Arvioijan kolme huoneentaulua. Arvioinnin tuloksellisuuden ja henkilöstön sitouttamisen haaste

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arvioijan kolme huoneentaulua. Arvioinnin tuloksellisuuden ja henkilöstön sitouttamisen haaste"

Transkriptio

1 Arvioijan kolme huoneentaulua Arvioinnin tuloksellisuuden ja henkilöstön sitouttamisen haaste

2 Henkilöstöön kuuluvat arvioinnin kannalta Organisaation toiminnan ylläpitäjää (valtio, kunta, kuntayhtymä, säätiö jne) edustava toimielin (johtokunta, säätiön hallitus tms) ja sen työntekijät Oppilaitoksen toimiva johto: rehtori/johtaja ja johtoryhmä Opetushenkilöstö: vakinaiset ja tuntityöntekijät yms. Tukihenkilöstö (Tukipalvelujen tuottajien edustajat ) Ritva Jakku-Sihvonen

3 Organisaatio Tavoitteelliseen toimintaan sitoutunut yhteisö, johon kuuluvien jäsenten tehtävät on määritelty sopimuksin. Organisaatiolle on ominaista hierarkinen, jonka tarkoituksena on turvata toiminnan joustavuus ja systemaattisuus. Organisaatiolla tässä esityksessä on viittaan useimmiten oppilaitokseen tai järjestöön, jolla on oma toiminnallinen tavoite ja toimintaa ohjaavat säännöt. Ritva Jakku-Sihvonen

4 TULOKSELLISUUS TULOKSELLISTA koulutus on silloin, kun koulutusjärjestelmän kullekin koulutusta toteuttavalle organisaatiomuodolle, oppilaitokselle ja yksilön oppimistoiminnalle asetetut tavoitteet on saavutettu. Ritva Jakku-Sihvonen

5 MIKSI tuloksellisuutta ARVIOIDAAN? Arvioinnilla tuetaan koulutuksen jatkuvaa kehittämistä yhä paremmin oppimista edistäväksi ja kussakin laissa asetettujen opetus- ja oppimistavoitteiden toteutumista. Sivistysvaliokunnan mietintö (3/1998 vp HE 86/1997 vp) Ritva Jakku-Sihvonen

6 Arviointi on tavoitteellisen toiminnan tulkinnallista ja arvottavaa analyysia. Ritva Jakku-Sihvonen

7 Tuloksellisuuden arviointisuunnitelma Tuloksellisuuden arviointisuunnitelmassa sovitaan, mitä kaikkea arvioidaan ja miten arviointi toteutetaan. Henkilöstöä motivoivassa tuloksellisuuden arvioinnissa analysoidaan myös henkilöstön työkykyä ja työoloja edistäviä henkilöstöpoliittisia kysymyksiä. Tuloksellisuuden arvioinnin jälkeen laadittavan organisaation kehittämissuunnitelman osana tarkistetaan myös henkilöstösuunnitelma ja henkilöstön täydennyskoulutussuunnitelma. Ritva Jakku-Sihvonen

8 Tuloksellisuuden arviointiin kuuluvat toimintojen tehokkuus ja laadukkuus (esim. CQAF) Suunnittelu Toteuttaminen Arviointi Palaute-ja muutosmenettelyt Toimintojen kokonaisuus Asiakassuuntautuneisuus Johtajuus Tuloshakuisuus Jatkuva oppiminen ja parantaminen Henkilöstö voimavarana Toimivat prosessit Verkostot ja kumppanuudet Yhteiskuntavastuu Ritva Jakku-Sihvonen

9 Opetustoimessa tuloksellisuuden arviointiin kuuluvat myös vaikuttavuus ja taloudellisuus Vaikuttavuuden arvioinnin keskiössä ovat oppimistulokset: miten hyvin tavoitteet on saavutettu? *** Opettajien merkitys *** Taloudellisuuden arvioinnin keskiössä ovat oppimistuloksien saavuttamiseksi tarpeelliset investoinnit: mihin on eurot on käytetty ja mihin ne kannattaisi käyttää? Ritva Jakku-Sihvonen

