SISÄINEN AUDITOINTI. Jyväskylän yliopisto. Anu Räisänen 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SISÄINEN AUDITOINTI. Jyväskylän yliopisto. Anu Räisänen 2014"

Transkriptio

1 SISÄINEN AUDITOINTI Jyväskylän yliopisto Anu Räisänen 2014

2 KOULUTUKSEN TAVOITTEET Selkeyttää auditoinnin osuutta yliopiston (JY) laadunhallinnan kokonaisuudessa Perehtyä auditointiprosessiin ja valmistautua tulossa oleviin sisäisiin auditointeihin tuottaa kelpoisuus toimia Jyväskylän yliopiston sisäisenä asiantuntija-auditoijana 2014 Anu Räisänen

3 AUDITOINTI Järjestelmällinen ja riippumaton tulkinta sen määrittämiseksi, ovatko toiminnot ja niihin liittyvät tulokset tavoitteiden ja suunnitelmien ja kriteereiden mukaisia, toimitaanko tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti tavoitteiden saavuttamiseksi. Sisältää: esiarvioinnin itsearvioinnin ja muun aineiston pohjalta haastattelut tutustumisen ympäristöön ja dokumentteihin havainnot ja tulkinnat raportoinnin & suullisen ja kirjallisen palautteen Kriteeriperusteisuus Näyttö dokumenttien ja arviointikäynnin perusteella Arvioinnin objektiivisuus ja tasapuolisuus: arvioijien konsensus Arvottavat tulkinnat ja johtopäätökset Anu Räisänen 2014

4 AUDITOINNIN TAVOITTEET auttaa kehittämään toimintaa varmistaa, että laadunvarmistusjärjestelmä on suunnitelmien ja yksikön sekä yliopiston asettamien vaatimusten mukainen varmistaa edellisen auditoinnin korjaavat toimenpiteet auditointikriteerit vertailukohtana pääauditoijan tulee sopia auditoinnin tavoitteista, kohteesta, prosesseista ja kriteereistä etukäteen auditoitavan kohteen kanssa 2014 Anu Räisänen

5 AUDITOINNIN PERIAATTEITA TAVOITETIETOISUUS TOSIASIAPERUSTEISUUS TASAPUOLISUUS JA OBJEKTIIVISUUS VASTUULLISUUS LUOTTAMUS & KUNNIOITUS AITO KIINNOSTUS AVOIMUUS KOHTEEN TUNTEMUS JOUSTAVUUS TILANTEEN MUKAAN KESKUSTELEVA JA KEHITTÄVÄ OTE ON NEUTRAALI, EI ARVOSTELE, EI ANNA OHJEITA ESITETTÄVÄ ARVIOINTI ARVIOITAVISTA KOHDISTA LUPA EREHTYÄ 2014 Anu Räisänen

6 AUDITOINTI LAADUNHALLINNAN KOKONAISUUDESSA 2014 Anu Räisänen

7 Kansallinen alueellinen paikallinen- institutionaalinen LAADUNHALLINNAN AVAINKÄSITTEITÄ LAADUNHALLINTA: laatupolitiikka ja sen konkretisointi laadunohjauksessa ja suunnittelussa (esim. tavoitteet), laatukontrolli ja laadunvarmistus, laadunparantaminen ja laadunkehittäminen sekä näitä koskevat vastuut LAATUPOLITIIKKA: laadun sisällön arvottaminen (asiakas & henkilöstö), määrittäminen normeissa, ohjeissa, standardeissa, suosituksissa jne. LAATUSTRATEGIA: missio, visio, arvot, päämäärät ja tavoitteet LAADUNOHJAUS: normit, ohjeet, tavoitteet, periaatteet jne. LAADUNVARMISTUS - prosessit, tulokset, edellytykset - erilaiset metodit mahdollisia - arviointi /auditointi keskeinen LAATUKONTROLLI akkreditointi - tarkastus - arviointi - seuranta, indikaattorit LAADUN PARANTAMINEN - LAADUN KEHITTÄMINEN vrt. laadunhallinnan tehtävät 2014 Anu Räisänen

8 LAADUNVARMISTUSJÄRJESTELMÄ STRATEGISESSA TOIMINNANOHJAUKSESSA JA LAADUNHALLINNASSA JY:SSA

9 AUDITOINTIKOHTEIDEN TARKASTELUA CAF:N PAINOTUSTEN MUKAAN Asiakkaat ja kansalaiset kumppaneina palvelujen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa LISÄARVO ASIAKKAILLE JA SIDOSRYHMILLE Prosessit Ydinprosessit arviointialueella 5 Johtamisprosessit arviointialueilla 1 ja 2 Tukiprosessit arviointialueilla 3 ja 4 Prosessiketjujen tarkastelu yli organisaatiorajojen keskeisten kumppanien kanssa. Arvoketjun luominen 9

10 CAF:N PAINOTUKSET JTK Tuloskeskeisyys Tulosmittareiden ja indikaattoreiden vahvistaminen tulosarviointialueilla Johdon rooli innovaatioiden tukemisessa Ideoinnin ja innovoinnin menettelyt ja toimintatavat Oppivan organisaation kulttuuri Yhteiskuntavastuu, kestävä kehitys

11 ERINOMAISUUDEN TUNNUSPIIRTEET AUDITOINNISSA (CAF) Yhteiskuntavastuu Kumppanuuksien kehittäminen Jatkuva oppiminen, uudistuminen ja kehittyminen Henkilöstön kehittäminen ja osallistaminen 9 arviointialuetta ja 27 arviointikohtaa Itsearvioinnin vaiheet ja ulkoisen arvioinnin periaatteet Tosiasioihin perustuva prosessijohtaminen Tuloskeskeisyys Asiakas- ja kansalaislähtöisyys Johtajuus ja johdonmukaisuus CAF 2013

12 LAADUNHALLINNAN SYKLIT AUDITOINNIN KOHTEENA JATKUVA OPPIMISPROSESSI PARANTAMINEN/ KEHITTÄMINEN pienet askeleet tiikerinloikat ARVIOINTI seuranta: mittarit ja tunnusluvut itsearviointi auditointi SUUNNITTELU strategian laadinta vuosisuunnittelu (tavoitteet, toimintaperiaatteet, edellytykset) prosessien mallintaminen PERUSTEHTÄVÄ suunnitelmien toimeenpano isot kehitysprojektit Anu Räisänen 2014

13 MITÄ ARVIOIDAAN ARVIOINNIN KOHTEET CAF:N mukaan Toiminta 50 % Tulokset 50 % Henkilöstö 10 % Henkilöstötulokset 10 % Johtajuus 10 % Strategia ja toiminnan suunnittelu 10 % Prosessit 10 % Asiakas- ja kansalaistulokset 15 % Keskeiset suorituskykytulokset 15 % Kumppanuudet ja resurssit 10 % Yhteiskuntavastuutulokset 10 % Oppiminen, luovuus ja innovatiivisuus Tutkimustoiminnan parantaminen ja kehittäminen/organisaation oppiminen ja muutoksen hallinta CAF 2013

14 ARVIOINTIKOHTEET DEMINGIN SYKLIN MUKAAN Toiminta 50 % Tulokset 50 % Henkilöstö 10 % Henkilöstötulokset 10 % Johtajuus 10 % Strategia ja toiminnan suunnittelu 10 % Prosessit 10 % Asiakas- ja kansalaistulokset 15 % Keskeiset suorituskykytulokset 15 % Kumppanuudet ja resurssit 10 % Yhteis- Kuntavastuutulokset 10 % Suunnittelu Toteutus Arviointi Parantaminen ja kehittäminen CAF 2013

15 ARVIOINNIN KOHTEET 1. Tavoitteet ja tavoitteiden mukainen toiminta (= OIKEAT ASIAT) Omat tavoitteet Ulkopuolelta asetetut tavoitteet Sidosryhmien odotusten täyttyminen/ylittyminen 2. Toiminnan systemaattisuus (= TEHDÄÄNKÖ OIKEIN) tulokset toimintaperiaatteet, toiminta, arviointi ja parantaminen toiminnan taloudellisuus tarkoituksenmukaisuus laatujärjestelmän toimivuus 3. Kuvausten mukaisuus KRITEERIT: järkevyys/ tarkoituksenmukaisuus, yhtenäisyys, arvojen ja toimintaperiaatteiden mukaisuus mittaaminen, analysointi positiivinen kehitys; tulos seurausta toiminnasta organisaation oppiminen Anu Räisänen 2014

16 Esimerkki 2. STRATEGIA JA TOIMINNAN SUUNNITTELU (CAF) 1 SIDOSRYHMIEN/ASIAKKAIDEN TARPEIDEN ENNAKOINTI TULOSTIETOJEN HYÖDYNTÄMINEN ULKOISEN YMPÄRISTÖN MUUTOSTEN HUOMIOON OTTAMINEN 2 TIETOON PERUSTUVA STRATEGIOIDEN JA TOIMINNAN SUUNNITTELU 3 STRATEGIOIDEN JA PERIAATTEIDEN VIESTIMINEN JA JALKAUTTAMINEN PROSESSEIHIN TULOSTAVOITTEET PROSESSIT, HANKKEET JA ORGANISAATIORAKENNE MAHDOLLISTAJINA SISÄINEN JA ULKOINEN VIESTINTÄ SEURANTA JA ARVIOINTI 4 INNOVAATIOIDEN JA MUUTOSTEN SUUNNITTELU, TOTEUTTAMINEN JA ARVIOINTI INNOVATIIVISET ASIAKASLÄHTÖISET MENETELMÄT VERTAILUOPPIMINEN OSALLISTAVA JA PALKITSEVA KULTTUURI CAF 2013/Anu Räisänen

17 TOIMINTA Henkilöstö Toiminta Henkilöstösuunnittelu ja -politiikka ja menettelyt Henkilöstön osaamisen kehittäminen Työyhteisön avoimuus ja valtaistaminen Työhyvinvointi Arviointi Tyytyväisyyden mittaaminen työtyytyväisyyskysely on käytössä? miten sen sisältöä kehitetään? miten siihen vastaamista motivoidaan? miten sen tuloksia käsitellään? miten kehittämistoimet käynnistetään? INNOVATIIVISUUS JA OPPIMINEN TULOKSET Henkilöstötulokset 1. Tyytyväisyys Henkilöstön yleinen tyytyväisyys Henkilöstön näkemys johtamisesta 2. Suorituskyky (esim.) sairauspoissaolot vaihtuvuus osallistumisaste tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työolot, työtilat urakehitys ja osaamisen kehitys Tulostrendit 3-5 vuotta Vastausprosentti Kehittämistoimenpiteiden vaikutus Tulokset suhteessa muihin 17 CAF 2013/Anu Räisänen

18 TOIMINNAN YHDENSSUUNTAISUUS KOHTEENA Yhdensuuntaistaminen tärkeät osatekijät tukevat organisaation tavoitteiden saavuttamista Parantaminen ei ole johdettua Parantaminen hyvin johdettua kohti yhteisiä päämääriä On muodostunut yhteinen Toiminta taiteena näkemys päämääristä ja sitä tukevista kriittisistä prosesseista Anu Räisänen 2014

19 LAADUNHALLINNAN VAKIINNUTTAMISEN EDELLYTYKSET 1. Johdon näkyvä sitoutuminen jatkuvaan laadun parantamiseen ja kehittämiseen 2. Laadunhallintaan liittyvän osaamisen kehittäminen ja osallisuus 3. Oppimisen vakiinnuttaminen työyhteisöön oppiva yhteisö ammattikunta-, yksikkö- ja organisaatiorajat ylittävä oppiminen hyvien käytänteiden levittäminen ja uusien toimintojen vakiinnuttaminen verkostojen hyödyntäminen - vertaisuus 4. Jatkuvaa parantamista että kehittämisen keihäänkärkiä 5. Tiedon hyödyntäminen (ennakointi & arviointi) tiedosta tietämykseen Anu Räisänen 2014

20 AUDITOINTIHAVAINNOT JA KRITEERIT järjestelmän toimivuus kriteereiden mukaisuus toiminnan tuloksellisuus: tehokkuus, taloudellisuus, vaikuttavuus tulosten ja toiminnan yhteydet organisaation oppiminen ja kehitys Kriteerit (KKA): Puuttuva: ei näyttöä Alkava: vähän näyttöä Kehittyvä: selkeää näyttöä Edistynyt: vahvaa näyttöä Anu Räisänen 2014

21 AUDIOINTIKRITEERIT (ESIM.) EDISTYNYT TASO TOIMINTA suunnitelmallista tavoitteellista järjestelmällistä arvioitua kehittyvää KEHITTYVÄ TASO TOIMINTA suunnitelmallista tavoitteellista järjestelmällistä suureksi osaksi arvioimatonta kehittyvää ad hoc ALKAVA TASO TOIMINTA osittain suunnitelmallista tavoitteiden toteuttamiseen pyrkivää satunnaista arvioimatonta kehittyvää ad hoc PUUTTUVA TASO TOIMINTA suunnittelematonta vailla tavoitteita epäjohdonmukaista arvioimatonta paikallaan pysyvää Anu Räisänen 2014

22 Vaihe 1: suunnittele auditointi AUDITOINTIPROSESSIN VAIHEET Päätä, miten auditointi organisoidaan Viesti auditoinnista Vaihe 2: Tee auditointi Muodosta auditointiryhmät Perehdytä osallistujat Arvioi Raportoi auditoinnin tulokset Vaihe 3: Laadi kehittämissuunnitelma Laadi kehittämissuunnitelma Viesti kehittämissuunnitelmasta Toteuta kehittämissuunnitelma Suunnittele seuraavat auditoinniti Anu Räisänen 2014

23 AUDITOINTIPROSESSI (4 kk) 8 Kehittämiskohteiden raportointi 7. Raportin viimeistely ja toimittaminen 1. Suunnittelu ja käynnistäminen - vastuuhenkilöt - kohteet - aikataulut AUDITOINTI 2. Auditointiryhmän koulutus ja valmentautuminen 3. Auditointiin valmistautuminen -auditoitava yksikkö -auditointiryhmä -esiarviointi, arviointikysymykset 6. Kommentit 5. Auditointiryhmän istunnot ja arviointiraportti 4. Auditointikäynti (2,5 t) ja palaute 2014 Anu Räisänen

24 AUDITOINTI PERUSTUU yksikön tekemään itsearviointiin auditointiaineistoon auditointihaastatteluun muuhun täydentävään aineistoon Pääauditoija voi pyytää tai auditoitava yksikkö voi toimittaa täydentävää aineistoa Anu Räisänen 2014

25 AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN 1 Auditointiryhmän nimittäminen ja perehdyttäminen, sitoumukset Käytännön järjestelyt; ajoitus, ohjelma, materiaalit, lomakkeet jne. Valmentautuminen henkilökohtaiseen arviointiin ja konsensusarviointiin Tausta-aineiston kokoaminen ja toimittaminen auditoijille (aineisto, kriteerit, lomakkeet jne.) Työnjako Henkilökohtainen arviointi ennen istuntoa ESIARVIOINTI: aineiston analysointi (NÄYTTÖ), vahvuudet ja parantamisalueet, kysymykset auditointikäynnille 2014 Anu Räisänen

26 NEUVOTTELU AUDITOITAVAN YKSIKÖN KANSSA Pääauditoija järjestää valmistautumiskokouksen auditoitavassa yksikössä noin kuukautta ennen auditointia Pääauditoija sopii ajankohdasta ja järjestelyistä yksikön edustajan, yleensä laatuvastaavan kanssa Kokouksessa käsiteltävät asiat löytyvät osoitteesta (Sisäiset auditoinnit) Valmistelukokouksesta laaditaan muistio (muistiopohja on www-sivulla) Yksikön edustaja laatii kokouksesta muistion 2014 Anu Räisänen

27 AUDITOINTI-ISTUNNOT Pääauditoijan johdolla: arviointiryhmän konsensuskäsityksen muodostaminen vahvuuksista parantamisalueista muista johtopäätöksiä koskevista tulkinnoista auditointikäynnillä selvitettävissä asioista auditointiryhmän työnjaosta ja vastuista lisäaineistojen tarpeesta auditointi-istunnon aikataulusta ja haastateltavista ryhmistä ja niiden asiantuntemuksesta haastatteluteemoista ja kysymyksistä haastatteluiden dokumentoinnista (autenttinen)

28 AUDITOINNIN KOHDENTAMINEN YTIMEEN Miten yksikkö linjannut auditoitavaa toimintaa (tavoitteet ja tavoitteiden yhdensuuntaisuus)? Miten periaatteista ja vastuista sovittu? Miten voimavarat kohdennettu? Miten hyvin yksikkö toimii tavoitteiden ja periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti ja onko sen toiminta tarkoituksenmukaista? Miten toimintaa seurataan ja arvioidaan? Miten toimintaa parannetaan ja miten sitä kehitetään? Miten organisaatio oppii? Miten tulokset ohjaavat jatkuvaa kehittämistä? Suunnittelu: tavoitteet ja toiminta, voimavarat Toteutus: tavoitteiden ja periaatteiden mukaisuus, vastuut & valtuudet Arviointi: seurantamittarit, palautejärjestelmä, tulosten analysointi, tietojärjestelmät Kehittäminen: pienet parannukset ja tiikerinloikat, hyvät käytännöt ja oppiminen 2014 Anu Räisänen

29 VINKKEJÄ AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMISEEN 1 Perehdy huolellisesti itsearviointiin, tee esiarviointi Kirjaa muistiin keskeiset kohdat Kiinnitä erityistä huomiota arvioitavan kohteen kokonaisuuden hallintaan Jos itsearviointi tai aineisto on epäselvä, valmistaudu tekemään tarkentavia kysymyksiä auditointikäynnillä. Kirjaa epäselväksi jääneet asiat. Jos oletat, että epäselvä asia löytyy dokumenteista, esitä pääauditoijalle, että täydentävä aineisto pyydetään auditointiryhmän käyttöön Anu Räisänen

30 VINKKEJÄ AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMISEEN 2 Auditointiaineistoon kuuluva asiakirja voi olla laatukäsikirja toiminta- ja taloussuunnitelma henkilöstösuunnitelma ohjeet henkilöstölle henkilöstökokouksen pöytäkirja seuranta- tai arviointiraportti Jos aineistoon perustuva näyttö on SELVÄ, kirjoita auditointiraporttia mahdollisimman pitkälle ennen auditointikäyntiä. Keskity käynnillä epäselväksi jääneisiin kohtiin. Muista, ettei käynnin jälkeen SAA OLLA EPÄSELVIÄ asioita Anu Räisänen

31 AUDITOINTIKÄYNTI JA HAASTATTELUT pääauditoija johtaa auditointikäyntiä, muut vastuut sovitaan ennalta haastattelut dokumentoidaan mahdollisimman autenttisena muista: esittely, eettiset periaatteet, vapaa sana, keskustelevuus, aikataulussa pysyminen esitä alkuun lämmittelykysymys kysy rauhallisesti, myönteisessä hengessä, jätä vastauksille tilaa kysy tasapuolisesti kaikilta osallistujilta 2014 Anu. Räisänen

32 TEEMAHAASTATTELUSSA HYÖDYLLISTÄ kysymys kerrallaan ei johdatteluita, arvolatauksia, vastauksia ja kommentteja ei tyydytä epämääräisiin vastauksiin kysymyspolut ja teema loppuun tarkistavat kysymykset kysymyskarttojen käyttö apulomakkeet, apukysymykset vastuu haastattelijalla, lupa keskeyttää pyydetään puheenjohtajalta 2014 Anu Räisänen

33 AUDITOINTI-ISTUNNOT: konsensus Auditointiryhmän jäsenet esittävät oman arviointinsa tulokset ja perustelut kokonaisuudesta ja auditointikohde kerrallaan Kukin esittää parantamis- ja kehittämiskohteet Auditointiryhmä analysoi tulokset yhdessä ja päätyy konsensukseen keskustelemalla Jos arvioijat ovat eri mieltä, konsensusta haetaan etäimpänä toisistaan olevien näkemysten kautta (tulos ja perustelut) Parantamisalueet ja vahvuudet kuvataan kokonaisina lauseina (enintään kolme/kohde) Anu Räisänen 2014

34 AUDITOINTIRAPORTIN LAADINTA Raportti sisältää arviointiryhmän tulkinnat järjestelmän toimivuudesta tavoitteiden ja toimintaperiaatteiden mukaisuudesta kriteereiden mukaisuudesta toiminnan tuloksellisuudesta: tehokkuus, taloudellisuus, vaikuttavuus tulosten ja toiminnan yhteyksistä organisaation oppimisesta sekä kehityksestä Anu Räisänen 2014

35 Perustuu konsensukseen AUDITOINTIRAPORTTI Tulkinnallinen analyysi suhteessa tavoitteisiin, laadunhallinnan vaatimuksiin ja kriteereihin Raportoidaan sekä toiminnasta että tuloksista Nostaa esiin vahvuudet ja kehittämiskohteet Arviointi ei sisällä ohjeita ja kannanottoja negaatioiden välttäminen Alustava raporttiluonnos toimitetaan kommentoitavaksi yksikköön Auditoitava yksikkö päättää tulosten julkistamisesta Kenelle raportoidaan? 2014 Anu.Räisänen

36 AUDITOINTIRAPORTTI Auditointiraportti kirjoitetaan itsearvioinnin, auditointimateriaalin ja auditointihaastattelujen perusteella Pääauditoija vastaa. Kaikki auditoijat kirjoittavat. Raporttipohja ja esimerkkejä löytyy sisäisten auditointien verkkosivulta (vasemmassa palkissa Sisäiset auditoinnit) Anu Räisänen

37 PALAUTE YKSIKÖLLE JA YKSIKÖN PALAUTTEET AUDITOIJILLE Orientaatio auditointiin ja sen organisointiin sekä auditoijien tekemiin valintoihin Kokonaiskuva ja tulkintojen perusteet Vahvuuksien ja kehittämiskohteiden avaaminen ja perustelut Yksikön kommentit raporttiin ja arvioijien vastuu 2014 Anu Räisänen

38 TASA-ARVO AUDITOINTIKOHTEENA Mistä tasa-arvossa on kyse? Tasa-arvo arvioinnin kohteena Mikä tasa-arvoon liittyvässä laadunvarmistuksessa on keskeistä? Kuka vastaa tasa-arvon toteutumisesta? tasa-arvo arvioinnin kohteena: mistä kyse? tasa-arvoa koskevat tavoitteet tasa-arvo prosesseissa tasa-arvoa koskevat laatuvaatimukset omistajat, toimijat, johtamisvastuu, kumppanit, yksikkörajojen ylittäminen ja tukiprosessit toimintaperiaatteet seuranta ja arviointi ja laadunvarmistus dokumentointi resurssit parantaminen ja kehittäminen & hyvät käytännöt 2014 Anu.Räisänen

NÄKÖKULMIA LAADUN HALLINTAAN. Anu Räisänen

NÄKÖKULMIA LAADUN HALLINTAAN. Anu Räisänen NÄKÖKULMIA LAADUN HALLINTAAN Anu Räisänen LAADUNHALLINNAN AVAINKÄSITTEITÄ Kansallinen alueellinen paikallinen- institutionaalinen LAADUNHALLINTA: laatupolitiikka ja sen konkretisointi laadunohjauksessa

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

OKM:n laaturyhmän linjaukset Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin toteutus ja kriteerien esittely

OKM:n laaturyhmän linjaukset Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin toteutus ja kriteerien esittely Työseminaari Vaasassa - Laadunhallintajärjestelmien itsearviointiosaaminen Vaasa 15.1.2015 klo 9.15-10.45 OKM:n laaturyhmän linjaukset Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin toteutus ja kriteerien

Lisätiedot

SISÄISEN AUDITOINNIN MENETTELYOHJE

SISÄISEN AUDITOINNIN MENETTELYOHJE SISÄISEN AUDITOINNIN MENETTELYOHJE Versio 5.0 21.1.2014 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO 1 AUDITOINNIN MENETTELYOHJEEN SOVELTAMISALA Sisäisen auditoinnin menettelyohjetta sovelletaan Jyväskylän yliopiston laadunhallintajärjestelmän

Lisätiedot

Osaava-hanke 13.2.2014 Mirja Antila Kankaanpään opisto

Osaava-hanke 13.2.2014 Mirja Antila Kankaanpään opisto Laadunhallinnan eri menetelmiä Osaava-hanke 13.2.2014 Mirja Antila Kankaanpään opisto Laadunkehittämismallit EFQM (Euroopan laatupalkintomalli ) Excellence Model 2010 Erinomaisuuden tunnuspiirteiden arviointimalli

Lisätiedot

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Pilotoinnin perehdyttämispäivä 17.12.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan

Lisätiedot

SISÄISEN AUDITOINNIN MENETTELYOHJE. Versio 6.0

SISÄISEN AUDITOINNIN MENETTELYOHJE. Versio 6.0 SISÄISEN AUDITOINNIN MENETTELYOHJE Versio 6.0 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Laadunohjausryhmä hyväksynyt 19.5.2016 1 AUDITOINNIN MENETTELYOHJEEN SOVELTAMISALA Sisäisen auditoinnin menettelyohjetta sovelletaan Jyväskylän

Lisätiedot

VUODEN 2014 ULKOISEEN

VUODEN 2014 ULKOISEEN VUODEN 2014 ULKOISEEN AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN Koulutusneuvosto 9.2.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Ulkoinen auditointi Edellinen auditointi 2008. Toteuttaja Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula

Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula 26.1.2018 Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula 2 KUOPIO 2030: HYVÄN ELÄMÄN PÄÄKAUPUNKI STRATEGIAN NÄKÖKULMAT MISSIO Kuopio kumppaneineen mahdollistaa kestävän

Lisätiedot

Sisäinen auditointi osa Oamkin ympäristöohjelmatyötä 11.05.2009

Sisäinen auditointi osa Oamkin ympäristöohjelmatyötä 11.05.2009 Sisäinen auditointi osa Oamkin ympäristöohjelmatyötä 11.05.2009 2. Päivä Sisäinen auditointi Luovassa (1.6.09) Etätehtävien purku Auditoinnin suunnittelu ja menetelmät Poikkeamat Auditoinnin raportointi

Lisätiedot

Arvioinnilla selviää, mitä vahvistaa, mitä parantaa 2005 Heikki Niemi Erinomaisuus Toiminnan laatu Palvelun ja tuotteen laatu Lainsäätäjät, omistajat, rahoittajat ja viranomaiset Konsernijohto, hallinto

Lisätiedot

Arviointi uuden luomisessa Näkökulma työntekijänä ja luottamushenkilönä

Arviointi uuden luomisessa Näkökulma työntekijänä ja luottamushenkilönä Arviointi uuden luomisessa Näkökulma työntekijänä ja luottamushenkilönä Laadun varmistus päätöksenteon pohjana 10.3.2015 Kuntatalo, B 3.8 Turun kaupunki Hyvinvointitoimiala Laatuasiantuntija, terveyspalvelujen

Lisätiedot

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Ei näyttöä tai puheen tasolla

Ei näyttöä tai puheen tasolla Jyväskylän yliopisto 1(5) Dokumenteilla tarkoitetaan suuntaa ohjaavia asiakirjoja, strategioita ja linjauksia. Keskeisiä ovat vain ko. auditointikohdetta koskevat ja ohjaavat dokumentit. Dokumentit voivat

Lisätiedot

Arviointi ja mittaaminen

Arviointi ja mittaaminen Arviointi ja mittaaminen Laatuvastaavien koulutus 5.6.2007 pirjo.halonen@adm.jyu.fi 014 260 1180 050 428 5315 Arviointi itsearviointia sisäisiä auditointeja ulkoisia auditointeja johdon katselmusta vertaisarviointeja

Lisätiedot

EFQM Excellence malli

EFQM Excellence malli Laatukeskus EFQM Excellence malli 10.10.2012 Heikki Niemi p. 040 536 6001 heikki.niemi(at)laatukeskus.fi Copyright 2012 Laatukeskus ja EFQM EFQM Excellence -malli Erinomaisuuden tunnuspiirteet Huipputulosten

Lisätiedot

Paikalla on useimmiten myös laatupäällikkö. Hän antaa auditoinnista palautteen asiantuntija auditoijalle.

Paikalla on useimmiten myös laatupäällikkö. Hän antaa auditoinnista palautteen asiantuntija auditoijalle. Jyväskylän yliopisto 1(5) Auditoinnin menettelyohjeiden soveltamisala Laadunvarmistusjärjestelmä on organisaation, vastuunjaon, vakiintuneiden, mutta silti kehittyvien menettelytapojen, prosessien ja voimavarojen

Lisätiedot

Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa?

Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Laadunhallinta ja tuloksellisuus lukiokoulutuksessa Lukioseminaari 11.4.2012, Kuntatalo Juha Karvonen, kehittämispäällikkö Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Lukioseminaari 11.4.2012 Lukion

Lisätiedot

Hanketoiminta koulutusorganisaation strategisen ja pedagogisen osaamisen kehittämisen tukena. Aino Rikkinen 25.3.2010

Hanketoiminta koulutusorganisaation strategisen ja pedagogisen osaamisen kehittämisen tukena. Aino Rikkinen 25.3.2010 Hanketoiminta koulutusorganisaation strategisen ja pedagogisen osaamisen kehittämisen tukena Aino Rikkinen 25.3.2010 Toimipisteet kartalla Pohjois-Karjalan Aikuisopiston Kiinteät toimipisteet sijaitsevat

Lisätiedot

Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan?

Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan? Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan? Raila Oksanen 1.9.2016 Page 1 Monikäyttöisyyden lähtökohta CAF on tarkoitettu helppokäyttöiseksi työkaluksi julkisen sektorin organisaatioiden

Lisätiedot

Keskustelu ja kuulemistilaisuus:

Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Kriteeristön esittely

Kriteeristön esittely Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin aikataulu ja käytännön järjestelyt Kriteeristön esittely Sari Mikkola Koulutuskeskus Salpaus Laadunhallintajärjestelmien itsearviointi 2015 Lähtökohta Itsearviointi

Lisätiedot

LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN

LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN Perehtyjä /pm Mentori / pm Huomiot, havainnot, kysymykset, kehittämisehdotukset yms. Perehtymissuunnitelman laatiminen Tavoitteet ja aikataulu Uusi laatuvastaava laatii oman

Lisätiedot

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos Anu Räisänen ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden arviointi Elina Harjunen Pro Lukio ry 9.5. Arviointi pohjautuu OKM:n toimeksiantoon Karvi kartoittaa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen

Lisätiedot

CAF, ulkoinen arviointi Kohti laadukkaita ja vaikuttavia julkisia palveluja. Aila Särmälä Kehityspäällikkö, CAF NC

CAF, ulkoinen arviointi Kohti laadukkaita ja vaikuttavia julkisia palveluja. Aila Särmälä Kehityspäällikkö, CAF NC CAF, ulkoinen arviointi Kohti laadukkaita ja vaikuttavia julkisia palveluja Aila Särmälä Kehityspäällikkö, CAF NC Sisältö Kohti laadukkaita ja vaikuttavia julkisia palveluja Ulkoisen arvioinnin alueet

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

EFQM kansalaisopiston kehittämisessä

EFQM kansalaisopiston kehittämisessä OSAAVAT KÄDET LUOVAT MAAILMOJA. EFQM kansalaisopiston kehittämisessä Kansalaisopistojen laatuseminaari 25.11.2011 Tampere Outi Itäluoma/Petäjä-opisto EFQM (European Foundation for Quality Management) Opiston

Lisätiedot

CAF ja ulkoinen palaute. Aila Särmälä Kehityspäällikkö, CAF NC, Valtiokonttori

CAF ja ulkoinen palaute. Aila Särmälä Kehityspäällikkö, CAF NC, Valtiokonttori CAF ja ulkoinen palaute Aila Särmälä Kehityspäällikkö, CAF NC, Valtiokonttori Sisältö Vertailukehittäminen Miksi kannattaa hakea ulkoista palautetta? Mitä ja miten? Vertailukehittäminen Yhteisillä periaatteilla

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Kriteerien yleisesittely ja itsearvioinnin toteutus

Kriteerien yleisesittely ja itsearvioinnin toteutus Perehdytystilaisuus -toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukevan järjestelmän itsearviointi Vaasa 31.10.2014 Kriteerien yleisesittely ja itsearvioinnin toteutus Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen ajoitus ja mittarin valinta oppisopimuskoulutuksessa

Laadunvarmistuksen ajoitus ja mittarin valinta oppisopimuskoulutuksessa Laadunvarmistuksen ajoitus ja mittarin valinta oppisopimuskoulutuksessa yhteys henkilökohtaistamiseen apulaisrehtori Aiheen käsittely Esimerkki laadunvarmistuksesta, alustus 40 min Pohdintatehtävät, ryhmätyö

Lisätiedot

CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ

CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ Kansallisen arviointi- ja laatuverkoston seminaari 1.9.2016 Jussi Kleemola TÄMÄ ON SOLITA. Liikevaihto 2015 49,7 miljoonaa euroa Yli 430 ammattilaista Yli

Lisätiedot

7 Laadunvarmistusjärjestelmän kokonaisuus

7 Laadunvarmistusjärjestelmän kokonaisuus a i n e i s t o 1(6) AUDITOINTIKOHDE: 7 Laadunvarmistusjärjestelmän kokonaisuus 1 Lvj:n tavoitteet, toiminnot, toimijat, vastuiden määrittely ja dokumentaatio 2 Laadunvarmistuksen kattavuus a) Tutkintotavoitteinen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2018 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2018 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen Informaatiotilaisuus 5.3.2018, OPH Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2018 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen Leena Koski Opetusneuvos Leena.koski@oph.fi Laatupalkinnon tavoitteet

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012 Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012 Euroopan laatupalkinto (EFQM) ja ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon arviointiperusteet ja erityisteema Tiedotustilaisuus 3.2.2012 Opetusneuvos www.oph.fi

Lisätiedot

Toimikuntien jäsenet laadunvarmistajan roolissa

Toimikuntien jäsenet laadunvarmistajan roolissa Laatuykkönen 4.12.2018 Toimikuntien jäsenet laadunvarmistajan roolissa Opetusneuvos Leena Koski Leena.koski@oph.fi Työelämätoimikuntien tehtävät OSALLISTUMINEN TUTKINTOJEN KEHITTÄMISEEN Työelämätoimikunnat

Lisätiedot

Kriittisen polun hallinta CRIPMAN (CRItical Path MANagement) Pekka Maijala & Jaakko Paasi

Kriittisen polun hallinta CRIPMAN (CRItical Path MANagement) Pekka Maijala & Jaakko Paasi Kriittisen polun hallinta CRIPMAN (CRItical Path MANagement) Pekka Maijala & Jaakko Paasi CRIPMAN CRIPMAN on tuotteen arvoverkoston tai sen osan toiminnan optimoinnin ja kehittämisen menetelmä. Kriittisen

Lisätiedot

Tutkimustietoa ja kokemuksia vertaisarviointimallin 1. pilotointivaiheesta VERTAISARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TUKENA - kehittämisen ja hanketyön tukena

Tutkimustietoa ja kokemuksia vertaisarviointimallin 1. pilotointivaiheesta VERTAISARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TUKENA - kehittämisen ja hanketyön tukena Tutkimustietoa ja kokemuksia vertaisarviointimallin 1. pilotointivaiheesta VERTAISARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TUKENA - Vertaisarviointimalli iointimalli oppimisympäristöjen mpäristöjen kehittämisen ja hanketyön

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto Hakemuksen laatiminen. Tiedotustilaisuus Opetusneuvos Leena Koski

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto Hakemuksen laatiminen. Tiedotustilaisuus Opetusneuvos Leena Koski Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2011 Hakemuksen laatiminen Tiedotustilaisuus 28.2.2011 Opetusneuvos www.oph.fi Hakemuksen laatimisen vaiheet Tehdään päätös hakemisesta ja keskustellaan omista tavoitteista.

Lisätiedot

Toisen auditointikierroksen menetelmä

Toisen auditointikierroksen menetelmä Toisen auditointikierroksen menetelmä Rehtori, varapuheenjohtaja Pentti Rauhala Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari Tampere 2.12.2010 Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien (2012-2018) pohjalta Mira Huusko mira.huusko@karvi.fi 31.10.2018 Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta- ja kehittämisseminaari Esityksen sisältö Tutkimuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Laatutyöryhmä työskentelee Ehdotus koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien

Lisätiedot

ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA

ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA Viestintätieteiden laitos 2.5.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 ULKOINEN AUDITOINTI Edellinen auditointi 2008. Toteuttaja Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA), joka

Lisätiedot

CAF mallin rakenne ja sisältö. 22.8.2007 Johanna Nurmi VM/HKO johanna.nurmi@vm.fi caf@vm.fi

CAF mallin rakenne ja sisältö. 22.8.2007 Johanna Nurmi VM/HKO johanna.nurmi@vm.fi caf@vm.fi CAF mallin rakenne ja sisältö 22.8.2007 Johanna Nurmi VM/HKO johanna.nurmi@vm.fi caf@vm.fi Toimintatapojen ja tulosten arviointi TOIMINTA TULOKSET Henkilöstö Henkilöstötulokset Johtajuus Strategiat ja

Lisätiedot

Sisäinen viestintä. viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010. Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut

Sisäinen viestintä. viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010. Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut Sisäinen viestintä viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010 Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut Ohjelma tänään klo 13.15 Kahvi & avaus klo 13.30 Johdatus sisäiseen viestintään klo 14.15

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta Palosuojelurahasto 2025 Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta 1 1. Toimintaympäristön muutokset, joihin rahaston strategialla pyritään osaltaan vastaamaan

Lisätiedot

CAF Organisaation kehittäminen itsearvioinnin avulla. Valtiokonttori

CAF Organisaation kehittäminen itsearvioinnin avulla. Valtiokonttori CAF Organisaation kehittäminen itsearvioinnin avulla AS 11/2016 2 Mitä ja miten omaa toimintaa arvioidaan CAF-mallin avulla? Erinomaisen suorituskyvyn tunnuspiirteet Arviointialueet: toimintatavat, tulokset

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014 Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014 EFQM-malli ja ammatillisen koulutuksen laatupalkinto - hakemuksen laatiminen, kokemuksia aiempien hakukierrosten prosessista ja arvioinnista Tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2017 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2017 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen Informaatiotilaisuus 1.3.2017, OPH Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2017 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen Leena Koski Opetusneuvos Leena.koski@oph.fi Laatupalkinnon tavoitteet

Lisätiedot

Oulun yliopisto Auditointi syksyllä 2009. pääsihteeri FT Helka Kekäläinen Korkeakoulujen arviointineuvosto

Oulun yliopisto Auditointi syksyllä 2009. pääsihteeri FT Helka Kekäläinen Korkeakoulujen arviointineuvosto Oulun yliopisto Auditointi syksyllä 2009 pääsihteeri FT Helka Kekäläinen Korkeakoulujen arviointineuvosto Auditointien kokonaisaikataulu 2005-2011 Pilottiauditoinnit 2004-2005 Syksy 2005-kevät 2006 Kevät

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin kriteerit

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin kriteerit 1. LAATUKULTTUURI JA LAADUNHALLINNAN KOKONAISUUS Laadunhallinta osana koulutuksen järjestäjän johtamisjärjestelmää toiminnan ohjausta ja toimintaa 1.1 Laadunhallinta ei kytkeydy johtamisjärjestelmään.

Lisätiedot

Arvioijan kolme huoneentaulua. Arvioinnin tuloksellisuuden ja henkilöstön sitouttamisen haaste

Arvioijan kolme huoneentaulua. Arvioinnin tuloksellisuuden ja henkilöstön sitouttamisen haaste Arvioijan kolme huoneentaulua Arvioinnin tuloksellisuuden ja henkilöstön sitouttamisen haaste Henkilöstöön kuuluvat arvioinnin kannalta Organisaation toiminnan ylläpitäjää (valtio, kunta, kuntayhtymä,

Lisätiedot

Prosessien hallinta ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuosituksessa ja eurooppalaisessa viitekehyksessä

Prosessien hallinta ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuosituksessa ja eurooppalaisessa viitekehyksessä Prosessien hallinta ammatillisessa koulutuksessa, 21.-22.4.2010 klo 9.45-10.15, Opetushallitus Prosessien hallinta ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuosituksessa ja eurooppalaisessa viitekehyksessä

Lisätiedot

Alihankintaverkostojen laatu ja osaaminen hankinnan suhteen

Alihankintaverkostojen laatu ja osaaminen hankinnan suhteen Alihankintaverkostojen laatu ja osaaminen hankinnan suhteen Alihankinta 2010 21.9.2010 Pia Kauma Laatukeskus Excellence Finland Yhdistyksen tarkoitus Laatuyhdistyksen tarkoitus on edistää laatujohtamista

Lisätiedot

Cerion ohjaamo: Strategian suunnittelusta raportointiin - kokonaisvaltainen johtamisen tietojärjestelmä

Cerion ohjaamo: Strategian suunnittelusta raportointiin - kokonaisvaltainen johtamisen tietojärjestelmä Cerion ohjaamo: Strategian suunnittelusta raportointiin - kokonaisvaltainen johtamisen tietojärjestelmä Terveydenhuollon ATK-päivät 25.5.2016 Kari Karru Cerion solutions Oy Johtaminen Johtamisen prosessi

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa Mitä on laatu? Laatu on esim. asian, asiantilan, tuotteen, toiminnan ominaisuus, jolla kuvataan sitä, MISSÄ MÄÄRIN arvioinnin

Lisätiedot

Työelämätoimikuntien jäsenet laadunvarmistajan roolissa Laatuykkönen , Helsinki

Työelämätoimikuntien jäsenet laadunvarmistajan roolissa Laatuykkönen , Helsinki Työelämätoimikuntien jäsenet laadunvarmistajan roolissa Laatuykkönen 13.12.2018, Helsinki opetusneuvos Riikka Vacker riikka.vacker@oph.fi Työelämätoimikuntien tehtävät Laki ammatillisesta koulutuksesta

Lisätiedot

Esimerkkejä CAF-mallin hyödyntämisestä:

Esimerkkejä CAF-mallin hyödyntämisestä: Esimerkkejä CAF-mallin hyödyntämisestä: CAF:n käytöstä Espoon sosiaali- ja terveystoimessa 6.5.2011 Kuntatalo va. kehittämispäällikkö Eeva Honkanummi, sosiaali- ja terveystoimi, Espoon kaupunki Historian

Lisätiedot

Laatua Siikalatvalla

Laatua Siikalatvalla Laatua Siikalatvalla Päivän ohjelma 13.00-13.45 Yhteenvetoa tehdystä työstä huomioita tulevaan työhön Orientaatiota: Mainitkaa kolme asiaa, jotka mietityttävät tässä laatutyössä. 13.45-14.00 Tauko Poimintoja

Lisätiedot

Kerrotaan lyhyesti, millaisia laadunhallinnan hyviä käytänteitä hankkeen partneriosapuolella on.

Kerrotaan lyhyesti, millaisia laadunhallinnan hyviä käytänteitä hankkeen partneriosapuolella on. Helsingin maalariammattikoulu n yhteystiedot Kornetintie 2b 00380 HELSINKI Kerrotaan lyhyesti, millaisia laadunhallinnan hyviä käytänteitä hankkeen partneriosapuolella on. mitattavissa oleva tulos, jonka

Lisätiedot

AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN

AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN Yliopistopalvelujen johtoryhmä 5.3.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Yliopistolain velvoite Yliopistolaki 558/2009, 87 : Yliopistojen tulee arvioida koulutustaan, tutkimustaan

Lisätiedot

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Ammatillisen koulutuksen muutoksen johtaminen Muutoksesta mahdollisuus 1 19.2.2015 Reija Lepola Reija Lepola, Kuntayhtymän johtaja, rehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Laatukriteerien pilotointi Itsearvioinnin toteutus ja OPHn arviointiryhmän käynti KAOssa

Laatukriteerien pilotointi Itsearvioinnin toteutus ja OPHn arviointiryhmän käynti KAOssa Laatukriteerien pilotointi Itsearvioinnin toteutus ja OPHn arviointiryhmän käynti KAOssa 31.10.2014 Esa Oikarinen Koulutuspäällikkö Kainuun ammattiopisto Kainuun ammattiopisto (KAO) Osa Kajaanin kaupungin

Lisätiedot

Laatutyö nousuun Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä. PL 119 37601 Valkeakoski

Laatutyö nousuun Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä. PL 119 37601 Valkeakoski 1 (7) Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä n yhteystiedot Juuso Hyvärinen juuso.hyvarinen@vsky.fi puh. 044 906 0320 PL 119 37601 Valkeakoski Toiminnan vakiintuneisuus, esim. vuosikello. Laadunhallinnan

Lisätiedot

TIETO LISÄÄ TAITOA. ARVIOINTIIN PERUSTUVA JOHTAMINEN Oppimistulosten arviointi. Anu Räisänen

TIETO LISÄÄ TAITOA. ARVIOINTIIN PERUSTUVA JOHTAMINEN Oppimistulosten arviointi. Anu Räisänen TIETO LISÄÄ TAITOA ARVIOINTIIN PERUSTUVA JOHTAMINEN Oppimistulosten arviointi 24.9.2013 TULOSTEN, VAIKUTUSTEN & VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINNIN TARVE Miksi näppituntuma ei riitä? Kansalaisten oikeuksien turvaaminen

Lisätiedot

Hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja jakaminen Johdanto iltapäivän työskentelyyn Työskentelyn taustamateriaalia

Hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja jakaminen Johdanto iltapäivän työskentelyyn Työskentelyn taustamateriaalia Hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja jakaminen Johdanto iltapäivän työskentelyyn Työskentelyn taustamateriaalia Opetusneuvos Leena Koski Työseminaariin osallistuvat organisaatiot ABB Oy Ammatillinen erikoisoppilaitos

Lisätiedot

Laatuvastaavien tapaaminen nro 1

Laatuvastaavien tapaaminen nro 1 Laatuvastaavien tapaaminen nro 1 23.2.2007 A103 klo 10-12 Pirjo Halonen Laatupäällikkö Puh. 014 260 1180 GSM 050 4285315 E-mail pirjo.halonen@adm.jyu.fi Ohjelma n laatutyön tilannekatsaus Vararehtori,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö ULKOINEN AUDITOINTI Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö 12.5.2014 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 13. 15.1.2015 13.5.2014 Pirjo Halonen 2 TOTEUTTAJAORGANISAATIO Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Lisätiedot

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ ARVIOINNIN KEHITTÄMISHAASTEET. Ammatillinen koulutus

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ ARVIOINNIN KEHITTÄMISHAASTEET. Ammatillinen koulutus OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ ARVIOINNIN KEHITTÄMISHAASTEET Ammatillinen koulutus Opetusneuvos 7.11.2013 OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen

Lisätiedot

Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta

Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta KORKEAKOULUJEN LAATUTYÖ MITEN MENEE? Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta ja kehittämisseminaari 31.10.2018 Finlandia-talo Helka Kekäläinen, FT Yksikön

Lisätiedot

LAADUNHALLINNAN AJANKOHTAISET

LAADUNHALLINNAN AJANKOHTAISET LAADUNHALLINNAN AJANKOHTAISET Laatuvastaavat 9.2.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Aiheet Kertaus laadunhallintajärjestelmästä Ajankohtaiset muut asiat Kokonaisarkkitehtuurihanke Vuoden 2014 auditointiin

Lisätiedot

Konsensus ja alustava palaute sekä johdatus vertaisarviointiraportin valmisteluun

Konsensus ja alustava palaute sekä johdatus vertaisarviointiraportin valmisteluun Koulutuspäivä: VERTAISARVIOINTI JA VERTAISARVIOIJANA TOIMIMINEN Koulutuspäivä 13.2.2012, klo 09.00 16.00 Konsensus ja alustava palaute sekä johdatus vertaisarviointiraportin valmisteluun Opetusneuvos Leena

Lisätiedot

Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta. Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut

Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta. Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut LUT faktoja Perustettu 1969, yhdistänyt alusta asti tekniikan ja talouden Henkilökuntaa noin

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuurin ja laatutyön yhteensovittaminen KKA:n näkökulmasta

Kokonaisarkkitehtuurin ja laatutyön yhteensovittaminen KKA:n näkökulmasta Kokonaisarkkitehtuurin ja laatutyön yhteensovittaminen KKA:n näkökulmasta KOKOA seminaari 10.10.2013 Kuopio Pääsuunnittelija Sirpa Moitus & erikoissuunnittelija Touko Apajalahti KKA:n auditointimallin

Lisätiedot

WG1 DEC2011 DOC5a annexe A. Ohjeelliset kuvaimet koulutuksen järjestäjien käyttöön vastakkaisia väittämiä hyväksi käyttäen.

WG1 DEC2011 DOC5a annexe A. Ohjeelliset kuvaimet koulutuksen järjestäjien käyttöön vastakkaisia väittämiä hyväksi käyttäen. WG1 DEC2011 DOC5a annexe A koulutuksen järjestäjien käyttöön vastakkaisia väittämiä hyväksi käyttäen Toinen luonnos Laatuvaatimukset - suunnittelu järjestäjä kuvata Onko koulutuksen järjestäjällä näyttöä

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Arvioinnilla luottamusta

Arvioinnilla luottamusta Arvioinnilla luottamusta Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteet Elina Harjunen, Risto Hietala, Laura Lepola, Anu Räisänen ja Aila Korpi Pohjois-Suomen AVI-alueen

Lisätiedot

HYVÄT KÄYTÄNNÖT näytön lähteenä

HYVÄT KÄYTÄNNÖT näytön lähteenä 2011 HYVÄT KÄYTÄNNÖT näytön lähteenä Laatua laivalla seminaari 30.8.2011 Lähtökohtia ja periaatteita käsitteet: hyvät vai parhaat käytännöt tavoitteena toisilta oppiminen hyvien käytäntöjen arvostaminen

Lisätiedot

Laatua yhteistyöllä. Kommenttipuheenvuoro 29.5.2012 Eeva Honkanummi Kehittämisyksikkö, Sotet, Espoon kaupunki

Laatua yhteistyöllä. Kommenttipuheenvuoro 29.5.2012 Eeva Honkanummi Kehittämisyksikkö, Sotet, Espoon kaupunki Laatua yhteistyöllä Kommenttipuheenvuoro Eeva Honkanummi Kehittämisyksikkö, Sotet, Espoon kaupunki Joku on sen jo keksinyt miten otan sen meillä käyttöön Miten ajatella kokonaisvaltaisesti Miten toteuttaa

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän toiminnan laadun varmistaminen. 27.10.2014 Hanna Rajala, suunnittelupäällikkö Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Koulutuksen järjestäjän toiminnan laadun varmistaminen. 27.10.2014 Hanna Rajala, suunnittelupäällikkö Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Koulutuksen järjestäjän toiminnan laadun varmistaminen 27.10.2014 Hanna Rajala, suunnittelupäällikkö koulutuskuntayhtymä koulutuskuntayhtymän oppilaitokset aikuisopisto ammattiopisto Jämsän ammattiopisto

Lisätiedot

Auditoijat Auditoitava alue / teema Haastateltavat

Auditoijat Auditoitava alue / teema Haastateltavat Sisäinen auditointi Raportti Auditoitava kohde: Pääauditoija: Muut auditoijat: Itä-Suomen yliopiston kirjasto Mari Ikonen Tarja Kvist Auditointiajankohta: 3.11.2009 Auditoinnin aikataulu / ohjelma/ käsitellyt

Lisätiedot

Laadunvarmistuksesta 7.1.2009. Ismo Kantola. www.turkuamk.fi

Laadunvarmistuksesta 7.1.2009. Ismo Kantola. www.turkuamk.fi Laadunvarmistuksesta 7.1.2009 Ismo Kantola Laatu Käsitykset laadusta on jäsennetty usein seuraavasti: laatu erinomaisuutena (excellence) itsestään selvää erinomaisuutta, tavanomaisesta poikkeavaa ja elitististä:

Lisätiedot

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä.

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Kärkihanke Toimintasuunnitelma 2013-2014 Lähtökohtia Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Verkostoviestimisellä paikkatietoalan sisällä pyritään sitouttamaan osapuolet pyrkimään yhdessä

Lisätiedot

gradia.fi Vertaisarviointi Laatua Laineilla Tuumasta toimeen! Case: Kokemuksia kriteereiden käytöstä kehittämispäällikkö Taina Saarikko

gradia.fi Vertaisarviointi Laatua Laineilla Tuumasta toimeen! Case: Kokemuksia kriteereiden käytöstä kehittämispäällikkö Taina Saarikko Vertaisarviointi Laatua Laineilla Tuumasta toimeen! Case: Kokemuksia kriteereiden käytöstä kehittämispäällikkö Taina Saarikko Miksi vertaisarviointi? - Ulkopuolinen näkemys toiminnasta - Vahvuuksien ja

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Pop & Jazz Konservatorion laadunhallintajärjestelmä. Janne Murto

Pop & Jazz Konservatorion laadunhallintajärjestelmä. Janne Murto Pop & Jazz Konservatorion laadunhallintajärjestelmä Janne Murto 19.9.2017 1. Viranomaisten vaatimukset Koulutuksen järjestäjillä on oltava toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva

Lisätiedot

Sisäisten auditointien toteuttaminen L A A T U T Y Ö

Sisäisten auditointien toteuttaminen L A A T U T Y Ö 1(5) L A A T U T Y Ö 16.1.9 SUUNNITELMA n sisäiset auditoinnit toteutetaan tiedekunta ja erillislaitostasolla samaan tapaan kuin ensimmäisellä kierroksella 2008, mutta kevennetyllä mallilla. Pääauditoijina

Lisätiedot

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät:

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät: 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

2. päivä. Etätehtävien purku Poikkeamat. Poikkeamat Auditoinnin raportointi Hyvän auditoijan ominaisuudet Harjoituksia

2. päivä. Etätehtävien purku Poikkeamat. Poikkeamat Auditoinnin raportointi Hyvän auditoijan ominaisuudet Harjoituksia OAMK / Luova 4.5. ja 11.5. Sisäinen auditointi osa Oamkin ympäristöohjelmatyötä Sisältö 1. päivä Johdanto Auditoinnin tavoitteet Ympäristöstandardin (ISO 14001) pääkohdat Alustava ympäristökatselmus Auditoinnin

Lisätiedot

ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA

ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA Pedagogiset johtajat Humanistinen tiedekunta 4.6.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 ULKOINEN AUDITOINTI Edellinen auditointi 2008. Toteuttaja Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

Muutos on mahdollisuus

Muutos on mahdollisuus Muutos on mahdollisuus Tarja Honkalampi, sh, TtM, yrittäjä Tictum Oy www.tictum.fi www.tictum.fi Twitter: @thonkalampi LinkedIn: tarja.honkalampi@tictum.fi Tictum Oy: sosiaali- ja terveysalan asiantuntijapalveluita,

Lisätiedot

LEADER-RYHMIEN LAATUTYÖN SPARRAUSPÄIVÄ: VERTAISAUDITOINTI

LEADER-RYHMIEN LAATUTYÖN SPARRAUSPÄIVÄ: VERTAISAUDITOINTI LEADER-RYHMIEN LAATUTYÖN SPARRAUSPÄIVÄ: VERTAISAUDITOINTI JANNE MARNIEMI, RAMBOLL MANAGEMENT CONSULTING 24.8.2017 OHJELMA klo 9.30 Aamukahvi klo 10.00 Tervetuloa: päivän ohjelma ja tavoitteet, verkostoasiantuntija

Lisätiedot

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN LAADUNHALLINNAN KEHITTÄMINEN 2012 1. KORKEAKOULUN LAATUPOLITIIKKA t Laadunhallinnan jalkauttaminen laitoksille ja koulutusohjelmiin - EFQM-itsearvioinnin käytön kehittäminen - OPS- katselmusten kehittäminen,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta: laatustrategian lähtökohtia Edistetään korkealaatuista

Lisätiedot

Koulutustoimen strategia 2009 2015 Joensuussa kaikilla on ilo oppia ja opettaa

Koulutustoimen strategia 2009 2015 Joensuussa kaikilla on ilo oppia ja opettaa Koulutustoimen strategia 2009 2015 Joensuussa kaikilla on ilo oppia ja opettaa Sisällys Toimintaympäristö muuttuu SWOT analyysin johtopäätökset Johtamisen arvot Tasapainotetun strategian kokonaisuus Koulutustoimen

Lisätiedot

Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmät ja sidosryhmäyhteistyö

Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmät ja sidosryhmäyhteistyö Korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmät ja sidosryhmäyhteistyö Riitta Pyykkö Professori, puheenjohtaja Korkeakoulujen arviointineuvosto Peda-forum Rovaniemi 26.8.2010 Sidosryhmäyhteistyö ja auditoinnit

Lisätiedot

Toimintaja rjestelma (johtamisja rjestelma ) opas

Toimintaja rjestelma (johtamisja rjestelma ) opas 1 (6) Toimintaja rjestelma (johtamisja rjestelma ) opas Sisällys Mikä on toimintajärjestelmä... 2 Hyvä toimintajärjestelmä... 3 Hyödyt... 3 Toimintajärjestelmän rakentaminen... 4 Autamme sinua... 6 Business

Lisätiedot