Kuntoutuksen standardien muutokset Yleinen osa. Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija
|
|
- Emma Halttunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuntoutuksen standardien muutokset Yleinen osa Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija
2 Esityksen sisältö Vuonna 2015 alkavien palveluiden yleisessä osassa on päivitykset vielä merkitty sivuviivalla. Päivityksiä ei ole kovin paljon, koska yleisen osan ns. iso remontti on tehty vuonna 2015 kilpailutettaviin palveluihin. Esitys käsittelee pääasiassa vuonna 2015 kilpailutuksessa mukana olevaa yleistä osaa. Tähän yleiseen osaan voi tulla vielä tarkennuksia vuoden 2015 aikana. Se tulee voimaan 1/
3 Vuonna 2015 voimaan tullut yleinen osa Päivitykset Arviointi ja mittaaminen luku Aikuiset: elämänlaatumittari WHOQOL-BREF Työkyvyn arviointi ja tuloksellisuuden seurantatiedot niissä palveluissa, joissa se on erikseen määritelty (AKVA) Vakuutusturva-luku Kutsukirjeessä on kerrottava, miten kattava on palveluntuottajan tapaturmavakuutus Vakavista tapaturmista ilmoitetaan salatulla sähköpostilla Ohje löytyy Kelan verkkosivuilta Ohjeet kurssin siirtämisestä tai perumisesta 3
4 Vuonna 2016 voimaan tuleva yleinen osa Seuraavalle sopimuskaudelle (kilpailutus v.2015) on tehty yleisen osan perusteellinen päivitys lukuun ottamatta standardin liitteitä, jotka päivitetään v Olemme muokanneet tekstiä paremmin luettavaksi ja poistaneet päällekkäisyyksiä palvelulinjakohtaisten standardien kanssa. Jatkossa (vuodesta 2016) emme erikseen merkitse päivityksiä yleiseen osaan. Tarjouskilpailun yhteydessä julkaistaan päivitetty versio, jota noudatetaan ko. sopimuskauden kuntoutuspalveluja toteutettaessa. 4
5 Painopisteet Kelan kuntoutuksen standardeja kirjoitettaessa on huomioitu: Hyvä kuntoutuskäytäntö Kuntoutus perustuu kuntoutujan arkeen Huomioidaan kuntoutujan kokonaiselämäntilanne Kuntoutus on tavoitteellista (GAS-menetelmä) Käypä-kuntoutus ja sen käyttö kuvataan palvelulinjakohtaisissa standardeissa 5
6 ICF ja Kelan kuntoutus ICF-viitekehystä hyödynnetään Kelan kuntoutuksessa: kansallinen, sähköinen versio on saatavilla ( yleisessä osassa palveluntuottajia ohjataan etsimään tietoa ja työkaluja THL:n verkkosivuilta ICF-viitekehys tukee kuntoutujan tavoitteiden asettamista 6
7 Asiakkaan valinta Valtakunnallisesti hankittavat palvelut hyväksytyn palveluntuottajan voi valita koko maan alueelta Alueellisesti hankittavat palvelut hyväksytyn palveluntuottajan voi valita siltä erityisvastuualueelta, jossa kuntoutuja asuu 7
8 Dokumentaatio Kuntoutuspalvelujen toteutus on dokumentoitava siten, että kuntoutujan yksilöllinen kuntoutus on todennettavissa jälkikäteen, ks. luku Dokumentaatio. Kuntoutuja- ja ryhmäkohtainen ohjelma ja niiden toteutus Asiakaspalautteiden käsittely Auditointi 8
9 Kuntoutuspalaute Kuntoutuspalautteen allekirjoittaa lääkäri, jos hän kuuluu työryhmään ja osallistuu kuntoutuspalautteen laatimiseen. Muutoin kuntoutuspalautteen allekirjoittaa kuntoutujan kuntoutuksesta vastaava työryhmän tai työparin jäsen tai jäsenet. 9
10 Henkilöstömuutokset ja sijaisuudet Työryhmän jäsenen tai työparin tai erityistyöntekijän sijaisena voi toimia alle 4 kuukauden sijaisuuksissa: toinen työryhmän jäsen tai erityistyöntekijä toinen saman ammattiryhmän edustaja vastaavan tutkinnon opintojen loppuvaiheessa oleva opiskelija erikoistuva lääkäri voi toimia erikoislääkärin sijaisena. Tarkemmin luvussa Henkilöstömuutokset ja sijaisuuden sopimuskauden aikana. 10
11 Kuntoutuksen vaikuttavuus ja kustannustehokkuus Arvioinnissa käytetään TOIMIA-tietokannan mittareita ( Vaikuttavuuden raportointi alkaa Ohjeet löytyvät Kelan verkkosivuilta. Palvelulinjakohtaisissa standardeissa on mainittu, mitkä arviointitulokset toimitetaan Kelaan. KAARI-kysely eli kuntoutuksen asiakaslähtöisyyden arviointi -kysely alkaa kuntoutujille kaikessa lääkinnällisessä kuntoutuksessa Kuntoutuja täyttää kyselyn kuntoutuksen päätösvaiheessa Ohjeet ja linkit tulevat Kelan verkkosivuille 11
