Makroennuste, kesäkuu 2017
|
|
- Esa Hovinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yhteenveto Teema Makrostrategia Taloudet Sijoitusmarkkinat Makroennuste, kesäkuu 2017 Globaali noususuhdanne on kypsymässä USA:ssa taantuma edessä vuonna 2019 Euroopan kasvu piristyy tänä vuonna, mutta jää reiluun 1 prosenttiin v Suomi vihdoin päässyt laajapohjaiseen kasvuun Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
2 Yhteenveto
3 Talousennuste lyhyesti Maailmantalouden kasvua heikentävät riskit yhä hallitsevia Maailmantalouden kasvua uhkaavat maailmankaupan trendi, poliittinen epävarmuus, korkeat velkaasteet, pankkisektorin ongelmaluotot sekä rajalliset talouspolitiikan keinot Mutta epävarmuustekijät ovat paremmin hallinnoituja Maailmantalouden kasvuspurtti sekä lisääntynyt optimismi yhdessä ekspansiivisen finanssi- ja rahapolitiikan kanssa kuitenkin voivat yllättää kasvuennusteeseemme nähden lyhyellä aikavälillä positiivisesti Maailmantalouden kasvuspurtti huipussaan tänä vuonna kasvuvauhti heikentyy jatkossa Heikentymisen taustalla ovat Euroopan heikko rakenteellinen kasvu, USA:ssa lähestyvä ja vuonna 2019 toteutuva taantuma sekä Kiinan ylikuumentumista hillitsevät talouspolitiikan toimet USA:n kasvava liuskeöljytuotanto painaa öljyn hintaa Öljyn hinta ei kuitenkaan laske niin alas, että se rajoittaisi USA:n öljyinvestointeja Öljyn hinnan lasku tukee talouskasvua ja hidastaa inflaatiota 3
4 Teema
5 Teema: Trumpin politiikalla vain vähäiset kasvuvaikutukset Odotukset Trumpin kyvystä saada läpi talouskasvua elvyttävää finanssipolitiikkaa ovat suurelta osin kadonneet Kongressissa republikaanien vastustus velkarahalla toteutettuja veronkevennyksiä ja suuria infrastruktuuriinvestointeja kohtaan on kuitenkin suurta Senaatti ei näytä olevan valmiina lopettamaan Obaman terveydenhuoltouudistusta, mikä vapauttaisi varoja budjettiin Budjetin alijäämä on 3,5 prosenttia BKT:stä ja valtiovelka kohoaa 85 prosenttiin BKT:stä. Työmarkkinoilla resurssit ovat USA:ssa jo lähestulkoon täyskäytössä. Yleensä kysyntää elvyttävät toimet tällaisessa suhdannetilanteessa johtavat talouden ylikuumentumiseen, joka nopeuttaa talouskasvun heikentymistä. 5
6 Teema: Globaalit kasvutekijät hiipuvat (1/3) Finanssikriisistä lähtien on sekä USA:n että maailmantalouden kasvuennusteita yleisesti laskettu. Tämä on erityisen selvästi havaittavissa keskuspankki Fedin arvioissa USA:n pitkän aikavälin kasvuvauhdista. Maailmantalous on kuitenkin kokenut finanssikriisin jälkeen kaksi vauhdittumisperiodia, joiden suhdannehuiput ajoittuivat loppuvuoteen 2010 ja vuoteen Nykyinen maailmantalouden kasvupyrähdys muistuttaa näitä. Näemme vahvistumisen taustalla kolme globaalia kasvutekijää, mutta odotamme niiden kaikkien hiipuvan vuoden loppua kohti. Aiempi keskuspankkielvytys (EKP, Japanin keskuspankki) Aiemmat Kiinan talouspoliittiset elvytystoimet Öljyn hinnan nousu ja USA:ssa lisääntyneet öljyinvestoinnit 6
7 Teema: Globaalit kasvutekijät hiipuvat (2/3) Keskuspankkien taseita on trendinomaisesti kasvatettu vuodesta 2008 lähtien, vaikkakin kasvuvauhti on poikennut yli ajan. Sekä EKP että Japanin keskuspankki lisäsivät elvytystä voimakkaasti vuonna Tämä on yksi syy nykyiselle kasvun piristymiselle. Kiinan viranomaiset reagoivat vuoden 2015 heikompaan kasvuun lisäämällä elvytystoimiaan ja laskemalla korkoja, mikä on nostanut asuntojen hintoja Kiinassa viimeisen vuoden aikana, kiihdyttänyt rakentamista entisestään ja lisännyt Kiinan teollisuuden aktiviteettia. Viimeisen kuuden kuukauden aikana rahapolitiikka on kuitenkin kiristynyt, ja historian perusteella voidaan ennustaa asuntomarkkinoiden hiipuvan ennen pitkää, mikä heikentää talouden aktiviteettia. 7
8 Teema: Globaalit kasvutekijät hiipuvat (3/3) Öljyn hinnan lasku vuonna 2015 aiheutti voimakkaan laskun öljytoimialan investointeihin Nyt USA:n liuskeöljyn tuottajille on kannattavaa jälleen lisätä tuotantoaan, kun öljyn hinta nousi OPECin viime marraskuussa sopimien tuotantorajoitusten johdosta ja USA:n liuskeöljytuotannon kannattavuusraja on voimakkaasti pudonnut. Me uskomme USA:n öljytuotannon kohoamiseen vuoden aikana entisestään ja öljyn hinnan laskevan. Sen myötä teollisuuden aktiviteetti jälleen taantuu. Osakemarkkinoiden kurssinousu erityisesti syklisten osakkeiden kohdalla kulkee käsi kädessä teollisuuden aktiviteetin kanssa 8
9 Teema: Euroalueen luottokysynnän kasvu Euroalueella yritysten luottokysyntä on ollut heikkoa finanssikriisistä lähtien ja yritysluottojen määrä väheni vuosina , vaikka kysyntä yrityksillä nousi. Vuonna 2016 tämä negatiivinen trendi kääntyi. EKP:n ääneen lausuttuna tavoitteena on ollut tukea luottojen kasvua ja siten tukea investointivetoista kasvua. Vaimean luottokehityksen taustalla ovat olleet heikko pankkisektori, alhainen pankkien kannattavuus, matala pääomitus ja ongelmaluottojen suuri määrä. Pankkisektori on jatkuvan paineen alla, kun rakenteelliset ongelmat ovat yhä ratkaisematta. Siten riskinä on luottojen kasvu kääntyy jälleen laskuun. 9
10 Reaalitalous Työmarkkinat Inflaatio Makrostrategia
11 Reaalitalous Työmarkkinat Inflaatio Reaalitalous Tuottavuuden kasvu on trendinomaisesti laskenut Investointien niukkuus finanssikriisin jälkeen Digitalisointi ei ole nostanut tuotannon arvoa yhtä paljon kuin se on hyödyttänyt kulutusta BKT:n kasvu vaimenee kehittyneissä talouksissa Korkean resurssien käyttöasteen vuoksi on suhdanteella enää vain niukasti elpymisvaraa Rakenteellinen kasvu on suhteellisen matalaa johtuen väestön vanhenemisesta, alhaisesta tuottavuudesta sekä huonosta työmarkkinoiden kohtaannosta eli siitä, etteivät avoimet työpaikat löydä työttömiä työnhakijoita 11
