Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset 2019 TUTKIMUSTARJOUS Sirpa Vinni /Taloustutkimus Oy

Save this PDF as:
Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset 2019 TUTKIMUSTARJOUS Sirpa Vinni /Taloustutkimus Oy"

Transkriptio

1 Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset 2019 TUTKIMUSTARJOUS Sirpa Vinni /Taloustutkimus Oy

2 Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset 2019 Jo perinteeksi muodostunut Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset tutkimus toteutettiin jälleen keväällä. Tutkimuksen vastaukset kerättiin edellisen vuoden tapaan Taloustutkimuksen internetpaneelissa. Arvionsa kauppakeskuksista antoivat Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan asukkaat kokemuksiinsa ja mielikuviinsa perustuen. Tutkimus vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: Mitkä kauppakeskukset pärjäävät kokonaisuutena parhaiten pääkaupunkiseudulla? Mitkä kauppakeskukset ovat parantaneet eniten arvosanaansa? Millainen imago kauppakeskuksellanne on tärkeimpiin kilpailijoihinsa nähden? Mitkä ovat kauppakeskuksenne vahvuuksia ja missä tekijöissä kilpailijanne pärjäävät paremmin? Suosittelevatko kävijänne kauppakeskustanne (NPS)? Tutkimuksessa vertailtiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa verkko-ostamista ja kivijalkaostamista kauppakeskuksissa myytävien tuotteiden/ palveluiden kohdalla. 2

3 Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset 2019 TUTKIMUKSEN SISÄLTÖ Kauppakeskuksen tunnettuus ja niissä asiointi Yleisarvosana (4-10) Vahvuudet ja heikkoudet 12 mielikuvatekijän suhteen: Saavutettavuus (sijainti ja liikenneyhteydet) Tapahtumat/ kampanjat Myymälävalikoima Päivittäistavaratarjonta Tilojen viihtyisyys Tilojen siisteys Paikoitustilojen riittävyys Myymälöiden hintataso Kahvila- ja ravintolatarjonta Palvelutarjonta Turvallisuus Aukioloajat Edellä mainittujen imagotekijöiden tärkeys valittaessa kauppakeskusta, jossa asioidaan Mitä kautta kuluttaja mieluiten vastaanottaisi kauppakeskusten mainontaa Suosittelutodennäköisyys (NPS) Mitkä ovat kauppakeskusten tärkeimmät vahvuudet verkkokauppoihin verrattuna? Kuinka arvelee omalle verkkoostamiselle käyvän lähivuosina? Uutta tänä vuonna: Verkkoanalyysi (lisätietoa seuraavalla sivulla) TUTKIMUKSEN TOTEUTUS JA RAPORTOINTI Tutkimusaineistoon kerätty maaliskuussa 2019 nettikyselynä Taloustutkimuksen internetpaneelissa. Tutkimukseen vastasi 1059 pääkaupunkiseudulla asuvaa vuotiasta. Tulokset on painotettu vastaamaan alueen väestöä iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Tutkimuksen tulokset ovat käytettävissänne noin viikon sisällä tilauksesta Raportissa esitetään kaikkien tutkittujen kauppakeskusten tulokset. Mukana ovat vertailutiedot vuosilta Paras vertailtavuus tuloksilla on viime vuotisiin tuloksiin, tutkimusmenetelmän vaihtuessa v Tilaajakohtaisessa osiossa keskitytään oman kauppakeskuksenne tuloksiin. 3

4 Uutta: Verkkoanalyysi Verkkoanalyysi näyttää mitkä kauppakeskukset kilpailevat keskenään asiakkaista ja millä kauppakeskuksilla on vahvin brändi Ympyrän koko ja tummuus kuvaa kauppakeskuksessa käyntejä. Mitä suurempi ympyrä, sitä suositumpi kauppakeskus. Verkkovisualisointi on työväline kilpailutilanteen ja oman asemoitumisen kartoittamiseen Esimerkki: Mitkä kauppakeskukset ovat kovimpia kilpailijoitamme ja kuinka uskollisia ovat omat kävijämme? Sininen viiva eli korvaavuus kuvaa sitä, että kauppakeskuksissa asioidaan toisiaan korvaavasti tai lisäksi. Mitä paksumpi ja tummempi viiva, sitä luultavammin yhdessä asioiva asioi myös toisessa. 4

5 Tutkimuksessa mukana olevat kauppakeskukset 2019 Tutkimuksessa keskitytään tänä vuonna ainoastaan kauppakeskuksiin, joten aiemmin mukana olleet Helsingin keskustan Stockmann ja Sokos jätetään pois. Tutkimuksessa ovat tänä vuonna mukana: Ainoa Arabia Citycenter Columbus Dixi Easton Entresse Espoontori Flamingo Forum Isomyyri Iso Omena Itis Jumbo Kaari Kamppi Kluuvi Kämp Galleria Lauttis Malmin Nova Malmintori Myyrmanni Pikkulaiva Redi (UUSI) Ristikko Ruoholahti Sello Tikkuri 5

6 Kustannukset TUTKIMUKSEN HINTA: alv HINTA SISÄLTÄÄ: Kaikkien kauppakeskusten tulokset sisältävän yleisosan (sis. grafiikka) Yhden kauppakeskuksen tulosten tarkemman tarkastelun ns. oman osan. Jos raporttiin halutaan useamman kauppakeskuksen omat osat, lisähinta on alv per kauppakeskus. Mikäli haluatte useamman kuin viiden kauppakeskuksen tarkemman tarkastelun, pyytäkää erillinen tarjous. Englanninkielisen raportin lisähinta alv 6

7 Kerron mielelläni lisää Sirpa Vinni tutkimuspäällikkö

BRÄNDIEN ARVOSTUS 2018

BRÄNDIEN ARVOSTUS 2018 BRÄNDIEN ARVOSTUS 2018 Taloustutkimus Oy, Sirpa Vinni 1 Miten brändiänne arvostetaan vuonna 2018? Olemme kuunnelleet tilaajiemme toiveita ja uudistimme perinteisen Brändien arvostus -tutkimuksen. Tutkimuksessa

Lisätiedot

Kauppakeskusten myynti- ja kävijäindeksit Kauppakeskusbarometri 2016

Kauppakeskusten myynti- ja kävijäindeksit Kauppakeskusbarometri 2016 Kauppakeskusten myynti- ja kävijäindeksit Kauppakeskusbarometri 2016 Kauppakeskusliiketoiminnan vuosiseminaari 20.10.2016 Hanna Kaleva, KTI Kiinteistötieto Oy Suomen Kauppakeskusyhdistys ry PÄÄKAUPUNKISEUTU

Lisätiedot

Kauppakeskusjohtamisen tunnusluvut ja barometrin tulokset

Kauppakeskusjohtamisen tunnusluvut ja barometrin tulokset Kauppakeskusjohtamisen tunnusluvut ja barometrin tulokset Kauppakeskusliiketoiminnan vuosiseminaari Jessica Niemi, KTI Kiinteistötieto Oy Esityksen sisältö Nykytila Tuoreet myynti-ja kävijäindeksit Katse

Lisätiedot

Vähittäiskaupan näkymät Myyrmäessä. Myyrmäen yritystilaisuus Joni Heikkola, yleiskaavasuunnittelija

Vähittäiskaupan näkymät Myyrmäessä. Myyrmäen yritystilaisuus Joni Heikkola, yleiskaavasuunnittelija Vähittäiskaupan näkymät Myyrmäessä Myyrmäen yritystilaisuus 17.11.2016 Joni Heikkola, yleiskaavasuunnittelija Vähittäiskaupan nykytila Myyrmäessä Myyrmäen keskusta toimii kaupallisena keskuksena Länsi-

Lisätiedot

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN SISÄKUULUVUUDESTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN SISÄKUULUVUUDESTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN SISÄKUULUVUUDESTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 MITTAUSPAIKAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

Suomalaisten apteekkiasiointi 2018

Suomalaisten apteekkiasiointi 2018 Suomen Apteekkariliitto Suomalaisten apteekkiasiointi 0 Raportti Sirkku Keski-Hallila..0 Tutkimuksen toteutus Taloustutkimus toteutti tämän tutkimuksen Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta.. 0. Tutkimusmenetelmä:

Lisätiedot

Ekotehokkuus osana ympäristötehokkuutta kauppakeskuksissa

Ekotehokkuus osana ympäristötehokkuutta kauppakeskuksissa Ekotehokkuus osana ympäristötehokkuutta kauppakeskuksissa Kisu Borg Esityksen sisältö Citycon lyhyesti Ekotehokas kauppakeskus Ekotehokkuus ylläpidossa ja kiinteistönhoidossa Ekotehokkuus vuokralaisyhteistyössä

Lisätiedot

Citycon Media b ook. Erityistehokkaita mainosratkaisuja siellä, missä ihmiset shoppaavat!

Citycon Media b ook. Erityistehokkaita mainosratkaisuja siellä, missä ihmiset shoppaavat! Citycon Media b ook Erityistehokkaita mainosratkaisuja siellä, missä ihmiset shoppaavat! 1 Mainonnalta vaaditaan nykyisin aivan erityistä tehokkuutta. Ratkaisuja, jotka yllättävät, osuvat ja tavoittavat

Lisätiedot

Asiakkuusindeksi 2009

Asiakkuusindeksi 2009 1 Asiakkuusindeksi 2009 Selvitettiin suomalaisten yritysten asiakasuskollisuutta: Kuinka paljon eri yritysten kanssa asioidaan Millainen asiointi- ja asiakassuhde suomalaisilla kuluttajilla on yrityksiin

Lisätiedot

6. Tuotemerkkien arvostus Liikenneyhtiöt

6. Tuotemerkkien arvostus Liikenneyhtiöt 6. Tuotemerkkien arvostus 54 Tuotemerkkien arvostus Seuraavilla sivuilla esitetään tekstin ja grafiikan muodossa Tuotemerkkien arvostus-osion tulokset. Tutkimuksessa selvitettiin viiden liikenneyhtiö-tuotemerkin

Lisätiedot

Creating success for retailing FI

Creating success for retailing FI Creating success for retailing FI Kuluttajien tarpeet ohjaavat kauppakeskustemme kehittämistä Cityconin kauppakeskukset on suunniteltu vastaamaan kuluttajien erilaisiin tarpeisiin. Tehokas yhteistyö vuokralaistemme

Lisätiedot

Creating success for retailing

Creating success for retailing Creating success for retailing Kuluttajien tarpeet ohjaavat kauppakeskustemme kehittämistä Cityconin kauppakeskukset on suunniteltu vastaamaan kuluttajien erilaisiin tarpeisiin. Tehokas yhteistyö vuokralaistemme

Lisätiedot

Kuluttajien tarpeet ohjaavat kauppa keskustemme kehittämistä

Kuluttajien tarpeet ohjaavat kauppa keskustemme kehittämistä Suomi Kuluttajien tarpeet ohjaavat kauppa keskustemme kehittämistä Cityconin kauppakeskukset on suunniteltu vastaamaan kuluttajien erilaisiin tarpeisiin. Tehokas yhteistyö vuokralaistemme kanssa on tärkeä

Lisätiedot

Creating success for retailing

Creating success for retailing Creating success for retailing Citycon on monipuolinen kauppakeskusosaaja CITYCON on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja kehittäjä. Menestyvät ja kilpailukykyiset kauppakeskuksemme tarjoavat vuokralaisille

Lisätiedot

Finnish Shopping Centers 2018

Finnish Shopping Centers 2018 Succesful and evolving shopping center business the beating heart of community! Menestyvä ja kehittyvä kauppakeskusliiketoiminta yhdyskunnan sykkivä sydän! Finnish Shopping Centers 08 Kauppakeskukset Finnish

Lisätiedot

Finnish Shopping Centers 2019

Finnish Shopping Centers 2019 Succesful and evolving shopping center business the beating heart of community! Menestyvä ja kehittyvä kauppakeskusliiketoiminta yhdyskunnan sykkivä sydän! Finnish Shopping Centers 2019 Kauppakeskukset

Lisätiedot

Finnish Shopping Centers 2016

Finnish Shopping Centers 2016 Succesful and evolving shopping center business the beating heart of community! Menestyvä ja kehittyvä kauppakeskusliiketoiminta yhdyskunnan sykkivä sydän! Finnish Shopping Centers 0 Kauppakeskukset Finnish

Lisätiedot

SISÄLTÖMARKKINOINTI - TUTKIMUKSEN ESITTELY JA TARJOUS

SISÄLTÖMARKKINOINTI - TUTKIMUKSEN ESITTELY JA TARJOUS OLETKO POHTINUT...Mitä kuluttajat odottavat yrityksiltä verkossa?...miten sisältömarkkinointia kannattaa tehdä?...entä kaipaatko välineitä eri sisältötyyppien hyödyntämiseen? SISÄLTÖMARKKINOINTI - TUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Kauppakeskusten markkinoinnin johtamisen kehittäminen

Kauppakeskusten markkinoinnin johtamisen kehittäminen Kauppakeskusten markkinoinnin johtamisen kehittäminen Työryhmän yhteenveto 9.8.2007 1 Tausta Kauppakeskustoimiala kehittynyt ja monipuolistunut. Kauppakeskusten markkinoinnin johtamisesta on tullut yhä

Lisätiedot

Bussilla, pyörällä vai autoillen? Urbaania saavutettavuutta mittaamassa. Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto MetropAccess-hanke

Bussilla, pyörällä vai autoillen? Urbaania saavutettavuutta mittaamassa. Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto MetropAccess-hanke Bussilla, pyörällä vai autoillen? Urbaania saavutettavuutta mittaamassa Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto MetropAccess-hanke Tavoitettavuus ja liikkuminen arkipäivän peruskysymyksiä Mikä on paras kulkumuoto?

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ) miten suomalaiset

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun moniulotteista saavutettavuutta tutkimassa

Pääkaupunkiseudun moniulotteista saavutettavuutta tutkimassa Pääkaupunkiseudun moniulotteista saavutettavuutta tutkimassa Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto MetropAccess-hanke Maria Salonen, Jaani Lahtinen, Sakari Jäppinen, Timo Jaakkola, Perttu Saarsalmi & Henrikki

Lisätiedot

Rautateiden käyttäjätutkimus Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen

Rautateiden käyttäjätutkimus Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen Rautateiden käyttäjätutkimus 2017 Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen Tutkimuksen taustat Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää junaliikenteen käyttämistä ja tyytyväisyyttä junaliikenteeseen

Lisätiedot

Finnish Shopping Centers 2017

Finnish Shopping Centers 2017 Succesful and evolving shopping center business the beating heart of community! Menestyvä ja kehittyvä kauppakeskusliiketoiminta yhdyskunnan sykkivä sydän! Finnish Shopping Centers 07 Kauppakeskukset Finnish

Lisätiedot

Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki

Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät 2016 Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki 1 Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät 2016 Toteutus Alueellinen ostokäyttäytyminen 2016 -tutkimuksen tiedot kerättiin valtakunnallisena

Lisätiedot

Turun keskustan tulevaisuus kurkistus syksyn 2006 postikyselyn tuloksin

Turun keskustan tulevaisuus kurkistus syksyn 2006 postikyselyn tuloksin Turun keskustan tulevaisuus kurkistus syksyn 2006 postikyselyn tuloksin Professori Heli Marjanen Turun kauppakorkeakoulu Markkinoinnin laitos/talousmaantiede SYKETTÄ SYDÄMEEN KEINOJA TURUN KESKUSTAN KEHITTÄMISEKSI

