Trumpin verouudistuksesta luvassa tukea dollarille Vuosi 2017 oli toinen nousevien raaka-ainehintojen vuosi Bitcoin, oikea valuutta ja maksuväline?
|
|
- Jarmo Nurminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 3/2018 Trumpin verouudistuksesta luvassa tukea dollarille Vuosi 2017 oli toinen nousevien raaka-ainehintojen vuosi Bitcoin, oikea valuutta ja maksuväline? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
2 Trumpin verouudistuksesta luvassa tukea dollarille Viime vuoden lopussa presidentti Trump ja republikaanipuolue lopulta onnistuivat saamaan kongressissa läpi verouudistuksen niin, että se tuli voimaan tänä vuonna. Lakipaketissa muutokset tuloverotukseen jouduttiin säätämään väliaikaisiksi, mutta yritysveromuutokset ovat pysyviä. Elokuusta 2017 lähtien EUR/USD valuuttakurssi on heilunut tuntuvasti, mutta trendi on ollut nouseva, eli euro on vahvistunut dollaria vastaan. Viime viikolla euro jälleen vahvistui, kun Saksassa luottamus vahvistui siihen, että hallitusneuvotteluiden tuloksena saadaan maalle uusi enemmistöhallitus. Osasyynä euron vahvistumiselle on ollut varmasti myös euroalueen suhteellisesti enemmän parantunut suhdanne ja sen tukema erittäin vahva vaihtotaseen ylijäämä. Joulukuun lopusta euroa vahvisti kaventunut euroalueen ja USA:n välinen korkoero lyhyissä koroissa. Pidemmän aikavälin EURUSD-näkymiin sen sijaan vaikuttaa merkittävästi juuri USA:n verouudistus yritysverouudistus erityisesti. Verouudistuksen yhtenä isona tavoitteena on kannustaa yhdysvaltalaisia yrityksiä sijoittamaan enemmän voittojansa USA:han sen sijaan, että niitä säilytetään merkittäviä määriä ulkomailla. Siihen niitä on kannustanut tähän asti edullisempi verolainsäädäntö monissa maissa, ensisijaisesti Euroopassa. 2
3 Trumpin verouudistuksesta luvassa tukea dollarille Tämän kertaista verouudistusta vastaavantyyppinen yritysverouudistus tehtiin USA:ssa myös vuonna 2004, nk. Homeland Investment Act (HIA). Myös silloin lainsäätäjien tarkoituksena oli kannustaa yhdysvaltalaisia yrityksiä siirtämään USA:n ulkopuolella säilytettäviä varoja takaisin Yhdysvaltoihin. Erona nykyiseen verouudistukseen oli se, että silloin verohuojennus koski ainoastaan vuotta Yrityksillä oli kyseisenä vuonna mahdollisuus palauttaa kotimaahansa ulkomaisia tuottoja pienennetyllä 5,35 prosentin veroprosentilla, kun normaalisti se oli 35 prosenttia. Arvioiden mukaan vuonna 2005 yhdysvaltalaiset yritykset palauttivatkin ulkomaisista tytäryhtiöistä varoja USA:han noin 300 miljardia dollaria, kun aiempien viiden vuoden keskiarvo oli ollut noin 60 miljardia vuodessa. Tutkimukset myös osoittivat, että noin 90 prosenttia varoista meni suoraan osakkeenomistajien taskuihin osinkojen tai osakkeiden takaisinostojen muodossa. Se rajoittikin verohuojennuksen vaikutusta työllisyyteen ja talouskasvuun. Mutta keskellä dollarin noin kahdeksan vuoden heikentymistrendiä, se selvästi vaikutti väliaikaiseen dollarin vahvistumiseen. 3
4 Trumpin verouudistuksesta luvassa tukea dollarille Kun nykyisessä yritysverouudistuksessa ei ole aikatakarajaa, niin yritysten varojen palautusprosessi todennäköisesti kestää kauan ja siten välitön vaikutus valuuttakurssiin ei liene niin dramaattinen. On arvioitu, että tällä kertaa USA:han palautuva dollarimäärä voi olla viisi-seitsemän kertainen vuoteen 2005 verrattuna. Nämä kertaluontoiset kotiutukset ulkomailla hankituista varoista verotetaan nyt 15,5 prosentin verokannalla. Mutta siirrot emoyhtiöön osinkojen muodossa ovat kuitenkin USA:n verotuksesta vapaata. Näyttää siis ilmeiseltä, että verouudistuksella on positiivinen vaikutus dollariin. Kun vuonna 2005 varojen kotiuttaminen USA:han oli riittävän voimakasta kääntämään dollarin trendin, se tulee mielestämme vahvistamaan dollaria myös tänä vuonna. Vaikka dollarin vahvistuminen ei todennäköisesti ole niin suuri kuin vuonna 2005, on verouudistus kuitenkin yksi syy odottaa dollarin vahvistumista euroon nähden tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Mikäli useimmat varojen siirrot tapahtuvat osinkojen muodossa, on hyvin todennäköistä että ne tapahtuvat useiden vuosien kuluessa. Tällä kertaa on myös paremmat mahdollisuudet siihen, että osa varoista investoidaan USA:n tuotantokapasiteettiin, jolloin saadaan myös positiivisia työllisyys ja talouskasvuvaikutuksia. Verouudistus sisältää pääomainvestointien, kuten kone- ja laiteinvestointien suoran kulukirjaamisen viiden vuoden ajan. Arvioimmekin verouudistuksesta johtuvan positiivisen vaikutuksen USA:n talouskasvuun tänä vuonna noin 0,2-0,3 prosenttiyksiköksi. 4
5 Vuosi 2017 oli toinen nousevien raaka-ainehintojen vuosi Vuonna 2017 raaka-ainehintojen kehitykseen vaikuttuvat monet merkittävät tekijät kuten globaali talouden noususuhdanne, Kiinan tiettyihin raskaan teollisuuden toimialoihin kohdistuneet tarjontarajoitteet sekä öljymarkkinoiden tuotannon leikkaukset. Raaka-aineiden hinnat nousivat toisen peräkkäisen vuoden ajan, esimerkiksi CRB:n raaka-aineindeksi kohosi vuoden aikana noin 13 prosenttia dollarimääräisesti. Hintojen nousu oli viime vuonna kuitenkin vuonna 2016 saavutettua nousua pienempi. Raaka-ainemarkkinat antavat kuitenkin merkkejä siitä, että maailmanlaajuinen suhdannenousu on jo kypsässä vaiheessa, kun useiden raaka-aineiden kohdalla kysynnän ja tarjonnan tasapaino kiristyy. Raaka-ainesektoreista perusmetallit nousivat eniten. Perusmetallien hinnat elpyivät viime vuonna huomattavasti vuoden 2011 jälkeen alkaneesta pitkästä laskevien hintojen trendistä. Perusmetallien hintoja tuki vahva globaalin talouden noususuhdanne. Vuonna 2017 metallien kysyntää lisäsi entisestään myös sähköautoihin liittyvä infrastruktuuri sekä akkuihin vaadittavat metallit. 5
6 Vuosi 2017 oli toinen nousevien raaka-ainehintojen vuosi Viime vuonna myös Kiina lopulta puuttui metallien, teräksen, rautamalmin ja hiilen ylituotantoon. Kiina toteutti monien teollisten tuotantolaitosten sulkemisia ja niitä perusteltiin panostuksilla ilmanlaatuun Kiinan suurkaupunkeja riivaamien saasteongelmien johdosta. Näissä laitoksissa tuotanto suljettiin sen jälkeen, kun tilatut määrät oli täytetty, ja mikäli sulkemismääräyksiä ei noudatettu, katkaistiin sähköt tehtaista. Ilmanlaatua koskevien tavoitteiden saavuttaminen toimi usein vain verukkeena. Tehtaiden sulkemisten taustalla on luultavasti myös se, että kun alhaisimmalla kannattavuustasolla toimivat tuottajat katoavat kuvioista, hyötyvät kaikki muut voidessaan tarjonnan vähentyessä myydä hieman korkeammalla hinnalla. Näin ollen tehtaiden sulkemiskampanja on vahvistanut Kiinan talouden elpymistä. 6
7 Vuosi 2017 oli toinen nousevien raaka-ainehintojen vuosi Öljymarkkinoilla OPEC osoitti viime vuonna yhtenäisyyttä, jota harvat pitivät mahdollisena. OPEC yhdessä muutamien muiden maiden kanssa merkittävimpänä Venäjä - ylitti öljytuotannon rajoitussopimuksessa vaaditun tuotannonleikkausmäärän ensimmäistä kertaa historiassaan. Öljyn hinta alkoi kuitenkin nousta vasta vuoden toisella vuosipuoliskolla, kun USA:n öljyvarastot kausiluonteisesti merkittävästi vähenivät ja vaikka ylitarjontaa yhä on, vahvistui myös luottamus markkinatasapainon saavuttamiseen. Marraskuussa OPEC onnistui myös pidentämään tuotannonrajoitussopimusta yhdeksällä kuukaudella vuoden 2018 loppuun asti. Vuoden 2018 merkittävä öljymarkkinoiden teema on Saudi- Arabian valtion omistaman öljy-yhtiö Aramcon listautuminen pörssiin. Vaikka yksityiskohdat ovat yhä salaisia, niin jopa varovaisessa arviossa, jossa 5% osakkeista laskettaisiin liikkeeseen, olisi se historian suurin pörssiin listautuminen. Saudien intressissä on siis saada öljyn hinta riittävän korkeaksi listautumisen alla. 7
8 Bitcoin, oikea valuutta ja maksuväline? Maailmalla on kiinnostus ollut suurta kryptovaluuttoja ja varsinkin suurimman kryptovaluutan, Bitcoinin, huomattavaa arvonnousua kohtaan. Kymmenessä vuodessa ovat kryptovaluutat kasvaneet pienestä alan harrastajien tuotteesta kryptovaluutoiksi, joista lähes kaikki puhuvat. Bitcoinin arvo on samaan aikaan noussut muutamista senteistä noin dollariin. Bitcoinin markkina-arvo on nykyään noin 250 miljardia dollaria. Kiinnostuksen kasvaessa on sen vanavedessä syntynyt myös uusia rahoitustuotteita, kuten futuurikauppaa ja pörssissä kauppaa tekeviä ETF-rahastoja. Bitcoin syntyi vuonna 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa, kun rahoitusmarkkinat kokivat epävakaita aikoja. Bitcoinit luodaan ns. lohkoketjuteknologialla. Uudet bitcoinit syntyvät verkon louhintaprosessin kautta monimutkaisella laskentakaavalla, joka vaatii valtavaa laskentatehoa. Uusien bitcoinin laskenta muuttuu jatkuvasti entistä vaikeammaksi. Bitcoinin jälkeen on tullut huomattava määrä muitakin kryptovaluuttoja, mutta bitcoin on edelleen suurin. Yleisin tapa ostaa kryptovaluuttaa on ostaa sitä markkinapaikalta, jossa bitcoin voidaan tallentaa virtuaaliseen lompakkoon. Käyttäjä saa haltuunsa salausavaimen omistuksensa hallinnointiin. Bitcoineja voi syntyä korkeintaan 21 miljoonaa, ja tällä hetkellä niitä on luotu noin 17 miljoonaa. Pienin määrä, johon yhden bitcoinin voi jakaa on kahdeksanteen desimaaliin asti (0, ). Osa nykyisistä bitcoinista on menetetty omistajien kadottaessaan salausavaimensa. Lohkoketjuteknologian ansiosta kryptovaluutan väärentäminen on lähes mahdotonta. Bitcoin ei kuitenkaan täytä arvonsäilyttäjän määritelmää, sillä sen arvo vaihtelee paljon. 8
9 Bitcoin, oikea valuutta ja maksuväline? Bitcoinia ei voikaan määritellä valuutaksi niiden perinteisessä merkityksessä. Mikään välittäjä tai keskuspankki ei hallinnoi bitcoinien liikkeeseenlaskua tai tue ja takaa sen arvoa. Myös käyttö toimii täysin nimettömästi, mikä on puolestaan johtanut sen suosioon myös rikollisiin tarkoituksiin. Bitcoineja on myös kadonnut vuonna 2014 Mt Gox markkinapaikalta ja vuonna 2016 Bitfinexin hakkeroinnin yhdeydessä. Suuri määrä bitcoinhaltijoista on sijoittajia, jotka spekuloivat jatkuvalla hinnannousulla. Bitcoinia voidaan käyttää maksuvälineenä, mutta sitä ei yleisesti hyväksytä maksuvälineeksi. Verkossa sen käyttö on kuitenkin kasvussa. Rajoitteena on myös hidas transaktioiden selvitys. Nykyään verkko pystyy suorittamaan 7 tapahtumaa sekunnissa, kun esimerkiksi Mastercard-kortin tapahtumia pystytään selvittämään tapahtumaa sekunnissa. Bitcoinia kutsutaan joskus digitaaliseksi kullaksi. Molemmilla on rajallinen tarjonta, mutta merkittävänä erona on kullan pitkä historia ja suhteellisen korkea likviditeetti, minkä johdosta kullan hinta ei vaihtele voimakkaasti. Kulta on historiallisesti osoittautunut luotettavaksi omaisuusluokaksi, kun bitcoin voidaan edelleen luokitella ilmiöksi. Kulta ei kuitenkaan käytännössä toimi maksutapana kuten bitcoin. Suurin uhka bitcoinille on kuitenkin se, että kryptovaluuttaan ei ole luottamusta maksuvälineenä. Sääntelyn puute lisää myös riskiä yksittäiselle henkilölle. Eri maat ovat suhtautuvat vaihtelevasti bitcoiniin. Japani on päättänyt täysin laillistaa sen käytön, Yhdysvalloissa kryptovaluuttoja käsitellään raakaaineena, Etelä-Koreassa ilmeisesti valmistellaan kryptovaluuttojen kieltoa, ja on mahdollista, että Kiinassa bitcoinin kauppaa ja louhintaa saatetaan säännellä tai jopa kieltää. Joka tapauksessa kryptovaluuttojen markkinat ovat kasvaneet nopeasti. Pullonkaulaksi voi muodostua hidas maksaminen ja selvitys. Kryptovaluuttojen louhintaprosessi kuluttaa myös erittäin paljon sähköä. On arvioitu, että se vie yhtä paljon energiaa vuodessa kuin on koko Liettuan energiankulutus. Lohkoketjuteknologia on uraauurtavaa ja on mahdollista, että siitä muodostuu pysyvä ilmiö. Mutta missä laajuudessa se tapahtuu, sen saa tulevaisuus määrittää. 9
10 Viikon keskeiset tilastojulkaisut Kiinasta neljännen vuosineljänneksen BKT:n kasvuluvut Kiina: BKT, Q4 & teollisuustuotanto, kiinteät investoinnit ja vähittäiskauppa, joulukuu (to 18.1.) USA: Univ. of Michigan -kuluttajaluottamus tammikuu (pe 19.1.) Varhain torstaiaamuna julkaistaan Kiinan BKT:n kasvuluvut vuoden 2017 viimeiseltä neljännekseltä. Odotus on, että vuotuinen kasvuvauhti hidastui 6,7 prosenttiin edellisen neljänneksen 6,8 prosentista. Odotamme Kiinan kasvun jatkavan vähittäistä hidastumistaan ja vuoden 2018 kasvun hidastuvan 6,3 prosenttiin vuoden ,7 prosentista. Samaan aikaan julkaistaan myös Kiinan talouden aktiviteetin indikaattorit. Odotamme niin kiinteiden investointien, teollisuustuotannon ja vähittäiskaupan kasvun hidastuneen joulukuussa edellisestä kuukaudesta. USA:ssa mielenkiinto kohdistuu niin keskiviikkona julkaistavaan keskuspankki Fedin Beige Book -raporttiin että perjantain University of Michigan -kuluttajaluottamukseen tammikuulta. Käytyään viime lokakuussa korkeimmalla tasollaan sitten vuoden 2004 alun, on kuluttajaluottamus marras-joulukuussa hieman laskenut. Odotamme luottamuksen tammikuussa jälleen hieman kohentuneen mm. vahvan osakemarkkinan vanavedessä. 10
11 Kalenteri: CET Country Indicator Period Cons. fc Our fc Previous Mon, Jan 15 08:00 Finland GDP Monthly Indicator November :00 Finland HICP December 0.3 / :00 Sweden HOX, Flat prices December -3.5 / :00 Sweden HOX,House and flat prices total December -2.9 / :00 Sweden HOX, House prices December -2.5 / 1.5 Tue, Jan 16 08:00 Germany HICP December 0.8/ / :00 Germany CPI December 0.6/ / :30 UK CPI December 0.4/ / :30 UK CPI Core December /2.6 / :30 US Empire Manufacturing January Wed, Jan 17 11:00 Eurozone HICP ex energy and food Flash y-o-y :15 US Industrial Production, sa November :00 Canada Policy Rate 1/18/ :00 US NAHB-Wells Fargo Housing Market January :00 US Fed to release Beige Book Thu, Jan 18 01:00 UK RICS House Price Balance December :30 China Building 70 Cities Price Index December :00 China Real Estate Transactions December 14.5 / :00 China Fixed Asset Investments December / :00 China Industrial Production December :00 China GDP q-o-q Q :00 China GDP yoy/ytd Q :00 China Retail Sales y-o-y December :30 US Philly Fed January :30 US Initial Jobless Claims W1 261K 14:30 US Housing Starts December 1270K 1.3M 14:30 US Building Permits December 1295K 1.3M Fri, Jan 19 16:00 US U. of Mich. Sentiment Figures are reported in percent month-on-month/year-on-year if not otherwise stated Sources: and Bloomberg. Analyst: Eva Dorenius, , evdo01@handelsbanken.se 11
12 Handelsbankenin korko- ja valuuttaennusteet Ohjauskorot Q Q Q End 2018 End 2019 Euroalue, EKP -0,40-0,40-0,40-0,40-0,30-0,10 USA, Fed 1,38 1,63 1,63 1,88 1,88 1,13 UK, BoE 0,50 0,50 0,50 0,50 0,50 0,50 Ruotsi, Riksbanken -0,50-0,50-0,50-0,25 0,00 0,50 Norja, Norges Bank 0,50 0,50 0,50 0,50 0,50 0,50 Pitkät korot 10 v. Saksa 0,53 0,60 0,80 0,90 0,90 0,80 USA 2,55 2,30 2,20 2,10 2,00 1,80 UK 1,34 1,50 1,50 1,50 1,50 1,50 Ruotsi 0,86 1,10 1,30 1,40 1,30 1,10 Norja 1,70 1,70 1,70 1,70 1,70 1,70 Suomi 0,68 0,80 1,00 1,15 1,15 1,00 Valuutat Q Q Q End 2018 End 2019 EUR/USD 1,21 1,15 1,15 1,15 1,20 1,25 USD/JPY 111,29 103,00 100,00 98,00 97,00 92,00 EUR/SEK 9,79 9,45 9,35 9,25 9,15 9,10 EUR/NOK 9,66 9,20 9,10 9,00 9,00 8,90 EUR/GBP 0,89 0,92 0,94 0,95 0,95 0,95 USD/CNY 6,46 6,75 6,80 6,75 6,60 6,40 EUR/CNY 7,84 7,76 7,82 7,76 7,92 8,00 Lähde: Handelsbanken 12
13 Handelsbankenin Markkinakatsaus Handelsbanken julkaisee tämän Markkinakatsauksen palveluna asiakkailleen. Julkaisun tarkoituksena on antaa yleistä tietoa, eikä julkaisua näin ollen voi yksinään käyttää sijoituspäätöksen perustana. Pyrimme siihen, että analyysien ja ennusteiden laatimiseen käyttämämme lähteet ja työskentelymenetelmät ovat luotettavia. Emme kuitenkaan vastaa ennusteissa ja analyyseissa olevien tietojen virheettömyydestä ja täydellisyydestä emmekä lähdeaineistossa mahdollisesti olevista puutteista. Handelsbanken ei vastaa niistä tappioista, joiden voidaan olettaa syntyvän seurauksena siitä, henkilö on toiminut tässä julkaisussa esitetyn mukaisesti tai hyödyntää siinä annettuja tietoja. 13
14 Vastuunrajoitus Analyysit: vastuunrajoitus, joka on Svenska Handelsbanken AB:n (julk) yksikkö (jatkossa SHB ), vastaa analyysiraporttien koostamisesta. SHB:llä on Ruotsin viranomaisten myöntämä toimilupa ja valvova viranomainen on Ruotsin Finanssivalvonta. Kaikki analyysiraportit perustuvat kaupankäynti- ja tilastopalveluista saatuihin tietoihin ja muihin tietoihin, jotka SHB arvioi luotettaviksi. SHB ei kuitenkaan itse ole vahvistanut tietojen todenperäisyyttä eikä voi taata tiedon paikkansapitävyyttä, virheettömyyttä tai täydellisyyttä. SHB, sen hallituksen jäsenet, toimihenkilöt, työntekijät tai kukaan muu henkilö ei lain sallimissa puitteissa vastaa minkäänlaisista tappioista, riippumatta siitä, syntyykö tappio seurauksena analyysiraportin tai sen sisällön käytöstä tai muulla tavoin raporttiin liittyen. SHB:tä tai sitä lähellä olevia yrityksiä, toimihenkilöitä, hallituksen jäseniä tai työntekijöitä ei missään olosuhteissa tule asettaa vastuuseen toiselle henkilölle syntyneestä välillisestä tai välittömästä vahingosta, joka syntyy tämän käytettyä analyysiraportissa olevaa tietoa, mukaan lukien mahdollinen saamatta jäänyt voitto, ilman rajoituksia, vaikka SHB:lle nimenomaan on annettu tiedoksi tällaisten vahinkojen mahdollisuus tai todennäköisyys. SHB:n analyysiraporteissa olevat mielipiteet ovat SHB:n ja sen tytäryhtiöiden työntekijöiden näkemyksiä. Ne kuvastavat kunkin analyytikon henkilökohtaista näkemystä tällä hetkellä ja voivat muuttua. Ei ole olemassa takuita siitä, että tulevat tapahtumat ovat yhteneväiset näiden näkemysten kanssa. Jokainen raportissa nimetty analyytikko vakuuttaa myös, että näkemykset, jotka tässä esitetään ja jotka kuuluvat analyytikolle, kuvastavat tarkoin hänen henkilökohtaisia käsityksiään niistä yrityksistä tai arvopapereista, jotka analyysiraportissa mainitaan. SHB:n analyysiraporttien tarkoituksena on ainoastaan antaa tietoa. Analyysiraporteissa olevaa tietoa ei tule pitää henkilökohtaisena suosituksena tai henkilökohtaisena sijoitusneuvona, eikä analyysiraportteja tai näkemyksiä tule pitää sijoituspäätöksen tai strategisen päätöksen perustana. Tämä asiakirja ei myöskään ole itsessään tarjous ostaa tai myydä arvopapereita eikä osa tällaista tarjousta eikä kehoitus tehdä arvopapereiden myyntiä tai ostoa koskeva tarjous. Asiakirjaa ei myöskään, kokonaan tai osittain, tule käyttää pohjana mahdolliselle sopimukselle tai muulle sitoumukselle eikä sitä tule käyttää tällaisen sopimuksen tai sitoumuksen yhteydessä. Ei ole varmaa, että historiallinen kehitys toistuu, eikä historiallista kehitystä tule pitää osoituksena tulevasta kehityksestä. Sijoitusten arvo ja niistä saatava tuotto voi sekä laskea että nousta, ja sijoittaja voi menettää kaikki sijoittamansa varat. Sijoittajalle ei taata voittoja sijoituksistaan, ja hän voi menettää varojaan. Muutokset valuuttakursseissa voivat aiheuttaa muihin maihin tehtyjen sijoitusten arvon ja niistä saatavien voittojen nousun ja laskun. Tämä analyysituote päivitetään säännöllisesti. Raportti ei sisällä lain käyttöön tai verotukseen liittyviä näkökulmia, jotka ovat kytköksissä liikkeeseenlaskijan suunniteltuihin tai olemassa oleviin velkakirjaemissioihin. Tärkeää tietoa analyyseista SHB:n työntekijät, analyytikot mukaan lukien, saavat korvausta, jonka perustana on yrityksen kokonaiskannattavuus. Analyytikoille suoritettava korvaus ei perustu yksittäisiin corporate finance- tai joukkovelkakirjamarkkinapalveluihin. Mitään osaa analyytikkojen korvauksesta ei ole kytketty tai tulla kytkemään suoraan tai epäsuorasti analyysiraporteissa ilmaistaviin yksittäisiin suosituksiin tai käsityksiin. SHB ja/tai sen tytäryhtiö voi tarjota sijoituspankkipalveluita ja muita palveluita, mukaan lukien corporate banking -palvelut ja arvopaperineuvontaa, yrityksille, jotka mainitaan analyysissamme. Voimme toimia neuvonantajana ja/tai välittäjänä niille yrityksille, jotka analyysissamme mainitaan. SHB voi myös tavoitella corporate finance -toimeksiantoja näistä yrityksistä. Käymme omissa nimissämme asiakkaiden kanssa arvopaperikauppaa niillä arvopapereilla, jotka mainitaan analyyseissamme. Siksi meillä voi eri ajankohtaina olla joko pitkä tai lyhyt positio tällaisissa arvopapereissa. Voimme myös toimia arvopapereiden markkinatakaajana kaikkien niiden yritysten osalta, jotka mainitaan analyysiraporteissamme. [Lisätietoa ja - selvityksiä on saatavilla analyysiraporteissamme.] SHB, sitä lähellä olevat yritykset, asiakkaat, toimihenkilöt, hallituksen jäsenet tai työntekijät voivat omistaa tai pitää hallussaan arvopapereita, jotka mainitaan analyysiraporteissa. Handelsbanken-konsernin eettisten ohjeiden mukaisesti pankin hallituksen ja kaikkien Handelsbankenin työntekijöiden tulee omassa toiminnassaan pankin sisällä ja muita toimeksiantoja hoitaessaan noudattaa korkeita eettisiä periaatteita. Pankilla on myös ohjeet analyysia varten. Ohjeiden tarkoitus on varmistaa analyytikoiden ja analyysiosaston loukkaamattomuus ja riippumattomattomuus sekä tunnistaa todelliset ja mahdolliset eturistiriidat, jotka koskevat analyytikkoja tai pankkia, sekä ratkaista sellaiset mahdolliset ristiriidat poistamalla ne tai vähentämällä niitä ja/tai soveltuvilta osin julkistaa ne. Osana eturistiriitojen hallintaa Handelsbanken on ottanut käyttöön rajoituksia ( tietoesteitä ) analyysiosaston ja muiden Handelsbankenin osastojen välisessä viestinnässä. Analyysiosasto on organisatorisesti erotettu Corporate Finance -osastosta ja muista sellaisista osastoista, joilla on vastaavia työtehtäviä. Analyysiosaston ohjeisiin sisältyy sääntöjä siitä, miten analyytikoille saa maksaa korvauksia, bonuksia ja palkkaa, millaisiin markkinointiaktiviteetteihin analyytikko saa osallistua, miten analyytikon tulee hoitaa omat ja lähipiirinsä arvopaperikaupat jne. Lisäksi analyytikon ja analyysin kohteena olevan yhtiön välistä viestintää on rajoitettu. Tarkemmat tiedot Handelsbankenin eettisistä oheista ovat saatavilla Handelsbankenin verkkosivustolla osoitteessa the bank/investor relations/corporate social responsibility/ethical guidelines. Tämä asiakirja on tarkoitettu Suomessa toimiville sijoittajille. Joillakin lainkäyttöalueilla jakelu saattaa olla laissa kielletty, ja henkilön, joka jollain tavoin vastaanottaa asiakirjan, tulee itse varmistua mahdollisista rajoituksista ja ottaa ne huomioon.
15 Yhteystiedot Capital Markets Macro Research Ann Öberg Head of Macro Research and Trading Strategy & Chief Economist Lena Fahlen Deputy Head Sweden Petter Lundvik USA, Special Analysis Johan Löf Economist Eva Dorenius Web Editor Finland Tiina Helenius Head, Macro Research Janne Ronkanen Senior Analyst Denmark Jes Asmussen Head, Macro Research Rasmus Gudum-Sessingø Denmark Bjarke Roed-Frederiksen China and Latin America Norway Kari Due-Andresen Head, Macro Research, Norway; UK Nils Kristian Knudsen Senior Strategist FX/FI Marius Gonsholt Hov Senior Economist, Norway Halfdan Grangård Senior Economist, Norway Trading Strategy Claes Måhlén Chief Strategist Martin Jansson Senior Commodity Strategist Nils Kristian Knudsen Senior Strategist FX/FI Andreas Skogelid Senior Strategist FI Pierre Carlsson Strategist FX Lars Henriksson Foreign Exchange Strategist Regional Sales Copenhagen Kristian Nielsen Gothenburg Jaan Kivilo Gävle Petter Holm Helsinki Mika Rämänen Linköping Fredrik Lundgren Luleå/Umeå Ove Larsson Luxembourg Snorre Tysland Malmö Fredrik Lundgren Oslo Petter Fjellheim Stockholm Malin Nilén London Ray Spiers Toll-free numbers From Sweden to N.Y. & Singapore From Norway to N.Y. & Singapore From Denmark to N.Y. & Singapore From Finland to N.Y. & Singapore Within the US
Markkinakatsaus. Viikko 6/2017. EKP katsoo läpi sormien, kun inflaatio kiihtyy väliaikaisesti
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 6/2017 EKP katsoo läpi sormien, kun inflaatio kiihtyy väliaikaisesti Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 50/2017. Dollarin vahvistuminen jää maltilliseksi. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 50/2017 Dollarin vahvistuminen jää maltilliseksi Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 41/2017. Tuotantoleikkaukset tukevat monien raaka-aineiden hintoja
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 41/2017 Tuotantoleikkaukset tukevat monien raaka-aineiden hintoja Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 8/2018. BoE:n seuraavat siirrot riippuvat Brexit-sovusta Ruotsin asuntohintojen lasku pysähtyi tammikuussa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 8/2018 BoE:n seuraavat siirrot riippuvat Brexit-sovusta Ruotsin asuntohintojen lasku pysähtyi tammikuussa
Markkinakatsaus. Ruotsissa pelätään asuntokuplaa. Viikko 46/2017. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 46/2017 Ruotsissa pelätään asuntokuplaa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne
Markkinakatsaus. Viikko 7/2017. Kiina ehkäisee pääomapakoa ja liiallista velkaantumista
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 7/2017 Kiina ehkäisee pääomapakoa ja liiallista velkaantumista Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Politiikalla merkittävä vaikutus myös valuuttoihin. Viikko 21/2017
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 21/2017 Politiikalla merkittävä vaikutus myös valuuttoihin Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 47/2017. Kiinan lokakuun data enteilee hitaampaa kasvua Ruotsin asuntojen hinnat laskussa lokakuussa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 47/2017 Kiinan lokakuun data enteilee hitaampaa kasvua Ruotsin asuntojen hinnat laskussa lokakuussa
Markkinakatsaus. Viikko 22/2017. Öljyn hinta kääntyi laskuun OPEC-päätöksen myötä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 22/2017 Öljyn hinta kääntyi laskuun OPEC-päätöksen myötä Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 15/2018. Kruunu vajonnut jo finanssikriisin aikaisille tasoille USA:n työmarkkinaraportti tuotti yllättävän pettymyksen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 15/2018 Kruunu vajonnut jo finanssikriisin aikaisille tasoille USA:n työmarkkinaraportti tuotti yllättävän
Markkinakatsaus. Viikko 45/2017. Republikaaneilla yhä haasteita verouudistuksen kanssa. Fedin uusi pääjohtaja Powell edustaa jatkuvuutta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 45/2017 Republikaaneilla yhä haasteita verouudistuksen kanssa Fedin uusi pääjohtaja Powell edustaa
Markkinakatsaus. Viikko 35/2017. Kesällä nähty raaka-ainehintojen nousutrendi on hauras
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 35/2017 Kesällä nähty raaka-ainehintojen nousutrendi on hauras Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 33/2017. Miksi dollari on heikentynyt euroon nähden. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 33/2017 Miksi dollari on heikentynyt euroon nähden Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 19/2018. Kypsyvä suhdanne ja korkojen nousu koettelevat arvopaperihintoja
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 19/2018 Kypsyvä suhdanne ja korkojen nousu koettelevat arvopaperihintoja Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 21/2018. Öljyn hinta saa tukea monelta suunnalta Ruotsin asuntohinnat vakautumassa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 21/2018 Öljyn hinta saa tukea monelta suunnalta Ruotsin asuntohinnat vakautumassa Päätoimittaja: Janne
Markkinakatsaus. Viikko 13/2018. USA saa lyhytaikaista tukea finanssipolitiikasta, mutta riskillä Kauppasodan pelko varjostaa sijoitusmarkkinoita
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 13/2018 USA saa lyhytaikaista tukea finanssipolitiikasta, mutta riskillä Kauppasodan pelko varjostaa
Markkinakatsaus. Viikko 12/2017. Fedillä optimistinen arvio tulevista koronnostoista OPECin tuotantorajoitussopu menettänyt tehoaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 12/2017 Fedillä optimistinen arvio tulevista koronnostoista OPECin tuotantorajoitussopu menettänyt
Markkinakatsaus. Viikko 20/2017. Kiinan kasvu hidastuu Iso-Britannian talous luovii Brexit-epävarmuudessa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 20/2017 Kiinan kasvu hidastuu Iso-Britannian talous luovii Brexit-epävarmuudessa Päätoimittaja: Janne
Pohjois-Korean kriisi nostanut markkinavolatiliteettia vain maltillisesti
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 36/2017 Pohjois-Korean kriisi nostanut markkinavolatiliteettia vain maltillisesti Odotettua heikompi
Markkinakatsaus. Viikko 38/2017. Fed aloittanee taseen pienentämisen mutta miten he näkevät korkouran?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 38/2017 Fed aloittanee taseen pienentämisen mutta miten he näkevät korkouran? Päätoimittaja: Janne
Markkinakatsaus. Viikko 7/2018. Inflaatiouhka hermostuttaa markkinoita. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 7/2018 Inflaatiouhka hermostuttaa markkinoita Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 17/2018. EKP ei kiirehdi rahapolitiikan normalisointiviestien kanssa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 17/2018 EKP ei kiirehdi rahapolitiikan normalisointiviestien kanssa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 43/2017. Keskuspankit päättämässä määräelvytystään. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 43/2017 Keskuspankit päättämässä määräelvytystään Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 12/2018. Vaikuttaako Ruotsin asuntohintojen lasku myös kulutukseen?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 12/2018 Vaikuttaako Ruotsin asuntohintojen lasku myös kulutukseen? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 20/2018. Turbulenssia EM-markkinoilla EKP selventää ohjeistustaan rahapolitiikan suunnasta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 20/2018 Turbulenssia EM-markkinoilla EKP selventää ohjeistustaan rahapolitiikan suunnasta Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 37/2017. Johtopäätökset EKP:n viime viikon korkokokouksesta Jälleen merkkejä Kiinan kasvun hidastumisesta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 37/2017 Johtopäätökset EKP:n viime viikon korkokokouksesta Jälleen merkkejä Kiinan kasvun hidastumisesta
Markkinakatsaus. Viikko 49/2017
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 49/2017 Suomen BKT:n kasvuvire kantaa ensi vuoteen Miten kauan Fed katsoo hidasta inflaatiota läpi
Markkinakatsaus. Viikko 44/2017. EKP:n exitin onnistunut ensiaskel EKP pakottaa Riksbankenin odottamaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 44/2017 EKP:n exitin onnistunut ensiaskel EKP pakottaa Riksbankenin odottamaan Päätoimittaja: Janne
Markkinakatsaus. Viikko 40/2017. USA:n verolakiuudistuksen tiellä vielä monta mutkaa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 40/2017 USA:n verolakiuudistuksen tiellä vielä monta mutkaa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 15/2017. Katsauksia USA:n, euroalueen ja Kiinan talouksiin
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 15/2017 Katsauksia USA:n, euroalueen ja Kiinan talouksiin Markkinakatsaus ilmestyy seuraavan kerran
Markkinakatsaus. Viikko 14/2017. Briteille hyvä erosopimus näyttää poliittisesti mahdottomalta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 14/2017 Briteille hyvä erosopimus näyttää poliittisesti mahdottomalta Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 9/2017. Kehittyvien markkinoiden toivo lepää status quossa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 9/2017 Kehittyvien markkinoiden toivo lepää status quossa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 11/2018. Entistä vahvempi puoluejohtaja Xi keskittyy uudistuksiin USA:n työllisyys kukoistaa, mutta se ei näy palkoissa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 11/2018 Entistä vahvempi puoluejohtaja Xi keskittyy uudistuksiin USA:n työllisyys kukoistaa, mutta
Markkinakatsaus. Viikko 17/2017. Markkinat huojentuivat Ranskan vaalituloksesta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 17/2017 Markkinat huojentuivat Ranskan vaalituloksesta Markkinakatsaus ilmestyy seuraavan kerran 8.
Markkinakatsaus. Viikko 8/2017. Ranskan Le Pen aiheuttaa jo pieniä korkoväristyksiä Fed normalisoi korkotason ennen taseensa pienentämistä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 8/2017 Ranskan Le Pen aiheuttaa jo pieniä korkoväristyksiä Fed normalisoi korkotason ennen taseensa
Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus. Markkinakatsaus. Viikko 3/2017. Janne Ronkanen. Handelsbanken Capital Markets
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 3/2017 Päätoimittaja: Ekonomistit: Janne Ronkanen Tiina Helenius Janne Ronkanen Globaalit kasvuodotukset
Markkinakatsaus. Viikko 25/2018 Kaupan jännitteistä lisähuolta Kiinan kasvunäkymille
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 25/2018 Kaupan jännitteistä lisähuolta Kiinan kasvunäkymille Markkinakatsaus jää kesätauolle ja ilmestyy
Markkinakatsaus. Viikko 23/2018 Italiassa rauhallisempaa, mutta kuinka kauan? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 23/2018 Italiassa rauhallisempaa, mutta kuinka kauan? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 5/2017. Fed pysyy varovaisena. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 5/2017 Fed pysyy varovaisena Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit Tiina Helenius Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 23/2017. Katseet Brittien parlamenttivaaleissa EKP tuskin vielä vihjailee kiristystarpeesta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 23/2017 Katseet Brittien parlamenttivaaleissa EKP tuskin vielä vihjailee kiristystarpeesta Päätoimittaja:
Markkinakatsaus Saksassa vahva pyrkimys välttää uudet vaalit
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 48/2017 Saksassa vahva pyrkimys välttää uudet vaalit Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 22/2018 Ei toistaiseksi syytä panikoida EM-turbulenssista
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 22/2018 Ei toistaiseksi syytä panikoida EM-turbulenssista Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 11/2017. USA:n kovat kasvuodotukset arveluttavat jo korkosijoittajia Italian pankkien murheet yhä ratkaisematta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 11/2017 USA:n kovat kasvuodotukset arveluttavat jo korkosijoittajia Italian pankkien murheet yhä ratkaisematta
Markkinakatsaus. Viikko 5/2018. Suomi nauttii yhä vahvasta kasvuvireestä EKP kantaa huolta valuutan vahvistumisesta
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 5/2018 Suomi nauttii yhä vahvasta kasvuvireestä EKP kantaa huolta valuutan vahvistumisesta Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 24/2018 Keskuspankit sijoittajien luupin alla. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 24/2018 Keskuspankit sijoittajien luupin alla Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 6/2018. Suhteelliset rahapolitiikkaodotukset heikon dollarin takana Herääkö palkkainflaatio vihdoin USA:ssa?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 6/2018 Suhteelliset rahapolitiikkaodotukset heikon dollarin takana Herääkö palkkainflaatio vihdoin
Markkinakatsaus. Viikko 25/2017. Katsauksia euroalueen, USA:n ja Kiinan talouksiin Fed aloittaa tänä vuonna taseensa pienentämisen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 25/2017 Katsauksia euroalueen, USA:n ja Kiinan talouksiin Fed aloittaa tänä vuonna taseensa pienentämisen
Markkinakatsaus. Viikko 10/2017. Yellen indikoi Fedin nostavan korkoa maaliskuussa Hollannin vaalit antavat suuntaa Ranskan vaaleille
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 10/2017 Yellen indikoi Fedin nostavan korkoa maaliskuussa Hollannin vaalit antavat suuntaa Ranskan
Markkinakatsaus. Viikko 42/2017. Maailmantalouden kasvu pirteää, mutta horisontissa pilviä Kenestä Fedin seuraava pääjohtaja?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 42/2017 Maailmantalouden kasvu pirteää, mutta horisontissa pilviä Kenestä Fedin seuraava pääjohtaja?
Markkinakatsaus. Viikko 34/2017. Syksyllä fokus inflaatioon, vaikka politiikka pysyy otsikoissa Fed ilmoittanee syyskuussa taseen pienentämisestä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 34/2017 Syksyllä fokus inflaatioon, vaikka politiikka pysyy otsikoissa Fed ilmoittanee syyskuussa taseen
Markkinakatsaus. Viikko 9/2018. Euroalueen tähtihetki on tässä ja nyt! Korkomarkkinan fokus edelleen USA:n inflaatiossa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 9/2018 Euroalueen tähtihetki on tässä ja nyt! Korkomarkkinan fokus edelleen USA:n inflaatiossa Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 24/2017. Vaalit mutkisti brittipolitiikkaa entisestään Fedin koronnosto näyttää varmalta, katseet loppuvuodessa ja taseessa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 24/2017 Vaalit mutkisti brittipolitiikkaa entisestään Fedin koronnosto näyttää varmalta, katseet loppuvuodessa
Fedillä ei suurta taseen supistamistarvetta Ranskalta EU-myönteinen vaalitulos USA:n työmarkkinat tukevat Fedin koronnostoa kesäkuussa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 19/2017 Fedillä ei suurta taseen supistamistarvetta Ranskalta EU-myönteinen vaalitulos USA:n työmarkkinat
Markkinakatsaus. Viikko 16/2018. Ruotsissa asuntojen hinnat vakaantuivat maaliskuussa Inflaatiomysteeristä rahateorian opein
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 16/2018 Ruotsissa asuntojen hinnat vakaantuivat maaliskuussa Inflaatiomysteeristä rahateorian opein
Markkinakatsaus. Viikko 4/2018. Vuoden keskeinen riski on odotettua nopeampi inflaatio. Katsaus maailmantalouden näkymiin
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 4/2018 Katsaus maailmantalouden näkymiin Vuoden keskeinen riski on odotettua nopeampi inflaatio Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 13/2017. Miksi USA:n dollari on heikentynyt maaliskuussa Riksbanken luopunee määräelvytyksestä kesäkuussa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 13/2017 Miksi USA:n dollari on heikentynyt maaliskuussa Riksbanken luopunee määräelvytyksestä kesäkuussa
Markkinakatsaus. Viikko 51/2017. Brexit neuvottelut siirtyvät kauppasuhteisiin Globaali talous noususuhdanteen huippuvaiheessa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 51/2017 Brexit neuvottelut siirtyvät kauppasuhteisiin Globaali talous noususuhdanteen huippuvaiheessa
Markkinakatsaus. Viikko 4/2017. Rajavero voisi olla USA:n kompromissiratkaisu Kiina, Trump ja valuutta juan uusi kohtalonyhteys?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 4/2017 Rajavero voisi olla USA:n kompromissiratkaisu Kiina, Trump ja valuutta juan uusi kohtalonyhteys?
Markkinakatsaus. Viikko 10/2018. Kauppasodan uhka varjostaa markkinatunnelmia Italian vaalitulos tietää haastavia hallitusneuvotteluja
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 10/2018 Kauppasodan uhka varjostaa markkinatunnelmia Italian vaalitulos tietää haastavia hallitusneuvotteluja
Makroennuste, tammikuu 2017
Yhteenveto Teema Makrostrategia Taloudet Sijoitusmarkkinat Makroennuste, tammikuu 2017 Politiikka keskiössä USA:ssa Trumpilla näytön paikka Euroalueen vuosi alkaa vahvoilla kasvunäkymillä Ekonomistit:
Makroennuste, helmikuu 2017
Yhteenveto Teema Makrostrategia Taloudet Sijoitusmarkkinat Makroennuste, helmikuu 2017 Näköpiirissä vellovaa kyytiä USA:n noususuhdanne tulossa hetkellisen piristymisen jälkeen päätepisteeseen EKP:lla
Markkinakatsaus. Viikko 47/2018 Öljyn hinnan lasku saattaa pian hidastaa inflaatiota
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 47/2018 Öljyn hinnan lasku saattaa pian hidastaa inflaatiota Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 18/2018. Globaali noususuhdanne osoittaa jo jäähtymisen merkkejä Suomen taloussuhdanne saa jatkoajan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 18/2018 Globaali noususuhdanne osoittaa jo jäähtymisen merkkejä Suomen taloussuhdanne saa jatkoajan
Markkinakatsaus. Viikko 49/2018 Lyhyt kertaus suhdannedynamiikasta. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 49/2018 Lyhyt kertaus suhdannedynamiikasta Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 42/2018 Kiistanalainen Italian budjetti EU:n syyniin. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 42/2018 Kiistanalainen Italian budjetti EU:n syyniin Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 21/2019 Hidas inflaatio ei enää anna sijaa Fedin koronnostoille
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 21/2019 Hidas inflaatio ei enää anna sijaa Fedin koronnostoille Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 39/2019. Fed-päättäjillä huomattava erimielisyys tulevista liikkeistä Ruotsin työttömyysasteen nousu antaa vääriä signaaleja
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 39/2019 Fed-päättäjillä huomattava erimielisyys tulevista liikkeistä Ruotsin työttömyysasteen nousu
Markkinakatsaus. Viikko 48/2018 Kuinka pitkään USA:n noususuhdanne voi jatkua?
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 48/2018 Kuinka pitkään USA:n noususuhdanne voi jatkua? Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 10/2019. EKP muuttaa pian ohjeistustaan koronnoston ajoituksesta Suomen BKT:n kasvu jäi viime vuonna 2,2 prosenttiin
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 10/2019 EKP muuttaa pian ohjeistustaan koronnoston ajoituksesta Suomen BKT:n kasvu jäi viime vuonna
Viikko 51/2018 Fedin koronnostotahti hidastuu ensi vuonna EKP ei tuonut yllätyksiä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 51/2018 Fedin koronnostotahti hidastuu ensi vuonna EKP ei tuonut yllätyksiä Markkinakatsaus ilmestyy
Markkinakatsaus. Viikko 38/2018 Kiina turvautuu elvytykseen kasvuhaasteiden edessä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 38/2018 Kiina turvautuu elvytykseen kasvuhaasteiden edessä Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Makroennuste, kesäkuu 2017
Yhteenveto Teema Makrostrategia Taloudet Sijoitusmarkkinat Makroennuste, kesäkuu 2017 Globaali noususuhdanne on kypsymässä USA:ssa taantuma edessä vuonna 2019 Euroopan kasvu piristyy tänä vuonna, mutta
Markkinakatsaus. Viikko 40/2019. Brexit-vääntö jälleen jatkuu Britannian parlamentissa. Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 40/2019 Brexit-vääntö jälleen jatkuu Britannian parlamentissa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Brexit-vääntö
Kiinan tasapainoilu kasvun ja velan välillä Saksan poliittinen kenttä fragmentoituu, Merkelillä edessä vaikeat hallitusneuvottelut
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 39/2017 Kiinan tasapainoilu kasvun ja velan välillä Saksan poliittinen kenttä fragmentoituu, Merkelillä
Makroennuste, huhtikuu 2017
Yhteenveto Teema Makrostrategia Taloudet Sijoitusmarkkinat Makroennuste, huhtikuu 2017 USA:n noususuhdanne vetelee pian viimeisiään Korkojen huiput jäävät tässä suhdanteessa matalalle tasolle Euroopan
Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin. Pasi Sorjonen
Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin Pasi Sorjonen 13.10.2014 Yhdysvallat jatkaa tukevassa nousussa euroalue kompuroi Tulevaa Yhdysvallat: Hyvä yleiskuva säilyy Euroalue: Teollisuuden heikkous voi painaa
Markkinakatsaus Fed yllätti korkomarkkinat varovaisuudellaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 13/2019 Fed yllätti korkomarkkinat varovaisuudellaan Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Viikko 38/2019. Fed laskemassa jälleen korkoa kasvuriskien varjolla EKP:lta uusia elvytystoimia laajalla rintamalla
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 38/2019 Fed laskemassa jälleen korkoa kasvuriskien varjolla EKP:lta uusia elvytystoimia laajalla rintamalla
Markkinakatsaus. Viikko 37/2018 EKP pysyy yhä odottavalla kannalla Riksbank siirsi jälleen eteenpäin koronnostoarviotaan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 37/2018 EKP pysyy yhä odottavalla kannalla Riksbank siirsi jälleen eteenpäin koronnostoarviotaan Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 36/2019 Kauppasota nakertaa Kiinan kasvua. Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 36/2019 Kauppasota nakertaa Kiinan kasvua Päätoimittaja: Janne Ronkanen Kauppasota nakertaa Kiinan
Markkinakatsaus. Viikko 36/2018 Ruotsin vaalien talousvaikutukset jäänevät pieniksi
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 36/2018 Ruotsin vaalien talousvaikutukset jäänevät pieniksi Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 37/2019 EKP painaa jälleen elvytysnappia. Päätoimittaja: Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 37/2019 EKP painaa jälleen elvytysnappia Päätoimittaja: Janne Ronkanen EKP painaa jälleen elvytysnappia
Markkinakatsaus. Viikko 3/2019 USA ja Kiina määrittävät vuoden alun makrokuvan
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 3/2019 USA ja Kiina määrittävät vuoden alun makrokuvan Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina
Markkinakatsaus. Joulukuu 2015
Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa
Markkinakatsaus. Viikko 7/2019. Määräelvytyksestä vetäytyminen tulee olemaan haasteellista
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 7/2019 Määräelvytyksestä vetäytyminen tulee olemaan haasteellista Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 41/2018 Lyhyt katsaus valuutta-ajureihin. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 41/2018 Lyhyt katsaus valuutta-ajureihin Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 22/2019 Miksi Ruotsin kruunu on niin heikko? Mayn ero lisää hieman sopimuksettoman brexitin riskiä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 22/2019 Miksi Ruotsin kruunu on niin heikko? Mayn ero lisää hieman sopimuksettoman brexitin riskiä
Markkinakatsaus. Viikko 8/2019. Euroalue tuskailee vaimeiden kasvunäkymien kanssa
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 8/2019 Euroalue tuskailee vaimeiden kasvunäkymien kanssa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 24/2019 EKP:n korkoelvytykselle ei näy loppua USA:n työmarkkinat kenties hiljalleen heikentymässä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 24/2019 EKP:n korkoelvytykselle ei näy loppua USA:n työmarkkinat kenties hiljalleen heikentymässä Päätoimittaja:
Markkinakatsaus. Viikko 15/2019. EUR/USD-kurssi lähellä pohjaansa. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 15/2019 EUR/USD-kurssi lähellä pohjaansa Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 34/2018 Katsaus kesän talousteemoihin. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 34/2018 Katsaus kesän talousteemoihin Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne
Markkinakatsaus. Viikko 50/2018. Muuttaako EKP viestintää talousnäkymien heikentyessä? Brexit-sopimuksen ratkaisun hetket käsillä
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 50/2018 Muuttaako EKP viestintää talousnäkymien heikentyessä? Brexit-sopimuksen ratkaisun hetket käsillä
Markkinakatsaus. Marraskuu 2015
Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi
Markkinakatsaus. Viikko 4/2019 EKP puun ja kuoren välissä. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 4/2019 EKP puun ja kuoren välissä Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Markkinakatsaus. Viikko 23/2019 Italian budjettivääntö jälleen pöydällä. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 23/2019 Italian budjettivääntö jälleen pöydällä Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Viikko 19/2019 Kiina globaalin talouden tienjakajana. Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius Janne Ronkanen
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 19/2019 Kiina globaalin talouden tienjakajana Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit: Tiina Helenius
Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018
Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -
Markkinakatsaus. Elokuu 2016
Markkinakatsaus Elokuu 2016 Talouskehitys Brexit -tulos yllätti finanssimarkkinat, mutta sen aiheuttama volatiliteetti markkinoilla jäi suhteellisen lyhytaikaiseksi IMF laski kuitenkin globaalia kasvuennustettaan
Markkinakatsaus. Viikko 44/2018 Euroalue jää kasvumittelössä selvästi USA:n taakse
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 44/2018 Euroalue jää kasvumittelössä selvästi USA:n taakse Päätoimittaja: Janne Ronkanen Ekonomistit:
Markkinakatsaus. Viikko 25/2019 Kauppakonfliktin leimahtaminen uhkaa globaalia kasvua
Viikon makroteemat Tilastojulkaisut Viikon kalenteri Ennusteet Vastuunrajoitus Markkinakatsaus Viikko 25/2019 Kauppakonfliktin leimahtaminen uhkaa globaalia kasvua Markkinakatsaus ilmestyy seuraavan kerran