SUOMEN KUOLAJÄRVI LEHTI D 6 KIVILAJIKARTAN SELITYS HELSINKI 1929 SUOMEN GEOLOGINEN TOIMIKUNTA GEOLOGISKA KOMMISSIONEN 1 FINLAND

Transkriptio

1 SUOMEN GEOLOGINEN TOIMIKUNTA II GEOLOGISKA KOMMISSIONEN 1 FINLAND SUOMEN GEOLOGINEN YLEISKARTTA LEHTI D 6 KUOLAJÄRVI KIVILAJIKARTAN SELITYS KIRJOITTANEET V. HACKMAN JA W. W. WILKMAN 34 KUVAA, 3 KARTTAA JA 15 TAULUKKOA HELSINKI 1929

2 Kuva 1. Ruskeakallio Paanajärvellä Kuusamossa. Valok. W. W. Wilkman 1906.

3 SUOMEN GEOLOGINEN TOIMIKUNTA II GEOLOGISKA KOMMISSIONEN 1 FINLAND SUOMEN GEOLOGINEN YLEISKARTTA LEHTI D 6 KUOLAJÄRVI KIVILAJIKARTAN SELITYS KIRJOITTANEET V. HACKMAN JA W. W. WILKMAN 34 KUVAA, 3 KARTTAA JA 15 TAULUKKOA HELSINKI 1929 VALTIONEUVOSTON KIRJAPAINO

4 SISÄLTÖ. Siv. Alkulause 7 Johdanto 8 Kallioperän pääpiirteet 11 Vanhimpia gneissikivilajeja 14 Vanhimpia metabasiitteja 14 Kuusamon metabasiitit 15 Metabasiitteja murtokappaleina gneissigraniitissa 15 Koillis-Kuusamon metabasiitit 15 Kuolajärven metabasiitit 16 Metabasiittiarteriittia 17 Metabasiittimurtokappaleita gneissigraniitissa 17 Prekalevalaisia gneissejä ja gneissigraniitteja 18 Eteläinen gneissigr.aniittialue 18 Ortogneissien vanhempi eruptiosarja 19 Graniittimaisia, dioriittimaisia ja syeniittimäisiä tyyppejä 19 Sarvivälkekersantiittia 23 Natronminettiä 23 Graniittijuonia 24 Nuorempi gneissigraniitti ja sen pintamuodostumat 25 Nuorusen graniitti 5 Kvartsiporfyyriä 28 Kvartsiporfyyribreksiaa 30 Pohjoisemman alueen gneissit ja gneissig r a n i i t i t 31 Suonigneissiä ja juvoaisia gneissejä 32 Ortogneissejä 32 Koillis-Kuolajärven gneissigraniitit 32 Gneissigraniittien ja postkalevalaisen graniitin kontakti.. 34 Vuorijärven seudun gneissigraniitit 35 Kaakkois-Kuolajärven ja Koillis-Kuusamon gneissigraniitit 37 Kalevalaisia liuskeita 39 Kalevalaisten liuskeiden pohjamuodostumat 39 Kitkajärven alueen pohjaliuskeet 39 Paanajärven silmäliuske 41 Paanajärven konglomeraattiliuskeet 43 Etelä-Kuolajärven silmäliuske 44 Etelä-Kuolajärven konglomeraatit 44 Kalevalaisia kvartsiittej a 46 Ylikitkajärven seudun kvartsiitit

5 Siv. Graniitti-intrusioita Ylikitkan kvartsiitissa 49 Suonikvartsiittia 50 Maaningan lasimainen kvartsiitti 51 Alakitkajärven kvartsiittiliuskeet 52 Nuoremman (jatulilaisen) metabasiitin vaikutuksesta muuttunutta kvartsiittia 52 Keski-Kuusamon kvartsiittiliuskeet 53 Sovajärven seudun kvartsiitit 54 Kaakkois-Kuolajärven kvartsiitit 55 Länsi- ja Lounais-Kuolajärven kvartsiitit 58 Kiilleliuskeita, fylliittejä ja sarvivälkeliusk eit a 59 Savinajoen ja Sieppijärven väliset liuskeet 60 Itä-Kuolajärven kiilleliuske ja fylliitti 61 Niluttijärven hiililiuske 62 Kontaktimetamorfosoituneita liuskeita 62 Sallan kylän länsipuolella oleva fylliitti ja kiilleliuske Rautakiilleliusketta 63 Kiilleliuskeet ja sarvivälkeliuskeet Oulankajoen yläjuoksun seuduilla 64 Alakitkan alueen liuskeet 65 Ylijuumanjärven seudun särvivälke- ja kiilleliuskeet Ylikitkan alueen liuskeet 67 Keski-Kuusamon kiilleliuskeet ja fylliitit 68 Kalevalaisia kalkkikiviä ja dolomiitteja Kitkajärven seudun kalkkikivet ja dolomiitit 69 Dolomiitti ja kalkkikivi kontaktissa metabasiitin kanssa.. 70 Keski-Kuusamon kalkkikivet 71 Etelä-Kuolajärven kalkkikivet ja dolomiitit 72 Kaakkois-Kuolajärven dolomiitit 73 Länsi-Kuolajärven kalkkikivet 73 Vuorijärven kalkkikivi 74 Kalevalaisia metabasiitteja 76 Kuolaj ärven suuri metabasiittialue 76 Aktinoliittiliuskeita ja kiillerikkaita sarvivälkeliuskeita.. 78 Metabasiitin ja postkalevalaisen graniitin kontakti 78 Vuolukivimäisiä tyyppejä 79 Länsi-Kuolajärven metabasiitti 79 Sieppijärven seudun metabasiitti 80 Ortsanatunturin peridotiitti 81 Keski-Kuusamon metabasiitit 81 Uraliittiporfyriittiä 81 Mantelikiviä 82 Tuffiliuskeita 83 Gabro- ja diabaasikivilajeja 84 Suhde rajoittu-,fiin kivilajeihin 85 Kitkajärven seudun metabasiitit 86 Postkalevalaisen graniitin vaikutuksen alaisena olleita metabasiitteja 87

6 Iältään määräämättömiä metaba siitteja,otaksuttavasti kalevalaisia 88 Postkalevalaista graniittia 88 Jatulilaisiakivilajeja 91 Jatulilaisia pohjamuodostumia 92 Paanajärven konglomeraattiliuskeet 92 Konglomeraattiliuskeita ja muita pohjakivilajeja Oulankajoen yläjuoksun varrella 94 Iältään määräämättömiä (jatulilaisia) konglomeraatteja.. 95 Jatulilaisia kvartsiitteja 96 Selvästi klastillisia kvartsiitteja 96 Arkoosimaista kvartsiittia 98 Puoliklastillisia kvartsiitteja 98 Liuskeiden kanssa vuorottelevia kvartsiitteja 99 Ylikitkaj ärven kvartsiitit 99 Jatulilaiset kvartsiitit verrattuina kalevalaisiin 101 Jatulilaisia kalkkikiviä, dolomiitteja ja merkeliliuskeita 101 Dolomiittisia kalkkikiviä 101 Hankausbreksioita 103 Merkeliliuskeita 104 Jatulilaisia metabasiitteja 106 Metadiabaaseja 106 Gabromaista metabasiittia 108 Leukodiabaasia 108 Ruskeakallion leukodiabaasi 110 Alakitkan alueen leukodiabaasit 110 Ylikitkan alueen leukodiabaasit 112 Selvästi effusiivisia metabasiitteja 113 Emäksistä porfyriittiä 114 Diabaasimantelikiviä 114 Tuffiliuskeita 115 Kiisupitoisuus ja kiisuja sisältäviä juonia 116 Metabasiitissa esiintyviä vanhempia kivilajikappaleita 118 Maasälpäpitoisia kvartsisuonia 120 Jatulilaiset kivilajit verrattuina kalevalaisiin 121 Nuorimpia eruptiivikivilajeja 123 Tuutijärven emäksinen sekajuoni 123 Vuorijärven seudun alkalikivilajit 125 Tektoonisia rajoja 127 Teknillisesti käyttökelpoisia mineraaleja ja kivilajeja 130 Kuparikiisua, rikkikiisua ja magneettikiisua 130 Hematiittia 133 Magneettista rautamalmia 134 Kultaa 135 Kvartsia ja kvartsiittia 138 Juonikvartsia 138 Lasimaista kvartsiittia 138 Myllynkivinä käytettyä kvartsiittia 139 Siv.

7 Siv. Asbestia 139 Kalkkikiveä 139 Kovasinliuskeita 140 Uunikivinä käytettyjä kivilajeja 142 Kvartsiittiliuskeita ja serisiittiliuskeita 142 Kiilleliuskeita ja fylliittejä 143 Vihreäkiviliuskeita 143 Graniittigneissiä 143 Rakennuskivenä käytettyä graniittia 144

8 ALKULAUSE. Kuolajärven karttalehden D 6 selityksen on tehnyt allekirjoittanut V. Hackman kartoitusapulaisten päiväkirjamuistiinpanojen ja omien tarkistusmatkoilla tekemiensä havaintojen perusteella. Kenttätutkimuksia on toimittanut etupäässä allekirjoittanut Wilkman ja hänen muistiinpanojaan on osaksi melkein sanasta sanaan käytetty selitykseen. Wilkmanin tutkima on koko Kuusamon pitäjään kuuluva osa karttalehden alueesta, siis karttalehden eteläinen puolisko, ja sitäpaitsi Vuorijärven pohjoispuolelta Kuusamon rajalle ulottuva osa Kuolajärven pitäjästä. Teoksen saattamisesta suomenkieliseen asuun on huolehtinut allekirjoittanut Wilkman. Helsingissä, huhtikuulla Victor Hackman W. W. Wilkman.

9 JOHDANTO. Kuolajärven karttalehden D 6 alueeseen kuuluvat seuraavat pitäjänosat Kemin kihlakunnasta Oulun läänistä : Kuolajärven pitäjän keski-, etelä- ja itäosat. Vähäinen osa Savukosken pitäjän kaakkoiskulmasta Tenniöjoella. Koko Kuusamon pitäjä, paitsi sen läntisimmät ja eteläisimmät osat. Kartoitustyöt alettiin kesällä 1899 ja suoritettiin loppuun kesällä Näihin töihin ovat seuraavat henkilöt ottaneet osaa : 1899 fil. maist. E. T. Nyholm j a insinööri Jac. J. Boxström (Keskija Etelä-Kuolajärven itäinen osa), fil. maist. A. Brofeldt ja ylioppilas E. Katila (Keski-Kuolajärven pohjoisimmat ja itäisimmät osat) fil. maist. A. Brofeldt (Keski- ja Etelä-Kuolajärven läntinen osa) insinööri A. Lampön ja yliopp. J. N. Soikero (Savukosken pitäjän kaakkoiskulma) allekirjoittanut Wilkman (Kuusamon pohjoisosa ja Keski- Kuolajärven eteläisin osa) Wilkman (Keski-Kuusamon itäosa) Wilkman (Keski-Kuusamon länsiosa) Wilkman (Kuusamon eteläosa). Sitäpaitsi ovat tarkastuksia ja erikoistutkimuksia tehneet : 1905 johtaja J. J. Sederholm (Keski-Kuolajärven itäosa) allekirjoittanut Hackman (Kuolajärven kirkonkylän seutu ja Vuorijärven kylä) Wilkman (osia Kaakkois-Kuolajärveltä) Wilkman (osia itä-kuolajärveltä) Hackman ja Wilkman (Kuolajärven keskiosa ja Kuusamon koillisosa).

10 1914 Hackman (Etelä-Kuolajärvi ja Pohjois-Kuusamo) Hackman (Pohjois-Kuusamo). Tutkimuksia johti vuosina johtaja Sederholm ja allekirjoittanut Hackman. Kivilajikartasta on Hackman laatinut pohjoisosan, johon kuuluu keski- ja itäosa Kuolajärven pitäjästä, suureksi. osaksi kuitenkin Wilkmanin tekemän näiden seutujen kartan perusteella. Kivilajikartan eteläosan, johon kuuluu suurin osa Kuusamon pitäjästä, on Wilkman laatinut, mutta pieniä muutoksia on kuitenkin Hackman siihen tehnyt. Kartan pohjana on ollut Maanmittaushallituksen mittakaavassa l. : julkaisema yleiskartta. selitykseen kuuluvat piirrokset ja tekstissä olevat pienet kartat on piirtänyt neiti T. Åberg.

11 KALLIOPERÄN PÄÄPIIRTEET. Kallioperän laatuun nähden voidaan karttalehden alue jakaa seuraavalla tavalla : Itäisen reunan käsittävät pääasiallisesti kivilajit, jotka, vaikkakin ovat keskenään eri ikäisiä, kuuluvat kuitenkin alueella esiintyvien kivilajien vanhimpaan ryhmään. Nämä ovat suurimmalta osaltaan gneissigraniitteja, jotka kuitenkin esiintyvät moninaisina eri tyyppeinä. Etenkin gneissigraniittiryhmän pohjoisosissa vaihtelevat eri näköiset ja eri ikäiset kivilajit, kun taas etelämpänä, Paanajärven eteläpuolisissa seuduissa, vallitsee suurempi yhtäläisyys, ja lähinnä samanikäiset graniittiset, dioriittiset tai syeniitt i s e t kivilajit ovat voitolla. Ilmeisesti vieläkin vanhempia kuin nämä vallitsevat gneissigraniitit ja siis karttalehtialueen vanhimpia kivilajeja ovat etenkin pohjoisosissa esiintyvät s e d i m e n t t o- geniset gneissit ja vihreäliuskeet. Viimemainituista on suuri osa vahvasti metamorfosoituneita emäksisiä eruptiiveja ja kutsutaan niitä selityksessä»v a n h i m m i k s i m e t a b a s i i- t e i k s i». Gneissien ja osaksi vihreäliuskeittenkin läheisestä sekaantumisesta niihin tunkeutuneihin gneissigraniitteihin on usein syntynyt suonigneissej ä. Ei ole myöskään harvinaista, että graniittigneissejä lävistävät_ nuoremmat m e t a b a s i i t i t sekä eräillä paikoilla (Viiorijärvi, Tuntsajoki) vähissä, määrin esiintyvät nuoret a 1 k a 1 i- kivilajit. Gneissigraniittialue laajenee vahvasti kartta-alueen eteläosassa, niin että se valtaa melkein koko eteläisimmän osan siitä. Paanajärven ja Sieppijärven seuduilla se sitävastoin väistyy valtakunnan rajalle saakka. Pohjoisessa gneissigraniittiryhmä kohtaa jonkun verran epäselvin rajoin suurehkon yhtenäisen nuoremman graniittialueen, joka on selvästikin lävistänyt gneissigraniitln, niin että on usein muodostu-t nut suonigneissiä. Tätä viimeksi mainittua nuorempaa graniittia on laajalti etenkin kartta-alueen koillis- ja länsireunalla, missä se on vallitsevana kivilajina. Kontaktikohdilla se sulautuu monessa paikassa vanhempiin kivilajeihin, toisaalla pienehköihin gneissigraniittimassiiveihin ja toisaalla sedimenttistäalkuperää oleviin k i t e i s i i n 1 i u s k e i s i i n.

12 1 2 Jyrkästi eroten länsi- ja pohjoispuolen nuoremmasta graniitista ja itäpuolen gneissigraniitista valtaa kartta-alueen pohjoisosan Kuolajärven laaja metabasiittialue, joka on suurimmalta osaltaan liuskeutuneita emäksisiä eruptiiveja mantelikivineen ja tuffeineen. Samallaisia metabasiitteja, jotka samoin ovat suureksi osaksi tuffikivilajeja ja mantelikiviä, on tuntuvasti pienempinä alueina keskisessä. Kuusamossa Vuotungin, Kuntijärven, Suiningin, Nissinjärven, Oivangin, Saapungin ja Kolvangin seuduilla. Erillään olevia samallaisia pienempiä kivilajiesiintymiä on vielä siellä täällä alueella. Yllämainitun Kuolajärven suuren metabasiittialueen ympärillä on k i t e i s i ä 1 i u s k e i t a eri vahvuisina ja pituisina jaksoina. Nämä liuskeet, jotka ovat k v a r t s i i t t e j a, kalkkikivi ä (dolomiitteja), f y 11 i i t t e j ä, kiille l i u s k e i t a sekä paikoin konglomeraatteja ja silmäliuskeita, saavuttavat suurimman laajuutensa ja vahvuutensa Kuolajärven pitäjän eteläisimmässä ja Kuusamon luoteisosassa metabasiittialueen etelä- ja kaakkoispuolella. Pienempiä esiintymiä on kuitenkin tavattavissa sekä itäisellä suurella gneissigraniittialueella että Kuusamon pohjoisosassa, missä niitä on vieläkin nuorempien liuskeiden yhteydessä. Suuri metabasiittimuodostuma on, niinkuin tämän ja liuskeiden kosketuskohdista selviää, nähtävästi liuskeita nuorempi, mutta toisaalta taas vanhempi kuin nuorempi graniitti. Etelässä liittyy tähän metabasiittien ja niitä ympäröivien liuskeiden ryhmään hyvin laaja, pääasiassa kvartsiitteja oleva alue. Nämä kvartsiitit ovat enimmäkseen selvästi klastillisia ; niiden yhteydessä ei ole kiilleliuskeita, mutta kylläkin d o 1 o m i i t't e j a, merkeliliuskeita ja konglomeraattimuodostum i' a, ja ovat, viimeksi mainitut kivilajit mukaan luettuina, nähtävästi kartta-alueen nuorimpia sedimenttogenisiä muodostumia. Ne käsittävät suuria aloja Kuusamon pitäjästä, Oulankajoen yläjuoksulta ja Yli- ja Ala-Kitkajärveltä Paanajärvelle saakka itään päin ja ulottuvat lounasta kohti vielä karttalehden rajojen ulkopuolellekin. Näitä liuskeita lävistävät taas vuorostaan laajoilla aloilla m e t a- b a s i i t t i p a h k u t, jotka suurimmaksi osaksi ovat tu e t a-. d i a b a a s i a. Niinkuin kartasta näkyy, muodostavat nämä metabasiittipahkut suuria ja monihaaraisia ryhmiä nuorimman kvartsiitin alueeseen. Metadiabaasit vaihtuvat usein pienillä aloilla»leukodiabaasiksi» 1 ja muistuttavat tällöin makroskooppisesti jossain määrin syeniittejä. Todennäköisesti vielä nuorempi kuin nämä metabasiitit on eräs jyrkästi rajoittunut e m ä k s i n e n s e k a j u o n i, joka Tunti- ' Vert. lukua >Jatulilaiset metadiabaasit>. '

13 järven kylässä Kuolajärven pitäjän kaakkoisosassa lävistää liuskeita j a graniittigneissiä. Erikoisasema kaikkein nuorimpina alueen kivilajeista on niillä n e f e 1 i n i k i v i 1 a j e i 11 a, jotka esiintyvät enimmäkseen juonina vähäisellä alalla Vuorijärven lähellä, Kuolajärven kirkolta kaakkoon. Ne ovat kokonaan painemetamorfoosin vaikutuksista vapaita ja lienevät samanaikaisia kuin Iivaaran ijoliitti ja magmaattisesti siihen kuuluvia. (Iivaara on Kuusamon eteläosassa kartta-alueen ulkopuolella). Tässä lyhyesti mainittujen kivilajien ikää määrättäessä voidaan lähteä»nuoremmasta graniitista», jota on laajalti kartta-alueen pohjoisimmissa ja läntisimmissä osissa. Tämä graniitti muodostaa jatkeen sille valtavalle graniittimassiiville, joka peittää suurimman osan länsipuolelta tähän rajoittuvan Rovaniemen karttalehden alueesta ja jota viimemainitun karttalehden selityksessä kutsuttiin postkalevalaiseksi graniitik si. Tämä graniitti lävistää nimittäin siellä laajoille aloille ulottuvia liuskeita (kvartsiitteja, kiilleliuskeita, fylliittejä ja kalkkikiviä), joita niiden vertauskohtien perusteella, mitä niillä on Kaakkois-Suomen n. s. kalevalaisten muodostumien kanssa, pidetään k a 1 e v a 1 a i s i n a. Kuolajärven kartta-alueen postkalevalaisten graniittien lävist ä m ä t sedimenttiset kiteiset liuskeet ovat suuresti Rovaniemen karttalehden liuskeiden kaltaisia, minkä vuoksi ne täälläkin tuetaan kalevalaisiin muodostumiin. Mitä niihin metabasiitteihin tulee, jotka muodostavat Kuolajärven suuren alueen ja joita on Keski-Kuusamossakin laajoilla aloilla, niin ovat ne taas vanhempia kuin postkalevalainen graniitti, mutta sen sijaan vähän nuorempia kuin kalevalaiset liuskeet. Kun ne kuitenkin lähinnä liittyvät näihin viimeksi mainittuihin, esiintyen niissä pinnallisina magmapurkauksina, luetaan nekin samaan kalevalaiseen muodostumaan. Varmasti vanhempia kuin sekä postkalevalainen graniitti että kalevalaiset liuskeet, ovat gneissigraniittialueen kivilajit, joita tässä käsitellään p r e k a 1 e v a 1 a i s t e n kivilajien nimellä yhtenä ryhmänä. Näihin kuuluu varmastikin eri ikäisiä muodostumia, mutta on tuskin mahdollista kartottaessa erottaa niitä kaikkia toisistaan. Niiden suhteita maan muiden osien prekalevalaisiin muodostumiin ei voida tarkkaan määrätä, mutta niihin kuulunee sekä prebotnialaisia että postbotnialaisia kivilajeja. Karttalehden nuorimmat sedimenttogeniset kivilajit ovat verrattain nuoren näköisiä kvartsiitteja ja dolomiitteja, jotka laadultaan ja geologiselta esiintymiseltään muistuttavat useimmi- 1 3

14 1 4 ten suuresti Kaakkois-Suomen jatulilaisia kivilajeja, ja jotka sen vuoksi tässäkin otaksutaan samanaikaisiksi niiden kanssa. Vaikk'eivät jatulilaiset muodostumat paikotellen selvästi eroakaan kalevalaisista, voidaan kuitenkin alueen toisilla paikoilla todeta selvä diskordanssi näiden kahden muodostuman välillä. Niitä metabasiittipahkuja, jotka lävistävät jatulilaisia liuskeita ja ovat nähtävästi jonkun verran näitä nuorempia, mutta liittyvät läheisesti niihin, kutsutaan tässä jatulilaisiksi metabasiiteiksi. Kartta-alueen nuorimpia muodostumia, Tuutijärven sekajuonta ja vielä paljoa nuorempia nefelinikivilajeja, käsitellään yhteisesti nimellä postjatulilaiset kivilajit. VANHIMPIA GNEISSIKIVILAJEJA. Karttalehden koilliskulmaan on suurelle gneissigraniittialueelle merkitty muutamia kohtia»vanhimmiksi gneisseiksi». Ne muodostavat hajallaan olevia alueita Tuntsajoen keskijuoksulla ja myös pohjoiseen ja luoteeseen siitä, ja ovat kiillerikkaita gneissejä tai gneissimäisiä liuskeita, jotka enimmäkseen ovat vanhojen graniittien lävistämiä, niin että usein on muodostunut arteriitteja. Osaksi nämä kivilajit ovat melkein kiilleliuskemaisia, niinkuin esim. Ylivaarassa Vikurijärven koillispuolella Yli-Kurtin kylässä. Täällä ne halkeilevatkin liuskeisuuden suuntaan ohuiksi levyiksi ja paikkakuntalaiset louhivat niitä uunikiviksi. Toisin paikoin tavataan taas tyypillisempiä gneissimuodostumia, joissa maasälpäpitoisuus on yleinen. Viimemainittujen joukossa on hienorakeisiakin, väriltään usein hyvin vaaleanharmaita kiillegneissejä, jotka ovat monessa kohden jonkun verran Ivalon seudun graniittisten gneissien näköisiä. Sellaisia kiillegneissejä voi tavata etenkin Tuntsajoen rannoilta. Kurtin kylän seudulla nämä vanhimmat gneissit joutuvat monessa paikassa koskettamaan samaten hyvin vanhoja metabasiitteja (»vanhempia metabasiitteja») ja usein on niiden vaihettumismuunnoksina sarvivälkegneissimäisiä kivilajeja. On todennäköistä, että suuri osa näistä vanhimmista gneissikivilajeista on paragneissejä ja siis muuttuneita arkeisia sedimnenttej ä. VANHIMPIA METABASIITTEJA. Sekä Kuusamon että Kuolajärven pitäjien itäosissa on laajalla gneissigraniittialueella usein pienehköjä metabasiittiesiintymiä. Suurin osa näistä näkyy olevan nuorempia kuin ensinmainitut kivilajit, mutta osa niistä voidaan varmasti todistaa aikaisemmiksi muodos-

15 tumiksi kuin gneissigraniitit. Erikoisissa tapauksissa metabasiitin ikä taas on vaikeasti määrättävissä, kun ikäsuhteita valaisevia kontakteja ja muita johtomerkkejä ei ole, ja vanhemmat ja nuoremmat metabasiitit ovat laadultaan usein hyvin toistensa näköisiä. Voidaan kuitenkin sanoa, että niiden metabasiittien joukossa, jotka ovat gneissigraniitieja vanhempia ja joita tässä kutsumme vanhimmiksi metabasiiteiksi, ovat vahvasti liuskeutuneet amfiboliitit j a sarvivälkegneissimäiset tyypit yleisimpiä, vaikka niissä. tapaakin massamaisia muodostumia ja näissä joskus karkeampaakin rakeisuutta. 1 5 KUUSAMON METABASIITIT. Metabasiitteja murtokappaleina gneissig r a n i i t i s s a. Kuusamossa on»vanhimpia metabasiitteja» karttaalueen kaakkoiskulmassa useilla paikoilla ja ne esiintyvät siellä usein fragmenttimaisina sulkeumina gneissigraniitissa. Näin on laita esim. Kumputunturissa, jossa murtokappaleiden suuruus on hyvin vaihteleva : paitsi useita 100 m 2 laajuisia kerroksia on täällä myös pieniä pyöreitä, ainoastaan jonkun cm läpimittaisia murtokappaleita. Pirtti Kormasen lähellä olevan Hoikan Kormasen järven kaakkoisrannalla sarvivälkerikas gneissigraniitii muodostaa monessa kohden metabasiitin kanssa eruptiivibreksiaa, jossa metabasiittimurtokappaleet ovat graniittisuonien lävistämiä ja niissä usein risteilee epidootin täyttämiä rakoja. Näissä murtokappaleissa vaihtelee metabasiitti hienorakeisesta jokseenkin karkearakeiseen ; se on vihreänharmaata, hyvin emäksistä ja sisältää runsaasti sarvivälkettä. Toisia esimerkkejä metabasiittimurtokappaleiden esiintymisestä gneissigraniitissa, samalla usein graniittisuonien lävistäminä, on nähtävissä muutamia km koilliseen Pienestä Ukonvaarasta (n. 1 peninkulma Enojärvestä koilliseen) sekä tämän järven pohjoisrannalla Kallioniemen lähellä olevan kapean salmen luona ja vielä muutamilla paikoilla pari km Nevalaisen talosta itään ja kaakkoon, ja lopuksi vielä noin 9 km Pirtti Kormasesta lounaaseen. Haj allaan olevia metabasiittiesiintymiä. Koillis-Kuusamossa ei näitä vanhoja metabasiitteja esiinny niin lukuisasti. Ne supistuvat muutamiin esiintymiin Suininki- ja Kuntijärven välisellä seudulla. Täällä on Pienen Särkiluoman pohjoisrannalla, muutamia'km Kuntijärveltä kaakkoon, leveänä kerroksena hieno-keskirakeista kloriitti- ja epidoottirikasta amfiboliittia, jota lävistävät niukasti kiillettä sisältävät harmaat tai vaaleanpunaiset graniittisuonet. Amfiboliitti on liuskeista ja sisältää usein porfyyrisiä

16 uraliittikiteitä. Kuvasta 2 selviää, miten nämä graniittisuonet ja lukuisat epidoottiraot amfiboliitissa kulkevat. Samoin on Pienen Särkiluoman koillisrannalla leveähkönä pahkuna hyvin sitkeää, massamaista, keskirakeista, epidoottirikasta amfiboliittia. Kivilajia ympäröi graniitti, jossa on amfiboliitin rajalla selvinä linssimäisinä murtokappaleina tätä kivilajia. Nämä murtokappaleet ovat osittain jonkun verran sulaneita, ääriviivat jokseenkin hävinneitä ja ne näkyvät tummempina emäksisinä kohtina graniitissa. Kuva 2. Graniittijuonia Vanhimpiin metabasiitteihin kuulunevat ehkä vielä eräät vahvasti liuskei- amfiboliitissa Pienen Särkiluoman lähellä set ja ruhjoutuneet, maasälpärikkaat Kuusamossa; a) amfiboliittia, b) graniittijuonia, metabasiitit, joita on Sukkuravaarassa Paanajärven itäpään eteläpuolella aivan c) epidootin täyttämiä rakoja. valtakunnan rajalla. Näitä jatkuu rajan yli Venäjän puolelle. Suomen puolella ei ole havaittu mitään erikoisia ilmiöitä, jotka suoraan ilmaisisivat niiden varhemman ijän, paitsi niiden vahvasti metamorfista luonnetta, mistä johtuu että ne näkyvät poikkeavan seudulla esiintyvistä nuoremmista metabasiiteista. KUOLAJARVEN METABASIITIT.. Vanhimmat metabasiitit saavuttavat ehkä suurimman laajuutensa kartta-alueen koilliskulmassa Kuolajärven pitäjässä. Siellä on lukuisilla paikoilla Kurtin kylässä ja lähempänä Venäjän rajaa olevissa seuduissa, erittäinkin Tuntsajoen rannoilla, hajallaan olevina esiintyminä useimmiten vahvasti liuskeutuneita amfiboliitteja, joiden esiintymistavasta voi päätellä niiden olevan vanhempia. Ne muodostavat nim. usein selviä murtokappaleita gneissigraniittiin ja suuret murtokappaleet ovat usein eri vahvuisten gneissigraniittisuonien lävistämiä. Tämä näkyy erittäin selvästi esim. Ahkiojärven luoteis- ja länsipuolella Alakurtin kylässä. Yleensä nämä amfiboliitit ovat vahvasti poimuttuneita. Rakeisuus on vaihteleva. Kotikosken, Lusmanvaaran ja Mataraisen seuduilla sekä Valatunturissa on hienoliuskeista amfiboliittia, kun taas keskirakeisia ja melkein karkearakeisiakin tyyppejä on Ahkiojärvellä ja

17 Liekakoskella. Vallitsevana aineksena on vihreä sarvivälke, sen ohella on plagioklaasia ja kvartsia. Plagioklaasimääräykset parista Walatunturilta tuodusta näytteestä antoivat kokoumuksen Ab60An40. Rautamalmia ei yleensä ole. Huomattava on tässä amfiboliitissa paikotellen esiintyvä g r a- n a a t t i p i t o i s u u s. Niinpä on Kotikosken pohjoispuolella oleva hienorakeinen amfiboliitti granaattirikasta, ja Mataraisenkallion amfiboliitissa on ' samoin siellä täällä granaattipitoisia kohtia. Erittäin granaattirikasta on Liekakoskella valtakunnan rajan lähellä esiintyvä keskikarkea amfiboliitti. Tätä amfiboliittia lävistää nefelinibasalttijuoni (ks. edempänä lukua»vuorijärven seudun alkalikivilajit»). Usein risteilee amfiboliitissa kapeita valkeita kvartsisuonia. Eräässä sellaisessa kvartsisuonessa, jossa on vähän maasälpääkin ja joka tavattiin Erkki Wirkkulan pihalla Alakurtin kylässä olevassa amfiboliitissa, havaittiin jonkun verran kupari- ja magneettikiisua. M e t a b a s i i t t i a r t e riitti a. Gneissigraniitin j a sen suonigneissimuodostumien rajoilla voi joskus nähdä eräänlaista arteriittimuodostumaakin amfiboliitin j a gneissigraniitin välimuotona, kuten esim. Tuntsajoen Kotikosken lähellä. Täällä vaihtelevat vaaleammat sarvivälkepitoiset graniittisuonet ja erivahvuiset amfiboliittijuovat ja -fragmentit keskenään. Graniittisuonet ovat samoja kuin ne, jotka muodostavat vaaleita juovia viereiseen suonigneissiin. Samannäköisiä muodostumia on Kotikosken ja Peurakosken välillä eräässä Palovaaran poikki kulkevassa rotkossa. Täällä. on gneissigraniittiin sekaantunut tummaa amfiboliittia lukuisina juovikkaisuuden suuntaisina linsseinä ja juovina, jotka siis vuorottelevat graniittijuovien kanssa ja ovat niiden ympäröimiä. Jotkut viimemainituista kulkevat vielä vinostikin amfiboliittilinssien poikki j a sisältävät murtokappaleita niistä. Mainitun kalliorotkon pohjoispuolella esiintyy vuorottelevina kerroksina hienorakeista sarvivälkegneissimäistä amfiboliittia ja gneissigraniittia. M e t a b a s i i t t i m u r t o k a p p a 1 e i t a gneissigran i i t i s s a. Vanhempaa metabasiittia on pienillä aloilla murtokappaleina gneissigraniitissa hiukan etelämpänäkin Vuorijärven lähellä. Siellä niitä esiintyy mainitun järven länsipuolella olevassa pitkässä ja kapeassa Pyhäkurussa monessa kohden graniittigneissiin sulkeutuneina ilman selviä rajoja, tai ovat rajat ainakin suureksi osaksi hämäriä sen vuoksi, että pakkasrapautuminen on kokonaan pirstonut kallioperän ja särkenyt sen kulmikkaiksi, lähipitäen paikallaan oleviksi lohkareiksi. Sulkeumina oleva kivilaji on täällä osaksi karkea-, osaksi pienirakeista, selvään liuskeista ja jokseenkin tummanväristä. Kivilaji g 1 7

18 18 näkyy olevan uudestaan kiteytynyttä, ehkä jonkun verran graniitin sulattamaa, ja näyttää siltä kuin olisi tässä mahdollisesti edessämme emäksinen differentiatiotulos. Kokoumus on gabromainen, ainekset ovat labradoriitti Ab 40An60, ruskea sarvivälke, diopsidi, zirkoni, titaniitti, granaatti, magnetiitti ja pyriitti. Ohuthijeissä voi nähdä sarvivälkerikkaampien kapeitten yhdensuuntaisten vyöhykkeiden vaihtelevan säännöttömästi sarvivälkkeestä köyhempien kanssa. Rakenne on melken granoblastinen, liuskeisuus esiintyy jokseenkin selvästi vähänkin kovempaa suurennusta käytettäessä. Tätä emäksistä kivilajia samoin kuin sitä ympäröivää graniittigneissiäkin lävistävät vaaleat kiilleköyhät graniittisuonet, jotka paikotellen muodostavat niiden kanssa suonigneissimäisiä kohtia. Kaiken todennäköisyyden mukaan täytyy näitä graniittisuonia pitää postkalevalaiseen graniittiin kuuluvina. Kaikki tässä selitetyt»vanhimmat metabasiitit» ovat toistensa kanssa yhtäpitäviä siinä, että niillä on sama ikäraja ylöspäin, s. o. kaikki ovat prekalevalaisia gneissigraniitteja vanhempia. Muuten ei suinkaan voida todistaa, eikä ole todennäköistäkään, että ne kaikki olisivat keskenään samanikäisiä. PREKALEVALAISIA GNEISSEJA JA GNEISSI- GRANIITTEJA. Nämä kivilajit jakautuvat kartta-alueella kahteen Paanajärven toisistaan erottamaan alueeseen, eteläiseen ja pohjoiseen, jotka ovat monessa suhteessa erilaatuisia. Eteläinen alue, jota voidaan kutsua ortogneissialueeksi, käsittää karttalehden kaakkoiskulman ja kaistaleen sen eteläisimmästä osasta, pohjoinen alue, joka on edellistä sekavampi ja erilaisten gneissien ja graniittien seosta, muodostaa karttalehden koillisosaan vaihtelevan levyisen vyöhykkeen. Molemmat alueet jatkuvat sekä Suomen puolella että valtakunnan rajan toisella puolella Venäjän Karjalan alueella. ETELÄINEN GNEISSIGRANIITTIALUE. Tämä alue on geologisesti yleensä jotenkin yksitoikkoista. Täällä voidaan gneissiytyneistä kivilajeista erottaa kaksi iältään toisistaan hyvin eroavaa graniitti-intrusiota. Vanhemman sarjan kivilajit ovat alueella vallitsevina ja siihen kuuluu joukko muunnoksia, jotka ovat jossain määrin eri ikäisiä, vaikka sangen todennäköisesti samaan magmaan kuuluvia. Nuoremman sarjan kivilajeja edustaa yhtenäisempi graniitti ja sen vastaavat pintamuodostumat. Molemmat ovat vahvasti painemetamorfisia.

19 19 Ortogneissien vanhempi eruptiosarja. Graniittimaisia, dioriittimaisia ja syeniitt i m ä i s i ä t y y p p e j ä. Tämän sarjan muodostavat graniittiset kivilajit j a niiden differentiatiomuunnokset vaihettuen sekä dioriittiseen että syeniittiseen suuntaan. Esiintyvät tyypit, jotka kaikki ovat eri määrin gneissiytyneitä, ovat jokseenkin läheisesti toisiinsa sekaantuneita, mutta ilman selviä rajoja, niin ettei ole mahdollista piirtää kartalle niiden rajoja. Graniittiset ja kvartsidioriittiset kivilajit ovat pohjoisosassa vallitsevina tyyppeinä ja kumpaakin on melkein yhtä laajalti, kun taas kvartsisyeniitit vallitsevat eteläosassa. Harvinaisempia ovat puhtaat eli kvartsittomat dioriittiset tai syeniittiset tyypit. Kaikki nämä muunnokset eroavat makroskooppisesti ainoastaan vähän toisistaan. Enimmäkseen ne ovat keski- tai karkearakeisia, joskus jokseenkin hienorakeisiakin ja tavallisesti kiilleköyhiä kivilajeja. Maasälpien väri on punertavan tai vihertävän harmaa, harvoin tiilenpunainen, kvartsi on usein tummanharmaata. Graniitin tummat ainekset ovat tavallisesti biotiittia, joka esiintyy harvoina ja säännöttömästi jakaantuneina suomuina. Joskus on graniitissakin kiilteen tilalla osaksi tai kokonaan sarvivälkettä, jota on tavallisesti silloin runsain määrin. Tavallisesti näkee kivilajeissa heikompia tai vahvempia ruhjoutumis- ja liuskeutumisilmiöitä, mutta jokseenkin puhtaitakin massamaisia kohtia on paikotellen. Usein tapaa kivilajia lävistäviä kapeita, hienoja, tavallisesti epidootin tai kloriitin ja serisiitin täyttämiä rakoja. Vahvanlainen maasälvän epidoottiutuminen on muuten hyvin tavallinen ilmiö. Maasälpä on enimmäkseen plagioklaasia, joka on graniitissa puhdasta albiittia Ab 95An 5, dioriittimaisissa tyypeissä on kuitenkin oligoklaasissa n. 30 % :kin anortiittia. Plagioklaasin ohella on graniitissa ja eräissä kvartsidioriiteissa joskus mikrokliinia ja mikropertiittiä, kuitenkin tuntuvasti vähemmän kuin plagioklaasia. Mikropertiitti on suurimmaksi osaksi mikrokliinia, joka sisältää hyvin ohuita, sauvamaisia albiittilamelleja. Kvartsimäärä on vaihteleva. Kiille on vihertävää biotiittia ja osaksi muskoviittia, amfiboli on vihreää sarvivälkettä. Lisäaineksina esiintyy titaniittia ja apatiittia, harvoin pyriittiä. Dioriittimaisista tyypeistä on graniittia lähinnä granodioriitti, jota on Ukonvaarassa Tavajärven kaakkoispään itäpuolella. Tästä kivilajista on insinööri G. Aminoff tehnyt analyysin. Tulos ja laskelmat näkyvät taulukosta 1.

20 Si0 TiO 2 Al 203 Fe 303 FeO MnO CaO MgO Na 20 K,0 P Taulukko 1. Granodioriitti, Ukonvaara, Kuusamo. Anal. G. Aminoff.' Mol. luku jälkiä - 3.9o Q or ab an Normi ky sal.... di hy mt il ap ky fem s Modi oligokl. An mikrokliiniä.... kvartsia biotiittia sarvivälkettä... epidoottia muskoviittia... magnetiittia... titaniittia apatiittia 37.o i , cipw-systeemissä : 1, 4, 2, 3. Toscanose. Nigglin parametrit : si = 281, al = 37.5, fm = 20, c = 17.s, alk. = 25. ti = 1.o, k = 0.45, mg = 0.40, qz = Banatiittimainen magmatyyppi. Taul. 2 esittää analyysitulosta eräästä kvartsidioriitista, jossa on yksinomaan oligoklaasia maasälpäaineksena ja sarvivälkettä paljon runsaammin kuin biotiittia. Tätä kivilajia on Tavajärven itärannalla Koutaniemen talon lähimmässä ympäristössä. Mitä erittäinkin eteläisen graniittigneissialueen eteläosassa vallitsevaan k v a r t s i s y e n i i t t i i n tulee, niin eroaa se graniitista kvartsiköyhyytensä ja tavallisesti runsaan sarvivälkepitoisuutensa puolesta. Sen ainekset ovat albiitti, amfiboli, biotiitti, epidootti, kvartsi, apatiitti, titaniitti ja rautamalmi. Albiitti, joka on kivilajin pää-aineksena, on kokoumukseltaan Ab 97An3 ja ainoa kivilajissa esiintyvä maasälpä. Siinä on melkein aina hyvin runsaasti pieniä mikroliittejä, pääasiallisesti epidoottia, mutta myöskin muskoviittia. Kvartsisyeniitti on enimmäkseen vihertävää, harvemmin punertavaa, päinvastoin kuin mikrokliinipitoisuutensa vuoksi enimmäkseen punertava graniitti, joka suuremman kvartsimääränsäkin takia on usein vaaleamman väristä. Kvartsimäärän vähentyessä vaihtuu kvartsisyeniitti monessa paikassa varsinaiseksi syeniitiksi. ') Analyysi on aikaisemmin julkaistu kirjotelmassa *Granit von Ukonvaara». B ull. Cocom. geol. d e Finlande N :o 15, 1905, s. 46.

21 Taulukko 2. Kvartsidioriitti, Koutaniemi, Kuusamo. Anal. E. Mäkinen. Moi. liiku Normi Modi SiO, Q 5.70 kvartsia TiO or oligokl. Ab 3 An A1, ab sarvivälkettä F an muskoviittia FeO 4.o6 65 kv sai biotiittia 4.97 MgO 3.o5 76 di 2.72 epidoottia 4.04 CaO 7.1s 128 hy titaniittia 1.54 Na mt 3.71 apatiittiä ' 3O i H 20 +' ap 0.67 H,O : fem oo P CO 2 jälkiä czrw-systeemissä : 2, 5, 3, 4. Andose. Nigglin parametrit : si = 164, al = 33.5 fm = 30, c = 22.5, alk. = 14, ti = 1.4, k = 0.2.5, mg = 0.44, qz = + 8. Peleiittinen magmatyyppi, normaalidioriittista tyyppiä muistuttava. Kvartsisyeniittiä on paitsi eteläosissa vielä eri paikoilla kauempana pohjoisessakin Tavajärven seudulla. Eräässä tämän järven pienessä saaressa tavattiin syeniittiä, jonka kvartsimäärä oli n. 1! 8 maasälvän määrästä. Toinen kvartsisyeniittialue on Saapunkijärven itä- ja koillispuolella, missä graniitin geologinen suhtautuminenkin syeniittiin osaksi ilmenee. Lehtolammella, joku km Saapunkijärven itäpäästä kaakkoon, on pitkä jono länteen ja luoteeseen päin suuntautuvia, vuoroin graniittia ja syeniittiä olevia kallioita ; graniitti on niissä milloin punertavaa, milloin harmaata, osaksi massamaista, osaksi liuskeista. Punainen graniitti vaihtuu harmaaksi ja kumpainenkin esiintyy leveähköinä juonimaisina tai suonimaisina muodostumina syeniitissä, kuitenkin ilman selviä rajoja. Soiluvaarassakin Saapungin itäkoillispuolella on vuoroin graniittia ja syeniittiä, joista edellinen lävistää jälkimäistä suonina ja leveinä juonina ja sisältää syeriiittimurtokappaleita. Samallaisia suhteita näkee niiden kesken Tavajärven Kuorinkilahden ja Ukonvaaran välillä, missä vaaleanharmaa graniitti muodostaa leveähköjä pahkuja ja suonia syeniittiin. Paikoin

22 22 on edellinen voitolla ja sisältää murtokappaleiden näköisiä syeniittiosia. Näistä varsinaisen graniitin ja syeniittimäisen muunnoksen keskinäisistä suhteista selviää, että jälkimmäinen on hiukan vanhempaa kuin edellinen ja osaksi ehtinyt jähmettyäkin, ennen kun puhtaasti graniittinen osa purkautui. Iältään vanhempi muodostuma, syeniitti, sisältää usein emäksisiä sulkeumia. Sellaisia tavattiin esim. paikoin graniitin lävistämissä syeniittikallioissa Lehtolammella Saapunkijärven lähellä. Sulkeumat ovat täällä säännöttömiä, reunoiltaan rosoisia ja n sm pituisia. Hiisij oen padon luona Kiitämöj ärven länsipuolella nähtiin karkearakeisessa syeniitissä porfyyrisiä emäksisiä kivilajimurtokappaleita, joitten tummanharmaassa hienorakeisessa pohjamassassa on lukuisina hajarakeina sarvivälkettä ja vaalean vihertävää maasälpää. Maasälpä on tässä yksinomaan oligoklaasia Ab70 An 30, ja kun kivilajissa ei ole ollenkaan kvartsia, on sitä nimitettävä d i o r i i t i k s i. Samalla paikalla havaittiin hienorakeisia, soikeita tai pallonmuotoisia amfiboliittis ulkeumia. Kvartsisyeniittialueen eteläosissa on siellä täällä porfyyristä tai porfyyrimäistä kivilajia, jonka hienossa vaalean- tai tummanharharmaassa pohjamassassa on noin 1/z sm suuruisia vaaleanharmaita maasälpärakeita hyvin taajaan ja tasaisesti jakaantuneina, niin että kivilaji näyttää karkea- ja tasarakeiselta. Jokseenkin karkearakeisessa tyypillisessä kvartsisyeniitissä, joka esiintyy Mustavaarassa valtakunnan rajalla, muutamia kilometriä Kormasenjoelta itään, ovat maasälpähajarakeet lähes 3 sm pituisia ja 1 sm levyisiä. Graniitissakin on paikotellen havaittu porfyyrimäistä rakennetta, esim. Kivijärven etelärannalla, missä graniitin vaaleanharmaat maasälpähajarakeet ovat lähes 3 x 8 mm suuruisia. Muita porfyyrigraniitti-esiintymiä on Kunti- ja Suininkijärven välimailla ja Kuntivaaran kaakkoisrinteellä, missä maasälpähajarakeet ovat lähes 3 sm pituisia. Yli-Kitkajärven lounaispuolella, kartta-alueen lounaisimmassa osassa, on porfyyrimäisiä vanhempia graniitteja monessa kohden, kuten Yli-Meskusjärven lounaispuolella ja Korkeavitikkovaaran pohjoisrinteellä, Kovajärveltä NNW. Useimmat tässä esitetyistä graniitti-, syeniitti- ja dioriittikivilajeista ovat, kuten jo edellä mainittiin, vahvasti muuttuneita ja eri määrin liuskeutuneita. Mikroskoopilla tutkittaessa näkee niissä muurilaastirakennetta, mikä ilmenee siitä, että suurehkojen, usein taipuneiden ja osaksi ruhjoutuneiden maasälpäkiteiden väliin on puristunut

23 granuloituneita kvartsijyväsiä pykäläisine reunoineen. Rakennetta valaisee tähän liitetty mikrovalokuva Ukonvaaran kivilajista (kuva 3). Yllämainituilla graniittisilla magmamuunnoksilla, joiden differentatio on käynyt osaksi dioriittiseen, osaksi syeniittiseen suuntaan, onvastineerisa muutamissa saman magman juonikivilajeissa, joita on tavattu vanhalla eruptiivialueella. Tämänlaatuisista voimme tässä esittää kaksi erittäin tyypillistä juonimuodostumaa, joista toinen on kvartsitonta sarvivälke- Kuva 3. Muurilaastirakennetta granokersantiittia ja toinen jonkun dioriitissa, Ukonvaara, Kuusamo. verran kvartsipitoista natron- Nikolit +, n. 8 kert. suurenn. minettiä. Hienorakeista, harmaata, hiukan liuskeista s a r v i v ä 1 k e- k e r s a n t i i t t i a on n. 10 m leveänä juonena graniitissa lähellä Pienen Särkiluoman eteläisimmän lahden etelärantaa, Suiningin itäosan pohjoispuolella. Juonessa on runsaasti pieniä pyöristyneitä graniittipirstaleita. Tämä kersantiitti, jolle panidiomorfinen rakenne on luonteenomaista, sisältää andesiinia Ab s6an 34 ja sädekivimäistä amfibolia, joka on osaksi muuttunut biotiitiksi, sekä näiden ohella muskoviittia ja vähässä määrin magnetiittia ja sekundääristä epidoottia. N a t r o n m i n e t t i ä oleva hyvin hienorakeinen vihreänharmaa massamainen kivilaji, jossa on lukuisia pieniä, kivilajiin tasaisesti jakaantuneita biotiittisuomuja, muodostaa Tavajärven Autiosaaren lounaisosassa n. 2-3 m leveän juonen. Toiselta puolen siinä on pieninä murtokappaleina ympäröivää karkearakeista graniittia, mutta toiselta puolen sitä lävistää punainen graniittijuoni. Toht. Naima Sahlbomin tekemä analyysi tästä kivilajista valaisee sen kemiallista kokoumusta (taul. 3). Mineraalikokoumus käy ilmi modista, joka on laskettu analyysistä ja verrattu mikroskooppisen tutkimuksen tulokseen-

24 Taulukko 3. Natronminetti, Autiosaari, Kuusamo. Anal. N. Sahlbom. 1 Mol. luku Normi Modi Si or albiittia Ti ab kaliniaasälpää A an kvartsia 7.41 F : sal biotiittia FeO di 2.26 epidoottia 9.02 MnO lly 6.71 apatiittia 2.43 CaO ' titaniittia 0.9s MgO mt 3.71 pyriittiä 0.78 Na il \ ap 2.3s P fem H CIPW-systeemissä : 2, 5, 2, 4. Akerose. Nigglin parametrit : si = 176, al 32, fm = 29, c = 15, alk = 24, ti = 1.5, k = 0.2 5, mg = 0.4 5, qz = Mikroskoopilla ei voitu varmasti todeta kalimaasälpää, jonka esiytymiseen kemiallinen analyysi viittaa. Mahdollisesti on osa kalimäärästä mennyt albiittiin, mutta pääosa lienee kuitenkin biotiitissa. Kivilajin rakenne on panallotriomorfinen j a rinnakkaisliuskeinen, mikä ilmenee siitä, että kiteet, varsinkin biotiittisuomut, ovat järjestyneet melkein rinnakkain keskenään. Epidootti (klinozoisiitti ja pistaziitti), jota on pieninä yksilöinä siellä täällä hajallaan, on nähtävästi sekundääristä. Kivilaji on Iddingsin luokittelun mukaan kvartsipitoista ryhmään A 1, c kuuluvaa natronsyeniittiä. G r a n i i t t i j u o n i a. Äsken mainittujen komagmaattisten juonikivilajien ohella lävistävät vanhan eruptiivialueen eri kivilajityyppejä lukuisat punaiset graniittijuonet, jotka ovat osaksi apliittimaisia, osaksi pegmatiittimaisia ja paikoin yhtä vahvasti liuskeutuneita kuin niiden lävistämät kivilajitkin. On usein vaikeata päättää, ovatko nämä juonet magmaattisesti kyseenalaisiin vanhempiin kivilajeihin kuuluvia, vai ovatko ne iältään nuorempia. Se seikka, että niitä on tavattoman paljon nuorempien prekalevalaisten graniitti- 1 Katso myös Bull. Comm. Göol. Finlande N:o 15, s

25 25 alueiden läheisyydessä, viittaa siihen, että ainakin suuri osa niistä on yhteydessä tämän graniitin kanssa. Eräällä tällaisella apliittijuonella, joka on sangen etäällä nuoremmasta prekalevalaisesta graniittialueesta, nimittäin Ukonselästä luoteeseen olevalla niemellä Enojärven länsirannalla, on seuraava mineraalikokoumus : maasälpä on suurimmaksi osaksi mikrokliinia, sen ohella tapaa runsaasti aibiittia Ab 97 An 3 ja hyvin paljon kvartsia ; muskoviittia on vähemmässä määrin ja se muodostaa jokseenkin idiomorfisia muitten ainesten sisään kasvaneita levyjä, sitäpaitsi on runsaasti rautamalmia (magnetiittia ja hematiittia). Rakenne on miltei panallotriomorfinen. Nuorempia kuin tässä mainitut juonet ovat graniittigneissikivilajien halki kulkevat pienet metabasiittipahkut ja kerrosjuonet. Niistä puhutaan myöhemmin. Nuorempi gneissigraniitti ja sen pintamuodostumat. N u o r u s e n g r a n i i t t i. Täksi nimitettäköön tässä graniittia, jonka esiintyminen rajoittuu pääasiallisesti Tavajärven NNEpuolella olevaan Nuorusen tunturiryhmään. Ryhmään kuuluu varsinaisen Nuorusen tunturin ohella sen pohjoispuolella oleva Poikanuorunen ja Rauhnavaara sen länsipuolella. Sitäpaitsi on samaa graniittia pienellä alalla Vatavaaran luoteisliepeellä samannimisen järven länsipuolella. Kivilaji on keski- tai karkearakeista, tasarakeista, jokseenkin lujasti ruhjoutunutta ja useimmiten pilsteisliuskeista. Maasälvät ovat tummanpunaisia ja kvartsirakeet harmaansinisiä ; sitäpaitsi on pieniä, vihertäviä, kloriittiutuneita kiillerykelmiä.. Hijenäytteessä näkyvät kompponentit olevan mikropertiittiä (alblitti + mikrokliini), albiittia, kvartsia, biotlittia, muskoviittia, magnetiittia, pyriittiä sekä kaoriittia, kalsiittia ja epidoottia. Taulussa 4 on kemiallinen analyysi tästä graniitista. Maasälpä on pääasiallisesti m i k r o p e r t i i t t i ä, jossa on melkein yhtä paljon aibiittia kuin mikrokliinia. Missä näiden mineraalien tasapainosuhteet ovat häiriytyneet, on se tapahtunut mikrokliinin kustannuksella, jolloin on ollut taipumusta antipertiitin muodostumiseen. Mikropertiitti muodostaa isometrisiä ja idiomorfisia yksilöitä, jotka ovat korrodoituneita ja suurempia kuin muut kompponentit. Hijeessä ne näyttävät täplikkäiltä albiitti- ja mikrokliini seoksensa vuoksi. Albiitti Ab 89 An11 esiintyy, paitsi mikropertiitin aineksena itsenäisenäkin mineraalina ja on silloin idiomorfinen mikropertiittiä vastaan ja siis aikaisemmin muodostunut kuin tämä. Sekä albiitin että mikropertiitin sisään on kasvanut pieniä zoisiitti- ja muskoviittimikroliittej a

26 Taulukko 4. Graniitti, Watavaara, Kuusamo.»Nuorusen graniittia». Anal. E. Mäkinen. Si0 2 TiO, A1203 Fe 20 3 FeO 72.so Mol. luku Normi Q or ab an 6.1,2 C 1.. 5' 3 Modi kvartsia mikrokliinia.... albiittia biotiittia muskoviittia ss Mg0 CaO - N N a20 1 ~ s : sal hy 2.5o mt 2.09 il 0.61 epidoottia pyriittiä apatiittia kalsiittia 3.9o H,0 ± I: fem H, P 205 C jälkiä cirw-systeemissä : 1, 4, 2, 3 Toscanose. Nigglin parametrit : si = 361, al = 43, = 18, fm c = 7, alk = 32, ti = 1.2 4, k = 0.4 8, mg = 0.41, qz = Yosemiittimaista magmatyyppiä. Kvartsia on hyvin runsaasti. Se on hyvin puristunutta ja sillä on vahvasti unduloiva valonsammutus ; se on jakaantunut pieniksi rakeiksi, joissa on runsaasti nestesulkeumia.. On epävarmaa, onko kaunis sininen väri aiheutunut granuloitumisesta ja ruhjoutumisesta, sillä näkeehän muuallakin samallaista ilmiötä kvartsissa ilman että sinistä väriä on havaittavissa. Nämä kvartsirakeissa esiintyvät puristusilmiöt samoin kuin murtuneet ja taipuneet albiittilamellitkin osoittavat vahvan yksipuolisen paineen (stress) vaikutusta, jonka alaisena graniitti selvästikin on ollut. Jokseenkin kaunista muurilaastirakennetta näkee sen takia, että pienet kvartsijyväset muodostavat paikotellen sementtimäistä välimassaa suurempien maasälpärakeiden väliin. Kvartsi on paikoin kasvanut kauniisti yhteen mikropertiitin kanssa mikropegmatiittisesti. Nämä mikropegmatiittimuodostumat eivät kuitenkaan näy olevan primäärisiä, koska niissä voidaan huomata, että eräät optillisesti samansuuntaisesti orientoituneet kvartsi-

27 hiukkaset peittävät osia toisiinsa rajoittuvista eri mikropertiittiyksilöistä. Katso mikrovalokuvaa kuva 4. Biotiitti on osaksi vihreää, osaksi keltaisenruskeaa. Vihreä biotiitti on yleensä tavallisempi, sen pleokroismi on : Z = tummanvihreä, Y = vaaleamman vihreä, X = vaalean keltainen. Vihreä ja ruskea biotiitti ovat paikoin kasvaneet yhteen toistensa kanssa. Biotiitti on usein muuttunut kloriitiksi. Nuorusen graniittia lävistävät paikoin hienorakeiset graniittijuonet. Muuan tämänlaatuinen lähellä Nuorusen lakea oleva juoni näkyy mikroskoopilla tarkastettaessa sisältävän samoja pääaineksia kuin Nuorusen graniitti, mutta rakenne on panallotriomorfinen. Tästä käynee selville näiden juonien ja Nuorusen graniitin läheinen yhteenkuuluvaisuus. Että suuri osa vanhempia Kuva 4. Mikropegmatiittirakenne graniittigneissejäkin lävistävistä Nuorusen graniitissa. Nik. rist. Noin 8 kert. suurenn. punaisista graniittijuonista lienee pidettävä Nuorusen graniitista lähteneinä apofyseinä, esitettiin jo edellisessä luvussa. Eräässä tapauksessa vahvistaa tätä otaksumaa juonivuorilaji ulkoasultaankin, nimittäin karkearakeinen pegmatiittimainen graniitti, joka Laihajärven keskikohdalla Kalliosalmen etelärannalla, Nuorusesta länteen, lävistää vanhempaa graniittia. Tälle pegmatiitille ovat luonteenomaisia sama tummanpunainen maasälpä j a sinisenharmaa kvartsi, kuin mitkä esiintyvät Nuorusen graniitin päätyypissäkin. Vaikka näiden apofysien esiintyminenkin jo todistaa Nuorusen graniitin olevan iältään nuorempaa, niin on vielä lisätodistuksiakin, nimittäin eräässä kohden Nuorusen eteläpuolella, missä Nuorusen graniitti ja vanhempi graniittigneissi koskettavat toisiaan välittömästi, vaikkakin täällä on vain pienellä alalla paljastunutta kalliota. Nuorusen graniitti muuttuu kontaktin lähellä hienorakeisemmaksi, riippuen nähtävästi nopeammasta jähmettymisestä kosketuskohdalla, kun taas vanhempi graniitti pysyy muuttumattomana ja sisältää jyrkästi katkenneita suurehkoja mineraaliyksilöitä, niinkuin näkyy mikrovalokuvasta kuva 5, joka esittää näiden molempien kivilajien kontaktia.

28 ' K v a r t s i p o r f y y r i. Nuorusen graniittiin kuuluvana ekstrusiivisena kivilajina tapaa kvartsiporfyyriä monessa kohden Paanajärven ja sen eteläpuolella olevan Kuntivaaran välillä. Sitä on Kuntivaaran pohjoisrinteellä, ja se muodostaa Kuivajärven lounaispuolella, Nuorusesta luoteeseen, luultavasti yli 10 km pituisen ja jonkun km levyisen alueen. Täällä sitä on pienissä ja suurissa kallioissa, joista läntisin muodostaa jyrkän kallioseinän Murt ovaaran Kuva 5. Nuorusen graniitin (hienorakeisempi) ja vanhemman graniitin (karkearakeisempi, kontakti. Nuorusen S-puolella, Kuusamo. etelärinteellä, hiukan vaaran laelta kaakkoon päin. Laajimmalti on kivilajia Paanajärven itäpään eteläpuolella, missä korkean j a laajan Munavaaran yläliepeet ja tämän läheisimmässä ympäristössä Kolmisuppusenharju ja Niskavaara ovat tätä kivilajia, leviten. edelleen itään päin Venäjän rajalle saakka. Lopuksi on sitä vielä pienellä alalla eräässä kalliossa Paanajärven pohjoisrannalla, Korkeavaaran ja tämän eteläpuolella olevan Mäkelän talon välillä. Tämä kvartsiporfyyri on enimmäkseen lujasti puristunutta ja liuskeista, mutta joskus, esim. paikotellen Munavaarassa, jokseenkin massamaista. Pohjamassa on afaniittista ; kivilajin väri vaihtelee tummanharmaasta vaaleanpunaisen harmaaseen tai täplikkääseen vihreän harmaaseen. Hajarakeet ovat jokseenkin tiheässä ja suurimmaksi osaksi lihan punaisia, kellertäviä tai vihertäviä maasälpärakeita, kooltaan vaihdellen 1% :sta n. 3 :een sm ; näiden ohella on niukemmin tai runsaammin samallaisia harmaansinisiä kvartsikiteitä kuin Nuorusen graniitissa. Maasälpärakeet ovat milloin pyöristyneitä milloin särmikkäitä. Kivilajin liuskeisissa osissa maasälpäja kvartsirakeet ovat puristuneet linssimäisiksi. Kivilajin rapautuneissa osissa näkee paikotellen pieniä ruostetäpliä ja ruosteisia koloja rapautuneiden pyriittirakeiden tilalla. Mikroskoopilla tarkastettaessa näkyy mikrofelsiittinen pohjamassa pääasiallisesti olevan selvään rinnakkaisrakenteista kvartsi-, maasälpä- ja kiillerakeiden kudosta. Osa maasälvästä on albiittia, mutta suurin osa mikrokliinia. Kiillettä on kivilajissa runsaasti ja se on milloin pää-asiallisesti biotiittia, milloin muskoviittia. Pohjamassan makroskooppisesti melkein musta väri johtuu selvästi suuresta

29 biotiittipitoisuudesta. Kiillesuomut muodostavat pitkiä, subparallellisiä, usein aaltomaisesti kiemurtelevia juovia. Paikoin pohjamassa on vähän karkeampaa ja siinä näkee silloin hiukan suurempia vihreänruskeita biotiittisuomuja kasaumina, jotka ovat mahdollisesti hajarakeiden jäännöksiä. Maasälpärakeet ovat mikrokliinia, mikropertiittiä ja albiittia Ah95An5. Albiittihajarakeissa nähdään paikoin perikliinikaksoismuodostustå. Ne ovat yleensä jokseenkin puhtaita ja niissä on vain vähän mikroliittisiä hajaantumistuloksia, jotka ovat osaksi muskoviittia, osaksi epidoottia. Sitäpaitsi niissä on hienoa tomuainesta, jonka laatua ei voi tarkemmin määrätä. Rakeet ovat idiomorfisia, mutta syöpyneitä ja särkyneitä, niin että pohjamassaa on usein tunkeutunut fragmenttien väliin. Mikrokliinirakeet ovat niinikään terveitä ja osaksi pertiittimäisesti kaivaneet yhteen albiitin kanssa. Kvartsihajarakeet ovat idiomorfisia, mutta pyöristyneitä ja syöpyneitä; niillä on unduloiva valonsammutus ja ne sisältävät hienoiksi juoviksi järjestyneitä nestesulkeumia. Kivilajissa on sitäpaitsi jonkun verran ilmeniittiä, titaniittia, apatiittia, zirkonia ja sekundääristä kalsiittia, joka esiintyy tavallisesti maasälpärakeiden yhteydessä. Rapautuneessa kvartsiporfyyrissä tavataan vielä zoisiittirakeita. Kuva 6 esittää Kuntivaaran kvartsiporfyyrin mikrorakennetta. Alempana olevissa taulukoissa on tästä kvartsiporfyyristä tehtyjä kemiallisia analyysejä. Taulukko N :o 5 esittää analyysin Kuntivaaran ja N :o 6 Kolmisuppusenvaaran kvartsiporfyyristä. Tämän kvartsiporfyyrin ja Nuorusen graniitin kemiallisen j a mineraloogisen kokoumuksen suuri yhtäläisyys, joka vaara, Kuusamo. Kuva 6. Kvartsiporfyyri, Kunti- ilmenee näiden kivilajien analyyseistä, oikeuttaa otaksumaan, Nik. ± n. 8 kert. suureen. että mainitut kivilajit ovat läheisessä geneettisessä yhteydessä toistensa kanssa. Samaan suuntaan viittaa vielä sekin seikka, että kummassakin kivilajityypissä on vallitsevana sama tyypillinen sininen kvartsi. Otaksuma tulee yhä todennäköisemmäksi sen takia, että kvartsiporfyyri näkyy Munavaaran pohjoisosassa vaihtuvan Nuorusen tyyppiseksi sarvivälkepitoiseksi graniitiksi (vert. Paanajärven erikoiskarttaa kuva 24).

30 Kvartsiporfyyribreksiaa. Kuntivaarassa erottaa kvartsiporfyyrin vanhemmasta graniitista m leveä breksiavyöhyke, joka etelään päin vaihettuu välittömästi graniitiksi. Tälle breksialle ovat luonteenomaisia lukuisat särmikkäät tai särmiltään kuluneet graniittipirstaleet, joitten suuruus vaihtelee Y2-10 å 20 sm ja joita ympäröi liuskeinen, hienorakeinen tai tiivis, vihreänharmaa, kloriittipitoinen sementti, joka muistuttaa kokoumukseltaan jonkun verran kvartsiporfyyrin pohjamassaa. Muodostumaa voi mahdollisesti pitää kvartsiporfyyrisenä eruptiivibreksiana tai voi otaksua sen olleen alkuaan pyroklastillista. Taulukko 5. Kvartsiporfyyri, Kuntivaara, Kuusamo. Anal. N. Sahlbom. 1 Mol. luku Normi Modi % SiO ' Q kvartsia Ti or kalimaasälpää A ab albiittia Fe2O an 2.22 biotiittia 4. c s FeO kv sal muskoviittia MnO jälkiä - di magnetiittia CaO by 2.82 pyriittiä 1.02 MgO nit 2.32 ilmeniittiä 0.38 Na il titaniittia , ap 0.62 apatiittia 0.66 P f ern kalsiittia 0.66 H ,-, cn'w-systeemissä : 1, 4, 1, 2. Omeose. Nigglin parametrit : si = 362, al = 37, fm = 21, c = 7, alk = 35, ti = 2-8, k = 0.6 5, mg = 0.2 0, qz = Yosemiittisen ja normaaligraniittisen magmatyypin välimuoto. 1 Aikaisemmin julkaistu Geologisen toimikunnan bulletiinissä N:o

31 Taulukko 6. Kvartsiporfyyri, Kolmisuppusenharju, Kuusamo. Anal. E. Mäkinen. Mol. luku Normi Modi Si Q 31.o s kvartsia TiO or albiittia A ab mikrokliinia Fe2O an 5.84 biotiittia 5.86 FeO sal muskoviittia MgO di 4.37 epidoottia 2. o 1 CaO 2.3s 42 mt 0.93 ilmeniittiä Na il magnetiittia K ap 0.31 apatiittiä 0.31 H fem 7.13 kalsiittia 2. o o H 2O P CO jälk clrw-systeemissä : 1, 4, 2, 4. Lassenose. Nigglin parametrit : si = 394, al = 40, fm = 13, c = 13.5, alle = 33.5, ti = 3.20, k = 0.34, mg = 0.17, qz = Yosemiittimaista magmatyyppiä. POHJOISEMMAN ALUEEN GNEISSIT JA GNEISSIGRANIITIT. Syntyynsä, muodostumistapaansa ja ikäänsä nähden paljon vaihtelevampia ja toisistaan eroavia tyyppejä kuin äsken selostetulla eteläisellä alueella edustavat Paanajärveltä pohjoiseen päin karttaalueen pohjoisimpiin osiin saakka ulottuvat gneissi- ja graniittikivilajit. Eräistä näissä seuduin esiintyvistä gneisseistä, joita pidämme vanhimpina täällä esiintyvistä ja ylipäänsä kartta-alueen vanhimpina kivilajeina, on jo alussa mainittu luvussa»vanhimmat gneissikivilajit». Yleensä on kuitenkin sangen vaikeata kartoittaessa tai selitystä laadittaessa tarkemmin eroittaa ja rajoittaa kyseenalaisen alueen eri kivilajityyppejä toisistaan, syystä että ne ovat niin täydellisesti toisiinsa sekaantuneet ja niiden rajat niin epävarmoja. Tämän takia merkitäänkin useammat niistä yhteenkuuluvina kartalle samalla vaaleanpunaisella välillä, huolimatta niiden välillä esiintyvistä erilaisuuksista. Selityksessä käsitellään niin muodoin vain eräitä huomattavampia tyyppejä.

32 Suonigneissiä ja juovaisia gneissejä.gneissigraniittialueilla gneissimäiset liuskeet usein muodostavat eri suuruisia juovikkaita biotiittirikkaita sulkeumia, kuten esim. laajoilla aloilla Enjantunturissa. Marjavaaran ja Ison Kelsingäisen välillä, Kuolajärven ja Ala-Kurtin tien varrella, karkearakeinen harmaa gneis'sigraniitti on selvään rinnakkaisrakenteista yhdensuuntaisten, juovaisten, biotiittirikkaiden fragmenttien takia, ja Pikku Kelsingäisessä samoin kuin Kuruvaarassakin, Vuorijärven pohjoispuolella, nähtiin samallaisia tapauksia. Nämä muutamat esimerkit monien joukosta mainittakoon tässä sopivina valaisemaan niitä ilmiöitä, jotka ovat luettavat suonigneissimuodostukseen ja joita voi nähdä sangen usein alueella. Ne ovat monesti aiheuttaneet laajoilla aloilla hyvin kaunista juovikasta suonigneissirakennetta vaihtelevin tunimine ja vaaleine kertoineen. Sellaista rakennetta havaittiin esim. muutama km Lavaselkälammelta pohjoiseen päin lähellä Nurmijoen keskijuoksua. Kuva 7 on valokuva tällaisesta juovaisesta gneissistä. Tuntsajoen seuduilla näkee Kuva 7. Juov aista gneissiä Lavaselkälarnrnelta, Nurmijoki, Kuolajärvi. Brofeldtin mukaan usein sellaista juovikasta suonigneissirakennetta, missä liuskeisuus on aina suoraviivaista eikä missään näy edes pienoispoimutusta. O r t o g n e i s s e j ä. Ne selvästi ortogneissimäiset kivilajit, jotka ovat etupäässä vallitsevina alueella, ovat laadultaan ja rakenteeltaan hyvin vaihtelevia. Väriltään ne vaihtelevat eri vivahduksin punaisesta harmaaseen, ja kivilajit ovat paikoin enemmän, paikoin vähemmän liuskeutuneita, mutta joskus hyvin massamaisiakin. Ne ovat yleensä tasarakeisia, mutta porfyyriset rakennemuunnoksetkaan eivät ole mitään harvinaisia. Raesuuruus vaihtelee karkeasta hienorakeiseen, keskirakeinen on kuitenkin tavallisin. Koillis-Kuolajärven gneissigraniitit. Alueen koillisimmassa osassa, Tuntsajoen seuduilla ja täältä Venäjän rajalle, on vallitsevana tyyppinä enimmäkseen liuskeinen, punaisenharmaa tai harmaa, useimmiten keskirakeinen biotiittigraniittigneissi. Tämän selvästi kristalloblastisen kivilajin ainekset ovat : oligoklaasi Ab ~s An 2,, joko yksin vallitsevana maasälpänä tai yhdessä eri määrin esiintyvän mikrokliinin kanssa, ei kuitenkaan pertiittisesti tämän

33 kanssa yhteenkasvaneena, sekä runsaasti kvartsia ja vähäisiä määriä tummia mineraaleja. Viimeksi mainitut ovat osaksi biotiittia, osaksi muskoviittia tai vihreätä sarvivälkettä. On huomattavaa, että eräässä Tuntsajoen Kotikoskella esiintyvässä graniittigneississä on ainoana tummana mineraalina hypersteniä, tosin suureksi osaksi serpentiiniksi muuttuneena, niin että tavallisesti ainoastaan kiteen keskus on hypersteniä. Tällä mineraalilla on hyperstenin tavalliset ominaisuudet j a akselikulma 2 V = noin 50. Karkearakeista kivilajia on Laurinkoskella Valatunturin itäpuolella. Jokseenkin massamaista on esim. Kutajärven itäpuolella esiintyvä gneissigraniitti, joka on pienirakeista, kun taas Kynsitunturin alapuolella Tuntsajoella gneissigraniitti on keskirakeista ja massamaista. Ahkiojärven itärannalla gneissigraniitti niinikään on paikotellen massamaista j a rakeisuudeltaan karkeampaa. Kynsitunturin laella on Brofeldtin mukaan juovaista porfyyrimäistä graniittia, jonka pohjamassa on hienorakeista, tummanharmaata ja kiillerikasta sekä sisältää lukuisia eri suuruisia vaaleanpunaisia maasälpärakeita (kooltaan enimmiten Kuva 8. Porfyyristä gneissigraniittia; 8 x 30 mm). Nurmijoella, Lavaselkälampi, Nurmijoki, Kuolajärvi. noin 3 km pieneltä Lavaselkälammelta pohjoiseen päin, on samoin kauniisti porfyyristä gneissigraniittia suurine vaaleanpunaisine maasälpähajarakeineen (katso kuvaa 8). Noin 3 km Tuntsajoen Jukkuukoskelta itään päin on selvästi liuskeista, porfyyristä graniittigneissiä. Maasälvät ovat siinä 1-5 sm suuruisia ja usein hiukan litistyneitä. Aivan Tenniöjoen Liinahattu nimisen kosken pohjoispuolella on vuolaimman könkään alapuolella näkyvissä juovikasta, mustanharmaata, porfyyristä graniittigneissiä, jonka tummanharmaassa keski- tai hienorakeisessa pohjamassassa on tummanpunaisia maasälpärakeita. Nämä punaiset hajarakeet ovat mikrokliinia, usein mikroskooppisena seoksena albiitin kanssa. Pohjamassan tummanharmaa väri johtuu osaksi maasälvän (albiitin) tummasta väristä, osaksi lukuisista pienistä biotiittisuomuista, jotka vasta mikroskoopissa tulevat näkyviin. Rakenne on selvään kataklastista ja sen laatuista, jota sanotaan muurilaastirakenteeksi. Granuloitu A 5

34 34 neet hienot kvartsirakeet ja vihertävät biotiittisuomut ympäröivät xenomorfisia, usein särkyneitä suuria maasälpärakeita. Koillisimmissa osissa esiintyvän gneissigraniitin suhteista vanhimpiin metabasiitteihin, mainittiin jo viimemainittuja selosteltaessa, samalla kun huomautettiin, että vanhempi amfiboliitti monessa kohden muodostaa katkonaisia sulkeumia gneissigraniittiin ja niin muodoin näkyy olevan tätä vanhempaa. Vielä mainittakoon tässä tapaus, joka valaisee tätä suhdetta : Tuntsajoen Ahkiosuvannonkosken rantamilla ja vieläpä tämän kosken yläpuolellakin esiintyvä kvartsirikas gneissigraniitti on usein sarvivälkepitoista ja sisältää metabasiittimurtokappaleita, jotka muodostavat osaksi % m leveitä ja lähes metrin pituisia sulkeumia, osaksi kapeita, gneissigraniitin juovaisuuden suuntaisia emäksisiä juovia. Gneissigraniittien ja postkalevalaisen gran i i t i n k o n t a k t i. Karttalehtialueen pohjoisreunalla postkalevalainen graniitti tekee pohjukan vanhempaan graniittigneissialueeseen. Kivilajien rajat ovat enimmäkseen epäselvät. Postkalevalainen graniitti on tunkeutunut gneissigraniittiin j a sekaantunut siihen niin täydellisesti, että on monesti vaikeata erottaa kivilajeja toisistaan, varsinkin kun nuorempi graniitti tulee vanhemman rajoilla jonkun verran liuskeiseksi. Sama on asianlaita kartta-alueen luoteislaidalla, missä postkalevalaisen graniittimassiivin kielekkeet ovat lännestä päin tunkeutuneet liuskeisiin j a vanhempiin gneissigraniitteihin, vaikka viimeksi mainittuja onkin täällä niin vähän, ettei niitä ole voitu merkitä kartalle. Ne käsitellään yhdessä liuskeiden ja lävistävän graniitin kanssa nimellä :»Gneissimäistä liusketta, jossa on postkalevalaisia graniittisuonia». On todennäköistä, että suuri osa gneissialueen pohjoisosissa monessa kohden esiintyvistä pegmatiitti- ja apliittijuonistakin kuuluu postkalevalaiseen graniittiin, vaikkei sitä aina voi varmasti päättää. Postkalevalaisen graniitin intrusioita on vielä havaittavissa Kuolajärven itäpuolisissa seuduissakin, esim. Marjavaarassa Kairalan ja Keskiniemen talojen koillispuolella, missä hienorakeinen punainen, iältään todennäköisesti postkalevalainen graniitti muodostaa lukuisia juonia vanhempaan graniittiin, joka täällä on keskirakeista. Tämä jälkimäinen sisältää, paitsi plagioklaasia (albiittia Ab 95An 5 ) myös jokseenkin runsaasti mikrokliinia. Tummat mineraalit ovat pääasiallisesti biotiittia ja muskoviittia. Kvartsia on runsaasti ja se muodostaa unduloivasti valoa sammuttavia, granuloituneita rakeita, melkoisesti suurempien maasälpärakeiden väliin. Rakenne on yli päänsä kataklastinen. Maasälpien laadun mukaan on kivilaji nimi tettävä alkaligraniitiksi.

35 Viimemainituilta seuduilta etelään päin vähenevät yhä'enemmän postkalevalaisen graniitti-intrusion jäljet gneissigraniitista. Tämä kivilaji on täälläkin vaihtelevan laatuista. Vuorijärven pohjoispuolella gneissigraniitti on pieni- tai keskirakeista, väriltään. harmaata tai punertavia, paikotellen jopa tummanruskeaa. Ylivuorijoen yläjuoksulla on hienorakeista, tiilenpunaista tai harmaankeltaista, apliittimaista gneissigraniittia. NIurtokappaleina tavataan täälläkin vanhempaa metabasiittia, kuten esim. Kursuvaarassa, Ylivuorijoen latvoilta pohjoiseen. Vuorijärven seudun gneissigraniitit. Vuorijärven itäpuolella esiintyvien gneissigraniittien joukossa on samallaisia punaisen ruskeita gneissigraniittityyppejä kuin täältä pohjoiseen päin olevassa seudussa. Sitäpaitsi siellä tavataan sarvivälkerikkaita gneissigraniitteja ja paikoin juonigneissimuodostumia, jotka ovat syntyneet puhtaasti gneissimäisten osien sekaantumisesta graniittiin. Vuorijärven lähimmässä ympäristössä on gneissigraniitille omituista, että siinä näkyy laajoilla aloilla selviä merkkiä erään alkalikivilajimassiivin kontaktivaikutuksesta, jonka nähtävästi täytyy olla gneissigraniitin alla, ei varsin syvällä nykyisestä pinnasta lukien. Sellaisen subkrustaalisen massiivin läsnäoloon viittaavat lukuisat nefeliinikivilajijuonet, jotka Vuorijärven länsipuolella olevassa pitkässä ja kapeassa Pyhäkurussa lävistävät graniittigneissiä. Tämä jälkimäinen vaihettuu täällä rakenteeltaan rinnakkaisjuovikkaaksi egirini- tai egiriniaugiitti-syeniittimäiseksi kivilajiksi, jota lävistävät taajaan verkkomaisesti hienot egirinin täyttämät raot. Gneissigraniittiinkin on laajoilla aloilla Vuorijärven ympäristössä tunkeutunut eri määrin egirinipitoista ainesta (vert. erikoiskarttaa kuva 13). Näistä ilmiöistä samoin kuin nefelinikivilajijuonistakin annetaan tarkemmat tiedot erikoisessa julkaisussa.' Yllä mainitussa seudussa esiintyvä gneissigraniitti on, sikäli kun se ei ole kontaktimetamorfosoitunutta, milloin vaaleanpunaista, milloin harmaata, keskirakeista ja tavallisesti hyvin liuskeista. Maasälvät ovat vaaleanpunaisia tai harmaita, kvartsirakeet harmaita. Kiille on tavallisesti biotiittia, mutta tämän ohessa on kivilajissa muskoviittiakin eri määrin. Vaaleanpunaiset, osaksi pegmatiittimaiset graniittisuonet, jotka nekin ovat liuskeutuneita, eivät ole suinkaan harvinaisia. Tyypillinen Pilkkavaaranknrusta Pyhäkurun pohjoispuolelta otettu näyte tästä gneissigraniitista, sisältää oligoklaasia Ab85An15, mikrokliinia (usein ristikkorakenteista), runsaasti kvartsia ja tummaa ' V. Hackman, Das Gebiet der Alkaligesteine von Kuolajärvi in Nordfinland, B ull. Comm. g6ol. d e Finlande N :o

36 biotiittia. Mineraalikokoumus määrättiin Rosiwalin menetelmää käyttämällä ja saatiin seuraava tulos : Paino Oligoklaasia Ab 85An mikrokliinia 19.- kvartsia 31.- biotiittia 5.- magnetiittia 0.7 muita lisä-aineksia Tyypillisestä gneissigraniitista eroaa jonkun verran kokoumukseltaan kiillerikas ja sarvivälkepitoinen, vahvasti liuskeinen k v a r t s i d i o r i i t t i, joka on makroskooppisesti graniittigneissimäistä ja esiintyy useilla paikoilla gneissigraniitin yhteydessä. Sitä eivät erota mitkään selvät rajat tästä ja se kuuluneekin samaan magmaan. Kalliovaarassa Vuorijärven ja Kutsanjoen välillä tämä kivilaji vaihtelee tyypillisen gneissigraniitin kanssa. Kvartsiclioriitti on mikrokliinista melkein vapaa. Sen ainekset ovat oligoklaasi Ab 72An 28, kvartsi, biotiitti, vihreä sarvivälke, apatiitti, titaniitti, zirkoni, epidootti j a kloriitti. Biotiittia näkyy muodostuneen sekundäärisesti sarvivälkkeen kustannuksella. Rakenne on tyypillisesti kristalloblastinen ; idiomorfismia ei mineraalirakeissa yleensä ole havaittavissa, ainoastaan merkkiä sellaisesta saattaa paikoin olla jälellä. Rosiwalin menetelmän mukaan on mineraalikokoumus seuraava : Paino Oligoklaasia Ab 72An kvartsia 10.- biotiittia 12.7 sarvivälkettä 11.8 apatiittia 1.- muita mineraaleja Tämä kvartsidioriitti on siis mineraalikokoumukseltaan hyvin samanlaatuista kuin Koutaniemen kvartsidioriitti (vert. taul. 2 sivu 21), kuitenkin sillä erotuksella, että jälkimmäisessä kivilajissa on runsaammin tummia mineraaleja ja suhteellisesti vähemmän maasälpää ; kvartsia on taas saman verran. Ei ole ainoastaan mahdollista, vaan hyvin todennäköistäkin, että pohjoisella gneissigraniittialueella esiintyvät intrusiot suureksi osaksi ovat samanaikuisia kuin eteläisellä, vaikka tyypit ulkomuodoltaan usein eroavatkin toisistaan kumpaisella-

37 kin alueella. Kaikissa tapauksissa näkee pohjoisen alueen intrusiotyypeissä suurempaa vaihtelevaisuutta kuin eteläisen tyypeissä, ja sen takia käy mahdollisuus eroittaa niitä toisistaan ikäänsä nähden sangen pieneksi. Gneissigraniittialueella Vuorijärven lähimmässä ympäristössä on paikoin, kuten esim. monessa kohden Pyhäkurussa vanhempia emäksisiä sulkeumia ja paikoin taas hienorakeista liuskeista metabasiittia pienehköinä pahkuina ja kerrosjuonina, jotka näkyvät olevan nuorempia kuin graniittigneissi. Edellisistä on jo kerrottu»vanhimpia metabasiitteja» käsittelevässä ensimäisessä luvussa, jälkimäisiin tullaan myöhemmin lähemmin kiinnittämään huomiota luvussa»kalevalaisia metabasiitteja». Vuorijärven eteläpuolella on vallitsevana kivilajityyppinä pienitai keskirakeinen, likaisen harmaa gneissigraniitti, jonka maasälvät ovat usein kellertäviä. Tammakkolampien eteläisimmän lammen N- puolella on Boxströmin mukaan hyvin liuskeista, harmaata, porfyyristä graniittigneissiä, jossa on suurehkoja, hiukan litistyneitä punertavia maasälpähajarakeita. Jokseenkin tummanpunaista graniittigneissiä on paikotellen pitkän ja kapean Kalliolammen pohjoisrannalla. Ison Sieminkijärven kaakkoisrannalla on keskirakeista, punertavaa, melkein massamaista gneissigraniittia. K a a k k o i s- K u o 1 a j ä r v e n j a Koillis-Kuusamon g n e 1 s s i g r a n i i t i t. Sieminkijärven ja etelämpänä olevan Sieppijärven seuduilla on vallitsevana kivilajityyppinä yleensä lujasti puristunut ja liuskeinen, vaaleahkon punaisenharmaa gneissigraniitti. Tätä kivilajia on m. m. laaja Tervatunturi ; Tervajärven kohdalla se on j onkunverran porfyyristä. Lähempänä Auhtij ärven itärantaa näkee graniittigneississä usein kloriitin täyttämiä rakoja ja luisupintoja. Tervajärvellä on hyvin liuskeisen gneissigraniitin ohella punaista massamaista graniittia, joka eroaa edellisestä jyrkästi, mutta on kuitenkin sangen vanhan näköistä, ja järven etelä- ja itäpuolella on liuskeisessa gneissigraniitissa suonina sekä punertavaa että harmaata, hienorakeista juovaista graniittia. Auhtijärven itärannalta on gneissigraniitissa monessa kohden apliittisuonia ja -juonia. Apliitti on valkoista, hienorakeista ja jonkun verran paineliuskeista sekä sisältää siellä täällä muutaman mm suuruisia mustan- ja punaisenruskeita granaattirakeita. Yhtenäisempiäkin, suurehkoja pahkumaisia apliittiesiintymiä on täällä. Kivilaji on vahvasti deformoitunutta, se vaihtelee paikotellen punaisten pegmatiittisuonien kanssa ja sitä lävistävät kvartsisuonet. Kaitaselän kallioryhmän länsirinteellä Auhtijärven pohjoisosan itäpuolella on niinikään vaaleanpunaista apliittigraniittia, kun taas selänteen laki on liuskeista gneissigraniittia. 3 7

38 3 8 Tämä vanhemmassa gneissigraniitissa pieninä pahkuina ja juonina esiintyvä, hiukan nuorempi graniitti voidaan ehkä rinnastaa eteläisellä alueella esiintyvän Nuorusen graniitin kanssa. Samaa voi todennäköisesti vielä sanoa hiukan etelämpänä, nimittäin Paanajärven pohjoispuolella järven lähiseudussa esiintyvästä graniitista. Tämä punertava, enimmäkseen liuskeinen, mutta massamainen graniitti muodostaa pahkuja ja suurehkoja juonia vanhempaan graniittigneissiin. Sitä on esim. Kuljanvuoren pohjois-osassa Mäntyniemen talon länsipuolella, missä se lävistää harmaata liuskeista gneissigraniittia. Punaiset graniittisuonet ovat täällä usein pegmatiittimaiset ja maasälpä on niissä hyvin ruhjoutunutta. Samaa punaista graniittia ovat m. m. vielä Korkeavaara j a Tiironvaara Kulj an länsipuolella. Kivilaji on täällä jonkun verran pilsteistä, keskirakeista ja kvartsirikasta, ja makroskooppisesti on siinä vain vähän kiillettä näkyvissä. Maasälpä- ja kvartsimäärän suhde on melkein 2 : 1. Maasälpinä on' melkein yhtä paljon mikrokliinia (ja mikrokliinipertiittiä) kuin albiittiakin. Ne muodostavat' särkyneitä ja usein taipuneita isometrisiä rakeita, jotka ovat muita komponentteja suurempia ja joissa on taipumusta isomorfisuuteen. Kvartsi on lujasti granuloitunutta ; kiille muodostaa pitkiksi kasautuneita pieniä suomuja ; rautamalmia (magnetiittia ja pyriittiä) on hiukan. Rakenne on blastograniittinen muurilaastirakeune. Paanajärven pohjoispuolella yleensä tavallinen vanhempi gneissigraniitti on milloin punertavaa, milloin tumman- tai vaaleanharmaata. Rakeisuus on hieno- tai keskirakeinen. Selvää liuskeisuutta ja lujaa deformatiota voi tavallisesti huomata. Kivilaji on paikoin hiukan porfyyrimäistä, kuten esim. Kaitalammenvaarassa n. 10 km Paanaj ärveltä pohjoiseen, missä tavataan tummanharmaata, hyvin kiillerikasta dioriittimaista gneissigraniittia. Kvartsi ja maasälpä muodostavat tässä graniitissa vaaleanharmaita pyöristyneitä palloja ja linssejä, joita ympäröivät kiillesuomut ja hienorakeinen välimassa. Tummina aineksina on biotiittia ja muskoviittia ; harvoin tapaa niiden ohella sarvivälkettä. Valtakunnan rajalla olevan Astervajärven koillispuolella on samallaista gneissigraniittia kuin K.aitalammenvaarassa litistyneine maasälpä- ja kvartsilinsseineen. Mutkatunturin laella, Mäntyniemen ja Paanajärven pohjoispuolella, tavataan paikotellen sarvivälkegneissimäisiä kohtia. Mutkatunturissa on harmaa, keskirakeinen, liuskeinen ja kiillerikas gneissigraniitti muuten vallitsevana. Sen aineksina ovat harmaat maasälvät ja valkoiset kvartsirakeet sekä lukuisat pienet kiillesuomut (biotiitti ja muskoviitti). Maasälpä on yksinomaan albiittia, kvartsia on runsaasti. Sekundääristä epidoottia on kivilajissa runsain määrin. Lisä-

39 aineksina on hiukan pyriittiä ja apatiittia. Rakenne on selvästi kataklastinen ja osaksi blastograniittinen. Porfyyrisiä albiittihajarakeita tapaa siellä täällä, ne ovat useimmiten ruhjoutuneita ja taipuneita. Lopuksi on gneissigraniittia vielä pienenä saarekkeena nuoremman metabasiitin keskellä Paanajärven länsipään pohjoispuolella, missä se muodostaa korkean Raakkutunturin. Se on keskirakeista, hiukan kellertävänharmaata, hyvin liuskeista, mutta tummista mineraaleista köyhää graniittia. Viimemainitut ovat enimmäkseen biotiittia, mutta tunturin länsiosassa tulee tämän lisäksi sarvivälkettä. Pegmatiittimaiset ja apliittimaiset suonet lävistävät graniittia. 3 9 KALEVALAISIA LIUSKEITA. Melkein kaikissa kartta-alueen osissa on siellä täällä milloin suurehkoina ryhminä, milloin kapeina vyöhykkeinä kiteisiä liuskeita. Nämä ovat nuorempia kuin yllä esitetyt graniittiset ja gneissimäiset kivilajit, joista niitä eroittaa selvä diskordanssi pohjamuodostumineen. Liuskeet, jotka ovat kvartsiitteja, kiilleliuskeita fylliittejä, kalkkikiviä, dolomiittej a ja pohjam u o d o s t u m i a, otaksutaan kuuluvan laajoille aloille Pohjoisja Itä-Suomeen levinneeseen kalevalaiseen muodostumaan. KALEVALAISTEN LIUSKEIDEN POHJAMUODOSTUMAT. Nämä muodostumat ovat osaksi n. k. p o h j a 1 i u s k e i t a t. s. alkuperäisestä rapautumissorasta syntyneitä liuskeita, jotka kerrostuivat vanhemmalle, tavallisesti gneissigraniittia olevalle kallioperustalle ja sisältävät pieniä tästä lähteneitä kivisiruja, osaksi ne ovat varsinaisia k o n g 1 o m e r a a. t t e j a, joille on ominaista alustasta peräisin olevat eri suuruiset, pyöristyneet tai särmiltään kuluneet pallomaiset murtokappaleet. Kun pohjaliuskeissa on paljain silmin näkyviä pieniä soikeita maasälpäsiruja eli»maasälpäsilmäkkeitä», niin kutsutaan niitä s i l m ä l i u s k e i k s i. Kitkajärven alueen pohjaliuskeet, osaksi s i 1 m ä 1 i u s k e i t a. Karttalehtialueen eteläosissa, Ylikitkajärven kaakkoislahden ja Kuusamon kirkon keskivaiheilla seudun vanhempi gneissigraniitti vaihtuu paikotellen omituisen näköiseksi vääntyneeksi kivilajiksi, joka on liuskeisempaa, hienorakeisempaa ja väriltään tummempaa kuin gneissigraniitti. Tämä liuskeinen kivilaji,. jota tuskin

40 40 enää voi. kutsua graniitiksi, sisältää kuitenkin runsaasti graniittista ainesta, etenkin vaihtelevan suuruisia maasälpähajarakeita. Mikroskoopilla näkee kivilajissa lukuisia isometrisiä, jonkun verran taipuneita ja murtuneita eri suuruisia albiittikiteitä, jotka ovat epidoottipitoisessa kiille- tai kvartsiittiliuskemaisessa massassa. Useinkin ympäröivät näitä kiteitä kloriittisuomut ja kalsiittirakeet. Tässä näkyy vanhempi graniittigneissi vähitellen vaihtuvan pohjaliuskeeksi, joka on todennäköisesti alkuaan ollut graniitin rapautumisesta syntynyttä pintamuodostumaa. Sellaisia pohjaliuskemuodostumia tavattiin mainitulla seudulla monessa kohden Yli-Meskusjärven läheisyydessä, Meskusvaaran luoteisosassa ja Kelkkalammen eteläpuolella, noin 3 km Meskusjärveltä lounaaseen. Honkivaarassakin, muutamia km Kovajärveltit luoteeseen, on paikoin kivilajia, joka muistuttaa paljon tällaista pohjaliusketta. Viimemainitulta seudulta hiukan pohjoiseen on Uuenpuronvaaran laella ja lounaisrinteellä p o h j a l i u s k e m a i s t a k v a r t- s i i t t i 1 i u s k e t t a.. Tämä vaara on Naatikkavaaran j a Hyypiöjärven välillä, n. 7 km Oivangista luoteeseen. Kivilaji on makroskooppisesti harmaata ja hienorakeista ; siihen on tavallisesti säännöttömästi sekoittunut suurehkoja maasälpä- ja kvartsirakeita, ja se näkyy mikroskoopilla tarkastettaessa sisältävän pääasiallisesti kvartsia ja muskoviittia sekä hiukan mikrokliinia ja albiittia. Tässä massassa on suurehkoja mikrokliinirakeita sisältäviä graniittimaisia fragmentteja ; mikrokliinirakeissa on hiukan albiittia enimmäkseen sulkeumina, mutta osaksi mikropertiittisestikin mikroklinin kanssa yhteenkasvaneena. Suuremmiksi rykelmiksi kasautuneita kvartsirakeitakin tavataan, joilla on unduloiva valonsammutus. Poikkeustapauksessa on niissä vielä biotiittiakin. Nämä sulkeumat lienevät todennäköisesti nuoremmasta prekalevalaisesta graniitista peräisin. Riihivaaran länsirinteellä, noin 5 km koilliseen Vasaraperän lahdesta, esiintyy samanlaista pohjaliusketta. Täällä on vaaleanharmaata, hienorakeista, hyvin serisiittirikasta kvartsiittiliusketta, jossa on lukuisia pieniä vaaleanpunaisia, 1-4 mm suuruisia mikrokliinisilmäkkeitä. Näitä ympäröivä kvartsiittiliuskemassa sisältää sangen runsaasti pitkiä, melkein rinnakkain järjestyneitä muskoviittisuomuja, jotka tavallisesti verhoavat suurehkoja mikrokliiniyksilöitä. Pohjaliusketta lävistävät punaiset, suoraan kivilajin halki kulkevat apliittimaiset graniittisuonet. Hienorakeiset, puhtaasti kvartsiittimaiset kerrokset vuorottelevat karkeampirakeisten kanssa, joissa on suurempia maasälpäsilmäkkeitä.

41 Paanaj ärven silmäliuske. Hyvin kaunista tyypillistä silmäliusketta on Paanäjärven pohjoisrannalla. Se muodostaa täällä km pituisen, ENE suuntaisen vyöhykkeen, joka alkaa lännessä Malinavaaran lounaisliepeeltä ja muodostaa jyrkkärinteisiä kallioita mainitun vaaran etelärinteellä. Se esiintyy uudelleen Mäkelän länsipuolella ja Lehmäkalliossa Paanajärven rannalla sekä Korkeavaaran eteläosassa ja Kuljan etelärinteessä Mäntyniemen länsipuolella ja muodostaa Ison ja Pienen Nilasvuoren äsken mainitun talon pohjoispuolella. Täältä sitä jatkuu vielä itään päin n. 1/, km päähän valtakunnan rajalla olevasta Astervajärvestä. Paanajärven itäpään eteläpuolellakin on samaa silmäliusketta, joka muodostaa täällä SW--NE suuntaisen kapean vyöhykkeen. Sitä on Niskavaara,n pohjoisliepeellä j a sitä jatkuu vielä Paanaj ärven itäpuolellakin jonkun matkaa valtakunnan rajaa pitkin. Silmäliuske on täällä harmaata, hienorakeista ja pilsteistä, muskoviitti- j a biotiittirikasta kiilleliusketta, jossa on hyvin runsaasti pieniä maasälpä- ja kvartsirakeita, n. s. silmäkkeitä. Nämä Kuva 9.»Silmäliusketta», Malinavaara, Paanajärvi, Kuusamo.?L3 luonn. kokoa. ovat noin 2-4 mm leveitä ja 5-8 mm pitkiä. Ne muodostavat liuskeisuuspintojen kiillepeitteeseen pieniä kyhmyjä tai esiintyvät poikittaispinnoilla reliefimäisesti kivilajin rapautuessa. Kvartsirakeilla on usein sininen opalisoiva väri ja ne ovat selvästi aivan samanlaafuisia kuin ne, jotka esiintyvät alkuperäisenä aineksena Munavaaran prekalevalaisessa kvartsiporfyyrissä. Joskus tapaa kuitenkin silmäliuskeessa harmaitakin kvartsirakeita. Maasälpärakeet ovat milloin harmaanvalkoisia, milloin punertavia. Paikotellen, esim. Kuljan rinteellä»silmäkkeet» vaihtuvat pieniksi linsseiksi tai juoviksi. Kuva 9 esittää näytettä Malinavaaran silmäliuskeesta. Mikroskoopilla näkee, että silmäliuskeen pohjamassa sisältää pääasiallisesti biotiittia sekä hiukan muskoviittia ja jokseenkin runsaasti magnetiittia. Tässä liuskemassassa on suurempia, osaksi särkyneitä, unduloivasta kvartsista ja albiitista muodostuneita silmäkkeitä, joita liuskemassa verhoaa kiemurrellen niiden ympäri. Kvartsirakeita ympäröivät tavallisesti hyvin hienorakeisesta uudestaan kiteytyneestä

42 kvartsiaineksesta muodostuneet saumat, ja albiittirakeiden raoissa on runsaasti karbonaatteja. Paikoin liuske on karkearakeista ja kvartsiittimaista, jolloin siitä puuttuu kiille ja se on jonkun verran karbonaattipitoista. Ohuita pitkähköjä, linssinmuotoisia kvartsiittimaisia kohtia voi makroskooppisestikin nähdä silmäliuskeessa, kuten esim. Kuikkalammen koillispuolella, Leinosen talosta pohjoiseen. Täällä näkyy muuten graniittigneissin ja silmäliuskeen rajakin selvästi. Graniittigneissiä lävistävät punaiset graniittisuonet, joita ei sitävastoin silmäliuskeessa tavata. Prekalevalaisen kvartsi- ja maasälpäporfyyrin rajalla Niskavaaran koillispuolella, lähellä Paanajärven laskujoen Oulankajoen niskaa (Niskakoskea), on silmäliuskeessa maasälpäporfyyrisirpaleita, jotka ovat linssimäisesti venvneet liuskeisuuden suuntaan. Malinavaaran silmäliuskeessa on E. Mäkinen tehnyt seuraavan analyysin : Taulukko 7. Mol. luku Normi Modi Si o o Q 43.5 o kvartsia TiO or muskoviittia A ab albiittia Fe an mikrokliinia FeO C 4.79 biotiittia 3. i 9 mg : sal kalsiittia 5.49 CaO hy rautamalmia N a mt 1. s 6 apatiittia 0.70 K il P ap 0.67 CO cc 3.os H 2 0 -j V iem ,0 _ cipw-systemissä : 1, 3, 1, 3. Alaskose. Nigglin parametrit : si = 376, al = 39, fm = 17.5, c = 21.5, alk. = 22, ti = 3.2 2, k = 0.5 9, mg = 0.13, qz = Kun vertaa tätä taulukkoa taulukkoihin N :o 5 ja 6 siv. 30 ja 31 huomataan silmäliuskeen j a kvartsiporfyyrin kemiallisessa kokouinuksessa suurta yhtäläisyyttä. Pääasiallinen ero on kuitenkin siinä, että silmäliuskeen alkalimäärä on pienempi ja kalkkimäärä suurempi kuin kvartsiporfyyrin. Mineralogisesti silmäliuskeen maasälpäpitoisuus nä-

43 kyy olevan tuntuvasti pienempi. Sen sijaan on kvartsimäärä suuresti lisääntynyt ja sitäpaitsi on kivilajissa kalsiittia paljon enemmän kuin kvartsiporfyyrissä. Kaikissa tapauksissa lienee luultavaa, että silmäliuske sisältää pääasiallisesti aineksia juuri tästä kvartsiporfyyristä, jonka läheisyydessä se on muodostunut. Siihenpähän juuri viittavatkin äsken mainitut raj asuhteet Niskavaaralla j a se seikka, että silmäkkeet ovat sinistä kvartsia ja albiittia, jotka ovat juuri luonteenomaisia tälle kvartsiporfyyrille. Paanajärven silmäliuskeen kulkusuunta on vyöhykkeen länsiosassa melkein NW-SE, keskiosissa W-E ja itäosissa SW-NE. Kaade on jyrkkä S, paikoin pysty. Paanajärven konglomeraattiliuskeet. Äsken selitettyjen Paanajärven kalevalaisten silmäliuskeiden pohjoispuolella liittyy niihin konkordanttisesti niiden alustana esiintyvä konglomeraattiliuske, joka muodostaa kapean vyöhykkeen silmäliuskeen ja graniittigneissin väliin. Vyöhyke alkaa Mäntytunturin lounaispuolelta tunturin juurelta ja ulottuu itään päin Mäkelän talon pohjoispuolelle. Länsiosissa voi selvästi nähdä silmäliuskeen ja konglomeraattiliuskeen välistä vaihettumista ja viimeksimainittu liuske on monessa kohden suoraan kosketuksessa graniittigneissialustansa kanssa. Paanajärven konglomeraattiliuske on jokseenkin tumman harmaata kiilleliuskemassaa, joka on paikoin kloriitti- tai sarvivälkepitoista ja sitoo toisiinsa siihen sulkeutuneet, enimmäkseen teräväsärmäiset, mutta paikoin pyöristyneetkin kivilajikappaleet. Nämä ovat enimmäkseen keskirakeista, harmaata tai punertavaa gneissigranlittia, harvemmin hienorakeista, valkoisen harmaata graniittiapliittia. Suurimmat niistä ovat n. 20 sm leveitä ja 30 sm pitkiä. Graniittiapliitti-kappaleet näkyvät olevan alkaligraniittia, jonka maasälvät ovat yksinomaan albiittia Ab 9 7An 3 ja joka sisältää kvartsia hyvin runsaasti. Kiille on yksinomaan muskoviittia, sekundäärisesti on kivilajissa jokseenkin paljon kalsiittia. Se on ollut kovan paineen alaisena ja rakenne on panallotriomorfinen. Tämä kuulunee siis johonkin niistä prekalevalaisista apliittityypeistä, joita on monessa kohden graniittigneississä, esim. Auhtijärven tienoilla Kuolajärvellä. Yllä mainitun laatuista ja selvästi siihen kuuluvaa konglomeraattiliusketta on vielä Raakkutunturin etelä- ja itärinteellä täällä esiintyvän gneissigraniitin yhteydessä ja välittömästi sen päällä. Täällä kulkee n. N 60 E suuntaan kahden lammen välistä kannasta kohti kapea kallioselänne, joka muodostaa eteläpuolella olevaa syvää ja kaitaista notkoa vasten jyrkästi viettävän kallioseinämän. 4 3

44 4 4 Kivilaji on tässä kalliorinteessä tyypillistä konglomeraattiliusketta. Siinä olevat lukuisat murtokappaleet ovat eri suuruisia vaihdellen kooltaan parista sm :stä useampaan dm :iin, ja ne ovat venyneet kivilajin liuskeisuuden suuntaan. Ne ovat osaksi särmikkäitä, osaksi pyöristyneitä, osaksi säännöttömästi soikeita tai linssimäisiä ja ovat samaa hienorakeista gneissigraniittia, kuin mikä muodostaa Raakkutunturin rungon. Vähemmässä määrin on kivilajikappaleitten joukossa karkeampaa sarvivälkepitoista gneissigraniittia, tummia emäksisiä liuskaleita ja vaaleanharmaata, aivan kiteistä kvartsiittia, joka kuuluu johonkin vanhempaan muodostumaan. Pirstaleitten välimassa on tummanharmaata, hienorakeista, pilsteistä kiilleliusketta, joka on täälläkin, kuten Mäntytunturin seudun konglomeraattiliuskeissakin, usein hiukan sarvivälke- ja kloriittipitoista. Mikroskoopilla tarkastettaessa näkyy liuskesementti sisältävän runsaasti biotiittia ja jonkun verran plagioklaasia. Tätä konglomeraattia jatkuu yhtämittaan Raakkutunturin itärinteelle, missä se kääntyy pohjoiseen. Sitä lävistää täällä paikoin suonina nuorempi metabasiitti, joka sisältää lukuisia, osaksi sulaneita kappaleita konglomeraatin aineksista. Nämä esiintyvät metabasiittikallioiden rapautuneilla pinnoilla kyhmyinä ja epätasaisuuksina. Etelä-Kuolaj ärven silmä1iuske. Kuolajärven pitäjän kaakkoisosassa erottavat kalevalaisia liuskeita, joihin kuuluu etupäässä kvartsiitteja, gneissigraniitista monessa kohden selvät silmäliuskevyöhykkeet. Muuan tällainen vyöhyke ulottuu Yli Päävysjärven pohjoispäästä Sulkujärven itäpuolitse pohjoiseen päin. Tälle silmäliuskeelle ovat luonteenomaisia harmaat tai punaiset, tavallisesti litistyneet maasälpäsilmäkkeet, jotka ovat lähes 2-3 mm suuruisia ja ovat kiillerikkaassa kaksikiilteisessä liuskemassassa. Samaa silmäliusketta on vielä Siskelijärven itärannalla Tuutijärven kylässä. Täällä on silmäliuskeen samoin kuin sen vieressä olevan lujasti liuskeutuneen gneissigraniitinkin kulkusuunta melkein N-S ja vaihtuu viimemainitussa kivilajissa E-suuntaiseksi. Etelä-Kuolajärven konglomeraatit. Hyvinkaunista konglomeraattiliusketta on Tuutijärven länsipuolella Rovavaaran, Rovajärven, Kuivajärven ja Pienen Noukajärven seudulla. Rovavaaralla konglomeraatti kulkee vaaran kaakkoislievettä pitkin, ja paljastunut osa siitä on n. 15 m vahvuinen ja hienorakeisten metabasiittien ympäröimä. Konglomeraatissa on lukuisina hyvin säilyneinä tai ainoastaan heikosti litistyneinä mukuloina hienorakeista, vaaleanharmaata, massamaista gneissigraniittia sekä hiukan liuskeista, mutta muuten melkein samanlaatuista kivilajia. Pallot ovat paikoin lähes sm suuruisia : Vaaleanharmaita kvartsiitti-

45 kappaleitakin näkee kivilajissa. Huomattavaa on, että konglomeraatissa on paikotellen puolenkin metrin vahvuisina välikerroksina kvartsirikasta kiilleliusketta, jota on kiinteässä kalliossa Kuusivaaran lähellä. Tämä kiilleliuske vuorottelee kvartsiittimaisten kerrosten kanssa. Konglomeraattiliuskeen kulkusuunta on täällä n. N 30 E j a kaade 30 NW. Rovajärven S-puolella on näkyvissä hyvin kaunista samantyyppistä konglomeraattia kuin äsken mainittu. Täälläkin on mukuloina sekä massamaista että liuskeista vanhempaa graniittia. Kivilajikappaleet ovat osaksi vierinkiven muotoisia, osaksi hiukan litistyneitä, eri suuruisia ja liuskeisuuden suuntaisia. Väliaines on vaaleanharmaata, kvartsiitti- tai kiilleliuskemaista, ja se muodostaa paikotellen konglomeraattiin selvästi kerroksellisia välikerroksia, joissa ei ole palloja. Suunta on täällä N 70 E ja W-E, kaade hyvin loiva, n. 10 N. Paikotellen, esim. Rovajärven lounaispäässä, pallot ovat sulloutuneet niin taajaan, että kivilaji näyttää yhtenäiseltä graniittimaiselta massalta. Kuivajärven itäpuolella konglomeraattikalliot ovat hyvin paljastuneita. Vierinkivet ovat pääasiallisesti graniitteja, joita on kahta lajia : toinen on karkeaa, tummaa ja gneissimäistä, toinen vaaleanpunaista, paikoin apliittimaista tai pegmatiittimaista. Nämä vierinkivet ovat enimmäkseen hyvin pyöristyneitä ja kooltaan 30 :kin cm :n suuruisia. Sitäpaitsi tapaa liuskeista amfiboliittia pitkähköinä särmikkäinä kappaleina ja joskus kvartsiittiliuskettakin. Sementti näkyy alkuaan olleen karkeaa psammittia ja on nyt jokseenkin kiteistä. Kuivajärven rannalla kivilaji on matalan veden aikana parhaiten näkyvissä ; osa vierinkivistä on rapautumisen takia irtaantunut kalliosta, niin että ne ovat irrallaan konglomeraatin päällä, ja toisia on taas sekaantunut kvartäärisiin rantakiviin (J. J. Sederholm). Tästä konglomeraatista on mainittu geologi ottanut valokuvan, jonka hän ori jo ennen julkaissut useissa Kuva 10. Kuivajärven konglomeraatti, teoksissaan ja joka on tässäkin Kuolajärvi. Valok. J. J. Sederholm. nähtävissä (kuva 10). Kuivajärven lounaisrannalla Vuosnajoen suun länsipuolella on samaa konglomeraattia. Sitä voi täällä seurata jonkun matkaa lounaaseen päin kallioita pitkin, jotka muodostavat etelää kohti jyrkkiä

46 4 6 penkereitä. Kulkusuunta on melkein sama kuin Rovajärven eteläpuolella, kaade yhtä loiva j a samansuuntainen kuin sielläkin. Vahvuus on noin 20 m. Kivilajin mukulat ovat hyvin pyöristyneitä ja tosiaan aivan vierinkivien näköisiä. Samoin kuin järven itärannalla on täälläkin rapautumisen takia irtaantuneita palloja kvartääristen tai nykyaikaisten, paljon särmikkäämpien rantakivien seassa, kuten voi helposti huomata pienillä loivilla rantakallioilla eräällä niemellä. Mukulat ovat paikoin lähes 40 sm suuruisia ja niitten joukossa näkee pienirakeista kvartsi- ja maasälpärikasta graniittia, apliittia ja vähemmässä määrin karkearakeisempaa gneissigraniittia olevia mukuloita. Konglomeraatin ja sitä joka puolelta ympäröivän metabasiitin välisistä suhteista käy selville, että viimeksi mainittu on nuorempaa kuin konglomeraatti. Kuivajärven koillispuolella on nimittäin jonkunlaista eruptiivibreksiaa oleva kallioryhmä, minkä kloriittiliuskemaisessa pohjamassassa näkee konglomeraattikappaleita jokseenkin harvaan jakaantuneina. Kallioiden pohjoislaidalla liuskeinen eruptiivibreksia vaihtuu metabasiitiksi, joka täälläkin sisältää pyöristyneitä sarvivälke- ja kloriittipitoisia graniittikappaleita ja vaaleita syöpyneitä liuskesulkeumia. KVARTSIITTEJA. Kvartsiitit kuuluvat kiilleliuskeiden ja fylliittien ohella alueen kalevalaisten sedimenttogenisten liuskeiden parhaimmin ja runsaimmin edustettuihin muodostumiin. Ne ovat useimmiten selvästi liuskeutuneita, niin että niitä voi ylipäänsä merkitä kvartsiittiliuskeiksi, mutta klastillisiakin, jonkun verran hiekkakivimäisiä tyyppejä on siellä täällä alueella. Kvartsiittien metamorfoosiaste on siis jokseenkin vaihteleva. Ylikitkaj ärven seudun kvartsiitit. Kalevalaisia kvartsiitteja on laajimmalti Kitkajärvien ympäristössä Kuusamon pitäjässä. Tämän alueen eteläosassa, Ylikitkajärveen kuuluvan Vasaraperän lahden ympärillä ne ovat tavallisesti vihreänharmaita, hienorakeisia, serisiittirikkaita kvartsiittiliuskeita. Niissä voi joskus huomata selvää kerroksellisuutta, niinkuin esim. Naatikkajoen varrella Uuenpuronvaaran länsipuolella. Kerrokset ovat usein taipuneita ja poimuttuneita ja kerrospinnat serisiitin peittämiä. Mikroskoopilla tutkittaessa- näkyy niissä usein selvä rinnakkaisrakenne, johtuen siitä, että sekä muskoviittisuomut että pitkähköt kvartsirakeetkin ovat järjestyneet melkein rinnakkain liuskeisuuden suuntaan. Joskus kvartsiittiliuske on, kun siinä on biotiittia runsaammin, melkein kiilleliuskeen näköistä. Näin on laita esim. lähellä Riihivaaran lakea olevan Riihilammen koillisrannalla.

47 Kuva 11. Dolomiittipitoista kvartsiittiliusketta Kantoniemellä, Ylikitkajärven koillispäässä Kuusamossa. Valok. W. W. Wilkman. Joskus näkee kvartsiittiliuskeessa hiukan mikrokliinia taijplagioklaasia, mutta vielä useammin on siinä runsaasti dolomiittirakeita, j otenka se voi vaihettua dolomiittiliuskeeksi. Vahvasti dolomiittipitoisia kvartsiittiliuskeita on esim. Apajalahden rannalla Kouvervaaran pohjoisliepeellä, Vasaraperän rannalla Haatajan talon lähellä ja Kantoniemellä Ylikitkajärven koillispäässä. Väriltään nämä dolomiittipitoiset kvartsiittiliuskeet ovat valkoisenharmaita, ja dolomiittimäärän lisääntyessä ne ovat pinnaltaan omituisen ruosteenruskean rapautumiskuoren peittämiä. Niissä on usein vuorottelevia dolomiittirikkaita ja dolomiittiköyhiä kerroksia. Rantakalliot ovat pinnaltaan järviveden vaikutuksesta tavallisesti lujasti rapautuneita, jolloin dolomiittirikkaat kerrokset ovat enemmän syöpyneitä kuin kvartsirikkaat, ja kallioissa näkee tämän takia syvälle syöpyneitä vakoja terävien kerrospäiden välillä liuskeisuuden suunnassa (ks. kuvaa 11). Kvartsiittiliuskeiden kulkusuunta on Vasaraperän ympärillä melkein W-E, kaade on tavallisesti jyrkästi N, mutta paikoin myös S. Eräillä paikoilla kvartsiittiliuskeet näkyvät olevan klastillisempia, mikä ilmenee selvästi niitä mikroskoopilla tarkastettaessa. Tällaisissa kvartsiiteissa ei näy rinnakkaisrakennetta, vaan niissä on pieniä serisiittisuomuja kasaantunut etupäässä'kvartsirakeiden välisiin liitoksiin. Sellaista kvartsiittia on esim. Naatikkavaaran etelärinteessä.

48 48 Vielä selvemmin klastillinen rakenne esiintyy hienorakeisessa, harmaassa, selvästi kerroksellisessa kvartsiitissa Säynäjävaaralla, n. 3 km itäänpäin Holtinniemen talosta Ylikitkajärven Isonselän itäpuolella. Näin on niidenkin kvartsiittien laita, jotka muodostavat Vasaraperän kylän eteläosassa W-E-suuntaisen, Livojärven itäpäästä Noukavaaraan asti ulottuvan kapean vyöhykkeen. Kvartsiitti on. Noukavaaran länsipäässä vaaleanharmaata, hiukan sinipunertavaa ja jonkun verran liuskeista sekä jokseenkin klastillisen näköistä. Honkivaaran länsipäässä on tummenpaa, poimuttunutta ja liuskeista, hieno- ja keskirakeista klastillista kvartsiittia. Ohuthijeissä klastillinen rakenne näkyy hyvin selvästi. Hyvin vaihtelevan suuruisia ja muotoisia unduloivasti valoa sammuttavia kvartsirakeita, jotka ovat osaksi kasaantuneet rykelmiksi, näkee jokseenkin serisiittirikkaassa pohjamassassa, jossa ori vielä siellä täällä lukuisia pieniä hematiittirakeita. Sitäpaitsi on kivilajissa pieniä plagioklaasi-, dolomiitti- ja zirkonirakeita. Jonkinlaista rinnakkaisrakennetta on selvästi havaittavissa. Kivilaji sisältää paikotellen hyvin runsaasti dolomiittia ja pieniä magnetiittirakeita, mutta on sen sijaan kiilteestä köyhää. Siinä on sitäpaitsi suurehkoja hyvin rajoittuneita magnetiittikiteitä. Saukkovaaran pohjoisrinteellä, 4-5 km Vasaraperän lahdesta etelään, on hienorakeista, harmaata, liuskeista kvartsiittia, jossa on pieniä rapautuneita kiisurakeita. Kivilaji on selvästi kerroksellista ja rakenteeltaan jokseenkin klastillista.. Vitikkovaarassa, 3 km Lohirannasta etelään päin, on samoin jokseenkin klastillista kvartsiittia, joka muistuttaa hiukan Honkivaaran kvartsiittia. Ylikitkajärven W- ja NW-puolellakin kvartsiitit ovat suureksi osaksi enemmän tai vähemmän klastillisia. Kirintöjärven itärannalla Ylikitkaj ärven länsipuolella on jono palj astuneita kallioita, jotka ovat hienorakeista, vihreänharmaata tai punertavaa kvartsiittiliusketta. Tämä on usein selvästi kerroksellista. Hijeissä näkee, että kvartsirakeita, jotka ovat vaihtelevan suuruisia ja muotoisia ja usein muodostavat yhtenäisiä rykelmiä, ympäröi serisiittirikas pohjamassa. Sitäpaitsi on kivilajissa jokseenkin runsaasti aivan allotriomorfisia repaleisia porfyroblastereita, jotka ovat vihertävää biotiittia. Nämä jälkimmäiset esiintyvät makroskooppisesti lukuisina pieninä mustina pilkkuina. Kirintöjoen laakson. etelälaidallakin on klastillista kvartsiittia paljastuneissa kallioissa. Noin 2 km joen niskalta alaspäin tapaa tiivistä, tummanharmaata kvartsiittimaista kivilajia, joka on jonkunlaista kvartsiitin ja andalusiittiliuskeen välimuotoa. Tämä kivilaji on hyvin kiillerikasta ja sisältää runsaasti sekä muskoviittia että biotiittia. Kvartsirakeiden välissä on melkoisen paljon turmaliinia ja

49 jonkun verran zirkonia ja mikrokliinia. Rapautuneella pinnalla näkee lukuisia pieniä, n. 1 sm suuruisia koloja. Voi selvästi nähdä, että nämä kolot vastaavat kivilajin terveillä pinnoilla näkyviä vaaleita pyöreitä täpliä, ja mikroskoopilla voi todeta, että vaaleat täplät ovat poikiloblastisesti muodostunutta andalusiittia. Kirintövaaran laella Kirintöjärven eteläpuolella on selvään kerroksellista kvartsiittia, jossa harmaat, vihreänharmaat ja punaisenharmaat kerrokset vuorottelevat keskenään. Kuoppavaaran laella Kirintöjärven länsipuolella on samallaista, pieniä biotiittiporfyroblastereita sisältävää kvartsiittia kuin Kirintöjärven itärannalla. Nämä klastilliset kvartsiitit ovat laadultaan ja etenkin rakenteeltaan niin jatulilaisten kvartsiittien näköisiä, että voisi helposti lukea ne jatulilaiseen muodostumaan kuuluviksi. Kun ei niitä kuitenkaan täällä nähtävästi mikään diskordanssi erota kalevalaisista tyypeistä ja kalevalaistyyppiset metabasiitit lävistävät niitä, niin luetaan ne tässä kalevalaisiin. Graniitti-intrusioita Ylikitkan kvartsiitissa. Viimeksi mainituilta seuduilta koilliseen päin on Riisitunturin y. m. suunnassa taas jokseenkin samallaisia kvartsiittiliuskeita kuin Vasaraperän kylässäkin. Täällä (Ylikitkajärven länsipuolella) tulee niissä kuitenkin näkyviin uusi ilmiö, se nimittäin että graniitti lävistää niitä. Kirintöjärven koillispäässä esiintyvässä klastillisessa kvartsiitissa voi jo huomata apliittimaisia graniittisuonia, ja Pienen Karitunturin laella lävistää tällaista kvartsiittia muskoviittipitoinen pegmatiitti puolen metrin levyisenä kerrosjuonena. Mutta sikäli kun lähestytään luoteessa olevaa postkalevalaista graniittimassivia, tulevat graniittijuonet yhä tavallisemmiksi kvartsiitissa ja viimemainittu näkyy usein muuttuneen lasimaiseksi. Esimerkkeinä graniitti-instrusioista mainittakoon tässä seuraavaa : Suonnanlammen koillispuolella, Suonnanvaarasta länteenpäin, on kirjograniittista vaaleanpunaista pegmatiittia, ja Tolvanvaaran laella Suonnanvaaran koillispuolella vaaleanpunaista muskoviittipitoista pegmatiittia, joka vaaran laelta hiukan itään päin olevassa kalliossa sisältää muskoviittirikkaita kvartsiittiliuskemurtokappaleita. Karkunvaaran etelärinteellä ja siitä vähän etelään päin on pegmatiittia sekä leveinä juonina että ohuina suonina kvartsiitissa, joka on osaksi kiilleliuskemaista. Riisitunturin kaakkoisrinteellä havaittiin pegmatiittisuonia kvartsiittiliuskeessa, joka on niinikään osaksi kiilleliuskemaista s 7

50 Soiluvaaran pohjoisrinteellä, Riisitunturista koilliseen, nähtiin muuan pegmatiittisuoni ja Lavavaaran koillispäässä aivan graniittimassiivin rajalla lukuisia samallaisia suonia. Samanlaatuisia havaintoja voi tehdä Rintajärven luoteispuolella kaikkialla graniittimassiivin rajalla. Huomiota ansaitsee, että vielä niinkin kaukana postkalevalaisesta graniittimassiivista kuin Oivangin talon tienoilla eli yli 10 km Vasaraperän lahdesta, tavattiin postkalevalaisia graniittisuonia kvartsiitissa kolmessa eri paikassa, nimittäin Saaripuron lähellä olevassa kalliossa, n. 1 % km Oivangista pohjoiseen, Riihivaarassa ja Kumpuvaaran lounaisrinteellä. S u o n i k v a r t s i i t t i a. Aivan graniittimassiivin rajalla, esim. Pyljyn ja Rovavaaran seudulla, graniittisuonet tulevat kvartsiitissa niin lukuisiksi, että syntyy suonikvartsiittia. Tällaista vaaleanharmaan lasimaisen kvartsiitin ja hieno- tai keskirakeisten, vaaleanpunaisten, biotiittirikkaiden graniittisuonien seosta on esim. Rovavaarassa. Graniittiin on usein sekoittunut kvartsiittiainesta niin runsaasti, että se on jonkun verran muuttunut ja tullut sekä liuskeisemmaksi että kvartsirikkaammaksi. Nämä ilmiöt tulevat vielä monimutkaisemmiksi sen takia, että kvartsiitti on jo ennen graniittiintrusiota jonkun verran metamorfosoitunut seudun kalevalaisen metabasiitin kontaktivaikutuksesta. Tämä on aiheuttanut sen, että kvartsiittiin on metabasiittien kosketuskohdilla vaihtelevin määrin muodostunut sädekivimäistä sarvivälkettä. Rovavaaran koillisosassa on 1-2 sm pituisia vihreitä kvartsiittimurtokappaleita hienorakeisessa, hiukan liuskeisessa kvartsi- ja biotiittirikkaassa, graniitin ja kvartsiitin seoskivilajissa. Mikroskoopilla näkee kvartsiittimurtokappaleiden sisältävän runsain määrin sillimaniittia. Kvartsirakeet ovat venyneet soikeiksi ja järjestyneet liuskeisuuden suuntaan ; Kuva 12. Kvartsiittia, jossa on silli- sillimaniitti muodostaa pitkiä maniittikimppuja, Rovavaaralla Kuusamossa. Nik. +, n. 8 kert. suurenn. j a kapeita hienoja neulasia, jotka ovat kasautuneet samansuuntaisiksi pitkiksi kimpuiksi. Ympäröivän seoskivilajin aineksina on kvartsia, mikrokliinia, hiukan oligoklaasia ja biotiittia granoblastisesti yhteenkasvaneina.

51 Kuva 12 on mikrovalokuva murtokappaleina esiintyvästä vihreästä kvartsiitista sillimaniittikimppuineen. Rovavaaran eteläpuolellakin on samallaista tyypillistä suonikvartsiittia, ja Mourujärven lounaispuolella ja Kolvanvaaran itäpuolella esiintyvät lohkarekasaumatkin ovat samannäköisiä kvartsiitin ja graniitin seoskivilajia. Maaningan lasimainen kvartsiitti. Noin 8-10 km edellämainituista paikoista pohjoiseen päin on kvartsiitti metabasiitin vaikutuksesta tullut jonkun verran sarvivälkepitoiseksi. Sen jälkeen on postkalevalainen graniitti tunkeutunut kvartsiittiin j a aiheuttanut siinä sangen perinpohjaisia muutoksia (plutooninen intrusiometamorfoosi). Graniitti lävistää kvartsiittia lukuisina leveinä juonina ja kvartsiitti on laajoilla aloilla muuttunut aivan lasimaiseksi. Tällaista lasimaista kvartsiittia on näissä seuduin tavattoman paljon ja se on sangen puhdasta. Pää-Äljyn huipun koillislaidalla, 6 km Keskitalosta NE päin, on lasimaisessa kvartsiitissa paikotellen vihreitä sädekivitäpliä ja kivilajia lävistävät graniittijuonet. Kvartsiittia, joka on paikotellen aivan lasimaista, on vyöhykkeestä, joka ulottuu Pää-Äljyltä koilliseen päin Ritakorkian pohjoisrinteelle Kuolajärven pitäjän rajalle. Kivilajissa on usein pieniä rautahohdesuomuja, joitten r.apautumisesta syntyy punertavia täpliä. Keskitalon länsi- ja lounaispuolella esiintyy hyvin lasimaista kvartsiittia, jossa on pieniä rapautuneita maasälpäkiteitä ja joka on paikotellen selvään kerroksellista ja vuorottelee kiillerikkaan kvartsii tin kanssa. Täälläkin graniittijuonet lävistävät lasimaista kvartsiittia. Samassa seudussa on Keskitalon lounaispuolella paikotellen hienorakeista, vaaleankellertävän-punaista, maasälpärikasta kvartsiittia, jota on pidettävä kvartsiitin ja graniitin seoskivilajina. Hijeissä näkyy kivilajilla olevan melkein graniittinen kokoumus. Se on granoblastista ja sisältää kvartsia ja runsaasti mikrokliinia sekä jokseenkin paljon biotiittia ja hiukan muskoviittia. Sitäpaitsi on kivilajissa hiukan hematiittia, mikä ilmenee jo makroskooppisesti pieninä ruostepilkkuina. Samantyyppistä kokonaan lasimaista kvartsiittia kuin Ritakorkian länsiosassa pitäjänrajalla on Ison Lehtojärven lounaisrannalla. Kivilaji on jonkun verran rautahohdepitoista, mistä johtuvat sille luonteenomaiset sinertävän punaiset täplät. Kerroksellisuutta näkyy sen takia, että pilkuista rikkaampia, hauraampia, rakeisia kerroksia ja puhtaasti lasimaisia kerroksia vuorottelee ' keskenään. 5 1

52 5 2 Vuonnevaarassakin, noin 3 km Maaningan kylästä itäkoilliseen, on aivan lasimaista kvartsiittia, joka on kaikkialla tällä vaaralla hyvin samannäköista. Kvartsiitti on karkearakeista, vaaleanpunertavaa ja hematiittipitoista. Vaaran länsipäässä tavattiin kohtia, missä kvartsi on sinisen harmaata ja opalisoivaa. Kätkyvaarassa, 6-7 km Vuonnevaarasta kaakkoon, kvartsiittiliuske on vaaran etelärinteellä yleensä lasimaista. Pari km Kätkyvaarasta länteen päin on sädekivipitoista kvartsiittiliusketta, jota pegmatiittisuonet lävistävät. Alakitkajärven kvartsiittiliuskeet. Yllämainitun alueen yhteydessä on noin 4-5 km Kätkyvaarasta etelään ja 2-3 km Piiloperän lahdesta luoteeseen päin osaksi lasimaista kvartsiittiliusketta, joka on enimmäkseen kellervänharmaata, hienorakeista ja muskoviittipitoista. Pegmatiittisuonet lävistävät sitä siellä täällä. Etelämpänä Kiviojan alajuoksulla ja Laurinjoen suulla kvartsiitti joutuu välittömästi kosketukseen amfiboliittipahkujen kanssa ja sisältää useinkin runsaasti sädekivikiteitä. K.vartsiitti on väriltään vaaleanharmaata tai keltaisenharmaata, paikoin heikosti punertavaa, hyvin hienorakeista ja useimmiten liuskeista. Sitä lävistävät monessa kohden graniittijuonet. Piiloperän ja Särkiperän välillä kvartsiitti on tiivistä, punertavanharmaata ja usein sädekivipitoista, vihreätäplikästä ja metabasiittisuonien lävistämää. Samallaista metabasiittisuonien lävistämää kvartsiittia on Nunnavaaran ja Ahvenvaaran seudulla Alakitkan länsipuolella. Alakitkan pohjoispuolella on Sukerinvaaran länsiosassa Putaan talon pohjoispuolella hyvin hienorakeista, keltaisenharmaata, muskoviittipitoista kvartsiittiliusketta, joka on paikotellen punertavan väristä. Kivilajia lävistävät sekundääriset rautahohdepitoiset kvartsisuonet, jotka sisältävät paikoin maasälpää. Sukerijärven eteläpuolellakin on aivan järven lähellä samallaista kvartsiittia, joka on paikoin lasimaista. Sukerivaarasta noin 8 km pohjoiseen on Sarvivaarassa hienorakeista, harmaata, muskoviittirikasta kvartsiittiliusketta, joka on paikotellen jokseenkin klastillista. Kantolahden etelärannalla, Kokon talon eteläpuolella, on milloin vaaleanharmaata, milloin tummanharmaata hieno- tai keskirakeista, kiillerikasta, dolomiittipitoista kvartsiittiliusketta, jolla on keltaisenruskea ruosteenvärinen rapautumiskuori. Nuoremman (jatulilaisen) metabasiitinvaikutuksesta muuttunutta kvartsiittia. Ylikitkajärven suuren selän ja Vasaraperän lahden välisen $yväniemen päässä on Kumpuvaaran lounaisrinteellä kvartsiitissa metabasiittisuonia, ja muutamia km täältä lounaaseen on dolomiittipitoista kvartsiittia,

53 joka on rannoilla esiintyvien metabasiittipahkujen kontaktivaikutuksesta muuttunut»garben»-liuskemaiseksi sädekiveksi. Kvartsiitti muuttuu, aivan samoin kuin on laita graniittikontakteilla, jatulilaisenkin metabasiitin vaikutuksesta useimmilla paikoilla lasimaiseksi. Näin on laita esim. Maaninkajoen rannoilla Ollilanjärven pohjoispuolella. Täällä tapaa selvään kerroksellista, hienorakeista, lasimaista kvartsiittia, jonka kvartsiittiosien välillä on pahkumaisina kerrosjuonina sädekivirikasta, iältään todennäköisesti jatulilaista metabasiittia. Kuikkalammen lounaisrannalla, Ollilanjärven länsipuolella, kvartsiitti on nuoremman amfiboliitin läheisyydessä muuttunut lasimaiseksi. Kokanvaarassa Kokanlammen koillispuolella, 6 km Kantolahden itäpäästä etelään, on samallaista lasimaista kvartsiittia. Se muodostaa täällä pienehkön kallioryhmän, jota nuorempi metabasiitti ympäröi. Suonikvartsiittimaisia muodostumiakin voi syntyä emäksisen magman tunkeutumisesta kvartsiittiin. Niinpä tavataan Alakitkan maantien varrella pienen Talvijärven länsipuolella kallioita, joissa on vuorotellen kvartsiittikerroksia ja sarvivälkerikkaita, osaksi kloriittiliuskemaisia kerroksia. Kvartsiitti on osaksi lasimaista. Vielä selvemmin esiintyy tämä emäksinen magma-intrusio kvartsiitissa eräässä noin 1 km Pikku Räväjärveltä koilliseen päin olevassa kalliossa Alakitkasta Ollilaan menevän polun varrella. Se on tyypillistä harmaasta kvartsiitista ja tummasta granaattipitoisesta metabasiitista muodostunutta»emäksistä suonikvartsiittia», jossa nämä kivilajit vuorottelevat keskenään sm levyisinä yhdensuuntaisina j uovina. Keski-Kuusamon kvartsiitti1iuskeet. Ylikitkajärven Vasaraperän lahden länsipuolella olevien kvartsiittivyöhykkeiden jatkona voimme pitää Kuusamon pitäjän keskiosassa esiintyviä, ja ne kulkevat täällä itäkoilliseen suuntaan Vuotungin kylän alueelle sekä pitkän keskeytyksen jälkeen yhä itään päin aina Selkäjärven seudulle saakka. Samoin kuin Vasaraperällä ovat täälläkin melkein samallaiset liuskeiset tyypit vallitsevina kuin siellä. Nämä kvartsiittiliuskeet ovat tavallisesti serisiittirikkaita ja hienorakeisia, mutta paikotellen on karkearakeisempiakin muunnoksia. Väriltään ne ovat tavallisesti vaaleanharmaita, usein kuitenkin jonkun verran vihertäviä tai kellertävänharmaita. Paikoin on kivilajissa paljain silmin näkyviä pyriittikiteitä, lisäaineksina on vain mikroskoopilla näkyviä turmaliini-, rutiili- ja zirkonirakeita. Eräissä tapauksissa voi mikroskoopilla todeta mikrokliinia ja plagioklaasia esiintyvän kivilajissa. Kvartsiittiliuskeet ovat monesti hiukan karbonaattipitoisia. 5 3

54 54 Ohut ja tasainen liuskeisuus on niille luonteenomaista, ja niitä on monella paikalla, etenkin Vuotungin kylän lähiseuduissa, alettu louhimaan kovasimien valmistamista varten (ks.»teknillisesti käyttökelpoisia mineraaleja ja kivilajeja»). Kvartsiittiliuskeitten ohella on paikotellen lasimaista kvartsiittiakin, joka on joskus selvästi kerroksellista. Näin on laita esim. Hietavaaran pohjoisrinteellä joitakuita km Ylävuotungista länteen, missä nämä molemmat kvartsiittityypit esiintyvät rinnakkain. Kvartsiittiliuskeiden kulkusuunnat ovat Oivanginj ärven, Rukaj ärven j a Vuotungin välimailla enimmäkseen melkein SW-NE j a W-E, kaade jyrkkä NW ja N, harvemmin S. Pyhäjärven ja Kantojoen välillä ovat suunnat SW-NE tai SSW-NNE ja Alakitkan koillis- ja pohjoispuolella suunta SE-NW etupäässä vallitsevina ja kaade jyrkkä SW. Poikittaisliuskeisuutta näkee hyvin usein, ja liuskeet ovat yleensä eri määrin poimuttuneita. Kvartsiittiliuskeet vuorottelevat paikoin fyllittien kanssa, kuten esim. Erivaarassa Vuotungin ja Suiningin välillä, paikoin harmaan karbonaattipitoisen kiilleliuskeenkin kanssa, esim. Valliovaaran pohjoispuolella Alakitkassa, ja kalkkikivien kanssa, kuten esim. n. 600 m Tahkolammen itäpuolella olevassa kummussa, muutamia km Rukajärveltä koilliseen. Viimeksimainitun kummun pohjoisrinteellä pistää kallioissa näkyviin puhdasta maitokvartsia, joka muodostaa arviolta n. 15 m leveän juonen. Punaista pegmatiittimaista postkalevalaista graniittia on intrusiivisinä suonina kvartsiittiliuskeessa noin 1 1/2 km Pyhäjärveltä etelään päin Alakitkan maantien lähellä. Graniitti muodostaa osaksi pieniä kvartsiitin liuskeisuuden suuntaisia linssejä, osaksi ohuita poikittaisia suonia. Sovajärven seudun kvartsiitit. Kuusamonpitäjän koillisimmassa osassa ei kalevalaisia kvartsiitteja ole juuri ollenkaan. Niitä on vain mitättömän pienillä aloilla Kuolajärven rajan lähellä Purnuj ärven j a Ristijärven tienoilla, jonkun matkaa Sovaj ärveltä itään päin, ja lähiseuduissa Kuolajärven pitäjän puolella Sovajärven itä- ja länsipuolella, missä ne esiintyvät kapeina kerroksina kalkkikivien ja kiilleliuskeiden välissä. Nämä kvartsiitit ovat tavallisesti hienorakeisia, enimmäkseen harmaita, mutta paikotellen punertaviakin, jokseenkin lasimaisia ja usein poimuttuneita. Ne näkyvät vaihtuvan sekä kalkkikiviksi että kiilleliuskeiksi.

55 Kuva 13. Kalevalainen liuskealue Tuutijärven kylässä Kuolajärvellä, W. W. Wilkmanin mukaan. Mittakaava 1 : Muuan Vuomajoen mutkassa, n. 10 km Sovajärveltä länteen, tässä seudussa esiintyvä g 1 a u k o f a a n i k i v i otaksutaan syntyneen pääasiallisesti läheisen metabasiitin kontaktivaikutuksesta kvartsiittiin. Kivilajissa näkyy muutaman sm pituisia glaukofaanisälöjä, jotka ovat järjestyneet juoviksi ja joita ympäröi hienorakeinen, harmaa kiille-, penniini- ja kalsiittipitoinen kvartsiittimassa. Tässä massassa on siellä täällä pieniä kiisurykelmiä. Mikroskoopilla näkee kivilajihijeessä edellämainittujen mineraalien ohessa biotiittiakin ja kvartsiittimaisessa välimassassa pieniä zoisiittikiteitä. Kvartsiittien samoin kuin tämän seudun muidenkin liuskeiden kulkusuunta on enimmäkseen n. W-E, kaade N, mutta muuttuu lähempänä Sieppijärveä WSW-ENE :ksi. Kaakkois-Kuolaj ärven kvartsiitit. (Vert.erikoiskarttaa, kuva 13). Liittyen Sovajärven seudun liuskeisiin kulkee Kaakkois-Kuolajärvellä pohjoiseen suuntaan Tuutijärven, Auhtijärven, Niluttij ärven y. m. järvien ohi aina Aapaj ärven seudulle saakka

56 .Kuva 14. Kristalloblastista kvartsiittia, Kutsanjoella Kuolajärvellä. Nik. +, n. 8 kert. suurenn. itäpuolella olevan graniittigneissin ja länsipuolella olevan metabasiittialueen väliin puristuneena kapea liuskevyöhyke. Pitkänlaisen kcskeytyksen jälkeen jatkuu samaa vyöhykettä vielä Kuolajärveltä luoteiseen suuntaan Kuolajärven pitäjän keskiosiin, missä se muodostaa yksinäisiä pieniä linssejä. Pääosa näistä suurin piirtein S-N suuntaan kulkevista liuskeista on kvartsiitteja. Ne ovat enimmäkseen puhtaita kvartsiittiliuskeita, ja niiden väri on tavallisesti vaaleanharmaa tai punertava, mutta saattaa vaihdellakin tummanharmaasta vihertävän tai kellertävän harmaaseen. Kerroksellisuutta näkee hyvin usein, mutta se ei aina kulje liuskeisuuden suuntaan. Kerrokset ovat tavallisesti pienoispoimuisia. Kutsanjoella Ontonojan pohjoispuolella esiintyvä vaaleanpunainen kvartsiitti on hyvänä esimerkkinä näiden kvartsiittiliuskeiden tyypillisestä kristalloblastisesta rakenteesta. Kuva 14 on mikrovalokuva tämänlaatuisesta kvartsiitista. Vaikka kyseenalaisilla kvartsiiteilla yleensä on kristalloblastinen rakenne, niin on näillä seuduilla kuitenkin paikkoja, missä kvartsiitti on jokseenkin klastillista ja muistuttaa sen takia nuorempaa (jatulilaista) kvartsiittia. Pienen Purnujärven eteläpuolella, Käsijärvestä pohjoiseen, on esim. vaaleanharmaan kvartsiittiliuskeen vieressä hyvin hienorakeista punaista kvartsiittia, joka on rakenteeltaan hyvin klastillista. Samoin on Sulkajoen länsipuolella, noin 1 km pohjoiskoilliseen Yli-Päävysjärvestä, jokseenkin klastillista, hienorakeista, vaaleanharmaata kvartsiittiliusketta. Se muodostaa täällä loivan kerroksen ja siinä näkyy paikotellen vinokerroksellisuuttakin. Muutamia km Aapajärven eteläosasta itäänpäin tavattiin jokseenkin klastillista, hienorakeista, vaalean kellertävänharmaata liuskeista kvartsiittia, ja Marjaniemellä Niluttijärven itärannalla on suurina lohkareina»in situ» klastillista, kauniisti kerroksellista kvartsiittia, jossa näkyy selviä a a l l o n j ä l k i ä k i n. Näillä klastillisilla kvartsiiteilla on kuitenkin alueella vallitseviin lujemmin metamorfosoituneisiin psammiitteihin verraten pieni merkitys ja niitä tapaa vain suhteellisesti pienillä aloilla. Ne liittyvät niin

57 läheisesti muihin vahvemmin metamorfosoituneisiin liuskeisiin, ettei niitä voi yksinomaan alemman metamorfosiasteen perusteella erottaa kalevalaisista ja lukea nuorempiin (jatulilaisiin) muodostumiin kuuluviksi. Hyvin tavallinen ilmiö on, että kvartsiitti tai kvartsiittiliuske vuorottelee kiilleliuskeen j a dolomiitin kanssa tällä liuskevyöhykkeellä. Eri kivilajikerrosten vahvuus vaihtelee tällöin tuntuvasti. Esimerkkinä sellaisesta vuorokerrostumisesta mainittakoon tässä ainoastaan kerrossuhteet eräässä Auhtijärven pohjoispään länsipuolella lähellä rantaa olevassa itää kohti jyrkästi viettävässä kallioseinässä. Hienorakeinen punainen kvartsiitti muodostaa siinä lähes 2-3 m vahvuisia kerroksia, jotka vuorottelevat kapeampien saviliuskekerrosten kanssa. Punaisen kvartsiitin päällä on pääasiallisesti saviliusketta, jossa on välikerroksina punaista kvartsiittia ja dolomiittia. Kerrokset ovat lujasti poimuttuneita. Eri liuskelajien rajoilla voi usein nähdä kvartsiitin vaihtuvan milloin dolomiitiksi, milloin savi- tai kiilleliuskeeksi. Esimerkkejä kvartsiittiliuskeen vaihtumisesta dolomiittiliuskeeksi näkee parissa paikassa Käsijärven itärannalla Nivalan talon lähellä, missä esiintyy näiden liuskeiden välimuotoja. Kvartsiittiliuskeen ja muskoviittiliuskeen välimuotoja syntyy, kun serisiittisuomujen lukumäärä lisääntyy kvartsiittiliuskeessa, ja samalla tavalla kvartsiittiliuskeen ja biotiittiliuskeen tai tyypillisen kiilleliuskeen välimuotoja, kun pienten biotiittisuomujen lukumäärä kasvaa kivilajissa. Niin hyvin metabasiitin kuin postkalevalaisen graniitin aiheuttamasta kontaktivaikutuksesta näkee jälkiä kvartsiitissa Kaakkois- Kuolajärvelläkin kuten aikaisemmin selitetyillä kvartsiittialueilla. Amfibolin ja maasälvän muodostuminen sekä selvä kristalloblastinen rakenne ovat luonteenomaisia ilmiöitä täten muuttuneissa kvartsiiteissa. Kvartsiitit samoin kuin muutkin niiden kanssa konkordanttiset liuskeet kulkevat Kaakkois-Kuolaj ärvellä pääasiallisesti N-S-suuntaan, kääntyen kuitenkin monesti hiukan itään tai länteen päin, niin että kulkusuunta vaihtelee korkeintaan N 30 E-N 40 W. Kaade on säännöllisesti länttä kohti vaihdellen W. Hiukan suurempia paikallisia kulkusuuntamuutoksia, jotka saattavat nousta aina N 70'W asti, on selvästi aiheutunut liuskeutumisen jälkeen tapahtuneista siirroksista. Tällöin on kaade milloin NW milloin SE. Kuonajärven itärannalla, Jyrhämäjärveltä NNW, dolomiittinen kvartsiitti muodostaa Wilkmanin mukaan erään puron kohdalla keskeltä katkenneen loivan antiklinalin, jonka osat puron eri puolilla kallistuvat n. 30 W ja 40 E kulkusuunnan ollessa n. N 20 E

58 5 8 Kaakkois-Kuolajärven kvartsiittivyöhykkeen kivilajit ovat monessa kohden sangen särkyneitä ja usein breksiamaisia. Niissä on poimusiirroksia ja runsaasti kvartsisuonia, ja ne sisältävät lukuisia pieniä rautahohdenystyröitä. Tällaisia särkyneitä kvartsiitteja on hyvin palj on Tuutij ärven j a Auhtij ärven seuduilla. Länsi- j a Lounais-Kuolajärven kvartsiitit. Tässä kartta-alueen osassa on kalevalaisia kvartsiitteja hajallaan siellä täällä ja ne ovat vaihtelevan laatuisia. Muuan kvartsiittivyöhyke ulottuu Pyhätunturin länsipuolelta pohjoiseen suuntaan Kelloselän kylään ja sieltä luoteiseen ja läntiseen suuntaan noin km. Kallioperusta on kuitenkin tässä vyöhykkeessä sangen vähän paljastunut ja sen kartoitus perustuu sen vuoksi vain yksinäisiin harvoihin kallioihin. Kelloselän kylässä kvartsiitti on lasimaista ja väriltään punertavaa tai vaaleaa ja siinä on lukuisia pieniä ruosteisia koloja, joissa on paikoin pieniä kirkkaita kvartsikiteitä. Samaa kvartsiittia on vielä n. 5 km täältä lounaaseen Pahtapään suolla, ja 1 km kylästä länteen päin on eräässä kalliossa näkyvissä muskoviittipitoista, valkoista, pienirakeista kvartsiittia. Puumatovaarassa, 4 km Pyhäjärveltä koilliseen, on harmaanruskeata, hienorakeista, vahvasti dolomiitin sekaista kvartsiittia. Samallaista kvartsiittia kuin Kelloselällä on vielä n. 15 km Kelloselän luoteispuolella ja kartta-alueen pohjoisimmassa kvartsiittikalliossa, n. 1 km länteen päin siltä kohdalta, missä Naruskajoki laskee Tenniöjokeen. Viimeksi mainitulla paikalla on kvartsiitissa niinikään pieniä onkaloita kvartsikiteineen ja sitäpaitsi pieniä rautahohdelevyj ä. Karttalehtialueen länsireunalla olevaan kvartsiittiin on jossakin määrin vaikuttanut seudun postkalevalainen graniitti, ja ehkä vielä enemmän alueen lounaiskulmassa Oulankajoen yläjuoksulla olevaan kvartsiittiin. Kivilaji on kumpaisessakin seudussa lasimaista tai liuskeista ja monessa kohden graniittijuonien lävistämää. Aholan kylän lounaispuolella on Oulankajoen etelärannalla korkeita äkkijyrkkiä kallioita, jotka ovat viimeksi mainitun laatuista kvartsiittia. Tämä on jonkun verran huokoista ja rapautunutta, ja sisältää paikoin punaista maasälpää. Lähellä olevassa graniittigneissikalliossa on m leveänä kerrosmaisena osana karkearakeisempaa, lasimaista, paikoin väritöntä, paikoin maidonväristä kvartsiittia, jota lävistää hyvin karkearakeinen, punainen, kiilteestä köyhä pegmatiitti. Kvartsiitissa nähtiin vähän kiillettä ja pieniä pyriittikiteitä. Noin 2 km Aholasta eteläkaakkoon on hienorakeisen punaisen graniitin ja harmaan hienorakeisen kvartsiittiliuskeen seoskivilajia.

59 Graniitti- ja kvartsiittijuovat ovat siinä paikotellen sangen ohuita, ainoastaan sm paksuja. Maitosuvannon eteläpuolella, Maitokosken alapuolella Oulankajoella, on paikotellen hienorakeista vaaleanpunaista graniittia, jossa on ohuina nauhamaisina murtokappaleina harmaata lasimaista kvartsiittia. Sarvisuvannon pohjois- ja luoteispuolella on Oulankajoen rannoilla harmaata hienorakeista kvartsiittia, joka vuorottelee paikotellen fylliitin kanssa. Pitkäkoskella, n. 1/2 km Astumajoen suulta alaspäin, on kvartsiitissa Nyholmin mukaan joen pohjoisrannalla ohuita kerroksia, joissa on dendriittimäistä magnetiittia pieninä säännöttöminä levyinä. Sarvisuvannon koillisrannalla on ruskeanharmaata, hyvin hienorakeista kvartsiittia, joka näkyy mikroskoopilla tarkastettaessa olevan selvästi kristalloblastista ja sisältävän runsaasti maasälpää (mikrokliinia ja plagioklaasia). Astumajoen ja Katasjoen välillä on hienorakeista harmaata kvartsiittia ja siinä lasimaisia kerroksia, jotka ovat poimuttuneita ja siirtyneitä. Tämän lähellä on kvartsirikasta, poimuista, gneissimäistä kiilleliusketta. Kauniskankaan kaakkoispäässä on samaa lasimaista, selvästi kerroksellista ja poimuttunutta kvartsiittia. Kvartsiittimurtokappaleita sisältäviä sädekivirikkaita amfiboliittipahkuja ja -suoria havaittiin siinäkin. Tahkovaaran kaakkoisosassa Savinajoen lähellä kvartsiitti on osaksi lasimaisempaa ja tummemman vihreänharmaata kuin edellä mainitussa paikassa, osaksi serisiittiliuskemaista. Hijeessä näkyy kvartsiitissa jonkun verran klastillista reliktirakennetta, jota melkein voi nimittää blastopsammiittiseksi. Kivilajissa on hyvin runsaasti muskoviittia (serisiittiä) ja vaaleankeltaista biotiittia ; se sisältää sitäpaitsi epidoottia, karbonaattej a, turmaliinia j a zirkonia. Paikotellen kvartsiitti on jossakin määrin konglomeraattimaista, johtuen siitä että eräissä kerrolsissa on taajaan sulloutuneita 1 /2-1 sm suuruisia kv artsipalloja. 59 KIILLELIUSKEITA, FYLLIITTEJÄ JA SARVIVÄLKELIUSKEITA. Kiilleliuskeet ja fylliitit muodostavat kvartsiitin jälkeen päuosan karttalehtialueella esiintyvistä, sedimenttistä alkuperää olevista kalevalaisista liuskeista. Niitä on siellä täällä hajallaan eri suuruisina vyöhykkeinä melkein kaikkialla karttalehtialueella. Ne edustavat kuitenkin verrattain harvoin puhtaita tyyppejä, vaan ovat tavallisesti kvartsiittien ja dolomiittiliuskeiden eli niitten kivilajien väli-

60 muotoja, joitten yhteydessä ne esiintyvät. Sitäpaitsi ne ovat monessa kohden muuttuneet laadultaan lähellä olevan metabasiitin tai nuoremman graniitin kontaktivaikutuksesta. Kiilleliuskeiden ja fylliittien joukossa on useilla paikoilla sarvivälkeliuskeitakin, jotka eivät ole todennäköisesti olleet alkuaan emäksisiä eruptiiveja, vaan nähtävästi sedimenttogenisiä kivilajeja. Savinaj oen ja Sieppij ärven välillä olevat kiille Ii uskeet ja fylliitit. Näitä kivilajeja on karttalehtialueella kenties runsaimmin tässä seudussa, johon kuuluvat Kuolajärven pitäjän eteläisin kolkka sekä siihen lähinnä rajoittuvat osat Kuusamon pitäjästä. Kiilleliuskeet ovat täällä vallitsevina. Ne Kuva 15. Poikittaisliuskeisuutta kiilleliuskeessa. Sovajärvi, Kuolajärvi. Noin % luonn. kokoa. ovat tummanharmaita ja hieno- tai keskirakeisia. Paikoin, esim. siellä missä ne vaihtuvat fylliiteiksi tai serisiittiliuskeiksi, ne ovat vaaleanharmaitakin tai sinipunertavia, ja näillä liuskeisuuspinnat ovat tavallisesti silkinhohteisia. Kiille on useimmiten biotiittia, mutta sen ohessa on kivilajissa muskoviittiakin. Mikroskoopilla näkee liuskeessa sitäpaitsi pieniä epidootti- ja kalsiittikiteitä sekä malmirakeita vaihtelevin määrin. Selvää kerroksellisuutta voi monesti huomata, kun tummat ja vaaleat kerrokset vuorottelevat keskenään. Kerroksellisuus ja liuskeisuus eivät aina ole samansuuntaisia, vaan saattavat toisinaan poiketa toisistaan melkolailla. Sellainen tapaus näkyy kuvassa 15. Se esittää vaaleanharmaasta serisiittirikkaasta kiilleliuskeesta Sovajoen niskalta otettua pintanäytettä. Siinä näemme kovien ja pehmeitten kerrosten vuorottelevan keskenään ja liuskeisuuden kulkevan melkein

61 kohtisuoraan kerroksellisuuden poikki. Kovemmat kerrokset näkyvät kuvassa reliefimäisesti kohonneina. Kiilleliuske vuorottelee usein kvartsiitin tai dolomiitin kanssa, ja kun vuorottelevat kivilajikerrokset usein ovat hyvin ohuita, saattaa tälläkin lailla syntyä selvää kerroksellisuutta. Toisissa tapauksissa vuorottelevat kivilajit muodostavat kukin erikseen paksuja kerrossarjoja. Paitsi kvartsiittia ja dolomiittia vuorottelee kiilleliuskeen kanssa useilla paikoilla sarvivälkeliuskekin, niinkuin on laita esim. Korvasjärven lounaispuolella Olli Liikasen talon seudulla. Täällä kiilleliuske on laajoilla aloilla sarvivälkepitoista ja vaihtuu sädekiven tai vihreän sarvivälkkeen lisääntyessä sarvivälkeliuskeeksi. Samalla tavalla kivilaji vaihtuu kvartsimäärän lisääntyessä kvartsiitiksi, kuten voi usein huomata paikoilla, missä näitä kivilajej a esiintyy yhdessä. Alueen itäosassa kiilleliuske muuttuu maasälpäpitoisuuden lisääntyessä paikoin gneissimäiseksi, kuten esim. Ison Rovajärven pohjoisrannalla ja Pienen Ahvenlammen pohjoispuolella. Kiilleliuske sisältää paikotellen granaatteja, niinkuin esim. Hoikkalammen itäpuolella tai muita kontaktimineraaleja, esim. Nuottilammen itäpuolella. Kivilajiin on täällä todennäköisesti vaikuttanut sen lähellä suurina kerrosjuonina esiintyvä nuorempi metabasiitti. Viimemainitusta kivilajista lähteneitä syeniittimäisiä suosia on gneissimäisessä liuskeessa siellä täällä Ison Rovajärven pohjoisrannalla. Liuskeet kulkevat kyseenalaisessa vyöhykkeessä Kuolajärven ja Kuusamon pitäjien rajalla suurin piirtein W-E ; länsiosassa ovat kuitenkin luoteiset ja itäosassa koilliset suunnat vallitsevina. Alueen keskiosissakin on siellä täällä poikkeuksia W-E suunnasta. Kaade on enimmäkseen pohjoista kohti, mutta paikoin viittavat tämän yhteydessä havaidut eteläiset kaateet laajaan poimuttumiseen. Pienoispoimuttuminen on näissä liuskeissa hyvin tavallinen ilmiö. Itä-Kuolajärven kiilleliuske ja fylliitti. Puristuneina länsipuolella olevan suuren metabasiittialueen ja itäpuolella olevan gneissigraniitin väliin ja osaksi metabasiitin sisäänkin poimuttuneina nämä kivilajit muodostavat siellä täällä suurin piirtein N-S suuntaisia kapeita vyöhykkeitä, jotka kvartsiittien ja dolomiittien yhteydessä (vert. karttaa kuva 13). Ne ovat enimmäkseen hyvin kvartsirikkaita ja väriltään vaaleanharmaita liuskeita ja vain poikkeustapauksissa biotiittirikkaita, tummanharmaita, tyypillisiä kiilleliuskeita. Ne ovat yleensä hienorakeisia. kuitenkin on niiden joukossa keskirakeisiakin, pilsteisiä tyyppejä. Muskoviittirikkaita hienorakeisia liusketyyppej ä voi nimittää serisiittiliuskeiksi, j a näiden liuskeisuuspinnat ovat tavallisesti silkinhohteisia. Siellä täällä 6 1

62 6 2 tapaa melkein tiiviitäkin f y l l i i t t i m ä i s i ä tyyppejä, jotka ovat milloin vaaleampia, teräksenharmaita, milloin tummanharmaita tai ruskeahkoja, ja niillekin ovat silkinhohteiset liuskeisuuspinnat luonteenomaisia. N i l u t t i j ä r v e n h i i l i l i u s k e. Erikoiseen fylliittityyppiin kuuluu Niluttijärven länsirannalla esiintyvä musta ohutliuskeinen hiililiuske, joka muodostaa noin 10 m vahvuisen kerroksen kvartsiitti, fylliitti- j a dolomiittikerrosten väliin. Tämä hiililiuske on mikroskoopilla tarkastettaessa hyvin hienorakeista, selvään rinnakkaisliuskeista, grano- tai lepidoblastista massaa, jonka aineksina ovat pienet kvartsirakeet, pitkulaiset muskoviittisuomut j a vaalentunut biotiitti. Kivilajia lävistävät liuskeisuuden suuntaan eri vahvuiset ja tiiviit, hienoista mustista hiilirykelmistä muodostuneet juovat. Kvartsi-kiillemassassa nähtiin siellä täällä hyvin kiteytyneitä, mutta useinkin särkyneitä turmaliinisälöjä säännöttömästi jakaantuneina kivilajiin sekä pieniä zirkonikiteitä. Kiilleliuskeet ovat täälläkin usein selvästi kerroksellisia ja toisinaan poikittaisliuskeisia. Jokseenkin selvää pienoispoimuisuuttakin näkee paikotellen. Kulkusuunta ja kaade ovat pääasiallisesti samat kuin liuskevyöhykkeessä konkordanttisesti esiintyvien kvartsiittien. Kent aktimetamorfisia liuskeita. Suuren metabasiittialueen läheisyys sekä tämän ja kiilleliuskeen läheiset kosketukset ja mainitusta massivista lähtevät lukuisat kerrosjuonet aiheuttavat, että liuskeissa monessa kohden näkee vaihtelevaa kontaktimetamorfoosin vaikutusta. Tämä ilmenee kiilleliuskeissa parhaiten niiden sarvivälkepitoisuudessa, joka lisääntyy eruptiivien läheisyydessä. Viimemainitutkin ovat usein liuskeentuneita, ja tästä johtuu, että kivilajien rajat ovat epäselviä ja metabasiitti vaihtuu usein aivan vähitellen sarvivälkepitoiseksi fylliitiksi ja kiilleliuskeeksi. Tämä toisiinsa sekaantuminen tulee vieläkin suuremmaksi sen takia, että liuskevyöhykkeestä tunkeutuu suurehko haara Pyhäjärven pohjoispuolelta lounaiseen suuntaan Vuosnajärven ja Hosijärven ohi metabasiittialueeseen, ja muutenkin näkyy alueella siellä ja täällä fylliitti- ja kiilleliuskekerroksia olevan poimuttuneina metabasiittiliuskekerrosten väliin. Pienemmätkin vähän matkaa laajan metabasiittialueen ulkopuolella olevat metabasiittipahkut ja -kerrosjuonet ovat aiheuttaneet muutoksia ja mineraalimuodostuksia liuskeessa. Niinpä näkee esim. Pyhäjärven länsipuolella esiintyvässä fylliittimäisessä liuskeessa, jota metabasiitti lävistää, sädekivi- ja kiisukasaumia. G r a n i i t t i k i n on metabasiitin ohella jättänyt kontaktimetamorfoosin jälkiä kiilleliuskeeseen. Nivajärven ja Pyhäjärven

63 seuduilla ja täältä jonkun matkaa etelään päin Javarusjärven eteläpuolella kalevalaiset liuskeet ovat kosketuksessa graniitin kanssa, joka selvästi näkyy olevan näitä nuorempi ja jota siis on pidettävä postkalevalaisena. Graniitti muodostaa laajoja kerrosjuonia tai pieniä pahkumaisia osia liuskeisiin ja metabasiittiin, ja on monessa kohden aiheuttanut muutoksia niissä. Kiilleliuske näkyy nim. graniittikontaktilla usein olevan g r a n a a t t i- ja s t a u r o l i i t t i- pitoista. Ruskeakurun pohjoispuolella Nivajärven lähellä on graniitin ja metabasiitin kanssa kosketuksessa liusketta, joka on rakenteeltaan sangen tiivistä, väriltään tumman ruskeanharmaata ja sisältää runsaasti a n t o f y 11 i i t t i k i t e i t ä. Jotkut tämän liuskeen kerroksista ovat aivan täynnä tätä mineraalia, joka muodostaa lähes 3 4 sm pituisia sälöjä. Mikroskoopilla näkee, että jokseenkin rinnakkain järjestyneet suuret antofylliittikiteet ovat osaksi muuttuneet biotiitiksi. Niitten välissä on kvartsi- ja plagioklaasikiteitä (Ab 60An 40 ) sekä runsaasti hematiittia ja rutilia. Kerroksissa, jotka ovat autofylliitistä köyhempiä, kivilaji on tiiviimpää ja laadultaan melkein kvartsiittimaista tai rautakiilleliuskemaista ja sisältää hyvin runsaasti rautamalmia ja rutilia. Maasälpää puuttuu näiltä kohdilta, ja kivilajissa on vain harvoja pieniä antofylliittikiteitä. Toiset antofylliittiliuskekerrokset sisältävät sitäpaitsi vielä lähes 4 sm suuruisia granaattikiteitä. Sallan kylän länsipuolella oleva fylliitti j a k i i 11 e 1 i u s k e. Saijan kylässä Sallan luoteispuolella on Brofeldt'in mukaan kiiltävää, mustaa ja pieniin ryppyihin poimuttunutta fylliittiä, jossa on lukuisia noin millimetrin suuruisia granaattikyhmyjä. Samallaista fylliittiä on Sallan kylän länsipuolella Tuohivaarassa, noin 7 km Mukkalasta etelälounaaseen. Kivilaji on tummanharmaata, ohutliuskeista, melkein tiivistä, silkinhohtavaa ja täynnä pieniä tummanharmaita granaattidodekaedreja. Mikroskoopilla näkee kivilajin olevan vahvasti hiilipitoista ja sisältävän runsaasti ruskeaa biotiittia. Granaattirakeet ovat muodostuneet kauniiksi idiomorfisiksi rombidodekaedreiksi, jotka ovat aivan värittömiä, mutta sisältävät hiukan hiiliainesta. Vaikka liuske onkin suurin piirtein suoraliuskeista, on se kuitenkin vahvasti pienoispoimuista, ja poimut ovat vain 3-4 mm leveitä. Tämä fylliitti vuorottelee kvartsiittimaisen r a u t a k i i 11 e 1 i u s k e e n kanssa, jonka kerrosten vahvuus vaihtelee muutamasta cm :stä noin 6 dm :iin. Brofeldt'in mukaan pitäisi rautakiilleliuskekerrosten olla lähimmiten 1 km pituisia. Tämä rautakiilleliuske on suoraliuskeista, melkein tiivistä kivilajia, jossa tummanharmaat, hiukan punertavat hematiittirikkaat ja hematiittiköyhät kerrokset vuorottelevat keskenään. Mikro- 6 3

64 skoopilla tarkastettaessa kivilaji näyttää kristalloblastiselta kvartsiittiliuskeelta, jossa eri kerrokset sisältävät vaihtelevin määrin hematiittia ja punaista tai keltaista läpikuultavaa rautakiillettä (ks. mikrovalokuvaa, kuva 16). Tuohivaarassa, rautakiilleliuske-esiintymästä hiukan lounaaseen, on samassa fylliitissä Brofeldtin mukaan runsaasti rikkikiisuakin, ja kivi- Kuva 16. Kerroksellista rautakiilleliusketta ; Tuohivaara, Sallan kylä, Kuolajärvi. Ilman analysaattoria. Noin 8 kert. suurenn. laji on pinnaltaan ruosteenväristä. Sallan kylästä lounaaseen päin Pyhätunturin länsipuolella olevissa seuduissa on varsinaisia kiilleliuskeita sangen vähän. Kiilleliuske joutuu täällä yhä enemmän kosketukseen postkalevalaisen graniitin kanssa, jota on täällä laajoilla aloilla, j a muuttuu yhä enemmän gneissimäiseksi vaihettuen vähitellen suonigneissimäisiksi muodostumiksi, joita on runsaasti suuren graniittimassivin reunoilla. 0ulankajoen yläjuoksun seuduilla esiintyviä kiille- ja sarvivälkeliuskeita. Hirvasjärven ympäristössä on graniitin lävistämiä gneissimäisiä kivilajeja, jollaisiksi otaksutaan kiilleliuskeen ja kvartsiitin muuttuneen nuoremman graniitin vaikutuksesta. Hirvasjärven länsipuolella Hautajärven kylässä on fylliittimäistä, heikosti poimuttunutta kiilleliusketta, joka on paikotellen punertavaa. Pohjoisempana Tahkovaaran seudulla tämä vaihtuu serisiittiliuskeeksi. Hirvasjärven ja Oulankajoen yläjuoksun eteläpuolella esiintyvät liuskeet ovat yleensä lujasti muuttuneet niin hyvin postkalevalaisen graniitin kuin jatulilaisen metabasiitin vaikutuksesta, joitten kanssa ne siellä joutuvat kosketukseen. Emäksisten eruptiivien läheisyydessä on kiilleliuskeessa usein runsaasti amfibolia ; tällaiset sarvivälkerikkaat muunnokset edustavat kiilleliuskeen ja sarvivälke- tai sädekiviliuskeen välimuotoja. Näin on laita etenkin etelämpänä Kuusamon pitäjän puolella, missä tapaa Ollilanjärven ympäristöllä tyypillistä sädekivipitoista fylliittimäistä kiilleliusketta, joka on sitäpaitsi granaattipitoista. Granaattikiteet ovat lähes 1 sm suuruisia, sädekiviryhmät 2.5 sm pituisia. Muitakin kontaktimineraaleja voi nähdä näissä liuskeissa. Niinpä on noin 1 km Ollilan-

65 järven luoteispuolella Kuikkalammen lähellä esiintyvässä kvartsiittiliuskemäisessä kiilleliuskeessa lukuisia flogopiittiporfyroblasteja. Tällä liuskeella näkyy mikroskoopilla tarkastettaessa olevan selvä»hornfelssi»-rakenne ja sisältävän lukuisia skapoliittirakeita. Siinä on vielä hiukan epidoottiakin, jokseenkin runsaasti magnetiittia ja yksinäisiä turmaliinirakeita. Kuikkalammen eteläpuolella, noin 1 km Ollilanjärveltä länteen, on hienorakeista tummanharmaata kiilleliusketta, joka sisältää lähes 2 sm pituisia pilarinmuotoisia, yleensä vaaleita tai heikosti punertavia skapoliittikiteitä. Liuskeen muina aineksina on kvartsia, vihertävän ruskeaa biotiittia, mikrokliinia ja magnetiittia. Oulankajoen alueeseen kuuluu nähtävästi vielä Maaningan kylän seutu Luoteis-Kuusamossa. Täällä on Keskitalon eteläpuolella suonigneissiä, joka on muodostunut kiilleliuskeesta, kvartsiitista ja lävistävästä postkalevalaisesta graniitista. Suonigneissin kiilleliuskemaiset osat ovat vahvasti muskoviittipitoisia ja sisältävät pieniä granaatti- ja sädekivikiteitä, jotka ovat ryhmittyneet juoviksi tai kyhmymäisiksi rykelmiksi. Alakitkan alueen liuskeet ovat jatkona Oulankajoen alueen liuskeille ja ovat samalla lailla kuin nämä lujasti muuttuneet etenkin nuorempien emäksisten eruptiivien, mutta osaksi postkalevalaisen graniitinkin vaikutuksesta. Amfibolimuodostus ja sarvivälkeliuskemäisten kerrosten esiintyminen on niissä senvuoksi yhtä tavallista kuin Ollilanjärven seudullakin. Alakitkaj ärven luoteispään j a Maaninkavaaran välillä esiintyvässä kvartsirikkaassa kiilleliuskeessa on hyvin usein vihreitä sädekivijuovia ja -täpliä. Tämä näkyy olevan yhteydessä liuskeessa siellä täällä esiintyvän karbonaattipitoisuuden kanssa. Tummia fylliittimäisiä, ja jonkun verran dolomiittipitoisia kerroksia on nimittäin paikotellen välikerroksina vaaleammissa kvartsiittimaisissa osissa. Samallaisia vuorokerrostumia nähtiin Nunnavaaran itäpuolella noin 6-7 km Koramon talosta länteen, missä vaaleat kvartsirikkaat kerrokset ovat sädekivipitoisia. Samalla lailla vuorottelee n. km Hangaslammen pohjoispuolella, 2 1/2 km Patoniemeltä länteen, tiivis tummanharmaa liuske hienorakeisten, hiukan vaaleampien kvartsiittikerrosten kanssa, jotka ovat hyvin amfibolipitoisia. Sekä tiiviit tummat että vaaleat kohdat sisältävät lukuisia pieniä ruskeita kiillelevyjä. Mikroskoopilla näkee tummempien liuskeosien olevan mikroliittista massaa, jonka kokoumusta ei voi tarkemmin määrätä, mutta jossa kuitenkin näkyy olevan runsaasti kvartsia ja mikrokliinia sekä hiukan muskoviittia ja hyvin runsaasti pieniä, tasaisesti kaikkialle kivilajiin jakaantuneita magne S 9 65

66 66 tiittirakeita. Porfyroblasteina on siellä täällä jokseenkin suuria flogopiittilevyjä. Vaaleammat karkeampirakeiset osat ovat muodostuneet unduloivasti valoa sammuttavista ja kristalloblastisesti toisiinsa liittyneistä kvartsirakeista, jotka kuitenkin ovat suureksi osaksi erilaisten suurempien mineraaliyksilöitten peitossa. Nämä ovat etupäässä talkkia ja sädekiveä. Suurehkot yksilöt ovat siivilän muotoisia ja täynnä sulkeumia (etupäässä pieniä kvartsirakeita) ; rakenne on siis poikiloblastinen. Sitäpaitsi on kivilajissa jokseenkin paljon titaniittikiteitä, flogopiittiporfyroblasteja ja pieniä magnetiittirakeita, joita on yhtä paljon kuin tiiviissä tummissa liuskeosissa. Ollilanjärven etelä- ja lounaispuolella ovat järven lähiseudussa samoin kuin järven ympäristössäkin vallitsevina vahvasti sarvivälkepitoiset kiilleliuskeet, jotka ovat enimmäkseen fylliittimäisiä ja väriltään tummanharmaita tai mustia. Ne vuorottelevat kvartsiittimaisten ja amfiboliittimaisten kerrosten kanssa, ja niissä näkee usein selvää kerroksellisuutta. Ollilanjärven ja Ronttijärven välillä on granaatti- ja sarvivälkepitoista kiilleliusketta, jossa sarvivälkerikkaat (kloriittirikkaat ), kvartsirikkaat j a granaattirikkaat kerrokset vaihtelevat keskenään. Valliovaaran pohjoispuolella Alakitkajärven pohjoisosassa, noin 1 1/2 km Vallioniemen talosta länteen, on kvartsiittiliuskemaista kiilleliusketta, joka sisältää lukuisia, vaalean kellervänharmaita, pyöreitä 1/2 sm suuruisia a n d a l u s i i t t i k y h m y j ä. Tätä liusketta lävistää 2-3 sm levyisenä suonena hienorakeinen punainen postkalevalainen graniitti. Samallaisia graniittisuonia on vielä havaittu liuskeissa täältä pari km luoteeseen päin Alakitkajärven rannalla. Kantolahden itärannalla Alakitkan eteläpuolella esiintyvässä kiilleliuskeessa nähtiin mikroskoopilla lukuisia sillimaniittineulasia. Ylij uumanj ärven seudun sarvivälkeliuskeet j a k i i 11 e 1 i u s k e e t. Vaikkakin nuoremmat kvartsiitit ja metabasiitit eroittavat Ylijuumanjärven liuskealueen Ollilanjärven ja Alakitkan seudun liuskeista, niin että se muodostaa eristetyn alueen niiden keskelle, on sitä kuitenkin pidettävä Alakitkan liuskeiden jatkona j a jonkun niihin kuuluvan liuskekielekkeen j äännöksenä. Ylijuumanjärven liuskeissakin näkee selviä jälkiä emäksisten eruptiivien aiheuttamasta voimakkaasta kontaktimetamorfoosista. Liuskeet ovat täällä etupäässä hyvin sarvivälkepitoisia kiilleliuskeita, jotka vaihtuvat puhtaiksi sarvivälkeliuskeiksi. Ne ovat milloin hienoliuskeisia, milloin hiukan karkeampiliuskeisia, ja kerroksellisuus näkyy niissä usein selvästi, varsinkin hienoliuskeisissa muunnoksissa. Usein niissä on vaihtelevin määrin kloriittia. Liuskekerroksia keskeyttävät paikotellen tiiviit fylliittivälikerrokset, joille on luonteenomaista teräk-

67 67 senharmaa tai sinipunertava värisävy. Nämäkin ovat niillä paikoilla, missä ne vuorottelevat sarvivälkeliuskeen kanssa, joskus täynnä kerroksittain järjestyneitä sädekivineulasia tai sädekivikyhmyjä. Paikoin on näissä liuskeissa ohuina välikerroksina kalkkipitoista liuskeita, osaksi dolomiitteja, ja joskus kvartsiittiakin niinkuin esim. Ison Kuopunkijärven eteläpuolella. Liuskeiden kulkusuunta on Ylijuuman seudussa suurin piirtein melkein pohjois-eteläinen pienin poikkeuksin länttä tai itää kohti. Kaade on etupäässä länttä kohti ja sen kaltevuus vaihtelee jonkun verran. Tämä kalevalainen liuskeryhmä muodostaa mahdollisesti»horstin» nuoremman kvartsiittialueen keskelle, sillä siihen viittavat siirrosvyöhykkeiden suunnatkin ympäristössä. Siirroksia voi muuten todeta olevan itse liuskealueellakin. Niinpä ovat Ison Kuopunkij ärven lounaispuolella olevat vaarat siirrosrotkojen leikkelemiä ja nämä esiintyvät lakien välisinä syvinä rotkolaaksoina. Halkeamat kulkevat täällä N 20 E ja W-E suuntaan. Yli k i t k a n alueen l i u s k e e t. Ylikitkajärven rannoilla siellä täällä esiintyvät liuskeet eivät tavallisesti ole puhtaita kiilleliuskeita, vaan enimmäkseen kalkkipitoisia tai kvartsiittiliuskemaisia kivilajeja. Hyväniemen länsipäässä Ylikitkajärven eteläosassa kiilleliuske on hienorakeista, hyvin lujasti poimuttunutta ja näkyy paikotellen vaihtuvan kalkkipitoiseksi kvartsiitiksi. Ylikitkajärven itärannan lähellä on poimuista kvartsiittiliuskemaista kiilleliusketta, joka muodostaa Mäntyniemen talon kohdalla kapean vyöhykkeen Kouvervaaran ja rannan välille. Ylikitkan pohjoisosassa on Kokon talon eteläpuolella olevassa saaressa hiukan kalkkipitoista kiillerikasta liusketta, jonka kerrokset ovat jokseenkin vahvasti poimuttuneita. Vasaraperänlahden itäpäässä Haatajan talon lähellä esiintyvät liuskeet ovat hyvin karbonaattipitoisia ja vaihtuvat dolomiittiliuskeiksi. Ylikitkajärven ja postkalevalaisen graniittimassiivin itäreunan välillä esiintyvät kiilleliuskeet ovat yleensä muuttuneet tämän graniitin kontaktivaikutuksesta. Suovanjoella, n. 4 km Kivilahden talosta luoteeseen, esiintyvä tummanharmaa, hyvin biotiittirikas, hienorakeinen kiilleliuske sisältää esim. kontaktimineraa.eina lukuisia a n- d a 1 u s i i t t i-kyhmyjä. Samoin on Soiluvaaran itärinteellä, n. 6 km Tolvan talosta luoteeseen, esiintyvässä karkeasuomuisessa, hyvin muskoviittirikkaassa biotiittipitoisessa liuskeessa lukuisia vaaleanharmaita andalusiittikyhmyjä, jotka ovat osaksi rapautuneita. Graniittijuoniakin on tavattu kiilleliuskeessa, kuten esim. Pihlaj alammen kaakkoispuolella, n. 4-5 km, Rintaj ärveltä luotee-

68 6 8 seen. Simonkorvessa Suovanjoella, n. 7 km Kivilahden talosta luoteeseen, sekä metabasiitti että postkalevalainen graniitti lävistää hienorakeista tummanharmaata kiilleliusketta. Postkalevalaisen graniittirnassiivin reunoilla on graniitin ja liuskeen kontakteilla monessa kohden muodostunut s u o n i g n e i s s i ä. Talaslammella Jaksamon talon itäpuolella kiilleliuske on muuttunut keski- tai hienorakeiseksi, harmaaksi, jokseenkin biotiittirikkaaksi gneissiksi, jota pegmatiittimaiset graniittisuonet lävistävät. Nuottijärven itäpuolella karttalehden länsirajalla on samallaisia suonigneissimuodostumia, joissa graniittiaines on paikotellen voitolla. Graniittisuonet ovat karkearakeista punaista, pegmatiittimaista kiilleköyhää graniittia. Hiukan pohjoisempana on Vääränjoenkankaan etelärinteellä tyypillistä suonigneissiä, jossa hienorakeiset, tummanharmaat, biotiittirikkaat gneissimäiset kohdat ja karkearakeiset, punaisen ja valkoisen täpläiset, kiilleköyhät graniittisuonet vuorottelevat keskenään. Suonigneissimuodostumat jatkuvat Nuottij ärveltä itää kohti Irnijärven, Saarijärven ja Haukilammen ohi ja esiintyvät vielä Pohkeevaaran rinteilläkin. Lujasti granitisoitunutta kiilleliusketta on SE-NW suuntaisessa vyöhykkeessä, joka ulottuu Suovanjoen yläjuoksulta Valinvaaraan saakka ja vaihtuu kauempana luoteessa suonigneissiksi. Keski-Kuusamon kiilleliuskeet ja fylliitit. Näitä kivilajeja on siellä täällä eri paikoilla, kuten Nissinjärven itäpuolella, Rönninvaarassa samannimisen järven pohjoispuolella, Määttälänvaaran kylässä Suiningin pohjoispuolella, Kalliovaaran ja Likalammenvaaran välillä Kuntivaaran koillispuolella ja useilla paikoilla Rukaj ärven j a Vuotunkij ärven välillä. Ne ovat enimmäkseen hienorakeisia serisiittipitoisia kiilleliuskeita, paikoin kvartsiittiliuskemaisiakin. Ne sisältävät hyvin usein vaihtelevin määrin karbonaattia. Kiisupitoisuutta osottaa pinnalla paikoittain näkyvä ruoste. Pienoispoimuisuutta näkee varsin usein. Kaade on yleensä jyrkkä, jopa pystykin ja tavallisesti W, NW ja N kohti vaihdellen kulkusuunnan mukaan. Näiden liuskeiden j a fylliittimäisten tyyppien välimuotoja näkee sangen usein. Määttälänvaaran kylässä Veskelinvaaran eteläpuolella on esim. hyvin hienorakeista, vahvasti karbonaattipitoista, vaaleanharmaata liusketta, jossa on punervia karbonaatti- ja kiisupitoisia kerroksia. Tiivistä fylliittiä on joku km Erivaarasta luoteeseen edellä mainitun vaaran pohjoispuolella. Hienorakeista mustaa, pinnaltaan tummanruskeaksi rapautunutta fylliittimäistä kiilleliusketta on Hietavaaran pohjoisrinteellä välikerroksena kvartsiittiliuskeessa.

69 Samanlaatuista sinertävänharmaata fylliittimäistä liusketta kuin Veskelinvaaran eteläpuolella on Kalliovaaran etelärinteellä. Tiivistä, selvään kerroksellista ja vahvasti karbonaattipitoista fylliittimäistä liusketta on Paanajärven maantien varrella Nissinjärven itäpuolella, n. 2 km Tuovilan talosta koilliseen. KALKKIKIVIÄ JA DOLOMIITTEJA. Nämä kivilajit esiintyvät kalevalaisten kvartsiittien ja kiilleliuskeiden yhteydessä monessa paikassa. Vahvuudeltaan ja laajuudeltaan karbonaattikivilajikerrostumat eivät yleensä vedä vertoja muille liuskeille, mutta niitä on kuitenkin paikotellen runsaammin kuin kvartsiitteja, esim. Kuolajärven pitäjän eteläosassa Savinajoen ja Sovajärven välisessä seudussa. Kitkajärven seudun kalkkikivet j a dolom i i t i t. Jo Ylikitkaj ärven kalevalaisten kvartsiittien selvittelyssä huomautettiin siitä, että kvartsiitit ovat Vasaraperän lahden itäpuolella suureksi osaksi dolomiitin sekaisia ja että dolomiittija kvartsiittikerrokset vuorottelevat täällä keskenään. Dolomiitit ovat täällä kaikkialla kovin sekoittuneet kvartsiitteihin j a puhtaita kalevalaisia dolomiitteja ei tavata ollenkaan Kitkajärven seudulla. Ne ovat kaikki kvartsipitoisia, usein kiillerikkaitakin, ja niissä näkee Kuva 17. Vuorokerroksollista liuskeista dolomiittia ja kvartsiittia Jäkäläniemellä vaihtumista sekä kvartsii- Ylikitkajärven itärannalla Kuusamossa. tiksi että fylliitiksi. Väriltään ne ovat tavallisesti valkoisenharmaita, mutta pinnaltaan rapautumisen takia ruosteenruskeita. Vasaraperän lahden itäpuolella ne kulkevat W-E tai N 75 W- suuntaan ja kaade on N. Maantien vieressä, noin 3 km Haatajan talosta itään on kvartsiittimaisessa dolomiittiliuskeessa jokseenkin runsaasti pieniä 1-2 mm pituisia albiittikiteitä.

70 7 0 Samallaisia hyvin kvartsinsekaisia dolomiittiliuskeita kuin Haatajan luona on vielä Mäntyvaaran pohjoisrinteellä Naatikkajoen lähellä ja n. 8 km täältä itään päin Pienen Saarilammen eteläpuolella sekä hiukan pohjoisempana matalassa kalliossa Jaurasen eteläpuolella. Täälläkin on dolomiittiliuskeen kulkusuunta likimmiten W-E ja kaade jyrkkä, Mäntyvaarassa etelää kohti ja Saarilammella pohjoista kohti. Honkivaaran luoteisosassa, noin 6 km Haatajalta eteläkaakkoon, esiintyy dolomiitin ja fylliitin välimuotoja m. m. tummanharmaata hyvin hienorakeista liusketta, joka vuorottelee täällä kvartsiitin kanssa. Kvartsiitin kanssa vuorottelevaa dolomiittiliusketta on kapeassa SW-NE-suuntaisessa vyöhykkeessä Ylikitkajärven ison selän itärannalla Jäkäläniemen ja Taivallahden välillä. Rapautuneilla rantakallioilla kvartsiittikerrokset eroavat selvästi syöpyneistä dolomiittikerroksista kohoten reliefimäisesti näiden yli (ks. kuvia 17 ja 11 sivuilla 69 ja 47). Paikotellen on täällä jotakuinkin puhdasta hienorakeista vaaleankeltaista dolomiittiakin kvartsiittimaisen liuskeen yhteydessä. Kivilajien kulkusuunta vaihtelee jonkun verran, se on pohjoisessa N 45 E ja etelässä N 70 E. Kaade on 65 SE ja 40 S. Kvartsiitin sekaista dolomiittiliusketta jatkuu Ylikitkajärven pohjoisosissakin, missä sitä näkyy siellä täällä rantakallioissa. Järven koillisrannallakin on samaa kivilajia noin 1 1/2 km Kivilahden talon kaakkoispuolella olevalla niemellä. Jonkun verran puhtaampaa dolomiittia on Vasaraniemen länsipäässä, mikä niemi erottaa Vasaraperän ja Vasaralahden toisistaan. Ahmosaarella tämän niemen lounaiskärjessä on nimittäin tiivistä, harmaata, kvartsista hiukan puhtaampaa dolomiittiliusketta, jossa on pyöreitä punaisia ruostetäpliä ja jota lävistävät rautahohdetta sisältävät suonet. Dolomiitti vuorottelee hyvin hienorakeisen, selvästi kerroksellisen kvartsiitin kanssa. Dolomiitti ja kalkkikivi kosketuksessa met a b a s i i t i n k a n s s a. Vasaralahden pohjoisrannalla on heikosti punertavaa, tavallisesti hienorakeista, mutta paikoin hiukan karkeampirakeistakin dolomiittia, joka rajoittuu välittömästi metabasiittiin. Jälkimäinen on tunkeutunut dolomiittiin ja tällöin on siihen sekoittunut runsaasti dolomiittiainesta. Kerrokset ovat työntyneet lujasti kokoon pieniksi poimuiksi ja kivilajissa on reliefimäisinä kohoamina kvartsirikkaita dolomiittisuonia ja hiukan suurempia puhtaita kvartsisuonia. Paitsi kiemurtelevia suonia, nähtiin sooskivilajissa dolomiittimurtokappaleitakin (ks. kuvaa 18).

71 Pienellä Selkäkallio nimisellä saarella Vasaraniemen lounaispuolella on metabasiittia, jossa on lähes 30 sm paksuja dolomiittimurtokappaleita. Nämä sisältävät hematiittia, pyriittiä, kuparikiisua, magneettikiisua ja sarvivälkettä. Hyväniemen uloimmasta kärjestä jonkun matkaa länteenpäin olevalla pienellä Kuusikarilla on metabasiitissa yli 3 m leveä, vahvasti haaraantuva juonimainen dolomiittimuodostus. Dolomiitissa on kvartsisuonia ja sarvivälke-, rikkikiisu- ja sarvivälkekasaumia (ks. kuvaa 19). Alakitkajärvellä on noin 1/2 km Myllylammen koillispuolella, Hangasvaaran pohjoispuolella ja Särkiperän lahden eteläpuolella, kvartsiittiliuskeen yhteydessä karsimaista talkkipitoista kalkkiliusketta metabasiitin aiheuttamana kontaktimuodostumana. Tässä punertavan vihreähkössä, runsaasti pieniä flogopiittirakeita sisältävässä kivilajimassassa on suuria harmaanvihreitä, malakoliittimaisia diopsidikiteitä. Hijeessä näkee mikroskoopilla flogopiitin ohella sekä väritöntä diopsidia että väritöntä sädekiveä, joita kaikkia on runsaasti. Tämä kalkkikivi kuohuu suolahapossa jonkun verran, mutta ei varsin kovasti. Se vaihtuu vähitellen kvartsiittiliuskeeksi, johon se raj oittuu. Ke s ki-kuusamon kalkkikivet. Särkivaaran pohjoisrinteellä, muutamia km Rukajärveltä koilliseen, on osaksi jokseenkin Kuva 19. Dolomiittijuoni metabasiitissa (uraliittidiabaasissa) ; Kuusikari, Ylikitkajärvi, Kuusamo. Piirt. W. W. Wilkman. Kuva 18. Dolomiitin ja metabasiitin kontakti Vasaralahden pohjoisrannalla Ylikitkajärvellä Kuusamossa. puhdasta,, osaksi kvartsiittiliuskeen sekaista, vaaleanharmaata liuskeista kalkkikiveä, jota jatkuu itäkoilliseen suuntaan Horsmanvaaraan asti. Särkivaaran pohjoispuolella tämä vuorottelee kvartsiittiliuskeen kanssa.

72 Samallaisia kalkkikiviliuskeita on vielä kalevalaisten kiilleliuskeiden yhteydessä Kalliovaaran pohjoispuolella Kuntijärven ja Vatajärven välillä. Kirpistöjärven luoteispuolella, noin 1 km Jorvajärveltä kaakkoon, on harmaanvalkoisia kalkkikivilohkareita, jotka ovat järjestyneet täällä esiintyvän metabasiittipahkun kulkusuuntaan. Etelä-Kuolajärven kalkkikivet ja dolomiit i t. Kalkkikivi- ja dolomiittikerrostumat ovat täällä sangen laajoja ja seuraavat kalevalaista liuskevyöhykettä, joka kulkee melkein W- E suuntaan Savinajoen seudulta Sovajärvelle ja täältä hiukan itään päin. Vyöhykkeen länsiosassa Savinajoen rannoilla dolomiitit ovat vallitsevina ja esiintyvät vahvojen kvartsiittikerrostumien yhteydessä. Täältä itäänpäin dolomiitit vaihtuvat vähitellen yhä puhtaammiksi kalkkikiviksi, jotka ovat fylliittien ohella Sovajärven seudun tavallisimpia kivilajeja. Nämä karbonaattikivilajit ovat yleensä vaaleanharmaita tai kellertävänharmaita ja rapautuneilta pinnoiltaan ruosteen värisiä. Kalkkikivet ovat täällä yleensä jokseenkin karkearakeisia, kun taas dolomiitit ovat enimmäkseen hienoliuskeisia. Kerroksellisuutta näkee usein ; se kulkee milloin liuskeisuuden suuntaan, milloin poiketen siitä eri suuntiin. Kerrokset ovat tavallisesti poimuttuneita, milloin pitkiksi kaarenmuotoisiksi poimuiksi, milloin lyhyiksi pienoispoimuiksi. Dolomiittien ja kvartsiittimaisten tyyppien välimuotoja tapaa usein. Korvasvaaran kaakkoisosassa Korvasjärven eteläpuolella dolomiitit ovat kvartsirikkaita ja Korvasjärven itäpuolella ne sisältävät pehmeitä muskoviitti- ja serisiittirikkaita kerroksia. Vuomajoella näkee kalkkikivessä paikotellen ruusunpunaisia kerroksia. Eräässä Sovaniemen eteläpuolella olevassa Sovajärven saaressa karkearakeinen vaaleanharmaa kalkkikivi vuorottelee tummanharmaitten kalkkikivikerrosten kanssa. Tämän vyöhykkeen kalkkikivien kemiallinen kokoumus käy selville kahdesta analyysistä, jotka G. Simberg on tehnyt Renlundin Vuorilaboratoriossa Helsingissä : Taul CaO % % CaCO 3 98.o1 % MgO 0.34» 2.o1» Mg » 4.22 A ±Fe » 5.40» Jäännös 2. o s» C » 43.45» % Liukenomaton. 1.08» 1.46» %

73 1. Valkoista karkearakeista kalkkikiveä Heinälampien itäpuolelta, Korvasjärveltä pohjoiseen. 2. Ruusunpunaista keskirakeista kalkkikiveä Vuomajoelta, Isolta Ruokojärveltä pohjoiseen. Kaakkois-Kuolaj ärven dolomiitit. Edelliseen alueeseen liittyvät lähinnä sen itäpuolella Sovajärven ja Sieppijärven välillä fylliittien ja kvartsiittien yhteydessä esiintyvät vaaleankeltaiset tai harmaanvalkoiset dolomiitit. Liuskevyöhykkeen keskeyttää idässä suuri gneissigraniittialue, joka alkaa Sieppijärven itäpuolella. Paljon pitempi on Käsi- ja Tuutijärveltä pohjoista kohti Auhtijärven ja Kutsanjoen yläjuoksun ohi Aapa- ja Kuolajärvelle saakka ulottuva kapea liuskevyöhyke (veri. erikoiskarttaa kuva 13). Tähän vyöhykkeeseen kuuluu hyvin paljon karbonaattikivilajeja, jotka lienevät enimmäkseen dolomiitteja. Kivilajit ovat täällä vahvasti toisiinsa sekaantuneita ja vuorottelevat kvartsiittien ja fylliittien kanssa. Ne ovat sen takia harvoin puhtaita karbonaattikivilajeja, vaan on niihin vaihtelevin määrin sekoittunut yllämainittuja kivilajiaineksia. Vyöhykkeen dolomiitit ovat liuskeisia ja väriltään harmahtavan valkoisia tai punertavia, harvemmin kellertävän värisiä. Kerroksellisuus näkyy usein selvästi sen takia, että kerrokset ovat erivärisiä. Kerrokset ovat sitäpaitsi poimuttuneita ja taipuneita. Kivilajit ovat tavallisesti hienorakeisia ja paikoin tiiviitäkin, joskus näkee niissä kuitenkin karkeampaakin rakeisuutta. Hienorakeisissa muunnoksissa rakenne muistuttaa sokerin rakeisuutta. Kulkusuunta ja kaade ovat samat kuin vyöhykkeen muillakin liuskeilla, kuten jo mainittiin näiden selityksessä. Länsi-Kuolaj ärven kalkkikivet. Päinvastoinkuin Kaakkois-Kuolajärvellä, missä karbonaattikivilajit ovat laajoilla aloilla vallitsevina, ovat nämä kivilajit pitäjän länsiosassa metabasiittialueen reunoilla vähemmän edustettuja. On kuitenkin syytä otaksua, että täällä kulkee kapea kalkkikivivyöhyke noin N-S suuntaan kalevalaisen kvartsiitin alueella. Kiinteätä kalliota on vain vähän näkyvissä, enemmän kuitenkin Kelloselän kylässä, yli 10 km Kuolajärven kirkolta länsiluonaaseen. Täällä on noin 1 1/2 km majatalosta länteen päin maantien lähellä esiintyvissä harvoissa kallioissa harmaan sinertävää, hienorakeisia liuskeista kalkkikiveä, jossa on vaaleanpunaisia, linssimäisesti kulkusuuntaan N 45 W venyneitä juovia. Kuolaj ärven kirkonkylän pohjoispuolella on Tenniöjoella, noin 1 km Naruskajoen suulta pohjoiseen sarvivälkeliusketta, joka on niin kalkkipitoista, että sen voi otaksua vaihtuvan kalkkikiveksi, jota on todennäköisesti aivan lähellä, mutta moreenin peitossa

74 V u o r'i j ä r v e n k a 1 k k i k i v i. Itä-Kuolajärvellä on Vuorijärven koillispuolella ja aivan järven lähellä kalkkikiveä matalissa mäissä, Tuohi- ja Niskavaarassa, ja niiden lähimmässä ympäristössä (vert. erikoiskarttaa kuva 20). Molemmat mäet ovat melkein kokonaan moreenin ja lentohiekan peitossa, niin että kiinteää kalliota on näkyvissä vain' harvoilla paikoilla. Sitävastoin

75 on täällä hyvin paljon paikallaan»in situ» olevia irtolohkareita. Sekä lohkareet että näkyvät kalliot ovat melkein kokonaan kalkkikiveä. Kaivojakin kaivettaessa on tätä kivilajia tavattu Vuorijärven kylässä Herman Niskalan ja Lassi Niskalan talojen. pihamailla 6-7 m syvyydellä. Kalkkikivi on väriltään kellertävää, sinertävää tai likaisen harmaata, paikotellen valkoisen harmaatakin. Icellertävät ja paikotellen punertavaan vivahtavat varisävyt ovat vallitsevina Tuohivaaran lohkareissa, valkoiset ja likaisenharmaat sitävastoin Niskalan talojen kaivoista nostetuissa kalkkikivissä. Kivilajin rakeisuus vaihtelee hienorakeisesta karkearakeiseen. Luonteenomaista on kalkkikivelle, että se sisältää jonkun verran vaihtelevin määrin, mutta yleensä sangen runsaasti rautamalmia ja erilaisia kontaktimineraaleja. Irtolohkareista voi vielä nähdä, että kalkkikiveä lävistävät nefelinija egirinipitoiset kivilajit pieninä juonina ja hienoina suonina, jotka ovat aiheuttaneet erinäisten mineraalien kiteytymistä kivilajiin. Epäilemättä on kalkkikivi täällä muuttunut yllämainittujen alkalikivilajien kontaktivaikutuksesta. Näitä kivilajejahan on, kuten edellisessä luvussa jo mainittiin, juonina lähellä olevassa Pyhäkurun rotkolaaksossa ja hyvin todennäköisesti suurehkona massiivinakin kallioperustan syvemmissä osissa. Kalkkikivessä tavatut mineraalit ovat : egiriniaugiitti, egirini, nefelini, kankriniitti, albiitti, mangarxofylli, biotiitti, kloriitti, oliviini, antigoriitti, apatlitti, gehleniitti, titaniiti, perowskiitti, titanimagnetiitti ja pyriitti. Seudun kalkkikivestä ja sen yhteydessä esiintyvistä nefelinikivilajeista puhutaan laajemmin eräässä erikoisteoksessa. 1 G. Simberg on Renlundin Vuorilaboratoriossa Helsingissä tehnyt seuraavat kaksi analyysiä tästä kalkkikivestä otetuista puhtaista näytteistä, jotka eivät sisällä kontaktimineraaleja : Taul. 9. Tuohivaara Niskavaara CaO % % MgO 0.89» 1.78» A1 2O 3 + Fe 2O » 1.72» CO2 +]E x4» Liukenematon - 2.1o» S » % V. Hackman, Das Gebiet der Alkaligesteine von Kuolajärvi in Nordfinnland, Bull. Comm. geol. d e Finlande N :o 72, 1925.

76 Tuohivaara Niskavaara tai Cac % MgCO » 3.74» Jäännös 2.36» 3.23» % KALEVALAISIA METABASIITTEJA. KUOLAJÄRVEN SUURI METABASIITTIALUE. Kalevalaiset metabasiitit muodostavat Kuolajärven pitäjässä noin 20 neliöpeninkulman suuruisen melkein yhtenäisen alueen, jota jo edellisissä luvuissa usein nimitettiin»suureksi metabasiittialueeksi». Tämä alue ulottuu Oulankajoen pohjoispuolelta pohjoiseen suuntaan Tenniöjoelle saakka ja lännestä itään päin lukien Aatsinki- ja Savinajoelta Kuolaj ärville, Auhtij ärvelle, Tuutij ärvelle y. m. järville. Tämän alueen suurin leveys on n. 40 km ja suurin pituus lähes 90 km. Sen keskellä on Kuolajärven suuri tunturialue, jonka korkeimmat huiput ovat Sallantunturi, Rohmoiva, Vuosnoiva, Ahventunturi, Hositunturi ja Kieskistunturi. Näistä muutamat kohoavat lähes 700 m korkeudelle m. p. eli noin 450 m ympäristön alankomaista. Metabasiitit ovat suureksi osaksi liuskeutuneita ja kaikkialla jyrkässä pystyasennossa. Vahvuus ei kuitenkaan likimainkaan vastaa niiden leveyttä, sillä näiden suurin piirtein N-S suuntaisten liuskeiden kaade on milloin itää, milloin länttä kohti ja metabasiittipatjat kuuluvat selvästi suureen poimutusalueeseen. Liuskeet eivät kuitenkaan ole kaikkialla puhtaita metabasiitteja, vaan vaihtuvat monessa kohden fylliiteiksi tai kvartsiiteiksi. Niissä on väliin poimuttuneina runsaasti kvartsiitteja, fylliittejä, kiilleliuskeita ja dolomiitteja, kuten selvästi näkyy Vuosnajärven ja Hosijärven ympärillä esiintyvistä kivilajeista. Metabasiittialuetta ympäröivätkin suureksi osaksi nämä kivilajit. Liuskeisten tyyppien välillä on laajoilla aloilla massamaisiakin metabasiitteja. Nämä ovat samoin kuin suurin osa edellämainituista kin yleensä hienorakeisia. Ne ovat luonteeltaan suprakrustaalisia eruptiiveja, mikä ilmenee selvästi niiden rakenteesta ja varsinkin niissä usein esiintyvistä mantelikivimuodostuksista. Näistä osaksi massamaisista, osaksi liuskeisista, vahvasti poimuttuneista metabasiiteista voi siis sanoa, että ne ovat suureksi

77 osaksi emäksisiä, pinnalla tai lähellä pintaa jähmettyneitä emäksisiä effusiiveja ja että niihin sulkeutuneet ja niitä ympäröivät kivilajit ovat suureksi osaksi muuttuneita sedimenttimuodostumia. Mahdollisesti voi joitakuita näistä pitää alkuperältään pyroklastisinakin sedimentteinä. Vain pieni osa emäksisistä eruptiiveista kuulunee intrusiivisiin tai abyssisiin kivilajeihin. Jos tarkastamme näitä metabasiitteja lähemmin, huomaamme massamaisten tyyppien esiintyvän etupäässä Sallan kylän eteläpuolella, Aatsinkijoen ympärillä ja alueen keskiosissa. Näillä seuduilla tapaa monessa kohden diabaasimantelikiviä, kuten esim. Särkivaarassa Sallan kylän lounaispuolella, monella paikalla Aatsinkijoen itäpuolella ja Vuosnoivan korkeimmilla kohdilla. Kivilajien mantelit ovat tavallisesti valkoisia, joskus punertaviakin. Niiden aineksina on milloin maasälpää ja kvartsia, milloin taas näitä kumpaakin sekä kalkkisälpää ja amfibolia, jolloin viimeksi mainittu mineraali muodostaa paikotellen tumman keskuksen vaaleihin mantelei hin. Särkivaaran mantelikiven aineksina näkyy mikroskoopilla tarkastettaessa olevan ristiin rastiin järjestyneitä pilarimaisia andesiinikiteitä Ab 62 An 38 ja vaaleanvihreätä amfibolia (aktinoliittia) sekä runsaasti pieniä tummanruskeita biotiittisuomuja. Nämä ovat tummanharmaassa sameassa mikroliittisessa pohjamassassa, jonka laatua on vaikea määrätä, mutta joka osaksi näyttää olleen alkuaan lasimasita. Mantelit ovat kristalloblastisia kvartsirykelmiä, joitten reunoilla on paikotellen epidoottikiteitä. Toisissa tapauksissa mantelit ovat yksinomaan kvartsia. Kvartsimantelit voivat joskus olla pienien hienorakeisten kvartsiittisulkeumien näköisiä, ja mahdollista onkin, että nämä eräissä tapauksissa todella ovat kvartsiittikappaleita, kuten esim. eräässä kohden Auhtin talon länsiluoteispuolella Painotunturilta lähtevän puron rannalla, missä hienoliuskeinen metabasiitti sisältää noin 2 sm suuruisia kvartsiittipalloja, jotka ovat reliefimäisesti koholla kivilajin rapautuneella pinnalla. Vuosnatunturilla mantelit ovat järjestyneet kivilajissa kiemurteleviksi juoviksi ja esiintyvät hienojen maasälpä- ja kiisupitoisten karbonaattisuonien yhteydessä. Mantelikiveä jossakin määrin muistuttavaa tyyppiä on Sotkoivan laella esiintyvä hienoliuskeinen metabasiitti, joka sisältää paikotellen pienten valkoisten täplien näköisiä maasälpähajarakeita. Paitsi näitä hienorakeisia, osaksi liuskeisia diabaasimantelikiviä, on alueella karkearakeisempiakin effusiivisia metabasiittityyppejä, 7 7

78 7 8 joissa maasälpärakeet näkyvät selvästi tämän mineraalin vaaleanharmaan värin takia, ja joitten rakenne on selvästi ofiittinen. Toiselta puolen tavataan puhtaasti amfiboliittisia tyyppejä, joitten ofiittirakenne on hävinnyt ja muuttunut selvästi kristalloblastiseksi. Niiden ainekset ovat vihreä sarvivälke, biotiitti, plagioklaasi, jonka anortiittimäärä vaihtelee, epidootti, titaniitti ja apatiitti. Sitäpaitsi on kivilajissa rautamalmirakeita ja joskus kvartsiakin. Vahvasti liuskeutuneet karkearakeiset amfiboliitit muistuttavat hyvin paljon sarvivälkegneissejä tai sarvivälkeliuskeita.. Esimerkkinä intrusiivisestä metabasiitista mainittakoon Possolijoella Kieskistunturin länsipuolella esiintyvä kivilaji. Tämä kivilaji, jolla on gabroidinen reliktirakenne, sisältää albiittia ja kvartsia sekä runsaasti epidoottia ja sarvivälkettä. Viimeksi mainittu mineraali on kuitenkin suureksi osaksi vaihtunut biotiitiksi. Lisäaineksina on ilmeniittiä, pyriittiä, hematiittia, apatiittia ja karbonaatteja. A,ktinoliittiliuskeita ja kiillerikkaita s a r v i v ä 1 k e 1 i u s k e i t a. Puhtaasti liuskeisia metabasiittityyppejä edustavat tavallisten liuskeisten amfiboliittien ohella eräillä paikoilla aktinoliittiliuskeetkin, joita on tavattu esim. Sotkoivatunturissa. Ohueksi hiotussa kivilajinäytteessä näkee kivilajin pohjamassan olevan pääasiallisesti subparallelisesti järjestyneitten aktinoliittisälöjen kudosta, jossa on kvartsiyksilöitä ja siellä täällä epäselvää maasälpämäistä ainesta. Leukokseenimaista titaniittia on siinä lukuisina samoina rakeina. Paikoin näkee kivilajin vaihtuvan kiillerikkaaksi sarvivälkeliuskeeksi ja kiilleliuskeeksi, niinkuin esim. on laita eräässä kallion seinämassa Nivaj ärven rotkolaakson länsilaidalla j a Javarusj ärven koillispäässä. Metabasiitti vaihtuu kuitenkin tavallisesti liuskeide*i kontakteilla kloriittiliuskemaiseksi kivilajiksi. Metabasiitin ja postkalevalaisen graniit i n k o n t a k t i. Suuri metabasiittialue rajoittuu monessa kohden postkalevalaiseen graniittiin, ja sellaisilla paikoilla näkee selvästi, että graniitti on nuorempaa kuin metabasiitti. Niinpä lävistävät esim. muutamia km Nivajärven eteläpäästä länteenpäin olevaa kapeata, korkeintain 2-3 m leveätä hienoliuskeista metabasiittipahkua ja sitä ympäröivää graniittigneissiä hienorakeiset punaiset graniittisuonet, ja hiukan pohjoisempana saman järven pohjoisrannalla, järven uomaan kuuluvan Ruskeakurun suulla, nähtiin tyypillisen pienirakeisen kiilleköyhän postkalevalaisen graniitin n. 15 sm levyisenä juonena lävistävän vahvasti liuskeista amfiboliittia. Samallaisia esimerkkejä graniitin lävistämistä metabasiiteista on muillakin paikoilla Nivajärven lounaisrannalla.

79 79 Suuren metabasiittialueen lounaisimmassakin osassa Oulankajoen rannoilla postkalevalainen graniitti lävistää metabasiittia ja muodostaa siihen osaksi kapeita suonia, osaksi lähes 10 m leveitä juonia. Kontakteilla on Nyholmin mukaan paikotellen muodostunut punaisenväristä seoskivilajia, joka on tavallisesti hyvin hienorakeista, vaikka graniitti muuten onkin karkearakeista. Metabasiitti on täällä sarvivälkegneissimäistä ja paikoin kiillerikasta. Sitä lävistävät kvartsisuonet ja näiden yhteydessä tapaa usein lyijyhohdetta, rikkikiisua, kuparikiisua ja hematiittia. V u o l u k i v i m ä i s i ä tyyppejä. Erikoisen laatuisia ovat suuren alueen itäreunalla esiintyvät vuolukiven kaltaiset metabasiitit, joita on siellä täällä Aapaj ärven lounaispuolella Parastenoj an j a Tuorusjoen rannoilla. Nämä ovat tavallisesti tummia, paikoin kuitenkin hiukan vaaleampiakin, himmeän vihreänharmaita, pinnaltåan jonkun verran rosoisia, hiexiorakeisia ja massamaisen näköisiä kivilajeja, joissa on runsaasti serpentiiniä, karbonaatteja ja talkkia. LANSI-KUOLAJARVEN METABASIITTI. Toisenlaatuista metabasiittia kuin suurella alueella on karttalehtialueen luoteisosassa Märkäjärven ja Salmijärven kylien seuduilla esiintyvä metadiabaasi. Tämä on tavallisesti jokseenkin massamaista, keskirakeista ja sisältää runsaasti paljain silmin näkyviä valkoisia maasälpiä, jotka ovat järjestyneet ristiin rastiin ja aiheuttaneet kivilajille ofiittimaisen rakenteen. Varsin huomattava ominaisuus tällä metadiabaasilla on, että kivilajin alkuperäinen pyrokseeni on vielä jokseenkin hyvin säilynyt, niin että melkein kaikissa siinä olevissa suurissa amfiboliyksilöissä on keskellä vaaleanvihreätä melkein väritöntä (pleokroiittitonta) diopsidia. Amfiboli on sangen tummanvihreätä tavallista sarvivälkettä. Maasälpä on oligoklaasia Ab86 An14. Kvartsia on kivilajissa jokseenkin runsaasti. Leukokseenimaista titaniittia on runsaasti ja ilmeniittiä vähemmin. Kivilaji sisältää paikotellen skapoliittiakin (marialiittia), joka kuuluu kuitenkin selvästi myöhäisempiin muodostuksiin. Vaikka kivilajissa siis on tapahtunut suureksi osaksi uudestaan kiteytymistä, näkyy siinä kuitenkin jälkiä ofiittimaisesta rakenteesta, jota voitaisiin kutsua blastofiittiseksi. Kivilajista tehty analyysi osoittaa, että siinä on suuri kalkkiylimääräja»normista» käy selville, että ylimäärä on femisellä puolella. Sillä 9.69 % CaO-pitoisuudesta riippumatta anortiittipitoisuus (an) on suhteellisesti pieni, jotavastoin diopsidipitoisuus (di) on lähes 1 / 3 kivilajista.

80 Analyysin on tehnyt neiti fil. maist. E. Ståhlberg Geologisen komissionin laboratoriossa Helsingissä (taul. 10). Kivilajin kalevalainen ikä ilmenee sen suhteesta postkalevalaiseen graniittiin. Souruvaarassa Käsmänjoella on nim. viimemainittua kivilajia juonina metadiabaasissa ja tämä on lähellä graniittia, jonka suoranaista kontaktia ei kuitenkaan ole tavattu, jonkun verran muuttunutta. Reliktinen ofiittirakenne on kokonaan hävinnyt ja muiden mineraalien lisäksi on tullut hiukan mikrokliinia, jotavastoin kvartsimäärä on jonkun verran pienentynyt. Pyrokseeniä on kuitenkin vielä jälellä. Taul. 10. Metadiabaasi, Märkäjärvi, Kuolajärvi. Anal. E. Ståhlberg. Mol.luku Normi Modi Si Q 0.36 oligoklaasia 46.9 Ti or 6.67 amfibolia 21.6 A1203. : 12.s1 125 ab diopsidia 13.6 Fe an s magnetiittia FeO h skapoliittia 4.o MnO Y sal titaniittia 3.6 MgO 4.s3 121 di apatiittia 0.9 CaO mt 8.82 kvartsia 0.4 Na il K ap 1.01 P ,' fem C H2O Hehk. häviö cirw-systeemissä : 3, 5, 3, 4. Camptonose. P. Nigglin parametrit : si = 124, al = 18.5, fm = 45, c = 26, alk = 11.5, ti = 2.s, k = 0.2 8, mg = 0.3 9, qz = Gabrodioriittimainen magmatyyppi. SIEPPIJARVEN SEUDUN METABASIITIT. Sovajärven ja Sieppijärven välillä metabasiitit ovat suureksi osaksi sarvivälkegneissimäisiä ja hyvin karkearakeisia, mutta näiden ohella tavataan hienorakeisiakin, jokseenkin massamaisia metabasiitteja, kuten esim. Ali-Päävysjärven eteläpuolella.

81 Ortsanatunt'urin peridotii-tti. Edellä mainittuihin rajoittuvissa Kuusamon pitäjän osissa on Ortsanassa valtakunnan rajan lähellä tummanvihreätä peridotiittia, jossa on kiiltäviä talkkitai serpentiinisuomuja. Paikotellen näkee kivilajin raoissa pieniä asbestirykelmiä. Ortsanan valtava pyöreä kukkula (»Rundhöcker») on kokonaan tätä peridotiittia, jota on parhaiten näkyvissä tunturin itäkoillisella suojasivulla, missä jyrkästä seinämästä irtaantuneet suuret peridotiittilohkareet ovat kasaantuneet tunturin juurelle. Kivilajin mineraalikokoumus on Rosiwalin menetelmän mukaan painoprosenteissa laskettuna seuraava : Oliviinia 41.2 serpentiiniä 34.7» magnetiittia 9.9» tremoliittia 8.4» pennhiniä 5.6» talkkia 0.2» 100.o KESKI-KUUSAMON METABASIITIT. Kuolajärven suuren metabasiittialueen jälkeen on Kuusamon keskiosaa pidettävä seutuna, missä kalevalaiset metabasiitit ovat runsaimmin edustettuina karttalehtialueella. Nämäkin metabasiitit ovat suurimmaksi osaksi luonteeltaan effusiivisia, mikä vielä selvästi näkyy regionaalimetamorfoosista huolimatta. Tavallisia tyyppejä ovat täällä uraliittiporfyyriitit ja uraliittidiabaasit, joitten yhteydessä on mantelikiviä ja tuffiliuskeita laajoilla aloilla. Gabromaisiakin muunnoksia on kuitenkin tavattavissa. Uraliittiporfyriittiä. Eräässä kalliossa noin 1/2 km Laajusjärvestä kaakkoon, Vuotunkijärven itäpuolella, on vihreänharmaata hienorakeista metabasiittia, jossa on lähes 5-6 mm suuruisia porfyyrisiä uraliittikiteitä. Tavajärven maantien varrella on noin 2 km tienhaarasta itään päin tiivistä vaaleanvihreän harmaata pintakivilajia, joka muistuttaa mikroskoopilla tarkastettaessa enimmin muuttunutta uraliittiporfyriittiä. Pohjamassa sisältää järjestymättömiä pieniä värittömiä sädekivineulasia, joitten välissä on melkein täydellisesti epidoottiutunutta maasälpämassaa ja siinä paikotellen plagioklaasiyksilöitä. Hajarakeina on sädekiveä ja epidoottia sekä vähän plagioklaasia. Korpivaaran luoteispäässä, noin 2 km Saapunkijärveltä kaakkoon, on tummanvihreätä, jonkun verran pilsteistä, liuskeista uraliittidiabaasia

82 Kuva 21. Metabasiittimantelikiveä Ylivuotungin kylässä Kuusamossa. M a n t e l i k i v i ä. Nämä ovat hienoråkeisia tai tiiviitä, vaaleanharmaan vihreitä pilsteisliuskeisia vihreäkiviä, joissa on pieniä, enimmäkseen valkoisia, paikoin kellertävän vihreitä manteleja (kuva 21). Näitä on yleensä hyvin runsaasti ja ne ovat tavallisesti kvartsia, mutta kvartsin seassa on joskus epidoottia, kloriittia ja kalsiittia. Tällaisia mantelikiviä on esim. maantien varrella Ylivuotungin ja Kuntijärven välillä sekä Suininkijärven länsiosassa olevan pienen Honkisaaren länsipäässä, Riikosenvaarassa Suiningin eteläpuolella, Kuivajärven etelärannalla melkein keskikohdalla, Nuorusen luoteispuolella ja lopuksi Piskamojärven eteläpuolella, pari km Juurikkavaarasta itään. Hijeessä, joka tehtiin Kuntijärven ja Vuotungin välillä esiintyvästä mantelikivestä, näkyy kivilaji olevan rakenteeltaan melkein panallotriomorfista kudosta, jonka aineksina on andesiinia Ab 64 An36 (hypidiomorfisia sälöjä), kloriittia, ruskeata biotiittia, epidoottia ja hiukan kvartsia. Kolvankijärven etelärannalla, pari km Kuusamojärveltä pohjoiseen, on mantelikiveä, jonka mantelit ovat sädekiveä ja epidoottia. Jonkun verran erikoisenlaatuista mantelikiveä on Suininkijärvellä pienen Latosaaren itäniemen kärjessä. Mainittu saari on Alatalon kaakkoispuolella Määttälänvaaran kylässä. Kivilaji on melkein tiivistä, harmaanvihreää ja liuskeista ; se sisältää runsaasti liuskeisuuden suuntaisia soikeita, lähes 1 sm pituisia mustia manteleita. Siellä täällä on pieniä kiisurakeita ja rapautuneella pinnalla näkyy lukuisia koloja, joista mantelit ovat syöpyneet pois. Mantelit ovat jokseenkin tasaisesti jakaantuneet harmaanvihreään pohjamassaan ja tästä johtuu, että kivilaji muistuttaa pinnaltaan kärmeennahkaa. Mikroskoopilla tarkastettaessa näkyy kivilaji sisältävän pääasiallisesti epidoottirakeita ja hyvin hienorakeista maasälpärikasta pohjamassaa. Epidootti on etupäässä kliinozoisiittia, mutta tämän ohella on kivilajissa runsaasti pistaziittia ja hiukan ortiittia. Epidoottirakeet ovat enimmäkseen järjestymättömiä; kuitenkin voi kliinozoisiittiyksilöitten järjestyksessä huomata jonkunlaista rinnakkaisrakennetta, joka paikotellen muistuttaa juoksurakennetta. Pohjamassaa näkyy epidoottiraekasaumien välistä ja se on tavattoman hienorakeista. Yksityisiä rakeita voi tuskin erottaa, mutta koko massalla on maasälvän

83 harmaa interferensiväri ja mosaikkimaista valon sammumista on havaittavissa. Lukuisat mantelit ovat tummanruskeahkon vihreätä biotiittia; biotiittirykelmiä ympäröivät milloin epidoottirakeet, milloin hienorakeiset kvartsiittimaiset osat tai maasälpärikas pohjamassa, jossa näkee tällöin jonkunlaista säteettäistä valon sammumista. Tuffiliuskeit a. Laajusjärvestä lähtevän kanavan varrella, noin 5-6 km Pohjolan talosta itään päin Vuotungin. kylässä, on vihreänharmaata hienorakeista metabasiittiliusketta, jossa on sulkeumina lukuisia hienorakeisia kvartsiittimurtokappaleita ja valkoisia karkearakeisia graniittipalloja (kuva 22). Erittäin kaunista metabasiittimaista tuffiliusketta on Suininkijärven saarissa järven länsiosassa lähellä sen etelärantaa, Kuva 22. Tuffiliuskotta, jossa on graniittipallo. Laajusjärven kanava, Ylivuotungin kylä, Kuusamo. etenkin Lamposaaressa ja Multasaaressa, ja mantereellakin Suiningin lounaisrannalta Riikosenvaaraan saakka etelään päin. Tämä tuffikivilaji on hienorakeista vihreää, liuskeista massaa, jossa on lukuisina teräväsärmäisinä murtokappaleina tiivistä vaaleanvihreätä kivilajia. Paikotellen on siinä murtokappaleina vielä graniittia ja kvartsiittiakin, ja kivilaji näyttää usein pinnaltaan kyhmyiseltä sen vuoksi, että murtokappaleet pistävät palloina koholle rapautumispinnasta. Kuva 23 esittää Lamposaaren tuffiliuskeesta otettua näytettä, jossa graniittipallot näkyvät selvästi. Suiningin pohjoispuolella, noin 1 km Ison Kuukasjärven luoteislahdesta länteen päin, on samallaista tuffiliusketta, jonka vihreänharmaassa liuskeisessa pohjamassassa on lukuisia teräväsärmäisiä, tiiviitä, serpentinisoituneita kivilajikappaleita. Särkikallio nimisessä suurehkossa kallioryhmässä Rukajärven itäpuolella on tuffiliusketta, jonka pohjamassa on tummahkon vihreätä, kloriitti- ja sarvivälkerikasta. Tämä sisältää lukemattomia vaaleanvihreitä murtokappaleita, jotka ovat milloin soikeita tai pyöreitä, milloin taas juoviksi venyneitä. Murtokappaleet ovat paikotellen epidoottiutuneita.

84 Samaa tuffiliusketta on vielä Hoikanniemellä Kuntijärven länsiosassa. Täällä on kivilajin metabasiittimaisessa pohjamassassa särmikkäinä murtokappaleina tiivistä emäksistä kivilajia ja hienorakeista lasimaista kvartsiittia. Kalliovaaran lounaisrinteelläkin, pari km Tavajärven maantien pohjoispuolella Tavajärven ja Kuntijärven välillä, on metabasiittimaista tuffiliusketta, joka sisältää lukuisia pieniä kvartsiittikappaleita. Keski-Kuusamon metabasiitti on paikoin hankausbreksiamaisesti särkynyttä. Tällaista on esim. Koverusjärvellä Koverusniemen päässä oleva tuffiliuske j a Kolvangin eteläpuolella ja Ylivuotungin lounaispuolella oleva mantelikivi. Viimemainitulla paikalla sisältävät särkyneen kivilajin rakoja täyttävät kvartsisuonet hiukan kuparikiisua. Gabro-ja diabaasi- Kuva 23. Tuffiliusketta, jossa on graniittipalloja. Lamposaari, Suininkijärvi, Kuusamo. k i v i l a j e j a. Karttalehtialueen kaakkoisosassa on harmaanvihreitä, yleensä massamaisia ja karkeudeltaan jonkun verran vaihtelevia gabro- tai diabaasikivilajeja. Niitä on esim. Mäntysaaressa Kiitämönjärven itäpäässä, missä niitä esiintyy mantereellakin järven itärannalla, edelleen Kivij ärvenvaarassa huipun luoteispuolella, Oravavaaran pohjoiskoillisella rinteellä noin 4 km Pirtti-Kormasesta kaakkoon, Teerivaaran ja Asumajoen eteläpuolella, noin 1/z km Koverusjärven lounaispuolella, Possosiirot nimisen vaararyhmän itälaella y. m. paikoissa. Tyypillinen gabro sisältää andesiinia Ab 5 6 An44, amfibolia, diopsidia ja rautamalmeja. Andesiinissä on runsaasti pieniä mikroliittejä, jotka ovat pääasiallisesti epidoottia ja vähemmässä määrin muskoviittia. Amfiboli on tummista mineraaleista vallitsevana ollen melkein yksinomaan vihreätä sarvivälkettä, mutta monessa kohden on sarvivälkesälöjen keskiosissa vielä jälellä diopsidia runsain määrin. Diopsidi on useimmiten suureksi osaksi kasvanut yhteen rinnakkain järjestyneiden mikroliittisten tremoliittisälöjen kanssa. Rautamalmi on pääasiallisesti ilmeniittiä, jonka säännöttömästi jakautuneet rakeet muodostavat amfibolikiteissä omituisia verkkokudoksia amfibolin kristallograafisten suuntien mukaan, niin että ilmeniittiä näkyy syntyneen sekundäärisesti amfiboolin kustannuksella. Ilmeniitin ohella

85 esiintyy siellä täällä pyriittiäkin, joka muodostaa pieniä euhedrisiä, rakeita. Joskus voi vielä tavata hiukan kvartsiakin pieninä kirkkaina kiderakeina, jotka ovat omituisella tavalla granofyrimäisesti kasvaneet yhteen amfibolin kanssa ja otaksutaan olevan sekundäärisiä. Keski-Kuusamon metabasiittien suhtautuminen ympäröiviin kivilajeihin. Tätä suhdetta valaisevat seuraavat esimerkit : Aivan Alatalon lounaispuolella Määttälänvaaran kylässä Suininkijärven rannalla on metabasiitissa välikerroksina harmaata kalkkipitoista kalevalaista liusketta. Metabasiitti on täällä selvästi lävistänyt liuskeen. Koverusniemellä Koverusjärvellä, 3-4 km Pohjolan talosta itään, on metabasiitissa juovikkaita kvartsiittimurtokappaleita (kalevalaisia). Kiekerövaarassa Kuntivaaran pohjoispuolella on tiiviissä vihreässä metabasiittiliuskeessa murtokappaleina tiivistä tummanharmaata kvartsiittiliusketta. Vanhempaan prekalevalaiseen graniittiin metabasiitit muodostavat sangen usein pieniä pahkuja ja juonia, jotka kulkevat selvästi graniitin liuskeisuuden poikki. Sellainen melkein tiivis graniittia lävistävä diabaasijuoni nähtiin esim. Ukonvaarassa Tavajärven kaakkoispuolella, lähellä vaaran lakea. Metabasiitti on usein kosketuskohdillaan vanhempaa kivilajia vastaan muuttunut vahvasti liuskeiseksi. Tämänlaatuista metabasiittia on esim. kapeassa juonivyöhykkeessä, joka kulkee Pitkän Aksojärven luoteisrantaa ja Kalliolammen itärantaa pitkin Nuorusen eteläpuolella ja lävistää vanhempaa graniittia. Metabasiitti on täällä kloriittiliuskemaista ja vaihtuu jonkunlaiseksi pohjaliuskeeksi, joka on graniitin päällä ja sisältää graniittifragmentteja. Maivajärven etelärannalla Kiitämöjärven koillispuolella lävistää, vanhempaa graniittia n. 20 m levyinen metabasiittipahku, joka on täälläkin kloriittiliuskemaista. Samanlaista kloriittiliuskemaista hienorakeista amfiboliittia on Lammaslehdon talon luona Suininkijärven pohjoisrannalla, missä se n. 10 m levyisenä pahkuna lävistää vanhempaa graniittigneissiä. Samoin on laita Kiitämöjärven pohjoisrannalla, missä muutamia km Hännilän talon lounaispuolella esiintyvä kloriittiutunut amfiboliitti muodostaa 25 å 30 m leveän pahkun graniittigneissiin. Särkivaaran ja Soijinvaaran eteläpuolella, Suiningista pohjoiseen, metabasiitti sisältää gneissigraniitin rajalla siitä lähteneitä maasälpäaineksia ja on sen vuoksi tullut jonkun verran syeniittimäiseksi. Aikaisemmin mainittiin, että Kuntijärven ja Tavajärven välillä esiintyvä Kalliovaaran tuffiliuske sisältää pieniä kvaitsiittimurto- 8 5

86 8 6 kappaleita. On todennäköistä, että murtokappaleet ovat peräisin kalevalaisesta muodostumasta. Tuffiliuskeessa on sitäpaitsi gneissigraniittikappaleita. Lopuksi mainittakoon, että karttalehtialueen kaakkoisosassa Mäntysaaressa Kiitämöjärven itäpäässä ja monessa muussa paikassa tällä seudulla esiintyvät gabro- tai diabaasimaiset kivilajit lävistävät vanhempaa gneissigraniittia. Kaikki nämä esimerkit osoittavat selvästi, että metabasiitit ovat nuorempia kuin sekä gneissigraniitti että sedimenttogeniset kalevalaiset liuskeet. Muuan hienorakeinen vaaleanharmaa tai punertava graniitti, joka eräässä Laajusjärven kaakkoispuolella olevassa kalliossa leveänä pahkuna lävistää uraliittiporfyriittiä, on sitävastoin selvästi nuorempaa kuin nämä metabasiitit. Tätä graniittia on sen vuoksi pidettävä postkalevalaisena, ja paikka lienee itäisin, missä postkalevalaista graniittia on tavattu Kuusamon pitäjässä. KITKAJÄRVEN SEUDUN METABASIITIT. Vasaraperän lahden itäpuolella Oivankijärven ja Ison Hyypiöjärven seudulla tavataan metabasiitteja, jotka liittyvät välittömästi Keski-Kuusamossa Saapunki- ja Nissinjärven ympäristössä esiintyviin metabasiitteihin. Nekin muodostavat useilla paikoilla Vasaraperän kylän eteläosassa pahkuja prekalevalaiseen graniittiin. Ne ovat hienorakeisia tai tiiviitä, liuskeisia, paikoin kloriittiliuskemaisia kivilajeja, väriltään tumman- tai vaaleanvihreitä. Eräässä kohden pienen Saarilammen eteläpuolella, Saaripuron länsipuolella pari km Oivangista pohjoiseen, metabasiitti on tuffiliuskemaista ja Ison Hyypiöjärven pohjois- ja luoteispuolella se on mantelikiven näköistä, j a manteleina on karbonaattia. Heinäj ärven j a Siiramoj ärven välillä on metabasiitissa eräällä paikalla prekalevalaista graniittia selvinä särmikkäinä, keskimäärin 3-5 sm suuruisina murtokappaleina ja palloina. Postkalevalaisen graniittimassiivin reunoilla Kitkajärven luoteispuolella ja osaksi massiivin keskelläkin esiintyy monessa kohden kalevalaisia metabasiitteja. Nämä ovat täällä suureksi osaksi amfiboliitteja, joissa jo makroskooppisesti näkee jokseenkin runsaasti maasälpää. Kivilajin rakeisuus vaihtelee hienosta karkeaan, ja liuskeisuutta on melkein aina havaittavissa. Paikotellen voidaan näissä amfiboliiteissa huomata porfyyristä rakennetta, kuten esim. Jaksamojärven ja Soiluvaaran välillä, missä amfiboliitti on hienorakeista, liuskeista ja sisältää sm pituisia liuskeisuuden suuntaisia sarvivälkesälöjä, jotka

87 esiintyvät hajarakeina tummasta särvivälkkeestä ja vaaleanharmaasta kvartsista ja maasälvästä muodostuneessa pohjamassassa. Keski- tai hienorakeisessa, jonkun verran liuskeisessa tummanharmaassa amfiboliitissa, jossa on pieniä vaaleanharmaita maasälpäj a kvartsirakeita, nähtiin mikroskoopilla runsaasti diopsidia j a vihreätä sarvivälkettä ja voitiin todeta, että jälkimmäinen mineraali on syntynyt sekundäärisesti edellisestä. Kivilaji sisältää lisäksi jokseenkin runsaasti skapoliittia. Noin 200 m Nurkamolammen itäpuolella, n. 6 km Mourujärveltä itään, on o 1 i v i i n i k i v e n kaltaisia metabasiittia. Se on vihreän mustaa, hienorakeista, massamaista kivilajia, jossa on tasaisesti jakautuneina noin 1 cm suuruisia kiiltävän mustia, pilarimaisia oliviinihaj arakeita. Maaninkavaaran laella on keskirakeista, vaaleanharmaata, jokseenkin måssamaista ofiittista diabaasia ja siinä vaaleanpunaisia granaattikiteitä, jotka ovat lähes 1 1/2-2 sm suuruisia. Vaaran lounaisrinteellä huipun alapuolella esiintyy karkearakeista tummanvihreää sarvivälkekiveä, joka vaihtuu paikotellen karkearakeiseksi, lasimaiseksi, sarvivälkepitoiseksi kvartsiitiksi. Metabasiittej a,j otka ovat muuttuneet postkalevalaisen graniitin vaikutuksesta. Että kyseenalaiset metabasiitit ovat vanhempia kuin postkalevalainen graniitti, on selvää. Melkein kaikkialla, missä nämä kivilajit esiintyvät yhdessä, on metabasiitissa juonina tätä graniittia, joka tällöin on osaksi pegmatiittimaista. Jaksamojärven ja Soiluvaaran välillä samoin kuin monessa muussakin paikassa metabasiitti muodostaa selviä murtokappaleita graniittiin. Maaningan kylän ja Ritakorkian seuduilla metabasiitti on useimmiten muuttunut graniitin vaikutuksesta. Se on jossakin määrin sulanut ja tuloksena on tavallisesti ollut jonkunlaisen metabasiitin ja graniitin välisen seoskivilajin muodostuminen. Sellaista keskirakeista gneissimäistä amfiboliitin ja graniitin seoskivilajia on esim. Ahovaarassa, Keskitalosta pohjoiseen, vaaran laen länsilounaispuolella. Tässä kivilajissa vuorottelevat vihertävät ja punertavanharmaat kerrokset keskenään, ja vaaleanpunaiset graniittisuonet lävistävät kivilajia. Mikroskoopilla tarkastettaessa se näyttää granoblastiselta kvartsista, biotiitista, mikrokliinistä ja vähäisestä oligoklaasimäärästä muodostuneelsa massalta. Myrmekiittimuodostumia näkee paikkapaikoin ja siellä täällä pieniä resorboituneita titaniittikiteitä. Kivilajissa on runsaasti resorboituneita allotriomorfisia sarvivälke- ja diopsidiyksilöitä, jotka ovat epätasaisesti jakautuneet koko massaan. 8 7

88 88 Ritakorkian lounaisrinteellä on graniitin lävistämää ja metamorfosoimaa metabasiittia, joka on keskirakeista, väriltään vaaleanpunaista tai vaaleanvihreää, ja sisältää suurehkoja sarvivälkerykelmiä. Tummina aineksina on vihreätä sarvivälkettä ja diopsidia, lisäaineksina ja muuttumistuloksina hiukan titaniittia, magnetiittia ja epidoottia. Maasälpä on suurimmaksi osaksi albiittia A,b 81 An9 ja tämän ohella on kivilajissa jonkun verran mikrokliinia. Kvartsia on vain vähässä määrin. IÄLTÄÄN MÄÄRÄÄMÄTTOMIA METABASIITTEJA, OTAKSUTTA- VASTI KALEVALAISIA. Kuolajärven kaakkdisosassa on Vuomajoen yläjuoksun pohjoispuolella hienorakeisia, vihreänharmaita metabasiitteja. Kauvimpana lännessä Vuomajoen mutkassa nämä sisältävät pieniä kvartsiittimanteleita. Metabasiitti on Kyngäsjoella sarvivälkeliuskemaista ja samalla hienorakeista. Siinä on runsaasti rakoja sekä kloriitin ja kiilteen peittämiä luisupintoja ja sitä lävistävät paikotellen karkearakeiset maasälpärikkaat suonet. Kivilaji muodostaa rikkinäisiä kallioita Kyngäsj oenkönkäällä. Ollilan talon kaivoa kaivettaessa ja porattaessa Luoteis-Kuusamossa tavattiin 2 1/, m vahvuisen sorakerroksen alta keski- tai karkearakeista tummanvärista amfiboliittia, jota lukuisat vaaleanharmaat, pieniä rikki- ja kuparikiisusiruja sisältävät dolomiittisuonet lävistävät. POSTKALEVALAISTA GRANIITTIA. Tästä graniitista on edellisissä luvuissa jo monesti mainittu niitä intrusioita selitettäessä, joita se on aiheuttanut prekalevalaisiin ja kalevalaisiin liuskeisiin. Kontakteilla se näkyy aina olevan nuorempaa kuin nämä kivilajit ja ylempänä selitetyt metabasiitit, ja se on nuorin kaikista karttalehtialueella esiintyvistä graniiteista. Ollen välittömässä yhteydessä Rovaniemen karttalehtialueella laajoilla aloilla esiintyvän nuorimman graniitin kanssa se muodostaa tämän reunavyöhykkeen ja on laajimmin levinnyt Kuolajärven karttaalueen länsi- ja pohjoisosiin. Postkalevalaiselle graniitille on luonteenomaista punainen, joskus tiilenpunainen väri, joka kuitenkin vaihtuu monessa kohden vaaleiksi tai harmaiksi värisävyiksi. Vaaleat ja tummat värit eivät kuitenkaan johdu yksinomaan maasälvän väristä, vaan myöskin vaihtelevasta biotiittimäärästä. Kivilaji on enimmäkseen keskirakeista, mutta

89 hieno- ja karkearakeisempiakin muunnoksia on tavattavissa. Jokseenkin massamainen rakenne on yleensä vallitsevana, mutta tämän ohella on kivilajille luonteenomaista, ettei se ole tavallisesti tasarakeista, vaan että yksinäisiä porfyyrisiä maasälpiä esiintyy siellä täällä. Nämä eroavat suuruudeltaan muista ja voivat olla muutaman sm suuruisia. Graniitin ollessa aivan massamaista ja tyypillistä on sen parhaimpana tunnusmerkkinä se, että ainekset ovat verrattain heikosti toisiinsa liittyneitä eikä niin lujasti kuin vanhemmissa gneissigraniiteissa. Tämän vuoksi on tottuneen havainnontekijän jokseenkin helppo erottaa se vanhemmista graniittityypeistä. Hyvin tyypillistä postkalevalaista graniittia on esim. Pohkeavaarassa Kivilahden ja Mourun välillä Ylikitkajärveltä luoteeseen. Kivilaji on täällä tiilenpunaista, keski- ja tasarakeista, hiukan liuskeista ja sisältää selvästi näkyviä pieniä mustia biotiittisuomuja. Mikroskoopilla tarkastettaessa näkyvät kivilajin ainekset olevan mikrokliinia, kvartsia, albiittia, biotiittia, sarvivälkettä, magnetiittia ja zirkonia. Rakenne on vaaleisiin aineksiin nähden panallotriomorfinen, biotiittikiteet ovat sitävastoin hypidiomorfisia. Kvartsilla on aaltoileva valonsammutus. Mineraalikokoumus määrättiin painoprosenteissa Rosiwal'in menetelmän mukaan ja saatiin alla oleva tulos, josta sitten laskettiin kivilajin kemiallinen kokoumus (taul. 11 a ja b). Taulukko, 11 a % b Si kvartsia 30.6 Tio mikrokliinia 47.3 Zr albiittia Ab g, An A biotiittia 2.6 Fe sarvivälkettä 1.1 FeO 0.52 magnetiittia 0.1 MgO 0.43 zirkonia 0.9 CaO Na K H2O ,9 Ameriikkalaisessa systeemissä : 1, 4, 1, 2. Omeos Postkalevalaisen graniitin kiillepitoisuus on hyvin vaihteleva ; toisinaan on biotiitti, toisinaan muskoviitti vallitsevana. Tyypilli

90 90 sessä graniitissa on biotiitti tavallista, pegmatiitissa sitävastoin muskoviitti. Pegmatiittimaisesti muodostuneet graniittiosat ovat jokseenkin yleisiä ja ne esiintyvät tavallisesti epäselvinä juonien muotoisina läikkinä kivilajissa. Toisissa tapauksissa, kuten esim. Nurkamolammella, Kierusmaan pohjoispuolella ja Lauttajärven länsipäässä, kivilaji on pelkkää suoni- ja juonipegmatiittia. Pegmatiitissa näkee paikotellen kirjograniittirakennetta, kuten esim. Välivaarassa noin 6 km Rintajärven länsipuolella ja Säynäjävaaran kaakkoisrinteellä Graniitti on paikotellen pengermäisesti rakoillut, niinkuin esim. eräässä kalliossa 3 km Ruuhenlampien itäpuolella Kuolajärven pitäjän itäosassa ja Astervaisenvaarassa Korian kylässä pitäjän koillisosassa. Akanvaarassa Kuolajärvien pohjoispuolella havaittiin sitävastoin karkearakeisessa massamaisessa graniitissa enimmäkseen pystysuoria rakoilua Liuskeisten kivilajien rajoilla postkalevalainen graniittikin useimmiten muuttuu rinnakkaisrakenteiseksi, ja kun siihen on sangen paljon sekaantunut edellä mainittuja vanhempia kivilajeja, saattavat kivilajien rajat olla jokseenkin sekavia. Viimeksi mainittuja kivilajeja, etenkin gneissiä ja gneissigraniittia, on usein sulkeumina ja osaksi sulaneina murtokappaleina postkalevalaisessa graniitissa. Tämän läheisyydessä näkyvät kalevalaiset liuskeetkin muuttuvan jonkun verran gneissimäisiksi, j a sekä liuskeita että gneissej ä lävistävät kapeat graniittijuonet. Tämä ori helposti havaittavissa esim. Hirvasvaaran kylässä ja Ruoppijärven kylän seudulla, missä kapeat graniittiset kerrosjuonet ovat osaksi aiheuttaneet suonigneissimuodostumaa vanhemmissa liuskeissa. Huutoniemellä Aholan kylän eteläpuolella Oulankajoella hienorakeinen punainen graniitti muodostaa harmaan kvartsiittiliuskeen kanssa juovaisen seoskivilajin, jossa graniitti- ja kvartsiittijuovat ovat ainoastaan?z-1 sm vahvuisia. Maitosuvannolla Oulankajoella on vaaleanpunaista hienorakeista graniittia, johon on paikotellen sekoittunut harmaata lasimaista kvartsiittia ohuina nauhamaisina murtokappaleina. Hiukan ylempänä saman joen varrella, Maitosuvannonkoskella, lävistävät postkalevalaiseen graniittiin kuuluvat kirjograniittiset pegmatiittijuonet eräänlaista vanhemmasta apliittimaisesta gneissigraniitista ja sädekivirikkaasta uraliittidiabaasista muodostunutta eruptiivibreksiaa. Nämä viimeksi mainitut esimerkit Oulankajoen graniittikontakteista täydentävät aikaisemmin esitettyä käsitystä tämän graniitin ja kalevalaisten liuskeiden välisistä kontaktisuhteista. Viittaamme tähän nähden aikaisempiin lukuihin, varsinkin»suonikvartsiitteja»

91 koskevaan siv. 50. Muita esimerkkejä siitä, että postkalevalaisesta graniitista tunkeutuu apofyysejä viimemainittuihin ja vanhempiin kivilajeihin, voisi vielä esittää aikaisemmin mainittujen lisäksi. Tässä mainittakoon kuitenkin ainoastaan se, että tätä graniittia tavataan vielä niinkin etäällä postkalevalaisesta graniittimassiivista kuin Liekojärvellä Itä-Kuolajärvellä Venäjän rajan lähellä, missä se lävistää vanhempaa gneissigraniittia. Kalevalaisia liuskeita ja metabasiitteja tavataan murtokappaleina ja sulkeumina postkalevalaisessa graniitissa, mikä seikka jo yksistään riittää vakuuttavasti todistamaan, että graniitti on edellisiä nuorempaa. Tätä valaisevat monet esimerkit, joista tässä mainittakoon vain tärkeimmät : Jaksamovaaran luoteisrinteen juurella, Riisitunturista luoteeseen, on sarvivälkeliuskemaista amfiboliittia n. 15 m levyisenä N 65 E suuntaisena sulkeumana pegmatiittigranlitissa ja sen lävistämänä. Erästä granaattipitoista kiilleliuskemurtokappaletta pegmatiitti lävistää kerrosjuonina saman Jaksamovaaran pohjoisrinteen juurella. Viimeksi mainitun paikan pohjoispuolella Saarijärven lähellä ja tämän lähellä olevan Haukilammen itäpuolella on graniitissa murtokappaleina vahvasti lasimaista kvartsiittia, jossa on muskoviittirikkaita kvartsiittiliuskemaisia juovia. Rovavaarassa Mourujärven kaakkoispuolella on graniitissa lukuisia kvartsiittiliuskemurtokappaleita, jotka ovat keskenään yhdensuuntaisia, tankomaisia tai ohuitten laattojen muotoisia. Paikotellen, esim. vaaran laella, kivilaji näyttää konglomeraattimaiselta taajaan ryhmittyneitten, liuskeisuuden suuntaisten vaaleanharmaitten kvartsiittimurtokappaleitten takia, jotka ovat 1-2 sm leveitä ja 3-6 sm pitkiä. Nurkamolammen pohjoispuolella, muutamia km Mourujärvelta itään, graniitti tulee amfiboliitin kontaktilla sarvivälkepitoiseksi ja sisältää säännöttömän muotoisia karkeakiteisiä sarvivälkerykelmiä JATULILAISIA KIVILAJEJA. Jatulilaisia kivilajeja on Kuusamon pitäjän pohjoisosassa niin laajoilla aloilla, että niitä voi pitää tämän seudun tavallisimpina kivilajeina. Niitä on itäisinnä Paanajärven ympäristössä, mistä ne ulottuvat länteen päin Oulankajoen, Kitkajoen ja Kuusinkijoen seuduille ja kääntyvät lopuksi lounasta kohti Ala- ja Yli-Kitkajärvien rantamille. Sitävastoin niitä puuttuu kokonaan karttalehtialueen pohjoisosasta Kuolajärven pitäjästä ja sen kaakkoisosasta Kuusamon pitäjän kaakkoiskulmasta. 9 1

92 9 2 Nämä kivilajit ovat suurimmaksi osaksi kvartsiitteja, joitten yhteydessä on monessa kohden kalkkikiviä, dolomiitteja ja karbonaattirikkaita liuskeita sekä paikallisia pohjamuodostumia. Näitä alkuperältään sedimenttisiä liuskeita lävistävät lukuisat emäksiset eruptiivit (jatulilaiset metabasiitit) Jatulilaiset kivilajit joutuvat kosketukseen osaksi kalevalaisen muodostuman kivilajien, osaksi vanhempien gneissigraniittien kanssa. Millä perusteilla nämä jatulilaiset kivilajit erotetaan kalevalaisista erityiseksi muodostumaksi, esitetään jälempänä, etenkin siinä luvussa, missä vertaillaan kumpaakin muodostumaa keskenään. JATULILAISIA POHJAMUODOSTUMIA. Paanajärven konglomeraattiliuskeet.paanajärven pohjoisrannalla on Kurkalonvaaran etelärinteellä konglomeraattia, jonka sideaineena on tummanharmaata, hienorakeista, biotiittirikasta kiilleliusketta, ja jossa fragmentteina on enimmäkseen harmaata ja punertavaa gneissigraniittia, vaaleanharmaata kvartsiittia ja vähemmässä määrin metabasiittia. Sitäpaitsi tavataan kivilajissa siellä täällä fragmentteina samaa silmäliusketta, joka on aivan sen vieressä samalla rannalla esiintyvän kalevalaisen pohjaliuskeen näköistä (ks. siv. 41). Jo tämäkin seikka osottaa selvästi, että näiden täällä rinnakkain esiintyvien pohjamuodostumien välillä on olemassa diskordanssi, ja että niitä on pidettävä eri muodostumiin kuuluvina. Tämä j atulilainen konglomeraatti ulottuu Paanaj ärven pohjoisrannalla Ontonvaaran ylängölta pienen Ontonlammen rannoilta (ks. karttaa kuva 24) itään päin aina Malinavaaran lounaisrinteelle saakka. Malinavaarassa on siinä jälleen yllämainittuja silmäliuskekappaleita, joille ovat luonteenomaisia siniset kvartsirakeet.. Nämä viimeksi mainitut näkyvät mikroskoopilla tarkastettaessa olevan suuria, aaltoilevasti valoa sammuttavia kvartsirakeita, jotka sisältävät lukuisia, säännöttömiksi viiruiksi venyneitä nestesulkeumia ja osaksi neulanmuotoisia mikroliitteja. Nämä mikroliittikasaumat aiheuttavat todennäköisesti kvartsin sinisen, opalisoivan värin. Ontonvaaran konglomeraatissa ei havaittu silmäliuskekappaleita, mutta muuten kyllä samoja kivilajimukuloita kuin Kurkalonvaarassakin. Muuan metabasiittimukula tutkittiin mikroskooppisesti ja havaittiin sen olevan metadiabaasia, jossa vielä näkyy selvää ofiittirakennetta, mutta jonka pyrokseeniainekset ovat jo täydellisesti muuttuneet amfiboliksi ja biotiitiksi.

93 Kuva 24. Paanajärven seudun kartta, Kuusamo ; W. W. Wilkmanin mukaan. Mittakaava 1 : 200,000. Konglomeraattiliuskeen jatkoa tavataan Paanajärven etelärannallakin, missä se tulee jälleen näkyviin aivan veden rajalla Kaappokallion alapuolella, n. 5 km Leppälän talosta itään. Sideaineena on täällä vihreänharmaata, hienorakeista, kloriittipitoista kiilleliuskemassaa, jossa on mukuloina vaalean-punaisenharmaata graniittia, harmaata, paikoin punertavaa kvartsiittia ja sinertävää kvartsia sisältävää pohjaliusketta. Konglomeraatti vaihtuu vähitellen harmaaksi, serisiitti- ja kloriittirikkaaksi liuskeeksi, siten että mukulat tulevat yhä litistyneimmiksi ja muistuttavat lopuksi puristuneita kvartsiittimaisia linssejä. Välittömästi tämän päällä on keskenään vuorottelevia merkeli- ja kvartsiittiliuskeita.

94 Paanajärven seudun erikoiskartta (kuva 24) valaisee konglomeraattiliuskeiden asemaa ja ympäristön geologiaa. Oulankajoen yläjuoksun varrella olevia konglomeraattiliuskeita ja muita pohjakivi- 1 a j e j a. Taivalkönkäällä Oulankajoella Kuolajärven pitäjän rajalla on pienemmässä niistä kahdesta saaresta, jotka jakavat kosken kolmeen haaraan, ja suuremman saaren luoteisosassa hyvin kaunista Kuva 25. Taivalköngäs Oulankajoella Kuolajärven ja Kuusamon rajalla ; W. W. Wilkmanin piirtämä. Kuva 26. Konglomeraattia Taivalkönkäältä Oulankajoelta. konglomeraattia, jossa on lukuisia särmikkäitä tai hiukan pyöristyneitä kvartsiitti-, fylliitti- ja dolomiittikappaleita. Nämä ovat erisuuruisia ja niiden joukossa on sellaisiakin, jotka ovat 30 sm pituisia. Ne ovat tummanharmaassa kiille- ja kvartsirikkaassa liuskemassassa, jota on usein sangen vähän taajaan sulloutuneitten mukuloitten takia. Konglomeraatti vuorottelee saaren länsiosassa hienorakeisemman konglomeraatin kanssa, joka muistuttaa enimmin tummanharmaata, keskirakeista kvartsiittia ja johon on sekoittunut runsaasti pieniä liuskesiruja, biotiitti- ja serisiittisuomuja sekä valkoisia tai kellertäviä dolomiittisälpäkiteitä. Paikotellen on tätä konglomeraattimaista kvartsiittia sm vahvuisina kerroksina, jotka ovat todellisten sorakerrosten näköisiä sen vuoksi, että niissä olevat kivilajisirpaleet ovat hyvin pieniä. Konglomeraattimaista kvartsiittia on mantereellakin kosken lounaisrannalla. Se on täällä tummaa,

95 klastillista ja sisältää hyvin runsaasti pieniä valkoisia kvartsirakeita. Tämä pohjamuodostuma vaihtuu Oulankajoen seudulla vallitsevaksi kvartsiitiksi. Samallaista konglomeraattimaista kvartsiittia on n. 1 1/2 km Taivalkönkään eteläpuolella Aventojoen alajuoksulla Oulankajoen lähellä ja Hirvivaaran pohjoispuolella. Kivilaji on täällä keskirakeista, milloin tummempaa, milloin vaaleampaa, harmaantäplikästä, klastillista kvartsiittimaista pohjaliusketta, jossa on pieniä kvartsiittikappaleita. Noin 1 1/2 km Kiutavaaran pohjoispuolella olevalla Oulankajoen niemellä tavataan kaunista konglomeraattiliusketta, jossa on runsaasti erisuuruisia kvartsiitti-, liuske- ja dolomiittikappaleita. Nämä ovat lähes 3-4 dm pituisia j a 1-1 1/, dm levyisiä, j a ovat litistyneet kivilajin liuskeisuuden suuntaan. Tämä karkearakeinen konglomeraattiliuske vuorottelee hienorakeisempien kerrosten kanssa, joissa on taajaan sulloutuneita pienempiä kivilajikappaleita. Liuskesementti on hienorakeista kloriitti-kiilleliusketta, jossa on lukuisia pieniä magnetiittirakeita, biotiittisuomuja ja pieniä, enimmäkseen särmikkäitä hienorakeisia valkoisia kvartsiittisirpaleita. Eteläpuolella olevassa mäkirinteessä on konglomeraattiliuskeen päällystänä harmaata klastillista kvartsiittia, jonka kerrokset ovat sen kanssa konkordanttisia. Jonkun verran eri näköistä on toinen niinikään kiinteänä kalliona, mutta hiukan äsken mainitun paikan alapuolella Oulankajoella esiintyvä konglomeraatti, noin 1 km Kiutavaarasta pohjoiseen ja n. 3 km Kiutakönkäältä luoteeseen. Täällä on noin 200 m pituisella alalla särkyneitä konglomeraattikallioita, joitten kivilaji sisältää lukuisia eri suuruisia särmikkäitä ja pyöristyneitä mukuloita. Nämä ovat tummaa fylliittimäistä liusketta ja vaaleanharmaata kvartsiittia. Kalliojonon koillisosassa konglomeraatti rajoittuu fylliittimäiseen liuskeeseen, jossa on dolomiittikerroksia. Täällä se sisältää muiden mukuloiden ohella lukuisia tiiviitä, harmaita dolomiittikappaleita. Konglomeraattikallioiden etelä- ja lounaisosassa mukulat ovat pienempiä ja litistyneitä liuskeisuuden suuntaan, ja kivilaji vaihtuu vähitellen harmaaksi kvartsiitiksi, joka on täynnä pieniä tummia tai vaaleanharmaita liuske- ja kvartsiittikappaleita. Jatulimuodostuma on tällä paikalla konkordanttisesti kalevalaisten liuskeiden päällä, jotka alkavat täältä pohjoiseen päin hankausbreksiamaisesti särkyneinä lasimaisina kvartsiitteina. ' Iältään määräämätöntä (todennäköisesti jatulilaista) konglomeraattia. Paanajärvenkaakkois- 9 5

96 ,puolella aivan Venäjän rajalla on Vattuvaaran etelärinteellä näkyvissä konglomeraattia, jonka harmaanvihreässä, hienorakeisessa, kloriittiliuskemaisessa pohjamassassa, on harmaita, keskirakeisia graniittipalloj a. Kuntivaaran koillispuolella Keski-Kuusamossa on noin 1/L km pienen Lohilammen eteläpuolella olevassa kalliossa pohjabreksiaa, jonka liuskeisuus on N 50 E. Sen pohjamassa on arkoosimaista, kvartsirikasta, klastillista, muskoviittipitoista ja sisältää lukuisia pieniä litistyneitä kvartsilinssejä, punaisia maasälpäsiruja ja pieniä, tiiviitä, tummansinipunaisia liuskesirpaleita. Aivan lähellä tämän kallion eteläpuolella on samannäköistä vahvasti liuskeista kivilajia, joka on konglomeraattimaista. Jatulilaiset pohjamuodostumat ovat täällä nähtävästi kerrostuneet kalevalaisten liuskeiden ja kvartsiittien päälle, joita on konglomeraatin kaakkoispuolella. JATULILAISIA KVARTSIITTEJA. Kuten jo varhemmin esitettiin, ovat karttalehtialueella esiintyvistä jatulilaisista liuskeista kvartsiitit vallitsevina kivilajeina. Ne ovat enimmäkseen klastillisia ja selvästi kerroksellisia. Kuitenkin näkee niissä klastillisen rakenteen ohella monesti jonkinlaista lasimaisuutta ja jokseenkin selvää liuskeisuuttakin. Vinokerroksellisuutta nähtiin vain muutamilla harvoilla paikoilla. Kvartsiitit ovat melkein aina hienorakeisia, väriltään enimmäkseen vaaleanharmaita tai vaaleanpunaisia, harvoin kellertäviä, vihertäviä tai sinipunertavia. Ne ovat paikoin jonkun verran karbonaattipitoisia. Selvästi klastillisia kvartsiittej a. Rakenteeltaan selvästi klastillista on etupäässä Pyhävaaran, RukatuntuAn, Valtavaaran ja Konttaisen (Pyhäj ärven pohjoispuolella) tunturialueen kvartsiitti. Tämä kivilaji on väriltään milloin valkeanharmaata, milloin vaalean-punaisenhar- Kuva 27. Klastillista kvartsiittia,. Rukatunturi, Kuusamo. Nikolit ±, n. 8 kert. suurenn. maata ja muodostaa mainittujen vaarojen ylärinteillä hyvin paljastuneita silokallioita. Klastillinen rakenne näkyy erittäin selvästi hijeissä (ks. kuvaa 27).

97 9 7 Hyvin hienorakeisessa etupäässä serisiittisuomuista muodostuneessa pohjamassassa näkee erisuuruisia ja erimuotoisia, aaltoilevasti valoa sammuttavia kvartsirakeita, joissa on lukuisia nestesulkeumia. Eräissä leikkauksissa näkyy soikeitten kvartsirakeiden järjestyksessä jokseenkin selvää rinnakkaisrakennetta. Pieniä turmaliinisälöjä tai niiden pirstaleita on siellä täällä harvassa. Välimassan serisiittisuomuihin liittyy paikoin runsaasti pieniä kvartsi- ja hematiittirakeita. Valtavaaran kvartsiitista puuttuu serisiittinen välimassa, ja suuret kvartsirakeet ovat kasvaneet suoraan toisiinsa kiinni. Niillä on aaltoileva valon sammutus ja ne ovat täynnä nestesulkeumia, jotka ovat kasautuneet kiteiden keskuksiin, reunaosien ollessa niistä vapaita. Yhtä selvästi klastillista kvartsiittia on Kivipiskamojärven ja Ruukinvaaran välillä Ruukin talon lähellä Paanajärven maantien varrella. Kvartsiitti on hiekkakiven kaltaista ja verrattain karkearakeista. Sitä on Kivipiskamon kaakkoisrannalta louhittu myllynkiviksi. Järven lounaispuolella on hyljätty kovasinkivilouhos tässä kvartsiitissa. Täällä näkee kauniita a a 11 o n j ä 1 k i ä samaa kvartsiittia olevissa irtokivissä. Aallonjälkiä tavattiin sitäpaitsi Rukajärven itäosassa olevilla saarilla ja Sohramonrovan niemellä Paanajärven etelärannalla. Kummallakin paikalla niitä näkee kerroksellista, klastillista kvartsiittia olevissa irtolohkareissa. Selvästi klastillista kvartsiittia on vielä noin 6 km Paanajärven eteläpuolella Risulammen lounais- ja Palojärven länsipuolella. Täällä se on punaista, tiivistä, hiekkakivimäistä ja hiukan liuskeista ; murrospinnat ovat teräväsärmäisiä. Mikroskoopilla tarkastettaessa näkyy siihen olevan sekoittunut jokseenkin runsaasti plagioklaasia ja runsaasti rautamalmia, pääasiassa hematiittia, mutta osaksi magnetiittiakin. Paanajärven länsipäässä on Takalon talon kaakkoispuolella vaalean-kellertävänharmaata, hienorakeista, kauniisti kerroksellista klastillista kvartsiittia. Hijeessä kerroksellisuus esiintyy vaihtelevina hieno- ja karkearakeisina kerroksina. Karkeammissakin osissa on suurempien rakeiden välissä hienorakeista välimassaa. Siellä täällä näkyy isometrisiä plagioklaasirakeita. Muskoviittimäärä on mitättömän pieni, ja magnetiittiakin on vain vähän pieninä rakeina. Yksinäisiä apatiittikiteitä tavataan. Ohtajärven koillispuolella Ronttivaaralla esiintyvässä vaaleanpunaisessa, melkein tiiviissä, kvartsiitissa ei ole ollenkaan kiillettä eikä rautamalmia, vaan klastillinen rakenne käy selville siitä järjestymistavasta, millä suurehkot muodoltaan ja kooltaan jonkun verran vaihtelevat kvartsirakeet ovat sijoittuneet hienorakeiseen kvartsiittimaiseen välimassaan

98 98 Arkoosimaista kvartsiittia. Noin ltai2kmleppälän talon eteläpuolella Paanajärven etelärannalla on vaaleanpunaista, hienorakeista, arkoosimaista kvartsiittia. Mikroskoopilla näkee, että maasälvät ovat mikrokliinia ja hapanta plagioklaasia, jotka muodostavat kvartsin ja muskoviitin ohella klastillisen kivilajimassan. Arkoosimaista on vielä muuan Hukkalanvaaran eteläosassa, n. 5 km Suininkijärven länsipäästä luoteeseen, esiintyvä verrattain karkearakeinen punaisenharmaa kvartsiitti. Tämä on poimuttunut kalevalaisen kvartsiittiliuskeen väliin. Puoliklastillisia kvartsiittej a. IsonKuopunkijärven laskujoen suulla Ylijuumanjärven lounaispuolella on hienorakeista, jonkun verran lasimaista kvartsiittia. Mikroskoopilla näkee siinä suurehkoja kvartsirakeita, joilla on aaltoileva valonsammutus ja jotka ovat pyöristyneitä tai särmikkäitä ja osaksi granoblastisesti toisiinsa yhteen kasvaneita. Ne ovat järjestyneet klastillisesti melkoisesti hienorakeisempaan kvartsirakeista muodostuneeaeen sementtimassaan. Kivilaji sisältää hiukan magnetiittia. Paanajärven eteläpuolella on Sohramonlammen ja Kivilammen välillä Selkäjoen yläjuoksun varrella vaaleanharmaata hienorakeista kvartsiittia, joka näyttää makroskooppisesti klastilliselta. Mikroskoopilla näkee kuitenkin, että klastillinen rakenne on sangen epäselvä. Tämän voi vielä huomata, vaikka kvartsiyksilöt ovat hammaslaitaisesti kasvaneet yhteen toistensa kanssa. Niiden muoto ja suuruus vaihtelee tuntuvasti, ja niillä on enimmäkseen aaltoileva valonsammutus. Ne ovat puristuneetkin samaan suuntaan, niin että on syntynyt selvää rinnakkaisrakennetta. Siellä täällä on maasälpäyksilöitä (mikrokliinia ja plagioklaasia) näkyvissä. Muskoviittisuomuja ja pienempiä kvartsirakeita on puristunut suurempien kvartsirakeiden väliin. Yksinäisiä turmaliini- ja hematiittirakeita näkyy paikotellen. Kivilajista voi sanoa, että se on rakenteeltaan korkeintaan puoliklastillista tai blastopsammiittista, vaikka se makroskooppisesti näyttääkin jonkun verran klastilliselta. Samaa voi sanoa Selkäkoskella Selkäjoen suussa Paanajärvellä esiintyvästä punaisenruskeasta kvartsiitista. Se on sekä makroskooppisesti että mikroskooppisesti hyvin yhtäläistä kuin äsken selitetty kivilaji. Nämä Selkäkosken kvartsiitit muodostavat klastillisten kvartsiittien ja puhtaasti blastopsammiittisten kvartsiittien välityypin, josta klastillinen rakenne näkyy hävinneen ja jättäneen sijaa likipitäen granoblastiselle rakenteelle. Viimemainitulle ovat luonteenomaisia tiiviisti toisiinsa yhteen kasvaneet kvartsirakeet ja serisiittisen väli-

99 massan puute. Serisiittisuomuja on kyllä näissäkin kivilajeissa, mutta ne eivät enään muodosta yhtenäisiä massoja, vaan yksinäisiä levyjä tai järjestymättömiä pieniä rykelmiä, joissa näkyy muskoviittiporfyroblastereitakin. Usein blastopsammiittinen rakenne kulkee rinnan dolomiittiseksi liuskeeksi vaihettumisen kanssa, jolloin karbonaattipitoisuus lisääntyy kvartsiitissa ja rinnakkaisliuskeisuus tulee yhä selvemmäksi. Esimerkkeinä tällaisista kvartsiittityypeistä mainittakoon : valkeanharmaa, hienoliuskeinen, paikoin pieniä mustia pilkkuja sisältävä kvartsiitti Kallioperävaaran pohjoisosasta Oulankajoen lounaisrannalta, noin 5 km Liikasen talosta etelään, ja väriltään vaaleanpunaisesta likaisenharmaaseen vaihteleva hienorakeinen kvartsiitti Kyökkäysvaaran pohjoisrinteeltä Paanajärven länsipäästä ja lopuksi vahvasti dolomiitin sekainen kvartsiitti Paloniemeltä Paanajärven luoteisrannalta. Aivan liuskeista on vihertävän vaaleanharmaa, hienorakeinen ja serisiittirikas kvartsiitti, joka esiintyy Laajusvaarassa, noin 7-8 km Pohjolan talosta koilliseen Vuotungin kylässä. Seudun asukkaat louhivat tätä kvartsiittia käyttääkseen sitä kovasimina. Liuskeiden kanssa vuorottelevia kvartsiitt e j a. Jatulilaiset kvartsiitit vuorottelevat monessa paikassa liuskeiden kanssa, jotka ovat laadultaan hiukan vaihtelevia. Niinpä on esim. Pienessä Pyhävaarassa Hirvilammen kaakkoispuolella Pyhävaaran ja Rukatunturin välillä kvartsiitissa välikerroksina /2-2 sm leveitä tiiviitä harmaita liuskekerroksia. Lehtovaaran luoteispäässä Vatajärven luoteispuolella on vuorottelevia saviliuskemaisia ja punaisenharmaita tiiviitä kvartsiittikerroksia. Suininkijärven itäpäässä on kapean Kurikkalahden pohjoisrannalla vaaleanharmaata, melkein tiivistä kvartsiittia vuorokerroksina selvästi kerroksellisen, tiiviin, keltaisenharmaan dolomiittiliuskeen kanssa. Ylikitkaj ärven kvartsiitit. Ylikitkajärven rantamilla esiintyviä jatulilaisia kvartsiitteja ei voida selvästi erottaa samoilla seuduilla esiintyvistä kalevalaisista kvartsiiteista, mutta ne ovat jatulilaisia kvartsiitteja muistuttavien ominaisuuksiensa perusteella luetut näihin jälkimmäisiin, varsinkin siihen seikkaan nähden, että Ylikitkan rantoja pitkin kulkee siirroksia, jotka tosin ovat maan peitossa, mutta jotka helposti ovat voineet olla syynä siihen, että kaksi eri muodostumaa liittyy näennäisesti välittömästi toisiinsa. Ylikitkan kvartsiitit ovat vaaleanpunaisia tai vaaleanharmaita, joskus vihertäviä. Ne ovat enimmäkseen hienorakeisia, tavallisesti jokseenkin klastillisia, paikoin hiukan liuskeisia. Kerroksellisuus näkyy usein selvästi. Ne ovat hyvin usein ruhjoutuneita ja hankausbreksiamaisia. 9 9

100 1 00 Tolvanniemen talon lähellä, tuskin 1 km talosta pohjoiseen, on kvartsiittia, jossa on runsaasti pieniä rapautuneita maasälpärakeita. Samanlaatuista arkoosikvartsiittia on Rintajärven kaakkoisrannalla. Toisilla paikoilla kvartsiitti on karbonaattirikasta ja vaihtuu dolomiittiliuskeeksi. Karbonaattirikasta kvartsiittia on esim. Kesäniemen talon koillispuolella olevan niemen rantakalliossa. Kesäniemen eteläpuolellakin on harmaan sinipunertavaa karbonaattipitoista kvartsiittia. Kilkilösalmen pohjoispuolella olevassa saaressa, n. 2 km. Kokon talosta länteen, kvartsiitti sisältää karbonaattitäpliä, ja karbonaattirikkaat kerrokset vuorottelevat täällä kvartsirikkaitten kanssa. Hikkerävaarassa, n. 3 km viimemainitulta paikalta länteen, kvartsiitti on niinikään usein karbonaattipitoista ja samoin Uuniniemessä Kesäniemen ja Kilkilösalmen välillä. Tolvanniemen länsipuolella Ylikitkan rannalla nähdään kvartsiitissa punaisia täpliä, ja Halkaisianiemen länsikärjessä uudistuu sama ilmiö vielä selvemmin eräässä tiiviissä vaalean punertavanharmaassa kvartsiitissa ; joka on täynnä taajaan ryhmittyneitä, pyöreitä, punaisia, lähes 1!2 sm suuruisia täpliä. Kettukalliossa Kotivaaralla, noin 1 1/2 km Ylitolvan talosta länteen, havaittiin samallaisia ilmiöitä. Nämä punaiset täplät aiheutuvat paikallisista rautaoksiidikasaumista kvartsiitissa. Mikroskoopilla tarkastettaessa tämä ilmenee selvästi Halkaisian kvartsiitista. Selvästi klastillisen kvartsiitin serisiittirikkaassa kvartsirakeita ympäröivässä pohjamassassa näkee nimittäin täplittäin vaalean punaisenruskeita rautaoksidikasaumia. Samalle kvartsiitille ovat sitäpaitsi luonteenomaisia hiukan harvemmin esiintyvät tummanvihreät pilkut, jotka näkyvät mikroskoopilla tutkittaessa johtuvan sädekivirykelmistä. Ylikitkan kvartsiittien kulkusuunnat ovat enimmäkseen SW- NE tai W-E ; kaade on jyrkkä, NW tai N kohti. Poikkeuksia näistä suunnista on kuitenkin. Kauempanakin Ylikitkajärven pääselän toisella puolella tavataan Lohirannalla Päätalon lähellä Vasaralahden rannalla jatulilaistyyppisiä kvartsiitteja. Ne ovat hyvin selvästi klastillisia ja useimmiten selvästi kerroksellisiakin, väriltään punaisia tai likaisen harmaanvihreitä ja tavallisesti hienorakeisia, mutta paikoin hiukan karkearakeisempiakin. Näitä kvartsiitteja jatkuu Nojosenvaarasta ja Ruoppivaarasta kauas itää kohti Vasaravaaran, Hietavaaran ja Singervaaran kautta Singerjärvelle Oivangin seutuun. Ne ovat usein karbonaattipitoisia, tavallisesti tiiviitä ja vaihtelevan värisiä. Ruoppivaaran Ruoppijärveä kohti jyrkästi viettävässä rinteessä näkyy kvartsiitissa kerrok-

101 sellisuus hyvin selvään : punaiset, punaisenharmaat, vaaleanharmaat ja sinipunertavat kerrokset vuorottelevat keskenään. Nojosenvaarassa punertavanharmaa, hyvin hienorakeinen kvartsiitti vuorottelee hienoliuskeisen, vaalean-vihertävänharmaan serisiittiliuskeen kanssa. Kvartsiittien kulkusuunta on Vasaraperässä ja Oivangissa yleensä melkein W-E ja kaade yleensä jyrkästi pohjoista kohti. Joskus, esim. Nojosenvaaran pohjoisrinteessä, kivilajin kaade on etelää kohti. Jatulilaisten j a kalevalaisten kvartsiitt i e n k e s k i n ä i n e n s u h d e. Karttalehtialueen jatulilaisista kvartsiiteista on tässä kerrottu etupäässä silmällä pitäen niiden rakenteen vaihteluja, sikäli kun ne ovat johtuneet eri asteisesta regionaalimetamorfoosista, minkä alaisena kvartsiitit ovat olleet. Olemme havainneet, että vaikka niissä tähän nähden onkin erilaisuuksia, on metamorfoosi kuitenkin yleensä ollut niissä pienempi kuin karttalehtialueen kalevalaisiksi merkityissä kvartsiiteissa. Näiden kahden suuren kivilajiryhmän erottaminen kahteen eri muodostumaan, jatulilaiseen ja kalevalaiseen, ei kuitenkaan perustu yksinomaan metamorfoosiasteeseen. Muutkin seikat tukevat tätä jakoa,' ja palaamme jälleen tähän kysymykseen, sittenkun muiden jatulilaisten kivilajien selvittäminen on loppuun suoritettu. 101 JATULILAISIA KALKKIKIVIÄ, DOLOMIITTEJA JA MERKELILIUSKEITA. Näitä kivilajeja on pääasiallisesti Pohjois-Kuusamon keskiosissa, missä niitä tavataan laajoilla aloilla, mutta ne eivät suinkaan edusta jatulilaisen muodostuman pääosaa. Ne ovat milloin dolomiittisia kalkkikiviä ja dolomiitteja, milloin hienorakeisia tai tiiviitä, pehmeitä merkeliliuskemaisia tai karbonaattirikkaita kivilajeja. Luonteeltaan ne eroavat kalevalaisista karbonaattikivilajoista siinä, että karkearakeiset kiteiset kalkkikivet ovat magnesiarikkaampia kuin vastaavat kalevalaiset muodostumat, tai että puhtaita kalkki kiviä melkein puuttuu, ja että liuskeet ovat yleensä vähemmin kvartsiitin sekaisia ja tavallisesti laadultaan pehmeämpiä ja tiiviimpiä. D o 1 o m i i t t i s i a k a 1 k k i k i v i ä. Nämä ovat tavallisesti tiiviitä, mutta paikoin karkeakiteisempiäkin marmorimaisia kivilajeja. Väriltään ne ovat tavallisesti punaisia, mutta myös harmaita, valkoisia, kellertäviä ja vihertäviä värisävyjä näkee niissä. Usein voi niissä nähdä kerroksellisuutta, j a joskus ne ovat hiukan liuskeisiakin j a vaihtuvat vähitellen merkeliliuskeiksi, joitten kanssa ne vuorottelevat. Oulankajoen Kiutakönkäällä j a Juumanj ärven seudulla esiintyvät dolomiittiset kalkkikivet ovat hyvinä esimerkkeinä verrattain karkea-

102 1 02 rakeisesta marmorimaisesta kivilajityypistä. Kiutakönkäällä kivilajin raesuuruus vaihtelee hienosta karkeaan, kivilaji on yleensä jokseenkin tummanpunaista ja huokoista, ja sisältää lukuisia pieniä hematiittikiteitä. Viimemainitut esiintyvät joko itse kivilajissa tai kvartsisuonissa ja niiden onkaloissa. Jälkimmäisessä tapauksessa on niiden yhteydessä pieniä kvartsikiteitä. Paikotellen on kalkkikivissä lukuisia pieniä mustia pilkkuja, jotka mikroskoopilla tarkastettaessa näkyvät olevan vaaleankellertävää biotiittia. Kivilaji on hyvin paljon Kintsinniemellä Soanlahdella (Viipurin läänissä) esiintyvän jatulilaisen dolomiitin näköistä. Samanlaatuista on muuan Särkijärven pohjoisrannalla Kuusinkijoen lähellä esiintyvä hienorakeinen, rautahohdepitoinen dolomiittinen kalkkikivi. Kiutakönkään karkearakeisesta punaisesta kalkkikivestä on G. Simbergin tekemä analyysi (taulukko 12. I.) : Taulukko I 11 III CaO % % % MgO 17.30» 12.40» 2.18» A Fe » 0.68» 0.84» C0 2 -}- H 2O 44.95» 44.oo» 35.30» Liukenematonta 8.88» 6.s4» 19.14» % % /0 tai : CaCO % % % M 9 C » 25.93» 4.56» Jäännös » 9.13» » % % % Ylijuumanjärven kaakkoisimman lahden Kuikkalahden kohdalla on vaaleanharmaata, hienorakeista dolomiittista kalkkikiveä, joka on täynnä suuria järjestymättömiä, ainakin 4 sm pituisia ja n. 7 mm paksuisia, pilarin- tai putkenmuotoisia, osaksi rapautuneita k 1 i n t o- n i i t t i-kiteitä (kuva 28). Viimemainitusta esiintymästä hiukan luoteeseen on Ylijuumanjärven Myllyniemellä kalkkikiveä, jonka väri vaihtelee kellertävänharmaasta vaaleanpunaiseen ja karkeus hienorakeisesta keskirakeiseen. Se on selvästi kerroksellista ja kerrokset ovat jokseenkin poimuttuneita. Sitäpaitsi on täällä karkearakeisia, tummanpunaisia, dolomiittisia kalkkikivikerroksia (»Kintsinniemen tyyppiä»). 1 P. Eskola, V. Hackman, A. Laitakari ja W. W. Wilkman, Suomen kalkkikivi. Suomen Geol. Toini. Geotekn. Tiedonantoja N :o

103 Myllyniemen vaaleanpunaisesta kivilajista on G. Simbergin tekemä analyysi (taul. 12. II). Tämäkin kivilaji on siis dolomiittista kalkkikiveä. Paljon vähemmin dolomiittipitoista on Oulankaj oella n. 1 1/2 km Honkamutkan kosken alapuolella, n. 2 1/2 km Kitkajoen suusta luoteeseen, esiintyvä kalkkikivi. Kivilaji on hiukan punervaa ja jonkun verran kloriitin ja sädekiven sekaista. Kvartsiakin on siihen sekoittunut, j a eteläkaakkoon päin kivilaji vaihtuu kvartsiittibreksiaksi. Kuva 28. Klintoniittikiteitä sisältävää dolomiittista kalkkikiveä ; Kuikkalahti, Ylijuumanjärvi, Kuusamo. Noin 1/2 luonn. kokoa. Tästäkin kivilajista on G. Simbergin tekemä analyysi (taul. 12. III). Jatuhlaisen liuskealueen länsiosassa karbonaattikivilajit ovat harvinaisempia, mutta näyttävät muuten olevan jokseenkin puhtaita dolomiittikiviä. Niitä on enimmin Maaninkajoen pohjoispuolella, 1 1/2 km Oulankajoen Taivalkönkäältä luoteeseen, missä esiintyy hienorakeista, vaaleanharmaata tai heikosti punertavaa, pieniä sinivihreitä sädekivisälöjä sisältävää dolomiittia. Dolomiittiliusketta on vielä Alakitkajärven itäisimmän lahden rannoilla. Kivilaji on lahden etelärannalla harmaata, punatäpläistä, ja pohjoisrannalla heikosti punertavaa tai ruosteenkeltaista, kvartsirikasta ja breksiamaisesti särkynyttä. Siinä on täällä kvartsi- ja karbonaattikiteitä sisältäviä suonia. Pari km kaakkoon päin, Kantojärven kaakkoisrannan lähellä, on tiivistä, väriltään harmaata tai punaisenharmaata dolomiittiliusketta. Pienen Hirsilammen lounaispuolella, Rukajärveltä länteen, dolomiitti on tiivistä, vaaleanharmaata tai hiukan punertavaa. Se vaihtuu täällä karbonaattipitoiseksi fylliitiksi eli merkeliliuskeeksi. Kurikkalahden pohjoisrannalla dolomiitti vuorottelee kvartsiitin kanssa. Se on täällä keltaisenharmaata, tiivistä, selvään kerroksellista ja liuskeista. H a n k a u s b r e k s i o i t a. Dolomiittiset kalkkikivet ovat seuduilla, missä kulkee selviä siirroslinjoja, taval lis esti hankautuneet rikki, jolloin niistä on syntynyt tyypillisiä kvartsi- ja karbonaatti-

104 104 suonien lävistämiä hankausbreksioita. Näin on laita esim. matalista kalliotörmistä muodostuneessa vyöhykkeessä, joka kulkee Oulankajoen pohjoispuolella Halosenkurun ja Liikasenvaaran välillä melkein W-E-suuntaan. Rapautunut ' vaaleanpunainen dolomiittinen kalkkikivi sisältää täällä lukuisia kvartsiittikappaleita, jotka ovat osaksi pyöristyneitä, mukulanmuotoisia, osaksi särmikkäitä tai linssimäisiksi litistyneitä kivilajin kulkusuuntaan. Ne ovat paikotellen järjestyneet peräkkäin juoviksi, muistuttaen ikäänkuin toisistaan eronneita osia samasta kerroksesta. Halosenkurun länsipuolella, hiukan Purkuputaankönkään yläpuolella, on kallioissa hajallista vaaleanpunaista dolomiittista kalkkikiveä, joka sisältää kvartsiittikappaleita. Oulankajoen Kiutakönkäällä on samallaista, monessa kohden breksiamaisesti ruhjoutunutta kivilajia. Dolomiittista hankausbreksiaa on vielä Niskavaaran länsipuolella, Paanajärven itäpään eteläpuolella. Kivilaji on hyvin sotkuista rautahohderikasta massaa, jossa näkyy punaisen dolomiittisälvän yhteenliittämiä kvartsiittikappaleita. Dolomiittista hankausbreksiaa tavataan edelleen Kallioportti nimisessä rotkossa, jonka läpi Kuusinkijoki on puhkaissut väylänsä. Rotko on melkein puolimatkalla Vuotungin ja Paanajärven välillä. Jyrkissä kallioseinämissä on täällä tummanharmaata, kloriitti- ja serisiittirikasta liusketta, jossa on linssimäisinä tai möhkälemäisinä sulkeumina punaista dolomiitti- ja kalsiittibreksiaa. Nämä ovat pinnaltaan vahvasti rapautuneita ja koloista pistää näkyviin punaisia pahkuja ja kivilajipirstaleita, joiden joukosta keltaisenharmaat kvartsiittiliuskekappaleet ja rautahohdesuonet ovat helpoimmin tunnettavissa. M e r k e 1 i 1 i u s k e i t a. Nämä kivilajit ovat enimmäkseen tiiviitä, harmaansinipunertavia, punertavia tai puhtaan harmaita, pehmeitä liuskeita, jotka ovat laadultaan dolomiittiliuskeiden ja fylliittien välillä. Ne vaihtuvat usein karbonaattipitoisiksi serisiittiliuskeiksi ja kvartsipitoisuuden lisääntyessä kvartsiittiliuskeiksi. Kivilaji vuorottelee usein kvartsiitin kanssa. Varsinaisista dolomiittisista kalkkikivistä ne eroavat siinä, että ne ovat selvästi liuskeisia ja yleensä tiiviitä sekä sisältävät enemmän kiillettä, kvartsia y. m. lisäaineksia. Huomattavimmista näiden liuskeiden esiintymispaikoista mainittakoon Kyökkäysvaara Paanajärven länsipäässä, missä merkeliliusketta pistää näkyviin vaaran etelärinteellä vuorokerroksina dolomiitin ja kalkinpitoisen kvartsiitin kanssa. Kauempana idässä niitä

105 1 05 on Paanajärven pohjoisrannalla, missä ne vuorottelevat jokseenkin klastillisen kvartsiitin kanssa ja muodostavat m. m. jyrkän kalliopengermän, jonka päältä Mäntykosken vesi syöksyy alas. Liuske on täällä selvään kerroksellista ja muodostaa kvartsiitin alustan ; kerrokset ovat synklinimäisesti taipuneet alaspäin kosken kohdalla. Muutamia km viimemainitusta paikasta etelään on Paanajärven eteläpuolella Honkavaaran ja Kiekkivaaran välisessä notkossa jonkun verran tummempaa merkeliliusketta. Kauempana idässä Paanajärven etelärannalla, 5-6 km Leppälän talosta itään, on veden rajalta kohoavassa kalliotörmässä, Kaappokalliossa, merkeliliusketta konkordanttisesti jatulilaisen konglomeraatin päällä. Merkeliliuske vaihtuu ylöspäin serisiitti- j a karbonaattipitoiseksi kvartsiittiliuskeeksi, joka on sen päällä. Juumanjärven itäpuolella merkeliliuskeet muodostavat kvartsiitin ja metabasiitin ohella Kitkajoen äkkijyrkät kalliorannat Jyrävänniemellä, ja sitäpaitsi niitä on vielä monella muulla paikalla Paanaj ärven länsi-, pohjois- j a eteläpuolella. Hirsilammella Rukaj ärven länsipuolella esiintyvä karbonaattirikas fylliitti, joka kuten edellä mainittiin on välimuotojen kautta dolomiittien yhteydessä, on laadultaan vaihtelevampaa. Vaaleanharmaat kerrokset vuorottelevat tummempien kanssa, ja sitäpaitsi on kivilajissa konkordanttisina välikerroksina harmaata tai punertavaa klastillista kvartsiittia. Kivilaji vaihtuu Hirsilammelle päin mennessä dolomiitiksi vaaran itärinteellä, missä näitä liuskeita esiintyy. Fylliittimäisessä liuskeessa ovat muskoviittisuomut ja pienet granaatit huomattavimpia ; ne muodostavat kerrosten suuntaisia juovia. Yli-Kitkajärvellä on karbonaattirikkaita kvartsiittimaisia liuskeita, jotka vuorottelevat klastillisen kvartsiitin kanssa. Näin on laita esim. Akansaaressa Kivilahden talon eteläpuolella, missä hienorakeinen, muskoviitti- ja kvartsirikas, selvästi kerroksellinen liuske sisältää karbonaattirikkaita kerroksia. Eräässä harmaata kvartsiittimaista liusketta olevassa irtokivessä, joka on jonkun verran kiinteässä kalliossa esiintyvän liuskeen näköistä, havaittiin aallonmerkkejä. Akansaaren eteläpuolella olevalla luodolla klastillinen kvartsiitti vuorottelee tiiviitten tummanharmaitten saviliuskemaisten kerrosten kanssa, joissa on pieniä (n. 1/2 sm suuruisia) pyöreitä vihreänharmaita täpliä. Akansaaren pohjoispuolella olevalla niemellä, n. 1?/9 km Kivilahden talosta eteläkaakkoon, on pienissä kallioissa näkyvissä hienorakeista, harmaata, kiillerikasta merkeliliusketta, joka mikroskoopilla tarkastettaessa näkyy olevan hiukan kvartsipitoista ja sisältävän pieniä turmaliinikiteitä ja lukuisia pieniä rautahohderakeita

106 1 06 JATULILAISIA METABASIITTEJA. Jatulilaisia liuskeita lävistäviä metabasiitteja on alueella melkein yhtä paljon kuin tavallisinta kivilajityyppiä, kvartsiittia. Voi sanoa, että kaikkialla missä jatulilaisia kvartsiitteja esiintyy, on niitten mukana myös eri vahvuisia emäksisiä kerrosjuonia ja pahkuja. Suurimman osan Koillis-Kuusamon korkeista vaaroista muodostavat kvartsiitin ohella nämä emäksiset kivilajit, joitten huomattaviin ominaisuuksiin kuuluu sitkeys ja kovuus. Metadiabaaseja. Jatulilaiset metabasiitit ovat suurimmaksi osaksi metadiabaaseja. Nämä ovat tumman- tai vaalean-harmaanvihreitä, milloin massamaisia, milloin liuskeutuneita, jälkimmäisessä tapauksessa paikotellen kloriittiliuskemaisia. Rakeisuus vaihtelee karkearakeisesta hienorakeiseen ; hieno- tai tasarakeiset tyypit ovat kuitenkin yleensä vallitsevina. Milloin kivilaji ei ole aivan hienorakeista, näkee sen jo makroskooppisesti olevan u r a 1 i i t t i d i a b a a s i a, mikä on näiden metadiabaasien tavallisin tyyppi. Lähes % sm suuruiset uraliittikiteet ovat kivilajissa jokseenkin taajaan ryhmittyneitä ja eroavat tumman värinsä takia vaaleammasta pohjamassasta, mistä johtuu, että kivilaji näyttää täplikkäältä ja jonkun verran porfyyrimaiselta. Alkuperäisen pyrokseenin paksusälöinen kidemuoto on amfiboleissa usein vielä säilynyt ; pitkäsälöiset amfiboliyksilöt ovat kuitenkin tavallisimpia. Ainoastaan poikkeustapauksissa voi mikroskoopilla nähdä pyrokseenijäännöksiä, enimmäkseen pyrokseeni on kokonaan muuttunut amfiboliksi. Tällöin on tavallisesti muodostunut vaalentunutta sädekivimäistä amfibolia, harvemmin tavallista vihreää sarvivälkettä. Metamorfoosissa on amfibolin ohella syntynyt ruskeata biotiittia, paikotellen jopa siihen määrin, että se on kokonaan vallannut edellisen mineraalin paikan kivilajissa. Huomattavaa on, että plagioklaasi on näissä metabasiiteissa useimmiten a 1 b i i t t i a. Tämä on hyvin tavallista Paanajärven metabasiiteissa. Kokoumus vaihtelee puhtaan albiitin ja Ab 91An 9 välillä. Toisilla paikoilla havaittiin andesiinia, joka sisältää lähes 40 % anortiittia. Plagioklaasin j a amfibolin palj oussuhteet ovat jokseenkin vaihtelevia. Eräillä paikoilla plagioklaasipitoisuus saattaa olla sangen tuntuva, toisilla paikoilla tavataan taas amfiboliittisia tyyppejä, joissa plagioklaasia on paljain silmin tuskin ollenkaan havaittavissa. Rautamalmia on metabasiiteissa melkein aina mikroskooppisina rakeina vaihtelevin määrin, mutta sitä saattaa puuttuakin paikoin

107 kokonaan. Se on enimmäkseen ilmeniittiä, joskus magnetiittia. Ilmeniitin yhteydessä on tavallisesti leukokseenimaisia titaniittikasaumia, mutta puhdas titaniittikin on jokseenkin yleinen mineraali, ja sitä tavataan joskus runsain määrin lisäaineksena kivilajissa. Apatiittiakin on paikotellen lisäaineksena. Eräissä hijeissä nähtiin hiukan rikkikiisua tai kuparikiisua. Sekundäärinen e p i d o o t t i on hyvin tavallinen ja joskus runsain määrin esiintyvä aines. Paikotellen sitä on niin runsaasti, että kivilaji on väriltään vaalean-kellertävänvihreää. Paanajärven tyypillisestä metadiabaasista tehtiin kemiallinen analyysi, josta kivilajin kokoumus käy selville (taul. 13). Karkearakeisissa metadiabaaseissa näkyy joskus vielä makroskooppisesti alkuperäinen ofiittinen rakenne. Näin on esim. laita metabasiiteissa, jotka esiintyvät Huuhkajavaarassa n. 3 km Sovajärvestä etelään, Kontiovaaran koillisrinteellä (Porolammella Tiermaksen talon lähellä) ja Merenvaaran pohjoisosassa, Merenpuron suulta jonkun matkaa etelään päin Oulankajoella. SiO2 50.9s TiO A Fe FeO 7.62 MnO 0.08 MgO 8.87 CaO 3.71 Na K P 205 jälkiä Ul 0.17 H s O 2.69 Hehk. hävio Taulukko 13. Uraliittidiabaasi ; Leppälä, Paanajärvi, Kuusamo. Anal. E. Ståhlberg. % Mol. luku Normi Modi 850 or ab 34.5s 155 an C 1.o2 106 hl cirw-systeemissä : 2, 5, 3, 4. Andose. P. Nigglin parametrit : si = 66, al = 23.5, c. = 10, alk = 12, fm = 54.5, ti = 1. o, k = 0.16, mg = 0. 61, qz = Gabromaista metabasiittia. -V sai hy ol il rnt 2: fern albiittia sarvivälkettä.. biotiittia epidoottia titanimagnetiittia s 97.7

108 108 Mikroskoopilla näkee useimmiten vain merkkiä tällaisesta rakenteesta, mikä sen vuoksi, että amfiboli ja biotiitti esiintyvät yhä enemmän idioblastisina, vaihtuu panallotriomorfiseksi tai panidio morfiseksi rakenteeksi. Tässä tapauksessa amfiboli- ja biotiittiyksilöt ovat tavallisesti tuntuvasti pienempikokoisia kuin plagioklaasisälöt. Gabromaista metabasiittia. Gabromaista (ei ofiittista) on rakenteeltaan muuan emäksinen kivilaji, joka esiintyy matalina kallioina Taivallammen pohjoispuolella Sukerivaaran ja Sukerijärven välillä, Putaan talon pohjoispuolella Alakitkajärven lähellä. Kivilaji on karkearakeista ja sen maasälpä on osaksi punertavaa. Se on nykyiseltä kokoumukseltaan kvartsidioriittia, mutta lienee alkuaan ollut gabroa. Maasälpä on oligoklaasia Ab29 An 71. Tummat mineraalit ovat vihreää sarvivälkettä ja vähässä määrin heikosti pleokroiittista tai pleokroiittitonta, vaalean vihertävää tai väritöntä diopsidia. Epidoottia, joka on osaksi pistaziittia, osaksi zoisiittia, on paljon runsaammin kuin pyrokseenia, mutta se esiintyy samalla tavalla kuin tämäkin amfibolikiteiden sisällä ja paikotellen niiden kanssa yhteen kasvaneena. Yksinäisiä muodottomia zoisiittikiteitä näkee oligoklaasiyksilöissä. Titaniittia on hyvin runsaasti muodottomina yksilöinä ja usein ilmeniitin yhteydessä. Siellä täällä esiintyy kiisuja (pyriittiä), tavallisesti limoniittireunuksien ympäröiminä. Kvartsia on jokseenkin runsaasti pieninä rakeina muiden ainesten sisällä, sekä tummissa että vaaleissa aineksissa. Pyrokseeni ja amfiboli ovat usein kasvaneet yhteen rinnakkain toistensa kanssa, mutta joskus pyrokseeni esiintyy säännöttöminä sulkeuminakin amfibolissa. Leukodiabaasia. Metabasiitit ovat monessa kohden pienillä aloilla makroskooppisesti melkein syeniittimäisiä, johtuen siitä, että niissä on sangen vähän tummia aineksia, paikoin ei ollenkaan, ja maasälpä on väriltään tiilenpunaista, vaalean ruskeanpunaista tai kellertävänharmaata. Siellä täällä esiintyvien vaaleankeltaisten tai harmaitten karbonaattimineraalien täyttämien onkaloitten takia kivilaji saattaa olla vieläkin vaaleampaa. Rakeisuudeltaan se on yleensä karkeampaa kuin tavalliset metabasiitit ja rakenteeltaan useimmiten aivan massamaista. Maasälpä on yksinomaan a 1 b i i t t i a, ja sitä voi tummien ainesten pienen määrän takia pitää kivilajin huomattavimpana aineksena. Missä tummia mineraaleja vielä voi erottaa, ovat ne vaaleanvihreää sarvivälkettä ja biotiittia. Usein on näiden sijasta kuitenkin vain kalsiittia, jonka ohella on muodostunut runsaasti rutilia. Rautamalmirakeet, joita harvoin puuttuu kokonaan, ovat ilmeniittiä,

109 magnetiittia tai hematiittia. Muista lisäaineksista tapaa usein titaniittia runsain määrin sekä hiukan apatiittia ja pyriittiä. Kvartsia on kivilajissa vaihtelevin määrin. Rakennetta voi parhaiten nimittää gabromaiseksi, joka vaihtuu paikoin ofiittirakenteeksi. Albiittiyksilöt muodostavat säännöttömästi rajoittuneita sälöjä, joilla kuitenkin näkyy olleen taipumusta muodostua idiomorfisiksi. Ne ovat usein särkyneitä ja taipuneita. Kalsiitti muodostaa allotriomorfisen välimassan niiden väliin. Muutkin ainekset esiintyvät tässä välimassassa. Kuva 29 osoittaa kivilajin rakennetta. Näille kivilajityypeille, joita vastaavia muilla seuduilla esiintyviä kivilajeja on aikaisemmin kutsuttu diabaasiapliiteiksi, haluaa tekijä (V. Hackman) tässä ehdottaa annettavaksi nimen»leukodiabaasi,» jota hän pitää sopivampana kuin nimitystä diabaasiapliitti, ainakin mikäli kyseenalaiset kivilajit, kuten täällä, eivät esiinny juonikivilajeina, eivätkä ole erikoisen hienorakeisia. Ulkoasultaan ne eroavat normaalisista metadiabaasikivilajeista vaaleamman värisävynsä takia, minkä vuoksi Kuva 29. Leukodiabaasia; Ruskeakallio, Paanajärvi, Kuusamo. Nikolit -i-, n. 8 kert. suurennus. lisäys»leuko-» (),svxsc~ = valkea, veri. Bröggerin»leukokrat» ja»melanokrat») näyttää olevan oikeutettu. LeukodiabaaEit vaihtuvat ympäröiviksi tai läheisiksi tavallisiksi metadiabaaseiksi kaikkialla vähitellen, niin että syntyy näiden kivilajityyppien välimuotoja. Kaikkialla voidaan kuitenkin todeta leukodiabaasin olevan ympäröivään metadiabaasiin nähden hiukan myöhempää muodostumaa, sillä kontakteilla saattaa usein tavata viimemainittua kivilajia murtokappaleina leukodiabaasissa. Kaikissa tapauksissa on jälkimmäistä kuitenkin epäilemättä pidettävä edellisen lähimpään yhteyteen tai samaan magmaan kuuluvana. On sen vuoksi hyvin luultavaa, että nämä leuko-kivilajit edustavat albiittiapliittiseen suuntaan tapahtuneita emäksisen magman differentiatioita, jolloin niiden muodostumiseen lienevät osaksi vaikuttaneet voimakkaat kaasu- ja höyrypurkauksetkin. Tähän viittavat usein esiintyvät kideonkalot ja titanipitoisten mineraalien runsaus sekä paikotellen esiintyvä rautamalmipaljous. Aivan mahdotto-

110 malta ei näytä kuitenkaan sekään otaksuma, että emäksiseen magmaan on liuennut osia niistä karbonaattisedimenteistä, joita on seudulla runsaasti ja joita se on lävistänyt. Täten lisäksi tullut vieras aines on voinut olla syynä kivilajin omituiseen kokoumukseen j a täten näyttää kivilajin suuri karbonaattipitoisuuskin olevan helpoimmin selitettävissä (ks. analyysiä taul. 14). Ruskeakallion leukodiabaasi. Sangen kaunista tämäntyyppistä kivilajia on Paanajärven pohjoisrannalla Ruskeakalliossa, joka kohoaa n. 60 m korkeana äkkijyrkkänä kalliona vedenrajasta (ks. kuvaa 1). Se on suurimmaksi osaksi vaalean kellervänruskeata, keski- tai karkearakeista gabromaista leukodiabaasia. Tästä kivilajista on hyvin karbonaattirikkaasta näytteestä tehty analyysi (taul. 14). Taulukko 14. Gabromaista leukodiabaasia, Ruskeakallio, Kuusamo. Anal. E. Mäkinen. Mol. luku Modi Si albiittia 57.is % Ti karbonaatteja : A CaCO Fe MgC0 3 4.s6 FeO 3.3s 47 MnCO MnO FeCO is MgO CaO 7. o i.141 biotiittia 6. s s» Na kvartsia 6.5o» K, magnetiittia 0.70» P rutilia 2.51» CO limoniittia 1.00» SrO - - pyriittiä 0.47» FeS apatiittia 0.60» H H 2O P. Nigglin parametrit : si = 154, al = 23.5, fm = 30.5, alk = 20, c = 26, ti = 3.51, k = 0.1, mg = 0.56, qz = Paitsi Ruskeakalliossa on leukodiabaaseja Paanajärven pohjoisrannalla vielä laajemmalti Akkolanvaarassa Rajalan talon luoteispuolella ja muissa lähellä olevissa kukkuloissa. Järven etelärannallakin on näitä kivilajityyppejä useilla paikoilla, kuten esim. Kulhan talon eteläpuolella, Salmitunturin itäpuolella, Nieriäisjärven länsipuolella y. m. paikoilla.

111 Alakitkan alueen leukodiabaasit. Tälläalueellatavaataan leukodiabaaseja lukuisilla paikoilla. Niitä on esim. Rukajärven Onkerniemellä ja Viipusjärven ympäristössä. Alakitkan maantien varrella, lähes kilometri viimemainitusta järvestä etelään, voi selvästi nähdä karkearakeisen punertavan leukodiabaasin vaihtuvan tyypilliseksi, jonkun verran karkearakeiseksi, massamaiseksi diabaasiksi, jonka rakenne on ofiittinen. Noin 1 km Viipusjärveltä koilliseen on Hakojärven luoteisrannalla jokseenkin karkearakeista, kellervänharmaata tai heikosti punertavaa leukodiabaasia. Alakitkajärven rannoilla tavataan leukodiabaasia monessa kohden : sitä on esim. järven etelärannalla erään niemen vieressä n. 1 km Saarelan talosta länteen ja Kokon talon koillispuolella, missä se on hienorakeista. Noin 1 km Wirranniemen talosta kaakkoon on Alakitkan rannalla jokseenkin karkearakeista maasälpärikasta leukodiabaasia, jonka maasälpä on punaisenharmaata ja jossa on hyvin runsaasti pieniä kiisurakeita. Kivilaji muodostaa täällä suoniakin, jotka lävistävät tavallista diabaasia. - Nämä suonet sisältävät paikotellen runsaasti rikkikiisurakeita ja ovat sitäpaitsi kvartsipitoisia. Rikkikiisupitoisten suonien leveys vaihtelee 2-10 sm. Alakitkan pohjoisosassa on keltaisenpunaista, keski- tai karkearakeista leukodiabaasia rannan lähellä, 1 km Sukerivaarasta kaakkoon. Tämäkin kivilaji on kiisupitoista. Toinen analyysi (taul. 15) on tehty leukodiabaasin ja normaalisen diabaasin välimuotoa edustavasta tyypistä, josta näyte otettiin samoin Ruskeakalliosta : Taulukko 15. Leukodiabaasin ja tavallisen metadiabaasin välimuoto ; Ruskeakallio, Kuusamo. Anal. E. Mäkinen. Si0 2 Ti0 2 A Fe 203 Fe O Mg() CaO K 20 Na20 H 20 H 20 - C0 2 P 205 FeS oo jälkiä Mol luku 1 3 or ab an Normi Z sal.. di ol am mt il ap pr 1 fern so Modi albiittia sarvivälkettä. biotiittia magnetiittia.. titaniittia.... pyriittiä apatiittia s 31..9» 6.7» » » 99.9

112 cipw-systeemissä : 2, 5, 2, 2. Ciminose. P. Nigglin parametrit : si = 129, al =. 23.5, fm = 46.5, c= 15, alk = 15, ti = 3.9o, k = 0.14, mg = 0.3s, qz = 31. Leukodiabaasiesiintymät ovat jokseenkin tavallisia Piiloperän lahden rannoilla Alakitkajärven länsiosassa ja tämän järven pohjoispuolella Sukerijärven suunnassa. Piiloperällä vallitseva keskirakeinen uraliittidiabaasi sisältää usein vaihtelevin määrin punaista maasälpää. Koramonsaaren luoteispään pohjoispuolella Luonkarin kaakkoislaidalla olevat kalliot ovat keski- ja karkearakeista, jokseenkin massamaista metabasiittia, jossa on runsaasti punaista maasälpää ja joka edustaa selvää leukodiabaasityyppiä. Kivilaji sisältää täällä sekundääristä muskoviittia ja pieniä kalsiittinystyröitä. Näiden ohella on kivilajissa vihreää sarvivälkettä, hyvin runsaasti titaniittia ja verrattain paljon apatiittia. Titaniitti on osaksi muuttunut rutiliksi. Luonkarin uloimmassa kaakkoisimmassa kalliossa kivilaji vaihtuu n. i/, m levyiseksi vaaleanpunaiseksi leukodiabaasipahkuksi. Tämä eroaa edellisestä siinä, että sarvivälke on kivilajista kokonaan hävinnyt. Rakenne muistuttaa jonkun verran muurilaastirakennetta siihen nähden, että kivilajin päämassassa esiintyviä suuria albiittiyksilöitä ympäröivät pienistä albiittirakeista ja vähäisestä kvartsimäärästä muodostuneet raerykelmät. Suurissa albiittirakeissa näkyy usein selviä puristusilmiöitä, niiden kaksoislamellit ovat nimittäin sangen vahvasti taipuneita. Ylikitkan alueen leukodiabaasit. Ylikitkan pohjoisja keskiosan ympärillä esiintyviä plagioklaasirikkaita metadiabaaseja lävistävät monessa kohden leukodiabaasisuonet. Niitä havaittiin siellä täällä Holtinniemen talon läheisyydessä, Miehinkisaaren länsipäässä olevassa niemessä, Keräsniemen talon kaakkoispuolella olevan lahden koillisrannalla ja Petäjäselässä, noin 3 1/2 km Keräsniemestä itään. Neidinsaarta vastapäätä olevalla niemellä ja Korpelan talon eteläpuolella esiintyy keskirakcista, punaisenharmaata, selvästi ofiittirakenteista leukodiabaasia. Riisisaaressa Riisijoen suulla, Käkiniemen talon koillispuolella, on samallaista kivilajia näkyvissä. Tätä lävistävät säännöttömät sm levyiset karbonaattisuonet, joissa on pieniä magnetiittinystyröitä sekä rautahohdesuomuja ja kiisurakeita sisältäviä kvartsijuovia. Ylikitkajärven eteläosan seuduilla on samoin monessa paikassa leukodiabaaseja. Ylemmän Myllykosken luoteisrannalla Naatikkajoella on kalliossa hienorakeista, maasälpärikasta, harmaata diabaasia,

113 1 1 3 joka on kokoumukseltaan tavallisen uraliittidiabaasin ja leukodiabaasin välimuotoa ja muistuttaa enimmin edellä selostettua, analysoitua välimuototyyppiä Paanajärven Ruskeakalliosta. Tämän maasälpärikkaan diabaasin pääaineksena on puhdasta albiittia liistakkeina, jotka ovat idiomorfisia tuntuvasti pienempiä ja vähässä määrin esiintyviä sarvivälkekiteitä vastaan. Rautamalmeja, ilmeniittiä, pyriittiä ja hematiittia, on hyvin runsaasti, ainakin yhtä paljon kuin sarvivälkettä. Kivilajissa on tummanharmaita metadiabaasimurtokappaleita. Muita leukodiabaasi-esiintymiä on samassa seudussa : Ruoppijärven ja Nojosenvaaran välillä. Kivilaji on hienorakeista, pinnaltaan vahvasti ruosteista ja rapautunutta, väriltään ruskeanharmaata. Vasaraniemellä. Kivilaji on karkearakeista, punertavan- ja kellertävänharmaata. Se sisältää albiittia, kalsiittia, aaltoilevasti valoa sammuttavaa kvartsia ja ilmeniittiä, joka esiintyy muodottomina rykelminä ja on suureksi osaksi muuttunut rutiliksi, sekä vähän apatiittia. Paikotellen on albiittisälöissä vihreitä biotiittisuomuja ja hiukan kloriittia. Kivilajissa näkee sitäpaitsi siellä täällä pieniä zirkonirakeita. Kalliosaarella, noin 1 km Hyväniemen etelärannalla olevasta Niemelän talosta itään. Täällä on keskirakeista punertavanharmaata ja mustanvihreän täplikästä, selvästi ofiittirakenteista leukodiabaasia, joka sisältää harvoja pieniä kiisurakeita. Hyväniemen etelärannalla Riihelän talon lounaispuolella olevassa luodossa. Vahvasti kiisupitoista leukodiabaasia. Kuusikarissa Kuusisaarien lounaispuolella Hyväniemen lounaiskärjen kohdalla. Kiisupitoista leukodiabaasia. Kuivalahden pohjukassa olevassa luodossa. K.arkearakeista, osaksi likaisenharmaan täplikästä, ilmeniittirikasta, osaksi ilmeniitistä köyhää, mutta kalkkipitoista ja kiisuja sisältävää vaaleanharmaata, ofiittirakenteista leukodiabaasia. Haaposaaren pohjoispuolella olevassa luodossa Vasaraperänlahdessa, mustan-, vihreän- ja punertavantäplikästä leukodiabaasia, jonka maasälpä on tiilenpunaista. Selvästi effusiivisia metabasiitteja. Edellisessä luvussa mainitut kivilajit kuuluvat hypabyssisiin tai intrusiivisiin muodostumiin. Kyseenalaisten metabasiittien joukossa on kuitenkin vielä selvästi effusiivisia tyyppejäkin, vaikkei niitä olekaan niin laajoilla aloilla kuin vastaavia kalevalaisen muodostuman

114 1 14 kivilajeja. Jatulilaisten effusiivien joukossa tavataan emäksisiä porfyriittejä, diabaasimantelikiviä ja tuffiliuskeita. Hyvin hienorakeista e m ä k s i s t ä p o r f y r i i t t i ä on kahdessa paikassa Kuusamon pitäjässä, nim. Munavaaran ylärinteillä Paanajärven etelärannalla ja Ison Kuopungin länsirannalla Ylijuumanj ärven eteläpuolella. Porfyriitit ovat makroskooppisesti melkein tiiviitä harmaanvihreitä kivilajeja. Mikroskoopilla tarkastettaessa ne näkyvät olevan pääasiallisesti maasälpärikasta massaa, jossa on lukuisia pieniä epidootti- ja zoisiittirakeita ja lähes 1 mm pituisia vaaleanvihreitä amfibolihajarakeita. Rautamalmia puuttuu kokonaan. D i a b a a s i m a n t e l i k i v i ä. Paanajärven seudulla näkee metadiabaasissa useilla paikoilla mantelikivimuodostuksia. Sellaisia on esim. Tervajoen itäpuolella olevassa kummussa, vähän päälle 1 km Paanajärven itäpäästä pohjoiseen. Metadiabaasi on täällä täynnä kalkkisälpänystyröitä, jotka esiintyvät rapautuneella pinnalla pieninä koloina. Tervavaarassa muutamia km täältä pohjoiseen tavataan monessa kohden sekä itä- että länsirinteellä vihreäliuskemaista kivilajia, jossa on lukuisia pieniä kvartsi- ja karbonaattimanteleita. Salmitunturissa, muutamia km Paanajärven länsiosasta etelään, on hienorakeista vihreänharmaata metabasiittia, jossa on pieniä epidootti- ja karbonaattimanteleita. Muutamia km Alajuumanjärveltä etelään päin on pienen Lummiskolammen koillispuolella hyvin sitkeätä, hienorakeista diabaasia, joka sisältää monessa kohden lukuisia pieniä pyöreitä tai säännöttömiä täplänmuotoisia manteleita. Nämä sisältävät sädekiveä, karbonaattej a j a kiisumineraalej a, j a esiintyvät lukuisina pieninä kuoppina rapautuneella kallion pinnalla. Karhujärven luoteispuolella Oulankaj oen j a Ylijuumanj ärven välillä on hyvin hienorakeista, sitkeää, harmaanvihreää diabaasia, jossa on runsaasti manteleita. Nämä ovat osaksi yksinomaan vaaleanharmaata kalkkisälpää, osaksi kalkkisälvän ja vaaleanvihreitten amfibolineulasien seosta. Ylikitkajärvellä on mantelikiveä eteläisimmässä Autiosaaressa Tolvanniemen talon eteläpuolella. Hienorakeinen tummanharmaa uraliittidiabaasi sisältää täällä runsaasti kalkkisälpä-, sarvivälke- ja paikoin kvartsimanteleita. Kivilajissa on sitäpaitsi pieniä kuparikiisurakeita. Mantelirikkaat kerrokset ovat jokseenkin säännöttömästi jakautuneet diabaasiin. Alakitkajärvellä on samallaista mantelikivimäistä uraliittidiabaasia Kirjavasaaren lounaispuolella olevalla luodolla, missä liuskeutunut metabasiitti sisältää pieniä kvartsi- ja kalkkisälpämanteleja.

115 1 15 Näissä on hiukan sarvivälkettäkin. Mantelit ovat keskimäärin s sm suuruisia. Samalla järvellä on noin 1 km Putaan talon eteläpuolella olevalla niemellä hienorakeista, vihreänharmaata, massamaista amfiboliittia, jossa on mantelimaisia nystyröitä. Mikroskoopilla näkee että nämä mantelit ja hienot linssimäiset suonet ovat prehniitin täyttämiä. Kivilajiaineksina ovat oligoklaasi, vihreä sarvivälke, diopsidi, titaniitti, epidootti, apatiitti ja muskoviitti. Tummia aineksia ja maasälpää on kivilajissa melkein yhtäpaljon. Maasälpä on oligoklaasia Ab 85 An15, jossa näkee kaksoisviirukkeisuutta vain harvoin ja epäselvästi; osa maasälvästä on muuttunut mikroliittisiksi serisiittisuomuiksi. Tummista mineraaleista on amfibolia enemmän kuin diopsidia, mutta sitä on selvästi muodostunut sekundäärisesti diopsidista. Diopsidi on heikosti pleokroiittista Z > Y = X, hiukan vihertävää tai väritöntä. Epidootti muodostaa pieniä rakeita ja esiintyy vain tilapäisesti. Titaniittia on kivilajissa kaikkialla hyvin runsaasti pieninä säännöttömästi rajoittuneina rakeina, jotka ovat paikoin hiukan pleokroiittisia. Apatiittia on vähässä määrin ; yksilöt ovat kuite nkin verrattain suuria. Rakenne on panallotriomorfinen. T u f fi 1 i u s k e i t a. Hyvin kaunista tuffimuodostumaa on Lohirannalla Ylikitkajärven etelärannalla noin 1 1/2 km Päätalosta lounaaseen. Täällä on hienorakeista tai tiivistä, tummanvihreää meta basiittiliusketta, jossa on sulkeumina keskirakeista, ofiittirakenteista leukodiabaasia punertavan vaaleanharmaine maasälpäsälöineen. Sulkeumat ovat paikoin lähes 15 x 25 sm suuruisia. Tiiviin tummanvihreän liuskemassan rakenne on porfyyrinen. Pohjamassa on jokseenkin tiivistä, pienien amfibolineulasten verkkokudosta, jonka pohjalta häämöttää vielä tiiviimpi, mikroliittinen, pääasiallisesti maasälvästä muodostunut aines. Hajarakeina tässä jossakin määrin intersertaalirakenteissa pohjamassassa on etupäässä amfibolia (vihreää sarvivälkettä), sitäpaitsi hiukan penniiniä, biotiittia, kapeita albiittisälöjä ja suurehkoja muodottomia ilmeniittirykelmiä. Viimemainitut esiintyvät aina amfiboli- ja kloriittirykelmien yhteydessä. Sulkeumat ovat vaalean vihreänharmaata, karkearakeista metabasiittia, joka sisältää pääasiallisesti albiittia ja sarvivälkettä. Rakenne on selvästi ofiittinen. Sitäpaitsi on kivilajissa jonkun verran ilmeniittiä, hiukan apatiittia ja siellä täällä kvartsia ja sekundääristä biotiittia. Aivan samanl.aatuista tuffiliusketta on Kallioniemen länsiosassa, ja vielä täältä itäänpäinkin on samalla niemellä samallaisia, pieniä karbonaattimanteleita sisältäviä tuffiliuskeita.

116 1 1 6 Iso Porosaari nimisellä niemellä, muutamia km Kallioniemestä etelälounaaseen, on Kaartoselän rannalla tummanvihreää hienoliuskeista tuffiliusketta, jossa on taajaan ryhmittyneinä särmikkäinä liuskeisuuden suuntaisina sulkeumina kiisupitoista, keskirakeista, harmaan täplikästä uraliittidiabaasia. Kivilaji vaihtuu paikotellen tiiviimmäksi muunnokseksi, jossa on lukuisia pieniä, litistyneitä, vaaleita ja tummia sarvivälkerikkaita linssejä. Kumpusaaren lounaisrannalla Vasaraniemen länsipuolella on massamaisen uraliittidiabaasin ohella paikotellen kerrosmaisia, noin N-S-suuntaisia ja 70 E kallistuvia tuffiliuskemaisia osia. Nämä sisältävät taajaan sulloutuneita, soikeita tai särmikkäitä, vaaleita tiiviitä kivilajikappaleita, joita emäksinen karbonaattitäpläinen kivilajimassa ympäröi. Haukilammen kaakkoispuolella, Säynäjävaarasta itään, on vihreänharmaata liuskeista tuffikivilajia, jossa on taajaan sulloutuneita, tiiviitä, vihreänharmaita metabasiittikappaleita. Noin 3 4 kilometriä Kesäniemen talosta kaakkoon on tuffiliuskemaista, hienorakeista, tummanvihreää, liuskeista metabasiittia, joka sisältää paikotellen pieniä kalkkisälpämanteleita. Tuffiliuskemaisia muodostumia nähtiin vielä muutamissa paikoissa Alakitkan Piiloperällä, kuten esim. Luonkarilla Koramonsaaren luoteispään pohjoispuolella. Täällä on vaalean-vihreänharmaata metabasiittiliusketta, jossa on tummanvihreitä kivilajikappaleita. Kiisupitoisuus ja kiisuja sisältäviä juonia. Metabasiitit ja leukodiabaasit sisältävät monessa kohden vaihtelevin määrin rikkikiisu- tai kuparikiisurakeita. Näitä kiisuesiintymiä ei kannata tässä kuitenkaan erikoisesti luetella, koska ne ovat aivan mitättömiä. Sitävastoin ovat kuparikiisurikkaat kalkkisälpä- ja kvartsijuonet, jotka täyttävät metabasiiteissa syntyneitä siirrosrakoja, kiinnittäneet huomiota puoleensa ja antaneet joskus aihettakin yrityksille käyttää hyväksi kuparimalmia. Esimerkkeinä tällaisista esiintymistä mainittakoon tässä etupäässä Peuravaaran, Honkavaaran j a Kiekkivaaran juonet, jotka kaikki ovat Paanaj ärven länsiosan eteläpuolella. Näissä vaaroissa on tavattu jokseenkin runsaasti kuparikiisua tämänlaatuisissa rakojuonissa. Esiintymistä kerrotaan tarkemmin malmeja ja hyödyllisiä mineraaleja käsittävässä luvussa. K.uparikiisupitoisi.a kalkkisälpä-kvartsijuonia on vielä Munavaaran pohjoisrinteellä ja Malinavaaran etelärinteellä. Kiisua on näissä löytöpaikoissa vähemmin kuin kolmessa yllämainitussa vaarassa. Urovaarassakin Rajalan talon lähellä on metabasiiteissa karbonaattijuonia, jotka ovat paikotellen kuparikiisupitoisia. Jyrinvaaran

117 1 1 7 kaakkoisrinteessä Paanajärven itäpäässä oleva 1 m levyinen juoni sisältää kvartsi- ja karbonaattierittymiä, diabaasimurtokappaleita ja siellä täällä kuparikiisumöhkälöitä. Paanajärven alueen ulkopuolella on samallaisia kuparikiisupitoisia rakojuonia esim. Lammaslehonkalliossa, muutamia km Suorajärveltä kaakkoon, missä noin 4.-5 m levyinen kvartsijuonimöhkäle sisältää siellä täällä karbonaatteja ja rapautunutta kuparikiisua. Muutamia km Nissinjärveltä pohjoiskoilliseen on Koverinjärven itäpuolella Koverinjoen pohjoisrannalla ohuita kuparikiisupitoisia karbonaattikyhmyjä tyypillisessä uraliittidiabaasissa. Ison ja Pienen Veskalammen välillä, muutamia km Rukajärveltä länteen, on hienorakeista, hiukan liuskeista, hajallista metabasiittia, jota hienot sarvivälkepitoiset, pieniä rikki- ja kuparikiisurakeita sisältävät karbonaattisuonet lävistävät. Ison-Räväjärven itäpäässä olevalla saarella on hienorakeista, hyvin metamorfista diabaasia, jota hienot kiisupitoiset kalkkisälpäsuonet lävistävät. Kiukaanniemellä Alakitkan etelärannalla lävistävät vahvasti metamorfosoitunutta urali.ittidiabaasia lukuisat kiemurtelevat, paikotellen kiisupitoiset karbonaattija kvartsisuonet. Suonien leveys vaihtelee 2-20 sm. Kokon talon luoteispuolella olevassa niemessä tavataan hienorakeista sädekiviliusketta, joka on magneettikiisupitoista ja sisältää kalkkirikkaita juovia. Löykkösenkalliossa Onkerniemen pohjoisrannalla Rukajärven itäkaakkoisosassa on liuskeista uraliittidiabaasia, jossa on lukuisten pienten karbonaattikyhmyjen ohella noin 3 m pituinen ja lähes 80 sm levyinen rikkikiisurikas dolomiittijuoni. Kirjavasaaressa Alakitkajärven eteläosassa on liuskeista uraliittidiabaasia, jossa on eräällä kohdalla saaren kaakkoisrannalla sinivihreitä asbestisuonia. Nämä sisältävät paikotellen pieniä kuparikiisurakeita. Saaren lounaiskärjessä esiintyy kapeita kvartsi- ja karbonaattisuonia. Ylikitkajärven keski- ja pohjoisosien ympärillä näkee metadiabaaseissa hyvin usein karbonaatti- kvartsilinssejä ja -suoma. Autiosaariryhmän pohjoisimpien saarien lounaisosassa havaittiin noin 30 sm levyinen dolomiitin sekainen ruusunpunainen kalkkisälpäsuoni, jossa on hiukan kuparikiisua. Kivilaji on liuskeista karkearakeista uraliittidiabaasia, ja kalliot ovat vahvasti syöpyneitä, mikä johtunee siitä, että kivilajissa on säännöttömiä kalkkirikkaita kohtia. Kesäniemen talon pohjoispuolella olevilla saarilla lävistävät keskirakeista uraliittidiabaasia siellä täällä siniharmaat sädekivi- ja karbonaattisuonet, joissa on pieniä magnetiittirakeita. Neidinsaaren pohjoispuolella olevalla luodolla lävistävät uraliittidiabaasia ohuet kvartsi- ja karbonaattisuonet, jotka sisältävät pieniä rikki- ja kupari-

118 1 18 kiisurakeita. Neidinsaaren luoteiskärjessä on säännöttömiä, lähes kahden m levyisiä kvartsijuonia, joissa on kalkkisälpä- ja sarvivälke-erittymiä sekä metabasiittikappaleita. Juonimuodostumissa nähtiin rikkikiisumöhkäleitä. Diabaasissa on karbonaattinystyröitä. Ylikitkaj ärven eteläisimmässä osassa lävistävät erilaatuisia metabasiittimuunnoksia monessa kohden kiisu- ja malmipitoiset suonet. Enimmäkseen ne ovat karbonaatteja, toisinaan kvartsiakin, j a sisält ä- vät tavallisesti rikkikiisu- ja kuparikiisurakeita, mutta paikotellen on niissä rautahohde- ja magnetiittirakeitakin. Näitä malmipitoisia suonia tavataan niin hyvin leukodiabaaseissa, esim. Vasaraniemen läntisimmässä kärjessä, kuin tavallisissa tummissa vihreänharmaissa metabasiiteissa, esim. Selkäsaaressa ja Selkäkalliossa, joista edellinen on Vasaraniemen lounaispuolella j a j älkimäinen niemen eteläpuolella. Selkäsaaressa lävistävät hienorakeista vihreänharmaata uraliittidiabaasia paikotellen rikkikiisupitoiset karbonaattisuonet, jotka sisältävät säteettäisiä tummanvihreitä, sm pituisia sarvivälkekideryhmiä. Selkäkallion vahvasti emäksistä uraliittidiabaasia lävistävät rikkikiisua ja kuparikiisua sisältävät karbonaattisuonet, jotka ovat lähes 30 sm leveitä. Aittosaaren eteläniemen itäosassa Hyväniemen lounaisrannalla on uraliittidiabaasissa ohuita karbonaattisuonia, joissa havaittiin kiisurakeita sekä eräässä 1-2 sm levyisessä suonessa magneettista rautamalmia. Niemessä havaittiin kaikkialla k o m p a s s i v e t o a. Vasaralahden itäpäässä lävistävät hienorakeista tummanvihreätä pilsteistä metabasiittia noin 1/, sm vahvuiset sarvivälkesuonet, joissa on kuparikiisua. Sarvivälkesälöt ovat asettuneet kohtisuoraan suonien reunoja vastaan. Metabasiitissa esiintyviä vanhempia kivilajikappaleita (eruptiivibreksioita). Usein voi nuorimman metabasiitin j a j atulilaisen kvartsiitin kontakteilla nähdä metabasiitissa lukuisia pieniä pyöreitä kvartsiittikappaleita, joitten takia kivilaji muistuttaa jonkun verran mantelikiveä. Tästä on lukuisia esimerkkejä : Pienen Tervavaaran länsirinteellä Tervajärven itäpuolella ja pohjoista kohti jyrkästi viettävänsä kalliorinteessä Heikinjärven etelärannalla metabasiitti sisältää mantelimaisia kvartsiittisulkeumia. Raakkutunturin itärinteen alaosissa Mäntyjoen laakson laidalla on paikotellen kvartsiittikappaleita sisältävää vahvasti liuskeista metabasiittia. Pyöreevaarassa, muutamia km Paanajärven pohjoispuolella, nähtiin metabasiitissa lukuisia vaaleita mantelimaisia kvartsiittikappaleita.

119 1 19 Pienen Kaitajärven itäpäässä, 4-5 km Leppälän talosta etelään Paanajärvellä, on vahvasti liuskeisessa m etabasiitissa pieniä vaaleanharmaita kvartsiittikyhmyjä ja tiiviitä punertavia dolomiittinystyröitä. Sampavaarassa Paanajärven itäpään eteläpuolella esiintyvä hyvin liuskeinen kloriittipitoinen metabasiitti sisältää 2-3 sm suuruisia kvartsiittipalloja. Avainvaarassa muutamia km Suorajärven pohjoispuolella on hienorakeista, paikoin hiukan liuskeista uraliittidiabaasia, jossa näkee siellä täällä vaaleanharmaita mantelimaisia kvartsiittisiruj a. Suurempiakin kvartsiittifragmentteja on tavattu metabasiitissa monessa paikassa näiden kivilajien kontakteilla. Västäräkkikallio nimisessä Porontimanjärven saaressa tavattiin esim. harmaata kvartsiittia suurena murtokappaleena puristuneessa liuskeisessa uraliittidiabaasissa. Pienen Paljakan laella olevassa notkossa Kuusinkijoen ja Paanajärven maantien välillä, noin 4 km tästä järvestä lounaaseen, nähtiin uraliittidiabaasissa 2-3 m levyinen kerrosmainen kvartsiittimurtokappale. Noin 1 km Rajalan talon luoteispuolella Paanajärvellä on harmaanvihreätä kerroksellista j a hiukan lasimaista kvartsiittia selvinä suurina murtokappaleina albiittidiabaasissa. Laajusjoen uomassa, jota on syvennetty kalliota louhimalla, tavataan matalissa kallioissa liuskeista kloriittipitoista metabasiittia, joka sisältää paikotellen osaksi sulaneita, mukulanmuotoisia, vaaleanharmaita kvartsiittikappaleita. Kvartsiittikappaleitten esiintyminen metabasiitissa osoittaa selvästi metabasiitin olevan kvartsiittia nuorempaa. Lis ätodistuksina tästä ovat metabasiitin ja kvartsiitin kontakteilla tavatut tyypilliset e r u p t i i v i b r e k s i a t ja kvartsiitissa esiintyvät metadiabaasisuonet. Ruskeakallioss.a Paanajärvellä leukodiabaasi muodostaa kvartsiitin rajalla tämän kanssa eruptiivibreksian. Breksia on muodostunut harmaasta kvartsiitista, jota vihreät karbonaattierittymiä sisältävät metabasiittisuonet ovat verkkomaisesti lävistäneet. Breksiaa lävistävät taas kvartsisuonet. Samallaista eruptiivibreksiaa on vielä Akkolanvaaran etelärinteellä Ristiniemen talon lähellä Paanajärvellä, missä tavataan breksiamaista metabasiitin ja kvartsiitin seoskivilajia. Piskamojärven lounaisrannalla Kuusamon maantien lähellä on järven länsipäässä olevan niemen eteläpuolella hienorakeista massamaista metabasiittia, joka muodostaa tiiviin harmaankellertävän merkelimäisen jatulilaisen liuskeen kanssa eruptiivibreksian. Huuhkajaharjun pohjoisrinteellä Alakitkan maantien varrella on metabasiitissa noin 4 m levyisenä kerrosmaisena sulkeumana kvartsiittiliusketta. Ison Räväjärven itäpäässä olevassa saaressa näkee meta-

120 1 2 0 basiitissa kvartsiittimurtokappaleita. Lamposaaressa, noin 1 km Saarelan talosta länteen Alakitkajärven etelärannalla, on hyvin metamorfista vihreänharmaata uraliittidiabaasia, jossa on nauhamaisina juovina hienorakeista lasimaista kvartsiittia. Vihreät metabasiittijuovat ja lasimaiset harmaanpunertavat kvartsiittijuovat vaihtelevat täällä keskenään. Tuskin km viimemainitusta paikasta länteen on Toulanniemen koillispuolella olevilla saarilla metabasiitissa useita linssi- tai juovamaisia harmaita tai ruusunpunaisia kalkkikivisulkeumia, jotka ovat noin sm leveitä. Täältä etelään päin olevalla niemellä on tiivistä punaisenharmaata, metabasiittisuonien sekaista kvartsiittia leveinä murtokappaleina tiiviissä vihreänharmaassa uraliittidiabaasissa. Metabasiitin ja gneissigraniitin kontakteilla voi monessa kohden nähdä viimemainitun kivilajin esiintyvän murtokappaleina metabasiitissa. Näin on laita esim. Raakkutunturin itärinteellä Paanajärven länsiosan pohjoispuolella. Täällä näkee hyvin paljastuneissa kallioissa, että metabasiitti jonkun matkan päässä gneissigraniitin kontaktista sisältää lukuisia osaksi sulaneita (resorboituneita) kivilajikappaleita, jotka kallion pinnalla esiintyvät kyhmyinä tai epätasaisuuksina. Mitä lähemmäksi gneissigraniittia tullaan, sitä selvemmiltä murtokappaleilta sulkeumat näyttävät, ja itse kontaktilla kivilaji vaihtuu eruptiivibreksiaksi, jossa on selviä gneissigraniittikappaleita. Vihreäkivikappaleitakin, jotka ovat todennäköisesti peräisin kalevalaisista metabasiiteista, tavataan paikkapaikoin jatulilaisessa metabasiitissa. Sellaisia nähtiin esim. Ylikitkajärven itäpuolella kahdessa paikassa, nim. muutamia km Jaurusjärven kaakkoispuolella, missä metabasiitti sisältää taajaan sulloutuneita, harmaanvihreitä, tiiviitä emäksisiä kivilajikappaleita ja ylemmän Myllykosken luoteisrannalla Naatikkajoella, missä maasälpärikas metadiabaasi sisältää tiiviitä tummanvihreitä metabasiittimurtokappaleita. Kumpaisessakin paikassa kyseenalaiset murtokappaleet ovat aivan samanlaatuisia kuin Ison Hyypiöjärven seudulla esiintyvät liuskeiset metabasiitit, joita pidetään kalevalaiseen muodostumaan kuuluvina. Metabasiitissa esiintyviä maasälpäpitoisia kvartsisuonia. Takalan talon kaakkoispuolella Rukajärven pohjoisrannalla on pienessä kalliossa hieno- tai keskirakeista diabaasia, jota hienot karbonaattisuonet lävistävät paikotellen ja joka toisin paikoin sisältää runsaasti pieniä soikeita lasimaisia kvartsimanteleita. Tässä kivilajissa

121 nähtiin noin 3 sm leveä linssimäinen, maasälpäkiteitä sisältävä kvartsisuoni. Alakitkajärvellä Virranniemeltä joku km kaakkoon päin on keski- tai karkearakeisessa maasälpärikkaassa uraliittidiabaasissa lähes 20 sm levyisten nystyrämäisten kvartsisuonien ohella graniittimaisia maasälpää sisältäviä suonia. Viimemainitut lävistävät kivilajia samaan suuntaan kuin edelliset. Juonien kapeuden takia on tietysti vaikeata ratkaista ovatko yllämainitut juonet todella graniittijuonia (pegmatiittia). Niitä olisi siinä tapauksessa pidettävä Kitkajärven luoteispuolella esiintyvään postkalevalaiseen graniittiin kuuluvina, ja kun ne lävistävät jatulilaista metabasiittia, olisi graniittia silloin pidettävä. iältään p o s t- j atulilaisena JATULILAISET KIVILAJIT KALEVALAISIIN VERRATTUINA. Jatulilaisia kvartsiitteja käsittelevässä luvussa mainittiin jo, että nämä eroavat kalevalaisista kvartsiiteista siinä, että ne ovat yleensä vähemmin muuttuneita, mutta että näiden kahden liuskeryhmän erottaminen toisistaan ei suinkaan yksinomaan perustu sanottuun erilaisuuteen. Kuvailtuamme edellisissä luvuissa jatulilaisia kalkkikiviä, merkeliliuskeita ja metabasiitteja, voimme tarkemmin verrata toisiinsa näitä kahta muodostumaa. Huomaamme silloin niitten välillä vallitsevan suuren erilaisuuden kivilajien stratigrafiaan ja laatuun nähden. Toiselta puolen ovat kalevalaisessa muodostumassa kvartsiitit läheisessä yhteydessä valtavien kiilleliuske- ja fylliittikerrostumien kanssa, joihin usein liittyy laajoja, vahvasti metamorfosoituneita kalkkikivija dolomiittikerroksia. Toiselta puolen puuttuu jatulilaisesta muodostumista varsinaisia kiilleliuskeita. Jatulilaisten kvartsiittien yhteydessä on tosin fylliittimäisiä kivilajeja ja kalkkikiviä, mutta niitä ei ole niin paljon kuin kalevalaisten yhteydessä ja ne eroavat laatuunsa nähden oleellisesti vastaavista kalevalaisista muodostumista. Jatuli laisille liuskeille ovat nimittäin luonteenomaisia merkeliliuskeet ja sinipunertavan harmaat fylliitit, joita ei tavata kalevalaisessa muodostumassa. Metamorfoosiasteessa esiintyviä yleisiä erilaisuuksia ei sentähden saattane pitää yksinomaan tilapäisten paikallisten syitten aiheuttamina, koskapa kaikkialla voidaan todeta, että vahvemmin metamorfosoituneilla liuskesarjoilla on omat määrätyt kivilajiseurueensa, jotka eroavat hyvin jyrkästi niitten kivilajisarjojen stratigraafisesta seurueesta, jotka ovat vähemmin muuttuneita. Mutta koska sekä

122 edellisen että jälkimmäisen kivilajisarjan metamorfosiasteessa on poikkeuksia toiseen tai toiseen suuntaan, voi kivilajien assosiatiivisia suhteita pitää määräävänä tekijänä niiden eroittamisessa. Muodostumien eroittaminen kahdeksi eri muodostumaksi tulee täten todennäköisemmäksi, vaikkei tämä tiettävästi vielä sinänsä riitä vakuuttamaan, että niiden välillä välttämättömästi olisi jyrkempi ikäeroitus. Mutta tämän lisäksi tulee vielä se seikka, että karttaalueella j a t u l i l. a i s i k s i merkityt liuskeet ovat kasautuneet K e s k i-k u u s a m o s s a olevan kokoontyöntyneen g e o- synkliini-kaksoishaarakkeen keskiosiin (vert. edempänä tektoonisia rajoja käsittelevää lukua), mikä viittaisi siihen, että ne kuuluisivat geosynkliinin nuorimpiin muodostumiin, jotavastoin sen reunalla olevat kalevalaiset kivilajit kuuluisivat vanhempiin. Vuorijonovirgation vanhimmat muodostumat olisivat siis tämän reunoilla ja ympäröiviä kivilajeja lähinnä. Nämä ovat etelässä, idässä ja koillisessa gneissigraniitteja. Lännessä, missä geosynkliinin pääosa kulkee, ovat sitävastoin postkalevalaiset graniitit vallitsevina.' Jaotteluun vaikuttavat kuitenkin ratkaisevasti ennen kaikkea muodostumien välillä oleva s e 1 v ä d i s k o r d a n s s i, jota kalevalaisten kivilajikappaleitten esiintyminen jatulilaisika pohjamuodostumissa vahvistaa. Tähän nähden tarvitsee vain viitata aikaisemmin mainittuihin (sivu 92-94) Paanajärvellä ja Oulankajoen rannoilla esiintyviin konglomeraatteihin. Kuten nähtiin, on Paanajärven sekä pohjois- (Ontonlammella y. m. paikoilla) että etelärannalla (Kaappokalliossa, ks. karttaa kuva 24) jatulilaisia pohjakonglomeraatteja, jotka sisältävät kalevalaisia pohjaliuske- ja muita kivilajikappaleita. Kaappokalliossa on konglomeraatin päälle konkordanttisesti kerrostuneita jatulilaistyyppisiä merkeliliuskeita, jotka monessa kohden vuorottelevat jatulilaisiksi merkittyjen kvartsiittien kanssa, mutta joita ei tavata kalevalaisten liuskeiden yhteydessä. Sivulla 94 kuvattu Oulankajoen Taivalkönkään konglomeraatti sisältää hyvin todennäköisesti kalevalaisesta muodostumasta peräisin olevia kivilajikappaleita sekä vaihtuu ensin pohjakvartsiitiksi ja sitten seudun tyypilliseksi j atulilaiseksi kvartsiitiksi. Samallaisia seikkoja nähdään vielä Oulankajoen Kiutakönkään lähellä olevissa konglomeraateissa. Yllä esitetyn perusteella näyttää siis olevan päteviä syitä tälläkin karttalehdellä säilyttää Rovaniemen karttalehdellä varhemmin toimitettu sedimenttogenisten liuskeiden jako kahteen eri muodostumaan, joista toinen luetaan kalevalaiseen ja toinen jatulilaiseen muoi Täällä samoin kuin Rovaniemen karttalehtialueellakin kalevalaiset liuskeet esiintyvät etupäässä postkalevalaisten graniittialueitten reunoilla.

123 123 dostumaan. Tämä kahtiajako näyttää oikeutetulta huolimatta siitä, ettei ero ja diskordanssi näiden muodostumien välillä niiden kontakteilla kaikkialla esiinny selvästi, onpa usein aivan hämäräkin. Kerrossarjojen kokoontyöntyminen ja ylisiirrokset lienevät syynä viimeksi mainittuun seikkaan. Tämän yhteydessä mainittakoon samalla lyhyesti, missä suhteessa kalevalaiset ja jatulilaiset metabasiitit eroavat toisistaan. Ero on edellisissä luvuissa annettujen kivilajikuvausten mukaan siinä, että kalevalaisten liuskeiden yhteydessä esiintyvät emäksiset eruptiivit ovat pääasiallisesti suprakrustisia muodostumia, jotavastoin jatulilaisten yhteydessä esiintyvät ovat suurimmaksi osaksi hypabyssisiä (uraliitädiabaaseja). Tästä johtuu, että kalevalaisia liuskeita lävistävät paikotellen jatulilaiset metabasiitit, eikä ole aina helppoa erottaa niitä vastaavista kalevalaisista muodostumista, kun ne ovat usein hyvin samanlaatuisia. Ei ole päiväkirjahavaintojakaan siitä, että jatulilaiset metabasiitit lävistävät kalevalaisia. Mutta kuten sivulla 120 mainittiin, on Ylikitkajärven itäpuolella jatulilaisissa metabasliteissa tavattu kivilajikappaleita, jotka ovat todennäköisesti peräisin Ison Hyypiöjärven ympärillä olevista liuskeutuneista metabasiiteista. Tämän perusteella ovatkin Ison Hyypiöjärven kivilajit merkityt kartalle kalevalaisiksi, vaikka ne esiintyvätkin jatulilaisen metabasiittialueen keskellä. NUORIMPIA ERUPTIIVIKIVILAJEJA. TUUTIJÄRVEN EMÄHSINEN SEKAJUONI. Auhtijärven eteläpään ja siihen yhtyvän Kaarajärven eteläpuolella kulkee WNW-ESE-suuntaan n. 4-5 km matkalla näkyvissä oleva emäksinen juoni, joka ulottuu Käsijärven pohjoispäästä Tervaj ärven rantaan. Se kulkee noin 80 m levyisenä ympäröivien kivilajien poikki, joitten kulkusuunnat vaihtelevat N-S ja N 25 E välillä. Kivilajit, joita se lävistää, ovat juonen länsiosassa kalevalai.sialiuskeita ja metabasiitteja, itäosassa taas prekalevalaisia graniittigneissejä. Juoni muodostaa kallioharjanteen, joka kohoaa keskiosassaan Auhtijärven ja Kaarajärven lähellä n. 25 m korkeuteen ympäristöstä ja katkeaa hiukan tämän paikan itäpuolella Tuutijoen kohdalla. Petrograafiselta laadultaan juoni kuuluu sekajuoniin, sillä siinä on edustettuna neljä eri kivilajityyppiä, nimittäin diabaasiporfyriitti, basaltti, diabaasiapliitti (leukodiabaasi) ja sarvivälkekersantiitti. Näistä on diabaasiporfyriitti vallitsevana tyyppinä. Juonen keskivaiheilla, missä se on parhaiten paljastunut, on kumpaisellakin sivulla reunavyöhykkeinä tiivistä harmaanmustaa basalttia. Tämä

124 vaihtuu juonen keskustaa kohti vähitellen diabaasiporfyriitiksi, joka on basaltin rajalla hienorakeista, mutta keskustan puolella makroskooppisesti keski- tai karkearakeista. Diabaasiporfyriitin hienorakeinen osa on hyperstenipitoista, juonen keskustassa olevat karkearakeisemmat osat eivät sitävastoin sisällä hypersteniä. Diabaasiporfyriitti on enimmäkseen tumman vihreänharmaata, hienorakeiset Kuva 30. Kallioharjanteena esiintyvä emäksinen sekajuoni Tuutijärvellä Kuolajärvellä. osat ovat usein valkeatäpläisiä, karkeammat aina valkoisen ja punaisen täplikkäitä. Karkeampi diabaasiporfyriitti on makroskooppisesti tasarakeista lukuisten tasaisesti ryhmittyneitten, tummiksi mineraalirykelmiksi kasautuneiden hajarakeiden takia, joitten väliin pohjamassa melkein häviää. Mikroskoopilla näkee hajarakeiden välissä kuitenkin hyvin hienorakeista pohjamassaa. Juonen keskusta on keskirakeista vaaleanpunaisen ja vihreän täplikästä syeniittimäistä diabaasiapliittia (leukodiabaasia), ja kauempana idässä Tuutijoen lähellä on yllämainittua sarvivälkekersantiittia, joka on väriltään ruskeahkonharmaata.

125 Tuutijärven juonesta on tarkempi selostus aikaisemmin ilmestyneessä erikoisjulkaisussa.' Mitä juonen ikään tulee, niin on juoni ainakin varmasti nuorempi kuin kalevalaiset liuskeet, joita se lävistää. Sitä tuskin voitanee rinnastaa kalevalaisten metabasiittien kanssa, sillä nämä kivilajit esiintyvät aivan toisella lailla, nimittäin leveinä kerrosjuonina tai effusiivisina peitteinä kalevalaisten liuskekerrosten välissä ja ovat poimuttuneet näiden mukana, mutta eivät esiinny jyrkkinä poikittaisjuonina niissä. Pikemminkin voitaisiin Tuutijärven juonta pitää jatulilaisikäisenä, koska siinä näkee petrograafista yhtäläisyyttä jatulilaisten metabasiittien kanssa. Mutta kun ei näitäkään kivilajeja ole muualla alueella tavattu poikittaisjuonina kalevalaisessa muodostumassa, niin johtuu tästä otaksumaan, että Tuutij ärven juoni on iältään postjatulilainen (jotunilainen). VUORIJÄRVEN SEUDUN ALKALIKIVILAJIT. Kuolajärven pitäjän itäosassa ja Vuorijärven länsipuolella olevassa suurin piirtein W-E-suuntaisessa, hiukan kiemurtelevassa kapeassa Pyhäkurussa tavataan alkalikivilajeja lukuisina juonina ja suonimaisina osina. Juonet ovat paikottain lähes 6 m leveitä ja lävistävät ympäröivää graniittigneissiä kulkien tämän liuskeisuuden poikki. Ne ovat suurimmaksi osaksi n e f e 1 i n i p o.r f y y r i ä, jonka ohella tavataan vähemmässä määrin i j o 1 i i t t i a ja k a n- k r i n i i t t i s y e niitti ä. Kaikki juonet ovat hienorakeisia. Kurun itäosissa on sitäpaitsi juonimuodostumaan rajoittuvassa vanhemmassa graniittigneississä eri laajuisina siekalemaisina osina vaaleampaa vihreänharmaata keski- tai hienorakeista e g i r i n i f e- niittiä ja egiriniaugiittif.eniittiä, joissa näkee vaihtumista graniittigneissiksi. Niitä ei ole kuitenkaan tämän takia katsottava graniittigneissiin magmaattisesti kuuluviksi, vaan ne ovat paljon nuorempia muodostumia, jotka ovat myöhemmin tavallaan»syöpyneet» graniittigneissiin assimiloimalla lähimpää ympäristöään. Feniitissä näkee tällöin usein graniittigneissin läheisyydessä samansuuntaista rinnakkaisliuskeisuutta kuin graniittigneississäkin. Tämä on ilmiö, jonka voi huomata muuallakin, esim. postkalevalaisessa graniitissa paikoilla, missä se on ympäröinyt ja assimililoinut liuske- tai gneissimurtokappaleita. Nämä alkalisyeniitit kuuluvat epäilemättä magmaattisesti yllämainittuihin juoniin, mutta ovat magman vanhempia erittymiä, mikä selviää siitä, että juonet-lävistä- 1 V. Hackman, Der gemischte Gang von Tuutijärvi im nördlichen Finnland. Bull. Comm. geol. Finlande N:o 39. Helsingfors, 1914.

126 126 vät niitä. Alkalirikkaan magman viimeisinä purkaustuloksina on arvattavasti pidettävä kapeita, paikoin hiukan maasälpäpitoisia egirini- ja egiriniaugiittisuonia, jotka lävistävät sekä graniittigneissiä että alkalisyeniittejä ja ensinmainittuja juonia. Alkalikivilajien esiintyminen ei täällä kuitenkaan rajoitu yksinomaan Pyhäkuruun, vaan niitä on vielä Vuorijärven koillispuolellakin Niskavaarassa ja Tuohivaarassa. Täällä on nimittäin lukuisten paikallaan olevien nefelinisyeniittimineraaleja sisältävien kalkkikivilohkareitten ohella, joista jo kalevalaisia kalkkikiviä ja dolomiitteja selitettäessä mainittiin, tavattu ijoliitti- ja titanimagnetiittilohkareita, jotka nekin ovat»in situ» olevia lohkareita ja alla olevaan kallioperään kuuluvia. Suuret titanimagnetiittijoukot kuuluvat täällä alkalimagman ultraemäksisiin differentatiotuloksiin, ja ne ovat tunkeutuneet seudun kalevalaiseen kalkkikiveen ja aiheuttaneet siinä vahvan metasomatoosin, niin että nykyään voi moreenissa esiintyvissä irtokivissä nähdä kaikki vaihtumisasteet puhtaasta kalkkikivestä puhtaaseen malmiin saakka. Malmin seassa näkyy mikroskoopilla tarkastettaessa olevan perowskiittia ja sitäpaitsi pyriittiä ja biotiittia. Kalkkikiven ja malmin välimuodoissa näkee vielä enemmän mineraaleja : oliviinia, gehleniittiä, apatiittia, manganofylliä y. m. (vert. s. 75). Liekakoskella Venäjän rajan lähellä on Tuntsajoen itärannalla noin sm levyinen vihreänharmaa n e f e 1 i n i b a s a 1 t t i- eli m o n c h i k i i t t i-juoni seudun sarvivälkegneississä. Alkalikivilajien esiintyminen tavalla, josta tässä olemme kertoneet, nim. juonina, siekaleina ja irtonaisina paikallaan olevina lohkareina, sekä niiden kontaktivaikutus Vuorijärven itäpuolella olevaan kalkkikiveen viittaa epäilemättä siihen, että kallioperustassa on syvemmällä suurehko alkalikivilajibatoliitti. Siihen viittaa edelleen se seikka, että Vuorijärven ympäristössä näkee graniittigneississä monen km laajuisella alueella (missä kallioperä tosin on vain harvassa paikassa paljastunut) runsaasti kapeita egirinisuonia, kuten jo varhemmin mainittiin. Näkyvissä olevien alkalikivilajien laadun perusteella on todennäköistä, että tuolla otaksutulla batoliitilla on pääasiallisesti ijoliittinen kokoumus ja että se luultavasti on etelämpänä karttalehden alueen ulkopuolella Kuusamon pitäjässä esiintyvän Livaaran ijoliittimassiivin yhteydessä. Kun ei Vuorijärven nefelinikivilajeissa eikä Iivaarankaan ijoliitissa näe minkäänlaisia jälkiä vuorijonopaineesta, ovat kyseenalaiset kivilajit epäilemättä iältään verrattain nuoria. Kuitenkin on puuttuvien tukikohtien vuoksi vaikeata määrätä niiden ikää ylöspäin. Kaikissa tapauksissa Vuorijärven nefelinikivi-

127 lajit ovat nuorimpia kaikista karttalehtialueella esiintyvistä kivilajeista. Näistä kivilajeista on tässä vain lyhyesti kerrottu, koska niistä jo on laajempi selostus erikoisteoksessa.l Viitattakoon tässä samalla varhaisempiinkin julkaisuihin. 2, 3 TEKTOONISIA RAJOJA. Kivilajikarttaa silmäillessa huomaa heti, että vanhimmat graniitit ja gneissit käsittävät karttalehtialueen itäosat. Pohjoisessa ne ulottuvat kauemmaksi länteen nuorempien kivilajien väistyessä ja rajoittuvat siellä postkalevalaiseen graniittiin. Heti tämän pohjoisimman osan eteläpuolella alkaa N-S-suuntainen, jokseenkin jyrkkä rajaviiva, joka erottaa ne nuoremmista kalevalaisista muodostumista. Karttalehden keskustaa kohti gneissigraniittialue kapenee yhä enemmän, väistyy Paanajärven itäpäästä valtakunnan rajalle saakka ja leviää jälleen eteläosassa vallaten kokonaan eteläisimmät osat. Vanhemman gneissigraniittialueen ja nuorempien muodostumien rajat ovat suureksi osaksi tektoonisia. Tämä ei kuitenkaan koske niin paljon yllämainittua N-S-suuntaista rajaviivaa. Ettei se ole selväpiirteinen siirrosviiva, selviää siitä, että täällä saattaa monessa kohden nähdä nuorempien sedimenttogenisten liuskeiden vaihtuvan pohjaliuskeiksi ja näiden välittömänä alustana olevaksi gneissigraniitiksi. Samoin ei Tuutijärven pitkässä ja kapeassa juonessa, joka Kuolajärven eteläosassa leikkaa sekä vanhempia että nuorempia kivilajeja melkein kohtisuoraan mainittua rajaviivaa vastaan, näy mitään merkkiä siirroksesta. Kartasta näkyy että yllä mainittua kivilajirajaviivaa seuraa jono kapeita järviä ja jokiuomia, jotka alkavat Kuolajärvestä pohjoisessa ja loppuvat Päällysjärviin etelässä. Näistä järvistä saa käsityksen, että ne ilmaisevat tektoonisia vyöhykkeitä, eikä olekaan mahdotonta, että näillä paikoilla on myöhemmin siirrosliikkeitä tapahtunut. Kaikissa tapauksissa näkyy pohjoiseteläisellä kivilajirajalla olleen hyviä edellytyksiä rotkolaaksojen muodostumiseen, mikä johtunee siitä, että kovat gneissigraniittikivilajit ja pehmeät liuskeet täällä rajoittuvat toisiinsa. Kartta-alueen pohjoisosassa Kuolajärven keskiosassa esiintyvä tavattoman laaja metabasiittialue vaikuttaa yllättävästi sen takia, 1 V. Hackman, Das Gebiet der Alkaligesteine von Kuolajärvi in Nordfinnland. Bull. Comm. geol. de Finlando N :o 72, 1925 ja Fennia 45 N :o W. Ramsay und E. T. Nyholm, Canerinitsyenit und einige verwandte Gesteine aus Kuolajärvi. Bull. Comm. geol. d e Finlande N :o 1, s I. G. Sundell, On the Cancrinite-Syenite from Kuolajärvi and a Related Dike r ock. Bull. Comm. geol. do Finlande N :o 16, 1905.

128 1 28 etteivät nämä kivilajit muualla maassamme, Lappia lukuunottamatta, läheskään käsitä niin suuria aloja kallioperustasta. Tämä alue on eteläisin maamme pohjoisosissa esiintyvistä laajoista kalevalaisista metabasiittialueista. Kuten jo aikaisemmin esitimme, ei tätä ole pidettävä suurena emäksisenä lakkoliittina, vaan laajana poimutusalueena, missä emäksiset kerrosjuonet ja effusiiviset muodostumat ovat kohonneet jyrkkiin asentoihin ja poimuttuneet paikotellen (kuten kartastakin näkyy) muuttuneiden kalkki- ja savirikkaiden sedimenttogenisten liuskeiden ja dolomiittien kanssa, joita emäksiset eruptiivit ovat lävistäneet ja osaksi assimiloineet. Kulkusuunnat ovat alueella enimmäkseen melkein pohjois-eteläisiä, kaateet vaihtelevia. Idässä ja lännessä liittyy metabasiittialueeseen N S-suuntaisia kalevalaisia liuskejonoja, idässä kapeana metabasiitin ja graniittigneissin väliin puristuneena vyöhykkeenä, lännessä lävistävään postkalevalaiseen graniittiin vähitellen häipyvinä alueina, joissa kivilajia lävistävät paikoin suurehkot metabasiittipahkut. Kuolajärven suuren metabasiittialueen etelärajana on todennäköisesti siirrosviiva, jonka jatkona itään päin on Sieppijärven kautta W-E-suuntaan kulkeva gneissigraniitin ja kalevalaisten liuskeiden rajaviiva. Tämän paikoin laajojen soiden alle peittyneen siirrosviivan eteläpuolella alkaa kalevalainen liuskevyöhyke, joka kulkee Kuolajärven--Kuusamon rajaa pitkin pääasiallisesti W-Esuuntaan. Liuskealue on vajonnut metabasiittialueeseen verraten, ja vajoamista on jatkunut pengermäisesti eteläpuolella olevaa suurta vajoamisaluetta kohti, joka käsittää suurimman osan Pohjois- Kuusamosta. Tähän kuuluvat Oulankajoen laakso ja Paanajärvi sekä lounaassa koko Kitkajärven alue, joka rajoittuu lännessä suureen postkalevalaiseen graniittimassiiviin ja etelässä, kaakossa ja idässä graniittigneissialueeseen. Tämä suurin piirtein kolmion muotoinen, itää kohti suippeneva vajoamisalue, jota lyhyesti nimitämme Kitkan-Oulangan vajoamisalueeksi, kuuluu kokoon työntyneen vanhan geosynkliinin itäisiin haarakkeisiin. Se käsittää kaikki karttalehtialueen jatulilaiset kivilajit, jotka esiintyvät vajoamisalueen keskiosissa, mutta ovat täälläkin poimuttuneet kalevalaisten liuskeiden mukana. Vajoamisalueen reunoilla pohjoisessa, lännessä ja etelässä on kalevalaisia sedimenttogenisiä liuskeita ja sitäpaitsi, varsinkin etelässä, niitten yhteydessä esiintyviä metabasiitteja. Kerrossuhteet Paanajärven pohjoisrannalla, missä jatulilainen pohjakonglomeraatti on välittömästi kalevalaisen silmäliuskemaisen pohjaliuskeen päällä, viittaavat siihen, että jatulilaisten liuskeiden kerrostuessa kalevalaiset muodostumat olivat osaksi joutuneet kulumisen alaisiksi.

129 Hiukan laajempaa säilynyttä kalevalaista liuskealuetta ympäröivät jatulilaiset kvartsiitit ja metabasiitit vajoamisalueen keski osissa Yli- ja Alajuumanjärven seudulla. Kitkan-Oulangan vajoamisalue alenee pengermäisestä reunoilta keskustaan päin. Tätä vahvistavat hankausbreksiavyöhykkeet, joita tapaa runsaasti alueella ja jotka kulkevat etupäässä ulommaisten rajaviivojen suuntiin. Ne esiintyvät monesti erittäin selvinä kalevalaisten reunavyöhykkeitten ja jatulilaisten keskus-alueitten rajoilla. Jokseenkin Kuusamon pitäjän pohjoisrajan suuntaan kulkevalla rajaviivalla on Oulankajoen Kiutakönkäällä ja Halosenkurussa sekä monella muulla paikalla hankausbreksiamaisesti särkyneitä dolomiitteja ja kvartsiitteja sekä siirroksia ja pystyjä siirrosrakoja, jotka kulkevat melkein NW-SE-suuntaan. Pohjoisesta päin Oulankajokeen laskevan Sirkkapuron rotkolaaksossa kallioseinät alenevat puron kummallakin puolella pengermäisesti etelää kohti. Vajoamisalueen lounaisosassa kulkee pengermäisiä siirrosrajoja kalevalaisten ja jatulilaisten muodostumien välillä yhdensuuntaisesti Ylikitkajärven luoteis- ja lounaisrantojen kanssa koilliseen suuntaan, ja näillä paikoin tavataan monessa kohden breksioituneita dolomiitteja ja kvartsiittej a. Kalevalaisia j a j atulilaisia liuskeita on kuitenkin usein vaikeata erottaa toisistaan tässä seudussa. Ylikitkajärven eteläisimmässä osassa on samallaisia hankausbreksiamaisia vyöhykkeitä, jotka täällä kuitenkin kulkevat melkein W-E-suuntaan. Täälläkin, etenkin Vasaraperän lahden itäpuolella, j atulilaiset ja kalevalaiset muodostumat ovat jonkun verran toisiinsa sekaantuneita. Viimemainitusta alueesta etelään tavataan gneissigraniitissakin monessa kohden kalevalaisten ja jatulilaisten kvartsiittien rajalla vyöhykkeitä, missä graniittia lävistävät serisiitin ja kloriitin verhoamat luisupinnat ja missä se on breksiamaisesti ruhjoutunutta ja täynnä epidootin ja kloriitin täyttämiä rakoja. Samallaisia ilmiöitä voi vielä nähdä kauempana koillisessakin graniittigneissialueen j a vaj oamisalueen rajalla aina Nuorusen tunturin seudulle saakka. Kitkan- Oulangan vajoamisalueen länsirajalla on N-S-suuntaisia siirrosrakoj a j a hankausvyöhykkeitä. Vajoamisalueen sisäosissakin on näitä ulompien siirrosviivojen suuntaisia hankausvyöhykkeitä. Sellainen sangen selvä siirrosviiva on esim. Rukatunturin länsipuolella, missä se ilmenee pienen Salmilammen itäpuolella N-S-suuntaisena hyvin kapeana tektoonisena laaksona. Kuusamon pitäjän pohjoisosassa nämä siirrosvyöhykkeet ulottuvat kauas vajoamisalueen sisäosiin seuraten Oulanka-, Kitkaja Kuusinkijokien laaksoja. Oulankajoen suulla ne yhtyvät Paana

130 1 3 0 järven kapeaan W-E-suuntaiseen laaksoon, joka muodostaa vajoamisalueen syvimmän osan.. Että Paanajärvi on vajoamiskeskuksena, näkyy selvästi vaarojen nykyisistä piirteistä ; järven pohjoispuolella olevat vaarat alenevat nimittäin penkereittäin etelää kohti niin, että vaarojen etelärinteet ovat hyvin jyrkkiä. Järven eteläpuolella olevat vaarat ovat taas jyrkkärinteisiä pohjoista kohti. TEKNILLISESTI KÄYTTÖKELPOISIA MINERAALEJA JA KIVILAJEJA. Vaikkakin melkein kaikki alueella tavatut hyödylliset mineraalija kivilajiesiintymät ovat senlaatuisia, ettei niillä nykyään liene teknillisesti mitään muuta arvoa kuin että ne riittävät paikallisten tarpeiden tyydyttämiseen ja että parhaimmissa tapauksissa joitakuita pieniä malmiesiintymiä mahdollisesti. voitaisiin vastaisuudessa parempien puutteessa käyttää hyväksi, niin olemme kuitenkin tähän koonneet tärkeimmät tiedot näistä mineraaleista ja kivilajeista etupäässä inventoimistarkoituksessa ja koska ne jo osaksi ovat olleet käyttökokeilun alaisina ja antaneet aihetta yrityksiin. Kuparikiisua, rikkikiisua ja magneettikiisua. Kuolajärven pitäjän eteläisimmässä osassa Kuusamon rajan lähellä on kuparikiisua ja rikkikiisua Aholan talon kaakkoispuolella Oulankajoella. Joen eteläpuolella on suohon lounasta kohti pistävällä matalalla Huutoniemellä amiiboliittia, jossa on kvartsipitoinen kalkkisälpäjuoni. Juoni sisältää runsaasti rikkikiisua ja kuparikisua, varsinkin amfiboliitin rajalla, mutta sitäpaitsi juovina kalkkisälpäjuonen keskiosissa. Amfiboliittia lävistää graniitti, joka on luultavasti nuorempaa kuin juonimuodostuma. Tämän löytöpaikan läheisyydessä on samoja kiisuja vielä Oulankajoen rannalla Aholan talon lähellä sarvivälkegneissimäisessä amfiboliitissa, jota vaaleanharmaat pegmatiittimaiset kvartsi- ja maasälpärikkaat suonet lävistävät. Näiden yhteydessä esiintyy jokseenkin pieniä rikkikiisu- ja kuparikiisumääriä nystyrämäisinä juovina osaksi itse suonissa amfiboliitin lähellä, osaksi tässä kivilajissa olevien kapeitten rakojen täytteinä. Pegmatiittisuonien läheisyydessä on hiukan rikki- ja kuparikiisunystyröitä amfiboliitissa. Alempana Oulankajoella on Taivalkönkäällä itäpuolisessa ja suuremmassa niistä kahdesta saaresta, jotka jakavat kosken kahteen haaraan, saaren luoteisosassa diabaasissa linssimäisenä sulkeumana hienorakeista vaaleanharmaata dolomiittia, jonka rajat diabaasia

131 vastaan kulkevat säännöttömästi. Dolomiitissa on noin 2.75 m vahvuinen kuparikiisupitoinen kerros. Kuparikiisun ohella on täällä borniittia, joka on rajoilla usein muuttunut malakiitiksi. Kiisut esiintyvät dolomiitissa hyvin harvoina ohuina linssimäisinä suonina, jotka täyttävät liuskeisuuden suuntaisia rakoj a tai muodostavat täpliä kivilajiin. Suurimmat kiisusuonet ovat noin 2.5 m pituisia ja muutaman sm levyisiä. Noin 2-3 km Oulankajokeen laskevan Kuusinkijoen suulta ylöspäin on Saunavaarassa, kuten jo H. J. Holmberg on maininnut, kuparikiisua metabasiitin kalkkisuonissa ja nystyröissä. Kuva 31. Louhos kuparikiisupitoisessa juonessa Honkavaaralla Paanajärvellä Kuusamossa. Paanaj ärven etelärannalla on monessa paikassa kuparikiisua sisältäviä kalkkisälpä- ja kvartsijuonia. Näistä ansaitsevat jonkun verran huomiota vain Honkavaaran, Kiekkivaaran ja Peuravaaran esiintymät. H o n k a v a a r a n järveen päin jyrkästi viettävässä pohjoisrinteessä on noin 100 m korkeudella Paanajärven pinnasta louhos tällaisessa juonessa. Juoni on noin 30 m pitkä ja lähes 1.8 m leveä ; se kulkee N 65 W suuntaan (kaltevuus 60 S) ja sisältää jokseenkin kuparikiisurikkaita kyhmyjä ja möhkäleitä. Diabaasi on juonen läheisyydessä täynnä rakoja, ja sitä lävistävät pääsuonesta lähtevät sivuhaarat, joista osa kulkee pääsuonen suuntaan. Viimeksimainitussa on diabaasimurtokappaleitakin. Diabaasin rajalla on kloriittiliuskevyöhyke, jossa nähtiin haarniskaisia luisupintoja. K i e k k i v a a r a n länsiosassa on vaaran pohjoisrinteellä hienorakeisessa metadiabaasissa vähintäin kaksi yhdensuuntaista, noin N E suuntaan kulkevaa ja etelää kohti kallistuvaa rakomuodostumaa, joita täyttää kuparikiisupitoinen kalkkisälpä ja kvartsi. Kalkkisälpä on valkoista ja karkeakiteistä, jopa paikotellen suurikiteistäkin. Kuparikiisu esiintyy jokseenkin rikkaina möhkäleinä ja nystyröinä kirjavan kuparimalmin yhteydessä. Sitä on usein kasaantunut kvartsiin. Pääsuonen leveys on noin 1.6 m.

132 1 32 Pienet raot lävistävät metadiabaasia eri suuntiin, ja näihin tunkeutuu pääsuonesta lähteviä haarakkeita. Kalkkisälpä sisältää kupari kiisua sekä magneettikiisua paikoilla, missä kvartsi- ja kalkkisälpäjuovat kulkevat rinnakkain samassa juonessa ja missä ne yhteensä ovat huomattavan kapeita, korkeintain n. 2 dm. Tällöin näkyy kiisua olevan useimmiten runsaimmin diabaasin rajalla. Pääsuonta on louhittu noin 2 m syvälle, mutta työ on keskeytetty, kun on havaittu suonen linssimäisen osan tällä kohdalla kapenevan alaspäin ja kiisua olevan juonessa vain niukasti ja jokseenkin epatasaisesti jakautuneena. Äsken mainitusta louhoksesta n. 1-2 km itään päin on Kiekkivaaran pohjoisrinteellä erittäin jyrkällä paikalla Pienen Kiekkilammen länsipään eteläpuolella k arkeakiteistä valkoista kalkkisälpää juonimuodostumana diabaasissa. Juonen leveys vaihtelee m, kulkusuunta on N 55 W ja kaade 45 SW. Juonessa on louhos, mutta mitään kiisuja ei ole enään näkyvissä. Muutama km edellisestä paikasta länteen päin ja pari km Mannilan talosta kaakkoon on P e u r a v a a r a 11 a Paanajärven länsipäässä kiisulouhos. Louhos on korkeassa N 75 W-suuntaisessa, vahvasti halkeilleessa kallioharjanteessa, jota samansuuntaiset rotkot uurtavat. Kivilaji on liuskeista uraliittidiabaasia. Louhoksella lävistävät kivilajia kuparikiisua sisältävät kvartsi- ja kalkkisälpäsuonet, jotka kulkevat hyvin säännöttömästi milloin laajeten, milloin kaveten ohuiksi nystyröiksi. Ne sisältävät teräväsärmäisiä diabaasikappaleita, jotka ovat murtuneet ja siirtyneet toisiinsa nähden. Suonet täyttävät selvästi kivilajissa olevan hankausvyöhykkeen raot ja kulkevat noin N 20 E suuntaan. Ne ovat korkeintain sm leveitä. Kuparikiisua on niissä hyvin säännöttöminä kasaumina. Enimmäkseen sitä on hajallisina möhkäleinä paikoilla, missä suonet suippenevat j a tunkeutuvat diabaasiosien väliin. Esiintymä on jokseenkin malmiköyhä. Noin 75 m 3 kiveä lienee tästä louhittu. Paanajärven pohjoisrannallakin on eräitä samanlaatuisia esiintymiä, joista tässä mainittakoon vain M a 1 i n a v a a r a n esiintymä. Vaaran länsiosassa Ruukinlammen eteläpuolella on vanha hyljätty louhos kvartsijuonessa, joka kulkee W-E-suuntaan liuskeisen uraliittidiabaasin poikki. Juonimuodostuma näkyy täyttävän diabaasissa olevan pystysuoran raon, ja sen takia, että diabaasin liuskeisuussuunta on N 75 W ja kaade n. 40 S, ovat juonen rajat hyvin epätasaisia särmikkäine kulmineen ja kloriittiliuske-murtokappaleineen. Juoni sisältää maitokvartsin ohessa karbonaattimöhkäleitä ja mustia sädekivisuonia. Kuparikiisua on hyvin niukasti siellä täällä säännöttöminä kyhmyinä. Juonen leveys vaihtelee 2-3 m, pituus on n. 25 m.

133 Kuva 32. Rikkikiisupitoinen karbonaattisuoni Löykkösonkalliossa Onkerniemellä Rukajärven itäosassa. Yli- j a Ala-Kitkaj ärvien seuduilla, samoin kuin muuallakin Kuusamossa, on metadiabaasissa usein kuparikiisua hyvin pieninä erinä joko karbonaatti- ja kvartsisuonissa tai itse kivilajissa. Näin on laita esim. K u u s i k a r i 11 a Hyväniemen länsipäässä Ylikitkajärvellä, missä karbonaattisuonet lävistävät kiisupitoista uraliittidiabaasia. Ne muodostavat karin itäosassa leveän juonen, joka paisuu noin 3.3 m levyiseksi ja 6 m pituiseksi pahkuksi ja jota voi seurata kaakkoon päin noin 20 m. Tässä juonimuodostumassa on kvartsinystyröitä ja -suoma, sädekivikimppuja ja runsaasti kuparikiisua, rikkikiisua ja vieläpä magnetiittiakin kyhmyinä j a j uovina. Onkerniemen pohj oisrannalla Rukajärven itäkaakkoisosassa oleva hyvin matala ja pinnaltaan rosoinen Löykkösenkallio on liuskeista uraliittidiabaasia, jossa on kvartsiittimurtokappaleita ja lukuisia karbonaattinystyröitä. Kallion kaakkoisosassa kulkee noin 3 m pituinen karbonaattijuoni, joka on leveimmältä kohdaltaan n. 80 sm. Juonessa on runsaasti rikkikiisua osaksi säännöttöminä linssimäisinä nystyröinä, osaksi yksinäisinä kiteinä tai kideryhminä. Muissa säännöttömissä linssimäisissä tai möhkälemäisissä karbonaattisuonissa nähtiin vain vähän kiisua (ks. karttaluonnosta kuva 32). Hematiittia. Alueen breksioituneissa dolomiiteissa ja kvartsiiteissa näkee hyvin yleisesti pieniä hematiittinystyröitä. Nämä ovat taloudellisesti aivan merkityksettömiä, eikä niitä kannata sen takia lähemmin selostaa. Mainittakoon tässä kuitenkin muuan toisenlaatuinen suurehko hematiittiesiintymä, jonka A. Brofeldt löysi 1899 T u o h i- v a a r a 1 t a, n. 17 km Kuolajärven kirkolta luoteeseen. Täällä havaittiin kiilleliuskeessa olevassa kivilouhoksessa useita rautahohdekerroksia, joista muutamat ovat yli 30 sm vahvuisia. Toimitetussa kaivauksessa havaittiin malmikerroksen olevan 0.6 m vahvuisen,

134 minkä jälkeen vielä tavattiin fylliitin kanssa muutamia kertoja vuorottelevia malmipitoisia kerroksia. Pituussuuntaan esiintymä ulottunee Brofeldtin mukaan yli 1 km,. Magneettista rautamalmia. Vuorijärven kylässä Kuolajärven pitäjän kaakkoisosassa on, kuten j o aikaisemmin esitimme, Vuorij ärven koillispuolella N i s k a- v a a r a s s a ja T u o h i v a a r a s s a lukuisia paikallaan olevia irtolohkareita, jotka ovat titanipitoista magneettista rautamalmia. J. Boxströmin mukaan on täällä m. m. n. 200 kg painoinen malmilohkare kaivettu esiin moreenista. Boxström havaitsi molemmissa vaaroissa magneettista vetoakin, minkä perusteella rautamalmin Kuva 33. Magneettinen kartta Niskavaaran rautamalmipaikasta. Vuorij ärven kylä, Kuolajärvi..Jac. J. Boxströmin mukaan. Suora viiva osoittaa peruslinjan asemaa. Mittakaava 1 : 10,000. Kuva 34. Magneettinen kartta Tuohivaaran rautamalmipaikasta, Vuorij ärven kylä, Kuolajärvi. Jac. J. Boxströmin mukaan. Suora viiva osoittaa peruslinjan asemaa. Mittakaava 1 :40,000. esiintyminen kiinteässä kalliossa, joka on täällä pääasiallisesti kalkkikiveä, on vieläkin todennäköisempää. Hän teki kartatkin havaitsemiensa magneettisten kenttien pystysuorasta voimakkuudesta. Nämä esitetään tässä tuntuvasti pienennettyinä (kuvat 33 ja 34).

135 Vuori-insinööri E. Sarlin teki vuonna-1900 jokseenkin puhtaasta Niskavaaran malminäytteestä kemiallisen analyysin, jonka tulokset ovat seuraavat : - rl'i s % S' A » Fe » Fe » MnO 0.40» CaO:8.56» MgO 3.91» P 20 ; 0.03» S 0.02» Hehk. häviö % Huomiota herättää malminäytteen korkea titanipitoisuus, joka olisi analyysistä laskettuna noin 13.7 ~o. Koko TiO z määrä ei kuitenkaan mene yksinomaan magnetiittiin, vaan sitä on runsaasti malmin seassa olevassa peröwskiitissakin, joka vielä sitoo osan Ca-määrästäkin. Kultaa. Karttalehtialuetta tutkittaessa ei ole joissa toimitettu mitään kullan huuhdontaa, eikä kultaa ole tavattu kiinteästä kalliostakaan. Täydellisyyden vuoksi annetaan tässä kuitenkin lyhyt selostus aikaisemmin toimitetuista kullan etsinnöistä. A. F. Thoreldin mukaan (»Om guldletningar i Finland åren 183'7-1850»,, Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk. 40 häfte, s. 45, Helsingfors 1855) H. J. Holmbergin johtama retkikunta vuonna 1845 löysi Paanajärven seudulta selviä kullan jälkiä melkein kaikista tutkimistaan jokiuomista tutkittiin suurimmalla tarkkuudella Kuusamon pitäjän kaikki vedenjakajan itäpuolella olevat vesijaksot Kitkajärveä lisävesineen lukuun ottamatta. Erikoista huomiota kiinnitettiin Pistonjoen ja Tavajärven välisiin vesistöihin etelässä ja pohjoisessa sekä Muojärven, Kirpistön, Kiitämön ja Suiningin ja Venäjän rajan välisiin. Vain harvoista paikoista saatiin huuhtomalla kultajyväsiä. Vuonna 1850 saatiin Hakovaaran purolta Hakovaaran läheltä Ylikitkajärven Vasaraperän lahden eteläpuolelta suurin luku kultajyväsiä - noin 70 kappaletta, vaikka kaikki

136 1 36 mikroskooppisen pieniä - huuhtomalla yhtenä päivänä eräästä hiekkakerroksesta, jonka paksuus vain harvoilla paikoilla ylitti puolta jalkaa ja joka muutenkin oli alaltaan sangen pieni. Kvartsia ja kvartsilttia. Ne harvalukuiset paikat, mistä puhdasta kvartsia on alueella saatavissa, ovat kaikki Kuusamon pitäjässä. Kvartsi esiintyy osaksi puhtaana kvartsina leveissä rakojuonissa tai kvartsiittina, joka sen takia, että se on suurilla aloilla tasaisesti lasimaista ja verrattain puhdasta vieraista mineraaliaineksista, luultavasti kelpaa teknillisesti käytettäväksi. J u o n i k v a r t s i a. Pulkkalammen lounaispuolella, noin 3 km Ylikitkajärven maantien varrella olevasta Oivangin talosta koilliseen, on seudun serisiittiliuskeessa lähes 2.5 m leveänä juonena puhdasta maitokvartsia. Kvartsijuonta voidaan seurata n m pituudelta osaksi suurehkojen lohkareitten, osaksi pienten moreenista esiin pistävien kallionyppylöitten nojalla. Pari km Ylikitkajärven itärannalla olevasta Keräsniemen talosta kaakkoon on Kouvervaaran pohjoispuolella järven rannalla erään kalkkikerroksen yläpuolella poimuttunutta kvartsirikasta liusketta, jossa on kalkkipitoisia kerroksia. Liuskeessa on m levyisellä ja vähintäin m pituisella alalla useita rinnakkaisia valkoisia maitokvartsijuonia. Kuusamon kirkonkylän lähellä olevan Saapunkijärven pohjoisrannalla on noin 2 km Mäkelän talosta itäkaakkoon graniitissa N 10 W suuntainen ja 4-5 m levyinen maitokvartsijuoni, jota on näkyvissä 10 m pituudelta. L a s i m a i s t a k v a r t s i i t t i a. Maaningan kylän seudulla Kuusamon luoteisosassa Kuolajärven pitäjän rajalla on suurilla aloilla näkyvissä aivan lasimaista kvartsiittia (vert. s. 51). Sitä on kauimpana pohjoisessa Ritakorkialta noin 3 km lounaaseen ja vielä tämän vaaran pohjoisrinteelläkin. Kvartsiitissa on täällä onkaloita, joita sekundäärinen rautahohdepitoinen kvartsi täyttää. Ison Lehtojärven lounaisrannalla Keskitalon länsipuolella on lasimaista maitokvartsin näköistä kvartsiittia, jossa on sinipunertavia täpliä ja pieniä rautahohdesuomuja, mutta joka on muuten Ritakorkian kvartsiitin tyyppiä. Se ei ole kuitenkaan yhtä tasalaatuista sen vuoksi, että kvartsiitissa näkyy kerroksellisuutta, johtuen siitä, että täplärikkaita, hauraita ja rakeisia kerroksia vuorottelee puhtaitten lasimaisten kerrosten kanssa. Tärkein ja suurin näistä kvartsiittiesiintymistä on kuitenkin Vuonnevaarassa noin 2 km Keskitalosta

137 137 itäkaakkoon. Koko vaara on yhtäläistä lasimaista kvartsiittia, joka tuskin missään muuttuu laadultaan. Siniharmaata opalisoivaa kvartsia tavattiin paikotellen vaaran länsiosassa huipun alapuolella. Näitä Maaningan kvartsiitteja voitaisiin niissä piilevän rautapitoisuuden takia luultavasti vain rajoitetuin määrin käyttää lasiteollisuuteen. Sitävastoin niitä sopisi hyvinkin käyttää rautametallurgian alalla kuonaa muodostavana aineksena rautamalmia sulattaessa. Myllynkivinä käytettyä kvartsiittia. Ruukin majatalon koillispuolella Kuusamossa on Kivipiskamojärveen päin jyrkästi viettävässä kalliorinteessä Myllykivikallio, joka on punertavanharmaata jokseenkin karkearakeista klastillista kvartsiittia. Kiveä irroitetaan kiilaamalla ja muokataan myllynkiviksi. Kun kerroksellisuuden suuntaiset halkeiluraot ovat jokseenkin lähekkäin, keskimäärin 5-15 sm toisistaan, on etsittävä tarpeeksi paksuja myllynkiviksi sopivia laattoja. Asbestia. Alueella on vain harvoja ja vähäpätöisiä asbestiesiintymiä. Asbesti on niissä kovaa sädekiviasbestia. Kuusamon Ylikitkajärvellä on Hyväniemen länsiosassa, n. 2-3 km Niemelän talosta länteen, harmaata kalkkikiveä, joka rajoittuu vahvasti poimuttuneeseen, kaksikiilteiseen kiilleliuskeeseen. Kalkkikivessä on runsaasti pieniä säteettäisiä asbestikyhmyjä. Kirjavasaaressa, Alakitkan eteläosassa, Kokon talosta länsiluoteeseen, on liuskeisessa uraliittidiabaasissa sinisenharmaita asbestisuonia raon täytteinä. Lummiskolammen eteläpuolella, Alajuumanjärvestä etelään Kuusamossa, havaittiin erään metabasiittikallion pohjoisrinteellä noin 2-6 sm levyinen asbestisuoni N-S-suuntaisen raon täytteenä. Asbestineulaset ovat asettuneet suonen kulkusuuntaan tai hyvin vinoon sitä vastaan. Noin 1 km Pyhäjärven eteläpuolella Kuolajärvellä esiintyy hienorakeista dolomiittia, jossa on juovina säteettäisiä valkoisia asbestikimppuja. Asbestineulaset ovat lähes 1.5 sm pituisia. Kalkkikiveä. Alueella esiintyvistä lukuisista kalkkikivistä (veri. niitä käsittelevää lukua) on suurin osa vahvasti dolomiittipitoisia kalkkikiviä tai varsinaisia dolomiitteja. Nämä karbonaattikivilajit ovat useimmiten vahvasti vieraiden mineraalien, etupäässä kvartsin sekaisia,

138 1 38 johtuen niin hyvin niiden esiintymisestä sekaisin kvartsiittien kanssa, kuin erilaisista kiille- ja amtibolimineraaleista y. m. Kuitenkin löytyy puhtaampiakin, vain heikosti magnesiapitoisia kalkkikiviä, jotka ovat laajoilla aloilla puhtaita tai, verrattain puhtaita vieraista aineksista, kuten esim. Kuolajärven ja Kuusamon rajalla Sovajärven seudulla ja tämän järven ympäristössä esiintyvät kalkkikivet.. Näistä kivilajeista tehdyt analyysit osoittavat magnesiapitoisuuden vaihtelevan ainoastaan %. Muitten vierasten ainesten määrä vaihtelee 2-10 %. Samoin on Tuohivaaran j a Niskavaaran kalkkikivi ainakin niillä paikoilla, missä se ei ole mainittavassa määrässä malmi- ja alkalikivilajimineraalien sekaista, hyvin puhdasta, ja sisältää analyysin mukaan ainoastaan 1-2 % magnesiaa ja 2-3 % vieraita aineksia (s. 75). Seudun väestö ei näy osoittavan suurtakaan halua käyttää hyväkseen kalkkikiviä. Tarkempia tietoja näistä kalkkikivistä on julkaisussa»suomen kalkkikivi», Geol. toim. geotekn. tiedonantoja N :o 21, 1919, s Kovasinliuskeita. Kovasinkivilouhoksia on ainoastaan Kuusamon pitäjässä, missä kuitenkin on ennättänyt kehittyä jokseenkin elinvoimainen kovasinteollisuus. Kovasinkiveä louhitaan täällä hienorakeisista serisiittirikkaista kvartsiittiliuskekallioista. Useimmat louhokset ovat Vuotungin kylässä, noin 20 km kirkolta pohjoiseen, noin 5-6 km pituisella W-E suuntaisella Rukajärven ja Vuotunkijärven välisellä vyöhykkeellä. Louhoksia on 9 ja merkitään ne seuraavien paikkojen mukaan : H i e t a v a a r a, vaaran pohjoisrinteellä melkein keskikohdalla. N ä ä t ä k u m p u, pohjoisrinteellä huipun lähellä. H o r s m a n v a a r a, Petäjälammen kaakkoispuolella, vaaran luoteisrinteellä. P e t ä j ä v a a r a, Petäjälammen lounaispuolella, vaaran pohj oisrinteellä. K u m m u n p u r o. Louhos on puron tekemän jyrkän mutkan länsipuolella, noin 5 km Rukajärveltä itäkoilliseen. Tästä paikasta itäkoilliseen on vielä kaksi kovasinkivilouhosta Paanajärven maantien lähellä. Nämä ovat : S a 1 m i p u r o, eräässä Salmipuron mutkassa noin 5 km Ylivuotungin järveltä pohjoiskoilliseen ja n. % km Paanajärven maantieltä.

139 1 3 9 L a a j usva a r a, vaaran lounaisrinteellä Laajusvaaran ja Hämeenvaaran välisen kapean laakson pohjoislaidalla. Noin 25 km Ylivuotungista itäkoilliseen ovat : K u i v a j ä r v i, louhokset ovat tämän järven itäkoillispäässä olevalla niemellä, n. 8 km Watajärveltä koilliseen ja n. 8 km Nuorusesta luoteeseen. Lopuksi on vielä : R u u k i n v a a r a, louhos on Kivipiskamojärveen laskevan Koverinjoen suun lounaispuolella, n. 1.5 km Ruukin talosta länteen Paanajärven maantien lähellä. Paikka on noin 14 km Kuusamon kirkolta pohjoiskoilliseen ja n. 6 km etelälounaaseen viidestä ensiksi mainitusta Vuotunkijärven länsipuolella olevasta kovasinkivilouhoksesta. Viimeksi mainittu Ruukinvaaran louhos on jo hyljätty. Kivilaji on täällä verrattain karkearakeista hiekkakivimäistä klastillista kvartsiittia, kun taas kaikki muut k o v a s i n k i v i 1 o u h o k s e t ovat kvartsiittiliuskeessa. Tämä on hyvin hienorakeista ja väriltään tavallisesti vaaleanvihertävän harmaata,. paikotellen kellertävänharmaata. Melkein kaikkialla näkee kivilajissa poikittaisliuskeisuutta, joka muodostaa noin 20 kulman kivilajin kulkusuunnan kanssa. Hyvän kovasinkiven ominaisuuksia ilmaisevat kivilajissa : kvartsirakeet, jotka yleensä ovat teräväsärmäisiä, eivät ole lujasti liittyneet toisiinsa, vaan niitä erottaa välissä oleva serisiittisementti. Vaihtelevan, mutta useimmiten runsaan serisiittipitoisuutensa takia kivilaji on tarpeeksi pehmeätä, kun taas hiomiskykyä edistäviä kovia mineraaliaineksia edustavat sekä lukuisat kvartsirakeet että jokseenkin runsain määrin lisäaineksina esiintyvät pienet mineraalirakeet, kuten turmaliini, zirkoni, rutili ja zoisiitti, jotka kvartsin ohella kuuluvat kivilajin irrallisempiin mineraaleihin ja helposti irtaantuvat kovasinta käytettäessä sekä lisäävät sen tehoa. Mägnetiittia puuttuu tästä kvartsiittiliuskelajista melkein kokonaan. Kvartsiittiliuske ei kyseenalaisissa louhoksissa kuitenkaan ole kaikkialla yhtä hyvää, vaan kovasimiin sopivien lajien joukosta voi kaikissa louhoksissa erottaa laadultaan parempia ja huonompia, jos kohta niiden välinen ero onkin hyvin hieno ja tottumaton sitä vaikeata huomata. Parhaimman laatuiselta kovasinkiveltä vaaditaan, että serisiittipitoisuus on tarpeeksi suuri, kovat ainekset ovat tasaisesti j akaantuneita, rakeisuus mahdollisimman hieno j a liuskeisuus mahdollisimman suoraviivainen. Käytännössä on havaittu, että parhaimmat kivilaadut ovat louhosten poikittaisliuskeisissa kohdissa. Kivilaatua, joka täyttää kaikki nämä vaatimukset merkitään ensilaatuiseksi. Sellainen kovasin on aina verrattain pehmeä, varsinkin

140 14 0 kun sitä kostutetaan. Kun rakeet tulevat hiukan suuremmiksi ja esiintyvät epätasaisemmin jakautuneina ja eri suuruisina, ja pieniä punaisia tai mustia rautaoksiditäpliä ilmestyy kiveen ja se muuttuu kovemmaksi tai näyttää hiukan poimuttuneelta liuskeisuussuunnassa, niin tullaan vähitellen laatuihin 2, 3 ja 4. Mikroskoopilla ei aina näe selvästi lajin vaihtumista, sillä voi sattua että jotkut hyvät ominaisuudet, kuten runsas serisiittipitoisuus ja tasarakeisuus, säilyvät, kun taas toiset tekijät, kuten epätasainen liuskeisuus, täplämuodostus ja poimuisuus, jo ovat alkaneet huonontaa kovasinkiven laatua. Kuusamon kvartsiittiliuskeisiin tehtyjen kovasinkivilouhosten ainesta keskenään verrattaessa ilmenee, että niitten välillä vallitsee yllämainittuihin seikkoihin nähden suuri yhtäläisyys. Kuivajärven louhokset eroavat kuitenkin muista siinä, että kvartsiittiliuske on siellä enimmäkseen kellertävänharmaata, kun se taas muissa louhoksissa on vihertävän harmaata. Kellertävänharmaata kvartsiittiliusketta pidetään parhaimpana ja sitä saattaa helposti muokata, kun taas vihertävänharmaalla hiukan kovemmalla kivilaadulla on parempi teroittamiskyky. Keltainen muunnos edustanee kivilajin rapautunutta osaa. Uunikivinä käytettyjä kivilajeja. Asukkaat harjoittavat uunikiven louhintaa alueella monessa paikassa, mutta tämä teollisuus ei ole kuitenkaan missään vielä kehittynyt paikallista tarvetta laajemmaksi. Louhokset ovat kaikkialla pieniä, ja louhimista on useimmiten harjoitettu vain tilapäisesti paikallisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Tähän on käytetty eri kivilajeja, kuten alla olevasta näkyy. Kvartsiittiliuskeita ja serisiittiliuskeita : Ainoastaan Kuusamon pitäjästä on tietoja. J u u r i k k a v a a r a, noin 15 km Kuusamon kirkolta pohjoiseen Paanajärven maantien lähellä. Vaaran pohjoisrinteellä on uunikivilouhos kvartsiittiliuskeessa ja luoteisrinteellä saviliuskemaisessa kvartsiitissa maantien lähellä. K u m p u v a a r a, Hyväniemen länsiosassa Ylikitkajärvellä. Vaaran luoteisrinteen juurella on uunikivilouhos hienorakeisessa harmaassa, muskoviittirikkaassa kvartsiittiliuskeessa. H i e t a v a a r a, Vuotungin länsipuolella. Uunikivilouhos on vaaleanharmaassa hienorakeisessa kvartsiittiliuskeessa. R ö n n i n v a a r a, Pyhäjärven ja Nissinjärven välillä. Koillisrinteellä on uunikivilouhos vaaleanharmaassa hienorakeisessa serisiitti- ja karbonaattirikkaassa kvartsiittiliuskeessa ; samallainen on Rönninvaaran j a Pyhäj ärven välillä Alakitkan maantien lähellä.

141 14 1 P a a n a j ä r v i. Järven pohjoisrannalla Paloniemen ja Ristiniemen talojen välillä on veden rajalla suuri louhos hienoliuskeisessa talkkiserisiittiliuskeessa. Kalliota, josta rahvas kiiloilla irrottaa uunikiviä, sanotaan»uunikivikallioksi». Kiilleliuskeit a ja fylliittejä : V e s k e 1 i n v a a r a, Määttälänvaaran kylässä. Vaaran laen koillispuolelta asukkaat louhivat tiivistä sinisenharmaata saviliuskemaista kivilajia uunikiviksi. R ö n n i n v a a r a. Alakitkan maantien lähellä louhitaan vaaran ja Pyhäjärven väliltä sekä kvartsiittiliusketta että pehmeää tummanharmaata fylliittimäistä liusketta uunikiviksi. K u o p u n g i n mylly, Isosta Kuopunkijärvestä luoteeseen Ylijuumanjärven eteläpuolella. Uunikivilouhos on sädekivipitoisessa, teräksenharmaassa, saviliuskemaisessa fylliitissä. H e i k k i l ä n talo Sovajärvellä Kuolajärven pitäjän eteläosassa. Erään Sovajärven lahden rannalla on uunikivilouhos hienoliuskeisessa, muskoviittirikkaassa, fylliittimäisessä kiilleliuskeessa. 'Vihreä1iuskeita : J u u r i k k a v a a r a, noin 15 km Kuusamon kirkolta pohjoiseen. Vaaran lounaispuolella on vihreänharmaata, hienoliuskeista, kloriittirikasta metabasiittia, jota käytetään ja pidetään hyvänä uunikivenä. K a 11 i o n i e m e n länsipää Niemelän talon lounaispuolella, Ylikitkajärven eteläosassa Kuusamon pitäjässä. Tuffiliusketta louhitaan uunikiviksi. K u o p u n g i n mylly (ks. ylempänä). Fylliitin ohella louhitaan täältä kloriittirikasta liuskettakin uunikiviksi. K a 11 i o j ä r v i, Pitkän Aksojärven länsipuolella, Nuorusesta etelään Kuusamossa. Vahvasti liuskeista kloriittiliusketta louhitaan uunikiviksi rantaa pitkin kulkevasta laajasta louhoksesta. Graniittigneissiä : K u o s a 1 i n k a 11 i o, 1 km Korkalon talosta kaakkoon Suininkijärven rannalla Kuusamossa. Keskirakeista harmaata vanhempaa graniittia on yritetty louhia uunikiviksi paikoilta, missä se on hyvin liuskeista, serisiittirikasta ja sisältää litistyneitä maasälpä- ja kvartsilinssei ä. Y 1 i v a a r a Alakurtin kylässä. Uunikivilouhos on kvartsija maasälpärikkaassa gneissimäisessä liuskeesta, joka halkeaa helposti ohuiksi levyiksi liuskeisuuden suuntaan.

142 142 Rakennuskivenä käytettyä graniittia. Alueella on eräillä paikoilla graniitteja, joita tasaisen rakenteensa ja hyvän lohkeavaisuutensa takia saattaa käyttää rakennusaineena. Kun ne kuitenkin ovat niin kaukana sopivinta liikenneväylistä, ei niillä toistaiseksi liene muuta merkitystä kuin että ne tyydyttävät paikallisen rakennustoiminnan tarpeen. Näistä graniittipaikoista mainittakoon tässä parhaimmat ; ne ovat kaikki Kuusamon pitäjässä. S ä r k i j ä r v i. Tämän pienen, Kuntij ärven j a Tavaj ärven maantien eteläpuolella olevan järven kåakkoisrannålla tavataan tasa- ja keskirakeista, vihertävänharmaata graniittia, joka muodostaa jokseenkin eheitä kallioita ja halkeaa suorakulmaisiksi lohkareiksi. Kallioissa on hyviä rintoja järven puolella ja suuria lohkareita saattaa täältä irrottaa. Graniitti on jonkun verran liuskeista ja pinnaltaan rapautunutta ; rapaumiskuori on lähes puolentoista sm vahvuinen. M u r t o v a a r a. 4-5 km Murtovaaran talosta itään, Kuusamon eteläosassa Vähäkeron järven itäpuolella on graniittia, joka on paikoin halkeillut melkein kämmenen levyisiksi laatoiksi. Asukkaat käyttävät niitä uunien savupiippujen rakentamiseen. N ä n n ä v a a r a Piikkiselkäjärven Pitkäperänlahden pohjoisrannalla, Koppelon eteläpuolella karttalehtialueen etelärajalla Etelä- Kuusamossa. Täällä on hieno- tai pienirakeista, väriltään puhtaan vaaleanharmaata tai punertavanharmaata, paikoin hiukan juovaista, paikoin massamaista graniittia, jota vain apliittisuonet lävistävät. Kivilaji halkeaa suorakulmaisiksi lohkareiksi ja hyviä rintoja on Piikkiselän rannalla. Siitä saisi erittäin sopivaa ja kaunistä rakennuskiveä.

143 Luvut 1-37 tarkoittavat kaavassa 2 : julkaistuja lehtiä erikoiskartasta, joka käsittää Etelä-Suomen. Kartan kehykseen merkitty lehtijako tarkoittaa karttalehtiä, jotka kuuluvat kaavassa 1 : tehtyyn yleiskarttaan ja joita tarkoittavat myöskin ruutuihin merkityt nimet. Viiva karttalehden nimen ylä- ja alapuolella mer. kitsee, että lehteä ei ole julkaistu. Alapuolisen viivan puuttuminen (kuten ROVANIEMI-lehdessä) ilmaisee kivilajikartan tai siihen kuuluvan selityksen ilmestyneen, ylärpuolisen viivan puuttuminen (kuten SAVONLINNA-lehdessä) maalajikartan tai selityksen ilmestyneen. Varjostamaton alue on tutkittua, varjostettu tutkimatonta.