12 Varotoimikäytännöt Varotoimikäytännöt silloin, kun kuntoutuja on moniresistentin mikrobin kantaja (MRSA, ESBL tai VRE): Ohje on päivitetty THL:n ohjeiden 9/2014 mukaisesti Palveluntuottajien sivuille tulee asiasta uusi tiedote jossa on linkki THL:n ohjeeseen jossa on THL:n ohjeeseen ja HUS:n infektiolääkärien konsultaatioon pohjautuva tiivistelmä. Tavoitteena on antaa käytännön esimerkkejä siitä, miten eri tilanteissa toimitaan. Tiivistelmä ei ole kaikenkattava, vaan palveluntuottajan on otettava yhteys kotipaikkakunnan infektiolääkäriin tai tartunnantorjunnasta vastaavaan henkilöön tarvittavan ohjeistuksen saamiseksi.
Yleinen osa - Kuntoutuksessa tukena,
Yleinen osa - Kuntoutuksessa tukena, muutoksessa mukana Anneli Louhenperä Ma. kehittämispäällikkö 25.11.2015 1 Esityksen sisältö Kertausta: Mikä on standardi ja miksi sitä tarvitaan Diat 3 7 Muutokset:
Kelan ja palveluntuottajien yhteistyö. Anneli Louhenperä Suunnittelija Palveluntuottajien koulutuspäivät 30.1.2014 ja 2.4.2014
Kelan ja palveluntuottajien yhteistyö Anneli Louhenperä Suunnittelija Palveluntuottajien koulutuspäivät 30.1.2014 ja 2.4.2014 Esityksen sisältö Kuntoutusryhmän ja palveluntuottajan yhteistyö Kurssien toimeenpano
Standardit esimiestyön tukena
Standardit esimiestyön tukena 21.1.2016 Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Kuntoutuksen kehittämisryhmä Esityksen sisältö Esitykseen on otettu sellaisia
Mittarit ja mittaaminen. Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä
Mittarit ja mittaaminen Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä Mittareiden valinta Tieto mittareiden pätevyydestä mittaamaan haluttua toimintakyvyn osa-aluetta tietyllä kohderyhmällä
Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen
Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Suuntaviivoja kuntoutuspalveluiden toteutukseen -koulutus Tiina Huusko Tuula Ahlgren Kuntoutuspäällikkö Kehittämispäällikkö 4.2.2014 2 Kelan kuntoutusta saaneet lakiperusteen
Standardit kuntoutuksen toteutuksessa. Palveluntuottajien koulutuspäivä Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija
Standardit kuntoutuksen toteutuksessa Palveluntuottajien koulutuspäivä 22.1.2015 Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija Villakoiran ydin Miten standardia luetaan? Mikä on oleellista standardista? (Tarjousta
Tuloksellisuuden seuranta. Veli-Matti Vadén
Tuloksellisuuden seuranta Veli-Matti Vadén 23.11.2016 Kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi Tuloksellisuuden seuranta Kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi (AKVA) 1. Tietojen toimittamisen
Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa
Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa 2019 1. Arviointimenetelmien käyttö hyödyn raportoinnissa Kuntoutuksesta saatavaa hyötyä arvioidaan kuntoutujien näkökulmasta, palveluntuottajien arvioinnin
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI YLEINEN OSA Voimassa 1.1.2016 alkaen Päivitetty 25.1.2016 SISÄLLYS 1 YLEISET PERIAATTEET... 3 1.1 Standardin
Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä
Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä 15.10.2013 Esityksen sisältö Yhteistyöllä kohti parempia palveluja Sopimuskauden aikaisessa yhteistyössä muistettavaa
Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä
Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä 28.1.2014 Esityksen sisältö Yhteistyöllä kohti parempia palveluja Sopimuskauden aikaisessa yhteistyössä muistettavaa
Kuntoutuksen vaikutusten seuranta (AKVA)
21.1.2015 Kuntoutuksen vaikutusten seuranta (AKVA) Veli-Matti Vadén Suunnittelija Kela, Terveysosasto Kuntoutuksen vaikutusten seuranta Kuntoutusselonteko 2002: Kuntoutuksen järjestäjät ja rahoittajat
Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Reumaa ja muita TULE-sairauksia sairastavien lasten ja nuorten yksilöllinen kuntoutusjakso Alueelliset yhteistyökokoukset
Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti. Sari Miettinen Projektipäällikkö
Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti Sari Miettinen Projektipäällikkö Kehittämisprojektin lähtökohdat MITÄ & MILLOIN? Kehittää nykyinen toimintamalli sellaiseksi, joka tuottaa
Standardit kuntoutuksen toteutuksen tukena ja raamina / / Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren
Standardit kuntoutuksen toteutuksen tukena ja raamina 22.1.2013 / 23.1.2013 29.1.2013 / 6.2.2013 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Standardit kuntoutuksen tukena ja raamina - esityksen sisältö Standardin
AKVA - Kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi. Veli-Matti Vadén ja
AKVA - Kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi Veli-Matti Vadén 5.10.2016 ja 6.10.2016 Kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi Skype-info tuloksellisuuden raportoinnista (AKVA:sta) 5.10 ja 6.10.2016
Kilpailutuksen käytännöt ja kuntoutuksen kehittäminen
Kilpailutuksen käytännöt ja kuntoutuksen kehittäminen Kuntoutuspäivät 13.4.2011 Kuntoutuspäällikkö Tiina Huusko Kelan kuntoutuksen kehittämisohjelman 2015 toimenpidelinjaukset Asiakkaan yksilöllisen kuntoutusprosessin
Työuupumus -kuntoutuskurssit
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Työuupumus -kuntoutuskurssit Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta Työuupumus
Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito. Alueelliset yhteistyökokoukset
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito Alueelliset yhteistyökokoukset 24.8.-7.9.2010 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren
Kelan kuntoutuksena toteutettavat sydänsairaiden aikuisten kuntoutuskurssit ja sydänsairaiden lasten sopeutumisvalmennuskurssit vuosina 2017 2020
Hankintapalveluryhmä KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 8.4.2016 Dnro 14/331/2016 Kelan kuntoutuksena toteutettavat sydänsairaiden aikuisten kuntoutuskurssit ja sydänsairaiden lasten sopeutumisvalmennuskurssit vuosina
Mittarit Vuosiraportit Kehittämistoiminnan rahoitus. Kehittämispäällikkö Seija Sukula
Mittarit Vuosiraportit Kehittämistoiminnan rahoitus Kehittämispäällikkö Seija Sukula Standardien mittarit Mittareiden valinta Tieto mittareiden pätevyydestä mittaamaan haluttua toimintakyvyn osa-aluetta
Harkinnanvarainen kuntoutus kolmivuotiskaudella 2014 2016. STM 24.4.2013 Kuntoutuspäällikkö Tiina Huusko
Harkinnanvarainen kuntoutus kolmivuotiskaudella 2014 2016 STM 24.4.2013 Kuntoutuspäällikkö Tiina Huusko Kuntoutujat sairauksittain 1990 2012 2 Kuntoutujien lukumäärä 100 asukasta kohti maakunnittain 2012
Tarjoajat ovat velvollisia lukemaan ja ottamaan huomioon antamassaan tarjouksessa
Terveysosasto Dnro 16/331/2014 Kuntoutusryhmä 18.3.2014 Kelan kuntoutuksena toteutettava vaikeavammaisen aikuisen moniammatillinen yksilökuntoutus (neurologinen, tules- ja reuma- ja yleispalvelulinjat)
Ammatillinen kuntoutusselvitys
Ammatillinen kuntoutusselvitys 1.1.2019 alkavat palvelut Sopimuskausi, palveluntuottajat, hankintaan liittyvät asiat ja yhteydenpito sopimuskauden aikana Leena Penttinen Suunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien
Sopimuskausi, palveluntuottajat, hankintaan liittyvät asiat ja yhteydenpito sopimuskauden aikana
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Sopimuskausi, palveluntuottajat, hankintaan sopimuskauden aikana Elina Kulmanen Suunnittelija Kela,
KELAN TERAPIAN PALVELUKUVAUS Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiat alkaen
KELAN TERAPIAN PALVELUKUVAUS Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiat 1.1.2019 alkaen Keskeiset muutokset Paula Stenfors, kuntoutuspalvelujen ryhmä Muutoksia palvelukuvaukseen Standardi muutettu sanaksi
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,
Muutokset palvelujen sisällössä
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Muutokset palvelujen sisällössä Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen
OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015
OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 Esitys sisältää Vähän taustaa - Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Uusi palvelu käynnistyy yhteistyö alkaa Kenelle OPI
Kelan järjestämän kuntoutuksen palvelujen muutokset
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kelan järjestämän kuntoutuksen palvelujen muutokset Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän
Mikä muuttuu palvelukuvauksissa?
Mikä muuttuu palvelukuvauksissa? Terapiajärjestöjen ja -liittojen tapaaminen 20.11.2018 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Terapiat 1.1.2019 alkaen Yksilöterapiat Fysioterapia
Sisällys MÄÄRÄMUOTOISEN TAULUKKOLASKENTATIEDOSTON OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE
5.7.2017 MÄÄRÄMUOTOISEN TAULUKKOLASKENTATIEDOSTON OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE Sisällys 1 YLEISTÄ... 1 2 MITTAUSTA KOSKEVIEN TUNNISTETIETOJEN MERKITSEMINEN... 1 2.1 Mittaria koskevan tiedon merkitseminen...
Mitä muuttuu kuntoutuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren ja Etuuspäällikkö Seija Sukula
Mitä muuttuu kuntoutuksessa? 19.1.2017 Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren ja Etuuspäällikkö Seija Sukula 1 Kohti avointa yhteistyötä Kelan kuntoutuksen ryhmät ovat siirtymässä
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren Kumpulantie 1 A, 6. krs, 00520 Helsinki 050 3415 966 Hankkeen taustaa Sopeutumisvalmennuskurssit ovat keskeinen
Sisällys MÄÄRÄMUOTOISEN TAULUKKOLASKENTATIEDOSTON OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE. Luonnos
MÄÄRÄMUOTOISEN TAULUKKOLASKENTATIEDOSTON OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. MITTAUSTA KOSKEVIEN TUNNISTETIETOJEN MERKITSEMINEN... 2 1.1. Mittaria koskevan tiedon merkitseminen... 2 1.2.
Learning cafen yhteenveto. Oulu
Learning cafen yhteenveto Oulu 21.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Kun kontakti valmis ohjataan ammatilliseen kuntoutukseen Kuntoutuskentän tuntemus Verkoston tuntemus Info-päivät
Apuvälineluokituksen käyttömahdollisuudet. Apuvälineiden standardit tutuiksi -seminaari Helsinki 13.10.2015 Outi Töytäri ja Sarianna Savolainen
Apuvälineluokituksen käyttömahdollisuudet Apuvälineiden standardit tutuiksi -seminaari Helsinki 13.10.2015 Outi Töytäri ja Sarianna Savolainen SFS-EN ISO 9999 Vammaisten apuvälineet Luokitus ja termit
Vaikeavammaisten avoterapiapalveluiden tarjouskilpailu sopimuskaudelle 2015-2018. Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri 18.2.2014
Vaikeavammaisten avoterapiapalveluiden tarjouskilpailu sopimuskaudelle 2015-2018 Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri 18.2.2014 2 Kelan Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri Avoterapiapalvelujen
Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen
Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen Tiina Huusko LT Sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Kuntoutuspäällikkö Kela, terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Lain mukaan
Kelan kuntoutuksena toteutettavat MS-tautia sairastavien kuntoutuskurssit vuosina
Kansaneläkelaitos Kysymykset ja vastaukset 1(5) Kelan kuntoutuksena toteutettavat MS-tautia sairastavien kuntoutuskurssit vuosina 2016 2019 Tarjoajat ovat velvollisia lukemaan ja ottamaan huomioon antamassaan
Terveysosasto Kuntoutusryhmä. Uusien vuosiraporttien satoa
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Uusien vuosiraporttien satoa Esityksen sisältö Vuosiraporttikokeilu 2011 Toteutus Tulokset Tiedon hyödyntäminen Vuoden 2012 raportointi Vanha malli Uusi malli: missä käytössä,
Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Työelämästä poissaolevien Tules-kurssit Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain
OPI kurssin sisältö ja toteutus
OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Palvelujen toteutus Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen Sisältö
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI Ammatillinen kuntoutusselvitys Voimassa 1.1.2015 alkaen SISÄLLYS 1 Ammatillinen kuntoutusselvitys...
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KUNTOUTUSTARVESELVITYKSEN PALVELULINJA Voimassa 1.1.2011 alkaen SISÄLLYS Sivu I YLEISET PERIAATTEET Kuntoutustarveselvitys...1
Kuntoutuksen vieraankielen tulkkauspalvelujen järjestäminen KUTU-hanke
Kuntoutuksen vieraankielen tulkkauspalvelujen järjestäminen KUTU-hanke KUTUPA-projekti 30.4.2015-29.2.2016 KUTUPA2-projekti 1.3.-31.8.2016 Noora Heinonen Projektipäällikkö 21.1.2016 Lähtökohdat Kelalla
Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014
Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2013 2 Kelan avomuotoinen kuntoutus 2014 3 Vajaakuntoisten ammatillinen
Palvelumuotoilu ja tuleva tuotteistamisen malli
Palvelumuotoilu ja tuleva tuotteistamisen malli Palveluntuottajien johdon koulutuspäivä Kelan Päätalo 17.1.2019 Merja H Niemi vastaava suunnittelija Kela, Lakiyksikkö Taustaa muutokselle Rekisteröitymismenettelyyn
Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Työelämässä olevien Tules-kurssit Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan
Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019
1 Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019 Tuleskurssit ja avokurssit 2016-2019 2 KEHITTÄMISTYÖN TAUSTA Kelan rahoittaman TULES- eli tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutuksen standardien kehittämistä
Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Työkokeilu, työhönvalmennus, MT-työhönvalmennus Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella
Vaikeavammaisten avoterapiapalveluiden kilpailutus sopimuskaudelle 2015-2018. Keski-Suomen vakuutuspiiri 18.2.2014
Vaikeavammaisten avoterapiapalveluiden kilpailutus sopimuskaudelle 2015-2018 Keski-Suomen vakuutuspiiri 18.2.2014 Kela Keski-Suomen vakuutuspiirin palveluverkko 2014 Kelan toimisto 12 kpl (sis. Karstula,Pihtipudas
Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Harkinnanvaraiset yksilölliset kuntoutusjaksot Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI SYÖPÄÄ SAIRASTAVIEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA Ruuansulatuselimistön syöpää sairastavien
Palvelulinjakohtaiset standardit
kansaneläkelaitos Kysymykset ja vastaukset 1(7) Kelan kuntoutuksena toteutettava harkinnanvarainen aikuisen moniammatillinen yksilökuntoutus, yleis- ja neurologinen palvelulinja vuosina 2016 2019 Tarjoajat
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuksen kehittämisryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI YLEINEN OSA Voimassa 1.1.2017 alkaen SISÄLLYS 1 YLEISET PERIAATTEET... 3
Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely
Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely Kyselyn tarkoitus Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa Terveyspalvelualan yritysten käsityksiä hankintalainsäädännön uudistamisesta Vastaajia 37 kpl
Osallistumisen mahdollistaminen ikääntyvän CP-vammaisten toimintaterapiasta. Tt, Ttyo Maikku Tammisto
Osallistumisen mahdollistaminen ikääntyvän CP-vammaisten toimintaterapiasta Tt, Ttyo Maikku Tammisto Ikääntyvä CP-vammainen seminaari 26.3.2010 Helsinki VAKE = Vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämis-
Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit
Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Arita Goh Crohnin tauti ja colitis ulcerosa -kurssit vuoden 2019 alusta alkaen Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi
Kuntoutuskustannusten laskutus
Kuntoutuskustannusten laskutus Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkaen Kati Salonpää Suunnittelija Kela, Lakiyksikkö, kuntoutusryhmä Sisältö Laskutuksen yleiset
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti
Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa. Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015
Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015 Kelan kuntoutustoiminta Lain mukaan järjestettävä vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus vaikeavammaisten
Kuntoutuksen uudistukset
Kuntoutuksen uudistukset 1 Kuntoutuksen verkosto KUVE 10.2.2016 etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kelan kuntoutuksen uudistukset Tilastotietoja 2014 ja 2015 Mikä muuttuu? Uudistukset lainsäädännössä Miten harkinnanvaraisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (5) 220 Psykoterapiakuntoutuksen hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot HEL 2016-005793 T 02 08 02 00 Päätös A päätti hyväksyä psykoterapiakuntoutuksen kilpailutuksen
TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku
TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku Anna-Mari Aalto, Tarja Heponiemi, Vesa Syrjä 27.8.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tutkimuksen hyödyt työnantajien ja kuntoutuksen
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI CROHNIN TAUTIA JA/TAI COLITIS ULCEROSAA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN
Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti
Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti Nykänen Kruunupuisto Punkaharjun kuntoutuskeskus toimii Duodecim-seuran
KELAN AVOMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVOMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KIILA-KUNTOUTUS Ammatillista työkykyä tukevan kuntoutuksen palvelulinja Voimassa 1.5.2016 alkaen SISÄLLYS KIILA-kuntoutus...
Vaativan lääkinnällisen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelut
Vaativan lääkinnällisen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Palvelut Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen Sisältö Palvelujen uudet nimet
Kelan kuntoutuksena toteutettava Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus vuosina 2017 2020
Hankintapalveluryhmä KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 23.3.2016 Dnro 1/331/2016 Kelan kuntoutuksena toteutettava Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus vuosina 2017 2020 Tarjoajat ovat velvollisia lukemaan
Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake ASLAK-kurssit, Tyk-kuntoutus Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI SYDÄN-AVOKURSSI Sydänsairautta sairastavien aikuisten avomuotoisen kuntoutuskurssin
KELAN KUNTOUTUKSENA TOTEUTETTAVAT AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN SAIRASTANEIDEN AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIT VUOSINA
Terveysosasto Dnro 78/331/2015 Hankintaryhmä Kuntoutusryhmä 29.4.2015 KELAN KUNTOUTUKSENA TOTEUTETTAVAT AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN SAIRASTANEIDEN AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIT VUOSINA 2016 2019 Tarjoajat ovat
Harkinnanvaraiset yksilölliset
Harkinnanvaraiset yksilölliset kuntoutusjaksot Linjat ja muutokset Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Suunnittelija Anneli Louhenperä 18.- 19.1.2012 Yleistä 1/2 Uudet Kelan avo- ja laitosmuotoisen
Kysymykset ja vastaukset työterveyshuollon kilpailutus 02.06.2016
Kysymykset ja vastaukset työterveyshuollon kilpailutus 02.06.2016 1. Työterveyslääkärin läsnäolo on 3 päivää tarjouspyynnön mukaisesti ja 4 päivää sopimusluonnoksen mukaisesti. Kumpi pätee? Vastaus: vähintään
Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Vaikeavammaisten yksilöjaksot Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan
Kelan kuntoutuksena toteutettavat IKKU-kurssit (ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit) vuosina
Kansaneläkelaitos Kysymykset ja vastaukset 1(6) Kelan kuntoutuksena toteutettavat IKKU-kurssit (ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit) vuosina 2016 2019 Tarjoajat ovat velvollisia lukemaan ja ottamaan
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI IHON SAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN PALVELULINJA -
Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutusja yhteistyötilaisuus Kuntoutukseen liittyvät asiakaspalautteet
Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutusja yhteistyötilaisuus 17.1.2019 Kuntoutukseen liittyvät asiakaspalautteet Arita Goh Suunnittelija Kela, Etuuspalveluiden lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä @Kelankuntoutus
Tietojärjestelmien tuottamien hälytysten käyttö infektiopotilaiden hoitopäätöksissä
Tietojärjestelmien tuottamien hälytysten käyttö infektiopotilaiden hoitopäätöksissä Infektiolääkäri Sakari Vuorinen Terveydenhuollon ATK-päivät 30.05.2006 klo 10-10.30 Terveydenhuollossa 3 erilaista infektioista
Valinnanvapaus ja alueellinen saatavuus Kelan kuntoutuksessa. Visa Pitkänen Tutkija Kelan
Valinnanvapaus ja alueellinen saatavuus Kelan kuntoutuksessa Visa Pitkänen Tutkija Kelan tutkimus @visapitkanen Johdanto Terveyspalveluiden tasapuolinen alueellinen saatavuus on usein tärkeä tavoite palveluiden
IKKU-kurssit koulutus. Kysymykset ja vastaukset
IKKU-kurssit 25.11. koulutus Kysymykset ja vastaukset Ilmoittautumisen yhteydessä tulleet kysymykset (diat 2-6) Lääkärin alustukset, jotka jatkuvat keskusteluilla? Standardissa ohjeistettu kyseiseen sairauteen
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖITÄ SAIRASTAVIEN NUORTEN JA AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA - Aikuisten
Kuntoutuksen hyödyn raportointi palvelujen suunnitteluun tukena. Tuomas Reiterä Suunnittelija Kela, Kuntoutuspalvelujen ryhmä
Kuntoutuksen hyödyn raportointi palvelujen suunnitteluun tukena Tuomas Reiterä Suunnittelija Kela, Kuntoutuspalvelujen ryhmä Mitä on kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi? 2 Tietojen hyödyntäminen
Mahku hankkeen koulutus Vastaava suunnittelija Hanna Pakkala Kelan kuntoutusryhmä
Mahku hankkeen koulutus 28.3.2017 Vastaava suunnittelija Hanna Pakkala Kelan kuntoutusryhmä Maahanmuuttajien kuntoutuksen kehittämishanke (Mahku) 2015-2019 Mahku-hankkeen tavoitteena on kehittää Kelan
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
Terveysosaston kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI Työhönvalmennus Voimassa 1.1.2015 alkaen Sisällys 1 Työhönvalmennus... 2 1.1 Yleistä... 2 1.2 Tavoite... 2 1.3 Kuntoutuja...
Kela ja vaikeavammaisten
Kela ja vaikeavammaisten kuntoutus Mikael Forss Johtaja, VTT Suomen CP-Liitto ry, Jyväskylä, 28.6.2008 Vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaat, kehitys 25 000 20 000 KKRL 9 yht. 15 000 10
Standardin perusrakennemallin uudistaminen Pirjo K Tikka
Standardin perusrakennemallin uudistaminen 21.1.2015 Pirjo K Tikka Esityksen sisältö Päivitykset palvelulinjakohtaisissa standardeissa perusrakennemallin muutokset mitä muutokset tarkoittavat palvelun
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry sekä sosiaali- ja terveysalan järjestöt vaativat seuraavaa
15.11.2013 Sosiaali- ja terveysministeriö Peruspalveluministeri Susanna Huovinen Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee Asia: Kuntoutuksen kokonaisuudistus Kuntoutus on suunnitelmallista ihmisen tarpeiden
Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala)
Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)
Järjestöbarometri 2013
Järjestöbarometri 2013 Järjestöbarometri Julkaistu vuosittain vuodesta 2006, Järjestöbarometri 2013 järjestyksessään kahdeksas Barometri kertoo vuosittain ajankohtaiset tiedot sosiaalija terveysjärjestöjen
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Subjektiivinen oikeus kuntoutukseen edellytysten
Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Kuntoutustarveselvitys Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan yhdestä
Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen laskuttaminen. Milla Kaitola Suunnittelija, Kuntoutusryhmä
Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen laskuttaminen Milla Kaitola Suunnittelija, Kuntoutusryhmä 23.11.2016 Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen laskuttaminen Kela maksaa palveluntuottajalle
INFO. Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan. lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen
INFO Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen Kehittämispäällikkö Juhani Rinne Lakimies Lyyti Harju Pääsuunnittelija Riikka Peltonen Asiantuntijalääkäri
Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus
Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus Kelan Terveysosasto/Kuntoutusryhmä Suunnittelija Marjaana Pajunen 7.5.2013 Työhönkuntoutumisen palveluverkoston työpaja Miksi Kela järjestää
Järjestämisen alaryhmän työpajatyöskentelyn tulokset
Järjestämisen alaryhmän työpajatyöskentelyn tulokset 23.3.2017 Integroidut sote-palvelut Maakunnan vastuulla olevat kokonaisuudet Ikääntyneiden palvelut Mielenterveys ja riippuvuuksien hoito Vammaisten
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (6) 328 Painehaavoja ehkäisevien ja hoitavien patjojen vuokrauspalvelu ja hankinta HEL 2015-006533 T 02 08 01 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun ja esityslistalla