Lisätiedot

Tuotemerkkien arvostus 2014 HSL. Taloustutkimus Oy, Sirpa Vinni 2.6.2014

Tuotemerkkien arvostus 2014 HSL. Taloustutkimus Oy, Sirpa Vinni 2.6.2014 Tuotemerkkien arvostus 2014 HSL Taloustutkimus Oy, Sirpa Vinni 2.6.2014 2 2.6.2014 12230 SHT 2014 Tuotemerkkien arvostus_ Liikenneyhtiöt / sv Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tutkimuksen toteutus 3. Tutkimuksen

Lisätiedot

Kauppakeskukset. Finnish Shopping Centers 2014. Kauppakeskukset Finnish Shopping Centers Finnish Shopping 2014 Kauppakeskukset

Kauppakeskukset. Finnish Shopping Centers 2014. Kauppakeskukset Finnish Shopping Centers Finnish Shopping 2014 Kauppakeskukset Succesful and evolving shopping center business the beating heart of community! Menestyvä ja kehittyvä kauppakeskusliiketoiminta yhdyskunnan sykkivä sydän! Finnish Shopping Centers 0 Kauppakeskukset Suomen

Lisätiedot

Kauppakeskuksen turvallisuus. Eeva Kareinen YIT Kiinteistötekniikka Oy 25.1.2013

Kauppakeskuksen turvallisuus. Eeva Kareinen YIT Kiinteistötekniikka Oy 25.1.2013 Kauppakeskuksen turvallisuus YIT Kiinteistötekniikka Oy 25.1.2013 Kauppakeskus Willa Vaikutusalue ja ostovoima Kauppakeskus Willa Sijaitsee Hyvinkään ydinkeskustassa Kauppakeskus sijoittuu kiinteästi aiemmin

Lisätiedot

toy taloustutkimus oy PÄÄKAUPUNKISEUDUN MUUTTOHALUKKUUS 2004 Suur-Helsinki Tänään 2-3/2004 Lohjan yrityspalvelukeskus Oy

toy taloustutkimus oy PÄÄKAUPUNKISEUDUN MUUTTOHALUKKUUS 2004 Suur-Helsinki Tänään 2-3/2004 Lohjan yrityspalvelukeskus Oy toy taloustutkimus oy PÄÄKAUPUNKISEUDUN MUUTTOHALUKKUUS 2004 Suur-Helsinki Tänään 2-3/2004 Lohjan yrityspalvelukeskus Oy Reetta Wirman 2.3.2005 Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön.

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 008 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: 7556 TNS Gallup, Itätuulenkuja 10, 0100 Espoo, puh. (09) 61 0 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

Lisätiedot

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry. Kauppakeskukset

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry. Kauppakeskukset Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Kauppakeskukset Johdanto KAUPPAKESKUKSISTA MONIPUOLISIA PALVELUJA Kauppakeskusten merkitys on lisääntynyt suomalaisessa vähittäiskaupassa. Kauppakeskusten lukumäärä ja koko

Lisätiedot

Vuoden Kauppakeskusteko 2013 kilpailu. Veturi alueensa asukkaiden oloinen kohtaamispaikka

Vuoden Kauppakeskusteko 2013 kilpailu. Veturi alueensa asukkaiden oloinen kohtaamispaikka Vuoden Kauppakeskusteko 2013 kilpailu Veturi alueensa asukkaiden oloinen kohtaamispaikka Asiakas keskiössä Kauppakeskus Veturin toteuttamisen kirkkaana johtotähtenä on alusta lähtien ollut kouvolalaisuus

Lisätiedot

Suomalainen joulu 2008

Suomalainen joulu 2008 Miten tutkimus tehtiin? Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelissa 7.10. 9.10.2008 välisenä aikana.

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto. Joulun kulutus ja suomalaiset -selvityksen tuloksia 2017 ja 2018

Suomalaisen Työn Liitto. Joulun kulutus ja suomalaiset -selvityksen tuloksia 2017 ja 2018 Suomalaisen Työn Liitto Joulun kulutus ja suomalaiset -selvityksen tuloksia 2017 ja 2018 S U OM AL AISEN TYÖN LIITTO Johdanto 2017 ja 2018 tutkimuksiin Tutkimukset on toteuttanut Suomalaisen Työn Liiton

Lisätiedot

Yrityskaupan hyväksyminen: Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma / Vantaan Valo Ky

Yrityskaupan hyväksyminen: Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma / Vantaan Valo Ky Päätös 1 (5) Yrityskaupan hyväksyminen: Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma / Vantaan Valo Ky Kilpailu- ja kuluttajavirastolle ( KKV ) on 11.9.2019 ilmoitettu

Lisätiedot

Kauppakeskus Myyrmanni: Paluu tulevaisuuteen

Kauppakeskus Myyrmanni: Paluu tulevaisuuteen Kauppakeskus Myyrmanni: Paluu tulevaisuuteen Kilpailukykyä kokonaisvaltaisella kasvojen kohotuksella 20.3.2013 Kauppakeskus Myyrmanni Vantaalla Myyrmannin vaikutusalue Primäärivaikutusalueella 50.000 kuluttajaa,

Lisätiedot

KAUPPAKESKUKSET. Finnish Shopping Centers

KAUPPAKESKUKSET. Finnish Shopping Centers KAUPPAKESKUKSET Finnish Shopping Centers 2011 Johdanto Kauppakeskusten kävijämäärät ja myynnit kiihtyivät 5,4 % kasvuun Kauppakeskuksilla vuosi 2010 meni hyvin. Toimiala kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna

Lisätiedot

Kaupan tutkimuspäivä. Erikoiskaupan teemapäivä Liisa Nikkanen. www.realprojekti.fi

Kaupan tutkimuspäivä. Erikoiskaupan teemapäivä Liisa Nikkanen. www.realprojekti.fi Kaupan tutkimuspäivä Erikoiskaupan teemapäivä Liisa Nikkanen Realprojekti Oy lyhyesti Määritelmä Kauppakeskuskonsepti Yritysvalinnat Case kauppakeskus Skanssi Yhteenveto Realprojektin liikeidea on tuottaa

Lisätiedot

TUOTEMERKKIEN ARVOSTUS 2015 HSL

TUOTEMERKKIEN ARVOSTUS 2015 HSL TUOTEMERKKIEN ARVOSTUS 2015 HSL TALOUSTUTKIMUS OY, SIRPA VINNI 30.4.2015 13667 SHT 2015 Tuotemerkkien arvostus_hsl / sv SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Tutkimuksen toteutus 3. Tutkimuksen sisältö 4. Tuotemerkkien

Lisätiedot

Kauppakeskukset. Finnish Shopping Centers 2014. Kauppakeskukset Finnish Shopping Centers Finnish Shopping 2014 Kauppakeskukset

Kauppakeskukset. Finnish Shopping Centers 2014. Kauppakeskukset Finnish Shopping Centers Finnish Shopping 2014 Kauppakeskukset Succesful and evolving shopping center business the beating heart of community! Menestyvä ja kehittyvä kauppakeskusliiketoiminta yhdyskunnan sykkivä sydän! Finnish Shopping Centers 0 Kauppakeskukset Suomen

Lisätiedot

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Onhan siinä Avainlippu-kampanja Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 201 Tutkimusten toteutus Osana Onhan

Lisätiedot

Finnish Shopping Centers 2015

Finnish Shopping Centers 2015 Succesful and evolving shopping center business the beating heart of community! Menestyvä ja kehittyvä kauppakeskusliiketoiminta yhdyskunnan sykkivä sydän! Finnish Shopping Centers 05 Kauppakeskukset Suomen

Lisätiedot

Neuvontajärjestöt. Suomi Tänään Helmi-maaliskuu 2012

Neuvontajärjestöt. Suomi Tänään Helmi-maaliskuu 2012 Neuvontajärjestöt Suomi Tänään Helmi-maaliskuu 2012 1 Neuvontajärjestöt 2012 Sisältö sivu Tutkimuksen sisältö ja toteutus 3 Aineiston rakenne 4 Tiivistelmä tuloksista 5-6 Tulokset graafisena esityksenä

Lisätiedot

Kauppakeskukset. Finnish Shopping Centers. www.kauppakeskusyhdistys.fi. Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Finnish Council of Shopping Centers

Kauppakeskukset. Finnish Shopping Centers. www.kauppakeskusyhdistys.fi. Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Finnish Council of Shopping Centers 2007 Kauppakeskukset Finnish Shopping Centers ry Finnish Council of Shopping Centers www.kauppakeskusyhdistys.fi Johdanto Kauppakeskukset tehokkaita palveluympäristöjä - myynti- ja kävijämäärät voimakkaassa

Lisätiedot

Päivittäistavarakaupan digitalisoituminen 2014

Päivittäistavarakaupan digitalisoituminen 2014 Päivittäistavarakaupan digitalisoituminen 2014 Esimerkkejä tutkimuksen sisältämästä tiedosta TNS Gallup Päivittäistavarakauppa digitalisoituvan kuluttajan edessä Tutkimus vastaa kysymyksiin: Näkyykö verkkokaupan

Lisätiedot

Consumers Online 2010 Tietoa suomalaisten internet-käytöstä

Consumers Online 2010 Tietoa suomalaisten internet-käytöstä ISO 9001 -sertifioitu Consumers Online 2010 Tietoa suomalaisten internet-käytöstä TNS Gallup Oy Huhtikuu 2010 Digital Consumers Online 2010 Consumers Online kertoo tiivistetysti viimeisimmät tiedot suomalaisten

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Yritykset ostopäätösten äärellä 2018. Aula Research. Kuluttajatutkimus, syksy 2018. Taloustutkimus. Yritykset ostopäätösten äärellä 2018 Eri

Lisätiedot

Suomi Syö Nopeus, helppous, eettisyys - ruokatrendit murroksessa? Tutkimuksen sisältö ja toteutus

Suomi Syö Nopeus, helppous, eettisyys - ruokatrendit murroksessa? Tutkimuksen sisältö ja toteutus Suomi Syö 2018 Nopeus, helppous, eettisyys - ruokatrendit murroksessa? Tutkimuksen sisältö ja toteutus Suomi Syö 2018 sisältö 1 (2) Ruokaan liittyvät asenteet ja trendit Muun muassa ruoanlaittoon panostaminen,

Lisätiedot

Kauppakeskukset. Finnish Shopping Centers 2013. Menestyvä ja kehittyvä kauppakeskusliiketoiminta yhdyskunnan sykkivä sydän!

Kauppakeskukset. Finnish Shopping Centers 2013. Menestyvä ja kehittyvä kauppakeskusliiketoiminta yhdyskunnan sykkivä sydän! Menestyvä ja kehittyvä kauppakeskusliiketoiminta yhdyskunnan sykkivä sydän! Suomen Kauppakeskusyhdistys ry, c/o RAKLI ry Annankatu 4,. krs. 0000 Helsinki puh. +58 9 4767 57, fax +58 9 4767 5700 Kauppakeskukset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Keskusvaalilautakunta 06.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Keskusvaalilautakunta 06.02.2014 Sivu 1 / 1 Keskusvaalilautakunta 06.02.2014 Sivu 1 / 1 369/00.00.00/2014 Keskusvaalilautakunta 5 6.2.2014 5 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi,

Lisätiedot

Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017

Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017 Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017 Sisältö Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 3-4 Tutkimusalue ja kohteet 5 Yhteenveto päätuloksista 6 Tärkeimmät syyt tulla alueelle 8 Alueella

Lisätiedot

Kauppakeskusten käytettävyys - tutkimushankkeen tuloksia ja työkaluja

Kauppakeskusten käytettävyys - tutkimushankkeen tuloksia ja työkaluja Kauppakeskusten käytettävyys - tutkimushankkeen tuloksia ja työkaluja Suvi Nenonen Tutkimuspäällikkö Workplace Management Facilities Services Research Group, TKK suvi.nenonen@tkk.fi 25.11.2008 Kuka olen?

Lisätiedot

Kivistön kaupunkikeskus

Kivistön kaupunkikeskus Kivistön kaupunkikeskus Kivistön kaupunkikeskus 1 (12) Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Helsingin seudun kasvu ja kaupan lisätarve... 2 2.1 Väestökehitys ja ennusteet... 2 2.2 Kaupan pinta alan laskennallinen

Lisätiedot

Analyysi Turun kaupungin brändistä 2018

Analyysi Turun kaupungin brändistä 2018 Analyysi Turun kaupungin brändistä 2018 Tutkimuksesta Kyselytutkimus Turun kaupungin brändistä, markkinoinnista ja viestinnästä. Tutkimusajankohta: 15.11-14.12.2018 Haastattelut tehtiin SSI:n Internetpanelin

Lisätiedot

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin.

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin. 7/2013 Nokian kaupunginkirjaston tuloksia Kirjastojen kansallisessa käyttäjäkyselyssä 2013 Kirjastojen yhteinen kysely toteutettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Kyselyä koordinoi kirjastosektorien yhteinen

Lisätiedot

YLIMMÄN JOHDON SUORAHAKUPALVELUITA TARJOAVIEN YRITYSTEN TUNNETTUUS- JA MIELIKUVATUTKIMUS

YLIMMÄN JOHDON SUORAHAKUPALVELUITA TARJOAVIEN YRITYSTEN TUNNETTUUS- JA MIELIKUVATUTKIMUS YLIMMÄN JOHDON SUORAHAKUPALVELUITA TARJOAVIEN YRITYSTEN TUNNETTUUS- JA MIELIKUVATUTKIMUS TIIVISTELMÄ TUTKIMUKSEN KESKEISISTÄ TULOKSISTA 1 Johdanto Ylimmän johdon suorahakupalveluja tarjoavien yritysten

Lisätiedot

Kauppakeskusten riskienhallinta verkostojohtamisen näkökulmasta

Kauppakeskusten riskienhallinta verkostojohtamisen näkökulmasta Kauppakeskusten riskienhallinta verkostojohtamisen näkökulmasta Raija Järvinen tutkimusjohtaja/hse, ma. professori/tse 3.9.2008 Turvallisuusmessut, Tampere TUTKIMUSHANKKEEN TAUSTAA Helsingin kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011

DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011 DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011 30.8.2011 MIKKO KESÄ, tutkimusjohtaja, HM JUUSO HEINISUO, tutkimuspäällikkö, HM INNOLINK RESEARCH OY YHTEENVETO TAUSTATIEDOT Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

ALEPA Toimipaikka Myymäläpäällikkö Sähköposti

ALEPA Toimipaikka Myymäläpäällikkö Sähköposti ALEPA Toimipaikka Myymäläpäällikkö Sähköposti Hämeentie 010 76 69000 0222012mp@sok.fi Asematunneli 010 76 69010 0222018mp@sok.fi Laajasalo 010 76 69030 0222020mp@sok.fi Forum 010 76 69910 0222023mp@sok.fi

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen 1..01 1 Huhtikuu 01 Taloustutkimus Oy, T31, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston

Lisätiedot

Isännöinnin laatu 2015

Isännöinnin laatu 2015 Isännöinnin laatu 2015 Keskeiset tulokset Tutkimuksen tavoite ja toteutus Kiinteistöliiton tavoitteena oli kartoittaa taloyhtiöiden tyytyväisyyttä isännöintiyritysten ja isännöitsijöiden toimintaan tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Henkilöliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus. Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen

Henkilöliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus. Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen Henkilöliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus 2019 Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen Tutkimuksen taustat Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää junaliikenteen käyttämistä ja

Lisätiedot

KAUPPAKESKUKSET. Finnish Shopping Centers. www.kauppakeskusyhdistys.fi. Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Finnish Council of Shopping Centers

KAUPPAKESKUKSET. Finnish Shopping Centers. www.kauppakeskusyhdistys.fi. Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Finnish Council of Shopping Centers KAUPPAKESKUKSET Finnish Shopping Centers www.kauppakeskusyhdistys.fi Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Finnish Council of Shopping Centers Johdanto Kauppakeskukset pitivät hyvin pintansa vuonna 2009 toimialan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 49/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 49/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 49/2018 1 (5) 5 Helsingin yleiset ennakkoäänestyspaikat vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa HEL 2018-011731 T 00 00 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019

Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019 Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019 Luostarinen Juho ProYritys Pohjois-Karjala Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy Sisältö 1. Tutkimuksen toteutus ja vastanneiden taustatiedot 2. Kuluttajien

Lisätiedot

Kauppakeskukset. Finnish Shopping Centers 2012. Menestyvä ja kehittyvä kauppakeskusliiketoiminta yhdyskunnan sykkivä sydän!

Kauppakeskukset. Finnish Shopping Centers 2012. Menestyvä ja kehittyvä kauppakeskusliiketoiminta yhdyskunnan sykkivä sydän! Menestyvä ja kehittyvä kauppakeskusliiketoiminta yhdyskunnan sykkivä sydän! Suomen Kauppakeskusyhdistys ry, c/o RAKLI ry Annankatu,. krs. 0000 Helsinki puh. +8 9 77 7, fax +8 9 77 700 Kauppakeskukset Finnish

Lisätiedot

MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Kaskinen

MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Kaskinen MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Kaskinen Seutukaupunkien vetovoimatutkimus on 55:lle seutukaupungille toteutettu tutkimus

Lisätiedot

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS Internet-paneeli syksy 014..014 Taloustutkimus Oy Paula Lehto ..014 0674 Arjen katsaus syksy 014 / PL Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus Vastaajajoukon rakenne Päätulokset

Lisätiedot

Vähittäiskaupan Tutkimussäätiön 2018 keräämän kuluttajakyselyaineiston esittely

Vähittäiskaupan Tutkimussäätiön 2018 keräämän kuluttajakyselyaineiston esittely Vähittäiskaupan Tutkimussäätiön 2018 keräämän kuluttajakyselyaineiston esittely Aineiston keruu 2018 Vähittäiskaupan tutkimussäätiön tehtävänä on edistää ja tukea vähittäiskauppaan liittyvää tutkimusta

Lisätiedot

MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA

MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA Turku Tänään 2018 MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA Tutkimusraportti 12.12.2018 Hanna-Leena Heinosaari Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä/vastaajajoukko Turun, Raision, Naantalin, Kaarinan ja Liedon 15-79-vuotias

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN IMAGO 2008 YLIOPISTOT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Kirjekysely helmikuussa 2008 17-29-vuotiaat suomalaiset

KORKEAKOULUJEN IMAGO 2008 YLIOPISTOT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Kirjekysely helmikuussa 2008 17-29-vuotiaat suomalaiset Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia tai osia siitä ei saa edelleen toimittaa tai julkaista missään muodossa ilman tutkimuslaitoksen lupaa ja nimen mainitsemista.

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Kesä 5 Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten

Lisätiedot

Joensuun seutu. Kaupaks -hanke. Joensuun seudull

Joensuun seutu. Kaupaks -hanke. Joensuun seudull Joensuun seutu Kaupaks -hanke tain im o t e ik li lu e lv Kaupan ja pa inen m ä t it h e k n je ö t ympäris a Joensuun seudull PALVELUTUTKIMUS PETROSKOISSA 12/2012-1/2013 Selvitimme, mitkä ovat venäläisten

Lisätiedot

Iso Omena laajennuksen ja Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen käynnistyy. Marko Juhokas ja Risto Seppo

Iso Omena laajennuksen ja Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen käynnistyy. Marko Juhokas ja Risto Seppo Iso Omena laajennuksen ja Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen käynnistyy Citycon johtava kauppakeskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa Citycon omistaa tai johtaa 39 kauppakeskusta

Lisätiedot

Finnish Shopping Centers

Finnish Shopping Centers Kauppakeskukset Finnish Shopping Centers www.kauppakeskusyhdistys.fi Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Finnish Council of Shopping Centers Johdanto Kauppakeskusten monipuolisuus ja palvelukyky menestystekijöinä

Lisätiedot

Kauppakeskusbarometri 2010

Kauppakeskusbarometri 2010 Kauppakeskusbarometri 21 Juha Tiuraniemi Toiminnanjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Barometri 21 Web-kyselyn toteutus: 14.-19. lokakuuta

Lisätiedot

Kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen

Kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen Kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen Asukastiedotustilaisuus 8.10.2013 Risto Seppo Citycon johtava kauppakeskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa

Lisätiedot

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Erja Ruohomaa YLE Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Ylen asemaa suomalaisena uutistoimijana: mikä on suomalaisten ykkösuutistoimija mediasta riippumatta ja mistä lähteistä

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ - BAROMETRI 2015

TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ - BAROMETRI 2015 TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ - BAROMETRI 2015 Keskeiset tulokset KTI Kiinteistötieto Oy Taustaa Barometrin tavoitteena on kartoittaa pääkaupunkiseudulla toimivien yritysten toimistotilojen käyttöön liittyviä

Lisätiedot

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017 Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017 Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus 3 Yhteenveto tuloksista 4 Vastaajarakenne 5 Oletteko käyttänyt joukkoliikenteen linja-autoa Vaasan seudulla viimeisen vuoden aikana?

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

Pirteä kuusikymmpinen kauppakeskus Helsingin ytimessä. (Forum kauppakeskuksen uudistus- ja laajennusprojekti )

Pirteä kuusikymmpinen kauppakeskus Helsingin ytimessä. (Forum kauppakeskuksen uudistus- ja laajennusprojekti ) Pirteä kuusikymmpinen kauppakeskus Helsingin ytimessä (Forum kauppakeskuksen uudistus- ja laajennusprojekti 2010-2015) 19.4.2016 19.4.2016 Forumin juuret ovat syvällä Helsingin keskustassa 19.4.2016

Lisätiedot

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017 Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 201 UFF, SPR ja Fida Katja Mikkonen Tutkimuksen toteutus! Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen UFF:n, SPR:n ja Fidan toimeksiannosta.! Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Hämeenlinnan Asunnot Oy Asukastyytyväisyys

Hämeenlinnan Asunnot Oy Asukastyytyväisyys Hämeenlinnan Asunnot Oy Asukastyytyväisyys 21.11.2017 Tutkimuksen toteutus TUTKIMUKSEN AJANKOHTA 23.10.-3.11.2017 TIEDONKERUUTAPA Lomakekysely ja sähköinen kysely (2107 kpl) VASTAUSMÄÄRÄ 538 vastausta

Lisätiedot

Kokemukset ja odotukset apteekkipalveluista 2011

Kokemukset ja odotukset apteekkipalveluista 2011 Apteekkaripäivät 15.4. Sirkku Keski-Hallila Taloustutkimus Oy JOHDANTO Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoitus Seurantatutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa päivähoidosta pääkaupunkiseudun neljässä

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto. Varsinais-Suomen maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto. Varsinais-Suomen maakuntatutkimus Varsinais-Suomen maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen..01 1 Maaliskuu 01 Taloustutkimus Oy, T1, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet

Lisätiedot

Näin Suomi kommunikoi

Näin Suomi kommunikoi Näin Suomi kommunikoi Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen suunnittelusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior Konsultointi Oy. Tutkimuksen toimeksiantaja on Elisa Oyj. Kyselyn kohderyhmänä olivat

Lisätiedot

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Finnish Council of Shopping Centers. www.kauppakeskusyhdistys.fi. Kauppakeskukset 2006. Finnish Shopping Centers

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Finnish Council of Shopping Centers. www.kauppakeskusyhdistys.fi. Kauppakeskukset 2006. Finnish Shopping Centers Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Finnish Council of Shopping Centers www.kauppakeskusyhdistys.fi Kauppakeskukset 2006 Finnish Shopping Centers Johdanto KAUPPAKESKUKSET KASVAVIA PALVELUKESKITTYMIÄ Kuluttajien

Lisätiedot

Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä.

Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään miten n maakunnan asukkaat suhtautuvat Suomen ja Venäjän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Keskusvaalilautakunta Kesvlk siht/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Keskusvaalilautakunta Kesvlk siht/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (6) 20 Yleiset ennakkoäänestyspaikat Helsingissä vuoden 2017 kuntavaaleissa HEL 2016-012901 T 00 00 01 viite HEL 2014-011326 Esitys esitti kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Suomalaisista 46 % on käynyt viimeisen vuoden aikana teatterissa, baletissa tai oopperassa vähintään yhden kerran. Määrä on pysynyt lähes samana viime tutkimuskertaan (v. 2004) verrattuna. Teatterissa

Lisätiedot

Finnish Shopping Centers

Finnish Shopping Centers Kauppakeskukset Finnish Shopping Centers www.kauppakeskusyhdistys.fi Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Finnish Council of Shopping Centers Johdanto Kauppakeskusten kävijämäärät ja myynnit kiihtyivät 5,4 %

Lisätiedot

Ad Impact Survey Aurinkomatkat hs.fi & is.fi

Ad Impact Survey Aurinkomatkat hs.fi & is.fi Ad Impact Survey Aurinkomatkat hs.fi & is.fi 13.11.-10.12.2017 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksessa selvitettiin mainonnan tehoa sekä vaikutusta mainostettavaan tuotteeseen, palveluun tai brändiin. Tutkimus

Lisätiedot

Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti

Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti 16.5.2017 Suomalaisten käsityksiä ja odotuksia yritysten vastuullisuudesta Jo kolmatta kertaa toteutetun tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2016 1 (6) 1122 Yleiset ennakkoäänestyspaikat Helsingissä vuoden 2017 kuntavaaleissa HEL 2016-012901 T 00 00 01 Päätös päätti hyväksyä Posti Oy:n sopimustarjouksen ja määrätä

Lisätiedot

Kilpailija-analyysi - markkinatilanne

Kilpailija-analyysi - markkinatilanne Kilpailija-analyysi - markkinatilanne Tässä modulissa kyse on siitä, että kirkastetaan ja haetaan faktoja markkinatilanteesta, jotta tiedämme, missä olemme suhteessa muihin sekä miten voisimme sitten erottua

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI Hannele Laaksonen 1. JOHDANTO...3 2. VASTAAJIEN TAUSTATIETOJA...4 3. HALLINTO- JA ELINKEINOTEIMEN PALVELUJEN ARVIOINTI...6 4.

Lisätiedot