12 Reaalitalous Työmarkkinat Inflaatio Työmarkkinat Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmat pitävät työttömyyden korkealla tulevina vuosina Rakenteellinen työttömyys huomattavasti korkeampaa Euroopassa kuin USA:ssa Osa-aikaisten työntekijöiden määrä on kasvanut eniten Pohjoismaissa vähenevä työttömyys lisää hieman palkkojen nostopaineita Ruotsissa kahtiajakautunut työmarkkina Työmarkkinoiden heikommin työllistyvien ryhmät kasvavat Tästä syystä palkat nousevat, vaikka työttömyys lisääntyy 12
13 Reaalitalous Työmarkkinat Inflaatio Inflaatio Lisääntyvä työmarkkinoiden kiristyminen kiihdyttää inflaatiota Mutta öljyn hinnan lasku tämän vuoden kuluessa vaikuttaa inflaatioon päinvastaisesti USA:ssa inflaatio tasapainottuu lähelle inflaatiotavoitetta Euroopassa inflaatio kiihtyy vuoden 2017 aikana, mutta jää yhä inflaatiotavoitetta hitaammaksi Ruotsissa inflaation kiihtyminen johtaa ohjauskoron nostoon huhtikuussa 2018 Norjassa inflaatio saavuttaa huippunsa heikon Norjan kruunun takia Suomessa ja Tanskassa inflaatio on suhteellisen hidasta 13
14 Maailma USA Euroalue Iso-Britannia Suomi Pohjoismaat Kiina Kehittyvät markkinat Taloudet
15 Maailma USA Euroalue Iso-Britannia Suomi Pohjoismaat Kiina Kehittyvät markkinat Maailma Maailmankaupan kasvu on kahden edellisen vuoden aikana ollut heikkoa Tämä on osittain seurausta lisääntyneestä protektionismista Globaali kauppa on viime kuukausina piristynyt ja kehittyvien talouksien tuonti on selvästi elpynyt Maailmankaupan kehitys tulevaisuudessa on ratkaisevan tärkeä globaalille talouskasvulle lähivuosina On olemassa riski, että lisääntynyt protektionismi vähentää globaalia kauppaa entisestään Heikko tuottavuuden kasvu ja huono kohtaanto vapaiden työpaikkojen ja työtä vailla olevien välillä vaimentavat talouskasvua kehittyneissä maissa Brasilian ja Venäjän paluu talouskasvuun tukee kasvua laajemminkin kehittyvissä talouksissa Globaali kasvu sahaa siten vakaana lähellä pitkän ajan historiallisesta 3,5 prosentin keskiarvoa vuoden 2018 aikana. Kun USA ajaantuu taantumaan vuonna 2019, heikentyy myös globaali kasvu. 15
16 Maailma USA Euroalue Iso-Britannia Suomi Pohjoismaat Kiina Kehittyvät markkinat USA USA:n suhdanne on jo kypsässä vaiheessa ja on siksi todennäköistä, ettei talouspolitiikalla pystytä muuttamaan suhdanneuraa oleellisesti. Vuoden 2018 aikana USA:n talous alkaa osoittaa merkkejä kasvun hiipumisesta nykyisestä noin 2 prosentin kasvuvauhdista. Kesäkuun noston jälkeen Fed nostaa korkoa vielä kaksi kertaa, kun inflaatio kiihtyy 2 prosentin tavoitevauhtiinsa. Viimeisen koronnoston jälkeen maaliskuussa 2018 keskuspankin ohjauskorko käy 1,625 prosentissa. Kasvavat kustannuspaineet heikentävät yritysten voittomarginaaleja ja vievät talouden taantumaan vuonna 2019 niin, että USA:n BKT supistuu usean neljänneksen ajan. Taantuman myötä Fed laskee ohjauskorkoaan 0,75 prosenttiyksiköllä. Heikentyvä suhdanne ja odotukset elvyttävämmästä rahapolitiikasta USA:ssa heikentävät USA:n dollaria vuoden 2018 puolivälistä lähtien. 16
17 Maailma USA Euroalue Iso-Britannia Suomi Pohjoismaat Kiina Kehittyvät markkinat Euroalue Vuosi 2017 on alkanut kasvunäkymien osalta vahvasti, mutta odotamme kasvun hidastuvan vuoden loppupuoliskon aikana Optimismin takana aikaisempi elvyttävämpi rahapolitiikka, matala öljyn hinta ja heikko euro Näiden vaikutukset kasvuun vaimenevat vuoden aikana Talouskasvua painavat rakenteelliset kasvun rajoitteet Tuottavuuden kasvu on heikentynyt viimeisten 10 vuoden aikana Työikäisen väestön määrän vähentyminen Huono kohtaanto vapaiden työpaikkojen ja työtä vailla olevien välillä ylläpitää korkeaa työttömyyttä Työmarkkinoilla on enemmän vapaata työvoimaa kuin mitä viralliset työttömyysluvut kertovat, koska kokoaikaisten työntekijöiden määrä on laskenut finanssikriisiä edeltävästä huipusta Inflaatio on hieman kiihtynyt, mutta pysyy alle EKP:n tavoitteen EKP:n rahapolitiikka pysyy elvyttävänä EKP ilmoittaa määräelvytyksen asteittaisesta vähentämisestä tämän vuoden lopussa niin, että se tulisi voimaan vuoden 2018 alkupuolella ja lopettaa koko ohjelman vuoden 2018 puolivälissä. Talletuskorkoa nostetaan yhteensä 0,2 prosenttiyksiköllä osto-ohjelman lopettamisen jälkeen. EKP:n koronnostosykli jää tähän ja siten korot pysyvät matalana. 17
18 Maailma USA Euroalue Iso-Britannia Suomi Pohjoismaat Kiina Kehittyvät markkinat Iso-Britannia Konservatiivien vaalitulos jäi pääministeri Theresa Mayn johdolla heikommaksi kuin odotettiin ja todennäköisyys pehmeämpään Brexitiin on kasvanut Iso-Britannian talous on osoittautunut yllättävän iskukykyiseksi. Odotamme talouskasvun kuitenkin hidastuvan tämän vuoden aikana Nousseet asuntolainakorot ja kiihtynyt inflaatio heikentävät kuluttajien ostovoimaa Kun epävarmuus kauppasuhteista EU:n kanssa hälvenee vuoden 2019 aikana, elpyvät investoinnit hieman USA:n taantuma vuonna 2019 heikentää kasvua myös Iso-Britanniassa Englannin keskuspankki pitää ohjauskorkonsa muuttumattomana aina vuoden 2019 loppuun saakka 18
19 Maailma USA Euroalue Iso-Britannia Suomi Pohjoismaat Kiina Kehittyvät markkinat Suomi Suomen kasvunäkymät ovat voimistuneet vahvan alkuvuoden ansiosta. Kasvu on nyt laajapohjaista kun sekä kotimainen loppukysyntä että ulkomaankauppa vievät noususuhdannetta eteenpäin Kotimaista kulutusta tukevat työllisyyden kasvu ja velanotto Investointien kasvussa rakentamisella on edelleen keskeinen rooli, mutta myös yritysten kone- ja laiteinvestoinnit ovat elpyneet vahvasti Viennin vauhdittuminen saa tukea globaalista noususuhdanteesta Ennustamme BKT:n kasvavan tänä vuonna 2,7 prosenttia ja ensi vuonna 1,5 prosenttia. Vuonna 2019 kasvuvauhti hiipuu 0,9 prosenttiin Rakenteellinen työttömyys on Suomessa korkea ja siksi työttömyysaste laskee ennusteperiodilla vain maltillisesti Suomen pitkän ajan haaste on ikääntyvän väestön kasvusta aiheutuva eläke- ja terveydenhoitomenojen lisääntyminen 72 prosentin työllisyysaste tarvitaan julkisen talouden pitkän ajan tasapainon säilyttämiseksi Haasteellinen saavuttaa ilman uusia rakenneuudistuksia Inflaatio kiihtyy varsin hitaasta vauhdista, muttei saavuta EKP:n inflaatiotavoitetta 19
20 Maailma USA Euroalue Iso-Britannia Suomi Pohjoismaat Kiina Kehittyvät markkinat Pohjoismaat Ruotsin kasvu oli huipussa vuonna 2015 ja heikkenee nyt vähitellen Talouden vahva optimismi hiipuu vähitellen Kulutuksen kasvu pysyy vakaana, mistä tulee keskeinen tuki talouskasvulle Nettoviennistä vahva kasvuvaikutus varsinkin tänä vuonna Heikko kohtaanto työmarkkinoilla rajoittaa edelleen työttömyyden laskua Inflaatio kiihtyy hitaasti tavoitetasoonsa ja Riksbanken nostaa korkoa vasta huhtikuussa Sitä seuraa toinen koronnosto myöhemmin vuonna 2018 sekä kolmas nosto vuonna Norjassa Asuinrakennusinvestoinnit hiipuvat asuntojen hintojen nousun hidastuessa Investoinnit öljyteollisuuteen laskevat Vienti tukee talouskasvua Inflaatio pysyy keskuspankin tavoitteeseen nähden liian hitaana Keskuspankki pitää koron ennallaan liian hitaasta inflaatiosta huolimatta, sillä se haluaa suitsia ylikuumentunutta asuntomarkkinaa 20
21 Maailma USA Euroalue Iso-Britannia Suomi Pohjoismaat Kiina Kehittyvät markkinat Pohjoismaat Tanskan taloudessa Kulutuksen kasvu vaimeni vuoden ensimmäisellä kvartaalilla Korkea kotitalouksien velka motivoi säästämiseen Viennin rooli ratkaiseva talouden elpymiselle Investoinnit tuottavat huolenaiheen. Teollisuuden heikot investoinnit vaarantavat Tanskan tuottavuuden kasvun Työttömyysaste nousee ennusteperiodilla Korkeat palkankorotukset yhdistyneenä heikkoon tuottavuuden kasvuun kaventavat yritysten voittomarginaaleja ja heikentävät työllisyyttä Inflaatio kiihtyy varsin hitaasta vauhdistaan, mutta pysyy inflaatiotavoitetta hitaampana 21
22 Maailma USA Euroalue Iso-Britannia Suomi Pohjoismaat Kiina Kehittyvät markkinat Kiina Kiinan kasvu on käynyt huipussaan Talouden aktiviteetin indikaattorit ja teollisuuden luottamusbarometrit osoittavat, että Kiinan taloudessa on tapahtunut käänne tänä vuonna Se on seurausta Kiinan toteuttamasta rahapolitiikan kiristämisestä ja rahoitusmarkkinoiden lisääntyneestä sääntelystä Viranomaiset pyrkivät rajoittamaan varjopankkitoimintaa ja rahoitussektorin epätasapainottomuuksia Talouskasvua kuitenkin priorisoidaan. Kokonaisuutena kasvu siten hidastuu vain hieman ja välttää äkkipudotuksen Riski kaupanrajoituksista USA:n kanssa on pienentynyt Jos selkkaus tulisi, niin Kiina voisi antaa valuuttansa heikentyä vahvistaakseen kilpailukykyä Jopa WTO-oikeus sallii vastatoimet, jos USA asettaa haitallisia tuontitulleja Korkeat velkatasot ovat Kiinan taloudelle suuri riski Yritysten velka-asteet ennätyskorkealla Myös kotitalouksien velka on nopeasti lisääntynyt 22
23 Maailma USA Euroalue Iso-Britannia Suomi Pohjoismaat Kiina Kehittyvät markkinat Kehittyvät markkinat Kehittyvät taloudet yleisesti haavoittuvaisia Trumpin kaupanrajoituksille ja suojatulleille Paremmat kasvunäkymät raaka-ainetuottajilla kuten Brasilialla ja Venäjällä kuin Aasian teollisuusvetoisilla talouksilla Venäjän ja Brasilian taantuma päättynyt Yritysten investointihalukkuus elpynyt poliittisen turbulenssin päätyttyä Venäjän julkinen talous vankistuu nykyisilläkin öljyn hinnoilla Rakenteelliset kasvun rajoitteet estävät molempia talouksia saavuttamasta täyttä potentiaaliaan Intia on suhteellisen suljettu talous, jonka kasvupotentiaali vahva Velkaiset kehittyvät taloudet kärsivät jos USA:n korot nousevat ja USA:n dollari vahvistuu BRIC-taloudet kohtuullisen iskukykyisiä kestämään rahoitusmarkkinoilta peräisin olevia paineita 23
24 Keskuspankit Korot Valuutat Raaka-aineet Sijoitusmarkkinat
25 Keskuspankit Korot Valuutat Raaka-aineet Keskuspankit Kesäkuun koronnoston jälkeen Yhdysvaltojen keskuspankki Fed nostaa korkoa vielä kaksi kertaa seuraavan 12 kk:n kuluessa inflaation jatkaessa kiihtymistä kohti keskuspankin tavoitetta. Kun talouskasvu alkaa heikentyä vuoden 2018 puolivälin tienoilla, lopettaa keskuspankki koronnostosyklinsä. Kun BKT alkaa supistua ja työttömyys nousta vuoden 2019 aikana, laskee Fed korkoa vuoden 2019 ensimmäisen puoliskon aikana. Vuonna 2019 saadaan yhteensä 3 koronlaskua. EKP lopettaa arvopapereiden osto-ohjelman kokonaan vuoden 2018 aikana ja nostaa sen jälkeen talletuskorkoa 20 korkopisteellä. Koronnostot jäävät kuitenkin siihen. Heikompi talouskasvu ja Fedin politiikan muutos johtaa siihen, että EKP:n talletuskorko pysyy koko vuoden 2019 ajan -0,20 prosentissa. Ruotsin inflaatio kiihtyy asteittain kohti inflaatiotavoitetta. Riksbanken nostaa ohjauskorkoaan ensimmäisen kerran huhtikuussa 2018 ja toisen kerran loppuvuodesta Vuonna 2019 korkoa nostetaan vain kerran ja se jää tämän koronnostosyklin viimeiseksi. 25
26 Keskuspankit Korot Valuutat Raaka-aineet Korot Odotamme USA:n pitkien korkojen laskevan hitaasti, kun taloustaantuma lähestyy vuonna 2019 Ennustamme silti matalia markkinakorkoja länsimaihin Hidas tuottavuuden kasvu, matala resurssien käyttö ja maltillinen inflaation kiihtyminen pitävät markkinakorot matalana, vaikka rahapolitiikka maltillisesti kiristyy USA:ssa Korot todennäköisesti pysyvät korkeimpina USA:ssa Saksassa uskomme korkojen olevan matalimpia, koska sijoittajat muualla euroalueella pitävät Saksan korkomarkkinaa turvasatamana Ruotsissa pitkät korot nousevat ja pysyvät USA:n ja Saksan tasojen välissä Suomessa pitkät korot seuraavat Saksaa ja korkoero Saksaan pysyy vakaana, kunnes EKP ryhtyy viestimään rahapolitiikan kiristymisestä vuonna
