TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT!

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT!"

Transkriptio

1 TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT! :n ensimmäinen kevätkokous pidetään klo 12 Kankaanpään Seurakuntakeskuksessa osoitteessa Keskuskatu 44 (ajo-ohje liitteenä). Ilmoittautuminen ja valtakirjojen tarkistus aloitetaan klo ja päättyy Piiri järjestää, mikäli riittävästi halukkuutta on, ilmaisen yhteiskuljetuksen (Salo-Turku- Rauma-Pori-Kankaanpää) ja ennen kokousta 5 hintaisen ruokailun. Yhteiskuljetukseen ja/ tai ruokailuun täytyy sitovasti ilmoittautua mennessä Polkuun osoitteessa ja samassa yhteydessä tulee ilmoittaa mahdolliset ruoka-aineallergiat. Kokousasiat Kokouksessa vahvistetaan toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2008 ja päätetään seuraavan vuoden jäsenmaksusta. Lisäksi kokouksessa valitaan mm. :n hallitukseen viestinnästä vastaava hallituksen jäsen eroa pyytäneen tilalle, päätetään piirin vaalitoimikunnan asettamisesta ja käsitellään piirin syyskokouksessa esitetty ponsi piirin sääntöjen muuttamiseksi. Tämän kokouspostin liitteenä löytyy mm. piirin säännöt, valtakirja, esityslista, toimintakertomus ja tilinpäätös. Äänioikeus Kokouksessa on äänioikeus piirin jäseniksi liittyneiden rekisteröityjen lippukuntien valtuuttamilla kokousedustajilla (äänimäärä määräytyy piirin sääntöjen perusteella eli on per jokaista alkavaa 50 jäsentä kohti. Lippukuntien jäsenmäärät määräytyvät Polussa olevan tiedon perusteella.). Lisäksi vastaava määrä ääniä on niillä lippukunnilla, jotka ovat liittyneet piirin jäseniksi tausta- tai tukiyhdistyksensä kautta. Muille lippukuntien edustajille ja partiolaisille myönnetään läsnäolo- ja puheoikeus. Kokouksen menettelytavat Kokouksen menettelytavoista on ehdotus liitteenä. Muistilista lippukunnalle Valitkaa lippukuntanne kokousedustajat lippukunnan sääntöjen mukaan (ja heille varaedustajat) Täyttäkää liitteenä oleva kokousvaltakirjapohja, jossa kysytään kokousedustajienne nimet. Tämän valtakirjan pitää olla yhdistyksen nimenkirjoittajien allekirjoittama. Jos nimenkirjoittajissa on tapahtunut vaihdoksia, niin päivittäkää ne esimerkiksi patentti- ja rekisterihallituksen nettisivuilla Niiden lippukuntien, jotka ovat piirinjäseniä taustayhdistyksen kautta, valtakirjat allekirjoittaa taustayhdistyksen nimenkirjoittajat. Kokousedustajat voivat solmitun sopimuksen nojalla olla myös lippukunnan (ei taustayhdistyksen) jäseniä Pohtikaa lippukunnassa mitä mieltä olette kokouksessa käsiteltävistä asioista Muistakaa, että lippukunnat päättävät sen, mitä ja miten L-SP toimii. Olkaa siis rohkeasti herättelemässä keskustelua ennen kokousta ja sen aikana. Tervetuloa :n hallitus

2 LIITTEET: - :n säännöt - Kokousedustajavaltakirja - Kokouksen esityslista - Menettelytapasääntöehdotus - Toimintakertomus ja tilinpäätös - Ajo-ohje kokouspaikalle LINJA-AUTON AJOAIKATAULU JA LÄHTÖPAIKAT: Koska ajoaika on kohtuullisen pitkä niin aikataulu on seuraava: Salo linja-autoasema klo 6:30 Turku linja-autoasema klo 7:30 Rauma linja-autoasema klo 9:00 Pori linja-autoasema klo 10:00 Kankaanpää Seurakuntakeskus klo 11:00

3 KEVÄTKOKOUSKUTSU ESITYSLISTA Aika klo Paikka Kankaanpään Seurakuntakeskus, Keskuskatu 44, Kankaanpää 1. KOKOUKSEN AVAUS Lippumenot ja Partiomarssi Kokouksen avaaminen. 2. PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 3. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja neljä ääntenlaskijaa. 5. KOKOUKSEN OSALLISTUJIEN TOTEAMINEN 6. KOKOUKSEN MENETTELYTAPASÄÄNTÖ 7. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. 8. PÄÄTETÄÄN VUODEN 2008 TOIMINTAKERTOMUKSESTA Piirin varajohtaja Mari Kousa esittelee. 9. PÄÄTETÄÄN VUODEN 2008 TILINPÄÄTÖKSESTÄ Piirin talousryhmän puheenjohtaja Milka Nousiainen esittelee. 10. PIIRIN JÄSENMAKSUN PÄÄTTÄMINEN VUODELLE 2010 Päätetään, että piirin jäsenmaksun kerää Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry siten, että jäsenmaksun maksaa suoraan kukin jäsenyhdistyksen kautta partiotoimintaan osallistuva henkilö. Päätetään piirin jäsenmaksuosuudeksi 13,50 / partiolainen (v ,50 ) Piirin talousryhmän puheenjohtaja Milka Nousiainen esittelee.

4 11. PIIRIHALLITUKSEN JÄSENEN VALINTA Piirihallitus esittää kevätkokoukselle, että viestintäryhmän puheenjohtaja Marikki Impivaaralle myönnetään hänen pyytämänsä ero piirihallituksen jäsenyydestä. Lisäksi esitetään, että kevätkokous valitsee Impivaaran tilalle piirihallitukseen uuden jäsenen ensisijaisena vastuualueenaan partiopiirin viestinnän toiminnanala Impivaaran jäljellä olevaksi toimikaudeksi kevätkokouksesta vuoden 2010 loppuun saakka. Piirinjohtaja Aleksi Heikkilä esittelee. 12. VAALITOIMIKUNNAN NIMEÄMINEN Päätetään vaalitoimikunnan asettamisesta, toimeksiannosta, henkilö lukumäärästä ja valitaan toimikunnan jäsenet. Piirin projektitoiminnasta vastaava Maria Lahtinen esittelee. 13. MUUT ASIAT Piirin syyskokouksessa Turun Metsänkävijät/ partiojohtaja Stefan Stjärnstedt esitti ponsiehdotuksena, että hallituksen tulee selvittää yhdistyksen sääntöjen 4 muuttamista siten, että jäsenyhdistyksen edustaja voisi myös käyttää yksin yhdistyksen koko äänimäärää. Ponnessa edellytettiin lisäksi, että hallitus tuo esityksensä vuoden 2009 aikana pidettävään yhdistyksen kokoukseen. Piirihallitus esittää, ettei piirin sääntöjä muuteta. Piirinjohtaja Aleksi Heikkilä esittelee. Käsitellään hallituksen ja jäsenten esittämät, kokouskutsussa mainitut asiat. 14. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

5 EHDOTUS KOKOUKSEN MENETTELYTAPASÄÄNNÖKSI Kokouksessa äänioikeus on ainoastaan piirin varsinaisilla jäsenillä. Jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni ja lisäksi yksi ääni jäsenyhdistyksen jokaista alkavaa 50:tä jäsenmaksun kokousta edeltävän heinäkuun loppuun mennessä maksanutta jäsentä kohden. Äänioikeutta kokouksessa käyttää varsinaisen jäsenen edustajina jäsenyhdistyksen valitsemat 15 vuotta täyttäneet edustajat, joiden tulee olla kyseisen jäsenyhdistyksen jäseniä. Jokainen kokousedustaja käyttää yhtä ääntä. Esityksiä voivat tehdä ja niitä kannattaa vain äänioikeutetut edustajat. Kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus kaikilla partiolaisilla. Kokous käsittelee esityslistassa mainitut asiat. Puheenvuorot pyydetään kättä nostamalla ja ne myönnetään pyytämisjärjestyksessä. Puheenjohtaja voi tilanteesta riippuen myöntää puheenvuorot myös muussa järjestyksessä. Puheenvuoron käyttäjä ilmoittaa puheenvuoronsa aluksi nimensä ja edustaessaan piirin varsinaista jäsentä edustamansa lippukunnan tai yhdistyksen nimen. ASIOIDEN KÄSITTELY Hallituksen esitykset ovat käsittelyn pohjana. Asioita käsiteltäessä käydään ensin yleiskeskustelu, jonka aikana ei tehdä vastaehdotuksia. Yleiskeskustelun jälkeen asiat käsitellään yksityiskohtaisesti, jolloin tehdään vastaehdotukset. Vastaehdotus on toimitettava kirjallisena. Vastaehdotuksen tekijöille varataan mahdollisuus esitellä ja perustella esityksiään. Äänestykseen otetaan vain kannatetut vastaehdotukset. Kannatus on ilmaistava myönnetyssä puheenvuorossa. Vastaehdotusta ei voi kannattaa sen tekijä tai tekijän kanssa samaa varsinaista jäsentä edustava kokousedustaja. Kokouksen päätökseksi tulee hallituksen esitys, mikäli asiassa ei ole tehty kannatettuja vastaehdotuksia. Jos samasta asiasta on useita vastaehdotuksia, äänestetään ensin siitä, mikä vastaehdotus saa enemmistön tuen. Tämän jälkeen enemmistön kannattama vastaehdotus asetetaan vastakkain pohjaesityksen kanssa. Päätökseksi tulee se ehdotus, jota kannattaa enemmän kuin puolet äänistä. Mikäli äänet menevät tasan äänestyksessä, ratkaisee asian kokouksen puheenjohtajan kanta. HENKILÖVAALIT Henkilövaaleissa kaikki tehdyt ehdotukset otetaan äänestykseen. Ehdottajan on etukäteen varmistettava, että ehdotettu henkilö on käytettävissä tehtävään. Ehdolle asetettavalta henkilöltä, joka ei ole kokouspaikalla, tulee olla kirjallinen suostumus. Mikäli hallituksen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan vaalissa ei kukaan ehdokkaista saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan vaalissa toinen kierros, jolla ovat ehdokkaina kaksi ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saanutta ehdokasta. Muissa vaaleissa valituksi tulee henkilö, joka on saanut eniten ääniä. Mikäli äänet menevät tasan, vaali ratkaistaan arvalla.

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi.

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 06.11.2011 klo 13.00-15.15 1(5) Paikka Läsnä Lauttakylän koulu, Koulukatu 3, Huittinen 89 äänivaltaista kokousedustajaa 35 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jarkko Ruohola ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jarkko Ruohola ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 2.11.2008 klo 13.00 17.15. 1(7) Paikka Läsnä Turun Lyseon koulu, Varusmestarintie 19, Turku 193 äänivaltaista kokousedustajaa 71 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

Esityslista. Asiakirja 5

Esityslista. Asiakirja 5 Esityslista kirja 5 ESITYSLISTA AIKA 17.-18.11.2012, kokous alkaa lauantaina 17.11. klo 11.30 PAIKKA Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10 45100 Kouvola LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka

Lisätiedot

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Pohjois-Karjalan 13.4.2010 Hevosjalostusliitto ry Tervehdys! Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Kokous pidetään Joensuun raviradalla pääkatsomossa tiistaina 4.5. Kokous

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta SOVELTAMISALA JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta Reserviläisliitto r.y:n varsinaisissa kokouksissa noudatetaan tätä menettelytapaohjetta ja vakiintunutta kokouskäytäntöä

Lisätiedot

KUTSU. Kokous on Partioasemalla kokoustila Torissa os. Töölönkatu 55, 00250 Helsinki. Valtakirjojen tarkistus ja kahvitarjoilu alkavat jo klo 17.30.

KUTSU. Kokous on Partioasemalla kokoustila Torissa os. Töölönkatu 55, 00250 Helsinki. Valtakirjojen tarkistus ja kahvitarjoilu alkavat jo klo 17.30. KUTSU Tervetuloa Espoon Partiotuki ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen keskiviikkona 16.3.2016 klo 18.00 Partioasemalle. Kokous on Partioasemalla kokoustila Torissa os. Töölönkatu 55, 00250 Helsinki.

Lisätiedot

Esityslista XIII jäsenkokoukselle. Asiakohta 6

Esityslista XIII jäsenkokoukselle. Asiakohta 6 Esityslista XIII jäsenkokoukselle Asiakohta 6 1 ESITYSLISTA AIKA 22.-23.11.2014 PAIKKA Mikkelin ammattikorkeakoulu, Patteristonkatu 3, 50100 Mikkeli LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat

Lisätiedot

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa.

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa. Kokouksen järjestyssääntö Edustajakokouksen esityslistan 4. kohdassa tehdyn päätöksen mukaisesti kokouksessa noudatetaan järjestäytymismuotojen ja menettelytapojen osalta seuraavaa järjestyssääntöä: 1

Lisätiedot

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20.

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. MALLISÄÄNNÖT PARTIOPIIREJÄ VARTEN (Prh:n 21.3.2007 ennakkotarkastamat, 3 tarkennus 18.4.07) ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kalle-Pekka Mannila ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kalle-Pekka Mannila ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika 04.11.2012 klo 13.00-16.10. 04.11.2012 Paikka Läsnä Pori yliopistokeskus, Auditorio 126, Pohjoisranta 11 A, Pori 117 äänivaltaista kokousedustajaa 45 jäsenyhdistyksestä.

Lisätiedot

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. OULUN ETELÄ- JA KESKIPOHJALAINEN OSAKUNTA RY:n SÄÄNNÖT I LUKU YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA ALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä osakunta, nimi on Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen

Lisätiedot

Säännöt Hallituksen muutosehdotus

Säännöt Hallituksen muutosehdotus Säännöt Hallituksen muutosehdotus 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Nuoret Lakimiehet ry, Unga Jurister rf. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista nimeä

Lisätiedot

131 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä sekä 1 muu kokousedustaja.

131 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä sekä 1 muu kokousedustaja. SYYSKOKOUS 2016 Aika 30.10.2016 klo 12.00 -> Paikka Läsnä Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11 28101 Pori 131 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä sekä 1 muu kokousedustaja. Pöytäkirja Kokouksen

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Sääntömuutosesitys LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI

Sääntömuutosesitys LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI Sääntömuutosesitys Lounais-Suomen Partiopiirin piirihallitus käsitteli sääntömuutosta kokouksessaan PH 9/2016 (22.8.2016). Muutosehdotukset on merkitty punaisella korostusvärillä, lisäykset sinisellä ja

Lisätiedot

SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) - KRISTDEMOKRATERNA I FINLAND (KD) r.p:n PIIRIN SÄÄNNÖT

SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) - KRISTDEMOKRATERNA I FINLAND (KD) r.p:n PIIRIN SÄÄNNÖT 1 Piirin säännöt SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) - KRISTDEMOKRATERNA I FINLAND (KD) r.p:n PIIRIN SÄÄNNÖT I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kristillisdemokraattien

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

Seuraavaksi piirinjohtaja Mari Kousa avasi kokouksen toivottaen kaikki tervetulleiksi piirin syyskokoukseen.

Seuraavaksi piirinjohtaja Mari Kousa avasi kokouksen toivottaen kaikki tervetulleiksi piirin syyskokoukseen. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika 02.11.2014 klo 12.00-15.30. 9.12.2014 Paikka Läsnä Rauman Lyseon Lukio, auditorio, Nummenvahe 5, Rauma 125 äänivaltaista kokousedustajaa 50 jäsenyhdistyksestä. Liite numero

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

2) osallistuu tarpeelliseksi katsomiinsa vaaleihin puolueen ja kattojärjestön jäsenten valitsemiseksi kyseisillä vaaleilla valittaviin elimiin.

2) osallistuu tarpeelliseksi katsomiinsa vaaleihin puolueen ja kattojärjestön jäsenten valitsemiseksi kyseisillä vaaleilla valittaviin elimiin. 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Varsinais-Suomen Perussuomalaiset Nuoret ry ja sen kotipaikka on Turku. Näissä säännöissä piirillä tarkoitetaan yhdistystä, kattojärjestöllä tarkoitetaan Perussuomalaiset

Lisätiedot

XIV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS

XIV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS XIV varsinainen jäsenkokous Esityslista 28.10.2016 XIV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS AIKA 19.11. 20.11.2016 PAIKKA LÄSNÄ Radisson Blu Oulu, Hallituskatu 1, 90100 Oulu Kokoussali Ainola Valtuutetut kokousedustajat

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: ----- Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,

Lisätiedot

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland

Lisätiedot

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010.

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. Yhdistyksen säännöt Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Metsäsertifiointi

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016 22.3.2016 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 22.3.2016 klo 15 Paikka: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus Filha ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansanterveyttä

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Aika: lauantai 21.11.2015 Paikka: Satakuntatalon Kiltasali, Lapinrinne 1, Helsinki klo 9.30 klo10.45 klo 12.00 klo 13.00 Ilmoittautuminen ja kokousedustajien

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

1 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus.. 2 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tulkinta... 3 Äänestys- ja vaalijärjestyksen muuttaminen...

1 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus.. 2 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tulkinta... 3 Äänestys- ja vaalijärjestyksen muuttaminen... SUOMEN POLIISIJÄRJESTÖJEN LIITTO RY Äänestys- ja vaalijärjestys Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013 SISÄLLYSLUETTELO I YLEISTÄ 1 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus.. 2 Äänestys- ja vaalijärjestyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

Edustajisto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksikymmentä (20) jäsentä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä.

Edustajisto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksikymmentä (20) jäsentä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Keskiviikko 3.12.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu

Lisätiedot

Kokousta taidolla! 28.2.2012. Maritta Stoor-Lehtonen

Kokousta taidolla! 28.2.2012. Maritta Stoor-Lehtonen Kokousta taidolla! 28.2.2012 Maritta Stoor-Lehtonen Kokoustaito ja -tekniikka Osanottajien toiveiden ja kysymysten mukainen eteneminen Käsitellään siis Asiakirjan rakennetta Kokouskutsu-esityslistaa Asioiden

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika 23.9.2009 klo 16.00. Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika 23.9.2009 klo 16.00. Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10 EETANET RY. PÖYTÄKIRJA 1/2009 1(8) Pöytäkirja kertoo yhdistyksen jäsenille ja viranomaisille, mitä kokous on päättänyt ja mitä pitäisi tehdä. auttaa seuraamaan päätösten toteuttamista. antaa tietoja siitä,

Lisätiedot

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä PERUSTAMISKIRJA Me allekirjoittaneet olemme perustaneet - nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Paikka Päivämäärä Allekirjoitukset ja nimenselvennykset

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. SÄÄNTÖMUUTOSMUISTIO 23.09.2009 Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. Muistiossa on kirjattuna ensin nykyinen sääntökohta ja sen perään esitetty muutos perusteluineen.

Lisätiedot

Suomen Kristillisdemokraatit (KD)- Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p.

Suomen Kristillisdemokraatit (KD)- Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. Suomen Kristillisdemokraatit (KD)- Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. XXVII PUOLUEKOKOUKSEN ESITYSLISTA 18.-19.5.2007 PUOLUEHALLITUKSEN PÄÄTÖSEHDOTUKSET SÄÄNTÖJEN 10 :N MUKAISEEN ESITYSLISTAAN JÄRJESTÄYTYMINEN

Lisätiedot

VERKKO-OPISTO Asian käsittely, päätöksenteko, äänestyspäätös, vaalitilanne

VERKKO-OPISTO Asian käsittely, päätöksenteko, äänestyspäätös, vaalitilanne VERKKO-OPISTO Asian käsittely, päätöksenteko, äänestyspäätös, vaalitilanne Timo Reko timo.reko@msl.fi Asian käsittely Asian käsittelyn vaiheilla tarkoitetaan niitä menettelyjä, miten kokouksessa toimitaan

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 6/04 1 Aika tiistaina 14.9.04, alkaen klo 17.00 Paikka Nuorisokeskus kahvio, Puskantie, 60100 Seinäjoki Läsnä: Marjanne Kuntsi piirinjohtaja/puheenjohtaja Valtteri

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Pohjanmaan Partiolaiset ry:n perustava kokous 29. 9. 2007 Kokkolassa. Merkitty yhdistysrekisteriin 2. 11. 2007. Sääntömuutos hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n

Lisätiedot

EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS. Esityslista 1

EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS. Esityslista 1 EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS Esityslista 1 Esityslista, joka toimitetaan edustajiston jäsenille kokouskutsun mukana, laaditaan siten, että siinä kunkin asian kohdalla esitetään edustajistokäsittelyn kannalta

Lisätiedot

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet Uudet säännöt Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Partiolippukunta Susiveikot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki, ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt

Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry 28.11.2015 1/6 Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry ja

Lisätiedot

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimenä on Suomen Röntgenhoitajaliitto ry, Finlands Röntgenskötarförbund rf. Kansainvälisissä yhteyksissä liitosta käytetään epävirallista nimeä The Society of Radiographers

Lisätiedot

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta.

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Torstai 3.12.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 1 Kokouksen avaaminen 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu edustajiston

Lisätiedot

Kokoustekniikka Puheenjohtajan ja sihteerin roolit

Kokoustekniikka Puheenjohtajan ja sihteerin roolit Yhteiskunnalliset soveltavat opinnot - Hallintomenettelytaidot (2424202) 1 op Yliopistonlehtori Heikki Salomaa Kokoustekniikka Puheenjohtajan ja sihteerin roolit MITEN KOKOUS ETENEE? Kokouksen avaus Järjestäytyminen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! KOKOUSKUTSU 28.3.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! Aika: 19.4.2008 klo 11.00 Paikka: Holiday Club Tampereen Kylpylä Sarka-kokoustila Lapinniemenranta 12, Tampere Valtakirjojen tarkastus

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys

Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys Hyväksytty Suomen Kuntaliitto ry:n valtuusto 27.5.2016 Suomen Kuntaliitto ry Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys Valtuuskunnan vaalijärjestys I Luku Yleistä 1 Soveltaminen Tämän vaalijärjestyksen määräyksiä

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella.

Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella. Helsingin Jousiammuntapiiri Helsingfors Bågskyttedistrikt r.y. SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA, ALUE JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään piiriksi, nimi on Helsingin Jousiammuntapiiri

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA

SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA SYYSKOKOUS 2017 AIKA sunnuntai 22.10.2017 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen. Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin

Lisätiedot

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen. SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

Keliakialiitto ry Säännöt

Keliakialiitto ry Säännöt Keliakialiitto ry Säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Keliakialiitto ry. Liiton kotipaikka on Tampere, kieli suomi ja toiminta-alue koko maa. Liiton

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (1) 30.12.2010. Kymenlaakson virkistysalueyhdistys ry 204.685. Perusilmoitus yhdistysrekisteriin 30.12.2010 HALLITUS

PÄÄTÖS 1 (1) 30.12.2010. Kymenlaakson virkistysalueyhdistys ry 204.685. Perusilmoitus yhdistysrekisteriin 30.12.2010 HALLITUS ~~ Patentti- ja rekisterihallitus PÄÄTÖS 1 (1) Dnro 201 0/002694Y...,..-...-...~..._._...-...~..~...-..._-.-.~...,.,.,..."...-...-...-...,...-...-...-...-...-...-,...,.,...,...,...,... Hannonen Markku

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 26.11.2009 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 26.11.2009 1(5) PIRAATTIPUOLUE 26.11.2009 1(5) SÄÄNNÖT Piraattipuolueen Varsinais-Suomen piiriyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Piraattipuolueen Varsinais-Suomen piiriyhdistys(,

Lisätiedot

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi Sivu 1 / 6 Projektiyhdistys ry SÄÄNNÖT 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Projektiyhdistys ry, ruotsiksi Projektföreningen rf, ja sen kotipaikka on Helsinki. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys voi käyttää epävirallista

Lisätiedot

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja toiminta-alueena Suomen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki. Suomen Motoristit ry Kuusimäenkatu 21 33560 TAMPERE 1 (6) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Suomen Motoristit ry Kotipaikka: Forssa Osoite: Kuusimäenkatu 21 33560 Tampere Rekisterinumero: 151.543 Merkitty rekisteriin:

Lisätiedot

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa 29.9.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 14.1.2008. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Pohjanmaan Partiolaiset

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia

Lisätiedot

Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT

Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry ja sen kotipaikka on Turku. Yhdistyksestä voidaan epävirallisissa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. Rauman Kameraseura ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää

Lisätiedot

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry, ruotsiksi Vinföreningen Munskänkarna i Jyväskylä rf, ja sen kotipaikka

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

Hyväksyttiin hallituksen kokouksen 8/2016 pöytäkirja. Pöytäkirja toimitetaan piirihallitukselle ja julkaistaan piirin nettisivuilla.

Hyväksyttiin hallituksen kokouksen 8/2016 pöytäkirja. Pöytäkirja toimitetaan piirihallitukselle ja julkaistaan piirin nettisivuilla. Piirihallitus Pöytäkirja 1 (5) Hallituksen kokous 9/2016 Aik a: 22.8.2016 klo 17.00- Kokouksen aluksi klo 17.30 Partiosäätiön edustajat Seppo Lahtinen ja Kalle Virtanen kertoivat piirihallitukselle pesteistään

Lisätiedot

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU OUTOTEC OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Outotec Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 31.3.2014 kello 11.00 alkaen Finlandia-talolla, osoitteessa

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun!

Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun! Kutsu ViNOn liittokokoukseen 2014 Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun! Esityslista liitteineen, lisätietoa

Lisätiedot

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen A-Kilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Sanna Ahtiainen kehitysministeri jäsenhankinta ja markkinointi Maarit Heikkinen alueryhmä Marika Hirvonen ohjelmaryhmä

Sanna Ahtiainen kehitysministeri jäsenhankinta ja markkinointi Maarit Heikkinen alueryhmä Marika Hirvonen ohjelmaryhmä LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI 1 HALLITUKSEN KOKOUS 1 / 2016 Aika 16.1. klo 14.30-18.00 Paikka: Turun Partiotoimisto PÖYTÄKIRJA 17.12.2015 Läsnä Mari Kousa puheenjohtaja Mika Kuusisto varapuheenjohtaja Sanna

Lisätiedot

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Uudet säännöt hyväksytetään jäsenillä Vuosikokouksessa 15.4.2016 ja syyskokouksessa 2016 Uudet Säännöt 2016

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016.

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016. Suomen Oriental Moodo liitto ry:n säännöt 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Oriental Moodo liitto ry. Yhdistys voi käyttää epävirallista rinnakkaisnimeä Oriental Moodo liitto sekä lyhennettä OMD liitto.

Lisätiedot

Suomen Varsijousiampujat ry. TOIMINTASÄÄNNÖT

Suomen Varsijousiampujat ry. TOIMINTASÄÄNNÖT Suomen Varsijousiampujat ry. 1 TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Varsijousiampujat ry. Yhdistyksestä voidaan epävirallisesti käyttää kansainvälisissä yhteyksissä nimitystä Finnish Crossbowmen.

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta. PEURAMAA GOLF Ry SÄÄNNÖT 2014 TOIMINTASÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta. Yhdistyksen nimi on Peuramaa Golf Hjortlandet

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen

2 Kokouksen järjestäytyminen FINNLINES OYJ PöYTIiKTRIA t/20t6 t (7) FINNLINES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2016 Aika Paikka Läsnä 12.4.2016 klo 13:05-14.02 Suomen Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, 00 I 00 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot