Malmitutkimukset Enontekiöllä kesällä 1956

Transkriptio

1 M 17/Et-56/1 Enontekiö, Lätäseno, Tenomuotka R. Lauerma ja E. Pehkonen Malmitutkimukset Enontekiöllä kesällä 1956 Aiheen tutkimuksiin antoi norjalaisilta saatu tieto, että Pohjois-Norjasta käsivarren NE-puolelta, läheltä Suomen rajaa oli tavattu tutkimisen arvoisia uraaniesiintymiä. Tämän johdosta katsottiin tarpeelliseksi lähettää paikalle pieni tutkimusryhmä tutustumaan norjalaisten uraanimalmiaiheen geologiseen luonteeseen ja samalla tutkimaan olisiko esiintymän läheisyydessä Suomen puolella tavattavissa merkkejä vastaavanlaisista geologisista muodostumista. Retki tehtiin välisenä aikana ja ottivat siihen osaa maisterit Raimo Lauerma ja Eero Pehkonen geologisesta tutkimuslaitoksesta sekä apumiehinä Etvi Leppäjärvi Hetasta ja Reijo Sumén Oulusta. Menomatkalla käytettiin kulkuvälineenä lentokonetta Ounasjärveltä Melajärvelle. Paluumatka tapahtui pääasiassa jalkaisin. Njallavccen uraanimalmiaihe Pohjois-Norjassa Tämä norjalaisten geologien löytämä uraanimalmiaihe sijaitsee Pohjois-Norjassa, likimain it.pit. ja pohj. lev. n. 8 km:n päässä Suomen rajasta (Tenomuotkan rajapyykistä N:o 309) NE Njallavccen rotkossa. Seutu on valtaosaltaan puutonta tunturialuetta. Ainoastaan suojaisissa laaksoissa ja rotkoissa kasvaa runsaammin koivuja ym. Topograafisesti on alue melko laakeaa ja loivapiirteistä. Maasto viettää loivasti pohjoiseen. Tätä muuten hyvin loivapiirteistä aluetta leikkaavat monet syvät rotkot, joitten ylitys on paikoin hyvinkin hankalaa. Esim. Njallavccen kuru on malmiaiheen kohdalla n. 100 m syvyinen. Paljastumia on alueella suhteellisen vähän. Pääasiassa niitä on löydettävissä vain jyrkissä seinämissä ja jokiuomissa. Tuntureitten laet ovat hyvin laakeita ja yleensä irtomaan ja tunturikasvillisuuden peittämiä.

2 Uraaniesiintymä sijaitsee Njallavccen rotkossa. Rotkon suunta on tällä kohdalla suunnilleen N40-50 E ja se on samansuuntainen suuren siirros-, ruhje- ja breksiavyöhykkeen kanssa. Rotkossa ja sen seinämissä saa mitattua ainoastaan tämän ruhjeliuskeisuuden tapaisen kivilajien kulun. Ruhjeliuskeisuuden kaade on 75 SW pysty. Paikoin ruhjeliuskeisuus rotkossa erittäin selvä, mutta enimmäkseen ovat kivilajit ruhjoutuneita ja särkyneitä, ts. kivilajit ovat osaksi mukautuneet plastisesti siirroksiin yms., osaksi taas eivät. Norjalaisten geologien töitä johtaneen cand.real. T. Siggerud in mukaan on breksiassa paikoin piirteitä, jotka viittaavat eruptiivibreksiaan, mutta ainakin suurelta osalta on kysymyksessä kuitenkin tektoninen breksia. Pääasiallisina kivilajeina ovat vihreäkivet, albiittikivet (syeniitit) sekä erilaiset gneissit. Lisäksi on paikoin grafiittiliusketta. Kalsiittia on pieninä (n. 1-2 cm:n vahvuisina) juonina. Paikoitellen on heikkoa kiisupirotetta. Rotkon N- ja S-puolella olevilla tuntureilla on etupäässä graniitteja ja graniittiutuneita liuskeita. Kivilajien kulku on täällä likimain N 30 W. Radioaktiivisuus (ja uraanipitoisuus) on jakautunut erittäin epätasaisesti. Yleensä se esiintyy muutaman dm²:n suuruisina laikkuina tai muutaman kymmenen cm:n levyisinä juovina (juonina?). Radioaktiivisuus näyttää konsentroituneen pääasiassa punaruskeaan kivilajiin, jota norjalaiset nimittävät syeniitiksi. Sen lisäksi esiintyy radioaktiivisuutta myös muissakin kivilajeissa kuten amfiboliitissa. Tämä syeniitti voitaneen ehkä geneettisesti lukea alueen albiittikiviin kuuluvaksi. Njallavccessa se näyttää esiintyvän jokseenkin pystyinä siirrosvyöhykkeen suuntaisina laattoina. Syeniitin raesuuruus vaihtelee n. 1 mm:stä 10 mm:iin. Mikroskooppisten tutkimusten mukaan sen päämineraalina on andesiininen plagioklaasi (An ), jota on n % kivilajin mineraalikokoomuksesta. Muina mineraaleina esiintyy karbonaattia, kloriittia, malmirakeita, vähän sarvivälkettä ja turmaliinia, sekä paikoitellen vähän kvartsia. Suuret plagioklaasikiteet ovat särkyneet kappaleiksi ja niiden ympärillä

3 ja raoissa on runsaasti malmipigmenttiä ja malmirakeita. Karbonaatti on plagioklaasia nuorempaa ja muodostaa suurien läiskien ohella myös kapeita juonia. Kvartsia esiintyy sekundaarisesti raejonoina. Lisäksi on syeniitissä pintahietutkimusten mukaan kuparikiisua ja hematiitti-magnetiittia heikkona pirotteena ja hajarakeina. Magnetiittia on aina hematiitin yhteydessä ja tavallisesti se on sulkeumina hematiittirakeiden sisällä. Siggerudin mukaan on uraanipitoisen vyöhykkeen pituus n. 1 km ja pääasiallisena uraanimineraalina on hyvin hienojakoinen pikivälke, joka esiintyy plagioklaasirakeiden ympärillä ja raoissa. Lisäksi on tavattu myös hiven karnotiittia. Siggerudin mukaan on Njallavccen malmi syntytavaltaan jokseenkin puhdas impregnaatiobreksia, joskin uraani on konsentroitunut breksiavyöhykkeessä pääasiassa syeniittisiin kivilajeihin. Tutkimukset Tenomuotkan alueella Kallioperäkartan perusteella valittiin tutkimuskohteeksi Norjan rajan läheisyydessä oleva Skaittivaarrin Karravaarrin Ruunavuopion ja valtakunnanrajan välinen liuskevyöhyke. Tämän alueen läpi virtaa SSE suuntaan Lätäseno, joka on kuluttanut nykyisen uomansa läpi paksujen, sulamisvesivirtojen kaasaamien glasifluviaalikerrosten. Lätäsenon laaksossa on irtomaalajikerros paikoitellen hyvin paksu. Muutamissa kohdissa esimerkiksi Tenomuotakasta n. 1 km S, virtaa Lätäseno n m syvässä leikkauksessa. Maasto joen läheisyydessä on paikoitellen hyvin vaikeakulkuista jyrkkien rinteitten, suurten irtolohkareitten ja tiheän tunturikoivikon takia. Ylempänä, n m:n korkeuskäyrien välillä kasvillisuus vähenee ja irtomaapeite ohenee. Paljastumia on parhaiten läydettävissä Lätäsenon rannoilta, sekä lähellä olevien tunturin rinteiltä ja laelta. Pohjakarttoina käytettiin Suomen taloudellista karttaa 1: , karttalehtiä Lätäseno ja Porojärvi. Radioaktiivisissa tutkimuksissa käytettiin mittauslaitteina etupäässä pieniä geigermittareita (Philips PW 4010).

4 Kuten maist. A. Matiston tekemästä Enontekiön kallioperäkarttaluonnoksestakin ilmenee, seuraa Lätäsenon laakso tutkimusalueella kapeaa liuskevyöhykettä, johon kuuluu etupäässä vihreäkiviä ja amfiboliitteja sekä kiilleliuskeita. Tähän liuskevyöhykkeeseen liittyy useita albiittidiabaasi ja leukodiabaasi- (albiitti-karbonaattikivi) juonia. Lätäsenon itä- ja länsipuolella olevilla tuntureilla on graniittiutuneita liuskeita ja graniitteja. Kivilajien yleinen kulku on tutkimusalueella N W ja kaade NE. Tenomuotkan ja Skaittivaarrin kohdalla on Lätäsenon rantakallioissa liuskeisuuden kulku kuitenkin N E ja kaade SE. Tähän suuntaan yhtyy myös selvä rakoilu ja eräitä ruhjevyöhykkeitä. Jokseenkin kohtisuoraan tätä suuntaa vastaan on suunnassa N 80 W, kaade S toinen päärakoilusuunta, johon liittyy ruhjeliuskeisuutta, haarniskapintoja ja pieniä siirroksia. Suunnassa N 10 W, kaade jokseenkin pysty, on myös havaittu vähäisiä siirroksia ja rakoilua. Tenomuotkan NW-puolella on lisäksi liuskeisuutta ja rakoilua suunnassa N E, kaade SW. Uraaniprospektauksen kannalta ovat Njallavccen esiintymästä saatujen kokemusten mukaan mielenkiintoisimpia albiitti-karbonaattikivet ja niihin kiinnitettiin erikoista huomiota. Ne liittyvät tavallisesti tektonisoituneisiin vyöhykkeisiin ja leikkaavat monin paikoin kauniisti liuskeisuutta. Väriltään ne ovat yleensä vaaleita ja niitten rapautumispinta on tavallisesti ruskea tai punaruskea. Tenomuotkan ympäristössä on myös kapeita juonia ja pieniä breksioituneita paljastumia väriltään ruskean punertavaa karbonaattipitoista kivilajia, joka megaskooppisesti lähenee huomattavasti Njallavccen syeniittiä. Mikroskooppinen tutkimus osoittaa, ettei kivilaji sanottavasti poikkeakaan syeniitistä. Mineraalikokoomus on jokseenkin sama. Plagioklaasi on vähän albiittirikkaampaa (An 20-30), sekundääristä kvartsia on enemmän, eikä sarvivälkettä ole todettu lainkaan. Näihin juoniin liittyy magnetiittia ja kuparikiisua (hav. n:o 55/EP 56) ja paikoin heikkoa radioaktiivisuutta (hav. n:o 2/RL 56). Skaittivaarrin kohdalla Lätäsenon länsirannalla sisältää amfiboliittia leikkaava punertava plagioklaasi (An 20 ) karbonaattijuoni analyysin mukaan 0,03-0,05 % U. (hav. n:o 66/EP 56). Tenomuotkan ympäristössä on erikoisesti irtokivien joukossa suuria lohkareita, jotka ovat jokseenkin samaa kivilajia kuin Njallavccen syeniitti. Tällaisia lohkareita on runsaasti mm. Karravaarrin E-rinteen ja Vallivaaran SW-rinteen juurella. Eräissä lohkareissa on todettu heikkoa radioaktiivisuutta, mutta analysoimalla ei uraania ole voitu osoittaa. (hav. n:o 3/RL 56 ja 58/EP 56).

5 Viimeksi mainitussa havaintopaikassa on useita 0,5-1.5 m 3 :n suuruisia irtolohkareita, joiden mineraalikokoomus on sama kuin Njallavccen syeniitissä. Ne sisältävät mm. turmaliinia ja kuparikiisua sekä hematiittirakeita, joiden sisällä on magnetiittia. Lohkareiden suuri koko ja runsaus viittaavat siihen, että ne eivät ole pitkämatkaisia. Koska jään kuljetussuunta Tenomuotkan alueella on etelästä pohjoiseen, ovat lohkareet kotoisin Suomen puolelta. Vastaavalla kohdalla Norjassa vaihtelevat uurresuunnat S 10 E ja S 10 W välillä. Yhteenveto ja mahdolliset jatkotutkimukset Retken aikana saatiin tyydyttävä yleiskäsitys norjalaisten tutkimasta Njallavccen uraanimalmiaiheesta sekä vastaavalla kohdalla Suomen puolella olevien geologisten muodostumien mahdollisuuksista uraanimineralisaatioitten kannalta. Melko yksityiskohtaisista tutkimuksista huolimatta ei missään kohdassa Suomen puolelta tavattu selvää radioaktiivisuutta. Eräissä edellä kuvatuissa kohdissa oli hyvin heikkoa radioaktiivisuutta (korkeintaan 2-3 kertaa taustasäteilyä voimakkaampaa). Kolmesta voimakkaimmin radioaktiivisesta kohteesta otetuista näytteistä suoritettiin kemiallinen (fluorimetrinen) analyysi, mutta vain yhdestä näytteestä tavattiin heikkoja merkkejä uraanista. Näistä sinänsä kielteisistä tuloksista huolimatta lienee alue otettava huomioon eräänä varsin mahdollisena uraaniprospektauskohteena. Radioaktiivisista ja kemiallisista tutkimuksista saatuja tuloksia tarkasteltaessa on otettava huomioon, että valtaosa tutkituista paljastumista on joenrantapaljastumia, jotka tulva-aikana ovat veden huuhtomia. Useimmat uraanin mineraaleista ovat helposti rapautuvia ja uraani itse on hyvin helppoliukoinen alkuaine. Tästä syystä on mahdollista, että näissä paljastumissa kenties ollut uraani on vähitellen liuennut pois. Etenkin Kanadan peruskallioalueelta saatujen kokemusten mukaan (esim. Nininger: Minerals for Atomic Energy, siv ) ovat peruskallioalueitten reunaosat nuorempia muodostumia vastaan erityisen suotuisia uraanietsintäalueita. Tässä suhteessa tutkimusalue, joka sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä kaledonidien reunasta, näyttää varsin suotuisalta ja Njallavccen esimerkki on kiistattomana todisteena siitä, että uraanimineralisaatiota esiintyy tällä seudulla.

6 Kivilajit ja niitten tektoninen esiintymistapa ovat hyvin samanlaiset sekä Njallavccessa että vastaavalla kohdalla Suomen puolella. Njallavccen tapaista suurta ruhjevyöhykettä ei tosin tutkimusten aikana tavattu Suomen puolelta. Pieniä ruhjevyöhykkeitä oli tutkimusalueella melko runsaasti. Njallavccen kautta virtaavan puron yläjuoksu kulkee miltei N-S-suuntaisena ja ainoa Suomen puolelta tavattu uraanipitoinen kohta (hav. n:o 66/EP 56) sattuu aivan tämän puron yläjuoksun kautta piirretyn suoran jatkeelle. Tämän mukaan voisi ehkä olettaa, että Njallavccen ruhjevyöhyke kääntyy Njallavccen SW-puolella likimain N-S suuntaiseksi ja jatkuu Suomen puolelle. Ainoina viitteinä tästä ovat tällä hetkellä kuitenkin vain ko. puron suunta sekä Njallavccesta ja edellä mainitusta kohdasta Suomen puolelta tavatut uraanimineralisaatiot. Mitään geologisia kenttähavaintoja näitten kahden kohdan väliltä ei ole toistaiseksi käytettävissä. Mahdollisia jatkotutkimuksia ovat vaikeuttamassa monet seikat. Paljastumia on tutkimusalueella suhteellisen vähän ja irtomaapeite on paikoitellen hyvin paksu (10-40 m). Todennäköisesti ei yksityiskohtaistenkaan tutkimusten avulla voida löytää uusia paljastumia niin runsaasti, että paljastumatiheys olennaisesti muuttuisi. Yksityiskohtaisen ja luotettavan kuvan saaminen kallioperästä pelkästään paljastumahavaintojen avulla tulee olemaan hyvin työlästä tai mahdotonta. Myös geofysikaalisia ja geokemiallisia tutkimuksia ovat vaikeuttamassa vaikeakulkuinen maasto ja paksu irtomaapeite. Laajempia jatkotutkimuksia ajatellen ovat kuljetus- ja huoltovaikeudet erittäin suuret. Lähimmälle maantielle (Kilpisjärven tielle) on n. 40 km. Kuorma- tai maastoautoilla on ehkä mahdollista päästä n km:n päähän tutkimusalueesta (saksalaisten sodan aikana rakentamaa tietä pitkin Hirvasvuopioon). Vesilentokoneella voi laskeutua joko Melajärvelle tai Porojärvelle, mutta kummastakin on vielä km tutkimusalueelle. Lätäsenoa pitkin voi kulkea jokiveneellä, mutta lukuisten koskien vuoksi on suurten tavaramäärien kuljettaminen erittäin vaikeaa ja kallista.

7 Kunnollisten karttojen puute on tällä hetkellä pahimpana esteenä yksityiskohtaisten tutkimusten suorittamiselle. Ainoat nykyään käytettävissä olevat kartat ovat Suomen taloudellinen kartta 1: ja Suomen yleiskartta 1: Ennen ilmakuvien saamista ei yksityiskohtaisia tutkimuksia missään tapauksessa kannattane tehdä. Liittyy: Päiväkirjat: Raimo Lauerma 1956, Eero Pehkonen 1956 Kartta: M/ /Et-56 Analyysit: 5914, 5915, 5916 Ohuthieet: 6670, 6671, , 6705 Pintahieet: 4772, 4773