PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 16/ 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 16/ 2014"

Transkriptio

1 LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1(6) PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 16/ Aika klo Paikka Turun partiotoimisto, Läntinen Pitkäkatu 13, Turku ->kokouksen jälkeen ruokailu. Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja Jussi Elo viestintäryhmä Maarit Heikkinen alueryhmä Laura Kajala koulutusryhmä Inka Lähteenmäki ohjelmaryhmä Anna Nyrhinen talousryhmä Sakari Warro projektitoiminta Kalle-Pekka Mannila toiminnanjohtaja, sihteeri Anniina Palola kehitysministeri asia 4 aikana 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo Laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokous lailliseksi päätösvaltaiseksi. 3 Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksytään hallituksen pidetyn kokouksen pöytäkirja. 4 Työjärjestys Hyväksyttiin pöytäkirja. Puheenjohtaja esittelee kokouksen ohjelman ja esityslistan. Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi. 5 Saapunut posti Käsitellään esityslistan liitteenä ollut saapunut posti. 6 Tapahtuneet 7 Talous Päätettiin merkitä saapunut posti esityslistan liitteen mukaan tiedoksi. Käsitellään esityslistan liitteenä ollut tapahtuneet -luettelo. Siirrettiin asia seuraavaan kokoukseen. Kuullaan piirin talouskatsaus Talousministeri Anna Nyrhinen esittelee Päätettiin merkitä piirin talouskatsaus tiedoksi

2 2(6) 8 SP:n kuulumiset 1 Suomen Partiolaiset ry:n jäsenkokous pidettiin Mikkelissä Kuullaan piirinjohtaja Mari Kousan raportti kokouksesta. 2 Päätettiin merkitä tiedoksi raportti ja päätettiin selvittää delegaation valintaa jo kevätkokouksessa. Suomen Partiolaiset ry:n uudeksi puheenjohtajaksi kaudelle on valittu Anna Munsterhjelm, Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ja varapuheenjohtajaksi Kalle Virtanen, Lounais-Suomen Partiopiiri. Partioneuvoston puheenjohtajaksi on valittu Valtteri Karhu, Pohjanmaan Partiolaiset, toiselle kaudelle Partioneuvoston kokous pidettiin Kuullaan piirin varajohtajan Mika Kuusiston raportti kokouksesta. 4 Suomen Partiolaisten hallitukseen kaudelle on valittu: Kansainväliset yhteydet: Karoliina Tikka (kv-asiamies WAGGGS), Järvi-Suomen Partiolaiset Yhteiskuntasuhteet: Daniel Sazonov, Pääkaupunkiseudun Partiolaiset Viestintä: Robert Sundman, Pääkaupunkiseudun Partiolaiset Kansainvälinen asiamies WOSM Anniina Markkula; Pääkaupunkiseudun Partiolaiset Suomen Partiolaisten hallitukseen vuodelle 2015 valittiin: Vapaaehtoistuki: Viljami Hätönen, Lounais-Suomen Partiopiiri ja Pääkaupunkiseudun Partiolaiset Kasvatus: Ida Ringbom, Finlands Svenska Scouter Talous: Saara Tamminen, Hämeen Partiopiiri Lisäksi vuoden 2015 hallituksessa jatkaa aluetyöstä vastaavana Irene Paajanen, Pääkaupunkiseudun Partiolaiset. 5 Partiotyönantajien varsinainen kokous pidettiin , piiriä edusti piirinjohtaja Mari Kousa. Kuullaan piirinjohtaja Mari Kousan raportti kokouksesta 9 Ryhmien jäsenet ja jaostojen puheenjohtajat Nimitetään ryhmien jäsenet ja jaostojen puheenjohtajat. Nimitettiin tarpojajaostoon seuraavasti: Ryhmien kokoonpanot: Tarpojajaoston OO, Mikaela Savolainen (HeTa)

3 3(6) 10 Piirin toiminnanalojen kuulumiset Todetaan piirin toiminnanalojen nostot ja kuulumiset. Todetaan piirin toiminnanalojen nostot ja kuulumiset, joista tärkeimpinä: Alue: Alueryhmä kokoustanut Lpk-jaostolla työnalla ATP ja alkuvuoteen tarjottu apua LT:lle (ottanut itse yhteyttä johtajapulassa), aiemmin autettuja seuraillaan Sytytyspalojen jatkon osalta suunniteltu kirjaamisia ym. ja käyty läpi KeLi-light-materiaalia, jota tarkoitus käyttää apuna. Aloitetaan MPY:sta ja Kymmenyksistä tammi-helmikuussa, joita haastateltu aiemmin ensimmäisten joukossa. Haastatteluiden tekoon on koottu noin 10 hengen porukka. Ohjaajatapaaminen ; ajankohtaisuudet, Kuksa, Turvallisesti yhdessä, ROK, joku työstö lippukuntien tukemisesta (strategiasta) Rekryjä viritteillä, mutta ei varmoja uusia nimiä. Muutama AO lopettaa vuoden vaihteessa, mutta nämä olleet tiedossa jo ennakkoon. Koulutus: KR kokoustaa seuraavaksi , ei kokouksia tässä välillä Luottisten pikkujoulut Luottisseminaari etsii puhujaa 2015 ja KR. Tarkoitus vakauttaa uudistettua toimintaa ja vähitellen siirtyä pohtimaan ryhmää enemmän vapaaehtoistuen ryhmänä SP:n mallin mukaan. Ohjelma: Tarpojaleiri Klaani: paikkana Ahtela, osallistujia max. 250, odotetaan leiriläistä, tiedotussuunnitelma tehty, ohjelma perustuu ohjelmapainotukseen Kulttuuri kohtaavat, staabista puuttuu turvan ja infran päälliköt ja yksi ohjelmamestari. Tarkkaa budjettia ei ole vielä tehty Amin kanssa. Leirille voidaan nimetä yhteyshenkilöt esim. talous/ohjelma/viestintäryhmästä. Kisajaostolla piirin PT-kisasäännöt työn alla. Suunnistuskisasäännöt ovat valmiit, ViVi työstää ulkoasua. Turpan leirimatka Ruotsiin kesällä tai syksyllä Leirinjohtajan haku on käynnissä. Kilpailujaosto tehnyt pohdinta työtä Emit-järjestelmästä ja antanut PH:lle lausunnon. Talvi-SM-pt -kisat 2016 ovat anoneet L-SP:n kilpailuvartioille osallistumisoikeutta. Talous: Joulukokous TR:stä nimetään yhteyshenkilö Klaaniin, Minni lähestynyt TR:ää asian tiimoilta Talouden murroksessa Te ta helmikuussa, alustajana Ari Linkolehto SOS:ista. Ari Linkolehto osallistuu vastaisuudessa muutaman kerran vuodessa kutsuttuna TR:n kokouksiin. Resursoinnista ja SP:n ehdotuksesta palveluiden ulkoistamisesta on keskusteltu TR:ssä Viestintä: Sovittu rekrykeskustelu Maarit Salmisen kanssa. Tulee tekemään ulkoista viestintää. Nuorten viestintäviikonloppu peruttiin, koska osallistujia oli todella vähän. Tapahtumaviestijöiden vinkki-iltaan myös vähän ilmoja (lähetetty ahdisteluviestit tapahtumajärjestäjille). Jaostojen toimintasuunnitelmat on tarkastettu Capstone-projekti myötätuulessa edellinen suunnitteluprojekti ja uusia ideoita ja tarkennuksia tullut paljon. Ensimmäinen julkinen esittely ke AMK:lla.

4 4(6) Piirinjohtajat: Pestikeskusteluita uusien ministerien kanssa on suunniteltu Partiotyönantajien kokous Jäsenmaksulaskutuksissa jotain häikkää Kohtaus Mentorointia edistetty, PH testiryhmäksi, seuraava kokous , prosessikuvaus, ja sisältö, tavoitteet ja muut viilauksessa (materiaalit saa halukkaat kommenteille) Ipanahipat (MSK) LPK-päivän palaute. Mari tekee koonnin alkuviikosta. Liittymiskysely dl , haasteita Kuksan osoitelistojen kanssa Paraatin 2015 komentaja? Paraatin 2015 juhlapuhuja? Ministeri -ryhmän pj- mallin suunnittelu aloitetaan heti alkuvuodesta 11 Piirin projektit Kuullaan projektien valmistelutilanteista Projektitoiminnasta vastaava Sakari Warro esittelee. 1 2 Piiru14 loppuraportti Siirretään seuraavaan kokoukseen Valittiin talvileirin johtajaksi Johannes Perkola, Laitilan Eräsissit. Siirretään projektiaikataulun tarkennus seuraavaan kokoukseen. Valitaan talvileirin johtaja ja merkitään tiedoksi projektiaikataulu 3 Louna-Jukola Merkitään tiedoksi projektin tilanne Tammileiri Päätettiin Tammileirille osallistuviksi ikäkausiksi sudenpennut ja seikkailijat. Käytiin lähetekeskustelua toimeksiannosta, joka hyväksytään seuraavassa kokouksessa ja rekrytoinnista. 12 Uudet partiojohtajat Vahvistetaan piirinjohtajan myöntämät partiojohtajavaltakirjat. Vahvistettiin piirinjohtajan myöntämät partiojohtajavaltakirjat (23kpl). Liite kokouksessa 13 Piirihallitukselle tiedoksi 1. Adventtikalentereita on lippukunnilla myynnissä 2. Vuorineuvos Erik Rosenlewin säätiön apurahahakemus on jätetty , apurahaa ei saatu. 3. Lounais-Suomen Partiopiirille on tilitetty vuoden 2014 aikana seuraavat avustukset: Lounais-Suomen Partiosäätiö: , , ,00

5 5(6) V-S Maakuntasäätiö ,00 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä ,00 4. Repolaisen painopaikka vaihtuu Multiprint Oy:stä vuonna Newprint Oy:hyn. 5. Työntekijöiden lomat: kokouksessa 6. Joulukorttilista 7. Toiminnanjohtaja on osallistunut palaveriin Porin kaupungin kanssa, yhteistyömahdollisuuksista. 8. FiSSc:in on valinnut puheenjohtajaksi / Scoutchef Malin Lindholm (Sjöscoutkåren Stormfågeln) ja varapuheenjohtaja / Vice scoutchef Miivi Selin-Patel (Sjöscoutkåren Vikingaflickorna) 14 Markkinointisuunnitelma Lounais-Suomen Partiopiirin markkinointisuunnitelma Viestintäministeri Jussi Elo esittelee Hyväksyttiin liitteenä oleva markkinointisuunnitelma Lounais-Suomen Partiopiirin uudeksi markkinointisuunnitelmaksi alkaen Emit-laitteisto Partiopiirin Emit-laitteiston uusiminen. Ohjelmaministeri Inka Lähteenmäki esittelee Päätettiin esityksen mukaisesti ostaa piirille uusi emit-laitteisto. Valtuutettiin toiminnanjohtaja tekemään hankinnan. 16 Tapahtumatarjottimen koulutusten hinnoittelu Lounais-Suomen Partiopiirin tapahtumatarjottimen koulutusten hinnoittelu Alueministeri Maarit Heikkinen esittelee Päätettiin niiden tapahtumatarjotin-tapahtumien, joissa on yksi koulutussetti hinnaksi 50 ja useamman koulutussetin tapahtumien hinnaksi Taloushallinnon palvelut Partiopiirin taloushallinnon palveluiden hankinta Suomen Partiolaiset ry:ltä Päätettiin valtuuttaa toiminnanjohtaja ja talousministeri käymään neuvottelut piirin taloushallinnon palveluiden ostamiseksi Suomen Partiolaiset ry:ltä. 18 Aikuisasiat piirissä 2015 Aikuisasiat piirissä 2015 Käytiin lähetekeskustelu toiveista aikuistukeen liittyen.

6 6(6) 19 Mentorointi piirissä 2015 Mentorointi piirissä 2015 Piirinjohtaja esitteli projektin etenemistä. PH:n tarkoitus toimia pilottiryhmänä. Seuraava kokous viikolla Muut asiat 1 2 Lounais-Suomen Partiopiirin kilpailuvartioiden osallistuminen partiotaitojen SM-kilpailuihin Vestigatio Kalmio Päätettiin myöntää Lounais-Suomen partiopiirin kilpailuvartioille osallistumisoikeus Turussa käytäviin Vestigatio Kalmio partiotaitojen SM-kilpailuihin Sisupartiolaisten avustajien osallistumismaksut Lounais-Suomen Partiopiirin tapahtumissa. Päätettiin, että sisupartiolaisten avustajat pääsevät maksutta piirin tapahtumiin. 21 Seuraavan kokouksen aiheita Kokoustarjoilu ja päätösvuoro, Tammileirin toimeksiannon hyväksyminen, Piirun-loppuraportti, Piirin talvileirin projektiaikataulun tarkennus 22 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen Pöytäkirjan vakuudeksi Mari Kousa Puheenjohtaja Kalle-Pekka Mannila Sihteeri

PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 15/ 2014

PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 15/ 2014 LOUNAIS-SUOMEN PAR TIOPIIRI 1(7) PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 15/ 2014 PÖYTÄKIRJA Aika 18.11.2014 klo 17.30 - Paikka Turun partiotoimisto, Läntinen Pitkäkatu 13, Turku Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja saapui

Lisätiedot

Sanna Ahtiainen kehitysministeri jäsenhankinta ja markkinointi Maarit Heikkinen alueryhmä Marika Hirvonen ohjelmaryhmä

Sanna Ahtiainen kehitysministeri jäsenhankinta ja markkinointi Maarit Heikkinen alueryhmä Marika Hirvonen ohjelmaryhmä LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1 HALLITUKSEN KOKOUS 1 / 2016 Aika 16.1. klo 14.30-18.00 Paikka: Turun Partiotoimisto PÖYTÄKIRJA 17.12.2015 Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja Sanna

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 3 / 2014

HALLITUKSEN KOKOUS 3 / 2014 LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 3 / 2014 Aika Keskiviikkona 5.3.2014 klo 17.30 Paikka: Turun partiotoimisto PÖYTÄKIRJA 3.2.2015 Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI PAGE 1( NUMPAGES 6)

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI PAGE 1( NUMPAGES 6) LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI PAGE 1( NUMPAGES 6) HALLITUKSEN KOKOUS 9/2015 PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko 12.8.2015 klo 17.30 Paikka: Turun Partiotoimisto Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 14/ 2015

PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 14/ 2015 LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1(8) PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 14/ 2015 PÖYTÄKIRJA 14.12.2015 Aika 12.12.2015 klo 14.00 - Paikka Ravintola Tårget Kutsuttu Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Seuraavaksi piirinjohtaja Mari Kousa avasi kokouksen toivottaen kaikki tervetulleiksi piirin syyskokoukseen.

Seuraavaksi piirinjohtaja Mari Kousa avasi kokouksen toivottaen kaikki tervetulleiksi piirin syyskokoukseen. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika 02.11.2014 klo 12.00-15.30. 9.12.2014 Paikka Läsnä Rauman Lyseon Lukio, auditorio, Nummenvahe 5, Rauma 125 äänivaltaista kokousedustajaa 50 jäsenyhdistyksestä. Liite numero

Lisätiedot

Maarit Heikkinen alueryhmä Laura Kajala koulutusryhmä poistui 11 aikana. Kalle-Pekka Mannila toiminnanjohtaja, sihteeri

Maarit Heikkinen alueryhmä Laura Kajala koulutusryhmä poistui 11 aikana. Kalle-Pekka Mannila toiminnanjohtaja, sihteeri LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1 HALLITUKSEN KOKOUS 1 / 2015 Aika 25.1. klo 10.30 - Paikka: Turun partiotoimisto PÖYTÄKIRJA 25.01.2015 Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja Maarit

Lisätiedot

2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Nils Grönberg ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila.

2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Nils Grönberg ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 03.11.2013 klo 12.00-15.55 Paikka Läsnä Salon Lukio, suuri auditorio, Kaherinkatu 2, 24130 SALO 126 äänivaltaista kokousedustajaa 45 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Maarit Heikkinen alueministeri Marika Hirvonen kasvatusministeri Susanna Koivisto viestintä- ja markkinointiministeri

Maarit Heikkinen alueministeri Marika Hirvonen kasvatusministeri Susanna Koivisto viestintä- ja markkinointiministeri Piirihallitus Pöytäkirja 1 (7) Hallituksen kokous 1/2017 Aika 14.1. klo 10.00-18.00 Paikka: Turun Partiotoimisto Läsnä Stefan Stjärnstedt puheenjohtaja Ida Arminen varapuheenjohtaja Sanna Ahtiainen yhteiskuntasuhde-

Lisätiedot

Hyväksyttiin hallituksen kokouksen 8/2016 pöytäkirja. Pöytäkirja toimitetaan piirihallitukselle ja julkaistaan piirin nettisivuilla.

Hyväksyttiin hallituksen kokouksen 8/2016 pöytäkirja. Pöytäkirja toimitetaan piirihallitukselle ja julkaistaan piirin nettisivuilla. Piirihallitus Pöytäkirja 1 (5) Hallituksen kokous 9/2016 Aik a: 22.8.2016 klo 17.00- Kokouksen aluksi klo 17.30 Partiosäätiön edustajat Seppo Lahtinen ja Kalle Virtanen kertoivat piirihallitukselle pesteistään

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kalle-Pekka Mannila ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kalle-Pekka Mannila ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika 04.11.2012 klo 13.00-16.10. 04.11.2012 Paikka Läsnä Pori yliopistokeskus, Auditorio 126, Pohjoisranta 11 A, Pori 117 äänivaltaista kokousedustajaa 45 jäsenyhdistyksestä.

Lisätiedot

Aika 05.10.2014 klo 14.00 9.12.2014 Turku, Partiotoimisto Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja, saapui 3 aikana

Aika 05.10.2014 klo 14.00 9.12.2014 Turku, Partiotoimisto Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja, saapui 3 aikana LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1(6) HALLITUKSEN KOKOUS 13/ 2014 PÖYTÄKIRJA Aika 05.10.2014 klo 14.00 9.12.2014 Paikka Turku, Partiotoimisto Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja, saapui 3 aikana Mika Kuusisto varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi.

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 06.11.2011 klo 13.00-15.15 1(5) Paikka Läsnä Lauttakylän koulu, Koulukatu 3, Huittinen 89 äänivaltaista kokousedustajaa 35 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI HALLITUKSEN KOKOUS 10/ 2015 ESITYSLISTA Aika 12.-13.09.2015 klo 17.00 6.10.2015 Paikka Turku, Partiotoimisto Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja Maarit

Lisätiedot

Kokouksen alussa sovittiin myös, että puheenjohtaja laatii pöytäkirjan kokouksesta omien muistiinpanojensa pohjalta.

Kokouksen alussa sovittiin myös, että puheenjohtaja laatii pöytäkirjan kokouksesta omien muistiinpanojensa pohjalta. LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1(8) HALLITUKSEN KOKOUS 1 / 2014 Aika 12.1.2014 Paikka: Turun partiotoimisto ESITYSLISTA 02.01.2014 Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja Jussi Elo viestintäryhmä

Lisätiedot

Kokouksen aluksi oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi.

Kokouksen aluksi oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 31.10.2010 klo 13.00-18.25 1(6) Paikka Läsnä Henrikin koulu, Moisiontie 16, Nousiainen 105 äänivaltaista kokousedustajaa 43 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Sanna Ahtiainen kehitysministeri jäsenhankinta ja markkinointi Maarit Heikkinen alueryhmä Marika Hirvonen ohjelmaryhmä

Sanna Ahtiainen kehitysministeri jäsenhankinta ja markkinointi Maarit Heikkinen alueryhmä Marika Hirvonen ohjelmaryhmä Piirihallitus Pöytäkirja 1 (12) Hallituksen kokous 7/2016 Aika: tiistai 10.5.2016 klo 17.20 Paikka: Turun partiotoimisto Läsnä: Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja Sanna Ahtiainen

Lisätiedot

Sanna Ahtiainen projektiministeri poistui 24, asia 2 aikana

Sanna Ahtiainen projektiministeri poistui 24, asia 2 aikana Piirihallitus Pöytäkirja 1 (8) Hallituksen kokous 1/2018 Aik a 12.1. klo 20.30-13.1. klo 08.08 Paik k a: Kokemäki Läsnä Stefan Stjärnstedt puheenjohtaja Ida Arminen varapuheenjohtaja Sanna Ahtiainen projektiministeri

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 5 / 2014

HALLITUKSEN KOKOUS 5 / 2014 LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 5 / 2014 Aika Keskiviikkona 2.4.2014 klo 17.30 Paikka: Turun partiotoimisto PÖYTÄKIRJA 3.2.2015 Läsnä: Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja

Lisätiedot

131 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä sekä 1 muu kokousedustaja.

131 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä sekä 1 muu kokousedustaja. SYYSKOKOUS 2016 Aika 30.10.2016 klo 12.00 -> Paikka Läsnä Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11 28101 Pori 131 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä sekä 1 muu kokousedustaja. Pöytäkirja Kokouksen

Lisätiedot

Aika 08.10.2015 klo 17.30-20.15 30.10.2015 Varsinais-Suomen Maakuntasäätiö, Linnankatu 9-11 C 40 20100 Turku Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja

Aika 08.10.2015 klo 17.30-20.15 30.10.2015 Varsinais-Suomen Maakuntasäätiö, Linnankatu 9-11 C 40 20100 Turku Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 11/ 2015 PÖYTÄKIRJA Aika 08.10.2015 klo 17.30-20.15 30.10.2015 Paikka Varsinais-Suomen Maakuntasäätiö, Linnankatu 9-11 C 40 20100 Turku Läsnä Mari Kousa

Lisätiedot

Partioneuvoston sääntömääräinen syyskokous

Partioneuvoston sääntömääräinen syyskokous Partioneuvoston sääntömääräinen syyskokous PN III/2015 Aika 28. 29.11.2015 Paikka Partioasema Scoutstationen, Töölönkatu 55, 00250 Helsinki Kokoustila Piennar, kokoustila Sahara Läsnä Partioneuvoston puheenjohtaja

Lisätiedot

Aika 31.08.2014 klo 14.00 12.9.2014 Turku, Partiotoimisto Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja

Aika 31.08.2014 klo 14.00 12.9.2014 Turku, Partiotoimisto Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 10/ 2014 PÖYTÄKIRJA Aika 31.08.2014 klo 14.00 12.9.2014 Paikka Turku, Partiotoimisto Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja Jussi

Lisätiedot

Hallituksen kokous 3/2016

Hallituksen kokous 3/2016 Piirihallitus Pöytäkirja 1 (11) Hallituksen kokous 3/2016 Aika: maanantai 29.2.2016 Paikka: Turku, Partiotoimisto Läsnä: Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja Sanna Ahtiainen kehitysministeri

Lisätiedot

Maarit Heikkinen alueryhmä Laura Kajala koulutusryhmä poissa 11-12 ja 14-15

Maarit Heikkinen alueryhmä Laura Kajala koulutusryhmä poissa 11-12 ja 14-15 LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 5 / 2015 Aika Tiistaina 14.4.2015 klo 17.30 Paikka: Turun partiotoimisto PÖYTÄKIRJA 6.5.2015 Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1

Lisätiedot

PARTIONEUVOSTON KOKOUS III/2016

PARTIONEUVOSTON KOKOUS III/2016 PN III/2016 Esityslista 1.11.2016 PARTIONEUVOSTON KOKOUS III/2016 AIKA 26.11.2016 klo 9.00-22.00 PAIKKA Eteläinen Rautatienkatu 4, 00100 Helsinki Sokos Hotel Presidentti LÄSNÄ Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Piirinjohtajan esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Marva ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila.

Piirinjohtajan esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Marva ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila. SYYSKOKOUS 2018 Aika 4.11.2018 klo 12.00 Paikka Kokous- ja juhlatalo Etappi *22*, Satamakatu 22, Rauma 1. KOKOUKSEN AVAUS Kokouksen aluksi pidettiin lippumenot, jonka jälkeen kuultiin ajankohtaisista asioista.

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiiri ry TOIMINTAKERTOMUS

Lounais-Suomen Partiopiiri ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 Lounais-Suomen Partiopiiri ry TOIMINTAKERTOMUS Yleistä... 4 L-SP:n seitsemäs toimintavuosi... 4 Lounais-Suomen Partiopiirin strategia 2015-2018... 4 Strategian painopisteet 2015-2018... 5 Erityistä

Lisätiedot

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20.

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. MALLISÄÄNNÖT PARTIOPIIREJÄ VARTEN (Prh:n 21.3.2007 ennakkotarkastamat, 3 tarkennus 18.4.07) ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Lisätiedot

TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT!

TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT! TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT! :n ensimmäinen kevätkokous pidetään 5.4.2009 klo 12 Kankaanpään Seurakuntakeskuksessa osoitteessa Keskuskatu 44 (ajo-ohje liitteenä). Ilmoittautuminen ja valtakirjojen

Lisätiedot

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 6/04 1 Aika tiistaina 14.9.04, alkaen klo 17.00 Paikka Nuorisokeskus kahvio, Puskantie, 60100 Seinäjoki Läsnä: Marjanne Kuntsi piirinjohtaja/puheenjohtaja Valtteri

Lisätiedot

Kalle-Pekka Mannila toiminnanjohtaja, sihteeri

Kalle-Pekka Mannila toiminnanjohtaja, sihteeri LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1 HALLITUKSEN KOKOUS 2 / 2015 Aika 24.2. klo 17.30 21:15 Paikka: Turun partiotoimisto PÖYTÄKIRJA 24.02.2014 Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja Maarit

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS SPH II/2019

HALLITUKSEN KOKOUS SPH II/2019 SPH II/2019 Pöytäkirja 15.2.2019 HALLITUKSEN KOKOUS SPH II/2019 AIKA Torstai 14.2.2019 klo 17.02-20.03 PAIKKA Töölönkatu 55, 00250 Helsinki Skype for Business & Teams LÄSNÄ Puheenjohtaja Maria Ruohola

Lisätiedot

SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA

SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA SYYSKOKOUS 2017 AIKA sunnuntai 22.10.2017 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

PARTIONEUVOSTON KOKOUS I/2016

PARTIONEUVOSTON KOKOUS I/2016 PN I/2016 Esityslista 23.3.2016 PARTIONEUVOSTON KOKOUS I/2016 AIKA 9.4.2016 klo 9.20 PAIKKA Partioasema, Töölönkatu 55, 00250 Helsinki Piennar LÄSNÄ Puheenjohtaja Valtteri Karhu Varapuheenjohtaja Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jarkko Ruohola ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jarkko Ruohola ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 2.11.2008 klo 13.00 17.15. 1(7) Paikka Läsnä Turun Lyseon koulu, Varusmestarintie 19, Turku 193 äänivaltaista kokousedustajaa 71 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Partioneuvoston sääntömääräinen syyskokous

Partioneuvoston sääntömääräinen syyskokous Partioneuvoston sääntömääräinen syyskokous PN III/2015 Aika 28.11. Paikka Partioasema Scoutstationen, Töölönkatu 55, 00250 Helsinki Kokoustila Piennar Läsnä Partioneuvoston puheenjohtaja Valtteri Karhu

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava poissa: Valtteri Karhu piirinjohtaja/puheenjohtaja Jaana Mäki II-piirinjohtaja Jari Autio Terhi

Lisätiedot

Hyväksyttiin hallituksen kokouksen 7/2016 pöytäkirja. Pöytäkirja toimitetaan piirihallitukselle ja julkaistaan piirin nettisivuilla.

Hyväksyttiin hallituksen kokouksen 7/2016 pöytäkirja. Pöytäkirja toimitetaan piirihallitukselle ja julkaistaan piirin nettisivuilla. Hallituksen kokous 8/2016 Aik a: 5.6.2016 klo 10.00-19.00 Paik k a: RKK:n kolo, Poikluomantie 9, Piispanristi (Kaarina) Läsnä: Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja Sanna Ahtiainen kehitysministeri

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja SYYSKOKOUS 2017 AIKA sunnuntai 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Piirihallitus Pöytäkirja 1 (9) Hallituksen kokous 7/2018 Aika: lauantai 16.6.2018 klo 10.00 Paikka: Turun partiotoimisto Läsnä: Stefan Stjärnstedt puheenjohtaja Ida Arminen varapuheenjohtaja Sanna Ahtiainen

Lisätiedot

Susanna Koivisto viestintä- ja markkinointiministeri. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Susanna Koivisto viestintä- ja markkinointiministeri. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Piirihallitus Pöytäkirja 1 (8) Hallituksen kokous 3/2017 Aika: Torstaina 3.3. klo 17.00 Paikka: Turku, Partiotoimisto Läsnä: Stefan Stjärnstedt puheenjohtaja Ida Arminen varapuheenjohtaja Sanna Ahtiainen

Lisätiedot

Kokouksissa käsiteltäväksi halutut ehdotukset on toimitettava hallitukselle, kevätkokoukseen 1.1. ja syyskokoukseen 1.8. mennessä.

Kokouksissa käsiteltäväksi halutut ehdotukset on toimitettava hallitukselle, kevätkokoukseen 1.1. ja syyskokoukseen 1.8. mennessä. TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 1. JÄSENET :n säännöt, 9. : Piirin henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet sekä sen eri elinten toiminta määritellään toimintaohjesäännössä. Toimintaohjesäännön vahvistaa hallitus, joka

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka

Lisätiedot

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 1. JÄSENET 2. PIIRIN KOKOUKSET Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n säännöt, 9. : TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty 15.5.2014 1/6 Piirin henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet sekä sen eri elinten toiminta määritellään

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja SYYSKOKOUS 2016 AIKA sunnuntai 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Aika 18.09.2014 klo 17.30 30.9.2014 Turku, Partiotoimisto Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja

Aika 18.09.2014 klo 17.30 30.9.2014 Turku, Partiotoimisto Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1(6) HALLITUKSEN KOKOUS 11/ 2014 PÖYTÄKIRJA Aika 18.09.2014 klo 17.30 30.9.2014 Paikka Turku, Partiotoimisto Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja Jussi

Lisätiedot

Heidi Luoto, Tammileirin johtaja (10 asia 1) Essi Virtanen, Tammileirin johtaja (10 asia 1)

Heidi Luoto, Tammileirin johtaja (10 asia 1) Essi Virtanen, Tammileirin johtaja (10 asia 1) Piirihallitus Pöytäkirja 1 (10) Hallituksen kokous 11/2018 Aika: Torstaina 11.10.2018 klo 17.00 Paikka: Partiotoimisto, Turku Läsnä: Stefan Stjärnstedt puheenjohtaja Ida Arminen varapuheenjohtaja, poistui

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kuva Ismo Kurki: Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2015 1 JOHDANTO Etelä-Karjalan Partiolaiset ry on perustettu vuonna 1976 ja se toimii Suomen Partiolaiset Finlands

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS SPH I/2019

HALLITUKSEN KOKOUS SPH I/2019 SPH I/2019 Pöytäkirja 20.1.2019 HALLITUKSEN KOKOUS SPH I/2019 AIKA Sunnuntai 20.1.2019 klo 9.00-12.25 PAIKKA Karijärventie 125, Suomusjärvi Savottakämppä Kerkkä LÄSNÄ Puheenjohtaja Maria Ruohola Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 2 / 2014

HALLITUKSEN KOKOUS 2 / 2014 LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1(9) HALLITUKSEN KOKOUS 2 / 2014 Aika Keskiviikkona 12.2.2014 klo 17.30 Paikka: Turun partiotoimisto ja WebEx-verkkoneuvottelujärjestelmä PÖYTÄKIRJA 05.02.2014 Läsnä Mari Kousa

Lisätiedot

Luottissanomat Lokakuu 2014

Luottissanomat Lokakuu 2014 Lounais-Suomen Partiopiiri Luottissanomat Lokakuu 2014 Olethan mukana piirin syyskokouksessa Raumalla 2.11.2014! On tärkeää, että juuri Sinä olet paikalla. Syyskokouksessa saat ajankohtaista tietoa piiristä,

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 8/2018

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 8/2018 AIKA: 20.11.2018 klo 17.02-18.54 PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Lahtonen Erika Ihanmäki Jussi pj. I vara pj. Vuorela Ilmari II vara pj. Aho Niko Elo Jalmar

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiiri ry TOIMINTAKERTOMUS

Lounais-Suomen Partiopiiri ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Lounais-Suomen Partiopiiri ry TOIMINTAKERTOMUS Yleistä... 4 Piirin kuudes toimintavuosi... 4 Partiopiirin strategia 2020... 4 Erityistä vuonna 2014... 7 Piiru14... 7 Suomi Areena... 7 Partiomestari

Lisätiedot

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri PÖYTÄKIRJA 24 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 14.11.2011 kello 18.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston yleiskokous

Nuorisovaltuuston yleiskokous Nuorisovaltuuston yleiskokous Aika: Maanantai 20.8.2018 klo 17.10-18.13 Paikka: Arx-talo, Keinusali (Keinusaarentie 1, Hämeenlinna) Läsnä: Roslander Eero, puheenjohtaja Ojanperä Saara, sihteeri Turtiainen

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO Sivu 1 TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 KOKOUSAIKA Torstai 20.8.2015 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Auditorio Omega, ICT-city, Joukahaisenkatu, TURKU ASIALUETTELO 1 Kokouksen

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14 Hallituksen kokous 1 (5) Aika 26.4.2014 klo 9.20 16.38 Paikka Jyväskylän Kuurojen yhdistys, Jyväskylä Läsnä Jaana Keski-Levijoki puheenjohtaja Jaana Aaltonen Elina Blundin Cecilia Hanhikoski Johan Hedrén

Lisätiedot

Järvi-Suomen Partiolaiset ry. LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat

Järvi-Suomen Partiolaiset ry. LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat Järvi-Suomen Partiolaiset ry LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat MUISTATHAN Ajankohtaiset asiat ANSIOMERKIT haetaan neljä kertaa vuodessa: 15.1. Yrjönpäivänä jaettavat merkit 15.4. Kesäleireillä

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

jäsenhankinta ja markkinointi (W ebex) Maarit Heikkinen alueryhmä Marika Hirvonen ohjelmaryhmä Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

jäsenhankinta ja markkinointi (W ebex) Maarit Heikkinen alueryhmä Marika Hirvonen ohjelmaryhmä Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Piirihallitus Pöytäkirja 1 (10) Hallituksen kokous 11/2016 Aik a: 19.9.2016 klo 17.00 Paik k a: Turun Partiotoimisto Läsnä: Mari Kousa-Kuusisto puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja Sanna Ahtiainen

Lisätiedot

Karjasillan kirkko, Nokelantie 39, Oulu

Karjasillan kirkko, Nokelantie 39, Oulu Sivu 1 / 6 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY PÖYTÄKIRJA AIKA Lauantai 7.10.2017 klo 13.00-16.05 PAIKKA Karjasillan kirkko, Nokelantie 39, Oulu LÄSNÄ Läsnä olleet henkilöt (Liite 1/2017) SYYSKOKOUS 2017 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika : Sunnuntai 11.1.2009 kello 15.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 5) Kristiina Lindholm,

Lisätiedot

Luottissanomat Syyskuu 2014

Luottissanomat Syyskuu 2014 Lounais-Suomen Partiopiiri Luottissanomat Syyskuu 2014 Lippukuntapäivä 28.9. Lippukuntapäivä 2014 järjestetään 28.9. Puropellon koululla Turussa. Päivän teemoina ovat vaikuttaminen ja johtaminen. Lippukuntapäivä

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS SPH III/2019

HALLITUKSEN KOKOUS SPH III/2019 SPH III/2019 Pöytäkirja 7.3.2019 HALLITUKSEN KOKOUS SPH III/2019 AIKA Keskiviikko 6.3.2019 klo 17.03-20.27 PAIKKA Töölönkatu 55, 00250 Helsinki Partioasema, Sopu ja Kupoli LÄSNÄ Puheenjohtaja Maria Ruohola

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 7/2018

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 7/2018 AIKA: 10.10.2018 klo 17.10-18.20 PAIKKA: Kaupungintalon kokoushuone 224, Keskuskatu 30, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Lahtonen Erika Ihanmäki Jussi Vuorela Ilmari Aho Niko Elo Jalmar Nieminen Aleksi

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Tämän Lounais-Suomen Partiopiirin ansiomerkkiohje -vihkosen lisäksi partion ansiomerkkijärjestelmää kuvaa Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n Partiolaisten

Lisätiedot

PARTIO KUULUU KAIKILLE. partio.fi

PARTIO KUULUU KAIKILLE. partio.fi PARTIO KUULUU KAIKILLE partio.fi Suomen Partiolaisten toimintasuunnitelma 2016 Tervetuloa Roihuvuoteen! Vuonna 2016 partio näkyy enemmän kuin koskaan. Roihu kokoaa kesän suurleirille 15 000 partiolaista,

Lisätiedot

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2007 Tark: Seurakuntaneuvosto 22.03.2007 15. Aika: Torstaina 22.3.2007 klo 18.00, kahvi klo 17.30

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2007 Tark: Seurakuntaneuvosto 22.03.2007 15. Aika: Torstaina 22.3.2007 klo 18.00, kahvi klo 17.30 Seurakuntaneuvosto 22.03.2007 15 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Torstaina 22.3.2007 klo 18.00, kahvi klo 17.30 Paikka: Kaarinan kirkko, Voudinkatu 2 Läsnä: Vahtola, Pirjo puheenjohtaja Ainasoja, Merja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISET ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Käsitelty syyskokouksessa 14.11.2015 Kajaanissa TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Järvi-Suomen Partiolaisten kaikki toiminta tukee lippukuntia laadukkaan partiotoiminnan

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta, kokouksen sihteeri Saarinki Jaana

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta, kokouksen sihteeri Saarinki Jaana Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Piirihallitus Pöytäkirja 1 (10) Hallituksen kokous 3/2018 Aika: Maanantai 5.3. klo 17.00 Paikka: Turku, Partiotoimisto Läsnä: Stefan Stjärnstedt puheenjohtaja Ida Arminen varapuheenjohtaja Sanna Ahtiainen

Lisätiedot

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET Sivu 1 / 5 VUOSIKERTOMUS 2015 - LIITE 12 KOKOUKSET POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET Alueen kokoukset 10.1. Alueryhmän kokous, Tuulevat Törmälä Ylivieska. Osallistui 2, Raisa Lindeman ja Heidi 16.6.

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 3/05 1 PIIRIHALLITUS

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 3/05 1 PIIRIHALLITUS Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 3/05 1 AIKA su 27.2.2005, alkaen klo 14.00 Paikka Tasangon Talvikkien kolo, Törnävän ala-aste, 60100 Seinäjoki Läsnä Valtteri Karhu piirinjohtaja/ puheenjohtaja

Lisätiedot

Otsikko Sivu 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 23

Otsikko Sivu 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 23 21 Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA ma 18.3.2019 klo. 15.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT AS IAT Otsikko Sivu 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 23 19 KOKOUKSEN AVAUS... 23 20

Lisätiedot

EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTION HYVÄKSYMINEN Hyväksyttiin 10.10. pidetyn kokouksen muistio liitteen 1 mukaan.

EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTION HYVÄKSYMINEN Hyväksyttiin 10.10. pidetyn kokouksen muistio liitteen 1 mukaan. Kokous 9/2012, 15.11.2012 klo 18.14 21.55, Turun Partiotoimisto + WebEx Kutsu Leena Rantanen, puheenjohtaja Mika Kuusisto (pullavuoro) Hanna Heino Marika Hella Terhi Lehtinen Eva Liuksila Pirjo Lundén,

Lisätiedot

Susanna Koivisto viestintä- ja markkinointiministeri. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Susanna Koivisto viestintä- ja markkinointiministeri. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Piirihallitus Pöytäkirja 1 (9) Hallituksen kokous 7/2017 Aika: keskiviikko 23.8.2017 klo 17.00 Paikka: Turun partiotoimisto Läsnä: Stefan Stjärnstedt puheenjohtaja Ida Arminen varapuheenjohtaja Sanna Ahtiainen

Lisätiedot

Toiminnan kehittäminen 2015-16. RoadTrip-kiertue Syksy 2015

Toiminnan kehittäminen 2015-16. RoadTrip-kiertue Syksy 2015 Toiminnan kehittäminen 2015-16 RoadTrip-kiertue Syksy 2015 Tavoite Jäsenmäärän kasvu 6 000 partiolaista J-SP:ssa 2016 Partiolaisten määrällä on vaikutusta piirin saamaan valtionapuun, joka jaetaan suoraan

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti

Lisätiedot

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään:

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään: KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään: Aika Maanantaina 29.12.2009 Ilmoittautuminen ja ruoka 18.00-19.00 Kokous alkaa 19.00 Paikka Seinäjoen Nuorisoasema, Puistokatu

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Esitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Esitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat. Sivu 1 / 5 Pöytäkirja 15/2017 Porin Ylioppilasyhdistys Pointer ry:n hallituksen kokous Aika: Torstai 16.11.2017 klo 15.30 Paikka: Porin yliopistokeskus NH Ideasatama Paikalla: Puheenjohtaja Antti-Jussi

Lisätiedot

XIV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS

XIV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS XIV varsinainen jäsenkokous Esityslista 28.10.2016 XIV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS AIKA 19.11. 20.11.2016 PAIKKA LÄSNÄ Radisson Blu Oulu, Hallituskatu 1, 90100 Oulu Kokoussali Ainola Valtuutetut kokousedustajat

Lisätiedot

Piirinjohtaja Saija Kivelä avasi kokouksen klo

Piirinjohtaja Saija Kivelä avasi kokouksen klo POHJANMAAN PARTIOLAISET RY AIKA SUNNUNTAI 26.3.2017, KELLO 13.00 PAIKKA RAUDASKYLÄN KR. OPISTO, YLIVIESKA LÄSNÄ 66 HENKILÖÄ (LIITE 1/2017) KEVÄTKOKOUS 2017 1. KOKOUKSEN AVAUS Piirinjohtaja Saija Kivelä

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233 Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika 20.1.2016 klo 15.00 Paikka Kokouksen osanottajat Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Puheenjohtaja Majanen Pertti

Lisätiedot

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Pohjanmaan Partiolaiset ry:n perustava kokous 29. 9. 2007 Kokkolassa. Merkitty yhdistysrekisteriin 2. 11. 2007. Sääntömuutos hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Aika: 2.9.2018 klo 13.04 14.45 Paikka: Keinusali, Arx-talo (Keinusaarentie 1) Läsnä: Ekman Janette Gynther Joona Heiskanen Okko Karrimaa Heta Kirvesmäki Venla Könnömäki

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 8/2016 Aika: 25. helmikuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51

Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51 49 Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015 AIKA 20.01.2015 klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Esityslista 1/2019

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Esityslista 1/2019 AIKA: 17.1.2019 klo 16.30 - PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Antola Maria Harikkala Heta Hiekka Anne Koskela Maria Kylä-Puhju Nuppu Laurila Niklas Mäkelä

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo - 1 - Aika Perjantai 24.5.2018 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Mikko Kaunisto jäsen Ilona Kojo jäsen Timo Mäenpää jäsen Heikki Mäkelä jäsen

Lisätiedot

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa 29.9.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 14.1.2008. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Pohjanmaan Partiolaiset

Lisätiedot