Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / / Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen määrääminen osalle Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan aluetta Valmistelijat / lisätiedot: Seija Lonka, puh Essi Leino, puh Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja Torsti Hokkanen Kaupunkisuunnittelulautakunta: 1 määrää oheiseen liitekarttaan merkityllä Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan alueella maankäyttö- ja rakennuslain 38 :n 1 momentin nojalla rakennuskiellon yleiskaavan laatimista varten viiden vuoden ajaksi. Kyseinen rakennuskielto ei koske maankäyttö- ja rakennuslain 137 :n 2 momentin mukaisesti jo olevaan asuntoon tai maatilaan kuuluvien talousrakennusten rakentamista, rakennusten korjaamista tai asuinrakennusten vähäistä laajennusta. Näissä tapauksissa rakennusvalvontaviranomaisen tulee kuitenkin pyytää lausunto kaupunkisuunnittelukeskukselta. Samalla lautakunta määrää päätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman maankäyttö- ja rakennuslain 202 :n nojalla. 2 määrää oheiseen liitekarttaan merkityllä Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan alueella maankäyttö- ja rakennuslain 128 :n nojalla toimenpiderajoituksen siten, että toimenpiderajoite on voimassa viiden vuoden ajan. Näillä alueilla maisemaa muuttavat maanrakennustyöt, puiden kaataminen sekä muut näihin verrattavissa olevat toimenpiteet ovat luvanvaraisia siten kuin maankäyttö- ja rakennuslain 128 :ssä säädetään. Samalla lautakunta määrää päätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman maankäyttö- ja rakennuslain 202 :n nojalla. Käsittely Keskustelun kuluessa jäsen Stefan Ahlman ehdotti puheenjohtaja Markku Markkulan kannattamana, että rajaus määritellään yleiskaavapäällikkö Marianne Kaunion esittelemän karttaliitteen mukaisesti, joka laitetaan pöytäkirjan liitteeksi.

2 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 2 / 2 Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja Markkula tiedusteli, voidaanko jäsen Stefan Ahlmanin ehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, totesi puheenjohtaja Markkula kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksyneen sen yksimielisesti. Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta: 1 määrää oheiseen kokouksessa korjattuun liitekarttaan merkityllä Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan alueella maankäyttö- ja rakennuslain 38 :n 1 momentin nojalla rakennuskiellon yleiskaavan laatimista varten viiden vuoden ajaksi. Kyseinen rakennuskielto ei koske maankäyttö- ja rakennuslain 137 :n 2 momentin mukaisesti jo olevaan asuntoon tai maatilaan kuuluvien talousrakennusten rakentamista, rakennusten korjaamista tai asuinrakennusten vähäistä laajennusta. Näissä tapauksissa rakennusvalvontaviranomaisen tulee kuitenkin pyytää lausunto kaupunkisuunnittelukeskukselta. Samalla lautakunta määrää päätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman maankäyttö- ja rakennuslain 202 :n nojalla. 2 määrää oheiseen kokouksessa korjattuun liitekarttaan merkityllä Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan alueella maankäyttö- ja rakennuslain 128 :n nojalla toimenpiderajoituksen siten, että toimenpiderajoite on voimassa viiden vuoden ajan. Näillä alueilla maisemaa muuttavat maanrakennustyöt, puiden kaataminen sekä muut näihin verrattavissa olevat toimenpiteet ovat luvanvaraisia siten kuin maankäyttö- ja rakennuslain 128 :ssä säädetään. Samalla lautakunta määrää päätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman maankäyttö- ja rakennuslain 202 :n nojalla. Liite Selostus 13 Alue, jolle esitetään rakennuskieltoa ja toimenpiderajoitetta Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan laatimista varten Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan laatimista varten esitetään osalle yleiskaava-aluetta asetettavaksi rakennuskielto. Rakennuskiellon avulla käytetään maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön mahdollistamia kunnan ohjauskeinoja alueen maankäytön suuntaamiseen laadittavana olevan yleiskaavan tavoitteiden mukaisiksi. Samalla kyseisille alueille määrätään toimenpiderajoitus yleiskaavan laatimista varten. Tällöin maisemaa muuttava maanrakennustyö tai puiden kaataminen tai muu näihin verrattavissa oleva toimenpide on luvanvarainen siten kuin maankäyttö- ja rakennuslain 128 :ssä on säädetty (toimenpiderajoitus). Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan alueella maankäyttö- ja rakennuslain 38 :n 1 momentin nojalla rakennuskiellon sekä maankäyttö- ja rakennuslain

3 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 3 / :n nojalla toimenpiderajoituksen yleiskaavan laatimista varten osalle Viiskorven, Gobbackan, Perusmäen ja Kalajärven alueilta viiden vuoden ajaksi. Yleiskaava Rakennuskieltoon esitettävä alue sijaitsee Ämmässuon eteläpuolella ja Espoon kartanon pohjoispuolella rajautuen lounaassa Loojärveen ja Kirkkonummen kuntaan. Rakennuskieltoon esitettävän alueen pinta-ala on noin 510 hehtaaria. Suurimmalla osalla aluetta on voimassa Espoon eteläosien yleiskaava ja lisäksi alueen koillisosassa on voimassa Espoon pohjoisosien yleiskaava osa I. Alueesta suurin osa (noin 434 hehtaaria) on voimassaolevissa kaavoissa merkitty maa- ja metsätalousalueeksi (M). Alue, jolle esitetään rakennuskieltoa ja toimenpiderajoitetta Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: Valmisteilla oleva Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaava on laajuudeltaan noin 169 km², mikä on yli 30 % koko Espoon pinta-alasta ja yli 50 % Espoon maapinta-alasta. Alue rajautuu Vantaa ja Kauniaisten kaupunkeihin sekä Nurmijärven, Vihdin ja Kirkkonummen kuntiin. Kaavan tavoitteiden mukaisesti yleiskaavalla varaudutaan Länsiradan myötä noin uuteen asukkaaseen ja noin uuteen työpaikkaan vuoteen 2050 mennessä. Kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen edistämistä korostetaan alueiden suunnittelussa ja täydennysrakentamisessa. Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan tavoitteet hyväksyttiin kaupunginhallituksessa ja nyt valmistellaan yleiskaavaluonnosta, joka pyritään saamaan nähtäville vuoden 2017 aikana. Kaavaluonnoksen valmistelussa tehdään selvityksiä ja ratkaistaan kaavan tavoitteiden mukainen mitoitus. Yhtenä kaavan tavoitteena on turvata

4 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 4 / 4 riittävän laajat ja yhtenäiset viheralueet sekä niiden väliset yhteydet. Lisäksi kaavan tavoitteena on virkistysalueiden saavutettavuuden parantaminen seudullinen merkitys huomioonottaen. Edellä mainitusta syystä kaavaratkaisu ja sen keskeiset osat tulee suunnitella hyvin toimivana kokonaisuutena. Asemakaavatilanne Rakennuskieltoon esitettävällä alueella ei ole voimassa asemakaavoja eikä alueella ole vireillä yhtään asemakaavaa. Alue rajautuu pohjoisessa Ämmässuon voimassaolevaan asemakaavaan. Rakennuskielto ja toimenpiderajoite Rakennuskiellolla turvataan suunnittelun kohteena olevan alueen kehittyminen kunnan maankäyttötavoitteiden mukaisena ja varmistetaan, etteivät olemassa olevat suunnitteluedellytykset heikkene. Rakentaminen rakennuskieltoalueella vaatii suunnittelutarveratkaisun lisäksi poikkeamispäätöksen rakennuskiellosta. Poikkeamispäätös voidaan antaa samanaikaisesti suunnittelutarveratkaisun yhteydessä. Kyseisillä alueilla maisemaa muuttavat maanrakennustyöt, puiden kaataminen ja muut näihin verrattavissa olevat toimenpiteet tulisivat luvanvaraisiksi. Yleiskaavan laatimisvaiheeseen liittyvä toimenpiderajoitus pitää sisällään velvollisuuden hakea maisematyölupaa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen tai muuhun näihin verrattavissa olevaan. Nyt esitetyllä toimenpiderajoitteella siis pyritään estämään kaavoitusmenettelyn aikaisia haitallisia vaikutuksia ympäristölle sekä kaupunki- ja maisemakuvalle. Rakennuskielto määrätään maankäyttö- ja rakennuslain 38 :n perusteella ja toimenpiderajoite MRL:n 128 perusteella. Rakennuskielto ja toimenpiderajoitus ovat voimassa viisi vuotta. Aikaa voidaan pidentää kaavoituksen ollessa kesken. Rakennuskielto päättyy ennen asetettua määräaikaa, jos yleiskaava tulee sitä ennen lainvoimaiseksi. Teknisen ja ympäristötoimen lautakuntien johtosäännön 7 :n 5 -kohdan mukaan kaupunkisuunnittelulautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluu rakennuskiellon tai toimenpiderajoituksen määrääminen alueelle, jolla yleiskaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Tiedoksi - Espoon rakennusvalvontakeskus - Uudenmaan ELY-keskus, ote - Saija Juntunen, Kaupunkimittaus- ja geotekniikkapalvelut

5 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 247/2017 10.02.05 47 Rakennuskieltojen jatkaminen Pohjois-Espoossa rakennuskieltokartan tunnuksilla 113, 114, 115 ja 116 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 8

Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 8 Espoon kaupunki Pöytäkirja Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.08.2016 Sivu 1 / 8 Kokoustiedot Aika 24.08.2016 keskiviikko klo 17:50-21:00 Kaupunkisuunnittelulautakunnan tavanomainen kokoustyöskentely keskeytettiin

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 140. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 140. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.08.2016 Sivu 1 / 1 1139/2016 10.03.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 132 17.8.2016 140 Oikaisuvaatimusten käsittely koskien kaupunkisuunnittelujohtajan maisematyölupapäätöstä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.08.2016 Sivu 1 / 1 1139/2016 10.03.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 132 17.8.2016 132 Oikaisuvaatimusten käsittely koskien kaupunkisuunnittelujohtajan maisematyölupapäätöstä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 2480/2013 10.02.03 30 Lahnus-Korpilampi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 720604, 87. kaupunginosa Lahnus Valmistelijat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto

Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Prof. Kai T. Kokko Lapin yliopisto, syksy 2011 Tentit 24.11. ja 26.1. Sisältö Rakentamisrajoitukset Toimenpiderajoitus Rakennuskiellot 1a Ehdollinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.01.2013 Sivu 1 / 1 6291/00.00.01/2011 Rakennuslautakunta 221 11.12.2012 4 Kaupunkikuvatoimikunnan asiantuntijajäsenestä määrääminen Valmistelijat / lisätiedot: Mäkelä Solja, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Maisematyöluvat. Pohjois-Savon ELY keskus/leila Kantonen

Maisematyöluvat. Pohjois-Savon ELY keskus/leila Kantonen Maisematyöluvat Pohjois-Savon ELY keskus/leila Kantonen 10.3.2015 Maisematyölupavelvollisuus Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 128 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan maisemaa muuttavaa rakennustyötä, puiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 01.02.2017 Sivu 1 / 1 5624/2016 10.03.01 Kaupunkisuunnittelulautakunta 10 18.1.2017 14 Selvitys aurauslumien sijoittamisesta Espoossa, pöydälle 18.1.2017 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.01.2017 Sivu 1 / 1 5624/2016 10.03.01 10 Selvitys aurauslumien sijoittamisesta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Marno Hanttu, puh. 046 877 2749 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132 Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 43 Rakentamis ja toimenpiderajoitukset Lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.05.2017 Sivu 1 / 1 2006/2017 10.02.03 106 Söderskoginaukea, vaihtoehtotarkastelut, alue 432300, 40. kaupunginosa, Espoon keskus, 41. kaupunginosa, Kaupunginkallio ja 46.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 207. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 207. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 4688/2016 10.00.00 207 Kaupunkisuunnittelun työohjelma 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Jenni Puustinen, puh. 043 825 2988 Essi Leino, puh. 046 877 1911

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN LAUTAKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN LAUTAKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Teknisen ja ympäristötoimen 4.1 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN LAUTAKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 12.12.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 Viimeksi muutettu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 12.4.2016 66 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa,

Lisätiedot

ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA

ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA Tapahtunut tähän mennessä 2013 lautakunta päätti käynnistää osayleiskaavatyön valmistelun 2014 Lautakunta päätti vision

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 3055/10.03.01/2011 Tekninen lautakunta 87 17.8.2011 102 Alberganesplanadi (itä), Alberganpromenadi, Bertel Jungin aukio ja Junginkäytävä, katusuunnitelmaehdotuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 3045/10.02.03/2013 47 Nihtisilta, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 130137, 54. kaupunginosa Kilo Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 235 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 442101, 31. kaupunginosa Kaitaa Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 1 1942/2014 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 102 25.5.2016 107 Kielteinen päätös asemakaavan muutoshakemukseen, koskien kiinteistöjen 5:707 ja 5:708

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 177. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 177. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.10.2016 Sivu 1 / 1 1513/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 173 5.10.2016 177 Vastauksen antaminen asemakaavan muutoshakemukseen koskien korttelin 21166 tontin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 399/10.02.03/2015 Kaupunginhallitus 88 2.3.2015 46 Högnäs, asemakaavan kumoaminen ja palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi oikaisukehotuksen johdosta, alue 633000, 65.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 05.10.2016 Sivu 1 / 1 600/2016 10.02.03 169 Keilaniemi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 220829, 10. kaupunginosa Otaniemi Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 806/2017 08.00.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 50 2.3.2017 54 Huoltoasemaselvitys, pöydälle 2.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Marno Hanttu, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2017 Sivu 1 / 1 1067/2017 00.01.02.02 Kaupunkisuunnittelulautakunta 75 28.3.2017 78 Kaupunkisuunnittelulautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen, pöydälle 28.3.2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 60 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa Valmistelijat / lisätiedot: Markku Antinoja,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 256 15.7.2013. 256 Asianro 5027/10.02.05/2013. Kaupunkirakennelautakunta 26.6.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 256 15.7.2013. 256 Asianro 5027/10.02.05/2013. Kaupunkirakennelautakunta 26.6. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) 256 Asianro 5027/10.02.05/2013 Rakennuskiellon määrääminen Vehmersalmi Ritoniemi Kaupunkirakennelautakunta 26.6.2013 115 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta:

Kaupunkisuunnittelulautakunta: Espoon kaupunki historia / 6.0.009 / 7..009 / 4 5..009 / 0.06.00 / 8 Harmaalaakso, asemakaavan sekä maankäyttösopimuksien ja alueiden luovuttamista koskevien esisopimuksien hyväksyminen, alue 5700, 4.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta.05.06 Sivu / 58/06 0.0.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60.4.06 Kaupunkisuunnittelulautakunta 66 6.4.06 76 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.03.2014 Sivu 1 / 1 5446/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 69 10.3.2014 29 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vaali Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 Jouni Majuri, puh.

Lisätiedot

Myllyniemen ranta-asemakaava / kaavoituspäätös, vireilletulo ja rakennuskielto. Aloite ranta-asemakaavan laatimisesta

Myllyniemen ranta-asemakaava / kaavoituspäätös, vireilletulo ja rakennuskielto. Aloite ranta-asemakaavan laatimisesta Kunnanhallitus 86 18.04.2017 Myllyniemen ranta-asemakaava / kaavoituspäätös, vireilletulo ja rakennuskielto 256/502/2017 Kunnanhallitus 18.04.2017 86 Aloite ranta-asemakaavan laatimisesta Maanomistajat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.03.2017 Sivu 1 / 1 1060/2014 10.02.02 74 Katsaus Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavaluonnoksen selvityksiin, alue 722300 Valmistelijat / lisätiedot: Seija Lonka, puh.

Lisätiedot

6 20.01.2016 25 02.02.2016

6 20.01.2016 25 02.02.2016 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 6 20.01.2016 25 02.02.2016 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen asettaminen Pohjois-Paippisten osayleiskaava-alueelle / Utfärdande

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.08.2016 Sivu 1 / 1 5604/2015 10.02.03 141 Vuoritonttu, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 211835, 15. kaupunginosa Niittykumpu Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa

Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa Ajankohtaista kaavoituksessa Suomen metsäkeskuksen kaavoituskoulutus metsäalan toimijoille Niina Riissanen 7.4.2017 10.4.2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 .0.04 Sivu / 58/0.0.04/0 7 6..03 7 30.0.03 75 3..03 9 Velskolan Pitkäjärvi, eteläosa, ehdotus kaupunginhallitukselle ranta-asemakaavaksi, alue 6400, 78. kaupunginosa Nuuksio ja 84. kaupunginosa Röylä,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 3816/10.02.03/2013 81 Tuomarila I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 611115, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 87. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 87. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.06.2016 Sivu 1 / 1 1995/2016 10.03.00 Kaupunginhallitus 173 30.5.2016 87 Valtuustokysymys Pohjois-Espoon poikkeuslupakäytännöstä Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043 826

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen

Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen RAKENNUSKIELLON JA TOIMENPIDERAJOITUKSEN JATKAMINEN/BOX JA VÄSTERSKOG / FÖRLÄNGNING AV BYGGNADSFÖRBUD OCH ÅTGÄRDSBEGRÄNSNING/BOX OCH VÄSTERSKOG TEYMPLTK 95 Tekniikka- ja ympäristölautakunta / Nämnden för

Lisätiedot

Valtuusto 26.02.2007. LISTAN ASIANRO 12 12 Asianro 5762 / 503 / 2005

Valtuusto 26.02.2007. LISTAN ASIANRO 12 12 Asianro 5762 / 503 / 2005 Valtuusto 6.0.007 LISTAN ASIANRO Asianro 576 / 50 / 005 Liitteet NUPURI, HALLAVANTORPPA, ASEMAKAAVAN JA MAANKÄYTTÖSOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN, ALUE 6400 Valmistelijat / lisätiedot: Christian Ollus, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.06 Sivu / 87/06 00.0.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 89 5.5.06 06 Kaupunkisuunnittelun työohjelman 06 seuranta, pöydälle 5.5.06 Valmistelijat / lisätiedot: Jenni Puustinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.01.2017 Sivu 1 / 1 242/08.00.00/2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 4 22.1.2014 8 Otaniemen opiskelija-asuntojen autopaikkojen laskentaohje Valmistelijat / lisätiedot: Olli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.05.2016 Sivu 1 / 1 1942/2014 10.02.03 102 Kielteinen päätös asemakaavan muutoshakemukseen, koskien kiinteistöjen 5:707 ja 5:708 käyttötarkoituksen muuttamista asuinkäyttöön,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 4462/10.02.03/2014 101 Karakallion keskusta, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 131609, 57. kaupunginosa Karakallio Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 08.05.2017 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 7.3.2016 48 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelija-asuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2017 Sivu 1 / 1 1725/2017 08.00.00 96 Liikenteen tavoiteverkkojen päivitys Valmistelijat / lisätiedot: Samuel Tuovinen, puh. 046 877 1840 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 160. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 65, 66, 73 JA 74 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEITA

ASEMAKAAVAN MUUTOS 160. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 65, 66, 73 JA 74 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEITA KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 160. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 65, 66, 73 JA 74 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEITA KOKKOLAN KAUPUNKI, KAAVOITUSPALVELUT 29.2.2012

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 115 26.06.2013. 115 Asianro 5027/10.02.05/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 115 26.06.2013. 115 Asianro 5027/10.02.05/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 115 Asianro 5027/10.02.05/2013 Rakennuskiellon määrääminen Vehmersalmi Ritoniemi Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Tiivistelmä:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.05.2015 Sivu 1 / 1 3224/10.02.03/2013 83 Otaniemen keskuksen jatkosuunnitelman tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot: Ossi Keränen, puh. 050 347 5632 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

S 23, Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus / Planförslag för upphävande av södra delen av detaljplan för Söderkulla

S 23, Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus / Planförslag för upphävande av södra delen av detaljplan för Söderkulla S 23, Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus / Planförslag för upphävande av södra delen av detaljplan för Söderkulla 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto / Planläggninssektionen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 156. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 156. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 777/2016 10.02.03 156 Lillmossaskogen, asemakaavan sekä maankäyttösopimusten ja alueen luovutusta koskevien esisopimusten hyväksyminen, alue 713300, 82. kaupunginosa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 713700 Gobbackantie Asemakaava Asianumero 4381/10.02.03/2015 24.10.2016 Tavoitteena on asemakaavoittaa noin 400 metrin pituinen osuus Gobbackantiestä, joka yhdistää Gobbackan ja Perusmäen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 1 1108/10.02.03/2012 20 Westend,asemakaavan muutoksen lähtökohdat ja tavoitteet, Westend III, alue 230302 Valmistelijat / lisätiedot: Rauhalammi Kaisa,

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.12.2014 Sivu 1 / 1 2256/10.03.01/2014 130 Merituulentien plv 41-950 (sisältää Niittytorin), Haukilahdenkadun plv 0-295, Niittyportin plv 0-350 (sisältää Niittyportin LP- alueen),

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 4185/2013 10.03.01 9 Kuusiniemi -nimisen kadun katusuunnitelman hyväksyminen (palautettu valmisteluun 18.12.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Vesa Raimesalo, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 196. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 196. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 3939/2016 02.07.00 Kaupunginhallitus 297 3.10.2016 Valtuusto 169 31.10.2016 196 Valtuustokysymys omatoimiseen rakentamiseen luovutettavista omakotitonteista (Pöydälle 31.10.2016)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 4219/2016 10.03.01 20 Lausunnon antaminen tiesuunnitelmasta maantien 120 (Vihdintie) parantaminen maanteiden 1324 ja 11365 liittymän kohdalla Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.05.2015 Sivu 1 / 1 4311/10.02.03/2014 72 Hansakallio, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 510304, 44. kaupunginosa Kauklahti Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 170. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 170. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 05.10.2016 Sivu 1 / 1 2480/2013 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30 17.2.2016 170 Lahnus-Korpilampi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 720604, 87. kaupunginosa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 157. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 157. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1 4142/10.02.03/2015 157 Saunalahdenportti, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 421105, 42. kaupunginosa Saunalahti Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 3496/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 231 14.12.2016 62 Ruusutorppa I muutos, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 111603, 51. kaupunginosa

Lisätiedot

Maisematyöluvat. KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori 9.1.2014

Maisematyöluvat. KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori 9.1.2014 Maisematyöluvat KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori 9.1.2014 130 Lupamenettelyn perusteet Rakennusluvan, toimenpideluvan, purkamisluvan ja maisematyöluvan ratkaisee kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Maisematyölupa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2016 1 (5) 3 Selvitys kaupunkisuunnitteluviraston virastopäällikön päätöksistä poikkeamisasioissa vuonna 2015 (b-asia) HEL 2016-002097 T 00 01 01 Päätösehdotus päättää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 202/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 14 12.1.2015 35 Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016 (Pöydälle 12.1.2015)

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201 ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 07.03.2016 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 Alueen varaaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelijaasuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 120. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 120. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.09.2016 Sivu 1 / 1 2101/2016 10.03.00 120 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle rakennuslupa koskevasta valituksesta, lupatunnus 2016-381, kiinteistö 49-42-120-13, Tillinmäentie

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 Kaupunginhallitus 381 17.12.2012 189 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.04.2017 Sivu 1 / 1 1790/2017 10.03.00 93 Purkamislupa-asia, 2017-233, Tontunmäentie 33 02200 ESPOO, Asunto Oy Riihitonttu c/o Talohallinta Oy Martinlaakso Päätöspäivämäärä 20.04.2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 12.05.2016 Sivu 1 / 1 2063/2016 10.03.00 65 Purkamislupa-asia, 2016-291, Miestentie 2 02150 ESPOO, Espoon kaupunki / Tekninen ja ympäristötoimi Päätöspäivämäärä 12.05.2016 Päätös annetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.06.2013 Sivu 1 / 1 3129/10.02.03/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta 38 13.3.2013 108 Muurala, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, Mikkelä I, alue 620102 Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 3919/10.02.03/2011 134 Röylä, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, Pakankylän kartano, aluenumero 710100 Valmistelijat / lisätiedot: Ollus Christian,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 01.02.2016 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tavoitteet jalkapalloilun osalta Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

Keran osayleiskaava-alueen suunnittelutilanne. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus

Keran osayleiskaava-alueen suunnittelutilanne. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Keran osayleiskaava-alueen suunnittelutilanne Tiedotus- ja keskustelutilaisuus 11.6.2013 Perustiedot osayleiskaavasta Kuulutettu vireille 24.4.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivätty 24.4.2013

Lisätiedot

LAUSUNTO 1 (6) Itä-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyyntö , lähete nro 149/16, Dnro 02489/15/4105

LAUSUNTO 1 (6) Itä-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyyntö , lähete nro 149/16, Dnro 02489/15/4105 LAUSUNTO 1 (6) Luonnos 16.2.2016 1164/10.02.05.00/2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus PL 1744 70101 KUOPIO Viite Itä-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyyntö 8.1.2016, lähete nro 149/16, Dnro 02489/15/4105

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 4688/2016 10.00.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 207 30.11.2016 221 Kaupunkisuunnittelun työohjelma 2017, pöydälle 30.11.2016 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen Kaupunginhallitus 81 25.02.2013 MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen 51/10.02.02/2013 Ympäristölautakunta 24.10.2007 121 Esittelijä: tekninen johtaja Mikko

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä. SIUNTION KUNTA Viranomainen. Tekninen lautakunta TEKNLTK:249 /2010 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä. SIUNTION KUNTA Viranomainen. Tekninen lautakunta TEKNLTK:249 /2010 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 10 TEKNLTK:249 /2010 TEKNLTK 52 Teknltk 14.9.2010 62 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite 1 Liitteenä on kokonaissuunnitelma (alustava) jonka mukaan alueelle tulee - asuntoja - tuotantorakennuksia

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 12.02.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 12.2.2014 keskiviikko klo 17:54-19:50 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Tiina

Lisätiedot

Laki. maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta

Laki. maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 64, 71 e, 77 ja 179, sellaisina kuin niistä ovat 64 ja 179 laissa 1589/2009

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-304 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka 1. Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot