Influenssa A(H1N1)v (sikainfluenssa) teknologiateollisuudessa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Influenssa A(H1N1)v (sikainfluenssa) teknologiateollisuudessa."

Transkriptio

1 Suositus Influenssa A(H1N1)v (sikainfluenssa) teknologiateollisuudessa. Keväällä 2009 alkanut sikainfluenssa on levinnyt pandemiana lähes kaikkialle. Tautitapausten määrä on lisääntynyt ja arviot leviämisen aiheuttamista vaikutuksista vaihtelevat. Liitot seuraavat tilanteen kehittymistä ja pitävät ohjeistustaan ajantasaisena. Yleiset toimintaohjeet työpaikoille Valmistautuminen sikainfluenssan mahdollisiin vaikutuksiin työpaikoilla kannattaa aloittaa ajoissa. Sikainfluenssan hoidon vastuunjako pitää selvittää omasta työterveyshuollosta ja kunnallisesta terveydenhuollosta. Sikainfluenssan osalta ei ole välttämättä mahdollista toimia yrityksen normaalikäytännön mukaisesti. Yleisten ohjeiden lisäksi on aihetta käydä yritystason keskusteluja ja tehdä vähintään alustavat suunnitelmat mahdollisen tilanteen pahenemisen varalle. Viranomainen antaa rokotuksiin ja lääkityksiin liittyvät ohjeet. Seuraavia asioita on syytä käsitellä ja tarvittaessa laatia toimintaohjeet: 1. yrityksen vastuuhenkilön nimeäminen 2. koko henkilöstön informaatiotarve ja tiedon tarve eri vaiheissa 3. yhteistyö työterveyshuollon kanssa 4. flunssaoireiden henkilökohtainen seuranta ja ei töihin flunssaisena 5. ohjeet sairastuneelle (hoito ja työkyvyttömyyden toteaminen) 6. käsi- ja lähityöskentelyhygienian opastus ja toteutus 7. matkustamis- ja kokoontumisrajoitukset eri vaiheissa 8. toimintojen varmistaminen ja varahenkilöt varsinaisessa pandemiavaiheessa Tärkeimpiä käsiteltäviä asioita ja mahdollisia toimintaohjeita Valmistautumisvaiheessa nimetään vastuuhenkilö, joka seuraa tilannetta ja vastaa sisäisestä tiedottamisesta. Hänen vastuulleen voidaan antaa myös yrityksen toimintaohjeiden laadinta ja niiden päivitys tilanteen mukaan. Ohjeistus voi koskea vain sikainfluenssatapauksia ja on voimassa määräajan tai kunnes työnantaja toisin määrää. Työnantajan on selvitettävä sekä työterveyshuollon että kunnallisen terveydenhuollon toimintamallit sairaustapausten varalle. Vastuunjako näiden välillä vaihtelee alueittain, ja työterveyshuolto ei välttämättä hoida sikainfluenssatapauksia. On hyvä selvittää työterveyshuollon resurssien riittävyys ja huomioida heidän suosituksensa, jotta sairaustilanteiden ohjeistus yrityksessä toteutuisi myös käytännössä. Tautitapausten lisääntyessä sairaudenhoito ei välttämättä tule toimimaan normaalijärjestelyin ja terveydenhuollon saatavuus tullee heikentymään. Esimerkiksi poissaolotodistuksen saaminen voi käytännössä tulla mahdottomaksi. Työntekijöille, esimiehille ja palkanlaskentaan on hyvä antaa selkeät ohjeet. Ohjeista tulisi käydä selville ainakin se, millainen todistus sikainfluenssan aiheuttamasta poissaolosta hyväksytään ja millaista sairaudenhoitokäytäntöä yrityksessä käytetään tautitapauksissa. Ohjeita on hyvä antaa myös esimerkiksi käsihygieniaan, käsi- ja lähitöihin sekä kokous- ja matkustuskäytäntöihin. Ohjeissa voi olla myös oire- ja hoito-ohjeita. Ohjeistuksen sisällöstä on tarkoituksenmukaista keskustella henkilöstön edustajien, luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun, kanssa. Flunssaisen tai sikainfluenssan oireita huomaavan on jäätävä kotiin ja otettava yhteys yrityksessä/alueella sikainfluenssan hoidosta vastaavaan terveydenhuoltoon sekä esimieheen. Erityisen tärkeää on selvittää mahdolliseen riskiryhmään kuuluminen ja oireiden vakavuus. Sairastuneiden kanssa työskennelleitä on hyvä seurata mahdollisen tartunnan varalta. Vastuuhenkilö Yhteys työterveyshuoltoon Selkeät ohjeet ja yhteistyö Flunssaisten seuranta

2 Suositus Ohjeissa on hyvä käsitellä yrityksen toimintatavat, mikäli epäilee itse tai lähipiirinsä sairastavan sikainfluenssaa. Mikäli työntekijä epäilee sairastavansa itse tautia, on otettava välittömästi yhteyttä terveydenhuoltoon ja esimieheen puhelimitse. Mikäli sairaus on lähipiirissä tai epäilee muutoin altistuneensa, on hyvä kertoa tästä esimiehelleen, jotta työpaikan altistumisriski on tiedossa ja siihen osataan varautua. Oireiden pitkittyessä on otettava yhteyttä lääkäriin. Ilman henkilön lupaa ei sairaudesta saa kertoa työtovereille. Mikäli työnantaja määrää työntekijän lähtemään työpaikalta, on työnantajan maksettava työntekijälle korvaus ansionmenetyksestä. Toiminnan varmistamiseksi on hyvä laatia varamiesjärjestelmä tai muutoin kartoittaa mahdollisuuksia järjestellä töitä poikkeustilanteessa. Oman toiminnan ohella kannattaa huomioida myös oman alihankinnan, tuotantopanosten toimitusketjun ja palveluiden mahdollinen heikentyminen sekä niiden vaikutus omaan toimintaan. Työkyvyttömyyden toteaminen poikkeusaikana voi olla erilainen kuin yrityksen normaalikäytäntö Oma sairaus Vaikka sikainfluenssatapauksiin voidaankin soveltaa työehtosopimusten määräyksiä, niin työnantajan normaalisti hyväksymän palkanmaksun perusteena olevan työkyvyttömyystodistuksen saaminen voi olla poikkeustilanteissa käytännössä mahdotonta. Vaihtoehtoja mietittäessä on oltava yhteydessä työterveyshuoltoon, jotta he tietävät työpaikan toimintaohjeet ja voivat konsultoida asiassa. Poikkeustilanteen ohjeet voivat koskea vain sikainfluenssaa ja olla voimassa määräajan tai kunnes työnantaja toisin määrää. Hyväksyttäviä poissaolotodistusten vaihtoehtoja poikkeustilanteessa voivat olla esimerkiksi - Muun kuin oman työterveyslääkärin todistus - Työterveyshoitajan todistus - Muun sairaan-/terveydenhoitajan todistus - Työterveyshoitajan tai muun hoitajan suositus puhelun perusteella - Oma ilmoitus (Aina yhteys terveydenhuoltoon riskiryhmän ja oireiden vakavuuden selvittämiseksi) Tilanteissa, joissa viranomainen esittää, ettei vastaanotolle tulemista suositella, on yksi vaihtoehto hyväksyä työterveyshoitajan poissaolosuositus palkanmaksun perusteena ja todistuksena poissaolosta. Työntekijän oltua yhteydessä työterveyshuoltoon on asiasta ilmoitettava myös esimiehelle. Työterveyshoitaja voi suositella työstä poissaoloa enintään viikon ajaksi. KELA on ilmoittanut hyväksyvänsä sikainfluenssan osalta oman ilmoituksen tai muun luotettavan selvityksen poissaolosta karenssiajalle. Heti omavastuuajan (1+9 päivää) jälkeen tarvitaan kuitenkin lääkärintodistus, jotta KELA maksaa sairauspäivärahaa omavastuun ylittävältä osalta. Lapsen sairaus Lapsen sairauden osalta noudatetaan työehtosopimusten määräyksiä. Epidemiatilanteessa voi olla järkevää hyväksyä myös lapsen sairauspoissaolosta puhelimitse hankittu kirjallinen suositus tai oma ilmoitus palkanmaksun perusteeksi. Pandemiatilanteen pahentuminen voi vaikeuttaa sairaan lapsen hoidon järjestämistä. Tästä johtuvaan pidempään poissaolotarpeeseen on hyvä suhtautua ymmärtäväisesti. Mikäli kouluja ja päiväkoteja suljetaan pandemian vuoksi, on työntekijällä oikeus työsopimuslain Toimintaohjeita sairausepäilyihin TT-ML 20 TT-TU 18 TT-YTN 8 TT-ERTO 17 Toiminnan varmistaminen Poikkeustilanteen poissaolotodistus vaihtoehtoja Viranomaisten rajoitukset KELA hyväksyy oman ilmoituksen TT-ML 20 TT-TU 21 TT-YTN 8 TT-ERTO 20

3 mukaan saada palkatonta vapaata terveen lapsen hoidon järjestämiseksi. Suositus TSL 4 luku 7 Työajan ja vapaiden järjestelyt Edellä mainittujen omasta tai lapsen sairaudesta johtuvan palkallisen poissaolon lisäksi annettava vapaa annetaan ensisijaisesti työajan tasaamisvapaana. Tuotannon varmistamiseksi voidaan sopia myös esimerkiksi työajan järjestämisestä siten, että työntekijä työskentelee aikoina, jolloin lapsen hoito järjestyy. Työntekijälle voidaan antaa mahdollisuus tehdä tunnit takaisin myös myöhemmin tuotannon kannalta järkevänä aikana tai myöntää palkatonta vapaata. Edellä mainittujen lisäksi voidaan mahdollisuuksien mukaan sopia etätyöjärjestelyistä, joilla lasten hoito ja valvonnan tarve voidaan järjestellä töiden sujuvuus huomioiden. Työvoiman riittävyys ja töiden järjestely Työvoiman riittävyys voi vaarantua sairastuneiden määrän kasvaessa. Tällöin työnantajalla on hyvä olla valmis varamiesjärjestelmä tai muu töiden järjestelyyn liittyvä suunnitelma. Suunnitelma on syytä tehdä yhteistyössä henkilöstön kanssa. Työpaikalla kannattaa miettiä myös etätyömahdollisuuksia tartuntojen määrän minimoimiseksi. Tehtävien uudelleenjärjestely häiriötilanteissa vaatii hyvää ymmärrystä työntekijöiden osaamisesta. Esimerkiksi osaamismatriisien tai -listojen avulla on helpompi järjestellä työntekijöitä eri tehtäviin. Työaikoja voidaan pyrkiä järjestelemään käynnin varmistamiseksi. Esimerkiksi työaikapankin hyväksikäyttö tässä tilanteessa voi olla mahdollista, mikäli asiasta sovitaan. Ylitöihin sovelletaan TES:n käytäntöjä. Mikäli ylityötilanne pitkittyy, on hyvä keskustella ajoissa työntekijöiden ylityöntekomahdollisuuksista. Lomautettujen ja irtisanottujen ihmisten käyttö on usein mahdollista sairaustapausten lisääntyessä. Työnantaja ja lomautettu työntekijä voivat sopia lomautuksen keskeyttämisestä siten, että lomautuksen on tarkoitus jatkua välittömästi tilapäisen työn lakattua ilman erillistä lomautusilmoitusaikaa. Sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista kirjallisena ja siinä on oltava arvioitu kestoaika. Mikäli tilanne syntyy lomautusilmoitusaikana, voidaan lomautuksen alkamista siirtää vain kerran ja enintään siksi ajaksi kuin tilapäinen työ kestää. Lomautuksia voidaan myös perua. Irtisanottujen ihmisten työpanosta voidaan myös pyrkiä hyödyntämään. Irtisanotulle voidaan tarjota myös määräaikaista työsopimusta tilanteen purkamiseen. Pandemia voi aiheuttaa esimerkiksi prosessityyppisessä tuotannossa tilanteen, jossa työntekijän poissaolo voi keskeyttää koko tuotantolaitoksen toiminnan. Tällaisissa äärimmäisissä hätätapauksissa voi olla mahdollista teettää hätätyötä. Asiasta on kuitenkin syytä olla yhteydessä liittoihin. Työajan ja vapaan järjestäminen erikoistilanteissa Työntekijöiden osaamisen tuntemus Työajan järjestelyt Ylityö Lomautettujen käyttö ISS 16 Irtisanottujen käyttö Hätätyö TAL 21

4 Suositus Hyödyllisiä tietolähteitä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sosiaali- ja terveysministeriö Ulkoministeriö, matkustusturvallisuus Huoltovarmuuskeskus EK:n influenssaohjeet Teknologiateollisuus ry:n työsuhdepäivystys Metalliliiton työsuhdepäivystys Toimihenkilöunionin työsuhdepäivystys

5 Suositus Malliohjeistus PK-yritys X (Mallia saa muokata tarpeen mukaan) Yrityksen sikainfluenssa-asioissa vastuuhenkilönä toimii. Vastuuhenkilö vastaa tilanteen seuraamisesta ja yrityksen sisäisestä tiedottamisesta sekä toimintaohjeiden laadinnasta ja mahdollisista päivityksistä. Tämä ohjeistus koskee sikainfluenssatapauksia ja on voimassa asti tai kunnes työnantaja toisin määrää. Ohjeistus oman sairauden varalle Sairaan henkilön pitää välttää työpaikalle tulemista. Sikainfluenssaan sairastuneen tai sairautta epäilevän on otettava puhelimitse yhteyttä terveydenhuoltoon X (OMA TYÖTERVEYSHUOLTO EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLE VASTUUSSA SIKAINFLUENSSATAPAUKSISTA). Erityisen tärkeää on selvittää mahdollinen riskiryhmään kuuluminen sekä hoidon tarve. Henkilön pitää ilmoittaa ensitilassa asiasta myös esimiehelleen. Mikäli työntekijällä, jota ei ole todettu sairaaksi, on selkeä syy epäillä altistuneensa virukselle, voidaan tarvittavat työt tehdä etänä esimiehen kanssa sovitun ajan. Todistukseksi poissaolosta ja palkanmaksun perusteeksi sikainfluenssatapauksissa hyväksytään. Työnantaja pitää oikeuden vaatia hyväksymänsä todistuksen sairaudesta. (tarpeettomat poistetaan): - Työterveyslääkärin todistus - Lääkärintodistus - Työterveyshoitajan todistus enintään vuorokaudeksi kerrallaan - Hoitajan todistus enintään vuorokaudeksi kerrallaan - Hoitajan suositus puhelimitse enintään 7 päiväksi o Josta kirjallinen todistus tai o Huolellinen ja yksiselitteinen merkintä potilaan tietoihin - Oma ilmoitus työnantajalle (yhteys otettava terveydenhuoltoon) Ohjeita sairauden leviämisen estämiseksi Kehotamme ihmisiä välttämään tilanteita, jossa tartunnan saamisen riski on kohonnut sekä pitämään huolta käsihygieniasta pesemällä ja kuivaamalla kädet riittävän usein. Pyydämme ihmisiä olemaan huomaavaisia toisia kohtaan ja aivastamaan nenäliinaan tai kyynärtaipeeseen taudin leviämisen estämiseksi. Mikäli työntekijä epäilee altistuneensa virukselle, on hyvä mainita asiasta esimiehelle ja miettiä tarvittavia toimenpiteitä. Mikäli työnantaja lähettää työntekijän kotiin altistumisepäilyn takia, on hänen maksettava työntekijälle poissaolon ajalta palkkaa. Muusta kuin omasta sairaudesta aiheutuva poissaolo Mikäli työntekijän lähipiirissä on epäilty tai todettu sikainfluenssatartunta, on asiasta hyvä mainita esimiehelle, jotta altistumisriskiin osataan varautua. Lapsen sairauden osalta noudatetaan työehtosopimusten kirjauksia. Todistukseksi lapsen sairaudesta hyväksytään samanlainen todistus kuin oman sairauden osalta. Mikäli valvontaa ja hoitoa tarvitsevien lasten kouluja ja päiväkoteja joudutaan sulkemaan, on työntekijällä mahdollista saada terveen lapsen hoidon järjestämiseksi palkatonta vapaata.

6 Suositus Mahdolliset lisävapaat pyritään järjestämään siten, että (tarpeettomat poistetaan) - työntekijä tekee töitä aikana, jolloin hoito on muutoin järjestetty esim. toisen huoltajan toimesta - työntekijä voi tehdä tunnit takaisin muuna tuotannon kannalta hyödyllisenä aikana - työntekijä pitää työajantasaamisvapaita - työntekijä pitää palkatonta vapaata - työntekijän etätyöntekomahdollisuuksia hyödynnetään. Pääsääntöisesti edellä olevista järjestelyistä on sovittava tapauskohtaisesti esimiehen ja työntekijän välillä. Työvoiman riittävyyden huolehtiminen Mikäli sairaustapausten määrä uhkaa keskeyttää yrityksen välttämättömimmät toiminnot, pyritään käynti varmistamaan (tarpeettomat poistetaan) - tehtäviä uudelleen järjestelemällä - työaikajärjestelyin - ylitöin - lomautuksia keskeyttäen - lomautuksia peruuttaen - irtisanottuja työllistäen - alihankinnalla - vuokratyövoimalla

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Elinkeino ja työmarkkinatiedote 21/2018 25.5.2018 1 MK/TO UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Työehtosopimusmuutokset Elinkeino ja työmarkkinatiedotteessa

Lisätiedot

Sairauslomien omailmoituskäytännöt työpaikoilla

Sairauslomien omailmoituskäytännöt työpaikoilla Sairauslomien omailmoituskäytännöt työpaikoilla Kyselytutkimus keväällä 2017 Vastaajia 320 1.1.2015, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry, Osasto/Laatija, www.teamliitto.fi 1 Kysely sairausloman omailmoituksen

Lisätiedot

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu Työohjeita esimiehille ja työntekijöille - korvaava työ - työterveysneuvottelu Mitä tarkoittaa korvaava työ Korvaavalla työllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon

Lisätiedot

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Yhteistoimintaryhmä 93 25.10.2018 Asianro 973/01.01.01/2018 306 Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa Päätöshistoria Yhteistoimintaryhmä 25.10.2018 93

Lisätiedot

Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle

Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle 1 Sisällys Mitä on korvaava työ TyöSi Työ Sinulle?... 2 Milloin korvaava työ ei sovellu... 2 Työterveyshuollon rooli... 3 Korvaava työ - kun sairausloma keskeytetään

Lisätiedot

Ajankohtaista Malmikaivosten työehtosopimus uudistettiin 15.6.2016 allekirjoitetulla sopimuksella työmarkkinakeskusjärjestöjen 14.6.2016 solmiman kilpailukykysopimuksen mukaisesti. Uusi työehtosopimus

Lisätiedot

Influenssa A(H1N1) -toimintaohjeita

Influenssa A(H1N1) -toimintaohjeita 1 (5) Influenssa A(H1N1) -toimintaohjeita 1. KUINKA TOIMIT, JOS EPÄILET SAIRASTUNEESI H1N1-INFLUENSSAAN? Jos epäilet sairastuneesi A(H1N1)-influenssaan, ÄLÄ MENE SAIRAANA TYÖHÖN, älä mene suoraan työterveyshuollon/

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan

Lisätiedot

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien

Lisätiedot

Rovaniemen seurakunta. AKTIIVINEN TUKI Rovaniemen seurakunnan toimintatapa työkyvyn turvaamiseksi

Rovaniemen seurakunta. AKTIIVINEN TUKI Rovaniemen seurakunnan toimintatapa työkyvyn turvaamiseksi Rovaniemen seurakunta AKTIIVINEN TUKI Rovaniemen seurakunnan toimintatapa työkyvyn turvaamiseksi Aktiivinen välittäminen koskee kaikkia Välittäminen on hyvää johtamista ja välittämällä haluamme auttaa

Lisätiedot

sairasloma-automaatti?

sairasloma-automaatti? Onko työterveyshuolto sairasloma-automaatti? HENRY FOORUMI 9.11.2010 Anja Hallberg Johtajalääkäri Diacor pähkinänkuoressa Omistaja Helsingin Diakonissalaitos Toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen 12 täyden

Lisätiedot

Virkamiesten lomauttaminen

Virkamiesten lomauttaminen Virkamiesten lomauttaminen Päivitetty 11/2016 Valtion virkamieslaki 8 luku 36 39 Jos viranomainen voisi 27 :n 1 momentin nojalla irtisanoa virkamiehen, virkamies voidaan 14 päivän ilmoitusaikaa noudattaen

Lisätiedot

Lääkärissä käynnit, terveydenhoidolliset tutkimukset, tarkastukset ja hoidot

Lääkärissä käynnit, terveydenhoidolliset tutkimukset, tarkastukset ja hoidot Lääkärissä käynnit, terveydenhoidolliset tutkimukset, tarkastukset ja hoidot Ohjeen perusteet ja pääsääntö - KVTES:n työaikaluku III, 4 2 momentti, kohdat 4 ja 5 - kunnan taloussääntö ja sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki

Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki Palkat Minimipalkkalakia ei ole! Tehtäväryhmän ja vaativuuden mukaiset vähimmäispalkat. 2 Säännöllinen työaika Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI. Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti:

TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI. Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti: TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti: Yhdyshenkilö työkykyasioissa/yhteystiedot: Mallin laadinnassa mukana olleet: Työkyvyn tuen malli on laadittu yrityksen

Lisätiedot

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille 1 2 Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Uuden yliopistolain (558/2009) voimaantulon

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli

LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI 2011 19.9.2011 Luottamushenkilöpaneeli 1 Tiivistelmä Kyselyyn vastasi 770 paneelin jäsentä. Varhainen puuttuminen työkykyongelmiin Yli puolella (55 ) alle 20 henkilön työpaikoilla

Lisätiedot

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Kirkon alat ry:n luottamusmiesseminaari 11.-12.5.2016 Pekka Pietinen Luottamusmiestoiminnan järjestäminen Luottamusmiessopimus

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

Työterveyshuollon 90 päivän lausunto. Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri

Työterveyshuollon 90 päivän lausunto. Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Työterveyshuollon 90 päivän lausunto Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Työterveyshuollon lausunto (svl 8 luku 5 a, tthl 12 1 mom 5 a kohta) Työterveyshuollon on arvioitava työntekijän

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

Lääkehoitosuunnitelma päivähoidossa

Lääkehoitosuunnitelma päivähoidossa Lääkehoitosuunnitelma päivähoidossa 18.11.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 07.10.2014 Ylihoitaja Marjo Orava ja lastenneuvolan laaturyhmä 2 (8) Sisällysluettelo sivu 1. Lääkehoidon sisältö ja toimintatavat...

Lisätiedot

Tartuntatautilain pykäliä tuberkuloosin näkökulmasta

Tartuntatautilain pykäliä tuberkuloosin näkökulmasta Tartuntatautilain pykäliä tuberkuloosin näkökulmasta Dos. Hanna Soini Johtava asiantuntija, THL Terveysturvallisuusosasto Tartuntatautilain pykäliä tuberkuloosin näkökulmasta 1 Epidemiologinen katsaus

Lisätiedot

Teknologiatellisuuden työkaarimalli

Teknologiatellisuuden työkaarimalli Toimenpiteillä kohti pidempiä työuria Teknologiatellisuuden työkaarimalli Parempi työ seminaari 7.4.2014 Metallityöväen Liitto 1 Teknologiateollisuuden työehtosopimus 2011-2013 Ikääntyneet työntekijät

Lisätiedot

Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009

Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Leila Rautjärvi, koulutuspäällikkö, tth Selina Selin, työterveyshuollon erikoislääkäri Systemaattista seulontaa voidaan tehdä

Lisätiedot

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90 Tanja Vuorela, ylilääkäri 6.11.2012 Osallistava työterveyshuolto 2. Suunnittelu 3. Toiminta Varhainen tuki: Sairauspoissaolojen seuranta Hälytysrajat Esimiesvalmennus

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Lain soveltamisala yms. Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Lain soveltamisala (2 ) - Työntekijämäärä säännöllisesti vähintään

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen(ohm 132 b)

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen(ohm 132 b) Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Yhteistoimintaelin 19 13.10.2014 Kunnanhallitus 267 27.10.2014 Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän

Lisätiedot

Sikainfluenssa: Tietoa influenssa A(H1N1) viruksesta

Sikainfluenssa: Tietoa influenssa A(H1N1) viruksesta TOIMINTAOHJE H1N1 -TAPAUKSESSA 1 (5) Sikainfluenssa: Tietoa influenssa A(H1N1) viruksesta Tartuttavuus Tällä hetkellä influenssan A(H1N1) (ns. sikainfluenssa) taudinkuva muistuttaa vakavuusasteeltaan tavallista

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010 MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND Marjatta Sidarous JÄSENKIRJE M/2/2007 10.10.2007 1(5) TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010 Maaseudun Työnantajaliiton ja Puu- ja

Lisätiedot

VARHAINEN TUKI. Sari Anetjärvi

VARHAINEN TUKI. Sari Anetjärvi VARHAINEN TUKI Sari Anetjärvi Pienten asioiden filosofia Työyhteisössä, kuten elämässä yleensäkin, pienet asiat, niin hyvät kuin huonotkin, ovat merkittäviä. Pienestä ongelmasta on vaarana kasvaa suuri,

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan

Lisätiedot

Prosessin nimi Varhaisen tuen prosessi

Prosessin nimi Varhaisen tuen prosessi 1 Prosessin nimi Varhaisen tuen prosessi Prosessin tarkoitus Mahdollisimman aikainen tuki työntekijälle työkyvyn heiketessä Prosessin omistaja Toimitusjohtaja Hyväksyntä Käsitelty YTN:ssä xx.xx.2016 Prosessia

Lisätiedot

Henkilöstön toimintaohje sairastumistilanteessa on liitteenä 4. (Henkilöstöpäällikkö Paula Alatalo, 040 354 6661)

Henkilöstön toimintaohje sairastumistilanteessa on liitteenä 4. (Henkilöstöpäällikkö Paula Alatalo, 040 354 6661) OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 117 14.04.2014 Kemijärven kaupungin toimintaohje sairastumistilanteissa KH 117 Kemijärven kaupunginhallitus on hyväksynyt 10.10.2011 258 työkyvyn varhaisen tukemisen

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle

Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle TURKU Hyvinvointitoimiala Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle - kaupunki sijaismaksajana Vammaispalvelut PL 364 20101 Turku Puh. 02 330 000 Yhteisösähköposti: vammaispalvelut@turku.fi

Lisätiedot

Perheen ja työn yhteensovitus

Perheen ja työn yhteensovitus Perheen ja työn yhteensovitus Mitä työpaikan perheystävällisyys tarkoittaa käytännössä? 18.4.2013 Anna Kokko, Projektipäällikkö, Väestöliitto etunimi.sukunimi@vaestoliitto.fi Miten työpaikan perheystävällisyys

Lisätiedot

Korvaava työ kemian aloilla

Korvaava työ kemian aloilla Korvaava työ kemian aloilla KEMIANTEOLLISUUS KT RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 1 KORVAAVA TYÖ KEMIAN ALOILLA 2017 Korvaava työ kemian aloilla

Lisätiedot

Alkusanat. Helsingissä

Alkusanat. Helsingissä MUUTOSTURVA 2 Alkusanat Muutosturvan tavoitteena on parantaa taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä irtisanotun työntekijän asemaa ja edistää

Lisätiedot

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Muista työsuhteen alkaessa! Pyydä työsopimuksesi kirjallisena. Työsopimuksessa

Lisätiedot

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää. 3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on

Lisätiedot

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Oulun kaupungin opetuspalveluja hoitavan tiimin palveluesimies. Työterveyslääkärinä vuodesta

Lisätiedot

Back to the work future Ongelmanratkaisupaja: Korvaava työ. Iris Schiewek ja Taru Reinikainen

Back to the work future Ongelmanratkaisupaja: Korvaava työ. Iris Schiewek ja Taru Reinikainen Back to the work future Ongelmanratkaisupaja: Korvaava työ Iris Schiewek ja Taru Reinikainen 30.10.2018 Yrityksen taustaa Yritys on pienellä paikkakunnalla sijaitseva tehdas. Yleisesti ottaen työsuhteet

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 8.2.2013 Terveydenhoitajapäivät/KPMartimo. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 8.2.2013 Terveydenhoitajapäivät/KPMartimo. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työ ja liikuntaelinvaivat Terveydenhoitajapäivät 8.2.2013 Kari-Pekka Martimo LT, teemajohtaja Esityksen sisältö Ovatko liikuntaelinvaivat ongelma? Yleistä liikuntaelinvaivoista ja niiden

Lisätiedot

Sairauspoissaolo-ohje. Ohje esimiehille ja henkilöstölle sairauslomien hyväksymisestä

Sairauspoissaolo-ohje. Ohje esimiehille ja henkilöstölle sairauslomien hyväksymisestä Sairauspoissaolo-ohje Ohje esimiehille ja henkilöstölle sairauslomien hyväksymisestä Sisältö 1 Lyhyet sairauspoissaolot... 2 2 Sairauspoissaolot seitsemän kalenteripäivän jälkeen... 6 3 Työterveyspalvelujen

Lisätiedot

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkykyjohtamisella työkyvyttömyyseläkeriskit hallintaan Lähiesimies Työolot Varhainen

Lisätiedot

Työkyvyn ongelmiin on tartuttava ripeästi

Työkyvyn ongelmiin on tartuttava ripeästi Työkyvyn ongelmiin on tartuttava ripeästi Kirsi Ahola Ihmisen toimintakyky vaihtelee, mutta työkyky säilyy, kun työ joustaa Toimintakyky kertoo, kuinka henkilö selviytyy päivittäisen elämänsä vaatimuksista.

Lisätiedot

Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY

Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 16.8.2013 Työyhteisön puutteellinen tuki Korvaavasta työn pelisäännöistä ei ole

Lisätiedot

Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?

Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen? Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?, dos., lääkintöneuvos Työsuojeluosasto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 20.1.2017 Keskusteluteemat 14.12.2016 Säätytalo Maakunnan oman henkilöstön työterveyshuollon

Lisätiedot

MITÄ MUISTETTAVAA TYÖVOIMAA VÄHENNETTÄESSÄ?

MITÄ MUISTETTAVAA TYÖVOIMAA VÄHENNETTÄESSÄ? MITÄ MUISTETTAVAA TYÖVOIMAA VÄHENNETTÄESSÄ? Katja Leppänen EK TYÖVOIMAN SOPEUTTAMISKEINOT - PERUSTEENA YRITYKSEN TUOTANTO / TALOUS 1. Irtisanominen työ vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi (ns. kollektiiviperuste)

Lisätiedot

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Hyvinvointia maakuntaan VIII, Hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla seminaari 21.1.2015 Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Kirsti Hupli, Työterveyshuollon ylilääkäri Etelä-Karjalan Työkunto Oy

Lisätiedot

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy Sisäympäristöprosessit HUS:ssa Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy HUS-Sisäympäristöohjausryhmä v toimii ns. ohjausryhmänä v työryhmä koostuu v HUS-Työsuojelusta v HUS-Työterveyshuollosta

Lisätiedot

LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA

LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY AMMATTILIITTO PRO RY JRu, RJ, HH 17.9.2014 LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA Työtuomioistuimen tuomio TT2014:116 koskien Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Lääkärissä käynnit, terveydenhoidolliset tutkimukset, tarkastukset ja hoidot

Lääkärissä käynnit, terveydenhoidolliset tutkimukset, tarkastukset ja hoidot Lääkärissä käynnit, terveydenhoidolliset tutkimukset, tarkastukset ja hoidot Ohjeen perusteet ja pääsääntö - KVTES:n työaikaluku III, 4 2 momentti, kohdat 4 ja 5 - kunnan taloussääntö ja sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna

Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna Kirsi Ahola Työhönpaluuta kannattaa tukea organisaation toimin Valtaosa sairastuneista haluaa palata takaisin töihin toivuttuaan. Mitä pidemmäksi mielenterveyssyistä

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Työsopimuslain muutokset voimaan 1.1.2017 Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen pitkäaikaistyöttömän kanssa TSL 1:3a Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ei edellytä TSL 3 :n 2 momentissa tarkoitettua

Lisätiedot

Palvelupolut kuntoon työpaja TYÖKE-hankkeen näkökulma. Visa Kervinen, asiantuntijalääkäri TYÖKE-hanke

Palvelupolut kuntoon työpaja TYÖKE-hankkeen näkökulma. Visa Kervinen, asiantuntijalääkäri TYÖKE-hanke Palvelupolut kuntoon työpaja TYÖKE-hankkeen näkökulma Visa Kervinen, asiantuntijalääkäri TYÖKE-hanke 23.5.2019 TYÖKE Verkostoilla tehoa Soteen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen Rahoittajana ESR

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:

Lisätiedot

Työhyvinvointia työpaikoille

Työhyvinvointia työpaikoille Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen Paikallinen sopiminen Puheenjohtajien neuvottelupäivät Kevät 2017 Kirsti Hietaranta Järjestöasiamies, OAJ Kilpailukykysopimus /Paikallinen sopiminen Alakohtaisesti sovitaan virka-ja työehtosopimuksissa:

Lisätiedot

Uusi tartuntatautilaki

Uusi tartuntatautilaki Uusi tartuntatautilaki Suomessa! 14.3.2017 Sairaalahygieniapäivät Anni Virolainen-Julkunen www.finlex.fi http://www.finlex.fi/fi/laki/kokoelma/ 1227/2016 Tartuntatautilaki 146/2017 Valtioneuvoston asetus

Lisätiedot

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville.

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. KESÄTYÖINFO Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. SISÄLTÖ: Työsopimus Työehtosopimus Työsopimuksen sisältö Työaika ja ylityöt Palkkaus ja palkanmaksu

Lisätiedot

Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä. Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry

Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä. Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry Sähköinen kulunvalvonta ja YT-laki YT-laki edellyttää sähköisen kulunvalvonnan käsittelemistä YTneuvotteluissa

Lisätiedot

Apteekkien työnantajaliiton ja Palvelualojen ammattiliitto PAM:n edustajat

Apteekkien työnantajaliiton ja Palvelualojen ammattiliitto PAM:n edustajat Pöytäkirja Aika 10.2.2017 Paikka Läsnä Sähköpostitse liittojen välillä Apteekkien työnantajaliiton ja Palvelualojen ammattiliitto PAM:n edustajat Asia Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta

Lisätiedot

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN 14.12.2016 1 (5) MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla seuraavasti: Määräaikainen työsopimus voidaan

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA

TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA 1. PEREHDYTYS Työturvallisuuslaki 14 Työnantajan on annettava työntekijälle riittävät tiedot työpaikan haitta- ja vaaratekijöistä sekä huolehdittava

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä KPMartimo 0. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä KPMartimo 0. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä 27.5.13 KPMartimo 0 Työterveys, vaikuttavuus ja tuotannon menetykset Kari-Pekka Martimo, LT Teemajohtaja, johtava ylilääkäri 27.5.13 KPMartimo 1 Esityksen sisältö Mitä työterveyshuolto

Lisätiedot

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Elintarvikealan tuottavuustalkoot Seminaari 1.10.2009 Valio Oy Elisa Putula ja Seija Hoikka Valion tehtävä ja arvot Tehtävä:

Lisätiedot

Päivähoidon ja koulun epidemiahoidon ABC

Päivähoidon ja koulun epidemiahoidon ABC Päivähoidon ja koulun epidemiahoidon ABC Alueellinen tartuntatautipäivä 2.2.2016 Miia koskinen Aluehygieniahoitaja Sairaanhoitaja YAMK Käsitteitä Tartuntatauti = tauti, joka aiheuttaja siirtyvät välillisesti

Lisätiedot

Luottamusmiessopimus PT-STTK. 1 Soveltamisala

Luottamusmiessopimus PT-STTK. 1 Soveltamisala Luottamusmiessopimus PT-STTK 1 Soveltamisala Tätä sopimusta sovelletaan Palvelutyönantajain jäsenyrityksissä Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäseninä olevien toimihenkilöjärjestöjen jäseniin, ellei 10

Lisätiedot

TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi

TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi Työnantaja TYÖSOPIMUS Työsuhteen osapuolet Työsopimuksen voimassaolo Työntekijä Henkilötunnus Yllä mainittu työntekijä sitoutuu korvausta vastaan tekemään yllä mainitun työnantajan hänelle osoittamaa työtä

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Työterveyshoitajat Taru Eerola, Anne Laatikainen, Jaana Niemi ja Merja Koivisto 2.5.2019 TYÖTERVEYSHUOLLON SOPIMUS: Työnantajan

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA

FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA 14.11.2016 FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA 1. Työaikapankin käsite ja tarkoitus Työaikapankilla tarkoitetaan työ- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työntekijä (nimi ja puhelin) Perehdyttäjä (nimi ja puhelin) Perehdytysajankohta/-kohdat 1. JÄRJESTÖN TOIMINTA

Lisätiedot

Päivitetty: Kuntouttavan työtoiminnan

Päivitetty: Kuntouttavan työtoiminnan Päivitetty: 11.8.2017 Kuntouttavan työtoiminnan 2 Sisällys 1 KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA... 4 2 YHDISTYKSEN TOIMINTA... 6 3 TYÖTEHTÄVIIN PEREHDYTTÄMINEN... 7 4 KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN KÄYTÄNNÖT... 8 5 SOSIAALIOHJAUS

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON MATKOJEN SIIRTÄMINEN MAAKUNTIEN KORVAUS- JA JÄRJESTÄMISVASTUULLE

TERVEYDENHUOLLON MATKOJEN SIIRTÄMINEN MAAKUNTIEN KORVAUS- JA JÄRJESTÄMISVASTUULLE TERVEYDENHUOLLON MATKOJEN SIIRTÄMINEN MAAKUNTIEN KORVAUS- JA JÄRJESTÄMISVASTUULLE Kari Paaso, johtaja, sosiaali- ja terveysministeriö Reformiministeriryhmä päätti keväällä 2018, että Kelan korvaamien terveydenhuollon

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle

Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle TURKU Hyvinvointitoimiala 2015 Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle - kaupunki sijaismaksajana Vammaispalvelut PL 364, 20101 Turku Puh. 02 330 000 Faksi 02 262 6448 Sähköposti: etunimi.sukunimi@turku.fi

Lisätiedot

KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN

KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN TYÖNANTAJA MUUTOKSET KUNNASTA KUNTAAN KUNTAYHTYMÄSTÄ KUNTAAN KUNNASTA KUNTAYHTYMÄÄN KUNNASTA LIIKELAITOKSEEN KUNNASTA OSAKEYHTIÖÖN

Lisätiedot

Työnantajan velvollisuudet Suomessa. Tarkastaja Kristiina Linna

Työnantajan velvollisuudet Suomessa. Tarkastaja Kristiina Linna Työnantajan velvollisuudet Suomessa Tarkastaja Kristiina Linna kristiina.linna@avi.fi Työnteko-oikeus Työnantajan on varmistettava virallisesta matkustusasiakirjasta (passi tai ID-kortti ja mahdollinen

Lisätiedot

AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN

AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN Sisältö 3. Aktiivisen välittämisen tavoitteet 4. Hyvän työyhteisön perusteet 5. Aktiivisen välittämisen vaiheet 6. Varhaisen tuen ennakoivat ja edistävät toimet

Lisätiedot

Mukautettu työ ja henkilöstön edustajan rooli työhyvinvointiyhteistyössä. Kari Nieminen Pääluottamusmies, JUKO Seinäjoen kaupunki

Mukautettu työ ja henkilöstön edustajan rooli työhyvinvointiyhteistyössä. Kari Nieminen Pääluottamusmies, JUKO Seinäjoen kaupunki Mukautettu työ ja henkilöstön edustajan rooli työhyvinvointiyhteistyössä Kari Nieminen Pääluottamusmies, JUKO Seinäjoen kaupunki Lähti liikkeelle projektina Työkyvyn arviointien aikaistaminen ja korvaavan/mukautetun

Lisätiedot

Luottamusmiesasiaa. Minna Anttonen

Luottamusmiesasiaa. Minna Anttonen Luottamusmiesasiaa Minna Anttonen Luottamusmiesjärjestelmä Perustuu luottamusmiessopimukseen Tes:n liite 3, sivut 43-51 1 Sopimuksen soveltamisala Koskee Teknologiateollisuus ry:n jäseniä sekä niiden palveluksessa

Lisätiedot

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS TEKNISEN TOIMIALAN TYÖNJOHDON JA VESILAITOKSEN TYÖNTEKI- JÖIDEN VARALLAOLOSTA

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS TEKNISEN TOIMIALAN TYÖNJOHDON JA VESILAITOKSEN TYÖNTEKI- JÖIDEN VARALLAOLOSTA ULVILAN KAUPUNKI PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS TEKNISEN TOIMIALAN TYÖNJOHDON JA VESILAITOKSEN TYÖNTEKI- JÖIDEN VARALLAOLOSTA Työnjohdolla varallaolosopimuksen piiriin kuuluvat normaalin työajan

Lisätiedot

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu 2018-2020 Ensihoitopalvelualan neuvottelupäivät 27.3.2018 Helsinki Neuvottelupäällikkö Riikka Rapinoja Neuvottelujen taustaa Neuvottelut olivat erittäin vaikeat,

Lisätiedot

Tietosuojakysely 2019

Tietosuojakysely 2019 Tietosuojakysely 2019 Kanta-palvelut tietosuojavaltuutetun toimisto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kela FPA Kanta-palvelut Kanta tjänsterna www.kanta.fi PL 450, 00056 Kela PB 450, 00056 FPA kanta@kanta.fi

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet ovat sopineet työehtosopimuksen uudistamisesta seuraavaa: (Muutokset kursiivilla) 1. Sopimuksen voimassaolo Uusi työehtosopimuskausi

Lisätiedot

Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ

Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ Vantaan korvaavan työn toimintatapa Tuunattu työ Tuunattu työ mitä se on? Sairauden tai tapaturman vuoksi työntekijä voi olla tilapäisesti kykenemätön tekemään vakituista työtään, mutta pystyy terveyttään

Lisätiedot

Tartuntatautilaki 1986/583

Tartuntatautilaki 1986/583 sivu 1/5 Tartuntatautilaki 1986/583 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Väestön suojaamiseksi tartuntataudeilta on noudatettava, mitä tässä laissa säädetään. 2 (29.1.1999/70) Tartuntataudilla tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot