Suomalaisten apteekkiasiointi 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalaisten apteekkiasiointi 2018"

Transkriptio

1 Suomen Apteekkariliitto Suomalaisten apteekkiasiointi 0 Raportti Sirkku Keski-Hallila..0

2 Tutkimuksen toteutus Taloustutkimus toteutti tämän tutkimuksen Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta.. 0. Tutkimusmenetelmä: Taloustutkimuksen internetpaneeli (ks. Liite). Kohderyhmä: 0 -vuotiaat mannersuomalaiset väestön mukaisesti. Vastaajamäärä: 000 Otos: Kiintiöpoiminta, jossa kiintiöperusteena ovat väestön ikä, sukupuoli ja alue. Kutsut vastaajille lähetettiin väestön mukaan, ja tulokset painotettiin väestöön. Kysymykset päivitettiin edellisestä mittauskerrasta (0). Tulokset eivät ole suoraan verrannollisia aiempaan seuraavista syistä: tiedonkeruumenetelmän vaihtumisen vuoksi vastaajat näkivät merkittävän osan kysymysten vastausvaihtoehdoista, kun vastaajat vastasivat aiemmin spontaanisti kohderyhmä muuttui aiemmasta, jolloin se oli käynyt apteekissa kk:n aikana, nyt koko väestö kohderyhmän ikäjakauma muuttui -vuotiaista 0 -vuotiaisiin Tutkimuksesta vastaa tutkimuspäällikkö Sirkku Keski-Hallila, joka on myös analysoinut tulokset ja kirjoittanut raportin puh Suomalaisten apteekkiasiointi

3 Asiointiuseus apteekeissa viimeisen kk:n aikana Arvioi, kuinka usein olet asioinut apteekissa viimeisen kuukauden aikana? Kerran viikossa tai useammin Muutaman kerran kuukaudessa Kerran kuukaudessa Kerran kolmessa kuukaudessa Muutaman kerran vuodessa Kerran vuodessa Yli kk sitten Ei lainkaan Ei osaa sanoa Kertaa vuodessa Kaikki (n=0) SUKUPUOLI Nainen (n=) Mies (n=0) ,,0 0, % 0-vuotiaista suomalaisista asioi apteekissa vähintään kerran kuukaudessa IKÄRYHMÄ - vuotta (n=0) 0 0 0,0 % ei lainkaan - vuotta (n=) 0, 0 - vuotta (n=0), - 0 vuotta (n=), KOTONA ASUVIEN LASTEN IÄT 0 - vuotta (n=) 0,0 - vuotta (n=0) 0, - vuotta (n=) 0 0, Vastaajat = %..0 0 Suomalaisten apteekkiasiointi

4 Apteekkien odotusvaste Kuinka hyvin apteekit mielestäsi vastaavat odotuksiasi kokonaisuudessaan? TopBox 0 erittäin hyvin melko hyvin en ole varma, kuinka hyvin melko huonosti % vastasi odotuksia vähintään melko hyvin naiset, lapsitalouksissa asuvat vastaajat, vähintään neljästi vuodessa apteekissa asioivat sekä kaupunkiapteekissa asioivat vastaajat erittäin huonosti 0 -vuotiaat ja Helsinki-Uusimaan - suuralueella asuvat vastaajat kokevat sen melko tai erittäin huonoksi (- %) Vastaajat = Suomalaisten apteekkiasiointi

5 Tyytyväisyys viimeiseen apteekkikäyntiin Ajattele nyt viimeisintä apteekkikäyntiäsi. Kuinka tyytyväinen olet siihen? % tyytyväinen TopBox erittäin tyytyväinen melko tyytyväinen en ole varma, kuinka tyytyväinen Naiset, yli 0-vuotiaat, noin kerran kuukaudessa apteekissa asioivat vastaajat sekä neljästi vuodessa apteekissa asioivat melko tyytymätön erittäin tyytymätön Alle -vuotiaat, Helsinki-Uusimaan - suuralueella asuvat ja enintään muutaman kerran vuodessa apteekissa asioivat Ei osaa sanoa..0 0 Suomalaisten apteekkiasiointi Vastaajat = 0

