SUOMEN ROVANIEMI TORNIO

Transkriptio

1 GEOLOGINEN TOIMISTO SUOMEN 6GEOLOGINEN YLEISKARTTA LEHDET C6 ROVANIEMI H5 TORNIO H6 YLITORNIO VUORILAJIKARTAN SELITYS TEHNYT VICTOR HACKMAN SUOMENTANUT J. N. SOIKERO 24 KUVAA JA 9 TAULUA JIECSIN(JISSÄ i9j~

2 GEOLOGINEN TOIMISTO SUOMEN GEOLOGINEN YLEISKARTTA LEHDET C6 ROVANIEMI B5 TORNIO B6 YLITORNIO VUORILAJIKARTAN SELITYS TEHNYT VICTOR HACKMAN SUOMENTANUT J. N. SOIKERO 24 KUVAA JA 9 TAULUA HELSINOISSA 1918 SUOMEN SENAATIN KIRJAPAINO

3 Alkulause Johdanto Sisällys. Sivu. V VII Yleiskatsaus vuoriperään 1 Vanhempia eruptiivivuorilajeja (prekalevaisia) 4 Simon graniitti ja dioriitti 5 Suhankojärven natronrikas graniitti 6 Alatornion gabbro, dioriitti ja graniitti 7 Kalevaisia vuorilajeja 12 Fy lliittejä 13 Kiilleliuskeita ja kiilleliuskemaisia gneissejä 16 Kvartsiittimaisia kiilleliuskeita 18 Jänkäläisenkosken andalusiittisarveiskivi 20 Sarvivälkeliuskeita, sarvivälkegneissejä ja kloriittiliuskeita.. 20 K v artsiitteja 21 Metabasiittijuonia kvartsiitissa 25 Graniittijuonia kvartsiitissa 26 D olo miitteja ja d olorniittisia kalk kikiviä 27 M etab asiitteja 33 Graniittijuonia metabasiitissa 36 Ylä%kalevaisia pohjamuodostumia 37 Postkalevainen graniittimassiivi ja sen reunavyöhykkeet 38 Postkalevainen graniitti 38 Apliitteja ja pegmatiitteja 41 Porfyyristä graniittia 42 Graniittiin sulkeutuneita gneissien ja liuskeitten murtokappaleita Rakoileminen 42 Postkalevaisen graniitin reunavyöhykkeet 44 Suonigneissejä 44 Jäännöksiä kalevaisista vuorilajeista, joihin graniitti ei ole vaikuttanut 46 Vanhempien vuorilajien fragmentteja 47 Jatulisia vuorilajeja 47 K v artsiitteja 48 Täysin klastillisia tyyppejä 49 Rautakiille-impregnatsioni 51

4 Iv Vähemmän klantid isia tyyppejä 51 Kiilleliuskemaisia rn^xdxjojx.. 55 T odzb~or~ö~~ j^..~~~..~...~ ~.~~...~ 55 Savikiilleliuskeita (osaksi 55 8[on g loozorox t i i x 56 M otvh^oiit t oj^ lb ii o ikive u 61 D iahouooja 61 Amfiboliittia 62» 63 ' Diabaasimantelikiviä 64 Y yl liit tb^uisiä sädekiviliuskeita 64 Yhdistelmä ja tujisteo mood oat oo ieo suhteista kalevaisöo 66 Malmeja ja teknillisesti käyttökelpoisia ~onr ilajej n 69 Anoaly ro ej ö ' "...." 72-80

5 Alkulause. Ne tutkimustyöt, joita on tehty Suomen geologisen yleiskartan C6, Rovaniemi, lehteä varten ovat paitsi tämän karttalehden aluetta samalla myös käsittäneet sen verrattain kapean maakaistaleen, joka on mainitun alueen länsireunan ja Ruotsin rajan välillä, sekä eteläänpäin tähän liittyvän pienen alan Tornion kaupungin ympäristöllä, joka rajoittuu Oulun karttalehden NW-reunaan. Säilyttämällä Suomen geologista yleiskarttaa varten otetun mittakaavan ja suuruuden eivät nämä mainitut pienemmät alueet ole voineet mahtua Rovaniemen karttlehtialueen kanssa samalle kartalle, vaan ne muodostavat maan karttajaon mukaan kumpikin oman kartta-alueensa, nimittäin karttalehdet B 5, Tornio, ja B 6, Ylitornio. Kun nämä kaksi pientä karttalehteä nyt ovat valmistuneet julaistaviksi yhtaikaa kun karttalehti C 6, Rovaniemikin, sikäli kun tämä koskee vuorilajikarttoja, niin on katsottu soveliaaksi painattaa ja julkaista nekin samalla kertaa ja käsitellä kaikkia näitä kolmea karttalehteä yhteisessä selityksessä. Tämä on voitu tehdä sitäkin suuremmalla syyllä, koska kysymyksessä olevat karttalehdet liittyvät välittömästi toisiinsa ja lehdet B 5 ja B 6 voidaan siis katsoa muodostavan ainoastaan pieniä lisiä lehteen C 6. Olisi samalla ollut erittäin toivottavaa julkaista yhtaikaa näiden kolmen karttalehden kanssa neljäskin, nim. D 6, Kuolajärvi, ja käsitellä sitäkin samassa karttaselityksessä. Sillä viimeksi mainittu lehtihän ei myöskään täytä, enemmän kuin lehdet B 5 ja B 6 :kaan, kokonaista karttaneliötä ja olisi sitäkin voitu pitää lisänä C 6 :teen, muodostaen sille itäisen jatkon Venäjän rajalle. Ikävä kyllä eivät karttalehden D 6 vuorilaji-ainesten petrografista käsittelyä koskevat tutkimustyöt vielä ole ehtineet päättyä ja, tulevat vieläkin vaatimaan koko runsaan ajan. Ei ole siis katsottu olevan syytä näiden töiden lopettamista odotellen viivyttää noiden kolmen jo valmiin karttalehden julkaisemista, vaan jätetään ne nyt yleisön saataviksi. Ne topografiset kartat, joita on käytetty tutkimustöitten ja vuorilajikarttojen pohjana, ovat kihlakunnankarttoja mittakaa-

6 VI vassa 1 : 100,000 ja maan yleinen maanmittauskartta mittak. 1 : 400,000. Niinkuin tiedetään eivät nämä kartat, mitä maan pohjoisiin osiin tulee, ainakaan niiltä osiltaan, joihin Maanmittausylihallituksen viime vuosina alkama karttarevisioni ei vielä ole ehtinyt ulottua, ole virheettömiä ja niistä puuttuu sitäpaitsi paljon yksityiskohtia, joten ne eivät muodosta likimainkaan täydellistä pohjakarttaa geologisille kartoille eivätkä aina anna geologille toivottua apua. Eikä voitane kieltää, että tämä haitta on ollut tuntuva näitä karttoja valmistettaessa. Aivan toisenlaisena haittana ovat ne vaikeudet, joita jokainen geologi kohtaa vuorilajien ikää määräessään alkuvuorialueella sen monimutkaisine geologisine suhteineen. Suomen prekambrilaisten vuorilajien selvittely ja niiden ikäjaotus on jo kuitenkin edistynyt sangen pitkälle, ja tämän selvittelyn tuloksia on tämän kirjoittajakin koettanut sovelluttaa käsitykseen vuorilajien syntymistavasta ja ikäsuhteista kysymyksessä olevilla karttalehtialueilla. Muta, kun toiselta puolen näitä suhteita tutkittaessa vielä kohtaa osaksi selvittämättömiä kysymyksiä, jotka koskevat tässäkin selitettyjä alueita, ja toiselta puolen myöskin verrattaessa keskenään vuorilajeja eri seuduilta, jotka ovat eri etäisyyksillä toisistaan, voi erehdyksiä helposti sattua, niin ei ole mahdotonta että vastainen tutkimus voi tuoda mukanaan muutoksia käsityksiin ja mielipiteisiin, joita tässä on esitetty. Lopuksi on vielä muuan vaikeus siinä seikassa, että vuoriperä näillä kolmella karttalehtialueella, niinkuin yleensäkin Pohjois-Suomessa, on ainoastaan verrattain vähän näkyvissä. Sillä, paitsi sitä että laajoja aloja on soitten ja järvien vallassa, on vuoriperä muutenkin suurimmalta osaltaan moreenin peitossa. On selvää, että kun sellaisissa olosuhteissa tehdään vuorilajikarttaa, joka ei sisällä jokaista erityistä kalliota osottaen siinä esiintyvää vuorilajia, vaan antaa yleissilmäyksen vuorilajien otaksutuista levenemisalueista, täytyy subjektiivisen käsityksen vuorilajien rajoja määrätessä päästä jotenkin vallalle. Joskaan kartat tästä syystä eivät voi antaa täysin tarkkaa kuvaa todellisista oloista luonnossa, niin antanevat ne sen kuitenkin likipitäin, sikäli kuin se tunnettujen olojen perusteella on mahdollista, ja täyttänevät kaikki mitä kohtuudella voidaan vaatia yleiskartalta, joka on oleva pohjana ja lähtökohtana vastaisille yksityiskohtaisemmille tutkimuksille. Helsinki, joulukuulla Victor Hackman.

7 Johdanto. Seuraavassa selitettyihin karttalehtiin B 5, B 6 ja C 6 kuuluvat seuraavat pitäjät ja pitäjien osat, kaikki Oulun läänissä : Karttalehdellä B 5, Tornio : Eteläisimmät osat Karungin ja Alatornion pitäjistä paitsi viimeksi mainitun pitäjän kaalzkoiskillmaa. Koko alue kuuluu Kemin kihlakuntaan. Karttalehdellä B 6, Ylitornio : Lounais-Kolari, Länsi-Ylitornio, suurin osa Karungista ja läntisestä Alatorniosta. Kaikki pitäjän osat ovat Kemin kihlakunnassa. Karttalehdellä C 6, Rovaniemi : Kemin kihlakunnassa : Kaakkois-Kolari, itäinen Ylitornio, itäinen Alatornio, paitsi sen eteläisirnpiä osia, luoteisin kulma Kemistä, Tervola, paitsi. pitäjän eteläisirnpiä osia, koko Rovaniemi, koko Kemijärvi, pohjoisimmat osat Simosta ja Pudasjärvestä, läntisin osa Kuolajärvestä ja hioteisosa Kuusamosta. Lapin kihlakunnassa : Pieni osa Etelä-Kittilästä ja eteläisin osa Sodankylästä. Kartoittamistyöt näitä kolmea lehteä varten toimitettiin kesinä Kesällä viimeksimainituna vuonna ja kesällä 1905 kartoitettiin sitäpaitsi muutamia jo aikaisemmin tutkittuja pieniä osia uudestaan. Näissä töissä ovat olleet seuraavat allamainittuina vuosina avustavina, geologeina toimineet henkilöt : Yliopp. vapaah. G. Aminoff (1903), fil. maist. A. Brofeldt (1899), yliopp. W. Hall (1899), fil. maist. A. Heikel ( ), yliopp. K. A. J. Illukka (1899, 1900), insinööri A. Lampen (1904), yliopp. U. Makkonen (1900),yliopp. A. Niklander (1900, 1902), yliopp. K. F.-Nordqvist (1900), fil. maist. A. Plathan (1901), yliopp. J. H. Saarinen (1899), J. N. Silvenius (1902, 1904), insnööri V. Tanner (1903), yliopp. V. M. J. Viljanen (1899) ja fil. maist. W. W. Wilkman (1.904, 1905). Tutkimustöitten johto on vuosina ollut geologi H. Berghellin hallussa, paitsi tutkimustöitä karttalehteen C 6 kuulu-

8 VIII vassa osassa Kuolajärven pitäjästä, jotka toimitettiin professori J. J. Sederholmin johdolla, samoin kuin myöskin vuonna 1904 tutkimukset Etelä-Sodankylässä. Vuosina johti tutkimuksia Kemin kihlakuntaan kuuluvissa pitäjissä allekirjoittanut Hackman. Kartat ja karttaselitys on tehty niiden havaintojen perusteella, joita ovat tehneet sekä kartoitustöissä olleet apulaisgeologit että myöskin ne geologit, joitten huolena on ollut kartoitustöitten johtaminen ja tarkastus. Helsinki, joulukuulla Victor Hackman.

9 Yleiskatsaus vuoriperään. Suurimman osan karttalehdistä B 6 ja C 6 valtaa suuri, monihaarainen graniittimassiivi, joka leviää laajoille aloille pohjoiseen ja kaakkoon, ja myöskin eteläänpäin muodostaen siellä ja täällä yksinäisiä eristettyjä pienempiä aloja. Graniittimassiivi ei uletu karttalehdelle B 5, mutta leviää sen sijaan näiden kolmen. karttalehden rajojen ulkopuolella laajoille aloille sekä Suomen että Ruotsin puolella. Tämän massiivin vuorilaji on enimmäkseen keskirakeista punertavaa hiotiittigraniittia, mutta sen ulkomuodossa on sentään hyvin monta rakenteen, raesuuruuden, eri aineosien paljouden ja värin aikaansaamaa vaihteluakin. Siellä ja täällä on siihen sulkeutunut suurempia ja pienempiä osia kiillegneissistä ja suonigneissistä ja sitä ympäröi jonkunmoiset reunavyöhykkeet näistä vuorilajeista, jotka viimemainitut vuorottelevat siellä ja täällä sarvivälkegneissien kanssa ja ovat aina vahvasti graniitin sekaisia. Liittyen viimemainittuihin gneissimäisiin vuorilajeihin ja yhtyen niihin sekavuorilajien kautta tavataan useissa paikoissa melkoisen suuria kiilleliuskealueita, joissa vuorilaji on suureksi osaksi laadultaan gneissimäistä. Suurin näistä liuskealueista on lounaassa ja muodostaa pitkän kaaren tapaan taipuneen vyöhykkeen, joka alkaa Tornionjoelta kartalehdellä B 6 ja ulottuu itäänpäin kauas lehdelle C 6 aina Rovaniemen pitäjän kaakkoisrajalle saakka. Myöskin eräs pieni erillään oleva liuskealue Narkauksen kylässä Etelä-Rovaniemellä kuuluu ensin mainittuun liuskealueeseen. Muita graniittimassiivin gneissimäisiin reunavyöhykkeihin kuuluvia kiilleliuskealoja esiintyy Etelä-Sodankylässä, Pohjois-Kemijärvellä ja lehden C 6 kaakkoiskulmassa Kuusamossa ja lähinnä olevissa osissa Pudasjärven pitäjästä. Joskus näkee kiilleliuskeiden muuttuvan kvartsiittiliuskeiksi, tai ovat ne paikoitellen jonkunverran fylliittimäisiä. Siellä täällä niiden alueella esiintyy myöskin sarvivälkeliuskeita, jotka ovat osaksi gneissimäisiä, sekä kloriittiliuskeita ja kloriittikiilleliuskeita ja myöskin sellaisia vuorilajeja, joita voidaan kutsua yhteisellä nimellä metabasiitti.') ') Tämän termin merkityksestä lähemmin s. 33

10 Kaikki nämä vuorilajit, paitsi osa nuoremmista metabasiiteista, ovat vanhempia kuin ylempänä mainittu graniitti, sillä niiden läpi kulkee siellä ja täällä juonia tästä graniitista, ja kiilleliuskeissa on monessa paikassa graniitin läheisyydessä kontaktimineraaleja, niinkuin granaattia, andalusiittia, stauroliittia tai cyaniittia. Sitäpaitsi on syytä otaksua, että kiilleliuskeissa usein esiintyvä gneissimäinen rakenne on juuri graniitin vaikutuksesta syntynyt. Kaiken todennäköisyyden mukaan ekvivalentisia näiden liuskeiden kanssa, mutta nähtävästi graniitin pitemmän välimatkan takia niihin vaikuttamatta ja sen vuoksi laadultaan ja näöltään ensinmainituista eroavia, ovat ne liuskeet, joita esiintyy karttalehdellä B 5, lehden B 6 eteläisimmässä osassa ja lehden C 6 lounaiskulmassa. Täällä ovat tiiviit, tummanharmaat fylliitit vallitsevina vuorilajeina. Näiden mukana on useissa paikoissa vaaleanvärisiä tiiviitä dolomiitteja, jotka esiintyvät kerrostumina niissä, jolloin molemmat vuorilajityypit muodostavat usein rajoilla sekavuorilajeja. Pohjoisessa, Alatornion ja Tervolan pitäjien keskiosassa, liittyy näihin fylliitteihin jono tiiviitä, vaaleanvihreitä fylliitinnäköisiä sädekiviliuskeita. Tämän fylliittialueen ja aikaisemmin mainitun Yli- ja Alatornion, Tervolan ja Rovaniemen pitäjien kautta kulkevan liuskevyön välillä kohtaamme vuorilajialueen, jonka pääasiallisesti kvartsiitit valtaavat. Tämä alue alkaa lännessä Tornionjoelta Karttalehdellä 136, on aluksi kapeanlainen, mutta leviää tuntuvasti lehdellä C 6, jossa se käsittää laajoja osia Tervolan ja Rovaniemen pitäjistä. Suurimmalla osalla siitä ovat kvartsiitit jokseenkin selvästi klastillisia, jotavastoin ne NE :ssa ovat enimmäkseen liuskeisia tai lasimaisia. Viimeksi mainitun tyyppiset kvartsiitit muodostavat myöskin Rovaniemen liuskejonoon eri suuruisia vyöhykkeitä ja sitäpaitsi jotenkin. suuren yhtenäisen alueen Ylitornion kaakkoisosaan, heti napapiirin eteläpuolelle. Muita suurehkoja kvartsiittiesiintymiä on karttalehden C 6 sekä NE- että SE-osassa, ja kumpaisessakin osassa ne ovat osaksi klastillisia, osaksi enemmän kidemäisliuskeisia. Koillisessa ovat klastilliset tyypit keskittyneet Pyhätunturin-Luostotunturin vuoriryhmään, kun taas kidemäisliuskeiset kvartsiitit leviävät siitä kaakkoon ja itään Sodankylän, Kuolajärven ja Kemijärven raja-alueille. Kaakossa tavataan ensinmainittua tyyppiä Yli-Kitkajärven rannoilla, kun taas viimeksi mainitut kvartsiitit alkavat näiden seutujen N-puolella. Kaikille tässä mainituille kvartsiittialueille on ominaista, että liuskeiset ja lasimaiset kvartsiitit ovat monin paikoin ja usein hyvinkin tuntuvassa määrässä graniitin lävistämiä, kun taas

11 3 ei missään klastillisemmissa kvartsiiteissa ole asian laita näin, vaikka ne monessa paikassa ovat aivan graniittimassiivin lähellä. Tässä ja samalla analogian perusteella, maan muiden seutujen olosuhteisiin verraten, tehdään se johtopäätös, että klastilliset kvartsiitit kuuluvat nuorempaan muodostumaan kuin liuskeiset ja lasimaiset kvartsiitit, joita jälkimäisiä pidetään ekvivalenttisina aikaisemmin selitettyjen liuskeiden kanssa. Melkein kaikkialla, mutta erittäinkin suurella yhtenäisellä lounaisella kvartsiittialueella ja myöskin kaakossa, Kuusamon pitäjässä, tunkee kvartsiittien, myöskin klastillisten, läpi useimmiten sangen mahtavia ja hyvin lukuisia erilaisten metabasiittien kerrosjuonia. Näin ei kuitenkaan ole laita Pyhätunturin-Luostotunturin ryhmän kvartsiiteissa. Näiden metabasiittien joukosta voi erottaa vanhempia, useimmiten liuskeisten amfiboliittien muotoisia tyyppejä sarviväl'keliuskemuunnoksineen-, jotka lävistävät ainoastaan kidemäisliuskeisia kvartsiitteja ja niiden kanssa ekvivalenttisia liuskeita, nuoremmista tavallisesti vähemmän metamorfoseeraantuneista tyypeistä, jotka etupäässä lävistävät klastillisia kvartsiitteja. Vanhemman tyypin metabasiitteja esiintyy paitsi kvartsiitti- ja liuskealueilla myöskin useissa paikoissa hajallaan pienempien vanhemman kvartsiitin osien mukana graniittimassiivin aikaisemmin mainituissa gneissimäisissä reunavyöhykkeissä. Suurella kvartsiittialueella lounaa.ssa tapaamme, erittäinkin runsaasti Tervolan pitäjässä, kerroksia samoista dolomiiteista, joita esiintyy fylliittialueella etelämpänä. Myös Etelä-Rovaniemellä esiintyy muutamissa paikoissa näitä dolomiitteja, jotka täällä kuitenkin ovat osaksi dolomiittisen kalkkikiven luonteisia. Dolomiitteja tavataan sitäpaitsi karttalehden C 6 NE-rajalla, jossa niitä on useissa paikoissa Kitisen rannoilla ja myös hyvin vähän Kemijoen yläjuoksulla Etelä-Sodankylässä. Näissä seuduissa dolomiitit vuorokerrostuvat vanhempien kvartsiittien kanssa ja ovat niinkuin viimeksimainitutkin metabasiitin lävistämiä. Paitsi näitä dolomiitteja, joita pidetään vanhempien kvartsiittien ja liuskeiden muodostumaan kuuluvina, esiintyy nuorempien kvartsiittien mukaan useissa paikoissa liuskeita, joita voidaan pitää ekvivalentisina näiden viimeksi mainittujen kanssa. Nämä liuskeet ovat talkkiserisiitti- ja talkkikloriittiliuskeita, joita esiintyy ainoastaan hyvin ohuina ja vähäisinä kerroksina siellä ja täällä Alatorniolla ja NE-Tervolassa Kivalovuorten etelärinteellä. Tervolan pohjois- ja keskiosissa on useissa paikoissa näkyvissä välittömiä kontakteja nuoremman kvartsiitin ja dolomiitin

12 4 välillä. Tällöin nämä vuorilajit esiintyvät muutamissa paikoissa breksiamaisina, siten että kvartsiitti muodostaa sideaineen, sementin, joka ympäröi fragmentteja, jotka ovat enimmäkseen dolomiittia, joskus myös fylliittiä. Varsinaisia konglomeraattiliuskeita esiintyy Vähärunkausjoella Koillis-Tervolassa ja Pyhätunturin etelärinteellä Etelä-Sodankylässä. Sen suuren yhtäläisyyden perusteella, joka petrografisessa ja geologisessa suhteessa vallitsee edellisessä,nuoremmiksi" merkittyjen vuorilajien ja jatulisen muodostuman välillä maan muissa osissa, katsotaan ensinmainitut kuuluvan tähän muodostumaan, kun taas samanlaisista syistä on hyvin todennäköistä, että tässä,vanhemmiksi" kutsutut vuorilajit ovat iältään kalevaisia. Kemijoen yläjuoksulla Kaakkois-Sodankylässä tavataan irtokivissä konglomeraattiliusketta ja muutamissa kallioissa erästä n. s. regenereerattua graniittia, joita vuorilajeja tosin pidetään kalevaisina, mutta erään yläkalevaisen osaston pohjamuodostumina, joka leviää ulkopuolelle tässä käsiteltävien kartalehtien alueita. Lopuksi mainittakoon graniittimaiset tai osaksi dioriittimaiset vuorilajit, joita yleensä viiruisen, gneissimäisen luonteensa ja geologisen esiintymisensä perusteella täytyy pitää vanhempina kuin useimmat muut näillä kartta-alueilla esiintyvät vuorilajit. Ne valtaavat suurimman osan lehteen C 6 kuuluvasta osasta Simon pitäjästä ja lähinnä olevista seuduista Rovaniemellä ja Pudasjärvellä. Näiden viimeksi mainittujen vuorilajien kanssa ekvivalenttisia ovat mahdollisessti muut vanhemmat eruptiivit, joita tavataan lehdellä B 5, jossa ne valtaavat rantatienoon Tornionjoen alajuoksulta lehden itärajalle, sen lisäksi rannikkosaaret etelässä ja sitäpaitsi pienen alan lehden NE-kulmassa. Nämä eruptiivit ovat osaksi kvartsinpitoista gabbroa ja osaksi dioriittia ja graniittia. Näitä tässä lyhyesti mainittuja vuorilajeja selitetään lähemmin seuraavassa, mikäli mahdollista ikäjärjestyksessään, alkaen näiden kolmen karttalehden alueilla esiintyvistä vanhemmista vuorilajeista. Vanhempia eruptiivivuorilajeja. (prekalevaisia). Vuorilajeja, joita sekä rakennelaatunsa että geologisen esiintymisensä perusteella on pidettävä vanhempina kuin kaikkia

13 5 muita näiden karttalehtien alueilla esiintyviä vuorilajeja ja ovat siis, niinkuin alempana lähemmin selitetään, todennäköisesti prekalevaisia, esiintyy karttalehtien C 6 ja B 5 eteläisimmissä osissa. Karttalehdellä C 6 ovat kysymyksessä olevat vuorilajit enimmäkseen vahvasti paineliuskeisia gneissimäisiä graniitteja ja dioriitte ja, joitten pääasiallisena levenemisalueena on karttalehdelle sattuva osa Pohjois-Simosta. Lehdellä B 5 on vanhempina eruptiiveina kvartsinpitoinen gabbro, dioriitti ja graniitti. Simon graniitti ja dioriitti. Lounais- ja keskiosat kysymyksessä olevasta alueesta Simon pitäjässä valtaavat liuskeentuneet gneissimäiset graniitit, jotka ovat keski- ja karkearakeisia ja väriltään punertavia tai harmaita. Ne ovat biotiittigraniitteja, joissa vain poikeustapauksessa on jonkunverran sarvivälkettä. Salisia aineksia, joina on oligoklaasi, ortoklaasi, vähän mikrokliinia ja kvartsi, on enemmän kuin femisiä. Ruonajoen itäpuolella alkavat nämä graniitit kuitenkin tulla tummista mineraaleista rikkaammiksi ; myöskin sarvivälkegraniittia esiintyy, ja vähitellen ne tulevat yhä enemmän dioriitin näköisiksi, kunnes vihdoin alueen itä- ja koillisosissa dioriitit tulevat miltei yksinään vallitseviksi. Nämä dioriitit ovat keski- tai karkearakeisia, tummanvihreän harmaita tai harmahtavia vuorilajeja. Tummina mineraaleina on pääasiallisesti biotiitti, mutta joskus on, sen ohella sarvivälke runsaasti edustettuna, tai on sarvivälke ainoana vallitsevana femisenä mineraalina. Näyttää siltä kun sarvivälke olisi ollut alkuperäinen feminen aines ja biotiitti sekundäärinen muunnostulos tästä mineraalista. Nähdään usein n im. j o makroskooppisesti selvään kuinka pienet biotiittisuomut esiintyvät aggregaateissa, joilla on sarvivälkeyksilöiden piirteet, seikka jota vahvistaa myöskin mikroskooppinen tarkastus. Femisten komponenttien välissä näkee dioriiteissa makroskooppisesti aina suuren joukon maasälpäyksilöitä ja sen ohella kvartsia vaihtelevin, joskus jokseenkin tuntuvin määrin. Joskus ovat kvartsirakeet sinertäviä. Usein on vuorilaji vahvasti epidoottiseeraantunutta. Mineraalikokoumuksensa perusteella ovat siis vuorilajit pidettävät tonaliittityyppisinä kvartsidioriitteinä. Tämä selviää myöskin mikroskooppisesta tutkimuksesta, joka osottaa että vuorilajia muodostavat mineraalit ylipäänsä ovat samoja dioriittimaisissa ja graniittimaisissa tyypeissä. Pääasiassa ainoastaan komponenttien paljoussuhteet aiheuttavat molempien vuorilajityyp-

14 s pien eron, johtuen siitä että dioriitissa femiset mineraalit tulevat vallitseviksi. Viimeksimainituissa vuorilajityypeissä ovat kuitenkin maasälvät melkein yksinomaan albiitti-oligoklaasia, jotavastoin ortoklaasia on niissä vähemmän kuin graniiteissa ja mikrokliini puuttuu. Dioriitit samaten kuin graniititkin ovat jokseenkin gneissimäisiä, ja molemmissa tyypeissä havaitaan usein ruhjoutumisvyöhykkeitä. Sekä dioriitin että graniitin rakenne esiintyy mikroskoopissa yhtäläisenä. Useimmat ainekset ovat allotriomorfisia ja niin liittyneet toisiinsa, että syntyy jonkunlainen autallotriomorfinen mosaiikkirakenne. Usein näkee taipuneita tai rikkimurtuneita suuria oligoklaasiyksilöitä ja aaltoilevasti sammuvaa kvartsia pienempien kvartsirakeiden ja maasälpien muodostamien hienompirakeisten kohtien ympäröiminä, joitten välille on usein kasaantunut runsaasti biotiittilamelleja. Tämä kataklaasi-ilmiöiden ja uudestikiteymisen aiheuttama muurilaastimainen. rakenne muistuttaa paikoin kiteisissä liuskeissa esiintyvää diablastista rakennetta. Ainoat idiomorfiset mineraalit ovat aksessooriset : apatiitti, titaniitti, zirkoni ja magnetiitti. Epidootti sekundäärisenä muodostumana maasälvän jälkeen esiintyy osaksi isompina rakeina ja osaksi pieninä mikroliitteina, jotka yhdessä pienien muskoviittisuomujen kanssa täyttävät oligoklaasiyksilöt. Erästä erikoista graniittista tyyppiä, näöltään jokseenkin harvinaista, joka kuitenkin kaiken todennäköisyyden mukaan on pidettävä symmagmaattisena tässä selitettyjen vuorilajien kanssa, esiintyy kysymyksenalaisessa seudussa heti pienen. Suhankojärven itäpuolella. Vuorilaji on vaaleata, vihreänharmaata, keskirakeista ja tavattoman maasälpärikasta muiden ainesten kustannuksella. Mikroskoopissa näkyvät komponentit ovat vihreänharmaita maasälpiä, siniharmaita kvartsirakeita, mustia biotiittisuomuja ja täplinä esiintyvää vihreätä epidoottia. Mikroskoopissa näkee, että maasälvät ovat suurimmaksi osaksi albiittia, sen ohella oligoklaasia ja jonkunverran ortoklaasia ; yksilöt ovat täynnä niihin sulkeutuneita biotiittilehtisiä ja pieniä kvartsirakeita. Suurempia kvartsirakeita, aina allotriomorfisia, on likistynyt maasälpäyksilöiden väliin ja on niitä tuntuvasti vähemmän. Biotiitti on tumman oliivinvihreää ja muodostunut pieniksi, enimmäkseen hyvin idiomorfisiksi lehdiksi, kasaantunut aggregaateiksi ja esiytyy muuten tavallisesti maasälpäyksilöiden reunoilla. Aksessoorisesti tavataan magnetiittia ja titaniittia. Muuten vallitsee sama muurilaastirakenne kuin edelläkerrotuissa graniiteissa ja dioriiteissa.

15 7 Tämän' graniittityypin jossakin määrin harvinaisen kokoumuksen ja laadun vuoksi arveltiin siitä tehdyllä kemiallisella analyysillä olevan mielenkiintoa. Analyysin teki Geologisen toimiston kemiallisessa laboratoriossa Helsingissä neiti T :ri Naima Sahlbom ja tulos, joka saatiin, näkyy taulussa sivulla 73. Analyysistä selviää että tässä on tavattoman natronrikas graniitti, joka samassa suhteessa on myös merkillinen tavattoman korkeasta Ah 03 pitoisuudestaan. Tämän kanssa hyvin yhtäpitävä on myöskin analyysiluvuista, samalla käyttäen mikroskooppisen tutkimuksen tulosta, likimääräisesti laskettu mineraalikokoumus, joka tässä alla esitetään : natronmaasälpää % kalkkimaasälpää 9.50 kalimaasälpää 5.50 kvartsia 14.- biotiittia 10.- ~, magnetiittia 1.50 titaniittia ja epidoottia Tässä selitetyt vanhemmat graniitit ja dioriitit sattuvat useassa paikassa kosketukseen nuoremman postkalevaisen graniitin kanssa, joka muodostaa pieniä enklaaveja (erillään olevia alueita) vanhempaan graniittiin ja rajoittuu idässä dioriittialueeseen. Vanhempien eruptiivien läpi kulkee sitäpaitsi lukuisia nuoremman graniitin apofyysejä, jotka esiintyvät vaaleanpunaisina, karkearakeisina juonina. Lukuunottamatta näitä juonia ei suoranaista kontaktia nuoremman graniitin ja vanhempien eruptiivien välillä kuitenkaan ole näkyvissä, mutta esiintyy kyllä vanhempia gneissigraniitin osia, jotka mahdollisesti ovat identtisiä vanhemman graniitin kanssa, sulkeumina postkalevaisessa graniitissa Rahaselän seudulla ja samoin Suhankojärven eteläpuolella. Idässä näyttää dioriitin ja nuoremmangraniitin välinen raja seuraavan erästä siirrosviivaa, jonka suuntaa osottavat Saukkojärvet, Saarijärvi ja Simojoki. Alatornion gabbro, dioriitti ja graniitti. Vanhat, osaksi graniittisiin vuorilajityyppeihin sekoittuneet emäksiset eruptiivit valtaavat Alatornion pitäjän rantakaistaleen,

16 8 rannikkosaaret siihen luettuina, ja ulottuvat rajan yli Ruotsin puolelle jotenkin pitkän matkaa Haaparannan kaupungista länteenpäin ja pohjoiseen pitkin Tornionjoen oikeanpuolista rantaa Karl Gustafin pitäjään. Suomen Alatorniolla ne rajoittuvat pohjoisessa fylliittimäisiin liuskeihin ja dolomiitteihin. Kaakossa lähellä karttalehden B 5 itärajaa nämä vuorilajit ovat Laivajärven S-puolisessa seudussa pääasiallisesti muodostuneet kvartsigabbron tai kvartsinoriitin tapaisiksi. Niitä on näkyvissä vain harvoissa paikoissa matalina kallioina, joista enin huomattavia ovat Herajärvenkalliot Laivajärven ja merenrannikon keskivälillä, ja ovat ne siellä keski- ja karkearakeisia, tasarakeisia, oliivinvihreän harmaita vuorilajeja. Makroskooppisesti on niiden kokoumuksessa mustia pyroksenirakeita ja biotiittisuomuja, joitten välissä on lukuisia oliivinvihreitä tai harmaita maasälpiä, ja näkyy niissä joskus liuskeisuuden merkkiä. Mikroskoopilla tutkittaessa selviää, että femisinä mineraaleina on diopsidia, hy persteniä ja biotiittia, joitten ohella on aksessoorisesti magnetiittia, ilmeniittiä ja apatiittia vähissä määrin. Sekä diopsidi että hypersteni sisältävät lukuisesti niihin sulkeutuneita pieniä rautakiilleneulasia. Paikoitellen jää hypersteni joskus ainoaksi pyroksenimineraaliksi, ja vuorilaji saa silloin noriitin luonteen, mutta makroskooppisesti ei näy mitään eroa tämän tyypin ja diopsidinpitoisen välillä. Saliset mineraalit ovat suurimmaksi osaksi oligoklaasi-andesiinia, mutta jonkunverran on myös mikrokliinia ja ortoklaasia. Kvartsia ei ole varsin runsaasti, mutta esiintyy sitä joskus myrmekiittisesti yhteenkasvaneena plagioklaasin kanssa. Lukuunottamatta apatiittia, joka on muodostunut jyrkästi rajoitetuin kidemuodoin, on hypersteni paraiten idiomorfinen komponentti. Diopsidi ei ole niin selvään idiomorfinen. Biotiitti on aina allotriomorfinen ja näyttää olevan osaksi sekundäärisesti syntynyt hyperstenin ja diopsidin jälkeen. Alla oleva hyvin vahvasti suurennettu kuva (kuva 1) osottaa miten biotiitti ja kvartsi jonkunlaisena mikropegmatiittisena yhteenkasvettumana ovat muodostuneet hyperstenikiteen resorbeerautuneen osan kustannuksella. Vuorilajissa näkee selviä jälkiä vahvoista mekaanisista häiriöistä ; erittäinki i ovat plagioklaasisälöt usein taipuneita ja joskus rikkimurtuneitakin. Herajärvenkallioitten kvartsigabbron mikroskooppinen rakenne käy selville kuvasta 2. Kemiallinen kokoumus selviää sivulla 74 esitetystä analyysistä, jonka neiti T :ri Naima Sahlbom on tehnyt.

17 Mineraalikokoumus lasketaan,,normista" (sivu 74) ja mikroskooppisesta mineraalimääräyksestä seuraaviksi likimääräisiksi arvoiksi : Natronmaasälpää 24.so % kalkkimaasälpää 15.- kalimaasälpää 10.- kvartsia 5.50 hypersteniä 21.- diopsidia 7.- biotiittia 13.- rnagnetiittia 1.50 ilmeniittiä 1.50 apatiittia Kuva 1. Resorbeeraantunut hyperstenikide ja biotiitin ja kvartsin granofyyrinen yhteenkasvettuma kvartsigabbrossa Herajärvenkallioista Alatorniolta. a) hypersteniä, b) biotiittia, c) kvartsia, d) rautamalmia. Suurennus noin 30 kert. Laivajärven länsipuolisessa seudussa Tornionjoen päähaaraan saakka on tällä alavalla delttamaalla ainoastaan harvoin näkyvä vuoriperä pääasiallisesti dioriittia, mutta on se paikoin myös granodioriittista tai graniittimaista. Sama on asianlaita rannikkosaarilla Tornionjoen suun edustalla, sikäli kun vuoriperää täällä on näkyvissä. Dioriitti on suurimmaksi osaksi karkea- tai keski- 2

18 rakeista, tummanharmahtavaa väriltään ja näkee siinä usein pilsteisyyttä. Mustia femisiä mineraaleja ympäröivät usein harmaat tai punertavat maasälvät, jotka mikroskoopissa huomataan olevan oligoklaasia sekä jonkunverran mikrokliinia ja ortoklaasia. Kvartsia on siinä tavallisesti jokseenkin runsaasti muodostaen usein kauniita myrmekiittisiä yhteenkasvettumia oligoklaasin kanssa. Ennen selitetyssä kvartsigabbrossa vallitsevat pyroksenimineraalit ovat tässä vaihettuneet vihreään sarvivälkkeeseen, joka kuitenkin joskus sisältää vaaleamman diopsidisen sydämen ; sen ohella esiin- Kuva 2. Kvartsigabbroa Herajärvenkallioista. Noin 10 kert. suurennettu. Diopsidi esiintyy selvimmin kolmessa suuressa juovaisessa rakeessa kuva keskustassa, kaksi niistä vaaleata ja kolmas (vähän alempana) tummempi. H3 persteni näkyy hyvin rajoitettuina kiderakeina, osaksi mustia osaksi vähän vai leampia selvine halkeilurakoineen. Muut mustat tai hyvin tummat alat ovi osaksi biotiittia ja osaksi rautamalmia. Plagioklaasit tuntee helposti kaksoi, viiruistaan. Valkeat alat ovat suurimmaksi osaksi ortoklaasia tai kvartsia (al lotriomorfista.) tyy paljon biotiittia, luultavasti sekundääristä sarvivälkkeen jälkeen. Tämä viimeksimainittu mineraali on usein granofyyrisesti kasvanut yhteen kvartsin kanssa, niin että se näyttää olevan täynnä pieniä säännöttämästi rajoittuneita pitkulaisia ja taipuneita samansuuntaisia kvartsiyksilöitä. Yhteenkasvettuma on siis myrmekiittimaista. Satunnaisina esiintyy magnetiittia, ilmeniittiä, apatiittia ja zirkonia. Merkkiä vahvasta painemetamorfosista näkyy sekä maansälpäsälöjen että biotiittilevyjen taipumisissa ja murtumisissa ja kvartsin aaltoilevassa sammumisessa.

19 11 Koivusaaren (Björkön) pohjoisrannalla Pappilanniemellä aivan lähellä Tornion kaupunkia on dioriitti osaksi hyvin Ilienorakeista ja jonkunverran amfiboliitin näköistä. Eräs täällä in situ tavattu lohkare oli osaksi tätä hienorakeista dioriittia, osaksi vaaleamman harmaata granodioriittia. Jälkimäisessä oli edellisen fragmentteja ja se lävisti sitä suonina. Aivan löytöpaikan vieressä on kiinteänä kalliona tummanharmaata keskirakeista dioriittia, jota lävistävät kapeat vaaleanpunaiset graniittisuonet. Muutama km. itäänpäin Tornion kaupungista, Färimäellä, tavattiin tummempia, jonkunverran pilsteisiä dioriittimaisia osia, joita ympäröi vaaleampi graniittinen aines. Muuten on Björköllä (Koivusaarella) ja myöskin Bockholmenilla (Pukinsaarella) Tornionjoen suulla tavattu useissa paikoissa graniittimaisia juonia dioriitissa, ja myöskin Herajärvenkallioittein kvartsigabbron läpi kulkee lukuisia kapeita graniittimaisia juonia. Jos tarkastamme näitä suhteita ja otamme samalla huomioon sen seikan, että seudun enemmän tai vähemmän in situ olevissa irtonaisissa vuorilajilohkareissa hyvin usein voi huomata eri asteilla olevien emäksisempien ja happamampien eruptiivityyppien välisiä muunnoksia, niin näyttää todenmukaiselta, että täällä esiintyvät eruptiivit, gabbro, dio riitti ja graniitti ovat osia samasta magmalähteestä, jonka eruptsionit alussa olivat emäksisiä, mutta lopuksi muuttuivat yhä enemmän happamiksi. Viimeisen eruptsionivaiheen magma on silloin jähmettynyt graniittina ja tällöin osaksi ympäröinyt ja lävistänyt jo kovettuneet emäksisempää laatua olevat osat. Tähän näiden vanhempien eruptiivien viimeiseen eruptsionivaiheeseen on silloin myös luettava puhdas graniittinen vuorilaji, nimittäin harmaa, keskirakeinen biotiittigraniitti, jota on kiinteänä Kantojärven eteläpuolella n. 2 penik. N päin merenrannikolta lehden B 5 koilliskulmassa. Tämä graniitti eroaa mineraalikokoumukseltaan ylempänä selitetystä dioriitista ainoastaan siinä, että salisten ainesten määrä on paljon suurempi kuin femisten. Rakenne on sama ja paineilmiöt yhtä selväpiirteisiä. Pari km. ESE päin tästä graniitin esiintymispaikasta tavataan Mustakumpu nimisessä vuoressa taas keskirakeista tummanvihreän harmaata emäksistä gabbrodioriittiinaista vuorilajia, joka myös lienee näihin vanhempiin eruptiiveihin kuuluva.,,vanhempien graniittien" värillä on vielä merkitty pieni ala karttalehden C 6 kaakkoisimmassa kulmassa. Oikeastaan täällä ei ole vuoriperä näkyvissä, mutta lähinnä rajoittuvilla vielä julkaisemattomilla karttalehdillä esiintyvän prekalevaisen gneissigraniitin levenemisrajojen suunnan ja kulun perusteella katsotaan tämä ala kuuluvan yllämainitun gneissigraniitin piiriin.

