Liikenne Espoossa Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikenne Espoossa 2010. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö 13.4.2011"

Transkriptio

1 Liikenne Espoossa 21 Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö

2 ESIPUHE Espoossa on tehty järjestelmällisesti liikennelaskentaa ja -tutkimusta 196-luvulta lähtien. Vuosina Espoossa julkaistiin erilliset ajoneuvoliikenteen ja kevyen liikenteen tutkimusraportit. Erillistä joukkoliikenneraporttia ei tuolloin tehty. Vuonna 28 päätettiin yhdistää ajoneuvo- ja joukkoliikenteeseen sekä kävelyyn ja pyöräilyyn liittyvien tutkimustulosten julkaiseminen samaan, vuoden 28 liikenneraporttiin. Tuolloin julkaistun Liikenne Espoossa 28 -raportin tavoitteena oli antaa kokonaisvaltainen kuva Espoon liikennejärjestelmästä. Liikenne Espoossa 21 -raportissa on jatkettu samaa tutkimusrakennetta kuin vuoden 28 raportissa. Sen tavoitteena on antaa tutkimustuloksiin perustuva kokonaiskuva kaikista liikennemuodoista Espoossa. Raportin tutkimuksia varten on Espoon teknisestä keskuksesta saatu katuverkon muutos-, pituus- ja haltijatietoja, tiedot Espoon liikenneonnettomuuksista, sekä mahdollisuus liikennevalopalvelimen käyttöön liikennemäärätietojen keräämiseksi. Helsingin seudun liikenteeltä ja VR-Yhtymä Oy:ltä on saatu joukkoliikennetietoja ja Aalto-yliopiston TKK:n liikennelaboratoriolta Otaniemen liikennemäärätietoja. Liikennevirastolta on saatu oikeudet LAM-portaalin ja ELY-keskukselta lupa valtion teillä olevien induktiosilmukoiden käyttöön. Raportin tekijät kiittävät kaikkia niitä henkilöitä jotka näissä organisaatioissa ovat myötävaikuttaneet raportin tutkimuksissa tarvittujen tietojen saantiin. Liikenteen yleissuunnittelun ja tutkimuksen vastuualue on laatinut Liikenne Espoossa 21-julkaisun osana Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen liikennesuunnitteluyksikön tutkimustyötä. Tutkimuksiin ja raportin laadintaan ovat osallistuneet seuraavat henkilöt: Petri Suominen Risto Tetri Eero Rouhiainen Pekka Korpi-Hyövälti Reijo Simola Seija Lumme Tuula Nykänen Hannamari Hänninen Aulis Palola Pia Niemi Mikko Savelainen suunnittelupäällikkö tutkimusteknikko liikenneinsinööri suunnitteluinsinööri tutkimusavustaja tutkimussihteeri suunnitteluavustaja suunnitteluavustaja liikenneinsinööri kesätyöntekijä kesätyöntekijä Lisätietoja antaa Risto Tetri, puh. (9) tai Raportti on myös pdf- muodossa Espoon kaupungin internet-sivuilla Kansikuva: Kuvaaja: Julkaisija: Koululaisia Kirkkokadun bussipysäkillä Espoon keskuksessa Tuula Nykänen Espoon kaupunki Kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö PL 43, 27 ESPOON KAUPUNKI Puhelin (9) Faksi (9) Internet ISBN: Liikenne Espoossa 21 (nid) ISBN Liikenne Espoossa 21 (pdf) ISBN Liikenne Espoossa 21

3 SISÄLLYSLUETTELO sivu ESIPUHE 2 TIIVISTELMÄ - SAMMANDRAG 4 JOHDANTO 6 PERUSTIETOJEN KERÄYS 7 Ajoneuvolaskennat 7 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat 7 Joukkoliikenteen matkustajalaskennat 7 TAUSTATIEDOT 8 Asukas- ja automäärät Espoossa Muutokset liikenneverkossa 21 8 Merkittävimmät joukkoliikenteen linjastomuutokset 8 LIIKENNEMÄÄRIEN KEHITYS JA VAIHTELU 1 Liikennemäärien kehitys Liikennemäärien kehitys Liikenteen vaihtelu vuonna Liikennesuorite LIIKENNE MAANTEILLÄ, PÄÄKADUILLA JA RANTARAITILLA 2 Ajoneuvoliikenteen kehitys maanteillä ja pääkaduilla 2 Kävelyn ja pyöräilyn kehitys rantaraitilla 2 Väylähankkeiden vaikutukset liikennemääriin 21 MUITA LASKENTATULOKSIA 24 Koulureittikohteet 24 Pyöräilykypärän käyttö 25 Liittymälaskennat 25 Viacount-laskennat Espoosssa 26 Liitteet Liite 1 Kiinteät autoliikenteen liikennelaskentapisteet Liite 2 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskentojen kohteet v. 21 Liite 3 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskentojen kohteet ja arvioitu liiken teen koostumus Liite 4 Pyöräilytietoa Espoon silmukkapisteistä 21 Liite 5 Autoliikenne Espoon silmukkapisteissä 2 21 Liite 6 Pyöräilijälaskennat Espoossa vuosina Liite 7 Syksyn 21 keskimääräinen arkivuorokausiliikenne Liite 8 Raskaan liikenteen osuus syksyn arkivuorokausiliikenteestä v. 21 Liite 9 Liikennemäärämuutokset syksystä 29 syksyyn 21 Liite 1 Liittymälaskentojen tulokset v. 21 Taulukot Taulukko 1 Syksyn keskimääräiset liikennemäärät laskentalinjoilla Taulukko 2 Liityntäpysäköinti 2 21 Taulukko 3 Liikennemäärät Nuijalantien ympäristössä Taulukko 4 Koululaislaskentojen tulokset sekä koululaisten kypäränkäyttö Kuvat Kuva 1 Espoon asukasmäärä Kuva 2 Autojen määrä Espoossa Kuva 3 Autotiheys Espoossa Kuva 4 Työmaat ja muutokset liikenneverkossa 21 Kuva 5 Liikennemäärät laskentalinjoilla: syksyn keskimääräinen arkivuorokausiliikenne 21 ja muutos Kuva 6 Pyöräilijämäärät arkisin kesällä Espoon laskinpisteissä Kuva 7 Joukkoliikenteen nousijamäärät Espoon pysäkeiltä ja asemilta 21 Kuva 8 Liikennemäärien kehitys laskentalinjoilla Kuva 9 Jalankulkija- ja pyöräilijämäärien kehitys eräissä kohteissa Kuva 1 Pyöräilyn ja jalankulun kehitys 2 21 Kuva 11 Joukkoliikenteen nousijamäärät Espoon pysäkeillä ja asemilla 2 21 Kuva 12 Asukasmäärän ja kulkutapojen kehitys Kuva 13 Keskimääräisen arkivuorokausiliikenteen suhde viikon 37 KAVL:een Kuva 14 Pyöräilyn tuntijakaumia eräissä silmukkapisteissä Kuva 15 Pyöräilyn kausivaihtelu Länsiväylällä huhti elokuussa 21 Kuva 16 Espoon liikennesuorite 21 Kuva 17 Asukkaiden ja autojen määrä sekä liikennesuorite Espoossa Kuva 18 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat rantaraitilla Kuva 19 Kypärän käyttö eri kellonaikoina Kuva 2 Liittymälaskennat 21 Kuva 21 Jalankulkija- ja pyöräilijäliikenteen vaihtelua esittävä diagrammi Toppelundista kesällä 21 Liikenne Espoossa 21 3

4 TIIVISTELMÄ Tässä raportissa tarkastellaan vuoden 21 liikennemääriä. Ajoneuvo- ja joukkoliikenteen matkojen osalta määrät ovat syksyltä, kävelyn ja pyöräilyn osalta kesältä. Vuonna 21 Espoossa tehtiin ajoneuvoliikennelaskennat laskentakojeilla noin 19 poikkileikkauksessa, lisäksi liikennemäärätietoja saatiin noin 4 poikkileikkauksesta, jossa oli liikennevalot. Liittymien liikennevirrat laskettiin käsin kolmesta liittymästä Espoossa laskettiin vuonna 21 jalankulkijoita ja pyöräilijöitä käsin 46 paikassa yhteensä 49 laskennan verran aamutai iltapäivällä tai päivällä. Pyöräilijöitä ja jalankulkijoita laskettiin myös kojelaskentoina Viacount-mikroaaltolaskimilla kymmenessä paikassa. Lisäksi pyöräilijöitä laskettiin silmukkalaskimilla yhdeksässä pysyvässä laskentapaikassa noin neljän kuukauden ajan. Laskennat kohdistettiin pitkän matkan yhteyksiä palveleville pyöräteille, rantaraitille, eräille koulureiteille, poikittaislinjalle sekä kaupungin länsi- ja itärajalle. Syksystä 29 syksyyn 21 ajoneuvoliikenne kasvoi Espoossa kojelaskentojen mukaan 1, %. Liikennemäärä kasvoi valtion maanteillä keskimäärin 1,6 % ja väheni Espoon katuverkolla keskimäärin,7 %. Espoon asukasmäärä kasvoi vastaavana aikana 1,5 % ja autokanta 4,1 %. Laskentakohteissa kypärää käytti 55 % kaikista pyöräilijöistä, edellisvuonna 6 %. Kypärän käyttö on vähentynyt edellisestä vuodesta ensimmäisen kerran sinä aikana, kun käyttöä on seurattu. Joukkoliikenteen nousujen määrä busseissa kasvoi vuodesta 29 vuoteen 21 noin 9 %. Syksyllä 21 Espoon rautatieasemilta nousi juniin arkivuorokautena noin 21 7 matkustajaa. Syksyllä 29 luku oli noin Nousujen määrä juniin on viime vuosina heilahdellut edestakaisin niin, että nousijamäärä on kasvanut vain vähän vuodesta 27. Joukkoliikenteen nousijamäärät Espoossa ovat kasvaneet kymmenessä vuodessa noin 13 %. Junamatkojen määrä on lähes kaksinkertaistunut ja bussien käyttö lisääntynyt noin viisi prosenttia. Pitkällä aikavälillä joukkoliikenteen käyttö on kasvanut suunnilleen samassa tahdissa asukasmäärän kanssa. Syksyllä 21 nousujen määrä oli kaikkien aikojen korkein Espoossa sekä bussi- että junaliikenteessä. Asiasanat: liikennelaskenta, jalankulku, pyöräily, kevyt liikenne, joukkoliikenne, autoliikenne Kehä II:n nykyinen osuus avattiin liikenteelle vuonna 2. Uuden kehätien avaamisella oli suuri vaikutus siihen, että autoliikenne on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut lähinnä pääväylillä. Eräiden Mankkaan, Tapiolan ja Olarin kokoojakatujen liikenteestä on siirtynyt Kehä II:lle jopa puolet. Siirtymä alemmalta katuverkolta moottori- ja kehäteille on jatkunut myös Kehä II:n avaamisen jälkeen. Kaiken kaikkiaan autoliikenne on kasvanut suunnilleen samaa vauhtia kuin Espoon asukasmäärä. Liikennesuorite kasvoi vuodesta 29 vuoteen 21 noin 1,6 %. Pyöräilyn ja kävelyn pitkään jatkunut kasvu taittui. Pyöräilijämäärä kaupunkikeskuksissa väheni keskimäärin 4 % edellisenä vuonna havaitusta ja pitkän matkan yhteyksillä pyöräilijämäärä pysyi suunnilleen samana (+1 %) kuin edellisenä vuonna. Useita vuosia jatkunut keskustojen jalankulkijamäärien voimakas kasvu pysähtyi. Jalankulkijoiden määrät vähenivät keskimäärin 3 %. Pyöräilyn ja jalankulun määrä vaihtelee vuosittain ja vuoden aikana niin paljon, että selkeää trendiä on vaikea löytää. Pyöräilijämäärä on kasvanut kymmenessä vuodessa sekä keskuksissa että keskusten välisillä pyöräteillä noin 5 %. Jalankulkijamäärä keskuksissa on lisääntynyt kymmenessä vuodessa yli 1 %. Kehitys ei kuitenkaan ole ollut kaikissa keskuksissa samansuuntainen. Vanha Saunalahdentie. 4 Liikenne Espoossa 21

5 SAMMANFATTNING I denna rapport granskas trafikmängderna för år 21. Trafikmängderna för resorna i fordons- och kollektivtrafiken är från hösten och för gång- och cykelresorna från sommaren. År 21 räknades fordonstrafiken i Esbo maskinellt i cirka 19 tvärsektioner. Dessutom erhölls i cirka 4 tvärsektioner trafikmängder från trafikljusen. Trafikströmmarna räknades för hand i tre anslutningar. År 21 räknades fotgängare och cyklister för hand i 46 punkter i Esbo. Totalt utfördes 49 räkningar under morgonen, dagen eller eftermiddagen. Fotgängare och cyklister räknades också maskinellt med Viacount-mikrovågsräknare i tio punkter. Därtill räknades cykeltrafiken maskinellt med induktionsslingor i nio permanenta räkningspunkter i cirka fyra månaders tid. Räkningarna utfördes på cykelvägar som tjänar långväga färder, strandpromenaden, några skolrutter, tvärlinjen samt stadens väst- och östgräns. Från hösten 29 till hösten 21 ökade fordonstrafiken i Esbo med 1, % enligt den maskinella räkningen. På statens landsvägar ökade trafiken med i medeltal 1,6 % och på gatunätet i Esbo minskade trafiken med i medeltal,7 %. Under motsvarande period ökade befolkningen i Esbo med 1,5 % och bilparken med 4,1 %. Det nuvarande avsnittet av Ring II öppnades för trafik år 2. Öppningen av den nya ringvägen hade en stor inverkan på det att biltrafiken har ökat närmast på huvudlederna under de senaste tio åren. Av trafiken på en del av matarlederna i Mankans, Hagalund och Olars har till och med hälften flyttat till Ring II. Flyttningen från det lägre gatunätet till motor- och ringvägar har också fortsatt efter öppningen av Ring II. Sammantaget har biltrafiken ökat i ungefär samma takt som befolkningen i Esbo. Trafikarbetet ökade från år 29 till år 21 med cirka 1,6 %. Den länge fortsatta ökningen i gångtrafik och cykling upphörde. Antalet cyklister i stadscentra minskade med i medeltal 4 % från det året innan observerade och på de långväga förbindelserna förblev antalet cyklister ungefär oförändrat (+1 %) jämfört med det föregående året. Den flera år fortsatta kraftiga ökningen i antalet fotgängare i centra upphörde och antalet fotgängare minskade med i medeltal 3 %. Antalet fotgängare och cyklister varierar från år till år och under ett år så mycket, att det är svårt att finna en klar trend. På tio år har antalet cyklister ökat med cirka 5 % både i centra och på cykelvägarna mellan centra. På tio år har antalet fotgängare i centra ökat med över 1 %. Utvecklingen har dock inte varit likadan i alla centra. I räkningspunkterna använde i medeltal 55 % av cyklisterna cykelhjälm, året innan 6 %. Användningen av cykelhjälm har minskat för första gången under den period då användningen har undersökts. Antalet påstigningar i busstrafiken ökade med cirka 9 % från år 29 till år 21. Hösten 21 steg cirka 21 7 passagerare per vardagsdygn på tågen på järnvägsstationerna i Esbo. Hösten 29 var påstigningarna cirka Antalet påstigningar i tågtrafiken har under de senaste åren ömsom minskat och ömsom ökat så att ökningen har varit endast liten sedan år 27. På tio år har påstigningarna i kollektivtrafiken i Esbo ökat med cirka 13 %. Antalet tågresor har nästan fördubblats och användningen av buss har ökat med cirka fem procent. På lång sikt har användningen av kollektivtrafik ökat i ungefär samma takt som befolkningen. Hösten 21 var antalet påstigningar i Esbo större än någonsin både i buss- och tågtrafiken. Ämnesord: trafikräkning, gångtrafik, cykling, lätt trafik, kollektivtrafik, biltrafik Kuvaaja: Tuula Nykänen Liikenne Espoossa 21 5

6 JOHDANTO Espoossa on tehty koko kaupungin alueen käsittävä ajoneuvoliikenteen liikennelaskenta joka toinen vuosi ja vuodesta 1995 lähtien joka vuosi. Laskennan avulla on seurattu tie- ja katu-verkon kuormitusta sekä liikennemäärien kehitystä. Ajoneuvoliikenteen liikennelaskentojen tuloksia tarvitaan mm. kaavoitushankkeissa, liikenneverkolla tapahtuvien parannustoimenpiteiden suunnittelussa, liikenne-ennusteiden laadinnassa, liikenneturvallisuustarkasteluissa ja liikennemelun nykytilannelaskelmissa. Vuodesta 1985 lähtien liikennesuunnitteluyksiköllä on ollut käytössä liikennelaskentatietojen tietovarasto. Sinne on talletettu tiedot liittymä- ja poikkileikkauslaskentojen liikennemääristä suunnittain. Tietovarastossa on noin 2 liittymän ja 6 poikkileikkauksen tiedot. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden laskentoja Espoossa on tehty 197-luvulta lähtien. Järjestelmällisesti vuosittain jalankulkija- ja pyöräilijälaskentoja on raportoitu vuodesta 1996 lähtien. Jalankulun ja pyöräilyn laskentojen tavoitteena on hankkia tietoja kevyen liikenteen määristä ajankohtaisissa suunnittelukohteissa ja seurata jalankulun ja pyöräilyn kehitystä Espoossa. Samalla kevyen liikenteen laskennoilla syvennetään tietoja näistä kulkumuodoista. Vuoden 21 jalankulkija- ja pyöräilijälaskennoilla oli erityisenä tavoitteena tehostaa kaupunkikeskusten laskentoja ja täydentää keskustojen välisten yhteyksien ja rantaraitin laskentoja. Lisäksi tavoitteena oli kehittää jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kojelaskentaa Espoossa. Joukkoliikenteen käytöstä on kerätty tietoa HSL:n matkakorttijärjestelmästä ja VR:n matkustajalaskennoista. Tavoitteena on, että HSL pystyisi tulevaisuudessa tuottamaan myös joukkoliikenteen matkustajamääräkarttoja, joista näkyisi joukkoliikenteen matkustajien kokonaismäärä vuorokaudessa kullakin väylällä. Rantaraitti, Kaitalahdesta. 6 Liikenne Espoossa 21

7 PERUSTIETOJEN KERÄYS AJONEUVOLASKENNAT Yksittäisten tie- ja katuosien liikennemääriä seurataan liikennelaskentakojein. Laskennoissa käytetään induktiosilmukkaja mikroaaltolaskimia. Laskimilla lasketaan vähintään kaksi arkivuorokautta peräkkäin kussakin kohteessa. Osalla kojeista lasketaan seitsemän vuorokauden mittausjaksot, jolloin viikonlopun liikennemäärät saadaan mukaan laskentaan. Kojelaskentojen tulokset ovat erittäin luotettavia. Kiinteät autoliikenteen laskentapisteet on esitetty liitteessä 1. Liikennemäärätietoja kerättiin myös tiedonsiirtoyhteyttä käyttäen Espoon liikennevalojen ohjausjärjestelmästä ja Liikenneviraston LAM-asemien palveluportaalista. Liittymien liikennevirrat laskettiin käsin kolmesta liittymästä. Liittymälaskentojen tulokset vuodelta 21 on esitetty liitteessä 1. JALANKULKIJA- JA PYÖRÄILIJÄLASKENNAT Laskentoja tehtiin käsilaskentoina ja kiinteillä polkupyörälaskimilla. Laskennat kohdistettiin keskusten välisille pyöräteille, keskusta- ja muihin seurantakohteisiin, rantaraitille ja eräille koulureiteille. Seutupisteet ja osa keskuspisteistä lasketaan 1 3 vuoden välein vakiokohteina. Laskentaan sisältyi viisi edellisenä vuonna laskettua ja kaksitoista aikaisemmin laskettua keskustakohdetta. Keskusten välisiä ja muita pyörätiekohteita laskettiin 32. Rantaraitin liikennettä laskettiin kahdessatoista paikassa. Polkupyörälaskimilla kerättiin tietoa yhdeksässä laskentapisteessä silmukkalaskimilla. Seitsemässä paikassa käytettiin siirrettävää jalankulkija- ja pyöräilijälaskinta, jonka käyttöön laskennoissa vielä perehdyttiin. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden laskentapisteet on esitetty liitteessä 3. Käsilaskennat tehtiin yleensä kahden tunnin laskentoina. Laskennat tehtiin pääasiassa toukokuun puolivälin ja elokuun välisenä aikana. Havainnot laajennettiin vuorokausiliikenteeksi kertoimilla laskentapisteen sijainnin, liikenteen luonteen ja ajankohdan mukaan. Pyörätiekohteista arvioitiin niiden sijainnin perusteella jalankulun ja pyöräilyn pääasiallinen matkan tarkoitus: työmatka (A), työmatka ja ulkoilu (B), keskustakohteissa merkittävänä osana ostos- ja asiointiliikenne (C) tai ulkoiluliikenne (U). JOUKKOLIIKENTEEN MATKUSTAJALASKENNAT Joukkoliikenteen matkustajamääristä ei ole olemassa tarkkaa tietoa. HSL:n matkakorttijärjestelmä on pitänyt kirjaa matkakortin leimauskerroista. Näistä tiedoista on laskettu joka vuosi pysäkkikohtaiset nousijamäärät viikolle 47. VR laskee vuosittain keväisin ja syksyisin juniin nousevien ja junista poistuvien matkustajien määrät lähiliikenteen asemilla. Yhdistämällä HSL:n ja VR:n tiedot saadaan arvio Espoon alueen joukkoliikenteen kokonaisnousijamäärästä. HSL ja sen edeltäjä YTV ovat koonneet vuodesta 28 lähtien tietoa bussien todellisista matkustajamääristä joukkoliikennevälineiden oville asennetuilla tunnistimilla, jotka laskevat kunkin pysäkin todelliset nousija- ja poistujamäärät. Saadut tiedot eivät ole olleet riittävän kattavia, että niiden pohjalta pystyttäisiin tuottamaan joukkoliikenteen matkustajien kokonaismääriä väylittäin. HSL jatkaa edelleen tietojen keräämistä ja pyrkii hankkimaan lisää laskentalaitteita. Kuvaaja: Tuula Nykänen Liikenne Espoossa 21 7

8 TAUSTATIEDOT ASUKAS- JA AUTOMÄÄRÄT ESPOOSSA Espoon asukasmäärä oli ennakkotietojen mukaan asukasta. Kasvua oli asukasta (1,5 %), mikä on 763 asukasta enemmän kuin vuoden 29 väestönkasvu (2 855 asukasta) Espoossa oli autoa. Kasvua oli edellisestä vuodesta 4991 autoa (4,1 %). Asukkaat Asukkaat Espoossa Autotiheys oli 514 autoa 1 asukasta kohden ja henkilöautotiheys 469 henkilöautoa 1 asukasta kohden. Autotiheys on noussut 2,3 % ja henkilöautotiheys 2, % edellisen vuoden tasosta Kuva 1. Espoon asukasmäärä MUUTOKSET LIIKENNEVERKOSSA 21 Työmaat ja muutokset liikenneverkolla vaikuttavat liikennemääriin. Työmaat siirtävät liikennettä tilapäisesti muualle, ja uudet yhteydet keräävät sitä muulta verkolta. Vuonna 21 jatkuivat Leppävaaran alueella edelleen Kehä I:n Vallikallion tunnelin rakentaminen, Kehä I:n ja Turunväylän liittymän parantaminen sekä Turunväylän lisäkaistojen rakentaminen. Vermonsolmun rakentaminen saatiin päätökseen syyskuussa 21. Suur-Leppävaarassa valmistui myös suuri osa Painiityntiestä sekä Laaksolahden Rastasniityntie. Vuonna 29 Kauklahdessa alkanut Vantinportin alikulun rakentaminen jatkui vuoden 21. Alikulku valmistui tammikuussa 211, mutta sen rakentaminen oli kesken vielä syksyn 21 laskentojen aikaan. Alikulku poistaa viimeisen Rantaradan tasoristeyksen Espoon alueella. Tapiolan Olarin alueella valmistuivat Kuitinmäentien levennys, Etelätuulentien ja Revontulentien parannus sekä Westendinaseman uudelleenjärjestelytyöt. Rakenteilla olivat myös Tietäjäntie Valkjärventie ja keskuspysäköinnin eteläinen ajoväylä Tapiolassa sekä Friisiläntien eteläpää Friisinniityntie Olarissa. Espoon keskuksessa valmistui vuonna 21 Espoon aseman uusiminen ja Kaivomestarinniitty. Pohjois-Espoossa rakenteilla olivat Perusmäen puistotie ja Juvanmalmintie. Suurpellossa valmistui Lukukuja sekä Henttaan puistokadun ja Henttaankaaren eteläosat. Saunalahden Latokasken alueella työn alla olivat Kompassikadun Brinkinmäentien ja Vuoriharjuntien parannukset sekä Tillinmäentien itäosa. Pyörätieverkolla valmistui uusi yhteys Kurttilaan ja Kauklahdesta Gumböleen. Rantaraitille valmistui Sepetlahden silta Matinkylässä sekä yhteyksiä Saunalahdessa ja Kaitaalla. Yhteyksiä oli rakenteilla Suvisaaristossa, Saunalahdessa, Laajalahdessa ja Ruukinrannassa. Autot Autoa/ 1 as Autot Autotiheys Espoossa Henkilöautot Autot Espoossa Kuva 2. Autojen määrä Espoossa Kuva 3. Autotiheys Espoossa MERKITTÄVIMMÄT JOUKKOLIIKENTEEN LINJASTOMUUTOKSET Linjojen 11, 12, 13, 14, 16, 18, 18Z ja 19 lähtö- ja päätepysäkki Tapionaukiolla poistui käytöstä rakennustöiden vuoksi. Ensimmäinen pysäkki Tapiolasta lähdettäessä ja viimeinen Tapiolaan saavuttaessa oli Tapiolan keskus Merituulentiellä. Myöskään palvelulinjat P1, P11, P12 ja P13 eivät kulkeneet enää Tapionaukion kautta. Linjan 25A reitti muutettiin kulkemaan suoraan Pitkäjärventietä ilman kiertoa Laaksolahdentien ja Kuttulammentien kautta. 8 Liikenne Espoossa 21

9 Linjan 52 päätepysäkki siirtyi Tapionaukiolta Westendinasemalle eli linjaa jatkettiin reittiä Tapiolantie Merituulentie Etelätuulentie Westendinkatu Westendinasema. Linjalle 86 perustettiin arkipäiväliikenteeseen reittiversiot 86KT (Espoontori Kellonummi Bodom Röylä Espoontori) ja 86K (Espoontori Röylä Bodom Kellonummi Espoontori) siten, että aamulla ajetaan kaksi 86KT-vuoroa ja iltapäivällä kaksi 86K-vuoroa Kellonummesta Kalajärvellä koulua käyvien yhteyksien parantamiseksi. Linjan 15B reitti muutettiin kulkemaan Olarinluoman kautta Orionille, jolloin kulkuyhteydet Helsingin suunnasta Niittysillan ja Olarinluoman työpaikka-alueille paranivat. Linjalta 143 vähennettiin 4 lähtöä kummastakin suunnasta. Linjalta 15 vähennettiin 9 lähtöä ja jatkettiin suurin osa vuoroista Saunalahden kautta Tillinmäkeen kasvavan Saunalahden ja Tillinmäen joukkoliikennepalvelujen parantamiseksi. Linjan 165K reitti siirrettiin Merituulentieltä ja Kuitinmäentieltä Länsiväylälle välillä Tapiolansolmu Espoonlahdensolmu, jolloin ajoaika lyheni noin 1 15 min. Linjan 165K-tunnus muutettiin V-tunnukseksi sekaannusten välttämiseksi. Linja 25 (Kamppi Meilahti Leppävaara) siirtyi kulkemaan Vermonsolmun valmistumisen myötä reittiä Turunväylä Itsehallintotie Majurinkatu ja siitä eteenpäin entistä reittiä. Tämän muutoksen ansiosta linjan reitti lyheni erityisesti Helsinkiin päin ajettaessa. Linja 26, 26A siirtyi kulkemaan reittiä Turunväylä Säterinkatu Friisinmäentie Nuijalantie Nihtisillantie, josta eteenpäin noudatetaan entisiä reittejä. Matka-aika lyheni 5 min. Linja 212 siirtyi Kehä I:n ja Nihtisillan välillä Turunväylältä linjan 26 vanhalle reitille, jolloin tämän linjan matka-aika puolestaan piteni 5 min. Lisäksi molemmat linjat siirtyivät kulkemaan Vermonsolmun ja Itsehallintotien kautta Vermonsolmun avauduttua Rantaradan lähijunaliikenteessä ei tapahtunut olennaisia muutoksia. Kuva 4. Työmaat ja muutokset 21. Liikenne Espoossa 21 9

10 LIIKENNEMÄÄRIEN KEHITYS JA VAIHTELU LIIKENNEMÄÄRIEN KEHITYS Ajoneuvoliikenne Vuosien 29 ja 21 yhteisissä laskentapisteissä liikenne kasvoi 45 pisteessä, väheni 26:ssa ja pysyi suunnilleen samana yhdessätoista pisteessä. Kokonaisuudessaan Espoon alueen liikennemäärät kasvoivat runsaalla prosentilla edellissyksyn tasosta. Vuoden aikana liikennettä näyttää siirtyneen alimmalta katuverkolta (muut kadut ja paikalliset kokoojakadut) alueellisille kokoojakaduille ja maanteille. Yhteisten laskentapisteiden liikennemäärät ja yksittäiset muutokset ovat liitteessä 5. Liikennemäärien muutokset laskentalinjoilla vuosina on esitetty taulukossa 1 ja muutokset syksystä 29 syksyyn 21 on esitetty kuvassa 5. Liikenteen määrä on kasvanut länsirajalla noin kaksi prosenttia ja itärajalla noin prosentin. Poikittaislinjalla liikennemäärä on kasvanut vajaan prosentin. E18:aa kulkevan pitkämatkaisen liikenteen kasvu näyttää muodostavan merkittävän osan liikenteen kasvusta länsi- ja itärajalla Muutos % kpl Itäraja Vihdintie ,6 4 Kehä III ,4 2 1 Pitkäjärventie ,9 2 Hämeenkyläntie ,1 3 Kehä I ,2 1 6 Turuntie ,7-7 Ravitie , 2 Turunväylä , 4 Karhusaarentie , Länsiväylä ,2-1 6 Yhteensä , 2 9 Poikittaislinja Kehä I ,1 5 Mankkaantie ,8 4 Kehä II ,3 2 Finnoontie ,2-4 Kauklahdenväylä ,1 4 Yhteensä ,7 1 1 Länsiraja Vihdintie ,3 2 Turunväylä ,3 1 4 Nupurintie , Lapinkyläntie ,8-1 Kehä III ,6 4 Jorvaksentie ,5-1 Yhteensä ,1 1 8 Yhteensä ,1 5 8 = suurin arvo Kehä II avattiin Taulukko 1. Syksyn keskimääräiset arkivuorokausiliikenteet (KAVL) laskentalinjoilla Liikenne Espoossa 21

11 Kuva 5. Liikennemäärät laskentalinjoilla. Liikenne Espoossa 21 11

12 Kävely ja pyöräily Laskenta-aineiston perusteella jalankulku on vähentynyt keskuksissa 3 %. Leppävaaranraitin kävelijämäärä on vähentynyt yli 2 %. Espoonlahdenkadulla kasvua on ollut 7 %. Eniten jalankulku on vähentynyt Kirkkojärventien suojatiellä, jossa kävelijämäärä on pienentynyt 31 % katutyön vuoksi. Viereisellä parannetulla Espoonsillalla määrä kasvoi 11 %. Pyöräilykin väheni keskuksissa jonkin verran, 4 %. Kasvua oli silti lähes kaikissa keskustoissa, joissakin laskentapisteissä, mutta myös vähentymistä. Tapionraitilla pyöräily kasvoi 14 % ja Leppävaarankadulla 8 %. Lisäystä havaittiin myös Kalajärven (+37 %) ja Kauklahden laskentakohteissa. Leppävaaranraitilla pyöräily väheni 26 % ja Espoonportin alikulussa 18 %. Espoonlahdenkadun liittymässä pyöräilijämäärä laski 44 %. Liittymään on otettu käyttöön liikennevalot. Pp/ vrk, ma-to, 3 vilkkainta viikkoa Pyöräilijämäärät arkisin kesällä Espoon laskinpisteissä Pitkäjärventie Pohjantien ylikulku Kalevalantien alikulku Kirkkojärventie Kuva 6. Pyöräilijämäärät arkisin kesällä Espoon laskinpisteissä Kehä I Laajalahti Länsiväylä Karhusaari Vihdintie Uusmäki Merituulentie pohjoinen Martinsillantie Pyöräily keskustojen välisillä pyöräteillä kasvoi keskimäärin 1 %, mutta kehitys eri kohteissa oli varsin kirjavaa. Pyöräilijämäärät silmukkapisteissä on esitetty liitteessä 4 ja pyöräilijämäärät kaikissa vuosina lasketuissa pisteissä liitteessä 6. Pyöräilijämäärät silmukkapisteissä vuosina on esitetty kuvassa 6. Pyöräilijämäärät ovat kasvaneet Kalevalantien alikulussa, Kehä I:n laskentapis- teessä, Länsiväylän pyörätiellä Karhusaaressa ja Iirislahden sillalla. Ne ovat vähentyneet Merituulentien pyörätiellä Niittykummussa (Kuitinmäentiellä käynnissä olleen työmaan vuoksi) ja Kirkkojärventiellä. Kuva 7. Joukkoliikenteen nousijamäärät Espoon pysäkeiltä ja asemilta 21. Junamatkustajat kursiivilla. 12 Liikenne Espoossa 21