6 Tyytyväisyys viimeiseen apteekkikäyntiin Ajattele nyt viimeisintä apteekkikäyntiäsi. Kuinka tyytyväinen olet siihen? Tyytyväisyyttä aiheuttavat tekijät Sijainti Ammattitaito/asiantuntijuus Helppo asioida Neuvonta Palvelualttius Ystävällisyys Luotettavuus Aukioloajat Tuotevalikoima Tuotteet helppo löytää/hyvin Ei jonotusta/ palvelun nopeus Intimiteettisuoja Muu Ei osaa sanoa % Tyytymättömyyttä aiheuttavat tekijät Hinnat Jonotus/hidas palvelu Intimiteettisuojan puute Aukioloajat Tuotteet vaikea löytää/tilat Tuotevalikoima suppea Lääkkeiden saatavuus huono Epäystävällinen/huono palvelu Ei huomioida/ei palvelua Neuvonnan/opastuksen puute Ammattitaidottomuus Muu Ei osaa sanoa %..0 0 Suomalaisten apteekkiasiointi Vastaajat = 0

7 Apteekkipalvelujen tärkeys Kuinka tärkeänä pidät alla lueteltuja palveluita, joita apteekit tarjoavat tai voisivat tarjota? erittäin tärkeä melko tärkeä en ole varma, kuinka tärkeä Kelan lääkekorvaus lääkettä ostaessa Lääkityksen ja lääkkeiden yhteensopivuuden tarkistus Lääkeneuvonta Lääkevaihto edullisempaan reseptilääkkeeseen Reseptin uusiminen Asiointi verkon välityksellä Lääkkeiden annosjakelu Testit ja mittaukset, esimerkiksi verenpaineen mittaus Kausi-influenssarokotuksen rokotuspalvelu Lääkkeiden kotiinkuljetus Etälääkärin vastaanotto apteekin yhteydessä Terveydentilan ja elintapojen arviointi ja suositukset Lääkkeen oton muistutuspalvelu Sairaanhoitajan palvelut, esimerkiksi ompeleiden ja 0 ei kovin tärkeä 0 ei lainkaan tärkeä Ei osaa sanoa 0 TopBox Alle -vuotiaat: muita tärkeämpiä ovat asiointi verkon välityksellä etälääkärin vastaanotto influenssarokotuksen rokotuspalvelu lääkkeen oton muistutuspalvelu annosjakelu kotiinkuljetus Vastaajat = %..0 0 Suomalaisten apteekkiasiointi

8 Taustatiedot vastaajista SUKUPUOLI Nainen Mies IKÄRYHMÄ - vuotta - vuotta 0 - vuotta - 0 vuotta TALOUDEN KOKO henkilö henkilöä + henkilöä ALUE Suurkaupungit Kaupunki Kunta SUURALUE Helsinki-Uusimaa Etelä-Suomi Länsi-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi Vastaajat = % Kutsut vastaajille lähetettiin väestön mukaan kiintiöitynä (sukupuoli, ikä, suuralue). Painotetut tulokset vastaavat väestöä Suomalaisten apteekkiasiointi

Kokemukset ja odotukset apteekkipalveluista 2011

Kokemukset ja odotukset apteekkipalveluista 2011 Apteekkaripäivät 15.4. Sirkku Keski-Hallila Taloustutkimus Oy JOHDANTO Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoitus Seurantatutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Merja Hirvonen Suomen Apteekkariliitto

Merja Hirvonen Suomen Apteekkariliitto Merja Hirvonen Suomen Apteekkariliitto 13.3.2018 Uusi APTEEKKI on enemmän, ei vähemmän, kuin vanha. Apteekki on käytetyin terveyspalvelu Miljoonaa käyntiä / vuosi 7 10 18 60 TK-lääkäri Yksityishammaslääkäri/

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

KEHITTYVÄT APTEEKKIPALVELUT. Farmaseuttinen johtaja Sirpa Peura Suomen Apteekkariliitto

KEHITTYVÄT APTEEKKIPALVELUT. Farmaseuttinen johtaja Sirpa Peura Suomen Apteekkariliitto KEHITTYVÄT APTEEKKIPALVELUT Farmaseuttinen johtaja Sirpa Peura Suomen Apteekkariliitto Perinteiset apteekkipalvelut Reseptin toimitus & uusiminen Lääkevalmistus Itsehoidon opastus Suorakorvausmenettely

Lisätiedot

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Tuhat suomalaista /0 Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Syyskuu 0 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /0 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ) miten suomalaiset

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017 Tuhat suomalaista /1 Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista

Lisätiedot

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Taloustutkimus Oy Pasi Holm 1 Yhteenveto seniorikansalaisten kotihoidosta Kotihoidon piirissä vajaat 60.000 seniorikansalaista Yli 74-vuotiaita

Lisätiedot

HYVÄÄ JA HUONOA 8 APTEEKKARI 1/15

HYVÄÄ JA HUONOA 8 APTEEKKARI 1/15 HYVÄÄ JA HUONOA Lena Sonnerfelt asioi Kronan apteekissa Tukholman Tyresössä. Hänen mielestään apteekkipalvelut ovat muuttuneet osin paremmiksi, osin huonommiksi valtiollisen monopolin purkamisen jälkeen.

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista / IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Onhan siinä Avainlippu-kampanja Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 201 Tutkimusten toteutus Osana Onhan

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Yritykset ostopäätösten äärellä 2018. Aula Research. Kuluttajatutkimus, syksy 2018. Taloustutkimus. Yritykset ostopäätösten äärellä 2018 Eri

Lisätiedot

YHTEENVETO TULOKSISTA

YHTEENVETO TULOKSISTA YHTEENVETO TULOKSISTA TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksen toimeksiantaja on Suomen Malmijalostus Oy Tutkimus on toteutettu puhelinhaastatteluina osana viikoittaista Telebus -kuluttajatutkimusta sekä erillishaastatteluina.

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE TULEVAISUUDEN LIIKENNE KYSELYN TULOKSET Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 24.8.2012 Tekninen johdanto 3 24.8.2012 1009 Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

1. Oletteko tyytyväinen vai tyytymätön hallituksen toimintaan yhä vakavammaksi muuttuvan taloustilanteen parantamiseksi?

1. Oletteko tyytyväinen vai tyytymätön hallituksen toimintaan yhä vakavammaksi muuttuvan taloustilanteen parantamiseksi? TALOUSTUTKIMUS OY 20090213 10:39:51 TYÖ 2407.11 TAULUKKO 7014 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin

Lisätiedot

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset Itä-Suomen liikkumistutkimus 2015

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset Itä-Suomen liikkumistutkimus 2015 Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2015 Itä-Suomen liikkumistutkimus 2015 30.12.2015 2 Kalvosarjan sisältö Tutkimuksen taustatietoja Liikkumisen erityispiirteitä maakunnat ja Itä-Suomi seudut

Lisätiedot

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset. Sisällys

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset. Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyystutkimus Turun Seudun Jätehuolto Oy. Pientalojen ja vapaa-ajanasuntojen

Asiakastyytyväisyystutkimus Turun Seudun Jätehuolto Oy. Pientalojen ja vapaa-ajanasuntojen Asiakastyytyväisyystutkimus Turun Seudun Jätehuolto Oy Pientalojen ja vapaa-ajanasuntojen asukkaat 8..0 - ote: tyytyväisyys jätteenkuljetukseen ja tiedonsaantiin Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 008 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: 7556 TNS Gallup, Itätuulenkuja 10, 0100 Espoo, puh. (09) 61 0 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

Lisätiedot

Apta. Jäsentutkimus Yhteenveto N=255 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu:

Apta. Jäsentutkimus Yhteenveto N=255 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu: Apta Jäsentutkimus 2013 Yhteenveto 18.10. N55 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu: 11.-30.9.2013 Palvelut Jäsentutkimus 2013 (N55) Mitä Apteekkien työnantajaliiton (Apta) palveluja olet itse käyttänyt

Lisätiedot

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne TALOUSTUTKIMUS OY 20080919 09:10:34 TYÖ 2338.21 TAULUKKO 2002 ss N-LUVUT Aineistonrakenne Painottamaton Painotettu (.000) n= % N= % Kaikki 1008 100 4156 100 Taustatiedot Sukupuoli Nainen 505 50 2095 50

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 Tutkimuksen toteutus Nuoret, työ

Lisätiedot

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut TUTKIMUSOSIO Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut Valtaosa suomalaisista antaa erittäin tai melko hyvän arvosanan eniten käyttämälleen päivittäistavarakaupalle ( %) ja apteekille

Lisätiedot

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1*

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1* TALOUSTUTKIMUS OY 20120330 09:43:06 TYÖ 2713.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017 Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 201 UFF, SPR ja Fida Katja Mikkonen Tutkimuksen toteutus! Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen UFF:n, SPR:n ja Fidan toimeksiannosta.! Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset 2019 TUTKIMUSTARJOUS Sirpa Vinni /Taloustutkimus Oy

Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset 2019 TUTKIMUSTARJOUS Sirpa Vinni /Taloustutkimus Oy Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset 2019 TUTKIMUSTARJOUS Sirpa Vinni 6.5.2019/Taloustutkimus Oy Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset 2019 Jo perinteeksi muodostunut Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset tutkimus

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen TALOUSTUTKIMUS OY 20111021 09:12:33 TYÖ 2642.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N=

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N= TALOUSTUTKIMUS OY 20130823 07:43:13 TYÖ 000010234.15 TAULUKKO 41017 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely

RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely RATAMO-jen ja Lopen n asiakaskysely 15.3. 31.3.2010 1. Vastaajan sukupuoli: Nainen % Mies % Hausjärvi 136 83 % 28 17 % Hyvinkää 125 78 % 35 22 % Loppi 74 74 % 26 26 % Nurmijärvi 155 75 % 52 25 % Riihimäki

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.

Lisätiedot

TERVEYS 2006 -TUTKIMUS

TERVEYS 2006 -TUTKIMUS TAUSTAA TERVEYS 2006 -TUTKIMUS Kirjekysely Valittujen Palojen tilaajille kesäkuussa 2006 Suomessa vastaajia 1 522 Näytteet kiintiöity iän (18+ v.) ja sukupuolen mukaan valtakunnallisesti edustaviksi Aineiston

Lisätiedot

Naisten hiustenlähtö Suomessa

Naisten hiustenlähtö Suomessa Kyselytutkimus: Naisten hiustenlähtö Suomessa Mediatilaisuus 25.9.2013 Marko Perälahti 28 35-70-vuotiaista naisista kärsii tai on kärsinyt hiustenlähdöstä. Johdanto Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 35-70-vuotiaat

Lisätiedot

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen?

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen? TALOUSTUTKIMUS OY 20090219 08:57:12 TYÖ 2408.12 TAULUKKO 7012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Kansalaistutkimus STTK

Kansalaistutkimus STTK Kansalaistutkimus STTK 24.8.2018 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen 18-75-vuotiaiden Suomessa asuvien parissa Kyselyn aiheena oli muun muassa osaamisen

Lisätiedot

Medialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen

Medialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen Medialiitto Valeuutistutkimus 2017 14.11. 2017 Tanja Herranen Johdanto Tutkimuksen tavoitteena on selvittää suomalaisten mielipiteitä uutisoinnin luotettavuudesta Suomessa. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat

Lisätiedot

SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME

SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME //07 Käyttääkö yrityksessä sosiaalista mediaa liiketoiminnan tukena Kyllä Ei En osaa sanoa Kaikki SUKUPUOLI Mies Nainen IKÄRYHMÄ Alle 45 vuotta

Lisätiedot

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018 Nopeusrajoitteiset henkilöautot Huhtikuu 208 Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä 0-7 -vuotias väestö Suomessa Manner-Suomi 000 Tiedonkeräys 000 vastaajaa, väestönäyte Tiedonkeräysmenetelmä: Online-paneeli,

