FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA
|
|
- Sinikka Mäki
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA 1. Työaikapankin käsite ja tarkoitus Työaikapankilla tarkoitetaan työ- ja vapaa-ajan yhteensovitusjärjestelyä, jolla työaikaa, ansaittuja vapaita tai vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan säästää sekä yhdistää toisiinsa pitkäjänteisesti. Järjestelmän tarkoituksena on parantaa yrityksen tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä toimihenkilöiden työssä jaksamista ja ottaa huomioon toimihenkilöiden yksilölliset tarpeet. Tämä työaikapankkeja koskeva ohjeistus on suositus, joka on laadittu helpottamaan työaikapankkien käyttöönottoa. Työaikapankeista voidaan sopia paikallisesti myös näistä ohjeista poiketen, mutta noudattaen kuitenkin aina lainsäädännön ja vakuutusalan työehtosopimuksen määräyksiä. Tämä ohjeistus ei ole työehtosopimuksen osa. Työaikapankin käyttöönotosta ja sen sisällöstä sovitaan kirjallisesti työnantajan ja rekisteröidyn toimihenkilöyhdistyksen kesken vakuutusalan työehtosopimuksen 32 :ssä kerrotulla tavalla. Käyttöönottosopimus on luonteeltaan kehyssopimus, jossa sovitaan järjestelmän pääsäännöt. Työnantaja ja yksittäinen toimihenkilö sopivat keskenään järjestelmän yksityiskohtaisesta soveltamisesta. Työaikapankkijärjestelmään liittyminen on toimihenkilölle vapaaehtoista. 2. Sopimuksen soveltamisala Sopimuksessa on syytä määritellä ne toimihenkilöt, joita sopimus koskee. Työaikapankkijärjestelmän luonteen vuoksi sen tarkoituksena on lähtökohtaisesti koskea kaikkia työehtosopimuksen soveltamispiirissä olevia toimihenkilöitä. Mahdolliset rajaukset eivät saa asettaa ketään perusteettomasti eriarvoiseen asemaan. Järjestelmän käyttöönotosta sovittaessa on syytä neuvotella myös sen vaikutuksista yrityksessä jo mahdollisesti käytössä oleviin työaikajärjestelmiin, kuten esimerkiksi liukumajärjestelmään, työajan tasoittumisjärjestelmään tai säästövapaaseen.
2 3. Työaikapankin osatekijät Työaikapankkijärjestelmässä käytettävät osatekijät on sovittava selvästi. Osatekijöiden tulee olla työehtosopimuksen ja työlainsäädännön perusteella säästettävissä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimerkiksi seuraavia osatekijöitä tai joitain seuraavista osatekijöistä osittain tai kokonaan: - Ylityöstä maksettavat perus- ja korotusosat (konttorin palkkasopimus 10 ) - Lomaltapaluurahaa vastaava vapaa-aika (työehtosopimus 18 ) - Säästövapaa (työehtosopimus 17 ) Liukuvan työaikajärjestelmän tarkoituksena on, että toimihenkilö itse pitää työaikasaldonsa työaikalainsäädännön ja yhtiössä käytössä olevan liukumajärjestelmän mukaisissa rajoissa. Tämän vuoksi liukuvaa työaikaa ei ole tarkoitettu työaikapankkijärjestelmän osatekijäksi. Poikkeuksellisissa tilanteissa voidaan kuitenkin erikseen sopia liukumatuntien siirtämisestä työaikapankkiin. 4. Työaikapankin kertymä Sopimuksessa on syytä määritellä ehdot, joiden mukaan säästettäviä eriä siirretään työaikapankkiin esimerkiksi seuraavasti: - Tehdyt ylityöt kertyvät työaikapankkiin sovitun mukaisesti korotusosineen tunteina (Esimerkiksi arkipäivänä tehty kolmen tunnin ylityö tuottaa viiden tunnin vapaan) - Lomaltapaluurahaa vastaava aika kokonaan tai osittain muuntokertoimella ⅚ (Esimerkiksi neljän viikon lomaa vastaavan lomaltapaluurahan vaihtaminen vapaaksi tuottaa 10 työpäivän vapaan) - Säästövapaasta sovittava määrä muuntokertoimella ⅚ (Esimerkiksi 12 päivän vuosiloman vaihtaminen vapaaksi tuottaa 10 työpäivän vapaan) - Liukumatunnit muuntokertoimella 1/1 Sopimuksessa voidaan rajoittaa säästettävän vapaan enimmäismäärä, jota ei saa ylittää. Enimmäisrajoista sovittaessa on kuitenkin otettava huomioon, että järjestelmän tavoitteena on mahdollistaa tarvittaessa pitkäaikainenkin vapaa.
3 Työaikapankin osatekijöiden siirrot työaikapankkitilille on todettava ja kirjattava toimihenkilökohtaisesti. Järjestelyn toimivuudelle tärkeitä ovat selkeästi todetut ja asianmukaisesti tiedotetut menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkitilin kerryttäminen tai käyttö todetaan palkka- ja työaikakirjanpidossa ja kuinka yksilöllisen työaikapankkitilin saldo eli käytettävissä oleva työaikapankkivapaan määrä on todettavissa. Saldon ilmoittaminen toimihenkilölle voidaan sopia tehtäväksi esimerkiksi kuukausittain tai silloin, kun saldo muuttuu. Saldo voidaan ilmoittaa esimerkiksi palkkakuitissa tai se voi olla katsottavissa yrityksen tietojärjestelmistä. 5. Työaikapankin kertymän pitäminen vapaana Vapaan pitämisestä sovitaan työnantajan ja toimihenkilön kesken. Vapaa annetaan kokonaisina päivinä ellei toisin sovita. Toimihenkilöiden jaksamisen ylläpitämiseksi suositeltavaa on, että vapaa annetaan pääsääntöisesti pidempinä yhdenjaksoisina vapaina. Sopimuksessa on syytä sopia menettelytavoista sen varalta, että vapaan ajankohdasta ei päästä sopimukseen työnantajan ja toimihenkilön kesken. Vaihtoehtona voi esimerkiksi olla, että toimihenkilön on ilmoitettava työnantajalle vapaan pitämisestä viimeistään neljä kuukautta ennen vapaan alkamista. Ennen järjestelmän käyttöönottoa on syytä sopia, miten menetellään tilanteissa, joissa toimihenkilö tulee työkyvyttömäksi ennen vapaan alkamista tai sen aikana. Työkyvyttömyystilanteissa voidaan sopia noudatettavan esimerkiksi vuosilomalain säännöksiä ja työehtosopimuksen määräyksiä. On syytä sopia myös ne tilanteet, joissa toimihenkilö olisi muusta syystä estynyt työnteosta. Ellei tällaisten tilanteiden varalta muusta sovita, noudatetaan niin sanottua aikaprioriteettiperiaatetta, jolloin poissaolon katsotaan johtuvan siitä syystä, joka on alkanut ensin. Sovitun vapaan perumisesta tai sen ennenaikaisesta keskeyttämisestä on sovittava työnantajan kanssa. Vapaata ei tule sopia päällekkäin muun ennalta tiedossa olevan palkallisen vapaan kanssa (vuosiloma, äitiys- ja isyysvapaa tai työehtosopimukseen perustuva vapaapäivä).
4 6. Työaikapankkivapaan ajalta maksettava palkka ja sen maksuajankohta Työaikapankkiin perustuvia vapaita pidettäessä määräytyy vapaan ajalta suoritettava palkka vapaan pitämisajankohtana voimassa olevan tavanomaisen palkan mukaisesti. Työaikapankkivapaa-ajan palkka maksetaan palkkakauden tavanomaisena palkanmaksupäivänä ellei toisin sovita. 7. Työaikapankkivapaan pitäminen tai korvaaminen työsuhteen päättyessä Jos työnantaja irtisanoo toimihenkilön työsuhteen, voidaan työaikasaldoa käyttää irtisanomisaikana niin sovittaessa. Muussa tapauksessa saldo korvataan rahana viimeistään lopputilin maksamisen yhteydessä. Jos toimihenkilö irtisanoutuu tai jos työsuhde päättyy purkamiseen, maksetaan kertynyt saldo rahana viimeistään lopputilin maksamisen yhteydessä ellei toisin sovita. 8. Työaikapankkisopimuksen irtisanominen Paikallista sopimusta työaikapankista tehtäessä on syytä sopia irtisanomisajasta, jonka jälkeen työaikapankki ei ole enää voimassa eikä sillä ole vaikutuksia. Järjestelmän lakkaamisella ei ole vaikutusta siihen, mitä on sovittu siihen mennessä kertyneiden saldojen tasaamisesta. Työaikapankkisopimusta tehtäessä on syytä sopia menettelytavoista, joita noudattaen yksittäinen toimihenkilö voi irtautua sopimuksesta työsuhteen jatkuessa. Samalla on syytä määritellä, miten saldon tasaaminen siinä tapauksessa toteutetaan. 9. Muita työaikapankkiin liittyviä asioita Työaikapankkivapaa ei ole työaikalain tarkoittamaa työaikaa. Näin ollen mikäli toimihenkilö tekee työtä työaikapankkivapaan aikana tai työaikapankkivapaaviikolla, on mahdollisesta vapaapäivänä tehtävän työn korvaamisesta sovittava etukäteen. Työaikapankkivapaa-aika kerryttää vuosilomaa. Työaikapankkivapaat eivät muuta työsuhteen ehtoja. Tehty työaikapankkisopimus on tarkoituksenmukaista lähettää tiedoksi liitoille.
5 10. Työaikapankkijärjestelmän suhde työttömyysturvaan Työaikapankkivapaa-aika katsotaan toimihenkilön työssäoloehtoon luettavaksi työksi ja vapaan ajalta maksettu palkka luetaan mukaan työttömyyspäivärahan perusteena olevaan ansioon. Työaikapankkiin säästettyjä osatekijöitä ei sen sijaan oteta huomioon työttömyyspäivärahan perusteena olevassa ansiossa. Jos työaikapankin saldo maksetaan rahana työsuhteen tai työaikapankkijärjestelmän päättyessä, ei myöskään näin maksettua rahakorvausta lueta työttömyyspäivärahan perusteena olevaan ansioon.
1. Työaikapankkia koskevia määritelmiä
OHJE TYÖAIKAPANKKIJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTOON SUUNNITTELU- JA KONSULTTIALALLA Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry, Arkkitehtitoimistojen liitto ATL ry, Toimihenkilöunioni TU ry ja Ylemmät
TYÖAIKAPANKKIOHJEISTUS
1 TYÖAIKAPANKKIOHJEISTUS Nämä työaikapankkeja koskevat ohjeet ovat suosituksia. Työaikapankeista voidaan sopia paikallisesti myös näistä ohjeista poiketen, mutta aina noudattaen lainsäädäntöä ja teknologiateollisuuden
Työaikapankki. Osa monipuolisia ja joustavia työaikajärjestelyjä. 1 luentokalvo0806up-työaikapankki.ppt
Työaikapankki Osa monipuolisia ja joustavia työaikajärjestelyjä 1 luentokalvo0806up-työaikapankki.ppt Pitkäjänteiset ja yksilölliset työaikajärjestelyt Tukea työyhteisön menestymistä mm. tuloksellisuus,
Työaikapankista sopiminen KVTES
Työaikapankista sopiminen KVTES Etälähetys 12.10.2016 1 Mikä on työaikapankki Työaikapankilla tarkoitetaan kunnissa ja kuntayhtymissä käyttöönotettavia vapaaehtoisuuteen perustuvia työ- ja vapaa-ajan yhteensovitusjärjestelyjä,
Autoalan työaikapankki - koulutusaineisto
Autoalan työaikapankki - koulutusaineisto Autoalan Keskusliitto Teollisuusliitto Työaikapankin perusteet Työaikapankkia koskeva sopimus tehdään noudattaen autoalan työehtosopimuksissa olevia paikallisen
PAIKALLINEN SOPIMUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA JA EHDOISTA
1 PAIKALLINEN SOPIMUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA JA EHDOISTA Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen 2017 luku III 32 pykälän 1 momentissa todetaan, että kunnassa voidaan ottaa käyttöön työaikapankki
303 Kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukaisen työaikapankin käyttöönotto
826/2015 303 Kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukaisen työaikapankin käyttöönotto Päätösehdotus Hallintojohtaja Jussi Muhonen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää, että työaikapankkijärjestelmä otetaan käyttöön
KT Yleiskirjeen 6/2016 liite 1 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet. 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet
KT Yleiskirjeen 6/2016 liite 1 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet 2 Mikä on työaikapankki? 3 Työaikapankin käyttöönotto 4 Paikallinen työaikapankkisopimus Työaikapankkijärjestelmä
KT Yleiskirjeen 6/2016 liite 1 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet. 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet
KT Yleiskirjeen 6/2016 liite 1 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet 2 Mikä on työaikapankki? 3 Työaikapankin käyttöönotto 4 Paikallinen työaikapankkisopimus Työaikapankkijärjestelmä
TYÖAIKAPANKKIOHJEISTUS
1 Tammikuu 2010 OHJEISTUS Nämä työaikapankkeja koskevat ohjeet ovat suosituksia. Työaikapankeista voidaan sopia paikallisesti myös näistä ohjeista poiketen, mutta aina noudattaen lainsäädäntöä ja teknologiateollisuuden
Paikallinen virka- ja työehtosopimus 1 (5)
Työaikapankki, paikallinen virka- ja työehtosopimus Paikallinen virka- ja työehtosopimus 1 (5) Työaikapankin käyttöönotosta ja työaikapankin sisällöstä on määräys virka- ja työehtosopimuksissa. KVTES:n
Säännöllisen työajan järjestäminen on erotettava työaikapankkijärjestelystä.
Palvelualojen työnantajat PALTA ry Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto ry Liite 1 OHJEET TYÖAIKAPANKKIJÄRJESTELMÄSTÄ Työaikapankkijärjestelmä on kokeilu,
Työaikapankin palkkahallinnollisia ohjeita (KirVESTES 183 )
Työaikapankin palkkahallinnollisia ohjeita (KirVESTES 183 ) Sisällys: 1. JOHDANTO 1.1 Työaikapankki 1.2 Työaikapankkia koskevia määritelmiä 1.3 Työaikapankkitilit 2. PALKKAHALLINTOON LIITTYVIÄ ERITYISKYSYMYKSIÄ
Työaikapankkisuositukset ja soveltamisohjeet
Työaikapankkisuositukset ja soveltamisohjeet Keskusjärjestöjen suositus AKAVA on pitkään vaatinut työaikapankkijärjestelmien kehittämistä. Tulopoliittisessa sopimuksessa vuosille 2003 ja 2004 asetettiin
SAK:n työaikapankkiohjeistus
1 2007 SAK:n työaikapankkiohjeistus Joulukuu 2007 Lisätietoja: Palkka- ja työaika-asiantuntija Juha Antila juha.antila@sak.fi puh. 020 774 0169, 050 575 1790 Lakimies Anu-Tuija Lehto anu-tuija.lehto@sak.fi
Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet. 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet
Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet 2 Mikä on työaikapankki? 3 Työaikapankin käyttöönotto 4 Paikallinen työaikapankkisopimus
PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS TYÖAIKAPANKISTA
1 (5) PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS TYÖAIKAPANKISTA 1. Soveltamisala Sopimusta sovelletaan KVTES:n, LS:n ja TS:n soveltamispiirissä olevaan henkilöstöön, lukuun ottamatta johtavassa ja itsenäisessä
Työaikapankkiin siirrettävät osatekijät
Työaikapankki Liittyminen Työaikapankkiin liittyminen on vapaaehtoista ja se perustuu työntekijän ja työnantajan väliseen sopimukseen. Liittymissopimus tehdään kirjallisesti (lomake). Liittymissopimuksessa
Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain
HELSINGIN KAUPUNKI PAIKALLINEN SOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto
HELSINGIN KAUPUNKI PAIKALLINEN SOPIMUS 1 PAIKALLINEN SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSLAITOKSEN PALOMIESTEN TYÖAJASTA 1 Sopimuksen soveltamisalaan kuuluva henkilöstö Tämä sopimus koskee palomiehiä,
Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain
Suomen Farmasialiiton, Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Apteekkien työnantajaliiton yhteinen ohje vuosityöajan pidentämisen toteuttamisesta.
30.9.2016 1 OHJEET VUOSITYÖAJAN PIDENTÄMISEKSI Suomen Farmasialiiton, Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Apteekkien työnantajaliiton yhteinen ohje vuosityöajan pidentämisen toteuttamisesta. Vuosityöajan
Työaikamuoto KVTES KVTES t 45 min /vk. Arkipyhälyhennys 7 t 39 min. Ylityöraja. Säännöllinen työaika. Arkipyhälyhennys.
KT Yleiskirjeen 4/2016 liite 6 1 (6) KVTES:n muuttuneiden työaikaa koskevien määräysten soveltamisohjeet KVTES:n työaikaa koskevia määräyksiä on muutettu siten, että säännöllistä työaikaa on pidennetty.
JHL:n edustajisto/hallitus Håkan Ekström
Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 Kunta-alan KVTES neuvottelutulos 30.5.2016 JHL:n edustajisto/hallitus 31.5.2016 Håkan Ekström Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2017 Allekirjoituspöytäkirjan
JHL:n edustajisto/hallitus Dan Koivulaakso
Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 TTES:n neuvottelutulos 30.5.2016 JHL:n edustajisto/hallitus 31.05.2016 Dan Koivulaakso Allekirjoituspöytäkirja 1 : Työmarkkinakeskusjärjestöjen Kilpailukykysopimusta
, , , ,5 48,75 52
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen
Tradenomi, HSOt ja HSO-sihteerit
Tradenomi, HSOt ja HSO-sihteerit Työsuhteen ehdot 1.4.2016 31.3.2017 Akavan Erityisalat AE ry ja Aito HSO ry ovat laatineet tämän suosituksen työsuhteen vähimmäisehdoista tradenomi, HSOille ja HSO-sihteereille.
Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki
Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki Palkat Minimipalkkalakia ei ole! Tehtäväryhmän ja vaativuuden mukaiset vähimmäispalkat. 2 Säännöllinen työaika Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia
Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Työajan pidentäminen 24 tuntia vuodessa
YTY-ryhmä 26 17.11.2016 Kunnanhallitus 388 29.11.2016 TYÖAIKA, LOMARAHA SEKÄ TYÖAIKAPANKKI YTYryhmä 17.11.2016 26 Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Kunta-alan pääsopijajärjestöt ja KT
Pankkivapaat siirtyvät työntekijän mukana, mikäli vastaanottavassa yksikössä pankkivapaat ovat käytössä.
Hämeenkyrön kunta PAIKALLINEN SOPIMUS TYÖAIKAPANKISTA 1. Sopimuksen soveltaminen Sopimusta sovelletaan kunnan kaikilla palvelualueilla KVTES:n, TS:n ja TTES:n alaiseen henkilöstöön. Työn luonteen ja työaikajärjestelmien
Keskimääräisessä työajassa on huomioitu Työehtosopimuksen 20 :n mukaiset työaikaa lyhentävät
1(2) Paikallinen sopimus vuorotyötä tekevien ylempien toimihenkilöiden työaikajärjestelyistä ja niihin liittyvistä korvauksista Finnair Oyj:ssä ja sen tytäryhtiöissä 1. Sopimuksella on sovittu Finnair
PAIKALLINEN SOPIMINEN 2017 MUUTOKSET JA MERKITYS TYÖNANTAJILLE? Katariina Sorvanto KataKoski Oy
PAIKALLINEN SOPIMINEN 2017 MUUTOKSET JA MERKITYS TYÖNANTAJILLE? Katariina Sorvanto KataKoski Oy 9.2.2017 YLEISTÄ PAIKALLISESTA SOPIMISESTA Paikallinen sopimisen mahdollisuudet kokonaiskatsaus ja muutokset
YHDEN YLITYÖN KÄSITTEESTÄ PAIKALLISESTI SOVITTAESSA HUOMIOON OTETTAVIA ASIOITA
1 YHDEN YLITYÖN KÄSITTEESTÄ PAIKALLISESTI SOVITTAESSA HUOMIOON OTETTAVIA ASIOITA Mitä yksi ylityö -käsite tarkoittaa? Työehtosopimuksen kohtaan 20.6 on kirjattu ns. yhden ylityön käsitteen malli, josta
JOUSTOVAPAAMENETTELY - vaihtaminen, kerryttäminen, antaminen, maksaminen, muuttaminen
JOUSTOVAPAAMENETTELY - vaihtaminen, kerryttäminen, antaminen, maksaminen, muuttaminen Viestinvälitys- ja logistiikka-alan TES 22 1 Etuuden vaihtaminen joustovapaaksi Ta ja tt voivat sopia (tes 22.3 ) a)
1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa.
6 Työaika 1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa. 2. Säännöllinen työaika muussa kuin toimistotyössä on enintään 9
Viestinnän Keskusliitto ry Suomen Journalistiliitto ry KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖAIKAOPAS
0 Viestinnän Keskusliitto ry Suomen Journalistiliitto ry KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖAIKAOPAS 2011 1 Tyo ajan sijoittaminen Säännöllinen työaika Säännöllistä työaikaa koskevat määräykset ovat työaikalaissa
LIITE 1 Muistio työ- ja vapaa-aikoja koskevista lainsäännöksistä ja työ- ja virkaehtosopimusten joustavista työaikamääräyksistä
24.2.2004 1 (12) SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimeksianto ja työryhmän työ...2 2. Lähtökohdat ja rakenne...3 3. Työaikapankki käsitteenä...4 4. Työaikapankin koko ja käyttö...4 5. Työaikapankkijärjestelmästä sopiminen...5
3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.
3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on
PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS LOMARAHAVAPAASTA JA VUOSILOMAPALKAN MÄÄRÄÄ ALENTAVASTA VAPAA-AJASTA
PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS LOMARAHAVAPAASTA JA VUOSILOMAPALKAN MÄÄRÄÄ ALENTAVASTA VAPAA-AJASTA 1 Sopimuksen tarkoitus 2 Sopimuksen sisältö Tällä paikallisella sopimuksella Järvenpään kaupunki
Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta.
Vuosiloma Lomanmääräytymisvuosi Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Lomakausi 2.5. 30.9. välinen aika. Täysi lomanmääräytymiskuukausi Kalenterikuukausi,
TYÖAIKA 6.10.2011. Työaika Liukuva työaika ja työajanseuranta. Henkilöstö- ja lakiasiat/ Eija Mallenius Koulutusaineisto www.helsinki.
TYÖAIKA 6.10.2011 Työaika Liukuva työaika ja työajanseuranta Henkilöstö- ja lakiasiat/ Eija Mallenius Koulutusaineisto 7.10.2011 1 Opetus- ja tutkimushenkilöstön kokonaistyöaika Soveltamisala Opetus- ja
Myöhemmin tässä ohjeessa ovat laskentaesimerkit ovat suuntaa-antavia. Tämä ohje ei ole osa työehtosopimusta eikä työehtosopimuksen soveltamisohje.
Ohje (1/6) 13.5.2014 YLIOPISTOJEN YLEINEN TYÖEHTOSOPIMUS OHJE KOSKIEN 1.4.2014 VOIMAAN TULLEITA IRTISANOMISAIKA- JA VUOSILOMAMÄÄRÄYKSIÄ TAUSTA Sivistystyönantajat ry ja yliopistojen henkilöstöä edustavat
Jokaista kertynyttä 220 tuntia kohden työntekijä ansaitsee vuosivapaita alla olevan taulukon mukaisesti:
Vuosivapaajärjestelmä Vuosivapaan ansainta 2. Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen jälkeen,
LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA
TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY AMMATTILIITTO PRO RY JRu, RJ, HH 17.9.2014 LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA Työtuomioistuimen tuomio TT2014:116 koskien Teknologiateollisuuden
Työsopimusmalli 1 / 4. Työsopimusmalli
Työsopimusmalli 1 / 4 Työsopimusmalli Ylemmät toimihenkilöt YTN ry Alla mainittu työnantaja ja ylempi toimihenkilö (jäljempänä toimihenkilö) ovat sopineet seuraavista työsuhteen ehdoista. Lisäksi on otettava
HE 36/1998 vp PERUSTELUT
HE 36/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi merimiesten vuosilomalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdot~taan merimiesten vuosilomalakia muutettavaksi vuosilomalain
Uusi työaikalaki ja vuosilomalain muutokset hyväksytty eduskunnassa
Elinkeino ja työmarkkinatiedote 2/2019 MK/TO 1 15.3.2019 Uusi työaikalaki ja vuosilomalain muutokset hyväksytty eduskunnassa Uusi työaikalaki voimaan 1.1.2020 Eduskunta hyväksyi uuden työaikalain 13.3.2019.
30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen
Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti
Työelämän juridiset pelisäännöt
Työelämän juridiset pelisäännöt 7.11.2017 Heidi Tupamäki lakimies Työsuhde Työsuhde on sopimussuhde jossa työntekijä sitoutuu sopimuksella - tekemään henkilökohtaisesti työtä - työnantajan lukuun - tämän
Työehtosopimus eli TES
TYÖEHTOSOPIMUS Luennon sisältö Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut Työehtosopimus vs. työsopimus vs. työlainsäädäntö Työehtosopimus ja paikallinen sopiminen Työehtosopimus
MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS
MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskevat työehtosopimukset (työntekijät ja esimiehet) on uudistettu
Kilpailukykysopimukseen perustuvan 24 tunnin vuosittaisen työajan lisäyksen toteuttaminen 1.1.2017 alkaen (uusi kohta 12 :n viimeiseksi kohdaksi)
Pöytäkirja 1 (8) 23.5.2016 KUMITEOLLISUUS: Kilpailukykysopimukseen perustuvan 24 tunnin vuosittaisen työajan lisäyksen toteuttaminen 1.1.2017 alkaen (uusi kohta 12 :n viimeiseksi kohdaksi) Vuosittaista
TYÖAIKAPANKKI Kuntasektorin ammattiosastojen puheenjohtajien ja luottamusmiesten neuvottelupäivät Kevät 2012
TYÖAIKAPANKKI Kuntasektorin ammattiosastojen puheenjohtajien ja luottamusmiesten neuvottelupäivät Kevät 2012 Neuvottelupäällikkö Riikka Rapinoja Tehy ry Vuosityöaikasopimus Paikallinen sopimus, jonka mukaan
KT Yleiskirjeen 4/2018 liite 5 1 (10) TS-18 liitteen 8, määräaikainen kokeilumääräys ns. 24 t / 42 t työajasta
KT Yleiskirjeen 4/2018 liite 5 1 (10) TS-18 liitteen 8, määräaikainen kokeilumääräys ns. 24 t / 42 t työajasta sopimuskauden loppuun asti (Liitteen 8 kokeilumääräyksen mukaista työaikaa voidaan soveltaa
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu 2010 Ylemmät yhdessä enemmän Sisällysluettelo I Työelämän muutosturvallisuuden ja työssä jaksamisen vahvistaminen... 3 1.1 Koko
Kaupan työehtosopimuksen kilpailukykysopimuksen mukaiset muutokset
Kaupan työehtosopimuksen kilpailukykysopimuksen mukaiset muutokset 12.10.2016 Mistä tähän on tultu? 12.10.2016 Antti Huotilainen / KL ja Mia Suominen / PAM Kilpailukykysopimusneuvottelut pähkinänkuoressa
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015 Puuliitto www.puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja
Paikallisen sopimisen perusteet kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen mukaan. Kristillisten järjestöjen. luottamusmieskoulutus
KJTES Paikallisen sopimisen perusteet kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen mukaan luottamusmiesten koulutus 21.-22.3.2019 Hotelli Ava Paikallisen sopimisen tasot Luottamusmies KJTES:n määräyksistä
Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla
1 (5) Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla Yleistä Kilpailukykysopimuksen mukaisesti vuosittaista säännöllistä työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta.
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY
TYÖSOPIMUSMALLI YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY Alla mainittu työnantaja ja ylempi toimihenkilö (jäljempänä toimihenkilö) ovat sopineet seuraavista työsuhteen ehdoista. Lisäksi on otettava huomioon mahdollisen
MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton. väliseen. sanomalehdenjakajia koskevaan TYÖEHTOSOPIMUKSEEN
MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton väliseen sanomalehdenjakajia koskevaan TYÖEHTOSOPIMUKSEEN Sopimus on voimassa 8.6.2010 30.4.2011 MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton
Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus
Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...
Valtion työaikasopimuksen sisältämät joustot Eräitä muita joustomahdollisuuksia
Valtion työaikasopimuksen sisältämät joustot Eräitä muita joustomahdollisuuksia HAUS kehittämiskeskus Oy Joustavat työaikajärjestelyt valtiolla -teemapäivä 31.10.2017 Anna Kaarina Piepponen Valtion työmarkkinalaitos
Uusi työaikalaki ja sen vaikutukset kunta-alan virka- ja työehtosopimuksiin. Kuntamarkkinat Neuvottelupäällikkö Anne Kiiski
Uusi työaikalaki ja sen vaikutukset kunta-alan virka- ja työehtosopimuksiin Kuntamarkkinat 12.9.2019 Neuvottelupäällikkö Anne Kiiski Uusi työaikalaki ja sen vaikutus KVTES:n määräyksiin: Uusi työaikalaki
PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TAYS HATANPÄÄN KARDIOLOGISEN VUODEOSASTOTOIMINNAN TYÖNTEKIJÖIDEN SIIRTYMINEN TAYS SYDÄNKESKUS OY:lle
PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TAYS HATANPÄÄN KARDIOLOGISEN VUODEOSASTOTOIMINNAN TYÖNTEKIJÖIDEN SIIRTYMINEN TAYS SYDÄNKESKUS OY:lle 1 Yleistä 2 Luovuttava ja vastaanottava organisaatio 3 Siirron aikataulu
10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa.
10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa. Ylityö 2. Ylityötä on 40 tuntia viikossa ylittävä työ. 3. Tasoittumisjärjestelmässä ylityötä
Työmarkkinoilla tapahtuu Miten se vaikuttaa työsuhteeni ehtoihin?
Työmarkkinoilla tapahtuu Miten se vaikuttaa työsuhteeni ehtoihin? Teknologiateollisuuden ja suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden sekä tietotekniikan palvelualalla työskentelevien yhteinen
KVTES-neuvottelutulos Tarkempia ohjeita sopimusratkaisun soveltamisesta annetaan KT:n yleiskirjeissä.
KVTES-neuvottelutulos 24.10.2013 Tarkempia ohjeita sopimusratkaisun soveltamisesta annetaan KT:n yleiskirjeissä. KVTES-allekirjoituspöytäkirja 1 Toteutetaan Työllisyys- ja kasvusopimuksen neuvottelutulos
kilpailukykysopimuksesta johtuen
Kaupan työehtosopimukseen tulevat muutokset kilpailukykysopimuksesta johtuen Koulutuksen sisältö I. Vuosivapaajärjestelmä syrjäyttää arkipyhäjärjestelmän ja työaika pitenee II. Paikallinen sopiminen III.
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Kristel Nybondas JÄSENKIRJE M+P+T+V/3/2011 9.3.2011 1(6) Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää
VUOSILOMALAIN MUUTOKSET
VUOSILOMALAIN MUUTOKSET Vuosilomalaki muuttuu 1.5.2013. Taustalla oli EU-tuomioistuimen päätös, jonka johdosta Suomen lainsäädäntö piti saattaa vastaamaan EU-lainsäädännön vaatimuksia. Lain muutos koskee
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF
MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Kristel Nybondas JÄSENKIRJE M+P+T+V/2/2013 27.3.2013 1(7) Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää
2 mom. Sopimusmuutokset tulevat voimaan lukien.
Yleiskirjeen 11/2011 liite 1 TYÖEHTOSOPIMUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010 2011 LIITTEEN 12 MUUTTAMISESTA (omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien tultua työaikalain
Keskeytysmääräykset sisältävät voimaantulevat yleistyöaikamääräykset
KVTES yleistyöaika Keskeytysmääräykset sisältävät 7.5.2018 voimaantulevat yleistyöaikamääräykset Edustajisto 15.2.2018 Määräysten voimaantulo Määräykset korvaavat KVTES III luvun 7, 14 ja 15 yleistyöaikaa
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 8 ) KIRKKONEUVOSTO 1/2011 26.1.2011
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 8 ) KIRKKONEUVOSTO 1/2011 26.1.2011 Aika Keskiviikko 26.1.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Tervo puheenjohtaja
SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN
SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt
KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje
TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) määräystä vuosiloman siirtämisestä työkyvyttömyyden vuoksi ja määräystä vuosilomapalkan
Vuosilomalain muutokset
Vuosilomalain muutokset Vuosilomalakia on muutettu ja muutosten taustalla on EU-tuomioistuimen ratkaisujen täytäntöönpano Suomessa. Lain muutos koskee seuraavaa kahta asiaa: 1. kuukausipalkkaisen lomapalkan
TYÖEHTOSOPIMUSRATKAISUT HYVÄKSYTTY MAA- JA VESIRAKENNUSALAN UUSI TYÖEHTOSOPIMUS AJALLE
1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE TYÖEHSOPIMUSRATKAISUT HYVÄKSYTTY Infra-alalla on hyväksytty työehtosopimusratkaisut sekä työntekijöille että toimihenkilöille. Uudet maa- ja vesirakennusalan ja asfalttialan työehtosopimukset
Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 15/2007 liite 3 1 (10)
Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 15/2007 liite 3 1 (10) Vuosilomamääräysten soveltamisohjeet Suurin osa käytännön soveltamisen kannalta tärkeistä vuosilomamääräyksistä on ennallaan. Tällaisia
Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot
Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa 1.2.2016 31.1.2017 Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa
Jatkossa vuosilomaa kertyy enintään kuuden kuukauden ajalta. Koska äitiys-,
1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA: PERHEVAPAAN LOMAKERTYMÄ PIENENEE LOMALLA SAIRASTAMISEEN OMAVASTUU Eduskunta hyväksyi vuosilomalain muutoksen. Muutos rajaa äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan
Työaikapankin palkkahallinnolliset ohjeet
Työaikapankin palkkahallinnolliset ohjeet Näiden ohjeiden tarkoituksena on helpottaa ja selkeyttää työaikapankeista sopimista sekä työaikapankkien käsittelyä yrityksen palkkahallinnossa. Ohjeet on laadittu
Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti.
JÄSENKIRJE M+P+T/1/2016 4.3.2016 1(8) Kristel Nybondas Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti. Maaseutuelinkeinojen, puutarha-alan
TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %.
10.10.2007 TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Sopimuskausi 1.10.2007 31.1.2010 Palkankorotukset 1.10.2007 Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %. 1.3.2008 Otetaan
Kaupan liitto ry:n ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n yhteiset vuosivapaajärjestelmän
1 Kaupan liitto ry:n ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n yhteiset vuosivapaajärjestelmän soveltamisohjeet Soveltamisohjeita on tarkoitus lukea siinä olevien viittausten vuoksi yhdessä Kaupan työehtosopimusten
Työehtosopimus yliopistoissa
Työehtosopimus yliopistoissa Voimassa 1.3.2010 29.2.2012 Voidaan irtisanoa päättymään 28.2.2011, jos vuoden 2011 palkankorotuksista ei päästä sopimukseen. Tämän jälkeen jatkuu vuoden kerrallaan, ellei
Ammattiteatteritoimintaa koskevat valtakunnalliset työehtosopimukset vuodelle 2017
Ammattiteatteritoimintaa koskevat valtakunnalliset työehtosopimukset vuodelle 2017 Ammattiteatteritoimintaa koskevien valtakunnallisten työehtosopimusten palkkoja ei koroteta vuonna 2017. Teatterialan
LIIKKUVUUSAVUSTUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa
LIIKKUVUUSAVUSTUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa LIIKKUVUUSAVUSTUS uudet säännökset Voidaan myöntää 1.1.2018 alkaen myös sellaiseen
Pia Kilpeläinen Jari Syrjälä Arvo Ylönen. Opas lvi-asentajien työsuhteisiin
Pia Kilpeläinen Jari Syrjälä Arvo Ylönen Opas lvi-asentajien työsuhteisiin Suomen Rakennusmedia Oy Helsinki 2014 SOSIAALISET MÄÄRÄYKSET 3 SISÄLTÖ LUKIJALLE... 9 1 TYÖSUHDETTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA TYÖEHTOSOPIMUSJÄRJESTELMÄ...
Osapuolet toteavat, että uusi työehtosopimus korvaa lukien osapuolten kesken ajalle allekirjoitetun työehtosopimuksen.
NEUVOTTELUTULOS HARJA- JA SIVELLINALOJEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISEKSI TYÖMARKKINAKESKUSJÄRJESTÖJEN KILPAILUKYKYSOPIMUKSEN MUKAISESTI 1.2.2017-31.1.2018 1. Keskusjärjestöjen kilpailukykysopimus ja sen
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 1.2.2017 31.1.2018 Puuliitto puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2018. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa
HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto
HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN SIIRTO HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE (HUS) 1 Yleistä Selvitystyö sosiaali-
1(10) TYÖNEUVOSTO Mikonkatu 4, PL 34 0023 Valtioneuvosto puh. 09-645 593 LAUSUNTO. Nro 1393-04 äänestys 7-2 1/2004 28.4.2004.
1(10) TYÖNEUVOSTO Mikonkatu 4, PL 34 0023 Valtioneuvosto puh. 09-645 593 Lausunnonpyytäjä: Asianosainen: LAUSUNTO 28.4.2004 Uudenmaan työsuojelupiiri X Oy Nro 1393-04 äänestys 7-2 1/2004 Asia: Ylityön
Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011. Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja
Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011 Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 15110 LAHTI www.paijat-hame.fi/fi/paketti Heta henkilöstötyöryhmä
TYÖAIKALAKI. Aalto-yliopisto, AA Katriina Vierula
TYÖAIKALAKI Aalto-yliopisto, AA Katriina Vierula 2016 www.dlapiper.com 2015 0 Työaikalain soveltamisala kauppatyöaikalain ja työaikalain yhdistäminen 1996 soveltamisalakiista ylempien toimihenkilöiden