Markkinakatsaus. Viikko 8/2019. Euroalue tuskailee vaimeiden kasvunäkymien kanssa
|
|
- Maija Salonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 8/2019 Euroalue tuskailee vaimeiden kasvunäkymien kanssa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
2 Euroalue tuskailee vaimeiden kasvunäkymien kanssa Euroalueen kasvunäkymät ovat heikentyneet entisestään viime kuukausina. Ulkomaankaupasta vahvasti riippuvainen euroalue on kärsinyt Yhdysvaltoja enemmän Kiinan ja kehittyvän maailman kasvun hidastumisesta. Euroalueen kehitystä painavat myös poliittisen epävarmuuden jatkuminen sekä vallitseva vaimea investointiympäristö. Epävarmuus globaalin talouden ja erityisesti Kiinan kasvusta sekä euroalueen omat poliittiset ongelmat ovat välittyneet alueen talouteen negatiivisesti investointi- ja kulutuspäätösten lykkäämisen kautta. Nopeasti vaimentunut globaali kysyntä sekä myös euroalueen oman kotimaisen kysynnän heikentyminen ovat selvästi välittyneet teollisuustuotannon vaikeuksiin vuoden 2018 lopussa. Teollisuuden luottamus heikentyi tasaisesti vuoden 2018 aikana ja joulukuussa varsinainen teollisuustuotanto heikentyi 0,9 prosenttia edelliskuusta ja 4,2 prosenttia vuodentakaisesta. Supistuminen oli laaja-alaista, sillä euroalueen autotuotanto, joka aiemmin syksyllä oli suurissa ongelmissa uusien päästömittausmenetelmien käyttöönoton vaikeuksien vuoksi, toipui joulukuussa jo 8,2 prosentin kasvuun edelliskuusta. 2
3 Euroalue tuskailee vaimeiden kasvunäkymien kanssa Euroalueen talouskasvu jäi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 0,2 prosenttiin edellisestä neljänneksestä ja 1,2 prosenttiin vuodentakaisesta. Euroalueen koko vuoden 2018 BKT:n kasvu oli ensitietojen mukaan 1,8 prosenttia. Syynä kasvuvauhdin vaimentumiseen vuoden lopussa olivat Saksan kasvun pysähtyminen sekä Italian reaalisen BKT:n supistuminen. Saksa vältti alustavien tietojen mukaan täpärästi teknisen taantuman, kun vuoden viimeisen neljänneksen kasvu ylsi 0,02 prosenttiin edellisneljänneksestä kolmannen neljänneksen 0,2 prosentin supistumisen jälkeen. Saksassakin kasvun hidastuminen oli laaja-alaista, eikä perustunut pelkästään autotuotannon ongelmiin aiemmin syksyllä. Italian pääseminen budjettiehdotuksen mukaiseen 2,04 prosentin alijäämään tänä vuonna näyttääkin nyt entistäkin epätodennäköisemmältä, mikä asettaa haasteita Italian jo ennestään korkealle julkisen velan BKT-suhteelle. Saksan osalta Euroopan komissio laski BKT:n kasvuennusteen 1,8 prosentista 1,1 prosenttiin ja koko euroalueen BKT:n osalta 1,9 prosentista 1,3 prosenttiin. Italia sen sijaan ajautui tekniseen taantumaan jo viime vuoden lopussa, sillä sen BKT supistui toisena peräkkäisenä neljänneksenä. Italian talous näyttääkin olevan merkittävissä vaikeuksissa. Euroopan komissio laski helmikuun päivityksessään Italian BKT:n kasvuennusteen kuluvalta vuodelta vain 0,2 prosenttiin marraskuun 1,2 prosentin ennusteesta. Italia kävi viime vuoden lopulla budjettikiistaa EU:n kanssa ja lopulta yhteisymmärrykseen päästiin budjettiehdotuksella, mikä perustuu Italian talouden 1,0 prosentin kasvuun tänä vuonna. 3
4 Euroalue tuskailee vaimeiden kasvunäkymien kanssa Viime vuoden loppu oli siis euroalueen kasvulle haasteellinen. Alkuvuosi 2019 ei näytä barometrien perusteella vielä tuoneen helpotusta tilanteeseen. Yritysten ja kuluttajien luottamus laski tammikuussa entisestään ja Citin talouden yllätysindeksin mukaan euroalueelta on saatu myös alkuvuonna selvästi odotuksia heikompia talouden tilastoja. Kun indeksi on negatiivinen, niin silloin julkistetut tilastot ovat olleet markkinoiden odotuksia heikompia, ja nyt alkuvuonna tämä talouden yllätysindeksi on euroalueen osalta selvästi negatiivinen. Lisävalaistusta luottamustilanteeseen saadaan jo tällä viikolla, kun julkaistaan euroalueen ostopäällikköindeksit ja kuluttajaluottamusindeksi helmikuulta. Talouden käänne heikompaan ja inflaatiopaineiden jatkuva vaimentuminen merkitsevät mielestämme kuitenkin sitä, että koronnostoikkuna euroalueella sulkeutuu nyt nopeasti. Siten EKP ei arviomme mukaan nosta ohjauskorkoaan vuosien aikana. Euroopan keskuspankille (EKP) euroalueen talousnäkyminen selvä heikentyminen tuo lisää päänvaivaa. EKP:llä olisi toiveita päästä jo normalisoimaan rahapolitiikkaansa pitkän elvytys-periodin jälkeen ja ennen seuraavan merkittävän laskusuhdan-teen alkua. EKP lopetti tasetta kerryttäneet arvopapereiden netto-ostot vuodenvaihteessa ja on viestinyt, että ensimmäisen koronnoston mahdollisuudesta kuluvan vuoden toisella puolis-kolla. 4
5 Euroalue tuskailee vaimeiden kasvunäkymien kanssa Euroalueen inflaatiokaan ei osoita merkittäviä kiihtymisen merkkejä. Kokonaiskuluttajainflaatio hidastui tammikuussa 1,4 prosenttiin pitkälti energiahintojen laskun myötä. Sen sijaan energian ja ruoan hinnoista puhdistettu pohjainflaatio kiihtyi 1,1 prosenttiin. Tämä heijastaa euroalueellakin jo havaittua pienoista palkkainflaation kiihtymistä. Inflaatio on kuitenkin vielä kaukana keskuspankin määrittelemästä lähes kahden prosentin inflaatiotavoitteesta keskipitkällä aikavälillä. Lisäksi EKP:n kuluvan vuoden BKT:n kasvuennuste euroalueelle on 1,7 prosenttia. EKP voi joutua korjaamaan sitä alaspäin seuraavan kokouksensa yhteydessä 7. maaliskuuta. Rahapolitiikan kiristämisen sijaan markkinoilla jo odotellaan EKP:ltä uusia toimia elvytyksen jatkamiseksi. Lähinnä odotuksissa on uuden euroalueen pankeille kohdistetun pidempiaikaisen rahoitusoperaation, ns. TLTRO-operaation aloittaminen, koska edellinen vuonna 2016 toteutettu nelivuotinen TLTRO-operaatio erääntyy ensi vuonna. 5
6 Euroalue tuskailee vaimeiden kasvunäkymien kanssa Vaikka euroalueen kasvunäkymät ovat huomattavasti heikentyneet, emme kuitenkaan ole vielä täysin vakuuttuneita siitä, että euroalueen taloudesta olisi jo kaikki ilma puhallettu ulos. Työmarkkinat ovat jatkaneet elpymistään ja työttömyys-aste on laskenut 7,9 prosenttiin. Näemme kuitenkin euroalueen työttömyysasteen olevan lähellä tämän suhdanteen pohjia. Palkat sen sijaan nousevat euroalueella ja asuntomarkkinoiden vahvistuminen nostaa kuluttajien tunnelmia. Kun kuluttajahintojenkin kasvun nähdään hieman hidastuvan tänä vuonna, tukee se entisestään kotitalouksien realisten tulojen kasvua. On tietysti olemassa vaara, että globaalin kysynnän heikentyminen odotettua enemmän vaimentaa vientinäkymiä arvioitua enemmän. Olemmekin aiempaa varovaisempia euroalueen kasvuodotuksissamme ja siten olemme laskeneet tammikuun lopun talousennusteessamme euroalueen BKTennustettamme 1,3 prosenttiin tänä vuonna ja 1,2 prosenttiin vuonna
7 Viikon keskeiset tilastojulkaisut Euroalueelta merkittäviä luottamusbarometreja Euroalue: kuluttajaluottamus, helmikuu (ke 20.2.) Euroalue: ostopäälliköiden PMI-indeksit, helmikuu (to 21.2.) Euroalueella viikon merkittävin tilastojulkistus saadaan torstaina helmikuun PMI-ostopäällikköindeksien myötä. Tammikuussa palvelujen ja teollisuuden yhdistetty indeksi laski alimmilleen kesän 2013 jälkeen lukemaan 51,0. Odotamme yhdistetyn indeksin elpyvän helmikuussa lukemaan 51,9. Teollisuuden indeksi laski tammikuussa jo lähelle 50 pisteen raja-arvoa. Euroalueen teollisuustuotanto on vuoden 2018 aikana seurannut varsin hyvin teollisuusyritysten luottamuksen heikentymistä. Helmikuussa on odotuksissa hieman helpotusta näkymiin, kun teollisuuden indeksille odotetaan tukea mm. osakemarkkinoiden nousun myötä ja siitä, että autojen tuotanto näyttää jo joulukuussa elpyneen syksyn pudotuksen jälkeen. Odotamme teollisuuden indeksin nousevan lukemaan 50,9 ja palvelujen indeksin lukemaan 52,4. Myös eroalueen kuluttajaluottamus on ollut laskutrendillä jo reilun vuoden ajan, mutta luottamus on edelleen pitkän ajan keskiarvoa vahvempaa. Keskiviikkona julkaistavan helmikuun kuluttajaluottamuksen odotamme hieman vahvistuneen lukemaan -7,6. 7
8 Viikon keskeiset tilastojulkaisut Enteilevätkö Saksan luottamusbarometrit yhä heikompia näkymiä? Saksa: liike-elämän IFO-indeksi, helmikuu (pe 22.2.) Saksa: ZEW-barometri, helmikuu (ti 19.2.) Myös Saksasta saadaan mielenkiintoisia talousbarometreja liikeelämän IFO-indeksin ja sijoittajien ZEW-barometrin muodossa. Saksan talouskasvu heikentyi huomattavasti viime vuoden lopussa ja luottamusbarometreista seurataan mahdollisen käänteen merkkejä, mikä antaisi tukea myös koko euroalueen kasvunäkymille. Analyysiyhteisön konsensus odottaa IFO-indeksin jatkavan laskuaan myös helmikuussa. Tammikuussa indeksi laski alimmilleen helmikuun 2016 jälkeen lukemaan 99,1. Odotuksissa on indeksin lasku helmikuussa lukemaan 98,9. Saksan ZEW-indikaattori kuvaa rahoitussektorin edustajien talousodotuksia seuraavan 6 kk:n aikana. Indeksi on lähes vuoden ajan heilunut selvästi negatiivisella puolella rahoitussektorilla vallinnutta pessimismiä talouden kehitystä kohtaan. Markkinat odottavat ZEW-indeksin hieman elpyneen helmikuussa lukemaan
9 Viikon keskeiset tilastojulkaisut USA:sta syynätään Fedin edellisen kokouksen pöytäkirjoja Keskuspankki Fed, tammikuun kokouksen pöytäkirja (ke 20.2) USA: vanhojen asuntojen myyntiluvut, tammikuu (to 21.2) USA: ostopäälliköiden PMI-indeksit, toukokuu (to 21.2.) Yhdysvalloissa merkittävät tilastojulkistukset ovat tällä viikolla vähissä ja maanantaina USA:n markkinat ovat kiinni yleisen vapaapäivän johdosta. Keskiviikkona julkaistaan Fedin edellisen, 30. tammikuuta pitämän rahapolitiikkakokouksen pöytäkirjat. Kokouksessa korot pidettiin ennallaan, mutta keskuspankin viestintä muuttui selvästi kyyhkysmäisempään suuntaan, eli se antoi tukea rahapolitiikan kiristämisestä pidättäytymiselle. Kokouksen pöytäkirjoista haetaankin selvyyttä siihen, missä laajuudessa avomarkkinakomitean jäsenet näkivät USA:n talouskasvun kohtaavan epävarmuutta ja tukivat keskuspankin ilmoittamaa kärsivällisyyttä rahapolitiikan kiristämisestä pidättäytymistä kohtaan. Viikolla saadaan myös mielenkiintoista asuntomarkkinatilastoa NAHB-rakennusluottamusindeksin ja vanhojen asuntojen myyntitilastojen muodossa. Torstaina on myös luvassa USA:n PMIostopäällikköindeksit helmikuulta. 9
10 Kalenteri:
11 Kalenteri:
12 Handelsbankenin korko- ja valuuttaennusteet Ohjauskorot Q Q Q End 2019 End 2020 Euroalue, EKP -0,40-0,40-0,40-0,40-0,40-0,40 USA, Fed 2,38 2,38 2,63 2,63 2,63 2,13 UK, BoE 0,75 0,75 0,75 0,75 0,75 0,75 Ruotsi, Riksbanken -0,25-0,25-0,25 0,00 0,00 0,00 Norja, Norges Bank 0,75 1,00 1,00 1,25 1,25 1,25 Pitkät korot 10 v. Saksa 0,10 0,30 0,45 0,60 0,55 0,20 USA 2,66 2,80 3,00 2,85 2,70 2,25 UK 1,16 1,60 1,60 1,60 1,60 1,50 Ruotsi 0,37 0,55 0,60 0,70 0,70 0,55 Norja 1,64 1,60 1,70 1,70 1,70 1,60 Suomi 0,36 0,60 0,70 0,85 0,85 0,45 Valuutat Q Q Q End 2019 End 2020 EUR/USD 1,13 1,13 1,15 1,19 1,20 1,25 USD/JPY 110,54 106,00 104,00 101,00 100,00 100,00 EUR/SEK 10,51 10,20 10,10 10,00 9,90 9,70 EUR/NOK 9,77 9,60 9,50 9,40 9,30 9,30 EUR/GBP 0,88 0,90 0,90 0,91 0,92 0,92 USD/CNY 6,77 6,90 6,80 6,70 6,60 6,30 Lähde: Handelsbanken 12
13 Handelsbankenin Markkinakatsaus Handelsbanken julkaisee tämän Markkinakatsauksen palveluna asiakkailleen. Julkaisun tarkoituksena on antaa yleistä tietoa, eikä julkaisua näin ollen voi yksinään käyttää sijoituspäätöksen perustana. Pyrimme siihen, että analyysien ja ennusteiden laatimiseen käyttämämme lähteet ja työskentelymenetelmät ovat luotettavia. Emme kuitenkaan vastaa ennusteissa ja analyyseissa olevien tietojen virheettömyydestä ja täydellisyydestä emmekä lähdeaineistossa mahdollisesti olevista puutteista. Handelsbanken ei vastaa niistä tappioista, joiden voidaan olettaa syntyvän seurauksena siitä, henkilö on toiminut tässä julkaisussa esitetyn mukaisesti tai hyödyntää siinä annettuja tietoja. 13
14 Tutkimuksen vastuuvapauslauseke Varoitus riskistä Kaikkiin sijoituksiin liittyy riskejä. Sijoittajia kehotetaan tekemään oma päätöksensä siitä, kuinka tarkoituksenmukaista on sijoittaa tässä raportissa viitattuihin arvopapereihin. Päätöksen tulee perustua sijoittajien omiin sijoitustavoitteisiin, taloudelliseen tilaan ja riskinsietokykyyn. Rahoitusvälineen aiempi tuotto ei takaa tulevia tuottoja. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea, eikä kaiken sijoitetun pääoman takaisin saaminen ole varmaa. Tutkimuksen vastuuvapauslausekkeet, joka on Svenska Handelsbanken AB (publ):n (jäljempänä SHB ) yksikkö, vastaa tutkimusraporttien laatimisesta. SHB:n valvova viranomainen on Ruotsissa Ruotsin Finanssivalvonta, jonka lisäksi paikallinen viranomainen Norjassa Norjan Finanssivalvonta, Suomessa Suomen Finanssivalvonta ja Tanskassa Tanskan Finanssivalvonta voi antaa paikallisia ohjeita. Kaikki tutkimusraportit laaditaan kauppaja tilastopalveluiden sekä muiden SHB:n luotettavina pitämien tietojen pohjalta. SHB ei ole erikseen tarkistanut tietoja eikä takaa, että sellaiset tiedot ovat tosia, tarkkoja tai täydellisiä. SHB tai mikään sen tytäryhtiöistä tai kukaan sen toimihenkilöistä, johtajista tai työntekijöistä ei ole missään tilanteessa korvausvelvollinen kenellekään henkilölle mistään välittömistä tai välillisistä vahingoista, jotka aiheutuvat tutkimusraporttien sisältämien tietojen käytöstä, mukaan lukien muun muassa tuottojen menetys vaikka SHB:lle nimenomaan on annettu tiedoksi tällaisten vahinkojen mahdollisuus tai todennäköisyys SHB:n tutkimusraporttien sisältämät näkemykset ovat SHB:n ja sen tytäryhtiöiden työntekijöiden mielipiteitä. Ne kuvastavat kunkin analyytikon henkilökohtaista näkemystä tällä hetkellä ja voivat muuttua. Ei ole olemassa takuita siitä, että tulevat tapahtumat ovat yhteneväiset näiden näkemysten kanssa. Jokainen raportissa nimetty analyytikko vakuuttaa myös, että näkemykset, jotka tässä esitetään ja jotka kuuluvat analyytikolle, kuvastavat tarkoin hänen henkilökohtaisia käsityksiään niistä yrityksistä tai arvopapereista, jotka tutkimusraportissa mainitaan. SHB laatii tutkimusraportit vain tiedottavassa tarkoituksessa. Tutkimusraporttien sisältämää tietoa ei tule pitää henkilökohtaisena suosituksena tai yksilöitynä sijoitusneuvona eikä sellaisia raportteja tai mielipiteitä saa pitää investointien tai strategisten päätösten tekemisen perustana. Tämä asiakirja ei myöskään ole itsessään tarjous ostaa tai myydä arvopapereita eikä osa tällaista tarjousta eikä kehotus tehdä arvopapereiden myyntiä tai ostoa koskeva tarjous. Asiakirjaa ei myöskään, kokonaan tai osittain, tule käyttää pohjana mahdolliselle sopimukselle tai muulle sitoumukselle eikä sitä tule käyttää tällaisen sopimuksen tai sitoumuksen yhteydessä. Aiempi tuotto ei välttämättä toistu eikä sitä tule pitää merkkinä tulevista tuotoista. Sijoitusten arvo ja niistä saatava tuotto saattaa laskea tai nousta ja sijoittajat saattavat menettää kaiken alun perin sijoittamansa pääoman. Sijoittajille ei anneta takuuta voiton tekemisestä sijoituksilla, ja he voivat menettää rahaa. Vaihtokurssien vuoksi ulkomaille tehtyjen investointien arvo ja niistä saatava tuotto voi nousta tai laskea. Tätä tutkimustuotetta päivitetään säännöllisesti. Mitään SHB:n tutkimusraporttien osaa ei saa jäljentää tai jakaa kenellekään muulle henkilölle ilman SHB:n etukäteen antamaa kirjallista lupaa. Laki saattaa rajoittaa tämän asiakirjan jakamista tietyillä lainkäyttöalueilla. Henkilöt, joiden haltuun tämä asiakirja tulee, tulisi ottaa selvää sellaisista rajoituksista ja noudattaa niitä. Raportti ei kata oikeudellisia tai verotuksellisia näkökohtia, jotka liittyvät osakkeita liikkeelle laskevan tahon suunniteltuihin tai olemassa oleviin velkaemissioihin.
15 Huomaa seuraavat tärkeät tutkimusta koskevat tiedonannot: SHB:n työntekijät, analyytikot mukaan lukien, saavat korvausta, jonka perustana on yrityksen kokonaiskannattavuus. Analyytikoille suoritettava korvaus ei perustu yksittäisiin corporate finance- tai joukkovelkakirjamarkkinapalveluihin. Mitään osaa analyytikkojen korvauksesta ei ole kytketty tai tulla kytkemään suoraan tai epäsuorasti tutkimusraporteissa ilmaistaviin yksittäisiin suosituksiin tai käsityksiin.. SHB ja/tai sen tytäryhtiöt saattavat tarjota investointipankkipalveluita ja muita palveluita, mukaan lukien corporate finance palveluita ja arvopaperineuvontaa mille tahansa tutkimuksessamme mainitulle yritykselle. Voimme toimia neuvonantajana ja/tai välittäjänä niille yrityksille, jotka analyysissamme mainitaan. SHB voi myös tavoitella corporate finance -toimeksiantoja näistä yrityksistä. Käymme omissa nimissämme asiakkaiden kanssa arvopaperikauppaa niillä arvopapereilla, jotka mainitaan analyyseissamme. Siksi meillä voi eri ajankohtina olla joko pitkä tai lyhyt positio tällaisissa arvopapereissa. Voimme myös toimia arvopapereiden markkinatakaajana kaikkien niiden yritysten osalta, jotka mainitaan analyysiraporteissamme. [Lisätietoa ja - selvityksiä on saatavilla analyysiraporteissamme.] SHB tai sen tytäryhtiöt, niiden asiakkaat, toimihenkilöt, johtajat tai työntekijät saattavat omistaa tai niillä saattaa olla positiot tutkimusraporteissa mainituissa arvopapereissa. Yhdessä rahoitusvälineisiin liittyvien palveluiden kanssa pankki saattaa tietyissä olosuhteissa saada tai maksaa kannustimia, ts. palkkioita ja provisioita muilta osapuolilta kuin asiakkaalta tai vastaanottaa sellaisia näiltä tahoilta. Kannustimet voivat olla sekä rahallisia että ei-rahallisia etuja. Jos kolmannelle osapuolelle maksetaan kannustimia tai siltä saadaan kannustimia, maksun tulee pyrkiä parantamaan palvelun laatua, eikä maksu saa estää pankkia turvaamasta asiakkaan etuja. Asiakkaalle on ilmoitettava tällaisesta pankin saamasta korvauksesta. Kun pankki tarjoaa sijoitustutkimusta, pankki saa vähäisiä ei-rahallisia etuja. Vähäiset ei-rahalliset edut koostuvat seuraavista: Yleisluontoinen tieto tai asiakirja rahoitusvälineestä tai sijoituspalvelusta. Kolmannen osapuolen, joka on liikkeelle laskija, tuottama kirjallinen materiaali uuden annin markkinoimiseksi. Osallistuminen tiettyyn rahoitusvälineeseen tai sijoituspalveluun liittyviin konferensseihin ja seminaareihin Vieraanvaraisuus kohtuulliseen määrään asti. Pankilla on käytössään tutkimusta koskeva ohjeistus, jonka tarkoitus on varmistaa tutkimusanalyytikoiden ja tutkimusosaston loukkaamattomuus ja riippumattomuus sekä tunnistaa todelliset ja mahdolliset eturistiriidat, jotka koskevat analyytikoita tai pankkia sekä ratkaista sellaiset ristiriidat poistamalla ne tai vähentämällä niitä ja/tai soveltuvin osin julkistaa ne. Osana eturistiriitojen hallintaansa pankki on ottanut käyttöön rajoituksia ( tietosulkuja ) tutkimusosaston ja pankin muiden osastojen välillä. Lisäksi pankin organisaatiorakenteessa tutkimusosasto pidetään erillään corporate finance-osastosta ja muista samanlaisten vastuualueiden osastoista. Tutkimusta koskeva ohjeistus sisältää sääntöjä siitä, miten analyytikoille saa maksaa korvauksia, bonuksia ja palkkaa, millaisiin markkinointiaktiviteetteihin analyytikko saa osallistua, miten analyytikon tulee hoitaa omat ja lähipiirinsä arvopaperikaupat jne. Lisäksi analyytikon ja analyysin kohteena olevan yhtiön välistä viestintää on rajoitettu. Handelsbanken konsernin eettisen ohjeistuksen mukaisesti pankin hallituksen ja kaikkien työntekijöiden on noudatettava korkeita eettisiä periaatteita omassa toiminnassaan pankin sisällä ja muita toimeksiantoja hoitaessaan. Katso pankin eettinen ohjeistus osoitteessa ja valitse About the bank Sustainability at Handelsbanken Sustainability Policy documents and guidelines Policy documents Policy for ethical standards in the Handelsbanken Group. Handelsbankenilla on nollatoleranssi lahjontaa ja korruptiota kohtaan. Se on määritetty pankin lahjontaa ja korruptiota koskevassa konsernin periaatteissa. Lahjontakielto sisältää myös työntekijän perheelle, ystäville, kumppaneille tai tuttaville tarkoitettujen lahjusten pyytämisen, järjestämisen tai hyväksymisen. Katso pankin korruption vastainen periaate pankin verkkosivuilta osoitteesta ja napsauta About the bank Sustainability at Handelsbanken Sustainability Policy documents and guidelines Policy documents Policy against corruption in the Handelsbanken Group.
16 Jakaminen Yhdistyneessä kuningaskunnassa SHB jakaa tutkimusraportteja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. SHB toimii Ruotsin Finanssivalvonnan (Finansinspektionen) ja Yhdistyneen kuningaskunnan rahoitusvakauden valvontaviranomaisen (Prudential Regulation Authority) antaman luvan puitteissa ja Yhdistyneen kuningaskunnan Finanssivalvonnan (Financial Conduct Authority) ja rahoitusvakauden valvontaviranomaisen rajoitetun sääntelyn alaisena. Tiedot Yhdistyneen kuningaskunnan rahoitusvakauden valvontaviranomaisen valtuutuksen ja sääntelyn laajuudesta ja Finanssivalvonnan sääntelyn laajuudesta ovat saatavana pyynnöstä. Yhdistyneessä kuningaskunnassa olevien asiakkaiden tulee huomata, että sijoitusliiketoiminnalle laaditun Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluiden korvausjärjestelmän (Financial Services Compensation Scheme) tai Finanssivalvonnan säännöt, jotka on laadittu yksityisasiakkaiden suojaamiseksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa vuonna 2000 rahoituspalveluista ja -markkinoista annetun lain (Financial Services and Markets Act) (sellaisena kuin se on muutettuna) mukaan, eivät koske tätä tutkimusraporttia ja sen mukaisesti kyseinen järjestelmä ei suojaa Yhdistyneessä kuningaskunnassa olevia asiakkaita. Tätä asiakirjaa saa jakaa Yhdistyneessä kuningaskunnassa vain henkilöille, jotka ovat valtuutettuja tai vapautettuja henkilöitä vuonna 2000 rahoituspalveluista ja -markkinoista annetun lain (Financial Services and Markets Act) (sellaisena kuin se on muutettuna) (tai sen nojalla annetun määräyksen) merkityksessä tai (i) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta vuonna 2000 rahoituspalveluista ja -markkinoista annetun lain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) ( Määräys ) artiklan 19(5) piiriin kuuluvista investoinneista, (ii) Määräyksen artiklan 49(2)(a) (d) piiriin kuuluville yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema, tai (iii) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan Finanssivalvonnan Conduct of Business Sourcebookin luvun 3 mukaisia ammattimaisia asiakkaita (kaikkia sellaisia henkilöitä kutsutaan yhteisnimityksellä Asiaankuuluvat henkilöt ). Jakaminen Yhdysvalloissa Tärkeitä kolmannen osapuolen tutkimusilmoituksia: SHB:n tutkimus ei ole globaalisti tuotteistettu tutkimus, ja kaikille SHB:n tutkimuksen vastaanottajille kerrotaan, että Yhdysvalloissa SHB:n tutkimusta jakaa Handelsbanken Markets Securities, Inc. ( HMSI ), joka on SHB:n tytäryhtiö. HMSI ei tuota tutkimusta eikä työllistä tutkimusanalyytikoita. SHB:n tutkimus ja SHB:n tutkimusanalyytikot ja työntekijät eivät ole FINRAn tutkimusanalyytikkosääntöjen alaisia. Nämä säännöt on tarkoitettu ehkäisemään eturistiriitoja muun muassa kieltämällä tiettyjä korvauskäytäntöjä, rajoittamalla analyytikoiden käymää kauppaa ja rajoittamalla viestintää tutkimusraportin kohteena olevien yritysten kanssa. SHB:lla ei ole kytköstä, liiketoimintaa tai sopimussuhdetta HMSI:n kanssa, joka todennäköisesti antaisi tietoa SHB:n tutkimusraporttien sisällöstä. SHB tekee kaikki tutkimussisältöä koskevat päätökset ilman HMSI:n panosta. SHB:n tutkimusraportit on tarkoitettu jaettavaksi Yhdysvalloissa ainoastaan suurille yhdysvaltalaisille institutionaalisille sijoittajille vuoden 1934 arvopaperimarkkinalain (Securities Exchange Act) säännössä 15a-6 (Rule 15a-6) määritetyllä tavalla. Jokainen suuri yhdysvaltalainen suursijoittaja, joka saa kopion tutkimusraportista, ilmaisee ja hyväksyy vastaanottamalla tutkimusraportin kopion, ettei se jaa tai toimita tutkimusraportteja kenellekään muulle henkilölle. Kaikki yhdysvaltalaiset henkilöt, jotka saavat SHB:n tutkimusraportteja ja haluavat suorittaa transaktioita tutkimusraporteissa käsitellyillä osakkeilla, tulee soittaa tai kirjoittaa HMSI:lle. HMSI on FINRAn jäsen; puhelinnumero
17 Yhteystiedot Macro Research Lena Fahlen Head of Macro Research Christina Nyman Chief Economist Web Editor Terese Loon Sweden Helena Bornevall Scenario Analysis and Senior Economist Johan Löf Senior Economist, Sweden Anders Bergvall Senior Economist, Thematic Analysis and US Finland Tiina Helenius Head, Macro Research Janne Ronkanen Senior Economist, Finland Debt Capital Markets Tony Lindlöf Head of Debt Capital Markets Per Eldestrand Head of Debt Capital Markets Sweden Måns Niklasson Head of Corporate Loans and Acquisition Finance Thomas Grandin Head of Corporate Bonds Denmark Jes Asmussen Head, Macro Research, Denmark and Netherlands Rasmus Gudum-Sessingø Senior Economist, Denmark and Eurozone Bjarke Roed-Frederiksen Senior Economist, China and Latin America Norway Kari Due-Andresen Head, Macro Research, Norway, UK Nils Kristian Knudsen Senior Strategist FX/FI Marius Gonsholt Hov Senior Economist, Norway Halfdan Grangård Senior Economist, Norway Trading Strategy Claes Måhlén Chief Strategist Martin Jansson Senior Commodity Strategist Nils Kristian Knudsen Senior Strategist FX/FI Lars Henriksson Strategist FX Kiran Sakira Strategist FX Regional Sales Copenhagen Kristian Nielsen Gothenburg Björn Torsteinsrud Gävle Petter Holm Helsinki Mika Rämänen Luleå/Umeå Ove Larsson Malmö Fredrik Lundgren Oslo Petter Fjellheim Stockholm Malin Nilén Linköping Fredrik Lundgren London Tolga Kulahcigil Toll-free numbers From Sweden to N.Y. & Singapore From Norway to N.Y. & Singapore From Denmark to N.Y. & Singapore From Finland to N.Y. & Singapore Within the US
Markkinakatsaus. Viikko 21/2019 Hidas inflaatio ei enää anna sijaa Fedin koronnostoille
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 21/2019 Hidas inflaatio ei enää anna sijaa Fedin koronnostoille Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 39/2019. Fed-päättäjillä huomattava erimielisyys tulevista liikkeistä Ruotsin työttömyysasteen nousu antaa vääriä signaaleja
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 39/2019 Fed-päättäjillä huomattava erimielisyys tulevista liikkeistä Ruotsin työttömyysasteen nousu
Markkinakatsaus. Viikko 10/2019. EKP muuttaa pian ohjeistustaan koronnoston ajoituksesta Suomen BKT:n kasvu jäi viime vuonna 2,2 prosenttiin
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 10/2019 EKP muuttaa pian ohjeistustaan koronnoston ajoituksesta Suomen BKT:n kasvu jäi viime vuonna
Markkinakatsaus Fed yllätti korkomarkkinat varovaisuudellaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 13/2019 Fed yllätti korkomarkkinat varovaisuudellaan Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 42/2018 Kiistanalainen Italian budjetti EU:n syyniin. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 42/2018 Kiistanalainen Italian budjetti EU:n syyniin Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 49/2018 Lyhyt kertaus suhdannedynamiikasta. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 49/2018 Lyhyt kertaus suhdannedynamiikasta Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 40/2019. Brexit-vääntö jälleen jatkuu Britannian parlamentissa. Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 40/2019 Brexit-vääntö jälleen jatkuu Britannian parlamentissa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Brexit-vääntö
Viikko 51/2018 Fedin koronnostotahti hidastuu ensi vuonna EKP ei tuonut yllätyksiä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 51/2018 Fedin koronnostotahti hidastuu ensi vuonna EKP ei tuonut yllätyksiä Markkinakatsaus ilmestyy
Markkinakatsaus. Viikko 47/2018 Öljyn hinnan lasku saattaa pian hidastaa inflaatiota
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 47/2018 Öljyn hinnan lasku saattaa pian hidastaa inflaatiota Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 38/2019. Fed laskemassa jälleen korkoa kasvuriskien varjolla EKP:lta uusia elvytystoimia laajalla rintamalla
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 38/2019 Fed laskemassa jälleen korkoa kasvuriskien varjolla EKP:lta uusia elvytystoimia laajalla rintamalla
Markkinakatsaus. Viikko 48/2018 Kuinka pitkään USA:n noususuhdanne voi jatkua?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 48/2018 Kuinka pitkään USA:n noususuhdanne voi jatkua? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 23/2019 Italian budjettivääntö jälleen pöydällä. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 23/2019 Italian budjettivääntö jälleen pöydällä Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 37/2019 EKP painaa jälleen elvytysnappia. Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 37/2019 EKP painaa jälleen elvytysnappia Päätoimittaja: Janne Ronkanen EKP painaa jälleen elvytysnappia
Markkinakatsaus. Viikko 15/2019. EUR/USD-kurssi lähellä pohjaansa. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 15/2019 EUR/USD-kurssi lähellä pohjaansa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 7/2019. Määräelvytyksestä vetäytyminen tulee olemaan haasteellista
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 7/2019 Määräelvytyksestä vetäytyminen tulee olemaan haasteellista Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 38/2018 Kiina turvautuu elvytykseen kasvuhaasteiden edessä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 38/2018 Kiina turvautuu elvytykseen kasvuhaasteiden edessä Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 22/2019 Miksi Ruotsin kruunu on niin heikko? Mayn ero lisää hieman sopimuksettoman brexitin riskiä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 22/2019 Miksi Ruotsin kruunu on niin heikko? Mayn ero lisää hieman sopimuksettoman brexitin riskiä
Markkinakatsaus. Viikko 19/2019 Kiina globaalin talouden tienjakajana. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 19/2019 Kiina globaalin talouden tienjakajana Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 36/2019 Kauppasota nakertaa Kiinan kasvua. Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 36/2019 Kauppasota nakertaa Kiinan kasvua Päätoimittaja: Janne Ronkanen Kauppasota nakertaa Kiinan
Markkinakatsaus. Viikko 37/2018 EKP pysyy yhä odottavalla kannalla Riksbank siirsi jälleen eteenpäin koronnostoarviotaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 37/2018 EKP pysyy yhä odottavalla kannalla Riksbank siirsi jälleen eteenpäin koronnostoarviotaan Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 8/2018. BoE:n seuraavat siirrot riippuvat Brexit-sovusta Ruotsin asuntohintojen lasku pysähtyi tammikuussa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 8/2018 BoE:n seuraavat siirrot riippuvat Brexit-sovusta Ruotsin asuntohintojen lasku pysähtyi tammikuussa
Markkinakatsaus. Viikko 36/2018 Ruotsin vaalien talousvaikutukset jäänevät pieniksi
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 36/2018 Ruotsin vaalien talousvaikutukset jäänevät pieniksi Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 24/2019 EKP:n korkoelvytykselle ei näy loppua USA:n työmarkkinat kenties hiljalleen heikentymässä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 24/2019 EKP:n korkoelvytykselle ei näy loppua USA:n työmarkkinat kenties hiljalleen heikentymässä Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 14/2019. Pitkät korot hinnoittelevat synkkenevää kasvunäkymää Brittiparlamentti ei löydä tietä ulos Brexit-tunnelista
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 14/2019 Pitkät korot hinnoittelevat synkkenevää kasvunäkymää Brittiparlamentti ei löydä tietä ulos
Markkinakatsaus. Viikko 41/2018 Lyhyt katsaus valuutta-ajureihin. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 41/2018 Lyhyt katsaus valuutta-ajureihin Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Maailmantaloudessa jännitteitä, mutta globaali taantuma vältetään Suomi: kuluttajan varovaisuus kietoutuu globaalin talouden uhkiin
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 35/2019 Maailmantaloudessa jännitteitä, mutta globaali taantuma vältetään Suomi: kuluttajan varovaisuus
Markkinakatsaus. Viikko 6/2019. Globaali kasvu huteralla pohjalla Suomen talous: totuttelua viileään
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 6/2019 Globaali kasvu huteralla pohjalla Suomen talous: totuttelua viileään Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 11/2019. EKP:lta täyslaidallinen: mitä ajatella politiikkalinjauksista?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 11/2019 EKP:lta täyslaidallinen: mitä ajatella politiikkalinjauksista? Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 50/2018. Muuttaako EKP viestintää talousnäkymien heikentyessä? Brexit-sopimuksen ratkaisun hetket käsillä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 50/2018 Muuttaako EKP viestintää talousnäkymien heikentyessä? Brexit-sopimuksen ratkaisun hetket käsillä
Markkinakatsaus. Viikko 25/2019 Kauppakonfliktin leimahtaminen uhkaa globaalia kasvua
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 25/2019 Kauppakonfliktin leimahtaminen uhkaa globaalia kasvua Markkinakatsaus ilmestyy seuraavan kerran
Markkinakatsaus. Viikko 3/2019 USA ja Kiina määrittävät vuoden alun makrokuvan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 3/2019 USA ja Kiina määrittävät vuoden alun makrokuvan Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 4/2019 EKP puun ja kuoren välissä. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 4/2019 EKP puun ja kuoren välissä Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 44/2018 Euroalue jää kasvumittelössä selvästi USA:n taakse
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 44/2018 Euroalue jää kasvumittelössä selvästi USA:n taakse Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 34/2018 Katsaus kesän talousteemoihin. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 34/2018 Katsaus kesän talousteemoihin Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne
Markkinakatsaus. Viikko 12/2019. Kiina hyväksyy hitaamman kasvun Fediltä ei odoteta yllätyksiä, katseet talouden analyysissä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 12/2019 Kiina hyväksyy hitaamman kasvun Fediltä ei odoteta yllätyksiä, katseet talouden analyysissä
Markkinakatsaus. Viikko 17/2018. EKP ei kiirehdi rahapolitiikan normalisointiviestien kanssa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 17/2018 EKP ei kiirehdi rahapolitiikan normalisointiviestien kanssa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 43/2018 USA:n pitkien korkojen nousu kalvaa osakemarkkinoita
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 43/2018 USA:n pitkien korkojen nousu kalvaa osakemarkkinoita Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 19/2018. Kypsyvä suhdanne ja korkojen nousu koettelevat arvopaperihintoja
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 19/2018 Kypsyvä suhdanne ja korkojen nousu koettelevat arvopaperihintoja Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 5/2019. Fedin koronnostosykli voi pian tulla päätökseen Ruotsin hallitus vannoo finanssipoliittiseen elvytykseen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 5/2019 Fedin koronnostosykli voi pian tulla päätökseen Ruotsin hallitus vannoo finanssipoliittiseen
Markkinakatsaus. Viikko 39/2018 Fed jälleen ratkaisijana. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 39/2018 Fed jälleen ratkaisijana Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 12/2018. Vaikuttaako Ruotsin asuntohintojen lasku myös kulutukseen?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 12/2018 Vaikuttaako Ruotsin asuntohintojen lasku myös kulutukseen? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 15/2018. Kruunu vajonnut jo finanssikriisin aikaisille tasoille USA:n työmarkkinaraportti tuotti yllättävän pettymyksen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 15/2018 Kruunu vajonnut jo finanssikriisin aikaisille tasoille USA:n työmarkkinaraportti tuotti yllättävän
Markkinakatsaus. Viikko 45/2018. Demokraatit nappaamassa edustajainhuoneen enemmistön. Italian hallitus ja EU:n komissio törmäyskurssilla
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 45/2018 Italian hallitus ja EU:n komissio törmäyskurssilla Demokraatit nappaamassa edustajainhuoneen
Markkinakatsaus. Viikko 46/2018. Iloitaan Suomen kasvukaudesta niin kauan kuin se kestää. Edessä koronnostoja heikentyvästä kasvusta huolimatta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 46/2018 Edessä koronnostoja heikentyvästä kasvusta huolimatta Iloitaan Suomen kasvukaudesta niin kauan
Markkinakatsaus. Viikko 7/2018. Inflaatiouhka hermostuttaa markkinoita. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 7/2018 Inflaatiouhka hermostuttaa markkinoita Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 21/2018. Öljyn hinta saa tukea monelta suunnalta Ruotsin asuntohinnat vakautumassa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 21/2018 Öljyn hinta saa tukea monelta suunnalta Ruotsin asuntohinnat vakautumassa Päätoimittaja: Janne
Markkinakatsaus. Viikko 16/2019. Maailmantalous heikosti varustautunut laskusuhdanteeseen Suomen talouskasvu hidastuu tänä vuonna 1,5 prosenttiin
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 16/2019 Maailmantalous heikosti varustautunut laskusuhdanteeseen Suomen talouskasvu hidastuu tänä vuonna
Markkinakatsaus. Viikko 20/2019 EU:n yhtenäisyys punnitaan eurovaaleissa USA-Kiina -kauppasota eskaloituu
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 20/2019 EU:n yhtenäisyys punnitaan eurovaaleissa USA-Kiina -kauppasota eskaloituu Päätoimittaja: Janne
Markkinakatsaus. Viikko 35/2018 Maailmantalouden näkymä aikaisempaa eriytyneempi Kiinan juanin heikentyminen on nyt nähty
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 35/2018 Maailmantalouden näkymä aikaisempaa eriytyneempi Kiinan juanin heikentyminen on nyt nähty Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 20/2018. Turbulenssia EM-markkinoilla EKP selventää ohjeistustaan rahapolitiikan suunnasta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 20/2018 Turbulenssia EM-markkinoilla EKP selventää ohjeistustaan rahapolitiikan suunnasta Päätoimittaja:
Markkinakatsaus Brexit-tiekartta edessä vielä monia haasteita
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 40/2018 Brexit-tiekartta edessä vielä monia haasteita Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 13/2018. USA saa lyhytaikaista tukea finanssipolitiikasta, mutta riskillä Kauppasodan pelko varjostaa sijoitusmarkkinoita
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 13/2018 USA saa lyhytaikaista tukea finanssipolitiikasta, mutta riskillä Kauppasodan pelko varjostaa
Markkinakatsaus. Viikko 25/2018 Kaupan jännitteistä lisähuolta Kiinan kasvunäkymille
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 25/2018 Kaupan jännitteistä lisähuolta Kiinan kasvunäkymille Markkinakatsaus jää kesätauolle ja ilmestyy
Markkinakatsaus. Viikko 24/2018 Keskuspankit sijoittajien luupin alla. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 24/2018 Keskuspankit sijoittajien luupin alla Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 22/2018 Ei toistaiseksi syytä panikoida EM-turbulenssista
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 22/2018 Ei toistaiseksi syytä panikoida EM-turbulenssista Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 6/2017. EKP katsoo läpi sormien, kun inflaatio kiihtyy väliaikaisesti
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 6/2017 EKP katsoo läpi sormien, kun inflaatio kiihtyy väliaikaisesti Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 11/2018. Entistä vahvempi puoluejohtaja Xi keskittyy uudistuksiin USA:n työllisyys kukoistaa, mutta se ei näy palkoissa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 11/2018 Entistä vahvempi puoluejohtaja Xi keskittyy uudistuksiin USA:n työllisyys kukoistaa, mutta
Markkinakatsaus. Viikko 50/2017. Dollarin vahvistuminen jää maltilliseksi. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 50/2017 Dollarin vahvistuminen jää maltilliseksi Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 9/2019. Havaintoja USA:n kauppapolitiikasta Sopimukseton Brexit olisi kova isku brittitaloudelle
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 9/2019 Havaintoja USA:n kauppapolitiikasta Sopimukseton Brexit olisi kova isku brittitaloudelle Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Politiikalla merkittävä vaikutus myös valuuttoihin. Viikko 21/2017
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 21/2017 Politiikalla merkittävä vaikutus myös valuuttoihin Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 47/2017. Kiinan lokakuun data enteilee hitaampaa kasvua Ruotsin asuntojen hinnat laskussa lokakuussa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 47/2017 Kiinan lokakuun data enteilee hitaampaa kasvua Ruotsin asuntojen hinnat laskussa lokakuussa
Markkinakatsaus. Viikko 9/2018. Euroalueen tähtihetki on tässä ja nyt! Korkomarkkinan fokus edelleen USA:n inflaatiossa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 9/2018 Euroalueen tähtihetki on tässä ja nyt! Korkomarkkinan fokus edelleen USA:n inflaatiossa Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 23/2018 Italiassa rauhallisempaa, mutta kuinka kauan? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 23/2018 Italiassa rauhallisempaa, mutta kuinka kauan? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat. Pasi Sorjonen 17/02/2014
Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat Pasi Sorjonen 17/02/2014 Keskuspankkien pähkäilyä ja luottamuksen mittausta Viime viikon antia: Euroalueen nousu jatkuu BoE korjasi linjaansa Suomesta karmeat
Markkinakatsaus. Viikko 5/2018. Suomi nauttii yhä vahvasta kasvuvireestä EKP kantaa huolta valuutan vahvistumisesta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 5/2018 Suomi nauttii yhä vahvasta kasvuvireestä EKP kantaa huolta valuutan vahvistumisesta Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 43/2017. Keskuspankit päättämässä määräelvytystään. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 43/2017 Keskuspankit päättämässä määräelvytystään Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Fed alkaa haukkailla. Pasi Sorjonen 15. joulukuuta 2014
Fed alkaa haukkailla Pasi Sorjonen 15. joulukuuta 2014 Fed alkaa haukkailla Tulevaa Yhdysvallat: Haukkamaisempi Fed Euroalue: Luottamus palailee hieman Suomi: Inflaatio hidastuu Mennyttä Euroalue: TLTRO
Markkinakatsaus. Viikko 38/2017. Fed aloittanee taseen pienentämisen mutta miten he näkevät korkouran?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 38/2017 Fed aloittanee taseen pienentämisen mutta miten he näkevät korkouran? Päätoimittaja: Janne
Markkinakatsaus. Viikko 41/2017. Tuotantoleikkaukset tukevat monien raaka-aineiden hintoja
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 41/2017 Tuotantoleikkaukset tukevat monien raaka-aineiden hintoja Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 37/2017. Johtopäätökset EKP:n viime viikon korkokokouksesta Jälleen merkkejä Kiinan kasvun hidastumisesta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 37/2017 Johtopäätökset EKP:n viime viikon korkokokouksesta Jälleen merkkejä Kiinan kasvun hidastumisesta
Talousennuste. Maailmantalous heikosti varustautunut. Macro Research. Maailmantalous heikosti varustautunut
Macro Research 9. huhtikuuta 2019 Talousennuste Maailmantalous heikosti varustautunut Maailmantalous heikosti varustautunut Varovaiset kuluttajat ennakoivat hitaampaa kasvua Sisältö MAAILMANTALOUS Maailmantalous
Markkinakatsaus. Viikko 20/2017. Kiinan kasvu hidastuu Iso-Britannian talous luovii Brexit-epävarmuudessa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 20/2017 Kiinan kasvu hidastuu Iso-Britannian talous luovii Brexit-epävarmuudessa Päätoimittaja: Janne
Fed kertoo taaperostaan. Pasi Sorjonen 16/12/2013
Fed kertoo taaperostaan Pasi Sorjonen 16/12/2013 Alkaako Fed taapertaa nyt vai kuukauden kuluttua? Viime viikon antia: Yhdysvalloissa sopu budjetista Tulevaa: Tavallista tärkeämpi keskuspankkien viikko
Markkinakatsaus. Viikko 18/2019. Öljyn hinta noussut vaivihkaa ja se ei ole yhdentekevää Ruotsin keskuspankki lykkäsi jälleen koronnostoaikeitaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 18/2019 Öljyn hinta noussut vaivihkaa ja se ei ole yhdentekevää Ruotsin keskuspankki lykkäsi jälleen
Pohjois-Korean kriisi nostanut markkinavolatiliteettia vain maltillisesti
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 36/2017 Pohjois-Korean kriisi nostanut markkinavolatiliteettia vain maltillisesti Odotettua heikompi
Markkinakatsaus. Viikko 33/2017. Miksi dollari on heikentynyt euroon nähden. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 33/2017 Miksi dollari on heikentynyt euroon nähden Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Edessä koronnostoja heikentyvästä kasvusta huolimatta
Macro Research 7. marraskuuta 2018 Talousennuste Edessä koronnostoja heikentyvästä kasvusta huolimatta Iloitaan kasvukaudesta niin kauan kun se kestää Sisältö MAAILMANTALOUS Edessä koronnostoja heikentyvästä
Markkinakatsaus. Viikko 12/2017. Fedillä optimistinen arvio tulevista koronnostoista OPECin tuotantorajoitussopu menettänyt tehoaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 12/2017 Fedillä optimistinen arvio tulevista koronnostoista OPECin tuotantorajoitussopu menettänyt
Markkinakatsaus. Viikko 6/2018. Suhteelliset rahapolitiikkaodotukset heikon dollarin takana Herääkö palkkainflaatio vihdoin USA:ssa?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 6/2018 Suhteelliset rahapolitiikkaodotukset heikon dollarin takana Herääkö palkkainflaatio vihdoin
Markkinakatsaus. Viikko 7/2017. Kiina ehkäisee pääomapakoa ja liiallista velkaantumista
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 7/2017 Kiina ehkäisee pääomapakoa ja liiallista velkaantumista Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014
Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja Pasi Sorjonen 03/02/2014 Keskuspankit sekä työllisyys- ja luottamusluvut vievät huomion Viime viikon antia: Fed pienensi odotetusti ostoohjelmaansa Hyviä Q4 BKT-lukuja
Markkinakatsaus. Viikko 44/2017. EKP:n exitin onnistunut ensiaskel EKP pakottaa Riksbankenin odottamaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 44/2017 EKP:n exitin onnistunut ensiaskel EKP pakottaa Riksbankenin odottamaan Päätoimittaja: Janne
Markkinakatsaus. Viikko 14/2017. Briteille hyvä erosopimus näyttää poliittisesti mahdottomalta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 14/2017 Briteille hyvä erosopimus näyttää poliittisesti mahdottomalta Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Ruotsissa pelätään asuntokuplaa. Viikko 46/2017. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 46/2017 Ruotsissa pelätään asuntokuplaa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne
Markkinakatsaus. Viikko 16/2018. Ruotsissa asuntojen hinnat vakaantuivat maaliskuussa Inflaatiomysteeristä rahateorian opein
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 16/2018 Ruotsissa asuntojen hinnat vakaantuivat maaliskuussa Inflaatiomysteeristä rahateorian opein
Markkinakatsaus. Viikko 8/2017. Ranskan Le Pen aiheuttaa jo pieniä korkoväristyksiä Fed normalisoi korkotason ennen taseensa pienentämistä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 8/2017 Ranskan Le Pen aiheuttaa jo pieniä korkoväristyksiä Fed normalisoi korkotason ennen taseensa
Markkinakatsaus. Viikko 15/2017. Katsauksia USA:n, euroalueen ja Kiinan talouksiin
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 15/2017 Katsauksia USA:n, euroalueen ja Kiinan talouksiin Markkinakatsaus ilmestyy seuraavan kerran
Markkinakatsaus. Viikko 22/2017. Öljyn hinta kääntyi laskuun OPEC-päätöksen myötä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 22/2017 Öljyn hinta kääntyi laskuun OPEC-päätöksen myötä Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Inflaatio ratkaisee. Viikkokatsaus. Suvi Kosonen
Inflaatio ratkaisee Viikkokatsaus Suvi Kosonen 24.2.2014 Euroalueelta inflaatio, jenkkidata heikkoa Tulevaa: Euroalueen inflaatio, rahan määrä ja talouselämän luottamus USA:sta asuntomarkkinadataa, luottamuslukuja,
Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016
Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue
Markkinakatsaus. Viikko 49/2017
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 49/2017 Suomen BKT:n kasvuvire kantaa ensi vuoteen Miten kauan Fed katsoo hidasta inflaatiota läpi
Markkinakatsaus. Viikko 34/2017. Syksyllä fokus inflaatioon, vaikka politiikka pysyy otsikoissa Fed ilmoittanee syyskuussa taseen pienentämisestä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 34/2017 Syksyllä fokus inflaatioon, vaikka politiikka pysyy otsikoissa Fed ilmoittanee syyskuussa taseen
Inflaatio hidastuu innostuuko EKP? Pasi Sorjonen
Inflaatio hidastuu innostuuko EKP? Pasi Sorjonen 29.9.2014 Inflaatio hidastuu lisää saako se EKP:n toimimaan? Tulevaa Yhdysvallat: Työmarkkinat palautuvat EKP:n osto-ohjelma kiinnostaa Euroalue: Inflaatio
Markkinakatsaus. Viikko 40/2017. USA:n verolakiuudistuksen tiellä vielä monta mutkaa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 40/2017 USA:n verolakiuudistuksen tiellä vielä monta mutkaa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 18/2018. Globaali noususuhdanne osoittaa jo jäähtymisen merkkejä Suomen taloussuhdanne saa jatkoajan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 18/2018 Globaali noususuhdanne osoittaa jo jäähtymisen merkkejä Suomen taloussuhdanne saa jatkoajan
Markkinakatsaus. Viikko 45/2017. Republikaaneilla yhä haasteita verouudistuksen kanssa. Fedin uusi pääjohtaja Powell edustaa jatkuvuutta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 45/2017 Republikaaneilla yhä haasteita verouudistuksen kanssa Fedin uusi pääjohtaja Powell edustaa
Markkinakatsaus. Viikko 25/2017. Katsauksia euroalueen, USA:n ja Kiinan talouksiin Fed aloittaa tänä vuonna taseensa pienentämisen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 25/2017 Katsauksia euroalueen, USA:n ja Kiinan talouksiin Fed aloittaa tänä vuonna taseensa pienentämisen
Markkinakatsaus. Marraskuu 2015
Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi
Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin. Pasi Sorjonen
Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin Pasi Sorjonen 13.10.2014 Yhdysvallat jatkaa tukevassa nousussa euroalue kompuroi Tulevaa Yhdysvallat: Hyvä yleiskuva säilyy Euroalue: Teollisuuden heikkous voi painaa
Markkinakatsaus. Viikko 9/2017. Kehittyvien markkinoiden toivo lepää status quossa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 9/2017 Kehittyvien markkinoiden toivo lepää status quossa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: