Markkinakatsaus. Viikko 9/2017. Kehittyvien markkinoiden toivo lepää status quossa
|
|
- Tommi Jaakko Haavisto
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 9/2017 Kehittyvien markkinoiden toivo lepää status quossa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
2 Kehittyvien markkinoiden toivo lepää status quossa Viime syksynä alkanut maailmantalouden näkymien piristyminen on ollut varsin suotuisaa kehittyvien talouksien sijoitusmarkkinoille. Osakkeet ovat pääosin kallistuneet, pitkät korot laskeneet ja useiden valuuttojenkin kohdalla on nähty vahvistumista Yhdysvaltain dollariin nähden. Perinteisesti kehittyvät markkinat varsin vientivetoisina talouksina hyötyvät maailmantalouden aktiviteetin piristymisestä. Erityisesti Kiinan kasvun piristyminen viime syksystä lähtien on vahvasti tukenut myös muiden kehittyvien markkinoiden kasvua. Kiinan hetkellisen kasvusykäyksen myötä ovat useiden raaka-aineiden hinnat, erityisesti metallien hinnat, olleet tukevassa nousussa. Se on suosinut monia raakaaineiden tuottajamaita. Vaikka toistaiseksi markkinoilla on optimistinen näkemys positiivisen kehityksen jatkumisesta kehittyvillä markkinoilla, maailmantalouden horisontissa siintää kuitenkin myös uhkakuvia, jotka toteutuessaan voivat kääntää suunnan kehittyvien talouksien sijoitusmarkkinoilla. 2
3 Kehittyvien markkinoiden toivo lepää status quossa Kiina on muutaman viime kuukauden aikana muuttanut talouspolitiikkansa linjaa kiristävään suuntaan. Se on reagoinut suurimmissa kaupungeissa koettuun kiinteistömarkkinoiden ylikuumentumiseen, yritysvelan kasvuun huolestuttavalle tasolle ja pääomien ulosvirtaamiseen Kiinasta. Toimina ovat olleet muun muassa rahapolitiikan kiristäminen ja pääomaliikkeiden rajoittaminen. Toimien johdosta voi Kiinan rakentamisen ripeä kasvu hidastua ja sen myötä perusmetallien kysyntä todennäköisesti hiipuisi. Perusmetallien hintojen lasku muodostaisi puolestaan heikentymispaineita raaka-aineista riippuvaisten talouksien valuutoille. Riskinä on, että Kiinan talouskasvun odotettua voimakkaampi hidastuminen vaimentaisi maailmantalouden kasvuodotuksia, ja siitä kärsisi varsinkin globaalista likviditeetistä riippuvaiset kehittyvät markkinat. 3
4 Kehittyvien markkinoiden toivo lepää status quossa Donald Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi kohotti entisestään optimismia talouden toimijoiden parissa. Trumpin protektionistiset linjat muodostavat kuitenkin myös uhkakuvan maailmantaloudelle, vaikka toistaiseksi markkinat ovat jättäneet ne ilman suurempaa huomiota. Markkinoiden kanta Trumpiin voi kuitenkin osoittautua liian optimistiseksi, jos hän alkaa toteuttamaan vaalilupauksiensa mukaisia uudistuksia vero- ja kauppapolitiikkaansa. Ja ne voivat hyvin toteutua. Siitä saatiin viime viikolla muistutus Trumpin päästrategilta Steven Bannonilta, kun hän kertoi Trumpin aikomuksesta toteuttaa kaikki vaalilupauksensa. Kiina ja muut Aasian taloudet ovat olleet globalisaation ja vapaakaupan voittajia. Näin ollen Trumpin protektionistiset puheet herättävät maissa huolta. Myös USA:n mahdolliset uudet yritysveromuutokset - kuten rajavero ja mahdolliset valuuttamanipulointisyytökset iskisivät maailmankauppaan, varsinkin, kun huomioidaan mahdolliset muiden maiden vastatoimet. 4
5 Kehittyvien markkinoiden toivo lepää status quossa Sopeutuminen uuteen tilanteeseen voisi hyvin tapahtua valuuttojen kautta. Valuutan heikentymistä ei kuitenkaan kaivattaisi monissa suuren ulkomaisen velan omaavissa kehittyvissä talouksissa. Velasta iso osuus on dollarimääräistä velkaa. Tilannetta ei helpota se, että markkinat odottavat Yhdysvaltojen keskuspankilta Fediltä useita koronnostoja tämän vuoden aikana, ja korkeammat korot USA:ssa vahvistaisivat dollaria kehittyvien maiden valuuttoihin nähden. Yhdysvaltojen dollarin likviditeetin supistuminen kiristäisi kehittyvien markkinoiden rahoitusolosuhteita ja olisi siten ongelmallista kehittyvien maiden ulkomaan velan hoitokustannuksille. Kehittyvin markkinoiden näkymille on erittäin tärkeää maailmantalouden nykyisen kasvuvireen jatkuminen. Toisaalta positiivisen markkinakehityksen jatkuminen kehittyvissä talouksissa lepää myös sen toivon varassa, että maailmankauppa välttyy protektionistiselta aallolta. 5
6 Viikon keskeiset tilastojulkaisut Odotamme euroalueen inflaation kiihtyvän vielä helmikuussa Euroalueella tärkeimmät tilastojulkaisut ovat kuluttajahintaindeksi helmikuulta ja työttömyysaste tammikuulta (2.3) Odotamme inflaation kiihtyvän vain hieman 1,9 prosenttiin tammikuun 1,8 prosentista. Kiihtyminen olisi yhä seurausta selvästi viime vuotta korkeammasta öljyn hinnasta. Odotamme tämän inflaatiota kiihdyttävän, ns. öljyn hinnan pohjavaikutuksen kuitenkin vaimentuvan seuraavan neljän kuukauden aikana. Koska kokonaisinflaation kiihtymiseen vaikuttaa tällä hetkellä voimakkaasti energian hinnan nousu, tulisi huomiota kohdistaa ruoan ja energian hinnoista puhdistettuun pohjainflaatioon. Pohjainflaatiossa öljyn hinnan kerrannaisvaikutukset ovat toistaiseksi olleet rajoitettuja. Odotamme pohjainflaation kiihtyvän helmikuussa 1,0 prosenttiin tammikuun 0,9 prosentista. Torstaina julkaistaan euroalueen työttömyysaste tammikuulta. Joulukuussa työttömyysaste oli 9,6 prosenttia ja odotamme sen pysyneen tammikuussa ennallaan. 6
7 Viikon keskeiset tilastojulkaisut Ovatko Kiinan ostopäällikköindeksit jo käyneet huipussaan? Kiinasta teollisuuden ostopäällikköindeksit helmikuulta, Markit ja virallinen (1.3) Markkinakonsensus odottaa hienoista laskua molemmista teollisuuden ostopäällikköindekseistä (PMI). Markit teollisuuden PMI:n odotetaan laskevan lukemaan 50,7 tammikuun 51,0:sta ja virallisen teollisuuden PMI:n lukemaan 51,1 tammikuun 51,3:sta. Näemme kuitenkin mahdollisena, että luottamuksen lasku on vielä suurempaa. Toteutuessaan se olisi merkki siitä, että Kiinan talouden minisykli on käynyt huipussaan ja talouskasvu alkaa pian vähitellen hidastumaan. Kiinan talouskasvun piristyminen vuoden 2016 loppupuoliskolla aiheutui pääosin kiinteistömarkkinoiden voimakkaasta kasvusta. Viranomaisten toimien myötä kiinteistöjen hintakupla on suurimmissa kaupungeissa alkanut nyt kuitenkin hellittämään. Kiinasta ei saada helmikuussa tilastotietoja muista talouden aktiviteetin mittareista, kun niiden julkaisua viivästytetään maaliskuulle. Tällä halutaan välttää tilastojen vääristyminen helmikuun alussa vietetyn Kiinan uuden vuoden johdosta. 7
8 Viikon keskeiset tilastojulkaisut USA:sta saadaan luottamusbarometreja ja Trumpin puhe Monilla viikon aikana USA:ssa julkaistavilla keskeisillä tilastoilla on merkitystä arvioidessa keskuspankki Fedin tulevaa rahapolitiikkaa. Viikolla saadaan helmikuun ISM-ostopäällikköindeksit. Odotamme keskiviikkona julkaistavan teollisuuden ISM:n laskevan hienoisesti 55,8:aan tammikuun 56,0:sta. Perjantaina julkaistavan palvelujen ISM-indeksin odotamme pysyvän lähes ennallaan tammikuun 56,5:ssä, kun vähittäismyynti on jatkanut melko tasaista kasvua vuoden alussa. Tiistaina julkaistaan Conference Board -kuluttajaluottamusindeksi, joka on yllättänyt positiivisesti viimeisen 3 kuukauden aikana. Kuluttajien optimismi on nyt korkeinta 15 vuoteen. Luottamusta tukevat yhä pörssin vahva kehitys ja asuntolainojen hintojen nousu. Toisaalta bensan hinta ja asuntolainojen korot ovat nousseet rajoittaen luottamuksen kasvua. Viikon mielenkiintoista antia on myös presidentti Donald Trumpin puhe kongressille tiistaina. Häneltä kaivataan jo kovasti konkretiaa finanssipolitiikan suunnitelmista ja kauppapolitiikasta. 8
9 Kalenteri: Mon, Feb 27 Tue, Feb 28 Wed, Mar 1 CET Country Indicator Period Cons. fc Our fc Previous 08:00 Finland Consumer Confidence February 21 09:00 Denmark Industrial Confidence Indicator February :30 Germany Markit PMI Manufacturing February :30 Germany Markit PMI Composite February :30 Sweden Household Lending January / :00 Eurozone Markit PMI Composite February :00 Eurozone Markit PMI Manufacturing February :00 Eurozone Markit PMI Services February :00 Eurozone Industrial Confidence Indicator February :00 Eurozone Business Confidence Indicator February :00 Eurozone Service Confidence Indicator February :00 Eurozone Economic Confidence February :30 US Durable Goods Orders January 1.6/ -0.5 / :30 US Capital Goods Shipment Nondef ex Air January 1 16:00 US Pending Home Sales, sa January :30 US Dallas Fed Man. Activity Index February :05 UK Consumer Confidence February :00 Finland House Prices January -0.7 / :00 Norway Credit Indicator Growth January :00 Norway Credit Indicator Growth, Households January :00 Denmark GDP Q4 0.4/ :30 Sweden GDP Q4 0.8/ / / :30 Sweden Retail Sales, sa January 1.4/ 2.7/ :30 Sweden Retail Sales January /2.3 /3.1 / :30 US GDP annualized, Q :00 US House prices S&P/Case-Shiller December 0.7/ / :45 US Chicago ISM February :00 US Consumer Confidence February :00 US Richmond Fed Man. Activity Index February :00 China PMI Manufacturing February :45 China Caixin PMI Manufacturing February :00 Finland GDP, sa Q :30 Sweden PMI manufacturing, sa February 62 09:00 Norway PMI manufacturing, sa February :30 Sweden Riksbank publishes minutes from February meeting 10:00 Germany Unemployment Rate, sa February :30 UK Markit PMI Manufacturing February :00 Denmark PMI manufacturing, sa February :00 Germany HICP preliminary February -0.8 / :00 Germany CPI preliminary February 0.6/ / :30 US PCE Deflator January 0.5/ / :30 US PCE Core January 0.3/ / :45 US Markit PMI Manufacturing February :00 US ISM manufacturing February :00 World Markit PMI Manufacturing February :00 US Fed release Beige Book 9
10 Kalenteri: Thu, Mar 2 08:00 Norway Retail Sales ex auto sa January :00 Norway Household goods consumption January 17.6 / :00 Eurozone CPI Flash estimate /1.9 11:00 Eurozone Unemployment Rate, sa January :00 Eurozone HICP Flash y-o-y February 1.9 / :15 Norway Central Bank Governor Olsen speaks 15:45 US ISM New York February 57.7 Fri, Mar 3 00:00 China Political and National people s congress March :30 Japan CPI Core January / :30 Japan CPI January / / :45 China Caixin PMI Composite February :00 Denmark Unemployment January :00 Denmark Unemployment, LFS :30 Sweden Industrial Production, sa January 2.1/ 2.0/ :30 Sweden Service Production, sa January 1.2 / :30 Sweden Industrial Production January /1.5 /2.7 / :00 Norway Unemployment Rate (NAV) February :30 UK Markit PMI Composite February :00 Eurozone Retail Sales, sa January 0.3/ / :15 Norway House prices February / :45 US Markit PMI Services Biz Act February :00 US ISM Non-Manufacturing February :00 World Markit PMI Composite February :00 World Markit PMI Services February :00 US Fed Governor Yellen speaks Figures are reported in percent month-on-month/year-on-year if not otherwise stated Sources: and Bloomberg. Analyst: Eva Dorenius, , evdo01@handelsbanken.se 10
11 Handelsbankenin korko- ja valuuttaennusteet Ohjauskorot 27/02/2017 Q Q Q End 2017 End 2018 Euroalue, EKP USA, Fed UK, BoE Ruotsi, Riksbanken Norja, Norges Bank Pitkät korot 10 v. Saksa USA UK Ruotsi Norja Suomi Valuutat 27/02/2017 Q Q Q End 2017 End 2018 EUR/USD USD/JPY EUR/SEK EUR/NOK USD/RUB EUR/RUB EUR/GBP Lähde: Handelsbanken 11
12 Handelsbankenin Markkinakatsaus Handelsbanken julkaisee tämän Markkinakatsauksen palveluna asiakkailleen. Julkaisun tarkoituksena on antaa yleistä tietoa, eikä julkaisua näin ollen voi yksinään käyttää sijoituspäätöksen perustana. Pyrimme siihen, että analyysien ja ennusteiden laatimiseen käyttämämme lähteet ja työskentelymenetelmät ovat luotettavia. Emme kuitenkaan vastaa ennusteissa ja analyyseissa olevien tietojen virheettömyydestä ja täydellisyydestä emmekä lähdeaineistossa mahdollisesti olevista puutteista. Handelsbanken ei vastaa niistä tappioista, joiden voidaan olettaa syntyvän seurauksena siitä, henkilö on toiminut tässä julkaisussa esitetyn mukaisesti tai hyödyntää siinä annettuja tietoja. 12
13 Vastuunrajoitus Analyysit: vastuunrajoitus, joka on Svenska Handelsbanken AB:n (julk) yksikkö (jatkossa SHB ), vastaa analyysiraporttien koostamisesta. SHB:llä on Ruotsin viranomaisten myöntämä toimilupa ja valvova viranomainen on Ruotsin Finanssivalvonta. Kaikki analyysiraportit perustuvat kaupankäynti- ja tilastopalveluista saatuihin tietoihin ja muihin tietoihin, jotka SHB arvioi luotettaviksi. SHB ei kuitenkaan itse ole vahvistanut tietojen todenperäisyyttä eikä voi taata tiedon paikkansapitävyyttä, virheettömyyttä tai täydellisyyttä. SHB, sen hallituksen jäsenet, toimihenkilöt, työntekijät tai kukaan muu henkilö ei lain sallimissa puitteissa vastaa minkäänlaisista tappioista, riippumatta siitä, syntyykö tappio seurauksena analyysiraportin tai sen sisällön käytöstä tai muulla tavoin raporttiin liittyen. SHB:tä tai sitä lähellä olevia yrityksiä, toimihenkilöitä, hallituksen jäseniä tai työntekijöitä ei missään olosuhteissa tule asettaa vastuuseen toiselle henkilölle syntyneestä välillisestä tai välittömästä vahingosta, joka syntyy tämän käytettyä analyysiraportissa olevaa tietoa, mukaan lukien mahdollinen saamatta jäänyt voitto, ilman rajoituksia, vaikka SHB:lle nimenomaan on annettu tiedoksi tällaisten vahinkojen mahdollisuus tai todennäköisyys. SHB:n analyysiraporteissa olevat mielipiteet ovat SHB:n ja sen tytäryhtiöiden työntekijöiden näkemyksiä. Ne kuvastavat kunkin analyytikon henkilökohtaista näkemystä tällä hetkellä ja voivat muuttua. Ei ole olemassa takuita siitä, että tulevat tapahtumat ovat yhteneväiset näiden näkemysten kanssa. Jokainen raportissa nimetty analyytikko vakuuttaa myös, että näkemykset, jotka tässä esitetään ja jotka kuuluvat analyytikolle, kuvastavat tarkoin hänen henkilökohtaisia käsityksiään niistä yrityksistä tai arvopapereista, jotka analyysiraportissa mainitaan. SHB:n analyysiraporttien tarkoituksena on ainoastaan antaa tietoa. Analyysiraporteissa olevaa tietoa ei tule pitää henkilökohtaisena suosituksena tai henkilökohtaisena sijoitusneuvona, eikä analyysiraportteja tai näkemyksiä tule pitää sijoituspäätöksen tai strategisen päätöksen perustana. Tämä asiakirja ei myöskään ole itsessään tarjous ostaa tai myydä arvopapereita eikä osa tällaista tarjousta eikä kehoitus tehdä arvopapereiden myyntiä tai ostoa koskeva tarjous. Asiakirjaa ei myöskään, kokonaan tai osittain, tule käyttää pohjana mahdolliselle sopimukselle tai muulle sitoumukselle eikä sitä tule käyttää tällaisen sopimuksen tai sitoumuksen yhteydessä. Ei ole varmaa, että historiallinen kehitys toistuu, eikä historiallista kehitystä tule pitää osoituksena tulevasta kehityksestä. Sijoitusten arvo ja niistä saatava tuotto voi sekä laskea että nousta, ja sijoittaja voi menettää kaikki sijoittamansa varat. Sijoittajalle ei taata voittoja sijoituksistaan, ja hän voi menettää varojaan. Muutokset valuuttakursseissa voivat aiheuttaa muihin maihin tehtyjen sijoitusten arvon ja niistä saatavien voittojen nousun ja laskun. Tämä analyysituote päivitetään säännöllisesti. Raportti ei sisällä lain käyttöön tai verotukseen liittyviä näkökulmia, jotka ovat kytköksissä liikkeeseenlaskijan suunniteltuihin tai olemassa oleviin velkakirjaemissioihin. Tärkeää tietoa analyyseista SHB:n työntekijät, analyytikot mukaan lukien, saavat korvausta, jonka perustana on yrityksen kokonaiskannattavuus. Analyytikoille suoritettava korvaus ei perustu yksittäisiin corporate finance- tai joukkovelkakirjamarkkinapalveluihin. Mitään osaa analyytikkojen korvauksesta ei ole kytketty tai tulla kytkemään suoraan tai epäsuorasti analyysiraporteissa ilmaistaviin yksittäisiin suosituksiin tai käsityksiin. SHB ja/tai sen tytäryhtiö voi tarjota sijoituspankkipalveluita ja muita palveluita, mukaan lukien corporate banking -palvelut ja arvopaperineuvontaa, yrityksille, jotka mainitaan analyysissamme. Voimme toimia neuvonantajana ja/tai välittäjänä niille yrityksille, jotka analyysissamme mainitaan. SHB voi myös tavoitella corporate finance -toimeksiantoja näistä yrityksistä. Käymme omissa nimissämme asiakkaiden kanssa arvopaperikauppaa niillä arvopapereilla, jotka mainitaan analyyseissamme. Siksi meillä voi eri ajankohtaina olla joko pitkä tai lyhyt positio tällaisissa arvopapereissa. Voimme myös toimia arvopapereiden markkinatakaajana kaikkien niiden yritysten osalta, jotka mainitaan analyysiraporteissamme. [Lisätietoa ja - selvityksiä on saatavilla analyysiraporteissamme.] SHB, sitä lähellä olevat yritykset, asiakkaat, toimihenkilöt, hallituksen jäsenet tai työntekijät voivat omistaa tai pitää hallussaan arvopapereita, jotka mainitaan analyysiraporteissa. Handelsbanken-konsernin eettisten ohjeiden mukaisesti pankin hallituksen ja kaikkien Handelsbankenin työntekijöiden tulee omassa toiminnassaan pankin sisällä ja muita toimeksiantoja hoitaessaan noudattaa korkeita eettisiä periaatteita. Pankilla on myös ohjeet analyysia varten. Ohjeiden tarkoitus on varmistaa analyytikoiden ja analyysiosaston loukkaamattomuus ja riippumattomattomuus sekä tunnistaa todelliset ja mahdolliset eturistiriidat, jotka koskevat analyytikkoja tai pankkia, sekä ratkaista sellaiset mahdolliset ristiriidat poistamalla ne tai vähentämällä niitä ja/tai soveltuvilta osin julkistaa ne. Osana eturistiriitojen hallintaa Handelsbanken on ottanut käyttöön rajoituksia ( tietoesteitä ) analyysiosaston ja muiden Handelsbankenin osastojen välisessä viestinnässä. Analyysiosasto on organisatorisesti erotettu Corporate Finance -osastosta ja muista sellaisista osastoista, joilla on vastaavia työtehtäviä. Analyysiosaston ohjeisiin sisältyy sääntöjä siitä, miten analyytikoille saa maksaa korvauksia, bonuksia ja palkkaa, millaisiin markkinointiaktiviteetteihin analyytikko saa osallistua, miten analyytikon tulee hoitaa omat ja lähipiirinsä arvopaperikaupat jne. Lisäksi analyytikon ja analyysin kohteena olevan yhtiön välistä viestintää on rajoitettu. Tarkemmat tiedot Handelsbankenin eettisistä oheista ovat saatavilla Handelsbankenin verkkosivustolla osoitteessa the bank/investor relations/corporate social responsibility/ethical guidelines. Tämä asiakirja on tarkoitettu Suomessa toimiville sijoittajille. Joillakin lainkäyttöalueilla jakelu saattaa olla laissa kielletty, ja henkilön, joka jollain tavoin vastaanottaa asiakirjan, tulee itse varmistua mahdollisista rajoituksista ja ottaa ne huomioon.
14 Yhteystiedot Capital Markets Macro Research Ann Öberg Head of Macro Research and Trading Strategy & Chief Economist Jimmy Boumediene Head of Forecasting Sweden Petter Lundvik USA, Special Analysis Gunnar Tersman E. Europe, Emerging Markets, Japan Anders Brunstedt Sweden Eva Dorenius Web Editor Finland Tiina Helenius Head, Macro Research Janne Ronkanen Senior Analyst Denmark Jes Asmussen Head, Macro Research Rasmus Gudum-Sessingø Denmark Bjarke Roed-Frederiksen China and Latin America Norway Kari Due-Andresen Head, Macro Research, Norway; UK Nils Kristian Knudsen Senior Strategist FX/FI Marius Gonsholt Hov Senior Economist, Norway Halfdan Grangård Senior Economist, Norway Trading Strategy Claes Måhlén Chief Strategist Martin Jansson Senior Commodity Strategist Nils Kristian Knudsen Senior Strategist FX/FI Andreas Skogelid Senior Strategist FI Pierre Carlsson Strategist FX Lars Henriksson Foreign Exchange Strategist Regional Sales Copenhagen Kristian Nielsen Gothenburg Jaan Kivilo Gävle Petter Holm Helsinki Mika Rämänen Linköping Fredrik Lundgren Luleå/Umeå Ove Larsson Luxembourg Snorre Tysland Malmö Fredrik Lundgren Oslo Petter Fjellheim Stockholm Malin Nilén London Ray Spiers Toll-free numbers From Sweden to N.Y. & Singapore From Norway to N.Y. & Singapore From Denmark to N.Y. & Singapore From Finland to N.Y. & Singapore Within the US
Markkinakatsaus. Viikko 6/2017. EKP katsoo läpi sormien, kun inflaatio kiihtyy väliaikaisesti
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 6/2017 EKP katsoo läpi sormien, kun inflaatio kiihtyy väliaikaisesti Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 22/2017. Öljyn hinta kääntyi laskuun OPEC-päätöksen myötä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 22/2017 Öljyn hinta kääntyi laskuun OPEC-päätöksen myötä Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Politiikalla merkittävä vaikutus myös valuuttoihin. Viikko 21/2017
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 21/2017 Politiikalla merkittävä vaikutus myös valuuttoihin Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 7/2017. Kiina ehkäisee pääomapakoa ja liiallista velkaantumista
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 7/2017 Kiina ehkäisee pääomapakoa ja liiallista velkaantumista Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 47/2017. Kiinan lokakuun data enteilee hitaampaa kasvua Ruotsin asuntojen hinnat laskussa lokakuussa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 47/2017 Kiinan lokakuun data enteilee hitaampaa kasvua Ruotsin asuntojen hinnat laskussa lokakuussa
Markkinakatsaus. Viikko 12/2017. Fedillä optimistinen arvio tulevista koronnostoista OPECin tuotantorajoitussopu menettänyt tehoaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 12/2017 Fedillä optimistinen arvio tulevista koronnostoista OPECin tuotantorajoitussopu menettänyt
Markkinakatsaus. Viikko 35/2017. Kesällä nähty raaka-ainehintojen nousutrendi on hauras
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 35/2017 Kesällä nähty raaka-ainehintojen nousutrendi on hauras Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 5/2017. Fed pysyy varovaisena. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 5/2017 Fed pysyy varovaisena Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit Tiina Helenius Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 50/2017. Dollarin vahvistuminen jää maltilliseksi. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 50/2017 Dollarin vahvistuminen jää maltilliseksi Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 14/2017. Briteille hyvä erosopimus näyttää poliittisesti mahdottomalta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 14/2017 Briteille hyvä erosopimus näyttää poliittisesti mahdottomalta Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 44/2017. EKP:n exitin onnistunut ensiaskel EKP pakottaa Riksbankenin odottamaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 44/2017 EKP:n exitin onnistunut ensiaskel EKP pakottaa Riksbankenin odottamaan Päätoimittaja: Janne
Markkinakatsaus. Viikko 8/2018. BoE:n seuraavat siirrot riippuvat Brexit-sovusta Ruotsin asuntohintojen lasku pysähtyi tammikuussa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 8/2018 BoE:n seuraavat siirrot riippuvat Brexit-sovusta Ruotsin asuntohintojen lasku pysähtyi tammikuussa
Markkinakatsaus. Viikko 17/2017. Markkinat huojentuivat Ranskan vaalituloksesta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 17/2017 Markkinat huojentuivat Ranskan vaalituloksesta Markkinakatsaus ilmestyy seuraavan kerran 8.
Markkinakatsaus. Viikko 41/2017. Tuotantoleikkaukset tukevat monien raaka-aineiden hintoja
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 41/2017 Tuotantoleikkaukset tukevat monien raaka-aineiden hintoja Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 8/2017. Ranskan Le Pen aiheuttaa jo pieniä korkoväristyksiä Fed normalisoi korkotason ennen taseensa pienentämistä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 8/2017 Ranskan Le Pen aiheuttaa jo pieniä korkoväristyksiä Fed normalisoi korkotason ennen taseensa
Pohjois-Korean kriisi nostanut markkinavolatiliteettia vain maltillisesti
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 36/2017 Pohjois-Korean kriisi nostanut markkinavolatiliteettia vain maltillisesti Odotettua heikompi
Markkinakatsaus. Viikko 43/2017. Keskuspankit päättämässä määräelvytystään. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 43/2017 Keskuspankit päättämässä määräelvytystään Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 33/2017. Miksi dollari on heikentynyt euroon nähden. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 33/2017 Miksi dollari on heikentynyt euroon nähden Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 7/2018. Inflaatiouhka hermostuttaa markkinoita. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 7/2018 Inflaatiouhka hermostuttaa markkinoita Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 15/2017. Katsauksia USA:n, euroalueen ja Kiinan talouksiin
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 15/2017 Katsauksia USA:n, euroalueen ja Kiinan talouksiin Markkinakatsaus ilmestyy seuraavan kerran
Markkinakatsaus. Viikko 40/2017. USA:n verolakiuudistuksen tiellä vielä monta mutkaa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 40/2017 USA:n verolakiuudistuksen tiellä vielä monta mutkaa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus Saksassa vahva pyrkimys välttää uudet vaalit
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 48/2017 Saksassa vahva pyrkimys välttää uudet vaalit Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 15/2018. Kruunu vajonnut jo finanssikriisin aikaisille tasoille USA:n työmarkkinaraportti tuotti yllättävän pettymyksen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 15/2018 Kruunu vajonnut jo finanssikriisin aikaisille tasoille USA:n työmarkkinaraportti tuotti yllättävän
Markkinakatsaus. Viikko 12/2018. Vaikuttaako Ruotsin asuntohintojen lasku myös kulutukseen?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 12/2018 Vaikuttaako Ruotsin asuntohintojen lasku myös kulutukseen? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Ruotsissa pelätään asuntokuplaa. Viikko 46/2017. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 46/2017 Ruotsissa pelätään asuntokuplaa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne
Markkinakatsaus. Viikko 23/2017. Katseet Brittien parlamenttivaaleissa EKP tuskin vielä vihjailee kiristystarpeesta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 23/2017 Katseet Brittien parlamenttivaaleissa EKP tuskin vielä vihjailee kiristystarpeesta Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 13/2018. USA saa lyhytaikaista tukea finanssipolitiikasta, mutta riskillä Kauppasodan pelko varjostaa sijoitusmarkkinoita
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 13/2018 USA saa lyhytaikaista tukea finanssipolitiikasta, mutta riskillä Kauppasodan pelko varjostaa
Markkinakatsaus. Viikko 38/2017. Fed aloittanee taseen pienentämisen mutta miten he näkevät korkouran?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 38/2017 Fed aloittanee taseen pienentämisen mutta miten he näkevät korkouran? Päätoimittaja: Janne
Markkinakatsaus. Viikko 19/2018. Kypsyvä suhdanne ja korkojen nousu koettelevat arvopaperihintoja
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 19/2018 Kypsyvä suhdanne ja korkojen nousu koettelevat arvopaperihintoja Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 20/2017. Kiinan kasvu hidastuu Iso-Britannian talous luovii Brexit-epävarmuudessa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 20/2017 Kiinan kasvu hidastuu Iso-Britannian talous luovii Brexit-epävarmuudessa Päätoimittaja: Janne
Markkinakatsaus. Viikko 13/2017. Miksi USA:n dollari on heikentynyt maaliskuussa Riksbanken luopunee määräelvytyksestä kesäkuussa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 13/2017 Miksi USA:n dollari on heikentynyt maaliskuussa Riksbanken luopunee määräelvytyksestä kesäkuussa
Markkinakatsaus. Viikko 20/2018. Turbulenssia EM-markkinoilla EKP selventää ohjeistustaan rahapolitiikan suunnasta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 20/2018 Turbulenssia EM-markkinoilla EKP selventää ohjeistustaan rahapolitiikan suunnasta Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 34/2017. Syksyllä fokus inflaatioon, vaikka politiikka pysyy otsikoissa Fed ilmoittanee syyskuussa taseen pienentämisestä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 34/2017 Syksyllä fokus inflaatioon, vaikka politiikka pysyy otsikoissa Fed ilmoittanee syyskuussa taseen
Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus. Markkinakatsaus. Viikko 3/2017. Janne Ronkanen. Handelsbanken Capital Markets
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 3/2017 Päätoimittaja: Ekonomistit: Janne Ronkanen Tiina Helenius Janne Ronkanen Globaalit kasvuodotukset
Markkinakatsaus. Viikko 49/2017
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 49/2017 Suomen BKT:n kasvuvire kantaa ensi vuoteen Miten kauan Fed katsoo hidasta inflaatiota läpi
Markkinakatsaus. Viikko 25/2017. Katsauksia euroalueen, USA:n ja Kiinan talouksiin Fed aloittaa tänä vuonna taseensa pienentämisen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 25/2017 Katsauksia euroalueen, USA:n ja Kiinan talouksiin Fed aloittaa tänä vuonna taseensa pienentämisen
Markkinakatsaus. Viikko 21/2018. Öljyn hinta saa tukea monelta suunnalta Ruotsin asuntohinnat vakautumassa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 21/2018 Öljyn hinta saa tukea monelta suunnalta Ruotsin asuntohinnat vakautumassa Päätoimittaja: Janne
Markkinakatsaus. Viikko 37/2017. Johtopäätökset EKP:n viime viikon korkokokouksesta Jälleen merkkejä Kiinan kasvun hidastumisesta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 37/2017 Johtopäätökset EKP:n viime viikon korkokokouksesta Jälleen merkkejä Kiinan kasvun hidastumisesta
Markkinakatsaus. Viikko 4/2017. Rajavero voisi olla USA:n kompromissiratkaisu Kiina, Trump ja valuutta juan uusi kohtalonyhteys?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 4/2017 Rajavero voisi olla USA:n kompromissiratkaisu Kiina, Trump ja valuutta juan uusi kohtalonyhteys?
Markkinakatsaus. Viikko 17/2018. EKP ei kiirehdi rahapolitiikan normalisointiviestien kanssa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 17/2018 EKP ei kiirehdi rahapolitiikan normalisointiviestien kanssa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 45/2017. Republikaaneilla yhä haasteita verouudistuksen kanssa. Fedin uusi pääjohtaja Powell edustaa jatkuvuutta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 45/2017 Republikaaneilla yhä haasteita verouudistuksen kanssa Fedin uusi pääjohtaja Powell edustaa
Markkinakatsaus. Viikko 10/2017. Yellen indikoi Fedin nostavan korkoa maaliskuussa Hollannin vaalit antavat suuntaa Ranskan vaaleille
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 10/2017 Yellen indikoi Fedin nostavan korkoa maaliskuussa Hollannin vaalit antavat suuntaa Ranskan
Markkinakatsaus. Viikko 5/2018. Suomi nauttii yhä vahvasta kasvuvireestä EKP kantaa huolta valuutan vahvistumisesta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 5/2018 Suomi nauttii yhä vahvasta kasvuvireestä EKP kantaa huolta valuutan vahvistumisesta Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 11/2017. USA:n kovat kasvuodotukset arveluttavat jo korkosijoittajia Italian pankkien murheet yhä ratkaisematta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 11/2017 USA:n kovat kasvuodotukset arveluttavat jo korkosijoittajia Italian pankkien murheet yhä ratkaisematta
Markkinakatsaus. Viikko 22/2018 Ei toistaiseksi syytä panikoida EM-turbulenssista
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 22/2018 Ei toistaiseksi syytä panikoida EM-turbulenssista Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Fedillä ei suurta taseen supistamistarvetta Ranskalta EU-myönteinen vaalitulos USA:n työmarkkinat tukevat Fedin koronnostoa kesäkuussa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 19/2017 Fedillä ei suurta taseen supistamistarvetta Ranskalta EU-myönteinen vaalitulos USA:n työmarkkinat
Markkinakatsaus. Viikko 6/2018. Suhteelliset rahapolitiikkaodotukset heikon dollarin takana Herääkö palkkainflaatio vihdoin USA:ssa?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 6/2018 Suhteelliset rahapolitiikkaodotukset heikon dollarin takana Herääkö palkkainflaatio vihdoin
Markkinakatsaus. Viikko 25/2018 Kaupan jännitteistä lisähuolta Kiinan kasvunäkymille
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 25/2018 Kaupan jännitteistä lisähuolta Kiinan kasvunäkymille Markkinakatsaus jää kesätauolle ja ilmestyy
Markkinakatsaus. Viikko 11/2018. Entistä vahvempi puoluejohtaja Xi keskittyy uudistuksiin USA:n työllisyys kukoistaa, mutta se ei näy palkoissa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 11/2018 Entistä vahvempi puoluejohtaja Xi keskittyy uudistuksiin USA:n työllisyys kukoistaa, mutta
Markkinakatsaus. Viikko 4/2018. Vuoden keskeinen riski on odotettua nopeampi inflaatio. Katsaus maailmantalouden näkymiin
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 4/2018 Katsaus maailmantalouden näkymiin Vuoden keskeinen riski on odotettua nopeampi inflaatio Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 24/2017. Vaalit mutkisti brittipolitiikkaa entisestään Fedin koronnosto näyttää varmalta, katseet loppuvuodessa ja taseessa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 24/2017 Vaalit mutkisti brittipolitiikkaa entisestään Fedin koronnosto näyttää varmalta, katseet loppuvuodessa
Markkinakatsaus. Viikko 23/2018 Italiassa rauhallisempaa, mutta kuinka kauan? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 23/2018 Italiassa rauhallisempaa, mutta kuinka kauan? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 24/2018 Keskuspankit sijoittajien luupin alla. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 24/2018 Keskuspankit sijoittajien luupin alla Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 9/2018. Euroalueen tähtihetki on tässä ja nyt! Korkomarkkinan fokus edelleen USA:n inflaatiossa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 9/2018 Euroalueen tähtihetki on tässä ja nyt! Korkomarkkinan fokus edelleen USA:n inflaatiossa Päätoimittaja:
Trumpin verouudistuksesta luvassa tukea dollarille Vuosi 2017 oli toinen nousevien raaka-ainehintojen vuosi Bitcoin, oikea valuutta ja maksuväline?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 3/2018 Trumpin verouudistuksesta luvassa tukea dollarille Vuosi 2017 oli toinen nousevien raaka-ainehintojen
Markkinakatsaus. Viikko 42/2017. Maailmantalouden kasvu pirteää, mutta horisontissa pilviä Kenestä Fedin seuraava pääjohtaja?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 42/2017 Maailmantalouden kasvu pirteää, mutta horisontissa pilviä Kenestä Fedin seuraava pääjohtaja?
Markkinakatsaus. Viikko 16/2018. Ruotsissa asuntojen hinnat vakaantuivat maaliskuussa Inflaatiomysteeristä rahateorian opein
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 16/2018 Ruotsissa asuntojen hinnat vakaantuivat maaliskuussa Inflaatiomysteeristä rahateorian opein
Markkinakatsaus. Viikko 51/2017. Brexit neuvottelut siirtyvät kauppasuhteisiin Globaali talous noususuhdanteen huippuvaiheessa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 51/2017 Brexit neuvottelut siirtyvät kauppasuhteisiin Globaali talous noususuhdanteen huippuvaiheessa
Makroennuste, tammikuu 2017
Yhteenveto Teema Makrostrategia Taloudet Sijoitusmarkkinat Makroennuste, tammikuu 2017 Politiikka keskiössä USA:ssa Trumpilla näytön paikka Euroalueen vuosi alkaa vahvoilla kasvunäkymillä Ekonomistit:
Makroennuste, helmikuu 2017
Yhteenveto Teema Makrostrategia Taloudet Sijoitusmarkkinat Makroennuste, helmikuu 2017 Näköpiirissä vellovaa kyytiä USA:n noususuhdanne tulossa hetkellisen piristymisen jälkeen päätepisteeseen EKP:lla
Markkinakatsaus. Viikko 10/2018. Kauppasodan uhka varjostaa markkinatunnelmia Italian vaalitulos tietää haastavia hallitusneuvotteluja
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 10/2018 Kauppasodan uhka varjostaa markkinatunnelmia Italian vaalitulos tietää haastavia hallitusneuvotteluja
Markkinakatsaus. Viikko 18/2018. Globaali noususuhdanne osoittaa jo jäähtymisen merkkejä Suomen taloussuhdanne saa jatkoajan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 18/2018 Globaali noususuhdanne osoittaa jo jäähtymisen merkkejä Suomen taloussuhdanne saa jatkoajan
Markkinakatsaus. Viikko 48/2018 Kuinka pitkään USA:n noususuhdanne voi jatkua?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 48/2018 Kuinka pitkään USA:n noususuhdanne voi jatkua? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Kiinan tasapainoilu kasvun ja velan välillä Saksan poliittinen kenttä fragmentoituu, Merkelillä edessä vaikeat hallitusneuvottelut
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 39/2017 Kiinan tasapainoilu kasvun ja velan välillä Saksan poliittinen kenttä fragmentoituu, Merkelillä
Makroennuste, huhtikuu 2017
Yhteenveto Teema Makrostrategia Taloudet Sijoitusmarkkinat Makroennuste, huhtikuu 2017 USA:n noususuhdanne vetelee pian viimeisiään Korkojen huiput jäävät tässä suhdanteessa matalalle tasolle Euroopan
Markkinakatsaus. Viikko 47/2018 Öljyn hinnan lasku saattaa pian hidastaa inflaatiota
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 47/2018 Öljyn hinnan lasku saattaa pian hidastaa inflaatiota Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 49/2018 Lyhyt kertaus suhdannedynamiikasta. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 49/2018 Lyhyt kertaus suhdannedynamiikasta Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 21/2019 Hidas inflaatio ei enää anna sijaa Fedin koronnostoille
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 21/2019 Hidas inflaatio ei enää anna sijaa Fedin koronnostoille Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Viikko 51/2018 Fedin koronnostotahti hidastuu ensi vuonna EKP ei tuonut yllätyksiä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 51/2018 Fedin koronnostotahti hidastuu ensi vuonna EKP ei tuonut yllätyksiä Markkinakatsaus ilmestyy
Markkinakatsaus. Viikko 39/2019. Fed-päättäjillä huomattava erimielisyys tulevista liikkeistä Ruotsin työttömyysasteen nousu antaa vääriä signaaleja
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 39/2019 Fed-päättäjillä huomattava erimielisyys tulevista liikkeistä Ruotsin työttömyysasteen nousu
Makroennuste, kesäkuu 2017
Yhteenveto Teema Makrostrategia Taloudet Sijoitusmarkkinat Makroennuste, kesäkuu 2017 Globaali noususuhdanne on kypsymässä USA:ssa taantuma edessä vuonna 2019 Euroopan kasvu piristyy tänä vuonna, mutta
Markkinakatsaus. Viikko 40/2019. Brexit-vääntö jälleen jatkuu Britannian parlamentissa. Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 40/2019 Brexit-vääntö jälleen jatkuu Britannian parlamentissa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Brexit-vääntö
Markkinakatsaus. Viikko 42/2018 Kiistanalainen Italian budjetti EU:n syyniin. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 42/2018 Kiistanalainen Italian budjetti EU:n syyniin Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus Fed yllätti korkomarkkinat varovaisuudellaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 13/2019 Fed yllätti korkomarkkinat varovaisuudellaan Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 38/2018 Kiina turvautuu elvytykseen kasvuhaasteiden edessä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 38/2018 Kiina turvautuu elvytykseen kasvuhaasteiden edessä Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 10/2019. EKP muuttaa pian ohjeistustaan koronnoston ajoituksesta Suomen BKT:n kasvu jäi viime vuonna 2,2 prosenttiin
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 10/2019 EKP muuttaa pian ohjeistustaan koronnoston ajoituksesta Suomen BKT:n kasvu jäi viime vuonna
Markkinakatsaus. Viikko 22/2019 Miksi Ruotsin kruunu on niin heikko? Mayn ero lisää hieman sopimuksettoman brexitin riskiä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 22/2019 Miksi Ruotsin kruunu on niin heikko? Mayn ero lisää hieman sopimuksettoman brexitin riskiä
Markkinakatsaus. Viikko 37/2018 EKP pysyy yhä odottavalla kannalla Riksbank siirsi jälleen eteenpäin koronnostoarviotaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 37/2018 EKP pysyy yhä odottavalla kannalla Riksbank siirsi jälleen eteenpäin koronnostoarviotaan Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 36/2019 Kauppasota nakertaa Kiinan kasvua. Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 36/2019 Kauppasota nakertaa Kiinan kasvua Päätoimittaja: Janne Ronkanen Kauppasota nakertaa Kiinan
Markkinakatsaus. Viikko 36/2018 Ruotsin vaalien talousvaikutukset jäänevät pieniksi
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 36/2018 Ruotsin vaalien talousvaikutukset jäänevät pieniksi Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018
Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -
Markkinakatsaus. Viikko 38/2019. Fed laskemassa jälleen korkoa kasvuriskien varjolla EKP:lta uusia elvytystoimia laajalla rintamalla
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 38/2019 Fed laskemassa jälleen korkoa kasvuriskien varjolla EKP:lta uusia elvytystoimia laajalla rintamalla
Markkinakatsaus. Viikko 41/2018 Lyhyt katsaus valuutta-ajureihin. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 41/2018 Lyhyt katsaus valuutta-ajureihin Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 50/2018. Muuttaako EKP viestintää talousnäkymien heikentyessä? Brexit-sopimuksen ratkaisun hetket käsillä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 50/2018 Muuttaako EKP viestintää talousnäkymien heikentyessä? Brexit-sopimuksen ratkaisun hetket käsillä
Maailmantaloudessa jännitteitä, mutta globaali taantuma vältetään Suomi: kuluttajan varovaisuus kietoutuu globaalin talouden uhkiin
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 35/2019 Maailmantaloudessa jännitteitä, mutta globaali taantuma vältetään Suomi: kuluttajan varovaisuus
Markkinakatsaus. Viikko 37/2019 EKP painaa jälleen elvytysnappia. Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 37/2019 EKP painaa jälleen elvytysnappia Päätoimittaja: Janne Ronkanen EKP painaa jälleen elvytysnappia
Markkinakatsaus. Viikko 34/2018 Katsaus kesän talousteemoihin. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 34/2018 Katsaus kesän talousteemoihin Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne
Markkinakatsaus. Viikko 15/2019. EUR/USD-kurssi lähellä pohjaansa. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 15/2019 EUR/USD-kurssi lähellä pohjaansa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 3/2019 USA ja Kiina määrittävät vuoden alun makrokuvan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 3/2019 USA ja Kiina määrittävät vuoden alun makrokuvan Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 8/2019. Euroalue tuskailee vaimeiden kasvunäkymien kanssa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 8/2019 Euroalue tuskailee vaimeiden kasvunäkymien kanssa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 19/2019 Kiina globaalin talouden tienjakajana. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 19/2019 Kiina globaalin talouden tienjakajana Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 44/2018 Euroalue jää kasvumittelössä selvästi USA:n taakse
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 44/2018 Euroalue jää kasvumittelössä selvästi USA:n taakse Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 23/2019 Italian budjettivääntö jälleen pöydällä. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 23/2019 Italian budjettivääntö jälleen pöydällä Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 25/2019 Kauppakonfliktin leimahtaminen uhkaa globaalia kasvua
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 25/2019 Kauppakonfliktin leimahtaminen uhkaa globaalia kasvua Markkinakatsaus ilmestyy seuraavan kerran
Markkinakatsaus. Viikko 43/2018 USA:n pitkien korkojen nousu kalvaa osakemarkkinoita
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 43/2018 USA:n pitkien korkojen nousu kalvaa osakemarkkinoita Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 39/2018 Fed jälleen ratkaisijana. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 39/2018 Fed jälleen ratkaisijana Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 4/2019 EKP puun ja kuoren välissä. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 4/2019 EKP puun ja kuoren välissä Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 35/2018 Maailmantalouden näkymä aikaisempaa eriytyneempi Kiinan juanin heikentyminen on nyt nähty
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 35/2018 Maailmantalouden näkymä aikaisempaa eriytyneempi Kiinan juanin heikentyminen on nyt nähty Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 45/2018. Demokraatit nappaamassa edustajainhuoneen enemmistön. Italian hallitus ja EU:n komissio törmäyskurssilla
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 45/2018 Italian hallitus ja EU:n komissio törmäyskurssilla Demokraatit nappaamassa edustajainhuoneen
Markkinakatsaus. Viikko 14/2019. Pitkät korot hinnoittelevat synkkenevää kasvunäkymää Brittiparlamentti ei löydä tietä ulos Brexit-tunnelista
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 14/2019 Pitkät korot hinnoittelevat synkkenevää kasvunäkymää Brittiparlamentti ei löydä tietä ulos