Lisätiedot

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa TALOUSTUTKIMUS OY 20101222 13:18:38 TYÖ 2551.25 TAULUKKO 16015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS 2015

MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS 2015 MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS Taustaa tutkimuksen toteutuksesta Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lehden tilaajalukijoiden mielipiteitä lehdestä sekä lehdessä

Lisätiedot

Specsavers. Tutkimusraportti. Syksy Being More 1. Committed to

Specsavers. Tutkimusraportti. Syksy Being More 1. Committed to Specsavers Tutkimusraportti Syksy 2015 Being More 1 Tutkimuksen perustiedot Tutkimus toteutettiin elokuussa 2015 markkinatutkimusyhtiö M3 Research Oy:n internet-paneelissa. Tutkimuksen suunnitteli ja analysoi

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:09:07 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Seurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja

Seurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja Seurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja Virta Helsinki Peter.ohman@virtamedia.com virtamedia.com virtamediacommunity.blogspot.com twitter.com/virtamediacom Tutkimuksen perustiedot Tutkimuksen

Lisätiedot

Kyllä 19 23* 15* 38* 20 15* 14* 18 16* 15* 34* 20* 17* Ei 73 68* 78* 54* 72 77* 78* 75 78* 76 56* Ei osaa sanoa * 9* 10* 8 8

Kyllä 19 23* 15* 38* 20 15* 14* 18 16* 15* 34* 20* 17* Ei 73 68* 78* 54* 72 77* 78* 75 78* 76 56* Ei osaa sanoa * 9* 10* 8 8 TALOUSTUTKIMUS OY 20100820 09:24:15 TYÖ 2533.22 TAULUKKO 7015 np VER % Telebus vko 33A-33B/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kunnat Kuntalaiskysely palveluiden saavutettavuudesta. Raportti. Julkaisuvapaa 31.3.2014 klo 15.00

Keski-Uudenmaan kunnat Kuntalaiskysely palveluiden saavutettavuudesta. Raportti. Julkaisuvapaa 31.3.2014 klo 15.00 Keski-Uudenmaan kunnat Kuntalaiskysely palveluiden saavutettavuudesta Raportti Julkaisuvapaa 31.3.2014 klo 15.00 Keski-Uudenmaan kunnat Kuntalaiskysely palveluiden saavutettavuudesta Taloustutkimus Oy

Lisätiedot

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2018

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2018 Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2018 Tiivistelmä, Joensuun seutu 22.2.2019 Sisällysluettelo Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät seuduittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen

Lisätiedot

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri?

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri? TALOUSTUTKIMUS OY 20090114 14:07:32 TYÖ 2403.12 TAULUKKO 17012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset Jenni Larjomaa 3.7.2009 JOHDANTO 1(2) Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Suomen Luonnonsuojeluliiton

Lisätiedot

Jos presidentinvaalien toisella kierroksella olisivat vastakkain, niin kumpaa heistä äänestäisitte

Jos presidentinvaalien toisella kierroksella olisivat vastakkain, niin kumpaa heistä äänestäisitte TALOUSTUTKIMUS OY 20120119 08:55:17 TYÖ 2703.13 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 2-3/2012 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti Maj ja Tor Nesslingin Säätiön toimeksiannosta kyselytutkimuksen,

Lisätiedot

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 8.11.2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n

Lisätiedot

Lääkäripaneelin tuloksia

Lääkäripaneelin tuloksia Lääkäripaneelin - tuloksia Suomen Lääkäriliitto T-22 Lääkäripaneeli - Vastaajien taustatiedot PÄÄTOIMEN TOIMIPAIKKA: Sairaala Terveyskeskus Yksityinen lääkäriasema tai -vastaanotto Jokin muu Poissa lääkärintyöstä

Lisätiedot

Onko eurokriisin pahin vaihe mielestäsi jo ohi?