10 Organisaation (oppilaitoksen) arviointiraportti Ulkopuolinen arviointitieto Sisäinen arviointitieto KV-arviointien tieto Rakennetieto ja Oppimistulostieto Organisaatiota koskeva arviointitieto Kansallinen arviointitieto Rakenne- ja järjestely-tieto ja Oppimis-tulostieto Organisaation tai sen ylläpitäjän asiantuntijoilta tilaama arviointitietoa Itsearviointitieto -laatutietoa toiminnasta -tunnuslukutietoja Organisaation arviointiraportti Ritva Jakku-Sihvonen

11 Arviointiprosessi Arvioitavan kohdealueen tavoiteanalyysi Kriteerien määrittely Arviointiprosessin hahmottelu (mistä ja mitä tietoa kerätään, keille raprotti kirjoitetaan, millainen aikataulu jne.) Arviointivälineistön/mittarien valinta Aineiston keruu: tilastot, tunnusluvut,haastattelut yms. Vertailevat analyysit Havaintojen erittely eri näkökulmista: esim. toimitilojen sopivuus, henkilöstörakenne tai vaikkapa CQAF-dimensiot jne.) Arviointikriteereihin perustuvat analyysit (judging) Kokoava arviointi (judgement) sisältäen arvottavat johtopäätökset Ritva Jakku-Sihvonen

12 Millainen henkilöstö jaksaa arvioida ja kehittää? Kelpoisuussäännökset täyttävä ja pätevä henkilöstö on laadukkaan opetuksen ja sen arvioinnin ja kehittämisen tärkeä voimavara. Työnantajan pyrkimys pitkäaikaisiin työsuhteisiin ja henkilöstön hyvään asemaan motivoi henkilöstöä yhteistoimintaan, joka on suuri vahvuus toiminnan arvioinnissa ja kehittämisessä. Ritva Jakku-Sihvonen

13 TEKEMÄLLÄ OPPII Ritva Jakku-Sihvonen

14 1. taulu: Tekemällä oppii Arvioinnin tekemisen tueksi pitää hankkia tietoa Tietoon kannattaa suhtautua kriittisen optimistisesti Arviointi tulee suunnitella huolella omia tarpeita varten Arvioinnin suunnitelmaa kannattaa noudattaa Liikkeelle pienin askelin ja yhdessä sopien Toteutukseen mukaan mahdollisimman innostuneita henkilöitä erilaisista tehtävistä Johdon sitoutuminen on tärkeää Tulokset julkistettava koko organisaatiolla Mitä tästä seuraa: laajapohjainen ideointikierros Ritva Jakku-Sihvonen

15 Älä anna työtoverin pilata intoasi Ritva Jakku-Sihvonen

16 R 2. taulu: Älä anna työtoverin pilata intoasi Kateudella on monet kasvot ja monia toimintamalleja Vakuuta epäilijät tiedoillasi ja hyvillä kokemuksilla Osoita, että kehittäminen kannattaa: vain mukana olemalla voi vaikuttaa! Kiireeseen vedoten voi tyrmätä kantoaallon: muistuta, että kaikkien ei tarvitse olla kaikissa yksityiskohdissa mukana vaan kukin tekee osansa Yksikin kokeilunhaluinen kumppani riittää alkuun! Ritva Jakku-Sihvonen

17 Ei sikakaan punnitsemalla liho! Ritva Jakku-Sihvonen

18 3. taulu: Ei sikakaan punnitsemalla liho! Tuloksien analysoimiseen aikaa Yhteisiä tulosten puntarointipalavereja Muutoksen tarpeen hyväksyttäminen Ihmisten tunteiden huomioon ottaminen muutoksessa Arviointitietoihin pohjautuva kehittämissuunnitelma Rehtorin/johtajan tehtävät muutoksessa Aito laadun paraneminen kannustaa! Ritva Jakku-Sihvonen

19 Egopsykologiaa vs. ekopsykologiaa tehokkuus jaksaminen nopeus oma rytmi kilpailu yhteistyö, yhteisöllisyys taloudellinen hyöty psyykkinen hyvinvointi voittaminen kumppanuus jatkuva toiminta myönteinen oleminen Opettaja 23/2008

20 Arviointitoiminta ja siitä seuraava muutos vaatii kouluttautumista Ihanteellista olisi, jos täydennyskoulutus voitaisiin rakentaa yhteistyössä työnantajien ja opettajiston kanssa pitkäkestoisiksi ohjelmiksi. (Piesanen, Kiviniemi ja Valkonen 2007,167) Ritva Jakku-Sihvonen

21 Mitä on laatu? Musiikki ei kuitenkaan ole se, mikä soi, vaan musiikki on: miksi se, mikä soi, soi niin kuin se soi silloin, kun se soi. Leif Segerstam 2006, (Lokakuun exba.net verkkolehti, Laatukeskuksen lehti 2006) Ritva Jakku-Sihvonen

22 Kiitoksia mielenkiinnostanne ja onnea arviointityöhönne! Ritva Jakku-Sihvonen

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos Anu Räisänen ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Arviointi - mitä ja miksi?

Arviointi - mitä ja miksi? Arviointi - mitä ja miksi? -julkisen palvelutoiminnan arvoperustana ovat kansalaisoikeudet, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo sekä demokratia -Koulutuksen tavoitteena on parantaa kansalaisosaamista ja hyvinvointia

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYS OSANA OPPILAITOSTEN LAADUNHALLINTAA

KESTÄVÄ KEHITYS OSANA OPPILAITOSTEN LAADUNHALLINTAA KESTÄVÄ KEHITYS OSANA OPPILAITOSTEN LAADUNHALLINTAA Akavatalo 1.11.2007 Kommenttipuheenvuoro yleissivistävän koulutuksen näkökulmasta Esko Korkeakoski Pääsuunnittelija, dosentti Koulutuksen arviointisihteeristö

Lisätiedot

Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa?

Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Laadunhallinta ja tuloksellisuus lukiokoulutuksessa Lukioseminaari 11.4.2012, Kuntatalo Juha Karvonen, kehittämispäällikkö Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Lukioseminaari 11.4.2012 Lukion

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana

Ammattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana Ammattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana Koppihankkeen loppuseminaari Helsinki ma 21.4.2008 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Ammattiosaamisen näytöt osana ammatillisen

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Kuntakiertueen esittely (vrt. tuloksellisuussuosituksen teemat) 27.3. Naantali Kuntaliitoksen yhteistoiminnallinen toteuttaminen,

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Haastava, haastavampi, arviointi Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Arviointi on osa oppimista, joten sitä ei pidä pitää irrallisena osana opettamisesta, oppimisesta, kehittämisestä ja

Lisätiedot

LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA

Lisätiedot

Kestävä kehitys osana oppilaitosten laadunhallintaa KOMMETTIPUHEENVUORO. Opetusneuvos Leena Koski. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Kestävä kehitys osana oppilaitosten laadunhallintaa KOMMETTIPUHEENVUORO. Opetusneuvos Leena Koski. Osaamisen ja sivistyksen asialla Kestävä kehitys osana oppilaitosten laadunhallintaa KOMMETTIPUHEENVUORO Opetusneuvos Leena Koski LAADUNHALLINTASUOSITUKSEN TAVOITTEET (luonnos) Tehtävänä on tukea koulutuksen järjestäjiä koulutuksen laadunhallinnan

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

TUNNUSLUKUJEN SEURANNASTA ARVIOINTIIN Mitä tunnuslukuja? Seurannan ja arvioinnin ero? Miten arvioidaan? Anu Räisänen 2014

TUNNUSLUKUJEN SEURANNASTA ARVIOINTIIN Mitä tunnuslukuja? Seurannan ja arvioinnin ero? Miten arvioidaan? Anu Räisänen 2014 TUNNUSLUKUJEN SEURANNASTA ARVIOINTIIN Mitä tunnuslukuja? Seurannan ja arvioinnin ero? Miten arvioidaan? Anu Räisänen 2014 LAATUYMPYRÄ JA Päämäärä ja suunnitelma MENETELMÄT Suunnittelu LAATUYMPYRÄ Prosessit,

Lisätiedot

10/23/2012 Olli Määttä

10/23/2012 Olli Määttä Oppitunnin käsikirjoitus harjoittelijalle ja ohjaajalle. Tunnin pitämisen ja ohjaamisen tuki. Riittävän joustava. Edellytys oppitunnille: ilman hyväksyttyä tuntisuunnitelmaa ei harjoitustuntia voi pitää.

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari

Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari 26.8.2013 Jatta Herranen kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 21.8.2013 Mitkä asiat ovat olennaisia?

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013. Erityisteema: Yrittäjyys. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013. Erityisteema: Yrittäjyys. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013 Erityisteema: Yrittäjyys Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto Laatupalkinnon tavoitteena on kannustaa ammatillisen

Lisätiedot

Arviointi uuden luomisessa Näkökulma työntekijänä ja luottamushenkilönä

Arviointi uuden luomisessa Näkökulma työntekijänä ja luottamushenkilönä Arviointi uuden luomisessa Näkökulma työntekijänä ja luottamushenkilönä Laadun varmistus päätöksenteon pohjana 10.3.2015 Kuntatalo, B 3.8 Turun kaupunki Hyvinvointitoimiala Laatuasiantuntija, terveyspalvelujen

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Monimuotoisuus haastaa oppilaitosjohtajuuden 7.11.2014

Monimuotoisuus haastaa oppilaitosjohtajuuden 7.11.2014 Monimuotoisuus haastaa oppilaitosjohtajuuden 7.11.2014 2 Koulutuspaikkakunnat Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuu, palvelut Joensuu, tekniikka ja kulttuuri Kitee Lieksa Niittylahti Nurmes Outokumpu

Lisätiedot

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Ammatillisen koulutuksen muutoksen johtaminen Muutoksesta mahdollisuus 1 19.2.2015 Reija Lepola Reija Lepola, Kuntayhtymän johtaja, rehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT Sosiaali- ja terveysala/päivitys 12.4.2011 HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATU 1. Tiedonkulku Suunnitellulla tiedonkululla varmistetaan yhteistyö harjoittelupaikan ja oppilaitoksen välillä. - harjoittelupaikassa

Lisätiedot

Elisa Helin, 12.5.2014. Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta?

Elisa Helin, 12.5.2014. Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta? Elisa Helin, 12.5.2014 Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta? Opettajuus muutoksessa Nuohooja on tullut, nähnyt ja voittanut, sopipa se opettajalle tai ei, ja opettajan

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Lapin ammattiopisto D Visualisointi - josta työssäopp. Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa ammattitaitonsa suunnittelemalla, toteuttamalla ja visualisoimalla

Lisätiedot

KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA

KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA Kansallisen seuranta-arvioinnin tavoitteet ja periaatteet Oppimistulosten seuranta-arvioinnit 2008 2009 Tiedotustilaisuus

Lisätiedot

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa 1. valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen kehittämisen

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI

OPISKELIJAN ARVIOINTI OPISKELIJAN ARVIOINTI 26.3.2013 Jyväskylä Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

Arviointia pienillä resursseilla

Arviointia pienillä resursseilla Arviointia pienillä resursseilla Eli miten pienillä henkilö- ja taloudellisilla resursseilla on mahdollista tehdä laadukasta ja tuloksellista arviointia? Verkostotapaaminen 5.11.2015 Mervi Aalto-Kallion

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Hallitusohjelman kirjaukset Valtio: Nykyinen valtionhallinnon tuottavuusohjelma korvataan uudella vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmalla,

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

OPINTOKESKUS SIVIKSEN KOULUTUKSEN LAATUMÄÄRITTELY - KOULUTUSTOIMINNAN JOHTAMINEN

OPINTOKESKUS SIVIKSEN KOULUTUKSEN LAATUMÄÄRITTELY - KOULUTUSTOIMINNAN JOHTAMINEN OPINTOKESKUS SIVIKSEN KOULUTUKSEN LAATUMÄÄRITTELY - KOULUTUSTOIMINNAN JOHTAMINEN LAATUKRITEERIT LAATUTEKIJÄ PUUTTUVA LAATU ALKAVA LAATU KEHITTYVÄ LAATU EDISTYNYT LAATU 1. Järjestön koulutuksen kokonaissuunnittelu

Lisätiedot

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Pilotoinnin perehdyttämispäivä 17.12.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin kriteerit

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin kriteerit 1. LAATUKULTTUURI JA LAADUNHALLINNAN KOKONAISUUS Laadunhallinta osana koulutuksen järjestäjän johtamisjärjestelmää toiminnan ohjausta ja toimintaa 1.1 Laadunhallinta ei kytkeydy johtamisjärjestelmään.

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

Vertaisarvioinnin osaamisen lisääminen LaStrada-verkostossa

Vertaisarvioinnin osaamisen lisääminen LaStrada-verkostossa Vertaisarvioinnin osaamisen lisääminen LaStrada-verkostossa Kuinka tavoitteemme täyttyi laatustrategian toimeenpanon hankkeen aikana Miksi vertaisarviointia Yhtenä hankkeen tavoitteena oli lisätä LaStradaverkoston

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin lähtökohtia ja suuntaviivoja

Varhaiskasvatuksen arvioinnin lähtökohtia ja suuntaviivoja Varhaiskasvatuksen arvioinnin lähtökohtia ja suuntaviivoja I OPETUSHALLITUKSEN VARHAISKASVATUSPÄIVÄT 16.3.2017 Yksikön päällikkö Anu Räisänen Arviointiasiantuntija Laura Repo Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Lisätiedot

Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas

Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 2.12.2014 Anne-Marie Välikangas KUNTIEN TUOTTAVUUTEEN JA TULOKSELLISUUTEEN VAIKUTTAVIA

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi 22.5.2017/ONE Opetustaito arvioidaan Helsingin yliopistossa opetus- ja tutkimustehtäviä täytettäessä ja dosentuuria haettaessa. Opetustaidon arvioinnissa kiinnitetään

Lisätiedot

Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla

Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla SUUNNITTELU JA VALMENNUS TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMISEN ALOITUS TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN SUUNNITELMA Työpaikka-analyysi

Lisätiedot

Koulun toimintakulttuuri ja toimintaympäristö. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Koulun toimintakulttuuri ja toimintaympäristö. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Koulun toimintakulttuuri ja toimintaympäristö Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Toimintakulttuurin hahmottelua Mikä asia keskusteluttaa teidän koulussanne opettajia vuodesta toiseen

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Arviointitieto kehittämisen perustaksi. Tutkimusprofessori Ritva Jakku-Sihvonen klo 10.15

Arviointitieto kehittämisen perustaksi. Tutkimusprofessori Ritva Jakku-Sihvonen klo 10.15 Arviointitieto kehittämisen perustaksi Tutkimusprofessori Ritva Jakku-Sihvonen 19.3. klo 10.15 Mitä arviointitieto on? Arviointitoiminnan tarkoitus on tuottaa tulkinnallista informaatiota kehittämistä

Lisätiedot

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill Niemi, Petri. 2006. Kehittämishankkeen toteuttaminen peruskoulussa toimintatutkimuksellisen kehittämishankkeen kuvaus ja arviointi. Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan lisensiaatintutkimus.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen tulosalueen taustatietoja Perustehtävä: perusopetuslain mukaisen

Lisätiedot

Verkko-oppimateriaalin oppimateriaalin laatu näkyviin

Verkko-oppimateriaalin oppimateriaalin laatu näkyviin Verkko-oppimateriaalin oppimateriaalin laatu näkyviin www.vy.fi/vomyke Kristiina Karjalainen ja Annikka Nurkka Lappeenrannan teknillinen yliopisto etunimi.sukunimi@lut.fi VOPLAn sadonkorjuujuhla 24.10.2007

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

Verkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen

Verkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen Verkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen Mittaamiseen liittyvien termien määrittelyä: - Mittaväline = mittauslaite - Tunnusluku = osoitin/ilmaisin = mittarin tulos = indikaattori Mihin laadun arviointi

Lisätiedot

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ LIITE 3 OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Henkilökohtaisen palkanosan määräytymisjärjestelmällä tarkoitetaan niitä kriteerejä ja menettelytapoja,

Lisätiedot

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen Laatutyö ja opetuksen kehittäminen Kauko Hämäläinen Johtaja, professori Tievie-koulutus 26.10.2006 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Esityksen tavoitteet Esitellä, miltä yliopisto-opetus näyttää arviointien

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1 JÄRJESTÄJILLE 1 Taustatiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjätyyppi Kunta Kuntayhtymä Muu taustayhteisö Vastaajan nimi Vastaajan asema organisaatiossa Vastaajan sähköpostiosoite Vastaajan

Lisätiedot

Huittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma

Huittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma 1 Huittisten kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Arviointisuunnitelma 2019 2021 2 Sisällysluettelo 1. Taustaa... 3 2. Laatutyön organisointi... 3 3. Arvioinnin vuosikello... 4 4. Arvioinnin tasot... 6

Lisätiedot

MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT

MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT TALENTUM Helsinki 2009 Copyright 2009 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Timppa Airaksinen Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1412-1

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Treduka 2015 Tamperetalo 7.11.2015 Tunnin työpajatyöskentelyn aikana: Asiantuntija-alustus (30 min) Syventäviä näkökulmia

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ

CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ Kansallisen arviointi- ja laatuverkoston seminaari 1.9.2016 Jussi Kleemola TÄMÄ ON SOLITA. Liikevaihto 2015 49,7 miljoonaa euroa Yli 430 ammattilaista Yli

Lisätiedot

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet Versio 6.7.2012 Johdantoa kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteisiin Käsitemäärittelyssä tavoitteena selkeys, johdonmukaisuus ja käytettävyys, ei

Lisätiedot

AMMATTIKOULUTUKSEN OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI

AMMATTIKOULUTUKSEN OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI AMMATTIKOULUTUKSEN OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI Opetusneuvos 14.2.2011 OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen päätöksenteon ja koulutuksen

Lisätiedot

Arviointitiedon hyödyntäminen tietoperustaisessa johtamisessa

Arviointitiedon hyödyntäminen tietoperustaisessa johtamisessa Arviointitiedon hyödyntäminen tietoperustaisessa johtamisessa Miksi tietoperustainen johtaminen on on entisetään korostunut? 1.1990-luvulle tultaessa julkishallinnossa oli omaksuttu tuloskeskinen johtaminen

Lisätiedot

Prosessien hallinta ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuosituksessa ja eurooppalaisessa viitekehyksessä

Prosessien hallinta ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuosituksessa ja eurooppalaisessa viitekehyksessä Prosessien hallinta ammatillisessa koulutuksessa, 21.-22.4.2010 klo 9.45-10.15, Opetushallitus Prosessien hallinta ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuosituksessa ja eurooppalaisessa viitekehyksessä

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisessa peruskoulutuksessa osa opiskelijan arviointia. Ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelua, toteuttamista ja arviointia säätelevät laki ja

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK MUISTIO 1 (5) Innovaatioympäristö ja osaaminen Mirja Hannula 20.2.2009

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK MUISTIO 1 (5) Innovaatioympäristö ja osaaminen Mirja Hannula 20.2.2009 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK MUISTIO 1 (5) Opetusministeriö Merja Lehtonen PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO PALAUTE PERUSOPETUKSEN LAATUKRITEERIT -VÄLIRAPORTISTA Opetusministeriön asettamassa työryhmässä

Lisätiedot

Hankkeiden toiminnan ja tuloksellisuuden arviointi

Hankkeiden toiminnan ja tuloksellisuuden arviointi Hankkeiden toiminnan ja tuloksellisuuden arviointi TURVALLINEN HUOMINEN RAKENNETAAN TÄNÄÄN Rikoksentorjuntaseminaari turvallisesta kaupunkiympäristöstä ja syrjäytymisen ehkäisemisestä Avustusosasto, Tuomas

Lisätiedot

LAMPPU2015-hanke 1. verkostotapaaminen OSAO Hallintoyksikkö, Oulunsalo

LAMPPU2015-hanke 1. verkostotapaaminen OSAO Hallintoyksikkö, Oulunsalo LAMPPU2015-hanke 1. verkostotapaaminen 15.2.2013 OSAO Hallintoyksikkö, Oulunsalo (korjattu versio 18.2. sisältää puuttuneet tekstit) Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteet on ryhmitelty kuuteen teemaan.

Lisätiedot

STEA-AVUSTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU

STEA-AVUSTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU STEA-AVUSTEISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA PALAUTTEEN KERUU 29.1.2019 Miten ja mitä mitataan? Mittaa tehokkaalla tavalla tavoitteen mukaista muutosta! Miten ja mitä mitataan? MITTAA tehokkaalla tavalla tavoitteen

Lisätiedot

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuopio 19.11.2009 Miten suositus toimii? KT ja järjestöt

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA Sotkamon kansalaisopiston henkilöstö on työstänyt Osaava - koulutuksen aikana vuosina 2011 2012 opistolle räätälöityä laatukäsikirjaa. Käsikirja on EFQM (European

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Miksi ammatillisen koulutuksen reformi tarvitaan? Toimintaympäristön nopea ja laajamittainen muutos teknologinen kehitys: digitalisaatio,

Lisätiedot

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen Puitesopimus Keski-Suomen työpajoilla tapahtuvaa nuorisoasteen koulutuksena toteutettavaa opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen opintojaksojen suorittamista koskien Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Lisätiedot

Liikkuja polku verkostotapaaminen

Liikkuja polku verkostotapaaminen Liikkuja polku verkostotapaaminen 29.11.2018 Antti Pelto-Huikko Juha Heikkala Järjestön strateginen johtaminen Vaikuttavuuden arviointi Järjestöjen vaikuttavuus Vaikuttavuusketjut Vaikuttavuusketju on

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2)

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2) Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2) Puheenjohtajana kehittämispäällikkö Helena Miettinen, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Havainnoija erityisasiantuntija Minna

Lisätiedot

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 21- Tampere-talo kaupunginreviisori, JHTT Kuntalain muutokset tilintarkastukseen

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

Laadunhallinta ja tuloksellisuus osana strategista johtamista

Laadunhallinta ja tuloksellisuus osana strategista johtamista Kuntaliitto tukee kuntia laadun arvioinnissa ja sen kehittämisessä. Laadunhallinta ja tuloksellisuus osana opetustoimen strategista johtamista Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012,

Lisätiedot

Mitä arvioidaan ja milloin?

Mitä arvioidaan ja milloin? Koulun nimi: Ahtialan koulu Mitä arvioidaan ja milloin? Arviointi on monialaista ja jatkuvaa, sanallista arviointia ja arvosanoja annetaan lukukausittain. OPPIMINEN > välitön palaute onnistumisista ja

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Virvatuli-itsearviointi ja arviointiaineiston käyttö

Virvatuli-itsearviointi ja arviointiaineiston käyttö Virvatuli-itsearviointi ja arviointiaineiston käyttö Virvatuli-mallin rakenne: Viisi arviointialuetta 1. Oppilaat - oppilaitoksen toiminnan ja opetuksen vaikutukset oppilaassa 2. Opettajat - Opettajien

Lisätiedot

Tavoitteet 1 (6) Versio Ammattikoulutus Y-tunnus:

Tavoitteet 1 (6) Versio Ammattikoulutus Y-tunnus: Tavoitteet 1 (6) LAMPPU2015-hanke Rovaniemen koulutuskuntayhtymän osahankkeen tavoitteet Koulutuksen järjestäjän tiedot Rovaniemen koulutuskuntayhtymä LAMPPU2015-hankkeen koordinaattoritehtävien lisäksi

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Fimean suositus lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arvioinnista. Hannes Enlund Tutkimuspäällikkö Fimea

Fimean suositus lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arvioinnista. Hannes Enlund Tutkimuspäällikkö Fimea Fimean suositus lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arvioinnista Hannes Enlund Tutkimuspäällikkö Fimea hannes.enlund@fimea.fi Kysymyksiä joihin etsitään vastauksia? Onko uusi lääke A tehokkaampi

Lisätiedot

Kuntaliiton ajankohtaiset. Kirsi Rontu

Kuntaliiton ajankohtaiset. Kirsi Rontu Kuntaliiton ajankohtaiset Kirsi Rontu Kuntalain kokonaisuudistus Hallitus antoi esityksensä uudeksi kuntalaiksi Eduskunta hyväksyi 13.3.2015 uuden kuntalain ja siihen liittyvät lait. Uusi kuntalaki on

Lisätiedot

Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista. Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen

Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista. Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen Toiminnan kehittämisen kehä Kehittämistyö ei tapahdu tyhjiössä toimintaympäristön ja asiakkaiden,

Lisätiedot

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kokemuksia osaamisperustaisuudesta

Kokemuksia osaamisperustaisuudesta Kokemuksia osaamisperustaisuudesta Opintojaksot: Tuotteistan palveluni Minä esimiehenä Palveluliiketoiminnan koulutus Tuija Heikkilä ja Tuija Ylä-Viteli Valmennussuunnitelma Vuositeemat 1. vuoden teema:

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuositus

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuositus Ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuositus Kestävä kehitys osana oppilaitosten laadunhallintaa seminaari Mika Tammilehto opetusministeriö 1.11.2007 Laatu avaintekijä koulutuksessa? Koulutuksen laadun

Lisätiedot

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelmaan osallistuvat kaikki Pirkanmaan toisen asteen oppilaitokset, lukiot ja ammatillinen koulutus, nuorisoasteen- ja aikuiskoulutus.

Lisätiedot

Sisäisen tarkastuksen ohje

Sisäisen tarkastuksen ohje Sisäisen tarkastuksen ohje Kuntayhtymähallitus 17.3.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKOITUS JA PERIAATTEET 3 2 TEHTÄVÄT JA ARVIOINTIPERUSTEET 3 3 ASEMA, TOIMIVALTA JA TIETOJENSAANTIOIKEUS 3 4 AMMATILLINEN OSAAMINEN

Lisätiedot

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA MITEN SELVITÄ HENGISSÄ? HYOL:n kesäkurssi 6.6.2017 Hanna Toikkanen ARVIOINTI YHTEYDESSÄ OPPIMISKÄSITYKSEEN (LOPS) Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen,

Lisätiedot

Suunnitelmallisuus ja organisoituminen 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %

Suunnitelmallisuus ja organisoituminen 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Itsearviointi -9, toukokuu Suunnitelmallisuus ja organisoituminen % % % % % % % 7 % 8 % 9 % % Projektille on selkeästi osoitettavissa oleva tarve Projekti reagoi riittävän nopeasti toimintaympäristössä

Lisätiedot

Verkko-opetuksen laadusta TieVie-koulutus, Helsinki Annikka Nurkka, LTY

Verkko-opetuksen laadusta TieVie-koulutus, Helsinki Annikka Nurkka, LTY Verkko-opetuksen laadusta TieVie-koulutus, Helsinki 29.10.2004 Annikka Nurkka, LTY Helsingin yliopisto Kuopion yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Alustuksen sisältö Miksi verkko-opetuksen laadunhallinta

Lisätiedot