Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / / Espoon liikennekatsaus 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja Torsti Hokkanen Kaupunkisuunnittelulautakunta: merkitsee tiedoksi julkaisun Espoon liikennekatsaus Käsittely Päätös Käsittelyn alussa kuultiin Heini Peltosen pitämä liikennekatsaus. Kaupunkisuunnittelulautakunta: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Selostus Liikennesuunnitteluyksikössä on valmistunut Espoon liikennekatsaus Katsauksessa käsitellään Espoon jalankulkija-, pyöräilijä-, joukko- ja ajoneuvoliikenteen liikennemääriä vuodelta 2015, niiden aikaisempaa kehitystä sekä ajankohtaisia liikenneaiheita. Katsaus perustuu omasta liikennetietotoiminnasta ja yhteistyökumppaneilta saatuihin liikennetietoihin. Espoossa laskennoilla tuotettavilla tuloksilla on monia perustehtävien kannalta tärkeitä käyttötarpeita. Liikennelaskentojen tuloksia käytetään muun muassa maankäytön suunnittelussa, liikenneverkon parannustoimenpiteiden suunnittelussa, liikenne-ennusteiden laadinnassa, liikenneturvallisuustarkasteluissa, liikennemelulaskennoissa, liikenteen pakokaasupäästöjen alueellisissa määrityksissä ja joukkoliikenteen seurannassa. Liikennelaskennat ovat myös lähtökohta liikenteen tulevan kehityksen arviointiin. Kestävän kehityksen kulkumuotojen; jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen seurannan tarpeet ovat Espoossa vahvasti nousussa pyöräilyn edistämistavoitteiden, Espoo-tarinan sekä Espoo Kestävä kehitys -ohjelman liikenteeseen kohdistuvien ekologisten tavoitteiden mukana. Tämän liikennekatsauksen lisäksi julkaistaan tiedoiltaan kattavampi Liikenne Espoossa -raportti. Liikenne Espoossa -raportti toimitetaan verkkojulkaisuna Espoon kaupungin liikennesuunnittelun julkaisuissa.

2 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 2 / 2 Liikenteen seurantatiedot kootaan omista ja ulkoisista laskentajärjestelmistä Espoossa liikenteen kehitystä seurataan omilla liikennelaskennoilla ja ulkoista järjestelmistä saatavien tietojen avulla. Omaa liikennelaskentaa tehdään läpi vuoden kohdistuen autoliikenteen määriin ja nopeuksiin, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden määriin, sekä pysäköintialueiden ja laitosten käyttöasteiden ja liikennevirtojen selvityksiin. Ulkoisista järjestelmistä autoliikennetietoja kerätään Liikenneviraston automaattisesta mittausjärjestelmästä (LAM) ja joukkoliikennetietoja Helsingin seudun liikenne-kuntayhtymän (HSL) tilastointijärjestelmistä. Espoon teiden ja katujen autoliikennettä seurataan joka syksy noin 90 kiinteässä ja 120 muuttuvassa pisteessä kojelaskennoilla. Jalankulkijoiden määriä lasketaan käsilaskennoilla ja siirrettävillä konelaskimilla. Pyöräilijöitä lasketaan konelaskimilla kymmenessä pysyvässä laskentapisteessä. Lisäksi pyöräilijöitä lasketaan siirrettävillä laskentakoneilla ja käsilaskentoina. Joukkoliikenteen nousijamäärät saadaan HSL:ltä. HSL:n tilastojen avulla lasketaan myös arvio Espoossa alkavien tai päättyvien joukkoliikennematkojen määrästä. Liityntäpysäköintiä seurataan laskemalla kaikki Espoon bussi- ja junaliikennettä palvelevat liityntäpysäköintipaikat ja niiden käyttäjämäärät joka kevät ja syksy. Matkojen kulkumuoto-osuudet Espoossa tehtyjen matkojen kulkumuoto-osuudet ovat jalankululla 23 %, pyöräilyllä 8 %, joukkoliikenteellä 21 % ja henkilöautolla 48 % syksyn arkipäivänä (HSL 2012). Vuodesta 2008 vuoteen 2012 joukkoliikenteen kulkumuoto-osuus on pysynyt ennallaan, jalankulun ja pyöräilyn osuus noussut hiukan ja henkilöautoilun osuus laskenut 4 %. HSL:n liikkumistutkimus tehtiin seuraavan kerran vuonna 2014, tulokset on analysoitavissa vuoden 2016 kuluessa. Pyöräilijämäärät olivat kaikkien aikojen suurimmat vuonna 2015 Pyöräilijämäärät olivat kaikkien aikojen suurimmat sekä kaupunkikeskuksissa että kaupunkikeskustojen välillä. Keskuksissa pyöräilijämäärät olivat 31 % suuremmat ja kaupunkikeskustojen välisillä reiteillä 19 % suuremmat kuin edellisenä vuonna. Tosin vuonna 2014 pyöräilijämäärät notkahtivat hiukan edellisestä. Kymmenessä vuodessa pyöräilijämäärät ovat kasvaneet keskuksissa 51 % ja keskustojenvälisillä reiteillä 71 %. Yli kolmasosa Espoon liityntämatkoista tehdään polkupyörällä. Kuitenkin vuonna 2015 polkupyöräliityntäpaikkojen käyttö vähentyi edellisestä vuodesta noin 16 %.

3 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 3 / 3 Junaliikenne kasvoi, bussiliikenteessä laskua Yhteenlaskettuna bussiin ja junaan noustiin 1 % vähemmän vuoden takaiseen verrattuna. Edellisjakson tavoin junaliikenne kasvatti suosiotaan ja bussiliikenteen vähentyessä. Bussi- ja junaliikennejärjestelmässä ei tapahtunut suuria muutoksia liikennöintisuunnitelman ajovuonna 6/2014 6/2015. Vaikka yli 80 % Espoon joukkoliikennematkoista tehdään edelleen bussilla, junalla tehtyjen matkojen osuus on kasvanut voimakkaasti. Junaan noustiin kertaa marraskuisena arkipäivänä vuonna Se on 1200 kertaa enemmän (+5 %) kuin edellisvuonna. Suurinta kasvu oli Keran (+11 %), Tuomarilan (+8 %) ja Kauklahden (+6 %) asemilla. Bussiin noustiin kertaa marraskuisena arkipäivänä vuonna Se on 2500 nousua vähemmän (-2 %) kuin edellisvuonna. Metron rakentamiseen liittyen bussiliikenne hidastui ja jouduttiin käyttämään poikkeusreittejä. Rakentamisenaikaiset järjestelyt näkyvät esimerkiksi Niittykummussa Merituulentiellä. Autoliikenteen kokonaismäärässä ei muutosta edellisvuoteen Viimeisen kymmenen vuoden aikana Espooseen tulleen uuden maankäytön tuottama autoliikenteen kasvu on kohdistunut lähinnä moottori- ja kehäteille. Vuonna 2015 autoliikenteen kasvu valtion teiden osalta oli 0,9 % ja Espoon katujen osalta vähenemä -1,8 %. Vuonna 2015 Espoossa autoliikenteen määrä on kiinteiden laskentapaikkojen perusteella pysynyt suunnilleen samana kuin edellisenä vuotena. Espoossa autoliikenteen määrä pysyi saman nyt jo neljättä perättäistä vuotta. Asukasmäärä on samana aikavälinä kasvanut noin 5 %. Espoon liikennettä seurataan itäisellä ja läntisellä kuntarajalla, sekä Espoon sisällä poikittaislinjalla. Liikenteen määrä on kasvanut eniten itäisellä linjalla Vantaan ja Helsingin rajalla kasvun ollessa 2,3 % edellisvuodesta. Myös länsirajalla liikenne on kasvanut edellisvuoteen nähden ja on noin 2 %. Espoon sisällä poikittaislinjan liikenne on kasvanut noin 0,5 % edellisvuodesta. Autojen liityntäpysäköintipaikkojen käyttöaste kasvoi 85 prosenttiin edellisvuoden 82 prosentista. Täysimmät alueet olivat Tuomarila (100 %), Hanasaari (99 %) ja Espoon keskus (98 %). Espoon liikennekatsaus 2016 jaetaan kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa painettuna. Tiedoksi - HSL - Uudenmaan ELY-keskus - Kauniaisten kaupunki - Tekninen lautakunta

4 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 4 / 4 - Kaupunginhallitus

5 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2017 Sivu 1 / 1 1665/2016 08.00.00 95 Espoon liikennekatsaus 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 3477/2016 02.08.00 217 Liikennebarometri 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2017 1 (5) 2 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2016 (a-asia) HEL 2017-003541 T 08 00 00 Hankenumero 0861_3 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut Yleistä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1405/01.00.02/2014 94 Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 1116/2016 01.00.02 101 Henkilöstökertomus vuodelta 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 04.02.205 Sivu / 4940/0.03.0/204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 74 0.2.204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 3 2..205 Espoon liikenneverkkovisio, pöydälle 0.2.204, pöydälle 2..205

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 3045/10.02.03/2013 47 Nihtisilta, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 130137, 54. kaupunginosa Kilo Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 60 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa Valmistelijat / lisätiedot: Markku Antinoja,

Lisätiedot

HSL ja itsehallintoalueet

HSL ja itsehallintoalueet HSL ja itsehallintoalueet Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL Strategia teoiksi Mitä HSL tekee? Perustettu 2009 Vastaa Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2017 Sivu 1 / 1 1725/2017 08.00.00 96 Liikenteen tavoiteverkkojen päivitys Valmistelijat / lisätiedot: Samuel Tuovinen, puh. 046 877 1840 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 12.4.2016 66 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa,

Lisätiedot

Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna Kuntatekniikan keskus

Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna Kuntatekniikan keskus Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna 21 Kuntatekniikan keskus Vantaan kaupunki Maankäytön ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus Kehittämisyksikkö Teksti ja taulukot: Jaana Virtanen ja Timo Väistö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 5581/2015 08.00.00 8 Espoon liikenneverkon kehittämisohjelma Valmistelijat / lisätiedot: Markku Antinoja, puh. 050 344 8046 Juhani Lehikoinen, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 154. Tekninen lautakunta 18.12.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 154. Tekninen lautakunta 18.12.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 18.12.2012 Sivu 1 / 1 5214/00.01.03/2012 154 Espoon liikenneonnettomuusraportti ja katsaus pitkäaikaiseen liikenneturvallisuustyöhön Valmistelijat / lisätiedot: Saarinen Tuomo, puh.

Lisätiedot

Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY)

Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY) Tekninen lautakunta 102 13.08.2015 Kunnanhallitus 205 24.08.2015 Kunnanvaltuusto 83 31.08.2015 Kunnanhallitus 254 19.10.2015 Maankäyttölautakunta 125 28.10.2015 Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien

Lisätiedot

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia HSL tarjoaa kattavat liikkumismahdollisuudet sekä luo edellytykset elinvoimaiselle ja viihtyisälle Helsingin

Lisätiedot

Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014.

Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014. 1 (5) Asianumero 3224/10.02.03/2013 Aluenumero 220506 Otaniemen keskus 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit 10001 tontit 10 ja 11, 10016 tontti 3, 10017, 10018 tontit 3, 7 ja osa tonttia 4, 10019 tontti

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2014

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2014 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2014 Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti 2014 2 7.8.2015 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta.05.06 Sivu / 58/06 0.0.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60.4.06 Kaupunkisuunnittelulautakunta 66 6.4.06 76 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet

Lisätiedot

Liikenne ja autonomistajuus

Liikenne ja autonomistajuus Liikenne ja autonomistajuus Matleena Lindeqvist/ HSL matleena.lindeqvist[at]hsl.fi Päivitetty 1.3.2017 Liikenne ja autonomistajuus Liikennemäärät Henkilöauto heys Helsingin seudun kunnissa 1969 2015 Henkilöautotiheyden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Liikenteellinen arviointi

Liikenteellinen arviointi Uudenmaan kaupan palveluverkko Liikenteellinen arviointi Tiivistelmä 7.5.2012 Strafica Oy/Hannu Pesonen Liikennearvioinnin sisältö ja menetelmä Uudenmaan kaupan liikenteellinen arviointi on laadittu rinnan

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 198 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta julkisella liikenteellä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto. Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2011

Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto. Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2011 Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsinki Suunnittelee 212:2 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 211 Autokanta kasvoi Vuoden 211 lopussa Helsingissä oli rekisteröitynä yhteensä lähes 28

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 18.05.2016 Sivu 1 / 1 1339/2016 00.01.02 42 Teknisen lautakunnan lausunto Espoon ilmasto-ohjelmasta 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Timo Virtanen, puh. 050 360 3292 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 920/10.03.01/2012 Tekninen lautakunta 7 23.1.2013 53 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tiesuunnitelmasta Länsiväylän (kt

Lisätiedot

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Joukkoliikenteen vuorovälien tihentämisen vaikutuksia on tutkittu laatimalla HSL:n liikennemallilla malliajoja. Malliajon avulla saadaan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q4/

Osavuosikatsaus Q4/ Osavuosikatsaus Q4/ 1.1. 31.12.2011 HSHL 14.2.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tilinpäätösennuste HSL-liikenteessä tehtiin 336 milj. matkaa, 9 milj. matkaa edellisvuotta enemmän Matkustajakilometrejä

Lisätiedot

Katsaus pääkaupunkiseudun työmatkavirtoihin 2015

Katsaus pääkaupunkiseudun työmatkavirtoihin 2015 Katsaus pääkaupunkiseudun työmatkavirtoihin 2015 HSY seutu- ja ympäristötieto 6.6.2015 Katsauksen sisältö: 1. Työmatkasukkuloinnin karttasarjat 2. Työmatkasukkuloinnin kehitys 3. HSY:n työmatkasukkulointia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Ympäristölautakunta 22.10.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Ympäristölautakunta 22.10.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 22.10.2015 Sivu 1 / 1 1001/11.01.04/2013 91 Espoon meluntorjunnan toimintasuunnitelman 2013-2017 toteutuminen Valmistelijat / lisätiedot: Kari Kavasto, puh. 050 368 4126 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 Kaupunginhallitus 381 17.12.2012 189 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 3496/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 231 14.12.2016 62 Ruusutorppa I muutos, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 111603, 51. kaupunginosa

Lisätiedot

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa.

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa. 3.11.2014 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 VR-konsernin liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 348,9 (382,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski 7,0 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa.

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa. 6.5.2013 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 VR-konsernin liikevaihto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 310,4 (331,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1 863/2016 02.05.05 92 VR-Yhtymä Oy:n omistamien Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n osakkeiden lunastaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 2480/2013 10.02.03 30 Lahnus-Korpilampi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 720604, 87. kaupunginosa Lahnus Valmistelijat

Lisätiedot

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022 23.8.2011 Ville Lehmuskoski Projektin tavoitteet Vastata ennustettuun poikittaisliikenteen kysynnän merkittävään kasvuun Linjaston kehittäminen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013

Sisällysluettelo. Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013 JALANKULUN JA PYÖRÄILYN LIIKENNEMÄÄRÄT 2012 Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Yleistä... 3 Jalankulkijoiden ja pyöräilyn liikennemäärät

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p.

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p. Hallitus 163 23.11.2010 JOUKKOLIIKENTEEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET VUONNA 2009 393/07/71/711/2010 hall 163 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p. 4766 4330,

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 MAAKUNTAKAAVA 2040 Yleistietoa liikennetutkimuksesta Toteutettiin syksyllä 2012 Tietoa liikennesuunnittelun tueksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2463/2016 10.03.00 121 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen määrääminen osalle Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan aluetta Valmistelijat /

Lisätiedot

Kuurinniityn asukaskyselyn yhteenveto

Kuurinniityn asukaskyselyn yhteenveto Kuurinniityn asukaskyselyn yhteenveto Kysely tehty 23.3-7.4.2016 Esityksen sisältö Lyhyt kertaus syksylle suunniteltuihin bussilinjojen muutoksiin. Kyselyn vastausten keskeisin palaute. Kartta kouluista,

Lisätiedot

Julkisen liikenteen suoritetilasto Lähde: Liikenneviraston julkaisu 6/2017

Julkisen liikenteen suoritetilasto Lähde: Liikenneviraston julkaisu 6/2017 Julkisen Lähde: Liikenneviraston julkaisu 6/2017 Julkisen liikenteen matkustajat 2015 Yhteensä 599,4 miljoonaa matkustajaa Bussi 58,0 % Lento 0,4 % Taksi 8,9 % Muut 0,3 % Metro 10,5 % Juna Raitiovaunu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 38 Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2016 HEL 2017-000445 T 08 00 00 Hankenumero 0861_8 Päätös päätti merkitä tiedoksi tutkimuksen, jossa on selvitetty helsinkiläisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2017 Sivu 1 / 1 1067/2017 00.01.02.02 Kaupunkisuunnittelulautakunta 75 28.3.2017 78 Kaupunkisuunnittelulautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen, pöydälle 28.3.2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 5299/2016 08.01.00 Tekninen lautakunta 26 15.3.2017 Kaupunginhallitus 100 3.4.2017 55 Valtuustoaloite muun kuin metroverkon liikenteen sujuvuuden varmistamiseksi ja parantamiseksi

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2011

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2011 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 211 Liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 211 Liikennemääräraportti 11.9.212 TAMPEREEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 25.08.2014 Sivu 1 / 1 3421/08.01.00/2014 48 HSL-kuntien ja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän keskinäisen Länsimetron ja Kehäradan joukkoliikenneinfran kustannusten jakamista koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnittelu 30.3.2004. Kevyen liikenteen laskennat Espoossa 2003

Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnittelu 30.3.2004. Kevyen liikenteen laskennat Espoossa 2003 Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnittelu 30.3.2004 Kevyen liikenteen laskennat Espoossa 2003 Kansikuva: Leppävaaranraitti Pohjois - Leppävaarassa Kuvaaja: Tuula Nykänen Julkaisija: Espoon kaupunkisuunnittelukeskus

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti

Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti Avainindikaattorit 2013 Irma Karjalainen Tulosaluejohtaja, HSY HSY:n ilmastoaamiainen 19.11.2014, Helsinki Avainindikaattorit 1. Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Luettelo kohteiden linjoista ja reiteistä on jäljempänä. Bussiliikenteen tarjouskilpailu 37/2015. Tarjouskilpailussa mukana olevat kohteet ovat:

Luettelo kohteiden linjoista ja reiteistä on jäljempänä. Bussiliikenteen tarjouskilpailu 37/2015. Tarjouskilpailussa mukana olevat kohteet ovat: Hallitus 164 08.12.2015 BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 RATKAISU 280/07.71.711/2015 Hallitus 164 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Reijo Mäkinen, p. 4766 4230;

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.05.2015 Sivu 1 / 1 3224/10.02.03/2013 83 Otaniemen keskuksen jatkosuunnitelman tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot: Ossi Keränen, puh. 050 347 5632 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 806/2017 08.00.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 50 2.3.2017 54 Huoltoasemaselvitys, pöydälle 2.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Marno Hanttu, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 05.10.2016 Sivu 1 / 1 600/2016 10.02.03 169 Keilaniemi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 220829, 10. kaupunginosa Otaniemi Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Työn tarkoitus Lähtökohdat työlle Suunnitteluperiaatteet Vaikutukset Asukasvuorovaikutus Mitä seuraavaksi

Lisätiedot

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus Hallitus 10 08.12.2015 10 MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/07.71.711/2015 Hallitus Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p.

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 3816/10.02.03/2013 81 Tuomarila I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 611115, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.05.2017 Sivu 1 / 1 [Ennakkotieto] 1404/2017 08.01.00 Kaupunginhallitus 139 8.5.2017 75 Valtuustoaloite ilmaisista joukkoliikennematkoista koululuokkien retkille Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on alle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksesta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5324/2015 02.05.00 20 Esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksesta Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Greta Hämäläinen,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 05 Taloustutkimus Oy Marraskuu 05 Tuomo Turja 09..05 SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO.... Tutkimuksen

Lisätiedot

Liikenne Espoossa 2010. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö 13.4.2011

Liikenne Espoossa 2010. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö 13.4.2011 Liikenne Espoossa 21 Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö 13.4.211 ESIPUHE Espoossa on tehty järjestelmällisesti liikennelaskentaa ja -tutkimusta 196-luvulta lähtien. Vuosina 1996-27

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2016 Sivu 1 / 1 5581/2015 08.00.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 8 20.1.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 15 3.2.2016 61 Espoon liikenneverkon kehittämisohjelma, pöydälle

Lisätiedot

Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa

Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa Pekka Sauri Apulaiskaupunginjohtaja, Helsinki Tulevaisuuden liikenne- ja innovaatiopolitiikka 27.1.2014 Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsinki Suunnittelee 215:3 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 214 Liikennekäytössä lähes saman verran autoja Automääriä tarkasteltiin pitkään ajoneuvojen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.05.2016 Sivu 1 / 1 1392/2016 11.01.01 50 Lausunto Helsingin ympäristölautakunnalle Helsingin kaupungin ilmansuojelusuunnitelman 2017-2024 luonnoksesta Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

absoluuttisia matkustajamääriä havaitaan kuitenkin huomattavasti suurempi työssäkäyntiliikenteen kasvu Lahden seudun ja pääkaupunkiseudun

absoluuttisia matkustajamääriä havaitaan kuitenkin huomattavasti suurempi työssäkäyntiliikenteen kasvu Lahden seudun ja pääkaupunkiseudun PITKÄN MATKAN TYÖSSÄKÄYNTILIIKENNE HYÖTYY NOPEISTA RATAYHTEYKSISTÄ Liikennemäärät Turun seudun ja pääkaupunkiseudun välillä ovat kasvaneet huomattavasti vuodesta 2005. Myös Lahden ja pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 4219/2016 10.03.01 20 Lausunnon antaminen tiesuunnitelmasta maantien 120 (Vihdintie) parantaminen maanteiden 1324 ja 11365 liittymän kohdalla Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 79. Paikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoushuone, Kirkkojärventie 6 B, Espoon keskus

Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 79. Paikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoushuone, Kirkkojärventie 6 B, Espoon keskus Espoon kaupunki Pöytäkirja Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 79 Kokoustiedot Aika 26.04.2016 tiistai klo 17:45-19:15 Paikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoushuone, Kirkkojärventie 6

Lisätiedot

Juhlaseminaari 9.2.2010. Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne

Juhlaseminaari 9.2.2010. Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Juhlaseminaari 9.2.2010 Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Miksi seudullinen liikenneorganisaatio? 1. Toimiva liikennejärjestelmä on seudun kansainvälinen kilpailuvaltti. 2. Helsingin seudun

Lisätiedot

Alustava toiminta- ja taloussuunnitelma

Alustava toiminta- ja taloussuunnitelma Alustava toiminta- ja taloussuunnitelma 2012-2014 HSLH 31.5.2011 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n strategia 2018 Toimintamenot v. 2012, yhteensä 554,8 milj. euroa Muut palvelujen ostot 4,4

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 07.05.2014 Sivu 1 / 1 1049/10.03.01/2014 58 Vastauksen antaminen valtuustoaloitteeseen koskien moottoriteiden bulevardisoinnin selvittämistä Valmistelijat / lisätiedot: Marianne

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Tervetuloa asukasiltaan! 2 29.11.2017 HSL:n yhteistyöalue 7 kuntaa: Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Kerava, Kirkkonummi, Sipoo. 1.1.2018 Siuntio ja Tuusula Perussopimuksen

Lisätiedot

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIEKSAN KAUPUNKI Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi Selostus LUONNOS, joka päivitetään kaavan edistyessä

Lisätiedot

Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella

Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella Marko Vihervuori PLL vuosikokousseminaari Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Liikkumistutkimuksen esittely 2. Liikkumisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.03.2017 Sivu 1 / 1 1060/2014 10.02.02 74 Katsaus Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavaluonnoksen selvityksiin, alue 722300 Valmistelijat / lisätiedot: Seija Lonka, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 235 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 442101, 31. kaupunginosa Kaitaa Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (7) 343 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2014-2017

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 0 Taloustutkimus Oy Marraskuu 0 Tuomo Turja 9..0 Pauliina Aho SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO....

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 2500/2016 02.08.00 Tekninen lautakunta 99 19.10.2016 336 Valtuustoaloite kaupunkipyörien hankkimiseksi Espooseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Nyberg,

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 8

Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 8 Espoon kaupunki Pöytäkirja Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.08.2016 Sivu 1 / 8 Kokoustiedot Aika 24.08.2016 keskiviikko klo 17:50-21:00 Kaupunkisuunnittelulautakunnan tavanomainen kokoustyöskentely keskeytettiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 2 / 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 2 / 2 Valtuusto 08.06.2015 Sivu 1 / 1 4906/11.00.01/2014 Kaupunginhallitus 178 11.5.2015 100 Valtuustoaloite vähäpäästöisten autojen edistämisohjelman toteuttamisesta pääkaupunkiseudulla Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2016 Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti 2016 2 4.9.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Asukastilaisuuden Raportti Aihe: "Länsimetron liityntäliikenne Suur-Espoonlahden alueella Aika: 18 Maaliskuuta 2014 klo 18 20.30 Paikka: Soukan palvelutalo

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA Liikennemääräraportti 2013 Liikennemääräraportti 2013 2 16.6.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Yleistä... 3 Tampereen ajoneuvokannan kehitys... 3 Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö

Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Vilja Tähtinen/ HSY vilja.tahtinen[at]hsy.fi Päivitetty 1.3.2017 Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Yhdyskuntarakenne ja työpaikat Liikkuminen Ympäristö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.12.2014 Sivu 1 / 1 2256/10.03.01/2014 130 Merituulentien plv 41-950 (sisältää Niittytorin), Haukilahdenkadun plv 0-295, Niittyportin plv 0-350 (sisältää Niittyportin LP- alueen),

Lisätiedot

Espoon liikenneverkkovisio. Petri Suominen Soukan palvelutalo

Espoon liikenneverkkovisio. Petri Suominen Soukan palvelutalo Espoon liikenneverkkovisio Petri Suominen Soukan palvelutalo 16.4.2015 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHTIA 16.4.2015 2 Tavoitteet Ohjaa liikenneverkon strategista suunnittelua ja palvelee maankäytön kehityskuvaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsinki Suunnittelee 214:2 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 213 Liikennekäytössä lähes saman verran autoja Automääriä on pitkään tarkasteltu ajoneuvojen

Lisätiedot