Piirinjohtajan esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Marva ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Piirinjohtajan esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Marva ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila."

Transkriptio

1 SYYSKOKOUS 2018 Aika klo Paikka Kokous- ja juhlatalo Etappi *22*, Satamakatu 22, Rauma 1. KOKOUKSEN AVAUS Kokouksen aluksi pidettiin lippumenot, jonka jälkeen kuultiin ajankohtaisista asioista. Piirinjohtaja Stefan Stjärnstedt avasi kokouksen ajankohtaisten asioiden tiedottamisen jälkeen klo PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA Piirinjohtajan esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Marva ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila. 3. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin, että kokouskutsu on julkaistu Repolainen lehdessä 4/2018 (ilm ) sekä 5/2018 (ilm ) Liite numero 2. Lisäksi todettiin, että kokousposti oli postitettu jäsenyhdistyksiin ja julkaistu piirin verkkosivuilla Liitteet numero 3. Todettiin yksimielisesti kokous koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA Asia: Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja neljä ääntenlaskijaa. Valittiin yksimielisesti ehdotuksen jälkeen: Pöytäkirjantarkastajiksi: Jori Torkkila Turun Metsänkävijät ja Salli Leimu Rymättylän Märssyvahdit ry. Ääntenlaskijoiksi: Emilia Kaasinen Kaarinan Sädetytöt ry, Aleksi Ojanperä Porin Tulitikut ry, Krisse Peippo Maarian Tähkät ry ja Amanda Lehtovaara Nuotiotytöt ry 5. KOKOUKSEN OSALLISTUJIEN TOTEAMINEN Sihteeri totesi kokouksessa olevan läsnä 111 äänivaltaista kokousedustajaa 43 jäsenyhdistyksestä sekä 1 muu kokousedustajaa. 6. KOKOUKSEN MENETTELYTAPASÄÄNTÖ Piirinjohtaja Stefan Stjärnstedt esitteli kokouksen menettelytapasäännön. Hyväksyttiin yksimielisesti hallituksen esittämä kokouksen menettelytapasääntö.

2 7. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Hyväksyttiin yksimielisesti hallituksen esittämä esityslista kokouksen työjärjestykseksi. 8. PÄÄTETÄÄN VUODEN 2019 TOIMINTASUUNNITELMASTA Piirin varajohtaja Ida Arminen esitteli hallituksen esityksen piirin toimintasuunnitelmaksi vuodelle Hyväksyttiin yksimielisesti hallituksen esitys piirin toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2019 liitteen numero 6 mukaan, sekä tähtik artta ko. liitteen mukaisesti. Tapahtumakalenteri ja järjestelyvuorotaulukko päätettiin merkitä liitteen 6 mukaan tiedoksi. 9. PÄÄTETÄÄN VUODEN 2019 TALOUSARVIOSTA Piirin talousryhmän puheenjohtaja Ville Sahlström esitteli hallituksen esityksen piirin talousarvioksi vuodelle Liitteissä numero 6 ja 7. Hyväksyttiin yksimielisesti hallituksen esitys piirin talousarvioksi vuodelle 2019 liitteen numero 7 mukaan. 10. PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN LUKUMÄÄRÄN VAHVISTAMINEN Piirinjohtaja Stefan Stjärnstedt esitteli kokoukselle hallituksen esityksen. Sääntöjen mukaan: Piirin hallituksen muodostavat hallituksen puheenjohtaja, joka toimii piirinjohtajana, ja varapuheenjohtaja, joka toimii piirin varajohtajana, sekä vähintään viisi ja enintään kymmenen muuta jäsentä. Hallitus esittää, että hallitukseen valitaan nykyisten ministerien lisäksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi: piirinjohtaja, piirin varajohtaja, kasvuministeri, viestintä- ja markkinointiministeri. Vuodeksi 2019 valitaan kasvatusministeri. Yksimielisesti hyväksyttiin hallituksen esitys piirihallituksen jäsenten lukumäärästä. 11. PIIRINJOHTAJAN VALINTA Valitaan erovuoroisen hallituksen puheenjohtajan tilalle puheenjohtaja kaudeksi Erovuorossa on Stefan Stjärnstedt. Aluksi piirin kevätkokouksen asettama vaalitoimikunta totesi piirinjohtajaehdokkaaksi asettuneen Stefan Stjärnstedt (TuMe). Seuraavaksi vaalitoimikunnan puheenjohtaja ja kokousyleisö haastattelivat ehdokkaan. Ehdokasasettelun jälkeen totesi vaalitoimikunnan puheenjohtaja, ettei muita ehdokkaita ollut asettunut ehdolle. Valittiin yksimielisesti Stefan Stjärnstedt (TuMe) piirinjohtajaksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi

3 12. PIIRIN VARAJOHTAJAN VALINTA Valitaan erovuoroisen hallituksen varapuheenjohtajan tilalle v arapuheenjohtaja kaudeksi Erovuorossa on Ida Arminen. Aluksi piirin kevätkokouksen asettama vaalitoimikunta totesi piirin varajohtajaehdokkaaksi asettuneen Eero Kivistö (Mellilän Menninkäiset) Seuraavaksi vaalitoimikunnan puheenjohtaja ja kokousyleisö haastattelivat ehdokkaan. Ehdokasasettelun jälkeen totesi vaalitoimikunnan puheenjohtaja, ettei muita ehdokkaita ollut asettunut ehdolle. Valittiin yksimielisesti Eero Kivistö (Mellilän Menninkäiset) piirin varajohtajaksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi PIIRIHALLITUKSEN MUIDEN JÄSENTEN VALINTA Valitaan erovuoroisen jäsenhankintaministerin tilalle kasvuministeri, viestintä ja markkinointiministerin tilalle viestintä ja markkinointiministeri, sekä kaudeksi 2019 kasvatusministeri. Aluksi piirin kevätkokouksen asettama vaalitoimikunta totesi hallituksen jäseniksi ehdolla olevat: Kasvuministeri: Anna Engblom, Henrikin Tapulitytöt Viestintä- ja markkinointiministeri: Noora Kankare, Mikaelin Sinikellot Kasvatusministeri: Hilkka Näse, Lätynkääntäjät Piirin kevätkokouksen asettama vaalitoimikunta ja kokousyleisö haastattelivat ehdokkaat. Haastattelun jälkeen vaalitoimikunnan puheenjohtaja tarkisti, onko vielä muita ehdokkaita, ja koska ei ollut, suljettiin ehdokasasettelu. Valittiin yksimielisesti vuosiksi kasvuministeriksi Anna Engblom, Henrikin Tapulitytöt ja viestintä- ja markkinointiministeriksi Noora Kankare, Mikaelin Sinikellot. Kasvatusministeriksi valittiin yksimielisesti vuodeksi 2019 Hilkka Näse, Lätynkääntäjät.

4 14. VALITAAN EROVUOROSSA OLEVIEN SUOMEN PARTIOLAISTEN PARTIONEUVOSTON JÄSENTEN TILALLE EHDOKKAAT PARTIONEUVOSTON JÄSENIKSI SEURAAVAKSI KAKSIVUOTISKAUDEKSI Lounais-Suomen Partiopiirillä on Partioneuvostossa SP:n sääntöuudistuksesta riippuen kolme (3) tai neljä (4) neuvoksen paikkaa. Piirihallitus on päättänyt avata partioneuvosehdokkaille 2 paikkaa ja täyttää loput partioneuvoston paikat ja varajäsenet piirihallituksesta. Valitaan kaksi partioneuvosta Partioneuvostoon. Valtuutetaan piirihallitus valitsemaan keskuudestaan loput partioneuvokset ja varaneuvokset. Aluksi piirin kevätkokouksen asettama vaalitoimikunta totesi partioneuvoston jäseniksi ehdolla olevat: Maria Nikkari, Kaarinan Sädetytöt Roope Korpela, Turun Partio-Sissit Noora Uotinen, Varsinais-Suomen Samoilijat Vaalitoimikunta ja kokousyleisö haastattelivat läsnäolevat ehdokkaat. Haastattelun jälkeen vaalitoimikunnan puheenjohtaja tarkisti, onko vielä muita ehdokkaita, ja koska ei ollut, suljettiin ehdokasasettelu. Toimitettiin partioneuvoksen vaali. Vaalissa jätettiin yhteensä 110 äänestyslippua. Asetetut ehdokkaat saivat ääniä seuraavasti: Roope Korpela 110 ääntä Maria Nikkari 105 ääntä Noora Uotinen 5 ääntä Vaalin tuloksena valittiin Lounais-Suomen Partiopiirin partioneuvosehdokkaiksi Roope Korpela Turun Partio-Sisseistä ja Maria Nikkari Kaarinan Sädetytöistä. Syyskokous valtuutti piirihallituksen valitsemaan keskuudestaan loput partioneuvosehdokkaat ja varaneuvokset. Partioneuvokset valitsee Suomen Partiolaisten jäsenkokous. 15. TILINTARKASTUSYHTEISÖN VALINTA Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n tilintarkastajana on toiminut KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Valitiin seuraavaksi tilikaudeksi tilintarkastajaksi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, joka nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön.

5 16. MUUT ASIAT Käsitellään hallituksen ja jäsenten esittämät, kokouskutsussa mainitut asiat. Asia 1. LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI RY:N SÄÄNTÖMUUTOS Piirinjohtaja Stefan Stjärnstedt esittelee. Piirihallitus esittää, että sääntöjen 9 muutetaan. Jatkossa kevätkokouksessa päätettäisiin sekä seuraavan vuoden jäsenmaksusta että alle 7-vuotiaiden jäsenmaksusta vapauttamisesta. Sääntömuutos ei muulla tavoin muuta nykyistä käytäntöä. Liite 8. Yleiskeskustelun jälkeen päätettiin hyväksyä yksimielisesti piirihallituksen esitys muuttaa Lounais-Suomen Partiopiirin sääntöjen 9 liitteen nro 8 mukaisesti. 17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Piirinjohtaja päätti kokouksen klo Pöytäkirjan vakuudeksi Heikki Marva puheenjohtaja Kalle-Pekka Mannila sihteeri Olemme tarkastaneet tämän pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun mukaiseksi Jori Torkkila Salli Leimu

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1

Lisätiedot

131 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä sekä 1 muu kokousedustaja.

131 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä sekä 1 muu kokousedustaja. SYYSKOKOUS 2016 Aika 30.10.2016 klo 12.00 -> Paikka Läsnä Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11 28101 Pori 131 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä sekä 1 muu kokousedustaja. Pöytäkirja Kokouksen

Lisätiedot

2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Nils Grönberg ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila.

2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Nils Grönberg ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 03.11.2013 klo 12.00-15.55 Paikka Läsnä Salon Lukio, suuri auditorio, Kaherinkatu 2, 24130 SALO 126 äänivaltaista kokousedustajaa 45 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kalle-Pekka Mannila ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kalle-Pekka Mannila ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika 04.11.2012 klo 13.00-16.10. 04.11.2012 Paikka Läsnä Pori yliopistokeskus, Auditorio 126, Pohjoisranta 11 A, Pori 117 äänivaltaista kokousedustajaa 45 jäsenyhdistyksestä.

Lisätiedot

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jarkko Ruohola ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jarkko Ruohola ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 2.11.2008 klo 13.00 17.15. 1(7) Paikka Läsnä Turun Lyseon koulu, Varusmestarintie 19, Turku 193 äänivaltaista kokousedustajaa 71 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Seuraavaksi piirinjohtaja Mari Kousa avasi kokouksen toivottaen kaikki tervetulleiksi piirin syyskokoukseen.

Seuraavaksi piirinjohtaja Mari Kousa avasi kokouksen toivottaen kaikki tervetulleiksi piirin syyskokoukseen. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika 02.11.2014 klo 12.00-15.30. 9.12.2014 Paikka Läsnä Rauman Lyseon Lukio, auditorio, Nummenvahe 5, Rauma 125 äänivaltaista kokousedustajaa 50 jäsenyhdistyksestä. Liite numero

Lisätiedot

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi.

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 06.11.2011 klo 13.00-15.15 1(5) Paikka Läsnä Lauttakylän koulu, Koulukatu 3, Huittinen 89 äänivaltaista kokousedustajaa 35 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Kokouksen aluksi oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi.

Kokouksen aluksi oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 31.10.2010 klo 13.00-18.25 1(6) Paikka Läsnä Henrikin koulu, Moisiontie 16, Nousiainen 105 äänivaltaista kokousedustajaa 43 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja SYYSKOKOUS 2017 AIKA sunnuntai 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA

SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA SYYSKOKOUS 2017 AIKA sunnuntai 22.10.2017 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja SYYSKOKOUS 2016 AIKA sunnuntai 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Hyväksyttiin hallituksen kokouksen 8/2016 pöytäkirja. Pöytäkirja toimitetaan piirihallitukselle ja julkaistaan piirin nettisivuilla.

Hyväksyttiin hallituksen kokouksen 8/2016 pöytäkirja. Pöytäkirja toimitetaan piirihallitukselle ja julkaistaan piirin nettisivuilla. Piirihallitus Pöytäkirja 1 (5) Hallituksen kokous 9/2016 Aik a: 22.8.2016 klo 17.00- Kokouksen aluksi klo 17.30 Partiosäätiön edustajat Seppo Lahtinen ja Kalle Virtanen kertoivat piirihallitukselle pesteistään

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKIKONSERNIN VAKUUTUSKASSA PÖYTÄKIRJA 2/2016

TAMPEREEN KAUPUNKIKONSERNIN VAKUUTUSKASSA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika 15.11.2016 kello 17.00 17.20 Paikka Läsnä Pantin talon auditorio, Puutarhakatu 11, Tampere Kokouksessa oli läsnä 6 kassan jäsentä sekä osakkaan edustajana lakimies Kim Pråhl /Tampereen kaupunki. Paikalla

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Sääntömuutosesitys LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI

Sääntömuutosesitys LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI Sääntömuutosesitys Lounais-Suomen Partiopiirin piirihallitus käsitteli sääntömuutosta kokouksessaan PH 9/2016 (22.8.2016). Muutosehdotukset on merkitty punaisella korostusvärillä, lisäykset sinisellä ja

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Aika: lauantai 21.11.2015 Paikka: Satakuntatalon Kiltasali, Lapinrinne 1, Helsinki klo 9.30 klo10.45 klo 12.00 klo 13.00 Ilmoittautuminen ja kokousedustajien

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Edustajakokouksen

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Esityslista XIII jäsenkokoukselle. Asiakohta 6

Esityslista XIII jäsenkokoukselle. Asiakohta 6 Esityslista XIII jäsenkokoukselle Asiakohta 6 1 ESITYSLISTA AIKA 22.-23.11.2014 PAIKKA Mikkelin ammattikorkeakoulu, Patteristonkatu 3, 50100 Mikkeli LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Pohjanmaan Partiolaiset ry:n perustava kokous 29. 9. 2007 Kokkolassa. Merkitty yhdistysrekisteriin 2. 11. 2007. Sääntömuutos hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

Esityslista. Asiakirja 5

Esityslista. Asiakirja 5 Esityslista kirja 5 ESITYSLISTA AIKA 17.-18.11.2012, kokous alkaa lauantaina 17.11. klo 11.30 PAIKKA Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10 45100 Kouvola LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv. 2003-2007 Joensuun Latu ry:n sääntömääräinen syyskokous PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 14.11.2007 kello 18.05-19.20 Paikka: Koivupihan palvelukeskus, Ravintola

Lisätiedot

TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT!

TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT! TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT! :n ensimmäinen kevätkokous pidetään 5.4.2009 klo 12 Kankaanpään Seurakuntakeskuksessa osoitteessa Keskuskatu 44 (ajo-ohje liitteenä). Ilmoittautuminen ja valtakirjojen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen.

Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Aika: 23.1.2017 klo 16.30 Paikka: SiKu-talo, Kakaravaara 1 Kokouksen avaus Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Oulun Nuorten Edustajiston vuoden

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous

Varsinainen liittokokous Hallitus 8 / 16 LIITTOKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1 (6) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 klo 10.00-15.00. Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori 1. Liittokokouksen avaus Kuurojen Liitto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa 29.9.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 14.1.2008. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Pohjanmaan Partiolaiset

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 1.12.2016 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN SYYSKOKOUS Aika: Torstai klo 17.00 Paikka: Sali 4301+4302,

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vaalikokous 2014 Aika: 13.11.2014 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, Sali S1 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Aika: 2.9.2018 klo 13.04 14.45 Paikka: Keinusali, Arx-talo (Keinusaarentie 1) Läsnä: Ekman Janette Gynther Joona Heiskanen Okko Karrimaa Heta Kirvesmäki Venla Könnömäki

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen Esityslista Lauantai 10.6.2017 1. EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen 2. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2.1. Esittely Sääntöjen 11. pykälän

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille. ESITYSLISTA Ratamestarinkatu 11 00520 HELSINKI taso@talentia.fi YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika: Lauantai 19.11.2016, klo 17. Paikka: Turun Konservatorio, Crichton-sali. Linnankatu 60, 20100 Turku 1 Kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

Aika: :00 16:14 Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00

Aika: :00 16:14 Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00 SIVU 1/5 SYYSKOKOUS Aika: 21.10.2017 12:00 16:14 Paikka: Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00 Läsnä: 33 jäsenseuraa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

XIV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS

XIV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS XIV varsinainen jäsenkokous Esityslista 28.10.2016 XIV VARSINAINEN JÄSENKOKOUS AIKA 19.11. 20.11.2016 PAIKKA LÄSNÄ Radisson Blu Oulu, Hallituskatu 1, 90100 Oulu Kokoussali Ainola Valtuutetut kokousedustajat

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Maarit Heikkinen alueministeri Marika Hirvonen kasvatusministeri Susanna Koivisto viestintä- ja markkinointiministeri

Maarit Heikkinen alueministeri Marika Hirvonen kasvatusministeri Susanna Koivisto viestintä- ja markkinointiministeri Piirihallitus Pöytäkirja 1 (7) Hallituksen kokous 1/2017 Aika 14.1. klo 10.00-18.00 Paikka: Turun Partiotoimisto Läsnä Stefan Stjärnstedt puheenjohtaja Ida Arminen varapuheenjohtaja Sanna Ahtiainen yhteiskuntasuhde-

Lisätiedot

Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku

Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku Asteriski ry Syyskokous 2016 1 (7) ASTERISKI RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2016 Aika 3.11.2016 klo 16.15 Paikka Sali XXI, Agora Läsnä Juha Jaaksi, Janne Iltanen, Jesse Rauha, Arttu Laitinen (poistui

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Nuorisokeskus, Puskantie 3, Seinäjoki

Nuorisokeskus, Puskantie 3, Seinäjoki Sivu 1 / 8 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY PÖYTÄKIRJA AIKA Lauantaina 1.10.2016 klo 13.00-16.27 PAIKKA Nuorisokeskus, Puskantie 3, Seinäjoki LÄSNÄ Läsnä olleet henkilöt (Liite 1/2016) SYYSKOKOUS 2016 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry Pöytäkirja 1. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja Hannu Karttunen avasi kokouksen klo 19.15.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry Pöytäkirja 1. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja Hannu Karttunen avasi kokouksen klo 19.15. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry Pöytäkirja 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2013 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 5.11.2013 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1

Lisätiedot

KUTSU. Tervetuloa! Liitteet - esityslista - valtakirja - jäsen- ja äänimäärät - toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017

KUTSU. Tervetuloa! Liitteet - esityslista - valtakirja - jäsen- ja äänimäärät - toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 KUTSU Tervetuloa Espoon Partiotuki ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen keskiviikkona 26.10.2016 klo 18.00 Partioasemalle (Töölönkatu 55, 00250 Helsinki). Valtakirjojen tarkistus ja kahvitarjoilu alkavat

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aika: Torstai 2.11.2017 klo 16.30 Paikka: K215, Konetekniikka K1, Otakaari 4 Läsnäolijat: Lista läsnäolijoista on liitteenä 1. 1. Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki PÖYTÄKIRJA 1(10) EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasila, tila 2004 KUTSUTUT 1 Salla Korhonen paikalla 2 Juhani Sillanpää paikalla 3 Teemu Tiilikainen paikalla 4 Tiina Hiltunen paikalla

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 8.5.2017 klo 18:00 19:27 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulun kylätila, Nurmijärvi 7 henkilöä liitteenä

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN

Lisätiedot

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään:

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään: KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään: Aika Maanantaina 29.12.2009 Ilmoittautuminen ja ruoka 18.00-19.00 Kokous alkaa 19.00 Paikka Seinäjoen Nuorisoasema, Puistokatu

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika 4.12.2017 klo 16:30 Paikka Oamk, Kontinkankaan kampus, A2082 Kiviharjuntie 8, 90220 OULU Paikalla Emma Salminen Essi Lassila

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Sivu 1/5 Pöytäkirja 1/2017 Aika: 15. joulukuuta 2016 klo 10.45 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Ali Benkherouf Inari Harjuniemi

Lisätiedot

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen.

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen. 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2015 Aika Keskiviikkona 7.1.2015 kello 18.00-19.54 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Allen Pipsa Arikka Heikki Vanto Jukka Haavisto

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Päätös: Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Päätös: Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Naisasialiitto Unioni ry Kvinnosaksförbundet Unionen rf Maikki Friberg -koti, Bulevardi 11 A 1, 00120 Helsinki SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 30.11.2014 klo 12.00 Kynnys ry Siltasaarenkatu 4, 00530 Helsinki

Lisätiedot

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05.

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05. Kangasalan Melojat ry TYÖJÄRJESTYS Kangasalan Melojien syyskokous Aika: 22.11.2016 klo 18:00 Paikka: Vesaniemen takkahuone, Kangasala 1 Kokouksen avaus Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän syyskokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määräämät asiat.

Käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määräämät asiat. YHTIÖKOKOUSKUTSU Katin Golf Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 27.4.2018 klo 10:00 alkaen Holiday Club Katinkullassa, osoitteessa Katinkullantie 15,

Lisätiedot

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 1. JÄSENET 2. PIIRIN KOKOUKSET Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n säännöt, 9. : TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty 15.5.2014 1/6 Piirin henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet sekä sen eri elinten toiminta määritellään

Lisätiedot