Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
|
|
- Timo Honkanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työsopimuslain muutokset voimaan
2 Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen pitkäaikaistyöttömän kanssa TSL 1:3a Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ei edellytä TSL 3 :n 2 momentissa tarkoitettua perusteltua syytä, jos palkattava henkilö on ollut työ- ja elinkeinotoimiston ilmoituksen mukaan yhtäjaksoisesti työtön työnhakija edellisen 12 kuukauden ajan. Enintään kahden viikon pituinen palvelussuhde ei kuitenkaan katkaise työttömyyden yhdenjaksoisuutta. Sopimuksen tekemistä määräaikaisena ei estä se, että työnantajan työvoimatarve on 3 :n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla pysyvää. Henkilöä pidetään työttömänä työnhakijana sen mukaan kuin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 1 luvun 3 :ssä säädetään Säädös sisältää työttömän ja työnhakijan käsitteiden määritelmät.
3 TSL 1:3a mukaisen määräaikaisen työsopimuksen kesto Määräaikaisen työsopimuksen enimmäiskesto on yksi vuosi. Sopimus voidaan uusia vuoden kuluessa ensimmäisen määräaikaisen työsopimuksen alkamisesta enintään kahdesti. Vuoden aikana siis enintään kolme määräaikaista työsopimusta Sopimusten yhteenlaskettu kokonaiskesto ei kuitenkaan saa ylittää yhtä vuotta.
4 Esimerkki Jos puolen vuoden pituinen määräaikainen työsopimus alkaisi , voisi uuden puolen vuoden pituisen määräaikaisen työsopimuksen tehdä alkavaksi viimeistään Tällöin jälkimmäinen sopimus olisi vielä alkanut vuoden kuluessa ensimmäisen sopimuksen alkamisesta ja sopimusten yhteenlaskettu kokonaiskesto olisi yksi vuosi.
5 TSL 1:3a muuta huomioitavaa Tällä säännöksellä ei poisteta työnantajan velvollisuutta tarjota lisätyötä palveluksessaan oleville osa-aikaisille tai lomautetuille työntekijöille tai takaisinottovelvollisuuden piirissä oleville työntekijöille. Kysymys on puhtaasti määräaikaisen työsopimuksen tekemisedellytyksistä. Määräaikaisten työsopimusten välillä voi olla keskeytyksiä tai perustellusta syystä tehty määräaikainen työsopimus. TSL 2:4 luettelon 3-kohta muutetaan siten, että 3a tulee huomioitua. Määräaikaisen työsopimuksen päättymisaika tai sen arvioitu päättymisaika sekä määräaikaisuuden peruste tai ilmoitus siitä, että kysymys on 1 luvun 3 a :ssä tarkoitetusta määräaikaisesta sopimuksesta pitkäaikaistyöttömän kanssa
6 TSL 1:4 koeaika Työnantaja ja työntekijä voivat sopia työnteon aloittamisesta alkavasta, enintään kuuden kuukauden pituisesta koeajasta. Jos työntekijä on koeaikana ollut työkyvyttömyyden tai perhevapaan vuoksi poissa työstä, työnantajalla on oikeus pidentää koeaikaa kuukaudella kutakin työkyvyttömyys- tai perhevapaajaksoihin sisältyvää 30 kalenteripäivää kohden. Työnantajan on ilmoitettava työntekijälle koeajan pidentämisestä ennen koeajan päättymistä.
7 TSL 1:4 koeaika ja määräaikainen työsopimus Määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saa pidennyksineen olla korkeintaan puolet työsopimuksen kestosta, ei kuitenkaan enempää kuin kuusi kuukautta. Jos työntekijä vuokratyösuhteen päätyttyä palkataan 7 :n 3 momentissa tarkoitetun käyttäjäyrityksen palvelukseen samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, tämän pykälän 1 momentin mukaisesta koeajan enimmäispituudesta vähennetään se aika, jonka työntekijä oli vuokrattuna käyttäjäyritykseen.
8 Koeajan pidentäminen työkyvyttömyyden tai perhevapaan vuoksi Säännöksen soveltamisen kannalta ei ole merkitystä, mistä työkyvyttömyys aiheutuu. Työkyvyttömyys voi johtua esimerkiksi sairaudesta, vapaa-ajan tapaturmasta sekä työtapaturmasta. Perhevapaalla tarkoitetaan äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaata sekä hoitovapaata, vaikkakin viimeksi mainittua ei todennäköisesti koeaikana pidetä. Koeaikaa voi pidentää kuukaudella kutakin työkyvyttömyys- tai perhevapaajaksoihin sisältyvää 30 kalenteripäivää kohden. Kalenteripäiviä laskettaessa huomioidaan kaikki työkyvyttömyys- tai perhevapaajaksoon sisältyvät kalenteripäivät ml. vapaapäivät. Jos tavanomaista viisipäiväistä viikkoa työskentelevä työntekijä olisi työkyvytön perjantain, viikonlopun ja sitä seuraavan maanantain, kalenteripäiviä kertyisi 4 kappaletta, vaikka lauantai ja sunnuntai eivät olisi työpäiviä. Vastaavasti viikon pituinen perhevapaa vastaisi seitsemää kalenteripäivää.
9 Esimerkki 1 Työntekijän kuuden kuukauden pituinen koeaika on alkanut ja koeajan on siten ollut tarkoitus päättyä Työntekijä on ollut poissa työstä sairauden vuoksi eli 30 kalenteripäivää. Työnantajalla olisi oikeus pidentää koeaikaa kuukaudella. Koeaika päättyisi Työnantajan on ilmoitettava työntekijälle koeajan pidentämisestä ennen koeajan päättymistä.
10 Esimerkki 2 Työnantajalla on mahdollisuus pidentää koeaikaa vain sellaisten työkyvyttömyys- tai perhevapaajaksoon sisältyvien kalenteripäivien perusteella, jotka kohdistuvat koeajalle. Työntekijän kuuden kuukauden pituinen koeaika on alkanut ja koeajan on siten ollut tarkoitus päättyä Työntekijä on ollut poissa työstä työkyvyttömyyden vuoksi eli yhteensä 33 päivää. Työkyvyttömyysjaksosta kohdistui koeaikaan kuitenkin vain 27 kalenteripäivää. Työnantajalla ei ole oikeutta pidentää koeaikaa.
11 Esimerkki 3 Koeaikaa voidaan pidentää uudelleen kuukaudella, jos työntekijän työkyvyttömyys- tai perhevapaajaksoihin sisältyviä kalenteripäiviä kertyy toiset 30 kappaletta. Tässä suhteessa huomioidaan myös ne kalenteripäivät, jotka kohdistuvat varsinaisen koeajan jälkeiseen koeajan jatkoaikaan, jonka työnantaja on ilmoittanut edellyttävänsä. Työntekijän 6 kuukauden pituinen koeaika on alkanut ja koeajan on siten tarkoitus päättyä Työntekijä on ollut työkyvytön Varsinaisena koeaikana työkyvyttömyysjaksoon sisältyi 58 kalenteripäivää.
12 Esimerkki 3 jatkuu Työnantajalla on siten ollut oikeus pidentää koeaikaa kuukaudella. Koska työkyvyttömyys on edelleen jatkunut koeaikana siten, että työkyvyttömyysjaksoon sisältyviä kalenteripäiviä on kertynyt toiset 30 kappaletta, työnantajalla on oikeus pidentää koeaikaa vielä toisella kuukaudella saakka. Työnantajan on ilmoitettava työntekijälle koeajan pidentämisestä ennen koeajan päättymistä.
13 TSL 6:6 työntekijän takaisin ottaminen Työnantajan on tarjottava työtä 7 luvun 3 tai 7 :ssä säädetyillä perusteilla irtisanomalleen, työ- ja elinkeinotoimistosta edelleen työtä hakevalle entiselle työntekijälleen, jos työnantaja tarvitsee työntekijöitä neljän kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, joita irtisanottu työntekijä oli tehnyt. Jos työsuhde on jatkunut keskeytyksettä sen päättymiseen mennessä vähintään 12 vuotta, takaisinottoaika on kuitenkin kuusi kuukautta. Edellä 1 luvun 10 :n 2 momentista poiketen tämä velvollisuus koskee vastaavasti myös 1 luvun 10 :ssä tarkoitettua liikkeen luovutuksensaajaa silloin, kun luovuttaja on irtisanoutunut työntekijän työsopimuksen päättymään ennen luovutushetkeä.
Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN
14.12.2016 1 (5) MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla seuraavasti: Määräaikainen työsopimus voidaan
Laki. työsopimuslain muuttamisesta
Laki työsopimuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 4, 2 luvun 4, 11 ja 17, 4 luvun 2, 6 luvun 6, 12 luvun 3 ja 13 luvun 5, sellaisina kuin niistä
Ajankohtaista työlainsäädännöstä. Tampereen työmarkkinaseminaari
Ajankohtaista työlainsäädännöstä Tampereen työmarkkinaseminaari 18.5.2017 Ajankohtaiset sääntelyhankkeet Vireillä olevat hankkeet: Työaikasääntelyä selvittävä työryhmä Nollatuntisopimusten pelisääntöjä
LUOTTAMUSMIESTIEDOTE (joulukuu 2016)
LUOTTAMUSMIESTIEDOTE (joulukuu 2016) Tietopaketti: keskeisimmät työlainsäädännön muutokset 1.1.2017 Määräaikainen työsopimus Ensi vuoden alusta alkaen määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ei edellytä
Työlainsäädäntö uudistuu Helsingin seudun kauppakamari Sini Järvinen
Työlainsäädäntö uudistuu 1.1.2017 Helsingin seudun kauppakamari Sini Järvinen Kilpailukykysopimukseen perustuvat muutokset 2 1) Nykyisten tes:n voimassaoloa jatketaan 12 kuukaudella Tällä aikavälillä ei
TYÖSOPIMUSLAIN MUUTOKSIA
1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE TYÖSOPIMUSLAIN MUUKSIA 1.1.2017 1. Koeaika Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 alkaen. Työsopimuslain muutokset eivät kuitenkaan vaikuta työehtosopimuksessa sovittuihin määräyksiin.
HE 37/2018 vp. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain julkista hakumenettelyä koskevaan pykälään tehtäisiin myös muutos.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion virkamieslain ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain sekä poliisin hallinnosta annetun lain 15 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen
Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti
AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE. Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko
AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko KKO 2007:69 Työntekijän takaisin ottaminen Työnantaja ja työntekijä olivat tehneet
Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen
Käsiteltävät asiat Työsopimuksen päättyminen Takaisinottovelvollisuus Perhevapaat Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Henkilöstön edustajien irtisanomissuoja Työsopimuksen päättyminen
MUUTOSTURVA 5.4.2012 1
MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 Tavoite Nopeampi työllistyminen ja muutoksen aikaisen turvan lisääminen tuotannollisissa ja taloudellisissa irtisanomistilanteissa ja pidempiaikaisissa lomautustilanteissa (vähintään
Jatkossa vuosilomaa kertyy enintään kuuden kuukauden ajalta. Koska äitiys-,
1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA: PERHEVAPAAN LOMAKERTYMÄ PIENENEE LOMALLA SAIRASTAMISEEN OMAVASTUU Eduskunta hyväksyi vuosilomalain muutoksen. Muutos rajaa äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta TEM/1557/ /2015
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Lausunto 1/5 25.10.2016 Viite: HE 105/2016; hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain, merityösopimuslain sekä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta
Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain
TVY:n lausunto Hallituksen esitys: HE 105, 2016 vp Laki työsopimuslain muuttamisesta
Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö - TVY ry Finlands Arbetslösas Samarbetsorganisation - TVY rf Sörnäisten rantatie 27 C 4, 00500 HELSINKI p. 044 544 3613 Y-tunnus 1003909-9 http://www.tvy.fi/
Jaana Paanetoja OTT, työ- ja sosiaalioikeuden dosentti (Itä-Suomen ja Lapin yliopisto)
1 Jaana Paanetoja OTT, työ- ja sosiaalioikeuden dosentti (Itä-Suomen ja Lapin yliopisto) 11.10.2016 LAUSUNTO Lausunto Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle hallituksen esityksestä HE 105/2016
Johannes Heikkonen Turun Yliopisto. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle
Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 105/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työsopimuslain, merityösopimuslain sekä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta
KIERTOKIRJE 5/ sivu 1 VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA LUKIEN
17.3.2016 sivu 1 Petri Verronen, Olli Rauhamaa, Mari Vasarainen VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA 1.4.2016 LUKIEN Vuosilomalaki muuttuu 1.4.2016 lukien. Muutokset koskevat vuosiloman ansaintaa tiettyjen perhevapaiden
3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.
3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on
Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy
Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 152/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työsopimuslain 2 luvun 4 :n sekä tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain 6 :n muuttamisesta
Sosiaalialan järjestöjä TES-info , Helsinki. Heidi Elvilä, lakimies
Sosiaalialan järjestöjä koskeva TES 1.2.2018-30.4.2020 TES-info, Helsinki, lakimies Sopimuksen keskeinen sisältö Sopimuskausi 1.2.2018-30.4.2020 = 27 kk Ratkaisu vastaa tasoltaan vientiteollisuudessa syntynyttä
1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto
Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)
Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015
Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin
TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ
Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent 2016 Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton
VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa
VUOROTTELUKORVAUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä
Työntekomuodot ja työelämän sääntely
Työntekomuodot ja työelämän sääntely STTK Luottamusmies 2015 seminaari 7.5.2015 Asianajaja Jarkko Pehkonen Asianajotoimisto Kasanen & Vuorinen Oy Työlainsäädännön kehitysvaiheet Työsuojelu Työaikasuojelu
Yhteistoiminta ja työvoiman vähentäminen
Yhteistoiminta ja työvoiman vähentäminen VALTAKUNNALLISET LM PÄIVÄT Aikuiskoulutuskeskukset 4.4.2017 Eija Mali ja Minna Vakkuri 1 Työsopimuslain muutokset - koeaika Työnantaja ja työntekijä voivat sopia
LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA
TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY AMMATTILIITTO PRO RY JRu, RJ, HH 17.9.2014 LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA Työtuomioistuimen tuomio TT2014:116 koskien Teknologiateollisuuden
Muutosturvainfo PIONR
Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla
Fysioterapeuttien opintopäivät. Mari Aspelund lakimies 16.4.2016
Fysioterapeuttien opintopäivät Mari Aspelund lakimies 16.4.2016 Luennon aiheet Työsuhteen ehdot Mikä on työsopimus Työsopimuksen vähimmäisehdot Työsopimuksen voimassaolo Työaika Vuosiloma Muut työsuhteen
Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö
Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin
Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille
Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille 1 2 Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Uuden yliopistolain (558/2009) voimaantulon
Muistilista Edunvalvontaosasto
Muistilista - Irtisanominen tuta-perusteella - Osa-aikaistaminen - Lomauttaminen - Yhteistoimintaneuvottelut - Muutosturva irtisanomistilanteessa 2019 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND VUOKRATYÖTÄ KOSKEVAT ERITYISSÄÄNNÖKSET VOIMAAN VUODEN 2009 ALUSTA
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND Minna Elo JÄSENKIRJE Y/9/2008 18.12.2008 1(6) VUOKRATYÖTÄ KOSKEVAT ERITYISSÄÄNNÖKSET VOIMAAN VUODEN 2009 ALUSTA Koeaika Vuokratyöllä tarkoitetaan
Ohjeita epätyypillisiin työsuhteisiin
Iivari Järvinen 3/2008 Suomen Eläinlääkäriliitto Ohjeita epätyypillisiin työsuhteisiin Tyypillinen työsuhde määritellään yksinkertaisimmillaan siten, että siinä työntekijä on työsuhteessa vakinaisena (työsuhde
AJANKOHTAISTA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ TYÖOIKEUDESTA. Lainopillinen asiamies Markus Äimälä
AJANKOHTAISTA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ TYÖOIKEUDESTA Lainopillinen asiamies KKO 2008:50 Työntekijä oli ollut työnantajalle pätevää syytä ilmoittamatta poissa työstä viisi perättäistä työpäivää sekä niitä seuranneet
Virkamiesten lomauttaminen
Virkamiesten lomauttaminen Päivitetty 11/2016 Valtion virkamieslaki 8 luku 36 39 Jos viranomainen voisi 27 :n 1 momentin nojalla irtisanoa virkamiehen, virkamies voidaan 14 päivän ilmoitusaikaa noudattaen
HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus
Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014
Työelämän pelisäännöt
Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä
HE 174/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain 6 luvun muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain 6 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi henkilöstöä koskevaa kirkkolain 6 lukua. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi
, , , ,5 48,75 52
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen
Alkusanat. Aineisto on ladattavissa ja tulostettavissa liittojen kotisivuilta. Helsingissä 5.4.2012
MUUTOSTURVA 2 Alkusanat Tämä teknologiateollisuutta koskeva muutosturva-aineisto on laadittu Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n välisenä yhteistyönä. Julkaisun tarkoitus on antaa opastusta
Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain
Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain
SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN
SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...
TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi
Työnantaja TYÖSOPIMUS Työsuhteen osapuolet Työsopimuksen voimassaolo Työntekijä Henkilötunnus Yllä mainittu työntekijä sitoutuu korvausta vastaan tekemään yllä mainitun työnantajan hänelle osoittamaa työtä
1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT
1 1. Kevään ja kesän arkipyhät 2. Nuorten kesätyö ja harjoittelu työntekijätehtävissä 3. Nuorten kesätyö ja harjoittelu toimihenkilötehtävissä 1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen
Työsopimus ja työsuhteen päättäminen. Lakimies Mika Välimaa Lappeenranta,
Työsopimus ja työsuhteen päättäminen Lakimies Mika Välimaa Lappeenranta, 23.11.2017 Ennen työsopimusta Työntekijän hakeminen/haastattelu Kuka tekee työsopimuksen/on sopimuksen osapuoli Tarkistettava HA-päätöksen
Kuuden euron työkokeilu. Infotilaisuus RT-RL Tapio Kari
Kuuden euron työkokeilu Infotilaisuus RT-RL 9.2.2017 Tapio Kari Kuuden euron työkokeilua koskevat määräykset koskevat kaikkia RT-RL sopimusaloja Kaikille Rakennusteollisuus RT:n ja Rakennusliiton työehtosopimusaloille
Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot
Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Uusi työaikamalli Kansanopistojen rehtorit 16.2.2010 Asiantuntija Salla Pyymäki Tuottavuus- ja palkkakilpailukykyohjelma Neuvottelutulos 8.2.2010 (hallitus vahvistaa
TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ERÄIDEN VUOSILOMAMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA
Yleiskirjeen 9/2019 liite TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018 2019 ERÄIDEN VUOSILOMAMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Tällä työehtosopimuksella muutetaan kunnallisen
Alkusanat. Helsingissä
MUUTOSTURVA 2 Alkusanat Muutosturvan tavoitteena on parantaa taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä irtisanotun työntekijän asemaa ja edistää
Suomen Farmasialiiton, Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Apteekkien työnantajaliiton yhteinen ohje vuosityöajan pidentämisen toteuttamisesta.
30.9.2016 1 OHJEET VUOSITYÖAJAN PIDENTÄMISEKSI Suomen Farmasialiiton, Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Apteekkien työnantajaliiton yhteinen ohje vuosityöajan pidentämisen toteuttamisesta. Vuosityöajan
Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen
Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,
Muistio. Työelämä / Työlainsäädäntö ja työehtosopimuspolitiikka Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9)
Työelämä / Työlainsäädäntö ja Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9) VUOSILOMALAIN MUUTOKSET 1.4.2016 Vuosilomalakia muutetaan 1.4.2016 voimaantulevalla lailla kahdella tavalla: 1. Yli neljän viikon pituisiin
Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen
Sosiaalialan järjestötyön infotilaisuus
Sosiaalialan järjestötyön infotilaisuus 22.11.2016 Johtava asiantuntija Anna Kallaskari ja Asiantuntija Heidi Elvilä Hyvinvointialan liitto 1.1.2017 2 3 Hyvinvointialan liitto Sosiaalialan Työnantajat
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...
Sopimus koskee lomauttamista sekä toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen päättämistä
Kotimaan matkustaja-alusliikenteen työehtosopimus 1(5) LIITE 4 SUOMEN MATKUSTAJALAIVAYHDISTYKSEN JA SUOMEN MERIMIES-UNIONI SMU RY:N, SUOMEN LAIVANPÄÄLLYSTÖ- LIITON JA SUOMEN KONEPÄÄLLYSTÖLIITON VÄLINEN
Vuonna 2017 voimaan tulevia lakimuutoksia. Liisa Salonen
Vuonna 2017 voimaan tulevia lakimuutoksia Liisa Salonen 11.3.2017 Muutosturvan ja työterveyshuollon laajentaminen Edellytykset Muutosturvan ja työterveyshuollon järjestämisvelvollisuus laajenee työntekijän
1. Tuta-irtisanottavan työllistymisvapaa ja työllistymistä edistävä valmennus tai koulutus
Liite yleiskirjeeseen A6/2017 TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUS TARJOTA KOULUTUSTA TAI VALMENNUSTA SEKÄ TYÖTERVEYSHUOLTOA 1.1.2017 LUKIEN Työsopimuslaki ja työterveyshuoltolaki muuttuivat vuoden 2017 alusta siten,
TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa
TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa Opintovapaa Opintovapaa tarjoaa työssä oleville joustavan mahdollisuuden opiskeluun. Oikeus opintovapaaseen perustuu opintovapaalakiin (273/1979).
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011)
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011) Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti.
Soveltamisohje vuosilomalain muutoksista
1 Soveltamisohje vuosilomalain muutoksista Muutosten pääkohdat Vuosilomalakia muutettiin 1.4.2019 lukien siten, että työntekijälle turvataan oikeus EU-lainsäädännön edellyttämään vähintään neljän viikon
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia. johtuu saman työnantajan muiden työntekijöiden. tehtäväksi myös Iomautuspäivärahaa koskeviin säännöksiin.
1994 vp - HE 110 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laeiksi lomaotuksen johdosta maksettavasta ylimääräisestä työttömyysvakuutusmaksusta vuonna 1994 annetun lain muuttamisesta ja työttömyysturvalain väliaikaisesta
Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta.
Vuosiloma Lomanmääräytymisvuosi Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Lomakausi 2.5. 30.9. välinen aika. Täysi lomanmääräytymiskuukausi Kalenterikuukausi,
TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ
Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent 2016 Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton
PALKATAKO VAI VERKOSTOITUA/ ERI VAIHTOEHTOJEN OIKEUDELLISET HAASTEET. 2013 Juridia Bützow www.juridiabutzow.com
PALKATAKO VAI VERKOSTOITUA/ ERI VAIHTOEHTOJEN OIKEUDELLISET HAASTEET 1 PALKATAKO VAI VERKOSTOITUA Palkkaaminen Syntyy työsuhde Työntekijä on työnantajansa käytettävissä Pelisäännöt tulevat lainsäädännöstä
Eduskunta Hallintovaliokunta. Yleistä
Eduskunta Hallintovaliokunta HE 37/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion virkamieslain ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain sekä poliisin hallinnosta annetun lain 15 :n muuttamisesta
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY
TYÖSOPIMUSMALLI YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY Alla mainittu työnantaja ja ylempi toimihenkilö (jäljempänä toimihenkilö) ovat sopineet seuraavista työsuhteen ehdoista. Lisäksi on otettava huomioon mahdollisen
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen. tiedotustilaisuus työministeri Jari Lindström
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen tiedotustilaisuus 8.11.2018 työministeri Jari Lindström Irtisanomisesta yleensä Työnantaja voi irtisanoa työsopimuksen 1) työntekijästä johtuvasta syystä
Työkokeilu Varsinais-Suomen TE-toimisto Työkokeilu
Työkokeilu 2019 1 26.3.2019 Varsinais-Suomen TE-toimisto Työkokeilu Työkokeilu Työpaikalla järjestettävä ei-työsuhteinen työllistymistä edistävä palvelu, jonka tavoitteena on selvittää henkilöasiakkaan
c) 6 viikkoa, kun osa-aikaistaminen tai irtisanominen taikka lomauttaminen yli 90 päiväksi ilmeisesti kohdistuu yli 10 työntekijään.
1 (7) KUNNALLINEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS 2005 2007 3 TYÖNTEKIJÄN LOMAUTTAMINEN 1 Yleistä Työntekijän lomauttaminen määräytyy kulloinkin voimassa olevan työsopimuslain säännösten mukaisesti
Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi
Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko
Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja
Keskimääräisessä työajassa on huomioitu Työehtosopimuksen 20 :n mukaiset työaikaa lyhentävät
1(2) Paikallinen sopimus vuorotyötä tekevien ylempien toimihenkilöiden työaikajärjestelyistä ja niihin liittyvistä korvauksista Finnair Oyj:ssä ja sen tytäryhtiöissä 1. Sopimuksella on sovittu Finnair
Työsopimus ja koeaika. Henkilökohtaisen avun koulutus Kouvola
Työsopimus ja koeaika Henkilökohtaisen avun koulutus Kouvola 23.5.2017 1 2 Työsopimus Työnantaja Työntekijä (henkilökohtaisuus) Sopivat Työn tekemisestä Työnjohto ja työn valvonta työnantajalla Työn vastikkeellisuus
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän
Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus
Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...
Hirsimäki Liite yleiskirjeeseen A 7/2004
Hirsimäki Liite yleiskirjeeseen A 7/2004 MÄÄRÄAIKAISET PALVELUSSUHTEET 1. Yleistä Virka- ja työsopimussuhteet voivat olla joko toistaisia tai määräaikaisia. Virkasuhteiden osalta palvelussuhteen kestoa
Ajankohtaista Malmikaivosten työehtosopimus uudistettiin 15.6.2016 allekirjoitetulla sopimuksella työmarkkinakeskusjärjestöjen 14.6.2016 solmiman kilpailukykysopimuksen mukaisesti. Uusi työehtosopimus
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND Marjatta Sidarous JÄSENKIRJE Y/4/2009 24.9.2009 1(6) TYÖN TILAPÄINEN JA PYSYVÄ VÄHENTYMINEN Työn tilapäinen tai pysyvä vähentyminen vaikuttaa
Hyvä seura työnantajana
Hyvä seura työnantajana Vapaaehtoisuus, tuntityö, päätoimisuus mikä on tulevaisuus? Työsuhteinen työntekijä täydentää ja tukee vapaaehtoisuutta ei korvaa Seuran talous (omarahoitus, tuet) Työoikeudelliset
Työsopimusmalli 1 / 4. Työsopimusmalli
Työsopimusmalli 1 / 4 Työsopimusmalli Ylemmät toimihenkilöt YTN ry Alla mainittu työnantaja ja ylempi toimihenkilö (jäljempänä toimihenkilö) ovat sopineet seuraavista työsuhteen ehdoista. Lisäksi on otettava
Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella
Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella Vapaalle voi jäädä työntekijä, Joka ollut kokoaikatyössä tai sellaisessa työssä, jonka työaika on yli 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen
Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014
Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014 Jäsenyysedellytys Palkansaajan jäsenyysehdon pituus lyheni 34 viikosta 26 viikkoon Uutta lyhyempää jäsenyysehtoa sovelletaan, kun henkilö on 29.12.2013 jälkeen ollut yhden
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen
Työllistämiskynnyksen madaltaminen pienissä yrityksissä. Tiedotustilaisuus
Työllistämiskynnyksen madaltaminen pienissä yrityksissä Tiedotustilaisuus 2.10.2018 Keskeiset tavoitteet ja vaikutusmekanismi Irtisanomiskynnyksen korkeudella on vaikutusta työllistämiskynnykseen. Virherekrytoinnin
Ulkomaisen työvoiman käyttö. Tommi Lantto PSAVI
Ulkomaisen työvoiman käyttö Tommi Lantto PSAVI Työsuhteen ehdot kaikille samat Suomalaisen työnantajan palveluksessa oleville työntekijöille työsuhteen ehdot ovat samat kansalaisuudesta riippumatta palkka
Työsuhteen päättäminen
Työsuhteen päättäminen Määräaikainen työsopimus Tietyksi määräajaksi sovittu työsopimus päättyy sovitun määräajan tai työn päättyessä ilman erillistä irtisanomista ja irtisanomisaikaa. Toistaiseksi voimassa
Infotilaisuus Koskela Helena
Infotilaisuus 26.01.2017 1 26.01.2017 Koskela Helena Työnhakijan haastattelut työttömän työnhakijan haastattelu tulee järjestää työttömyyden jatkuttua yhdenjaksoisesti kolmen kuukauden ajan ja sen jälkeen
Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle
Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta
Hallintojohtaja 33/
TERVON KUNTA VIRANHALTIJAN PÄÄTÖS Hallintojohtaja 33/2018 18.6.2018 ASIA: ASIASELOSTUS: Työsopimuslain mukainen muutos / Tervon kunnan, sijoituspaikkana Tervon Yhtenäiskoulu, määräaikaisen, osa-aikaisen
Työlainsäädännöstä. Työyhteisötaidot Jouko Karhunen 2011
Työlainsäädännöstä Työyhteisötaidot Jouko Karhunen 2011 Yleistä tästä kalvosarjasta Käsiteltävät lait löytyvät netistä www.finlex.fi Tämä esitys ei ole täydellinen, vaan ohella on tutustuttava osoitettuihin