27 Keskuspankit Korot Valuutat Raaka-aineet Valuutat Odotamme USD hieman vahvistuvan euroon nähden loppuvuoden aikana. Vuoden lopussa kurssi liikkuu tason 1,10 ympärillä. Euron vahvistuminen johtuu EKP:n elvyttävän linjan muuttumisesta hieman kireämpään, samaan aikaan kun Fed nostaa korkoja. Vuoden 2018 loppupuoliskolla USA:n talous alkaa osoittaa merkkejä laskusuhdanteesta, mikä johtaa dollarin heikentymiseen euroon nähden vuoden 2018 lopussa tasolle 1,15. Dollari jatkaa heikentymistään vuoden 2019 aikana, kun Fed laskee ohjauskorkoa 75 korkopisteellä. Vuoden 2019 lopussa dollari on heikentynyt euroon nähden tasolle 1,20. Näemme Ruotsin kasvun olevan USA:ta vahvempaa tulevan vuoden aikana ja Riksbanken joutuu kiristämään rahapolitiikkaansa ennen EKP:tä. Uskomme, että Ruotsin kruunu vahvistuu dollariin ja euroon nähden ennusteperiodin aikana. 27
28 Keskuspankit Korot Valuutat Raaka-aineet Raaka-aineet OPEC pidensi toukokuun lopun kokouksessaan tuotannonrajoitussopimustaan 9 kuukaudella. Uskomme kuitenkin, että on olemassa riski sopimuksen kaatumisesta syksyn aikana. OPEC:n strategia tukee tällä hetkellä USA:n liuskeöljytuotantoa ja riittää, että joku sopimuksessa mukana olevista suurista maista mahdollisesti Venäjä tai Irak toteaa tilanteen, jolloin sopimus kariutuu. Uskomme, että Brent-öljyn hinta painuu 40 dollariin barrelilta vuoden 2017 lopussa. Öljyn hintaan kohdistuu laskupaineita, koska USA:n liuskeöljytuotanto kasvaa nyt yhtä nopeasti kuin se kasvoi öljyn hinnan ollessa 110 dollaria barrelilta. Kiinan elvytykseen perustunut minisuhdannenousu on käynyt huhtikuussa huipuissaan, ja ensimmäiset tilastot toukokuulta viittaavat talouskasvun hidastumiseen. Tämä painaa teollisuusmetallien hintoja alaspäin vuoden toisella puoliskolla. 28
29 BKT Työmarkkinat Inflaatio Korot Valuutat
30 BKT Työmarkkinat Inflaatio Korot Valuutat BKT E (2017 (2018 (2019 aiemmin) 2018E aiemmin) 2019E aiemmin) Suomi 1,5 2,7 1,8 1,5 1,3 0,9 0,9 Ruotsi 2,9 2,6 2,5 2,2 1,9 1,7 1,7 Norja 0,8 1,8 1,6 1,9 1,9 2,0 2,0 Tanska 1,3 1,6 1,4 1,1 1,0 0,5 0,5 Euroalue 1,7 1,9 1,5 1,2 1,2 1,0 1,1 USA 1,6 2,2 2,0 1,8 2,1 0,0 0,3 Iso-Britannia 1,8 1,8 1,9 1,3 1,2 1,5 1,4 Brasilia -3,6 0,5 0,3 2,1 2,2 1,9 1,9 Venäjä -0,2 1,2 1,1 1,5 1,5 2,0 2,0 Intia 7,9 7,2 7,3 7,5 7,5 7,5 7,5 Kiina 6,7 6,4 6,4 6,1 6,1 5,8 5,8 30
31 BKT Työmarkkinat Inflaatio Korot Valuutat Työttömyysaste E (2017 (2018 (2019 aiemmin) 2018E aiemmin) 2019E aiemmin) Suomi 8,8 8,2 8,3 7,9 8,0 7,9 7,9 Ruotsi 6,9 6,6 6,8 6,7 6,9 7,0 7,2 Norja 4,7 4,2 4,2 4,1 4,1 4,0 4,0 Tanska 6,2 5,9 5,9 5,9 5,9 6,5 6,5 Euroalue 10,0 9,4 9,4 9,1 9,2 9,1 9,2 USA 4,9 4,4 4,5 4,6 4,6 5,3 5,3 Iso-Britannia 4,9 4,7 5,0 4,9 5,2 5,0 5,2 31
32 BKT Työmarkkinat Inflaatio Korot Valuutat Inflaatio E (2017 (2018 (2019 aiemmin) 2018E aiemmin) 2019E aiemmin) Suomi 0,4 1,0 0,9 1,3 1,2 1,4 1,3 Ruotsi 1,0 1,7 1,5 2,0 2,3 2,2 2,4 Norja 3,6 1,8 1,7 1,0 1,0 1,1 1,1 Tanska 0,3 1,3 1,2 1,5 1,5 1,5 1,5 Euroalue 0,2 1,6 1,6 1,4 1,4 1,4 1,3 USA 1,7 1,7 1,9 2,0 2,1 1,7 1,7 Iso-Britannia 0,7 2,7 2,5 2,5 2,6 2,0 2,1 Alankomaat 0,1 1,6 1,3 1,6 1,5 1,5 1,5 32
33 BKT Työmarkkinat Inflaatio Korot Valuutat Ohjauskorot Keskuspankkien ohjauskorot Q Q Q Q Q Q Euroalue (talletuskorko) -0,40-0,40-0,40-0,40-0,30-0,20-0,20 USA (vaihteluvälin ka.) 0,875 1,375 1,375 1,625 1,625 1,625 0,875 Ruotsi -0,50-0,50-0,50-0,50-0,25 0,00 0,25 Norja 0,50 0,50 0,50 0,50 0,50 0,50 0,50 Tanska -0,65-0,65-0,65-0,65-0,50-0,35-0,35 Iso-Britannia 0,25 0,25 0,25 0,25 0,25 0,25 0,25 33
34 BKT Työmarkkinat Inflaatio Korot Valuutat Pitkät korot 10 vuoden valtiolaina Q Q Q Q Q Q Euroalue (Saksa) 0,25 0,40 0,50 0,60 0,70 0,70 0,60 USA 2,21 2,20 2,15 2,10 2,00 1,90 1,70 Suomi 0,52 0,55 0,65 0,80 1,00 1,05 0,90 Ruotsi 0,37 0,60 0,75 0,80 0,90 0,90 0,80 Norja 1,48 1,60 1,70 1,70 1,80 1,90 1,90 Tanska 0,50 0,70 0,80 0,90 1,00 1,00 0,90 Iso-Britannia 1,05 1,25 1,30 1,35 1,45 1,50 1,50 34
35 BKT Työmarkkinat Inflaatio Korot Valuutat Valuutat Valuutta Q Q Q Q Q Q EUR/USD 1,12 1,10 1,10 1,10 1,12 1,15 1,20 EUR/SEK 9,80 9,40 9,25 9,20 9,20 9,15 9,15 EUR/NOK 9,49 9,20 9,10 9,00 8,90 8,75 8,60 EUR/GBP 0,88 0,88 0,88 0,88 0,88 0,88 0,88 EUR/CHF 1,09 1,09 1,10 1,10 1,11 1,12 1,12 GBP/USD 1,27 1,25 1,25 1,25 1,27 1,31 1,36 USD/JPY 109,81 107,00 105,00 103,00 100,00 97,00 92,00 USD/CNY 6,80 6,90 7,00 6,90 6,90 6,70 6,50 EUR/RUB 63,80 61,60 60,50 59,40 61,60 65,60 73,20 35
36 Handelsbankenin Makroennuste Handelsbanken julkaisee tämän Makroennusteen palveluna asiakkailleen. Julkaisun tarkoituksena on antaa yleistä tietoa, eikä julkaisua näin ollen voi yksinään käyttää sijoituspäätöksen perustana. Pyrimme siihen, että analyysien ja ennusteiden laatimiseen käyttämämme lähteet ja työskentelymenetelmät ovat luotettavia. Emme kuitenkaan vastaa ennusteissa ja analyyseissa olevien tietojen virheettömyydestä ja täydellisyydestä emmekä lähdeaineistossa mahdollisesti olevista puutteista. Handelsbanken ei vastaa niistä tappioista, joiden voidaan olettaa syntyvän seurauksena siitä, henkilö on toiminut tässä julkaisussa esitetyn mukaisesti tai hyödyntää siinä annettuja tietoja. 36
37 Analyysit: vastuunrajoitus, joka on Svenska Handelsbanken AB:n (julk) yksikkö (jatkossa SHB ), vastaa analyysiraporttien koostamisesta. SHB:llä on Ruotsin viranomaisten myöntämä toimilupa ja valvova viranomainen on Ruotsin Finanssivalvonta. Kaikki analyysiraportit perustuvat kaupankäynti- ja tilastopalveluista saatuihin tietoihin ja muihin tietoihin, jotka SHB arvioi luotettaviksi. SHB ei kuitenkaan itse ole vahvistanut tietojen todenperäisyyttä eikä voi taata tiedon paikkansapitävyyttä, virheettömyyttä tai täydellisyyttä. SHB, sen hallituksen jäsenet, toimihenkilöt, työntekijät tai kukaan muu henkilö ei lain sallimissa puitteissa vastaa minkäänlaisista tappioista, riippumatta siitä, syntyykö tappio seurauksena analyysiraportin tai sen sisällön käytöstä tai muulla tavoin raporttiin liittyen. SHB:tä tai sitä lähellä olevia yrityksiä, toimihenkilöitä, hallituksen jäseniä tai työntekijöitä ei missään olosuhteissa tule asettaa vastuuseen toiselle henkilölle syntyneestä välillisestä tai välittömästä vahingosta, joka syntyy tämän käytettyä analyysiraportissa olevaa tietoa, mukaan lukien mahdollinen saamatta jäänyt voitto, ilman rajoituksia, vaikka SHB:lle nimenomaan on annettu tiedoksi tällaisten vahinkojen mahdollisuus tai todennäköisyys. SHB:n analyysiraporteissa olevat mielipiteet ovat SHB:n ja sen tytäryhtiöiden työntekijöiden näkemyksiä. Ne kuvastavat kunkin analyytikon henkilökohtaista näkemystä tällä hetkellä ja voivat muuttua. Ei ole olemassa takuita siitä, että tulevat tapahtumat ovat yhteneväiset näiden näkemysten kanssa. Jokainen raportissa nimetty analyytikko vakuuttaa myös, että näkemykset, jotka tässä esitetään ja jotka kuuluvat analyytikolle, kuvastavat tarkoin hänen henkilökohtaisia käsityksiään niistä yrityksistä tai arvopapereista, jotka analyysiraportissa mainitaan. SHB:n analyysiraporttien tarkoituksena on ainoastaan antaa tietoa. Analyysiraporteissa olevaa tietoa ei tule pitää henkilökohtaisena suosituksena tai henkilökohtaisena sijoitusneuvona, eikä analyysiraportteja tai näkemyksiä tule pitää sijoituspäätöksen tai strategisen päätöksen perustana. Tämä asiakirja ei myöskään ole itsessään tarjous ostaa tai myydä arvopapereita eikä osa tällaista tarjousta eikä kehoitus tehdä arvopapereiden myyntiä tai ostoa koskeva tarjous. Asiakirjaa ei myöskään, kokonaan tai osittain, tule käyttää pohjana mahdolliselle sopimukselle tai muulle sitoumukselle eikä sitä tule käyttää tällaisen sopimuksen tai sitoumuksen yhteydessä. Ei ole varmaa, että historiallinen kehitys toistuu, eikä historiallista kehitystä tule pitää osoituksena tulevasta kehityksestä. Sijoitusten arvo ja niistä saatava tuotto voi sekä laskea että nousta, ja sijoittaja voi menettää kaikki sijoittamansa varat. Sijoittajalle ei taata voittoja sijoituksistaan, ja hän voi menettää varojaan. Muutokset valuuttakursseissa voivat aiheuttaa muihin maihin tehtyjen sijoitusten arvon ja niistä saatavien voittojen nousun ja laskun. Tämä analyysituote päivitetään säännöllisesti. Raportti ei sisällä lain käyttöön tai verotukseen liittyviä näkökulmia, jotka ovat kytköksissä liikkeeseenlaskijan suunniteltuihin tai olemassa oleviin velkakirjaemissioihin. Tärkeää tietoa analyyseista SHB:n työntekijät, analyytikot mukaan lukien, saavat korvausta, jonka perustana on yrityksen kokonaiskannattavuus. Analyytikoille suoritettava korvaus ei perustu yksittäisiin corporate finance- tai joukkovelkakirjamarkkinapalveluihin. Mitään osaa analyytikkojen korvauksesta ei ole kytketty tai tulla kytkemään suoraan tai epäsuorasti analyysiraporteissa ilmaistaviin yksittäisiin suosituksiin tai käsityksiin. SHB ja/tai sen tytäryhtiö voi tarjota sijoituspankkipalveluita ja muita palveluita, mukaan lukien corporate banking -palvelut ja arvopaperineuvontaa, yrityksille, jotka mainitaan analyysissamme. Voimme toimia neuvonantajana ja/tai välittäjänä niille yrityksille, jotka analyysissamme mainitaan. SHB voi myös tavoitella corporate finance -toimeksiantoja näistä yrityksistä. Käymme omissa nimissämme asiakkaiden kanssa arvopaperikauppaa niillä arvopapereilla, jotka mainitaan analyyseissamme. Siksi meillä voi eri ajankohtana olla joko pitkä tai lyhyt positio tällaisissa arvopapereissa. Voimme myös toimia arvopapereiden markkinatakaajana kaikkien niiden yritysten osalta, jotka mainitaan analyysiraporteissamme. [Lisätietoa ja - selvityksiä on saatavilla analyysiraporteissamme.] SHB, sitä lähellä olevat yritykset, asiakkaat, toimihenkilöt, hallituksen jäsenet tai työntekijät voivat omistaa tai pitää hallussaan arvopapereita, jotka mainitaan analyysiraporteissa. Handelsbanken-konsernin eettisten ohjeiden mukaisesti pankin hallituksen ja kaikkien Handelsbankenin työntekijöiden tulee omassa toiminnassaan pankin sisällä ja muita toimeksiantoja hoitaessaan noudattaa korkeita eettisiä periaatteita. Pankilla on myös ohjeet analyysia varten. Ohjeiden tarkoitus on varmistaa analyytikoiden ja analyysiosaston loukkaamattomuus ja riippumattomuus sekä tunnistaa todelliset ja mahdolliset eturistiriidat, jotka koskevat analyytikkoja tai pankkia, sekä ratkaista sellaiset mahdolliset ristiriidat poistamalla ne tai vähentämällä niitä ja/tai soveltuvilta osin julkistaa ne. Osana eturistiriitojen hallintaa Handelsbanken on ottanut käyttöön rajoituksia ( tietoesteitä ) analyysiosaston ja muiden Handelsbankenin osastojen välisessä viestinnässä. Analyysiosasto on organisatorisesti erotettu Corporate Finance -osastosta ja muista sellaisista osastoista, joilla on vastaavia työtehtäviä. Analyysiosaston ohjeisiin sisältyy sääntöjä siitä, miten analyytikoille saa maksaa korvauksia, bonuksia ja palkkaa, millaisiin markkinointiaktiviteetteihin analyytikko saa osallistua, miten analyytikon tulee hoitaa omat ja lähipiirinsä arvopaperikaupat jne. Lisäksi analyytikon ja analyysin kohteena olevan yhtiön välistä viestintää on rajoitettu. Tarkemmat tiedot Handelsbankenin eettisistä oheista ovat saatavilla Handelsbankenin verkkosivustolla osoitteessa the bank/investor relations/corporate social responsibility/ethical guidelines. Tämä asiakirja on tarkoitettu Suomessa toimiville sijoittajille. Joillakin lainkäyttöalueilla jakelu saattaa olla laissa kielletty, ja henkilön, joka jollain tavoin vastaanottaa asiakirjan, tulee itse varmistua mahdollisista rajoituksista ja ottaa ne huomioon.
