RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro
|
|
- Susanna Turunen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 2019 Väliraportti nro Ohessa tulokset tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Paper Ena Oy:n paperitehtaan, Metsä-Fibre Oy n tehtaan jätevesien sekä n Sataman vaikutuksia merialueen tilaan ja veden laatuun. Tarkkailu tehtiin päivätyn ja Varsinais- Suomen ELY-keskuksen päätöksellään (Dnro VARELY/370/07.00/2010) hyväksymän tarkkailuohjelman mukaisesti. 1. MERIALUEEN KUORMITUS Metsäteollisuuden ja n kaupungin jätevesien yhteiskäsitellyissä jätevesissä johdettiin kesäkuussa mereen 0,50 tonnia happea kuluttavaa orgaanista ainetta BOD 7 :na, 225 kiloa typpeä ja 19,7 kiloa fosforia vuorokaudessa. Kuormitus oli BOD:n osalta 24 % pienempi ja typen ja fosforin osalta yli 30 % pienempi kuin vuoden 2018 keskimääräinen kuormitus. 2. MERIVEDEN LÄMPÖTILA JA HAPPITALOUS Toukokuu oli pääosin kuiva ja keskimäärin hieman tavanomaista lämpimämpi. Myös kesäkuu jatkui niukkasateisena ja selvästi keskimääräistä lämpimämpänä. Tarkkailun aikana kesäkuun puolivälissä pintaveden (1 metri) lämpötila oli noin ºC. Vesi oli yli 10 metrin havaintopaikoilla ainakin lievästi lämpötilakerrostunut. Suurimmat lämpötilaerot (noin 4 astetta) pinnan ja pohjan välillä olivat Kylmäpihlajan ja Valkeakarin väylän havaintopaikoilla (435, 441 ja 440B). Pintavesi oli keskimäärin 3 4 astetta ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoa ( ) lämpimämpää. Happitilanne pohjan lähellä oli hyvä tai tyydyttävä koko merialueella ja Haapasaarenvedellä (kuva 2) ja happipitoisuudet riittivät lohensukuisten kalojen viihtymiseen. Pohjan läheinen happitilanne oli merialueen keskiarvona noin 4 % ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoa heikompi. Tausta-alueella Kylmäpihlajalla happitilanne oli noin 20 % tavallista heikompi, kun taas jätevesien purkualueella aallonmurtajan sisäpuolella ja satamalahdessa noin 8 % ajankohdan tavanomaista parempi. Julkisen valvonnan alainen vesitutkimuslaitos, FINAS-akkreditoitu testauslaboratorio T101 Osoite Puh. Telekopio/S-posti ALV rek. Lounais-Suomen Telekatu 16 (02) Y vesi- ja ympäristötutkimus Oy TURKU *(02) enimi.snimi@lsvsy.fi Krnro
2 2
3 3 3. NÄKÖSYVYYS JA SAMEUS Veden kuultavuus näkösyvyytenä vaihteli välillä 0,8 3,5 m (Haapasaarenvedellä 0,8 m). Kylmäpihlajan tausta-alueella näkösyvyys oli suurin, 3,5 metriä. Linjalla Tankkarit-Ruohokarit näkösyvyys oli 2,5 3 metriä ja Hanskloppien tasalta Kaskisten länsipuolelle 2,2 2,5 metriä. Sisimmällä alueella näkösyvyysvaihtelu oli 0,8 2 metriä. Pienimmät näkösyvyydet (<1 metri) olivat satamalahdessa ja Haapasaarenvedellä. Näkösyvyydet olivat pääosin hieman (keskimäärin 0,4 metriä) suurempia kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana. Vesi oli pääosin lievästi sameaa (kuva 2). Kortelanlahdessa, aallonmurtajan sisäpuolella, satamalahdessa, Syväraumanlahdessa ja Pienen Hylkikarin alueella vesi oli melko sameaa ja Haapasaarenvedellä sameaa. Tausta-alueella vesi oli kirkasta. Suurimmat sameusarvot ja kiintoainepitoisuudet olivat Haapasaarenveden lisäksi aallonmurtajan sisäpuolella ja Kortelanlahdessa pohjan tuntumassa (8,4 ja 8,1 FNU, 11 ja 7,3 mg/l). Sameusarvot vesipatsaan ja merialueen keskiarvona ja myös taustaalueella olivat 16 % ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoja ( ) suurempia. Pienen Hylkikarin alueella keskimääräinen sameus oli yli kaksinkertainen ajankohdan tavanomaiseen verrattuna. Haapasaarenvedellä sameus oli kolminkertainen ja kiintoainepitoisuus yli kolminkertainen pitkäaikaiskeskiarvoon verrattuna. 4. RAVINTEET Tuotantokerroksen kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä µg/l, Haapasaarenvedellä 33 µg/l (kuva 2). Selvästi suurin pitoisuus oli satamalahdessa. Vesi oli tuotantokerroksen fosforipitoisuuden perusteella satamalahdessa, aallonmurtajan sisäpuolella, Syväraumanlahdessa ja Haapasaarenvedellä rehevää ja muualla lievästi rehevää. Tuotantokerroksen fosforipitoisuudet olivat merialueen keskiarvona ja myös tausta-alueella 16 % ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoja suurempia. Satamalahdessa pitoisuus oli noin 60 % tavallista suurempi, kun taas aallonmurtajan sisäpuolella hieman tavallista pienempi. Haapasaarenvedellä pitoisuus oli 50 % tavallista suurempi ja Haapasaarenvedellä myös pohjanläheinen pitoisuus oli selvästi kohonnut, vaikka happitilanne oli hyvä. Tuotantokerroksen fosfaattifosforin pitoisuudet olivat pieniä. Suurin fosfaattifosforin pitoisuus (20 µg/l) oli Järviluodon luoteispuolella 1 metrin syvyisessä vesikerroksessa. Fosforipitoisuudet kasvoivat selvästi pohjaa kohti satamalahtea ja Kaskisten edustaa lukuun ottamatta, joissa pitoisuudet olivat pintavedessä selvästi suuremmat. Tuotantokerroksen kokonaistyppipitoisuus vaihteli välillä µg/l, Haapasaarenvedellä 400 µg/l (kuva 2). Selvästi suurin pitoisuus oli satamalahdessa. Tuotantokerroksen typpipitoisuudet olivat merialueen keskiarvona noin 11 % ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoja suurempia (Haapasaarenvedellä 17 % suurempi). Satamalahdessa pitoisuus oli lähes 50 % tavallista suurempi, kun taas aallonmurtajan sisäpuolella noin 20 % tavallista pienempi. Pintaveden typpipitoisuudet olivat pääosin hieman ja satamalahdessa selvästi suurempia kuin syvemmissä vesikerroksissa. Tuotantokerroksen ammoniumtypen ja nitriitti/nitraattitypen pitoisuudet olivat pieniä koko merialueella. Suurimmat ammoniumtypen pitoisuudet (21 23 µg/l) olivat
4 4 Järviluodon luoteispuolella ja aallonmurtajan sisäpuolella pintavedessä. Järviluodon luoteispuolella myös fosfaattifosforipitoisuus oli hieman kohonnut samassa vesikerroksessa. 5. VEDEN HYGIEENINEN TILA Pääosasta havaintopaikkoja tutkittiin enterokokkien, lämpökestoisten kolimuotoisten bakteerien (Fek.k. 44 ºC) ja Escherichia coli -bakteerien määrää. Ulosteperäinen E. coli -bakteeri kuuluu lämpökestoisiin kolimuotoisiin bakteereihin, ja sen määritystä pidetään tällä hetkellä parhaana veden ulosteperäisen saastutuksen osoittajana. Lämpökestoisiin kolimuotoisiin bakteereihin kuuluu myös muita kuin ulosteperäisiä bakteereita; esimerkiksi Klebsiella-bakteeria saattaa esiintyä runsaasti metsäteollisuuden jätevesissä. Veden hygieeninen tila oli E. coli -bakteerien määrän ( 20 kpl/100 ml) perusteella erinomainen tai hyvä koko merialueella (kuva 2). Enterokokkien kaltaisten bakteerien (0 1 kpl/100 ml) määrät olivat erittäin pieniä koko merialueella. Myös lämpökestoisten kolimuotoisten bakteerien (0 25 kpl/100 ml) määrät olivat pieniä koko merialueella, suurimmat määrät (20 ja 25 kpl/100 ml) olivat satamalahdessa ja aallonmurtajan sisäpuolella. 6. KLOROFYLLI Kasviplanktonin kokonaismäärää kuvaavat klorofyllipitoisuudet vaihtelivat välillä 1,7 13 µg/l, Haapasaarenvedellä 4,3 µg/l (kuva 2). Pitoisuus oli satamalahdessa rehevällä tasolla ja selvästi muuta merialuetta suurempi. Pääosin merialueen klorofyllipitoisuudet olivat lievästi rehevällä tasolla. Tausta-alueella Kylmäpihlajalla ja Valkeakarin väylän sisemmällä osalla pitoisuudet olivat vain karulla tasolla. Kesäkuiset klorofyllipitoisuudet olivat merialueen keskiarvona noin 30 % tavallista suurempia. Satamalahdessa pitoisuus oli yli 90 % ja Rounakareilla, Kiuvaskareilla ja Pienen Hylkikarin alueella yli 60 % tavanomaista suurempia. Haapasaarenveden pitoisuus oli 26 % tavallista suurempi. Touko-kesäkuussa oli tavallista lämpimämpää ja pintaveden lämpötila oli useita asteita ajankohdan keskimääräistä suurempi, mikä loi hyvät edellytykset kasviplanktontuotannolle varsinkin, kun ravinteita oli tavallista enemmän saatavilla. Viikkoa aiemmin Uudenkaupungin merialueella levien runsastumista rajoitti vielä tuulinen sää, sillä pitoisuudet olivat tuolloin vielä keskimääräistä pienempiä sisimpiä alueita lukuun ottamatta. 7. JÄTEVESIEN VAIKUTUS Kesäkuun tarkkailukerralla jätevesien vaikutus näkyi etelä- ja lounaistuulien vallitessa selvänä satamalahden alueella. Vaikutus näkyi kohonneina kokonaisravinnepitoisuuksina, väriluvun ja myös levien määrän kasvuna. Myös aallonmurtajan sisäpuolella ravinnetaso ja väriluku olivat kohonneet muuhun merialueeseen verrattuna. Järviluodon luoteispuolella pintaveden ammoniumtyppi- ja fosfaattifosforipitoisuus oli lievästi noussut.
5 5 Merialueen hygieeninen tila oli hyvä tai erinomainen kaikkien tutkittujen bakteerityyppien perusteella myös jätevesien purkualueen tuntumassa. Happitilanne oli vähintään tyydyttävä ja pintavesi oli lämpimien säiden seurauksena useita asteita ajankohdan keskimääräistä lämpimämpää. Merialueen ravinnepitoisuudet olivat hieman tavallista suurempia, mikä edesauttoi suotuisan sään lisäksi kasviplanktontuotannon kasvua. Turussa 12. elokuuta 2019 Hanna Turkki biologi Jakelu: Forchem Oy n kaupunki/ympäristölautakunta Sähköpostitse: Forchem Oy/laura.kaskinen@forchem.com Metsä Fibre Oy/sari.urpilainen@metsagroup.com Metsä Fibre Oy/johanna.harjula@metsagroup.com Metsä Fibre Oy/matti.lahtinen@metsagroup.com Metsä Fibre Oy/karla.salonen@metsagroup.com n kaupunki/juha.hyvarinen@rauma.fi n kaupunki/juho-pekka.erama@rauma.fi n Satama/timo.metsakallas@portofrauma.com UPM Communication Papers Oy/seija.vatka@upm.com UPM Communication Papers Oy/eerik.ojala@upm.com UPM Communication Papers Oy/pasi.varjonen@upm.com Varsinais-Suomen ELY-keskus/heli.perttula@ely-keskus.fi Varsinais-Suomen ELY-keskus/harri.helminen@ely-keskus.fi Varsinais-Suomen ELY-keskus/asko.sydanoja@ely-keskus.fi Varsinais-Suomen ELY-keskus/kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi
6 6 Happikyllästys (%), pohjan lähella 91 Sameus (FNU), vesipatsaan ka ,5 2, ,85 2,5 6, ,5 3, ,7 6,2 2,1 2,6 75 5,1 79 Hyvä (80-110) Tyydyttävä (70-79) Välttävä (40-69) Huono (0-39) 1,9 Kirkas (<1,5) Lievästi samea (1,5-2,9) Melko samea (3-9,9) Samea (10-20) Erittäin samea (>20) Kok.typpi (µg/l), koonta 400 Kok.fosfori (µg/l), koonta < < < > Karu (<12) Lievästi rehevä (12-23) Rehevä (24-80) Erittäin rehevä (>80) KUVA 2. n merialueen tarkkailututkimuksen tuloksia kesäkuussa 2019.
7 7 Klorofylli (µg/l), koonta 4,3 Hyg.tila pinnassa (E.coli, kpl/100 ml) 2,5 1,5 10 1,7 3,0 3,3 3, ,6 2,7 4,2 2,9 10 3,7 2,6 Karu (<2) Lievästi rehevä (2-5) Rehevä (5-25) Erittäin rehevä (>25) Erinomainen () Hyvä (10-49) Tyydyttävä (50-99) Välttävä ( ) Huono (>1000) KUVA 2. jatkuu.
8
9 Vesinäytteiden tutkimustuloksia n merialue (RAUM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Ka 0.4N Sähk.joht Suol. ph Väri Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Enterokok. Fek.k.44 C E.coliCL Klorof. TOC Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU mg/l ms/m o/oo mg/l Pt µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100 ml MPN/100 ml µg/l mg/l RAUM / 330 Kiuvaskari Kok.syv. 9,0 m; Näk.syv. 3,0 m; Klo 12:37; Näytt.ottaja LSVYT OY, Mattila, Lauronen; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 16,5 1,2 1, , , , ,8 7,9 79 2,5 2, , <5 < , RAUM / 335 Santakari 335 (L 2) Kok.syv. 8,0 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 13:06; Näytt.ottaja LSVYT OY, Mattila, Lauronen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 18,2 2,0 2, , , , ,8 7,2 75 8,1 7, , <5 <3 22 <3 3, RAUM / 350 Aallonmurtajan sisäp.350 (L 1) Kok.syv. 5,0 m; Näk.syv. 1,2 m; Klo 10:49; Näytt.ottaja LSVYT Oy, Mattila, Lauronen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 17,7 9,0 98 4,0 4, ,7 8, ,8 4 17,4 9,0 98 8, ,8 8, < , RAUM / 360 Pieni Hylkik 360 (L 16) Kok.syv. 14,5 m; Näk.syv. 2,8 m; Klo 12:14; Näytt.ottaja LSVYT OY, Mattila, Lauronen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 16,5 1,3 1, , , , , , ,5 12,9 8,7 86 6,1 5, , < , RAUM / 365 Hanskloppi 365 (L 9) Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 2,5 m; Klo 13:22; Näytt.ottaja LSVYT OY, Mattila, Lauronen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 16,6 1,6 1, ,0 8, <5 < ,6 5 16,6 1, , ,8 8,3 83 3,1 3, ,0 8, < <5 < ,9 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 1, sivu 1/3
10 Vesinäytteiden tutkimustuloksia n merialue (RAUM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Ka 0.4N Sähk.joht Suol. ph Väri Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Enterokok. Fek.k.44 C E.coliCL Klorof. TOC Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU mg/l ms/m o/oo mg/l Pt µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100 ml MPN/100 ml µg/l mg/l RAUM / 380 Satamalahti 380 (L 5) Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,80 m; Klo 10:37; Näytt.ottaja LSVYT Oy, Mattila, Lauronen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 18,6 8,8 98 3,1 3, ,4 8, < < ,7 9, , , ,9 8,5 91 3,3 3, ,8 7, < < RAUM / 385 Järvil luot 385 (L 10) Kok.syv. 15,0 m; Näk.syv. 2,2 m; Klo 10:20; Näytt.ottaja LSVYT Oy, Mattila, Lauronen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 17,1 9,3 99 2,4 2, ,9 8, < ,0 5 17,0 2,4 2, , ,4 9,3 99 1, , ,2 8,3 84 3,9 3, ,0 7, < , RAUM / 395 Rounakari 395 (L 17) Kok.syv. 12,5 m; Näk.syv. 3,0 m; Klo 10:26; Näytt.ottaja LSVYT OY, Mattila, Lauronen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 16,7 1,3 1, ,0 280 < , , ,0 3,1 3, , ,5 14,1 8,5 86 3,2 3, ,0 300 < < , RAUM / 421 Kauranen et 421 (L 4B) Kok.syv. 5,0 m; Näk.syv. 1,1 m; Klo 10:01; Näytt.ottaja LSVYT Oy, Mattila, Lauronen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. W; 1 18,4 7,3 7, , ,0 8,5 93 6,5 6, , <5 <3 31 <3 3, RAUM / 430 Kaskinen 430 (L 6) Kok.syv. 8,5 m; Näk.syv. 2,3 m; Klo 11:10; Näytt.ottaja LSVYT Oy, Mattila, Lauronen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 17,4 2,5 2, , , , ,5 16,8 9,3 99 2,5 2, , <5 <3 22 <3 3,0 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 1, sivu 2/3
11 Vesinäytteiden tutkimustuloksia n merialue (RAUM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Ka 0.4N Sähk.joht Suol. ph Väri Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Enterokok. Fek.k.44 C E.coliCL Klorof. TOC Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU mg/l ms/m o/oo mg/l Pt µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml pmy/100 ml MPN/100 ml µg/l mg/l RAUM / 435 Kylmäpihl lä 435 (L 25) Kok.syv. 17,0 m; Näk.syv. 3,5 m; Klo 10:59; Näytt.ottaja LSVYT OY, Mattila, Lauronen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 15,1 0,8 1, ,0 8, <5 < ,0 5 14, ,0 290 <5 < , ,0 270 <5 < ,8 8,3 77 0,9 1, ,0 7, < < , RAUM / 440B Riskonpöllä pohj Kok.syv. 14,0 m; Näk.syv. 2,5 m; Klo 11:49; Näytt.ottaja LSVYT OY, Mattila, Lauronen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 16,6 1,3 1, , , , , , ,8 9,3 91 3,0 3, , <5 < , RAUM / 441 Valkiakari koill 441 Kok.syv. 15,0 m; Näk.syv. 3,0 m; Klo 11:38; Näytt.ottaja LSVYT OY, Mattila, Lauronen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 6 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 16,4 1,3 1, , , , , , ,2 9,7 94 1,6 2, , <5 < , RAUM / HAAP Haapasaarenvesi Kok.syv. 6,0 m; Näk.syv. 0,80 m; Klo 11:35; Näytt.ottaja LSVYT Oy, Mattila, Lauronen; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 18,8 8,4 94 9, ,7 8, ,4 5 18,5 8, ,7 8, <5 <3 33 <3 4,3 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 1, sivu 3/3
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 217 Väliraportti nro 116-17-5598 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää ohessa tulokset 17. 18.7.217 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 215 Väliraportti nro 116-15-5277 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 8. 9.6.215 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 219 Väliraportti nro 116-19-6948 Ohessa tulokset 15.-16.7.219 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Communication
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2018 Väliraportti nro
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-6678 Ohessa tulokset 20. 21.8.2018 tehdystä n merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa on yhteenveto tuloksista,
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 218 Väliraportti nro 116-18-626 Ohessa tulokset 9. 1.7.218 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Communication
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-8926 Oheisena tulokset 30. 31.10.2018 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa on yhteenveto tuloksista,
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 116-17-4248 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 12. 13.6.2017 tehdystä n merialueen tarkkailusta
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-2311 Ohessa tulokset Rauman merialueen tarkkailuista 19. ja 21.-22.3.2018 (kuva 1). Tutkimuksella seurataan Rauman kaupungin
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA 2018 Väliraportti 116-18-7796 Ohessa tulokset 18. 19.9.2018 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa esitetään yhteenveto tuloksista,
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2019 Väliraportti nro 116-19-2572 Ohessa tulokset Rauman merialueen tarkkailuista 18.-19.3.2019 (kuva 1). Tutkimuksella seurataan Rauman kaupungin ja UPM
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Väliraportti nro
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 Väliraportti nro 116-17-5825 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 14. 15.8.2017 tehdystä n merialueen tarkkailututkimuksesta
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 215 Väliraportti nro 116-15-585 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää ohessa tulokset 2. 21.7.215 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014 Väliraportti nro 116-14-7630 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 13. 14.10.2014 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA 2017 Väliraportti 116-17-7237 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 18. 19.9.2017 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2016 Väliraportti nro 116-16-7570 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 17. 18.10.2016 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta
UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro
UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 117-16-5754 Oheisena lähetetään tulokset Uudenkaupungin merialueen tarkkailututkimuksesta, jonka Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2018 Väliraportti nro 15-18-5852 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 31.7.2018 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-1220 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 6.2.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoki oli paikoitellen jäässä.
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-3246 Lähetämme oheisena Aurajoesta ja Vähäjoesta 9.4.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-5417 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 25.7.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden
VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro
VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-6058 Sybimar Oy tilasi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ltä vesistötarkkailututkimuksen
VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro
VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-7035 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen
VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro
VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 Raportti nro 639-17-7035 YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 15-16-5740 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 18.7.2016 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden
PYHÄMAAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄLLÄ Väliraportti nro
Liite 7 PYHÄMAAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄLLÄ 2017 Väliraportti nro 175-17-7818 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 4.9.2017 tehdystä Pyhämaan merialueen veden
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-2071 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 26.2.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2015. Väliraportti nro 116-15-6186
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2015 Väliraportti nro 116-15-6186 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 10. 11.8.2015 tehdystä n merialueen tarkkailututkimuksesta
PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro
PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA 2016 Väliraportti nro 21-16-1591 Oheisena lähetetään Paimionjoesta, Tarvasjoesta ja Paimion Vähäjoesta 22.2.2016 otettujen vesinäytteiden
SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS. Raportti nro
SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS Raportti nro 16-17-376 Varsinais-Suomen ELY-keskus on lähettänyt Pöytyän kunnalle 28.12.2016 päivätyn kehotuksen (Dnro
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2018 Hanna Turkki 2.10.2019 Nro 116-19-7543 2 (66) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (2018) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (2018) 3 (66) Sisällys
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 215 Hanna Turkki 1.9.216 Nro 116-16-5593 2 (6) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (215) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (215) 3 (6) Sisällys 1. VESISTÖTARKKAILUN
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2017 Hanna Turkki 18.10.2018 Nro 116-18-6992 2 (68) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (2017) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (2017) 3 (68) Sisällys
LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS
LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2015 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 7.11.2016 Nro 31-16-7242 2 (6) LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2015) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...
ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA Raportti nro
1. YLEISTÄ ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2018 Raportti nro 654-18-2933 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki 25.4.2018 Salossa Enäjärvellä sedimentti- ja vesitutkimuksen Salon ympäristönsuojeluviranomaisen
LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS
LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2017 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 30.1.2018 Nro 31-18-559 2 (7) LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2017) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...
Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016
.3.16 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Outamonjärven veden laatu Helmikuu 16 Outamonjärven näytteet otettiin 4..16 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Tarkoituksena oli selvittää
KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja
8.3.2017 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2017 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 28.2.2017. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.
Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus
24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 ja 2.8.2016.
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 216 Hanna Turkki 7.6.217 Nro 116-17-3197 2 (76) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (216) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (216) 3 (76) Sisällys 1.
RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014
Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,
ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin
LUVY/121 18.8.215 Lohjan kaupunki Ympäristönsuojelu ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin Sammatin Iso Heilammen länsiosan 6 metrin syvänteeltä otettiin vesinäytteet
PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012
LUVY/119 6.9.213 Puujärven VSY Olli Kilpinen Hulluksentie 1 e 25 243 Masala PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 212 Näytteet Puujärven kahdelta syvännehavaintopaikalta
Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016
26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Lapoosta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Työ perustuu
Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016
26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Otalammella sijaitsevasta Tuohilammesta otettiin 20.7.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston
MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS
MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2015 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 7.11.2016 Nro 20-16-7260 2 (7) MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2015) Sisällys 1. TUTKIMUSTEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...
KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja
6.3.2018 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2018 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 1.3.2018. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2014 Hanna Turkki 24.11.2015 Nro 116-15-7857 2 (61) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (2014) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (2014) 3 (61) Sisällys
MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS
MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2017 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 31.1.2018 Nro 20-18-624 2 (8) MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2017) Sisällys 1. TUTKIMUSTEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...
ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012
LUVY/121 5.9.213 Tuomo Klemola Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tehtaankatu 4 A9 14 Helsinki ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 tutkimukset ja vertailu vuosiin 29, 211 ja 212 Sammatin Iso Ruokjärvestä
Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016
31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan kaakkoisosassa sijaitsevalta Kärjenlamilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston
VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014
VUOSIYHTEENVETO..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2013
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2013 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-13-5680 Turun ympäristön merialueen vuoden 2013 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-
VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015
VUOSIYHTEENVETO.. VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2010 Hanna Turkki 29.8.2011 Nro 116-11-4704 2 (49) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (2010) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (2010) 3 (49) Sisällys
LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS
LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 216 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 1.11.217 Nro 32-17-7191 2 (14) LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS (216) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS...
ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin
29.8.2016 Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tarja Peromaa ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 2009-2015 Sammatin Iso Ruokjärvestä otettiin uusimmat vesinäytteet 15.8.2016
LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS
LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 215 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 29.11.216 Nro 32-16-7774 2 (14) LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS (215) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS...
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2018
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-18-5002 Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS
RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 212 Hanna Turkki 19.8.213 Nro 116-13-567 2 (54) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (212) RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS (212) 3 (54) Sisällys 1.
ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992
LUVY/149 4.8.215 Minna Sulander Ympäristönsuojelu, Vihti ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 198 ja 1992 Vihdin pohjoisosassa sijaitsevasta Iso-Kairista otettiin vesinäytteet
Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016
29.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Ojakkalassa sijaitsevasta Kaitlammesta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston
Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016
24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 Lohjan Saukkolassa sijaitsevan pienen Valkialammen vesinäytteet otettiin 2.8.2016 kaupungin ympäristönsuojeluosaston
KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 2014
LUVY/17 28.8.214 Urpo Nurmisto Rahikkalan-Pipolan-Nummijärven vsy Pappilankuja 4 912 Karjalohja KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 214 Karjalohjan läntisten järvien, Haapjärven,
VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015
VUOSIYHTEENVETO 1..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan
Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016
31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa Ali-Paastonjärven itäpuolella sijaitsevalta Kaitalammilta otettiin Karkkilan kaupungin
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2018
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-18-4655 Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-
LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS
LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 217 Sari Koivunen 22.1.218 Nro 32-18-7432 2 (15) LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS (217) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. TUTKIMUSALUE,
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2016
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-5459 Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-
Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016
30.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa olevalta Ali-Paastonjärveltä otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston
VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU
19.7.216 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 7.7.216 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Maijanojasta ja Orhinojasta otettiin
Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016
5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan itäosassa sijaitsevalta Säynäislammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston
Paskolammin vedenlaatututkimus 2016
5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan Vuotinaisissa sijaitsevalta Paskolammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston
Kakarin vedenlaatututkimus 2016
31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kakarin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan kaupunkitaajaman länsipuolella olevalla ylänköalueella sijaitsevalta Kakarilta otettiin Karkkilan
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2018
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 3-18-6087 Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-
kaatopaikan yläpuolisessa paikassa 2 noin 0, 012 m3/s ja alapuolisessa paikassa 3
.. -.-. [H upi 'ng:r kaupunki Lounais-Suomen LJ^> vesi-ja ympäristötutkimus Oy 11. 10. 2018 UUDENKAUPUNGIN MUNAISTENMETSÄN KAATOPAIKAN SUOTO- JA VALUMAVESIEN SEKÄ POHJAVESIEN TARKKAILU SYYSKUUSSA 2018
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2017
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2017 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-17-5842 Turun ympäristön merialueen vuoden 2017 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-
Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta
1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 16.10.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 2015 Toiminnanharjoittajan
Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019
1 / 6 Yara Suomi Oy LAUSUNTO PL 20 29.7.19 71801 SIILINJÄRVI A 5176 Leena Huttunen Päivi Savolainen Jouni Torssonen Raija Koivisto Tiedoksi: Siilijärven kunta, ympäristönsuojelu Pohjois-Savon ELY-keskus
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2017
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2017 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-17-7069 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2018
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-18-7597 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen
VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014
LUVY/121 6.7.215 Anne Linnonmaa Valkjärven suojeluyhdistys ry anne.linnonmaa@anne.fi VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu kesiin 21-214 Sammatin Valkjärvestä otettiin vesinäytteet 25.6.215
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS
AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 29 Sari Koivunen 4.11.21 Nro 15-1-613 2 (2) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (29) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (29) 3 (2) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 5 2. AINEISTO
Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2018
1 / 4 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 20.4.2018 Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ELY-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk.
LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi
LUVY/109 27.7.2012 Risto Murto Lohjan kaupunki ympäristönsuojelu LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi Näytteenotto liittyy Lohjan kaupungin lakisääteiseen velvoitteeseen seurata ympäristön
Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017
30.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Vuotnaisissa sijaitsevan Ruokjärven vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin
Juurusveden ym. yhteistarkkailu kesältä 2017
1 / 9 LAUSUNTO A 3876 27.9.2017 Yara Suomi Oy PL 20 Tiedoksi: 71801 SIILINJÄRVI Pohjois-Savon ELY-keskus Siilinjärven kunta / Ympäristötoimisto Siilinjärven kunta Kolmisopen kyläyhdistys Tekninen osasto
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2013
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2013 Väliraportti nro 153-13-7098 1. YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2015
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2015 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-15-5782 Turun ympäristön merialueen vuoden 2015 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2016
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-7153 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2016
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-4358 Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-
SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016
Hietakallionkatu 2, 53850 LAPPEENRANTA PL 17, 53851 LAPPEENRANTA No 3135/16 23.11.2016 IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Imatran Immalanjärven tarkkailu perustuu Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus
VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU
22.8.2017 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN KYRÖNOJAN JA PÄIVÖLÄNOJAN VEDEN LAATU 17.7.2017 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Kyrönojasta ja Päivölänojasta otettiin
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2017
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 217 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-17-4168 Turun ympäristön merialueen vuoden 217 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-
Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016
29.2.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta.
Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017
4.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 Karkkilan Hajakassa Kaupinojan valuma-alueella (23.087) sijaitsevan Kaitalammin vesinäytteet otettiin 3.8.2017
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2016
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-5014 Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-
PORKKALAN MERIALUEE VESISTÖTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2017
Kirkkonummen kunta Ympäristötoimisto PORKKALAN MERIALUEE VESISTÖTARKKAILUN YHTEENVETO VUODELTA 2017 1 Johdanto Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry on vuodesta 1985 lähtien seurannut Kirkkonummen merialueen
Sammatin Lihavajärven veden laatu Heinäkuu 2017
10.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Lihavajärven veden laatu Heinäkuu 2017 Lohjan Sammatissa sijaitsevan Lihavan vesinäytteet otettiin 19.7.2017 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKI- JA LOPPUKESÄLLÄ 2019
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKI- JA LOPPUKESÄLLÄ 2019 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-19-6518 Turun ympäristön merialueen vuoden 2019 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKU- JA KESKIKESÄLLÄ 2019
TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKU- JA KESKIKESÄLLÄ 2019 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-19-5617 Turun ympäristön merialueen vuoden 2019 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla