Alkusanat. Helsingissä
|
|
- Hannele Ketonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MUUTOSTURVA
2 2 Alkusanat Muutosturvan tavoitteena on parantaa taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä irtisanotun työntekijän asemaa ja edistää hänen mahdollisimman nopeaa uudelleen työllistymistä. Muutosturvan toteutuminen edellyttää aktiivista yhteistyötä työnantajien, työntekijöiden ja työvoimaviranomaisten välillä. Vain siten voidaan saavuttaa muutosturvan tavoite; työntekijöiden nopeampi työllistyminen ja muutoksen aikaisen turvan lisääntyminen myös käytännössä. Tässä aineistossa käsitellään myös muutosturvaan alkaen tulleita muutoksia liittyen irtisanotun oikeuteen työllistymistä edistävään valmennukseen tai koulutukseen ja työterveyshuoltoon. Tämä teknologiateollisuutta koskeva muutosturva-aineisto on laadittu Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n välisenä yhteistyönä. Aineisto on ladattavissa ja tulostettavissa liittojen kotisivuilta. Helsingissä Teknologiateollisuus ry Metallityöväen Liitto ry
3 3 MUUTOSTURVA Muutosturvalla tarkoitetaan työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimisto), työnantajan ja työntekijöiden yhteistyönä toteutettavaa toimintamallia, jonka avulla pyritään edistämään taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä irtisanotun työntekijän mahdollisimman nopeaa uudelleen työllistymistä. Malli edellyttää työnantajalta, työntekijöiltä ja työvoimaviranomaisilta tehokasta työllistymistä edistävää yhteistoimintaa. Muutosturvan keskeinen sisältö Työnantajan velvollisuus tehdä esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi yhteistoimintamenettelyn alkaessa irtisanomisuhan koskiessa vähintään kymmentä työntekijää. Työnantajan velvollisuus esittää yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti irtisanomisajan kuluessa tuetaan työntekijöiden oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai koulutukseen sekä heidän työllistymistään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetuilla palveluilla irtisanomisuhan koskiessa alle kymmentä työntekijää. Työntekijän oikeus 5 20 työpäivän palkalliseen työllistymisvapaaseen irtisanomisaikana. Lisäksi työntekijällä on oikeus saada työllistymisvapaata enintään viisi työpäivää työllistymissuunnitelman mukaiseen työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen, harjoitteluun ja työssäoppimiseen. Työntekijän oikeus työllistymissuunnitelman aikaiseen korotettuun ansio-osaan enintään 200 päivältä. Irtisanotulla työntekijällä oikeus työllistymistä edistävään valmennukseen tai koulutukseen. Irtisanotulla työntekijällä oikeus työterveyshuoltoon 6 kk ajan työntekovelvoitteen päättymisestä lukien. TOIMINTASUUNNITELMA JA TOIMINTAPERIAATTEET (YTL 49 ) Toimintasuunnitelma Työnantajan harkitessa vähintään 10 työntekijän irtisanomista taloudellisista ja/ tai tuotannollisista syistä työnantajan tulee tehdä yhteistoimintaneuvottelujen alussa esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi. Toimintasuunnitelmaa valmistellessaan työnantajan on viipymättä selvitettävä yhdessä työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa työllistymistä tukevat julkiset työvoimapalvelut. Toimintasuunnitelmasta tulee käydä ilmi seuraavat seikat: yhteistoimintaneuvottelujen suunniteltu aikataulu, neuvotteluissa noudatettavat menettelytavat, suunnitellut irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet julkisia työvoimapalveluja käytettäessä,
4 4 suunnitellut irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet työnhaun ja koulutuksen edistämiseksi. Toimintaperiaatteet Jos työnantaja harkitsee alle 10 työntekijän irtisanomista, työnantajan on esitettävä yhteistoimintamenettelyssä toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti tuetaan irtisanomisajan kuluessa työntekijöiden oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai koulutukseen työllistymistä julkisia työvoimapalveluita käyttäen. Selvitysvelvollisuus (TSL 9:3) Työnantajalla, jolla ei ole yhteistoimintalain mukaista neuvotteluvelvoitetta, on velvollisuus selvittää työntekijälle irtisanomisen perusteiden ja vaihtoehtojen lisäksi TEtoimistolta saatavat työvoimapalvelut. TYÖLLISTYMISVAPAA (TES ) Taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä irtisanotulla työntekijällä on irtisanomisajan pituuden mukaan määräytyvä oikeus työllistymisvapaaseen irtisanomisaikanaan. Työntekijä voi käyttää työllistymisvapaata työehtosopimuksessa mainittuihin, hänen työllistymistään edistäviin toimenpiteisiin. Työntekijän on ennen vapaan käyttämistä ilmoitettava sen ajankohdasta ja perusteesta työnantajalle niin hyvissä ajoin kuin mahdollista. Työntekijä voi käyttää oikeutta työllistymisvapaaseen vain osallistuakseen laissa tarkoitettuihin hänen työllistymistään tukeviin toimenpiteisiin. Tällaisia toimia ovat osallistuminen työllistymissuunnitelman laatimiseen, työllistymissuunnitelman mukaiseen työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen, harjoitteluun ja työssäoppimiseen, uudelleensijoitusvalmennukseen, riippumatta siitä, järjestääkö valmennuksen työvoimaviranomainen vai jokin muu taho, oma-aloitteiseen tai viranomaisaloitteeseen työpaikan hakuun ja työhaastatteluun. Vapaan käyttämisestä ei saa aiheutua työnantajalle merkittävää haittaa. Työllistymisvapaan pituus määräytyy työnantajan noudatettavana olevan irtisanomisajan pituuden mukaan seuraavasti: enintään yhteensä 5 työpäivää, jos irtisanomisaika on enintään 1 kuukausi, enintään yhteensä 10 työpäivää, jos irtisanomisaika on yli 1 kuukausi mutta enintään 4 kuukautta, enintään yhteensä 20 työpäivää, jos irtisanomisaika on yli 4 kuukautta. Kenellä tahansa työllistymisvapaaseen oikeutetulla työntekijällä on irtisanomisajan pituudesta riippumatta oikeus edellä mainittujen vapaiden lisäksi käyttää viisi työpäivää työllistymissuunnitelman mukaiseen työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen, harjoitteluun ja työssäoppimiseen. Vapaata voidaan käyttää myös työpäivän osina.
5 5 Työllistymisvapaan ajalta maksetaan tuntipalkkaiselle työntekijälle keskituntiansion ja kuukausipalkkaiselle työntekijälle henkilökohtaisena aikapalkkana olevan kuukausipalkan mukaista palkkaa. TYÖLLISTYMISSUUNNITELMA TAI SITÄ KORVAAVA SUUNNITELMA (Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta) TE-toimisto laatii yhdessä työnhakijan kanssa työllistymissuunnitelman tai sitä korvaavan suunnitelman. Suunnitelmassa sovitaan siitä, miten työnhakija etsii työtä tai parantaa osaamistaan sijoittuakseen työmarkkinoille. TE-toimisto järjestää työnhakijalle ensimmäisen haastattelun kahden viikon kuluessa työnhaun alkamisesta, jollei se työnhakijan tilanne huomioon ottaen ole ilmeisen tarpeetonta. Tällöin laaditaan työllistymissuunnitelma tai sitä korvaava suunnitelma. KOROTETTU ANSIO-OSA (Työttömyysturvalaki) Työllistymissuunnitelmassa sovitun, työllistymistä edistävän palvelun ajalta työttömällä on oikeus ansiopäivärahaan maksettavaan korotettuun ansio-osaan. Tällaisia palveluja ovat työvoimapoliittinen aikuiskoulutus, omaehtoinen opiskelu, työkokeilu työpaikalla, työelämävalmennus, työ- ja koulutuskokeilu ja kuntouttava työtoiminta. Korotettu ansio-osa on 55 prosenttia päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Kun palkka kuukaudessa on suurempi kuin 95-kertainen perusosa, ansio-osa on tämän rajan ylittävältä päiväpalkan osalta 25 prosenttia. Ansiopäiväraha lapsikorotuksineen on tällöin enintään yhtä suuri kuin ansiopäivärahan perusteena oleva päiväpalkka, kuitenkin vähintään mahdollisella lapsikorotuksella ja korotusosalla korotetun perusosan suuruinen. Korotettua ansio-osaa maksetaan enintään 200 päivältä. Korotettua ansio-osaa voidaan maksaa myös työllistymissuunnitelmassa sovittujen palvelujen väliseltä ajalta, jos palvelujen välinen aika on enintään seitsemän päivää. Muutosturvan ansio-osa maksetaan palvelujen ajalta, vaikka ansiopäivärahaan ei työttömänä olisikaan oikeutta omavastuuajan tai työvoimapoliittisen karenssin vuoksi. Samalla kun korotettua ansio-osaa maksetaan, omavastuuaika ja karenssi kuluvat. Ansiopäiväraha lyhennetyllä työviikolla työskenneltäessä Työntekijällä, jonka työaikaa on lyhennetty lomautuksen johdosta yhdellä tai useammalla päivällä viikossa ja palkkaa vähennetty vastaavasti, on oikeus soviteltuun työttömyyspäivärahaan näiltä työttömyyspäiviltä. Työttömyyspäivärahaan ei ole kuitenkaan oikeutta, jos työntekijän työaika kalenteriviikon tarkastelujakson aikana ylittää 80 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän työajasta. IRTISANOTUN TYÖNTEKIJÄN TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄ VALMENNUS TAI KOULUTUS Työsopimuslakiin alkaen tulleen uuden 7 luvun 13 :n mukaisesti työnantaja on velvollinen tarjoamaan taloudellisilla, tuotannollisilla tai työnantajan toiminnan
6 6 uudelleenjärjestelyistä johtuvilla syillä irtisanomalleen työntekijälle tilaisuuden osallistua työnantajan kustantamaan työllistymistä edistävään valmennukseen tai koulutukseen, jos: 1) työnantajan palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 henkilöä; ja 2) työntekijä on ollut ennen työsuhteen päättymistä yhdenjaksoisesti vähintään viisi vuotta työnantajan palveluksessa. Valmennuksen tai koulutuksen on arvoltaan vähintään vastattava työntekijän laskennallista palkkaa kuukauden ajalta tai irtisanotun työntekijän kanssa samassa toimipaikassa työskentelevän henkilöstön keskimääräistä kuukausiansiota siitä riippuen, kumpi on suurempi. Valmennus tai koulutus on toteutettava irtisanomisajan päättymisen jälkeen kahden kuukauden kuluessa. Painavasta syystä valmennus tai koulutus saadaan toteuttaa myöhemminkin. Valmennuksen tai koulutuksen toteutumisaika tai arvioitu aika on kuitenkin oltava työntekijän tiedossa työsuhteen päättymishetkellä. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia, että työnantaja täyttää velvollisuutensa kustantamalla työntekijän itsensä hankkiman koulutuksen tai valmennuksen kokonaan tai osittain. Työnantaja ja henkilöstö saavat sopia toisin valmennuksen tai koulutuksen arvon määräytymisestä. Lisäksi työnantaja ja henkilöstö saavat sopia valmennuksen tai koulutuksen sijasta muustakin järjestelystä, jolla edistetään irtisanottavan työllistymistä. Henkilöstön edustajan tekemä sopimus sitoo kaikkia niitä työntekijöitä, joita sopimuksen tehneen työntekijöiden edustajan on katsottava edustavan. IRTISANOTUN TYÖNTEKIJÄN OIKEUS TYÖTERVEYSHUOLTOON Työterveyshuoltolakiin alkaen tulleen uuden 2 :n 3 momentin mukaisesti työnantajan on järjestettävä työterveyshuollon palvelut taloudellisilla, tuotannollisilla tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvilla syillä irtisanomalleen työntekijälle kuuden kuukauden ajan työntekovelvollisuuden päättymisestä työterveyshuoltosopimuksen mukaisesti, jos 1) työnantajan palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 henkilöä; ja 2) työntekijä on ollut ennen työsuhteen päättymistä yhdenjaksoisesti vähintään viisi vuotta työnantajan palveluksessa. Työnantajan velvollisuus työnterveyshuollon järjestämiseen lakkaa, kun irtisanottu työntekijä siirtyy toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kuusi kuukautta kestävään määräaikaiseen työ- tai virkasuhteeseen toisen työnantajan palvelukseen ja tämän järjestämän työterveyshuollon piiriin. Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle toisen työnantajan palvelukseen ja tämän järjestämän työterveyshuollon piiriin siirtymisestä. LISÄTIETOJA: Lainsäädäntö TE-palvelut Teknologiateollisuuden työehtosopimus
MUUTOSTURVA 5.4.2012 1
MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 Tavoite Nopeampi työllistyminen ja muutoksen aikaisen turvan lisääminen tuotannollisissa ja taloudellisissa irtisanomistilanteissa ja pidempiaikaisissa lomautustilanteissa (vähintään
Alkusanat. Aineisto on ladattavissa ja tulostettavissa liittojen kotisivuilta. Helsingissä 5.4.2012
MUUTOSTURVA 2 Alkusanat Tämä teknologiateollisuutta koskeva muutosturva-aineisto on laadittu Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n välisenä yhteistyönä. Julkaisun tarkoitus on antaa opastusta
Muutosturvainfo PIONR
Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla
1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto
Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)
1. Tuta-irtisanottavan työllistymisvapaa ja työllistymistä edistävä valmennus tai koulutus
Liite yleiskirjeeseen A6/2017 TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUS TARJOTA KOULUTUSTA TAI VALMENNUSTA SEKÄ TYÖTERVEYSHUOLTOA 1.1.2017 LUKIEN Työsopimuslaki ja työterveyshuoltolaki muuttuivat vuoden 2017 alusta siten,
Tast 21.2.2005. Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 6/2005 Tast 21.2.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA Tulopoliittisen
Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma
1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 31.3.2014 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä vuoden 2014 talousarvioon
Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma
1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 23.9.2013 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tavoitteena 2,4
Työnhakijan ja työnantajan muutosturva
Työnhakijan ja työnantajan muutosturva te-palvelut.fi Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Työllistymistä ja muutosturvaa koskeva toimintamalli parantaa työntekijän asemaa tilanteissa, joissa hän
Työttömyysturva. Esko Salo
Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet
Muistio UUSI KOULUTUSVELVOLLISUUS JA TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖVOIMAN VÄHENTÄMISEN YHTEYDESSÄ
14.12.2016 1 (7) UUSI KOULUTUSVELVOLLISUUS JA TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖVOIMAN VÄHENTÄMISEN YHTEYDESSÄ Tuta-irtisanotun työntekijän koulutusvelvollisuus Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla
Yrityksen yt-tilanne ja TE-palvelut
Yrityksen yt-tilanne ja TE-palvelut Muutos yrityksessä henkilöstön vähentäminen Hallitse tilanne muutospalveluiden avulla Minimoi muutostilanteen negatiiviset vaikutukset Hallittu läpivienti on imagotekijä
Muistilista Edunvalvontaosasto
Muistilista - Irtisanominen tuta-perusteella - Osa-aikaistaminen - Lomauttaminen - Yhteistoimintaneuvottelut - Muutosturva irtisanomistilanteessa 2019 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen
Yrityksen yt-tilanne ja TE-palvelut
Yrityksen yt-tilanne ja TE-palvelut Muutos yrityksessä henkilöstön vähentäminen Hallitse tilanne muutospalveluiden avulla Minimoi muutostilanteen negatiiviset vaikutukset Hallittu läpivienti on imagotekijä
Työnhaku. Muutosturva. www.mol.fi. Työvoimatoimisto
Työnhaku www.mol.fi Muutosturva Työvoimatoimisto Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Työllistymistä ja muutosturvaa koskevalla toimintamallilla parannetaan työntekijän asemaa tilanteissa, joissa
Työnhakijan ja työnantajan muutosturva
Työnhakijan ja työnantajan muutosturva te-palvelut.fi Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Työllistymistä ja muutosturvaa koskeva toimintamalli parantaa työntekijän asemaa tilanteissa, joissa hän
MUUTOSTURVA Muutosturva.indd :22:24
MUUTOSTURVA Muutosturva.indd 1 31.10.2005 17:22:24 Kannen kuva: Lehtikuva - 2 - ALKUSANAT Tämän teknologiateollisuuden muutosturva-aineiston on laatinut Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen liiton
Muutosturva. www.mol.fi
Työnhakijalle & työnantajalle Muutosturva www.mol.fi Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli Työllistymistä ja muutosturvaa koskeva toimintamalli parantaa työntekijän asemaa tilanteissa, joissa hän
Yhteistoimintamenettely
Yhteistoimintamenettely Muutosturva Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Säännökset - YT-laissa - Työsopimuslaissa - Työttömyysturvalaissa - Laissa
Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma
22.3.2016 Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma Yhteistoimintamenettelyn perusteet Yhteistoimintalain 9 :n mukaan työnantajan on yhteistoimintaneuvotteluissa annettava henkilöstön edustajille esitys
Yrityksen yt-tilanne ja TE-palvelut
Yrityksen yt-tilanne ja TE-palvelut Muutos yrityksessä henkilöstön vähentäminen Hallitse tilanne muutospalveluiden avulla Minimoi muutostilanteen negatiiviset vaikutukset Hallittu läpivienti on imagotekijä
Lomauttaminen? Irtisanominen?
Lomauttaminen? Irtisanominen? Minäkö? Millä perusteella? Miten siitä selviää? Mitä sen jälkeen? Luottamusmiesseminaari, Kirkon alat ry, 11.- 12.5.2016 1 Lomautuksen perusteet Esityksen sisällöstä Menettelytavat
Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma
Liite nro 2 Hallitus 16.7.2019 Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma YT -toimikunta 11.7.2019 1 Sisällys 1 Perusteet ja vaikutukset... 3 2
Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän. kun työvoiman tarve muuttuu. AA Katriina Vierula
YT-asiat käytännössä Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän tulee tietää, tää kun työvoiman tarve muuttuu AA Katriina Vierula Ai Asianajotoimisto i i Pl Peltonen LMR Oy 24.11.2015 YTL soveltamisala 1
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND Marjatta Sidarous JÄSENKIRJE Y/4/2009 24.9.2009 1(6) TYÖN TILAPÄINEN JA PYSYVÄ VÄHENTYMINEN Työn tilapäinen tai pysyvä vähentyminen vaikuttaa
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Muutoksia 2018 työttömyysturva, liikkuvuusavustus, aktiivimalli Helena Koskela Alkava yritystoiminta ja työllistyminen omassa työssä Työttömyysturvalaki 2 luku,
Työvoiman vähentämistilanteet. Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ
Työvoiman vähentämistilanteet Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Käydään läpi: Yhteistoimintamenettely Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Eija Mali, OAJ 2 Yhteistoimintamenettely
Työttömyysturvan muutokset 2017
Työttömyysturvan muutokset 2017 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisällys Lainmuutokset 2017 Päivärahakauden enimmäisaika Päivärahan korotusosat Omavastuuaika Päivärahan määrittelyn muutoksia Alle kahden
SISÄLLYS. N:o 455. Laki. eräiden pitkäaikaisesti työttöminä olleiden henkilöiden eläketuesta annetun lain 1 ja 21 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 455 462 SISÄLLYS N:o Sivu 455 Laki eräiden pitkäaikaisesti työttöminä olleiden henkilöiden eläketuesta annetun lain 1 ja 21
TYÖSOPIMUSLAIN MUUTOKSIA
1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE TYÖSOPIMUSLAIN MUUKSIA 1.1.2017 1. Koeaika Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 alkaen. Työsopimuslain muutokset eivät kuitenkaan vaikuta työehtosopimuksessa sovittuihin määräyksiin.
Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko
Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on
Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS
VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 VIII LUVUN JA IX LUVUN MUUTTAMISESTA Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2005 2007 lomauttamista koskevan
30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen
Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti
Muutosturva. Hannele Liesegang. hannele.liesegang@tem.fi
Muutosturva Hannele Liesegang hannele.liesegang@tem.fi Laki yhteistoiminnasta yrityksissä Ilmoitus työ- ja elinkeinotoimistolle viimeistään yt-neuvottelujen alkaessa: neuvotteluesitys (8 luku 48 ) Viipymättä
MITÄ MUISTETTAVAA TYÖVOIMAA VÄHENNETTÄESSÄ?
MITÄ MUISTETTAVAA TYÖVOIMAA VÄHENNETTÄESSÄ? Katja Leppänen EK TYÖVOIMAN SOPEUTTAMISKEINOT - PERUSTEENA YRITYKSEN TUOTANTO / TALOUS 1. Irtisanominen työ vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi (ns. kollektiiviperuste)
TE-palvelut. aina saatavilla
TE-palvelut aina saatavilla TE-palvelut asiantuntijapalveluna Verkossa Puhelimitse Kasvokkain Kuvayhteydellä Ilmoitusluontoiset asiat voi hoitaa verkossa tai soittamalla puhelinpalveluun TE-palvelujen
Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Työsopimuslain muutokset voimaan 1.1.2017 Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen pitkäaikaistyöttömän kanssa TSL 1:3a Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ei edellytä TSL 3 :n 2 momentissa tarkoitettua
Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.
JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan
Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014
Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014 Jäsenyysedellytys Palkansaajan jäsenyysehdon pituus lyheni 34 viikosta 26 viikkoon Uutta lyhyempää jäsenyysehtoa sovelletaan, kun henkilö on 29.12.2013 jälkeen ollut yhden
TE-palvelut. aina saatavilla
TE-palvelut aina saatavilla TE-palvelut asiantuntijapalveluna Verkossa Puhelimitse Kasvokkain Kuvayhteydellä Ilmoitusluontoiset asiat voi hoitaa verkossa tai soittamalla puhelinpalveluun TE-palvelujen
PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT
PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT 1 Sopimuksen soveltamisala Sopimuksen perusteella määräytyvät henkilöstön asema ja työehdot
Työttömyysturvailta. Salossa 11.2.2015. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Työttömyysturvailta Salossa 11.2.2015 Ansiopäivärahan edellytykset Voit saada ansiopäivärahaa työttömyyskassasta, jos Olet ilmoittautunut te-toimistoon kokoaikatyönhakijaksi osa-työkyvyttömyyseläkettä
HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista
HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista Nykytila Kokoaika- ja osa-aikatyöstä voi kieltäytyä työttömyysetuutta menettämättä, jos työstä maksettava palkka, josta on vähennetty työn vastaanottamisesta aiheutuvat
Ajankohtaista työlainsäädännöstä. Tampereen työmarkkinaseminaari
Ajankohtaista työlainsäädännöstä Tampereen työmarkkinaseminaari 18.5.2017 Ajankohtaiset sääntelyhankkeet Vireillä olevat hankkeet: Työaikasääntelyä selvittävä työryhmä Nollatuntisopimusten pelisääntöjä
Selkoesite. Muutosturva. te-palvelut.fi
Selkoesite Muutosturva te-palvelut.fi Muutosturva Tämä esite kertoo muutosturvasta ja TE-palveluiden tuesta muutoksessa. Muutosturva koskee sinua, jos sinut on irtisanottu työstäsi tuotannollisista tai
TIETOA MUUTOSTURVASTA JA TYÖVOIMATOIMISTON PALVELUISTA
TIETOA MUUTOSTURVASTA JA TYÖVOIMATOIMISTON PALVELUISTA Uudenmaan muutosturvayksikkö Hillevi Ceder 1 TYÖVOIMATOIMISTON PALVELUT OVAT: avoimia kaikille valtakunnallisia luottamuksellisia maksuttomia 2 TYÖVOIMATOIMISTO
Selkoesite. Muutosturva. te-palvelut.fi
Selkoesite Muutosturva te-palvelut.fi Muutosturva Tämä esite kertoo muutosturvasta ja TE-toimiston palveluista. Muutosturva koskee sinua, jos sinut on irtisanottu työstäsi tuotannollisista tai taloudellisista
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 1 luvun 9 ja 2 a luvun 6 a, sellaisina kuin ne ovat, 1 luvun 9 laissa 1001/2012 ja 2 a luvun
Työnantajan kirjallinen neuvotteluesitys yhteistoimintamenettelyn käymistä varten Esitys sisältää työllistymistä edistävän toimintasuunnitelman
1 Työnantajan kirjallinen neuvotteluesitys yhteistoimintamenettelyn käymistä varten Esitys sisältää työllistymistä edistävän toimintasuunnitelman Ruoveden kunta Yhteistyökomitea 2.2.2015 klo 8.00 Kunnanhallitus
Työsuhteisen ja yrittäjäjäsenen työttömyysturva osuuskunnassa
Työsuhteisen ja yrittäjäjäsenen työttömyysturva osuuskunnassa Pohjustusta aiheeseen OTK Päivi Siukkola, Pellervo-Seura Työttömyysturvan hakumenettely: asiakkaana TEtoimistossa Oikeustieteen kandidaatti
TE-palvelut. aina saatavilla
TE-palvelut aina saatavilla TE-palvelut asiantuntijapalveluna Verkossa Puhelimitse Kasvokkain Kuvayhteydellä Ilmoitusluontoiset asiat voi hoitaa verkossa tai soittamalla puhelinpalveluun TE-palvelujen
HE 47/ / /2016 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain 6 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kirkkolakia siten, että nimikirjan pitäminen tulisi työnantajalle
Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos
Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos 29.2.2016 1 Yleistä Sopimuksen hyväksymisen edellytyksenä on, että se korvaa hallituksen valmistelevat pakkolait Työmarkkinakeskusjärjestöt edellyttävät, että hallitus
Ulkomaisen työvoiman käyttö. Tommi Lantto PSAVI
Ulkomaisen työvoiman käyttö Tommi Lantto PSAVI Työsuhteen ehdot kaikille samat Suomalaisen työnantajan palveluksessa oleville työntekijöille työsuhteen ehdot ovat samat kansalaisuudesta riippumatta palkka
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja
Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen
Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,
YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄSSÄ TOIMINTASUUNNITELMA
YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄSSÄ TOIMINTASUUNNITELMA 1. Toimenpiteiden perusteet Taustaa ja perusteita neuvotteluiden käynnistämiselle Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän hallitus
Työelämän pelisäännöt
Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä
PAIKALLINEN SOPIMINEN 2017 MUUTOKSET JA MERKITYS TYÖNANTAJILLE? Katariina Sorvanto KataKoski Oy
PAIKALLINEN SOPIMINEN 2017 MUUTOKSET JA MERKITYS TYÖNANTAJILLE? Katariina Sorvanto KataKoski Oy 9.2.2017 YLEISTÄ PAIKALLISESTA SOPIMISESTA Paikallinen sopimisen mahdollisuudet kokonaiskatsaus ja muutokset
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
1(11 Luonnos 25.9.2019 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia,
HE 257/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työsopimuslain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työsopimuslain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia, merityösopimuslakia,
Virkamiesten lomauttaminen
Virkamiesten lomauttaminen Päivitetty 11/2016 Valtion virkamieslaki 8 luku 36 39 Jos viranomainen voisi 27 :n 1 momentin nojalla irtisanoa virkamiehen, virkamies voidaan 14 päivän ilmoitusaikaa noudattaen
Muutosturva. Laki voimaan 1.7.2005, laajennus 1.7.2009
Muutosturva Tavoitteena työnantajan, työntekijöiden ja työ- ja elinkeinohallinnon yhteistyön tehostamisella edistää nopeaa työllistymistä ja lisätä muutoksen aikaista turvaa. Laki voimaan 1.7.2005, laajennus
KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA
KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018 2019 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Sopimuksen voimassaoloaika ja sopimuksen mahdollinen irtisanominen 2 Yleiskorotukset Tämä työehtosopimus (TTES)
Työn vähenemisen on oltava olennaista ja pysyvää (vähintään 90 päivää kestävää).
TTu/JV/3-2016 Henkilöstön irtisanominen ja lomauttaminen taloudellisilla, tuotannollisilla ja työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvilla perusteilla teknologiateollisuudessa Sisällysluettelo
Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha
Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha Edellytykset Hakeminen Päivärahan suuruus Korotettu päiväraha Lomakorvaukset, lomallelähtöraha Vakiintunut tulo Koulutusmahdollisuudet Työllistämisvelvoite Ansiopäivärahan
Työlainsäädäntö uudistuu Helsingin seudun kauppakamari Sini Järvinen
Työlainsäädäntö uudistuu 1.1.2017 Helsingin seudun kauppakamari Sini Järvinen Kilpailukykysopimukseen perustuvat muutokset 2 1) Nykyisten tes:n voimassaoloa jatketaan 12 kuukaudella Tällä aikavälillä ei
Yhteistoiminta ja työvoiman vähentäminen
Yhteistoiminta ja työvoiman vähentäminen VALTAKUNNALLISET LM PÄIVÄT Aikuiskoulutuskeskukset 4.4.2017 Eija Mali ja Minna Vakkuri 1 Työsopimuslain muutokset - koeaika Työnantaja ja työntekijä voivat sopia
Infotilaisuus Koskela Helena
Infotilaisuus 26.01.2017 1 26.01.2017 Koskela Helena Työnhakijan haastattelut työttömän työnhakijan haastattelu tulee järjestää työttömyyden jatkuttua yhdenjaksoisesti kolmen kuukauden ajan ja sen jälkeen
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...
Työttömyysturvan muutokset. Pääluottamusmiestapaaminen
Työttömyysturvan muutokset Pääluottamusmiestapaaminen 14.10.2016 Lakimuutokset Osa ehdotuksista on jo valiokuntakäsittelyssä ja ovat olleet tiedossa jo keväästä 2016 SEN LISÄKSI: Hallituksen kokoama työllisyystyöryhmä
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
EV 10711996 vp- HE 72/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7211996 vp laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta.
Työnantajalle Ohjeita paikallisen sopimisen menettelyyn koskien työsopimuslain 7:13 koulutus- tai valmennusvelvollisuutta
Työnantajalle Ohjeita paikallisen sopimisen menettelyyn koskien työsopimuslain 7:13 koulutus- tai valmennusvelvollisuutta Menettely Neuvottelijat ja päättäjät Tavoitteet Paikallinen sopimus TSL 7:13 koulutustai
HE 49/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Ehdotetut muutokset liittyvät muutosturvan
Osuuskunnat ja ansioturva
Osuuskunnat ja ansioturva Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö Mäkelänkatu 2 C, 4 krs. 00500 HELSINKI www.tyj.fi Sisältö Yrittäjä määritelmä työttömyysturvalaissa Ansiopäivärahan saamisen edellytykset Yrittäjän
Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN
14.12.2016 1 (5) MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla seuraavasti: Määräaikainen työsopimus voidaan
TE-toimiston palvelut
TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 4 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE
PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE JÄSENYYS Varmista, että Sinulla ei ole maksamattomia jäsenmaksuja. Jos olet itse maksanut jäsenmaksusi, liitä hakemukseesi kopio viimeisestä maksutositteesta. Maksamattomat jäsenmaksut
Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen
Käsiteltävät asiat Työsopimuksen päättyminen Takaisinottovelvollisuus Perhevapaat Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Henkilöstön edustajien irtisanomissuoja Työsopimuksen päättyminen
Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto
Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen
Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy
Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys
Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa
Johan Åström 30.1.2009 1 (5) Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa Työttömyyseläke lakkautetaan eläkelajina vuoden 1949 jälkeen syntyneiltä. Työttömyyseläke korvataan pidentämällä työttömyyspäivärahan
AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE. Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko
AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko KKO 2007:69 Työntekijän takaisin ottaminen Työnantaja ja työntekijä olivat tehneet
Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö
Työelämäkokeilu Porissa 1.8.17-31.12.18 Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilun kohderyhmä Projektin kohderyhmä eri kuin työelämäkokeilun kohderyhmä. Työelämäkokeilua järjestetään kuntouttavan työtoiminnan
TYÖTTÖMYYSTURV A 2013. 105 vuotta
TYÖTTÖMYYSTURV A 2013 Edellytykset Hakeminen Päivärahan suuruus Korotettu päiväraha Muutosturvan ansio-osa Lomakorvauksen jaksotus Vakiintunut tulo Koulutusmahdollisuudet Työllistämisvelvoite Voit saada
Kilpailukykysopimuksen muutosturvaa koskevien sopimuskohtien toteuttaminen lainsäädännössä
1 Kilpailukykysopimuksen muutosturvaa koskevien sopimuskohtien toteuttaminen lainsäädännössä Johdanto Keväällä 2016 työmarkkinakeskusjärjestöjen tekemässä Kilpailukykysopimuksessa on kirjauksia muutosturvan
Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 7 luvun 3, 4 :n 4 momentti ja 12 :n 2 momentti, sellaisina
Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma
Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma Yhteistyöryhmä 8.1.2014 SISÄLLYS 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet... 1 2 Suunniteltu aikataulu... 2 3 Neuvottelussa noudatettavat menettelytavat... 3 4 Vaikutukset...
Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015. Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013. Kh 09.02.
Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015 Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013 Kh 09.02.2015 52 Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh. 02 761
1. Ohjelmajohtaja. b. allekirjoittaa kaupungille palkkatuella palkattavien, yrityksiin edelleensijoitettavien, työsopimukset. 2.
Toimivallan delegointi työllisyyskokeilun ajalle kokeilulainsäädännön mukaisten tehtävien ja vastuiden hoitamista varten elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen viranhaltijoille / Elinvoima- ja osaamislautakunta
Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013 1049/2013 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan
TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi
Työnantaja TYÖSOPIMUS Työsuhteen osapuolet Työsopimuksen voimassaolo Työntekijä Henkilötunnus Yllä mainittu työntekijä sitoutuu korvausta vastaan tekemään yllä mainitun työnantajan hänelle osoittamaa työtä
Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen
HE 254/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain
HE 254/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA
TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY AMMATTILIITTO PRO RY JRu, RJ, HH 17.9.2014 LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA Työtuomioistuimen tuomio TT2014:116 koskien Teknologiateollisuuden
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...
Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 209/2016 vp
23.11.216/Pertti Honkanen Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 29/216 vp Viime vuosille on ollut ominaista työttömyyden merkittävä kasvu. Vaikka työttömyyden
Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa
Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Hämeen TE-toimisto 1 Muutokset TE-palveluissa Asiakasta koskevat määritelmät Asiakas JTYPL:n mukaisia palveluita, tukia tai korvauksia hakeva tai saava yksityinen
Työttömyysturvan muutokset. Jenni Korkeaoja , Tampere
Työttömyysturvan muutokset Jenni Korkeaoja 21.10.2017, Tampere Työttömyys tänään Työttömyyden trendi laskussa koko Suomessa Suomi pääsemässä kiinni maailmantalouden ja Euroopan talouden kasvuun 202 000