Sulkasääsken toukkien runsaus Kaukjärvessä kesällä 2014

Transkriptio

1 Sulkasääsken toukkien runsaus Kaukjärvessä kesällä 214 Tommi Malinen Mika Vinni Helsingin yliopisto ympäristötieteiden laitos Sisällysluettelo 1. Johdanto Aineisto ja menetelmät Tulokset Lämpötila, happipitoisuus ja näkösyvyys Sulkasääsken toukkien esiintyminen Sulkasääsken toukkien tiheys Sulkasääsken toukkien kokojakaumat Pohjaeläimet ja sedimentin sulkasääsken Muita havaintoja Tulosten tarkastelu ja johtopäätökset Lähdeluettelo..14

2 1. Johdanto Rehevä ja savisamea Tammelan Kaukjärvi on jo pitkään kärsinyt tyypillisistä rehevyyshaitoista, kuten sinilevien massaesiintymistä ja alusveden vähähappisuudesta (Nyholm ym. 23, Mäkelä 24). Järven ulkoinen ravinnekuormitus on suuri ja alusveden hapettomuus johtaa fosforin liukenemiseen sedimentistä takaisin veteen. Lisäksi järvialtaan muodon ja syvyyssuhteiden perusteella voidaan olettaa, että tuulen aiheuttama resuspensio on myös merkittävä sisäisen kuormituksen lähde (Niemistö 28). Myös Kaukjärven ravintoverkon rakenne saattaa voimistaa sinileväkukintoja. Syvännealueella on nimittäin esiintynyt erittäin runsaasti sulkasääsken toukkia (Malinen ym. 28). Tiheä sulkasääskikanta voi voimistaa sinileväkukintoja, koska se pitää etenkin sinileviä tehokkaimmin syövien suurikokoisten vesikirppujen määrän vähäisenä (Liljendahl-Nurminen ym. 23 ja 2). Sisäistä kuormitusta on pyritty vähentämään alusveden hapetuksella, joka aloitettiin kesällä 21 Nokkamäen syvänteellä. Yhdellä laitteella toteutettu päällysveden pumppaaminen alusveteen on pitänyt happitilanteen hyvänä hapettimen läheisyydessä, mutta koko syvännealueen alusvettä yksi laite ei riitä hapettamaan. Yleisesti ottaen happitilanteen parantuminen heikentää sulkasääsken elinmahdollisuuksia, koska käyttävät vähähappista vesikerrosta suojapaikkana kalojen saalistusta vastaan. Kaukjärvellä sulkasääsken toukkien runsaus perustuu kuitenkin myös veden sameuteen muutaman metrin syvyydeltä alkava pimeys tarjoaa sulkasääskille lähes yhtä hyvän suojapaikan kuin vähähappinen vesi. Näin ollen on vaikea sanoa, vaikuttaako hapetus järven sulkasääskikantaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli arvioida Kaukjärven sulkasääskikannan runsaus ja esiintymisalue kesällä 214 alueellisesti kattavalla otannalla. Tuloksia vertaillaan ennen hapetusta tehdyn sulkasääskitutkimuksen tuloksiin (Malinen ym. 28). Aineiston perusteella arvioidaan Kaukjärven kunnostusmahdollisuuksia. Tutkimus kuuluu Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamaan Tammelan järvien ja kalaston tutkimus ja kunnostus -hankkeeseen. 2. Aineisto ja menetelmät Sulkasääsken toukkien esiintymisaluetta ja vertikaalijakaumaa arvioitiin kaikuluotauksella. Kaukjärvelle sijoitettiin neljä linjaa (kuva1), joilla kaikuluodattiin SIMRAD EY- -tutkimuskaikuluotaimella 3. kesäkuuta 214. Kaikuluotain oli varustettu lohkokeilaisella ES12-7C -anturilla, jonka lähettämän äänen taajuus on 12 khz ja äänikeilan avautumiskulma 7 o (-3 db tasolle). Vuoden 27 sulkasääskitutkimus tehtiin samalla laitteistolla. Kaikuluotausaineisto tallennettiin tietokoneen kovalevylle, josta se myöhemmin analysoitiin käyttäen EP-ohjelmaa. Sulkasääsken toukkien horisontaalisuuntaista esiintymisaluetta ja vertikaalijakaumaa arvioitiin kaikuluotauskuvista. Sulkasääsken toukkien runsautta arvioitiin järven syvyysvyöhykkeet kattavalla planktonhaavi- ja pohjanoudinnäytteillä välittömästi kaikuluotauksen jälkeen. Otanta toteutettiin ositettuna siten, että järvi jaettiin kuuteen ositteeseen: 1) 1,-3 m syvät alueet käsittäen kuitenkin myös hieman yli 3 m syvät alueet matalalla länsialtaalla, 2) länsipään syvänne (yli 3 m), 3) itäsyvänteen 3-,9 m syvä alue, 4) itäsyvänteen 6-9,9 m syvä alue, ) itäsyvänteen 1-14,9 m syvä alue ja 6) itäsyvänteen yli 14,9 m syvä alue. Pisteet sijoitettiin kartalle piirretyn ruudukon mukaan siten, että näytepiste sijaitsi ruudun keskellä. Matalilla alueilla käytettiin suurempaa ruudukkoa kuin syvännealueella. Näistä pisteistä arvottiin mukaan yhteensä 23 pistettä (kuva 2). Pisteiden määrä valittiin sellaiseksi, että näytteenotto saadaan toteutettua yhden päivän aikana. 2

3 Vesipatsaasta otettiin näyte planktonhaavilla (silmäkoko 183 mm, halkaisija cm) kokoomanäytteenä pohjasta pintaan. Sedimenttinäyte otettiin Ekman-pohjanoutimella (näyteala 231 cm 2 ). Sedimenttinäytteet seulottiin mm:n haavikankaan läpi. Sekä haavi- että sedimenttinäytteet pakastettiin ja analysoitiin myöhemmin laboratoriossa. Kaikista näytteistä laskettiin sulkasääsken toukkien ja koteloiden lukumäärä. Lisäksi mitattiin n. 2 yksilön pituus haavinäytteistä ja n. 1 yksilön pituus sedimenttinäytteestä toukkien pituusjakaumien ja keskipituuden määrittämiseksi. Kaukjärven toukkatiheys laskettiin yli 1, m syville alueille käyttäen ositetun otannan kaavoja (esim. Pahkinen & Lehtonen 1989, s ). Ositteina olivat edellä mainitut kuusi syvyysvyöhykettä. Arvioille laskettiin myös 9 %:n luottamusvälit Poisson-jakaumaan perustuen (Jolly & Hampton 199). Lisäksi tutkittiin toukkien runsauden kehitystä syvyyden muuttuessa hyödyntäen kaikkia näytepisteitä Nokkamäen syvänne Kuva 1. Kaikuluotauslinjojen sijainti Kaukjärvellä Yli 6 m syvät alueet on merkitty harmaalla. Karttaan on myös merkitty hapetuksen kohteena oleva Nokkamäen syvänne Kuva 2. Haavi- ja sedimenttinäytteiden sijainti Kaukjärvellä Yli 6 m syvät alueet on merkitty harmaalla. 3

4 3. Tulokset 3.1 Lämpötila, happipitoisuus ja näkösyvyys Tutkimuspäivänä veden lämpötila oli 14-1 C kolmen metrin syvyydelle asti (kuva 3). Tämän jälkeen lämpötila laski n. astetta kolmen metrin matkalla ollen 6 m syvyydessä enää 8,9 C. pohjan lähellä, 19 m syvyydessä lämpötila oli,1 C. Happipitoisuus oli korkea koko vesipatsaassa. Se laski hieman 1 m syvyydeltä alkaen mutta oli vielä 7,2 mg/l 19 m syvyydessä. Näkösyvyys oli 3 cm Secchi-levyllä mitattuna. Happi (mg/l), lämpötila ( C) Syvyys (m) happi lämpötila Kuva 3. Kaukjärven pääsyvänteen happi- ja lämpötilaprofiilit 3. kesäkuuta Sulkasääsken toukkien esiintyminen Sulkasääsken toukkia esiintyi vesipatsaassa 4 m syvyydeltä alkaen pohjaan asti (kuvat 4-7). Suurimmillaan niiden tiheys oli heti esiintymiskerroksen yläreunan tuntumassa, 4,-7 m syvyydellä. Esiintymiskerroksen yläraja oli varsin samanlainen koko järven alueella, ja kaikuluotauskuvien perusteella voidaan päätellä, että Kaukjärven vesipatsaassa esiintyy sulkasääsken toukkia yli 4 m syvillä alueilla. Horisontaalisuunnassa kuitenkin esiintyi tiheydessä huomattavaa vaihtelua (kuva ), mikä korostaa kattavan näytteenoton tärkeyttä. Kesäkuussa 27 toukkia esiintyi ylempänä vesipatsaassa (n. 2, m syvyydeltä alkaen) kuin kesäkuussa 214 (kuva 8), mutta muuten esiintyminen oli samankaltaista. Todennäköisin selitys vuosien väliselle erolle on se, että vuoden 214 näytteenottopäivänä päällysvedessä esiintyi selvästi enemmän kaloja ja niitä oli myös hieman syvemmällä kuin vuoden 27 näytteenottopäivänä (kuva 8). Sulkasääsken aistivat kalojen läsnäolon ja esiintymiskerroksen yläraja asettuu kalojen esiintymiskerroksen alapuolelle. Vastaava ilmiö on havaittu esimerkiksi Hiidenvedellä (Malinen & Vinni 213). 4

5 Syvyys (m) Syvyys (m) Kuva 4. Kaikuluotauskuva Kaukjärveltä iltapäivällä (linja 4 kuvassa 1). Sulkasääsken toukkia esiintyy 4 m syvyydeltä alkaen pohjaan asti. Tiheydeltään suurimmat toukkakeskittymät näkyvät punaisena kun taas sininen edustaa alhaista tiheyttä Kuva. Kaikuluotauskuva Kaukjärveltä iltapäivällä (linja 3 kuvassa 1). Tiheydeltään suurimmat toukkakeskittymät näkyvät punaisena kun taas sininen edustaa alhaista tiheyttä. 2 Syvyys (m) Kuva 6. Kaikuluotauskuva Kaukjärveltä iltapäivällä (linja 1 kuvassa 1). Tiheydeltään suurimmat toukkakeskittymät näkyvät punaisena ja sininen edustaa alhaisimpia tiheyksiä. Pinnan tuntumassa n. 3 metriin asti oleva kerros on aallokon aiheuttamaa häiriötä.

6 Syvyys (m) 1 Kuva 7. Kaikuluotauskuva Kaukjärveltä iltapäivällä (linja 2 kuvassa 1). Pohjan lähellä olevista kohteista ei voida varmuudella sanoa, ovatko ne sulkasääsken toukkia vai kaloja Kaikuintegraali (s a, m 2 /ha) Kaikuintegraali (s a, m 2 /ha),1,2,3,1,2,3 1 1 Syvyys (m) 2 3 kaloja Syvyys (m) 2 3 kaloja 4 sulkasääsken toukkia 4 sulkasääsken toukkia Kuva 8. Kalojen ja sulkasääsken toukkien vertikaalijakaumat Kaukjärven yli 6 m syvien alueiden pintakerroksessa. Kaikuintegraali on suoraan verrannollinen kala- ja sulkasääskitiheyteen. kaikuluotaimen pintakatvealue on merkitty harmaalla. 3.3 Sulkasääsken toukkien tiheys Kaukjärven yli 1, m syvien alueiden toukkatiheys oli n. 66 yks./m 2 (kuva 9). Arvion 9 %:n luottamusvälit olivat yks./m 2. Tiheys oli suunnilleen yhtä suuri kuin kesäkuussa 27. Yli 6 m syvillä alueilla toukkatiheys oli n. 22 yks./m 2 (lv:t yks/m 2 ). Kaukjärven yli 6 m syvien alueiden sulkasääskitiheys on erityisen suuri verrattuna muihin tutkittuihin sulkasääskijärviin (kuva 1). Toisaalta Kaukjärven syvänne on melko pieni, ja yli 1, m syville alueille laskettu toukkatiheys on suunnilleen samaa tasoa kuin esimerkiksi Hiidenvedellä. Jos oletetaan, että Kaukjärven alle 1, m syvillä alueilla ei ole lainkaan sulkasääsken toukkia, saadaan niiden kannan kooksi n. 1,2 miljardia yksilöä. Luku kuulostaa suurelta, mutta esimerkiksi pinta-alaltaan paljon suuremman Vanajanselän toukkapopulaation koko oli n. 32, miljardia yksilöä kesäkuussa 213 (Malinen ym. 214). Kesäkuussa 214 sulkasääsken toukkien koteloiden eli pupien osuus kaikista sulkasääskistä oli 8,4 %, joka oli suunnilleen yhtä suuri kuin vuonna 27. Melko suuri pupien osuus kertoo lähestyvästä kuoriutumisesta ja siitä, että osa toukista on jo saattanut kuoriutua. Tämä johtaisi tiheyden aliarviointiin. Toisaalta vuosien 27 ja 214 tiheysarvioita voidaan tässä suhteessa pitää varsin vertailu- 6

7 kelpoisina. Vesipatsaassa oli 26 % ja sedimentissä 74 % kaikista sulkasääsken toukista. Vuonna 27 vastaavat luvut olivat 33 % ja 67 %. Kaikki havaitut olivat viimeisen, IV-vaiheen toukkia. Pupia esiintyi ainoastaan vesipatsaassa. Tiheys (yks./m 2 ) Kuva 9. Sulkasääsken toukkien tiheys 9 %:n luottamusväleineen Kaukjärven yli 1, m syvillä alueilla kesäkuun alussa 27 ja 214. Tiheys (yks./m 2 ) Kaukjärvi 214 Hunttijärvi (Mäntsälä) Kirkkojärvi (Somero) Säyhtee (Artjärvi) Hiidenvesi Kytäjärvi, Hyvinkää Lotilanjärvi, Valkeakoski Sahajärvi (Mäntsälä) Mustialanlammi (Tammela) Lohjanjärvi, Maikkalanselkä Vanajanselkä Lohjanjärvi, Isoselkä Averia (Vihti) Lohjanjärvi, Karjalohjanselkä Kuva 1. Sulkasääsken toukkien tiheys eräiden järvien yli 6 m syvillä alueilla. Kuvaan on otettu mukaan Helsingin yliopiston tutkimushankkeessa vuosina tutkitut järvet. Hiidenveden tiheysarvo on keskiarvo kuudelta vuodelta, muiden järvien arvot ovat peräisin yhdeltä vuodelta. Kaikki tutkimukset on tehty alueellisesti kattavalla otannalla ja alkukesällä ennen toukkien kuoriutumista, joten ne ovat vertailukelpoisia. 7

8 3.4 Sulkasääsken toukkien kokojakaumat Sulkasääsken toukkien pituusjakaumat olivat yksihuippuisia (kuva 11), joten Kaukjärven sulkasääskillä on ainakin vuonna 213 ollut vain yksi lisääntymisjakso. Näin ollen sulkasääsken elinkierto kestää Suomen järville tyypilliseen tapaan noin vuoden. Sulkasääsken toukkien keskipituus oli vesipatsaassa 9,7 mm ja sedimentissä 8,86 mm. Vesipatsaan olivat yhtä pitkiä mutta sedimentin lyhyempiä kuin vuonna 27 (kuva 12). Vuonna 27 Kaukjärven sedimentin sulkasääsken olivat vain hiukan lyhyempiä kuin rehevissä ja savisameissa järvissä yleensä, mutta 214 ne olivat selvästi lyhyempiä ja niiden keskipituus oli samansuuruinen humusjärvissä havaittujen arvojen kanssa (kuva 13). Kovin merkittävästä asiasta ei kuitenkaan liene kysymys, koska toukkien keskipaino (2,96 mg) oli kuitenkin suunnilleen yhtä suuri kuin Hiidenveden sedimentissä kesäkuussa 213 (Vinni, M., julkaisematon aineisto). 3. Pohjaeläimet ja sedimentin sulkasääsken Sulkasääsken toukkien lisäksi Kaukjärven sedimentissä esiintyi runsaasti ainoastaan surviaissääsken toukkia, joiden tiheys oli n. 6 yks./m 2 yli 1, m syvillä alueilla (kuvat 14 ja 1). Arvion 9 %:n luottamusvälit olivat yks./m 2. Harvasukasmatojen tiheys oli n. 2 yks./m 2 (lv:t 2-73 yks./m 2 ) ja polttiaisten toukkien tiheys alle 1 yks./m 2. Muita pohjaeläimiä ei näytteistä tavattu. Kaukjärven pohjaeläinyhteisö on edelleen hyvin yksipuolinen ja Mettisen (1998) luokituksen mukaan järkkynyt. Positiivisena voidaan kuitenkin pitää sitä, että surviaissääsken toukkien tiheys oli kasvanut vuoteen 27 verrattuna (kuva 1). Yli 1, m syvillä alueilla niitä oli jo enemmän kuin sulkasääsken toukkia. Vuosien 27 ja 214 välinen ero on myös tilastollisesti merkitsevä, koska 9 %:n luottamusvälit eivät olleet päällekkäisiä (p <,). Surviaissääskien tiheyden kasvun voisi ajatella selittyvän Nokkamäen syvänteen hapetuksella, mutta syvyysvyöhykkeittäisen tarkastelun perusteella tästä ei ole kysymys. Surviaissääsken toukkien tiheys on nimittäin kasvanut selvästi ainoastaan alle m syvillä alueilla (kuva 16), joilla kesäaikaista hapenpuutetta on tuskin esiintynytkään. Kaukjärven pohjaeläinbiomassa-arviossa matalien alueiden surviaissääskien runsastuminen ei juuri näy. Kesäkuussa 214 kaikkien pohjaeläinten biomassa oli n. 2,4 g/m 2 yli 1, m syvillä alueilla. Vastaava arvio oli vuonna 27 n. 2,1 g/m 2. Biomassan pieni kasvu selittyy surviaissääsken toukkien pienellä koolla. Niiden keskipaino oli ainoastaan n. 1,83 mg. Vastaavissa tutkimuksissa surviaissääsken toukkien keskipainot olivat 9,7 mg Vanajanselällä ja 3,9 mg Hiidenvedellä (Malinen ym. 214 ja julkaisematon aineisto). Surviaissääskibiomassa oli Kaukjärven yli 1, m syvillä alueilla n. 1,1 g/m 2 ja yli 6 m syvillä alueilla ainoastaan n.,37 g/m 2, mikä on hyvin alhainen verrattuna muihin reheviin järviin. Esmerkiksi Vanajanselällä vastaava surviaissääskibiomassa oli 4 g/m 2 (Malinen ym. 214) ja Hiidenvedellä 1,6 g/m 2 (julkaisematon aineisto). Alhaista happipitoisuutta kestävien sulkasääsken toukkien ylivalta on erityisen korostunut yli 1 m syvillä alueilla (kuva 17). Huomionarvoista on lisäksi se, että länsipään syvänteen pisteillä (,3 m ja 9,2 m syvät pisteet) surviaissääsken toukkia ei ollut lainkaan. Ilmeisesti tämän pikkusyvänteen happitilanne on erityisen huono. Tämän syvänteen pinta-ala on kuitenkin niin pieni, että sen happivajauksella on tuskin mitään merkitystä koko järven mittakaavassa. 8

9 3 vesipatsas n=214 Lukumäärä Pituus (mm) 1 sedimentti n=116 Lukumäärä Kuva 11. Sulkasääsken toukkien pituusjakaumat Kaukjärven vesipatsaassa ja sedimentissä 3. kesäkuuta 214. Pituus (mm) Pituus (mm) 1 9, 9 8, Kuva 12. Sulkasääsken toukkien keskipituus 9 %:n luottamusväleineen Kaukjärven vesipatsaassa ja sedimentissä vuosien 27 ja 214 kesäkuussa. Vesipatsas Sedimentti

10 Keskipituus (mm) Kytäjärvi Kirkkojärvi Hiidenvesi Kaukjärvi 27 Rehevät ja savisameat järvet Kaukjärvi 214 Pannujärvi Alajärvi Lotilanjärvi Piilolammi Humusjärvet Kuva 13. Sulkasääsken toukkien keskipituus 9 %:n luottamusväleineen eräiden järvien sedimentissä. Kaikki tutkimukset on tehty alkukesällä ennen kuoriutumista, joten ne ovat vertailukelpoisia. Tiheys (yks./m 2 ) sulkasääsken surviaissääsken harvasukamadot muut Kuva 14. Keskimääräiset pohjaeläintiheydet Kaukjärven yli 1, m syvien alueiden sedimentissä kesäkuun alussa 27 ja Muita havaintoja Nostohaavinäytteistä löytyi sulkasääsken toukkien lisäksi kolme okakatkaa. Kaksi yksilöä löytyi 6,6 m syvältä ja yksi 8, m syvältä näytepisteeltä. Sedimenttinäytteistä ei löytynyt katkoja. Vuoden 27 haavinäytteistä löytyi ainoastaan yksi okakatka. Näin pienistä arvoista ei voi tehdä muuta päätelmää kuin sen, että kanta on edelleen hyvin harva. 1

11 Tiheys (yks./m 2 ) Sulkasääsken Surviaissääsken 27 Sulkasääsken Surviaissääsken 214 Kuva 1. Sulkasääsken ja surviaissääsken toukkien tiheydet 9 %:n luottamusväleineen Kaukjärven yli 1, m syvillä alueiden sedimentissä kesäkuun alussa 27 ja 214. Tiheys (yks./m 2 ) sulkasääsken surviaissääsken harvasukamadot muut alle m syvät pisteet yli m syvät pisteet alle m syvät pisteet yli m syvät pisteet Kuva 16. Kaukjärven 1,- m ja yli m syvien alueiden pohjaeläintiheydet kesäkuun alussa 27 ja

12 8 Tiheys (yks./m 2 ) surviaissääsken sulkasääsken Syvyys (m) Kuva 17. Surviaissääsken ja sulkasääsken toukkien tiheydet Kaukjärven sedimentissä eri syvyisillä näytepisteillä kesäkuun alussa 214. Länsipään syvänteen kahden näytepisteen surviaissääskitiheys on esitetty mustalla värillä. 4. Tulosten tarkastelu ja johtopäätökset Nokkamäen syvänteen hapetuksen ei havaittu vähentäneen Kaukjärven sulkasääskitiheyttä. Järvessä esiintyy edelleen niin runsaasti sulkasääsken toukkia, että niillä täytyy olla voimakas vaikutus ravintoverkossa. Todennäköisesti sulkasääsken toukkien saalistus rajoittaa kasviplanktonia tehokkaasti syövien suurikokoisten vesikirppujen runsautta, mikä voi aiheuttaa tai voimistaa sinileväkukintoja. Sulkasääsken toukkien runsaus perustuu samean veden tuomaan turvaan kalojen saalistusta vastaan. Koska Kaukjärveltä puuttuu sulkasääsken toukkia tehokkaasti hämärässä syövä kalalaji, kuten kuore (Horppila ym. 24), ovat turvassa saalistukselta jo muutaman metrin syvyydeltä alkaen. Järven ulappa-alueen kalabiomassa oli ainakin kesällä 27 alhainen ja valtaosan kalastosta muodostivat pintakerroksessa esiintyneet ahvenen- ja kuhanpoikaset (Malinen ym. 28). Vuoden 213 verkkokoekalastuksissa saatiin ulapan pintakerroksesta runsaasti särkeä ja pasuria (Ala-Opas & Ruuhijärvi 214). Muiden järvien havaintojen perusteella on mahdollista, että nämä kalalajit eivät pysty säätelemään tehokkaasti sulkasääskikannan runsautta (esim. Vinni ym. 2, Salonen 24, Malinen ym. 26). Hoitokalastus ei sovellu Kaukjärven kunnostukseen, koska sulkasääsken säätelevät kaloja tehokkaammin eläinplanktonin runsautta. Näin ollen kalojen poistolla ei saavutettaisi merkittävää eläinplanktonin runsastumista. Lisäksi kalojen vähentyessä saattaisivat sulkasääsket runsastua enti- 12

13 sestään. Vaikka Kaukjärven nykyiset kalalajit eivät käyttäisikään toukkia ravintonaan, ne rajoittavat silti toukkien esiintymistä. Tämä havaittiin myös Kaukjärven kaikuluotausainestossa, kun runsaampana ja syvemmällä esiintyneet kalat olivat pakottaneet sulkasääsken syvemmälle kesäkuussa 214. Tämä on merkittävä asia sulkasääskikannalle, koska se rajoittaa toukkien ravinnonottoa juuri siinä vesikerroksessa (eli pintakerroksessa), jossa eläinplanktonbiomassa on tyypillisesti suurimmillaan savisameissa järvissä. Näin ollen hoitokalastuksella voitaisiin jopa suurentaa eläinplanktoniin kohdistuvaa saalistusta ja heikentää järven tilaa entisestään. Valuma-alueen vesiensuojelutoimenpiteet ovat ensisijainen keino sulkasääskiongelman helpottamiseksi. Erityisesti savisameutta pahentavan kiintoainekuormituksen vähentäminen heikentäisi sulkasääsken toukkien elinmahdollisuuksia. Hiidenvedellä on havaittu veden vähäisenkin kirkastumisen aiheuttavan toukkien siirtymistä syvemmälle (Malinen & Vinni 213). Tämä heikentäisi toukkien ravinnonsaantimahdollisuuksia alentaen sulkasääskitiheyttä pitkällä tähtäimellä. Lisäksi sulkasääsken toukkien määrää saattaisi olla mahdollista vähentää kotiuttamalla toukkia syövä kuore Kaukjärven kalastoon. Todennäköisesti kuore on alun perin esiintynyt Kaukjärvessä, mutta se lienee kadonnut heikon kesäaikaisen happitilanteen takia. Nokkamäen syvänteen hapetus todennäköisesti riittäisi säilyttämään kuorekannan, jos sen uudelleenkotiuttaminen onnistuisi. Tällainen, vajaatehoinen hapetus vain ajoittain ja yhdessä syvänteessä on itse asiassa kuoreelle aivan optimaalista, koska tehokkaampi hapetus saattaisi nostaa alusveden lämpötilan kuoreelle liian korkeaksi (Malinen ym. 24). Kuorekanta säätelisi sulkasääsken toukkien runsautta syömällä toukkia ja toisaalta rajoittamalla toukkien esiintymistä nykyistä syvempiin vesikerroksiin. Kokonaan sulkasääsket eivät kuitenkaan kuoreen ansiosta katoaisi. Vastaavista tapauksista ei ole vielä kokemuksia, joten kuoreen palauttamisen vaikutuksen voimakkuutta on mahdotonta ennustaa. Ennen päätöksentekoa kannattaisi kuitenkin selvittää, missä määrin Kaukjärven nykyiset kalalajit käyttävät sulkasääsken toukkia ravintonaan. Ravintoselvitys olisi hyvä uusia muutaman vuoden kuluttua, jos kuorekanta saadaan kotiutettua. Paitsi järven tilan kannalta, kuorekannasta olisi hyötyä myös kuhalle. Kuore on sille arvokas ravintokala ja kuhan heikonpuoleinen kasvunopeus (Ala-Opas 24) saattaisi kohentua. Sulkasääsken syöjänä kuore myös kanavoisi järven tuotantoa nykyistä enemmän kuhaan. Nykytilassa vain pieni osa ulappa-alueen planktontuotannosta päätyy kalantuotannoksi. Suurin osa katoaa järven ravintoverkosta sulkasääsken toukkien kuoriutuessa. Näkemys siitä, että sulkasääsken vaikuttavat eläinplanktonin kautta kasviplanktoniin ja siten sinileväkukintoihin, perustuu muilla järvillä tehtyihin havaintoihin (esim. Liljendahl-Nurminen ym. 23 ja 2). Tiedot Kaukjärven eläinplanktonista ovat niukat, mutta vuosina 21 ja 22 havaittu vesikirppujen pieni osuus (Mäkelä 24) viittaa voimakkaaseen kala- tai sulkasääskipredaatioon. Jos sulkasääsken merkitystä Kaukjärven ravintoverkossa halutaan tarkemmin arvioida, tulisi ainakin yhtenä kesänä selvittää eläinplanktonyhteisön ja sulkasääskikannan kesäaikainen kehitys riittävän tiheävälisellä näytteenotolla (2-3 viikon välein). Kaukjärven pohjaeläinyhteisö on erittäin yksipuolinen ja biomassa hyvin pieni. Kalojen ravinnon kannalta järven pohjaeläinvarat ovat heikot. Sulkasääsken ovat sedimentistä vaikeasti hyödynnettävissä ja surviaissääsken toukkien biomassa on poikkeuksellisen alhainen. Muita pohjaeläimiä esiintyi yli 1, m syvillä alueilla merkityksettömän vähän. Rantavyöhykkeen pohjaeläimistö lienee monipuolisempi, mutta sitä ei tässä hankkeessa tutkittu. Vaikka Nokkamäen syvänteen hapetus ei näkynyt vielä pohjaeläinyhteisössä, on sillä kuitenkin todennäköisesti suotuisa vaikutus pohjaeläimiin pitkällä tähtäimellä. Samoin hapetus saattaa olla hyödyllistä Kaukjärven harvalle okakatkapopulaatiolle. Okakatka vaatii viileää ja hapekasta vettä, ja lämpiminä kesinä sille sopiva 13

14 vesikerros kutistuisi lähes olemattomiin ilman hapetusta. Okakatkan runsastuminen olisi kalantuotannon kannalta positiivista, koska se on hyvää ravintoa mm. ahvenelle ja muikulle. Lähdeluettelo Ala-Opas, P. 24: Maa- ja metsätalouden vesistövaikutusten kokonaisvaltainen hallinta ja valumaaluetaseen soveltaminen Kalatutkimukset. Lammin Biologinen asema. Moniste, 2 s. Ala-Opas, P. & Ruuhijärvi, J. 214: Tammelan Kaukjärven, Pehkijärven, Oksjärven, Ruostejärven ja Liesjärven koekalastukset v Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evo. Tutkimusraportti. 18 s. Horppila, J., Liljendahl-Nurminen, A. & Malinen, T. 24: Effects of clay turbidity and light on the predator-prey interaction between smelts and chaoborids. Can. J. Fish. Aquat. Sci. 61: Jolly, G. M. & Hampton, I. 199: Some problems in the statistical design and analysis of acoustic surveys to assess fish biomass. Rapp. P.-v Réun. Cons. int. Explor. Mer. 189: Liljendahl-Nurminen, A., Horppila, J., Malinen, T., Eloranta, P., Vinni, M., Alajärvi, E., & Valtonen, S. 23: The supremacy of invertebrate predators over fish factors behind the unconventional seasonal dynamics of cladocerans in Lake Hiidenvesi. Arch. Hydrobiol. 18: Liljendahl-Nurminen, A., Horppila, J., Eloranta, P., Valtonen, S., Peckan-Hekim, Z. 2: Searching for the missing peak an enclosure study on seasonal succession of cladocerans in Lake Hiidenvesi. Arch. Hydrobiol. Spec. Issues Advanc. Limnol. 9: Malinen, T., Tuomaala, A. & Pekcan-Hekim, Z. 24: Tuusulanjärven ulappa-alueen kalatiheys ja -biomassa vuosina 2-23 kaikuluotauksella ja koetroolauksella arvioituna. Julkaisussa: Olin, M. & Ruuhijärvi, J. (toim.): Tuusulanjärven ja Rusutjärven ravintoketjukunnostuksen kalatutkimuksia vuosina Kala- ja Riistaraportteja 324. Malinen, T., Tuomaala, A., Vinni, M., Vesala, S., Horppila, J., Niemistö, J., Ruuhijärvi, J., Pekcan-Hekim, Z. ja Ojala, T. 26: Jokioisten Rehtijärven kalasto vuonna 2. Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos. Tutkimusraportti. 23 s. Malinen, T. & Vinni, M. 213: Sulkasääsken runsaus Hiidenvedellä vuonna 213. Tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos. 8 s. Malinen, T., Vinni, M. & Antti-Poika, P. 28: Kaukjärven kalojen sekä sulkasääsken toukkien ja muiden pohjaeläinten runsaus vuonna 27. Tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos. 17 s. Malinen, T., Vinni, M. & Iso-Tuisku, J. 214: Sulkasääsken toukkien runsaus Vanajanselällä kesällä 213. Tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos. 14 s. Mettinen, A. 1998: Lohjanjärven yhteistarkkailun pohjaeläintutkimus vuodelta Julkaisu 79, Länsi- Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. 28 s. Mäkelä, S. 24: Tammelan Kaukjärven, Mustialanlammen, Kuivajärven ja Pyhäjärven tila ja veden laatu Kaukjärven, Kuivajärven ja Pyhäjärven kunnostustoimenpide-ehdotuksia. Niemistö, J. 28: Sediment resuspension as a water quality regulator in lakes. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos. 47 s. Nyholm, A.-M., Jansson, H, Puronummi, N., Nyholm, R., Ala-Opas, P., Hakala, I., Huitu, E., Mäkelä, S., Tulonen, T. ja Arvola, L. 23: Valuma-alueen ja vesistön välisen vuorovaikutuksen arviointi. Maa- ja elintarviketalous s. Pahkinen E. & Lehtonen, R. 1989: Otanta-asetelmat ja tilastollinen analyysi. Gaudeamus. Helsinki, s. Salonen, M. 24: Kalojen ravinnonkäyttö ja sulkasääsken toukan (Chaoborus flavicans (Meigen)) merkitys kalojen ravintokohteena Hiidenvedellä. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos/ limnologia. 47 s. Vinni, M., Horppila, J., Olin, M., Ruuhijärvi, J. & Nyberg, K. 2: The food, growth and abundance of five co-existing cyprinids in lake basins of different morphometry and water quality. Aquatic Ecology 34: