Kalayhteisö sulkasääskikannan säätelijänä Kaukjärvessä

Transkriptio

1 Kalayhteisö sulkasääskikannan säätelijänä Kaukjärvessä Tutkimusraportti Tommi Malinen ja Mika Vinni Helsingin yliopisto ympäristötieteiden laitos 1. Johdanto Pahoin rehevöityneen Tammelan Kaukjärven sulkasääskikanta on poikkeuksellisen runsas (Malinen ym. 28, Malinen & Vinni 214). Sulkasääsken toukat syövät tehokkaasti eläinplanktonia (Liljendahl-Nurminen ym. 23), jolloin eläinplanktonin kyky säädellä kasviplanktonia heikkenee. Tämä saattaa aiheuttaa tai voimistaa sinileväkukintoja. Sulkasääsken toukkien runsaus Kaukjärvessä perustuu savisamean veden tuomaan suojaan kalojen saalistukselta. Vaikka alusveden vähähappisuus suosii sulkasääskeä, näyttäisi Kaukjärvellä pelkkä veden sameus riittävän ylläpitämään runsasta sukasääskikantaa (Malinen & Vinni 214). Kaukjärven kalastossa vallitsevat särkikalat sekä pienet ahvenet ja kuhat (Malinen ym. 28, Ala-Opas & Ruuhijärvi 214). Kalaston rakenne ja tiedot muiden järvien kalaston ravinnosta ovat herättäneet epäilyksen siitä, että järven kalat käyttävät sulkasääsken toukkia ravintonaan vain vähän eivätkä siten säätele tehokkaasti sulkasääskikannan runsautta. Esimerkiksi toukkia hanakasti syövä kuore (Horppila ym. 24) on taantunut Kaukjärvellä voimakkaasti. Kaukjärven kalojen ravintoa ei kuitenkaan ole toistaiseksi tutkittu. Tässä tutkimuksessa selvitetään Kaukjärvessä nykyisin runsaana esiintyvien kalalajien ravinnonkäyttöä heinä-syyskuussa 214. Erityistä huomiota kiinnitettiin siihen, missä määrin eri kalalajit käyttävät sulkasääsken toukkia ravintonaan. Tulosten perusteella arvioidaan Kaukjärven kunnostamismahdollisuuksia. Erityisesti pohditaan kuoreen palauttamisen tai kannan voimistamisen mahdollisuuksia Kaukjärven tilan kohentamisessa. 2. Aineisto ja menetelmät Sulkasääsken toukkien vertikaalijakaumaa arvioitiin kaikuluotauksella. Kaukjärven itäiselle syvänteelle sijoitettiin kolme linjaa (kuva 1), joilla kaikuluodattiin kaikilla tutkimuskerroilla. Kaikuluotauksissa käytettiin SIMRAD EY-5 -tutkimuskaikuluotainta ja ES12-7C -anturia, jonka lähettämän äänen taajuus on 12 khz ja äänikeilan avautumiskulma 7 o (-3 db tasolle). Aikaisemmat Kaukjärven sulkasääskitutkimukset on tehty samalla laitteistolla. Kaikuluotausaineisto tallennettiin tietokoneen kovalevylle, josta se myöhemmin analysoitiin käyttäen EP5-ohjelmaa. Sulkasääsken toukkien runsauden arviointia varten otettiin näytteet vesipatsaasta ja sedimentistä kolmelta pisteeltä syvänteen syvimmältä alueelta (syvyys n. 2 m). Näytteenotossa käytettiin nostohaavia (silmäkoko 183 µm ja halkaisija 5 cm) sekä Ekman-pohjanoudinta (näyteala 225 cm 2 ). Näytteet pakastettiin myöhempää laskentaa varten. Lisäksi mitattiin lämpötila- ja happiprofiilit sekä näkösyvyys Secchi-levyllä. Sulkasääsken toukkien keskimääräinen tiheys ajankohdittain laskettiin ajankohdittain kolmen rinnakkaisen näytteen perusteella. Arvioille laskettiin myös 95 %:n luottamusvälit Poisson-jakaumaan perustuen (Jolly & Hampton 199).