20 12 Kalevaisia vuorilajeja. Alueella tavataan laajoilla aloilla vuorilajeja, jotka ulkomuodoltaan, petrografiselta luonteeltaan ja esiintymistavoiltaan ovat hyvin samallaisia kuin maan muissa osissa, erittäinkin Itä-Suomessa esiintyvät, Suomen geologien kalevaisiksi" nimittämät muodostumat. On hyvin todennäköistä, että täällä esiintyvät vuorilajit tosiaan kuuluvat samaan muodostumaan kuin viimeksimainitut, mutta täyttä varmuutta siitä ei vielä ole jo senkin tähden, että tässä selitetyt vuorilajit muodostavat jonkunverran muista kalevaisista muodostumista erillään olevan ryhmän. Seuraavassa niitä kuitenkin kutsutaan kalevaisiksi, vaikka se tapahtuu sen edellytetyn mahdollisuuden vaatimalla reservatsionilla, että vastainen tutkimus, nojaten maan geologisten suhteiden täydellisempään tuntemiseen ja erittäin niiden seutujen, jotka ovat tämän kysymyksessä olevan alueen ja Itä-Suomen välillä, voisi tulla tässä suhteessa enemmän tai vähemmän eroaviin tuloksiin. Tässä kalevaisiksi merkityt vuorilajit, jotka ovat fylliittejä, kiilleliuskeita, kiilleliuskemaisia gneissejä, kloriittiliuskeita, sarvivälkeliuskeita ja sarvivälkegneissejä, kvartsiittimaisia serisiittiliuskeitå, kvartsiitteja, dolomiitteja ja metabasiitteja, muodostavat erittäin laajan ja yhtenäisen alueen karttalehden C 6 eteläosassa. Siellä ne käsittävät suuria osia Alatornion, Ylätornion, Tervolan ja Rovaniemen pitäjistä ja tämän yhteydessä ne leviävät myöskin lehdille B 6 ja B 5 vallaten niissä suurimman osan Alatorniosta, osia Karungista ja Etelä-Ylitorniosta. Edelleen niitä esiintyy suurilla aloilla sekä lehden C 6, Sodankylän, NE-osassa Kemijärvellä ja Kuolajärvellä, että myöskin saman lehden kaakkoisosassa Kuusamon ja Pudasjärven pitäjissä. Lopuksi tavataan kalevaisia muodostumia fragmenttaarisina jäännöksinä siellä ja täällä suuren graniittimassiivin reunavyöhykkeellä, jonka massiivin ikä niinkuin edempänä saamme nähdä on postkalevainen, ja nuo viimeksi mainituilla aloilla esiintyvät graniitinsekaiset gneissimäiset vuorilajit ovat kaiken todennäköisyyden mukaan muuttuneita kalevaisia muodostumia, niinkuin toisessa postkalevaisen graniitin selitykseen liittyvässä luvussa tullaan osottamaan. Fylliittej ä. Ylläluetelluista kalevaisista vuorilajeista ovat fylliitit erittäinkin alueen lounaisosissa hyvin yleisiä ja voidaan sanoa enin le-

21 vinneitä vuorilajeja Karungin, Alatornion ja Tervolan pitäjien eteläosissa. Niitä esiintyy myöskin Ylitornion eteläisimmässä osassa, jossa ne kuitenkin pian vaihettuvat kiilleliuskeihin. Tyypillisessä muodossaan nämä fylliitit ovat tummanharmaita, tiiviitä, ohutliuskaisia vuorilajeja, joilla on simpukkamainen murtopinta ja pinnalla ruosteenruskea paperinpaksuinen rapautumiskuori. Kerrallisuus esiintyy vielä paikoin selvästi yhdensuuntaisina vuorottelevina tummempina ja vaaleampina juovina ja on useimmissa tapauksissa poikittain liuskeisuutta vastaan. Liuskepinnat ovat usein silkinhohteisia, 'ne ovat tavallisesti suoria, mutta joskus myös aaltomaisesti taipuneita ja niissä näkee pieniä poimuja. )Ei ole harvinaista että fylliitit sisältävät makroskooppisesti näkyviä pyriittikiteitä ja poikkeustapauksissa myös magneettikiisua ja magnetiittia. Niinpä esiintyy esim. Ylitorniolla Kivijärven koillisrannalla (lehti C6) fylliittimäistä liusketta, jossa on joukoittain pieniä magneettikiisukiteitä järjestyneinä yhdensuuntaisiin juoviin kohtisuoraan liuskeisuutta vastaan, ja Alatorniolla Kaitaharjun luona Aapajärven itäpuolella (lehti B 6) fylliitti sisältää paikoin pieniä oktaedrisiä magnetiittikiteitä. Kapeita, hienoja kvartsisuonia kulkee usein läpi fylliittien eikä ole niinkään harvinaista, että ne ovat hiukan siirtyneitä, osottaen siten kuinka nämä liuskeet ovat olleet mekaanisten häiriöiden alaisina. Mikroskooppinen tutkimus osottaa fylliittien sisältävän pääasiallisesti pieniä kvartsirakeita ja biotiittisuomuja ja sinne tänne hajaantuneita karbonaatteja, ja niihin on runsaasti sulkeutunut pieniä rautamalmirakeita. Sen lisäksi niissä on usein jonkunverran plagioklaasia ja pieniä, hienoja turmaliini-, zirkoni- ja joskus rutilikiteitä. Alkuperäinen kerroksellisuus esiintyy preparaatissa vuorottelevina karkeammista ja hienommista rakeista muodostuneina yhdensuuntaisina osina, tai myös pienten rautamalmirakeiden paljouden vaihteluina. Liuskeisuutta sitä vastoin osottaa pääasiallisesti pienten kiille- ja kloriittisuomujen yhdensuuntainen järjestys. Kiillemäärä näkyy olevan epätasaisesti jakautunut ; kiilleköyhissä kohdissa on usein runsaasti hienoja kloriittisuomuja, jotka esiintyvät tiheänä massana. Paikoitellen on fylliiteille ominaista runsas hiilenpitoisuus, jonka vuoksi niillä on hiilimusta väri. Sellaisia hiilenpitoisia fylliittejä tavataan pienellä alalla muutama km. NNE päin Hanhirovasta Aapajoen kylässä Karungissa (lehti B 6) ja Myllyaholla Tervolan kirkon ja Pesolan talon keskivälillä Kemijoen itärannalla Etelä-Tervolassa (lehti C6). Kuvat 3 ja 4 osottavat näi- 13

22 Kuva 3. Hiililiusketta Hanhirovalta, Alatornio. Suurennus n. 6 kert. Yhdensuunt. nikolit. Mustat rihmamaiset osat merkitsevät hiiltä, vaaleammat kohdat liuskemassaa ja siinä olevia suurempia kvartsirakeita. den hiililiuskeiden mikrostruktuuria. Kuva 3 esittää näytettä ensinmainitusta paikasta ja preparaatti on otettu melkein kohtisuoraan liuskeisuutta vastaan. Tässä näkyy hyvin hieno kudos pienistä biotiittisuomuista ja kvartsirakeista ja tämän läpi kulkee lukuisia pitkiksi venyneitä toistensa yhteydessä olevia hiilisubstanssirihmoja. Kuva 4 taas esittää preparaattia Myllyahon hiililiuskeesta, jonka pinta, niinkuin näyttää, on likipitäin liuskeisuuden suuntainen. Tässä näkyy hiilisubstanssin yhtenäisempi massa ja siinä lukuisina sulkeumina erisuuruisia kvartsirakeita. Sen johdosta ; että Karungin, Alatornion ja Tervolan fylliittien mukana on dolomiittikerroksia, esiintyy näiden vuorilajien välisillä kosketuskohdilla myöskin niiden välimuotoja dolomiittisina f ylliitteina. Makroskooppisesti eroavat sellaiset sekaliuskeet tyypillisistä fylliiteistä siinä, että niissä esiintyy epäselvempi liuskeisuus, ovat pehmeämpiä ja että niiden liuskepinnoilta puuttuu silkinkohde. Mikroskooppisesti esiintyy lisäksi eri suurin määrin dolomiittirakeita. Sellaisia liuskeita tavataan esim. Heikkilän talon S-puolella Karungin eteläosassa (B 5 ja B 6), Kaitaharjun talon luona Aapajärven itäpuolella Alatorniolla (B 6) ja myöskin Ylä-Paakkolan kylässä Tervolan pitäjässä (C 6). Alatornion eteläosassa muutama km Hammasjärveltä luoteeseen (B 5) esiintyy matalassa,.katajamaa" nimisessä kalliossa

23 tiivistä mustaa fylliittiä, joka sisältää paikoin hyvin runsaasti makroskooppisesti näkyviä vaaleanharmaita, rapautuneita ja rikkisyöpyneitä, enimm. noin sm pituisia andalusiittikiteitä. Vuorilaji on senvuoksi harmahtavan ja arpisen näköistä, tai näkee sen pinnalla usein pieniä koloja niissä paikoissa, missä reliefimäisesti ulkonevat andalusiittikiteet ovat irtaantuneet liuskeverhostaan. Mikroskoopissa nähdään kuinka suuret andalusiittikiteet ovat täynnä pieniä sulkeumia liuskemassan muista aineksista, erittäinkin biotiittisuomuja ja rautamalmirakeita. Andalusiitin esiintyminen liuskeessa johtaa otaksumaan että vuorilaji on saanut kokea kontaktivaikutusta. Läheisyydessä ei ole mitään tätä liusketta nuorempaa eruptiivivuorilajia kiinteänä Kuva 4. Hiililiusketta Myllyaholta, Tervola. Suurennus noin 10 kert. Yhdensuunt. nikolit. kalliona näkyvissä, joka olisi voinut olla tähän syynä, mutta voihan ajatella sellaista olevan tällä paikalla syvemmällä, liuskekerrosten peittämänä. Johtuu silloin ensiksi mieleen nuoremmat metabasiitit, jotka esiintyvät lehden B 5 ulkopuolella lähellä sen itärajaa, ja voi helposti otaksua niiden leviävän sieltä luoteissuuntaan Alatornion pitäjään. Fylliittialueen pohjoisreunalla esiintyy fylliittien ja pohjoisempana olevien metabasiittien välillä vyöhyke vaaleanvihreitä fylliittimäisiä sädekiviliuskeita, joita on kiinteänä kalliona Sattajärven ja Virsajärvien seuduilla Alatorniolla ja Kaisajoen eteläpuolella Tervolassa ja joita on pidettävä joko vahvasti emäksisen eruptiiviaineksen sekaisina fylliitteinä tai tuffimaisina muodostu-

24 16 mina. Näitä vuorilajeja käsitellään tarkemmin edempänä luvussa, jossa selitetään jatulisia metabasiitteja. Muuten ei missään tässä kerxotulla fylliittialueella tavata emäksisten eruptiivien juonia, eikä myöskään ole apofyysejä suuresta, pohjoisessa olevasta nuoremmasta graniittimassiivista. Nämä fylliitit muodostavat selvästi kalevan osia, jotka ovat kauempana viimeksimainitusta massiivista ja sen vuoksi säilyneet tämän vaikutuksista. Fylliittien kulku on suurin piirtein katsoen melkein W-E suuntainen, siellä ja täällä esiintyviä NW-SE tai NE-SW suuntaisia poikkeuksia lukematta. Kaade on pystysuora tai jyrkkä, milloin N, milloin S päin. Liuskeet esiintyvät enimmäkseen ainoastaan matalina, ympäristön maanpintaa tuskin korkeampina kallioina, jotka tavallisesti ovat vahvasti rakoilleet ja pinnaltaan epätasaisia. Huomattavaa on ettei tällä suurella yhtenäisellä kalevaisten_ fylliittien ryhmällä ole välitöntä jatkoa Tornionjoen oikealla, Ruotsin puoleisella rannalla, vaan sen katkaisee jyrkästi tämän joen uoma. Sillä Ruotsin puolella alkavat vanhemmat, prekalevaiset dioriitit ja gabbrovuorilajit jatkona jo selitetyille lehden B 5 rannikolla esiintyville vuorilajeille. - Tästä käy selville, että Tornionjoki, joka täällä suurin piirtein katsoen kulkee suoraviivaisesti NNW-SSE suuntaan, seuraa tässä siirrosviivaa. Maaosat tämän viivan itäpuolella näyttävät vajonneen kun taas lännessä jonkunverran alempi taso on degradatsionin takia tullut näkyviin. Kappaleen matkaa pohjoisempana, Ruotsin puolella Tornionjoen rannalla Hietaniemen pitäjässä, katkaisee postkalevainen graniitti kalevaisten liuskeiden levenemisen länteenpäin. Kiilleliuskeita ja kiilleliuskemaisia gneissejä. Vuorilajit, jotka ovat väliin puhtaita kiilleliuskeita ja väliin saavat gneissimäisemmän muodon, muodostavat pitkälle ulottuvan vyöhykkeen suuren nuoremman graniittimassiivin ja sen reunavyöhykkeiden eteläpuolelle. Tämä liuskevyöhyke alkaa lännessä karttalehdellä B 6 Tornionjoen itärannalta Karungin ja Ylitornion pitäjien rajalta ja ulottuu sieltä Ylitornion, Alatornion ja Tervolan pitäjien osien kautta pitkälle Rovaniemen pitäjään karttalehdellä C 6. Alussa nämä liuskeet muodostavat SW-NE suuntaan kulkevan jonon, joka Rovaniemen pitäjässä muuttuu E päin kaarevaksi ja näin vähitellen saa kaakkoisen suunnan seuraten Kemijoen kulkua Rovaniemen kirkonkylän yläpuolella. Liuskei-

25 den kulku seuraa suurin piirtein samoja suuntia ja kaade on pystysuora tai jyrkkä. Samat vuorilajit muodostavat myös muuallakin karttalehdellä C 6 erisuuruisia alueita. Niinpä tapaamme niitä Etelä-Rovaniemellä Narkauksen kylässä, jossa niitä on Ulku- ja Kamsajärvien välillä kulkien SW-NE suuntaan. Edelleen niitä esiintyy lehden C 6 NE kulmassa Pohjois-Kemijärvellä, Kuolajärvellä ja Etelä-Sodankylässä, pääasiassa W--E, mutta osaksi myöskin NW -SE kulkevassa suunnassa. Lopuksi ne muodostavat myöskin karttalehden kaakkoisimmassa osassa Kuusamon pitäjässä Yli- Kitkajärven N-puolella kapean SW-NE suuntaan kulkevan jonon ja kappaleen matkaa täältä kaakkoon toisen sellaisen jonon, joka ulottuu Pudasjärven pitäjän puolelle. Kaade on kaikilla näillä esiintymispaikoilla enimmäkseen melkein pystysuora tai hyvin jyrkkä. Suuren graniittimassiivin S-puolella olevan ensinmainitun kaarenmuotoisen liuskejonon länsiosassa ovat kiilleliuskeet, joita erottaa jono nuorempia kvartsiitteja ja metabasiitteja aikaisemmin selitetystä fylliittialueesta, osaksi vielä hyvin fylliittimäisiä. Ne ovat enimmäkseen tummanharmaita, hienorakeis-tiiviitä vuorilajeja, joissa kiillepitoisuus esiytyy makroskooppisesti selvemmin tai epäselvemmin. Pohjoisempana ne saavat yhä enemmän puhtaiden kiilleliuskeiden luonteen, pintaliuskeisuus väistyy viivamaisen tieltä ja vuorilajit tulevat pilsteisemmiksi ja karkeara- '. eisemmiksi. Lähempänä N-puolella olevaa graniittimassiivia kiilleliuskevyö vaihettuu lopuksi siihen graniittien sekaiseen gneissimäisten vuorilajien reunavyöhykkeeseen, josta jälempänä tehdään selkoa. Tämän liuskejonon itäisellä jatkolla, niinkuin muillakin tässä ylempänä luetelluilla kalevaisilla liuskealueilla, vallitsevat tummemmat ja vaaleamman harmaat kiilleliuskeet vaihtelevine raesuuruuksineen. Ne ovat tavallisesti hyvin rikkaita kiilteestä, joka on milloin biotiittia milloin muskoviittia, ja ne ovat kaksikiilteisiä. Maasälvän lisääntyessä ne usein tulevat gneissimäisiksi, ja näitä gneissikiilleliuskeita tavataan laajalti niiden joukossa. Niinkuin edempänä lähemmin selitetään, seuraa näitä kalevaisia liuskeita tällä alueella niiden kanssa ekvivalenttisia liuskeisia kvartsiitteja, jotka leviävät yhtäjaksoisesti laajoille aloille ja sitäpaitsi muodostavat myöskin siellä ja täällä pieniä kerrostumia kiilleliuskealueiden ' keskellä. Kiilleliuskeiden ja kvartsiittien välisillä kosketuskohdilla muuttuvat molemmat vuorilajit tavallisesti toinen toiseksi ja näkee siellä joskus vuorokerrostumistakin.. Näin 3 17

26 18 syntyneitä kvartsiittimaisia kiilleliuskeita tavataan paljon Rovaniemellä sekä lähellä kirkonkylää että myöskin pitäjän kaakkoiskulmalla Kemijoen varrella Kaihuanvaaran eteläpuolisessa seuduissa, sitäpaitsi Kemijärven-Kuolajärven rajaseuduilla koillisessa, ja Pudasjärven pitäjässä. Myöskin karttalehtialueen C 6 kaakkoisimmassa kulmassa esiintyy muiden siellä olevien kalevaisten liuskeiden ja kvartsiittien yhteydessä kvartsiittimaisia kiilleliuskeita, osaksi serisiittiliuskeiksi muodostuneina. Näitä liuskeita esiintyy Yli-Kitkajärven ja Livojärven välillä ja tavataan myös Raistakan ja Kumpulahden talojen välisellä seudulla, Holapanniemellä Livojärven läntisimmällä lahdella, Kiurusenvaarassa, joka on Turjanselän ja Waranganselän välillä, ja Mustavaaran niemessä Raiskalan talon itäpuolella Yli-Kitkajärven rannalla, ja metabasiitit lävistävät niitä monessa paikassa. Vuorilajit ovat hienorakeisia tai melkein tiiviitä vaaleanharmaita liuskeita, joitten liuskepinnoilla on tavallisesti silkinhohde. Kiillemineraalina näissä kvartsirikkaissa liuskeissa on osaksi biotiitti, osaksi myöskin hienosuomuinen serisiitti. Kysymyksenalaisiin liuskeihin sisältyy aina mikroskooppisesti runsaasti magnetiittirakeita. Paikoin näkee makroskooppisesti runsaasti kloriittia, niinkuin Mustavaaran liuskeissa ; muilla paikoilla taas kloriitti on ainoastaan mikroskoopisesti. näkyvää. Kiurusenvaarassa, jossa liuske sattuu kontaktiin metabasiitin kanssa, on se paikoin jokseenkin amfibolirikasta, ja myös erästä amfibolirikasta kvartsiittiliuske-hankausbreksiaa tavattiin täällä. Näiden liuskeiden kulku on N E ja kaade jyrkkä (60-70 ), Kiurusenvaarassa N päin ja muualla S. Se mikä kuitenkin oleellisimmassa määrässä on painanut määrätyn leimansa karttalehtialueella C 6 esiintyviin kalevaisiin liuskeihin, on suuren nuoremman graniittimassiivin läheisyys, josta ne ovat saaneet niin pitkälle menevää vaikutusta. On kai luettava juuri tästä seikasta johtuvaksi gneissimäisten tyyppien laaja leveneminen kiilleliuskeiden joukossa, erittäinkin kun samalla kontaktimineraaleja usein esiintyy niissä eikä ole harvinaista että tavataan liuskeiden läpi kulkevia graniittimaisia juonia. Hyviä esimerkkiä graniitin vaikutuksesta liuskeihin tavataan Rovaniemen kirkonkylän kaakkoispuolisella lähiseudulla. Täällä esiintyy pienen Salmijärven eteläpuolella n. k.,silmäliusketta", gneissimäinen kiilleliuske, jossa on suurempia vaaleanharmaita plagio klaasi-porfyroblasteja jokseenkin tiheässä, ja muutama km etelämpänä Pöyliöjärven ympärillä sangen karkearakeista gneissikiilleliusketta, jossa on erittäin runsaasti pieniä punaisia granaat-

27 19 tikiteitä, ja sisältää myös runsaasti andalusiittia. Muita esiintymiä sellaisista granaatin- ja andalusiitinpitoisista gneissikiilleliuskeista eli kiilleliuskemaisista gneisseistä on myöskin Rovaniemen kirkonkylän lounaispuolella pienen Tuomijärven sekä W- että lähinnä NE-puolella. Myöskin Rovaniemen eteläisimmässä osassa Palolammen N-puolella, Narkauksen kylässä tavataan samantapaista vuorilajia, joka on granaatin- ja stauroliitinpitoista. Yhtä selvästi esiintyy graniitin kontaktivaikutus myöskin muilla karttalehden kalevaisilla kiilleliuskealueilla. Niinpä on Kuusamossa Kaakkurivaarassa Aholan talon itäpuolella esiintyvälle karkearakeiselle muskoviittiliuskeelle ominaista useissa paikoissa hyvin runsas granaatin- ja stauroliitinpitoisuus. Myös saman liuskevyöhykkeen jatkolla pohjoiseenpäin vallitsevat gneissiset kiilleliuskeet, jotka joskus ovat granaatinpitoisia, niinkuin esim. Hetteissuon kohdalla Ruokamusjärven ja Salmilampien välillä. Samoin esiintyy karttalehden koillisosassa, Kemijärvellä ja Sodankylässä, gneissintyyppisiä kiilleliuskeita, joissa usein voi havaita runsaasti kontaktimineraaleja. Esimerkkinä tästä on pienellä Wuostimonsaarella Kemijoessa, muutama km etelää kohti Sodankylän rajalta kiinteänä esiintyvä gneissikiilleliuske, joka on täynnä pieniä tum - manpunaisia granaattikiteitä, näyttäen rapautuneella pinnalla reliefimäisiltä kohokkeilta. Karkearakeisia pegmatiittijuonia kulkee täällä poikki liuskeen. Edempänä pohjoiseen päin, noin 1 km länteen Saunavaaran kylästä Etelä-Sodankylässä, tavataan Saunavaarassa muskoviittirikasta gneissimäistä kiilleliusketta, jossa on suuria cyaniittikiteitä ja pieniä granaattia. Näiden kahden löytöpaikan lounaispuolella on Kemijärven pitäjässä Ison Komiojärven eteläpuolella Javaruksen kylässä kiinteänä kalliona keltaisenharmaata, tiivistä, täpläliuskeentapaista, andalusiitinpitoista kiilleliusketta. Mikroskoopissa tämä vuorilaji esiintyy hyvin hienorakeisena massana, kokoumukseltaan pääasiallisesti suomuisia kvartsin- ja ortoklaasinnäköisiä mikroliitteja ja muskoviittisuomuja. Hyvin runsaasti on magnetiittirakeita jakaantunut tasaisesti koko vuorilajikudokseen Siellä täällä näkyy turmaliinineulasia. Mikroskoopilla näkyvät pyöreät, tummat täplät johtunevat suurempien biotiitti- ja magnetiittiyksilöiden kasaantumista, jotka andalusiitin mukana muodostavat porfyroblasteja liuskemassaan. Sekä biotiitti- että andalusiittiyksilöt ovat täynnä pieniä sulkeumia vuorilajin muista aineksista. Jonkun verran sukua viimeksi selitetylle liuskeelle, vaikka näöltään erilaista, on eräs Jänkäläisenkosken niskalla Kemijoen pohjoisrannalla Kaakkois-Sodankylässä oleva tiivis, mustanhar-