13 Joukkoliikenne Vuonna 21 Espoossa sijaitsevilta bussipysäkeiltä noustiin noin 124 kertaa arkivuorokaudessa. Määrä kasvoi edellisvuodesta 1 5 nousulla, eli 9 %. Busseihin nousseiden määrä oli syksyllä 21 kaikkien aikojen korkein Espoossa. HUOM! Julkaisuissa Liikenne Espoossa 28 ja Liikenne Espoossa 29 esitetyissä nousijamäärissä on ollut virheitä, koska osa juniin nousuista on laskettu myös bussinousuihin. Espoon rautatieasemilta nousi syksyllä 21 lähiliikenteen juniin noin 21 7 matkustajaa. Kasvua oli edelliseen syksyyn verrattuna 6 nousua, eli noin 3 %. Juniin nousseiden määrä oli syksyllä 21 kaikkien aikojen korkein Espoossa. Leppävaaran asema oli Espoon ylivoimaisesti suurin joukkoliikenteen solmukohta. Syksyllä 21 Leppävaaran asemalta nousi vuorokaudessa juniin 11 ja busseihin 6 5 matkustajaa. Espoon asemalta juniin nousi 3 5 ja busseihin 3 8 matkustajaa. Tapiolan keskustan pysäkeiltä busseihin nousi 9 2 matkustajaa. Espoon asema. Kuvaaja: Petri Suominen Liikenne Espoossa 21 13

14 LIIKENNEMÄÄRIEN KEHITYS 2 21 Parhaan käsityksen liikennemäärien laajemmista muutoksista ja liikennevirtojen hakeutumisesta uusille reiteille saa tarkastelemalla pidemmän aikajakson, esim. 1 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia.. 5 Yhteensä Itäraja Poikittaislinja Länsiraja Ajoneuvoliikenne Kehä II:n nykyisen osuuden avaamisesta liikenteelle oli syksyn 21 laskentojen aikaan kulunut kymmenen vuotta. Nykyisin Kehä II:lla kulkee vilkkaimmalla kohdalla yli 6 ajoneuvoa vuorokaudessa. Liikennemäärät laskivat Kehä II:n avaamisen myötä merkittävästi (3 6 %) Kehä II:n suuntaisilla kokoojaja pääkaduilla Mankkaalla, Tapiolassa ja Olarissa. Mankkaalla liikennemäärät ovat vähentyneet vielä Kehä II:n avaamisen jälkeenkin vajaat 2 %. Kymmenen vuoden muutokset liikennemäärissä osoittavat liikenteen siirtyneen moottori- ja kehäteille alemmalta katuverkolta ja muilta pääväyliltä. Liikennemäärät kasvoivat Turunväylällä noin 4 %, Länsiväylällä reilut 3 % ja Kehä III:lla 1 3 %. Vaikka liikennemäärät ovat pääväylillä pääasiassa kasvaneet, liikenne Länsiväylän rinnakkaiskaduilla sekä Länsiväylällä Helsingin rajalla on vähentynyt. jon/vrk aj Espoon omavaraisuuden kasvu ennen kaikkea palveluissa (vuoden 2 jälkeen Espooseen on rakennettu Iso Omena, Sello ja useita pienempiä kauppakeskittymiä) näkyy siinä, että poikittaisen laskentalinjan liikenne on lisääntynyt kymmenessä vuodessa 33 % ja länsirajan ylittävä liikenne 2 %, kun itärajan ylittävä liikenne on lisääntynyt vain 8 %. Espoon asukasmäärä on kasvanut samassa ajassa 16 % Kuva 8. Liikennemäärien kehitys laskentalinjoilla Liikennemäärien kehitys laskentalinjoilla vuodesta 199 vuoteen 21 on esitetty kuvassa 8. Kehä I:n ja Turunväylän liittymä. Kuvaaja: Reijo Simola 14 Liikenne Espoossa 21

15 Kävely ja pyöräily Kävelyn ja pyöräilyn määrä vaihtelee vuosittain ja vuoden aikana niin paljon, että selkeää trendiä on vaikea löytää. Tämä johtuu ainakin osin siitä, että säällä on huomattava vaikutus varsinkin pyöräilyn määrään. Lisäksi tarkkojen pyöräily- ja jalankulkumäärien selvittäminen on hyvin haasteellista, koska virrat hajautuvat monille eri reiteille. Kaupunkirakenteen tiivistyminen, siihen hyvin sijoittuvat uudet palvelut sekä kävely- ja pyöräily-yhteyksien kehittyminen ovat olleet lisäämässä kävelijä- ja pyöräilijämääriä mm. Leppävaarassa, Espoon keskuksessa ja Matinkylässä. Leppävaaranraitin, Espoonsillan ja Piispansillan korkeatasoiset raittiratkaisut ovat ehkä osaltaan lisänneet suosiota ja nostaneet ne vilkkaimmiksi kävelyteiksi. Ylismäentien, Mankkaanlaaksontien ja Kehä II:n pyörätiet ovat avanneet uusia reittejä ja mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Seuturaitteja sivunneet Kehä I:n ja Kuitinmäentien tietyömaat ovat käytännössä sulkeneet pyöräreittejä, mutta toivottavasti nostavat jatkossa niiden palvelutasoa. Kuvassa 9 on esitetty jalankulkija- ja pyöräilijämäärien kehitystä eräissä usein lasketuissa kohteissa. Suurin vaihtelu näkyy Leppävaaranraitilla, Turuntien alituksessa, jossa kevyt liikenne notkahti viime vuosikymmenen puolivälissä Sellon rakentamisen aikana huomattavan paljon, mutta on viime vuosina kasvanut nopeasti Leppävaaran keskustan kehittymisen ansiosta. Turuntien Lähderannantien kohteessa kevyen liikenteen vähentyminen näyttää pysähtyneen, vaikka vuotuiset vaihtelut ovat suuria. Finnoontien Hösmärintien kohteessa liikkuu paljon koululaisia, Länsiväylän pyöräteillä työmatkaliikennettä ja ulkoilijoita. Kaakkois-Espoossa Länsiväylän pyöräilijämäärät ovat olleet laskussa, mutta muissa kohteissa määrät ovat olleet suhteellisen vakaita Indeksi 1 = v.2 Piste 3. Turuntie - Lähderannantie pp/vrk jk/vrk O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7 O8 O9 1O Piste 5. Finnoontie - Hösmärintie pp/vrk jk/vrk O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7 O8 O9 1O Konelaskin (B): Pp-määrät, Kalevalantien alikulkutunneli O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7 O8 O9 1O vuosi Konelaskin (I): Pp-määrät, Pitkäjärventie O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7 O8 O9 1O vuosi Piste 4. Leppävaaranraitti - asemaportti pp/vrk jk/vrk O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7 O8 O9 1O Piste 7. Länsiväylä - Hanasaari pp/vrk jk/vrk O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7 O8 O9 1O Konelaskin (G): Pp-määrät, Kehä I - Laajalahti O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7 O8 O9 1O vuosi Konelaskin (H): Pp-määrät, Vihdintie - Uusmäki O1 O2 O3 O4 O5 O6 O7 O8 O9 1O vuosi Kuva 9. Jalankulkija- ja pyöräilijämäärien kehitys eräissä kohteissa Kävelyn ja pyöräilyn kehitys 2-21 Pyöräily keskuksissa Pyöräily keskusten väleillä Kävely keskuksissa Kuva 1. Pyöräilyn ja jalankulun kehitys Liikenne Espoossa 21 15

16 Joukkoliikenne Joukkoliikenteen nousijamäärät ovat kasvaneet Espoossa vuodesta 2 vuoteen 21 noin 13 %. Junien nousijamäärät ovat kasvaneet 91 % ja bussien nousijamäärät 5 %. HUOM! Julkaisuissa Liikenne Espoossa 28 ja Liikenne Espoossa 29 esitetyissä nousijamäärissä on ollut virheitä, koska osa juniinnousuista on laskettu myös bussinousuihin. Kuvassa 11 vuosien 28 ja 29 luvut on korjattu. Joukkoliikenteen nousijamäärät Espoon pysäkeillä ja asemilla Juna Bussi Kuva 11. Joukkoliikenteen nousijamäärät Espoon pysäkeillä ja asemilla U-juna Leppävaaran asemalle. Kuvaaja: Petri Suominen Autot syksy- syksy-1 syksy-2 syksy-3 syksy-4 syksy-5 syksy-6 syksy-7 syksy-8 syksy-9 syksy-1 Mäkkylä Leppävaara Kilo Kera Remontissa Kauniainen * Koivuhovi Tuomarila Espoo Kauklahti Mankki Hanasaari * Westend * Ei käytössä Espoonlahti Yhteensä Autopaikkoja Käytössä Käyttöaste 85 % 81 % 69 % 89 % 8 % 89 % 87 % 88 % 81 % 84 % 8 % Polkupyörät syksy- syksy-1 syksy-2 syksy-3 syksy-4 syksy-5 syksy-6 syksy-7 syksy-8 syksy-9 syksy-1 Mäkkylä * 6 7 * Leppävaara 84 * * Kilo * 22 4 * Kera * * * Kauniainen * Koivuhovi * * Tuomarila * * Espoo * Kauklahti * * Mankki * 1 Hanasaari * * * 4 * 1 4 * Westend * * * * * Espoonlahti * Yhteensä Paikkoja Käytössä Käyttöaste 39 % 3 % 68 % 55 % 63 % 68 % 71 % 62 % 63 % Taulukko 2. Liityntäpysäköinti Punainen väri tarkoittaa, että pysäköijiä on ollut enemmän kuin pysäköintipaikkoja. * ei havaintoa 16 Liikenne Espoossa 21

17 Kuvassa 12 on verrattu eri kulkutapojen kehitystä Espoon asukasmäärän kehitykseen niin, että indeksi 1 vastaa vuoden 1999 arvoa. Joukkoliikenteen käyttö lisääntyi vuosituhannen alussa nopeammin kuin asukasmäärä kasvoi mutta jäi sitten selkeästi jälkeen. Vuonna 27 joukkoliikenteen käyttö kasvoi jälleen enemmän kuin asukasmäärä. Vuonna 29 joukkoliikenteen käyttö laski, mutta lisääntyi vuonna 21 taas niin paljon, että joukkoliikenteen indeksi ylitti asukasmäärän indeksin. Pitkällä aikavälillä katsottuna joukkoliikenteen käyttö on kasvanut saman verran kuin asukasmäärä. Jalankulku ja varsinkin pyöräily vaihtelevat vuodesta toiseen voimakkaasti muun muassa säätilojen mukaan. Pitkällä aikavälillä pyörämatkojen määrä näyttää kuitenkin kasvaneen enemmän kuin asukasmäärä. Kävely keskusta-alueilla on kasvanut Leppävaaran ja Matinkylän keskustojen kehittymisen ansiosta erittäin voimakkaasti. Sekä pyöräilyn että kävelyn kasvu on ainakin hetkellisesti taittunut kesän 21 suotuisista säistä huolimatta. Ajoneuvoliikenteen määrä on seurannut varsin tarkasti asukasmäärän kehitystä. Asukasmäärän ja kulkutapojen kehitys (indeksi 1=1999) Kuva 12. Asukasmäärän ja kulkutapojen kehitys. Asukasmäärä Ajoneuvoliikenne Joukkoliikenne Polkupyöräily keskusten välillä Jalankulku kaupunkikeskuksissa Polkupyöriä pysäköityinä Entressen edessä. Kuvaaja: Tuula Nykänen Liikenne Espoossa 21 17

18 LIIKENTEEN VAIHTELU VUONNA 21 Syksyn viikot tarjoavat edullisimman, vähiten vaihtelevan ajankohdan autoliikenteen laskentojen suorittamiseen. Espoossa tehtävät autoliikennelaskennat tehdään siten, että ne mahdollisimman hyvin kuvaisivat viikon 37 arkivuorokausiliikennettä. Liikenteen kausivaihtelua havainnollistaa kuva 13. Tietoja pyöräilyn vaihtelusta hankittiin vuonna 21 polkupyörälaskinten avulla. Suurimmat pyöräilijämäärät havaittiin alkuviikon arkipäivinä ja pienimmät viikonloppuisin, lauantaina ja sunnuntaina. Pyöräilyn määrä voi vaihdella huomattavasti eri arkipäivinäkin esimerkiksi säätilan perusteella. Liitteessä 4 on esitetty laskentatulosten perusteella eri laskentakohteille havaittuja viikonpäivä-, tunti- ja kausivaihteluja. Työmatkaliikenteen vilkkaat aamu- ja iltapäivätunnit näkyvät kaikilla pyöräteillä ja kaikissa laskinpisteissä, erityisesti Kehä I:n ja Länsiväylän pyöräteiden laskennassa. Ostos- ja asiointiliikenne vilkastuttaa pyöräilyn koko päivän ajaksi kaupunkikeskuksissa, mikä näkyy mm. Pohjantien ylikulun laskennassa. Vilkkain aika osuu iltapäivään ja alkuiltaan. Ulkoiluliikenne lisää myöhäisillan tuntien pyöräilymääriä mm. Länsiväylän pyörätiellä Karhusaaressa ja Toppelundissa rantaraitilla. Esimerkkejä eri pyöräteillä esiintyvistä tuntivaihteluista on esitetty kuvassa 14. pp:t pp:t 1,2 1,,8,6,4,2, Länsiväylä Länsiväylä - Karhusaari, ti klo Kehä I, Laajalahti Keskimääräisen arkivuorokausiliikenteen (KAVL) suhde viikon 37 KAVL:een Espoon automaattisissa liikennelaskentapisteissä Kehä I - Laajalahti, ke klo viikko Kuva 13. Keskimääräisen arkivuorokausiliikenteen (KAVL) suhde viikon 37 KAVL:een. pp:t pp:t Pohjantien ylikulku Kuva 14. Pyöräilyn tuntijakaumia eräissä laskinpisteissä Pohjantien ylikulku, ma klo Toppelund - Rantaraitti Toppelund - Rantaraitti, ma klo Yhtenäisiä havaintosarjoja polkupyörälaskimilla laskettiin vuonna 21 toukokuun alusta elokuun puoliväliin. Vilkkaimmat ajankohdat osuivat elokuulle, kesä heinäkuun vaihteeseen ja toukokuun puoliväliin. Toukokuun lopulla oli hiljaisempi jakso. Erityisesti viikonlopun pyöräily jäi vähäiseksi kuten kesäkuussakin. Heinäkuussa pyöräilijämäärät jäivät helteistä huolimatta useina päivinä huippuja pienemmiksi, vaikka viikonloppuina laskimet kirjasivat alkukesää suurempia lukemia. Erityisesti Kehä I:n pyörätiellä kirjattiin heinäkuussa hyvin pieniä pyöräilijämääriä useilta viikoilta. kpl Pyöräilyn kausivaihtelu Länsiväylällä (Karhusaari) touko-elokuussa v pp/vrk Kuva 15. Pyöräilyn kausivaihtelu Länsiväylällä touko elokuussa 21. pvm Länsiväylän pohjoiselta pyörätieltä on yhtenäinen havaintosarja, joka on esitetty kuvassa 15. Pyöräilijöitä oli enimmillään arkisin noin 27 vuorokaudessa. Pyöräilijämäärä kasvoi kevään aikana, toukokuun alusta toukokuun puolivälin jälkeiseen lämpöjaksoon noin 11 arkipyöräilijästä 2:een. Keski- ja loppukesän lämpimillä viikoilla pyöräilijämäärä nousi pyöräilijän vuorokausitasolle. Sadepäivinä käyttäjämäärä voi pudota tästä puoleen, mutta ne olivat harvinaisia. Terminen kesä alkoi ennen toukokuun puoliväliä ja jatkui syyskuun lopulle eli hieman tavallista pidempään. Syksy päättyi marraskuun puolivälissä ja jäi tavallista lyhyemmäksi. 18 Liikenne Espoossa 21

19 LIIKENNESUORITE 21 Vuoden 21 liikennesuoritteessa käytetään Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa vuonna 29 käyttöön otettua toiminnallista tie- ja katuluokitusta. Luokituksessa tie- ja katuverkko on jaettu kuuteen toiminnalliseen luokkaan. Tie- ja katuverkon osalta, jossa muut kadut -luokka ei ole mukana, suorite on laskettu liikennesuunnitteluyksikön laskentatietokannan katu- ja tieosatiedoista. Muut kadut -luokan suorite on laskettu arvioimalla kunkin kadun suorite sen varrella asuvien asukkaiden määrän perusteella. Suoritteen laskentaan käytetyt tietokantatiedot sisältävät noin 7:n tie- ja katuosan pituus- ja liikennemäärätiedot. Noin puolet vuoden 21 suoritelaskennassa käytetyistä liikennetiedoista on määritetty kojelaskennalla vuonna 21 tai 29. Kaikki pituustiedot on tarkastettu vuonna 29 tai 21. Muut kadut -luokan suorite arvioitiin myös vuonna 29 kunkin kadun asukasmäärän mukaan. Nyt katuluokan suorite korjattiin vastaamaan vuoden 21 tasoa. Vuonna 21 Espoon tie- ja katuverkon yhteispituus oli noin 1185 kilometriä. Edellisestä vuodesta verkon pituus on kasvanut noin 15 km:llä, josta muut kadut -luokan verkko on kasvanut noin 12 km:llä ja sitä ylempi tie- ja katuverkko noin 2,5 kilometrillä. Vuonna 21 liikenteen kokonaissuorite oli miljoonaa ajoneuvokilometriä. Kokonaissuorite nousi viimevuoden tasosta 1,6 prosenttia. Suoritteen kasvuun on vaikuttanut eniten moottoriteiden, kehäteiden ja alueellisten kokoojakatujen liikenteen kasvu. Kaikkien edellä mainittujen osalta absoluuttisen suoritteen kasvu oli lähes yhtä suurta (6 7 milj. ajon.km /vuosi). Näistä suhteellinen suorite kuitenkin kasvoi eniten alueellisilla kokoojakaduilla, jossa se oli noin 3 %. Pienintä suoritteen kasvu oli paikallisilla kokoojakaduilla, jossa se on pysynyt suunnilleen vuoden 29 tasolla. Moottoriteiden, kehäteiden ja muiden pääväylien osuus suoritteesta oli 82 %, vaikka niiden osuus verkon kokonaispituudesta oli vain 14 %. Valtion ylläpitämiä teitä oli 13 % verkon kokonaispituudesta ja niiden osuus suoritteesta oli 71 %. Pituudet (m) Yhteensä % Yhteensä % Muutos-% Moottoritiet , ,9, Kehätiet , ,6, Muut pääväylät , ,8, Alueelliset kokoojakadut , ,9 1,6 Paikalliset kokoojakadut , ,3, Muut kadut , ,4 1,5 Yhteensä % 1, 1, 1,2 Syksyn KAVL ajon.km/vrk Yhteensä % Yhteensä % Muutos-% Moottoritiet , ,2 1,2 Kehätiet , ,2 1,6 Muut pääväylät , ,6 1,4 Alueelliset kokoojakadut , ,2 2,8 Paikalliset kokoojakadut , ,6 -,2 Muut kadut , ,2 2,8 Yhteensä % 1, 1, 1,6 Vuoden KVL ajon.km/vrk Yhteensä % Yhteensä % Muutos-% Moottoritiet , ,2 1,2 Kehätiet , ,2 1,6 Muut pääväylät 884 2, ,6 1,4 Alueelliset kokoojakadut , ,2 2,8 Paikalliset kokoojakadut , ,6 -,2 Muut kadut , ,2 2,8 Yhteensä % 1, 1, 1,6 Milj.ajon.km/vuosi Yhteensä % Yhteensä % Muutos-% Moottoritiet 565,7 36,3 572,8 36,2 1,2 Kehätiet 393,2 25,2 399,5 25,2 1,6 Muut pääväylät 322,7 2,7 327,1 2,6 1,4 Alueelliset kokoojakadut 218,2 14, 224,3 14,2 2,8 Paikalliset kokoojakadut 42,1 2,7 42, 2,6 -,2 Muut kadut 18,1 1,2 18,6 1,2 2,8 Yhteensä 1 56, ,3 1 % 1, 1, 1,6 Kuva 16. Liikennesuorite 21. l] asukasmäärä [ hlö] automäärä [ kp asukkaita liikennesuorite autoja Kuva 17. Asukkaiden ja autojen määrä sekä liikennesuorite Espoossa ajonkm / vuosi 1 Liikenne Espoossa 21 19

20 LIIKENNE MAANTEILLÄ, PÄÄKADUILLA JA RANTARAITILLA AJONEUVOLIIKENTEEN KEHITYS MAANTEILLÄ JA PÄÄKADUILLA Maanteiden ja pääkatujen kiinteiden laskentapisteiden laskentatulokset ja muutokset syksystä 29 syksyyn 21 on esitetty liitteessä 5. Länsiväylällä liikenne kasvoi 1 3 % välillä Soukanväylä Haukilahdenkatu. Helsingin rajalla liikenne väheni 2 %. Muualla Länsiväylällä liikenne pysyi samana. Turunväylällä liikenne kasvoi 1 3 %, paitsi välillä Tuomarilantie Espoontie liikenne pysyi samana. Kehä I:llä liikenne kasvoi 2 %. Kehä II:lla eteläosan liikenne pysyi samana ja pohjoisosan liikenne kasvoi 1 %. Kehä III:lla liikenne kasvoi 2 4 %. Turuntiellä liikenne kasvoi 3 7 %, paitsi Helsingin rajalla, jossa liikenne väheni 5 %. Kauklahdenväylällä liikenne kasvoi 3 %. Finnoontiellä liikenne väheni 2 %. Espoonväylällä liikenne kasvoi 1 3 %. Nöykkiönkadun pohjoisosan liikenne väheni 1 %. Nuijalantien liikenne kasvoi 3 %. KÄVELYN JA PYÖRÄILYN KEHITYS RANTARAITILLA Merenrannassa sijaitsevalla rantaraitilla laskettiin kesällä 21 kuusi rantaraittikohdetta ja lisäksi kuusi pääraittikohdetta. Kuvaan 18 on koottu tulokset vuosien laskennoista merenrannan lähialueelta. Pyöräilyn ja jalankulun suosio vaihtelee eri osissa rantaraittia. Pyöräily on selkeästi jalankulkua yleisempää mm. Laajalahdessa, Ruukinrannassa, Otaniemessä ja Karhusaaressa. Alueilla on paljon opiskelu- ja työpaikkapyöräilijöitä sekä pitkänmatkanpyöräilijöitä. Rantaraitin länsiosissa, mm. Kivenlahdessa ja Laurinlahdessa taas jalankulkijoiden osuus on pyöräilijöitä selkeästi suurempi. Pyöräilyn ja jalankulun suosio vaihtelee eri osissa rantaraittia. Pyöräily on selkeästi jalankulkua yleisempää mm. Laajalahdessa, Ruukinrannassa, Otaniemessä ja Karhusaaressa. Alueilla on paljon opiskelu- ja työmatkapyöräilijöitä sekä pitkänmatkan pyöräilijöitä. Rantaraitin länsiosissa, mm. Kivenlahdessa ja Laurinlahdessa puolestaan jalankulkijoiden osuus on selkeästi suurempi kuin pyöräilijöiden. Suunnilleen yhtä suurin osuuksin kulkutavat esiintyvät Westendissä ja Haukilahdessa. Erityisesti kävelijämäärät ovat kasvaneet viime vuosina rantaraitilla. Uusina rantaraitin kohteina laskettiin vuonna 21 käyttäjien määrää mm. Otaniemen sataman lähellä sekä Laurinlahdentien ja rantaraitin risteyksessä. Laskentojen mukaan jalankulkijat ovat molemmissa kohteissa enemmistönä, jälkimmäisessä reilusti selvemmin. Otaniemen sataman risteyksessä kulki vuorokaudessa 39 jalankulkijaa ja 31 pyöräilijää. Laurinlahdessa rantaraitilla kulki 5 jalankulkijaa ja 8 pyöräilijää. Haukilahden ja Iirislahden välisellä Iirislahdensillalla on tehty jalankulkija- ja pyöräilijälaskentoja useina peräkkäisinä vuosina. Tänä aikana sillan kävelijä- ja pyöräilijämäärät ovat kasvaneet. Vuonna 26 käyttäjiä oli yhteensä 115 vuorokaudessa ja vuonna 21 jo 218. Reitin kulkijoista valtaosa on pyöräilijöitä, joiden määrä on kasvanut melko tasaisesti. Jalankulkijoiden määrä reitillä on vaihdellut vuosittain. Silkkiniitty. Kuvaaja: Tuula Nykänen Vuoden 21 laskennoissa Iirislahden sillan ylitti vuorokaudessa 112 pyöräilijää ja 165 jalankulkijaa. Vuonna 29 laskettiin rantaraitin uutena tutkimuskohteena Iirislahdensillalta erkanevan Iiriskaaren kevyen liikenteen määrä. Iiriskaarella jalankulkijoiden osuus oli myös vuonna 21 suurempi kuin pyöräilijöiden, raitilla kulki vuorokaudessa 445 jalankulkijaa ja 3 pyöräilijää. Kivenlahden rantaraitilla Meritorin koulun länsipuolella laskettiin kesällä 21 liikenteen kehitystä. Raitilla kulki 143 jalankulkijaa ja 33 pyöräilijää vuorokaudessa. Molempien määrä oli kaksinkertainen verrattuna vuoden 22 havaintoihin, jotka myös olivat lämpimältä kesäpäivältä. Toppelundin rantaraitilla, Mellstenintien itäpuolella tutkittiin heinäkuussa 21 Viacount-laskimella ulkoiluliikenteen ominaisuuksia. Raitilla kulki maanantai torstai-päivinä keskimäärin 37 jalankulkijaa ja viikonloppuna (perjantai sunnuntai) 49 jalankulkijaa ja vastaavasti 49 ja 61 pyöräilijää vuorokaudessa. Vuoden 21 arkipäivähavaintoon verrattuna pyöräilijämäärä oli yhtä suuri, mutta jalankulkijamäärä vuonna 21 oli 15 % pienempi. 2 Liikenne Espoossa 21

21 VÄYLÄHANKKEIDEN VAIKUTUKSET LIIKENNEMÄÄRIIN Nuijalantie Friisinmäentie Leppävaaran ja Kilon välille avattiin uusi katuyhteys Uuden yhteyden vaikutuksia liikenteen reitinvalintaan tutkittiin syksyllä 26 ja marraskuussa 27 tehdyllä ennen jälkeentutkimuksella. Tutkimuksen mukaan uudelle reitille siirtyi noin 2 7 ajoneuvoa vuorokaudessa välittömästi sen avaamisen jälkeen. Tarkempia tietoja reittimuutoksista on esitetty julkaisussa Ajoneuvoliikenne Espoossa 27. Taulukko 3. Liikennemäärät Nuijalantien ympäristössä Muutos 29-1 Muutos Turuntie (Lähderannantie-Rastaalantie) Turuntie (Rastaalantie-Kilonkartanontie) Turuntie (Kilonkartanontie-Vanha Maantie) Nihtisillantie (Nihtisillankuja-Nuijalantie) Lansantien länsipää Nuijalantie (Nihtisillantie-Vitikka) Nuijalantie (Vitikka-Kellarikuja) Friisinmäentie Turunväylä (Kehä II-Kehä I) Nuijalantien ja Friisinmäentien vuorokausiliikenne kasvoi vuonna 28 edelleen noin 1 ajoneuvolla, mutta vuonna 29 kasvu näyttää taittuneen. Liikennemäärien muutokset olivat myös syksyllä 21 melko vähäisiä, joten liikenteen siirtyminen uudelle yhteydelle näyttää loppuneen. Taulukossa 3 on esitetty Nuijalantien ja eräiden sen ympäristössä olevien teiden ja katujen liikennemäärät vuosina Nuijalantie ja Friisinmäentie ovat houkutelleet kaikkiaan noin 4 5 ajoneuvoa/vrk. Suurin osa näistä matkoista on siirtynyt Turuntieltä, Turunväylältä ja Lansantie Kilonkartanontie-reitiltä, mutta uusi yhteys on luultavasti synnyttänyt myös kokonaan uutta liikennettä. Kehä II:n ja Länsiväylän liittymä. Kuvaaja: Reijo Simola Kehä I:n työmaa Tunnelin rakentamisesta aiheutuneet poikkeusjärjestelyt saivat vuonna 28 noin 4 5 ajoneuvoa siirtymään muille reiteille, mutta liikenne oli jo syksyllä 29 palannut takaisin Kehä I:lle, vaikka työt olivat edelleen käynnissä. Syksyyn 21 mennessä vuorokauden liikennemäärä oli kasvanut edelleen 1 6 ajoneuvolla, joten työmaan vaikutus liikenteeseen näyttää jääneen hyvin lyhytaikaiseksi. Espoonlahden eritasoliittymän muutokset Länsiväylän ja Soukanväylän välistä eritasoliittymää kehitettiin vuosina Suurin muutos oli ramppi Länsiväylältä suoraan Kivenlahdentien ja Espoonlahdenrannan kiertoliittymään. Ramppi vähensi liikennettä ennen kaikkea Martinsillantien ja Nöykkiönkadun sekä Kivenlahdentien ja Soukanväylän liittymissä mutta myös etelämpänä Soukanväylällä. Vuorokauden liikennemäärä Soukanväylällä on ollut melko tasainen vuosina ja Vuonna 29 määrä kuitenkin putosi 6 ajoneuvolla. Koska alueella ei ole tapahtunut olennaisia maankäytön muutoksia, pudotuksen on täytynyt johtua eritasoliittymän parantamisesta. Liikennemäärien väheneminen on parantanut itse eritasoliittymän lisäksi myös edellä mainittujen liittyminen toimintaa. Liikenne Espoossa 21 21

Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnittelu 30.3.2004. Kevyen liikenteen laskennat Espoossa 2003

Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnittelu 30.3.2004. Kevyen liikenteen laskennat Espoossa 2003 Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnittelu 30.3.2004 Kevyen liikenteen laskennat Espoossa 2003 Kansikuva: Leppävaaranraitti Pohjois - Leppävaarassa Kuvaaja: Tuula Nykänen Julkaisija: Espoon kaupunkisuunnittelukeskus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 1665/2016 08.00.00 67 Espoon liikennekatsaus 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto. Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2011

Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto. Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2011 Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsinki Suunnittelee 212:2 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 211 Autokanta kasvoi Vuoden 211 lopussa Helsingissä oli rekisteröitynä yhteensä lähes 28

Lisätiedot

AJONEUVOLIIKENNE ESPOOSSA 2007 ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS LIIKENNESUUNNITTELUYKSIKKÖ

AJONEUVOLIIKENNE ESPOOSSA 2007 ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS LIIKENNESUUNNITTELUYKSIKKÖ AJONEUVOLIIKENNE ESPOOSSA 2007 ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS LIIKENNESUUNNITTELUYKSIKKÖ 24.04.2008 Kansikuva: Näkymä Ratsutorille Leppävaarankadulta Kuvaaja: Reijo Simola Julkaisija: Espoon kaupunki

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 Tietoisku 8/2013 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pieneni hieman 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2010

KEVYEN LIIKENTEEN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2010 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YLEISTÄ Tampereen keskusta-alueen kevyen liikenteen laskentoja on suoritettu kesäisin käsilaskentana kesä- ja heinäkuussa noin viiden viikon aikana. Laskentapisteitä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2017 1 (5) 2 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2016 (a-asia) HEL 2017-003541 T 08 00 00 Hankenumero 0861_3 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut Yleistä

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2010 / 2011

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2010 / 2011 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2010 / 2011 Tietoisku 6/2011 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2017 Sivu 1 / 1 1665/2016 08.00.00 95 Espoon liikennekatsaus 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi yhteyden Matinkylän metroasemalle. vuoroväli 30 15 15 15 15 15 15 15 30 30 kierrosaika 50 55 60 55 55 55 60 55 50 50 vuoroväli 30 30 15 30 30 30

Lisätiedot

Liikenne Espoossa Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö

Liikenne Espoossa Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö Liikenne Espoossa 29 Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö 9.4.21 ESIPUHE Tässä raportissa esitetään Espoon tie- ja katuverkon ajoneuvoliikenteen liikennemäärät, jalankulkija- ja

Lisätiedot

Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2013

Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2013 Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2014:1 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2013 HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTON

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2011

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2011 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 211 Liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 211 Liikennemääräraportti 11.9.212 TAMPEREEN KAUPUNKI

Lisätiedot

AJONEUVOLIIKENNE ESPOOSSA Ajoneuvoliikenne Espoossa 2003

AJONEUVOLIIKENNE ESPOOSSA Ajoneuvoliikenne Espoossa 2003 AJONEUVOLIIKENNE ESPOOSSA 23 Ajoneuvoliikenne Espoossa 23 Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnittelu 31.1.24 1 Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä B 69:24 Ajoneuvoliikenne

Lisätiedot

AJONEUVOLIIKENNE ESPOOSSA Ajoneuvoliikenne Espoossa 2004

AJONEUVOLIIKENNE ESPOOSSA Ajoneuvoliikenne Espoossa 2004 AJONEUVOLIIKENNE ESPOOSSA 24 Ajoneuvoliikenne Espoossa 24 Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnittelu 15.2.25 1 Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä B 72:25 Ajoneuvoliikenne

Lisätiedot

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio 1.304 01.30 1.304 01:30 1:304 (pe) 01:30 Yölinja 20N Katajaharju Asemaaukio Arki Lauantai Sunnuntai vuoroväli 30 30 30 30 60 kierrosaika 60 60 60 60 60 Linjapituus: Kiertelevyysindeksi: 8,9 km 1,97 Linjan

Lisätiedot

Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna Kuntatekniikan keskus

Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna Kuntatekniikan keskus Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna 21 Kuntatekniikan keskus Vantaan kaupunki Maankäytön ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus Kehittämisyksikkö Teksti ja taulukot: Jaana Virtanen ja Timo Väistö

Lisätiedot

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Asukastilaisuuden Raportti Aihe: "Länsimetron liityntäliikenne Suur-Espoonlahden alueella Aika: 18 Maaliskuuta 2014 klo 18 20.30 Paikka: Soukan palvelutalo

Lisätiedot

HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS HELSINGISSÄ VUONNA 2004

HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS HELSINGISSÄ VUONNA 2004 HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS HELSINGISSÄ VUONNA 24 Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Muistio 21.6.24 / Tuija Hellman 1 Johdanto Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosasto

Lisätiedot

Kevyen liikenteen laskennat Espoossa 2005

Kevyen liikenteen laskennat Espoossa 2005 Kevyen liikenteen laskennat Espoossa 25 Kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö 15.3.26 Kansikuva: Kirkkojärventien suojatie Espoon keskuksessa Kuvaaja: Eero Rouhiainen Julkaisija: Espoon

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013

Sisällysluettelo. Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013 JALANKULUN JA PYÖRÄILYN LIIKENNEMÄÄRÄT 2012 Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Yleistä... 3 Jalankulkijoiden ja pyöräilyn liikennemäärät

Lisätiedot

Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä B 87: 2008 JALANKULKIJA- JA PYÖRÄILIJÄLASKENNAT ESPOOSSA 2007

Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä B 87: 2008 JALANKULKIJA- JA PYÖRÄILIJÄLASKENNAT ESPOOSSA 2007 Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä B 87: 28 JALANKULKIJA- JA PYÖRÄILIJÄLASKENNAT ESPOOSSA 27 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat Espoossa 27 3 4 Jalankulkija- ja pyöräilijälaskennat

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2014

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2014 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2014 Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti 2014 2 7.8.2015 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Liikenne Espoossa 2013

Liikenne Espoossa 2013 KANSI Liikenne Espoossa 213 Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö 2.4.214 ESIPUHE Espoossa aloitettiin järjestelmällinen liikennetutkimus 196-luvulla. Tutkimus on vuosien mittaan

Lisätiedot

Linjapituus, km kuvaa linjan keskimääräistä sivun pituutta. Sivujen pituudet voivat vaihdella eri suunnissa.

Linjapituus, km kuvaa linjan keskimääräistä sivun pituutta. Sivujen pituudet voivat vaihdella eri suunnissa. Liite 1 Linjakortit on laadittu tässä suunnitelmassa käsitellyistä linjoista. Vuoroväli, min kuvaa linjan vuoroväliä. Vuoroväli on kuvattu ruuhkan, päivän/illan ja hiljaisen ajan osalta sekä lauantain

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2012 / 2013

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2012 / 2013 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2012 / 2013 Tietoisku 6/2013 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022 23.8.2011 Ville Lehmuskoski Projektin tavoitteet Vastata ennustettuun poikittaisliikenteen kysynnän merkittävään kasvuun Linjaston kehittäminen

Lisätiedot

Länsimetron Matkatutkimus kevät

Länsimetron Matkatutkimus kevät Länsimetron Matkatutkimus kevät 2018 11.9.2018 Mitä ja miten tutkittiin? Tutkimuksella selvitettiin, miten joukkoliikennematkat ovat muuttuneet länsimetron vaikutusalueella metron käyttöönoton jälkeen.

Lisätiedot

HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS NIEMEN RAJALLA HELSINGISSÄ VUONNA 2012

HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS NIEMEN RAJALLA HELSINGISSÄ VUONNA 2012 HENKILÖAUTOJEN KESKIKUORMITUS NIEMEN RAJALLA HELSINGISSÄ VUONNA 212 Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Muistio 16.11 212 / Tuija Hellman 1 1. Johdanto Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston

Lisätiedot

Kortteli 114 asemakaava Liikennetarkasteluja ja vaikutuksia. Liikenneinsinööri Sari Piela

Kortteli 114 asemakaava Liikennetarkasteluja ja vaikutuksia. Liikenneinsinööri Sari Piela Kortteli 114 asemakaava Liikennetarkasteluja ja vaikutuksia Liikenneinsinööri Sari Piela 05.11.2015 LIIKENNELASKENNAT ST1 LÄHEISYYDESSÄ 5.11.2015 2 Liikennelaskennat JUHOLANKADUN JA URHEILUKADUN RISTEYS

Lisätiedot

Matkanopeudet HSL-alueella 2011

Matkanopeudet HSL-alueella 2011 Matkanopeudet HSL-alueella Matkanopeudet HSL-alueella HSL Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun liikenne Opastinsilta A PL HSL puhelin (9) 4 www.hsl.fi Lisätietoja: Marko Vihervuori puhelin 9

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsinki Suunnittelee 214:2 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 213 Liikennekäytössä lähes saman verran autoja Automääriä on pitkään tarkasteltu ajoneuvojen

Lisätiedot

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIEKSAN KAUPUNKI Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi Selostus LUONNOS, joka päivitetään kaavan edistyessä

Lisätiedot

Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö Ajoneuvoliikenne Espoossa 2006

Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö Ajoneuvoliikenne Espoossa 2006 Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö 2.3.27 Ajoneuvoliikenne Espoossa 26 Kansikuva: Ylismäentien ja Uuskartanon risteys Kuvaaja: Davy Beilinson Julkaisija: Espoon kaupunki Kaupunkisuunnittelukeskus

Lisätiedot

AJONEUVOLIIKENNE ESPOOSSA Ajoneuvoliikenne Espoossa 2005

AJONEUVOLIIKENNE ESPOOSSA Ajoneuvoliikenne Espoossa 2005 AJONEUVOLIIKENNE ESPOOSSA 2005 Ajoneuvoliikenne Espoossa 2005 Kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö 28.2.2006 1 Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä B 76:2006 Ajoneuvoliikenne

Lisätiedot

POLKUPYÖRÄLASKENNAT HELSINGISSÄ 2014

POLKUPYÖRÄLASKENNAT HELSINGISSÄ 2014 POLKUPYÖRÄLASKENNAT HELSINGISSÄ 2014 Muistio 20.10.2014 / Tuija Hellman Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 1 Pyöräily 2014 Tarkasteltaessa vuoden alusta syyskuun loppuun konelaskentojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsinki Suunnittelee 215:3 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 214 Liikennekäytössä lähes saman verran autoja Automääriä tarkasteltiin pitkään ajoneuvojen

Lisätiedot

Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus. Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys

Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus. Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys Tiehallinto Oulun Tiepiiri 2005 Lähtökohdat ja tavoitteet... 2 Lähtökohdat... 4 Tarkastelu... 10 Johtopäätökset...

Lisätiedot

Rajahaastattelututkimukset

Rajahaastattelututkimukset Rajahaastattelututkimukset www. mek.fi Talvi 1998-1999 - Talvi 2001-2002 Yhteenveto tuloksista ja tapahtuneesta kehityksestä Saapuneet matkan tarkoituksen mukaan... 2 Saapuneet vapaa-ajan matkailijat matkan

Lisätiedot

Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti

Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti vuoroväli 30 15 10 15 15 15 10 15 20 30 kierrosaika 80 85 95 85 85 85 95 85 80 75 vuoroväli 30 30 15 20 30 30 kierrosaika 75

Lisätiedot

TAITEIDEN YÖN LIIKENNEJÄRJESTELYT 22. 23.8.2008

TAITEIDEN YÖN LIIKENNEJÄRJESTELYT 22. 23.8.2008 TAITEIDEN YÖN LIIKENNEJÄRJESTELYT 22. 23.8.2008 POIKKEUSREITIT Juhlakonsertin vuoksi Senaatintorille liikennöivät linjat ajavat poikkeusreittejä pitkin klo 18.00 23.00 välisen ajan. Senaatintorin alueelle

Lisätiedot

Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila

Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila 22-24 20-22 18-20 15-18 13:30-15 12-13:30 9-12 6:30-9 6-6:30 5-6 22-24 21-22 9-19 7-9 5-7 21-24 10-19 8-10 6-8 Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila Arki vuoroväli 30 30 20 30 30 30 20

Lisätiedot

16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS

16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS 16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS 1 Esipuhe Tämä liikenneselvitystyö on laadittu Oy Sunny-Trading Ltd :n toimeksiannosta. Se käsittää

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2017

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2017 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2017 Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti 2017 2 31.5.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Tampereen ajoneuvokannan

Lisätiedot

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA Tietoisku 3/2015 Arja Munter Palveluliiketoimi Kaupunkitieto Tilastokeskuksen vieraskielisten asumista koskevat tiedot ovat vuoden 2012 lopun tietoja. Tuolloin Espoossa

Lisätiedot

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda

Lisätiedot

Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014.

Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014. 1 (5) Asianumero 3224/10.02.03/2013 Aluenumero 220506 Otaniemen keskus 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit 10001 tontit 10 ja 11, 10016 tontti 3, 10017, 10018 tontit 3, 7 ja osa tonttia 4, 10019 tontti

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2016 Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti 2016 2 4.9.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA Tietoisku 3/2009 Arja Munter Kesk skushallin ushallinto Kehit ehittämis tämis- - ja tutkimus utkimusyk yksikkö Ulkomaalaistaustaisia henkilöitä oli pääkaupunkiseudulla

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Länsimetron avaamisen liikkumisvaikutusten arviointi matkapuhelinverkkoon perustuvan ihmisvirta-analyysin perusteella Muutokset matkamäärissä ja henkilöautoliikenteessä 2 Esittäjän

Lisätiedot

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin

Lisätiedot

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue

Lisätiedot

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 1 2 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoite

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014 Tietoisku 8/2014 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pysynyt ennallaan 2. Perheiden keskikoko hieman pienentynyt 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 154. Tekninen lautakunta 18.12.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 154. Tekninen lautakunta 18.12.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 18.12.2012 Sivu 1 / 1 5214/00.01.03/2012 154 Espoon liikenneonnettomuusraportti ja katsaus pitkäaikaiseen liikenneturvallisuustyöhön Valmistelijat / lisätiedot: Saarinen Tuomo, puh.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Savilahti - Keskusta (Niiralankatu - Tulliportinkatu) yleissuunnitelmaperiaatteiden hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71. OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 K a u n i a i n e n K v & K h G r a n k u l l a S t f & S t s Anl. p 12-06- 2014 Hallitus 81 15.04.2014 CNo! 9 RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.710/2013

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN LASKENTA JYVÄSKYLÄSSÄ 2007

KEVYEN LIIKENTEEN LASKENTA JYVÄSKYLÄSSÄ 2007 - 1 - KEVYEN LIIKENTEEN LASKENTA JYVÄSKYLÄSSÄ 2007 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2 2. LASKENTA 2.1 YLEISTÄ 2 2.2 LASKENTA- AIKA 2 2.3 LASKENTAPISTEET 2 2.4 SÄÄTILA LASKENTAPÄIVÄNÄ 3 3. TULOKSET 3.1 VIIKONPÄIVÄVAIHTELU

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN TILASTOJA PORISTA 2001-2013

KEVYEN LIIKENTEEN TILASTOJA PORISTA 2001-2013 KEVYEN LIIKENTEEN TILASTOJA PORISTA 2001-2013 Riikka-Liisa Säikkö Pekka Pylsy Tekninen palvelukeskus/ katu- ja puistosuunnittelu 2012/ päivitetty 2013 SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 2 ESIPUHE... 3 1 LASKENTOJEN

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2014 / 2015

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2014 / 2015 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2014 / 2015 Tietoisku 6/2015 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 2 (5) VT 6 TAAVETTI - LAPPEENRANTA TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE Yleistä Tiesuunnitelman liikenne-ennuste

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA Liikennemääräraportti 2013 Liikennemääräraportti 2013 2 16.6.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Yleistä... 3 Tampereen ajoneuvokannan kehitys... 3 Joukkoliikenteen

Lisätiedot

LÄHTÖKOHDAT. Tehtävä. Taustaa. Kohteen tiedot

LÄHTÖKOHDAT. Tehtävä. Taustaa. Kohteen tiedot Valtatien 4 ja Sorosentien (pt 18756) liittymän toimivuustarkastelu Valo-ohjauksen tarveselvitys VALTATIEN 4 JA SOROSENTIEN (PT 18756) TARKASTELU 2 Tehtävä Tämän selvityksen tavoitteena on tarkastella

Lisätiedot

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015 Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys Tiivistelmä 15.9.2015 Liikenneselvityksen tavoitteet ja lähtökohdat Kaavaehdotusvaiheen liikenneselvityksen tavoitteena on tarkentaa alueen liikkumista ja liikennettä

Lisätiedot

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne... Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna 2013

Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna 2013 Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna 2013 Kuntatekniikan keskus Vantaan kaupunki Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus Liikennesuunnittelu Teksti ja taulukot: Suvi Rytkönen-Halonen,

Lisätiedot

Elielinaukio - Tapiola - Pohjois- Tapiola / Orion Elielplatsen - Hagalund - Norra Hagalund /

Elielinaukio - Tapiola - Pohjois- Tapiola / Orion Elielplatsen - Hagalund - Norra Hagalund / 194 Orion, lait. 36, pf. 36 - Tapiola - Pohjois- Tapiola / Orion - Hagalund - Norra Hagalund / Pohjois-Tapiola / Orion Norra Hagalund / Orion Tapionaukio Louhenaukio / Tapionaukio Orionin risti 6.16A 6.40A

Lisätiedot

Kehä III:sta uusi Vaalimaa 12.12.2007 Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi

Kehä III:sta uusi Vaalimaa 12.12.2007 Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien Kehä III on osa E 18 tietä 2 Vanhasen II hallituksen ohjelma: "Suomi on sitoutunut toteuttamaan Helsinki Vaalimaa -moottoritien E 18 vuoteen 2015

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 Tampereen kaupunkiseudun ja Liikennetutkimuksen tarve ja käyttökohteet alueellisen liikenteen kysynnän perustietoaineisto merkitys kasvanut kaupunkiseutujenjaniidenja niiden kehysalueiden kasvun myötä

Lisätiedot

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2017 Sivu 1 / 1 1725/2017 08.00.00 96 Liikenteen tavoiteverkkojen päivitys Valmistelijat / lisätiedot: Samuel Tuovinen, puh. 046 877 1840 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Tapiolan liikenneilta

Tapiolan liikenneilta Tapiolan liikenneilta Jonne Virtanen HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Bussilinjaston muutosten periaatteet ja linjaston esittely 2. Tapiolan poikkeusjärjestelyt 3. Linjanumerouudistus

Lisätiedot

Mäskälän alueen kaavarunko

Mäskälän alueen kaavarunko S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Mäskälän alueen kaavarunko Liikennetarkastelu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 23.10.2012 P17620 Liikennetarkastelu 1 (10) Miettinen Tuomas 23.10.2012

Lisätiedot

Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007. Sisällys

Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007. Sisällys Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007 Sisällys 1 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 1.1 Asuntokuntien määrä ja koko 2 PERHEET 2.1 Perhetyyppi 2.2 Lapsiperheet 2.3 Perheiden äidinkieli Kuva: Ee-mailin toimitus

Lisätiedot

Liikenne sähköistyy Pohjoismaissa Trafiken elektrifieras i Norden

Liikenne sähköistyy Pohjoismaissa Trafiken elektrifieras i Norden Liikenne sähköistyy Pohjoismaissa Trafiken elektrifieras i Norden Elina Väistö Sito Parhaan ympäristön tekijät Sitossa laadittu kuluneen vuoden aikana Utarbetad vid Sito under det gångna året Sähköautojen

Lisätiedot

HTKK, TTKK, OY/Arkkitehtiosastot Valintakuulustelujen matematiikan koe 17.5.2002. arvoilla leikkauspisteen molemmat koordinaatit ovat positiiviset?

HTKK, TTKK, OY/Arkkitehtiosastot Valintakuulustelujen matematiikan koe 17.5.2002. arvoilla leikkauspisteen molemmat koordinaatit ovat positiiviset? HTKK, TTKK, OY/Arkkitehtiosastot Valintakuulustelujen matematiikan koe 17..00 Sarja A A1. Määritä suorien ax + y ja x y 3 leikkauspiste. Millä vakion a arvoilla leikkauspisteen molemmat koordinaatit ovat

Lisätiedot

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1. Palvelun kuvaus 1(15) 1 Cityliikenteen linjat Cityliikenteen linjojen

Lisätiedot

Espoon kiertoliittymät 2005

Espoon kiertoliittymät 2005 2005 Inventointi Davy Beilinson 15.11.2005 Espoon kiertoliittymät 2005 Espooseen on rakennettu 2000-luvulla useita kiertoliittymiä ja monia kiertoliittymiä on rakenteilla ja suunnitteilla. Tähän muistioon

Lisätiedot

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla Lisätietoja Liikkumistutkimuksesta: 21.3.2019 HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikennejärjestelmä ja tutkimukset -osasto Erikoistutkija Pekka Räty pekka.raty@hsl.fi 040 738 6559 Liikennetutkija

Lisätiedot

Kevyen liikenteen laskennat Espoossa 2004

Kevyen liikenteen laskennat Espoossa 2004 Kevyen liikenteen laskennat Espoossa 24 Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnittelu 14.4.25 Kansikuva: Espoonlahdenranta - Espoonlahdenkatu Kuvaaja: Tuula Nykänen Julkaisija: Espoon kaupunkisuunnittelukeskus

Lisätiedot

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi SUY C:1/2003 Seppo Vepsäläinen ISSN 0786-8480 JOUKKOLIIKENTEEN HAASTE Helsinki on joukkoliikennekaupunki. Junat, bussit ja raitiovaunut tarjoavat

Lisätiedot

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Työn tarkoitus Lähtökohdat työlle Suunnitteluperiaatteet Vaikutukset Asukasvuorovaikutus Mitä seuraavaksi

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN LASKENNAT ESPOOSSA 2002

KEVYEN LIIKENTEEN LASKENNAT ESPOOSSA 2002 KEVYEN LIIKENTEEN LASKENNAT ESPOOSSA 2002 Liikennesuunnittelu 14.4.2003 ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUKSEN TUTKIMUKSIA JA SELVITYKSIÄ ESBO STADSPLANERINGSCENTRALS UNDERSÖKNINGAR OCH UTREDNINGAR B 64:

Lisätiedot

TIETOISKU 5/2006 7.6.2006

TIETOISKU 5/2006 7.6.2006 TIETOISKU 5/2006 7.6.2006 SAIRASTAVUUSINDEKSI ENSIMMÄISTÄ KERTAA ESPOON OSA-ALUEILLA Espoolaiset Suomen toiseksi terveimpiä Kansaneläkelaitos ja Espoon kaupunki ovat tuottaneet sairastavuusindeksin Espoon

Lisätiedot

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Marja Riihelä Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 Sukupuolten välinen tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisessa

Lisätiedot

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus Jyväskylän seudun Jyväskylän seudun A Henkilöhaastattelut noin 7 200 asukkaan otanta yli 14-vuotiaat Jyväskylän seudulla asuvat matkapäiväkirjatutkimus, jolla selvitetään asukkaiden liikkumistottumuksia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007 ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007 Tietoisku 2/2010 Kuva: Ee-mailin toimitus Arja Munter Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusyksikkö Vuoden 2007 lopussa Suomessa asui 217 700 ulkomaalaistaustaista,

Lisätiedot

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun

Lisätiedot

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta

Lisätiedot

Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki

Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 20, Yrityskylän liittymä, Kiiminki Mika Räsänen Valtatie 20, Yrityspuiston liittymä 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta nykyisin

Lisätiedot

Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset. Aineisto / Sitowise

Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset. Aineisto / Sitowise Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset Aineisto / Sitowise 2 Härmälänrannan alueen kehittyminen Nykytila Asunnoista valmiina noin 40% (Pääosa Valmetinkadun itäpuolella) Työmaaliikenne Useita asuintaloja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 04.02.205 Sivu / 4940/0.03.0/204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 74 0.2.204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 3 2..205 Espoon liikenneverkkovisio, pöydälle 0.2.204, pöydälle 2..205

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 MAAKUNTAKAAVA 2040 Yleistietoa liikennetutkimuksesta Toteutettiin syksyllä 2012 Tietoa liikennesuunnittelun tueksi

Lisätiedot

Eteläisen Seinäjoen tie- ja katuverkkoselvitys

Eteläisen Seinäjoen tie- ja katuverkkoselvitys Eteläisen Seinäjoen tie- ja katuverkkoselvitys 28.11.2008 Eteläisen Seinäjoen tie- ja katuverkkoselvitys Suunnittelun vaiheet Vuonna 2005 alkoi eteläisen Seinäjoen tie- ja katuverkkoselvitys, jossa on

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2015 Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN Ajoneuvoliikenteen liikennemääräraportti 2016 2 22.8.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Haukiputaan Keiskan alueen alustava liikenneselvitys. Oulu

Haukiputaan Keiskan alueen alustava liikenneselvitys. Oulu Haukiputaan Keiskan alueen alustava liikenneselvitys Oulu LUONNOS 15.12.2016 2 Selvitys on valmistunut XXXXkuussa 2016. Selvityksen ovat tehneet Plaana Oy:ssä Juha Raappana, Jorma Hämäläinen ja Riina Isola.

Lisätiedot

Kaupunkimaisen ja sosioekonomisen rakenteen tarkastelu 250m ruutujaolla Espoossa ja PK-seudulla

Kaupunkimaisen ja sosioekonomisen rakenteen tarkastelu 250m ruutujaolla Espoossa ja PK-seudulla Kaupunkimaisen ja sosioekonomisen rakenteen tarkastelu 250m ruutujaolla Espoossa ja PK-seudulla Espoon kaupunki/hallinto ja kehittäminen/tutkimus ja tilastot ja Juho Kiuru/Urban Analytics 15.4.2019 Indeksien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 1347/08.01.00/2016 Kuopion ja Siilinjärven kannusteurakkasopimusten kesäliikenteet 2016 Kaupunkiliikenne Kohde 1 Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

Lisätiedot