KAOLIINI- JA SULFIDITUTKIMUKSET TERVOLAN YMPÄRISTÖSSÄ, KL , 07, O8, , 03, JA 08 VUONNA 1992

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAOLIINI- JA SULFIDITUTKIMUKSET TERVOLAN YMPÄRISTÖSSÄ, KL , 07, O8, , 03, JA 08 VUONNA 1992"

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/2631/-93/2/82 (Liittyy 2633 ja 2732) Tervolan ympäristö Teollisuusmineraalit Antero Karvinen KAOLIINI- JA SULFIDITUTKIMUKSET TERVOLAN YMPÄRISTÖSSÄ, KL , 07, O8, , 03, JA 08 VUONNA 1992

2 2 1. JOHDANTO Teollisuusmineraalihanke perustettiin talvella 1992 kartoittamaan ja inventoimaan PohjoisSuomen alueelta löydettäviä hyödynnettäviä ei-metallisia malmeja. Yhtenä aloitusvuoden kohteista oli Tervolan ympäristön mahdolliset kaoliiniaiheet. Alueen matalalentokartoilta oli paikannettu useita mielenkiintoisen näköisiä peitteisille alueille sijoittuvia sähköisiä anomalioita. Tutkimusalueet sijoittuivat Tervolan, Tornion Ylitornion ja Rovaniemen maalaiskunnan alueille peruskarttalehdille , 07, 08, ja 03, (kuva 1). Lisäksi samalla tarkastettiin karttalehdiltä (Äkäslompolo, Kolari) ja (Totovaara, Kittilä) osin jo aikaisemmin tunnetut anomaliat, (kuva 2). Kaoliinitutkimusten yhteydessä tehtiin tutkimusalueilta tavatuilta sulfidikohteilta (Jyröjoki ja Ylitornion raja) alustavia selvityksiä. Tutkimuksia oval hoitaneet geologic Risto Vartiainen ja Antero Karvinen ja tutkimuksia johti geologi Olavi Auranen. 2. SUORITETUT TUTKIMUKSET 2.I. Maastomittaukset Matalalento- ja geologisilta kartoilta paikannettuihin kohteisiin suunniteltiin maastomittauslinjoja yhteensä noin 20 km. Kevättalvella 1992 alueille tehtiin painovoima-, VLF-R-optio ja magneettiset profiilimittaukset. Mittauslinjojen paikat selviävät kuvien 1 ja 2 kartoista. Näiltä kahdeksalta mittausprofiililta saadut tuloskartat kuuluvat tämän raportin liittyy-materiaaliin. Mittausten perusteella valittiin lupaavimmilta vaikuttavat anomaliat jatkotutkimuskohteiksi. Painovoima- ja sähköisen tulkinnan perusteella kaoliinin koetutkimuskohteeksi valittiin Tornion koilliskulmasta Sorvasjärven aloe, karttalehdet ja 08. Muualla mahdollisten rapaumien paksuudet tulkittiin sen verran ohuiksi, ettei niissä liene potentiaalisia kaoliiniesiintymämahdollisuuksia. Mittauksissa tuli päivän valoon myös pari mielenkiintoista sulfidimuodostumaa: Tornion Jyröjöki ( ) ja Ylitornion ja Rovaniemen mlk:n rajalla ( ) maantien poikki kulkeva voimakas sähköinen ja magneettinen anomalia. Viimemainitun kohteen tutkimukset päätettiin siirtää Geologian tutkimuskeskuksen Pohjois-Suomen aluetoimiston metallisten malmien tutkimuksista vastaaville hankkeille. (Kunhan ei pääsisi unohtumaan. Alueella on ainakin kolme kilometriä pitkä ja useita satoja metrejä leveä häiriöjakso, jossa magneettinen ja sähköinen anomalia ovat vierekkäin). Kyröjoen tutkimusten tulokset esitetään tässä raportissa Iskuporanäytteenotto Tehdyissä profiilimittauksissa ainoaksi mahdolliseksi kaoliinikohteeksi tulkittiin Sorvasjärven aloe. Se sijoittuu kvartsiitin ja emäksisen vulkaniitin kontaktivyöhykkeeseen, johon kallioperäkartoituksen (V.Perttunen) mukaan liittyy myös ruhje tai siirros. Rapauman olemassaoloon viittaa myös maastomittauksessa saatu negatiivinen painovoima-anomalia.

3

4

5 Sorvasjärven alueelle suunniteltiin 27 reiän iskuporanäytteenotto, joista toteutui 19 reikää. Syksyllä 1992 otettujen näytteenottopisteiden väli oli m. Näytteenottopisteiden paikat (R ) on esitetty kuvan 3 kartassa. Samassa kartassa näkyvät myös Jyröjoen sulfidianomaliaan suunnitellut iskuporanäytteenottopaikat R Kaoliininäytteet otettiin Illerkalustolla ja Jyröjoen kiisunäytteet Bomban alustalle rakennetulla porauskalustolla (PoKa) TUTKIMUSTULOKSET 3.1. Sorvasjärvi Kaoliininäytteenotto osoitti, ettei tutkitulla alueella ole kovin paksuja rapaumia. Syvimmillään päästiin 20 m: syvyydelle. Useissa paikoissa yritettiin useita kertoja päästä moreenin läpi, mutta päästiin vain 2,5-7 m:n syvyyteen. Vaaleaa rapaumaa saatiin rei'istä R301, 302, 307, 314 ja 323. Muutamasta muusta tavattiin punertavaa rapaumaa (R317 ja 319). Tehdyissä laboratoriotutkimuksissa näytteistä ei kuitenkaan tavattu kaoliniittia. Vaaleat mineraalit olivat röntgenajon perusteella kvartsia, kiillettä, plagioklaasia ja dolomiittia. Sorvasjärven Iller-kairauksista on niitä valvonut tutkimusavustaja Pertti Telkkälä tehnyt kairausraportit, jotka esitetään tämän raportin liitteissä Kairaukset ja näytteistä saadut tulokset osoittavat, ettei tutkitulta alueelta tavattu kaoliinipitoisia rapaumia. Yleensäkin rapaumaruhjeet olivat melko matalia, eikä tehtyjen tutkimusten perusteella Sorvasjärven alueelta näytä olevan juuri toiveita löytää kaoliiniesiintymiä, varsinkin kun analyyseissä ei edes tavattu kaoliniittia Jyröjoki Jyröjoen kohteelta Bomba-PoKa-kalustolla otetut kairausnäytteet osoittivat anomalian olevan grafiittipitoisessa vulkaniitissa. Eniten sulfideja, lähinnä rikkikiisua ja hieman magneettikiisua ja satunnaisesti kuparikiisua, tavattiin grafiittirikkaimmissa mustaliuskeissa. Heikompi tasainen kiisupirote oli osin myös emäksisessä vulkaniitissa. Jyröjoen kairausraportit rei'istä R esitetään liitteissä Kairansydämiä analysoitiin rei'istä R328, 329, 331 ja 336. Tulokset osoittivat, että anomaliat aiheutuivat lähinnä mustaliuskeisiin liittyvistä rautakiisuista, joiden arvometallipitoisuudet eivät ole merkittäviä. Paras lävistys oli reiässä R328, jossa 6:n metrin matkalla keskipitoisuudet olivat: Cu %, Ni 0.05 %, Zn 0.10 % ja Pd 0.05 ppm. Kultapitoisuus oli yleensä anomaliatarkkuuden rajoilla. Korkein tavattu Au-pitoisuus oli 0.16 ppm. Jyröjoen kairausten tulokset esitetään liitteessä 29. Jyröjoelle tehtyjen PoKa-kairausten ja niistä saatujen analyysitulosten perusteella ei anomaliaalueelta tavattu hyödyntämiskelpoista esiintymää Muut mittausalueet Geofysikaalisia profiilimittauksia tehtiin myös Tervolan Vaajängällä ( ), Tornion Koukkujärvellä ( ) ja Rantajärvellä ( ) sekä Kolarin Iso-Kaupinjärvellä ( )

6

7 7 ja Kittilän Totovaaralla ( ). Mittauksista tehtyjen tulkintojen perusteella voitiin päätellä, ettei kohteilla voi olla paksuja rapaumia. Anomaliat johtuvat allaolevista osin suoperäisistä paksuhkoista maakerroksista. Näiden kohteiden tutkimukset keskeytettiin geofysikaalisten mittaustulosten tulkintojen jälkeen. 4.YHTEENVETO Teollisuusmineraalihankkeen ensimmäinen yritys uuden kaoliiniesiintymän paikantamiseksi jäi laihaksi. Tutkimustulokset osoittivat, ettei mitatuilla alueilla ole paksuja rapaumia, joten tutkimukset Tervolan ympäristön alueilla on lopetettu. Luettelo tutkimusten yhteydessä tehdyistä Iller- ja PoKa-kairauspaikoista esitetään tämän raportin liitteessä 30. Ylitornion ja Rovaniemen maalaiskunnan rajalla maantien molemmin puolin sijoittuu voimakas sähköinen ja magneettinen anomalia (kl ). Vaikka se ilmeisesti liittyy alueelle tyypilliseen mustaliuskevyöhykkeeseen, pitäisi anomalian mahdolliset malmipitoisuudet selvittää muutamalla kairanreiällä. Potentiaalia kohteella joka tapauksessa on, sillä anomalialla on leveyttä ainakin pari sataa metriä ja pituutta useita kilometrejä.

8 8 Liitteet: Sorvasjärven kairausraportit R (Iller) Jyröjoen kairanreikäraportit M52.5/2631/92/R (PoKa). 29. Jyröjoen kairausten analyysitulokset. 30. Luettelo kairanrei'istä. Liittyy: Geofysikaaliset profiilimittauskartat: Gravimetrinen: Magneettinen: VLF-R-optio: Q21.1/ /92/1 Q22.23/ /92/1 Q24.32/ /9211 Q21.1/ /92/1 Q22.23/ /92/1 Q24.32/ /92/1 Q21.1/ /92/1 ja 2 Q22.23/ /92/1 ja 2 Q24.32/ /92/1 ja 2 Q21.1/ /92/1 Q22.23/ /92/1 Q24.32/ /92/1 Q21.1/ /92/1 Q22.23/ /92/1 Q24.32/ /92/1 Q21.1/ /92/1 Q22.23/ /92/1 Q24.32/ /92/1 Q21.1/ /92/1 Q22.23/ /92/1 Q24.32/ /92/1 Jyröjoen kairanreikäprofiilit: M52.7/2631/92/R (PoKa).

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

26

27

28

29

30

31

32

33

34

35

36

37

38

39

40

41

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen 24.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA VUOMANPERÄNMAA JA POROAITA, KAIV.REK.

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3733/91/1/82 Pohjois-Suomen aluetoimisto Malmitutkimus Risto Vartiainen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3733/91/1/82 Pohjois-Suomen aluetoimisto Malmitutkimus Risto Vartiainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3733/91/1/82 Pohjois-Suomen aluetoimisto Malmitutkimus Risto Vartiainen 5.12.1991 KAOLIINITUTKIMUKSET SAVUKOSKEN HEVOSKUUSIKONAAVALLA 1991 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1.1.

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3712/-85/1/10 Kittilä Tepsa Antero Karvinen 29.11.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2741/-89/1/60 Kittilä Vuomanmukka Kari Pääkkönen 26.9.1989 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-93/1/10 Kuusamo Sarkanniemi Heikki Pankka 29.12.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa 1.11.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RUOSSAKERO 1, 2 JA 3, KAIV. REK. N:O 3451/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen 7.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RANTALA 1, KAIV.REK. N :O 3401 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3722/-81/1/10 Kittilä Jalkajoki Markku Rask 30.11.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 06/2633/-91/1/10 Rovaniemen maalaiskunta Rosvohotu Seppo Rossi 29.11.1991 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU

Lisätiedot

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-91/1/10 Kuusamo Iso-Rehvi Erkki Vanhanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA ISO-REHVI 1, KAIV. REK. N:O 4442 MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi 01.11.1991 30( TUTKIMUSTYOSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PUT- (ELA 1, KAIV.REK.NRO 4229/1, SUORITETUISTA MALMITUTKINUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3712/-86/1/10 Kittilä Haurespää Olavi Auranen 3.12.1986 TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N:0 3280 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3232/-93/1/10 - Joroinen Tuohilahti Olavi Kontoniemi 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M/06/4522/-88/1/10 Kuusamo Kouvervaara Erkki Vanhanen 13.05. 1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87

RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/3721/-93/1/10 KITTILÄ PETÄJÄSELKÄ Veikko Keinänen 4.5.1993 RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87 Johdanto

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen 15.12.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KILPISJÄRVI 1-3,KAIV. REK. N:O 3398/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3231/-83/1/10 Joroinen,Juva Suotlampi Hannu Makkonen 21.3.1983 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3733/-90/1/82 Pohjois-Suomen aluetoimisto Malmitutkimus Risto Vartiainen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3733/-90/1/82 Pohjois-Suomen aluetoimisto Malmitutkimus Risto Vartiainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3733/-90/1/82 Pohjois-Suomen aluetoimisto Malmitutkimus Risto Vartiainen 21.12.1990 KAOLIINITUTKIMUKSET SAVUKOSKEN NILAKAISESSA 1989 2 SISÄLLYSLUETTELO YHTEENVETO 1. JOHDANTO

Lisätiedot

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1.

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3431/-88/1/10 KAJAANI PIRTTIAHO Timo Heino 23.12. 1988 RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. KAIVOSREKIS- 3 Valtausalueella tehdyt tutkimukset

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3144/-93/1/10 Sulkava Sarkalahti Hannu Makkonen 11.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA 1990-1992 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus M06/3821/-97/1/10 Inari, Angeli. Antero Karvinen Rovaniemi

Geologian tutkimuskeskus M06/3821/-97/1/10 Inari, Angeli. Antero Karvinen Rovaniemi Geologian tutkimuskeskus Inari, Angeli Rovaniemi 17.12.1997 Kaoliinitutkimukset Inarin kunnassa Angelin ympäristössä Jalkavaara 1 ja 2 nimisillä valtausalueilla kaivosrekisterinumero 5622/1 ja 2 Tutkimukset

Lisätiedot

KUUSAMON VITIKKOLAMMIN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA

KUUSAMON VITIKKOLAMMIN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/4523/-90/1/10 Kuusamo Vitikkolampi Erkki Vanhanen 15.10.1990 KUUSAMON VITIKKOLAMMIN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA 1989 1990 2 YHTEENVETO Aihe malminetsintöiden

Lisätiedot

ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala

ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala RAPORTT 1 080/2143 09/AAK/1989 JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala 2 1. 08. 2006 KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELQSTUS KUHMOINEN, MARKKAVUORI 1, kaivosrekisterinumero

Lisätiedot

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10 Lestijärvi Syri Kaj J. Västi 30.1.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LESTIJÄRVEN KUNNASSA VALTAUSA- LUEELLA SYRI 1, KAIV. REK. N:o 4512/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (3) M 06/3741/-88/1/10 Sodankylä Kustruotomanaapa ja Viuvalo-oja Tapani Mutanen 26.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA

Lisätiedot

Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi

Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi Lapin MalmiIE Korvuo Jakelu Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ Ru~o~ ' OKMEILM Rovaniemi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS LAPIN LMNISSA SODANKYMN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 58, kaiv.rek.nro

Lisätiedot

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30 Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 Syksyllä 1973 lähetti rajajääkäri Urho Kalevi Mäkinen geologisen tutkimuslaitoksen

Lisätiedot

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 SINKKI- JA KULTAMALMITUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN HANHISUOLLA, JOUTOKANKAALLA JA KULTAVUORELLA, KTL 3323 03, SEKÄ PYLHY- LÄNAHOLLA, KTL

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/1834/-91/2/10 Enontekiö Ruossakero Au Jorma Isomaa 11.03.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-88. Tutkimusalueet sijaitsevat

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3233/-87 /1/10 RANTASALMI Pirilä II Hannu Makkonen 27.1.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA

Lisätiedot

SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv

SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv M 19/2732, 2734/-77/3/10 Kittilä, Tiukuvaara Olavi Auranen 26.11.1977 SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv. 1975-76 Syystalvella v. 1971 lähetti Eino Valkama Kittilän Tiukuvaarasta geologiselle

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek.

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3311/-87/1/10 Viitasaari Mäkrä Jarmo Nikander MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1 (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06 / 3231 / -85 / / 10 JUVA Lumpeinen Hannu Makkonen 5.12.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen 26.08.1992 LUOMASEN Zn-ESIINTYMÄN, KAIV.REK.NUM. 4466/1, TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 1988-1991 1 JOHDANTO Luomasen Zn-esiintymä si]aitsee

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi 8.10.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAAPAVEDEN KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA KIIMALA 1, KAIV. REK. N:o 4125/1, JA KIIMALA 2,

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX 9 0 K MALMINETSINTX VIHANNIN KAIVOKSEN YMPARISTON KAIRAUKSET VUONNA 1985 Sysäyksen Vihannin alueen tutkimuksille on tuonut kesällä 1983 lennetty matalalentomittaus, jonka tulokset saatiin käyttöön keväällä

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 9, KAIV.REK. NO. 3743/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 9, KAIV.REK. NO. 3743/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3714/90/4/10 Sodankylä Keivitsa Tapani Mutanen 17.12. 1990 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 9, KAIV.REK. NO. 3743/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

- - - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA. Hyv /&~ OKME, Outokumpu. Jakelu TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989

- - - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA. Hyv /&~ OKME, Outokumpu. Jakelu TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989 Seppo Penninkilampi/KET 17.2.1989 TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 02/SEP/1989 Jakelu OKME, Outokumpu Hyv..2.5.83/&~ - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA ZN-CU Karttalehti 4244 02 Sijainti 1 : 400 000 - -

Lisätiedot

AEROMAGNEETTISIIN HAVAINTOIHIN PERUSTUVAT RUHJEET JA SIIRROKSET KARTTALEHDEN 3612, ROVANIEMI ALUEELLA

AEROMAGNEETTISIIN HAVAINTOIHIN PERUSTUVAT RUHJEET JA SIIRROKSET KARTTALEHDEN 3612, ROVANIEMI ALUEELLA . - - - ':&*, =....-.-..-, ARtC,is,-Clr&j,;,ALE Q/22.16/94/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Erkki Lanne Pohjois-Suomen aluetoimisto 02.03.1994 TUTKIMUSRAPORTTI AEROMAGNEETTISIIN HAVAINTOIHIN PERUSTUVAT RUHJEET

Lisätiedot

Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi

Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen Yksikkö Kokkola 2/2015 Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1. (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o 3574/2) JA

MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1. (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o 3574/2) JA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3312/-87/1/10 KEITELE Kangasjärvi Jarmo Nikander 8.12.1287 MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1 (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET.

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET. RAPORTTITIEDOSTO N:O 4403 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2021/2000/1/10 PAIMIO Korvenala Petri Rosenberg 20.1.2000 PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA

Lisätiedot

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander ARKISTOKKA PAL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto M19/2432/-96/1/10 VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander 29.2.1996 MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN, PYHÄJOEN JA RAAHEN KUNTIEN ALUEILLA

Lisätiedot

t\~~..'r l F VALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2443/-95/1/10 Ruukki Niemelä Kaj Västi

t\~~..'r l F VALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2443/-95/1/10 Ruukki Niemelä Kaj Västi t\~~..'r l F VALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2443/-95/1/10 Ruukki Niemelä Kaj Västi 28.2.1995 GEOKEMIALLISEN SINKKI-KUPARIAIHEEN TUTKIMUKSET RUUKIN NIEMELÄSSÄ 1992-1994 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Tutkimustyöselostus Inarin kunnassa valtausalueilla Spiini 1-2 (kaivosrekisterinumerot 5684/1 ja 5684/2) suoritetuista malmitutkimuksista.

Tutkimustyöselostus Inarin kunnassa valtausalueilla Spiini 1-2 (kaivosrekisterinumerot 5684/1 ja 5684/2) suoritetuista malmitutkimuksista. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä 25.11.1998 Tekijät Isomaa Jorma Raportin laji Valtausraportti Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Raportin nimi Tutkimustyöselostus Inarin kunnassa

Lisätiedot

;* 2. Paltamo. Haapaselka

;* 2. Paltamo. Haapaselka 2 L* + GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS ;* 2 'I Paltamo Haapaselka Timo Heino TUTKIMUSTY USELOSTUS PALTAMON KUNNASSA VALTAUSALUEILLA HAAPASELKA 1 ja 2 SEK# HORKANLAMPI 1, KAIV. REK. N:O 3130 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUOPIOISTEN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA NIINIMETSÄ 1, KAIV.REK. N:O 4701/1, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUOPIOISTEN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA NIINIMETSÄ 1, KAIV.REK. N:O 4701/1, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2132/-94/1/81 LUOPIOINEN Kaukkala Reijo Alviola ja Pirkko Nurmela 29.4.1994 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3479 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUOPIOISTEN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA NIINIMETSÄ

Lisätiedot

Outokumpu Miniug Oy:n kiii-inostus Lunastettujen tutkimusraporttien mukaan arvioitiin esiintymien hyödyntamismahdollisuuksia

Outokumpu Miniug Oy:n kiii-inostus Lunastettujen tutkimusraporttien mukaan arvioitiin esiintymien hyödyntamismahdollisuuksia RAPORTTI 080131 44 051LG11998 Leo Grundström Johdanto Kauppa- ja teollisuusministeriö on päättanyt 17 päivänä joulukuuta 1996 kaivoslain (503165) 13, 53 ja 54S:n nojalla merkitä kaivosrekisteriin valtausalueiden

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA POHJASVAARA 1 KAIV.REK. N:O 3965 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA POHJASVAARA 1 KAIV.REK. N:O 3965 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4613/-93/1/10 Kuusamo Pohjasvaara Heikki Pankka 23.04.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA POHJASVAARA 1 KAIV.REK. N:O 3965

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SUURI- KUUSIKKO 1, KAIV. REK. N:O 4283/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SUURI- KUUSIKKO 1, KAIV. REK. N:O 4283/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2743/-92/1/10 Kittilä Suurikuusikko Ilkka Härkönen 24.11.1992 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SUURI- KUUSIKKO 1, KAIV. REK. N:O 4283/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi 30.9.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAAPAVEDEN KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA VESIPERÄ 1, KAIV. REK. N:o 3853/1, SUORI- TETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

Lisätiedot

SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992 ja 2000

SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992 ja 2000 GEOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS M19/2212/-93/10/1 Parkano Mustajärvi, Alkkia Niilo Kärkkäinen, Juhani Alanen 30.4.2000 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4492 SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA POHJASVAARA II, KAIV. REK. N:O 4432/2 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA POHJASVAARA II, KAIV. REK. N:O 4432/2 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4613/-91/1/10 Kuusamo Hangaslampi Erkki Vanhanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA POHJASVAARA II, KAIV. REK. N:O 4432/2 TEHDYISTÄ

Lisätiedot

KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN PAISKALLION ALUEELLA VUOSINA 1997-1999.

KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN PAISKALLION ALUEELLA VUOSINA 1997-1999. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2121/2000/ 1 /10 SUODENNIEMI Paiskallio RAPORTTITIEDOSTO N:O 4404 Petri Rosenberg 18.2.2000 KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN

Lisätiedot

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu A i C.', >'/AP PA LE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M9/323/-92/6/O Juva Rutkonlampi Hannu Makkonen 2.0.992 RUTKONLAMMEN GRANAATTIGABRON TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 989-990 JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX Q Q K OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX M. Isohanni/TIH 15.6.1983 1 (3) TUTKIMUSRAPORTTI Ni-kriittisten lohkareiden lähtöpaikan selvittely Sievin Petäistön alueella, Sijainti 1 : 400 000 Q OUTOMUMPU OY 0 K MALMINETSINTX

Lisätiedot

KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V

KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V M19/2131/1998/10/1 Hyrvälä-Ilveskallio Hattula N. Kärkkäinen, K. Karttunen, B Lindmark 15.12.1998 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4487 KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V. 1997-1998.

Lisätiedot

RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA

RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2433/93/2/10 OULAINEN Rimpikoivikko Esko Iisalo 30.4.1993 RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

Lapin Malmi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS

Lapin Malmi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS Lapin Malmi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS Valtaa ja Valtaus Lääni Kunta Rautaruukki Oy Outokumpu Oy ja Rautaruukki Oy Värriöjoki l/kaivrekno 2866/1 Värriöjoki S/kaivrekno 3395/1 Lapin lääni

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/4611/99/1/82 KUUSAMO Kokanlampi Risto Vartiainen 31.8.1999

Geologian tutkimuskeskus Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/4611/99/1/82 KUUSAMO Kokanlampi Risto Vartiainen 31.8.1999 Geologian tutkimuskeskus Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/4611/99/1/82 KUUSAMO Kokanlampi Risto Vartiainen 31.8.1999 KAOLIINITUTKIMUKSET KUUSAMON KOKANLAMMELLA 1997-1998 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

RAPAKALLIOTUTKIMUKSET KOLARIN VAATTOJÄRVELLÄ, KITTILÄN KOTAVUOMALLA JA PELKOSENNIEMEN KILPIAAVALLA

RAPAKALLIOTUTKIMUKSET KOLARIN VAATTOJÄRVELLÄ, KITTILÄN KOTAVUOMALLA JA PELKOSENNIEMEN KILPIAAVALLA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/2642, 2734, 3642/-00/1/82 KOLARI Vaattojärvi KITTILÄ Kotavuoma PELKOSENNIEMI Kilpiaapa Panu Lintinen 14.4.2000 RAPAKALLIOTUTKIMUKSET KOLARIN VAATTOJÄRVELLÄ,

Lisätiedot

M 19/2734/72/3/30 Kittilä, Riikonkoski Aimo Nurmi SISÄLLYSLUETTELO. Johdanto. Alueen maaperä

M 19/2734/72/3/30 Kittilä, Riikonkoski Aimo Nurmi SISÄLLYSLUETTELO. Johdanto. Alueen maaperä M 19/2734/72/3/30 Kittilä, Riikonkoski Aimo Nurmi SISÄLLYSLUETTELO Johdanto Alueen maaperä Geokemiallinen näytteenotto - kalustot - näytteiden preparointi ja analysointi Analyysitulosten esittäminen Yhteenveto

Lisätiedot

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987 SISALLYSLUETTELO LIITELUETTELO Lähtötiedot Naytteenotto ja kustannukset Näytteiden käsittely Tulokset kohteittain 4.1 Heinikkolehto

Lisätiedot

RAPORTTITIEDOSTO N:O GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen

RAPORTTITIEDOSTO N:O GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen RAPORTTITIEDOSTO N:O 3426 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTE ISONKYRÖN KUNNAN ORISBERGIN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUEITA

Lisätiedot

Raportti Pukinselän kultatutkimuksista Tervolassa vuosina 2003-2007 Antero Karvinen, Jorma Isomaa ja Eero Sandgren

Raportti Pukinselän kultatutkimuksista Tervolassa vuosina 2003-2007 Antero Karvinen, Jorma Isomaa ja Eero Sandgren Pohjois-Suomen yksikkö M19/2633/2007/10/63 21.12.2007 Rovaniemi Raportti Pukinselän kultatutkimuksista Tervolassa vuosina 2003-2007 Antero Karvinen, Jorma Isomaa ja Eero Sandgren GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Timo Ahtola Olli Sarapää 02.10.2000 Raportti M89/2000/2 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4577 SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI 1999-2000 KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI,

Lisätiedot

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset.

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset. GEOLOGIAN TUTKIMCJSKESKUS Tekij at Rosenberg Petri KUVAILULEHTI Päivämäärä 13.1.2000 Raportin laji Ml 911 14312000/ 711 0 tutkimusraportti 1 Raportin nimi Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Kullaan

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANUAN JA ROVANIEMEN KUNNISSA, SAARIAAVAN - KILVENJÄRVEN VALTAUSALUEILLA VUOSINA SUORITETUISTA MALMINETSINTÄTÖISTÄ

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANUAN JA ROVANIEMEN KUNNISSA, SAARIAAVAN - KILVENJÄRVEN VALTAUSALUEILLA VUOSINA SUORITETUISTA MALMINETSINTÄTÖISTÄ TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANUAN JA ROVANIEMEN KUNNISSA, SAARIAAVAN - KILVENJÄRVEN VALTAUSALUEILLA VUOSINA 2000-2010 SUORITETUISTA MALMINETSINTÄTÖISTÄ 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUKSEN YHTEENVETO Valtauksen nimi Valtauksen

Lisätiedot

VIRTASALMEN HYVÄJÄRVEN KAOLIINITUTKIMUKSET VUOSINA Valtausalue Hyväjärvi 1-2, kaivosrekisteri n :ot 4922/1-2

VIRTASALMEN HYVÄJÄRVEN KAOLIINITUTKIMUKSET VUOSINA Valtausalue Hyväjärvi 1-2, kaivosrekisteri n :ot 4922/1-2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3232/-92/1/82 VIRTASALMI Hyvä järvi Mauri Niemelä 31.5.1992 VIRTASALMEN HYVÄJÄRVEN KAOLIINITUTKIMUKSET VUOSINA 1989-1992 Valtausalue Hyväjärvi 1-2, kaivosrekisteri n :ot 4922/1-2

Lisätiedot

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V.

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732 Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. 1975 Geologinen tutkimuslaitos suoritti kesällä 1975 uraanitutkimuksia

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Tutkimustyöselostus 080145231JJV103 Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl IKME Kaivoslain 19 :n mukainen tutkimustyöselostus Kuusamon Kuparivaaran alueella valtauksilla Kuparivaara 1-3 suoritetuista

Lisätiedot

M 06/3343/-78-80/1_/_10

M 06/3343/-78-80/1_/_10 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3343/-78-80/1_/_10 Rautavaara Pappilanmäki Esko Sipilä 1.10.1084 TUTKIMUSSELOSTUS RAUTAVAARAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAPPILANMÄKI 1, KAIV:REK. N:0 3044/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

Lisätiedot

MOREENIN KULTA-ANOMALIAN MALMITUTKIMUKSET KUUSIKKOKIVA- LOSSA TERVOLAN KUNNAN ITÄOSASSA VUOSINA

MOREENIN KULTA-ANOMALIAN MALMITUTKIMUKSET KUUSIKKOKIVA- LOSSA TERVOLAN KUNNAN ITÄOSASSA VUOSINA 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 19/3522/-91/1/10 Tervola Kuusikkokivalo Seppo Rossi 4.11.1991 MOREENIN KULTA-ANOMALIAN MALMITUTKIMUKSET KUUSIKKOKIVA- LOSSA TERVOLAN KUNNAN ITÄOSASSA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1 (4) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1833/-84/1/10 Enontekiö Autsasenkuru Veikko Keinänen 29.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

ARKIS T OI APPALE M 19/3432/73/4/10 Paltamo, Melalahti P. Ervamaa Selostus Paltamon Melalahdessa suoritetuista malmitutkimuksista A

ARKIS T OI APPALE M 19/3432/73/4/10 Paltamo, Melalahti P. Ervamaa Selostus Paltamon Melalahdessa suoritetuista malmitutkimuksista A ARKIS T OI APPALE M 19/3432/73/4/10 Paltamo, Melalahti P. Ervamaa 1973-04-09 Selostus Paltamon Melalahdessa 1971-72 suoritetuista malmitutkimuksista Aihe tässä käsiteltyihin tutkimuksiin on peräisin vuodelta

Lisätiedot

SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KORPISELKÄ 1 KAIV.- REK. N:o 2787 SUORITETUT MALMITUTKIMUKSET

SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KORPISELKÄ 1 KAIV.- REK. N:o 2787 SUORITETUT MALMITUTKIMUKSET M06/3723/-79/1/10 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS Malmiosasto 5.12.1979 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KORPISELKÄ 1 KAIV.- REK. N:o 2787 SUORITETUT MALMITUTKIMUKSET Johdanto Valtausalueella

Lisätiedot

RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998

RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/3642/-99/1/82 PELKOSENNIEMI Suvanto Panu Lintinen 27.9.1999 RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

KESKI-LAPIN VIHREÄKIVIVYOHYKKEEN KULTAPROJEKTIN GEOFYSIKAALI- SET TUTKIMUKSET VUONNA tama oli kilometria. Mittauksissa

KESKI-LAPIN VIHREÄKIVIVYOHYKKEEN KULTAPROJEKTIN GEOFYSIKAALI- SET TUTKIMUKSET VUONNA tama oli kilometria. Mittauksissa Q 19/2743/1988/1 Koskee: 2734 2744 3712 3721 Kittilä Eija Hyvönen 29.1.1988 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Geofysiikan osasto Työraportti KESKI-LAPIN VIHREÄKIVIVYOHYKKEEN KULTAPROJEKTIN GEOFYSIKAALI- SET TUTKIMUKSET

Lisätiedot

07, 12 JA , 09 SEKÄ, VUOSINA 1990 JA 1991.

07, 12 JA , 09 SEKÄ, VUOSINA 1990 JA 1991. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S M 19/3323,3314, 3312/- 92/1/1Q, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipuda s MM-projekt i Jarmo Nikande r 5.2.1992 MM-PROJEKTIN MALMIENNUSTEKOHTEIDEN TUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN, PIELAVEDEN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTE SODANKYLÄN MADONSYÖMÄMAAN JA LOHIVAARAN KAOLIINI-POTENTIAALIN SELVITTÄMISESTÄ

TUTKIMUSTYÖSELOSTE SODANKYLÄN MADONSYÖMÄMAAN JA LOHIVAARAN KAOLIINI-POTENTIAALIN SELVITTÄMISESTÄ GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3723/-89/1/82 Sodankylä Madonsyömämaa ja Lohivaara Pertti Murtovaara 9.1.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTE SODANKYLÄN MADONSYÖMÄMAAN JA LOHIVAARAN KAOLIINI-POTENTIAALIN SELVITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN MUSKON KAIRAUKSET VUONNA 2008 KARTTALEHDELLÄ 4232 05

TOHMAJÄRVEN MUSKON KAIRAUKSET VUONNA 2008 KARTTALEHDELLÄ 4232 05 Itä-Suomen yksikkö M19/4232/2010/30 17.3.2010 Kuopio TOHMAJÄRVEN MUSKON KAIRAUKSET VUONNA 2008 KARTTALEHDELLÄ 4232 05 Martti Damsten Sisällysluettelo Kuvailulehti Documentation page 1 JOHDANTO 1 1.1

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI NRO 3873/1

TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI NRO 3873/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1234/-94/1/10 Kauhajoki Niilo Kärkkäinen 15.6.1994 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3480 TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N: SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N: SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1834/-87/1/60 Enontekiö Palkiskuru Ritva Karttunen 13.8.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N:0 3226

Lisätiedot

Kuva 1. Kairauskohteiden - 3 -

Kuva 1. Kairauskohteiden - 3 - Kuva 1. Kairauskohteiden - 3 - 4 Vuoden 1981 aikana mitattiin sähköisesti ja magneettisesti 33 km 2 alue karttalehdellä 3432.12, lisäksi tihennettiin sähköistä ja magneettista mittausta Haapaselän ja Vehmasmäen

Lisätiedot

Petri Rosenberg 17.3.2000

Petri Rosenberg 17.3.2000 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4405 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2123/2000/ 2 /10 LEMPÄÄLÄ Kalliojärvi Petri Rosenberg 17.3.2000 KULTATUTKIMUKSET LEMPÄÄLÄN KALLIOJÄRVEN

Lisätiedot

SINKKI-KUPARIMALMITUTKIMUKSET TERVON KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA VEHKALAMPI 1 (kaiv.rek. N:o 4789/1) JA VEHKALAMPI 2 (kaiv.rek.

SINKKI-KUPARIMALMITUTKIMUKSET TERVON KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA VEHKALAMPI 1 (kaiv.rek. N:o 4789/1) JA VEHKALAMPI 2 (kaiv.rek. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M 06/3313/94/1/10 TERVO Vehkalampi Jarmo Nikander 4.2.1994 SINKKI-KUPARIMALMITUTKIMUKSET TERVON KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA VEHKALAMPI 1 (kaiv.rek. N:o

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: 18.12.2013 ML2011:0020

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: 18.12.2013 ML2011:0020 Kuulutus 18.12.2013 1 (1) Lupatunnus ML2011:0020 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (10.6.2011/621) 40 :n nojalla Malminetsintälupahakemuksen Hakija: Lupatunnus: Alueen

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KALTIOSELKÄ 1, KAIV. RN:O 6188/1, SUORITETUISTA MALMI JA RAKENNUSKIVITUTKIMUKSISTA.

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KALTIOSELKÄ 1, KAIV. RN:O 6188/1, SUORITETUISTA MALMI JA RAKENNUSKIVITUTKIMUKSISTA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois- Suomen aluetoimisto M06/2734/-99/1/10 KITTILÄ Kaltioselkä Veikko Keinänen, Risto Vartiainen 6.4.1999 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KALTIOSELKÄ

Lisätiedot

KAIVOSLAIN 195:N MUKAINEN TUTKIMUSNOSELOSTUS LAPIN LAANISSA SODANKY~N KUNNASSA ALLA LUETELLUILLA VALTAUSALUEILLA SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA:

KAIVOSLAIN 195:N MUKAINEN TUTKIMUSNOSELOSTUS LAPIN LAANISSA SODANKY~N KUNNASSA ALLA LUETELLUILLA VALTAUSALUEILLA SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA: m E Korvuo mpu Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö OKMEIarkisto Outokumpu KAIVOSLAIN 195:N MUKAINEN TUTKIMUSNOSELOSTUS LAPIN LAANISSA SODANKY~N KUNNASSA ALLA LUETELLUILLA VALTAUSALUEILLA SUORITETUISTA

Lisätiedot

GTK:n kultatutkimukset Etelä- ja Länsi-Suomessa

GTK:n kultatutkimukset Etelä- ja Länsi-Suomessa Geologian tutkimuskeskus M19/2024/2004/2/10 Liittyy kl 2123,3124,2342,2112 Niilo Kärkkäinen ja Tapio Lehto GTK:n kultatutkimukset Etelä- ja Länsi-Suomessa Vuorimiesyhdistyksen ekskursio 28.9.2004 29.9.2004

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTE NURMON KUNNAN YLIJOEN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA KIVENNEVA 1, KAIV.REK. NRO 4673/1

TUTKIMUSTYÖSELOSTE NURMON KUNNAN YLIJOEN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA KIVENNEVA 1, KAIV.REK. NRO 4673/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/2221/-93/1/10 Nurmo Ylijoki Niilo Kärkkäinen 25.11.1993 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3424 TUTKIMUSTYÖSELOSTE NURMON KUNNAN YLIJOEN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/3232/-96/1/82 VIRTASALMI Montilanlampi ) ZL~ Mauri Niemelä '

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/3232/-96/1/82 VIRTASALMI Montilanlampi ) ZL~ Mauri Niemelä ' GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/3232/-96/1/82 VIRTASALMI Montilanlampi ) ZL~ Mauri Niemelä 20.12.1996' MONTILANLAMMEN KAOLIINITUTKIMUKSET VIRTASALMELLA VUONNA 1993 TIIVISTELMÄ Montilanlammen

Lisätiedot

On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla

On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla Tutkimusmenetelmistä GTK:n roolista ja tutkimuksista Lapissa Mikä on

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI. Työraportti. Pertti Turunen. Geofysikaaliset malminetsintätutkimukset karttalehdellä vuosina

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI. Työraportti. Pertti Turunen. Geofysikaaliset malminetsintätutkimukset karttalehdellä vuosina GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Paivamaara 7.9.1999 Tekijät Raportin laji Pertti Turunen Työraportti Toimeksiantaja Raportin nimi Geofysikaaliset malminetsintätutkimukset karttalehdellä 4522 12 vuosina

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SOTKAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA NÄRHINIEMI 1 KAIV. REK. N:O 4007 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SOTKAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA NÄRHINIEMI 1 KAIV. REK. N:O 4007 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA. GEOLOGIAN TUTKINUSKESKUS M 06/3433/-91/1/10 SOTKAMO NÄRHINIENI Timo Heino 9.5.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SOTKAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA NÄRHINIEMI 1 KAIV. REK. N:O 4007 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

Lisätiedot

VALKEALEHDON KAIRAUS 1980 N:qi0 17/80. H. Markkula Indeksi 1:

VALKEALEHDON KAIRAUS 1980 N:qi0 17/80. H. Markkula Indeksi 1: RAUTARUUKKI OY MALMINETSINTA VALKEALEHDON KAIRAUS 980 N:qi0 7/80 TUTKIMUSALUE LAATIJA i JAKELU Mustavaaran ymparistd H. Markkula KUNTA LAAT.PVM HYV. Taivalkoski, Posio KARTTALEHTI 2.0.980 UITEKARTAT JA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimist o M19/2434, 2441, 2443/2000/1/1 0 VIHANTI, RUUKKI. PATTIJOKI Jarmo Nikander

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimist o M19/2434, 2441, 2443/2000/1/1 0 VIHANTI, RUUKKI. PATTIJOKI Jarmo Nikander GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimist o M19/2434, 2441, 2443/2000/1/1 0 VIHANTI, RUUKKI. PATTIJOKI 31.01.2000 Jarmo Nikander POKA-KAIRAUKSET VIHANNIN KESKUSTAN LUOTEISPUOLELLA VIHANNIN, RUUKIN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06 3334/-81/1/10 NILSIÄ Aholansaari Esko Sipilä 4.11.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA

Lisätiedot