Onko eurokriisin pahin vaihe mielestäsi jo ohi? TALOUSTUTKIMUS OY 20121219 12:27:36 TYÖ 2751.24 TAULUKKO 17015 ss VER % Telebus vko 50Bto-51Ati/2012+paneeli Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192

Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192 TALOUSTUTKIMUS OY 20131009 08:22:28 TYÖ 000010241.12 TAULUKKO 41016 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI, SUOMEN HAUTAUSTOIMISTOJEN LIITTO RY ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS. Raportin laatija: Pasi Huovinen, Taloustutkimus Oy

TUTKIMUSRAPORTTI, SUOMEN HAUTAUSTOIMISTOJEN LIITTO RY ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS. Raportin laatija: Pasi Huovinen, Taloustutkimus Oy TUTKIMUSRAPORTTI, SUOMEN HAUTAUSTOIMISTOJEN LIITTO RY ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS Raportin laatija: Pasi Huovinen, Taloustutkimus Oy SISÄLLYS 1. Johdanto: miten tutkimus tehtiin 2. Yhteenveto tuloksista.

Lisätiedot

Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017

Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017 Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017 Katriina Partanen Pro Kala ry Tel. +358 40 0 827 277 Tauko Design 24.5.2017 katriina.partanen@prokala.fi 1 Tutkimusraportti Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä työelämässä

Seksuaalinen häirintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Seksuaalinen häirintä työelämässä Helmikuu 2018 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 64-vuotiaat),

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä...

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä... TALOUSTUTKIMUS OY 20130801 08:20:10 TYÖ 000010231.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

SHKY Laske+elijatutkimus. Toukokuu 2016

SHKY Laske+elijatutkimus. Toukokuu 2016 SHKY Laske+elijatutkimus Toukokuu Johdanto Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tarkoituksena oli selvi+ää, miten saada jo laske+elua harrastavat henkilöt/taloudet vie+ämään useampia päiviä rinteessä? Lisäksi

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Suomalainen joulu 2008

Suomalainen joulu 2008 Miten tutkimus tehtiin? Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelissa 7.10. 9.10.2008 välisenä aikana.

Lisätiedot

Lohjan Vuokra-asunnot Oy Asukastyytyväisyys

Lohjan Vuokra-asunnot Oy Asukastyytyväisyys Lohjan Vuokra-asunnot Oy Asukastyytyväisyys 2018 9.5.2018 Tutkimuksen toteutus TUTKIMUKSEN AJANKOHTA TIEDONKERUUTAPA 11.4-9.5.2018 Sähköpostikutsut (596 kpl) + paperi- ja web-lomakekysely (100 kpl). Lisänä

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE ORIVEDEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Yhteensä Orivedeltä noin 450 vastaajaa Suurin osuus vastaanottotoiminnasta Ahkerimpia vastaajia

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä sosiaalisen median yhteisöpalveluita käytätte?

ainen/ seutu Mitä sosiaalisen median yhteisöpalveluita käytätte? TALOUSTUTKIMUS OY 20141211 09:17:24 TYÖ 000012171.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan?

Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan? Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan? Liitetaulukot selvitykseen 23.5.2017 Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton Ikäteknologiakeskus selvitti, miten ikäihmiset asioivat internetissä,

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyystutkimus Henkilöstöravintolat. Nova

Asiakastyytyväisyystutkimus Henkilöstöravintolat. Nova Asiakastyytyväisyystutkimus Henkilöstöravintolat syyskuu 2015 Nova FI1184(1) Tavoitteet ja toteutus Sodexon asiakastyytyväisyystutkimuksen päätavoitteina on: - seurata asiakkaidemme tyytyväisyyttä - tunnistaa

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyystutkimus Henkilöstöravintolat TERRA

Asiakastyytyväisyystutkimus Henkilöstöravintolat TERRA Asiakastyytyväisyystutkimus Henkilöstöravintolat syyskuu 2015 TERRA FI1179(2) Tavoitteet ja toteutus Sodexon asiakastyytyväisyystutkimuksen päätavoitteina on: - seurata asiakkaidemme tyytyväisyyttä - tunnistaa

Lisätiedot

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3 TALOUSTUTKIMUS OY 20140417 09:27:54 TYÖ 000012060.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Lääkkeiden koneellinen annosjakelu

Lääkkeiden koneellinen annosjakelu Lääkkeiden koneellinen annosjakelu Lotta Heikari proviisori, Keljon apteekki Vanhustyön avopalveluohjaajat Jyväskylä 17.3.2006 (Suomen Apteekkariliiton aineiston pohjalta) Sisältö Lääkkeiden koneellinen

Lisätiedot

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54*

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54* TALOUSTUTKIMUS OY 20130605 08:27:30 TYÖ 000010223.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Tutkimusosio Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Kokoava yleisarvosana kunnan palvelujen riittävyydelle painottuu yksiselitteisen myönteiseksi: kolme neljästä ( %) pitää

Lisätiedot

KANSALAISKYSELY: TEEMANA RAUTATIEKILPAILU LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ. Taloustutkimus Oy Pauliina Aho, Tuomo Turja

KANSALAISKYSELY: TEEMANA RAUTATIEKILPAILU LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ. Taloustutkimus Oy Pauliina Aho, Tuomo Turja KANSALAISKYSELY: TEEMANA RAUTATIEKILPAILU LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Taloustutkimus Oy Pauliina Aho, Tuomo Turja.6.06 SISÄLLYS Yhteenveto tuloksista Tulokset 6 Vastaajien taustatiedot 9 Toteutus

Lisätiedot

YRITTÄJÄKYSELY 2017 TUTKIMUSRAPORTTI: TIETOTURVA

YRITTÄJÄKYSELY 2017 TUTKIMUSRAPORTTI: TIETOTURVA YRITTÄJÄKYSELY 207 TUTKIMUSRAPORTTI: TIETOTURVA Mikä huolestuttaa tietoturvassa? Pk-yrittäjillä on yksi huolenaihe ylitse muiden mitä tulee tieto-/kyberturvallisuuteen: haittaohjelmat. Ne mainitsee vuoden

Lisätiedot

Raportin laatija: Taloustutkimus Oy

Raportin laatija: Taloustutkimus Oy TUTKIMUSRAPORTTI, SUOMEN HAUTAUSTOIMISTOJEN LIITTO RY SIPOON KUKKA-JA HAUTAUSPALVELU P.BORG & CO OY ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS Raportin laatija: Taloustutkimus Oy Johdanto 1/2 Kiitos, että olet osallistunut

Lisätiedot

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa TALOUSTUTKIMUS OY 20120119 09:05:52 TYÖ 2703.13 TAULUKKO 9015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne?

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne? TALOUSTUTKIMUS OY 20130704 09:23:54 TYÖ 000010227.12 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Sana-sol-vitamiinitutkimus Axellus Oy. Johanna Kuosmanen 17.2.2010

Sana-sol-vitamiinitutkimus Axellus Oy. Johanna Kuosmanen 17.2.2010 Sana-sol-vitamiinitutkimus Johanna Kuosmanen 17.2.21 Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tavoite 2. Tutkimuksen toteutus ja kohderyhmä 3. Vitamiini- ja kivennäisaineiden käyttö 4. Vitamiini- ja kivennäisaineiden

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:08:37 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9016 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Ruokakulttuuri 2015. Hyvää Suomesta -merkin kuluttajaseuranta 2015. TNS 13.3.2015 Suomen Gallup Elintarviketieto

Ruokakulttuuri 2015. Hyvää Suomesta -merkin kuluttajaseuranta 2015. TNS 13.3.2015 Suomen Gallup Elintarviketieto Ruokakulttuuri 0 kuluttajaseuranta 0 TNS..0 Suomen Gallup Elintarviketieto Tutkimusaineisto ja toteutus Vastaajamäärä N= 00/00 (yhteensä 000) Kohderyhmä Koko väestö --vuotiaat, pl. Ahvenanmaa Tiedonkeräys..-..0

Lisätiedot

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte?

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte? TALOUSTUTKIMUS OY 20120104 09:02:34 TYÖ 2701.12 TAULUKKO 9015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys TALOUSTUTKIMUS OY 20140425 09:29:36 TYÖ 000012062.15 TAULUKKO 41015 ss VER % Telebus vko 16Ake-17A/2014 +paneeli Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu

Lisätiedot

SUOMALAISET LAHJOITTAJINA

SUOMALAISET LAHJOITTAJINA SUOMALAISET LAHJOITTAJINA Kuluttajakyselyn yhteenveto Lokakuu 2018 Suomalaiset lahjoittajina Johdanto Tämän kyselytutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisen

Lisätiedot

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus Digitaaliset elämäntavat / yhteenveto medialle Julkaisuvapaa 9.6.2017 klo 10 Lisätietoja medialle: Osastopäälllikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

1. Vastaajan sukupuoli:

1. Vastaajan sukupuoli: RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 5. 18.11. ASIAKASKYSELYN VASTAUKSET: NURMIJÄRVI Vastaajia oli Nurmijärven kirjastoissa yhteensä 281 (vuonna vastaajia oli 209). Tässä yhteenvedossa vastaukset

Lisätiedot

Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus

Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus..0 Juho Rahkonen/Marko Mäkinen 1 Tutkimuksen toteutus Täm tutkimuksen on tehnyt Vanhustyön keskusliiton toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen

Lisätiedot

Palvelumuotoilutyöpaja klo

Palvelumuotoilutyöpaja klo Palvelumuotoilutyöpaja klo 10.30 11.30 1 Seuraavaksi luen teille tarinan liittyen apteekissa asiointiin 2 Mun apteekkitarina Ryhmätyö Muodostakaa kolmen hengen ryhmiä. 3 Tehtävä! Yksi teistä muistelee

Lisätiedot

1. Jos seuraavat henkilöt olisivat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestäisitte?

1. Jos seuraavat henkilöt olisivat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestäisitte? TALOUSTUTKIMUS OY 20110728 08:06:08 TYÖ 2630.11 TAULUKKO 9015 np VER % Telebus vko 27A-30A/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Rauhan Tervehdyksen lukeminen Siikasalon seurakunnassa. Rauhan Tervehdys ry

Rauhan Tervehdyksen lukeminen Siikasalon seurakunnassa. Rauhan Tervehdys ry Rauhan Tervehdyksen lukeminen Siikasalon seurakunnassa Rauhan Tervehdys ry Taloustutkimus Oy Syyskuu 2008 Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia tai osia siitä ei saa

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011. Innovaatiopalvelut

Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011. Innovaatiopalvelut Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011 Yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011 - Asiakaskysely toteutettiin Palokan, Säynätsalon, Tikkakosken ja Vaajakosken yhteispalvelupisteissä

Lisätiedot

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007 toy 1990 TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007 Anne Kosonen / Helena Fagerlund 9.2.2007 Suomalaisuuden

Lisätiedot

Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019

Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019 Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019 Luostarinen Juho ProYritys Pohjois-Karjala Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy Sisältö 1. Tutkimuksen toteutus ja vastanneiden taustatiedot 2. Kuluttajien

Lisätiedot

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen, jossa käsiteltiin seuraavia

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen

Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen 17..2012 1 17..2012 1005/ PPa, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti

Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti 16.5.2017 Suomalaisten käsityksiä ja odotuksia yritysten vastuullisuudesta Jo kolmatta kertaa toteutetun tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä

Lisätiedot

2017 Kiinteistö Oy Jämsänmäki - Asukastyytyväisyyskysely

2017 Kiinteistö Oy Jämsänmäki - Asukastyytyväisyyskysely 8/31/17 17 Kiinteistö Oy Jämsänmäki - Asukastyytyväisyyskysely Taustatiedot 1/4 Ikäluokkanne: Sukupuolenne: 57 43 18 7 18-29 - 39-49 - 59-69 tai yli Nainen Mies Kaikki vastaajat (N=176) Kaikki vastaajat

Lisätiedot