2 Kalojen ravinnon tutkimista varten kalastettiin verkoilla kolmena ajankohtana: , ja Koeverkot olivat päivällä pyynnissä 2 4 tuntia sekä seuraavasta illasta seuraavaan aamuun (12 16 tuntia). Verkot sijoitettiin sulkasääsken toukkien esiintymisalueelle siten, että vähintään kaksi verkkoa oli 1-3 metrin syvyydellä ja kaksi verkkoa 3-5 metrin syvyydellä. Kaikenkaikkiaan pyynnissä oli yhtä aikaa neljä Nordic-yleiskatsausverkkoa (verkkojen pituus 3 m ja korkeus 1,5 m, verkossa 12 eri solmuväliä eli 43; 19,5; 6,25; 1; 55; 8; 12,5; 24; 15,5; 5; 35 ja 29 mm) sekä kaksi Coastal survey net -yleiskatsausverkkoa (verkkojen pituus 45 m ja korkeus 1,8 m, verkossa 9 eri solmuväliä eli 3; 15; 38; 1; 48; 12; 24; 6 ja 19 mm). Päiväpyynnissä kalat irrotettiin suoraan verkoista ja jäitettiin välittömästi, kun taas yöpyynnin verkot jäitettiin heti noston jälkeen ja kalat irrottiin myöhemmin Helsingin yliopiston tiloissa Viikissä. Tämän jälkeen kalat pakastettiin myöhempää tarkastelua varten. Laboratoriossa näytekaloista mitattiin kokonaispituus 1 mm:n ja paino,1 g:n tarkkuudella. Kalojen ravinnon arviointiin käytettiin ahvenella ja kuhalla pistemenetelmää (esim. Hynes 195, Windell 1971) sekä särkikaloilla tilavuusmenetelmää (Vøllestad 1985, Rask 1989). Ravintokohteet pyrittiin määrittämään vähintään sukutasolle yleisimpien ryhmien osalta. Mikäli kalaravinto oli jo pitkälle hajonnutta, määritettiin ravintokohteet mahdollisten luutumien perusteella. Verkotusalue Kaikuluotauslinjat Kuva 1. Tutkimusalueen sijainti Kaukjärvellä. Yli 6 m syvä alue on merkitty harmaalla ja verkotusalue punaisella. 3. Tulokset 3.1 Lämpötila, happi ja näkösyvyys Kaukjärven syvänteen lämpötilaprofiilit olivat varsin samankaltaisia heinä-, elo ja syyskuussa (kuva 2). Lämpötilakerrostuneisuus oli hyvin selvä. Päällysveden lämpötila oli heinä-elokuussa yli 2 C ja syyskuussa 16 C kun taas alusveden lämpötila oli ainoastaan 6-1 C. Harppauskerros (kerros, jossa lämpötila laskee nopeasti syvemmälle mentäessä) oli 4-8 m syvyydessä. Sen sijaan happiprofiilit vaihtelivat melko paljon tutkimusajankohdittain (kuva 2). Heinäkuun 17. päivänä happipitoisuus laski melko tasaisesti syvemmälle mentäessä. Syvänteen pohjanläheisessä kerroksessa, yli 18 m syvyydessä happipitoisuus oli alle 2 mg/l. Elokuun 14. päivänä 4 m syvyydellä oli selvä väliveden happiminimi, jossa pitoisuus laski alle arvon 3 mg/l. Syvemmällä, 5-14 m syvyydessä happipitoisuus oli suurempi mutta laski jälleen 15 m syvyydeltä alkaen. Syyskuun 1. päivänä happipitoisuus oli alle 4 mg/l jo 5 m syvyydeltä alkaen, mutta alle pitoisuuden 2 mg/l se laski vasta n. 15 m syvyydessä. Näkösyvyys oli heinäkuussa ainoastaan 35 cm, elokuussa 6 cm ja syyskuussa 8 cm. 2

3 A Syvyys (m) B Syvyys (m) Lämpötila ( C) Happi (mg/l) Kuva 2. Kaukjärven itäisen syvänteen (A) lämpötila- ja (B) happiprofiilit tutkimuspäivinä heinäsyyskuussa Sulkasääsken toukkien ja kalojen vertikaalijakauma Heinäkuussa sulkasääsken toukkia esiintyi 4 m syvyydeltä pohjaan asti (kuva 3). Tiheys oli suurimmillaan 5-7 m syvyydellä. Pinnan tuntumassa, alle 3 m syvyydellä esiintyi melko runsaasti kaloja, jotka kuitenkin olivat kaikuluotaimen mukaan erittäin pieniä. Ilmeisesti kyseessä olivat ahvenen ja kuhan yksikesäiset poikaset. Nämä ovat heinäkuun puolenvälin aikoihin vielä niin pieniä (2-4 cm pituisia), etteivät ne juuri jää tiheäsilmäisiinkään verkkoihin. Näin ollen näistä kaloista ei saatu ravintonäytettä. Toisaalta näin pienet kalat eivät pysty tehokkaasti syömään n. 1 cm pituisia sulkasääsken toukkia. Suurempien kalojen tiheys oli hyvin alhainen ja yli 4 m syvyydessä kaloja oli merkityksettömän vähän. 3

4 Heinäkuu pieniä kaloja 5 1 sulkasääsken toukkia 15 2 Elokuu pieniä kaloja Syvyys (m) sulkasääsken toukkia metaanikuplia Syyskuu pieniä kaloja 5 1 sulkasääsken toukkia 15 2 Kuva 3. Kaikuluotauskuvat Kaukjärven itäiseltä syvänteeltä heinä-, elo- ja syyskuussa

5 Myös elokuussa sulkasääsken esiintyi 4 m syvyydestä alaspäin. Toukkia ei kuitenkaan esiintynyt aivan syvimmässä vesikerroksessa vaan niiden esiintymisen alaraja oli n. 16,5 m syvyydessä. Vastaava ilmiö on havaittu toisinaan Hiidenvedellä erityisen heikon happitilanteen aikana (julkaisematon aineisto). Elokuussa kaikuluotaimessa näkyi selvästi myös hapettomasta pohjasedimentistä nousevia metaanikuplavanoja. Suurimmillaan sulkasääskitiheys oli 5-7,5 m syvyydessä. Pieniä kaloja esiintyi jonkin verran 3-4 m syvyydessä ja muutamia kaloja havaittiin myös alusvedessä. Syyskuussa sulkasääsken toukkia esiintyi melko tasaisena kerroksena 5 m syvyydestä pohjaan asti. Kaloja esiintyi niukasti. Suurimmillaan kalatiheys oli 4-5 m syvyydessä mutta muutamia kaloja havaittiin myös alusvedessä. Sulkasääsken toukkien tiheys syvännealueen keskellä oli heinä-elokuussa yks./m 2. (kuva 4). Syyskuussa tiheys oli noussut uuden sukupolven myötä yli 4 yksilöön neliömetrillä. Toukista valtaosa oli vesipatsaassa: heinäkuussa sedimentissä oli 35 % toukista, kun taas elo-syyskuussa sedimentin toukkien osuus oli ainoastaan 3-4 %. Tuloksia tulkittaessa tulee ottaa huomioon, että tiheysarvio koskee vain syvintä aluetta, eikä näin ollen ole vertailukelpoinen laajemmalla otannalla laskettuihin arvioihin (Malinen ym. 28, Malinen & Vinni 214). 6 Tiheys (yks./m 2 ) 4 2 heinäkuu elokuu syyskuu Kuva 4. Sulkasääsken toukkien tiheys 95 %:n luottamusväleineen Kaukjärven syvännealueen keskellä henä-syyskuussa Verkkosaaliin lajijakauma Heinäkuussa kaloja saatiin erittäin vähän, yhteensä 45 yksilöä. Pasuria oli lähes puolet saaliista ja muiden lajien (lahna, särki, ahven, kiiski, kuha ja muikku) osuudet olivat pieniä. Elokuussa saatiin jo yli 3 kalaa, särjen liukumääräosuus oli 36 %, pasurin 26 % ja ahvenen 25 %. Syyskuussa saalis oli lähes 2 kalaa. Särjen lukumääräosuus oli 65 %, ahvenen 17 % ja kuhan 1 %. 5

6 3.4 Kalojen ravinto Särki Kaukjärven syvänteeltä heinäkuussa pyydetyt särjet olivat syöneet pintaravintoa (hyönteisiä) ja eläinplanktonia (kuva 5). Elokuussa ravinto koostui miltei yksinomaan eläinplanktonista. Syyskuussakin eläinplanktonravinto oli tärkeässä asemassa. Lisäksi särkien suolista löytyi detritusta (tunnistamaton pohjamateriaali), pintaravintoa, sinilevää ja muutamia sulkasääsken toukkia. Eläinplanktonravinto koostui suurelta osin Daphnia-vesikirpuista. Sulkasääsken toukkien pieni merkitys särkien ravinnossa on havaittu myös Hiidenvedellä (Vinni ym. 2). 1 n = 4 n = 76 n =75 Osuus ravinnnosta (%) Sinilevä Pintaravinto (hyönteiset) Detritus Pohjaeläimet muut Sulkasääsken toukat Eläinplankton muut Leptodora Daphnia Heinäkuu Elokuu Syyskuu Kuva 5. Kaukjärven särjen ravinto heinä-syyskuussa 214. Analysoitujen kalojen lukumäärä on ilmoitettu pylväiden päällä Pasuri Kaukjärven pasurit olivat käyttäneet hieman monipuolisempaa ravintoa kuin särjet (kuva 6). Eläinplankton muodosti yli puolet ravinnosta, mutta lisäksi pasurit olivat syöneet sulkasääsken toukkia, pintaravintoa ja kalanpoikasia. Eläinplanktonravinto koostui pääasiassa Daphnia- ja Leptodora-vesikirpuista. Sulkasääsken toukkia pasurit söivät eniten syyskuussa ja kalanpoikasia heinäkuussa. Yli puolet tunnistetuista kalanpoikasista oli kuhanpoikasia. Pintaravinnon osuus oli suurimmillaan elokuussa. Sulkasääsken toukkien pieni merkitys pasurien ravinnossa oli melko yllättävää aikaisempien tutkimusten valossa (Vinni ym. 2, Salonen 24, Malinen & Vinni 213) Lahna Kaukjärveen syvänteeltä pyydettyjen lahnojen ravinto oli todella yksipuolista: kaikkina ajankohtina lahnat olivat syöneet pelkkää eläinplanktonia (kuva 7). Tärkein ravintokohde oli Daphnia, mutta heinä- ja elokuussa lahnat söivät myös Bosminaa. Muiden ravintokohteiden osuus oli merkityksettömän pieni. Syyskuun tulokset ovat epäluotettavia, koska aineistoon kuuluu vain kaksi kalaa. Sul- 6

7 kasääsken toukkien täydellinen puuttuminen ravinnosta oli yllättävää. Esimerkiksi Hiidenvedellä ja Jokioisten Rehtijärvellä lahnat söivät melko runsaasti sulkasääsken toukkia (Vinni ym. 2, Malinen ym. 26). 1 n = 22 n = 76 n = 11 Osuus ravinnnosta (%) Kalanpoikaset muut Kuhanpoikaset (+) Pintaravinto (hyönteiset) Detritus Sulkasääsken toukat Eläinplankton muut Leptodora Daphnia Heinäkuu Elokuu Syyskuu Kuva 6. Kaukjärven pasurin ravinto heinä-syyskuussa 214. Analysoitujen kalojen lukumäärä on ilmoitettu pylväiden päällä. 1 n = 11 n = 18 n = 2 Osuus ravinnnosta (%) Hankajalkaiset Bosmina Leptodora Daphnia Heinäkuu Elokuu Syyskuu Kuva 7. Kaukjärven lahnan ravinto heinä-syyskuussa 214. Analysoitujen kalojen lukumäärä on ilmoitettu pylväiden päällä. 7

8 3.4.4 Kuha Kaukjärven syvänteen kuhat olivat syöneet lähinnä kalanpoikasia (kuva 8). Elokuussa pienikokoiset kuhanpoikaset olivat syöneet myös eläinplanktonia ja sulkasääsken toukkia. Myös syyskuussa kuhat olivat syöneet jonkin verran sulkasääsken toukkia. Tunnistetuista kalanpoikasista valtaosa oli kuhanpoikasia. Eläinplanktonravinto koostui Daphnia-vesikirpuista, hankajalkaisista ja Leptodoravesikirpuista Ahven Ahvenella oli tutkituista kalalajeista kaikkein monipuolisin ravinto (kuva 9). Elokuussa pienet ahvenet olivat syöneet pääasiassa Leptodoraa ja lisäksi jonkin verran Daphniaa ja hankajalkaisia. Suuremmat ahvenet söivät lähinnä kalanpoikasia ja Leptodoraa. Myös pohjaeläimiä löytyi suurempien ahventen mahoista. Kalanpoikasista valtaosa oli kuhanpoikasia. Syyskuussa pienet ahvenet olivat syöneet pääasiassa eläinplanktonia (hankajalkaisia ja Daphniaa) ja sulkasääsken toukkia. Suuremmat ahvenet söivät Daphniaa, kalanpoikasia, sulkasääsken toukkia ja pohjaeläimiä Muikku Verkoilla saatiin yhteensä ainoastaan kuusi muikkua, joista viisi oli yksikesäisiä poikasia (pituus mm). Ne olivat syöneet pelkästään eläinplanktonia (hankajalkaisia ja Daphniaa). 1 n = 7 n = 14 n = 17 Osuus ravinnnosta (%) Saaliissa ei al le 1 cm pituisia kuhia Kalanpoikaset muut Kuhanpoikaset (+) Sulkasääsken toukat Hankajalkaiset Leptodora Daphnia < 1 cm > 1 cm < 1 cm > 1 cm Elokuu Syyskuu Kuva 8. Kaukjärven kuhien ravinto heinä-syyskuussa 214. Analysoitujen kalojen lukumäärä on ilmoitettu pylväiden päällä. 8

9 1 n = 57 n = 24 n = 19 n = 9 Osuus ravinnnosta (%) Kalanpoikaset muut Kuhanpoikaset (+) Pohjaeläimet muut Sulkasääsken toukat Eläinplankton muut Hankajalkaiset Leptodora Daphnia < 11 cm > 11 cm < 11 cm > 11 cm Elokuu Syyskuu Kuva 9. Kaukjärven ahventen ravinto heinä-syyskuussa 214. Analysoitujen kalojen lukumäärä on ilmoitettu pylväiden päällä. 4. Tulosten tarkastelu Kaukjärven nykyinen kalasto käyttää runsasta sulkasääskikantaa ravintonaan varsin tehottomasti. Särki ja lahna eivät syöneet heinä-syyskuussa sulkasääsken toukkia juuri lainkaan. Pasurit, kuhanpoikaset ja ahvenet söivät jonkin verran toukkia, mutta kaikilla näillä lajeilla oli jokin selvästi suositumpi ravintokohde. Pasurit söivät eniten Daphnia -vesikirppuja ja kuhanpoikaset kalanpoikasia (etenkin kuhanpoikasia). Ahventen pääravintokohde oli koosta ja ajankohdasta riippuen Leptodora, Daphnia, hankajalkaiset tai kuhanpoikaset. Ilmeisesti Kaukjärven nykyiset lajit eivät pysty tehokkaasti hyödyntämään samean veden takia käytännössä pimeässä esiintyviä sulkasääsken toukkia. Toisaalta tuloksia tulkittaessa tulee ottaa huomioon, että tämä tutkimus toteutettiin heinä-syyskuussa. Sulkasääsken toukkien merkitys kalojen ravinnossa saattaa olla suurimmillaan alkukesällä, kun eläinplanktonbiomassa on alhainen eikä ulapalla esiinny kalanpoikasia. Esimerkiksi Lohjanjärven Maikkalanselällä särkikalat söivät eniten sulkasääsken toukkia juuri kesäkuun alussa (Malinen & Vinni 213). Ravintoselvityksen toteuttaminen vielä kesäkuun alkupuolella olisi siten perusteltua. Vaikka tässä tutkimuksessa ei arvioitu kuhan runsautta eikä kasvua, voidaan kalojen ravinnon koostumuksen ja aikaisempien tutkimusten (Ala-Opas 24, Malinen ym. 28) perusteella tehdä päätelmiä Kaukjärven kuhakannan tilasta. Kuhan lisääntyminen Kaukjärvessä on tehokasta, ja loppukesällä ulapalla on erittäin runsaasti yksikesäisiä poikasia. Suurin osa poikasista kasvaa ravintokilpailun takia hitaasti. Nämä poikaset eivät pysty siirtymään eläinplanktonista suurempikokoisiin ravintokohteisiin, ja niiden kuolleisuus on erittäin suuri. Kuitenkin osa kuhanpoikasista saavuttaa 9

10 paremman kasvunopeuden siirtymällä ensin sulkasääsken toukkiin ja ainakin joinakin kesinä myös kalanpoikasiin. Käytännössä tämä tarkoittaa kannibalismia - suurin osa kalansyöntiin siirtyneistä kuhanpoikasista syö pienempiä kuhanpoikasia. Niitä on kuitenkin tarjolla vain muutaman kuukauden ajan. Suurikokoiset kuhanpoikaset voivat pienempien lajitoveriensa loputtua siirtyä jälleen hyödyntämään sulkasääsken toukkia. Vaikka kuhat epäilemättä pysyvätkin hengissä sulkasääsken toukilla, ei se voi olla pienpoikasvaiheen ohittaneille petokaloille optimaalista ravintoa. Ulapalla esiintyvät särkikalat ovat niin suuria, että kuhanpoikaset eivät juuri pysty syömään niitä toisena kesänään. Tästä on seurauksena kuhan kasvun hidastuminen. Toisin sanoen Kaukjärven kuhakanta tuottaa aivan liikaa kuhanpoikasia järven nykyisiin ravintoresursseihin nähden. Kaukjärven kuorekannan voimakas taantuminen (tai häviäminen) on todennäköisesti sekä voimistanut sulkasääskiongelmaa että hidastanut kuhan kasvunopeutta. Kuore on Etelä-Suomen rehevissä järvissä viihtyvistä yleisistä kaloista kaikkein tehokkain sulkasääsken syöjä. Se pystyy saalistamaan toukkia tehokkaasti hämärässä ja syö niitä jopa täysin pimeässä (Horppila ym. 24). Esimerkiksi Hiidenvedellä kuoreen ravinto koostuu suurelta osin sulkasääsken toukista (Salonen 24, Vinni ym. 24). Kuore on kuhalle erinomainen ravintokala pienen kokonsa ja solakan muotonsa ansiosta. Lisäksi se viihtyy ulapalla kaikissa elämänvaiheissaan alkukevään kutuaikaa lukuun ottamatta. Runsas kuorekanta mahdollistaa kuhien siirtymisen kalaravintoon viimeistään toisena kesänään. Esimerkiksi sopivan pieniä ahvenen- ja kuhanpoikasia esiintyy ulapalla vain muutaman kuukauden ajan vuodessa. Kaukjärven kaltainen tilanne vallitsee mm. Mäntsälän Sahajärvellä, jossa ei esiinny kuoretta. Ylitiheän kuhakannan ravintona ovat pääasiassa sulkasääsken toukat ja ahvenenpoikaset, mikä on johtanut kuhan hitaaseen kasvuun (Vinni ym. 26). Kaukjärven kuorekanta on joko voimakkaasti taantunut tai kadonnut kokonaan. Viimeisimmät tiedossa olevat havainnot ovat kesältä 213, jolloin saatiin muutama yksilö verkoilla (Kalle Pohjola, suullinen tiedonanto). Kuore on ilmeisesti kärsinyt voimakkaasti Kaukjärven heikosta kesäaikaisesta happitilanteesta viimeisten vuosikymmenten aikana. Kuorekannan voimistamista/palauttamista kannattaisi harkita, koska esimerkiksi hoitokalastus ei tule kyseeseen kunnostuskeinona (Malinen & Vinni 214). Nokkamäen syvänteen hapetus todennäköisesti riittäisi säilyttämään kuorekannan, jos sen voimistaminen/uudelleenkotiuttaminen onnistuisi. Tällainen, vajaatehoinen hapetus vain ajoittain ja yhdessä syvänteessä on itse asiassa kuoreelle aivan optimaalista, koska tehokkaampi hapetus saattaisi nostaa alusveden lämpötilan kuoreelle liian korkeaksi (Malinen ym. 24). Kuorekanta säätelisi sulkasääsken toukkien runsautta syömällä toukkia ja toisaalta rajoittamalla toukkien esiintymistä nykyistä syvempiin vesikerroksiin. Kokonaan sulkasääsket eivät kuitenkaan kuoreen ansiosta katoaisi. Vastaavista tapauksista ei ole vielä kokemuksia, joten muutosten voimakkuutta on vaikea arvioida. Kuhakannalle kuorekannan voimistuminen tarkoittaisi parempaa kasvunopeutta, mikä todennäköisesti johtaisi parempiin kuhasaaliisiin tulevaisuudessa. Mikäli Kaukjärven kuorekantaa ryhdytään voimistamaan istutuksilla, kannattaa mahdollisuuksien mukaan käyttää läheisen Kuivajärven kuorekantaa, koska nämä järvet ovat vesiyhteydessä keskenään ja Kuivajärven kanta on todennäköisesti geneettisesti kaikkein lähimpänä Kaukjärven alkuperäistä kantaa. Mahdollinen siirtoistutus tulisi toteuttaa kylmän veden aikaan hyvän eloonjäännin varmistamiseksi. Kuorekannan kehitystä voitaisiin tulevaisuudessa seurata joko loppukesällä tehtävillä poikastroolauksilla tai vaihtoehtoisesti verkkokalastajien saamien kuhien mahanäytteiden kattavalla analysoinnilla. Jos kuore lisääntyy järvessä merkittävästi, alkaa sitä nopeasti esiintyä syvännealueen kuihien ravinnossa. 1

11 Lähdeluettelo Ala-Opas, P. 24: Maa- ja metsätalouden vesistövaikutusten kokonaisvaltainen hallinta ja valumaaluetaseen soveltaminen Kalatutkimukset. Lammin Biologinen asema. Moniste, 2 s. Ala-Opas, P. & Ruuhijärvi, J. 214: Tammelan Kaukjärven, Pehkijärven, Oksjärven, Ruostejärven ja Liesjärven koekalastukset v Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evo. Tutkimusraportti. 18 s. Horppila, J., Liljendahl-Nurminen, A. & Malinen, T. 24: Effects of clay turbidity and light on the predator-prey interaction between smelts and chaoborids. Can. J. Fish. Aquat. Sci. 61: Hynes, H.B.N. 195: The food of fresh-water sticklebacks (Gasterosteus aculeatus and Pygosteus pungitius), with review of methods used in studies of the food of fishes. J. Anim. Ecol. 19: Jolly, G. M. & Hampton, I. 199: Some problems in the statistical design and analysis of acoustic surveys to assess fish biomass. Rapp. P.-v Réun. Cons. int. Explor. Mer. 189: Liljendahl-Nurminen, A., Horppila, J., Malinen, T., Eloranta, P., Vinni, M., Alajärvi, E., & Valtonen, S. 23: The supremacy of invertebrate predators over fish factors behind the unconventional seasonal dynamics of cladocerans in Lake Hiidenvesi. Arch. Hydrobiol. 158: Malinen, T., Tuomaala, A. & Pekcan-Hekim, Z. 24: Tuusulanjärven ulappa-alueen kalatiheys ja -biomassa vuosina 2-23 kaikuluotauksella ja koetroolauksella arvioituna. Julkaisussa: Olin, M. & Ruuhijärvi, J. (toim.): Tuusulanjärven ja Rusutjärven ravintoketjukunnostuksen kalatutkimuksia vuosina Kala- ja Riistaraportteja 324. Malinen, T., Tuomaala, A., Vinni, M., Vesala, S., Horppila, J., Niemistö, J., Ruuhijärvi, J., Pekcan-Hekim, Z. ja Ojala, T. 26: Jokioisten Rehtijärven kalasto vuonna 25. Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos. Tutkimusraportti. 23 s. Malinen, T. & Vinni, M. 213: Järvi Hoi hankkeen ravintoverkkotutkimukset Hiidenvedellä ja Lohjanjärvellä. Tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos. 18 s. Malinen, T. & Vinni, M. 214: Sulkasääsken toukkien runsaus Kaukjärvessä kesällä 214. Tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos. 14 s. Malinen, T., Vinni, M. & Antti-Poika, P. 28: Kaukjärven kalojen sekä sulkasääsken toukkien ja muiden pohjaeläinten runsaus vuonna 27. Tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos. 17 s. Rask, M. (1989). A note of the diet of roach, Rutilus rutilus L., and other cyprinids at Tvärminne, northern Baltic Sea. Aq. Fenn Salonen, M. 24: Kalojen ravinnonkäyttö ja sulkasääsken toukan (Chaoborus flavicans (Meigen)) merkitys kalojen ravintokohteena Hiidenvedellä. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos/ limnologia. 47 s. Windell, J. T. (1971). Food analysis and rate of digestion. Teoksessa: Ricker, W. E. (toim.). Methods for assessment of fish production in fresh waters. IBP Handbook, s Vinni, M., Horppila, J., Olin, M., Ruuhijärvi, J. & Nyberg, K. 2: The food, growth and abundance of five co-existing cyprinids in lake basins of different morphometry and water quality. Aquatic Ecology 34: Vinni, M., Lappalainen, J., Malinen, T. & Peltonen, H. 24: Seasonal bottlenecks in diet shifts and growth of smelt in a large eutrophic lake. J. Fish Biol. 64: Vinni, M., Malinen, T. & Lappalainen, J. 26: Kuhan kasvu ja ravinto Mäntsälän Sahajärvessä. Tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos. 14 s. Vøllestad, L. (1985). Resource partitioning of roach Rutilus rutilus and bleak Alburnus alburnus in two eutrophic lakes in South-Eastern Norway. Holarc. Ecol