Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus klo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15"

Transkriptio

1 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus klo Opetusneuvos

2 Hankkeen vaikuttavuuden tarkastelu oman organisaation, hankeverkoston, hankkeeseen osallistuneiden, muiden organisaatioiden, kansallisesti laadun kehittämisen kannalta tarkasteltuna. Kehittämishanke vai hyvien käytäntöjen siirtohanke Kehittämistyön tulosten jalkauttaminen ja vakiinnuttaminen omassa organisaatiossa ja levittäminen hankeverkostossa ja laajemmin muille koulutuksen järjestäjille. Tulosten pitkäjänteinen käytettävyys Panokset/edellytykset Prosessi Tulokset Vaikutukset

3 Hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen Ennen hankkeen käynnistymistä Nykytila-tavoite-halutut tulokset Suunnitteluvaiheessa Hakuehtojen täyttyminen Verkostolla on yhteiset tavoitteet ym. On erittäin tärkeä vaihe hankkeen vaikuttavuuden kannalta Toteutussuunnitelma (sis. levityssuunnitelma ja arviointisuunnitelma) Toteutusvaiheessa Tärkeää on esim. dokumentointi. Seuranta, kriittiset pisteet Hankkeen päättyessä Tulokset Oppiminen Hankkeen jälkeen Välittömät vaikutukset Vaikuttavuus

4 Laadunvarmistus ja arvionti Seuranta ja arviointi Arviointimenetelmiä: itsearviointi ja ulkoinen arviointi Hankkeen arviointi esim. vertaisarviointi voi toteutusvaiheessa kohdistua: hankkeen hallinnointiin, substanssiin tai molempiin? Suunnitteluvaiheen arviointi voi olla haastavaa hankkeissa. Voi kohdistua esim. hankkeen tarpeellisuuteen kohderyhmään kannalta Toteutusvaiheessa arviointi voi kohdistua tavoitteisiin, tuloksiin, toiminnasta viestimiseen, johtamiseen ja muihin prosesseihin, levitykseen ja vaikuttavuuden edistämiseen. Vaikuttavuus on tärkeää ottaa arvioinnin kohteeksi hankkeiden kaikissa vaiheissa.

5 EQAVET-laatuympyrä hankkeissa Määrittele päämäärät ja tavoitteet Päämäärät ja suunnittelu Tarkistus Palaute ja muutosten tekeminen Menetelmät Toteutus Koherentti päämäärien kanssa Arviointi Tiedon keruu ja käsittely ja tuloksista keskustelu

6 Arviointialueet ja kriteerit hanketoiminnan ja hankkeiden vertaisarviointiin (luonnos 6.9.) Hanketoiminnan johtaminen, suunnittelu ja toteutus Hanketoiminnan vaikuttavuus Hankkeen suunnittelu Hankkeen toteuttaminen Hankkeen tulokset ja niiden hyödyntäminen Hankkeen arviointi ja muutosmenettelyt. Ryhmä valmistelee luonnoksen syyskuun loppuun mennessä.

7 Hanketoiminnan johtaminen, suunnittelu ja toteutus Hanketoiminnan periaatteet ja strategiset tavoitteet Strategiset tavoitteet ja hanketoiminta: Koulutuksen järjestäjän varmistaa, että hanketoiminta tukee koulutuksen järjestäjän strategisten tavoitteiden saavuttamista ja edistää samalla organisaation osaamisen kehittymistä. Periaatteet: Koulutuksen järjestäjä on määritellyt hanketoiminnan keskeiset periaatteet ja tavoitteet. Yhteys alueellisiin, kansallisiin ja/tai kansainvälisiin strategioihin: Hanketoiminnalla on yhteydet alueellisiin, kansallisiin ja/tai kansainvälisiin strategisiin tavoitteisiin. Johtamisen linjaukset: Koulutuksen järjestäjän hanketoiminnan johtaminen on linjattu (keskitetty omaan hankeyksikköön/ hajautettu toimintayksiköihin) ja linjaus tukee asetettujen tavoitteiden saavuttamista.

8 Hanketoiminnan johtaminen, suunnittelu ja toteutus Verkostoituminen ja kumppanuudet: Koulutuksen järjestäjä on linjannut verkostohankkeisiin osallistumisen periaatteet sekä kumppanuuksien valinnan. Resursoinnin periaatteet: Koulutuksen järjestäjä on määrittänyt hanketoiminnalle resurssit (osaaminen, aika ja talous). Avoimuus ja läpinäkyvyys: Henkilöstöllä, opiskelijoilla, kumppaneilla ja muilla sidosryhmillä on mahdollisuus osallistua hanketoiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Hanketoiminnasta viestitään avoimesti ja kattavasti. Vaikuttavuus: Hanketoiminnan organisointi ja toimintatavat tukevat hankkeiden tulosten hyödyntämistä ja levittämistä. Toimintatapojen joustavuus: Koulutuksen järjestäjä on valmis arvioimaan nykyisiä toimintatapoja ja kannustaa kehittämään ja kokeilemaan uusia toimintatapoja. Koulutuksen järjestäjän/ toimintayksikön rakenteet mahdollistavat uusien toimintatapojen kehittämisen ja kokeilemisen.

9 Hanketoiminnan johtaminen, suunnittelu ja toteutus Muut indikaattorit: Hanketoiminnan johtaminen Hankkeiden suunnittelun johtaminen Hankkeiden toteutuksen johtaminen Hanketoiminnan johtamisen, suunnittelun ja toteutuksen arviointi ja kehittäminen

10 Hanketoiminnan vaikuttavuus Hanketoiminnan tavoitteet ja toimintatavat Yhteys strategiaan/strategioihin: Koulutuksen järjestäjän toteuttama hanketoiminta edistää strategiassa asetettujen toiminnan painopisteiden ja tavoitteiden saavuttamista. Koulutuksen järjestäjä varmistaa, että kaikki hankkeet ovat koulutuksen järjestäjän oman strategian ja muiden keskeisten tahojen strategioiden tavoitteiden saavuttamista tukevia. Toimintatavat ja johtaminen: Koulutuksen järjestäjän hanketoiminnan toimintatavat (johtaminen, suunnittelu ja toiminta) on perusteltu (keskitetty omaan hankeyksikköön/hajautettu toimintayksiköihin ym.) ja valinnat tukevat asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Hanketoiminnan seuranta Hanketulosten analysointi ja käsittely

11 Hanketoiminnan vaikuttavuus Hanketuloksista tiedottaminen ja levittäminen Hanketulosten käyttöönotto ja vakiinnuttaminen Hanketoiminnan vaikuttavuuden arviointi ja kehittäminen

12 VALTIONAVUSTUSTEN MÄÄRÄRAHAT JA TAVOITTEET OPETUSHALLITUKSEN VALTIONAVUSTUSPROSESSI Seuranta ja arviointi Selvityslomake Käytönvalvonta Ohjaus Valmistelu Hakutiedote Hakulomake Toimeenpano Tiedotus ja levittäminen Käsittely Päätökset Tuula Sumkin OPH

13 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden ohjaus Tavoitteena on laajat kokonaisuudet ja niiden tavoitteita tukevat hankeverkostot. Verkostoituminen edistää myös muita tavoitteita mm. tulosten ja tuotosten hankkeen aikaista levitystä ja vaikuttavuutta. Ohjattavien hankkeiden määrän on tärkeää olla rajallinen. Hankkeiden yhteinen aloitustilaisuus Tiivistetyt hankekuvaukset, jotka painottuvat prosessin kuvaamisen sijasta tuloksiin ja tuotoksiin. OPH:n valtionapusivustot Jos aiotaan tehdä hyväksyttyyn toimintasuunnitelmaan tai budjettiin oleellisia muutoksia, tarvitaan hyväksyntä. Väliraportit Yhteiset päätöstilaisuudet.

14 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden ohjaus Ohjauskäynnit hankkeiden toiminta-aikana (osa) Varmistaa yhteisten linjausten mukainen toiminta (laadunvarmistus) ja yksittäisten hankkeiden tavoitteiden lisäksi koulutuspoliittisten tavoitteiden toteutumisen edistäminen Tavoitteena on myös mm. tukea hankkeen käynnistymistä ja toimintaa. Riskien ennakointi Ohjauskäyntiraportti. Hankeryhmän ohjauskäytänteistä keskustellaan tarkemmin iltapäivän ryhmissä.

Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen

Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen Ammatillisen peruskoulutuksen syksyn 2013 valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus 26.02.2014 Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen Opetusneuvos Leena.koski@oph.fi www.oph.fi Vaikuttavuus

Lisätiedot

Hankkeiden laadunvarmistus, arviointi

Hankkeiden laadunvarmistus, arviointi Informaatiotilaisuus valtionavustusta saaneiden hankkeiden koordinaattoreille ja/tai yhteyshenkilöille 29.9.2011 klo 11.30-12.00 Hankkeiden laadunvarmistus, arviointi Opetusneuvos Leena Koski Leena.Koski@oph.fi

Lisätiedot

Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus

Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus AMMATILLISEN PERUS- JA LISÄKOULUTUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKKEIDEN 2014 ALOITUSTILAISUUS 11.9.2014 Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus Opetusneuvos Vaikuttavuus Ei ole vain yhtä määritelmää siitä, mitä

Lisätiedot

Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon

Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon LAATUA LAIVALLA Miten edistämme toiminnan vaikuttavuutta? ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 22.-24.8.2012, laatuverkosto Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon Opetusneuvos Leena

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ryhmä 3

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ryhmä 3 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ryhmä 3 Virtuaalisten oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen Alkuperäiskarjan geenipankkitoiminta

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 2 Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Uudistettujen

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet

Lisätiedot

HANKETOIMINNAN JA HANKKEIDEN VERTAISARVIOINNIN ARVIOINTIALUEET JA -KRITEERIT 2014

HANKETOIMINNAN JA HANKKEIDEN VERTAISARVIOINNIN ARVIOINTIALUEET JA -KRITEERIT 2014 HANKETOIMINNAN JA HANKKEIDEN VERTAISARVIOINNIN ARVIOINTIALUEET JA -KRITEERIT 2014 Oppaat ja käsikirjat 2014:2 Opetushallitus Oppaat ja käsikirjat 2014:2 ISBN 978 952 13 5780 0 (nid.) ISBN 978 952 13 5781

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ryhmä 2 Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen

Lisätiedot

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014 Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014 Tiedotustilaisuus 25.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet 11.9.2014 klo 12.30-15.30 Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen

Lisätiedot

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015 Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015 Tiedotustilaisuus 6.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS 7.2.2013 Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 3 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanon tuki Aira Rajamäki Opetushallituksen valtionavustustoiminta

Lisätiedot

OKM:n laaturyhmän linjaukset Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin toteutus ja kriteerien esittely

OKM:n laaturyhmän linjaukset Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin toteutus ja kriteerien esittely Työseminaari Vaasassa - Laadunhallintajärjestelmien itsearviointiosaaminen Vaasa 15.1.2015 klo 9.15-10.45 OKM:n laaturyhmän linjaukset Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin toteutus ja kriteerien

Lisätiedot

Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen 2014

Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen 2014 Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen 2014 HANKKEIDEN SEURANTA, ARVIOINTI JA TUOTOKSET Tiedotustilaisuus 1.11.2013 Opetusneuvos Mari Räkköläinen OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset tiedotustilaisuus

Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset 2014 - tiedotustilaisuus 25.2.2014 Laatustrategian toimeenpano Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ammattiosaamisen näytöt Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeet

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Pilotoinnin perehdyttämispäivä 17.12.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden

Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden Valtionavustuksilla tukea pääsy- ja soveltuvuuskokeiden kehittämiseen VAKUVA 2 pilotointi ja jatkokehittäminen Valtionavustushankkeiden käynnistystilaisuus 17.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö,

Lisätiedot

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Opetustoimen henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen menestystekijät -seminaari Helsinki Congress Paasitorni 10. 11.5 2012 Mari Räkköläinen Opetusneuvos,

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 2 Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Uudistettujen

Lisätiedot

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa. Vertaisarviointikriteerit Arviointialue: Kansainvälisyystoiminta ja strategia versio 1.0./13.9.2016 Kansainvälisen toiminnan suunnittelu 1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Leena Koski

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Leena Koski Ammatillisen koulutuksen kansallisen laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 klo 10.00 15.15, Amiedu klo 13.00 14.30 Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Opetusneuvos Opetushallitus

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan?

Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan? Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan? Raila Oksanen 1.9.2016 Page 1 Monikäyttöisyyden lähtökohta CAF on tarkoitettu helppokäyttöiseksi työkaluksi julkisen sektorin organisaatioiden

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet 11.9.2014 klo 12.30-15.30 Opiskelijahuoltolain toimeenpano tuki Uudistettujen valintaperusteiden käyttöönoton tuki Opetusneuvos

Lisätiedot

- Jotta liikkuisimme enemmän - Latua3!- info. Laadunhallinnan toimeenpano urheiluopistojen arkeen

- Jotta liikkuisimme enemmän - Latua3!- info. Laadunhallinnan toimeenpano urheiluopistojen arkeen - Jotta liikkuisimme enemmän - Latua3!- info Laadunhallinnan toimeenpano urheiluopistojen arkeen 20.1.2017 Latua 3! pähkinän kuoressa Tiivistetyn hankekuvauksen pohjalta Tavoite1. Auditointiosaamisen jalkautus

Lisätiedot

Valtionavustukset 2014 ammatillisen peruskoulutuksen tukena

Valtionavustukset 2014 ammatillisen peruskoulutuksen tukena Valtionavustukset 2014 ammatillisen peruskoulutuksen tukena Aloitustilaisuus11.9.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten

Lisätiedot

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Ammatillisen koulutuksen muutoksen johtaminen Muutoksesta mahdollisuus 1 19.2.2015 Reija Lepola Reija Lepola, Kuntayhtymän johtaja, rehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Socom

Toimintasuunnitelma. Socom Toimintasuunnitelma 2011 Kaakkois-Suomen sosiaalialan 1 osaamiskeskus Oy Socom 1 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä- Karjalan maakunnissa. Socomin

Lisätiedot

Keskustelu ja kuulemistilaisuus:

Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen

Lisätiedot

Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin ja käynnistyviin hankkeisiin sekä toimintaohjeet uusille hankkeille

Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin ja käynnistyviin hankkeisiin sekä toimintaohjeet uusille hankkeille Valtionavustushankkeiden 2016 aloitusseminaari Hankeryhmät Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin

Lisätiedot

AMKESU Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Johtaja Pasi Kankare

AMKESU Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Johtaja Pasi Kankare AMKESU Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma 20.8.2013 Johtaja Pasi Kankare Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli. AMKE ry / Johan Hahkala

Lisätiedot

PALAVA-projektin vertaisarviointi

PALAVA-projektin vertaisarviointi PALAVA-projekn vertaisarvioin 1. Hanketoiminnan strategiset tavoitteet ja periaatteet Esimerkkejä etolähteistä:- Strategiat - Hanketoiminnan suunnitelma/strategia - Toimintaohjeet - Pöytäkirjat ja muisot

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012 Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2012 Euroopan laatupalkinto (EFQM) ja ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon arviointiperusteet ja erityisteema Tiedotustilaisuus 3.2.2012 Opetusneuvos www.oph.fi

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Yleistä valtionavustuksista Valtionavustukset 2013 Huomioita Tuula Sumkin OPH Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Laatutyöryhmä työskentelee Ehdotus koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia 3.6.2015 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Käsiteltävät selvitykset: Selvitys nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimenpideohjelman tuloksellisuudesta

Lisätiedot

Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen

Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen Opetushallituksen (OKM) rahoittamien Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen Opetusneuvos Leena Koski Selvitys tuloksista ja vaikuttavuudesta Selvitys liittyy Opetushallituksen

Lisätiedot

Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café

Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café Aika 27.11.11.2013 klo 9.45 10.30 Kouluttaja: Koulutus- ja kehitysjohtaja Miten hankkeen toimintaa voidaan motivoida, keinoja viedä hanketta

Lisätiedot

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua Sara Lukkarinen, Motiva Oy Alustuksen sisältö Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat eli SUMPit, mistä kyse? Mitä

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE

KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE Hankesuunnitelma LUONNOS 19.4.2010 I Tausta Hanke perustuu Keski-Pohjanmaan hyvinvointistrategian laatimisprosessin tuloksena todettuun suureen tarpeeseen

Lisätiedot

JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ. KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15

JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ. KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15 1 JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15 Long-range planning does not deal with the future decisions, but with

Lisätiedot

Alueellisen laatuverkoston (LAMPPU-hanke) ensimmäinen tapaaminen 16.1.2012 Rovaniemellä

Alueellisen laatuverkoston (LAMPPU-hanke) ensimmäinen tapaaminen 16.1.2012 Rovaniemellä 1 MUISTIO 1 Alueellisen laatuverkoston () ensimmäinen tapaaminen 16.1.2012 Rovaniemellä Aika Maanantai 16.1.2012 klo 10:00 16:00 Paikka Lapin ammattiopisto Porokatu 35, Neuvotteluhuone 121 96400 ROVANIEMI

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika

Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika HAKURYHMÄ: Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika Hakutiedote, ammattikoulutus, Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen18.4.2011

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin kriteerit

Ammatillisen koulutuksen laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin kriteerit 1. LAATUKULTTUURI JA LAADUNHALLINNAN KOKONAISUUS Laadunhallinta osana koulutuksen järjestäjän johtamisjärjestelmää toiminnan ohjausta ja toimintaa 1.1 Laadunhallinta ei kytkeydy johtamisjärjestelmään.

Lisätiedot

Kestävä kehitys osana oppilaitosten laadunhallintaa KOMMETTIPUHEENVUORO. Opetusneuvos Leena Koski. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Kestävä kehitys osana oppilaitosten laadunhallintaa KOMMETTIPUHEENVUORO. Opetusneuvos Leena Koski. Osaamisen ja sivistyksen asialla Kestävä kehitys osana oppilaitosten laadunhallintaa KOMMETTIPUHEENVUORO Opetusneuvos Leena Koski LAADUNHALLINTASUOSITUKSEN TAVOITTEET (luonnos) Tehtävänä on tukea koulutuksen järjestäjiä koulutuksen laadunhallinnan

Lisätiedot

Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä

Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma 2013-2020 Tiivistelmä JOHDANTO Tämä dokumentti on Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelman tiivistelmä ja koskee kautta 2013-2020. Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys

Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen valtionavustushankkeiden työstö- ja kehittämisseminaari Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus

Lisätiedot

Ei näyttöä tai puheen tasolla

Ei näyttöä tai puheen tasolla Jyväskylän yliopisto 1(5) Dokumenteilla tarkoitetaan suuntaa ohjaavia asiakirjoja, strategioita ja linjauksia. Keskeisiä ovat vain ko. auditointikohdetta koskevat ja ohjaavat dokumentit. Dokumentit voivat

Lisätiedot

HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa

HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa Valtionavustushankkeiden 2015 KICK OFF 2.10.2015 Yli-insinööri Kati Lounema

Lisätiedot

Erityisteema: Koulutuksen läpäisyn edistäminen ja keskeyttämisen vähentäminen

Erityisteema: Koulutuksen läpäisyn edistäminen ja keskeyttämisen vähentäminen Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014 Erityisteema: Koulutuksen läpäisyn edistäminen ja keskeyttämisen vähentäminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto

Lisätiedot

YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN

YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN Kyvykäs, sitoutunut ja uutta luova henkilöstö on valtion voimavara. Anu Vehviläinen Yhtenäistämme henkilöstöjohtamista Nostamme innovatiivisuuden

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen 1-2016, 18.4. Ahlmanin ammattija aikuisopisto Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Leena Koski Opetusneuvos Leena Koski

Lisätiedot

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN LAADUNHALLINNAN KEHITTÄMINEN 2012 1. KORKEAKOULUN LAATUPOLITIIKKA t Laadunhallinnan jalkauttaminen laitoksille ja koulutusohjelmiin - EFQM-itsearvioinnin käytön kehittäminen - OPS- katselmusten kehittäminen,

Lisätiedot

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi 2 Jatkossa samat toiminnot tarjolla koko maassa Neljä toiminnan osa-aluetta: menestyvä lisää

Lisätiedot

Ohjelmajohtamisen kehittäminen

Ohjelmajohtamisen kehittäminen Ohjelmajohtamisen kehittäminen Valtuuston strategiaseminaari, Hotelli Korpilampi Ohjelmajohtaja Päivi Hoverfält Mitä on ohjelmajohtaminen? Ohjelmajohtaminen on tapa organisoida ja johtaa merkittäviä muutoksia

Lisätiedot

Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke

Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke 18.6.2010 Hannu Simi, Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Valtakunnallinen Koulutuksen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut

Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013. Erityisteema: Yrittäjyys. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013. Erityisteema: Yrittäjyys. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2013 Erityisteema: Yrittäjyys Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto Laatupalkinnon tavoitteena on kannustaa ammatillisen

Lisätiedot

Avaimet arviointiin. Museoiden arviointi- ja kehittämismalli. Avaimet arviointiin

Avaimet arviointiin. Museoiden arviointi- ja kehittämismalli. Avaimet arviointiin Museoiden arviointi- ja kehittämismalli Arviointitoiminta on kokenut viimeisten vuosien aikana muodonmuutoksen Vanha paradigma Lineaarinen selittäminen Top-down -arviointiprosessi Riippumaton arvioitsija

Lisätiedot

Arviointi uuden luomisessa Näkökulma työntekijänä ja luottamushenkilönä

Arviointi uuden luomisessa Näkökulma työntekijänä ja luottamushenkilönä Arviointi uuden luomisessa Näkökulma työntekijänä ja luottamushenkilönä Laadun varmistus päätöksenteon pohjana 10.3.2015 Kuntatalo, B 3.8 Turun kaupunki Hyvinvointitoimiala Laatuasiantuntija, terveyspalvelujen

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA 1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

WG1 DEC2011 DOC5a annexe A. Ohjeelliset kuvaimet koulutuksen järjestäjien käyttöön vastakkaisia väittämiä hyväksi käyttäen.

WG1 DEC2011 DOC5a annexe A. Ohjeelliset kuvaimet koulutuksen järjestäjien käyttöön vastakkaisia väittämiä hyväksi käyttäen. WG1 DEC2011 DOC5a annexe A koulutuksen järjestäjien käyttöön vastakkaisia väittämiä hyväksi käyttäen Toinen luonnos Laatuvaatimukset - suunnittelu järjestäjä kuvata Onko koulutuksen järjestäjällä näyttöä

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa

Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa SeAMK Foorumi 9.2.2017 Harri Jokiranta Osallisuus ja elinvoimakunta Kokonaisreformi Uuden rakenne uudet osaamiset? Maakuntien yhteiset palvelukeskukset (Toimitila,

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Johdatusta vertaisarvioinnin maailmaan ja vertaisarviointiin hankkeiden laadun varmistuksessa ja kehittämisessä

Johdatusta vertaisarvioinnin maailmaan ja vertaisarviointiin hankkeiden laadun varmistuksessa ja kehittämisessä KV 2020 Tulevaisuus syntyy valinnoista Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät 26 28.10.2010 Tampere Johdatusta vertaisarvioinnin maailmaan ja vertaisarviointiin hankkeiden laadun varmistuksessa

Lisätiedot

TIETO LISÄÄ TAITOA. ARVIOINTIIN PERUSTUVA JOHTAMINEN Oppimistulosten arviointi. Anu Räisänen

TIETO LISÄÄ TAITOA. ARVIOINTIIN PERUSTUVA JOHTAMINEN Oppimistulosten arviointi. Anu Räisänen TIETO LISÄÄ TAITOA ARVIOINTIIN PERUSTUVA JOHTAMINEN Oppimistulosten arviointi 24.9.2013 TULOSTEN, VAIKUTUSTEN & VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINNIN TARVE Miksi näppituntuma ei riitä? Kansalaisten oikeuksien turvaaminen

Lisätiedot

Terve työpaikka -esimerkki suun terveydenhuollosta Anne Nordblad

Terve työpaikka -esimerkki suun terveydenhuollosta Anne Nordblad Terve työpaikka -esimerkki suun terveydenhuollosta 10.02.2011 Anne Nordblad SUHAT - verkosto Strategisen johtamisen kehittäminen terveyskeskusten suun terveydenhuollossa Mikä SUHAT -verkosto on? SUHAT

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden arviointi Elina Harjunen Pro Lukio ry 9.5. Arviointi pohjautuu OKM:n toimeksiantoon Karvi kartoittaa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen

Lisätiedot

OSAAMISEN HEDELMÄKORI

OSAAMISEN HEDELMÄKORI OSAAMISEN HEDELMÄKORI Havaintoja ja oppeja Valmiina digikiriin ja Yhteinen sävel -selvitysten tekemisestä H J F 1 7. 11. 2 0 1 T i m o L a i t i n e n Oppeja ja kokemuksia selvitysten tekemisestä 4 Digiselvitys

Lisätiedot

Hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja jakaminen Johdanto iltapäivän työskentelyyn Työskentelyn taustamateriaalia

Hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja jakaminen Johdanto iltapäivän työskentelyyn Työskentelyn taustamateriaalia Hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja jakaminen Johdanto iltapäivän työskentelyyn Työskentelyn taustamateriaalia Opetusneuvos Leena Koski Työseminaariin osallistuvat organisaatiot ABB Oy Ammatillinen erikoisoppilaitos

Lisätiedot

Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto Ville Kujanpää

Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto Ville Kujanpää Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto 9.11.2016 Ville Kujanpää Tavoite Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkoston tavoitteena on tukea sosiaalisen arvioinnin menetelmän käyttöönottoa setlementtien

Lisätiedot

Keskeiset teemat Kysymysten laatiminen vertaisarviointikäynnille ja kysymys- ja haastattelutekniikat Johdatus aiheeseen ennakkotehtävän pohjalta

Keskeiset teemat Kysymysten laatiminen vertaisarviointikäynnille ja kysymys- ja haastattelutekniikat Johdatus aiheeseen ennakkotehtävän pohjalta Koulutuspäivä: VERTAISARVIOINTI JA VERTAISARVIOIJANA TOIMIMINEN Koulutuspäivä 13.2.2012, klo 09.00 16.00 Keskeiset teemat Kysymysten laatiminen vertaisarviointikäynnille ja kysymys- ja haastattelutekniikat

Lisätiedot

Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit, itsearvioinnin kysymyslista OKKA-säätiö

Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit, itsearvioinnin kysymyslista OKKA-säätiö 2. TOTEUTUS Teemojen toteutus Oppilaitoksen hakiessa kestävän kehityksen sertifikaattia, kriteerien 12-14 toteutumista arvioidaan yhteensä viiden, oppilaitoksen itsensä valitseman teeman osalta. Vähintään

Lisätiedot

Hanketoiminnan STAK-kehän mukainen auditointimatriisi

Hanketoiminnan STAK-kehän mukainen auditointimatriisi Jyväskylän yliopisto 1 (9) Hanketoiminnan STAK-kehän mukainen auditointimatriisi SUUNNITTELU PUUTTUVA Yksikön hanketoiminnalla ei ole selkeää visiota. Hanketoiminnan tavoitteita ei ole määritelty. Ei ole

Lisätiedot

Ajankohtaista ammattikoulutuksen laadunhallinnasta

Ajankohtaista ammattikoulutuksen laadunhallinnasta Kansallinen laatuverkosto 3-2012 Keuda 12.10. 2012 klo 9.00-15.00 Ajankohtaista ammattikoulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Opetusneuvos Opetushallitus Email: leena.koski@oph.fi KESU 85. Vahvistetaan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2016

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2016 Informaatiotilaisuus 8.4.2016, OPH Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2016 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen Opetusneuvos Leena Koski Opetusneuvos Leena Koski www.oph.fi AMMATILLISEN

Lisätiedot

Ehdotus ammatillisen koulutuksen laatustrategiaksi ja muut laadunhallinnan ajankohtaiset asiat

Ehdotus ammatillisen koulutuksen laatustrategiaksi ja muut laadunhallinnan ajankohtaiset asiat Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen Helsingin Diakoniaopisto 22.3.2011 Ehdotus ammatillisen koulutuksen laatustrategiaksi 2011-2020 ja muut laadunhallinnan ajankohtaiset asiat Opetusneuvos

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen vuoden 2017 laatupalkintokilpailun teemana Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.

Tiedolla johtaminen vuoden 2017 laatupalkintokilpailun teemana Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3. Tiedolla johtaminen vuoden 2017 laatupalkintokilpailun teemana Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.2017 Riikka Vacker opetusneuvos Tietojohtaminen Tietojohtaminen tarkoittaa

Lisätiedot

Pilotoinnin toteutus ja palautteen hankinta

Pilotoinnin toteutus ja palautteen hankinta Pilotoinnin perehdyttämispäivä - kriteeristö ja arviointiprosessi - 17.12.2013 - Pilotoinnin toteutus ja palautteen hankinta Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Pilotointiin osallistuvien koulutuksen

Lisätiedot

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi: kestävän kehityksen edistäminen korkeakoulujen toiminnassa Tampere 6.4.2016 Riina Vuorento Ohjauksen muodot

Lisätiedot

Arviointi hakemuksissa

Arviointi hakemuksissa Arviointi ja vaikuttavuus Erasmus+ ammatillinen koulutus Aloituskoulutus 9. 10.9.2015 Arviointi hakemuksissa Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen

Lisätiedot

PSSHP Tietohallintostrategia

PSSHP Tietohallintostrategia PSSHP Tietohallintostrategia 2013-2018 v. 1.1 27.6.2014 1 Tietohallinnon visio 2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin (KYS ERVA) alueella on käytössä edistykselliset potilaiden ja henkilöstön tarpeista

Lisätiedot

Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen

Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Tallink Silja Line 6.5.2013 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus - yksikön päällikkö, opetusneuvos

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot

Laatua ja vaikuttavuutta yhdessä kehittäen ja tehden! - Ammatillisen erityisopetuksen laadun ja vaikuttavuuden arviointi

Laatua ja vaikuttavuutta yhdessä kehittäen ja tehden! - Ammatillisen erityisopetuksen laadun ja vaikuttavuuden arviointi Laatua ja vaikuttavuutta yhdessä kehittäen ja tehden! - Ammatillisen erityisopetuksen laadun ja vaikuttavuuden arviointi Marjut Huttunen Erityisopetuksen kehittämispäivät 23.-24.4.2014, Rinnakkaisseminaari

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1 JÄRJESTÄJILLE 1 Taustatiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjätyyppi Kunta Kuntayhtymä Muu taustayhteisö Vastaajan nimi Vastaajan asema organisaatiossa Vastaajan sähköpostiosoite Vastaajan

Lisätiedot