38 Yhteystiedot Capital Markets Macro Research Ann Öberg Head of Macro Research and Trading Strategy & Chief Economist Jimmy Boumediene Head of Forecasting Sweden Petter Lundvik USA, Special Analysis Johan Löf Economist Eva Dorenius Web Editor Finland Tiina Helenius Head, Macro Research Janne Ronkanen Senior Analyst Denmark Jes Asmussen Head, Macro Research Rasmus Gudum-Sessingø Denmark Bjarke Roed-Frederiksen China and Latin America Norway Kari Due-Andresen Head, Macro Research, Norway; UK Nils Kristian Knudsen Senior Strategist FX/FI Marius Gonsholt Hov Senior Economist, Norway Halfdan Grangård Senior Economist, Norway Trading Strategy Claes Måhlén Chief Strategist Martin Jansson Senior Commodity Strategist Nils Kristian Knudsen Senior Strategist FX/FI Andreas Skogelid Senior Strategist FI Pierre Carlsson Strategist FX Lars Henriksson Foreign Exchange Strategist Regional Sales Copenhagen Kristian Nielsen Gothenburg Jaan Kivilo Gävle Petter Holm Helsinki Mika Rämänen Linköping Fredrik Lundgren Luleå/Umeå Ove Larsson Luxembourg Snorre Tysland Malmö Fredrik Lundgren Oslo Petter Fjellheim Stockholm Malin Nilén London Ray Spiers Toll-free numbers From Sweden to N.Y. & Singapore From Norway to N.Y. & Singapore From Denmark to N.Y. & Singapore From Finland to N.Y. & Singapore Within the US
Makroennuste, huhtikuu 2017
Yhteenveto Teema Makrostrategia Taloudet Sijoitusmarkkinat Makroennuste, huhtikuu 2017 USA:n noususuhdanne vetelee pian viimeisiään Korkojen huiput jäävät tässä suhdanteessa matalalle tasolle Euroopan
Makroennuste, tammikuu 2017
Yhteenveto Teema Makrostrategia Taloudet Sijoitusmarkkinat Makroennuste, tammikuu 2017 Politiikka keskiössä USA:ssa Trumpilla näytön paikka Euroalueen vuosi alkaa vahvoilla kasvunäkymillä Ekonomistit:
Makroennuste, helmikuu 2017
Yhteenveto Teema Makrostrategia Taloudet Sijoitusmarkkinat Makroennuste, helmikuu 2017 Näköpiirissä vellovaa kyytiä USA:n noususuhdanne tulossa hetkellisen piristymisen jälkeen päätepisteeseen EKP:lla
Markkinakatsaus. Viikko 8/2018. BoE:n seuraavat siirrot riippuvat Brexit-sovusta Ruotsin asuntohintojen lasku pysähtyi tammikuussa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 8/2018 BoE:n seuraavat siirrot riippuvat Brexit-sovusta Ruotsin asuntohintojen lasku pysähtyi tammikuussa
Markkinakatsaus. Viikko 6/2017. EKP katsoo läpi sormien, kun inflaatio kiihtyy väliaikaisesti
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 6/2017 EKP katsoo läpi sormien, kun inflaatio kiihtyy väliaikaisesti Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 15/2018. Kruunu vajonnut jo finanssikriisin aikaisille tasoille USA:n työmarkkinaraportti tuotti yllättävän pettymyksen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 15/2018 Kruunu vajonnut jo finanssikriisin aikaisille tasoille USA:n työmarkkinaraportti tuotti yllättävän
Markkinakatsaus. Viikko 17/2018. EKP ei kiirehdi rahapolitiikan normalisointiviestien kanssa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 17/2018 EKP ei kiirehdi rahapolitiikan normalisointiviestien kanssa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 12/2018. Vaikuttaako Ruotsin asuntohintojen lasku myös kulutukseen?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 12/2018 Vaikuttaako Ruotsin asuntohintojen lasku myös kulutukseen? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 19/2018. Kypsyvä suhdanne ja korkojen nousu koettelevat arvopaperihintoja
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 19/2018 Kypsyvä suhdanne ja korkojen nousu koettelevat arvopaperihintoja Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 7/2018. Inflaatiouhka hermostuttaa markkinoita. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 7/2018 Inflaatiouhka hermostuttaa markkinoita Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Politiikalla merkittävä vaikutus myös valuuttoihin. Viikko 21/2017
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 21/2017 Politiikalla merkittävä vaikutus myös valuuttoihin Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 50/2017. Dollarin vahvistuminen jää maltilliseksi. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 50/2017 Dollarin vahvistuminen jää maltilliseksi Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 13/2018. USA saa lyhytaikaista tukea finanssipolitiikasta, mutta riskillä Kauppasodan pelko varjostaa sijoitusmarkkinoita
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 13/2018 USA saa lyhytaikaista tukea finanssipolitiikasta, mutta riskillä Kauppasodan pelko varjostaa
Markkinakatsaus. Viikko 20/2018. Turbulenssia EM-markkinoilla EKP selventää ohjeistustaan rahapolitiikan suunnasta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 20/2018 Turbulenssia EM-markkinoilla EKP selventää ohjeistustaan rahapolitiikan suunnasta Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 15/2017. Katsauksia USA:n, euroalueen ja Kiinan talouksiin
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 15/2017 Katsauksia USA:n, euroalueen ja Kiinan talouksiin Markkinakatsaus ilmestyy seuraavan kerran
Markkinakatsaus. Viikko 21/2018. Öljyn hinta saa tukea monelta suunnalta Ruotsin asuntohinnat vakautumassa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 21/2018 Öljyn hinta saa tukea monelta suunnalta Ruotsin asuntohinnat vakautumassa Päätoimittaja: Janne
Pohjois-Korean kriisi nostanut markkinavolatiliteettia vain maltillisesti
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 36/2017 Pohjois-Korean kriisi nostanut markkinavolatiliteettia vain maltillisesti Odotettua heikompi
Markkinakatsaus. Viikko 43/2017. Keskuspankit päättämässä määräelvytystään. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 43/2017 Keskuspankit päättämässä määräelvytystään Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 47/2017. Kiinan lokakuun data enteilee hitaampaa kasvua Ruotsin asuntojen hinnat laskussa lokakuussa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 47/2017 Kiinan lokakuun data enteilee hitaampaa kasvua Ruotsin asuntojen hinnat laskussa lokakuussa
Markkinakatsaus. Viikko 12/2017. Fedillä optimistinen arvio tulevista koronnostoista OPECin tuotantorajoitussopu menettänyt tehoaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 12/2017 Fedillä optimistinen arvio tulevista koronnostoista OPECin tuotantorajoitussopu menettänyt
Markkinakatsaus. Viikko 41/2017. Tuotantoleikkaukset tukevat monien raaka-aineiden hintoja
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 41/2017 Tuotantoleikkaukset tukevat monien raaka-aineiden hintoja Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 25/2017. Katsauksia euroalueen, USA:n ja Kiinan talouksiin Fed aloittaa tänä vuonna taseensa pienentämisen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 25/2017 Katsauksia euroalueen, USA:n ja Kiinan talouksiin Fed aloittaa tänä vuonna taseensa pienentämisen
Markkinakatsaus. Viikko 22/2017. Öljyn hinta kääntyi laskuun OPEC-päätöksen myötä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 22/2017 Öljyn hinta kääntyi laskuun OPEC-päätöksen myötä Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 33/2017. Miksi dollari on heikentynyt euroon nähden. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 33/2017 Miksi dollari on heikentynyt euroon nähden Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 7/2017. Kiina ehkäisee pääomapakoa ja liiallista velkaantumista
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 7/2017 Kiina ehkäisee pääomapakoa ja liiallista velkaantumista Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 37/2017. Johtopäätökset EKP:n viime viikon korkokokouksesta Jälleen merkkejä Kiinan kasvun hidastumisesta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 37/2017 Johtopäätökset EKP:n viime viikon korkokokouksesta Jälleen merkkejä Kiinan kasvun hidastumisesta
Markkinakatsaus. Viikko 14/2017. Briteille hyvä erosopimus näyttää poliittisesti mahdottomalta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 14/2017 Briteille hyvä erosopimus näyttää poliittisesti mahdottomalta Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 11/2018. Entistä vahvempi puoluejohtaja Xi keskittyy uudistuksiin USA:n työllisyys kukoistaa, mutta se ei näy palkoissa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 11/2018 Entistä vahvempi puoluejohtaja Xi keskittyy uudistuksiin USA:n työllisyys kukoistaa, mutta
Markkinakatsaus. Viikko 22/2018 Ei toistaiseksi syytä panikoida EM-turbulenssista
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 22/2018 Ei toistaiseksi syytä panikoida EM-turbulenssista Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 20/2017. Kiinan kasvu hidastuu Iso-Britannian talous luovii Brexit-epävarmuudessa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 20/2017 Kiinan kasvu hidastuu Iso-Britannian talous luovii Brexit-epävarmuudessa Päätoimittaja: Janne
Markkinakatsaus. Viikko 25/2018 Kaupan jännitteistä lisähuolta Kiinan kasvunäkymille
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 25/2018 Kaupan jännitteistä lisähuolta Kiinan kasvunäkymille Markkinakatsaus jää kesätauolle ja ilmestyy
Markkinakatsaus. Viikko 23/2017. Katseet Brittien parlamenttivaaleissa EKP tuskin vielä vihjailee kiristystarpeesta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 23/2017 Katseet Brittien parlamenttivaaleissa EKP tuskin vielä vihjailee kiristystarpeesta Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 44/2017. EKP:n exitin onnistunut ensiaskel EKP pakottaa Riksbankenin odottamaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 44/2017 EKP:n exitin onnistunut ensiaskel EKP pakottaa Riksbankenin odottamaan Päätoimittaja: Janne
Markkinakatsaus. Viikko 35/2017. Kesällä nähty raaka-ainehintojen nousutrendi on hauras
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 35/2017 Kesällä nähty raaka-ainehintojen nousutrendi on hauras Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 24/2018 Keskuspankit sijoittajien luupin alla. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 24/2018 Keskuspankit sijoittajien luupin alla Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 38/2017. Fed aloittanee taseen pienentämisen mutta miten he näkevät korkouran?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 38/2017 Fed aloittanee taseen pienentämisen mutta miten he näkevät korkouran? Päätoimittaja: Janne
Markkinakatsaus. Viikko 34/2017. Syksyllä fokus inflaatioon, vaikka politiikka pysyy otsikoissa Fed ilmoittanee syyskuussa taseen pienentämisestä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 34/2017 Syksyllä fokus inflaatioon, vaikka politiikka pysyy otsikoissa Fed ilmoittanee syyskuussa taseen
Markkinakatsaus. Viikko 45/2017. Republikaaneilla yhä haasteita verouudistuksen kanssa. Fedin uusi pääjohtaja Powell edustaa jatkuvuutta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 45/2017 Republikaaneilla yhä haasteita verouudistuksen kanssa Fedin uusi pääjohtaja Powell edustaa
Markkinakatsaus. Viikko 8/2017. Ranskan Le Pen aiheuttaa jo pieniä korkoväristyksiä Fed normalisoi korkotason ennen taseensa pienentämistä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 8/2017 Ranskan Le Pen aiheuttaa jo pieniä korkoväristyksiä Fed normalisoi korkotason ennen taseensa
Markkinakatsaus. Viikko 9/2017. Kehittyvien markkinoiden toivo lepää status quossa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 9/2017 Kehittyvien markkinoiden toivo lepää status quossa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 23/2018 Italiassa rauhallisempaa, mutta kuinka kauan? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 23/2018 Italiassa rauhallisempaa, mutta kuinka kauan? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Suhdannekatsaus. Pasi Kuoppamäki
Suhdannekatsaus Pasi Kuoppamäki 6.10.2015 2 Maailmantalous kasvaa keskiarvovauhtia mutta hitaampaa, mihin ennen kriisiä totuttiin Ennusteita Kehittyvät maat heikko lenkki kaikki on tosin suhteellista 3
Markkinakatsaus. Viikko 49/2017
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 49/2017 Suomen BKT:n kasvuvire kantaa ensi vuoteen Miten kauan Fed katsoo hidasta inflaatiota läpi
Talouden näkymiä Reijo Heiskanen
Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista
Markkinakatsaus. Viikko 17/2017. Markkinat huojentuivat Ranskan vaalituloksesta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 17/2017 Markkinat huojentuivat Ranskan vaalituloksesta Markkinakatsaus ilmestyy seuraavan kerran 8.
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa
Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne
Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat
Markkinakatsaus. Viikko 40/2017. USA:n verolakiuudistuksen tiellä vielä monta mutkaa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 40/2017 USA:n verolakiuudistuksen tiellä vielä monta mutkaa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 10/2017. Yellen indikoi Fedin nostavan korkoa maaliskuussa Hollannin vaalit antavat suuntaa Ranskan vaaleille
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 10/2017 Yellen indikoi Fedin nostavan korkoa maaliskuussa Hollannin vaalit antavat suuntaa Ranskan
Fedillä ei suurta taseen supistamistarvetta Ranskalta EU-myönteinen vaalitulos USA:n työmarkkinat tukevat Fedin koronnostoa kesäkuussa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 19/2017 Fedillä ei suurta taseen supistamistarvetta Ranskalta EU-myönteinen vaalitulos USA:n työmarkkinat
Markkinakatsaus. Viikko 9/2018. Euroalueen tähtihetki on tässä ja nyt! Korkomarkkinan fokus edelleen USA:n inflaatiossa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 9/2018 Euroalueen tähtihetki on tässä ja nyt! Korkomarkkinan fokus edelleen USA:n inflaatiossa Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 5/2018. Suomi nauttii yhä vahvasta kasvuvireestä EKP kantaa huolta valuutan vahvistumisesta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 5/2018 Suomi nauttii yhä vahvasta kasvuvireestä EKP kantaa huolta valuutan vahvistumisesta Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 16/2018. Ruotsissa asuntojen hinnat vakaantuivat maaliskuussa Inflaatiomysteeristä rahateorian opein
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 16/2018 Ruotsissa asuntojen hinnat vakaantuivat maaliskuussa Inflaatiomysteeristä rahateorian opein
Makrokatsaus. Elokuu 2016
Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys
Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa
MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA
MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA LähiTapiola Varainhoito Oy Hannu Nummiaro, yksityistalouden ekonomisti Twitter: @HannuNummiaro Sähköposti: hannu.nummiaro@lahitapiola.fi LOKAKUU 2018 TALOUSNÄKYMÄT
Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus. Markkinakatsaus. Viikko 3/2017. Janne Ronkanen. Handelsbanken Capital Markets
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 3/2017 Päätoimittaja: Ekonomistit: Janne Ronkanen Tiina Helenius Janne Ronkanen Globaalit kasvuodotukset
Markkinakatsaus. Ruotsissa pelätään asuntokuplaa. Viikko 46/2017. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 46/2017 Ruotsissa pelätään asuntokuplaa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa
Korot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki
Korot ja suhdanteet Pasi Kuoppamäki 24.4. 2018 Vahvaa talouskasvua 2017 Odotukset ja ennusteet korkealla alkuvuonna 2018 2 Tuoreimmat tilastot kertovat kasvun hidastumisesta euroalueella Yritysten luottamusta
Markkinakatsaus. Viikko 6/2018. Suhteelliset rahapolitiikkaodotukset heikon dollarin takana Herääkö palkkainflaatio vihdoin USA:ssa?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 6/2018 Suhteelliset rahapolitiikkaodotukset heikon dollarin takana Herääkö palkkainflaatio vihdoin
Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen
Markkinakatsaus. Viikko 24/2017. Vaalit mutkisti brittipolitiikkaa entisestään Fedin koronnosto näyttää varmalta, katseet loppuvuodessa ja taseessa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 24/2017 Vaalit mutkisti brittipolitiikkaa entisestään Fedin koronnosto näyttää varmalta, katseet loppuvuodessa
Markkinakatsaus. Viikko 18/2018. Globaali noususuhdanne osoittaa jo jäähtymisen merkkejä Suomen taloussuhdanne saa jatkoajan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 18/2018 Globaali noususuhdanne osoittaa jo jäähtymisen merkkejä Suomen taloussuhdanne saa jatkoajan
Talouden näkymät. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti. Elpymisen edellytykset voimistuneet
Talouden näkymät Elpymisen edellytykset voimistuneet Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti 21.11.2013 2 Länsimaat kohti kasvua Kehittyvillä talouksilla hitaampi vaihe Keväällä ja kesällä nousua länsimaissa. Talousluvut
Markkinakatsaus. Viikko 42/2017. Maailmantalouden kasvu pirteää, mutta horisontissa pilviä Kenestä Fedin seuraava pääjohtaja?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 42/2017 Maailmantalouden kasvu pirteää, mutta horisontissa pilviä Kenestä Fedin seuraava pääjohtaja?
Nousukausi yllätti. Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki
Nousukausi yllätti Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki 24.10.2017 Talouspoliittinen epävarmuus ja markkinat Rahoitusmarkkinat uskovat tasaisen kasvun jatkumiseen, riskipreemiot laskeneet
Makrokatsaus. Huhtikuu 2016
Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan
Markkinakatsaus. Viikko 4/2018. Vuoden keskeinen riski on odotettua nopeampi inflaatio. Katsaus maailmantalouden näkymiin
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 4/2018 Katsaus maailmantalouden näkymiin Vuoden keskeinen riski on odotettua nopeampi inflaatio Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 5/2017. Fed pysyy varovaisena. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 5/2017 Fed pysyy varovaisena Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit Tiina Helenius Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015
Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen
Markkinakatsaus. Viikko 13/2017. Miksi USA:n dollari on heikentynyt maaliskuussa Riksbanken luopunee määräelvytyksestä kesäkuussa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 13/2017 Miksi USA:n dollari on heikentynyt maaliskuussa Riksbanken luopunee määräelvytyksestä kesäkuussa
Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016
Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue
Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet
Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu
Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra
Maailmantalouden kasvu hiipuu Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Imatra 23.8.2011 2 Markkinalevottomuuden syitä ja seurauksia Länsimaiden heikko suhdannekuva löi
Kansainvälisen talouden näkymät, Suomen talous ja työllisyys
Kansainvälisen talouden näkymät, Suomen talous ja työllisyys Budjettiriihen avaus 17.9.2019 Olli Rehn Suomen Pankki Epävarmuus varjostaa maailmantalouden näkymiä Eurooppa - Brexit Lähi-itä - Saudi-Arabian
Markkinakatsaus. Viikko 51/2017. Brexit neuvottelut siirtyvät kauppasuhteisiin Globaali talous noususuhdanteen huippuvaiheessa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 51/2017 Brexit neuvottelut siirtyvät kauppasuhteisiin Globaali talous noususuhdanteen huippuvaiheessa
Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu
Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden
Markkinakatsaus. Marraskuu 2015
Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi
Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013
5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun
Markkinakatsaus. Toukokuu 2016
Markkinakatsaus Toukokuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja, IMF laski ennusteensa maailmantalouden vuoden 2016 ja 2017 kasvulle Euroalueen ensimmäisen neljänneksen BKT:n
Markkinakatsaus. Viikko 11/2017. USA:n kovat kasvuodotukset arveluttavat jo korkosijoittajia Italian pankkien murheet yhä ratkaisematta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 11/2017 USA:n kovat kasvuodotukset arveluttavat jo korkosijoittajia Italian pankkien murheet yhä ratkaisematta
Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus
Talousnäkymät Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus 1 2 Maailma elpymässä kehittyvien maiden vetoavulla 140 Indeksi, 2005=100 Teollisuustuotanto Indeksi 2005=100 140
Suhdanne 2/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2017 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 19.09.2017 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Vuosien 2017-2019 näkymät: tiivistelmä Euroalueen ja
Markkinakatsaus. Viikko 10/2018. Kauppasodan uhka varjostaa markkinatunnelmia Italian vaalitulos tietää haastavia hallitusneuvotteluja
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 10/2018 Kauppasodan uhka varjostaa markkinatunnelmia Italian vaalitulos tietää haastavia hallitusneuvotteluja
Markkinakatsaus Saksassa vahva pyrkimys välttää uudet vaalit
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 48/2017 Saksassa vahva pyrkimys välttää uudet vaalit Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016
Markkinakatsaus Kesäkuu 2016 Talouskehitys Maailmantalous on OECD:n mukaan hitaan kasvun ansassa, tarvetta on kokonaisvaltaisille vero- ja rahapoliittisille sekä rakeenteellisille toimenpiteille Suomen
Trumpin verouudistuksesta luvassa tukea dollarille Vuosi 2017 oli toinen nousevien raaka-ainehintojen vuosi Bitcoin, oikea valuutta ja maksuväline?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 3/2018 Trumpin verouudistuksesta luvassa tukea dollarille Vuosi 2017 oli toinen nousevien raaka-ainehintojen
Suhdanne 1/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2017 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2017 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Vuosien 2017-2019 näkymät: tiivistelmä Maailmantaloudessa on noususuhdanne. Euroalueenkin kasvu pysyy
Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019
Olli Rehn Suomen Pankki Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Teknologiateollisuuden hallitus 17.1.2019 17.1.2019 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta ei niin vahvana kun vielä kesällä ennustettiin
Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva
Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia
Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat
Talouskatsaus
Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11
Markkinakatsaus. Viikko 21/2019 Hidas inflaatio ei enää anna sijaa Fedin koronnostoille
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 21/2019 Hidas inflaatio ei enää anna sijaa Fedin koronnostoille Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Joulukuu 2015
Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa
Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat
Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 26.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotuksista 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Laskeva öljyn hinta
Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät
Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa
EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019
EK:n Talouskatsaus Huhtikuu 2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit
JOHNNY ÅKERHOLM
JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua