyksenä on, että jokainen shakinystävä on myös Suomen Shakin tilaaja. Eteenpäin - ylöspäin! Todellisen shakinystävän kunniakas tunnuslause. Toimikaamme sen velvoitusten mukaisesti! Altti Salo i 1 a.
3 92 SUOMEN SHAKKI Kaarle 0 jan en: Vaikufelmia Argentiinan mafka[fani.. ~a::sait.lvälinen shakki antoi jälleen suomalaiselle pelaajalle tilaisuuden pansta mittaamaan tasoa suuressa maailmassa. Argentiinan Shakkiliiton kutsu oli alunperin tarkoitettu Eero Böökille, mutta hänen ollessa estetty, käytiin sähkeiden vaihtoa allekirjoittaneen osallistumisesta. Hyväksyvän vastauksen jälkeen saatoin sitten jo pitää tulevaa «3 maanosan matkaa«tosiasiana. Aluksi oli ollut kysymys myös johtaja A. Ilmakunnaan matkustamisesta, mutta valitettavasti se raukesi ja jouduin näin ollen matkaan yksin. Matkavalmisteluissa sain hyvin ystävällistä apua Argentiinan lähetystöltä ja erityisesti ministeri L. Areanilta (joka itse on hyvä shakinpelaaja). Matkareitti ja yksityiskohdat tulivat selviksi vasta viime tingassa, koska se riippui Argentiinan Shakkiliiton ilmoituksesta, Vasta maanantaina maaliskuun 9 p :nä tuli sieltä sähke, jossa ilmoitettiin ne lentokoneet, joihin paikka oli varattu. Lähtö tapahtui tiistaina klo 7,30. Yöpymisen jälkeen Amsterdamissa nousin Aerolineas Argentinas-yhtiön koneeseen DC-6 joka lähti pitkälle linjalleen Buenos Airesiin. Matkareitti oli Amsterdam~ Lontoo (n. 590 km), -Pariisi (n. 350 km), -Lissabon (1439 km), -Dakar (2795 km, sijaitsee Afrikan länsirannikolla), -Natal (n km), Etelä Amerikan koilliskulmassa), -Rio de Janeiro (n km), - Buenos Aires (n km). Yhteensä yli kilometriä, joka lennetään 36 tunnissa mukaanluettuna lentokenhäaika, mihin hyvin täsmällisesti kului tunti laskua kohden. Koneen nopeus vaihteli 400'--480 kmjt. Tarjoilu oli hyvää - samaa tasoa kuin eurooppalaisille linjoilla - ja muukin huolenpito mutta olin silti melko väsynyt matkasta kun nukkuminen ei oikein ottanut onnistuakseen vaikka kokeilin selkänojaa monessa asennossa. Koneessa oli myös makuupaikkoja (noin kymmenelle), mutta ihmeekseni ei kukaan niitä käyttänyt kumpaankaan suuntaan, vaikka kone oli täynnä. Ensikertalaisella oli Dakarin yössä hieman jännittynyt tunnelma lähdettäessä ylittämään merta ja päiväntasaajaa, mutta henkilökunnan taholla ei ollut havaittavissa mitään erikoista. Mitään seremonioita ei liioin pidetty, kuten on tapana laivoilla matkustettaessa. Kuumuudesta jonkun verran kärsimme, mutta Natalissa oli tilaisuus ottaa suihku ja melkein kaikki miehet kävivät siinä vilvoittelemassa. Rio de Janeiro oli todella komea näky ilmasta katsoen vastaten täysin sitä romantiikanhohtoista kuvaa joka siitä yleisesti on. Kahden päivän oleskelun aikana Buenos Airesissa oli käyntimme presidentti Juan Carlos Peronin luona huomattavin tapaus. Hän on jo 59 vuotias, mutta näyttää ainakin 15 vuotta nuoremmalta. Istuimme pitkän neuvottelupöydän ääressä ja keskustelu oli vilkasta kestäen 45 minuuttia. Peronilla oli tapana iskeä iloisesti silmää, lisäksi hän näytti olevan hyvin valmis leikinlaskuun. Valitin mielessän sitä, että en espanjankelisestä puheesta saanut selvää. Sen kyllä, että ratkaisevasta pelistäni jugoslavialaista Rabaria vastaan Helsingin shakkiolympialaisissa hänelle kerrottiin ja Peron taputti minua ystävällisesti olalle. (Argentiinan joukkue sivuutti Jugoslavian ljz pisteellä ja nousi hopealle Suomen joukkueen kisojen viimeisessä ottelussa kaventaessa jugoslavialaisilta lljz pistettä Böökin, Ojasen ja Fredin saadessa kunkin tasapelin - toim. huomautus.) Arr;entiinan hallituksella oli huomattava osuus Mar del Platan turnauksen järjestämisessä. Turnauksen Bulletiinissä mainittiin seuraavat elimet, joiden yhteistyönä kilpailu on syntynyt: Hallitus, Argentiinan Shakkiliitto, Arpajaisyhdistys, Mar del Platan hotellien liitto, sekä Mar del Platan kasinot. - Maan shakkielämän johtoportaana toimii Argentiinan Shakkiliitto puheenjohtajanaan tri J. C. Laurens. Liiton äänenkannattajana julkaistaan SUOMEN SHAKKI 93 :<El Ajedrez Argentino«-nimistä shakkilehteä, joka leviää pakkotilauksena ~~kai~el~.e jäs~nell~ ja järjestelmään kuulema ollaan hyvin tyytyväisiä niin Jasemston kuin hiton taholla. Mielenkiintoiseksi muodostui käynti Buenos Airesin shakkiklubissa. Sillä o~~ komea 3 tai 4 kerroksinen talo. Huoneiden sisustus upea ja tarjoiluun nahden «täydet oikeudet«. Oli juuri käynnissä nuorten turnaus - noin 20 pelaa.~aa - ~a totesin, e~tä. taso oli kor.~ea. Joukossa oli pelaajia, jotka mellla kuuluisivat mestan- Ja 1 luokan valiin. Teoriaa pelattiin pitkälti. Mar del Platassa asuimme loistohotellissa, joskin huoneet olivat melko pienet. Pelihuoneistona oli eräs Kasinon sali, joka kuuleman mukaan oli varattu erityisesti korkeilla panoksilla pelaavia varten (ruletti- ja baccara peleissä). Yleisöllä oli turnaukseen vapaa pääsy ja sali oli aina täynnä katsojia. Erikoinen piirre kiinnitti huomiotani avajaistilaisuudessa: saliin oli k~tettu U-muotoon pöytä, jossa oli hedelmiä, leivoksia, jäätelöä, viinipul- 10J~, ~ahvia y~., ~utta p.ääsy avajaisiin oli kaikille vapaa, samoin pöydän antimien nauthmmen. LISäksi oli paljon tarjoilijoita huolehtimassa että kukin sai mitä halusi. Se oli hyvin hieno tyyli. Mitään hamstrau~ta ei syntynyt. Tuoleja ei ollut, vaan kaikki seisoivat. Kilpai~u o.li muuten suomalaiseen tapaan järjestetty ilman seinätauluja, uutta 011 vam se, että erään toimihenkilön tehtävänä oli selostaa yleisölle pelien kulkua niiden kehityttyä, kriitillisiin vaihesiin. Hän kuulutti asiasta ja.h:;ti s:uuri.. osa yleisös~ä siirtyi hänen jäljessään toiseen saliin, jossa oli 1 semapeh. Nam tapahtui 3-4 kertaa kierroksen aikana. Toinen pieneltä tuntuva, mutta itse asiassa tärkeä seikka oli se, että laudan valkeat ruudut olivat väriltään kellertävät ja luulen, että olisi syntynyt keskustelua - kuten Helsingin shakkiolympialaisissa - jos ne olisivat olleet kirkkaan valkoiset. Kovassa pelissä rasittuvat silmät pahasti, jos «näkökentässä«on räikeät värierot ja tämä taas ilmenee pelaajassa väsymyksenä... Mitä turnauksen. pa~kintoihin tulee, niin niitä jaettiin 8:11e parhaiten SIJoIttuneelle. PalkmtoJen suuruudet olivat: 12000, 10000, , 2000 ja 1500 pesoa (peson matkakurssi n. 17 markkaa, joten 1 pal: kmnon arvo Suomen rahassa ylittää :- markkaa.) Suurmestari Miguel Najdorff on Argentiinassa kaikkien tuntema, mutta en tullut vakuuttuneeksi siitä,onko hän kaikkien suosima. Samaten muut kärkipään pelaajat olivat tavallisen kansan tuntemia. Joskus kävin liikkeissä heidän kanssaan ja jos he sanoivat olen Bolbochan, tai olen Pilnik - niinkuin he joskus tekivät - saimme osaksemme erityisen huomaavaisen kohtelun. Aivan äskettäin olivat Najdorf ja Guimard saaneet viimeistä mallia olevat autot lahjana Peronilta. Najdorfilla väriltään punainen ja Guimardilla sininen ja pojat olivat näköjään innokkaita automiehiä. Mar del Plataan menoa varten Najdorf tarjosi paikkaa autossaan, mutta Hector Rossetto oli ainoa, joka uskaltautui matkaan. Suurmestari Eliskases sanoi leikillisesti, että Najdorf pelaa samalla tavalla kuin ajaa autoa: hän siirtää usein laidasta laitaan edestakaisia siirtoja eikä kukaan tiedä minkä takia. Shakkitasosta täytyy todeta, että meillä on vielä mestareilla paljon taidon parantamisen varaa ennenkuin pääsemme tämän kilpailun keskiarvoon ja siitä ylöspäin. Oli hauska havaita, että pelaajat keskustelivat ja muistelivat mielellään Helsingin matkaa ja oleskeluaan täällä. En kuullut moittimista vaikka olin tarkkana siinä suhteessa. Välitän vielä tällä paikalla argentiinalaisten shakkiystäviemme terveiset, joita paljon lähettelivät suomalaisille shakkimiehille. Arnoldo Ellermanilta erityisesti Jan Hanneliukselle, jota hän sanoi erittäin korkeatasoiseksi probleemiksi. Todetkaamme yhdessä kiitollisuudella Argentiinan Shakkiliiton arvokas palvelus Suomen shakille, kutsua ja kustantaa osanottaja huomattavaan kilpailuun, joka nyt minun osakseni tulleena muodostuu pysyväksi ja mieluisaksi muistoksi.
4 94 SUOMEN SHAKKI --Peli- ja sommiteln130sasto -- I Tri Karl MöI der: Toimittavat EERO E. BööK ja OSMO KAILA, Helsinki, Runebergink. 29 B. ESPANJALAINEN PELI Marshallin muunnelma Tutkielman 1. osa numerossa 2/1953 sivulla osa numerossa 3/1953 sivulla e4 e5 2. Rf3 Rc6 3. Lb5 as,4. La4 Rf Le7 6. Tel b5 7. Lb c3 d5 9. exd5. Kuvion asema edellisessä numerossa. 9. exd5 Rxd5 10. Rxe5 Rxe5 11. Txe5 c6 (0= 4. muunnelma, kts. muunnelman alkua edellisen numeron sivulla 69. (3. sivumuunnelma 15. Te4, 4. sivumuunnelma 15. Dd3, 5. sivumuunnelma 15. Df3) cxd5 16. Df3 (6. sivumuunnelma 16. Le3) Lf5 17. Dxd5 (7. sivumuunnelma 17. Dg2, 8. slvumuunnelma 17. Rd2) Tae8 18. Ld2 (9. sivumuunnelma 18. Txe!l, 10. sivurnuunnelma 18. Te3) Te6 19. Txe6 fxe6 20. Dg2 Dh5 ja pelit ovat tasoissa (Marshall). 1. SIVUMUUNNELMA 12. d3. Tämä jatko on keksitty valkean tornin suojelemiseksi, niin kuin seuraavassa näemme Ld6 13. Tel Dh4 (1. alamuunnelma Lf5). 14. g3 Dh3 15. Te4 Rf6 16. Th4 Df5 17. d4 (2. ala muunnelma 17. Lf4) Te8 18. Lc2 Dd5 19. Le3 Lb7 20. Rd2 (Simaginin mielestä on jatko 20.. Lb3 Df5 21. Rd2 parempi). 20. c5 ja mustan hyvin hyökkäyksin. (Shurahov-Lipnitski v Kiova). 1. ALAMUUNNELMA LfS. Tätä jatkoa ovat käyttäneet Smyslov-Sokolski v Moskovassa ja Konstantinopolski-Abramov kirjepelissä Neuvostoliiton mestaruudesta. Ensimmäisessä tapauksessa jatkui peli seuraavasti: 14. Lxd5 cxd5 15. Rd2 Lxd3 16. Rfl Lg6 17. Dd4 Tc8 18. Le3 ja Konstantinovin mukaan valkean peli on parempi. Toisessa tapauksessa Konstantinopolski poikkesi Smyslovin pelistä 15-sta siirrossa ja pelasi seuraavasti. 15. Df3 Dd7 16. Lf4 Lxf4 17. Dxf4 Lxd3 18. Dd2 ja Konstantinovin mukaan on vaikealla parempi asema. 2. ALAMUUNNELMA 17. Lf4. Tästä valkean siirrosta on mestareitten joukossa eriäviä mielipiteitä. Shahmaty esittää jatkon g5 18. Lxd6 gxh4 19. Lxf8 hxg3 20. hxg3 Kxf8 21. Rd2 Dxd3 22. Df3 ja lehden toimituksen käsityksen mukaan vaikealla on parempi peli. 2. SIVUMUUNNELMA 12. Lxd cxd5 13. d4 Ld6 14. Te3 (1. alamuunnelma 14. Tel) f5. Tri Euwe on varustanut tämän siirron huuto merkillä. Jos Dh4, silloin h Tel (2. alarnuunnelma 15. Rd2, 3. alamuunnelma 15. Df3, 4. alamuunnelma 15. DhS) f4 16. Rd2 (5. ala muunnelma 16. f3) f3 17. Rxf3 Lg4 18. Te3 Ta7 (6. alamuunnelma Lf4). 19. h3 (7. alamuunnelma 19. Dfl) h5 20. a4 SUOMEN SHAKKI 95 (8. alamuunnelma 20. g4) Taf7 21. axb5 Lxf3 (9. alamuunnelma 21 - axb5). 22. Txf3 Txf3 23. gxf3 Dh4 ja Konstantinovin mukaan mustalla on hyvä hyökkäys. 1. ALAMUUNNELMA 14. Tel Dh4 15. g3 Dh3 16. Df3 (Goldenov-Potutshek v Moskovassa jatkoivat peliä seuraavasti: 16,. Le3 Lf5, mikä on Konstantinovin mielipiteen mukaan heikompi kuin yllämainittu Df3 siirto) Lf5 17. Dxd5 Tae Ld2 (Jos 18. Te3, silloin 18. Te6 19. Txe6 fxe6 20. Dg2 Dh5. Jos taas 19. Dg2, silloin Dh5 20. Rd2 Tfe8) Te6 19. Txe6 fxe6 2,0. Dg2 Dh5 21. Ra3 Lg4 22. De4 Txf2! ja Konstantinovin mukaan mustalla on hyvä peli. 2. ALAMUUNNELMA 15. Rd f4 16. Tel f3! 17. Rxf3 Lg4 ja tri Euwen mukaan mustalla on voimakas hyökkäys. 3. ALAMUUNNELMA 15. Df Lc7 16. Tel f4 17. Rd2 Lf5 ja tri Euwen mukaan mustalla on hyvä peli. 4. ALAMUUNNELMA 16. Dh Ta7! 16. Th3 g6 (tri Euwe). 5. ALAMUUNNELMA 16. i3. Tämä jatko ei ole valkealle paras mahdollinen. Pelissä Yanowsky-Lasker v oli jatko seuraava: Dg5 17. Khl Ld7 18. Rd2 Dh4 19. Rfl g5 ja musta saa siirrolla g4 voimakkaan hyökkäyksen. 6. ALAMUUNNELMA Lf Td3 Lf5, 2,0. Lxf4 Lxd3 21. Dxd3 Txf4. VaIkealla on kaksi sotilasta kvaliteesta ja hyvä asema. 7. ALAMUUNNELMA 19. Dfl Tae Re5 Txf2 21. Dxf2 Txf2 22. Kxf2 Lf5 23. Kg1 Le4 24. Ld2 (Gretshgin-Konstantinov v Stalingradissa). Konstantinovin käsityksen mukaan säilyttää musta tasapainon seuraavalla tavalla: Dg5 25. Te2 Dh5 26. Tf2 Lxe5 27. dxe5 Dxe5 jne. 8. ALAMUUNNELMA 20. g Lg6 21. Re5 Dh4 22. De2 Lxe5 23. dxe5 Taf7 24. e6 Txf Txe2 26. exf8d+ Kxf8 27. Txe2 pxh3 mustalle paremmin pelein. 9. ALAMUUNNELMA xb5. Tämä jatko on heikompi kuin Lxf Dfl Lxf3 23. Txf3 Txf3 24. gxf3 Dd7 25. Ta5 Lc7 26. Txb5 ja musta hävisi pelin. (Bannik-Simagin' v Vilnassa). 3. SIVUMUUNNELMA 15. Te g5! 16. Rd2 (Jos 16. Lxg5, silloin Df5!) f5! (1. alamuunnelma Lf5). 17. Te3.f4! 18. gxf4 Dh6! (2. alamuunnelma Dh4). 19. Re4 gxf Tel Lc7 ja Konstantinovin käsityksen mukaan mustalla on vaarallinen hyökkäys. 1. ALAMUUNNELMA Lf Lc2! (Huono on 17. De2? Rf6 kuten tapahtui pelissä Petrosjan Averbah Moskovassa 1947) Rf6 (Huono on mustalle Rxe4 18. Rxe4' Le7 19. Lxg5 ja samoin 17. Tae8 18. Txe8 Txe8 19. Lxf5 Dxf5 20. Rfl). 18. Te2 Lxc2 19. Dxc2 Tae8 20. Rf3 h6. Jos valkea jatl~aa 21. Le3 ja 22. Tael, musta ei ole saanut korvausta uhratusta sotilaasta. (Simagin-Averbah v Moskovassa). 2. ALAMUUNNELMA Dh4. Tämä on huonompi jatko kuin Dh Tg3 Lxf4?O. ~f3 ~x~3 21. Rxh4 Lxf Kg2 Lxh2 ja mustalla on Kon~tal!tmovm kasl~yks~.n mukaan aloite. (Kuzin--Protsenko v Rostovm Ja Krasnodarm valisessä turnauksessa).
5 96 SUOMEN SHAKKI SUOMEN SHAKKI 97 Eero E. B ö ö k : Mestarin mietteitä Kaarle Ojanen Mar del Platassa Osallistuminen Mar del Platan mennyt liikana yritteliäisyytenä suurturnaukseen on merkittävä ai- mustilla pelatessa. Nyt näyttää silkakirjoihin nykyisen Suomen mes- tä kuin Ojanen olisi selviytynyt tästarin parhaana saavutuksena. Alle- tä heikkoudestaan. Hyvä esimerkki kirjoittanut on jo vuosia tuntenut siitä sitkeydestä ja kovuudesta, jo Kaarle Ojasen strategisen lahjak- ta Ojanen osoitti Mar del Platan kuuden" joka pohjoismaisissa ja ko- turnauksessa, on seuraava peli uuttimaisissa kilpailuissa on usein joh- ta kolumbialaista tähteä vastaan, tanut erinomaisiin tuloksiin. Ko- joka hämmästytti shakkimaailmaa vemmissa kamppailuissa on kuiten- sijoittumalla viidenneksi tässä vahkin ilmennyt eräänlaista taktillista vassa turnauksessa. epävarmuutta, joka myöskin on il- K. Ojanen 1. Rgl-f3 2. g2-g3 3. Lfl-g d2-d Kataionialainen avaus M. Cuellar-Cacharna Rg8-f6 d7-d5 e7-e6 Lf8-e7 KäyHämässään systeemissä voi valkea suhteellisen myöhään valita, minkätyyppisen sotilas aseman haluaa. Kysymykseen tulee luonnollisesti myös 5. d2~d3, jolla peli siirtyisi kuningasintialaisille urille vaihtovärein, mikä varmasti on hyvä, vaikka melko tutkimaton pelitapa. Toiminta siirtyisi siinä helposti kuningassivustalle, kun taas katalonialaisessa avauksessa kuningatarsivusta aluksi on pääsotanäyttämönä. S b2-h3 Ojanen ei pelaa tavallista kataionialaista, vaan tuttua «Palomaan systeemiä«. Se ei anna toiveita avausedusta, mutta johtaa tavallisesti pitkään ja sitkeään kamppailuun. Teoreettisesti on 6. c2-c4 vahvin siirto, joka asettaa vaikeimmat probleemit mustalle a7-a5! Tämä kuningatarsivustalla tilaavoittava siirto on osoittautunut hyväksi useissa muunnelmissa valkean b2- b3:a vastaan. 7. a2-a3 as-a4 On vaikeata osoittaa tätä jatkoetenemistä virheeksi, mutta paras siir- to se ei voi olla. Joustavampi jatko olisi ollut b7-b6 kuningatar lähetin sijoittaminen joko a6:een tai b7:ään. Mustan c-sotilaan eteneminen joko d5:ttä tukemaan tai d4:ää painostamaan jäisi valkean jatkosta riippuvaksi. 8. h3-b4 Rb8-d7 Kysymykseen tuli myöskin 8. - b7 -b5, joka sulkee kokonaan kuningatarsivustan ja siirtää toiminnan kuningaspuolelle. Asema olisi silloin erittäin suljettu tarjoten vähän mahdollisuuksia aktiivisuuteen, joten todennäköinen tulos olisi tasapeli.. 9. Rbl-d2 Rd7-b6 10. c2-c4! dsxc4 11. Ddl-c2 Ta8-b8! Tämä siirto näyttää ilmeiseltä ajanhukalta, mutta on kuitenkin tarpeen, jotta musta voisi pelata D lähettinsä d7:n ja e8:n kautta lmningassivustalle, missä sillä on liikkumatilaa. 12. Rd2xe4 13. Dc2xc4 14. Lcl-b2 15. Rf3-e TaI-el Rb6xc4 Rf6-dS Lc8-d7 Ld7-e8 c7-c6 Mustan on pakko tehdä tämä siirto, joka sulkee lähetin ulospääsyn kuningatarsivustalle. Musta saa kuitenkin samalla ratsulleen hyvän tukipisteen b5 :een, ja koska a-sotilas on suojattavissa ilman siirtoa b7- b5, ei hänen asemaansa synny mitään vaarallisia heikkouksia. 17. e2-e4 Rd5-c7 18. Tfl-dl f7-fg 19. ReS-d3 Le8-f7 20. Dc4-c2 Tb8-aS Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö vaikealla olisi kaikipuolin helpompi ja mukavampi peli. Sen sijaan on tavattoman vaikeata osoittaa, mihinkä hänen olisi kohdistettava hyökkäyksensä. Koska mustan as8- ma on erittäin ahdas olisi kuitenkin ollut johdonmukaista olla toistaiseksi vaihtamatta upseereja. Tämän perusteella olisi valkean paras siirto ilmeisesti ollut Rd3-f4 aikoen painostaa sotilasta -e6 ja mahdollisesti avata keskustalinjat siirrolla d4--d5 tai e4~e5. Mustan olisi kaikesta päättäen ollut karkoitettava ratsu g7-g5:11ä, mikä olisi heikontanut mustan kuningasasemaa tarjoten siten valkealle uusia hyökkäysmahdollisuuksia. 21. Rd3-cS 22. De2xeS 23. DeS-h6 24. Lg2-fl Le7xeS Tf8-e8 Dd8-b8 VaIkealla on käytössään lähettipari, mutta asema ei ole avattavissa tavalla, joka toisi sen edut esille Te8-e7 25. Tdl-d2 Dh8-a7! 26. Dh6-eS Da7xcS 27. d4xcs Asema on jäälleen muuttanut luonnettaan. d-linjan avautuminen asettaa mustan uuden vaikean tehtävän eteen. Se ei ole suinkaan mahdoton, mutta mustan on pelattava vielä pitemmän aikaa erittäin tarkasti estääkseen valkean tekemästä ratkaisevaa sisäänmurtoa Lfl-e2 29. Le2-dl 30. Tclxdl e6-es Lf7-b3 Lh3Xdl Nyt peli on jo tasoissa lukuunottamatta d-linjaa, jossa mustalla kuitenkin on hallussaan ratkaisevan tärkeät ruudut d7 ja d8. Mustan ratsu sensijaan on tehokkaampi kuningatarsivustalla, valkean lähetti voi Musta pelaa määrätietoisesti pakotsi ehkä olla sitä kuningaspuolella lautaa Ta8-eS: 31. KgI-U Kg8-f7 32. Kfl-e2 Rc7-eS 33. Ke2-e3 g7-gs' 34. f2-f3 h7-h5~ taen valkean sulkemaan sotilasaseman tälläkin sivustalla, mikäli hän ei halua suoda mustalle hyviä vastahyökkäysmahdollisuuksia. 35. Td2-d6 hs-m! 36. g3-g4 Te8-e8 3'7. Ke3-d3 Te7-c7! Mustan on varattava riittävästi voimaa c-linjalle estääkseen valkean tekemästä läpimurron b4-h5, joka saattaisi muuten mustan a-sotilaan erittäin uhanalaiseksi. 38. Kd3-e4 39. Lh2-cl Kf7-e7 Re6-d4 Ei ole varmaa, että tämä ratsunsiirto olisi ratkaiseva virhe, mutta joka tapauksessa se antaa valkealle erinomaiset voitontoiveet. Mustan olisi tarvinnut tehdä vielä pari hyvää siirtoa selviytyäkseen sitkeän puolustuksensa jälkeen tasapeliin. Oikea jatko olisi kuulunut 39. Tc8-a8 40. Lcl-e3 Ta8-c8 41. Tdl-d2 Ke7-f7!, eikä voimakkaalta näyttävä 42. Td6-d7J+ anna mitään tulosta, sillä musta vastaa yksinkertaisesti Kf7-e8! VaIkealla ei sen jälkeen olisi muuta valittavaa kuin perääntyminen tornilla tai selvään tasapeliasemaan johtava vaihto 43. Td7xc7 Re6xc f3-f4! Avaa kuningas sivu stan" jossa sotilaiden vaihduttua valkea lähetti osoittautuu erittäin tehokkaaksi. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että valkean etua voitaisiin pitää ehdottomasti voittoon riittävänä gsxf4 41. Lelxf4 Rd4-b5 42. Lf4-cl Ke7-f7 43. Td6-d3 Kf7-g6 Mustalla on kaksi heikkoa sotilasta f6:ssa ja h4:ssä, joita on vaikea suojella. Vastapainona on kuitenkin mustan kuninkaan tehokas sijoitus, joka antaa hänelle tilaisuuden jatkuviin vastahyökkäyksiin. 44. h2-h3 RbS-d4
6 98 SUOMEN SHAKKI Musta päättää siirtyä pelkkään torniloppupeliin. Hän 'uhraa sitä varten sotilaan, ja saa upseerin vaihtojen jälkeen kuninkaalle en erinowuiset aktiiviset toimintamahdollisuudet. Kysymykseen olisi tullut myoskin aluksi passiivinen puolustauhlminen. Valkean ei nimittäin kannata esim Tc7 - f7!:n jälkeen vaihtaa torneja, sillä seuraa 45. Td3 -d8 Tc8xd8 46. TdIxd8 Tf7-h7 Ja nyt voisi 47. Td8-a8:aa seurata tehokas vastahyökkäys Th7-d7!. Valkean olisi niin ollen säilytettävä torniparinsa ja ryhdyttävä painostamaan f-linjalla. Peli voisi silloin kehittyä seuraavasti: Tc7-:f7 45. LcI-b2 Tf7-h7 46. TdI-fl TC 18-c7 47. Td3-f3 Tc7-f7 48. Tf3-f5 Th7-g7! 49. g4-g5 (Ainoa läpimurtomahdollisuus.) f6xg5 50. Lb2xe5 Rb5xa Kc4-c3 Ra3 -b Kc3-c2 Tg7-h7 53. Kc3-c2 Tg7-h7 53. Tf5-f6+ Tf7 xf6 54. Tflxf6+ Kg6-h5 55. Le5 -d6 g5-g4! 56. Tf6'--:f51+ Kh5-g6 57. h3xg4 h4-h3 ja musta selviytyy helpolla tasapeliin. Valkealle on vaikeata keksiä tehokkaampaakaan jatkoa. Pelisiirron sotilaanuhraus ei siis ilmeisesti ollut välttämätön, vaan ratkaiseva virhe, joksi sitä kuitenkin on melko mahdotonta todeta jo tässä vaiheessa. 45. Lcl-e3 46. Tdl-el 47. Le3-f2 48. Tel-e3 49. Lf2xg3 50. Te3xg3 51. b4-b5! Rd4-e2 Re2-g3 Tc7-h7 Tc8-c7 h4xg3 Tc7-d1! Mustan kuninkaan tehokkaan sijoituksen vuoksi valkea ei voi aikaansaada kuningassivustalla mitään. Siksi hän etenee b-sotilaalla päämääränään a-sotilaan lyöminen ja sitten vapautuneen valkean a-sotilaan eteneminen a6:een b sotilaan vapauttamiseksi. Mutta musta ei jää toimettomana odottamaan valkean toiminta, vaan käy heti valkean e sotilaan kimppuun saadakseen siten itse puolestaan voimakkaan vapaasotilaan Tf3xd3 53. b5-b6 54. Td3-d6! Td'h:d3 Kg6- gs Kg5-f Kf4xe4 Musta ei halua luopua tornin tehokkaannäköisestä sijoituksesta h linjalla. Sen sijaan olisi musta voinut heti keskittää voimat e-sotilaan tukemiseen ja siinä tarkoituksessa pelata yllättävän passiiviselta näyttävän siirron 54 - Th7- f7. Valkean ei kannata vastata siihen 55. Kc4-d3, koska seuraa Kf4-g5! uhaten Tf7-h7. Jos taas valkea jatkaa aikomaansa suuntaan 55. Kc4-b4, niin seuraa Kf4 xe4 56. Kb4xa4 Ke4-f3! 57. Ka4 -b4 e5-e4 58. Td6-e6! (Torni sijaitsee parhaiten vapaasotilaan takana!) e4-e3 59. a3-a4 e3-e2 60. a4-a5 Tf7-d7! (Mielenkiintoinen muunnelma Kf3-f2 61. a5-a6! b7xa6 62. Kb4-a5 e2- eid+ 63. Te6xeI Kf2xeI 65. Ka5 xa6 KeI-f2 66. b6~b7 Tf7-f8 67. Ka6-b6! Kf2-g3 68. Kb6xc6 johtaen valkean voittoon rinnakkaisten vapaasotilaitten avulla. Sen sijaan jatko 67. Ka6-a7 Kf2-g3 68. b7- b8d Tf8xb8 69. Ka7xb8 Kg3xh3 70. Kb8-b7 Kh3xg4 70. Kb7-xc6 f6 -f5 riittää mustalle tasapeliin.) 61. Te6xf6 + Kf3-e3 62. Tf6-e6 + Ke3---d3! 63_ Te6xe2! (Jatko 63. a5 -a6 Td6-d Kb4~b3 Td4- e4 65. Te6xe4 Kd3xe4 66. a6xb7 e2-eid 67. b7-b8d DeI-bI + johtaa valkean ylivoimasta huolimatta tasapeliin ikuisella shakilla!) Td7-d Kb4~a3! Kd3xe2 65. a5-a6 b7xa6 66. g4-g5! Ke2 --d3 67. g5-g6! (67. b6-b7 ei riitä,.. SUOMEN SHAKKI sillä seuraa Td4-d8 68. g5-g6 Kd3-c4 69. h3-114 Kc4xc h5 Kc5-d5 71. h5-h6 Kd5- e6 72. Ka3-b4 Ke6-f6 73. g6-g7 Kf6-f7 ja musta voittaa.) Kd3-c4 68. g6-g7 Td4-d3+! 69. Ka3-b2 (Jos Ka3-a4,niin Td3-g3! 70. b6-b7 Tg3-gI! 71. Ka4-a3 Kc4-c3 72. Ka3-a2 TgI-g2+ tasapelein. Td3-d2 +! ja valkean kuninkaan on palattava a3:een, sillä mlmten musta ehtii selvittää välinsä Valkean vapaasotilaitten kanssa. Valkea voisi siirtoon Th7- f7 parhaiten vastata käymällä heti b-sotilaan kimppuun. Peli kehittyisi silloin seuraavasti: Th7-f7 55. Td6-d8 Kf4xe4 56. Td8-c8 Ke4-f3 57. Tc8-c7 Tf7-f8 58. Tc7xb7 e5-e4 59. Tb7-e7 e4-e3 60. Kc4-M Tf8-a8! 61. h3-114! (Valkean on tässäkin muunnelmassa uhrattava torni säilyttääkseen mahdollisuutensa. Siirtoa 61. Te7-f7 seuraisi 61. -Ta8-e8! 62. Tf7x fe'+ Kf3-g2 mustan voitoksi, mutta 61. Te7-e6 kelpaisi myöskin.) e3- e2 62. h4-h5 Kf3-f2 63. h5-h6 e2-eld+ 64. Te7xel Kf2xel 65. h6-h7 KeI---d2 66. b6-b7 Ta8-b8 67. KM-a5 Kd2-e3 68. Ka5-b6 Kc3-b3 69'. Kb6xc6 Kb3xa3 70. Kc6-c7 ja valkea voittaa. Tämä muunnelma osoittaa, ettei mustalla ollut pelisiirtoa parempaa jatkoa. 55. Td6xf6 Ke4-e3 Paras jatko oli Th7xh3! 56. Tf6-f7! (56: Kc4-M Th3-g3! 57. Tf6-d6 Tg3xg4 58. Kb4xa4 Ke4- f3 + jne. tai 56. g4-g5 Th3xa3! 57. g5-g6 Ta3-g3 58. Tf6xc6! a4-a3 59. Tc6-c8 Tg3xg6 60. Tc8-a8 Tg6-g1 johtaa mustan etuun.) '1'h3 xa3 57, TJ'7xb7 Ta3-al! 58. '1'b7 -d7! (Estää mustan kuninkaan pääsyn tärkeään ruutuun d5. Jos musta nyt pelaa TaI-bI, niin seul'aa 59. g4-g5! Ke4-f5 60. g5- g5 Kf5xg6 61. Td7-d6-1- Kg6-f5 62. Td6xc6! a4--a3 63. Tc6-c7 a3 -a2 64. Tc7-a7 a2-ald 65. Ta7 xal Tblxal 66. b6-b7 Tal-bI 67. c5-c6 Kf5-e6 68. c6-c7 Tblxb7 69. c7-c8d+ Tb7-d7 ja valkea on päässyt loppupeliin, jossa kuningatar voittaa tornia ja sotilasta vastaan.) '1'al-c1'+ 59. Kc4-b4 a4~ a3! 60. Td7-a7 (Tornin on luovuttava d5 ruudusta.) T'c1-bI Kb4 xa3 Ke4-d5 (Muuten valkea voi anastaa c-sotilaan. 62. g4-g5 Kd5 xc5 63. b6-b7 e5-e4 64. g5-g6 e4-e3 65. g6--g7 e3-e2 66. g7- g8d e2-eid 67. Dg8-g5+ ja valkea voittaa. Muita mahdollisia muunnelmia ovat 5,8. - Ke4-f4 59. Kc4-b4! a4-a3 60. Td7-a7 a3-a2 61. Kb4-b3! TaI-cl 62.' Ta7xa2 T'clxc5 63. Ta2-a4+ e5- e4 64. b6-b7 ja valkea voittaa sekä a4-a3 59'. Td7-a7 johtaen aikaisempiin muunnelmiin. Valkea voittaa siis vaikeasti laskettavien ja osittain yllättävien käänteiden jälkeen. Pelisiirto sen sijaan johtaa häviöön aivan arkipäiväisesti g5! 57. Kc4-c3 58. g5-g6 59. Kc3-c4 60. g6-g7 Th7-h4+ Th4xh3 Ke3-e4+ Th3-hl Mustan heikon 55 siirron johdosta g-sotilas on kasvanut valtavaksi tekijäksi Thl-cl Kc3-b4 Tcl-bl Kb4-aS Tbl-gl 63. Tf6-f7 Ke4-d5 64 Tf'7xb7 es-e4 65. Tb7-e7 Kd5xc5 66. b5-b7 anl:autui. Aärimmäisen sitkeä ja kaikissa vaiheissaan jännittävä kamppailu. Erikoisesti torniloppupeli yllättävine ja opettavine käänteineen on korkeata luokkaa. Tässä esitetyt J:ruomautukset tuskin pystyvät tyhjentävästi esittämään kaikkia sen hienouksia. Mestarin mieiieiden toimittajan pyynnöstä esitämme lukijoille toivomuksen pelien Jähettämiseksi tätä osastoa varten os, dipl. ins. E. B ö ö k, Kotka, Kirkkokatu 10. Lähetettävien pelien on ehdottomasti oltava ennen julkaisemattomia ja lähettäjän arvostelun mukaan sellaisia, että ne täyttävät laadullisesti tai jonkun muun mielenkiintoa herättävän ominaisuutensa puolesta sellaisia vaatimuksia, joita tällä erikoispaikalla julkaiseminen edellyttää.
7 100 SUOMEN SHAKKI 739. Kuningata.rgambiifti 1. ratkaisuottelupeli, Turku J. Haanpää (Helsinki) V. Säilä (Turku) 1. d4 d5 2. c4 e6 3. Re3 e6 4. Rf3 Rd7 S. e4 dxe4 (Jos 5. - Rf6, niin 6. e5 Re4 (Rg8 7. Rg5!) 7. Ld3 Lb4 8. Lxe4 dxe4 9. Rg5!) 6. Rxe4 RgHl 7. Rg3 (Jos 7. Ld3, niin 7. - e5 8. dxe5 Rxe5 9. Rxe5 Lxe O~O 11. De2 Ld6 12. Ld2 b6 13. Le3 Lb7 14. Tadl De7 15. Re5 Tfd8 tasa-asemin. Pelisiirto aiheuttaa valkealle linnoituksen menetyksen ja kaksoissotilaan, mutta jättää seuranneen jatkon takia aloitteen ja saman jatkon takia aiheuttaa mustalle päänvaivaa kuninkaansa turvaamisessa.) 7. - Ld6 8. Ld3 Lxg3 9. hxg3 h6 10. De2 De7 11. Lf4 Db~+ 12. Kfl b6 13. Tel Lb7 14. RgS Rf8 IS. a3 De7 16. Re4 Rxe4 17. Lxe4 (Valkea on saavuttanut kauniin hyökkäysaseman.) (Siirto tosin tuo toimettoman tornin peliin, mutta parantaa myös valkean peliä.) 18. ds es (Sotilaan lyönti olisi johtanut mustalle huonompaan jatkoon.) 19. dxe6 Rxe6 20. LfS Td4 (Torjuu uhkan 21. De5. Pelaajat olivat tähän mennessä käyttäneet ajasta 1 t. 35 min. ja ovat nyt kovassa aikapulassa.) 21. DeS Txf4 22. gxf4 Te8 23. Th3 Dd7 24. Dxg7 (Valkea uhraa upseerin luottaen ilmeisesti K-sivusta sotilasylivoimaansa.) Rxg7 2S. Txe8+ Rxe8 26. Lxd7 Kxd7 27. Txh6 Rd6 28. b3 Le4 29. g4 Lc2 30. Th3 Re4 31. Ke2? (Karkea virhe, jota musta ei shakkisokeudessaan huomaa seuraavassa siirrossa käyttää hyväkseen: 31 - Ldl+ sotilasvoitoin, sillä 32. Kxd1 Rxf~+ menettäisi tornin.) Rf6? 32. Kd2 Le4 33. f3 Le6 (Valkean olisi pitänyt yrittää jatkoa Lxf3 34. Txf3 Rxg4 tasapelitoivein.) 34. Ke3 Ke7 3S. Th8 Rd7 36. gs Rf8 37. fs Ke8?? (Aikapulassa tapahtunut siirto, jonka jälkeen peli on selvä luovutettavaksi.) 38. g6 fxg6 39. fxg6 Ke7 40. g7 ja musta antautui. Uusi AurajF. R. Soi n i n en Caro-Kann Mar del Plata, 10. kierros M. Guellar-Gagharna (Kolumbia) T. Trifunovie (Tshekkoslovakia) 1. d4 es 2. e3 Rf6 3. Rf3 ds 4. c4 exd4 S. exd4 (Benonin puolus-' tuksesta siirryttiin näin näppärästi Caro-Kannin Panov-Aljeehinin muunnokseen 1. e4 e6 2. d4 d5 3. exd5 exd5 4. Rf3 Rf6 jne.) 5. - e6 6. Rc3 Le7 7. Ld Rc6 9. a3 b6 10. exds exd5 ll. h3 (Valkea, joka oli Mar del Platan turnauksen mielenkiintoisimpia tyyppejä, on pelannut avauksen varsin varovaisesti ja välttänyt mm. e4-e5-pelitapaan liittyvät vaarat.) Lb7 12. Tel Re8 13. Lf4 Lf6 14. Tel g6 15. Lb5 a6 (Tämä viattomalta vaikuttava siirto luo b6:een heikkouden. Parempia olivat esim Rd6 tai Te8.) 16. Lxc6 Lxe6 17. Re5 Lb7? (Jälleen huono siirto, jonka sijaan piti tapahtua heti Lxe5.) 18. Ra4! (Poikkeus sääntöön «ratsu reunassa, teho hiekassa«! Uhkaa 19. Db3, ja jos Rd6, niin 19. Re6! Lxe6 20. Txe6 Re4 21. b3! valkean voittoasemin tai Re8 21. Le7 Dd7 22. Txf6 Dxe7 23. Db3! samoin seurauksin.) Lxe5 19. LxeS Rd6 20. Lxd6! (Jos heti 20. Db3, niin tietysti Re4.) Dxd6 21. Db3 bs (Valitettava pako. Jatkonkin valkea hoitaa erinomaisesti.) 22. Rc5 Le6 23. TeS TieS 24. f4! Kg7 (Ei nimittäin käynytkään f6?, koska 25. Re4!) 2S. Tcel t6 (Joka tapauksessa e-linja tai avautuva f-linja ratkaisee.) 26. Te6! Dxf4 27. TxeB Txe8 28. Re6+ (28. Txe8? Del +! ei ollut mikään hullumpi ansa. Nyt musta saa kaksi sotilasta laadusta, mutta L on hauskasti pussissa.) Txe6 29. Txe'6 Dxd Khl La8 31. Te8 LeS 32. Te8 Db6 (Tai esim De5 33. De3!) 33. Dc3 Ld7 34. De7! De6 3S. Td8 Kh6 36. Txd7 ja musta antauiui. Mustan viimeinen toivo oli 36. Dxd7? Del + ja «ikuinen«. Erinomainen asemapeli. - O. Kai l a. SUOMEN SHAKKI 741. Nimzointialainen puolustus Bukarest, B. Spasski (Neuvostoliitto) V. Smyslov (Neuvostoliitto) 1. d4 Rf6 2. e4 e6 3. Re3 Lb4 4. LgS (Muunnelman maine lähinnä pelin Reti-Marshall, Brno 1928, johdosta on ollut melko,huono, mutta tämä peli muuttanee äänen kellossa.) 4. - h6 S. LM cs 6. ds d6 7. e3 exds 8. exds Rbd7 9. LbS (Valkea pelaa varsin omintakeisesti. Musta voisi nyt pelata 9. - Da5, koska 10. Lxf6? Dxb5 11. Lxg7? Th7 tai 11. Lh4 De4!) 9. - O~O 10. Rge2 ReS Rg6 12. Lg3 RhS 13. Ld3 Rxg3 14. Rxg3 ReS IS. Le2 Lxe3 16. bxe3 Dh4 17. f4 Rg4 18. Lxg4 Lxg4 (Jos Dxg4, niin D-vaihto ja 20. f5, jonka jälkeen g6 saa vastauksen 21. fxg6 fxg6 22. Re4!) 19. Da4! (Uhkaa 20. f5 eikä f5 käy koska 20. Dd7!) LeS 20. e4 Dg4! 21. Dc2 hs 22. Tf2 bs 23. es! h4 24. Rfl LfS (Musta tarjoaa valkealle mahdollisuuden pelata 25. Re3, mutta Lxe2 26. Rxg4 Le4! antaa mustalle vastapeliä.) 25. Dd2 dxes? 26. fxes Lg6 27. Tael h3 28. d6 Le4 29. Re':J: De6 30. Tf4 Lxg2 (Jatko f5 ei käynyt, koska 31. exf6 Txf6 32. Rg4! Txf4 33. Dxf4 upseerin voitoin.) 31. Rf5! Tie8 (Uhkasi 32. Re7 + Kh- 33. Th4i+.) 32. Te3 Tad8 33. Rxg7! (Loppusommitelma on kaunis, jos Kxg7, niin 34. Tg3+ Kf8 35. TKf71+!! mattiseurauksin.) 33. Txd6 34. Rxe6 ja musta antautui. koska D:n lyöntiä seuraa matti: Txd2 35. Tg3 + ja 36. Th4 matti. - O. Kai l a Sisilialainen puolusfus Bukarest L. Szabo (Unkari) V. Cioealtea (Romania) 1. e4 cs 2. Rf3 d6 3. d4 cxd4 4. Rxd4 Rf6 5. Rc3 a6 6. Lq5 e6 1. Le2 (Suurmestari välttää kuuluisan asetelman Dd2 ja 0-0'--0.) 7. Le De7 9. Dd3 Rdb7 10. Dg3 ReS 11. Tadl f4 Rg6 13. f5 (Näyttää siltä kuin mustan K-asema jo nyt olisi tulessa. Szab6 tapaa viihtyä tällaisissa asemissa, ja on mielenkiintoista nähdä, miten hän menettelee tehdäkseen nopean lopun vastustajastaan. Nuori romanialainen kuitenkin osoittautuu tavallista sitkeämmäksi palaksi.) 13. ReS 14. Lh6 Rg6 15. fxg6 gxh6 16. g7 Te8 (Vastaavanlaista tilannekuvaa ei aikaisemmin liene nähty sisilialaisen alueella.) 17. Khl b5 18. a3 Lb7 19. Lf3 Rd7 20. RdS! (Kaunis ajatus - kaunis hyökkäys...) exds 21. RfS LgS 22. h4 dxe4 23. Lh5 Rf6 (... kylmäverinen puolustus.) 24. hxgs RxhS 25. Rxh6+ Kxg7 26. Dh4 Kg6! 27. g4 (Tämä draama muistuttaa jännityksessään ja kiinteydessään kuuluisaa yhteenottoa Szab6-Kotov Saltsjöbadenin alueiden välisessä turnauksessa viime vuonna.) Rg3+! 28. Dxg3 e Kgl e2 30. Txd6+ Kg7 31. Tg6+ hxg6 32. Dxc7 exf KxH Ld5 34. Dc3+ Kh7 3S. b3 Tac8 36. Dh3 Kg7 ( Txe2 näyttää täysin pelikelpoiselta.) 37. Ted8 38. Dc3+ Kh7 39. D16 Tc8 40. RfS gxfs 41. Dxf5+ Kg7. Mustan viimeinen siirto oli kuorisiirto. Tasapelistä sovittiin ilman jatkoa mikä oli odottamaton loppu jännittävälle kamppailulle, jossa romania~ laisen antautuminen monasti oli aivan lähellä. - Tidskrift för Sehaekj O. Kai l a Espanjalainen peli. Bukarest O. Barda (Norja) B. Sliwa (Puola) 1. e4 e5 2. Rf3 Rc6 3. Lb5 a6 4. La4 d6 S. c3 Ld7 6. d4 Rge7 (Tuttu siirto MM-peleistä Lasker-Steinitz 1895 ja Euwe-Keres 1948.) 101
8 102 SUOMEN SHAKKI 7. Lb3 h6 8. Le3 (Euwe suoritti mielenkiintoisen R-manööverin: 8. Rbd2 Rg6 9. Re4 Le Re3 Lf6 12. Rd5. Norjalaisen R-siirrot tuottavat samoin mustalle suuria vaikeuksia.) 8. - Rg6 9. Rbd2 Le7 10. Rfll Rg3 Te Lf8 13. Rd2 Rf4 (Valkea uhkasi edetä f-sotilaalla.) 14. Lxf4 exf4 15. Dh5! De7 (Parin siirron matti seuraa, jos fxg3? Pelisiirtoon nähden voittaisi heti Df6 tempon, mikä ei silti pelasta peliä.) 16. Re2 Df6 17. g3 g6 18. Df3 Lh3 19. Tiel h5 20. Rxf4 Lg4 21. Dd3 Re7 22. h3 LcB 23. Te3 Dg7 24. Tf3 Kh8 25. Dc4 d5 (Kaikki on turhaa.) 26. Dxc7 dxe4 27. Rxe4 Rf5 28. Rg5 Te7 29. Db6 Rd6 (Mustan yksityisasia on, millä tavoin hän haluaa hävitä pelin. Valitussa lopussa on hiven ilotulitusmaisuutta.) 30. Dxd6 Tel Txel Lxd6 32. Te8+ Lf8 33. Txf8+ ja musta antautui. - T'idskrift för Sehaek/O. Kai l a Grunfeld-puolustus Constantineseu V. Ciocaltea Romanian mestaruus d2 Rf6 2. c4 g6 3. Re3 d5 4. Lf4 Lg7 5. e exd5 (Terävä ja mielenkiintoinen jatko, eräs valkean parhaita mahdollisuuksia, jonka sijasta kuitenkin myös 6. Db3 oli voimakas jatko) Rxd5 7. Rxd5 Dxd5 8. Lxe7 Rc6?! (Toinen, varovaisempi jatko olisi ollut 8. - Ra6 9. Lxa6 Dxg2 10. Df3 Dxf3 11. Rxf3 bxa6 12. Tel! Te8! suunnilleen tasa-asemin. Uhkarohkea pelisiirto johtaa vaikeisiin muunnelmiin, joita yleensä pidetään valkealle edullisina. Aivan lopullista tuomiota ei tämä muunnelma kuitenkaan ole saanut) 9. Re2 Lg4 10. f3 TaeB (Toinen mahdollisuus tässä olisi uhrausjatko Lxf3?! 11. gxf3 Dxf3 12. Tg1 Dxe3 13. Lf4 De4 14. Lg2 Df5 15. Lxe6! bxe6 16. Dd2, joka jugoslavialaisen tri Trifunoviein keksimä muunnelma antanee valkealle paremman pelin). 11. Re3 DeS 12. Lf4 Rxd4 13. fxg4 Tfd8 14. Le2? (Lienee jo jopa ratkaiseva virhe, jonka sijaan piti tapahtua teorian suositusten mukaisesti 14. Kf2! sekavin asemin.) Rxe2 15. Dxe2 Txe3! 16. bxc3 Lxc Kf2 Lxal! (Tämä jatko on parempi kuin Td2 18. Dxd2 Lxd2 19. Thd1 jne.) 18. Txal Df6 19. Tbl g5 20. Txb7 gxf4 21. Txa7 (Tämä sotilaan ryöstö antaa mustalle tilaisuuden harvinaislaatuiseen sommitelmaan, mutta todellisuudessa mustalla näyttää olevan joka tapauksessa voittopeli, sillä esim. 21. e4 kumoutuu jatkoon Dd4!+ 22. Kfl Da Kf2 Del 24. Tb2 Dhl 25. h3 Td1 voittaen ja kaikissa muissakin muunnelmissa sijaitsee valkean kuningas erittäin epävarmasti) fxe Kgl (Jos 22. Ke3, niin De5+ voittaa tornin ja siirtoa 22 Kg3 seuraa De5+ ja Td2 voittaen) Tdl+!! 23. Dxdl Df2J+ 24. Khl e2 25. Ta8+ Kg7 26. Dal + Di6 27. Dxf6+ Kxf6 28. Antautui. sillä mustan e-sotilaan koroittuminen ei ole estettävissä! - E. R ida 1 a Espanjalainen peli Helsingin joukkumestaruus, 20. 4, A. Fred (HSM). I. Niemelä (HYS). 1. e4 e5 2. Rf3 Rc6 3. Lb5 a6 4. La4 Rf b5 6. Lb3 Le7 7. Tel d6 8. c h3 Ra5 10. Lc2 c5 11. d4 Dc7 12. Rbd2 cxd4 13. cxd4 Lb7 (Tärkeässä espanjalaisen suljetun puolustuksen muunnoksessa tämä siirto nauttii nykyisin teorian suosiota, vaikka 14. d5 ainakin Hollanti-Länsi-Saksa-maaottelupelissä v.d. Berg--Niephaus johti valkean etuun: 14. d5 g6 15. Rfl Tfe8 16. Ld3 Rh5 17. Re3 Rc4 (?) 18. Rxe4 bxe4 19. Lfl jne. Toisaalta Le8 ja g6 ovat tutkimattomia vastavetoja.) 14. RU Tae8 15. Lbl! (Vielä v pidettiin siirtoja 15. Ld3 ja 15. Te2 pelisiirron veroisina, mutta v alettiin uskoa vastaus d5! lujaksi edelliseen useiden mestaripelien ja niiden analyysien jälkeen ja jälkimmäisen kumosi peli Prins-Ed. Lasker, Havanna j :1 JI SUOMEN SHAKKI , jossa tapahtui 15. Te2 Rh5! 16. g4 Rf4 17. Lxf4 exf4 18. Dd2 f5! 19. gxf5 Txf5! jne. mustan eduksi.) IS. - Rd7 (Teoria suosittelee sotilaanuhrausta d5!, josta seuraa esim. 16. dxe5! e4! 17. Rg5! Tfd8! ja mustan vastapeli arvostellaan sotilaan veroiseksi. Aseman herkkyys muuten ilmenee tunnetusta Neuvostoliiton mestaruusturnauksen 1951 pelistä Geller-Keres, jossa tapahtui d5 16. exd5 exd4? 17. Lg5! h6? 18. Lxh6! gxh6 19. Dd2! valkean eduin. Niemelän siirto saattaa olla mielenkiintoinen uutuus.) 16. Rg3 exd4 17. Rf5 Lf6 18. Lf4? (Valkean pitäisi tyytyä ottamaan takaisin sotilas d4. Pelisiirto heikentää vakavasti b2-pistettä.) Rc4! (Hyvä provosoiva siirto luonnollisen siirron Re5 sijasta. Mahdollisuuksia: 19. b3 Rce5 ja uhkaa jopa De3!, 19. Te2 tai 19. D- d3! sekä pelisiirto, johon paras vastaus on h6!, sillä 20. Rh7 ei erikoisuudestaan huolimatta kestä. Utopiaa on myös uhraus 19. Rxd6, koska Lf4 on suojatta.) 19. Rg5 Rde5 20. b3 Rg6 21. Dh5 LxgS 22. Lxg5 Rce5? (Verrattomasti parempi puolustus on f6!, jonka jälkeen 23. bxe4 fxg5 24. exb5? saa vastauksen De3! ja 23. Le1 vastauksen Da5! Valkean seuraavat hienoudet olivat molemmat jääneet mustalta näkemättä...) 23. Lf6! Dc3? (Ratkaiseva virhe. Niemelän analyysien mukaan Tfe8 olisi vielä pelattavissa. Ei tietenkään gxf6?, koska 24. Dh6 sekä matti.) 24. Dh6!! Rf gxf3 Dxel+ 26. Kg2 Rf4,+ 27. Dxf41 Del 28. Dg3 ja musta antautui, sillä matti ei ole vältettävissä. Komealoppuinen ja teoreettisesti mielenkiintoinen, vaikkeikaan virheetön peli. - O. Kaila. Ja lopuksi Unkarin mestaruus turnauksesta oikea ilotulituspeli: 746. Kuningasintialainen puolustus. Szilagyi-Sandor: 1. d4 Rf6 2. c4 g6 3. Rc3 Lg7 4. e4 d6 5. Rf h3 (Pelitapa h3, Le3 sekä g4 on tunnettu terävyydestään. Mustan vastauksina tulevat pelisiirron lisäksi kyseeseen 6. - e5 ja 6. - c5.) 6. - c6 7. LeS e5 8. Dc2 (Valkea ei tietenkään voita sotilasta e5:stä, koska silloin e4 «putoaa«.) 8. - Te DaS 10. g4 Ra6 II. g5 (Haaste sommitteluihin!) II. - Rb Db3! (Eikä 12. Db1, jonka jälkeen käy uhraus Rxe4!!, joka nyt kilpistyy jatkoon 13. Rxe4 Rxa Kbl! tai Lf3 14. Re3!) Rd7 13. d5 exd5 14. a3 (Valkeapa on yritteliäs. Rauhallinen jatko on 14. exd5.) Rali 15. Txd5 Rde5 16. Da2 Le6!? (Mustan peli perustuu tähän sinänsä kauniiseen siirtoon, johon sisältyy vain se «mutta«, että siirto 17. Txd6 vaikuttaa pelikelpoiselta.) 17. b4? Rxb4 18. exb4 Dxh4 19. Kc2? (Tulee hienosti kumotuksi. Parempi on esim. 19. Db2 tai 19. Ld2, jolloin tosin mustalle jää upseerista kaksi sotilasta ja laatu.) Rxe4! 20. Rxe4 (Valkean puolustuspeli ei ole vakuuttavaa. Nytkin 20. Ld2! tekisi vastarintaa paljon pontevammin.) Lxd5 21. Ld3 Tec8 22. Rfd2 b5 23. Tbl bxc4! 24. Rf6+ (Pelin lopussa on todella «sitä jotakin«.) Lxf6 25. Lf5 Db3 +!! (MD oli verkossa, joka ei ollutkaan pitävä...) 26. Txb3 cxd Kb2 bxa2 28. Lxe8 Tb Kal Lg7! 30. antautui. Mustan b-sotilas on tehnyt hyvän päivätyön vähän exeelsior-teeman tapaan (~, sotilas siirtyy viidellä peräkkäisellä siirrolla lähtöruudultaan koroittumaan). - O. Kai l a. Suomen Shakin numero 5 ilmestyy heinäkuun alkupäivinä. Numeroon tarkoitetun aineiston pyydämme lähettämään ehdottomasti viimeistään mennessä. -- Suomen Shakki vuodelle 1953 on vielä saatavissa vuoden alusta lukien. Asiamiehemme välittävät edelleen tilauksia ja monet paikkakunnat voivat vielä kohentaa asemaansa tilaajapaikkakuntien paremmuustilastossa, johon huomioidaan kaikki vähintään 10 vuosikertaa tilanneet paikkakunnat. Luettelo julkaistaan joulunumerossa. Viime vuoden vuosikertaa on vielä saatavissa hintaan 400:- markkaa lähetys kului ne en (rahan seuratessa tilausta).
9 SUOMEN SHAKKI Sommitelmia ja loppupelejä B. Johansson V. Nurmi G. Stoltz E. Korhonen L. Linden A. Tolush 179. Jyväskylän turnauksen 1. luokan 1. ryhmässä kauneuspalkintopelissä on 8. kierroksella K-intialaisesta puolustuksesta päästy kuvion asemaan. Mustan Rh2 näyttää menetetyltä, joten ainoa mahdollisuus on: fxe4! 20. Rxe4 (Jos 20. fxe4, niin Lg Kel Rf Lxf3 Lxf3 2,3. Tfl Lxc3 24. Dxc3 Txe Kd2 Te2'+ 26. Kcl De Dxe3 Txe3 voittaen. Jos 21. Kd3, niin Rf3 22. De3 Re Kd2 Rxc4j+ 24. bxc4 Dxb2+ ja valkea voi antautua. Valkea saattaisi pelata myös 22. Del, jolloin Dd Kc2 Df2+ lopettaa pelin.) Lxb2 21. Dxb2 Lxc4+ (Mahdollistaa seuraavaan sommittelusiirtojen sarjan.) 22. Kdl Txe4! 23. fxe4 (Jatko 23. Txh2 Dgl'+ 24. Kc2 Dxh2 johtaa mustan voittoor:.) TfS! 24. ~c.~.~ Rg4!! (Hävittyään ratkaisevan pelin E. Bonsdorffra vastaan musta ynttaa nyt kauneuspalkintoa. Valkea liikkuu samoilla asioilla. Hän pelaa varovaisesti sillä 25. Dxc4+ edistäisi vain mustan pyrkimyksiä.) 25. Tel Ld3! (26.'Dxd3 ei käy Rf2+:n uhkaaman D-häviön takia). 26. Kcl Re5 27. Lh3 Tf2 (Valkean asema on toivoton. Vielä seuraa hauska loppusommitelma.) 28. Kdl Lc Dxc2 Dd Kcl Rd3,+ 31. Kbl Db2+! ja valkea antautui problemistia miellyttävän mattiaseman uhatessa. Jos valkea olisi siirtänyt 25. Dxc4+, olisi seurannut d5 26. Dc3! Rf2i+ 27. Kc2! (Jos 27. Kel, niin Rxal 28. Lxal Tf Kc2 - tai 29. Kb2 Txal 30. Kxal Dgl+ voittaen) Rxhl 2'8. Lxhl Df Kel (jos 29. Kd3, niin dxe5+!) Df Kb2 Tf2'+ 31. Ka3 Da Kb4 b6! ja musta voittaa. - Varsin mielenkiintoisia käänteitä sisältävä loppupeli, josta edellä vain muunnelmien viitteitä. Kuitenkin muutkin jatkot näyttävän johtavan mustan selvään voittoon. - B. J 0 h a n s s 0 n TShL:n liittoturnauksen 1. luokan peli L. Linden-V.Nurmi alkoi espanjalaisena 1. e4 e5 2. Rf3 Rc6 3. Lb5 a6 4. La4 Rf Le7 6. Tel b5 7. Lb d4 Rxd4. Oikein olisi ollut 8. - d6!, sillä pelisiirron kumoaa teoriassa mainittu ja lohjalaisen pelaama jatko 9. Lxf7+! Txf7 10. Rxe5 Re'6 (Toinen mahdollisuus Rc6 11. Rxf7 Kxf7 12. e5 Re8 13. Dd5+ lujin hyökkäyksin.) 11. Rxf7 Kxf7 12. es Re8 13. Df3+ Kg8 14. Dxa8 ja valkea voitti helposti 27. siirrossa. Sama sommitelma esiintyi SM-turnauspelissä 1. Niemelä-H. Koskinen, mutta pelissä E. Böök-P. Keres, Helsinki 1943, jatko oli 8. - Rxd4 9. Rxd4 exd4 10. e5 Re8 11. Dxd4 d6 jne. (SSh n:o 1/1944, peli n:o 15). - O. K. Jatkuu sivulla 113. l SUOMEN SHAKKI Uutisosasto I Toimittaa ALTTI SALOI LA, HAlsinki Messeniuksenk. 7 B 50 Helsingin ioukkuemesiaruus 1953 pelattiin Helsingin Shakkiliiton järjestämänä Kone Oy:n miellyttävässä ja tilavassa huoneistossa välisenä aikana. Pelipäivät maanantaisin ja torstaisin. Tulokset ilmenevät taulukoista seuraavasti: Mestaruussarja 1. HYS % % 2. SSK % HSM.... 3% 3 2 3% HSK 0 1 1% 4 3% Gambiitti... 2 % 2% 21/ V:; 6. HTS lk:n 6-pelaajan joukkueiden ryhmä 1. HSM SSK % 5% HRauS % % 4. HS-V... 1 % % 5. Gambiitti KoHo lk:n lo-pelaajan joukkueiden ryhmä HYS... 5% 6% Gambiitti... 41/2 6 7% 4 18 HSK...,...,... 3% % HTS..,. '.., % 2 0 8% Mestaruussarjan yksityis tulokset ilmenevät seuraavasta: Helsingin Yleinen Shakkiseura: T. Salo 3%, I. Niemelä 3, 1.Solin 3, B. Nyren 3 (3:sta!). E. Rutanen 2%, H. Liipola 3% ja S. Kukkonen 2 (2:sta!), Suomalainen Shakkikerho: O. Kaila 4, J. Vesterinen 3%, E. Ridala 2,1/ 2, S. Helle 31/2, L. Vilske 2V:; ja R. Enarvi 3, Helsingin Shakkimiehei: K. Ojanen 2 (3:sta), A. Fred 31fz, O. Katajisto 3, O. Pastuhoff 2%, E. Bonsdorff 2%, O. Vikman 1 ja E. Sahlberg IV:; (2:sta) sekä Helsingin Shakkiklubi: A. Pyykkönen 1112 (4:stä), A. Sneitz 3, R. Nuotio 3, Y. Kivimies 2, V. U. Mustonen 2%, P. Lihtonen 2 ja B. Lönnblad 0 (1 :stä), Gambiifin joukkueessa esiintyi yhteensä 15 (!) pelaajaa ahkerimpina N. Wikberg (3 5:stä) ja J. Haanpää (2% 4:stä). Helsingin Työväen Shakkikerhon neljän pelin miehiä olivat V. Palomaa (1%), H. Honkanen (0), J. Fastberg (1), U. Laakso (3). V. Tiilikainen (1) ja O. Saarinen (1). 1. luokan 6,-miehisten joukkueiden ryhmässä HSM:n tulos, 25 pistettä 30:stä, on ainutlaatuisen ylivoimainen ja sen saavuttaneen joukkueen kokoonpano oli: E. Sahlberg, A. Kollin, V. Tirkkonen, A. Luumi, K. Birn ja K. Tanhuanpää. Mainitsemisen arvoisen korkea on myös SSK:n 21 pisteen tulos joukkueella H. Kahra, R. Nylund, I. Mäkihovi, P. Kajaste, T. Hankipohja ja A. Kallio. Neljän kaupungin :turnaus (Pietarsaari-Vaasa-Jyväskylä-Lapua) pelattiin Jyväskylässä tuloksin: 1. kierros: Pietarsaari-Jyväskylä 5-5 ja Vaasa-Lapua 6%-3%. 2. kierros: Vaasa-Jyväskylä 6-4 ja Pietarsaari-Lapua kierros: Pietarsaari-Vaasa 7-3 ja Jyväskylä -Lapua 7-3. Lopputulokset: 1) Pietarsaari 2% joukkupistettä (21 pelipistettä)" 2) Vaasa 2 (15%),3) Jyväskylä 1% (16),4 Lapua 0 (7%). Monelta taholta on valitettu tulosten käsille saannin vaikeutta tässä turnauksessa, joka aiheutui siitä, että järjestäjien toimesta jätettiin tilaisuuteen valmistetut seinätaulut täyttämättä.
10 106 SUOMEN SHAKKI Bukarestin turnaus ansaitsee jälkihuomiota paitsi vah vana kansainvälisenä turnauksena ja Neuvostoliiton pelaajien vakuuttavana suorituksena myös maailman nuorimman kansainvälisen mestarin esiintulon ja useiden hienojen peliensä ansiosta. Turnauksen tulokset olivat: A. Tolush 14, T. Petrosjan 13, V. Smyslov 12%, 1. Boleslavski, B. Spasski (Neuvostoliitosta) ja L. Szab6/(Unkari) 12, G. Barcza (Unkari) 11%, O'Kelly (Belgia) ja St. Szab6 (Romania) 11, B. Sliwa (Puola) 10%, V. Ciocaltea (Romania) ja M. Filip (Tshekkoslovakia) 9lj2, J. Sajtar (Tshekkoslovakia) 8\12, O. Barda (Norja) ja Milev (Bulgaria) 8, G. Stoltz (Ruotsi) 7, H. Golombek (Englanti) ja Radulescu 6, Troianescu 5 ja Reicher (Romaniasta) 3. Alexander T 0 1 u s h (synt. Leningradissa 1910) on shakkimestari v:sta 1938, Leningradin me& taruusturnausten tulokset vv ja 1947 nostivat hänet valokeilaan ja Neuvostoliiton M turnausten tulokset vv. 1947, 1948 ja 1952 maansa kärkipelaajistoon. Bukarestin voiton jälkeen suurmestari V. Ragozin on kirjoittanut hänestä mm.: «Tolushin pelityylille luonteenomaista on pyrkiä joka tilanteessa saamaan aloite käsiinsä sekä kyky löytää mitä yllättävimpiä ja vastustajalleen mitä hankalimpia siirtoja kaikissa asemissa. Katsottakoonpa mitä hänen peliään hyvänsä, se on täynnään välttämättömiä uhrauksia ja odottamattomia siirtoja jotka aina loppujen lopuksi uuvuttavat vastustajan. Hänen suunnittelukykynsä pelissä on T. Tolush loistava ja hänen pelitapansa erittäin omaperäinen ja hän antautuu hyvin mielellään mahdollisimman monimutkaisiin tilanteisiin.«- Tämän voittonsa johdosta Tolush sai Neuvostoliiton suurmestarin arvon jonka arvattavasti FIDE puolestaan tulee kongressissaan elokuussa hyväksymään kansainvälisen suur mestarin arvoksi. Boris S p a s s k i, joka tässä kilpailussa tähdenlennon tavoin nousi koko shakkimaailman tietoisuuteen, oli tällöin vasta 16-vuotias. Hän voitti mm. Smyslovin, molemmat Szab6t, Bardan, Golombekin ja kaikki tämän jälkeen sijoittuneet. Näistä esim. voittopeli Smyslovia vastaan on nimenomaan loppusommittelultaan mestarillinen suoritus. Länsi-Saksan mestaruus 1953 pelattiin Berliinissä välisenä aikana. Voittajaksi selviytyi lakitiet. ylioppilas Wolfgang U n z i c k e r (synt ). Aikaisemmin on mestaruus ollut hänen nimissään vuosina 1948 ja 1950, mutta opiskelujen takia ei ole voinut osallistua välivuosien turnauksiin. Vakuuttavan ylivoimainen come back viittailee suurmestaritoiveiden pikaiseen täyttymiseen. Mestaruuden puolustaja R. Teschner jäi tällä kertaa peräti 8. tilalle. Tulokset: Unzicker 12, Heinicke ja Lehman 9, Hahn, Pfeiffer ja Gilg 8%, Hönlinger, Teschner ja Eisinger 8, Joppen 7, Christolph ja Lange 6%, Jäger ja Schuster 6, Heemsoth 4%, Stephan 4. - Osanottajista Herbert Heinicke (kauppias" synt. 1905), Gerhard Pfeiffer (liikealan virkailija, synt. 1923), Rudolf Teschner (shakki. toimittaja, synt. 1922) ja tohtori Wilfried Langa (kemisti, synt. 1910) oli vat mukana Helsingin shakkiolympialaisissa. Eestin mestaruus Tartossa lähes kuukauden kestäneen mestaruusturnauksen voitti P. Keres häviöittä 18 09:sta mahdollisesta), seuraavina A. Tolush (kilpailun ulkopuolella) myös häviöttä 15%, viimevuotinen mestari Livonei 13. Islannin mestaruus 1953: B. Benediktsson ja G. Agustsson. SUOMEN SHAKKI 107 Kolmen kaupungin turnaus (Iisalmi-Kajaani-Kuopio) pelattiin Kajaanin Seurahuoneessa Pelinopeus 50 siirtoa 2% tunnissa. Arvonnan määräämän pelijärjestyksen tulokset 1. kierrokselta olivat: Kuopio Kajaani 3%-1%, Iisalmi-Kuopio 1%-3\12 ja Kajaani-Iisalmi kierroksen tulokset: Kuopio-Kajaani 2%-2%, Iisalmi-Kuopio %-4~ ja Kajaani-Iisalmi 5-0. Lopputulokset: 1) Kuopio 14, 2) Kajaani 13, 3) Iisalmi 3 pistettä. - Lopuksi pelattiin pikapeliturnaus 23 osanottajin, jonka parhaat olivat: 1) H. Heikinheimo (Kuopio), N. Saadetdin (Kuopio) ja L. Tikkanen (Kuopio). Johtaja A. Kaakisen joukkueiden parhaille pelaajille lahjoittamat palkinnot saivat H. Heikinheimo (Kuopio), L. Louhi (Kajaani) ja P. Aijälä (Iisalmi). Lappeenrannan Seudun Shakki-Miehet (entiseltä nimeltään Lappeenrannan Työväen Shakkikerho, nimenmuutos tehty viime vuosikokouksessa ja ilmoitettu yhdistysrekisteriin) ovat pelanneet talven aikana seuraavat luokkaturnaukset: 3. lk:ssa: 1) M. Fält 7" 2) V. Honkanen 5, 3) K Hakulinen lk:ssa: 1) T. Reijo 6, 2) E. Suominen 4%, 3) M. Käyhkö 2%, 4) M. Pöntinen 2%. Shakkioiteluja Ylihärmä-Ylistaro tuloksin 10% Hämeenlinnan Shakkikerho-Riihimäen Shakinystävät tuloksin 8-2. Hämeenlinnan Shakkikerho-Hämäläinen Osakunta tuloksin 7-1. Ylistaro-Isokyrö tuloksin Seinäjoki-Ilmajoki tuloksin 7%-6\12. Sysmän Shakinharrastajat-Heinolan Shakkikerho 31/2-2%. Suomalainen Shakkikerho-Gambiten tuloksin 36%-27%. Käpylän Yleinen Shakkikerho-Helsingin Shakki-Veikot tuloksin 12%-2%. Helsingin Yleinen Shakkiseura-Turun Shakinystävät Helsingissä. A-ryhmä: 11-8, B-ryhmä: 7%-6% molemmat HYS:n hyväksi. Pikapelejä SSK: A Fred 11 (maks.), E. Pesonen 9, E. Ridala 8. HSM: M ja 1 lk: K Ojanen 9 (maks.), A. Sneitz 71/2, A. Fred 7. 2 lk: S. Rajainen 7 (9), T. Tolvanen 5, F. Laitinen 5. 3 lk: K Kulmala 4 (5), L. Kosonen 3, J. Nurminen 3. HYS: M ja 1 lk: T. Salo 11% (13), 1. Niemelä ja V. Palomaa lk: S. Karhulahti 4 (5), N. Eriksson ja L. Lindström 3. 3 lk: B. Eklund 3 (5), P. Kettunen 21/2. Akateemine,n Shakkiliitto: A-sarja Bo Nyren (NN) 9 maksimi, E. Pesonen (ESO) 7%, B. Johansson (KSO), K-E. Juselius (NN), S. Kajan ja P. Kajaste (TY) sekä S. Kukkonen (ESO) 4. HSK: H. Karjalaisen pikapelipokaaliturnaus (kiertopalkinto lahjoitettu ja on tiettävästi maamme vanhin edelleen kilpailtava shakkipalkinto). Turnaukseen, josta numeromme kannella näemme tilannekuvan, palaamme jatko-otteluiden keskeneräisyyden takia lähemmin seuraavassa numerossa. Unkarin mestaruus 1953: L. Szab6 13 (17), G. Barcza 12%, Tipary 10%, Kluger 10, Szily ja Sandor 9\12, Ban, Lengyel, Pogats, Gereben ja Köperl 81/2, Florian 8 jne. Puolan mestaruus 1953: ratkaisu ottelu B. Sliwa-Makarcsyk on päättynyt 4-2 ensinmainitun hyväksi. Voittajat v:sta 1946 lähtien ovat olleet': 1946 Sliwa, 1948 Makarczyk;, 1949 Plater, 19ÖO Balcarek, 1951 ja 1952 Sliwa. Romanian mestaruus 1953: V. Ciocaltea 13\12 (19) sama tulos on toiseksi tulleella Troianesculla, joka uusinnassa hävisi 2%-lj2, Reicher 13, Radulescu ja St. Szab6 12%, Karacsony ja Seimeanu 11 jne.
11 108 SUOMEN SHAKKI.,.----Taideshakkia Toimitt. MATTI MYLLYNIEMI, Helsinki, Otaniemi A 23 STIG LINDERBORG, Kuusankoski H. Ahues L-Saksa K. Tanhuanpää Helsinki Richard Dees Saksa 3 Suomen Shakin ensipainoksia 856 David Hjelle Norja 859 Edv. af Hällström Kemiö Emil Luukkonen in memoriam B. D. Lyris Kreikka G. Jönsson Ruotsi W. E. Rasmussen Tanska Seth Liljestrand Vaasa 7 SUOMEN SHAKKI 109 Numero 9-10/1952 ensipainostehiävien ratkaisut 813 (Ellerman) E: 1. - Tg5/Lg5 2. Dxe3/Df5 matti. R: 1. Lf5! (2. Te8 matti) 1. - cxd5/lxd5 2. Rg4/Rd7 matti. Ns. radikaalivaihto, jossa esipelin Grimshaw vaihtuu ratkaisun linjanavauksin eritellyksi Stocchiksi. 814 (Stocchi) 1. - L-/Le6/Lxe4 2. Dd5/Dxf6/Tf3 matti R: 1. Re5! (2. Rf3 matti) 1. -;, L-/Le6/Lxe4 2. Tb4/Rc6/Td3 matti. Miellyttävä 2- 'kertainen, jatko puol. matinvaihdoin ja pakoruudun antavin alku siirroin. 815 (Larsen) Tehtävä sisältää 2-kertaisen jatketun hyökkäyksen. H: 1. L-? (Le4?), T'd4! dxe4 +! R: 1. Ld3! (2. f4 matti) Huomattakoon lisäksi Pedersenyhdistelmälle ominaiset matinvaihdot: E: 1. - d4+ 2. Dxe6 matti H: 1. Le4? d4? 2. Rbc4 matti R: 1. Ld3! d4i+ 2. Rbc4 matti. 816 (Rietveld) E: 1. - d4/f4/dxf3/e3/exf3 2. Rc4jTxg5/h8D(L)/Rxd3/Txel matti R: 1. fxe4 (2. Dxd5 matti) 1. - dxe4/fxe4jdxe4/txe4/kxe4 2. Rc4/ T'xg5/h8D(L)/Rxd3/Txe1 matti. Päättää komeasti vuoden 2-siirtoisten sarjan: Pakoruudun antavan alkusiirron korostama, ennätyksellinen, viisinkertainen väistövaihto. Hajanaiset esipelipuolustukset yhdistyvät ratkaisussa kauniisti lyönneiksi e4,:ään. Tällaiselle tehtävälle antaa mielellään anteeksi eräässä teemamuunnelmassa esiintyvän korotuksen kaksimääreisyyden. 817 (Hannelius) 1. Kd4! (siirtopakko) 1. - R-,/Rd6/Re5/c5 2. Kc4/Kd3/ Ke4/Kd5. Laadintateknillinen täysosuma. Hämmästyttävä alkusiirto, erittäin origineili asema ja upea ratkaisun kulku! Siirtopakon avulla vk pääsee pois sille epämiellyttävältä sidontaviistolinjalta gl-a7.mr:n 2 jatketun puolustuksen katkot sallivat vk:n samalla päästä mt sidonnasta. Lisäksi muunnelma 1. - c5 täydentää vk:aan liikkeet K-ristiksi. 818 (Myllyniemi) V: 1. - f5/fxe5 2. Tf3/Te2 H: 1. Tf3?/Te2?, f5/fxe5! 2.? koska vaikealta puuttuvat tarvittavat temposiirrot. R: 1. Lh6 siirtopakko 1. - f5jfxe5 2. T'e2/Te3. Hiljaisin siirroin esitetty mattivuorottelu molemminpuolisin siirtopakoin ja loogillisin koetelmin. 819 (Hällström) 1. Dd4 (2. Dc3+Hc4 3. Dxh3+ T'xh3 matti 1. - He3 2. Dxe3-3 Dxh3 + Txh3 matti. 820 (Haring) 1. Lc2H Kg7 2. Lf6+ Kg8 3. Rd7 + Ka8 4. La4 Da7 5. Re5+ Kf8 6. Le7 + tasapeli. Ikuiseen shakkiin perustuva pikku tehtävä. 821 (Nyeviczkey) 1. Lg7 + Kc5 2. d4l+ cxd f6 d2 4. f7 dld 5. f8d+ Kc4 6. Db4+ Kd3 7. Dd4+ Ke2 8. Dg4l+ Kd2 9. Lc3+ Kc1 10. Df4+ Kc2 11. Da41+ Kc1 12. Dxa3+ Kc2 13. Db3+ Kd3 14. Dxd1 voittaen. D-pyynnin suurin ansio on sen pituus ja selväpiirteisyys. 822 (Hällström) 1. Lc2+! Rf3 2. Txf3+ Df4 3. g8r+! Kxe6 4. Dg~+ Df6 5. De8+ De7 6. Td6+ Rxd6 7. Lb3+ Rc4 8. cxb7! Dxe8 matti Kxe6 2. Lb3 Rc4 3. De4+ De5 4. Dg6+ Df6 5. De8+ De7 6. Td6+ Rbxd6 7. g8l\+! Rf7 8. cxb7 Dxe8 matti. Tehtävä, jonka laatija oli omistanut 75-vuotispäivänään shakkiystävilleen, on molemmissa päämuunnelmissa pienoiskorotuksen kaunistama. 823 (Hälls.iröm) 1. Ld8! uhkaa 2. Lxe7 matti 1. - Txd8 2. Db4! Lg8+/Tf8/Tg8 3. Ld5/Lf5/Lg6 matti. Mustan kriitillisen siirron 1. Txd8 kautta aikaansaadaan kolme ns. Bergerin leikkauspistettä, d5, f5, g6. Tätä ennen tämä teema on esitetty «zweckrein«2-siirtoismuodossa kahdella leikkauspisteellä. Tämän numeron ensipainokset. Ratkaisut mennessä M. Myllyniemelle, osoite Otaniemi A 23. Ensipainoksista kolme ensimmäistä ovat mielenkiintoisia. 855 ja 856 sisältävät selväpiirteisen teemaesityksen, 857 on hiukan erikoisempi esipelitehtävä. Seuraavissa tehtävissä on korkein nappulaluku on laatijansa esikoistehtävä. Eivät tuohane suurempia vaikeuksia ratkaisijoille.
12 110 SUOMEN SHAKKI Numero 1/1953 ensipainosiehiävien ratkaisut 826 (Hannelius) E: 1. - Rc5/Rd2 2. Rc6/Rf5 matti R: 1. Dxc7! (1. -. Re4 matti) 1. - Rc5/Rd2 2. Rde6/Rdf3 matti. Y'mhan ja uuden kaunis yhdistelmä. Mustan aiheuttamat itsekatkot sallivat valkean avata patterinsa ja samalla päästää mustan katkottu nappula. Pakoruutua vaihtamalla on idea saatu esitetyksi matinvaihdoin. Tehtävän keveys ja sopusuhtaisuus tuovat mieleen Luukkosen tuotannon. 827 (Myllyniemi) H: 1. Rxf6? (2. Dd5 De6 Re4 ja Rel3 matti) 1. Txc4! 1. Rxc3?! (2. Dd5 De6 ja Re4 matti) 1. - Txc3! 1. Rxb6?! (2. Dd5 De6 matti) 1. - LgS! R: 1. Re3!! (2. Dd5 matti) 1. - Txc4j Lxg8 2. Rxc4jRxf5 matti. Tehtävä, jonka tarkoituksena on osoittaa että voimakkaimmalta näyttävä (moniuhkaisin siirto) ei aina ole paras, vaan vaatimattomampi mutta harkitumpi siirto on monasti tuloksellisempi. Esitys muistuttaa suuresti jatketun jatkettua hyökkäystä, joskin mielivaltaisen siirron muodostaa vain yksi siirto 1. Rxf6?? 828 (Mäkihovi) 1. Rd4 (2. Txf5 matti) 1. - Rbd6jRed6 2. Rf3jRc6 matti. Kevyt mari. Tiettyedeltäjävaara on olemassa. 829 (Harfong) E: 1. - Le3jLg5 2. Rf6jTe5 matti. H: 1. Da4? (2. Dc6 matti) 1. - DgS matti) Lxe2jLb5 2. Rf6jTe5 matti Tb5! R: 1. Dg1! ( Txe2jTxf3 2. Rf6jTe5 matti. Veräjäaiheinen 2-kertainen väistönvaihto 3-jaksoisena. Huomattakoon kuitenkin, että pelin kaikissa vaiheissa veräjänappulan mielivaltaista siirtoa seuraa molemmat teemamatit. Seikka joka järjestelmällisyydessään tosin antaa jatketun puolustuksen muodossa teemallisen vivahteen, mutta tuntuu siitä huolimatta häiritsevästi etenkin ratkaisussa (1. - Tg2 2. Rf6 ja 2. Te5 matti). 830 (Hannelius) 1. - Ref4jRgf4 2. Kc5jRxg5. Kaksoiskatko linjanavauksin suoritetuin duaalinestoin ja mallimatein. 831 (Larsen) 1. Dg6! (2. Rc6+ Kxc4 3. Dxf7 matti) 1. - Rbc Rc3 2. Dd3 Rc- 2. Da3 matti (2. - Rb5 3. Rc6 matti) Jatketun puolustussiirron jälkeen musta suorittaa tällä nappulalla uuden 2-siirtoisluontoisen jatketun puolustuksen. Huvittavaa on, että viimemainitun jp:n muodostaa ratsun palaaminen alkuasemaansa. Mielenkiintoinen idea ja erinomainen alkusiirto mutta eräissä muunnelmissa olevat moni uhat teke"ät tehtävän hieman huolimattoman tuuntuiseksi. 832 (SchOr) 1. Th4 (2. Rd4 3. Rf3 matti) 1. - c5jlc5jrc5 2. Rc1j Df7jDg'il+ Loogillinen kevyt ja kaunis tehtävä. 2-kertainen ruudun tukinta antitukinnoin suoritetuin dunaalinestoin. 3. muuttelma juontuu vaivattomasti kokonaisuuteen. 833 (Ruonala.) Tekijäratkaisu: 1. Te6+ Kf2 2. bxa7 RfS+ 3. Kh6! TaS! 4. Te2 +! Kxe2 5. Lxa13 Re6 6. Lf3 + voittclen. Sivuratkaisu: 1. Tq+ Kd4 2. bxa7 TcS 3. Tf4+ Ke5 4. Tc4+ voittaen (esittänyt K. Tanhuanpää) Duaali: 3. KgS! TdS 4. Tf6+ K- 5. TxfS jne. (esittänyt G. Lågland). Virheet lienevät vaikeasti korjattavissa. 834 (Haring) 1. Dxf3+! Txf3 2. Ld7 + Kg5 (Txd7? patti) 3. Rxf3+ Kg6 Ke2 4. Re5+ Kh5 5. Rf6 Kg5 6. Re4+ Kf4 7. Rd3+ Kf3 8. Re5+ 9. Lg4+ Txg4 patti. Ratkaisun selväpiirteisyys miellyttää. Yllättävintä on patti-aseman (mustan siirron 2. - Txd7? jälkeen) siirtyminen valkean kuninkaan toiselle puolelle varsinaisessa ratkaisussa! Suomalaiset loppul:ehtävälaaiijat. Taideshakkiosastomme ilmestyy nyt ensimmäisen kerran ilman lopputehtäviä, johtuen siitä että harrastus näihin ilmeisesti on laskenut. Kehoitamme suomalaisia lopputehtävälaatijoita muistamaan oman lehtensä tehtäväosastoa. Tasapuolisuuden vuoksi julkaistaan ensi numerosta lähtien lopputehtäviä jälkipainoksina. Matti Myllyniemi: SUOMEN SHAKKI Tehtäväolympialaisten jälkiarviointia (Alkuosa julkaistu numerossa 1/1953) Samaa tyydytystä kuin 2-siirtoisten suhteen ei voi tuntea 3-siirtoisia tarkastellessaan. Allekirjoittanut on tehtävistä samaa mieltä kuin eräs tuomareista (Hultberg), joka sanoi, että tehtävät vastaavat heikohkoa sanomalehtitasoa. Kun kaiken lisäksi tuomarit Hultberg, Larsen ja Wrobel näkyivät ottaneen sen asenteen, että mallimattien puute on heikkous tehtä';ässä niin 3-siirtoisten palkintoluehelo onkin ymmärrettävissä. Mielestäni malli~ matteja on liikaa ihannoitu. Esim. Evangin 6. om. saanut tehtävä on rakenne.ttu pelkästään mallimattien varaan, mitään punaista lankaa, joka sitoisi en muu::n~lmat kokonaisu~ld~~si, siitä ei löydy. Hyvä tekniikka on tietysti etu tehtavalle, mutta pelkastaan sen vuoksi ei tehtävää pitäisi luoda. J 08 mal~in:~tteja on enn~.~ysmäärä, niin silloin voidaan tehdä poikkeus. Taman esipuheen Jalkeen muutama sana palkintotehtävistä. Valve sanoi että kultamitalitehtävä on heikoin sijoittuneista. Olen samaa mieltä. Ihme' että tuomarit hyväksyivät tämänlaatuisessa tehävässä häirisevältä tuntu~ van duaalin: 1. Kg6, d2 2. Dxh6, dl T(L) 3. Rc2 tai Rg2 matti. Fossumin hopeamitalitehtävä on miellyttävä, joskin vaatimaton. Siitä huolimatta ainoa mitalitehtävistä, jonka korkea sijoitus on ymmärrettävissä. 1. om. saanutta Kapraloksen tehtävää sorrettiin (syy mallimattien puute!). Se OhSI ehdottomasti ansamnut korkeamman sijoituksen. Gracan 5. om. tehtävä olisi myös voinut saada suuremman huomion huolimatta asemansa kankeudesta ja raskaudesta. Pääasiallisin syy alhaiseen sijoitukseen lienee tässäkin ollut mallimattien puute! Tämän vaihdelmatehtävän muunnelmassa: 1. Lb8-a7, Rxc7 2. La7-b8 on aimo annos shakkihuumoria. Niistä laadinnallisista mielikuvista, joita kilpailu toi mukanaan sanottakoon mu~taj?a sana.?-siir~?la~slaadinta on jollakin tavalla jäänyt polkemaan paikoilleen. ESIpeleJa ei ole haluttu tuoda 3-siirtoisten piiri.in ja tässä ollaan sekä oikeassa että väärässä. Sellaiset esipelit kuin 2-siirtoispuolella esim. Ellermanin ja Hanneliuksen palkintotehtävissä eivät sovellu 3-siirtoisiin jo siitäkin syystä, että tällaisten tehtävien ratkaiseminen 3-siirtoisina.?lisi.~u~.a mahdottomuus. Mutta sellaiset esipelit, joissa esipeli on todella nakyvana puolustuksena mustalle (esim. musta shakkaa musta K käyttää pakoruutua hyväkseen tms.) soveltuvat mielestäni aiva~ hyvin 3-siirtoisiinkin. Hyvänä esimerkkinä Hanneliuksen tehtävä, joka sai 1 palkinnon Suomen Shakin 3-siirtoiskilpaluissa Myös vaihdelmatehtävät käyvät aivan yhtä hyvin 3- kuin 2-siirtoisiinkin. (Esim. Gracan 5. 0.J?:,. Rautasen palki~totehtävä ST:n 27 teematurnaus tai Myllyniemen tehtava Suomen Shaklssa N:o 9-W/1952). Lisäksi duaalinestotehtävien entistä laajempi harrastaminen myös 3-siirtoispuolella avaisivat varmasti uusia näköaloja (Esim. Vilimek 9. om. ja Valve Suomen Shakki 4/1952). Nykyään on asia niin, että useimmat 3-siirtoislaatijat rakentavat tehtävänsä samoista ideoista kuin niitä rakennettiin jo puoli vuosisataa sitten. Näinollen ei ole ihme, että alkaa vähitellen olla mahdotonta löytää rakenteeltaan tai idealtaan mitään uutta 3-siirtoisissa. Jo nyt näkee että 3-siirtoisten pioneerityö on loppunut, ja vain somistustyö jäänyt jäljelle. Lopputehtävätuomarit Dunder, Hinds ja Kivi selviytyivät työstään hvv:~n:. ~e pitivät, ottaen huomioon ~ilpailun arvon, tehtävien tasoa tyydytt~va.na. - ~erc!nacen kultamitahtehtävä selväpiirteisine, yllättävine ja pitkme ratkarsumeen tuntuu näin ei asiantuntijastakin ehdottomasti kilpailun parhaalta tehtävältä. - Faragon pronssimitalitehtävä on kieltämättä suurtyö, mutta olen samaa mieltä kuin Rautanenkin ratkaisun selväpiirteisyydestä. - Suomalaisilla oli ilonaihetta tässäkin ryhmässä. Rautanen saa~utti 1. om:~ kauniilla lähettiporrastehtävällään, jota pienkorotus Ja 3-kertamen upseermuhraus komeasti korosti. Tämän hetken ehkä me- Jatkuu sivulla
13 112 SUOMEN SHAKKI l\iryepefiosasfo. ~ I Toimittaa P AA VO LIHTONEN Helsinki, Fredrikink. 60 A 24 Tri Dyckhoffin muisioiurnaus. Saksan kirjepeliliitto BdF (der Bund deutscher Fernschachfreunde) järjestää brjeshakin su14rimpiin mestareihin kuuluneen, vuonna 1949 manalle menneen, tri E. Dyckhoffin muistoturnauksen ensi syksynä. Turnauksesta muodostuu varsin suurisuuntainen, sillä se on avoin kaikille kirjepelaajille kansallisuuteen ja pelivahvuuteen katsomatta. Korkein luokka on varattu erityisesti kutsutuille maailman huippupelaajille, 2 luokka on tarkoitettu championluokan mestareille, erityisesti tri Dyckhoffin kirjepelitovereille, 3 luokka mestareille, 4 luokka mestarikandidaateille (hauptturnier), 5 luokka 1 luokan pelaajille, 6 luokka II luokan pelaajille, 7 luokka naispelaajille ja '8 luokka junior-pelaajille (ikäraja: jälkeen syntyneet). Kussakin ryhmässä on enintään 15 osanottajaa ja kukin pelaa yhden pelin jokaisen kanssa. Osanottajamaksu on ulkomaalaisille 3 dollaria tai sitä vastaava arvo (750 mk). Turnauksesta tullaan julkaisemaan turnauskirja. Saksan kirjepeliliiton hallitus kutsuu muistoturnausjulistuksessaan kaikkia kirjeshakin ystäviä osallistumaan tri Dyckhoffin muiustoturnaukseen. Se tulee muodostumaan «häviämättömäksi muistomerkiksi, jonka me kirjepelaajat yhdelle suurimmista joukostamme pystytämme.«turnausilmoituksia vastaanottaa turnauksen johtaja Eb. Wilhelm, Hamburg-Gross=Flottbek, Osdorfer Weg 62. Ilmoittautumisia välittää myös hallitusneuvos Paavo Lihtonen, H:ki, Fredrikinkatu 60 A 24. ICCF tiukentaa kuria Kirjeshakin harmillisimpia varjopuolia on pelaajan kevyesti ja helposti toteutettavissa oleva keskeyttäminen. Tämä tavallisesti tapahtuu niin, että pelaaja jouduttuaan huonoon asemaan yksinkertaisesti jättää vastaamatta, taikka, menetettyään mahdollisuutensa hyvään sijoitukseen, luovuttaa jäljellä olevat pelinsä jollakin verukkeella, esim. ettei ole aikaa, että matkat ovat esteenä jne. Olen aikaisemmin tästä raukkamaisesta ja hyvän shakkitavan vastaisesta menettelystä lausunut paheksuvan arvostelun (Suomen Shakki n:o 2-3/1951), mutta yhä vielä sitä tapahtuu. On syytä kuitenkin todeta, että muuallakaan ei tässä suhteessa näytä oltavan meitä parempia, päättäen siitä, että ICCF:n johto on nyttemmin päättänyt ryhtyä jyrkkiin toimenpiteisiin tämän vallattomuuden poiskitkemiseksi. Kansainvälisessä kirjepelissä noudatetaan nim. tästä lähtien seuraavia sääntöjä: a )jokainen keskeyttäminen riippumatta siitä, oliko se oikeutettu vai ei, aiheuttaa asianomaiselle automaattisesti 6 kuukauden pakollisen tauon kaikessa kirjepelissä niin hyvin kansainvälisissä kuin kotimaisissakin kilpailuissa; b) jokainen epäoikeutettu keskeyttäminen, esim. kun pelaaja keskeyttää pelin ilmoittamatta siitä vastapuolelle tai turnausjohtajalle, tai laiminlyö ilmoittaa antautumisesta vastapelaajalle jne. aiheuttaa a) kohdassa mainitun 6 kuukauden tauon lisäksi 6 kuukauden diskvalifioinnin, mikä siis on rangaistuksen luontoinen. Rikkomuksen jatkuessa sitä voidaan siitä vielä pidentää. Diskvalifioitujen nimet julkaistaan ICCF:n bulletiinissa. Myöskin kotimaisissa turnauksissa keskeyttäneiltä evätään osanotto kansainvälisiin turnauksiin rangaistusajan kuluessa. Sitä varten ilmoitetaan myös kotimaisten turnausten keskeyttäjien nimet ICCF:n mustalle listalle. On tyydytyksellä todettava ICCF:n luja ote kirjepelin tervehdyttämiseksi. Toivottavasti se saa keskeyttämiset rajoittumaan vain pätevistä syistä johtuviin pakollisiin tapauksiin. SUOMEN SHAKKI 113 Suomen kirjepelimesiaruusturnaus. Päättyneitä pelejä: Soininen % Wikman, Wikman % Lågland, Saarnivaara 0 Wikman, Lönnblad 0 Wikman, Uimonen 0 Lågland, Lågland 1 Heilimo, Lönnblad 0 Massinen, Lågland 1 Lönnblad, Lågland % Saarnivaara, Päivärinta 1 Heilimo Erämetsä 0 Päivärinta. ' MaaoUelu Suomi-Englanti. Päättyneitä pelejä: Kaasalainen 1fz Mander Mander 0 Kaasalainen, Burman 1 Wyeth, Wyeth 0 Burman. Pisteet~ Suomi 23112, Englanti 6%. Kun maaottelulle määrätty aika on jo kulunut loppuun, on kesken olevat pelit lähetettävä joukkueen johtajalle, joka sopii niiden tuomitsemisesta Englannin joukkueen johtajan kanssa. Maaottelu Suomi-Ruotsi. Päättyneitä pelejä: Kaasalainen 1 Norevall, Norevall 0 Kaasalainen, Nilsson 0 Massinen. Pisteet: Suomi 4112, Ruotsi 1 Vz. Non stop turnaus. Ryhmä 6/II -53 on alottanut turnauksen. Sen kokoonpano on seuraava: 1. R. Salovaara, Kurikka; 2. K. Lindholm, Karjaa; 3. K. Sipi, Hämeenlinna; 4. J. Salo, Hki; 5. K. Aalto, Salo; 6. M. Aavanto, Oulu; 7. H. Lindfors, Hki. Päättyneitä pelejä: 11.: Kaasalainen 0 Lilja; II 1.: Miikki 1 Lundell, Miikki ljz Turunen, Savelius 1 Lundell, Haanpää 0 Savelius, Savelius 1 Miikki, Haanpää 1 Miikki; III 1.: Korhonen 0 Uitto, Koski 1 Uitto, Grönholm 0 Koski; IV 1.: Rinteenpää 1 Niinivirta, Krohn 0 Rinteenpää, Rinteenpää 1 Valli, Seppänen 1 Krohn, Valli 1 Suominen, Krohn 0 Valli. Krohnin on ollut annettava valtava tasoitus vastapelaajilleen, hän on nim. sotainvaliidi, täysin sokea. IV/2: Kettunen 0 Louhi, Kettunen 1 Jäppinen. Tässä ryhmässä Jäppinen on keskeyttänyt, minkä vuoksi hänen kaikki pelinsä merkitään häviöiksi. - Nimensä mukaisesti tämä turnaus jatkuu ilman taukoja. Siihen voi siis ilmoittautua milloin haluttaa ja milloin kullekin parhaiten sopii. Toivottavaa kuitenkin on, ettei turnauksen alkamista tarpeettomasti lykätä tuonnemmaksi, koska monet ilmoittautuneet jo kärsimättömästi odottavat ryhmän täyttymistä, jotta pääsisivät alkamaan. Niinpä 1 luokassa on odottamassa 4, II:ssa 2, III:ssa 2 ja IV:ssä 6 pelaajaa. Siis ilmoittautumiset heti matkaan 100 markan osanottomaksuineen! Huolimaiiomuus kirjepelissä on vika, josta monet pelaajamme eivät näytä pääsevän irti ikävistä kokemuksista huolimatta. Jälleen on syytä terottaa huolellisuuden tärkeyttä, sillä useissa nyt käynnissä olevissa turnauksissa, vieläpä turnauksessa, jossa taistellaan Suomen mestaruudesta. Eräissä tapauksissa pelaaja on muistiinsa luottaen asettanut nappulat laudalle, toisissa pelaaja on vastannut muistikuvansa mukaan katsomattakaan lautaan ja joissakin pieni kirjoitusvirhe on aiheuttanut häviön. Uudistan jälleen tässä lehdessä aikaisemmin julkaisemani neuvon «älä luota muistiisi«ja tarkista siirto laudalla ennen lähettämistä«(kts. «Kirjepelaajan kymmenen kultaista ohjetta«suomen Shakki n:o 8/1951). SOMMITELMIA JA LOPPUPELEJA Jatkoa sivulta Bukarestin pelin A. Tolush-G. Stoltz mielenkiintoinen loppu oli: 28. Txe6! Rxcl 29. Lxc4 Kh8 30. Tel Dh5 31. Txcl Dxh3 32. Del Dh5 33. Kg2 g5 34. De6 Td6 35. Df5 Dh6 36. Thl Dg7 37. Lb3 g4 38. Rh4 Db Kh2 Dg7 40. Kgl Dg5 41. RgS+ Kg7 42. Txh7+! antautui, koska Kxh7 43. Rf18+ + Kg7 44. Dh7 + Kxf8 45. Df7 matti. - O. K. TEHTAVAOLYMPIALAISTEN... Jatkoa sivulta 111. nestyksekkäimmältä lopputehtävälaatijaltamme Gunstilta odotti allekirjoittanut jopa vielä parempaa saavutusta, mutta laatijalta huomaamatta jäänyt pikku duaali pudotti hänen upean Korolkoff-tehtävänsä 3. om:lle. Monia on ehkä ihmetyttänyt, miksi eri ryhmissä jaettiin eri määrä mainintoja. Tässä on noudatettu periaatetta, että 10 % lähetetyistä tehtävistä on saanut maininnan kussakin ryhmässä.
14 3uomen Keskusshakkiliiito. Pj. V. Kivi, Hki, Lauttasaari, Otavant. 5 B (72234, ko ). Vpj. ja ulkoas. h. R. Nuotio, Hki, Vuorik. 3, Oy Elit (25156, ko ). SihL O. Kaila, Hki, Runebergink. 29 B 31 (42144). Tal.h. E. Nurminen, Hki, Lauttasaari, Lauttasaarent. 31 A 8. Postisiirtotili Suomen Shakkiliitto. Pj. E. Heili mo, Iisalmi (330). Vpj. R. Nuotio (kts. SKSL). Siht. O. Kaila (kts. SKSL). Ruots.siht. Gerh. Lindström, Helsingfors, Kaserng. 8 D (12191, hem 35342). Tal.h. F. Laitinen, Hki, P.Roobertink. 2 (28484, ko 21901). Postisiirtotili Työväen Shakkilii±±o. Pj. M. Laisaari, Hki, Töölönk. 8 A / 207, ko ). Siht. O. Saarinen Hki, Vanajant. 20 B (778065). Tiedonantol. U. Laakso, Hki, Käpylä, Mäkelänk. '26 P 180 (75195). 'ral.h. E. Nurminen (kts. SKSL). Postisiirtotili Suomen Tehtäväniekai. Pj. J. Hannelius, Mikkeli, Varuskunta. Siht. M. Myllyniemi, Hki-Otaniemi A 23 (10155/208). Posti siirto tili Akateeminen ShakkiliiUo. Pj. Kai Palmgren, Hki, Tarkk'ampujank. 16 A 2 (21793). Siht. Pertti Karvonen, Hki, Museok. 25 B 28 (42163). Helsingin Shakkilii:tto. Pj. Gerh. Lindström, Hki, Kasarmink. 8 D (35342). Siht. G. österlund, Hki, Malmink. 36 D 73. Alkon Shakkikerho. Pj. Melen, Hki, Vironk. 11 B 24 (66360 to). Siht. P. Haatainen, Hki, Isokaari 2 B 23 (30781/289 to, ko). Pelaa: Itämerenk. 51 ma ja to Helsingin Shakkiklubi. Pj. V. U. Mustonen, Helsinki, Valpurintie 3 (22706, ko ). Siht. K. Kuusela, Helsinki, Vuorimiehenkatu 1~ E 84 (37254 ko). Pelaa: Iso-Roobertmk. 36 D 51 ma ja to klo Helsingin Shakkimiehei. Pj. F. Laitinen, H:ki, P. Roobertinkatu 2 (28484, ko 21901). Siht. V. Niiranen, Sepänkatu 11. A 5. Pelaa:. Ruot: salainen Tyttölyseo, Bulevardl 18, t1 ja pe Suomalainen Shakkikerho. Pj. R. Enarvi, H:ki, Museokatu 36, Basis (497532). Pelaa: Taidehalli, Ainonk. 3 ma 19. Helsingin Shakkiveikot. Pj. V. Alvi, Hki, Bulevardi 3 G 13. Siht. neiti Sirkka-Liisa Vuorenpää. Pelaa Kluuvikatu, Ravintola «Elanto«ke ja pe klo Helsingin Työväen Shakkikerho. Pj. V. Sorri, Hki, Agricolank. 7 (73461). Siht. O. Saarinen, H:ki, Vanajantie 20. B 8. Pelaa: Söörnäisten Rantatie 10, Ruokala Meri ti ja pe. Helsingin Yleinen Shakkiseura. Pj. K. Mölder, H:ki, Taivaskalliontie 4 a (61338, ko ). Siht. E. Rutanen, Hki, Meritullink. 16 (65828). Pelaa: Mikonkatu 3 Ravintola Perämies ma ja to Helsingin Rautatieläisten Shakkikerho. Pj. Eero Salminen, Hki, Mannerheimintie 94 D 90. Siht. M. Leirikangas, Hki, Vallininkuja Gamlakarleby Schackklubb. Ordf. Matti Uitto, Långbrogatan 33 B. Sekr. Börje Krokfors, östra Kyrkog. 15. Spellokal: Hotell Societetshuset, månd. och fred Haminan Shakkikerho. Pj. Johannes Nyrkiö. Kirj.vaihto A. G. Ojanen (1281 ja 1578). Molempien os. Hamina. Pelaa: Kahvila Pirkka ti ja pe Hämeenlinnan Shakkikerho, Pj. H. Helminen, Birger Jaarlink. 12 (3778). Siht. K. Rantanen, Oikotie 2 (2581 toimeen). Pelaa: Linnank. 2, Kansalliskerho ma 19. Hämeenlinnan Työväen Shakld kerho. Pj. A. Laitinen, Härkätie 23. Siht. A. Koivisto, Katumaa B 30. Pelaa Työväentalo su 16 ja ti 18. Iisa!men Shakkikerho. Pj. Eino Heilimo, Iisalmi (330). Pelaa: Savon katu 22 Kahvitupa ke 18 alkaen. Imatran Shakki -48. Pj. Ins. E. Lindblom, Imatran Voima Oy. (1370 ko 1371). Siht. O. Jonsson, Imatra, Rautatehdas B 97 (5021). Pelaa: Valtion Hotelli ma ja pe. Jakobsl:ads Schackklubb. Pj. E. Sjöholm, Pietarsaari, Loveret 1 (43). Siht. B. Grönroos, Isok. 15 (156). Pelaa: Stregbergin juhlasali ti Joensuun Shakkikerho. Pj. M. Rinne, Kauppak. 23b A (3176). Siht. A. Kyheröinen, Jns. Sirkkala (2m5). Pelaa: Hotelli Pielishovi ma 18,30-22,30. Jyväskylän Shakkikerho. Pj. I. Yliselä. Jlä, Kauppak. 5 (4149, ko 4321). Siht. O. Puhakka, J:lä, Majavankuja 11. Pelaa: Kauppakatu 35, Kauppalaisseura (1011) ma 18. Kajaanin Shakkikerho. Pj. L. Louhi, Kajaanin asema-alue (60/29, ko 60/22). Siht. H. R. Hyvönen, Kauppako 3, Osuusteurastamo (712, ko 512, 2 soittoa). Pelaa: Seurahuone to Kouvolan Shakkikerho M. Vesterinen Keskik. 5 A 5 (3041/47 virkaan). Siht. L. Vallasvuo, Männistöntie 3. Hot. Hospiz ti ja pe Koikan Shakkikerho Pj. V. Hietanen, Kalliola 557 (Gutzeit 341). Siht. ja rah.h. O. Tikka, Tullikamari. Pelaa: Tehtaank. 16, Federationin ravintola ma ja to 18,30-22,30. Kotkan Työväen Shakkikerho. Pj. Taisto Kallio. Siht. Y. Rautiainen, Kotkank. 13. Pelaa: Tilihalli, Tehtaank. 7, su 10-14, ti ja ke Kuopion Shakkikerho. Pj. M. Ryynänen, Kasarmialue (sarja 4701). Siht. L. Tikkanen, Savonk. 10 (2440). Pelaa: Hotelli Puijonsarvi ti (tai ma) Lahden Shakkikerho. Pj. A. LimneIl, Savonkatu 47 (3457). Siht. E. Puuronen, Kirvesk. 4. Rah.h. B. Hirvala, Asko Oy. Pelaa Hämeenk. 10 Ravintola Liitto ti ja pe Lamminpään Shakkimiehef. Pj. Hannu Miettinen, Lamminpää, Voima. Siht. Oiva Koskinen, Lamminpää 415. Rah.h. O. Mansikkamäki, Lamminpää. Pelaa: Osuuskunnan talo pe Lahden Työväen Shakkikerho. Pj. A. Laaksonen, Kaupungin talo (4672 ja 5081/17). Pelaa Kaupungintalo, VPK:n kerho hu on. ma ja to Lappeenrannan Shakldkerho. Pj. B. Backmansson, Lauritsala (L:ranta 28 ko 221). Siht. P. Valpas, Toikank. 12 (102). Pelaa: Hotelli Patria ma ja to Lapuan Shakkiseura. Pj. V. Talosela, Lapua, Koulukatu. Siht. P. Siikanen, Lapua Ritamäki. Luonetjärven Shakkikerho. Pj. E. Vehniäinen. Siht. O. Kyytsönen, Tikkakoski. (Jyväskylä 1640). Pelaa: LeR.4:n Alipäällystökerho pe 19. Lovisa Schackklubb-Loviisan Shakkikerho. Pj. H. Holmberg, Lov. Säästöpankki (869). Siht. V. Tallgren, Degerbynk. 21. Pelaa: Linjaautoasema ti ja pe Mikkelin Shakkikerho. Pj. K. Teräsalmi, Hallitusk. 3 B 17 (425). Pelaa: VPK:n kerhohuoneisto ma ja to klo Riihimäen Shakinystävät. Pj. Y. Penttinen, Töyryk. 7 (3469). Siht. O. Paronen (kirj. vaihto), Sako Oy. (3376). Tampereen Shakkiklubi. Pj. K. Kulmala, Tukku Oy. Sihteeri P.-E. Aalto" Tekn.opisto. Pelaa: Ravintola Tuotanto, Hämeenkatu 26 ti ja pe Tampereen Työväen Shakkikerho Pj. T. Lunneva, Messukylä, Vuohenoja 16. Siht. A. Ahlstedt (kirj.vaihto), Epilä, Kirjasto. Pelaa: Hammarenink. 5, Rav. Maantuote. Tampereen Lentokonetehtaan Shakkikerho. Pj. U. Lahti, Riihitie 14 C 10. Siht. M. Koskinen, Erätie 41 A 3. Tikkakosken Shakkikerho. Pj. V. Maurisalo (Jyväskylä 1620t85 2 s.) Siht. H. Vepsäläinen, Tikkakoski. Pelaa: Tikanmaja pe 18 ja su 12. Toijalan Shakkikerho. Pj. H. Mäkinen (372). Siht. Veikko Salonen (371). Pelaa: Rautatieläisten lukusali ti klo Turun Shakinysfävät. Pj. V. Säilä, Tku, Linnank. 57 D 7. Siht. R. Rantala, Tku, Aningaistenk. 14 A 32. Pelaa: Mikael Agricola Hospits ma ja pe Turun Työväen Shakkikerho. Pj. T. Kerppo, Kristiinankatu 5 (12HIO). Siht. A. Johnsson, Braahenk. 2. (18815). Pelaa: Sirkkalank. 32 Lastensairaala ma, ke, pe ja su Vaasan Shakkiseura. Pj. J. Lehto, Rantak. 14 (2796 ko 2567). Siht. K. Vahevaara Karjalank. 11 (ko 3891). Pelaa: Pitkäk. 26, Kahvila Keskus ti ja pe 19 (3287). Viialan Shakkikerho. Pj. V. Saaristo. Siht. ja kirjeenvaihto Leo Kanerva, Viiala, Viilatehdas (130). Ylisl:aron Shakkikerho. Pj. Jaakko Maijala. Siht. Jussi Kanervo. Osoite: Ylistaro kk.
15 A-Iuokka aloittaa uuden sarjan katfohuopateollisuudessa Kattohuopaa on Suomessa valmistettu neljännestä vailla vuosisadan. Lakkaamaton pyrkimys laatuun on kruunautunut menestyksellä ja huipentunut tämän kevään erikoistuotteeseen, A~luokan kattohuopaan, jota valmistavat kaikki jäsentehtaamme. A-luokan kattohuovalle antaa korkealaatuinen raakahuopa sekä kaksinkertainen pintabitumi kunnioitetun kestävyyden ja suojauskyvyn. Jäsentehtaamme, joiden tavaramerkit näette vieressä, valmistavat myös tavallisia, huokeita kattohuopalaatuja. A-luokan kattohuopaa saatte kaikkialta - maaseudull:a ja kaupungeista. Meiltä saatte vapaasti neuvoja ja ohjeita kattohuopa-asioista Helsinki - Mikonkatu 9. r. y. 75:- Kanervan Kirjapaino Oy Lahti 1953
SHAKKITAKTIIKKA. malle sivustalle II. linnoittamatonta kuningasta vastaan I Rxe6!
SHAKKITAKTIIKKA 1 tunti: Hyökkäys linnoittamatonta kuningasta vastaan I. 1. 11. Rxe4 Lxe4 12. Lxe6. 2. 17. Rxd4 Dxd4 18. Lg5 uhaten sekä 19. f7+ että 19. Ta-d1. 3. 20. Lg5+ Kc7 21. Lf4 Dd4 22. Dg3 Te7
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096.
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 s\\ PÄÄTOIMITTAJA Esko NuutiLainen, PL 61, 04401 Järvenpää, puh 90-2919319
() <) 0 ::.' c c. ()OO<.JCOOO. o ;) (., i) 0 () n. o (: o n 0 0 '" 0. \0 Q 2as..>o:._,..:, };50~;'O 0000'..>0{'00:..JDwo " () C C
OCOOOSOOt;8COOG f'c000q-;,ooc';:;,oaog OC0~I,}OGa0'00oo;,OC O 90nQDC00"OCOOOGOC o Q '" P '.J 0 (").;) (' (;0 ~.J.:, Q 0 ("> 0;c,c:or, (:;COUO:::;Q,") :; 0 0 o n 0 0 " () C C '" 0 \0 Q 2as..>o:._,..:, };50~;'O
SUOMEN SNAI I. Musta aloitti todellisen Pyörityksen. Miten? (sivu 246) N:o 7
SUOMEN SNAI I Musta aloitti todellisen Pyörityksen. Miten? (sivu 246) 1977 N:o 7 HANKI ILMOITUKSIA SUOMEN SHAKKIIN! ITSELLESI TULEVA HANKINTAPALKKIO ON 20%. Lehtemme toivoo, että kaikki ne, joilla vähänkin
SHAKKIKIRJAlLlSUUTT A. AKATEEMiNEN KIRJAKAUPPA. Keskuskatu 1 00100 Helsinki 10 puh. 625901/218. SHAKKIPElEJÄ. nappulat, 3 kokoa. 42,35, 30,50 ja 23,80
SHAKKIKIRJAlLlSUUTT A AKATEEMiNEN KIRJAKAUPPA Keskuskatu 1 00100 Helsinki 10 puh. 625901/218 SHAKKIPElEJÄ Puunappulat 26,35 STAUNTON KING n:o 80 nappulat woodyren-muovia 38,90 pelilaudat pahvia: pieni
SUOMEN SHAKKI. Sznapik-Gaprindashvili Miten musta jatkoi? S N:o 4
SUOMEN SHAKKI Sznapik-Gaprindashvili Miten musta jatkoi? S. 134 1977 - N:o 4 I AVOIN SUOMEN SM-TURNAUS, HELSINKI 4.-19.6.1977 1. Antti Pyhälä, G 10i/13 2. Yrjö Rantanen, TaSY 10~ 3. Timothy Binham, HSK
SUOMEN SHIKKI. Musta pelasi tässä 1.- Tg4? ja hävisi. Mikä olisi ollut voittojatko? N:o 6
SUOMEN SHIKKI Musta pelasi tässä 1.- Tg4? ja hävisi. Mikä olisi ollut voittojatko? (sivu 205) 1977 N:o 6 KAKSOISVOITTO GAUSDALISSA - YRJÖ RANTANEN KV, MESTARIKSI! Gausdalin turnauksessa 14-21.8 saavuttivat
Matinteko (1 / 10) Matinteko (2 / 10) Helpointa matin tekeminen on kahdella raskaalla upseerilla (esim. kuningattarella ja tornilla).
Shakkinappuloiden voimasuhteet Matinteko (1 / 10) Kuningas on pelin tärkein nappula, ilman kuningasta peli on hävitty. 1. Kuningas + Daami + Torni vs Kuningas Matinteko (2 / 10) Helpointa matin tekeminen
SHAKIN SM-TURNAUS HELSINGISSÄ 8.-22.6.1983
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitta Työväen Shakkiliitta Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 SHAKIN SM-TURNAUS HELSINGISSÄ 8.-.6.198 HEIKKI WESTERINEN KAARLE OJANEN HeLsingissä
Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 2/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 3/2000)
Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 2/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 3/2000) Sarjan toisessa osassa tutustumme erääseen Botvinnik-slaavilaisen sivumuunnelmaan, siirrolla 7. a4 alkavaan asemallisena
Joose Norri puolusti menestyksellä Suomen mestaruuttaan SELO- JA ELO LISTAT ANAND-KAMSKY. 5'1-TCR::\AUKSET KOTl\IAISIA TULOKSIA 6-7 1995
Joose Norri puolusti menestyksellä Suomen mestaruuttaan 5'1-TCR::\AUKSET KOTl\IAISIA TULOKSIA 6-7 1995 SELO- JA ELO LISTAT ANAND-KAMSKY SISÄLLYS 6-711995 PÄÄTOIMITTAJA 191 SM-turnaukset 199 Anand-Kamsky
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat KAKSOISMESTARI Tässä numerossa mm: 307 Suomen mestaruusturnaus 320 Nuorten Suomen mestaruudet
SUOMEN "SHIKKI. Mikä valkean D-shakki päätti pelin heti? Larsen-Portisch, 3. ottelupeli (sivu 88) N:o 3
SUOMEN "SHIKKI Mikä valkean D-shakki päätti pelin heti? Larsen-Portisch, 3. ottelupeli (sivu 88) 1977 N:o 3 Suomen BPOy HANKI ILMOITUKSIA SUOMEN SHAKKIIN! ITSELLESI TULEVA HANKINTAPALKKIO ON 20%. Lehtemme
KANSAINVÄLINEN HS-TURNAUS HELSINGISSÄ 16.-29.3.1981
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat KANSAINVÄLINEN HS-TURNAUS HELSINGISSÄ 16.-29.3.1981 Yleisnäkymä Jugend-salin avarista pelitiloista.
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 PIKASHAKIN SUOMEN MESTARIT THOMAS RISTOJA Kuva: Jörn Elfving NIINA KOSKELA
----- ~~I ~ ------., \" N:o 3 KESÄKUU 1959J
SuOmlln 35 'Vuotta ----- ~~I ~ ------., ( \" N:o 3 KESÄKUU 1959J 8HAKKI S 1 S Ä L T Ä Ä mm. Maa 0 t tel u Suo m i-n e u v 0 s t 0 - E e s t i, Katsaus Neuvostoliiton mestaruusturnauksen 1959 ava u k s
:\1aailmanmestarijoukkue: Paavilainen, Perkonoja ja Hurme
:\1aailmanmestarijoukkue: Paavilainen, Perkonoja ja Hurme HEART OF FINLAND KOTBIAISIA TULOKSIA 8 1995 JOUKKUEPIKASHAKIN SM SYNTYMÄPÄlVIÄ SISÄLLYS 8/1995 PÄÄTOIMITTAJA 239 Heart of Finland 252 Tehtäväshakkia
!)!!#!!2!!'&!322 2!)!-,,!32!!!2!!!!!!!1!!31+!31 1!-+!!31!31!'A@!*((!!$"
21. tunti: Hyvät ja huonot lä- hetit Vaikka huonon lähetin voisi keskipelissä kompensoida muiden nappuloiden aktiivisuudella, niin loppupelissä tälläinen lähetti on usein syynä häviöön. I. esimerkki. Averbah
r---------- ~ --------~J LN:o 8 LOKAKUU 1958 PORTOROZIN SUURTURNAUKSEN OSANOTTAJAT
Suomen ~~I r---------- ~ --------~J LN:o 8 LOKAKUU 958 SHAKKI PORTOROZIN SUURTURNAUKSEN OSANOTTAJAT Turnauksen voitti suurmestari M. TaI i (0). toisen palkinnon vei suurmestari S. Gligori6.!II-IV P. Benkö
SUO"EN SHAKKI I.KANKO - T.BINHAM. SSL:n mestaruus 1978 Kanko sommitteli näyttävästi 117). N:03
SUO"EN SHAKKI I.KANKO - T.BINHAM SSL:n mestaruus 1978 Kanko sommitteli näyttävästi (sivut 91 ja 117). 1978 N:03 86 SUO M E N S H A K K 1 ERKKI TURUNEN Kuva: Jörn Elfving Helsingin mestari diplomi-insinööri
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Naisten maailmanmestari Maija Tshiburdanidze keskustelemassa Suomessakin
SHAKKI. :.:... LUOTETTAVIA :.:.: SHAKKIKELlOJA - YHDY PANKKI. Kartuttakaa Osmo" Kailan shakkirahastoa tili n:o 5344/PYP Lauttasaari-Keskusta
SuomlZ.n &mw.r ~l ~~~ ~ ( N:o 5 L 0 K AKU U I 9 6 7 J SHAKKI :.:... LUOTETTAVIA :.:.: SHAKKIKELlOJA - Erittäin edullisesti suoraan maahantuojalta. Ohjevähittäishinta 40:-. Alan liikkeille myös tukuttain.
~c::_'::"} ".,,,,"~t~:--';';i, ~.(, ;;~ Oi!>;)C<...,[''',:-6'''0{)&~;D. .D >'-' '-'.:; V.:) <'> :;, c. 0 1) ;::, ouoc;::;oooooco('c()o
00';'0 '" c-,;;cj l>"uv",0";:; y"o"~()u&"'/';:'gg>g:'::':)0 &O~.u0e.()...,,,gO"'QO '~0,",,,,&v,,,uV{:j
Kuinka matti tehdään?
Kuinka matti tehdään? Kun oppinut oot siirtämään shakkinappuloita, on aika alkaa piirtämään voittokuvioita. Siis shakkipelin päämäärä, pikku neropatti, taltuttaa on kunkku jäärä tehdä shakkimatti! Shakkipelin
... ... ... ... ... ... ... ... ~ ... ... ...,... ... ... ... ... ... ... ... ... .:.:.:.: ... Co... &.. 0... EI et... ... e C S.
..........................,........ Co....... &.. 0... EI et........... "......................................... }{,... ~ '.....:.:.:.:........ e............... " f,.................... C S 4t E o N:o
Suomen. , ~ml_--.. (N:O 9 MA RRASKU U 1958) SHAKKI SUURMESTARI MIHAIL TAL
Suomen, ~ml_--.. (N:O 9 MA RRASKU U 958) SHAKKI SUURMESTARI MIHAIL TAL Portorozin suurturnauksen voittaja ja Miinchenin kisojen paras pelaaja! - Mihin ehtii vielä? Shak/~ikerhol! Shakinh arrastajat! SHAKKIKELLOJA
Sisällysluettelo. Eri upseerit vastaan sotilas...2. Kuningatar vastaan sotilas... 2 Torni vastaan sotilas... 3 Kevytupseeri vastaan sotilas...
Sisällysluettelo Eri upseerit vastaan sotilas... Kuningatar vastaan sotilas... Torni vastaan sotilas... Kevytupseeri vastaan sotilas... Kevytupseeri ja sotilas vastaan kuningas... Ratsu ja sotilas vastaan
PAULI PERKONOJALLE JA SUOMELLE HOPEAA!
Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 PAULI PERKONOJALLE JA SUOMELLE HOPEAA! Shakkitehtävien ratkaisemisen maailmanmestaruuskilpailuissa
SHAKKI YHDY PANKKI ... ~~ LUOTETTAVIA SHAKKIKELLOJA. ~ luottamusp>lllkki , / Ilmoittajat tukevat meitä - tukekaa ilmeitta1'iamme
... ~~ ~l~~~~ r--n-:-o-7--mar RAS KU-U--1-9-7-2-', / SHAKKI LUOTETTAVIA SHAKKIKELLOJA Erittäin edullisesti suoraan maahantuojalta. Alan liikkeille myös tt:tktfuain. Maahantuoja: Helsinki 25, Topeliuksenkatu
JÄLLEEN MAAILMANMESTARUUS
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 JÄLLEEN MAAILMANMESTARUUS Suomi voitti jälleen pikaratkaisemisen joukkuemaai
r--& *' 1_--..\ Kouvolan Shakkikerhon 25-vuotisjuhlakilpailusta
"':;;uomen r--& *' 1_--..\ l N:o 2 HU H T 1 KUU 1955) S H A I~ I~ I Kouvolan Shakkikerhon 25-vuotisjuhlakilpailusta ajalla 2. 1.-9. 1. 1955. Kuvassa näkymä I. luokan turnauksen viimeiseltä kierrokseha
SHAKKI. Sllom~n ~=I. ,TAPAtlTUI v. 1958 (~---JOUL~~UU---~
Sllom~n ~=I (~---JOUL~~UU---~ SHAKKI,TAPAtlTUI v. 1958 Tammikuussa: Yhdysvaltain alueturnauksen voitti ylivoimaisesti Bobby Fischer. Helsingin mestariksi leivottiin A. Fred. Shakinpäivä,kokosi jälleen
SNAIII SUOMEN. N:o 1 SM WESTERINEN - SM SIGURJONSSON NEW YORK 1977
SUOMEN SNAIII SM WESTERINEN - SM SIGURJONSSON NEW YORK 1977 Musta uhkaa mattia, mutta valkealla on siirtovuoro. Heikki pisti myllyn pyörimään! (5. 11) 1978 N:o 1 STS:ssa eletaan nyt reaaliaikaa. 1 uotji
SHAKKI YHDY PANKKI LUOTETTAVIA SHAKKIKELLOJA. 3a(Jm(Zn. Uudista,kaa tilauksenn,e vuodelle 1972! " luottamuspankki
3a(Jm(Zn SHAKKI LUOTETTAVIA SHAKKIKELLOJA Erittäin edullisesti suoraan maahantuojalta. Alan liikkeille myös tukuttain. Maahantuoja: Helsinki 25, Topeliuksenkatu 13 Puh. 440628 YHDY PANKKI " luottamuspankki
Fur Anfänger und Fortgeschrittene 1975 288 s. 46,80 KATEEMINEN KIRJ K Keskuskatu i, 00100 Helsinki 10, puh. 90-651 122/157
W. lombardy: SNATCHED OPPORTUNITIES ON THE CHESSBOARD Quick Victories In 200 Reeent Master Games 1973 340 s. 43,'lO H. Kasparjan: ZAUBER DES ENDSPIElS SOdwestschach-Reihe, Bd. 15 1974 135 s. 41,- W. Unzicker:
Suomen K.eskusshakki/iitto Suomen Shakkifiitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096. Tässä numerossa mm:
Suomen K.eskusshakki/iitto Suomen Shakkifiitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 MARKO MANNINEN - KAKSOISVOITTAJA Kuva: Mikko Markkula Tässä numerossa mm:
8HAKKI. S ilo men (N:O 6 LOKAKUU 1959J. 4. Ehdokasturnauksen kärkimiehet. 35 vuotta ~ml_-... Toisen vaiheen jälkeen
35 vuotta ~ml_-... S ilo men (N:O 6 LOKAKUU 1959J 8HAKKI 4. Ehdokasturnauksen kärkimiehet Toisen vaiheen jälkeen Paul Keres. joka johti turnausta toisen vaiheen jälkeen. Pystyykö hän torjumaan loistavatyylisen
fihakki LUOTETTAVIA SHAKKIKElLOJA Suom(2ll ,------ ------, luottamuspankki Ilmoittajat tukevat meitä - tukekaa ilmoittajiamme
Suom(2ll ~~~ "Ail\,------ %~i ~ l ------, N:04KESÄKUU1972 j fihakk LUOTETTAVA SHAKKKElLOJA Erittäin edullisesti suoraan maahantuojalta. Alan liikkeille myös tukuttain. Maahantuoja: Helsinki 25, Topeliuksenkatu
I H A I( I( I. guom(2n. JJ&?fII1. , rjii\ ~ -., ( N:o l HELMIKUU 1953)
guom(2n JJ&?fII1, rjii\ ~ -., ( N:o l HELMIKUU 1953) I H A I( I( I Turun Shakinys:tävien 30-vuotisjuhlaturnauksesia Pelaajat vasemmalta: O. Riihimaa, A. Alin (näkyy huonosti), J. Hietala ja N. OIkkonen.
illllpi SU()MEN Shakki KvM-tuloksen tehnyt Petri Kekki kohtaa voittosijaa jakaneen Mihail Rytshagovin ESPOON KV. TURNAUS KOTIMAISIA TULOKSIA
illllpi SU()MEN Shakki KvM-tuloksen tehnyt Petri Kekki kohtaa voittosijaa jakaneen Mihail Rytshagovin ESPOON KV. TURNAUS KOTIMAISIA TULOKSIA 9 1995 NUORTEN PALSTA SEURAJOUKKUEIDEN SM SISÄLLYS 911995 PÄÄTOIMITTAJA
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 ELO - L U V U T 1.1.1986 MAAILMAN KÄRKI SuomaLaiset: 1. Garri Kasparov (SU)
::::::::::::oshåkkileh-ti
"""",,q....,ee.ooo OO(J&Ql6oo;}&C>oB(;G00t>a.& 0QO 0!l;l"QQOOöl')
SUC)MEN Suomen Kesknsshakkiliiton Suomen Shakkiliiton Työväen Shakkiliiton ja Suomen Tehtäväniekkojen äänenltanna.ttaja
~uomen MM ottelun pääuäjäistilaisuuden kohokohta: maailmanmestari Mihail B 0 tv i n n iki n seppelöinti on suorifej:tu. Oikealla ex-maailmanmes±ari M. Euwen tyiär, neiti E uwe, vasemmalla FIDE:n varapresidentti
guofnf2n ...--_1.&' 1, ( N:o 6 ELO KUU 1953 )
guofnf2n...--_1.&' 1, ( N:o 6 ELO KUU 1953 ) Sompasaaren 5. kesälurnauksen osanoifajisfoa Istumassa (vas.): E. Heinonen, E. Salmi, 1. Niemelä, T. Salo, M. Rantanen, O. Katajisio, J. Vesterinen, A. Fred
SUOMEN SHAKKI. I N:o " r SISÄLLYS: "\ ~ ~ KESÄKUU 1948
SUOMEN SHAKKI I N:o " KESÄKUU 1948 :\:IAAILlVIAN!\'IESTARUUSOTTEL"UK P xx TYTTY"~ Osanottajat vasernmalta oikealle: P. Kerr:;s, V. Smyslov, S. Resheysky, :\1. Emve ja maailmanmestari :\1. B 0 tv i 11 11
SUOMEN SHAIII. Timo Tyrkkö & Kauko Virtanen Omistettu Jan Hanneliukselle. Kolmen (3) siirron apumatti vaihdelma (ratkaisu sivulla 156) N:o 7-8
SUOMEN SHAIII Timo Tyrkkö & Kauko Virtanen Omistettu Jan Hanneliukselle Kolmen (3) siirron apumatti vaihdelma (ratkaisu sivulla 156) 1976 N:o 7-8 uotjien 1-1 A.< K I N:o 7-8 Suomen KeskusshakkIliiton,
HELSINGIN SHAKKIKLUBI JOHTAA TASAISTA MESTARUUSSARJAA
Suomen Keskusshakki!iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 HELSINGIN SHAKKIKLUBI JOHTAA TASAISTA MESTARUUSSARJAA Seurajoukkueiden SM-kiLpaiLussa
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 ANATO~I KARPOV KUKISTI EHDOKASOTTELUJEN NELJÄNNESVÄLIERISSÄ HELPOSTI JOHANN
Näkymä rca:n ehdokasottelujen pelipaikalta SELOLISTA KOTIMAAN TULOKSIA PCA:~ EHDOKASOTTELUT KÄRKILISTAT 7-8 1994
Näkymä rca:n ehdokasottelujen pelipaikalta PCA:~ EHDOKASOTTELUT KÄRKILISTAT 7-8 1994 SELOLISTA KOTIMAAN TULOKSIA SISÄLLYS 7-8/1994 251 Pääkirjoitus 252 PCA:n ehdokasottelut 264 Madridin turnaus 266 Konsala:
r---- l N:o 2 MAALISKUU 1952)
r---- l N:o 2 MAALISKUU \ 1952) 1 Shakkiliittojen palsta Suomen Keskusshakkiliitto Kansain Shakkikisai ovat toteutumassa, sillä pitkällisten neuvottelujen jälkeen valtiovalta on myöntänyt avustuksen jonka
Suomflll. r--~ 1- l N:o 3 TOUKOKUU 1956 ) SHAKKI
Suomflll r--~ 1- l N:o 3 TOUKOKUU 1956 ) SHAKKI Maailmanmestaruuden ylioppilaiden MM-kilpailussa Uppsalassa voittanut Neuvostoliiton joukkue vieraili paluumatkallaan maassamme Akateemisen Shakkiliiton
Sll om l!-n. l N:o 1 TAMMIKUU 1957) SHAKKI
r Sll om l!-n ~~ ~I,'--- '.~ ----'\ l N:o 1 TAMMIKUU 1957) SHAKKI Helsingin mestaruusturnaus 27. 12. 56. Pelaajat vasemmalta shakkimestarit. A. Lahti, O. Pastuhoff (aikapulassa!) sitten U. Laakso ja O.
ELO-LUVUT 1.7.1982. Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kkjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kkjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 ~1aa il man kärk i : 1. Ana to 1 i Karpov (SU) 2. Garri Kasparov (SU) 3. Viktor
Aleksander Shneider uusi voittonsa Heart of Finlandissa
Aleksander Shneider uusi voittonsa Heart of Finlandissa 8:\1 -TCR~A UKSET HEART OF FINLAND 8 1993 SOKKOSHAKIN SM NUORTEN SHAKKIA: LOPPUPELITAITOA SISÄLLYS 8/1993 231 Pääkirjoitus 232 Suomen mestaruusturnaukset
Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 3/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 4/2000)
Avausteorian ytimessä: Botvinnik-slaavilainen osa 3/3 Jussi Tella (Suomen Shakki 4/2000) Artikkelin viimeissä osassa tutustumme erääseen terävään varianttiin, joka joutui 1990-luvun loppupuolella valtavan
SUOMEN SHAKKI HARRI HURME - EERO RAASTE. Valkea päätti pelin voimasiirrolla. N:06
SUOMEN SHAKKI HARRI HURME - EERO RAASTE Valkea päätti pelin voimasiirrolla. Sivu 214. 1978 N:06 210 SUO M E N NUORTEN KILPAILUJA Tanskan avoin mestaruus, Ribe 24.6-3.7: Mukana oli 34 pelaajaa kymmenestä
8HAKKI. SIlOmtln C N:o 1 M A ALIS KUU 1960 J. AJ ankohtatsta. 36 vuotta. TäSSä numerossa
36 vuotta = ~ 1 SIlOmtln C N:o 1 M A ALIS KUU 1960 J 8HAKKI AJ ankohtatsta Parasta aikaa on käynnissä jännittävä Neuvostoliiton mestaruusturnaus, joka on vahvin kansallinen turnaus shakkimaailmassa. Helsingin
SHAKKIKERHO FISCHER JOHTAA SM-LIIGAA
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitta Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SHAKKIKERHO FISCHER JOHTAA SM-LIIGAA SarjatauLukot pääsarjoissa kolmen kierroksen
Y~'jöiä - Vuoden shakilllpelaaja. Haastattelu sisäsivuiua. MESTARUUS 1-1= SELO- JA ELOLISTAT EN JA HORGENIN TURNAUKSET SEURAJOUKKUEIDEN SM
Y~'jöiä - Vuoden shakilllpelaaja. Haastattelu sisäsivuiua. 1-1= MESTARUUS EN JA HORGENIN TURNAUKSET 1 996 SELO- JA ELOLISTAT SEURAJOUKKUEIDEN SM ------------ SISÄLLYS 1/1996 PÄÄ TOIMITT AJA 3 Pääkirjoitus
Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096
Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakki/iitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 055-8096 KOLMOISVOITTO ESPOON KANSAINVÄLISESSÄ TURNAUKSESSA! KIMMO VÄLKESALMI EERO
r--- 3'A\~ '%_--;;; -----." l N:o 2 MAA L 1 S KUU 1953)
äwl r--- 3'A\~ '%_--;;; -----." l N:o 2 MAA L 1 S KUU 1953) I H A I( I( I Suomen mestari K a ari e 0 jan e n osallistuu 15. 3. 1953 alkaneeseen kansainväliseen Mar del Plaian suurturnaukseen. Ojanen matkusti
Rikospoliisien Shakkikerho ry 2 2004
Rikospoliisien Shakkikerho ry 2 2004 Palmberg ilmo 28touko.indd 1 28.5.2004 13:26:37 2 RIKOSPOLIISIEN SHAKKIKERHO R.Y. www.riksha.fi Hallitus: Jari Lehvonen, puheenjohtaja puh (09) 189 5587 email: jari.lehvonen@helsinki.poliisi.fi
SHAKKI YHDY PANKKI LUOTETTAVIA SHAKKIKELLOJA. Uudistak-aa tilauksenne vuodelle 1971! SI1(Jm(!.n. 'luottamuspankki
SI1(Jm(!.n ~l~~j~ ~-~ ( N:o 6 LOKAKUU 1970 J SHAKKI LUOTETTAVIA SHAKKIKELLOJA Erittäin edullisesti suoraan maahantuojalta. Alan liikkeille myös tukuttain. Maahantuoja: Helsinki 25, Topeliuksenkatu 13 Puh.
AKATEEMINEN KIRJAKAUPPA
UUSINTA SHAKKIKIRJAlUSUUTTA: B. M. Kazie: International Championship Chess 360 s. 53,75 Kevin J. OConnell-Jimmy Adams: The Games of Anatoly Karpov 352 s. 58,75 Anthony Saidy-Norman Lessing: The World of
----------. suotjten I-tAKKI. S)Doää C30uiua JOULUKUU. ,N:o 8. ~nne{{ista Uutta cmuotta
_... ~ suotjten I-tAKKI,N:o 8 JOULUKUU 1950 ITÄ.SUOMEN SHAKKILIITON PERUSTAVASTA KOKOUKSE TA. Istumassa (vasemmalta) P. Laine (Varkaus), V. Tirkkonen (Pieksämäki), E. Heilimo (Iisalmi) ja M. Ryynänen (Kuopio).
SUOMllEN Suomen Keskusshakkilliton Suomen Shakkiliiton Työväen Shakkiliiton Ja Suomen Tehtäväniekkojen äänenkannattaja. S lhla1k1kl[ I ~äätoimittaja
A I~ I~ I Suomen shakkimesl:aruus 954: Kuva palkiniojenjakotilaisuudesta. Eturivissä vasemmalta: A. Fred. J. Solin. O. Kaila. T. Salo, H. Koskinen. Takana: K. Marttinen (iurnaustoimikunnan pj.), O. Katajisto,
l N:o 2 HUHTIKUU ~) SHAKKI TAL ALOITTI VOITOLLA
Suomen 36 vuotta r--~' _~I_~ l N:o 2 HUHTIKUU ~) SHAKKI TAL ALOITTI VOITOLLA maailmanmestaruus kamppailun. Bo tv i n n i k epäonnistui pahasti keskipelissä, eikä nuorella haastajalla ollut vaikeuksia pelin
Rikospoliisien Shakkikerho ry 1 008
Rikospoliisien Shakkikerho ry 1 008 RIKOSPOLIISIEN SHAKKIKERHO 1958 1 Rikospoliisien Shakkikerhon jäseniä Tampereen seudulla tervehtivät: Lempääläntie 21 Tampere, Puh. 03-251 8411 WWW.PIRAMK.FI Pirkanmaan
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat HELSINGIN MESTARI SHAKIN OSCAR Kansainvälinen shakkitoimittajien liitto AIPE järjesti jo
SUO " EN" E S T ARI T
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat SSN 055-8096 SUO " EN" E S T AR T KAARLE OJANEN LEENA LATNEN Kaarle Ojanen (64) saavutti.
C N:o I SYYSKUU 1966 J SHAKKI
Sl10m(ln ~m~ ~1~~1~, C N:o I SYYSKUU 1966 J SHAKKI SISÄLLYS: Suomen Shakkiliiton kilpailukulsu... 2 Helsingin Shakkiklubin juhlaturnaus... 2 Lyhytpeli- ja sommitelmakilpailu........................ 2 Uusin
Anatoli Karpov kukistaa Jan Timmanin MM-OTTELUT JATKUVAT SM-LIIGA KÄYNNISTYI TEHTÄVÄRATKAISUN MM NUORET VOITTN AT NORJASSA
Anatoli Karpov kukistaa Jan Timmanin MM-OTTELUT JATKUVAT SM-LIIGA KÄYNNISTYI TEHTÄVÄRATKAISUN MM NUORET VOITTN AT NORJASSA 10 1993 SISÄLLYS 10/1993 303 Pääkirjoitus 305 MM-ottelut 313 Sommitelmia 315 Nuorten
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 ELO - L U V U T 1.7.1987 MAAILMAN KÄRKI 1. Garri Kasparov (SU) 2740 (+ 5)
Rikospoliisien Shakkikerho ry 4 2004
Rikospoliisien Shakkikerho ry 4 2004 1 2 RIKOSPOLIISIEN SHAKKIKERHO R.Y. www.riksha.fi Hallitus: Jari Lehvonen, puheenjohtaja puh (09) 189 5587 email työ: jari.lehvonen@helsinki.poliisi.fi email koti:
A.< K I. uot/iei'it-i NYT TARJOLLA POIKKEUKSELLISTA LOMAOHJELMAA! N:03 SHAKKIKESÄ
j -.. ~,,'. SUOMEN SHAK.1 TESTAA LOPPUPELITAITOSI! Valkean sotilaat uhkaavat korottua, mutta kuningas on nurkassa ja mustalla siirtovuoro. Kuinka käy? Sommitelmaosasto, s. 129. 1979 NYT TARJOLLA POIKKEUKSELLISTA
Jukka Taivainen ja om Salmensuu - nuorten mestareita ETY ASIN JUHLATURNAUS ELO LISTAT NUORTEN SM:T KOTIMAAN TULOKSIA
Jukka Taivainen ja om Salmensuu - nuorten mestareita ETY ASIN JUHLATURNAUS ELO LISTAT 6 1994 NUORTEN SM:T KOTIMAAN TULOKSIA .. SISÄLLYS 6/1994 115 Pääkirjoitus 116 EtVaSin juhlaturnaus 131 Uudet Eloluvut
SHAKKIKERHO FISCHER SEURAJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUN KÄRJESSÄ
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SHAKKIKERHO FISCHER SEURAJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUN KÄRJESSÄ Seurajoukkueiden
UUSINTA SHA~{lKilK!RJAlUSUUTTA:
UUSINTA SHA~{lKilK!RJAlUSUUTTA: Kaarle Ojanen - Veikko Salonen: OJASEN OIVALLUKSIA 1975 199 s. 33,- Theo Schuster: Uf\lVERGESSENE SCHACHPARTIEN 1 Von fvlorphy bis Tarrasch 1974 72 s. 15,40 UNVERGESSENE
ile . ~'. ...'" ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... ee::::::::: .:.:.:.:.:.:. e' e' e' Tammi-helmikuu N:o 1 .'...'.' ,10,' 10.'. '". .. ee.e e '.
........................ 0&......'",10,' 10.'.................. ee.e e '.. ~'. ':/. '"...'...'.'.:.:.:.:.:.:. e' e' e'................... '". /;II,,.e ee::::::::: a ile N:o 1 Tammi-helmikuu 1963 KUTSU
AVOIMEN SUOMEN MESTARUUSTURNAUKSEN TASAVOITTAJAT
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 AVOIMEN SUOMEN MESTARUUSTURNAUKSEN TASAVOITTAJAT ERKKI TURUNEN (HSK) PAAVO
Shakkiopas vähemmän pelanneille
Shakkiopas vähemmän pelanneille Sisällysluettelo: 1. Siirtäminen 2. Yleisiä muodollisuuksia 3. Pöytäkirjan pito 4. Avaukset yleensä 5. Siirron miettiminen 6. Vastustajan vuoro 7. Koulumatti ja Preussilainen
SUOMEN. SHAIlI. Jefimov-Dorfman, Beltsy 79 Musta on viimeksi pelannut Lg7xLh6. Onko valkean nyt pelattava Rxf6+? (Sommitelmaosasto) N:o 6
SUOMEN SHAIlI Jefimov-Dorfman, Beltsy 79 Musta on viimeksi pelannut Lg7xLh6. Onko valkean nyt pelattava Rxf6+? (Sommitelmaosasto) 1979 N:o 6 KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI marraskuu 1979 - syyskuu 1980
Pohjolan alueturnauksessa Reykjavikissa Tanskan Curt Hansen (oik.) vei voiton ennen isäntämaan Margeir Peturssonia (vas.)
Pohjolan alueturnauksessa Reykjavikissa Tanskan Curt Hansen (oik.) vei voiton ennen isäntämaan Margeir Peturssonia (vas.) FIDE:N EHDOKASOTTELUT KOTIMAISIA TULOKSIA 5 1995 ALUETURNAUS KV. KILPAILUJA SISÄLLYS
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 Artur Jusupov ja Anatoli Karpov valmistautuvat ehdokasottelupeliinsä Lontoossa
SUOMEN JOUKKUEEN TUOMISET MALTAN SHAKKIOLYMPIALAISISTA:
Suomen Keskusshakki/iitto Suomen Shakki/iitto Työväen Shakki/iitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SUOMEN JOUKKUEEN TUOMISET MALTAN SHAKKIOLYMPIALAISISTA: Yrjö Rantasesta tuli
Kirjeshakin nykypäivää ja mitä iloa siitä on lähishakinpelaajalle? Ensimmäinen kirjeshakkiturnaukseni vanhana lähipelaajana
Kirjeshakin nykypäivää ja mitä iloa siitä on lähishakinpelaajalle? Tämä tarina on kirjeshakista ja sen nykytilasta koneiden ja internetin aikakaudella. Tämä on omakohtainen kertomus siitä, miten itse löysin
Koululaisten PM Oslossa 18.-20.2.2005 (ilm. Suomen Shakissa) TAPANI SAMMALVUO tapani.sammalvuo@shakkitori.com
Koululaisten PM Oslossa 18.-20.2.2005 (ilm. Suomen Shakissa) TAPANI SAMMALVUO tapani.sammalvuo@shakkitori.com Koululaisten PM pelattiin tänä vuonna Oslossa 18.-20.2.2005. SKSL:n ja Velhojen valmennussopimuksen
Suomen KeskusshakkiJiitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 TÄSSÄ NUMEROSSA:
Suomen KeskusshakkiJiitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 UUSI MAAILMANMESTARI TÄSSÄ NUMEROSSA: 471 Ehdokasottelu Short-Gelfand 478
KARI RAHKAMO PELAA SHAKKIA
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 KARI RAHKAMO PELAA SHAKKIA Helsingin ylipormestari Kari Rahkamo on innokas
Ehdokasottelijat ryhmäkuvassa. EHDOK.<\SOTTELUT: Kamsky-Van der Sienen, Anand-Jusuopv, Timman Lautie:r :'\TORTE:\f SHAKKIA KOTIMAISIA TULOKSIA
Ehdokasottelijat ryhmäkuvassa EHDOK.
Suomen mestarit Johanna Paasikangas ja Joose Norri
Sumen mestarit Jhanna Paasikangas ja Jse Nrri LINARES NUORTEN SHAKKIA 4 994 SISÄLLYS 4/994 PÄÄTOIMITTAJA 35 SM-turnaukset 44 Seurajukkueiden SM 52 Linares 62 Nurten shakkia 66 Tebtäväshakkia 70 Kirjesbakkia
SHAKKI MATTI! VOLVO 740 GLE TAI TURBO ON VOITTOSIIRTOSI.
Suomen Keskusshakkiliitto Suomen Shakkiliitto Työväen Shakkiliitto Suomen Kirjeshakkiliitto Suomen Tehtäväniekat ISSN 0355-8096 SHAKKI MATTI! VOLVO 740 GLE TAI TURBO ON VOITTOSIIRTOSI. ac VOLVO 740 -AJETTAVUUS
~uomf2.n. ~. ~ \ I N:o 6 L 0 K AKU U 1954 I ~----------------------------/ r-----
~uomf2.n IH.4Jl~ ~I r----- ~. ~ \ I N:o 6 L 0 K AKU U 1954 I ~----------------------------/ Lehtemme pääloimiiiaja Altti Salo i 1 a vastaanottaa 50-vuotispäivänään 11. 9. 1954 Suomen Shakkiliiton lähetystön
<::0 30 @O,,:0SriaK. I e _1 ODo@O~~I:' o 6 &
ö '" q, [1 '" :J '-' CI :> ;'1 c: C G 0 ~ 0 e- D (,; t;; ::, (.) '" G ~'j 0 :) ('OOOt'O GO,..0 {;;"' C.000(l~O?t>"'G",r~o
SUOMEN SHAIII. Musta siirtää ja voittaa klassiseen tyyliin. Sivu 285, kuvio 25. 19n. N:o 8
SUOMEN SHAIII Musta siirtää ja voittaa klassiseen tyyliin. Sivu 285, kuvio 25. 19n N:o 8 NUORTEN JA VARHAISNUORTEN JOUKKUEPIKAPELIN SM-KILPAILUT, UUSIKAUPUNKI 8.10.1977 P 1 KAP ELI A Nuorten ja varhaisnuorten
,SjU\O,M;E~1 SRI. KANKO - OJANEN, Helsinki 1979 Musta on juuri pelannut Db6-b4. Miten valkea osoitti sen virheeksi? Sommitelmaosasto.
,SjU\O,M;E~1 SRI KANKO - OJANEN, Helsinki 1979 Musta on juuri pelannut Db6-b4. Miten valkea osoitti sen virheeksi? Sommitelmaosasto. KILPAILU- JA TAPAHTUMA KALENTERI joulukuu 1979 - syyskuu 1980 Tähdellä
Kerhojen kokous valitsi KeskusshakkiliitoUe uuden hallituksen KERHOJEN KOKOUS EUROOPPA~CUP ESPOON KV. TURNAUS. SM~LnGA
Kerhojen kokous valitsi KeskusshakkiliitoUe uuden hallituksen KERHOJEN KOKOUS SM~LnGA EUROOPPA~CUP ESPOON KV. TURNAUS 993 SISÄLLYS /993 339 Kerhojen kokous 340 MM-ottelut 345 Euroopa-Cup 348 Shakkia Brasiliassa
Janne :\'lertasehe toinen peräkkäinen mitali koululaisten PM-kilpailuista - nyt pronssinen.
Janne :\'lertasehe toinen peräkkäinen mitali koululaisten PM-kilpailuista - nyt pronssinen. NAISTEN ALUETURNAUS KOULULAISTEN PM 3 1995 SEURAJOUKKUEIDEN SM PCA:N EHDOKASOTTELUT SISÄLLYS 3/1995 PÄÄTOIMITTAJA
-.. SUOMEN. Shakki NUORTEN PALSTA SEURAJOUKKUEIDEN SM TEHTI VIKONGRESSI JA MM
-.. SUOMEN Shakki Garn ~asparoy kukisti Viswanathan Anandin PCA:n MM-ottelussa selvin numeroin PCA:~ '1M-OTTELU TEHTI VIKONGRESSI JA MM 10 1995 NUORTEN PALSTA SEURAJOUKKUEIDEN SM SISÄLLYS 1011995 PÄÄTOIMITTAJA